Rakennus- ja ympäristölautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakennus- ja ympäristölautakunta"

Transkriptio

1 Rakennus- ja ympäristölautakunta Elintarvikelain 55 :n mukainen määräys ja elintarvikelain 56 :n mukainen kielto elintarvikehuoneiston määräysten vastaisuuden poistamiseksi ja sen tehostaminen juoksevalla uhkasakolla 4855/ /2018 Rymla 85 Kouvolan kaupungin terveysvalvonta on vuosien saatossa tehnyt lu kui sia tarkastuksia myymälä * * * * * * * * * * * * * elin tar vi ke huo neis toon, osoitteessa * * * * * * * * * * * * * * * *. Tarkastuksia on teh nyt usea eri terveystarkastaja vuosien aikana. Moni tarkastuksista on ollut yhteistarkastus, jolloin tarkastuksen on tehnyt kaksi tarkastajaa. Hal lin nol lisiin pakkokeinoihin on turvauduttu kolme kertaa vuosien välisenä aikana. Kyseisessä myymälässä myynnissä pidetään pakattuja helposti pi laan tu via elintarvikkeita, pakasteita, kuivaelintarvikkeita sekä tuoretuotteita, ku ten kasviksia ja leipää. Elintarvikkeiden lisäksi myynnissä on talous- ja rautatavaraa. Tarkastuksilla on ollut mukana kauppias * * * * * * * * * * * * Myymälä on ollut toiminnassa vuosikymmeniä. Vuosien aikana myymälässä on käyty paitsi valvontatarkastuksilla, mut ta useita kertoja myös tarkastuksilla havaittujen puutteiden vuoksi an net tu jen määräysten, korjauskehotusten ja elintarvikelain 63 mu kais ten kiireellisten toimien vuoksi. MYYMÄLÄN TARKASTUS- JA VALVONTAHISTORIA Myymälän dokumentoitu valvontahistoria osoittaa lainvastaisuuksien tois tuvuu den, jatkuvuuden ja pitkäkestoisuuden. Ensimmäinen ar kis tos ta löytyvä myymälää koskeva asiakasvalitus on saapunut Jaalan kun nan terveyslautakuntaan jo vuonna Tarkastustoimintaa myy mä lään on tehty Jaalan kunnan aikaan, mutta tarkastuspöytäkirjoja teh dyis tä tarkastuksista ei ole Kouvolan terveysvalvonnan arkistossa. Tar kas tus pöytä kir jo ja löytyy arkistosta jälleen vuodesta 2005 alkaen. Vuo des ta 2005 lähtien myymälään on tehty noin 20 tarkastusta lain nou dat ta mi sen valvomiseksi. Myymälälle on vuosien saatossa annettu lukuisia ke ho tuk sia ja määräyksiä lainvastaisuuksien poistamiseksi. Miltei jokaisella tarkastuksella on havaittu vanhentuneita elintarvikkeita jo ko myynnissä tai varastoituna elintarvikehuoneiston tiloihin. Van hen tu neet elintarvikkeet ovat olleet sekä helposti pilaantuvia elintarvikkeita (kyl mä säily tys tä vaativia) että huoneenlämmössä säilyviä elintarvikkeita, ku ten esim. säilykkeitä ja kuivaelintarvikkeita. Toimijaa on kehotettu lu kui sia kertoja poistamaan vanhentuneet elintarvikkeet myynnistä ja hä vit tä mään ne elintarvikehuoneiston tiloista. Aiemmin mainituilla vi ran omai sen tekemillä toimenpiteillä ja hallinnollisilla pakkokeinoilla ei ole ol lut vaikutusta toimijan toimintatapaan. Vanhentuneita elintarvikkeita on jälleen ollut seuraavilla tarkastuksilla myynnissä ja varastoituna elin tar vi ke huo neis ton tiloihin. Tarkempi selostus tarkastus- ja valvontahistoriasta on esitetty liitteenä nro

2 1. Kuuleminen Kuulemisilmoitus on toimitettu todisteellisesti tiedoksi toimijalle saan ti to distus kir jee nä, jonka toimija * * * * * * * * * * on vastaanottanut Kuulemisilmoituksessa todetaan Kouvolan kaupungin terveysvalvonnan alka van valmistella rakennus- ja ympäristölautakunnalle pää tös eh do tus ta helposti pilaantuvien elintarvikkeiden myynnin kieltämiseksi * * * * * * * * * * * * * * sekä määräystä poistaa viimeisen käyttöpäivän ylit tä neet elintarvikkeet päivittäin elintarvikehuoneiston tiloista. Pää vel voit tei ta kerrotaan esitettävän tehostettaviksi uhkasakkolain mukaisilla uh ka sa koilla. Kuulemisilmoituksessa toimijaa pyydetään lausumaan mielipiteensä ja anta maan selityksensä kaikista suunniteltuja päävelvoitteita ja niihin lii tet tä viä uhkasakkoja koskevista seikoista. Toimija ei ole antanut vastinetta kuulemisilmoitukseen. RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISU Rakennus- ja ympäristölautakunta antaa * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * seuraavan elintarvikelain 55 :n mukaisen mää räyk sen sekä elintarvikelain 56 :n mukaisen kiellon: Päävelvoite 1 Rakennus- ja ympäristölautakunta kieltää toimijaa myymästä tai pi tä mäs tä kaupan helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Helposti pilaantuvalla elin tar vikkeel la tarkoitetaan elintarviketta, joka koostumuksensa, ra ken teen sa, käsittelynsä tai muiden ominaisuuksiensa vuoksi tarjoaa mik ro beil le hyvät lisääntymismahdollisuudet ja joka on siksi säilytettävä joko al hai ses sa tai korkeassa lämpötilassa. Tyypillisiä helposti pilaantuvia elin tar vik kei ta ovat kylmässä säilytettävät einesruoat, liha- kana ja ka la tuot teet, maitotaloustuotteet sekä pakasteet. Päävelvoitteen tehosteeksi lautakunta asettaa juoksevan uhkasakon, jon ka peruserä on 4000 euroa ja kuukausittainen lisäerä 1000 euroa. Päävelvoite 2 Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää toimijan poistamaan vii mei sen käyttöpäivän ylittäneet elintarvikkeet päivittäin elin tar vi ke huo neis tos ta käsittäen myymälän tilat ja takatilat sekä takatilan kylmiöt. Päävelvoitteen tehosteeksi lautakunta asettaa juoksevan uhkasakon, jon ka peruserä on 4000 euroa ja kuukausittainen lisäerä 1000 euroa. Velvoitteita on noudatettava välittömästi päätöksen tiedoksisaannista lukien.

3 Peruste kunkin lisäerän tuomitsemiselle syntyy jokaisena sellaisena pe ruserän tuomitsemispäätöstä seuraavana kuukautena, jolloin velvoite on edelleen noudattamatta. Perustelut Tarkastushistoriaan perustuen melkein jokaisella tarkastuksella on ha vait tu vanhentuneita elintarvikkeita myynnissä ja/ tai varastoituna ta ka ti lan kylmiöihin. Kauppias on osoittanut toiminnallaan olevansa vä lin pi tä mä tön elintarvikelainsäädännön asettamia vaatimuksia kohtaan. Kaup pias suhtautuu piittaamattomasti siihen terveyshaittaan, joka ostajalle saat taa aiheutua vanhentuneen ja siten jopa pilaantuneen elin tar vik keen nauttimisesta. Kauppias suhtautuu piittaamattomasti myös van hen tu neen ja mahdollisesti käyttökelvottoman elintarvikkeen os ta mi ses ta kuluttajalle aiheutuvaan taloudelliseen menetykseen. Tarkastuksilla tehtyjen havaintojen ja käytyjen keskustelujen perusteella on selvää, ettei toimija ymmärrä tai halua tiedostaa vanhentuneisiin elin tar vikkei siin liittyviä mikrobiologisia riskejä. Tarkastushistoriaan pe rus tuen vaikuttaa ilmeiseltä, että toimija myy vanhentuneita tuotteita asiak kail le tietoisesti ja tahallisesti. Vanhentuneita elintarvikkeita on ol lut toistuvasti myynnissä ja varastoituna elintarvikehuoneiston tiloihin. Suo mes sa asiakas yleisesti luottaa elintarvikehuoneistojen toimintaan, ei vät kä kaikki asiakkaat tarkista päiväysmerkintöjä ennen ostopäätöstä. Asiak kai na kyseisessä myymälässä käy myös iäkkäitä henkilöitä, jotka ei vät välttämättä näe lukea kunnolla päiväyksiä. Toimijan kertoman mu kaan hän ei itsekään näe kunnolla lukea päiväyksiä. Elintarvikelainsäädännön mukaan elintarviketta ei voida pitää tur val li se na, jos se on terveydelle haitallinen tai ihmisravinnoksi soveltumaton. Elin tarvik keen ihmisravinnoksi soveltuvuutta määritettäessä huo mioi daan, onko elintarvike ihmisravinnoksi kelpaamaton mm. pilaantumisen, mä tä ne mi sen tai laadun heikkenemisen seurauksena. Elintarvikkeen val mis ta ja on määrittänyt elintarvikkeen turvalliseksi käyttöajaksi pak kauk seen merkityn ajan, mikäli elintarviketta on säilytetty pak kaus mer kin tö jen mukaisesti. Viimeisen käyttöpäivän jälkeen elintarvikkeen naut ti mi seen sisältyy riskejä, jotka liittyvät mm. mikrobien kasvuun elin tar vik kees sa ja yleiseen laadun heikkenemiseen. Viimeisen käyttöpäivän jäl keen elintarviketta ei tule nauttia. Parasta ennen päivämäärän jäl keen elintarvikkeessa ei välttämättä vielä ole havaittavissa pi laan tu mis ta, mikrobikasvua tai laadun heikkenemistä. Parasta ennen -päi vä mää rän jälkeen elintarvikkeen myyjän katsotaan vastaavan elintarvikkeen ih mis ra vin nok si soveltuvuudesta. Tämän taustalla pitäisi olla vähintään vank kaa tietämystä elintarvikemikrobiologiasta tai mikrobiologisia ja ke mial li sia tutkimuksia kyseisestä elintarvikkeesta. Toimijalla ei ole ollut esit tää kumpaakaan. Pilaantuneiden ja viimeisen käyttöpäivän ylittäneiden elintarvikkeiden myymi nen on omiaan altistamaan niitä nauttivat kuluttajat huomattavalle terveys vaa ral le. Yleisessä tiedossa on, että käyttöpäivän ylittäneiden elin tarvik kei den laatu on usein heikentynyt. Esimerkiksi jauhojen, päh ki nöi den ja kaurahiutaleiden rasvat alkavat härskiintyä, mikä havaitaan myös eltaantuneena hajuna ja makuna.

4 Riskiryhmään (päiväkoti-ikäiset lapset, vanhukset ja vastustuskyvyltään hei kot) kuuluvien henkilöiden kyky arvioida tuotteiden laatua voi olla puutteel li nen tai heikentynyt. Riskiryhmään kuuluvien osalta riski sai ras tua on yleensä suurempi sekä mahdolliset ruokamyrkytyksen oireet va ka vam pia. Lisäksi riskiryhmään kuuluvilla on kohonnut riski saada jäl ki tau te ja. Päiväyksen ylittäneiden elintarvikkeiden säilöminen elin tar vi ke huo neis ton tiloissa tarjoaa ravintoa haittaeläimille ja voi aiheuttaa haittaeläinten (mm. rotat) lukumäärän lisääntymistä alueella. Lisäksi on riski, että ta ka ti lan kylmiöissä säilytettäviä hyvinkin vanhoja elintarvikkeita voi pää tyä asiakkaalle poikkeavan tapahtuman vuoksi tai tahallisesti. Esimerkiksi tarkastuksella kauppiaan havaittiin myyvän elin tarvik kei ta väliaikaisesta myyntikiellosta huolimatta. Toimija myönsi myy neensä elintarvikkeita ja kassan roskakorissa oli useita kuitteja, jois ta näki, että elintarvikkeita oli myyty. Tarkastuksella myy mä lä apu lai nen alkoi tarkastuksen alussa kiireesti kerätä vanhentuneita elin tar vik kei ta myymälän kylmäaltaasta mitä ilmeisemmin tar koi tuk se naan viedä ne tarkastajan huomaamatta kylmiöön. Myöhemmin kaup pi aan tultua paikalle kauppias sanoi tietäneensä myynnissä olleen van hen tu nei ta elintarvikkeita, mutta ei halunnut niitä poistaa, ettei myyn ti lai te näytä tyhjältä. Nämäkin tarkastushavainnot kertovat toimijan ha lut to muu des ta noudattaa lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä. Elintarvikelain valvonnan systemaattinen kokonaisuus on pe rus piir teil tään yhdenmukainen muun hallinnollisen valvonnan kanssa. Toimijaa py ri tään ensin vapaamuotoisesti ohjeistamaan ja neuvomaan, minkä jäl keen edetään tarvittaessa kohti järeämpää keinovalikoimaa (suh teel li suus pe ri aate). Varsinaisen hallintopakon yleisesti käytettäviä keinoja ovat elintarvikelain mukaiset määräykset (55 ) ja kielto (56 ). Valvontaviranomainen voi turvautua elintarvikelain mukaisiin mää räyk siin periaatteessa minkä tahansa tyyppisen elintarvikesääntelyn vas tai suu den poistamiseksi. Käytännössä tällaista menettelyä on tullut edel tää riittävä määrä muunlaisia viranhaltijoiden antamia kehotuksia tai mää räyk siä, joilla toimijaa on ohjeistettu saattamaan tilanne elin tar vi ke nor mis ton mukaiseksi. Uhkasakkolain mukainen uhka voidaan liittää mää räyk sen tehosteeksi vasta asian lautakuntakäsittelyssä. Elin tar vi ke lain mukainen kielto edellyttää periaatteessa elintarvikkeen tai siitä an net tu jen tietojen olevan sellaisia, että ne ovat omiaan aiheuttamaan vaa raa jonkun terveydelle. Valvontaviranomainen katsoo, että niin kiel lon kuin määräyksen edellytykset täyttyvät, kun otetaan huomioon lain vas tai sen tilanteen pitkä kesto sekä toimijan välinpitämättömyys lain vas tai sek si tiedetyn asiaintilan korjaamista kohtaan. Kielteisiä, vakavia ter veys vai ku tuk sia on pidettävä riittävän varteenotettavana seu rauk se na vanhentuneiden elintarvikkeiden myymisestä. Elintarvikelain soveltamisalalla voi, osin muusta valvontasääntelystä poi keten, viranhaltijakin ryhtyä elintarvikelain mukaiseen ns. hal lin to pak koon, jos valta tähän on hänelle erikseen delegoitu. Tällaisilla me net te lyn erityispiirteillä ei kuitenkaan ole haluttu murtaa varsinaisen hal lin to pa kon yleisesti tunnettuja periaatteita, joiden mukaan hallintopakko sa nan

5 varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa uhkan liittämistä mää räyk seen, ja tällaisesta tehostetusta määräyksestä tulisi aina päättää var si nai ses sa viranomaistoimielimessä, käytännössä siis rakennus- ja ym pä ris tö lau ta kunnas sa. EU-sääntelystä seuraa viranomaisen velvollisuus puuttua lain vas tai seen tilanteeseen. Kuvatun kaltaisessa tilanteessa, jossa selkeät ke ho tuk set ovat toistuneet lukuisia kertoja ja toimijan kanssa on muutenkin jat ku vas ti kommunikoitu asioiden korjaamiseksi, suhteellisuusperiaate vaa tii varsinaiseen hallintapakkoon ryhtymistä. Aiempien määräysten te hot tomuus osoittaa tehokkaiden pakkokeinojen tarpeen. Viranomainen katsoo, että tässä vaiheessa oikeasuhtainen tehokas kei no viimeisen käyttöpäivän ylittäneisiin elintarvikkeisiin liittyvän ter veys ris kin poistamiseksi on elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen ja 56 :n mukaisen kiellon määrääminen juoksevalla uhkasakolla te hos tet tu na. Jos tilanne edelleen jatkuu elintarvikesääntelyn vastaisena, voi daan tilanteeseen puuttua kokonaisvaltaisemmalla toimintaa koskevalla kiel lol la tai elintarvikkeiden haltuunotolla. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Päätöstä on elintarvikelain 78 :n nojalla noudatettava mahdollisesta muutok sen haus ta riippumatta. Ilmoitusvelvollisuus (UhkasakkoL 18 ) Jos asianomainen kiinteistö tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on tässä päätöksessä asetetusta velvoitteesta ja uhasta ilmoitettava luo vu tuksen saajalle ottamalla luovutuskirjaan sitä koskeva maininta tai te ke mäl lä ilmoitus muutoin todisteellisesti. Lisäksi luovutuksen antajan on ilmoitettava uhan asettaneelle viranomaiselle luovutuksen saajan ni mi ja osoite. Sovelletut säännökset Elintarvikelaki (23/2006) 7, 16, 32, 55, 56, 69 Yleinen elintarvikeasetus (EY) N:o 178/ art., 17 art., 19 art. Elintarvikehuoneistoasetus (1367/2011) 2 1 mom., 4 7 mom. Yleinen elintarvikehygienia-asetus (EY) N:o 852/ art., 4 art., liite II luku VI Hallintolaki (434/2003) 33, 34, 36 Uhkasakkolaki /1113 PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös lähetetään toimijalle todisteellisella tiedoksiannolla (UhkasakkoL 23 ). MUUTOKSENHAKU Päätökseen voidaan hakea muutosta valittamalla Itä-Suomen hal lin to-oikeu teen. Valitusosoitus on liitteenä.

6 Lisätietoja: terveystarkastaja Vuokko Karjalainen, p , vuokko.karjalainen(a)kouvola.fi Ympäristöjohtajan ehdotus: Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää määrätä * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * noudattamaan edellä ratkaisukohtaan kir jat tu ja päävelvoitteita tehosteineen. Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

/2015 Espoon seudun ympäristöterveys Hallintolain 34 :n mukainen kuuleminen uhkasakkolain 10 :n mukaisesta päätöksestä

/2015 Espoon seudun ympäristöterveys Hallintolain 34 :n mukainen kuuleminen uhkasakkolain 10 :n mukaisesta päätöksestä Kuulemiskirje 1 (2) 11.03.00 2800/2015 Espoon seudun ympäristöterveys 2.5.2016 Tmi Johan Holmström Evitskogintie 101 02520 Lapinkylä Hallintolain 34 :n mukainen kuuleminen uhkasakkolain 10 :n mukaisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77 25.05.2016 Sivu 1 / 1 2800/2015 11.03.00 77 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen noudattamiseksi asetetun uhkasakon tuomitseminen/ Tmi Johan Holmström, Jontten kyläkauppa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 49 10.05.2017 Elintarvikelain 55 :n mukainen määräys elintarvikehuoneiston määräysten vastaisuuden poistamiseksi ja sen tehostaminen juoksevalla uhkasakolla 16057/11.02.00/2017

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK Ympäristölautakunta 26 21.02.2017 Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1:164 228/54.544/2016 YMPLTK 10.05.2016 74 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen kehotti 23.2.2016 kiin

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 21.02.2017 40 25.04.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ 659/10.03.00/2015

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/ (6) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/ (6) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/2016 1 (6) FitnessOnline Simonkatu 9 00100 Helsinki 325 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen FitnessOnlinelle HEL 2016-001895

Lisätiedot

129 05.11.2014. Toimija (toimijan ilmoittamat yhteystiedot) Ali Abdifatah Abdullahi (Y-tunnus: 2480593-8) Jännetie 5 E 38 00370 Helsinki

129 05.11.2014. Toimija (toimijan ilmoittamat yhteystiedot) Ali Abdifatah Abdullahi (Y-tunnus: 2480593-8) Jännetie 5 E 38 00370 Helsinki Rakennus- ja ympäristölautakunta 129 05.11.2014 Uhkasakon asettaminen Karaasiide-myymälälle elintarvikelain 55 :n nojalla annettavan määräyksen ja 56 : nojalla annettavan kiellon tehostamiseksi 6435/11.02.00/2014

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh Ympäristölautakunta 123 01.10.2013 Ympäristölautakunta 201 17.12.2013 Ympäristölautakunta 66 13.05.2014 Ympäristölautakunta 126 07.10.2014 Ympäristölautakunta 83 10.05.2016 Kettunen Heikki /ympäristön

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Rymla Rakennus- ja ympäristölautakunnan uhkasakon asettamispäätös

Rymla Rakennus- ja ympäristölautakunnan uhkasakon asettamispäätös Rakennus- ja ympäristölautakunta 7 13.09.2017 7 Elintarvikelain 68 :n mukainen uhkasakon tuomitseminen 258/11.02.00/2017 Rymla Rakennus- ja ympäristölautakunnan 10.5.2017 49 uhkasakon asettamispäätös "Kouvolan

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh Ympäristölautakunta 138 11.10.2017 Ympäristön epäsiisteys Siivikkalassa 573/10.03.02/2017 YMPLTK 11.10.2017 138 YMPLTK 1.10.2013 123 Ympäristökatselmuksella 13.6.2013 tarkastusinsinööri Pek ka Pohjanen

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen Ympäristölautakunta 17 01.03.2017 Ympäristölautakunta 35 05.04.2017 Ympäristövaliokunta 7 14.06.2017 Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen 51/11.03.02/2017 YMPLTK 01.03.2017 17 Asia ja sen käsittely

Lisätiedot

29 12.02.2014 136 03.09.2014 167 12.11.2014. Ympäristölupavelvoitteen raukeaminen, Nikkasen Konepaja Oy, 734-402-11-0

29 12.02.2014 136 03.09.2014 167 12.11.2014. Ympäristölupavelvoitteen raukeaminen, Nikkasen Konepaja Oy, 734-402-11-0 Rakennus- ja Rakennus- ja Rakennus- ja 29 12.02.2014 136 03.09.2014 167 12.11.2014 Ympäristölupavelvoitteen raukeaminen, Nikkasen Konepaja Oy, 734-402-11-0 2413/11.01.00.00.01/2013 Rakennus- ja 12.02.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Elintarvikelain 55 :n mukainen määräys ja uhkasakon asettaminen/ Tmi Johan Holmström

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Elintarvikelain 55 :n mukainen määräys ja uhkasakon asettaminen/ Tmi Johan Holmström Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2800/11.03.00/2015 73 Elintarvikelain 55 :n mukainen määräys ja uhkasakon asettaminen/ Tmi Johan Holmström Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Hemminki, puh. 050 561 1781

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2014 1 (5) 3 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Reafin Oy:lle HEL 2012-010822 T 11 02 00 Päätösehdotus Toimija Elintarvikehuoneistot

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kiinteistöllä on lisäksi keskeneräinen asuin ra ken nus, jonka rakennuslupa on rauennut jo

Kiinteistöllä on lisäksi keskeneräinen asuin ra ken nus, jonka rakennuslupa on rauennut jo Ympäristölautakunta 140 11.10.2017 Ympäristön epäsiisteys ja luvaton varastoalue Metsäkyläntiellä 574/10.03.02/2017 YMPLTK 11.10.2017 140 12.12.2011 277 Ympäristökatselmuksella 1.6.2011 tarkastusinsinööri

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle Rakennuslautakunta 13 12.04.2017 Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle 396/10.03.00/2010 RAK 12.04.2017 13 Rakennuslautakunta

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle koskien maankäyttö- ja rakennuslain mukaista hallintopakkoa kiinteistön omistajalle

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle koskien maankäyttö- ja rakennuslain mukaista hallintopakkoa kiinteistön omistajalle Lupajaosto 17 30.08.2017 Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle koskien maankäyttö- ja rakennuslain mukaista hallintopakkoa kiinteistön 430-468-3-39 omistajalle Ympla 26.10.2016 100 Lautakunta on

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S 100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (8) Päätöshistoria Toimija 11.10.2016 325 HEL 2016-001895 T 11 02 00 Päätös Asiaan liittyvät taustatiedot Kuuleminen Päävelvoitteet FitnessOnline, Simonkatu 9, 00100

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 26 24.02.2016 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 62 06.05.2015

Rakennus- ja ympäristölautakunta 62 06.05.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 62 06.05.2015 Uhkasakon tuomitseminen Karaasiide-myymälälle elintarvikelain 55 :n nojalla annettavan määräyksen ja 56 :n nojalla annettavan kiellon tehostamiseksi 6435/11.02.00/2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 12 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Sorters Finland Oy:lle HEL 2012-010110 T 11 01 00 00 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian käsittely

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 3 2 Tarkastuslautakunnan esittelijä kaudella 2017-2021 4 3 Tarkastuslautakunnan sihteerin valinta kaudelle

Lisätiedot

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista RAKYL 141 Jätelain

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 68, 69, 70, 72, 73, 74, 75, 76 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUOHJE

Lisätiedot

Valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen Ympäristölautakunta 68 29.09.2016 Valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen 131/11.03.04/2014 Ymplk 29.09.2016 68 Valmistelija ympäristönsuojelutarkastaja Osmo Koivistoinen,

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

UHKASAKON ASETTAMINEN JANI KALLOJÄRVELLE, TERVOLA/ UHKASAKON TUOMITSEMINEN. Valmistelija rakennustarkastaja Tiina Havela:

UHKASAKON ASETTAMINEN JANI KALLOJÄRVELLE, TERVOLA/ UHKASAKON TUOMITSEMINEN. Valmistelija rakennustarkastaja Tiina Havela: Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 27 17.03.2015 30 28.03.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN JANI KALLOJÄRVELLE, TERVOLA/ UHKASAKON TUOMITSEMINEN 232/11.03.02/2015 MELAYMP 17.03.2015

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen hallintopakko kiinteistön omistajalle

Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen hallintopakko kiinteistön omistajalle Lupajaosto 17 30.08.2017 Lupajaosto 42 30.05.2018 Lupajaosto 64 29.08.2018 Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen hallintopakko kiinteistön 430-468-3-39 omistajalle Ympla 26.10.2016 100 Lautakunta on päättänyt

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 37 15.03.2016 55 17.05.2016 UHKASAKON ASETTAMINEN TIMO KUJALALLE, LUVATTOMAT RAKENNUKSET KIINTEISTÖLLÄ 851-410-3-60, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen Pöytäkirja 2/2015 1 Hallituksen henkilöstöjaosto Aika 23.09.2015 klo 14:06-14:27 Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3 Osallistujat

Lisätiedot

LEIVOTAAN YHDESSÄ. Kuvat: Jutta Valtonen

LEIVOTAAN YHDESSÄ. Kuvat: Jutta Valtonen LEIVOTAAN YHDESSÄ Susanna Koistinen Miia Laho Kuvat: Jutta Valtonen SI-SÄL-LYS E-SI-VAL-MIS-TE-LUT... 2 PE-RUS-RE-SEP-TIT KAU-RA-KEK-SIT... 5 SUK-LAA-KEK-SIT... 7 MAR-JA-PII-RAK-KA... 9 MUF-FIN-IT...

Lisätiedot

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 43 22.02.2017 59 22.03.2017 Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) RAKYL

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 87 05.06.2013 Ympäristölautakunta 99 27.06.2013 Ympäristölautakunta 78 12.08.2014 Ympäristölautakunta 88 11.09.2014 Autojen varastointi Kiuruveden Autosähkö Ky:n kiinteistöllä 239/11.03.04/2013

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUKIELTO Tekninen lautakunta :t 216, 217, 220, 224, 225, 227, 228 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 146 23.08.2017 151 06.09.2017 Kuulemistilaisuus 6.9.2017 Kerimaan vesihuoltoasiassa 371/58.581/2017 RAKYL 146 Selostus: Itä-Savon Vesi

Lisätiedot

Pöytäkirjan 144, 145, 146, 150, 151, 154, 156, 158, 160 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 144, 145, 146, 150, 151, 154, 156, 158, 160 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 144, 145, 146, 150, 151, 154, 156, 158, 160 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki

Lisätiedot

Usko, toivo ja rakkaus

Usko, toivo ja rakkaus Makku Lulli-Seppälä sko toivo a akkaus 1. Ko. 1 baitoille viululle alttoviululle a uuille op. kummityttöi Päivi vihkiäisii 9.8.1986 iulu a alttoviulu osuude voi soittaa sama soittaa. Tavittaessa alttoviulu

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot