YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla helmikuu 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla helmikuu 2019"

Transkriptio

1 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla helmikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki - kehittämisiltapäivä on klo Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! PSP Akatemia: klo Ikääntyneet ja liikunta näin vietät terveemmät eläkepäivät klo Vanhusasiamies Elina Willberg 27.2 klo Opastusta Osuuspankin verkkoasioinnissa Lähitori tutuksi -esittelykierros järjestetään kuukausittain Keinupuiston lähitorilla. Kierroksella tutustutaan lähitorin palveluihin sekä lähitorin eri harras- ja ryhmätiloihin. Kierros kestää noin puoli tuntia. Tavataan pian! klo klo klo Perjantai Juttuporukka ravintolasalissa, ryhmä kokoontuu ilman ohjaajaa Lauantai Jooga ilmoittautuneille, ohjaajana Taina Isotalo, 3 /kerta Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

2 Maanantai Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Muistijumppa, Nääsville ry, 5 /kerta Tiistai Liikettä niveliin liikunnallisia pelejä Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Kulttuurituokio: Drama Queen: Suuri peli-iltapäivä Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Seniorineuvola sairaanhoitajan vastaanotto ajanvarauksella Seniorineuvola sairaanhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta Senioritanssi, ohjaajana Pirjo Aarnio, ilmoittautumiset ja lisätiedot puh Venyttelyjumppa, ohjaajana Pirjo Aarnio, ilmoittautumiset ja lisätiedot puh Tuolijooga ilmoittautuneille, ohjaajana Taina Isotalo, 3 /kerta Taidekerho aikuisille, ilmoittautuneille ohjaajana Irina Lehtonen Keskiviikko Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä. Tule mukaan suunnittelemaan Keinupuiston lähitoria. Kahvitarjoilu! Millaiseen toimintaan sinä haluaisit osallistua? Kehittämisiltapäivän teema on yhdessä ideoida keskusteluryhmien ja teemaryhmien aiheita ja sisältöjä.

3 Torstai Virkeät Ikämiehet, ilmoittautuneille Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella Yhteisötuokio Keinupuiston Pariisissa, ravintola, ohjaa Kanerva ja päiväkeskus Sukkapiiri, Luova tila. Tule mukaan kutomaan sukkia ja viihtymään yhdessä! Ryhmä on kaikille avoin ja itsenäisesti toimiva, ei ohjaajaa. Ota omat langat ja kutimesi mukaan. Lisätietoja: Kanerva Niemelä TOIVO-ryhmä, ryhmäkodissa. Lauletaan ja viihdytään yhdessä. ohjaajana Kanerva Niemelä TOIVO-kuvis, väri-iloa Luovassa tilassa ohjaajana Kanerva Niemelä Lavis ilmoittautuneille, ohjaajana Irma Tähkävuori, 2 /kerta Perjantai Askarruttavatko lapsiperheiden palvelut? Tampereen kaupungin perhepalveluiden työntekijä tavattavissa Keinupuiston lähitorilla. Käytössä myös tänä ajankohtana Kelan etäpalvelu, jossa voi etäyhteyden kautta saada Kelan palveluneuvojan apua ja ohjausta Taidevire -ryhmä teatteri-ilmaisun ohjaaja Kirsi Riihijärvi ja taideohjaaja Inka Ylihärsilä vetävät taideryhmää. Ryhmään osallistuu myös alueen perhepäivähoitajia hoitolapsineen. Tule mukaan. Lauantai Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

4 Maanantai Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Muistijumppa, Nääsville ry, 5 /kerta Tiistai Liikettä niveliin liikunnallisia pelejä Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Seniorineuvola sairaanhoitajan vastaanotto Senioritanssi, ohjaajana Pirjo Aarnio, ilmoittautumiset ja lisätiedot puh Lähitori tutuksi -esittelykierros / Lähitorin koordinaattori Katharina Hau ja lähitorin vapaaehtoinen Liisa Airanne Lähitori tutuksi -esittelykierros järjestetään kuukausittain Keinupuiston lähitorilla. Kierroksella tutustutaan lähitorin palveluihin sekä lähitorin eri harras- ja ryhmätiloihin. Kierros kestää noin puoli tuntia. Tavataan pian! Venyttelyjumppa, ohjaajana Pirjo Aarnio, ilmoittautumiset ja lisätiedot puh Tuolijooga ilmoittautuneille, ohjaajana Taina Isotalo, 3 /kerta Taidekerho aikuisille, ilmoittautuneille ohjaajana Irina Lehtonen Keskiviikko Juttuporukka ravintolasalissa, ryhmä kokoontuu ilman ohjaajaa Tanssiorkesteri Yön Lyhdyt, aitoa live musiikkia!

