Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
|
|
- Aimo Kinnunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Päätös UUDELY/4834/ Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen hyväksynnästä. Santalantie Oy Sijainti Hangon kaupunki Santalantie 21 a Kiinteistötunnus Omistaja Santalantie Oy Asian vireilletulo Kunnostettavan alueen kuvaus Toimintahistoria Kiinteistöllä toimi vielä 1990-luvulla polttoaineiden jakeluasema, jonka alueella oli mittarikatos, säiliöalue, huoltamo ja myymälä/kahvio. Jakeluasematoiminnan päätyttyä rakennuksessa toimi kahvio. Rakennus on tällä hetkellä tyhjillään. Alueelle rakennetaan uusi liikerakennus, minkä vuoksi vanha rakennus puretaan. Maaperätutkimusten yhteydessä alueella on todettu kunnostusta edellyttäviä öljyhiilivetypitoisuuksia. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta toimitettiin Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (myöhemmin Uudenmaan ELY-keskus) Ilmoitusta täydennettiin Kiinteistöllä sijaitsi jakeluasema, jolla tapahtui säiliövuodon seurauksena bensiinipäästö joulukuussa Vahinko tapahtui aivan rakennuksen seinän vieressä. Kiinteistöllä toteutettiin huokosilmapuhdistus vuotaneen säiliön kohdalta ja rakennuksen pohjoispäädystä. Huokosilmapuhdistuksen lisäksi pohjavettä pumpattiin päästökohdan läheisyydestä kuiluja siiviläputkikaivoista sekä rakennuksen pohjoispäätyyn sijoitetusta siiviläputkesta. Kunnostus toteutettiin vuosina Huokoskaasukunnostuksen vaikutusalueen maaperän haitta-ainepitoisuuksia ei tarkastet- UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Puhelin PL HELSINKI
2 UUDELY/4834/2018 2/17 tu näytteenotolla. Kunnostuksen lopputulos arvioitiin teoreettisten laskelmien perusteella. Jakeluasema lopetti toimintansa vuonna Säiliöalueella ja mittarikentällä tehtiin maaperätutkimuksia jakelulaitteiden purkutöiden yhteydessä. Säiliöalueella ei todettu merkittäviä pitoisuuksia bensiini- tai öljyhiilivetyjä. Mittarikentältä poistettiin noin 2 m 2 :ä pilaantuneita maita. Rakennus jäi paikoilleen huoltohalleineen ja niihin liittyvine järjestelmineen (viemärit, erotinkaivot ym.) Näitä riskikohteita ei tutkittu. Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Kunnostettava alue sijaitsee Hangossa osoitteessa Santalantie 21 a. Kiinteistön sijainti on esitetty liitteessä 1. Kiinteistö rajautuu etelässä Santalantiehen, lännessä ja pohjoisessa metsäiseen alueeseen sekä idässä teollisuus-/toimistokiinteistöön. Lähin luonnonsuojelualue (Kolaviken) sijaitsee noin 1,2 kilometriä kiinteistöstä luoteeseen. Kiinteistö on merkitty voimassa olevassa asemakaavassa liikerakennusten korttelialueeksi (KL). Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet Maanmittauslaitoksen ylläpitämän sähköisen karttapalvelun mukaan kiinteistön maaperä on hiekkaa. Myös maaperätutkimusten yhteydessä tehtyjen havaintojen perusteella maaperä on hiekkaa. Maaperästä tehdyn rakeisuusanalyysin perusteella luonnonmaa on hiekkaa, jossa on 23 % hienoainesta. Maanpinta kiinteistöllä on noin + 10,6 + 11,2 m mpy. Maanpinta nousee kiinteistön pohjoispuolella ollen noin viisi metriä kiinteistön maanpintaa korkeammalla. Kiinteistö sijaitsee Hangon I-luokan pohjavesialueella ( ). Hopearannan käytössä oleva vedenottamo sijaitsee noin 600 metriä kiinteistöstä pohjoiseen. Ampumaradan ja Mannerheimintien käytöstä poistut vedenottamot sijaitsevat noin 500 metriä ja metriä kiinteistöstä kaakkoon. Kiinteistö sijaitsee vedenjakajalla, jolta pohjaveden virtaus voi suuntautua etelään, itään tai pohjoiseen. Pohjaveden pinnantasosta tehtyjen havaintojen ja mittausten perusteella pohjaveden virtaussuunta kiinteistöllä on etelään ja sen itäpuolella koilliseen. Pohjavedenpinta on todettu noin 6,6 7,2 metrin syvyydellä maanpinnasta. Kiinteistön piha-alue on osin asfaltoitu, lounais-, luoteis- ja pohjoisosat ovat pinnoittamattomia. Sadevedet imeytyvät ympäröivään maastoon.
3 UUDELY/4834/2018 3/17 Kiinteistön lähialueilla ei ole merkittäviä pintavesistöjä. Meri sijaitsee noin kilometrin etäisyydellä kiinteistöstä luoteeseen ja etelään. Tutkimus- ja suunnitelma-asiakirjat Kiinteistöllä tehdyt tutkimukset Maaperä Pohjavesi - CastorCon Hanko Santalantie 21, Tutkimusraportti. Golder Associates Oy, Santalantie Oy Hanko, Lisätutkimusraportti. Golder Associates Oy, Raportti, Santalantie Oy, Pilaantuneen maaperän kunnostuksen yleissuunnitelma. Golder Associates Oy, Kiinteistöllä tehtiin maaperän pilaantuneisuustutkimus ja lisätutkimus Tutkimuksissa otettiin kymmenestä kairapisteestä (S1 S6 ja S101 S104) yhteensä 45 kpl maanäytteitä. Näytteenotto ulottui syvimmillään kuuteen metriin. Tutkimuspisteiden sijainnit on esitetty liitteessä 2. Kaikista näytteistä tutkittiin helposti haihtuvien hiilivetyjen esiintymistä PID-mittarilla. Lisätutkimuksen yhteydessä mitattiin 12 näytteestä öljyhiilivetyjen kokonaispitoisuus PetroFlag-kenttätesteillä. Laboratoriossa analysoitiin 33 näytteestä öljyhiilivetyjen keskitisleiden (>C 10 C 21 ) ja raskaiden öljyjakeiden (>C 21 C 40 ) pitoisuudet sekä 27 näytteestä bensiinijakeiden (C 5 C 10 ), BTEX-yhdisteiden (bentseeni, tolueeni, etyylibentseeni ja ksyleenit) ja bensiinin lisäaineiden (MTBE, TAME, ETBE, TBA, DIPE ja TAEE) pitoisuudet. Lisätutkimuksen yhteydessä yhdestä näytteestä tehtiin laboratoriossa öljyhiilivetyjen tarkempi fraktiointi, liukoisuustesti ja raekokoanalyysi. Tutkimuspisteestä S5 syvyydeltä 4 5 metriä otetussa näytteessä todettiin valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisen ylemmän ohjearvon ylittävä pitoisuus öljyhiilivetyjen keskitisleitä (1 200 mg/kg). Tutkimuspisteestä S101 syvyydeltä 4 5 metriä otetussa näytteessä todettiin kynnysarvon ylittävä pitoisuus öljyhiilivetyjä C 10 C 40 (341 mg/kg). Muissa näytteissä kaikkien tutkittujen haitta-aineiden pitoisuudet alittivat kynnysarvotasot. Kiinteistöllä ja sen länsipuolella sijaitsevista pohjaveden havaintoputkista/-kaivoista (L1 L3) otettiin vesinäytteet ja Kiinteistön etelä- ja koillispuolella sijaitsevista havaintoputkista/-kaivoista
4 UUDELY/4834/2018 4/17 (Hp12, Hp28 ja L4) otettiin vesinäytteet ja Pohjaveden havaintoputkien ja -kaivojen sijainnit on esitetty liitteessä 3. Kaikista vesinäytteistä analysoitiin laboratoriossa öljyhiilivetyjen keskitisleiden (>C 10 C 21 ), raskaiden öljyjakeiden (>C 21 C 40 ), bensiinijakeiden (C 5 C 10 ), BTEX-yhdisteiden (bentseeni, tolueeni, etyylibentseeni ja ksyleenit) ja bensiinin lisäaineiden (MTBE, TAME, ETBE, TBA, DIPE ja TAEE) pitoisuudet. Siiviläkaivosta L1 otetussa näytteessä todettiin vuonna 2016 öljyhiilivetyjen keskitisleitä 90 µg/l, tolueenia 960 µg/l, etyylibentseeniä 160 µg/l, ksyleenejä µg/l ja bensiinijakeita µg/l. Vuonna 2018 otetussa näytteessä todettiin öljyhiilivetyjen keskitisleitä 90 µg/l, bentseeniä 0,26 µg/l, tolueenia 600 µg/l, etyylibentseeniä 120 µg/l, ksyleenejä µg/l ja bensiinijakeita µg/l. Muissa näytteissä kaikkien tutkittujen haitta-aineiden pitoisuudet alittivat laboratorion analyysimenetelmien määritysrajat. Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi Kiinteistölle on laadittu valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukainen maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi bensiini- ja öljyhiilivedyille. Arvioinnissa on huomioitu alueen tuleva käyttö ja sen ympäristöolosuhteet sekä maaperässä ja pohjavedessä todettujen haittaaineiden ominaisuudet. Riskinarvioinnissa tarkasteltiin todettujen hiilivetypitoisuuksien aiheuttamia kulkeutumis-, terveys- ja ympäristöriskejä. Kulkeutumisreitteinä tarkasteltiin hiilivetyjen haihtumista sisäilmaan sekä kulkeutumista maaperästä pohjaveteen ja pohjavedessä kiinteistön ulkopuolelle. Maaperässä ja pohjavedessä todettujen hiilivetyjen kulkeutumista ja haihtumista tarkasteltiin myös laskennallisesti SOILIRISK 3.2.-ohjelmalla. Maaperässä todettujen öljyhiilivetyjen keskitisleiden ei laskennan mukaan arvioida aiheuttavan terveyshaittaa alueen tuleville työntekijöille eikä kulkeutuvan pohjaveteen merkittävinä pitoisuuksina. Pohjavedessä todetuille bensiinihiilivedyille tehdyn laskennan perusteella hiilivetyjen pitoisuudet alittavat pohjavesialueille suositellut vertailuarvot (Ympäristöhallinnon ohjeita 6/2014) 30 metrin etäisyydellä lähteestä. Laskennan perusteella pohjavedestä ei kulkeudu bensiinihiilivetyjä rakennuksen sisäilmaan terveysriskiä aiheuttavina pitoisuuksina. Riskinarvioinnin perustella maaperän sopivaksi kunnostustavoitteeksi on katsottu valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset ylemmät ohjearvopitoisuudet, joiden ylittyessä maaperää pidetään yleensä pilaantuneena alueella, jota käytetään teollisuus-, varasto- tai liikennealueena taikka muuna vastaavana alueena. Pohjaveden osalta alueella ei katsota olevan kunnostustarvetta. Kiinteistöllä arvioidaan olevan pilaantuneita maa-aineksia 100 m 2 :n alueella enintään 200 tonnia.
5 UUDELY/4834/2018 5/17 Esitetty kunnostussuunnitelma Kunnostusmenetelmä ja kunnostuksen toteuttaminen Pilaantuneen maaperän puhdistaminen tehdään massanvaihdolla alueella sijaitsevan rakennuksen purkutyön yhteydessä. Kunnostuksen tavoitepitoisuuksiksi esitetään valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 säädettyjä ylempiä ohjearvopitoisuuksia, jotka ovat öljyhiilivetyjen keskitisleille mg/kg ja raskaille öljyjakeille mg/kg. Mikäli kunnostuksen aikana tulee esiin haitta-aineita, jota ei ole maaperätutkimuksissa todettu, esitetään myös näiden haitta-aineiden osalta kunnostustavoitteiksi ylempiä ohjearvoja. Pilaantuneiden maiden kaivu pyritän tekemään niin, ettei muuta kuin täyttömaaksi kelpaavaa maa-ainesta välivarastoida tontilla. Massoja voidaan kuitenkin tarvittaessa välivarastoida tontilla kunnostustyön aikana lyhytaikaisesti, mikäli kaivu- tai kuljetusteknisistä syistä massoja ei voida välittömästi kuljettaa vastaanottopaikkaan. Ympäristötekninen asiantuntija on alueella paikalla, kun pilaantuneita maa-aineksia kaivetaan ja käsitellään. Mikäli alueelle jää kunnostustöiden jälkeen maamassoja, joissa esitetyt tavoitepitoisuudet ylittyvät, asia dokumentoidaan ja haitta-aineiden aiheuttama ympäristö- ja terveysriski arvioidaan kohdekohtaisella riskinarvioinnilla. Samalla määritetään mahdollisesti tarvittavat riskinhallintatoimenpiteet. Jos haitta-aineiden arvioidaan aiheuttavan alueella terveystai ympäristöriskejä, kunnostamista jatketaan tarvittaessa muilla menetelmillä. Alueelle mahdollisesti jäävät kunnostustavoitteet ylittävät maa-ainekset varaudutaan eristämään puhtaista täyttömaista vähintään 0,5 mm paksulla HDPE-kalvolla, bentoniittimatolla tai vastaavalla öljyä pidättävällä rakenteella. Oikein asennettuna eristemateriaalit ovat maaperässä pysyviä ja estävät haitta-aineiden kulkeutumisen puhtaisiin täyttömaihin. Lisäksi rakenteen myötä puhtaan ja haitta-aineita sisältävän maan raja on havaittavissa alueella tulevaisuudessa tehtävien kaivu- ym. rakennustöiden aikana. Eristämisestä ollaan yhteydessä Uudenmaan ELY-keskukseen ennen toimenpiteiden suorittamista. Ympäristötekninen valvoja on paikalla asennettaessa rakennetta ja ottaa valokuvia eri työvaiheista. Työn aikainen näytteenotto Ympäristötekninen valvoja ohjaa kaivutyötä ja massojen lajittelua työnaikaisella näytteenotolla. Kaivettavista maa-aineksista otetaan kokoomanäytteitä (kaivetuista massoista tai kaivannon seinämistä ja pohjasta). Kokoomanäytteitä otetaan riittävästi huomioiden kaivumassojen määrä ja haitta-ainepitoisuudet. Lisäksi huomioidaan vastaanottopaikkojen mahdolliset näytteenottoa koskevat vaatimukset. Poistettavista massois-
6 UUDELY/4834/2018 6/17 ta otetaan yksi kokoomanäyte m 3 :n suuruista poistettavaa maaaineserää kohti. Näytteistä tehdään aistinvaraiset havainnot sekä niiden sisältämien haitta-aineiden pitoisuuksia mitataan PID-mittarilla ja/tai PetroFlag-kenttätesteillä. Kenttämittausten tuloksista noin 10 % varmistetaan laboratoriossa. Laboratorionäytteistä analysoidaan öljyhiilivetyjen keskitisleiden (>C 10 C 21 ) ja raskaiden öljyjakeiden (>C 21 C 40 ) pitoisuudet. Kaivun päätyttyä otetaan kaivannon seinämistä ja pohjasta jäännöspitoisuusnäytteet. Jäännöspitoisuusnäytteitä otetaan kokoomanäytteinä vähintään yksi jokaista noin m 2 :n pinta-alaa kohti, kuitenkin niin, että jokaisesta kaivannosta otetaan vähintään kaksi jäännöspitoisuusnäytettä. Seinämänäytteet otetaan maaperän kerrosrakenne huomioiden. Pienistä, pinta-alaltaan alle 10 m 2 :n kaivannoista otetaan vain yksi jäännöspitoisuusnäyte seinämästä ja pohjasta. Jäännöspitoisuusnäytteille tehdään kenttämittaukset, joista edustava määrä (arvio %) tarkastetaan laboratorioanalyysein. Laboratorionäytteistä analysoidaan öljyhiilivetyjen keskitisleiden (>C 10 C 21 ) ja raskaiden öljyjakeiden (>C 21 C 40 ) pitoisuudet. Kenttämittausten perusteella laboratorioanalyysiin toimitetaan vähintään kaksi näytettä kaivantoa kohden. Pienistä kaivannoista laboratorioon toimitetaan kuitenkin vain yksi näyte. Kenttämittaustulosten ja laboratorioanalyysien perusteella voidaan edustavasti arvioida kaivannon jäännöspitoisuudet. Pilaantuneen maan ja jätteiden käsittely Maa-ainesjätteiden haitta-ainekoostumuksen ja haitta-aineiden kokonaispitoisuuksien perusteella tehdyn jäteluokituksen mukaisesti maa-ainesjätteet toimitetaan luvanvaraisiin käsittelykeskuksiin. Vaihtoehtoisesti pilaantuneet maa-ainekset voidaan välivarastoida kyseiseen tarkoitukseen hyväksytylle alueelle ja käsitellä myöhemmin hyväksyttävällä menetelmällä tai laitteistolla. Maa-ainesten kaatopaikkakelpoisuus arvioidaan tarvittaessa. Massojen vastaanottoon liittyvistä yksityiskohdista sovitaan vastaanottopaikkojen kanssa ennen puhdistustyön aloittamista. Maa-aineksia, joiden haita-ainepitoisuudet ovat kynnysarvojen ja ylempien ohjearvojen välillä, hyödynnetään ensisijaisesti kiinteistöllä kaivantojen täytöissä. Vaihtoehtoisesti ko. maa-ainekset toimitetaan luvalliseen vastaanottopaikkaan tai viranomaisohjeiden mukaisesti. Pilaantuneet maa-ainekset kuljetetaan vastaanottopaikkoihin kuormaautoilla. Kuormien mukana toimitetaan siirtoasiakirja kuorman vastaanottavalle jätteenkäsittelykeskukselle. Jätteiden kuljetukset tekee jätehuoltorekisteriin kuuluva kuljetusyritys.
7 UUDELY/4834/2018 7/17 Pilaantuneen veden käsittely Kaivantoihin mahdollisesti suotautuvasta vedestä otetaan vesinäytteitä kaivantoveden haitta-ainepitoisuuksien tarkastamiseksi. Mikäli kunnostustöiden yhteydessä on tarpeen poistaa kaivantoihin suotautuvaa vettä, ensisijaisesti vesi johdetaan esim. hiekan- ja öljynerottimen kautta jätevesiviemäriin Hangon Veden luvalla. Vaihtoehtoisesti pilaantunut vesi kuljetetaan pois imuautolla asianmukaisen luvan omaavaan vastaanottopaikkaan. Imuautolla poistetusta vedestä pidetään kirjaa ja kuormien mukana toimitetaan asianmukaiset siirtoasiakirjat. Viemäriin johdettavien vesien tarkkailusta ja näytteenotosta sovitaan Hangon Veden tai Hangon ympäristönsuojelutoimiston kanssa. Terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisy Kaivualue aidataan ja merkitään tarvittaessa asianmukaisin pilaantuneen maan kunnostustyömaasta kertovin kyltein. Tarpeen mukaan tiellä liikkujia varoitetaan työmaasta liikennemerkein. Maaperän puhdistamiseen liittyvät työt (kaivu, kuljetus, jne.) pyritään tekemään siten, ettei toimenpiteillä aiheuteta haittaa ympäristölle. Maaperän puhdistamisen aiheuttamat melu- ja pölyhaitat eivät poikkea maarakennustyömaiden yleisesti aiheuttamista ympäristövaikutuksista. Pilaantuneiden maiden kaivun ja lastauksen aiheuttamat ympäristövaikutukset arvioidaan vähäisiksi ja lyhytaikaisiksi. Kaivun ja kuljetuksen aikana voi esiintyä pilaantuneiden maiden pölyämistä. Massojen pölyämistä seurataan aistinvaraisesti työnaikana ja tarvittaessa massoja kostutetaan pölyämisen estämiseksi. Välivarastoidut ylemmät ohjearvopitoisuudet ylittävät maat peitetään tarvittaessa ja pilaantuneita maita kuljettavien kuorma-autojen lavat peitetään kuljetusten ajaksi. Maa-ainesten kulkeutuminen kuljetus- ja kaivukaluston mukana kunnostusalueen ulkopuolelle estetään käyttämällä puhtaita kulkureittejä ja tarvittaessa puhdistamalla kulkuväylät, autojen renkaat ja kaivinkoneen telat. Kunnostuksen aikana noudatetaan yleisiä työturvallisuusohjeita. Jos kaivantojen alueella havaitaan voimakasta polttoaineen hajua, vältetään kaivantoihin menemistä ja annetaan kaivantojen tuulettua. Ilman hiilivetypitoisuuksia seurataan tarpeen mukaan PID-mittarilla. Tarvittaessa käytetään vähintään A2-suodattimilla varustettuja hengityssuojaimia. Kunnostettavalla alueella ruokailu, juominen ja tupakointi on kielletty. Työmaalle järjestetään käsienpesumahdollisuus. Työntekijät käyttävät henkilökohtaisina suojavarusteina kypärää, suojalaseja, turvakenkiä, pitkälahkeisia housuja ja pitkähihaisia paitoja sekä näkyvää turvaliiviä, takkia tai vastaavaa.
8 UUDELY/4834/2018 8/17 Varautuminen poikkeuksellisiin tilanteisiin Odottamattomista tilanteista (esim. haitta-aineet, joita aiemmissa tutkimuksissa ei ole todettu, aiemmin tuntemattomat maanalaiset rakenteet, massamäärän huomattava kasvu arvioidusta, runsas hiilivetypitoisen veden tulo kaivantoon) ympäristötekninen valvoja informoi tarpeen mukaan tilaajaa ja/tai ympäristöviranomaisia. Em. tahojen kanssa päätetään mahdollisista toimenpiteistä poikkeuksellisissa tilanteissa. Jos kunnostuksen aikana havaitaan pilaantuneisuuden levinneen naapurikiinteistön puolelle, ilmoitetaan tilaajalle, maanomistajalle ja ympäristöviranomaisille. Kunnostuksen tarve arvioidaan todettujen pitoisuuksien perusteella. Tiedottaminen, kirjanpito ja raportointi Viranomaisen ratkaisu Ympäristöteknisen valvojan yhteystiedot sekä kunnostuksesta vastaavan urakoitsijan tiedot toimitetaan Uudenmaan ELY-keskukselle ja Hangon ympäristönsuojelutoimistolle ennen töiden aloittamista. Puhdistustyön päättymisestä ilmoitetaan, kun puhdistustoimet on saatu päätökseen. Pilaantuneen maaperän kunnostustyön aikana pidetään pöytäkirjaa, johon kirjataan kaivetut massat, kenttätestien pitoisuudet, laboratorioanalyysien tulokset, massojen sijoitus- ja käsittelypaikat sekä muut kunnostuksen dokumentoinnin kannalta oleelliset tiedot. Maaperän puhdistustyöstä laaditaan raportti, jossa esitetään hankkeen osapuolet ja aikataulu, kunnostuksen aikainen näytteenotto ja näytteiden analysointi, kaivutyön toteutus, kunnostustyön seuranta ja tiedot poistetuista pilaantuneista maa-aineksista ja öljyisistä vesistä, jäännöspitoisuudet asemapiirroksessa ja taulukoituna, piirustus näytteenottopaikkojen sijainneista, tarvittaessa riskinarviointi ja mahdolliset jatkotoimenpiteet (maaperä ja pohjavesi) sekä valokuvia kunnostustyön ajalta. Lisäksi eristerakenteet kuvataan loppuraportissa ja merkitään asemapiirrokseen. Toimenpideraportti toimitetaan Uudenmaan ELY-keskukselle ja Hangon ympäristönsuojelutoimistolle kolmen kuukauden kuluessa kunnostustöiden päättymisestä. Uudenmaan ELY-keskus on tarkastanut Santalantie Oy:n ilmoituksen, joka koskee pilaantuneen maan puhdistamista Hangossa osoitteessa Santalantie 21 a sijaitsevalla kiinteistöllä, jonka kiinteistötunnus on , ja hyväksyy sen seuraavin määräyksin:
9 UUDELY/4834/2018 9/17 Kunnostustavoitteet 1.1. Kiinteistöltä on poistettava maa-ainekset, joiden öljyhiilivetyjen keskitisleiden (>C 10 C 21 ) ja/tai raskaiden öljyjakeiden (>C 21 C 40 ) pitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset ylemmät ohjearvot Jos maaperässä todetaan valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset kynnysarvot tai alueen taustapitoisuudet ylittävinä pitoisuuksina muita kuin määräyksessä 1.1. esitettyjä haitta-aineita, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava näiden haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisesti. Jos kyseiset maa-ainekset kuitenkin poistetaan alueelta jo esim. määräyksen 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden saavuttamiseksi tai esim. rakentamisen vuoksi, ei arviointia tarvitse tehdä. Arviointi on toimitettava tarkastettavaksi Uudenmaan ELY-keskukselle ja tiedoksi Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle Mikäli maaperästä ei ole mahdollista poistaa kaikkea määräyksen 1.1. mukaiset kunnostuksen tavoitetasot ylittävää maa-ainesta, on asiasta viipymättä ilmoitettava Uudenmaan ELY-keskukselle ja Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle jatkotoimenpiteiden sopimiseksi Jos pilaantuneisuuden todetaan jatkuvan naapurikiinteistölle, on asiasta viipymättä ilmoitettava Uudenmaan ELY-keskukselle, Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja kyseisen alueen maanomistajalle jatkotoimenpiteiden sopimiseksi. Kaivutyön aikaiset maaperätutkimukset 2.1. Mikäli kiinteistöllä tehtävien rakennustöiden yhteydessä epäillään maaperän pilaantumista alueilla, joilla ei aiemmissa tutkimuksissa ole todettu haitta-aineita, on em. alueilta otettava edustavia maanäytteitä maaperän tilan ja mahdollisen kunnostustarpeen selvittämiseksi. Jos näytteiden tutkimisessa käytetään kenttämittauslaitetta, on kenttämittaustuloksista vähintään joka kymmenennen näytteen, kuitenkin vähintään kahden näytteen tulos jokaiselta tutkimusalueelta, tarkastettava laboratoriomittauksilla. Laboratorionäytteistä on analysoitava vähintään määräyksen 1.1. mukaisten haitta-aineiden pitoisuudet sekä alueella harjoitetusta toiminnasta maaperään mahdollisesti pääseiden muiden haitta-aineiden pitoisuudet Pilaantuneen maa-aineksen poistamisen aikana on otettava maaperänäytteitä pilaantuneen alueen laajuuden, kaivusyvyyden ja kaivettavan maa-aineksen haitta-ainepitoisuuksien tarkastamiseksi.
10 UUDELY/4834/ /17 Näytteet on otettava siten, että maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet on edustavasti selvitetty. Jos näytteiden tutkimisessa käytetään kenttämittauslaitetta, on kenttämittaustuloksista vähintään joka kymmenennen näytteen, kuitenkin vähintään kahden näytteen tulos jokaiselta kaivualueelta, tarkastettava laboratoriomittauksilla. Laboratorionäytteistä on analysoitava vähintään kyseisellä kaivualueella tehdyissä aiemmissa tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet. Alueen yleinen hoito ja järjestys 3.1. Kunnostusalue on aidattava ja varustettava pilaantuneen maaperän kunnostuksesta kertovin kyltein. Pilaantuneen maa-aineksen kaivu, lastaus ja muut kunnostukseen liittyvät työvaiheet on suunniteltava ja toteutettava siten, että pilaantunutta maa-ainesta ei leviä ympäristöön. Kunnostustyön aikana on huolehdittava, ettei kunnostamisesta aiheudu haittaa tai vaaraa kunnostettavalla alueella tai sen lähistöllä oleskeleville eikä muuta terveys- tai ympäristöriskiä Kaivetut pilaantumattomat maa-ainekset ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavat haitta-ainepitoiset maa-ainekset on pidettävä erillään kaivun, lastaamisen ja kuljetuksen sekä mahdollisen välivarastoinnin aikana. Kaivualueiden jäännöspitoisuudet 4. Pilaantuneen maa-aineksen poistamisen jälkeen on kaivantojen seinämistä ja pohjista otettava edustavia maanäytteitä. Näytteenottotiheys on valittava siten, että kaivannon seinämien ja pohjien haitta-aineiden jäännöspitoisuudet tulevat tarkasti ja luotettavasti selvitetyksi. Jokaiselta pilaantuneen maan kaivualueelta on otettava kuitenkin vähintään kaksi edustavaa näytettä. Näytteistä on analysoitava laboratoriossa vähintään kyseisellä kaivualueella tehdyissä tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet. Pilaantuneiden maa-ainesten kuljettaminen 5. Pilaantuneet maa-ainekset on peitettävä kuljetuksen ajaksi. Pilaantuneen maa-aineksen kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja, joka on oltava mukana kuljetuksen aikana ja luovutettava jätteen vastaanottajalle. Jätteen saa antaa kuljetettavaksi vain jätehuoltorekisteriin hyväksytylle toiminnanharjoittajalle.
11 UUDELY/4834/ /17 Haitta-ainepitoisten maa-ainesten käsittely 6.1. Pilaantuneet maa-ainekset on toimitettava ominaisuuksiensa mukaisesti ensisijaisesti hyödynnettäväksi ja toissijaisesti loppukäsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseisen jätteen käsittely Kunnostusalueilta kaivettuja maa-aineksia, joiden haitta-ainepitoisuudet ovat valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 säädettyjen kynnysarvojen ja määräyksen 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden välillä voidaan hyödyntää kunnostuskaivantojen täytöissä. Hyötykäytettyjen maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet ja sijoituspaikat on dokumentoitava. Selvitys maa-ainesten hyötykäytöstä on liitettävä määräyksessä edellytettyyn kunnostuksen loppuraporttiin. Välivarastointi 7. Kaivettuja haitta-ainepitoisia maa-aineksia voidaan tarvittaessa välivarastoida kunnostuksen aikana kunnostusalueella. Välivarastoinnin on oltava mahdollisimman lyhytaikaista ja se on toteutettava siten, ettei siitä aiheudu maaperä pilaantumista, pilaantumattoman ja haitta-ainepitoisen maa-aineksen sekoittumista, haitta-ainepitoisen maa-aineksen pölyämistä, haitta-ainepitoisten suoto-/valumavesien muodostumista tai muuta terveys- tai ympäristöhaittaa. Pilaantuneen veden käsittely 8. Pilaantuneen maan kaivantoihin mahdollisesti kertyvästä vedestä on otettava edustavia vesinäytteitä. Näytteistä on tutkittava alueella tehdyissä maaperä- ja pohjavesitutkimuksissa todetut haitta-aineet. Pohjavesitarkkailu Pilaantunut vesi on poistettava esimerkiksi imuautolla tai vesi on puhdistettava paikan päällä tarkoitukseen soveltuvalla laitteistolla. Jos kaivantoihin kertyvä vesi viemäröidään, on veden viemäröintiin pyydettävä lupa alueen vesihuollosta vastaavalta laitokselta ja noudatettava sen antamia ohjeita ja määräyksiä. Veden käsittelyssä talteenotettu, haitta-aineita sisältävä jäte on toimitettava käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseisen jätteen käsittely. Vaarallisen jätteen kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja. Siirtoasiakirja on oltava mukana jätteiden siirron aikana ja se on luovutettava jätteiden vastaanottajalle. 9. Maaperänkunnostuksen aikana tehtyjen havaintojen ja tutkimustulosten perusteella on arvioitava pohjaveden tarkkailutarve. Selvitys mahdollisesta pohjaveden tarkkailutarpeesta on liitettävä määräyksen mukaiseen kunnostuksen loppuraporttiin. Tarvittaessa on esitettävä uusien pohjaveden havaintoputkien asentamista alueelle.
12 UUDELY/4834/ /17 Tiedottaminen, valvonta, kirjanpito ja raportointi Kunnostustyöhön on nimettävä henkilö, joka vastaa päätöksen määräyksien noudattamisesta ja puhdistustyön valvonnasta. Valvonnasta vastaavan nimi ja yhteystiedot sekä kunnostuksen aloittamisajankohta on ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan ELY-keskukselle ja Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä kiinteistön omistajalle ennen toimenpiteiden aloittamista. Edellä mainituille tahoille on ilmoitettava myös kunnostuksen lopettamisajankohta Työn aikana on pidettävä kirjaa maaperänäytteenotosta ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavan maa-aineksen haitta-ainepitoisuuksista sekä pilaantuneen maa-aineksen määristä ja sijoituskohteista Kunnostuksesta on tehtävä raportti, jossa on esitettävä kunnostustyön toteuttaminen ja karttapiirustus toteutuneista kunnostusalueista ja kaivusyvyyksistä, kuvaus työn aikaisista näytteenottomenetelmistä ja yhteenveto kaivutyön aikaisesta näytteenotosta, kirjanpitotiedot poistetuista haitta-ainepitoisista maa-aineksista, haitta-ainepitoisten maa-ainesten hyödyntäminen alueella, analyysitulokset puhdistetun maaperän haitta-aineiden jäännöspitoisuuksista ja näytteenottopaikkojen sijainnit karttapiirustuksessa esitettyinä sekä yhteenveto mahdollisten vesinäytteiden analyysituloksista ja pilaantuneen veden poistamisesta ja käsittelystä. Raporttiin on liitettävä yhteenveto pilaantuneiden maa-ainesten siirtoasiakirjoista. Päätöksen perustelut Raportti on toimitettava Uudenmaan ELY-keskukselle ja Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle kahden kuukauden kuluessa kaivutyön loppuunsaattamisesta. Toiminnan ilmoitusvelvollisuus ja viranomaisen toimivalta Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaan maaperän ja pohjaveden puhdistamiseen pilaantuneella alueella sekä puhdistamisen yhteydessä maa-aineksen hyödyntämiseen kaivualueella tai poistamiseen toimitettavaksi muualla käsiteltäväksi voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus valtion valvontaviranomaiselle (ELY-keskus), jos puhdistaminen ei luvun 4 nojalla edellytä ympäristölupaa. Valtion valvontaviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee sen johdosta päätöksen. Päätöksessä on annettava tarvittavat määräykset alueen puhdistamisesta, puhdistamisen tavoitteista ja maa-aineksen hyödyntämisestä ja tarkkailusta.
13 UUDELY/4834/ /17 Perustelut kunnostusta koskeville määräyksille Valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) on säädetty maaperässä yleisimmin esiintyvien haitallisten aineiden kynnysarvot, alemmat ohjearvot ja ylemmät ohjearvot, joita käytetään apuna maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa. Mikäli yhden tai useamman haittaaineen pitoisuus maaperässä ylittää kynnysarvon, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava. Maaperää pidetään yleensä pilaantuneena, jollei arvioinnista muuta johdu: 1) alueella, jota käytetään teollisuus-, varasto- tai liikennealueena, jos yhden tai useamman aineen pitoisuus ylittää säädetyn ylemmän ohjearvon; 2) muulla kuin 1 kohdassa tarkoitetulla alueella, jos yhden tai useamman aineen pitoisuus ylittää säädetyn alemman ohjearvon. Kiinteistöllä tehdyissä maaperätutkimuksissa on todettu kohonneita pitoisuuksia öljyhiilivetyjä. Valtioneuvoston asetuksen 214/2007 liitteessä on säädetty öljyhiilivedyille kynnysarvot, alemmat ohjearvot ja ylemmät ohjearvot seuraavasti: Haitta-aine Kynnysarvo Alempi ohjearvo mg/kg Ylempi ohjearvo mg/kg mg/kg Keskitisleet (>C 10 C 21 ) Raskaat öljyjakeet (>C 21 C 40 ) Öljyjakeet (>C 10 C 40 ) 300 Päätöksessä on hyväksytty maaperän kunnostustavoitteeksi öljyhiilivetyjen keskitisleille ja raskaille öljyjakeille ilmoituksessa esitetyn mukaisesti ylemmät ohjearvotasot. Alueelle laaditun riskinarvioinnin perusteella kunnostustavoite on katsottu riittäväksi. (Määräys 1.1.) Mikäli alueella todetaan kynnysarvon tai alueen taustapitoisuuden ylittävinä pitoisuuksina muita kuin määräyksessä 1.1. esitettyjä haitta-aineita, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve edellytetty arvioitavaksi näiden haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisesti. Arvioinnin avulla asetetaan uusien todettujen haitta-aineiden kunnostustavoitteet. Uudenmaan ELY-keskus hyväksyy arvioinnin. Arviointia ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos kyseiset maa-ainekset joka tapauksessa poistetaan alueelta jo esim. määräyksen 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden saavuttamiseksi tai muusta syystä. (Määräys 1.2.) Mikäli maaperästä ei ole mahdollista poistaa kaikkea kunnostuksen tavoitepitoisuudet ylittävää maa-ainesta, on asiasta edellytetty ilmoitettavaksi, jotta voidaan sopia tarvittavista jatkotoimenpiteistä esim. haitta-aineita sisältävän alueen eristämisestä ja haitta-aineiden aiheuttamien riskien arvioinnista sekä mahdollisista riskinhallinta-, tarkkailu- ja/tai jatkokunnostustoimenpiteistä. (Määräys 1.3.)
14 UUDELY/4834/ /17 Pilaantuneen alueen jatkumisesta naapurikiinteistöille on edellytetty ilmoitettavaksi, jotta voidaan sopia tarvittavista jatkotoimenpiteistä. (Määräys 1.4.) Huomioiden kiinteistön käyttöhistoria sekä aiemmat maaperä- ja pohjavesikunnostukset ja -tutkimukset on mahdollista, että kiinteistöllä tehtävien rakennustöiden yhteydessä havaitaan merkkejä maaperän pilaantumisesta alueilla, joilla ei aiemmissa tutkimuksissa ole todettu haitta-aineita. Päätöksessä on edellytetty otettavaksi em. alueilta otettava edustavia maanäytteitä. Tutkimuksilla varmistetaan, että kaikki pilaantuneet alueet tulevat kunnostetuiksi ennen uuden toiminnan aloittamista kiinteistöllä. (Määräys 2.1.) Kunnostuksen aikaisella näytteenotolla selvitetään mm. tarvittava kaivusyvyys sekä kaivettavien maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet. Käsittelyyn toimitettavien maa-ainesten tutkiminen on edellytetty toteutettavaksi siten, että kenttämittaustulokset varmennetaan laboratoriossa maa-aineseräkohtaisesti ja että tulosten perusteella voidaan erotella toisistaan vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset, tavanomaiseksi jätteeksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset sekä kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavat maa-ainekset. Näytteenotossa voidaan huomioida aiempien maaperätutkimusten tulokset. (Määräys 2.2.) Kunnostettavat alueet on edellytetty aidattavaksi sekä merkittäväksi kylteillä, jotta pilaantuneen maan kaivusta ja muista työvaiheista ei aiheudu haittaa tai vaaraa työmaan ulkopuolisille tahoille ja jotta estetään asiattomien pääsy kunnostusalueelle. Poistettavat pilaantunutta maa-ainesta sisältävät kuormat on edellytetty peitettäviksi ja haitta-ainepitoiset kaivetut maa-ainekset on edellytetty pidettäviksi erillään pilaantumattomista maa-aineksista, jotta haitta-ainepitoisista maa-aineksista ei aiheudu haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. (Määräykset 3.1., 3.2. ja 5.) Jäännöspitoisuusnäytteenotolla todennetaan maaperän haitta-ainepitoisuudet pilaantuneen maa-aineksen poistamisen jälkeen. Näytteenotolla varmennetaan edellytettyjen kunnostustavoitteiden toteutuminen. (Määräys 4.) Jätelain (646/2011) 121 :n mukaan jätteen haltijan on laadittava siirtoasiakirja pilaantuneesta maa-aineksesta. Siirtoasiakirja on oltava mukana jätteen siirron aikana ja se on annettava jätteen vastaanottajalle. Siirtoasiakirjat on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan. (Määräys 5.) Jätelain (646/2011) 29 :n mukaan jätteen saa luovuttaa vain jätelain 11 luvun mukaiseen jätehuoltorekisteriin hyväksytylle kuljettajalle. (Määräys 5.) Jätelain (646/2011) 8 edellyttää, että kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava jätelain etusijajärjestystä. Etusijajär-
15 UUDELY/4834/ /17 Sovelletut oikeusohjeet jestyksen mukaan vain sellaiset jätteet, joita ei ole mahdollista uudelleenkäyttää, kierrättää tai hyödyntää, loppukäsitellään. (Määräykset 6.1. ja 6.2.) Kaivetut pilaantuneet maa-ainekset toimitetaan käsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jolla on voimassa oleva ympäristölupa käsitellä kyseisiä maa-aineksia. Kaatopaikalle toimitettavien pilaantuneiden maa-ainesten kaatopaikkakelpoisuus arvioidaan kaatopaikoista annetun asetuksen 331/2013 mukaisesti. (Määräys 6.1.) Päätöksessä on hyväksytty kunnostusalueelta kaivettujen haitta-ainepitoisuudeltaan valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisten kynnysarvojen ja kunnostuksen tavoitepitoisuuksien välissä olevien maa-ainesten hyötykäyttö kunnostuskaivantojen täytöissä. Päätöksessä on edellytetty täytöissä hyötykäytettävien maa-ainesten haitta-ainepitoisuuksien ja sijoituskohteiden dokumentointia, jotta maa-ainekset voidaan huomioida asianmukaisesti tulevien kaivutöiden yhteydessä. (Määräys 6.2.) Päätöksessä on hyväksytty haitta-ainepitoisten maa-ainesten välivarastointi kunnostusalueella siten, ettei kyseisistä toiminnoista aiheudu ympäristö- tai terveyshaittaa. (Määräys 7.) Pilaantuneen veden poistamisella varmistetaan, etteivät vedessä olevat haitta-aineet pääse kulkeutumaan laajemmalle alueelle eivätkä aiheuta enempää maaperän pilaantumista tai muuta haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. (Määräys 8.) Päätöksessä on edellytetty arvioitavaksi kunnostuksen aikana saatujen tietojen ja tutkimustulosten perusteella pohjaveden tarkkailutarve, koska kiinteistö sijaitsee tärkeällä I-luokan pohjavesialueella ja pohjavedessä on todettu kohonneita haitta-ainepitoisuuksia. Tarkkailu saattaa edellyttää uusien pohjavesiputkien asentamista esim., jos kiinteistöllä olevat tarkkailuputket/-kaivot vaurioituvat tai ne poistetaan rakennustöiden yhteydessä. (Määräys 9.) Aloitusilmoitus ja vastuuhenkilön nimeäminen ovat tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta. (Määräys 10.1.) Kirjanpidolla ja loppuraportilla dokumentoidaan tehdyt näytteenotto-, kaivu- ja muut kunnostustoimenpiteet. Dokumentointi on tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta. (Määräykset ja 10.3.) Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 84, 85, 133, 136, 190, 191 Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 24, 25, 26 Jätelaki (646/2011) 6, 8, 13, 15, 29, 121, 122 Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) 3, 4, 11, 24 Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007)
16 UUDELY/4834/ /17 Käsittelymaksu ja sen määräytyminen Päätöksestä tiedottaminen Päätös Tiedoksi Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2018 (1066/2017) Tämän ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu on 880. Maksun suuruus perustuu valtioneuvoston asetukseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämisja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2018 (1066/2017) ja sen liitteenä olevaan maksutaulukkoon. Pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu on 55 kultakin asian käsittelyyn kuluvalta tunnilta. Tämän päätöksen käsittelyyn kului 16 tuntia. Santalantie Oy Kimmo Ruokomäki (sähköisesti) Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Tietojärjestelmään merkitseminen Muutoksenhaku Golder Associates Oy, Pekka Lindroos (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen (sähköisesti) Uudenmaan ELY-keskus tiedottaa tästä päätöksestä kuuluttamalla Hangon kaupungin ilmoitustaululla ympäristönsuojelulain (527/2014) 85 :n mukaisesti. Alueen maaperää koskevat tiedot päivitetään valtakunnalliseen Maaperän tilan tietojärjestelmään. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus päätöksestä on ilmoituksen tekijällä ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä niillä viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Valitusosoitus on liitteenä 4.
17 UUDELY/4834/ /17 Hyväksyntä Tämä päätös on hyväksytty sähköisesti. Päätöksen on esitellyt ylitarkastaja Hanna Valkeapää ja ratkaissut ylitarkastaja Vesa Suominen. Liitteet Liite 1. Kunnostettavan alueen sijainti Liite 2. Maaperätutkimusten näytepisteiden sijainnit Liite 3. Pohjaveden havaintoputkien ja -kaivojen sijainnit Liite 4. Valitusosoitus
18 Tämä asiakirja UUDELY/4834/2018 on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument UUDELY/4834/2018 har godkänts elektroniskt Ratkaisija Suominen Vesa :53 Esittelijä Valkeapää Hanna :49
19 MERKINNÄT KOHDE METRIÄ 1:6000 POHJAKARTAT MAANMITTAUSLAITOS, KOPIOINTILUPA: 244/KP/04 ASIAKAS PROJEKTI SANTALANTIE OY SANTALANTIE OY SANTALANTIE 21 HANKO PIMA-ILMOITUS SISÄLTÖ VVVV-KK-PP LAATINUT MSY SUUNNITELLUT MSY TARKASTANUT PLI PROJEKTI NRO HYVÄKSYNYT PLI SIJAINTIKARTTA DOK.NRO Rev. PIIR.NRO 1 0 KONSULTTI 25 mm JOS MITTA EI TÄSMÄÄ, ARKIN KOKOA ON MUUTETTU. ALKUPERÄINEN: ISO A4 LIITE 1.
20
21
22 VALITUSOSOITUS LIITE 4. Valitusviranomainen Valitusaika Valituksen sisältö Valituksen liitteet Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valitus on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuteen viimeistään kolmantenakymmenentenä (30) päivänä päätöksen antamispäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Valituskirjelmään on liitettävä - ELY-keskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - asiamiehen valtakirja Valituksen toimittaminen perille Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmän voi viedä valittaja itse tai hänen valtuuttamansa asiamies. Sen voi omalla vastuulla lähettää myös postitse tai toimittaa lähetin välityksellä. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä viraston aukioloaikana. Muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 250. Tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL Vaasa Puhelin Telekopio Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Kirjaamo on auki maanantaista perjantaihin kello
Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet
Päätös UUDELY/6735/2019 18.6.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/6750/2018 6.7.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/3731/2018 27.4.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Annettu julkipanon jälkeen
Päätös UUDELY/4834/2018 22.5.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/8826/2019 8.8.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/5781/2019 29.5.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/7344/2018 23.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/6025/2018 26.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.
Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/8779/2018 29.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus
Päätös UUDELY/8978/2017 18.9.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettavan alueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/13109/2018 16.1.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/2638/2019 2.4.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro
Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA
Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie
HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/8979/2018 25.9.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/432/07.00/2011 7.4.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/189/2018 30.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/5811/2018 21.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/517/07.00/2010 Uusimaa 18.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus
PÄÄTÖS UUDELY/3029/2017 7.4.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H
HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010
Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/5558/2018 14.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10
HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/10559/2017 31.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kunnostusalueella. Asian vireilletulo.
PÄÄTÖS UUDELY/1109/07.00/2010 20.8.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kunnostusalueella Asian vireilletulo Päätös
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/6109/2018 29.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän
Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/1123/07.00/2010 6.8.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/1490/07.00/2010 20.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/3264/2016 26.4.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
2 ILMOITUKSEN VIREILLE TULO Ilmoitus on tullut vireille Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (myöhemmin ELY-keskus).
Pohjois-Savo Päätös annettu julkipanon jälkeen 13.12.2013 POSELY/408/07.00/2013 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA 1 ILMOITUKSEN TEKIJÄ Leppävirran
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
1 / 5 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2010 Dnro POPELY/837/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/4463/2019 6.5.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala
HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus.
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2008 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-93 puh. 020 490 112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄ Tapani Koro KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI KIINTEISTÖN
Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 1130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-225-9906-0 osoitteessa Myllypuronkatu 11 Kiinteistön omistaa
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöillä. Asian vireilletulo.
PÄÄTÖS UUDELY/956/07.00/2010 29.6.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöillä Asian vireilletulo Päätös
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/9383/2018 19.12.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus. Asian vireilletulo.
PÄÄTÖS UUDELY/870/2017 12.4.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
PÄÄTÖS. Suomen laskuvarjokerho ry Topeliuksenkatu 19 A Helsinki. Hangon kaupunki, Täktom Hangon lentokenttä, Malmåsintie
PÄÄTÖS UUDELY/18/07.00/2010 Uusimaa 25.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Kiinteistön haltija Toiminnan kuvaus Maksu 1 008
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3274/2018 15.5.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä
PÄÄTÖS UUDELY/575/07.00/2011 25.5.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/979/2018 29.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö
Kaarlo Sarkian katu 6, Espoo. Kiinteistötunnus: Kiinteistölle tullaan rakentamaan asuinkerrostaloja.
Päätös UUDELY/2198/2017 5.5.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/8609/2018 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on korjannut hallintolain 51 :n mukaisesti päätöksen päivämäärävirheen. 28.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen 31.8.2018 Teija Tohmo
PÄÄTÖS. Vantaan kaupunki Vanha Nurmijärventie 137. RN:ot 92-23-39-1, 92-23-38-1 ja 92-406-3-25: As Oy Vantaan Leivonsiipi
PÄÄTÖS UUDELY/1386/07.00/2010 3.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/1345/2019 27.2.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/6460/2018 4.7.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne
Päätös UUDELY/4333/2017 29.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus. Maksu 770
Päätös UUDELY/14575/2016 5.5.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistajat. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/13/07.00/2010 Uusimaa 24.2.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 1.8.2008 Dnro PPO 2008 Y 255 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/243/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 27.4.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminta kunnostusalueella
PÄÄTÖS UUDELY/1129/07.00/2010 13.9.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistaja Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/1330/2016 22.12.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Kunnostettavan alueen kuvaus Toimintahistoria Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/2354/2018 29.03.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta
PÄÄTÖS UUDELY/468/07.00/2011 27.4.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain
Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2007 Dnro PPO 2007 Y 71 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA
PÄÄTÖS. RN:ot M601 ja M602. RN:o M601: Timo ja Riikka Tuominen
PÄÄTÖS UUDELY/1419/07.00/2010 21.10.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI
HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 19.2.2008 Dnro PPO 2008 Y 24 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/99/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 19.4.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/680/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 23.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toiminta alueella
Päätös UUDELY/384/2019 30.8.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/12676/2017 15.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Kiinteistön haltija. Toiminnan kuvaus.
Päätös UUDELY/7514/2017 24.8.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö VIREILLETULOPERUSTE
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria ja tuleva käyttö
Päätös UUDELY/9698/2017 28.6.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
PÄÄTÖS. Mäntsälän kunta, Ohkola Saharintie 100. Kiinteistöllä on kiviainesten ottoalue. Ympäristönsuojelulaki 78 2 ja 3 momentti
PÄÄTÖS UUDELY/674/07.00/2010 Uusimaa 14.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toiminta ja tuleva käyttö kiinteistöllä
Päätös UUDELY/7039/2019 26.9.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kunnostusalueella
PÄÄTÖS UUDELY/1524/07.00/2010 19.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen
ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys
Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan
PÄÄTÖS. Lohjan kaupunki Rajamäenkatu (lähin osoite Rajamäenkatu 23) RN:o (osa kiinteistöstä)
PÄÄTÖS UUDELY/1399/07.00/2010 30.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/176/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.5.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3492/2019 25.6.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE
PÄÄTÖS. Ilmoitus on jätetty ympäristökeskukselle Alueen kuvaus, tutkimukset ja kunnostaminen
PÄÄTÖS pvm 3.11.2004 Dnro PPO 2004 Y 331 18 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta ILMOITETTU TOIMINTA Toiminnanharjoittaja
PÄÄTÖS. Vihdin kunta Vanha Porintie 1371, Otalampi. Ympäristönsuojelulaki 78 2 ja 3 momentti. Asemapäällikönkatu Helsinki
PÄÄTÖS UUDELY/1115/07.00/2010 17.9.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/9046/2017 13.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista
Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Valtakatu 46, HÄMEENKYRÖ.
HAKIJA Kyröskosken Huoltokeskus Oy Valtakatu 46 39100 HÄMEENKYRÖ KIINTEISTÖ Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus 108-408-3-130 osoitteessa Valtakatu 46, 39100 HÄMEENKYRÖ.
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria
Päätös UUDELY/12095/2017 12.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän
Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro KAI-2008-Y-55 puh
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2009 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-55 puh. 020 6100112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kunnostettavan alueen omistaja. Toiminta kiinteistöillä
PÄÄTÖS UUDELY/659/07.00/2010 Uusimaa 31.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen pilaantuneen
PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Technopolis Kiinteistöt Tampere Oy Hermiankatu
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta
Päätös PIRELY/1175/2019 13.3.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄN
ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
Häme Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue Ympäristöyksikkö PÄÄTÖS PILAANTUNEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/1301/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2018 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista
Jokirannankatu 1 C, Tampere Kiinteistörekisteritunnus
Päätös PIRELY/7212/2017 6.2.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Pohjois-Pohjanmaa Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2010 Dnro POPELY/484/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS. Tuusulan kunta/ tekninen toimi Hyryläntie Tuusula. RN:ot ja Rn:o , omistaja Coolmatic Oy
PÄÄTÖS UUDELY/66/07.00/2010 Uusimaa 19.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kiinteistöillä Päätös ympäristönsuojelulain
Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus. Maksu 770
Päätös UUDELY/6622/2017 19.7.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen
Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE
HAKIJA Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie 112 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 635-424-24-136 osoitteessa Onkkaalantie 112, 36600
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 6.6.2008 Dnro PPO 2008 Y 163 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA