Pronssimerkin suoritettuaan voimistelija voi aloittaa suorittamaan hopeamerkin liikkeitä.
|
|
- Sinikka Sala
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 päivitetty PRONSSIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja ei saa olla voimistelijan oma valmentaja. Suoritukset voi vaihtoehtoisesti tehdä toisen seuran järjestämässä vapaamuotoisessa merkkien suoritustilaisuudessa. Voimistelijan on suoritettava hyväksytysti vähintään 15 vapaasti valittavaa liikettä. Samasta osaalueesta saa jättää enintään kaksi liikettä pois. Liikkeet tulee valita siten, että jokaisesta osaalueesta on vähintään yksi liike. Voimistelija saa samalla testikerralla yrittää jokaista liikesuoritusta kolme kertaa. Hyväksytty liike on suoritettu tekstin ja kuvan/videon mukaisesti. Arvioinnissa tulee ottaa huomioon voimistelijan rakenteen eroista (kuten esimerkiksi kehitysvammasta tai muusta yksilöllisestä fyysisestä rajoitteesta) johtuvat haasteet. Pronssimerkin suoritettuaan voimistelija voi aloittaa suorittamaan hopeamerkin liikkeitä. ASENNOT 1. SEISOMINEN PERUSASENNOSSA KÄDET SIVULLA Seisoen kantapäät maassa ja yhdessä Jalkojen tulee olla aukikierrossa sen verran, että nyrkki mahtuu isovarpaiden väliin. Polvien tulee olla ojennettuna suoraksi ja jalkojen puristettuina yhteen Vartalon asennon tulee olla suora (lantio ylös, vatsa ylös, kylkiluut sisään, rintakehä auki, hartiat alhaalla, lapaluut alas ja yhteen) Käsien tulee olla sivulla vaakatasolla, kädet ovat venytettyinä pitkiksi (vahvat kädet) Asennossa tulee seistä paikallaan vähintään 6 sekuntia.
2 2. ISTUMINEN TÄYSISTUNNASSA KÄDET SIVULLA Jalat ovat puristettuina yhteen ja polvet ojennettuina suoraksi (kantapäät ilmaan) Nilkat ojennettuina, siten että jalkaterät ovat yhdessä, mutta isovarpaiden välissä n. kahden sormen rako Ryhdikkäästi istuen, vartalon asento on suora (vatsa vedetty ylös, lantio alle, kylkiluut sisään, rintakehä auki, hartiat alhaalla, lapaluut alas ja yhteen) Käsien tulee olla sivulla vaakatasolla, venytettynä pitkäksi (vahvat kädet) Asennossa tulee istua paikallaan vähintään 6 sekuntia. 3. SELINMAKUU Jalat ovat aukikierrossa ja nilkat koukussa, jolloin pikkuvarpaat yritetään saada lähelle lattiaa Jalat ovat puristettuina yhteen, polvet ojennettuina suoraksi (tavoite: kantapäät lähekkäin ja ilmassa) Vartalon asento suora, lantio alle ja vatsa ylös, (selkä kiinni lattiassa), kylkiluut sisään, rintakehä auki, hartiat alhaalla, lapaluut alas ja yhteen Käsien tulee olla sivulla vaakatasolla, venytettynä pitkäksi (vahvat kädet) Asennossa tulee pysyä vähintään 6 sekuntia.
3 LIIKKUVUUS 4. LINNUNPESÄ Päin makuulla aloitusasennossa jännittäen 6 sekuntia, josta käsillä työntäen taivutusasentoon, jossa pysyen väh. 6 sekuntia ja palaaminen lähtöasentoon pysyminen 6 sekuntia. Liikkeeseen lähdetään päin makuulta. Jalat on puristettuina yhteen, ojennettuina suoraksi (polvet irti maasta), nilkat ojennettuina. Vatsa on vedetty ylös (navan ja lattian välissä rako), katse lattiaan Jalat koukistuvat ja kantapäiden tulee pysyä yhdessä koko ajan Taivutusasennossa hartiat ovat alhaalla ja lapaluut yhdessä Tavoite: polvet pysyvät myös yhdessä ja leuka kantapäiden alle Asennoissa tulee pysyä vähintään 6 sekuntia. Pään ja jalkojen koskettava toisiaan, kantapäiden tulee pysyä yhdessä. 5. LONKANKOUKISTAJA TAKAJALAN POLVI MAASSA Lonkankoukistajan venytysasento, kädet tuettuina polvelle tai lukittuina ylös Venytysasennossa etu-ja takajalan tulee olla samassa linjassa. Etujalan varpaiden ja polven tulee osoittaa samaan suuntaan suoraan eteenpäin. Takajalan sääri on suorassa linjassa, sekä nilkka ojennettuna (varpaat irti maasta) Ryhdikäs asento, lantio alla ja vatsa vedetty ylös (mahdollisimman iso rako vatsan ja reiden väliin) Vartalon neliö pysyy eteenpäin suorana Kädet ovat tuettuna etujalan polvelle tai lukittuina suorina ylös pään taakse (kylkiluut sisään, rintakehä auki, hartiat alhaalla, lapaluut alas ja yhteen) Niska on pitkä, katse suoraan eteenpäin Asennossa tulee pysyä vähintään 6 sekuntia. Asennon tulee olla linjassa, nilkan ojennettuna ja vatsan irti reidestä. Asento suoritetaan molemmilla puolilla, oikea ja vasen.
4 6. ETEENTAIVUTUS SEISTEN Seisoma-asennosta eteen taivutus sormet lattiaan, pysyen vähintään 6 sekuntia. Seisoen kantapäät maassa ja yhdessä. Jalat ovat puristettuina yhteen, jalkaterien välissä 2 sormea, polvet ojennettuina suoraksi. Jalkaterien tulee olla vierekkäin ja eteenpäin. Lantiosta nilkkoihin suora linja, siten ettei paino tai linja työnny taakse Tavoite vatsa kiinni reisiin Asennossa tulee pysyä vähintään 6 sekuntia. Vähintään sormien tulee osua lattiaan suorin polvin ja asennon pysyä suorassa linjassa.
5 7. SAMMAKKO Sammakkovenytysasento suoritettuna vasten lattiaa Venytysasennossa polvet ja lantio pysyvät samassa linjassa (suoralla viivalla) Jalat ovat koukistettuina, varpaat lähelle toisiaan. Nilkat ovat ojennettuina, siten että vain kantapäät maassa, isovarpaita ilmaan. Vartalo vasten lattiaa, siten että vatsa on vedetty ylös, jännitetty irti lattiasta Kyljet suorina ja pitkinä Käsien tulee olla suorina ylhäällä edessä, venytettynä pitkäksi. Hartiat alhaalla, lapaluut alas ja yhteen Asennossa tulee pysyä vähintään 6 sekuntia. 8. LAPAKÄÄNTÖ NARULLA Lapakääntö narun avulla suoritettuna Kädet viedään vartalon edestä takapuolelle ja takaisin kolme kertaa Kädet ja ranteet pysyvät suorina sekä hartiat alhaalla toistojen ajan Seisten perusasennossa (katso liike 1) Tavoitteena pitää vartalo aivan suorana ja liikkumatta toistojen ajan Narun / otteen leveyttä ei määritelty, tavoitteena oikea suoritustekniikka Käsien tulee pysyä suorina ja mennä yhtä aikaa ympäri, hartiat alhaalla. Lapakääntö suoritetaan kolme kertaa peräkkäin.
6 9. SILTA ALHAALTA Aloitusasentona selinmakuu (kuten liike 2, mutta nilkat ojennettuina) ojennettuna väh. 6 sekuntia Silta nostetaan omin voimin ylös ja viedään paino hartioille, jalkoja saa siirtää Sillassa kädet hartioiden leveydellä, käsivarret suorina ja sormet kohti kantapäitä Molempien kämmenien ja jalanpohjien tulee olla lattiassa Hallittu tulo pois sillasta, lopetus ojennettuun asentoon (sama kuin aloitus) väh. 6 sekuntia Asennoissa tulee pysyä vähintään 6 sekuntia. Painon tulee olla hartioilla. 10. SALMIAKKI ETEENTAIVUTUKSELLA Istuen lattialla jalat koukussa ja jalanpohjat vastakkain. Polvet yritetään saada koskemaan lattiaan. Jalkojen asennolla tavoitellaan salmiakin muotoa Eteentaivutus mahdollisimman suoralla selällä. Suorat kädet pitkälle eteen vietynä, tavoitteena vartalon painautuminen jalkoihin ja lattiaan. Asennossa tulee pysyä vähintään 6 sekuntia. Hyväksytty suoritus on suoritettu suoralla selällä.
7 11. NILKKOJEN VENYTYS (lähtöasento ja venytys) Lähtöasento liikkeeseen: polvi-istunta kädet edessä lattialla, jalat puristettuina yhteen Kantapäät yhdessä polvet nostetaan irti lattiasta, jolloin paino on osittain käsillä ja nilkat venyvät Polvien ja kantapäiden tulee pysyä yhdessä, hartioiden pysyä alhaalla. VOIMA 12. KULMAISTUNTA Vartalon ja jalkojen asento näyttävät V- kirjaimelta Jalat ojennettuina suoriksi ja puristettuina yhteen, nilkat ojennettuina Selkä suorana ja niska samassa linjassa, leuka neutraalisti Kädet ojennetaan suoraksi eteen vaakatasolle Asennossa tulee pysyä vähintään 6 sekuntia.
8 13. ETUNOJA Käsivarret hartioiden leveydellä, suora linja ranteista olkapäähän Sormet osoittavat suoraan eteenpäin Suora linja päästä varpaisiin, pitkä niska, hartiat alhaalla Lantio hallittuna paikallaan ja vatsa ylös vedetty Jalat ja kantapäät puristettuina yhteen, nilkat ojennettuina Asennossa tulee pysyä vähintään 6 sekuntia. ASKELEET JA LIIKKUMINEN 14. KÄVELY OJENNETUIN JALOIN Lähtö ja lopetus perusasennosta (liike 1) Kävely eteenpäin, siten että jaloissa on aukikierto ja nilkat ojentuvat Kädet ovat vyötäröllä ja kyynärpäät sivuilla Ojennetun nilkan varpaat koskevat ensimmäisenä maahan Rauhallinen tahti Suoritettava matka 10 metriä
9 15. SIVULAUKKA Sivulaukkaan lähdetään perusasennosta (liike 1), suoritetaan yhteensä 6 laukkaa oikea kylki edellä lopettaen ojennukseen ja jatkaen takaisinpäin 6 laukkaa vasen kylki edellä ja lopettaen ojennukseen 3 sivulaukkaa vasen kylki edellä, käännös jatkuen samaan suuntaa oikea kylki edellä 3 sivulaukkaa ja lopettaen perusasentoon Sivulaukoissa kädet ovat vaakatasolla ja vahvat, pysyvät paikoillaan Jalat tulevat ilmalennon aikana yhteen, polvet ojennettuina suoraksi ja nilkat ojennuksessa Nopea ja lennokas laukka Lähtöasennon jälkeen 6 laukkaa, joissa jalat osuvat yhteen ja lopettaen lähtöasentoon. 16. JUOKSU ETEENPÄIN LIIKKUEN Lähtö- ja lopetusasento perusasennossa (liike 1) Kädet vyötäröllä, kyynärpäät sivuille päin Kantapäät osuvat pakaroihin jokaisella juoksulla Nilkat ojentuvat Ryhdikäs asento. Hartiat alhaalla, lapaluut alas ja yhteen Juoksumatka noin 6 metriä
10 HYPYT 17. TASAHYPPY KÄDET LANTEILLA x 6 Ponnistuksessa ja ilmalennon aikana jalat ovat puristettuina yhdessä, polvet ja kantapäät yhdessä Ilmalennon aikana jalat ovat ojennettuina suoraksi ja nilkat ojennettuina Hallittu vartalon asento Ponnistusvaiheessa lantio on jalkojen päällä ja selkä suorana Kädet ovat vyötäröllä, kyynärpäät sivuille Kuusi lennokasta hyppyä hyväksytysti peräkkäin 18. POLVENNOSTOHYPPY VUORO JALOIN x 6 Lähtöasennosta (liike 1) jalan ojennus eteen ja ponnistaen kuusi hyppyä vuorojaloin, lopettaen perusasentoon (liike 1) Ilmalennon aikana toinen polvi koukistuu ja nousee vaakatasoon ja toinen jalka on ojennettuna alaspäin suorana. Molempien jalkojen nilkat ojennettuina. Koukistuneen jalan nilkka on reidessä kiinni Kädet ovat lanteilla, kyynärpäät sivuille Kuusi lennokasta hyppyä hyväksytysti peräkkäin
11 19. KIERIMINEN (TUKKIPYÖRINTÄ) Suorin vartaloin kieriminen 6 kertaa molempiin suuntiin. Liike aloitetaan päinmakuulta. Kädet ojennettuina suoraksi, naru voi olla apuna käsissä (naru pysyy tiukkana) Jalat ojennettuina suoriksi ja puristettuina yhteen Tavoite: Jalat ja kädet pysyvät ilmassa, irti maasta kierimisen ajan Pyörimisen tulee olla sujuvaa
12 20. KUPERKEIKKA ETEENPÄIN OLAN YLI PÄÄTYEN TOISPOLVISEISONTAAN Lähtöasento perusasennosta (liike 1) kuperkeikkaan Kuperkeikka suoritetaan eteenpäin olan yli päätyen toispolviseisontaan kädet ojennettuina sivuille Liikkeen aikana nilkat ojennettuina Liikkeen tulee olla suoritettu sujuvasti pyörähtäen Lähtöasento Lopetusasento
Hopeamerkin suoritettuaan voimistelija voi aloittaa suorittamaan kultamerkin liikkeitä.
päivitetty 15.12.2018 HOPEAMERKKI Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja
Kultamerkin suoritettuaan ja sinä vuonna, jolloin voimistelija täyttää 8 vuotta, voi aloittaa suorittamaan timanttimerkin liikkeitä.
päivitetty 15.12.2018 KULTAMERKKI Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja
Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.).
päivitetty 15.12.2018 TIMANTTIMERKKI Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.). Timanttimerkki suoritetaan erillisissä arviointitilaisuuksissa.
Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä
Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva
Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä
Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja
Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä
Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva
Hopeamerkki. Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Ennen hopeamerkin liikkeiden suorittamista tulee suorittaa pronssimerkki.
Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Ennen hopeamerkin liikkeiden suorittamista tulee suorittaa pronssimerkki. Merkkiliikesuoritukset voi
Lajien yhteisen STARA-merkin ohjeet ohjaajille ja valmentajille
Lajien yhteisen STARA-merkin ohjeet ohjaajille ja valmentajille Staramerkin suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa, kunhan on Stara-lisenssi. Liikkeet ovat voimistelukoulun alkeis- ja alkeisjatkopassista.
Joukkuevoimistelun merkkisuoritukset. Nimi Syntymävuosi. Seura
Joukkuevoimistelun merkkisuoritukset Nimi Syntymävuosi Seura Pronssimerkki Pakolliset liikkeet Hyväksytty Pvm Tasapaino: Sivupassé Tukijalan ojennus, tasapainossa tukijalka on hallittu ja suora. Tukijalka
8-10 mm paksu veneköysi tai hyppynaru, päässä solmut
Starttimerkki 1. Naru 8-10 mm paksu veneköysi tai hyppynaru, päässä solmut Perusasento, kädet suorana alaviistossa, naru selän takana U- asennossa. narun solmupäät ovat käsien sisällä piilossa. Narun pyörimissuunta:
Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki
1 Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki Tanssillisen voimistelun merkkijärjestelmän taustalla on kehittää voimistelun laatua sekä tarvittavia ominaisuuksia: kehon hallintavoimaa, ryhtiä, liikkuvuutta, koordinaatiota
TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta.
TIMANTTIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. suoritetaan erillisessä arviointitilaisuudessa. Arvioinnit
Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59
Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: 10.05.2017 07:59 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS, - Istuen/seisten ilman kenkiä - Pyöritä nilkkaa ja vaihda välillä suuntaa - Heilauta rennosti jalkaa suorana eteen
Pronssimerkki ~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)
Pronssimerkki ~ 1 ~ Kevät 2018 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) 1. HYPPY OIKONOJAAN - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - kyynärpäät suorina - polvet ja nilkat
REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)
Kevät 2018 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin 2. OIKONOJASTA
Vahva lihas on myös joustava lihas
Terve Urheilija iltaseminaari Vahva lihas on myös joustava lihas koulutuksen käytännön osuus Kouluttajana fysioterapeutti Jarmo Ahonen 10.5.2011 Varalan Urheiluopisto Tekstit Reetta Korkki ja Hannele Hiilloskorpi,
ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET
ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET Suomen Cheerleadingliitto on luonut harrastejoukkueille valmiin koreografian, jota voi esittää seuran omissa tapahtumissa sekä Active Cheer Stage tapahtumassa
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös
Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.
POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn
1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5
K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,
LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET. 1 Painoindeksi BMI. Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9).
LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET 1 Painoindeksi BMI Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9). Painoindeksi kuvaa painon sopivuutta ja myös rasvakudoksen määrää.
Kultamerkki. Päivitetty Suomen Voimisteluliitto Svoli Naisten telinevoimistelu Luokkakilpailujärjestelmä Kultamerkki 1/5
Kultamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva
1 / 12 26.9.2011 9:40 Kahdenjalankyykyn opettaminen keppi pitkittäin [ref# 1592] Pidä katse ylhäällä Kepin tulee koskettaa selkää kolmesta kohtaa (takaraivo, hartiat ja ristiselkä) koko kyykyn ajan Hyvä
Iloisia harjoitteluhetkiä!
Tämä opas on tehty tukemaan kotona tapahtuvaa liikuntaharjoittelua. Se sisältää osiot lihaskunto-, liikkuvuus ja tasapainoharjoittelusta. Liikkeet ja harjoitteet on valittu siten, että ne pystytään suorittamaan
TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE!
TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! Pysy kunnossa Tapiolan Voimistelijoiden ryhmäliikunnan joulutauon aikana. Helpot ja tehokkaat kotijumppaohjeet, ovat tauon aikana motivoimassa sinua liikkumaan. Kotijumppa
REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus)
1 Kevät 2018 REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin
HARJOITEPANKKI VOIMA
HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,
~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm)
~ 1 ~ Kevät 2017 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: 180-210 cm) 1. HYPPY OIKONOJAAN - vartalo tiukkana, lantiossa ei saa olla taittoa - käsivarret suorina, nilkat ojennettuina 2. OIKONOJASTA SELINHEILAHDUS
Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin
LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä
ÄIJÄT PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOIVAT ÄIJÄT PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOIVAT ÄIJÄT 11. PÄIJÄT-HÄMEEN PÄIJÄT-HÄMEEN 12. Päijät-Hämeen
Mattoliikkeet Selkälihasharjoite konttaus asennossa Asetu konttausasentoon. Nosta vastakkainen jalka ja käsi suorana ylös vaakatasoon sekä venytä samalla pituutta. 8. Istumaannousu levypainolla Asetu selinmakuulle,
Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä
Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä 1. Hartiat ja yläselkä Olkapäiden pyörittely. Pyörittele olkapäitä rennosti eteenja taaksepäin. Varo, ettet jännitä liikaa hartioita. Hartioiden pyörittelyjen
Voimistelijan nimi: Seura: Osoite: Syntymävuosi:
Voimistelijan nimi: Seura: Osoite: Syntymävuosi: SUOMEN VOIMISTELULIITTO 2001 SISÄLLYSLUETTELO OHJAAJALLE/OPETTAJALLE... 3 PRONSSIMERKKI... 4 PERMANTO... 4 PENKKI... 4 REKKI... 4 RENKAAT/2 KÖYTTÄ... 5
REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm)
Kevät 2017 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin) -
Lajitekniikka: venyttely
Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.
JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri
JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri Lämmittele kuntopiirin ensimmäinen kierros eli tee liikkeet huomattavasti kevyemmin kuin kolme muuta kierrosta. -työ osuus per liike 30sek -Palautus liikkeiden välissä
REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: cm)
1 Kevät 2017 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)
REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: cm)
Kausi 2016-2017 REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)
Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka)
Liike Sarjat Toistot A1 Harppaus penkille 4 10 15/ jalka A2 Punnerrus 4 10 15 A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 10 15/ (jalka) A4 Jalanojennus maaten 4 10 15/ (jalka) Näin treeni toteutetaan:
Etunoja ja käden ojennus
Ryhtijumppa Tämä jumppa sisältää tehokkaita liikkeitä, jotka kannustavat vahvaan ja ryhdikkääseen vartalon asentoon. Liikkeet kohdistuvat keski- ja ylävartalon lihaksiin. Jumpassa vuorottelevat lihaskuntoliikkeet
Hard Core Keskivartalo
Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.
Prepared by: Tanja Viitamäki Date: :03
TLPT102018 Prepared by: Tanja Viitamäki Date: 13.04.2019 05:03, GPF Alataljasoutu Laite nro1. Hyvässä ryhdissä, olkapäät alhaalla tuo kyynärpäät läheltä kylkiä koukkuun ja rutista lapaluut "yhteen". GPF
Pakolliset kriteerit tulee täyttyä, jotta liikkeestä saa vähintään yhden pisteen. Muut kriteerit määrittävät pistearvon skaalalla 1-4
Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys: 0 p. jos joukkue päättää olla yrittämättä liikettä tai epäonnistuu pakollisten kriteereiden toteuttamisessa 1 p. jos joukkue yrittää, mutta taitotaso ei
PhysioTools Online - ed set Sivu 1/7
PhysioTools Online - emailed set Sivu 1/7 Harjoitusohjelma FYS PKL SELKÄRYHMÄ 2/15 Keski-Suomen SHP Keski-Suomen keskussairaala Keskussairaalantie 19, 40620 Jyväskylä, Suomi ALKULÄMMITTELY Pyöräilyä. Aika:
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat
1 / 8 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka
Kaikki mukaan taukojumppaan! Nyt on vuorossa hyppimistä, venyttelyä, juoksua, tasapainoilua - kaikkea kivaa.
Kaikki mukaan taukojumppaan! Nyt on vuorossa hyppimistä, venyttelyä, juoksua, tasapainoilua - kaikkea kivaa. Kaikki mukaan - taukojumppaan! materiaali koostuu kymmenestä Laakavuoren ala-asteen ja Vartiokylän
1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.
1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek
MIEKKAILUN KUNTOTESTAUS, OSA I
MIEKKAILUN KUNTOTESTAUS, OSA I Sisällysluettelo: 1 Lihaskuntotestit 1.1 Etunojapunnerrus 1.2 Staattinen kylkilihasliike 1.3 Staattinen vatsa/selkälihasliike 1.4 Dynaaminen vatsalihasliike 2 Nopeusvoimatestit
Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys:
Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys: 0 p. jos joukkue päättää olla yrittämättä liikettä 1 p. jos joukkue yrittää, mutta taitotaso ei vielä riitä 2 p. jos puolet joukkueesta saavuttaa kriteerit
Loppuverryttely salissa
1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 10 min Jäähdyttely 3 min 3 min juoksua eli kenttä kerran ympäri reipasta vauhtia Tämän jälkeen puoleen väliin kenttään rento spurtti ja loppu matka kevyttä hölkkää toista
Lihashuolto. Venyttely
Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).
BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA
BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA Pysy lomalla ja matkoillakin teräskunnossa, tekemällä 5 tehokasta ja nopeaa treeniohjelmaa Seuraavassa 2 bonustreeniohjelmaa artikkelista Treenaa kotona Muscle&Fitness Hers-lehden
LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA
LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.
Liikuntaohjelma: viikot 1-6
Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle
Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa
Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja
Pronssimerkki. 1. Temppu. Huolellisesti ja ojentaen!
Pronssimerkki 1. Temppu Huolellisesti ja ojentaen! Perusasento Laskeutuminen kyykkyasentoon Kuperkeikka eteenpäin ojentaen jalat ja tullen ylös kyykkyyn ilman käsien apua. Nousu seisomaan perusasentoon.
Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja
Keskivartalolihaskuntoharjoituksia Seuraavassa on muutamia keskivartalon voimaan ja hallintaan keskittyviä harjoituksia. Aluksi esitetyt määrät voivat tuntua isoilta. Voitkin aluksi aloittaa pienemmistä
Liiketaitotestit ja tuloskortti
Liiketaitotestit ja tuloskortti 1 taso Perus liiketaidot Syväkyykky 1 - integroitu liikkuvuus käsivarret vaakatasossa edessä - suorita kyykkyliike niin alas kuin sujuvasti liike on mahdollista - lantiotason
Trimmiä rintalihaksiin Istu tukevasti penkillä, työnnä kahvoista eteenpäin. Liike vaikuttaa rintalihaksiin. Tee toistoa, 2 3 sarjaa.
Ohjeita ulkokuntoilulaitteiden käyttöön Lämmitä lihaksesi ennen lihaskuntotreeniä. Tee vaikka 5 10 minuutin pyrähdys, että saat lihakset lämpenemään ja veren kiertämään. Muista venytellä lopuksi. Laitteet
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1
1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla
Lisää toiminnallista voimaa
1 Lisää toiminnallista voimaa Käytä näitä liikkeitä itsenäisenä harjoituksena, alkuverryttelynä kuntosalilla tai valmistautuessasi nostotöihin. Voit käyttää kotona painona esimerkiksi kirjaa. Itsenäisenä
POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT
POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT HUOM: Suorituksissa kaksi yritystä, joista voimistelijan kannalta parempi yritys hyväksytään! 10-11 -vuotiaat NOPEUS 20 m juoksu Vauhditon pituushyppy
KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26
KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017 Prepared by: Mika Martikainen Date: 04.04.2017 08:26 MIKA MARTIKAINEN COACHING PL 226 70101, Kuopio 0408295515 mika@murtokohta.fi INFO "keskivartalojumppa"
Polven alueen harjoitukset. Ft-suoravastaanottoryhmä SPT11/eh,jr
Polven alueen harjoitukset Ft-suoravastaanottoryhmä 2012-2013 SPT11/eh,jr 27.8.2013 Reisilihaksen aktivointi Selinmakuulla. SUORITUS Vedä nilkat koukkuun ja paina samanaikaisesti polvitaipeet tiukasti
Lepää liikkeiden välillä noin sekuntia tai kunnes syke on hieman tasaantunut ja tunnet olevasi valmis jatkamaan.
1 Liike Toistot 1. Yleisliike 10 2. Lapapunnerrus 10 3. Kyykkyhyppy 20 4. Lantiosilta marssilla 10/jalka 5. Hiihtotäppäys 20/jalka 6. Jalan ojennus lantiohypyllä 10/jalka Tässä treenissä vuorotellaan sykkeennostoa
VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman
VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman sisäänpäin kääntyneenä polvet hieman koukussa, paino molemmilla
Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen
Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa
ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN
KUNTOPIIRI- OHJELMA KUNTOPIIRITYYPPINEN LIHASKUNTOHARJOITUS Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa
TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79
TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin. Taitoryhmissä voi
B-luokka 20.12.2013. Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa
Yleistä B-luokka Kilpailuihin voi osallistua aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää 7 vuotta (lisenssikausi syksy 2013 - kevät 2014 / 2006 syntynyt) B-luokkaan voi siirtyä kilpailemaan,
ASKEL PORTAISIIN PÄIN!
ASKEL PORTAISIIN PÄIN! Porraskävely on tehokasta arkiliikuntaa. Se ei maksa mitään, ei vaadi varusteita ja sitä voi tehdä missä ja milloin vain. Porraskävely aktivoi pakara- ja alaraajojen lihaksia sekä
1. LIIKKUMISTAIDOT 1.1 Sivuttaissiirtyminen
ARVIOINTI Nimi: Laji: Koulu: 1. LIIKKUMISTAIDOT 1.1 Sivuttaissiirtyminen Sekä levyn että vartalon siirrot lasketaan 20 sekunnin suorituksen aikana. 1 piste, kun vasemmalta siirretty levy koskettaa lattiaa
1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6
24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7
Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja
Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi videon liitemateriaali (Saat ilmaisen kopion videosta: www.taichi18.com) Voit vapaasti jakaa ohjekirjan niiden kanssa, jotka tarvitsevat sitä,
Oppilas - Elev övrekropp2
Oppilas - Elev övrekropp2 Kirjoita ohje tähän 1. Polkupyöräergometri Säädä penkin korkeus niin että polvi on ala-asennossa pienessä koukussa Käynnistä laite ja säädä vastus laitteen ohjeiden mukaan Aloita
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1,
1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla
treeniohjelma: Lämmittely
treeniohjelma: Lämmittely HARJOITTELE NÄIN: Treenaa kolmesti viikossa vaikkapa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, niin keho ehtii palautua treenien välillä. Harjoitus koostuu aina lämmittelystä
Liiketaitotestit ja tuloskortti
Liiketaitotestit ja tuloskortti 1 taso Perus liiketaidot Syväkyykky 1 - integroitu liikkuvuus käsivarret vaakatasossa edessä - suorita kyykkyliike niin alas kuin sujuvasti liike on mahdollista - lantiotason
VENYTTELYOHJE B-juniorit
VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,
www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20
www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä
Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto.
PISTETYÖSKENTELY Kuperkeikka eteenpäin Yleismotoriikka 1 Lähdetään kyykystä jalat vierekkäin, kämmenet matossa. Leuka painetaan rintaan, ponnistetaan jalat suoriksi ja asetetaan takaraivo maahan. Rullataan
ASEMAOHJELMA 1. Ohjelman liikkeet Huomio, esimerkki, kuva Kuvio. 1-2 paikallaan, katse kaveriin. 3-4 jalan ojennus aukikierrossa lattiaa pitkin
ASEMAOHJELMA 1 Ohjelma on asemaohjelma, jonka tavoitteena on harjoituttaa joukkuevoimistelun avainliikkeitä. Ohjelma vapaasti muokattavissa. Voit noudattaa ohjeita ja video mallia tai sommitella musiikkiin
SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi
SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla
1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 8 min
1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 8 min Jäähdyttely 3 min Juostaan pienessä tilassa ristiin rastiin. Pelaajat sanovat vuorotellen jonkun värin jota pitää mahdollisimman nopeasti mennä sormella koskettamaan
LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017
LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 A. FYSIIKKA 1. Voima (etunojapunnerrus rintakehä nyrkkiä koskettaen) Suoritusohjeet: Oikeaa suoritustekniikkaa saa kokeilla kaksi toistoa. Lähtöasento on etunoja,
Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:
Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis
1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka
AUNELAN KUNTOSALI. Prepared by: Turun Kaupunki liikuntapalvelukeskus Date: 06/18/ :00
AUNELAN KUNTOSALI Prepared by: Turun Kaupunki liikuntapalvelukeskus Date: 06/18/2015 01:00 TURUN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUKESKUS, HEI KUNTOSALIHARJOITTELIJA! Tähän ohjelmapohjaan on koottu ohjeet Aunelan
YLEISURHEILUKOULUTUKSEN PÄÄMÄÄRÄ
YLEISURHEILUKOULUTUKSEN PÄÄMÄÄRÄ Yleisurheilukoulutuksen päämääränä - opettaa koulutettaville liikkumisen perusmuodot - kehittää nopeusvoimaa, nopeutta, reaktio- ja koordinaatiokykyä. Yleisurheiluun sopivana
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1,
1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1
1 / 13 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla
ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA
1 ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA Lehtonen Elina & Juola Anni Elokuu 2015 2 SISÄLLYS OPPAAN LUKIJALLE... 3 ALKULÄMMITTELYN TÄRKEYS... 5 HARJOITTEITA... 6 LOPUKSI... 21 3 OPPAAN LUKIJALLE Tämä opas
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis
1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka
Lajitekniikka: kuntopiiri
www.terveysverkko.fi/tietopankki/tyoikaisille Lihaskuntoharjoittelu on terveyden kannalta tärkeää ja sitä suositellaan tehtävän ainakin kaksi kertaa viikossa. Lihaskuntoharjoittelua voit tehdä kuntosalilla,
NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA
Frisbee vinottain vettä vasten = vastus pienempi kuin edellä. (Kuva 171) Frisbee pystysuoraan vettä vasten = kevyin vastus. (Kuva 172) Frisbeeharjoituksia Useimpia seuraavista frisbee-harjoituksista voi
Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport
1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.
Nivusten ja reiden lähentäjien venytys Reiden taka- ja sisäosien venytys
LIIKKUVUUSHARJOITTEITA KUSTAA YLITALO Käsien pyöritys Kyljen Rintarangan avaus Käsivarren ojentajan Kyynärvarren Niskan venytykset Lonkan koukistajan Vatsan Takareisien Nivusten ja reiden lähentäjien Reiden
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Yhden käsipainon treeni! MUISTA NÄMÄ!
1 / 5 1. PÄIVÄ 1 - INFO Yhden käsipainon treeni! MUISTA NÄMÄ! - Pidä hyvä tempo kun vaihdat liikkettä - Tee aina sarjassa oikeasti niin monta kuin menee - Valitse jokaiseen liikkeeseen aina sopiva paino
Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit vuonna 2013
Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit vuonna 2013 päivitetty 24.1.2013 Valmentajan varmistus kaikissa testeissä on sallittu! Puomin liikkeissä ei avustusta, valmentaja saa seistä vieressä. Liikkeiden
LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02
LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 OHJELMAN TARKOITUS ON PARANTAA: TASAPAINOA POLVIKONTROLLIA KESKIVARTALON HALLINTAA ALARAAJOJEN LIHASVOIMAA NIVELLIIKKUVUUTTA KOORDINAATIOTA HYPYN ALASTULOTEKNIIKKAA SEKÄ
2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI
2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI Kilpa-aerobicin lasten ja harrastajien kilpailujärjestelmä (oma kuva) Nimi Puh.nro Seura Valmentaja AEROSPORT SARJA 1. DYNAAMINEN kilpa-aerobicin lasten ja harrastajien kilpailujärjestelmä