5 Torstai Ystävänpäivä Virkeät Ikämiehet, ilmoittautuneille Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella Yhteisötuokio Keinupuiston Pariisiissa, ravintola järjestää Kanerva ja päiväkeskus Sukkapiiri, Luova tila. Tule mukaan kutomaan sukkia ja viihtymään yhdessä! Ryhmä on kaikille avoin ja itsenäisesti toimiva, ei ohjaajaa. Ota omat langat ja kutimesi mukaan. Lisätietoja: Kanerva Niemelä TOIVO-ryhmä, ryhmäkodissa. Lauletaan ja viihdytään yhdessä. ohjaajana Kanerva Niemelä TOIVO-kuvis, väri-iloa Huom aika ja paikka! Kabinetti, ohjaajana Kanerva Niemelä Ystävänpäivän Lavis, ohjaajana Irma Tähkävuori Ystävänpäivänä Lavis on kaikille avoin ja maksuton. Ota ystäväsi mukaan ja tule tanssin pyörteisiin! Perjantai Askarruttavatko lapsiperheiden palvelut? Tampereen kaupungin perhepalveluiden työntekijä tavattavissa Keinupuiston lähitorilla. Käytössä myös tänä ajankohtana Kelan etäpalvelu, jossa voi etäyhteyden kautta saada Kelan palveluneuvojan apua ja ohjausta Hieroja Tommi Rytinlahti vastaanottaa lähitorilla, tiedustele vapaita aikoja ja hintoja Tommi Rytinlahti p Taidevire -ryhmä teatteri-ilmaisun ohjaaja Kirsi Riihijärvi ja taideohjaaja Inka Ylihärsilä vetävät taideryhmää. Ryhmään osallistuu myös alueen perhepäivähoitajia hoitolapsineen. Tule mukaan! Lauantai Jooga ilmoittautuneille, ohjaajana Taina Isotalo, 3 /kerta Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne

6 Sunnuntai Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä Maanantai Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Muistijumppa, Nääsville ry, 5 /kerta Tiistai Liikettä niveliin liikunnallisia pelejä Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Seniorineuvola sairaanhoitajan vastaanotto Senioritanssi, ohjaajana Pirjo Aarnio, ilmoittautumiset ja lisätiedot puh Venyttelyjumppa, ohjaajana Pirjo Aarnio, ilmoittautumiset ja lisätiedot puh Tuolijooga ilmoittautuneille, ohjaajana Taina Isotalo, 3 /kerta Taidekerho aikuisille, ilmoittautuneille ohjaajana Irina Lehtonen Keskiviikko Kulttuurituokio: Arto Pietiläinen, Hetki kanssanne, kitara ja mies Kuulolähipalvelu Askarruttako kuuloasiat? Tai tarvitsetko neuvoa kuulokojeen kanssa vai haluatko huoltaa laitteen? Kuulolähipalvelun tarjoavat Tampereen Kuuloyhdistys ry. Kuulolähipalvelu 2 kerroksessa aulassa Luento ikääntyneet ja liikunta näin vietät terveemmät eläkepäivät / Fysioterapiaopiskelija Ilari Uskali

7 Torstai Virkeät Ikämiehet, ilmoittautuneille Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella Yhteisötuokio Keinupuiston Pariisissa, ravintola ohjaajana Kanerva ja Satu Sukkapiiri, Luova tila. Tule mukaan kutomaan sukkia ja viihtymään yhdessä! Ryhmä on kaikille avoin ja itsenäisesti toimiva, ei ohjaajaa. Ota omat langat ja kutimesi mukaan. Lisätietoja: Kanerva Niemelä TOIVO-ryhmä ryhmäkodissa. Lauletaan ja viihdytään yhdessä Yhteisötuokio Keinupuiston Pariisissa, Kanerva ja Validian päiväkeskusryhmä TOIVO-kuvis, Väri-iloa Luovassa tilassa Lavis ilmoittautuneille, ohjaajana Irma Tähkävuori, 2 /kerta Perjantai Askarruttavatko lapsiperheiden palvelut? Tampereen kaupungin perhepalveluiden työntekijä tavattavissa Keinupuiston lähitorilla. Käytössä myös tänä ajankohtana Kelan etäpalvelu, jossa voi etäyhteyden kautta saada Kelan palveluneuvojan apua ja ohjausta Taidevire -ryhmä teatteri-ilmaisun ohjaaja Kirsi Riihijärvi ja taideohjaaja Inka Ylihärsilä vetävät taideryhmää. Ryhmään osallistuu myös alueen perhepäivähoitajia hoitolapsineen. Tule mukaan! Lauantai Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

8 Maanantai Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Muistijumppa, Nääsville ry, 5 /kerta Hartaushetki / Katri Ikonen Tampereen Eteläinen seurakunta Tiistai Liikettä niveliin liikunnallisia pelejä Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander Senioritanssi, ohjaajana Pirjo Aarnio, ilmoittautumiset ja lisätiedot puh Venyttelyjumppa, ohjaajana Pirjo Aarnio, ilmoittautumiset ja lisätiedot puh Vanhusasiamies Elina Willberg Tampereen kaupungin vanhusasiamies vierailee Keinupuiston lähitorilla. Vanhusasiamiehelle voi tuoda ikäihmisten palveluihin liittyviä asioita pohdittavaksi Tuolijooga ilmoittautuneille, ohjaajana Taina Isotalo, 3 /kerta Taidekerho aikuisille, ilmoittautuneille ohjaajana Irina Lehtonen

9 Keskiviikko Juttuporukka ravintolasalissa, ryhmä kokoontuu ilman ohjaajaa Opastusta Osuuspankin verkkoasioinnissa ja mobiilisovelluksien käytössä. Tarvitsetteko neuvoa Osuuspankin verkkoasioinnissa? Esityksen jälkeen on mahdollisuus saada henkilökohtaista opastusta verkkopalvelunkäytöstä ja samalla voitte halutessanne hoitaa joitakin pankkiasioita. Mukaan kannattaa ottaa oma mobiililaite (äly-puhelin, läppärin tai tabletin) ja verkkopankkitunnukset. /Ossi Mannisenmäki, Asiakkuusneuvoja OP Tampere Torstai Virkeät Ikämiehet, ilmoittautuneille Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella Sukkapiiri, Luova tila. Tule mukaan kutomaan sukkia ja viihtymään yhdessä! Ryhmä on kaikille avoin ja itsenäisesti toimiva, ei ohjaajaa. Ota omat langat ja kutimesi mukaan. Lisätietoja: Kanerva Niemelä Lavis ilmoittautuneille, ohjaajana Irma Tähkävuori, 2 /kerta Ryhmät ovat tarkoitettu kaikille. Muutokset ohjelmassa mahdollisia tervetuloa!

10 Keinupuistokeskus Orivedenkatu 28, Tampere Keinupuiston lähitori Ravintola Keinupuisto avoinna: maanantaista lauantaihin klo sunnuntaisin klo Aamupala joka päivä klo ja lounas klo Seniorineuvolan sairaanhoitajan vastaanotto ajanvarauksella ti klo varukset puh ilman ajanvarausta ti klo Lähitorin sosiaaliohjaajan vastaanotto ajanvaruksella ke klo varaukset puh Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanarvauksella to klo varaukset puh Jos haluatte Keinupuiston lähitorin kuukausiohjelman sekä ajankohtaiset tiedotteet sähköpostiinne, voitte lähettää pyynnön sosiaaliohjaajalle osoitteeseen

11 PSP Akatemia Monipuolisia asiantuntijaluentoja kolmessa yksikössämme Kuuselakeskuksessa, Keinupuistokeskuksessa ja Kaukaharjukeskuksessa. Luennot ovat maksuttomia eikä niihin tarvitse ilmoittautua. Varmistuneet luennot löytyy Pirkanmaan Senioripalvelut oy:n Facebook sivuilta ja tulossa myös nettisivuillemme. Paikalla myös lähitorien moniammatillisen tiimin jäseniä kertomassa lähitorien/palvelukeskuksen toiminnasta ja palveluista juuri sinulle. Lämpimästi tervetuloa! Lisätiedot: Kaukaharjun palvelukeskus Keinupuiston lähitori Kuuselan lähitori Kaukaharjukeskus Keinupuistokeskus Kuuselakeskus Keskisenkatu Tre Orivedenkatu 28, Tre Nuolialantie 46, Tre p p p

12 PSP Akatemia: Keinupuiston lähitorin Kevään tietoiskut Paikalla myös lähitorien moniammatillisen tiimin jäseniä kertomassa lähitorin toiminnasta Helmikuu: klo Luento ikääntyneet ja liikunta näin vietät terveemmät eläkepäivät Fysioterapiaopiskelija Ilari Uskali klo Vanhusasiamies Elina Willberg Tampereen kaupungin vanhusasiamies vierailee Keinupuiston lähitorilla. Vanhusasiamiehelle voi tuoda ikäihmisten palveluihin liittyviä asioita pohdittavaksi klo Opastusta Osuuspankin verkkoasioinnissa ja mobiilisovelluksien käytössä. Tarvitsetteko neuvoa Osuuspankin verkkoasioinnissa? Esityksen jälkeen on mahdollisuus saada henkilökohtaista opastusta verkkopalvelunkäytöstä ja samalla voitte halutessanne hoitaa joitakin pankkiasioita. Mukaan kannattaa ottaa oma mobiililaite (äly-puhelin, läppärin tai tabletin) ja verkkopankkitunnukset. Maaliskuu: klo Suunhoito ja suuterveys / Sanna Ronni Huhtikuu: Suunhoitoon ja suuterveyteen liittyvää neuvontahetken pitää Tampereen kaupungin suuhygienisti Sanna Ronni. Esityksen jälkeen mahdollisuus saada henkilökohtaisempaakin neuvontaa klo Ravitsemusterapeutin tietoisku / Jarkko Tenhunen Ravitsemusterapeutin tietoisku aiheesta -Ikäihmisen hyvän ruokailun avaintekijät. Ovatko vaatteet käyneet väljiksi? Mietityttääkö ruuan valinta? Tule mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan. Tietoiskun jälkeen on aikaa henkilökohtaiselle keskustelulle. Paikalla ikäihmisten ravitsemusterapeutti Jarkko Tenhunen. Tulossa myös luento taiteesta ja yhteisötaiteesta / Kanerva Niemelä Ajankohta ja luennon sisältö tarkentuvat lähempänä ajankohtana

13 Kelan etäyhteyspiste Hervannassa Keinupuiston lähitorilla on ikäihmisille tarkoitettu Kelan etäyhteyspiste. Etäyhteyspiste on avoinna arkisin klo Piste on toisessa kerroksessa pääsisäänkäynnin aulassa oikealla.

14

15 Sukkapiiri torstaisin klo Keinupuiston lähitorilla Tule mukaan kutomaan sukkia ja viihtymään yhdessä! Ryhmä on kaikille avoin ja itsenäisesti toimiva, ei ohjaajaa. Ota omat langat ja kutimesi mukaan. Lisätietoja: Kanerva Niemelä p

16 Yhdessä vireä arki kehittämisiltapäivät Kehittämisiltapäivässä sinä pääset ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitorin tapahtumia, ryhmiä ja kursseja! Kehittämisiltapäivät on teemoitettu: HELMIKUU: Harrastusryhmät ja kurssit HUHTIKUU: Lähitorin ohjaus ja neuvontapalvelut TOUKO/KESÄKUU: Kesän ohjelmat ELOKUU: Kulttuuri, kädentaidot ja musiikkiryhmät LOKAKUU: Lähitorin vapaaehtoistoiminta JOULUKUU: Liikuntaryhmät TUTUSTU, INNOSTU, OSALLISTU! - TEHDÄÄN YHDESSÄ SINUN LÄHITORI

17 ITE -pisteen teemat ITE-pisteen pöydällä on esillä aina teemoittain materiaalia Vuoden 2019 teemat: Tammi-maaliskuu Huhti-toukokuu Kesä-elokuu Syys-joulukuu Luustotietoa Kulttuuri- ja taide Ulkoilu, liikkuminen ja harrastukset Sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi ITE-pisteen teemat on suunniteltu kaikkiin kolmeen yksikköömme ja materialle on löydettävissä Kaukaharjukeskuksessa, Keinupuistokeskuksessa ja Kuuselakeskuksessa Lisätiedot: Kaukaharjun palvelukeskus Keinupuiston lähitori Kuuselan lähitori Kaukaharjukeskus Keinupuistokeskus Kuuselakeskus Keskisenkatu Orivedenkatu 28 Nuolialantie 46 p p p

18 Keskiviikkoisin klo , , , ja

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 Maanantai 1.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2018 Lauantai 1.9. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.9. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikuntaryhmä ilmoittautuneille

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla marraskuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla marraskuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla marraskuu 2018 Torstai 1.11. 10.00-11.00 Voimaa vanhuuteen- ryhmä ilmoittautuneille, 5 /kerta 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018 Torstai 1.2 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella 10.20-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa ohjaajana Kanerva Niemelä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2017 Valtakunnallinen vanhustenviikkoa 1.10.-8.10. Viikon teema on: Ikäpolvet yhdessä! Sunnuntai 1.10. Maanantai 2.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2017 Perjantai 1.9. 9.00-15.00 Hieroja Tommi Rytilahti vastaanottaa Keinupuiston lähitorilla. Vapaita aikoja ja hintoja voitte tiedustella hierojalta

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Maaliskuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Maaliskuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Maaliskuu 2018 Torstai 1.3. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella 10.00-11.00 Kulttuurituokio: tuolitanssia / Jonna Korpi 16.15-17.15

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla toukokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla toukokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla toukokuu 2018 Toukokuun huipputapahtuma Pop up -Hervanta! Tiistai 1.5. Vapunpäivä Keskiviikko 2.5. 10.00-10.45 Kirjavisa ravintolasalissa / Outi Martikainen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla huhtikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla huhtikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla huhtikuu 2018 Sunnuntai 1.4. Pääsiäispäivä Maanantai 2.4. 2. pääsiäispäivä Tiistai 3.4. 8.45-9.15 Liikettä niveliin liikunnallisia pelejä, Ohjaajana Airi 9.30-10.15

Lisätiedot

Seniorineuvola sairaanhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta

Seniorineuvola sairaanhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta Yhdessä vireä arki Keinupuistokeskuksen Tammikuu 11.1. Foxet orkesteri tanssittaa 13.1. klo 13.30 Airin bingo 13.1. klo 14.30 Ehtoollishartaus 18.1. 12.30 Savityöpaja uusi ryhmä alkaa!! Ilmoittaudu Ninnille

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla marraskuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla marraskuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla marraskuu 2017 Keskiviikko 1.11. 10.00-11.00 Selkäjumppa ilmoittautuneille 15.30-18.30 Taidekerho aikuisille, ilmoittautuneille ohjaajana Irina Lehtonen 15.00-16.00

Lisätiedot

Keinupuistokeskuksen Syyskuu

Keinupuistokeskuksen Syyskuu Torstai 1.9. Koko päivän Keinupuistokeskuksen Syyskuu Tule tutustumaan Kanervan ryhmiin ja TOIVO -Mummusikaalin tekoon 10.15-11.00 Yhteislaulua, ravintolasalissa 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2017 Perjantai 1.12. 13.30-14.15 Airin bingo 13.00-15.00 Pirkanmaan Senioripalvelut Oy:n kotihoidon suunnittelija Satu Nokkonen tavattavissa ITE-pisteellä,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla marraskuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla marraskuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla marraskuu 2017 Keskiviikko 1.11. 10.00-11.00 Selkäjumppa ilmoittautuneille 15.30-18.30 Taidekerho aikuisille, ilmoittautuneille ohjaajana Irina Lehtonen 15.00-16.00

Lisätiedot

Yhdessä vireä arki. Keinupuistokeskuksen Marraskuu

Yhdessä vireä arki. Keinupuistokeskuksen Marraskuu Yhdessä vireä arki Keinupuistokeskuksen Marraskuu 9.11 Luento ikääntyneen ravinnosta 9.11 Marjo-mummin vaatemyynti 10.11 Tarja Jykylä esiintyy Marttana 11.11 Tanssit (Haitariorkesteri säestää) 15.11 Tresec

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Poimintoja syyskuun ohjelmasta:

Poimintoja syyskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2018 Tiedotus: tulossa kattoremontti Kuuselan vanhalla puolella alkaa heinäkuussa kattoikkunaremontti, joka jatkuu syyskuun loppuun saakka. Tämä vaikuttaa

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Poimintoja toukokuun ohjelmasta:

Poimintoja toukokuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla elokuussa 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla elokuussa 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla elokuussa 2018 Tiedotus: tulossa kattoikkunaremontti Kuuselakeskuksen vanhalla puolella alkaa kattoikkunaremontti, jonka aloitus on nyt siirtynyt. Remontti vaikuttaa

Lisätiedot

Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14

Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14 Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14 Puh. 050 337 9004 Sähköposti lahitori@apukolmio.fi apukolmio.fi/tammelan

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan

Lisätiedot

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia Maanantai 30.5 14 15 Nääsvillen muistijumppa. Kertamaksu 4 Tiistai 31.5 Keskiviikko 1.6 10 Teatteriryhmä. Ohjaajana Riku Laakkonen PiiPoosta Torstai 2.6 14 Hengellisiä yhteislauluja laulattaa Elna, Risto

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Poimintoja joulukuun ohjelmasta:

Poimintoja joulukuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla kesäkuussa 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla kesäkuussa 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla kesäkuussa 2018 Perjantai 1.6. 9.00 11.30 Kuntosalivuoro startin käyneille (Kuntola 0. krs) Hinta 7 /kerta tai 10 kerran kortti 55, Mariannelta p. 050 917 2706.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla syyskuussa 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla syyskuussa 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla syyskuussa 2018 Maanantai 3.9. 9.00 14.00 Luova tila avoinna itsenäiseen työskentelyyn (0. krs) Mahdollisuus tehdä kädentaito-, tekstiili- ja taidetöitä oman mielen

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Viikko 36 (1.9.-6.9.) Ti 1.9. - Klo 10.00 Voimavara ryhmä, (Päivätoiminnan tila 1. krs). Lisätietoja ja ilmoittautumiset: toimintaterapeutti Jatta Ahlvik 044-7225935.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Poimintoja marraskuun ohjelmasta:

Poimintoja marraskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Poimintoja huhtikuun ohjelmasta:

Poimintoja huhtikuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Poimintoja helmikuun ohjelmasta

Poimintoja helmikuun ohjelmasta Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla tammikuussa 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla tammikuussa 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla tammikuussa 2019 Tulevat Yhdessä vireä arki kehittämisiltapäivät: Tammikuu: 4.1. klo 13. Aiheena osallistuva budjetointi, osa 1. Helmikuu: 7.2. klo 13. Aiheena osallistuva

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Viikko 23 (1.6.-7.6.) Ma 1.6. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla Marraskuussa 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla Marraskuussa 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla Marraskuussa 2018 Torstai 1.11. 10.15 10.45 Liikettä niveliin, kevennetty lihaskuntoharjoittelu (Härmäläsali 1. krs) Ryhmässä jumpataan oman kunnon ja kyvyn mukaan.

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Lisätietoja: kotihoidon ohjaaja Anna-Liisa Raiskio, puh. 020 638 2132 HUOM. Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA KESÄKUU 1.-30.6.2016

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA KESÄKUU 1.-30.6.2016 TAATALAN PALVELUKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA KESÄKUU 1.-30.6.2016 Kuvataideryhmän savikukkia Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla lokakuussa 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla lokakuussa 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla lokakuussa 2018 Valtakunnallinen ARMAS festivaali, joka juhlistaa ikääntymistä ja nostaa esiin ikääntyneitä taiteilijoita sekä tekee ikääntymisen teemoja näkyväksi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla helmikuussa 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla helmikuussa 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla helmikuussa 2019 Seuraavat Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivät: Helmikuu: 7.2. klo 13 Osallistuva budjetointi, TVPY:n yleishyödyllisen toiminnan budjetti Maaliskuu:

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla kesäkuussa 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla kesäkuussa 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla kesäkuussa 2017 Torstai 1.6. 9.00-15.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Poimintoja lokakuun ohjelmasta:

Poimintoja lokakuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla toukokuussa 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla toukokuussa 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla toukokuussa 2018 Tiistai 1.5. Vappu Keskiviikko 2.5. 9.00 15.00 Savenvaltaajat ( 0. krs) Luova tila avoinna itsenäiseen savityöskentelyyn. Materiaali- /polttomaksu.

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla tammikuussa 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla tammikuussa 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla tammikuussa 2018 Maanantai 1.1. Uudenvuodenpäivä Tiistai 2.1. 9:00 11:30 Kuntosalivuoro startin käyneille (Kuntola 0. krs) Ohjaaja paikalla. Hinta 7 /kerta tai 10

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Perjantai 3.5. Klo Senioritaiji Klo Johanna Hasu ja Helena Berg, piano ja laulu: vanhaa ja uudempaa suomalaista iskelmää

Perjantai 3.5. Klo Senioritaiji Klo Johanna Hasu ja Helena Berg, piano ja laulu: vanhaa ja uudempaa suomalaista iskelmää Toukokuu 2019 Väentuvan ohjelma viikko 18 Maanantai 29.4. Klo 10.00 11.30 Skibpo-kerho Klo 13.00 Tuolijumppa Hyvinvointiasema VÄENTUPA Kettumäen palvelukeskus Kettumäentie 2 45700 Kuusankoski kati.kunnaala@vhy.fi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Lähitori Kuuselassa helmikuussa 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Lähitori Kuuselassa helmikuussa 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Lähitori Kuuselassa helmikuussa 2017 Keskiviikko 1.2. 9.00-15.00 Savityöskentelyä (Kädentaitopaja 0.krs) Ilmoittautuminen luovantoiminnan ohjaaja Pia Rehnille p.050 516 4531. Materiaali-

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla heinäkuussa 2017 Maanantai 3.7. 9.00-11.00 Hyvä Startti (Kuntola 0. krs). Ilmoittautumiset fysioterapeutti Mariannelle p. 050 917 2706. Starttikerta tulee käydä

Lisätiedot

MTLH ry / Meidän perheen loma

MTLH ry / Meidän perheen loma MTLH ry / Meidän perheen loma Tervetuloa Runnille! Jokainen osallistuu ohjelmaan oman perheensä tilanteen mukaan. Toivotamme antoisaa lomaa ja ihanaa yhdessäoloa sekä oman perheen kesken että toisten perheiden

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot: Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla Joulukuussa 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla Joulukuussa 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla Joulukuussa 2018 LA 01.12. 09:00-11:30 (Kuntola 0. krs) Hinta 7 /kerta tai 10 kerran kortti 55, kuukausikortti 25, puolivuotiskortti 120. Lisätietoja Mariannelta

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa

Lisätiedot

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma TERVETULOA LOMALLE RUNNILLE! Jokainen osallistuu voimiensa ja mielenkiintonsa mukaan ohjelmaan. Antoisaa yhdessäoloa ja rentouttavaa lomaa Spa Hotel Runnissa! ESIMERKKIOHJELMA:

Lisätiedot

Ikäihmisten Palvelutorin palveluohjaaja tavattavissa klo Kaupungin palveluohjaajan kanssa voit keskustella asioistasi myös kahden kesken.

Ikäihmisten Palvelutorin palveluohjaaja tavattavissa klo Kaupungin palveluohjaajan kanssa voit keskustella asioistasi myös kahden kesken. torstaina 17.1.2019-16 teemana Mielenhyvinvoinnin aakkoset: Miten sinä pidät huolta itsestäsi? Luento: Mielenhyvinvoinnin aakkoset (n. 60 minuuttia) Kuntoutussuunnittelija Pirjo Metsäranta Mielenterveyden

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla toukokuussa 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla toukokuussa 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Kuuselan Lähitorilla toukokuussa 2017 Maanantai 1.5. Vappu Tiistai 2.5. 9.00-11.30 Kuntosalivuoro startin käyneille (Kuntola 0. krs) Ohjaaja paikalla. Hinta 7 /kerta tai 10 kerran kortti

Lisätiedot

LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015

LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015 LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015 Avajaisviikon ohjelma koostuu teemoista, jotka liittyvät ikäihmisten elämään. Ohjelmassa on tietoiskuja sekä erilaisten tuotteiden ja palveluiden

Lisätiedot

SARASTUKSEN OHJELMA LOKAKUU 2018 VIIKKO 40:

SARASTUKSEN OHJELMA LOKAKUU 2018 VIIKKO 40: VIIKKO 40: ja neuvontaa saatavilla. Maanantai 1.10.2018 klo 10.30-11 Tietovisailua Sarastus poikkeuksellisesti suljettu klo 12-16. Tiistai 2.10.201812 Keilailua klo 12-12.30 Tasapainoharjoittelua klo 12.30-14.30

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot