Suurelle valiokunnalle
|
|
- Jukka-Pekka Kivelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VALTIOVARAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 12/2003 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi (alennetut arvonlisäverokannat) Valtioneuvoston selvitys komission kertomuksesta alennetun arvonlisäverokannan soveltamisesta kokeiluluonteisesti tiettyihin erityisen työvoimavaltaisiin palveluihin Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunnan puhemies on 15 päivänä syyskuuta 2003 lähettänyt valtioneuvoston kirjelmän ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi (alennetut arvonlisäverokannat) (U 29/2003 vp) suureen valiokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi ja samalla määrännyt, että valtiovarainvaliokunnan on annettava asiasta lausuntonsa suurelle valiokunnalle. Suuri valiokunta on 11 päivänä heinäkuuta 2003 lähettänyt valtiovarainvaliokunnalle mahdollisia toimenpiteitä varten valtioneuvoston selvityksen komission kertomuksesta alennetun arvonlisäverokannan soveltamisesta kokeiluluonteisesti tiettyihin erityisen työvoimavaltaisiin palveluihin (E 34/2003 vp). Valiokunta on käsitellyt asiat yhdessä ja antaa niistä yhteisen lausunnon. Jaostovalmistelu Asia on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan verojaostossa Asiantuntijat Verojaostossa ovat olleet kuultavina U 29/2003 vp E 34/2003 vp - lainsäädäntöneuvos Tommi Parkkola, valtiovarainministeriö - ylitarkastaja Leila Himanka, Verohallitus - tutkimusjohtaja Juha Honkatukia ja erikoistutkija Timo Rauhanen, VATT Valtion taloudellinen tutkimuskeskus - varatoimitusjohtaja Pauli K Mattila, Keskuskauppakamari - ekonomi Jussi Heiskala, Rakennusteollisuus RT ry - ekonomisti Helena Pentti, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - päälakimies Anna Lundén, Suomen Yrittäjät ry - osastopäällikkö Risto Lähdevuori, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto - lakiasiainjohtaja Vesa Korpela, Veronmaksajain Keskusliitto ry - yhteiskuntasuhteiden sihteeri Kalervo Haverinen, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry - elinkeinopoliittinen asiamies Helena Pollari, Palvelutyönantajat - asiamies Veli-Matti Aittoniemi, Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto SHR ry - toimitusjohtaja Matti Pulkki, Sokos Hotels Sokotel Oy Versio 2.0
2 - toimitusjohtaja Håkan Gabrielsson, Viestinnän keskusliitto - toiminnanjohtaja Petri Kaukiainen, Suomen Partiolaiset. Kirjallisen lausunnon on toimittanut Palkansaajalehdet PALE ry. VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ JA SELVITYS Valtioneuvoston kirjelmä U 29/2003 vp Euroopan yhteisöjen komissio antoi 23 päivänä heinäkuuta 2003 ehdotuksen neuvoston direktiiviksi direktiivin 77/388/ETY muuttamisesta alennettujen arvonlisäverokantojen osalta; KOM(2003) 397. Ehdotuksen tarkoituksena on järkeistää ja yksinkertaistaa alennettuja verokantoja koskevia sääntöjä. Ehdotus perusteluineen muodostaa samalla alennettujen verokantojen soveltamisalaa koskevan kertomuksen, joka komission on voimassa olevan direktiivin mukaisesti annettava kahden vuoden välein. Hallituksen kanta Hallitus kannattaa alennettuja verokantoja koskevien sääntöjen järkeistämistä ja yksinkertaistamista komission ehdotuksessa esitettyjen pääperiaatteiden mukaisesti. Hallitus suhtautuu komission tavoin periaatteessa varauksellisesti alennettujen verokantojen soveltamisalan laajentamiseen. Alennetut verokannat eivät yleensä ole tehokkaita välineitä tiettyjen yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä suhteessa suorat tukijärjestelmät ovat usein tehokkaampia, koska ne voidaan kohdentaa tarkemmin haluttuihin kohteisiin. Lisäksi alennettujen verokantojen laaja soveltaminen vaarantaa verotuksen neutraalisuutta, haittaa sisämarkkinoiden toimivuutta ja on vastoin verotuksen harmonisointitavoitetta. Niiden käyttöalan laajentaminen vähentää verotuloja, joita tarvitaan muiden verojen, erityisesti työhön kohdistuvien verojen, alentamiseen. On kuitenkin selvää, että alennettuja verokantoja tarvitaan jatkossakin tietyillä rajoitetuilla alueilla. Siltä osin kuin ne ovat perusteltuja, hallitus kannattaa komission ehdotusta, että kaikilla jäsenvaltioilla olisi yhtäläiset oikeudet alennetun verokannan käyttöön. Nykyistä tilannetta, jossa osa jäsenvaltioista voi siirtymäsäännösten perusteella soveltaa alennettua verokantaa tiettyihin hyödykkeisiin ja osa ei, ei voida pitää hyväksyttävänä, kun siirtymäkaudeksi tarkoitetusta järjestelystä on käytännössä muodostunut pysyvä. Hallitusohjelman mukaisesti hallitus toimii EU:n säännösten muuttamiseksi siten, että ravintoloiden ja henkilöstöruokailun ruokatarjoilun verokanta voidaan alentaa elintarvikkeiden tasolle. Tämän mukaisesti hallitus kannattaa komission ehdotusta, erityisesti siltä osin kuin siinä esitetään alennetun verokannan ulottamista ravintolapalveluihin. Komissio ehdotus supistaa nollaverokannan soveltamisala H liitteessä mainittuihin tuotteisiin merkitsisi luopumista yleishyödyllisten yhteisöjen jäsenlehtien painotyön nollaverollisuudesta. Ehdotus on tältä osin ongelmallinen, erityisesti jos muut jäsenvaltiot saavat säilyttää nollaverokannan joltain osin muihin kuin H liitteessä mainittuihin hyödykkeisiin tai saavat sisällytettyä liitteeseen uusia tavara- tai palveluryhmiä. Hallitus katsoo, ettei ole tarpeellista muuttaa Suomen nykykäytäntöä koskien yleishyödyllisten yhteisöjen jäsenlehtien painotyön arvonlisäverokantaa. Hallituksen käsityksen mukaan ehdotusta tulee tarkastella kokonaisuutena, joka osin laajentaa ja osin supistaa mahdollisuuksia alennetun verokannan soveltamiseen. Ehdotus on vaikea monelle jäsenvaltiolle, ja yksimieliseen ratkaisuun pääseminen tulee edellyttämään kaikilta kompromissihalukkuutta hyväksyttävän lopputuloksen aikaansaamiseksi. 2
3 Valtioneuvoston selvitys E 34/2003 vp Komission kertomuksessa esitetään työvaltaisten palvelujen arvonlisäverokannan alentamista koskevasta kokeilusta saadut tulokset. Komission mukaan arvonlisäverokannan alentamisesta johtuvia myönteisiä vaikutuksia työllisyyteen tai harmaan talouden vähenemistä ei ollut todettavissa selvästi. Hallituksen kanta Kertomukseen ei liity ehdotuksia, jotka edellyttäisivät kannanmuodostusta tässä vaiheessa. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Valiokunta kannattaa komission pyrkimystä yksinkertaistaa ja järkeistää alennettujen arvonlisäverokantojen nykyistä rakennetta. Valiokunta pitää perusteltuna ehdotetunkaltaista sääntelyä, jossa luovuttaisiin yksittäisiä jäsenvaltioita koskevista lukuisista erityispoikkeuksista ja siirryttäisiin yhtenäiseen, kaikkia jäsenvaltioita samoin perustein sitovaan säännöstöön. Ehdotettu menettely on avoin, ja se saattaa eri jäsenvaltiot tasavertaiseen asemaan keskenään. Valiokunta pitää perusteltuna myös sitä, että ehdotus jättää jäsenvaltioille edelleen oikeuden valita, miltä osin ne haluavat soveltaa alennettuja arvonlisäverokantoja sisäisessä lainsäädännössään. Myös verokannat on jätetty direktiivin sallimissa rajoissa aiheellisesti kansalliseen päätösvaltaan. Valiokunnan mielestä on tärkeää, että komission ehdotus johtaa lainsäädäntötoimiin ja että direktiiviehdotukseen sisältyvä, alennettuja arvonlisäverokantoja koskeva H-liite saadaan aikaan. Valiokunta on ottanut jäljempänä tarkemmin kantaa H-liitteeseen. Komission työvaltaisia palvelualoja koskeva kokeilu Arvonlisäverokannan alentamista koskevaa kokeilua sääntelevässä direktiivissä (1999/85/EY) edellytettiin, että verokannan alentamisesta aiheutuvan hinnanalennuksen ja kysynnän kasvun välillä on kiinteä yhteys. Koska tällaista suoraa yhteyttä ei ole, sen syntyminen edellyttää moninaisen vaikutusketjun toteutumista: Arvonlisäveron alennuksen olisi ensinnäkin alennettava palvelun kuluttajahintaa. Hinnanalennuksen tulisi olla riittävän suuri, jotta se lisäisi palvelun kysyntää. Kysynnän lisäyksen olisi puolestaan lisättävä tuotannon kasvua, ja tästä olisi seurattava uusien työntekijöiden palkkaaminen eikä esimerkiksi tuottavuuden tai ylitöiden kasvu. Yhteys katkeaa myös silloin, kun myyjä käyttää veronalennuksen oman voittonsa lisäämiseen. Komission johtopäätökset aluksi kolmivuotiseksi tarkoitetusta ja sittemmin nelivuotiseksi jatketusta kokeilusta ovat varsin jyrkät: Yksikään kokeiluun osallistuneista yhdeksästä maasta ei voinut komission mukaan osoittaa uskottavasti, että verokannan alennuksella olisi ollut myönteinen vaikutus työpaikkojen synnyttäjänä tai tehokkuuden lisääjänä. Verokantojen alennus ei välittynyt juuri lainkaan hintoihin, ja todetut hinnanmuutoksetkin olivat tilapäisiä. Komission päätelmä on se, ettei verokantojen alentamisella voida vaikuttaa merkittävästi kysyntään. Lisäksi arvonlisäverokannan alentaminen on työvoimakustannuksiin suoraan kohdistuviin toimenpiteisiin verrattuna huomattavasti kalliimpi keino luoda uusia työpaikkoja. Komission mukaan samansuuruisin vaikutuksin talousarvioon työvoimakustannusten alentamisella luodaan 52 prosenttia enemmän työpaikkoja kuin hintoihin täysimääräisesti siirretyillä arvonlisäverokannan alennuksilla. Komission johtopäätökset kokeilusta harmaan talouden torjumiseksi olivat nekin varsin tiukat: Arvonlisäverokannan alentaminen ei kannustanut laittomasti perustettuja ja kokonaan virallisen talouden ulkopuolella toimivia yrityksiä irrottautumaan harmaasta taloudesta. Tämä johtui komission päätelmien mukaan siitä, että arvonlisävero ei ole tärkein syy yritysten hakeutumiselle harmaan talouden piiriin vaan 3
4 halu jättää verot ja pakolliset sosiaalimaksut kokonaan maksamatta. Osa valiokunnan kuulemista asiantuntijoista piti komission johtopäätöksiä hätäisinä, asenteellisina tai epäluotettavina lähinnä sen vuoksi, että kokeilun piirissä olleet alat olivat hyvin pieniä lukuun ottamatta asuntojen uudistamis- ja korjaustoimintaa tai parturi- ja kampaamotoimintaa. Lisäksi kokeiluun osallistuneiden maiden raportointi perustui vaihtelevasti tehtyihin tutkimuksiin, joissa kokeilun vaikutuksia ei ollut yleensä eristetty muun talouden kehityksestä. Kokeilun kestoa pidettiin myös liian lyhyenä. Koko suhdannekierron kestävä tarkastelu olisi asiantuntijoiden mukaan antanut luotettavamman pohjan johtopäätöksille. Useimpien asiantuntijoiden mielestä johtopäätös, jonka mukaan arvonlisäveron alennus ei tuota yhtä tehokasta työllisyysvaikutusta kuin tuloverojen tai sosiaalimaksujen alennus, on kuitenkin oikeutettu. Valiokunta pitää tutkimuksen toteuttamistavasta esitettyä kritiikkiä huomionarvoisena ja katsoo, että arvonlisäverokannan vaikutusta kysyntään ja työllisyyteen olisi syytä tutkia edelleen. Työllisyyden hoito edellyttää valiokunnan mielestä useiden erilaisten keinojen hyödyntämistä, eikä erityyppisiä keinoja ole syytä pitää automaattisesti toisiaan poissulkevina. Valiokunta huomauttaa lisäksi, etteivät suorat tukimuodot ole nekään täysin ongelmattomia. Vaikka arvonlisäverokannan alentamista ei voida pitää yleisesti kustannustehokkaana tapana edistää työllisyyttä, voi se olla kuitenkin käyttökelpoinen joillakin erityisaloilla, kuten esimerkiksi ravintolatoiminnassa. Valiokunta on käsitellyt tätä kysymystä tarkemmin jäljempänä. Arvonlisäverojärjestelmää pidettiin asiantuntijakuulemisessa kokeiluun kohdistetusta kritiikistä huolimatta kuitenkin yleisesti huonona välineenä erilaisten sosiaalisten, työvoima- tai ympäristöpoliittisten tai muiden vastaavien yhteiskuntapoliittisten tarkoitusten toteuttamiseksi. Asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi valmisteverojärjestelmän kautta suunnattava ohjaus toimii joustavammin ja tehokkaammin kuin arvonlisäverojärjestelmä. Silloin voidaan myös luotettavammin todeta, kenen tai minkä hyväksi verotuki tulee. Verokantojen alentaminen vain valikoiduilla toimialoilla vähentää myös mahdollisuuksia yleisen verokannan laskuun. Asiantuntijat huomauttivat myös siitä, että pienimmille työvaltaisille aloille on tulossa vuoden 2004 alusta uusi verovelvollisuuden alarajahuojennus, joka kompensoi arvonlisäveron suhteellista rasitusta pienimmissä palveluyrityksissä. Valiokunta yhtyy näihin näkemyksiin ja korostaa, että arvonlisävero on nimenomaan fiskaalinen veromuoto, jonka pääasiallinen tarkoitus on kerryttää valtiolle verotuottoja. Niitä voidaan käyttää sitten edelleen esimerkiksi työn verotuksen rakenteelliseen keventämiseen. Kokonaan erikseen pohdittava kysymys on esimerkiksi se, olisiko tavaroiden ja palveluiden verokantoja perusteltua eriyttää vaikkapa niiden ympäristövaikutusten perusteella. Tällaiseen mahdollisuuteen on viitattu mm. ympäristöministeriön monisteessa 116, "Ympäristöperusteinen verotus ja kestävän kehityksen edellytykset, visio vuoteen 2020", (Ympäristöministeriö 2003). Direktiiviehdotuksen H-liite Direktiiviehdotukseen sisältyvä H-liite rajaa siis tarkasti ja tyhjentävästi ne tavarat ja palvelut, joihin jäsenvaltiot voivat halutessaan soveltaa alennettuja, poikkeuksellisen alhaisia arvonlisäverokantoja tai nollaverokantoja. Direktiiviehdotus ei käytännössä juurikaan laajenna nykyisen H-liitteen soveltamisalaa, minkä taustalla on komission näkemys siitä, ettei arvonlisäverokantojen alentaminen ole paras tapa edistää tiettyjen tavaroiden tai palveluiden kulutusta ja ettei arvonlisäverotuksen tavoitteena ole muuttaa kuluttajien käyttäytymistä. Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat pidättyvästä lähestysmistavastaan huolimatta yleisesti kannattaneet ravintolapalveluiden hyväksymistä H-liitteeseen. Tätä on tuettu voimakkaasti mm. sillä perusteella, että ruokatarjoilun arvonlisäveron alentaminen on todettu kotimaisissa selvityksissä tehokkaaksi keinoksi kohentaa alan työllisyyttä. Lisäksi verotuksen dynaamisten vaikutusten on arvioitu tuovan ruoka- 4
5 tarjoilussa takaisin lähes 60 prosenttia kaavamaisesti lasketuista verotulojen menetyksistä. Verokannan alentaminen saattaisi myös ruokatarjoilun samaan asemaan muun elintarvikemyynnin kanssa. Valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella tärkeänä sitä, että ravintolapalvelut hyväksytään komission esityksen mukaisesti osaksi H- liitettä. Tätä edellyttää myös hallitusohjelmaan sisältyvä aie alentaa ruokapalvelun arvonlisäveroa. Kansalliseen päätösvaltaan jäisi sitten tarkemmin sen rajaaminen, koskisiko alennettu verokanta yksinomaan ruokatarjoilua vai myös alkoholia. Valinta ei ole tältä osin nyt ajankohtainen. Vaikka komissio ei ehdota alennetun verokannan soveltamisalan laajentamista koskemaan työvaltaisia palvelualoja, osa kokeiluun kuuluvista palveluista sisällytettäisiin kuitenkin H-liitteeseen osana sen järkeistämistä. Tällaisia palveluja ovat yksityisasuntojen kunnostus ja siivous sekä kotihoitopalvelut. Osa näihin kuuluvista palveluista on jo vapautettu tietyin edellytyksin verosta kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä ja myös kansallisessa lainsäädännössämme. Kansallisessa käytössä on lisäksi tuoreita suoria tukimuotoja, kuten kotitalousvähennys ja hallitusohjelmaan sisältyvä vähäisen liiketoiminnan arvonlisäveron alarajan huojennus, joka on tarkoitus saattaa voimaan ensi vuoden alusta. Tällaiset suorat tuet voidaan kohdentaa tarkemmin haluttuihin kohteisiin ilman, että samalla heikennetään arvonlisäverotuksen neutraalisuutta tai harmonisointitavoitteita. Valiokunta pitää sen vuoksi valtioneuvoston yleistä varauksellista suhtautumista H-liitteen kohteiden laajentamiseen perusteltuna. Yleishyödyllisten yhteisöjen asema Ehdotettuun uuteen H-liitteeseen ei ole sisällytetty yleishyödyllisten yhteisöjen jäsenlehtien painotyötä. Komission ehdotus merkitsisi siten muutosta Suomen nykyiseen nollaverokantaan ja nykyisten, noin jäsenlehden painamisen säätämistä yleisen verokannan alaiseksi. Tämän muutoksen vaikutukseksi verotuottoihin ja toisaalta yleishyödyllisten yhteisöjen painokuluihin on arvioitu valtioneuvoston kirjelmässä noin 5 miljoonaa euroa vuodessa. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa vaikutuksen on arvioitu olevan tätäkin suurempi. Muutos heijastuisi merkittävällä tavalla myös yksittäisiin järjestöihin. Se merkitsisi valiokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi Suomen suurimman nuorisojärjestön Suomen Partiolaisten keskusjärjestön kulujen kasvua määrällä, joka vastaa noin viidennestä vuosittaisesta valtionavusta. Järjestön edustajien mukaan koko toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä jäsenmaksuja ole käytännössä mahdollista nostaa. Painokustannusten nousu merkitsisi siten nykyisten painotuotteiden määrän vähentämistä. Painettu sana on kuitenkin järjestöjen toiminnassa merkittävä tai jopa ainoa yhdysside. Muutos merkitsisi siten huomattavaa heikennystä yleishyödyllisten yhteisöjen yleisiin toimintaedellytyksiin. Valiokunta puoltaa valtioneuvoston kantaa ja katsoo, että yleishyödyllisten yhteisöjen verotusasema tulee turvata myös H-liitteestä päätettäessä. Nykyinen nollaverokanta on säädetty aikanaan, jotta yleishyödylliset yhteisöt voitaisiin saattaa samaan asemaan kuin liiketoimintaa harjoittavat julkaisijat. Samalla verotuki on tunnustus yhteiskunnallisesti arvokkaasta työstä. Tämä peruste on edelleen olennainen ja hyväksyttävä. Lausunto Lausuntonaan valtiovarainvaliokunta ilmoittaa, että valiokunta yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan. 5
6 Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2003 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen /kok Reijo Laitinen /sd Maija-Liisa Lindqvist /kesk Mika Lintilä /kesk Valiokunnan sihteerinä jaostokäsittelyssä on toiminut valiokuntaneuvos Maarit Pekkanen. vjäs. Pekka Nousiainen /kesk Pirkko Peltomo /sd Iivo Polvi /vas Markku Rossi /kesk Matti Saarinen /sd Kimmo Sasi /kok Irja Tulonen /kok Kari Uotila /vas Jukka Vihriälä /kesk Susanna Huovinen /sd. 6
Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2003 vp Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen
Tiistai kello ,
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 54/2004 vp Tiistai 14.12.2004 kello 10.00 11.25, 11.35 11.45 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 39/2004 vp Perjantai 22.10.2004 kello 12.00-12.50 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti Karjula /kesk
Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd (nimenhuudon jälkeen) jäs. Christina Gestrin /r (nimenhuudon jälkeen)
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 29/2006 vp Tiistai 6.6.2006 kello 12.00-12.40 Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 43/2005 vp. Hallituksen esitys metsäverotuksen siirtymäkauden päättymisestä johtuviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 43/2005 vp Hallituksen esitys metsäverotuksen siirtymäkauden päättymisestä johtuviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 2 päivänä joulukuuta
laadittu muistio. Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi (alennetut arvonlisäverokannat) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission
Tiistai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Tiistai 7.2.2006 kello 12.00-13.20 Läsnä vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen
HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 37/2002 vp Hallituksen esitys laiksi tuloverolain 127 a :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä joulukuuta 2002 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 7103/17 LIMITE PUBLIC FISC 59 ECOFIN 184 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 29. syyskuuta 2003 TYÖASIAKIRJA arvonlisäverokantojen alentamisesta Talous- ja raha-asioiden valiokunta Esittelijä: Christa Randzio-Plath
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetunlain3 :nmuuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä
Liikenne- ja viestintävaliokunnalle
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 21/2006 vp Hallituksen esitys ajoneuvolain ja eräiden muiden ajoneuvojen rekisteröintiä koskevia säännöksiä sisältävien lakien sekä ajoneuvoverolain muuttamisesta Liikenne-
HE 119/2006 vp. 1. Nykytila
HE 119/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 85 a :n väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi väliaikaisesti siten, että parturi-
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 8076/17 LIMITE PUBLIC FISC 76 ECOFIN 272 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta VÄLIAIKAINEN 2003/0169(CNS) 7. lokakuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta
Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain
LAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 77/2004 vp Torstai 28.10.2004 kello 10.00-10.55 Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki
Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 30/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon. verottamisesta annettua lakia ja maatilatalouden
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 30/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta
VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 40/2005 vp
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 40/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n ja maatilatalouden tuloverolain 7 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta
HE 114/2008 vp. ja rehuihin sovellettava verokanta alennetaan sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2009.
HE 114/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia siten, että elintarvikkeisiin
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2006 vp Perjantai 20.10.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka
Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.
la'ih Izjzoötf i/p Valtiopäiväasia, HE 239/2004 Sivu 1/1 < PALUU
Suurelle valiokunnalle
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2012 vp Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle arvonlisäveron tulevaisuudesta
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain)
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 66/2013 vp Torstai 5.9.2013 kello 13.00-14.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Teuvo Hakkarainen /ps Harri
VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^
EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2015 COM(2015) 646 final 2015/0296 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY muuttamisesta yleisen verokannan
Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2013 vp Torstai 26.9.2013 kello 10.00-12.30 Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr Eeva-Johanna Eloranta /sd Maarit
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun
Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.
PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta
Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 38/2003 vp. Hallituksen esitys laiksi arvonlisäverolain muuttamisesta
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 38/2003 vp Hallituksen esitys laiksi arvonlisäverolain muuttamisesta Lakialoite laiksi vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetun lain 3 :n
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 52/2005 vp Perjantai 9.12.2005 kello 10.00-11.30 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti Karjula /kesk
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Keskiviikko 10.1.2007 kello 13.30-13.43 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Arja Alho /sd Arto Bryggare /sd Merikukka Forsius /vihr
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA Perjantai 24.2.2012 kello 11.30-13.05 Läsnä pj. jäs. vjäs. sihteerit Kimmo Sasi /kok Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Esko Kiviranta
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 65/2005 vp Tiistai 13.9.2005 kello 12.00-13.05 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 ) Klaus Hellberg
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta
Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos
Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi (poikkeustoimenpiteiden toteuttamismenettely ja täytäntöönpanotoimivallan siirtäminen arvonlisäverotuksessa) Perustuslain 96 :n
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 101/2005 vp Keskiviikko 14.12.2005 kello 13.45-14.20 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Arto Bryggare /sd Sari Essayah /kd Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 46/2013 vp Perjantai 29.11.2013 kello 11.30-12.45 Läsnä vpj. Pentti Kettunen /ps jäs. Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Anneli
Eduskunta Suuri valiokunta
VALTIOVARAINMINISTERIÖ EU/2003/0834 10.7.2003 Eduskunta Suuri valiokunta Suomen perustuslain 97 :n 1 momentin säännöksiin viitaten lähetetään Eduskunnan suurelle valiokunnalle tiedoksi komission kertomus
Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos
HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 21/2012 vp
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 21/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi perintöja lahjaverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 21 päivänä syyskuuta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta
Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin
Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin Alennettu arvonlisävero siirtäisi kulutusta ravintoloihin, lisäisi työllisyyttä 2 400 työpaikalla ja kansantalouden tuotosta 300 miljoonalla eurolla.
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp
VaVM 22/1998 vp- HE 61/1998 vp VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp Hallituksen esitys laiksi erään Joroisten kunnassa sijaitsevan kiinteistön myymisestä Järvikylä Gods Aktiebolag -nimiselle yhtiölle
(EYVL L 316, , s. 8)
1992L0079 FI 27.02.2010 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI 92/79/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992,
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivin 2006/112/EY muuttamisesta kirjojen, sanomalehtien ja aikakauslehtien arvonlisäverokantojen osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.12.2016 COM(2016) 758 final 2016/0374 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2006/112/EY muuttamisesta kirjojen, sanomalehtien ja aikakauslehtien arvonlisäverokantojen
direktiivin kumoaminen)
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)
HE 137/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisä- ja vakuutusmaksuverokantoja. Yleinen arvonlisäverokanta ehdotetaan korotettavaksi
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi arvonlisäverolain, Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain 18 b :n ja eräistä vakuutusmaksuista
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2005 vp Torstai 3.2.2005 kello 12.00-13.45 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio /sd Esko Kiviranta
Suurelle valiokunnalle
LAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 23/2001 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Schengenin yleissopimuksen 40 artiklan 1 ja 7 kohtien muuttamisesta (Schengenin yleissopimuksen soveltamisalan
Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 98/2010 vp Torstai 25.11.2010 kello 10.00-13.00 Läsnä pj. Kimmo Sasi /kok vpj. Jacob Söderman /sd (1 6, 7 osittain, 8 ja 9 ) jäs. Tuomo Hänninen /kesk (1 6, 7 osittain)
Läsnä pj. Arto Satonen /kok vpj. Jukka Gustafsson /sd (1 5 ) jäs. Susanna Haapoja /kesk (1 5 ) Merja Kyllönen /vas (1 2 ) Esa Lahtela /sd
TYÖELÄMÄ- JA TASA-ARVOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 41/2009 vp Torstai 28.5.2009 kello 12.15 14.17 Läsnä pj. Arto Satonen /kok vpj. Jukka Gustafsson /sd (1 5 ) jäs. Susanna Haapoja /kesk (1 5 ) Hannakaisa Heikkinen
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 19.5.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 359/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2015 COM(2015) 494 final 2015/0238 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03
Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:
1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin
Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat
EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa
PUHENJOHTAJANKAPALE/KP SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 11/2004 vp Perjantai 12.3.2004 kello 14.00-15.24 Läsnä nimenhuudossa pj. Ville Itälä /kok (osittain 1 vpj. Kimmo Kiljunen /sd (toimi puheenjohtajana
Läsnä pj. Antti Rantakangas /kesk (1 16, 17 osittain, 18 ja 19 ) vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Marko Asell /sd
HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 83/2010 vp Keskiviikko 10.11.2010 kello 11.15-13.10 Läsnä pj. Antti Rantakangas /kesk (1 16, 17 osittain, 18 ja 19 ) vpj. Tapani Mäkinen /kok jäs. Marko Asell /sd Thomas Blomqvist
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 12.1.2009 KOM(2008) 904 lopullinen 2007/0198 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen ja valtion tilinpäätöskertomuksen yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi Puhemiesneuvoston
Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5
YMPÄRISTÖVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 70/2008 vp Torstai 13.11.2008 kello 10.00-11.40 Läsnä pj. Rakel Hiltunen /sd vpj. Pentti Tiusanen /vas jäs. Marko Asell /sd 5 osittain, 6 11 Christina Gestrin /r Tanja Karpela
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus
4 PALUU i HAKU KAIKISTA
Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen
HALLITUKSEN ESITYS JA TOIMENPIDEALOITE
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi verontilityslain ja tuloverolain väliaikaisesta muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 21 päivänä huhtikuuta 2009 lähettänyt
U 38/2017 vp Ehdotus direktiivin 1999/62/EY (eurovinjettidirektiivi) muuttamisesta ajoneuvoveron osalta
U 38/2017 vp Ehdotus direktiivin 1999/62/EY (eurovinjettidirektiivi) muuttamisesta ajoneuvoveron osalta Liikenne- ja viestintävaliokunta 12.9.2017 Markus Teräväinen VM/VO Direktiivin nykyinen sisältö Eurovinjettidirektiivissä
1992 vp- VaVM 46- HE 114
1992 vp- VaVM 46- HE 114 Valtiovarainvaliokunnan mietintö n:o 46 hallituksen esityksen johdosta laeiksi maidon, sianlihan ja viljan vientikustannusmaksusta annetun lain 9 :n muuttamisesta ja lannoiteverosta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2001 vp. hallituksen esityksen yritys- ja yhteisötietolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2001 vp Hallituksen esitys yritys- ja yhteisötietolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 21 päivänä marraskuuta 2000 lähettänyt talousvaliokuntaan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen
määrä on alle 10 prosenttia yrityksen maksamien palkkojen määrästä. Alennus koskisi myös alimmassa maksuluokassa valtion liikelaitoksia,
HE 62/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vuodelta 2000 suoritettavista sairausvakuutusmaksuista ja työnantajan kansaneläkemaksusta annetun lain 4 :n sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2008/0045(COD) 24.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta
1991 vp - HE 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin väliaikaisesti
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/1998 vp Hallituksen esitys laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja tuloverolain 114 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 21 päivänä huhtikuuta
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2004 vp. Hallituksen esitys vuoden 2005 varallisuusveroasteikkolaiksi JOHDANTO. Vireilletulo.
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2004 vp Hallituksen esitys vuoden 2005 varallisuusveroasteikkolaiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 25 päivänä toukokuuta 2004 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan