Markus Virkkala TOIMINTAOHJEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS VALIMOLLE
|
|
- Saija Aro
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Markus Virkkala TOIMINTAOHJEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS VALIMOLLE
2 TOIMINTAOHJEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS VALIMOLLE Markus Virkkala Opinnäytetyö Kevät 2018 Tuotantotalous Oulun ammattikorkeakoulu
3 TIIVISTELMÄ Oulun ammattikorkeakoulu Kone- ja tuotantotekniikka, tuotantotalous Tekijä: Markus Virkkala Opinnäytetyön nimi: Toimintaohjeiden suunnittelu ja toteutus valimolle Työn ohjaaja: Juha Männistö Työn valmistumislukukausi ja -vuosi: kevät 2018 Sivumäärä: liitettä Boliden Kokkola Oy on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Sen tuotevalikoimaan kuuluvat monet erilaiset sinkkituotteet. Kokkolan tehdas on osa suurempaa Boliden-konsernia. Boliden Kokkolan sinkkivalimolla on käytössä 5S-laatutyökalu, joka keskittyy tuotannon tehostamiseen. Sen kehittäminen seuraavalle tasolle alkoi syksyllä Tavoite oli parantaa jo valmiiksi hyvällä tasolla olevaa 5S-ajatusmallia. Lähtökohtana oli selvittää, missä kohti tällä hetkellä 5S on valimolla menossa. Sen jälkeen alettiin kehittään 5S-ajatusmallia seuraavaan vaiheeseen. Tämä opinnäytetyö tehtiin osana 5S-projektia ja tavoite oli tehdä työpisteille uudet toimintaohjeet. Vastaavanlaisia toimintaohjeita ei ollut aikaisemmin työpisteille tehty. Toimintaohjeiden tekeminen koostui viidestä eri vaiheesta, jotka perustuivat 5S:ään. Jokaisessa viidessä vaiheessa pidettiin yhteinen palaveri työntekijöiden ja toimihenkilöiden kanssa. Palavereissa koulutettiin työntekijöille 5S:n periaatteet ja sen jälkeen työntekijät pääsivät yhdessä vaikuttamaan toimintaohjeiden tekemiseen. Toimintaohjeista pyrittiin tällä tavoin tekemään mahdollisimman käyttäjäystävälliset ja toimivat. Toimintaohjeilla haettiin yhteisiä toimintamalleja ja tuettiin työn tekemistä ja yleistä siisteyden sekä työturvallisuuden parantamista. Toimintaohjeet ja tarkistuslistat ovat yksi osa isoa 5S-projektia, joka jatkuu vielä. Ylläpitovaiheessa seurataan uusia käytäntöjä ja pyritään pitämään kiinni uusista pelisäännöistä. Seuraamisen tukena on opinnäytetyössä tehdyt toimintaohjeet ja tarkistuslistat, jotka auttavat seurannan toteutumisessa. Asiasanat: toimintaohjeet, 5S-järjestelmä, teollisuus, Boliden Kokkola Oy, laadunhallintajärjestelmä 3
4 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ... 3 SISÄLLYS JOHDANTO BOLIDEN KOKKOLA OY Boliden maailmalla Sinkin tärkeys RIKASTEESTA SINKIKSI Sinkkivalimo Uunit Jumbovalukone Suoravalurata Harkkovalukone LAADUN MERKITYS TUOTANNOSSA Laadunhallintajärjestelmät Lean-ajattelu S-järjestelmä Standardisointi TOIMINTAOHJEET Toimintaohjeilla saavutettavat hyödyt Työryhmä Työpisteet ja niiden määrittäminen TOIMINTAOHJEIDEN LAADINTA Ensimmäinen vaihe Toinen vaihe Kolmas vaihe Neljäs vaihe Viides vaihe YHTEENVETO LÄHTEET LIITTEET Liite 1 Harkkovalukoneen toimintaohje 4
5 Liite 2 JVK toimintaohje Liite 3 SVR toimintaohje Liite 4 Uunien toimintohje Liite 5 Syötön toimintaohje 5
6 1 JOHDANTO Boliden Kokkola Oy on yksi maailman suurimpia sinkin tuottajia. Se on osa Boliden-konsernia. Boliden Kokkolasta lähtee joka vuosi useita satoja tonneja sinkkiä maailmalle. Yritys valmistaa erittäin puhdasta SHG-sinkkiä ja erilaisia sinkkiseoksia. Näitä kaikkia tuotteita valetaan valimossa, johon opinnäytetyön toimintaohjeet keskittyvät. (Boliden Kokkola ) Tässä opinnäytetyössä tavoite on muodostaa toimintaohjeet valimossa käytettäville uuneille ja valukoneille käyttäen hyväksi 5S:ää. Työssä tehdään selkeät toimintaohjeet, miten kullakin työpis-teellä toimitaan ja millaiseen kuntoon paikat tulee jättää seuraavalle työvuorolle. Ohjeiden tulee olla helpot noudattaa ja niiden tulee tukea työpisteellä toimimista. Tällä tavoin työpisteellä oleva henkilö pystyy tarkistamaan, mitä tehtäviä hänelle kuuluu. Tämä auttaa yleisen siisteyden ylläpitämisessä ja sitä kautta vaikuttaa myös työpisteen turvallisuuteen. Samalla on helpompi seurata käyttäjähuol-toa ja huomata huoltotarpeet aikaisemmin. 5S on osa Boliden Kokkola Oy:n toimintamallia, ja siitä syystä myös nämä toimintaohjeet tulee perustumaan 5S:ään. 5S tulee sanoista selvitä, sijoita, siisti, standardisoi ja säilytä. Se on aikoinaan Japanissa tuotannon parantamiseen kehitetty työkalu, joka on levinnyt vähitellen maailmalle ja on nykyään erittäin käytetty liki kaikessa teollisuudessa. Sen avulla tuotantoa saadaan tehostettua ja asiakastyytyväisyyttä parannettua. (5S-järjestelmällä siisteyttä ja järjestystä tuotantotiloihin ) 6
7 2 BOLIDEN KOKKOLA OY Boliden Kokkola Oy on osa Boliden-konsernia. Sen historia alkaa vuonna 1967, jolloin Kokkolaan päätettiin rakentaa sinkkitehdas. Kokkola valittiin sinkkitehtaan paikkakunnaksi sen takia, että se oli keskeisellä paikalla sinkkikaivoksiin nähden ja sieltä oli hyvät kulkuyhteydet. Tällöin tehdas oli Outokummun alaisuudessa. Boliden osti Kokkolan sinkkitehtaan Outokummulta vuonna 2004, ja sinkkitehtaan vierestä rikkihappotehdas ostettiin Kemiralta vuonna Siitä eteenpäin Boliden on vienyt sinkin valmistusta Kokkolassa määrätietoisesti eteenpäin ja kasvattanut tuotantoa progressiivisesti. (Boliden Kokkola ) Boliden Kokkolan tehtaalla on tällä hetkellä noin 550 työntekijää töissä ja sen lisäksi se työllistää aliurakoitsijoita. Tehdasalue on levittäytynyt erittäin laajalle alueelle. (Kuva 1.) Vuonna 2016 sinkkiä tuotettiin hieman päälle tonnia ja rikkihappoa hieman päälle tonnia. Jatkuvan kehityksen ansiosta valutuotantoa ollaan pystytty nostamaan vuosi vuodelta. Myös energiatehokkuus ja tehtaan päästömäärien pienuus ovat maailmanlaajuisesti huippuluokkaa. Näistä syistä Boliden Kokkola on Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas. (Boliden Kokkola ) KUVA 1. Boliden Kokkola Oyn tehdasalue (Boliden Kokkola ) 7
8 2.1 Boliden maailmalla Boliden-konserni toimii useassa eri maassa (kuva 2). Päätoimipiste on Ruotsissa Tukholmassa. Sen lisäksi Bolidenilla on viisi sulattoa, joista kaksi on Suomessa, kaksi Ruotsissa ja yksi Norjassa. Näissä paikoissa tehdään tuotteet, jotka jatkavat eteenpäin asiakkaalle. Bolidenilla on myös omat kaivokset, joista saadaan suurin osa rikasteista. Kaivosalueita on yhteensä kuusi, ja niistä kaksi sijait-see Suomessa, kolme Ruotsissa ja yksi Irlannissa. Kaivoksilta rikaste siirtyy tuotantolaitoksiin lai-voilla, junilla ja rekoilla. Lisäksi rikastetta ostetaan myös muilta kaivosyrityksiltä tarvittaessa. Bolidenin myyntikonttorit sijaitsevat Ruotsissa, Englannissa, Saksassa ja Tanskassa. Nämä paikat huolehtivat tuotteiden myynnistä ja markkinoinnista maailmalle. (Boliden Kokkola ) KUVA 2. Bolidenin kaikki toimipaikat ja kaivokset (Boliden Kokkola ) 8
9 2.2 Sinkin tärkeys Sinkki on yksi maailman käytetyimmistä metalleista. Sitä käytetään moneen eri tarkoitukseen. Sinkin tärkein käyttötarkoitus on korroosiosuojaus. Siihen tarkoitukseen menee suurin osa tuotetusta sinkistä. Lisäksi sinkkiä käytetään muiden metallien, kuten kuparin, alumiinin ja magnesiumin seosaineena. Sinkkiä tyypillisimmin elektroniikkaan, autoihin ja pienosiin. (Höök 2014.) Boliden Kokkola tuottaa puhdasta sinkkiä ja sinkitysseoksia. Kokkolassa tuotetaan yhteensä noin 40 eri sinkkilaatua.(boliden Kokkola ) Sinkki on arvokas metalli, jonka hinta on pysynyt hyvänä vuodesta toiseen. Tähän yksi syy on se, että nykymaailma kuluttaa yhä enemmän elektroniikkaa ja muita hyödykkeitä, joihin sinkkiä tarvitaan. Varsinkin viime vuosina sinkin hinta on noussut paljon, koska tuotantoa on leikattu ja se on kutistanut globaalia tarjontaa. Myös teräksen hinta on kallistunut, ja se vaikuttaa samalla sinkin hintaan. (Mustonen 2016.) 9
10 3 RIKASTEESTA SINKIKSI Sinkin valmistus on pitkä prosessi, johon liittyy useita vaiheita. (Kuva 3.) Kokkolassa on vahva osaaminen sinkin tekemiseen ja sinkkiä on tuotettu jo 40 vuotta. Yhteensä vaiheita sinkin tekemiseen rikasteesta on karkeasti kuusi. (Kokkola Process animation ) KUVA 3. Tuotantoprosessi kokonaisuudessa (Rikasteesta metalliksi sinkin tuotantoprosessi ) Sinkin matka valmiiksi tuotteeksi alkaa kaivokselta. Rikaste louhitaan kaivoksilla ja siitä alkaa matka valmiiksi valutuotteeksi. Maailmalta toimitettava sinkkirikaste tulee laivalla syväsatamaan Kokkolaan ja Suomesta tuleva sinkkirikaste tuodaan junilla. Suurin osa rikasteesta tuodaan Kokkolaan Ruotsista ja Irlannista Bolidenin omilta kaivoksilta, mutta rikastetta voidaan ostaa myös muilta kaivosyrityksiltä tarvittaessa. (Kokkola Process animation 2017b.) Seuraava vaihe on pasutus (kuva 4). Pasutuksessa sinkkirikaste, josta noin puolet on sinkkiä, pasutetaan eli poltetaan erittäin korkeassa lämpötilassa. Lämpötila kohoaa noin 950 C:seen. Tällöin sinkkirikasteesta erotetaan elohopeaa, joka jatkojalostetaan myyntiin ja rikkidioksidikaasua, josta valmistetaan rikkihappoa. Myös höyry käytetään hyväksi. Se menee kaukolämmön ja sähkön tuotantoon. Pasutuksen jälkeen rikasteen sinkkipitoisuus nousee noin 60 %:iin. (Kokkola Process animation ) 10
11 KUVA 4. Pasutuksen toiminta (Rikasteesta metalliksi sinkin tuotantoprosessi ) Sitten pasutettu sinkkirikaste jatkaa liuotukseen. Siellä pasutettu sinkkirikaste liuotetaan rikkihapossa sinkkisulfaattiliuokseksi ja liuos puhdistetaan (kuva 5). Puhdistuksen jälkeen sinkkiä on noin 150 grammaa litrassa sinkkisulfaattiliuosta. Sinkkirikasteesta erotetaan liuotuksessa hyödyllisiä sivutuotteita, joita voidaan ottaa talteen ja jatkojalostaa. Tällaisia tuotteita on esimerkiksi kuparisakka ja hopearikaste. Muita sivutuotteita ovat koboltti, nikkeli ja kadmium, jotka saadaan erotettua käyttämällä katalyyttinä sinkkijauhetta, jota valmistetaan valimolla rakeistamossa. (Kokkola Process animation ) KUVA 5. Liuotuksen toiminta (Rikasteesta metalliksi sinkin tuotantoprosessi ) Valmis sinkkisulfaattiliuos jatkaa matkaa kohti elektrolyysiä. Elektrolyysissä sinkki saostetaan liuoksesta sähkövirran avulla (kuva 6). Näin sinkki saadaan pelkistymään alumiinisten katodilevyjen pintaan. Sinkin tarttumiseen katodilevyn pintaan menee noin tuntia ja tämän jälkeen levyt 11
12 vaihdetaan uusiin. Sinkkipitoisuus on tällöin 99,995 prosenttia. Valmiit levyt matkaavat automaattisille irrotuskoneille, joissa sinkkilevyt pinotaan nipuiksi. (Kokkola Process animation ) KUVA 6. Elektrolyysin toiminta (Rikasteesta metalliksi sinkin tuotantoprosessi ) Valmiit sinkkilevyniput ajetaan valimon kuljettimille, joista automaattikoneet syöttävät niitä uuneihin (kuva 7). Sulatusuuneissa lämpötila on noin 540 celsiusastetta, ja tällöin sinkkilevyt sulavat sulaksi sinkiksi. Sulasta sinkistä valetaan valmiita valutuotteita. Valmiit valutuotteet ajetaan satamaan ja siitä ne matkaavat punnituksen ja tarkistuksen jälkeen asiakkaalle. (Kokkola Process animation ) KUVA 7. Valimon toiminta (Rikasteesta metalliksi sinkin tuotantoprosessi ) 3.1 Sinkkivalimo Sinkkivalimo on viimeinen piste sinkin tuotannossa. Syöttö jakaa valmiita sinkkilevyjä induktiouuneihin, joissa sinkki seostetaan tai valetaan puhtaana sinkkinä. Sinkki nostetaan uunista pumpulla 12
13 ja rännejä pitkin se ohjataan halutulle valukoneelle. Tehtaalla on olemassa kolmenlaisia valukoneita, joilla valetaan erikokoisia valutuotteita asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Valutuotteita on mahdollista valaa aina 25 kg harkosta kg bimboon. Sinkin tekeminen on pitkälle viety prosessi, jota ohjataan suurimmaksi osaksi valvomosta. Sinkin valmistus onkin hyvin pitkälle automatisoitu, mutta myös fyysistä tekemistä on. Suoravalurata vaatii yhden miehen varsinaiseen valutyöhön ja esimerkiksi rännejä, pumpputiloja ja muita työskentelytiloja tulee pitää puhtaana. Valmiit tuotteet ajetaan valukoneilta varastoon odottamaan siirtoa satamaan. Jokainen valutuote on merkitty päivämäärällä, valurännillä ja valmistusajankohdalla. Näin valutuotteita voidaan seurata myöhemmin, jos tuotteesta tulee reklamaatio. Valutuotteista otetaan myös näytenappi, josta selviää, onko sinkissä epäpuhtauksia ja mikä seospitoisuus on. 3.2 Uunit Valimossa on kaksi puhtaanvalunuunia AJAX I ja AJAX II. Syöttökuljettimet pudottavat sulatusuuneihin levyjä perustuen uunin pinnanmittaukseen, aikaan ja valuvauhtiin. Näistä uuneista valetaan pelkästään puhdasta SHG-sinkkiä. Uunit on tehty erikoistiilistä ja keraamisesta massasta, joka on vuorattu teräskuorella. Sulatukseen tarvittava lämpöenergia saadaan aikaan induktoreilla. Yhdessä sulatusuunissa on kuusi kappaletta 500 kw induktoreja. (Uuni 1 ja ) 13
14 Seosuunit ovat SU1, SU2 ja SU3. Näihin uuneihin johdetaan ränniä pitkin puhdasta sinkkiä U1 ja U2 kautta. Sen jälkeen puhdas sinkki seostetaan. (Uuni 1 ja ) Uuneissa on seostuslaitteisto, joka hoitaa sekoittamisen ja huolehtii, että sekoittuminen on tasaista. Seosuunien rakenne on samanlainen kuin puhtaanvalunuuneissa. 3.3 Jumbovalukone Jumbovalukone on täysin automaattinen valukone. Sillä voidaan valaa eri alumiiniseoksia sekä puhdasta sinkkiä. Sinkki valutetaan ränniä pitkin pataan, josta sinkki valuu kokilliin. Kun kokilli on täynnä, pata nousee ylös ja valupöytä pyörähtää, jonka jälkeen tilalle tulee uusi tyhjä kokilli. Täynnä oleva kokilli puhdistetaan kuonasta ja viedään jäähdytysaltaaseen jäähtymään. Tämän jälkeen nosturi hakee automaattisesti altaasta pisimpään jäähtyneen jumbon irrotukseen. Irrotuksen jälkeen tyhjä kokilli matkaa valupöydälle odottamaan uutta täyttöä. Irrotettu jumbo merkitään ja viedään trukilla varastoon (kuva 8). Jumbovalukoneella voidaan valaa isompia 2000 kilogramman jumboja tai pienempiä 1400 kilogramman jumboja. Jumbon koko riippuu asiakkaan toiveista. Valunopeus koneella on noin 23 tonnia tunnissa. (Jumbovalukoneen käyttöohje ) KUVA 8. Jumbovalukoneen varastokuljetin, josta valmiit tuotteet ajetaan varastoon 14
15 3.4 Suoravalurata Suoravalurata toimii käsikäyttöisesti ja on puoliautomaattinen valukone. Se vaatii yhden työmiehen koko ajan seuraamaan valua. Sinkki valuu ränniä pitkin pataan, joka on valuvaunussa. Valuvaunu ja ränni liikkuvat edestakaisin suorilla kiskoilla. Vaunu siirretään aina seuraavaan kokilliin edellisen täyttyessä. Valmis kokilli skimmataan, eli puhdistetaan kuonasta käsin siihen tarkoitetulla lastalla ja kauhalla. Kokillit ovat jäähdytysaltaissa suorassa rivissä ja valuvaunu liikkuu näiden välillä. Valmiit jäähtyneet valutuotteet nostetaan nosturilla pois siten, että kokilli jää paikoilleen ja vain valmis valutuote nostetaan lattialle. Siitä tuote jatkaa matkaansa kohti varastoa ja odottamaan kuljetusta eteenpäin. Suorallavaluradalla on mahdollista valaa 1400 kilogramman painoisia jumboja tai isoja bimboja, jotka painavat noin 4000 kg (kuva 9). Valuvauhti on pienemmillä jumboilla noin 12 tonnia tunnissa ja isoilla bimboilla noin 20 tonnia tunnissa. (SVR2 Suoravalurata ) KUVA kg jumboja varastossa 15
16 3.5 Harkkovalukone Harkkovalukone on täysin automaattinen valukone, jolla valetaan 25 kilogramman sinkkiharkkoja. Valukoneessa kokillit ovat peräkkäin ja kiertävät kokilliketjussa ympyrää. Sinkki valuu uunista ränniä pitkin valukoneelle ja jakosiipipyörä jakaa sinkin kokilleihin. Kokillin täytyttyä se jatkaa matkaa automaattisen kuonanpoistokoneen luo, joka puhdistaa kolme kokillia kuonasta kerralla. Tämän jälkeen kokillit kulkevat jäähdytykseen, joka tapahtuu ilmalla ja vedellä. Jäähdytyslinjaston päässä on vasarat, jotka lyövät irti jäähtyneen harkon kokillista. Tämän jälkeen harkko käännetään kääntöpyörällä tekstipuoli ylöspäin jäähdytyskuljettimelle. Harkko kulkeutuu robotille, joka latoo harkoista valmiita nippuja. Valmis nippu jatkaa matkaa varastokuljettimella merkkaukseen ja sen jälkeen se ajetaan trukilla varastoon. (Harkkovalukoneen käyttöohje ) KUVA 10. Harkkonippuja kuljettimella Harkkonippuun tulee kymmenen kerrosta ja jokaiseen kerrokseen 4 harkkoa (kuva 10). Harkkonipun kokonaispainoksi tulee 1000 kilogrammaa. Valunopeus harkkovalukoneella on keskimäärin 22 tonnia tunnissa, kun valetaan puhdasta sinkkiä. Seosta valettaessa valunopeus on hieman hitaampi eli noin 18 tonnia tunnissa. Tämä johtuu siitä, että seosharkolla kestää kauemmin jäähtyä. 16
17 4 LAADUN MERKITYS TUOTANNOSSA Laatu on iso osa yrityksen imagoa. Laadulla tarkoitetaan tuotteen ja palvelun ominaisuuksia, joilla täytetään asiakkaan odotukset. Laadukkaalla tuotteella saadaan pitkäikäisiä ja tyytyväisiä asiakkaita. Asiakassuhteiden ylläpitäminen on toiminnan jatkuvuuden kannalta erittäin tärkeää ja se varmistetaan hyvällä laadulla. Samalla varmistetaan, että uusien asiakkaiden on helppo valita luotettava yhteistyökumppani, jolla laatu on ensiluokkaista. Laadusta ollaan myös valmiita maksamaan ja sen merkitys kasvaa koko ajan ostopäätöksissä. (Laatu ) Bolidenilla valetut ensiluokkaiset tuotteet menevät vaativille asiakkaille. Boliden Kokkola Oy:ssä on käytössä 5S-järjestelmä, jota sovelletaan laadun parantamisessa ja sen ylläpitämisessä. Valuprosessissa otetaan huomioon kaikki tärkeät laatuun vaikuttavat tekijät. Sinkki on puhdasta ja siinä ei ole epäpuhtauksia. Seostettavissa tuotteissa analyysit ovat rajoissa ja hajonta on pientä. Myös fyysisiltä ominaisuuksilta tuotteet ovat siistejä ja merkinnät oikein. Tilat ovat siistejä ja tavarat löytyvät niille tarkoitetuilta paikoilta. 4.1 Laadunhallintajärjestelmät Laadunhallintajärjestelmän tehtävänä on jatkuvasti kehittää yrityksen toimintaa ja sitä kautta parantaa yhtiön kilpailukykyä ja asiakkaiden tyytyväisyyttä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että johtamista, rakennetta ja prosessia kehitetään koko ajan. Laadunhallintajärjestelmään vaikuttaa sekä valmistajan omat tarpeet, että ostajien tarpeet ja odotukset. (Laadunhallintajärjestelmä ) Laatujärjestelmän yleinen standardi on ISO Sen avulla asiakas tietää, että yritys tähtää toiminnassaan korkeaan laatuun ja asiakaslähtöisyyteen. Se on yksi maailman tunnetuimpia standardeja ja perustuu jatkuvan kehittämisen filosofiaan. (Laatujärjestelmän sertifiointi ) 4.2 Lean-ajattelu Lean-ajattelun perimmäinen ajatus on pyrkiä täydellisyyteen. Tyypillisimmät tavoitteet ovat täydellinen asiakkaan tyydyttäminen ja alhaisemmat kustannukset. Tämän kaiken saavuttaminen tapahtuu arvioimalla koko ajan toiminnassa olevia toimintatapoja, parantamalla niitä ja vakiinnuttamalla 17
18 uusia toimintatapoja samaan aikaan. Yhtiön halu toimia Lean-ajattelun mukaan tulee halusta tuottaa parempaa palvelua luotettavasti ja kustannustehokkaasti. Täydellisyyttä tavoittelemalla on mahdollisuus päästä tähän päämäärään. Täydellisyyden tavoittelu on uusien asioiden luomista prosessiin, mutta samalla myös olemassa olevien ongelmien hyväksymistä ja niiden poistamista. Parannusta siis haetaan kehittämällä ympäristöä koko ajan niin, että tulos syntyy vähemmillä resursseilla. Käytännössä näitä parannuksia lähdetään hakemaan eri laatutyökaluilla riippuen siitä, mikä tuntuu toimivan tilanteeseen parhaimmalta. Tällaisia laatutyökaluja on esimeriksi 5S, JIT, JOT ja SWOT. (Piirainen 2016.) 4.3 5S-järjestelmä 5S-järjestelmä on alun perin Japanista lähtöisin oleva toiminnan standardointiin keskittyvä menetelmä. Sen päätarkoituksena on tehdä työstä tuottavampaa, parantaa työturvallisuutta ja edistää työympäristön siisteyttä. 5S-järjestelmä on osa Lean-ajattelua ja sen avulla pyritään vähentämään arvoa lisäämättömiä toimintoja. Muutosten avulla on mahdollista parantaa työskentelyä ja saada tehokas työympäristö. (5S-järjestelmällä siisteyttä ja järjestystä tuotantotiloihin ) 5S-järjestelmä koostuu viidestä eri kohdasta. Vaiheita lähdetään toteuttamaan yksi kerrallaan siten, että kaikki eri vaiheet käydään läpi. Tiivistettynä viisi vaihetta ovat sortteeraus, systematisointi, siivous, standardisointi ja seuranta. Koska tämä työ painottuu eniten standardisointiin, keskityn sen kuvaamiseen kattavammin omassa luvussaan ja kerron tässä kohtaa muista vaiheista tiiviimmin. Ensimmäinen vaihe eli sortteeraus tarkoittaa käytännössä sitä, että luovutaan kaikista turhista työvälineistä ja tavaroista. Mietitään, mikä on tehdyn työn kannalta turhaa ja mistä voidaan luopua työn tehostamiseksi. Vaiheessa pyritään luopumaan kaikesta työtä hidastuttavasta toiminnasta. On tärkeää, että juuri työpisteellä toimivat käyttäjät osallistuvat selvitykseen, koska he pääasiassa toimivat työpisteellä ja tietävät, mitä oikeasti tarvitsevat työssään. Toimihenkilöiden tulee rohkaista työntekijöitä tekemään sortteerausta, mutta välttää itse tekemästä sitä, koska muuten työntekijät saattavat perääntyä 5S:n toteutuksesta. (5S Facilitator s Guide ) Toinen vaihe on systematisointi. Sen tarkoituksena on selventää tehtyä työtä. Tarkoitus on löytää jokaiselle työkalulle ja tavaralle oma paikka. Paikat merkitään väreillä tai laatoilla, jolloin ne on 18
19 helppo palauttaa käytön jälkeen omalle paikalleen. Tämä selkeyttää käytössä olevaa tilaa ja tavaroiden lojuminen vähenee. Näin tavarat saadaan järjestykseen työpisteelle ja usein käytetyt tavarat jotka ovat ennen olleet kauempana, voidaan tuoda lähemmäs työpistettä. (5S Facilitator s Guide ) Kolmas vaihe on siivous. Siivous pitää sisällään nimensä mukaisesti työtilojen siistinä pitämistä. Huolehditaan, että lähtiessä työtilat ovat hyvässä kunnossa ja jokainen tavara on niille tarkoitetulla paikalla. Viedään roskat niille tarkoitettuihin keräysastioihin ja ei jätetä tavaroita lattialle lojumaan. Siivouksesta saadaan järjestelmällisempää, kun siivoukselle asetetaan tavoitteet ja vastuuhenkilöt. Neljäs vaihe on standardisointi. Standardisointiin perehdytään syvemmin tulevassa omassa luvussaan. Lyhyesti standardisoinnin tarkoitus on sopia työntekijöiden kanssa yhdessä uusista muutoksista. Viides ja viimeinen vaihe on seuranta. Tämän vaiheen tarkoitus on seurata 5S-järjestelmän toteutusta ja varmistaa, että siitä tulee rutiini. Tämä vaihe on ehdottomasti haastavin toteuttaa. Se vaatii jatkuvaa tilanteen arviointia ja kehittämistä. (5S-järjestelmällä siisteyttä ja järjestystä tuotantotiloihin ) 4.4 Standardisointi Standardisointi on neljäs vaihe 5S-järjestelmästä. Opinnäytetyöni aihe lokeroituu viidestä vaiheesta eniten juuri tähän neljänteen vaiheeseen ja sen vuoksi syvennyn tähän näistä vaiheista eniten. Standardisoinnin tarkoituksena on sopia työntekijöiden kanssa yhteistyössä siitä, miten paikat siivotaan ja milloin. Tämä vaatii kaikkien osallistumista. Esimerkiksi yhdessä voidaan miettiä, mitä työkaluja työpisteeseen kuuluu. Tämän jälkeen sovittujen asioiden pohjalta tehdään visuaaliset ja selkeät ohjeet, joita on helppo noudattaa. Samalla mietitään, millä tavoin asiaa aletaan valvoa ja nimitetään tehtävään vastuuhenkilöt. Ohjeista on apua esimerkiksi silloin, kun työntekijän pitää perehdyttää uusi työntekijä työhönsä. Samalla se helpottaa työntekijöitä pitämään paikat siistinä ja tavarat oikeilla paikoillaan. Prosessien suorittaminen sekä parantaminen ovat yhteispeliä. Se vaatii systemaattisen toimintamallin johon kaikki ovat valmiita sitoutumaan. Standardisoinnin avulla saadaan virheitä ja hajontaa poistettua ja tällä tavoin luodaan hyvä pohja kehitykselle. Standardisointi on tärkeä osa Lean-ajattelua ja 5S-filosofiaa. (5S-järjestelmällä siisteyttä ja järjestystä tuotantotiloihin ) 19
20 5 TOIMINTAOHJEET Toimintaohjeet tehtiin yhdessä isolla työryhmällä ja niihin pääsi vaikuttamaan myös vuoroissa toimivat työntekijät. Tällä tavoin ohjeista muodostui todella yksityiskohtaiset eri työpisteille. Samalla myös työntekijöiden sitoutuminen paranee, kun he ovat päässeet itse vaikuttamaan ohjeiden tekemiseen. Toimintaohjeiden teossa on tärkeää, että niiden pitää olla selkeät ja helposti ymmärrettävät. Tekstiä tulee olla maltillisesti, koska ohjeiden tulee olla luettavissa nopeasti työn ohella. Niissä tulee olla myös paljon visuaalisuutta, joka tekee niistä helpommin ymmärrettävän. Toimintaohjeiden tarkoituksena on tukea työntekoa ja auttaa ongelmatilanteissa. Varsinkin uudelle työntekijälle niistä tulee olemaan paljon hyötyä, kun käytännöt eivät ole vielä tuttuja. Toimintaohjeiden lisäksi työpisteille työn tueksi tulee kuittauslistat, jotka perustuvat toimintaohjeisiin. Niiden tarkoituksena on, että työntekijä kuittaa aina työtehtävän tehdyksi, kun on suorittanut sen. Tällä tavoin työtehtävien suorittamista voidaan valvoa ja arvioida. Tämä on hyvä tapa saada työntekijät sitoutumaan työntekoon. Samalla on myös helpompi valvoa esimerkiksi käyttäjähuoltoa ja pystytään paremmin ennakoida vikatilanteita. 5.1 Toimintaohjeilla saavutettavat hyödyt Toimintaohjeet ovat apuna työntekijällä työpisteellä. Niiden avulla työntekijä pystyy ongelmatilanteissa tarkistamaan mitä työpisteen työtehtäviin kuuluu. Samalla niiden avulla parannetaan yleistä viihtyvyyttä ja työturvallisuutta. Vastaavanlaisia toimintaohjeita työpisteillä ei ole aikaisemmin ollut, joten aiemmin esimerkiksi uusi työntekijä on opetettu tehtäviin ilman mitään oheismateriaalia ja opettaminen on perustunut lähinnä vanhemman työntekijän omiin käytäntöihin. Sen takia usein opettavalta vanhemmalta työntekijältä saattoi jäädä jokin tärkeä asia mainitsematta tai päivän aikana tulee niin paljon uutta opittavaa, että uusi työntekijä ei muista kaikkea oppimaansa. Tällöin toimintaohjeiden avulla uusi työntekijä voi tarkistaa työpisteeseen liittyvän askarruttavan asian helposti ja sitä kautta käytäntöjen oppiminen on helpompaa, kun kaikki ei ole pelkän muistin varassa. Samalla opettavalla työntekijällä on pohja jonka mukaan opettaa uutta työntekijää. Lisäksi toimintaohjeilla saadaan standardisoitua käytäntöjä ja näin ollen työpisteillä toimiminen selkeytyy. 20
21 5.2 Työryhmä Työryhmän tarkoituksena on tukea toisiaan ja etsiä yhdessä ratkaisua olemassa olevaan ongelmaan. Työryhmä kokoontui säännöllisesti tekemään ja keskustelemaan projektista. Toimintaohjeet tehtiin yhteistyössä toimihenkilöiden ja työntekijöiden kanssa, sillä tällä tavoin oli mahdollista saada eri näkökulmia asioihin. Lisäksi mukana oli Lean-ajatteluun ja 5S:ään erikoistunut ulkopuolinen yritys Tehos Oy Etelä-Pohjanmaalta. Tehos toi hyvin ulkopuolista näkemystä asioihin ja yritysellä on usean vuoden kokemus tällaisista projekteista. Tällä työryhmällä oli mahdollisuus tehdä kattava selvitys siitä, mitä toimintaohjeet tulevat sisältämään. 5.3 Työpisteet ja niiden määrittäminen Toimintaohjeet tuli jakaa työpisteiden mukaan ja niiden määrittäminen oli suhteellisen helppoa, koska valimolla työpisteet ja alueet ovat selkeät. Työpisteet käytännössä menevät uunien ja valukoneiden mukaan, joiden toimintaa käsittelin aikaisemmin tässä opinnäytetyössä. Jokaisella valukoneella on yksi käyttäjä ja lisäksi valukoneilla on yksi yhteinen ajomies, joka ajaa valmiita tuotteita varastoon. Uuneilla on kahdesta kolmeen käyttäjää riippuen siitä, että valetaanko puhdasta vai nikkeli-seostettua sinkkiä. Lisäksi on yksi syöttäjä, joka ajaa sinkkilevyjä uuneille. Näiden työtehtävien mukaan määritimme toimintaohjeille paikat. 21
22 6 TOIMINTAOHJEIDEN LAADINTA Projektin aloitus lähti käyntiin aloituspalaverilla, jossa oli mukana Bolidenin edustajia, minä opinnäytetyöntekijän roolissa sekä projektia suorittamaan tullut Tehos Oy:n edustajat. Tehos Oy esitteli konseptin, jolla alettaisiin parantaa hyvällä tasolla olevaa Lean-ajattelua Bolidenin valimollle. Palaverin aikana mietimme mahdollista aihetta opinnäytetyölleni ja palaverin loputtua se tarkentui toimintaohjeiden ja kuittauslistojen tekemiseen, jotka tehtäisiin osana 5S-projektia. Myöhemmin kävimme läpi, mitä nämä ohjeet tulevat pitämään sisällä. Toive oli, että ne ovat helposti luettavat ja niissä tulee olla paljon visuaalisuutta. Ohjeita tulisi pystyä lukemaan nopeasti työnteon ohella ja niiden tulisi edesauttaa 5S:n ylläpitoa valimolla. Samalla tehtiin päätös, että kuittauslista tehdään alustavasti toimintaohjeiden pohjalta ja myöhemmin sitten palaverissa työntekijöiden kanssa ohjeet käydään läpi ja muokkaamme ne lopulliseen muotoonsa. Tällöin työntekijät pääsevät vaikuttamaan ohjeisiin ja tuomaan oman mielipiteensä julki. 6.1 Ensimmäinen vaihe Ensimmäinen vaihe perustui 5S:n ensimmäiseen vaiheeseen eli sortteeraukseen. Tässä vaiheessa käytännössä mietittiin, mitä työkaluja ja tavaroita oikeasti työntekijät tarvitsevat työpisteillä. Työpisteitä ei oltu sortteerattu yhdessä työntekijöiden kanssa pitkään aikaan ja siitä syystä työpisteille oli kertynyt paljon tavaraa, jota tarvittiin harvoin tai ei ollenkaan. Tällaisia tavaroita pyrittiin poistamaan työpisteiltä kokonaan, jolloin työpisteestä saatiin selkeämpi. Samalla oikean työkalun etsiminen turhien työkalujen joukosta vähenee ja aikaa säästyy. Ensimmäisen vaiheen osalta käytiin jokaisen vuoron kanssa oma palaveri, jossa työntekijät pääsivät sanomaan oman mielipiteensä ja kertomaan ajatuksiaan. Tällä tavoin saatiin tehtyä kartoitusta siitä, mitkä työkalut ovat oikeasti tärkeitä. Jokaisella vuorolla ja henkilöllä on omia tapojansa toimia, jonka takia toiselle turha työkalu voi olla toiselle erittäin tärkeä. Tästä syystä on hyvä saada kaikkien mielipide asiaan ja etsiä mahdollisia yhtenäisiä toimintatapoja, jolloin työkaluja pystytään myös vähentämään. 22
23 6.2 Toinen vaihe Toinen vaihe käsittelee 5S:n seuraavaa porrasta eli systematisointia. Tässä vaiheessa alettiin miettiä, että mille paikoille tärkeät työkalut laitetaan. Valimolla oli jo pitkälle viety paikoitus ja merkinnät, joten lähinnä tämä vaihe koski olemassa olevien merkintöjen päivitystä. Tarkistettiin, että työkalutauluissa olevat merkinnät ovat ajan tasalla ja merkintöihin tehtiin muutoksia ensimmäisen vaiheen mukaan, jos tarvetta oli. Lisäksi tehtiin lisää muitakin merkintöjä, kuten lattiamerkintöjä, ja lisää pidikkeitä esimerkiksi siivoustyökaluille. Toisesta vaiheesta pidettiin palaveri jokaisen työvuoron kanssa ja lisäksi tehtiin kenttätyötä. Palavereissa kyseltiin työntekijöiltä mielipiteitä merkinnöistä ja sijoituspaikoista työkaluille. Harvemmin käytettyjä työkaluja siirrettiin vähän kauemmas työpisteeltä ja raskaat työkalut pyrittiin pitämään alhaalla. Toimintaohjeisiin otin kuvia sijoitetuista työkaluista ja täytetyistä työkalutauluista malliksi, että miltä ne pitäisi näyttää työvuoron lopuksi. Samalla kuvista näkyy, että mitä työkaluja työpisteiltä tulisi löytyä. 6.3 Kolmas vaihe Kolmannessa vaiheessa syvennyttiin paikkojen siistinä pitämiseen ja siivoukseen. Usein sana siivous tuo monelle mielikuvan epämiellyttävästä työstä ja sitä pidettiin monesti vastenmielisenä. Tämän kohdan tarkoitus oli kuitenkin muuttaa käsitystä siihen suuntaan, että se kuuluu osaksi työskentelyä ja jokaisella on vastuu pitää työpiste siistinä. Silloin kun jokainen tekee oman osansa siisteyden ylläpitämiseksi, niin suurta erillistä siivousta ei tarvitse tehdä ja silloin pelkkä siivoaminen vähenee. Vaiheen osalta käytiin palaveri jokaisen vuoron kanssa ja palaverin lopuksi menimme tekemään kenttätyötä. Valimon työpisteet on jaettu siivousalueisiin, jotka on jaettu vuorojen mukaan viiteen eri alueeseen. Kenttätyön ideana oli, että menimme porukalla tarkastelemaan kunkin vuoron omaa siivousaluetta ja katsomaan onko paikat sen näköiset kuin pitää. Sen jälkeen alue siivottiin siihen kuntoon, kun sen pitäisi olla. Työ toteutettiin yhdessä porukalla ja siihen osallistui työntekijät sekä toimihenkilöt. Tein myös ensimmäisen luonnoksen toimintaohjeista yhdelle työpisteelle ja tarkastelimme sen toimivuutta kenttätyön aikana. Tällöin päästiin konkreettisesti kokeilemaan ohjetta käytännössä ja siitä sain hyviä kommentteja mitä ottaa huomioon muissa ohjeissa toisille työpisteille. 23
24 6.4 Neljäs vaihe Neljänteen vaiheeseen opinnäytetyöni perustui eniten, sillä neljäs vaihe on standardisointiin liittyvä ja tarkoitus oli laatia yhteiset ohjeet ja pelisäännöt, joita noudatetaan. Neljännessä vaiheessa oli tarkoitus laatia toimintaohjeet tukemaan työskentelyä ja auttamaan järjestyksen ylläpitämistä sekä työturvallisuutta. Lisäksi tarkoitus oli laatia tarkistuslista toimintaohjeiden pohjalta, johon voi kuitata työtehtävät. Tein toimintaohjeista ensimmäisen version ennen palaveria, joka pidettiin yhdessä työntekijöiden kanssa. Toimintaohjeisiin otettiin paljon kuvia eri työpisteiltä ja paikoista joissa työskentely tapahtuu. Kuvien tarkoitus oli selventää, että missä haluttu työtehtävä suoritetaan ja millaiselta paikan tulisi näyttää työtehtävän suorituksen jälkeen. Materiaali perustui omiin työkokemuksiini, muilta opittuihin asioihin ja vanhoihin valukoneiden työohjeisiin. Toimintaohjeet jaettiin viiteen eri työpisteeseen ja tällöin jokainen vuoro sai oman toimintaohjeen, jota käytiin sitten yhdessä läpi palaverissa. Työntekijät saivat vapaasti antaa kommentteja ja kertoa omia mielipiteitä. Samalla tehtiin merkintöjä, kun tuli kohtia joita haluttiin muuttaa. Palaverin jälkeen tehtiin muutokset ja uudet versiot toimintaohjeista. Samalla tarkistuslista muokattiin yhtenäiseksi toimintaohjeiden kanssa. 6.5 Viides vaihe Viimeisessä vaiheessa käytiin päivitetyt toimintaohjeet ja tarkistuslistat läpi yleisesti jokaisen vuoron kanssa. Tällöin jokainen vuoro pääsi näkemään kaikki toimintaohjeet ja katsomaan, että millaisia ohjeita muiden vuorojen kanssa oli tehty. Samalla vuorot pääsivät vielä antamaan viimeiset kommentit ja muokkauskehotukset toimintaohjeisiin. Lisäksi tarkennettiin työtehtäville vielä selvemmin, että kenen vastuulla kukin työtehtävä on. Tämä selkeytti työtehtävien tekemistä huomattavasti ja tällöin ei tarvitse arpoa, että kenelle mikäkin tehtävä kuuluu, kun jokaiseen tehtävään on nimetty vastuuhenkilö. 24
25 Palaverin lopussa jokainen työntekijä suoritti 5S-kokeen, jolla todennettiin, että työntekijä on käynyt 5S-koulutuksen ja hallitsee siihen liittyvät asiat. Näin 5S-projekti saatiin vedettyä valimolle onnistuneesti ja tämän jälkeen alkoi saavutetun tason ylläpitäminen. Siinä auttaa neljännessä vaiheessa tehdyt tarkistuslistat ja toimintaohjeet. Toimintaohjeista tehtiin vielä viimeiset versiot perustuen vuoroilta saatuihin kommentteihin ja korjauskehotuksiin. Tämän jälkeen toimintaohjeet sijoitettiin yhdessä tarkistuslistojen kanssa jokaiselle työpisteelle käyttöön. Versiot jätettiin sellaiseen muotoon, että niitä voidaan tarvittaessa muokata. 25
26 7 YHTEENVETO Tässä opinnäytetyössä tehtiin sinkkivalimolle toimintaohjeet ja tarkistuslistat perustuen 5S-ajatteluun. Työ tehtiin osana isoa 5S-projektia yhteistyössä Boliden Kokkola Oy:n ja Tehos Oy:n kanssa. Toimintaohjeilla saatiin yhtenäisiä toimintamalleja työpisteille ja tukea työn tekemiseen. 5S-ajattelumalli on Japanista lähtöisin oleva tuotannon tehostamiseen suunniteltu työkalu ja on osa Boliden Kokkolan toimintamallia. Tästä syystä ohjeiden perustuminen 5S-ajatteluun oli itsestään selvää. Ohjeista haluttiin tehdä sekä selkeät että visuaaliset ja tässä minusta onnistuttiin hyvin. Alun perin ohjeet painottuivat lähinnä jokapäiväisiin työtehtäviin ja paikkojen järjestyksen ylläpitämiseen, mutta myöhemmässä vaiheessa mukaan otettiin lisäksi käyttäjähuoltoon liittyvät tehtävät. Lisäys oli hyvä, sillä näin pystytään ehkäisemään vikatilanteita paremmin. Toimintaohjeiden pohjalta pidettiin palaverit joka työvuorolle, jolloin työntekijöille annettiin myös mahdollisuus päästä vaikuttamaan ohjeiden tekemiseen. Palavereiden pohjalta toimintaohjeista muokkaantui todella kattavat. Työntekijät olivat hyvin mukana antamassa kommentteja ja kertoivat mielellään omia ehdotuksiaan. Toimintaohjeiden lisäksi tehtiin tarkistuslistat joka työpisteelle. Tarkistuslistat perustuivat täysin toimintaohjeissa oleviin kohtiin ja tulivat niiden tueksi työpisteille. Tarkistuslistalla pystyy valvomaan työn sujuvuutta, ja varsinkin käyttäjähuollon kannalta uskon tästä olevan paljon apua. Samalla tarkistuslista toimii myös muistilistana, jos sattuu, että työntekijä unohtaa jonkin pisteelle kuuluvan työtehtävän. Opinnäytetyö valmistui kivuttomasti eikä mitään suuria ongelmakohtia työn aikana tullut. Ohjeet tulivat valmiiksi aikataulussa ja niiden tekeminen eteni hyvin. Ryhmähenki työn tekemiseen oli hyvä, ja apua sai aina tarvittaessa. Tämän opinnäytetyön avulla Boliden Kokkolan työntekijät pystyvät paremmin hahmottamaan, mitä eri työpisteiden työtehtäviin kuuluu, ja samalla esimiesten on helpompi tarkkailla työn sujuvuutta. Tämä myös auttaa havaitsemaan epäkohdat aiempaa helpommin ja puuttumaan niihin nopeammin, mikä taas tehostaa entisestään tuotantoa. Samalla työpisteet pysyvät siistimpänä ja työturvallisuus parantuu. 26
27 LÄHTEET Boliden Kokkola Boliden Kokkola Oy. Saatavissa: Hakupäivä Harkkovalukoneen käyttöohje Boliden Kokkola Oy. Höök, Tuula Sinkkiseokset. Valuatlas. Saatavissa: Hakupäivä Jumbovalukoneen käyttöohje Boliden Kokkola Oy. Kokkola Process animation Boliden Kokkola Oy. Saatavissa: deos/56efd4446f8d8d747a000011/pub- lic_show?link=true&player_id= f8d8dcddb Hakupäivä Laatu Yritys-Suomi. Saatavissa: Hakupäivä Laadunhallintajärjestelmä Yritys-Suomi. Saatavissa: Hakupäivä Laatujärjestelmän sertifiointi (ISO 9001). Kiwa Inspecta. Saatavissa: lut/sertifiointi-ja-arviointi/johtamisjarjestelmasertifiointi/laatu/laatujarjestelman-sertifiointi-iso- 9001/. Hakupäivä Mustonen, Antti Sinkin hinta nousussa. Kauppalehti Alma Talent Oy Saatavissa: Hakupäivä Piirainen, Antti Mitä lean on? Quality Know How Karjalainen Oy. Saatavissa: Hakupäivä Rikasteesta metalliksi sinkin tuotantoprosessi Dokumentti. Boliden Kokkola Oy. 27
28 SVR2 Suoravalurata Ohje. Boliden Kokkola Oy. Toiminnanohjausjärjestelmä Ohje. Boliden Kokkola Oy. Uuni 1 ja Ohje. Boliden Kokkola Oy. 5S-järjestelmällä siisteyttä ja järjestystä tuotantotiloihin Arrow Engineering. Saatavissa: Hakupäivä S Facilitator s Guide Viasualworkplace Inc. Saatavissa: Hakupäivä
29 Harkkovalukoneen toimintaohje LIITE 1 Näissä ohjeissa olevat kohdat tulisi harkkovalukoneella työskentelevän henkilön toteuttaa tarkistuslistan mukaan. On myös mahdollista, että tarpeen tullen osa kohdista pitää tarkistaa ja toteuttaa useammin. Pidetään paikat yhdessä siistinä! Harkkovalukoneella työskentelevän henkilön tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: 1. Kulkuväylät ja harkkovalukoneen ohjaamo Pidä harkkovalukoneen ohjaamo siistinä. Laita roskat roskiin ja vie tyhjät pullot pois. Pidä kulkuväylät siistinä ja helppokulkuisina. Siivoa ja lakaise lattia harkkovalukoneen ohjaamon edestä ennen vuoron loppua. Lakaise harkkovalukoneen takana oleva käytävä ohjaamosta kääntöpyörään asti.
30 Harkkovalukoneen toimintaohje LIITE 1 2. Työkalut ja tavarat (KUVA. Kuvissa valu- ja ladontapään työkalutaulut.) Laita työkalut ja tavarat niille merkityille paikoille ja järjestykseen. Pidä huoli, että työpisteellä ei ole tavaroita, jotka eivät kuulu sinne. Tavara jolle ei löydy paikkaa tulee viedä 5S-laatikkoon (=karanteenilava) hallin peräseinälle. Vie käytössäsi ollut työkalu aina käytön jälkeen takaisin omalle paikalleen. Työkalutaulusta tulisi löytyä merkityt työkalut. Lisäksi harkkokoneen ympärillä on useampi paikka, joista tulisi löytyä leka, rautakanki, lapio ja harja.
31 Harkkovalukoneen toimintaohje LIITE 1 3. Valupää Lakaise skimmauskoneen lähellä olevat työtasot sinkkiroiskeista. Puhdista valurännit kuonasta ja sinkkiroiskeista. Lisää öljyä skimmarin öljykippoon vuoron alussa. Pidä jakopyörä siistinä sinkistä ja tarkkaile sen kuntoa. Kuuntele onko ilmavuotoja tai muita ylimääräisiä ääniä joita ei normaalitilanteessa ole. Pidä skimmauskoneen lastat puhtaana ja tarkkaile niiden kuntoa. Tarkista kokillinrasvaussuuttimien toiminta, rasvaa tulisi tulla jokaisesta suuttimesta. Lakaise skimmauskoneen alta ja takaa sinkkihilut pois vuoron lopussa. Lakaise lattiat koneen läheltä puhtaaksi aina ennen vuoron loppua. Vaihda kuonakärry ja peräkokilli, kun ne ovat täynnä tai laadun vaihtuessa. Siivoa monttu sinkkihileistä. (HUOM! Kone sammutettava työn ajaksi.) Siivoa skimmarin runko hileistä. (HUOM! Kone sammutettava työn ajaksi.) Tarkasta ja tarvittaessa vaihda sininen kamikuupa.
32 Harkkovalukoneen toimintaohje LIITE 1 4. Latomispää Tarkista kokillikuljetin, jäähdytyskuljetin ja jäähdytysjärjestelmä silmämääräisesti. Kuuntele kuuluuko ilmavuotoja tai muita epämääräisiä ääniä, joita ei normaalisti kuulu. Tyhjennä kääntäjän alla oleva hilepönttö. Lisää öljyä robotin ja kääntäjän öljykippoon vuoron alussa. Vie kokillikuljettimen alta tippuneet harkot pois ja lakaise samalla enimmät roskat pois. (Koneen oltava pois päältä.) Siivoa jäähdytyskuljettimen alta enimmät roskat ja hileet pois. Pidä ladontarobotin työtila/häkki puhtaana. Ylimääräiset harkot pois. Tarkasta ja tarvittaessa vaihda sininen hilekuupa. Tarkista, että telineessä on jalkaharkkoja ja kuljettimen vieressä vaihtoharkkoja. HUOM! Muista vapauttaa vasarat ennen valun aloittamista! 5. Ennen vuorosta lähtöä tarkista vielä, että yleisilme on siisti ja seuraavan on mukava tulla jatkamaan työskentelyä!
33 JVK toimintaohje LIITE 2 Näissä ohjeissa olevat kohdat tulisi JVK:lla työskentelevän henkilön toteuttaa tarkistuslistan mukaan. On myös mahdollista, että tarpeen tullen osa kohdista pitää tarkistaa ja toteuttaa useammin. Pidetään paikat yhdessä siistinä! JVK:lla työskentelevän henkilön tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: 1. Kulkuväylät ja työskentelyalueet. Pidä käytävät ja kulkuväylät siistinä. Siivoa ohjaamon edusta ja sen ympäristö. Henkilö, joka on viimeisessä ajovuorossa, siivoaa varastokuljettimen edustan tarvittaessa. JVK:n ohjaamon puoleisen alueen siivoaa henkilö, joka on viimeisessä valuvuorossa. Alue yltää valurännistä JVK:n huoltokaapille asti. JVK:n kuonakippojen vaihtopaikan alue ja seosuuni 1:n edustan siivous. (Padan tyhjäyksen yhteydessä.)
34 JVK toimintaohje LIITE 2 2. Työkalut ja muut tavarat. Laita työkalut ja tavarat niille merkityille paikoille. Pidä huoli, että työpisteellä ei ole tavaroita, jotka eivät kuulu sinne. Tavara jolle ei löydy paikkaa tulee viedä 5S-laatikkoon (=karanteenilava) hallin peräseinälle. Vie käytössäsi ollut työkalu aina käytön jälkeen takaisin omalle paikalleen.
35 JVK toimintaohje LIITE 2 3. Valupää ja JVK:n ohjaamo Vie ohjaamosta tyhjät pullot kierrätykseen ja siivoa roskat roskiin. Tarkista valurännin ja padan kunto, irrota jäätynyt sinkki ja poista kuonaa tarvittaessa. Tarkkaile skimmausrobottia ja lastojen kuntoa. Padan tyhjennyksen yhteydessä siivoa valupöytä ja lakaise lattia alueelta puhtaaksi. Tarvittaessa siivoa samalla puntari sinkkihileistä. Tarkkaile robottien toimintaa ja ilmoita havaituista epäkohdista. Seuraa kuonakippojen täyttymistä.
36 JVK toimintaohje LIITE 2 4. Irrotuspää Seuraa merkkauksen suojalaitteita ja tarkkaile niiden kuntoa. Tarkista ohi kulkiessa irrotuspöytä ja kiilojen kohta, ettei siellä ole sinkkihiluja. Kokillien vaihdossa kiinnitä erityistä huomiota kiilojen asetteluun oikealle kohdalle. Pidä kiilat järjestyksessä ja vie ne omille paikoilleen. HUOM! Huonot ja hyvät kiilat lajitellaan erikseen. Kuuntele ja tarkkaile koneen kuntoa ja ilmoita, jos havaitset jotain tavallisesta poikkeavaa. Pidempiaikaisen stopin aikana poista ylimääräiset kiilat varastokuljettimen alta. 5. Ennen vuorosta lähtöä tarkista vielä, että yleisilme on siisti ja seuraavan on mukava tulla jatkamaan työskentelyä!
37 SVR toimintaohje LIITE 3 Näissä ohjeissa olevat kohdat tulisi suoralla valuradalla työskentelevän henkilön toteuttaa tarkistuslistan mukaan. On myös mahdollista, että tarpeen tullen osa kohdista pitää tarkistaa ja toteuttaa useammin. Pidetään paikat yhdessä siistinä! Suoralla valuradalla työskentelevän henkilön tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: 1. Kulkuväylät Nämä toimenpiteet kuuluvat henkilölle, jolla on viimeinen valuvuoro. o o o o Pidä kulkuväylät siistinä ja lakaise ne puhtaaksi. Lakaise myös valuvaunun ympärillä oleva lattia-alue, johon valmiit tuotteet nostetaan. Vie ylimääräiset kiilat lattialta niille kuuluviin laatikoihin. Huonot kiilat heti romuksi. Siivoa ylimääräiset merkkausliidun tyngät pois.
38 SVR toimintaohje LIITE 3 2. Työkalut Huolehdi skimmausvälineiden kunnosta ja vaihda tarvittaessa uusiin. Vie huonokuntoiset skimmausvälineet kierrätykseen. Huolehdi, että työkalut ovat niille merkityillä paikoilla. Jos työpisteeltä löytyy tavara jolle ei löydy paikkaa, niin palauta se 5Ssijoituslaatikkoon hallin peräseinälle. Huolehdi valunaunun työkalut paikalleen.
39 SVR toimintaohje LIITE 3 3. Valuvaunu ja rännivaunu Nämä toimenpiteet kuuluvat henkilölle, jolla on viimeinen valuvuoro: o o Siivoa valuvaunun taso ja lakaise puhtaaksi. Siivoa valurännin alapuolella olevat tasot ja lakaise sinkkiroiskeet pois. Tarkista valuvaunun raiteet ja putsaa tarvittaessa, kun vaunu on alkupäässä. Vie valurännin alla olevat ylimääräiset kiilat, työkalut ja muut tavarat niille kuuluville paikoille. Seuraa valuvaunun toimintaa ja ilmoita aina, jos jotain poikkeavaa tapahtuu. Tarkista valuvaunun laserin toiminta ja puhdista heijastuspinnat.
40 SVR toimintaohje LIITE 3 4. Valupata, kuonakärryt/kipot ja kokillit Nämä työt tehdään ennen kuin siirrytään seuraavalle valulinjalle tai vuoron lopussa: o o o Siivoa pata hyvään kuntoon ja irrota reunoille jäätyneet sinkkiroiskeet. Tyhjennä tai käske trukkikuskin tyhjentää padan kuonakippo tarvittaessa. Tyhjennä täynnä olevat kuonakärryt. Vaihda tarvittaessa villa torven ja rännin väliin, jos vuotaa. Merkkaa kamit sovitun mallin mukaisesti. Sivukiilojen pidikkeiden tarkistaminen, sitten että sivukiila makaa tiiviisti kokillin reunaa vasten. Tarkista kokillien paikoitus. Tarkkaile kartiokiilojen paikoitusta ja asettele kiilat oikealle kohdalle aina valutuotteen noston jälkeen.
41 SVR toimintaohje LIITE 3 5. Nosturi Säilytä kaukosäädin merkityllä paikalla. Vaihda kaukosäätimen akku, kun virta on lopussa. HUOM! Tarkista, että laturissa oleva akku latautuu. Tarkkaile nosturin öljyvuotoja, vasaroita ja vaijerien kuntoa. Valua aloittaessa aja nosturi valuvaunun tieltä pois. HUOM! Älä aja nosturia ilman, että tarkkailet samalla sen toimintaa! 6. Ennen vuorosta lähtöä tarkista vielä, että yleisilme on siisti ja seuraavan on mukava tulla jatkamaan työskentelyä!
42 Uunien toimintaohje LIITE 4 Näissä ohjeissa olevat kohdat tulisi uunilla työskentelevän henkilön toteuttaa tarkistuslistan mukaan. On myös mahdollista, että tarpeen tullen osa kohdista pitää tarkistaa ja toteuttaa useammin. Pidetään paikat yhdessä siistinä! Uunilla työskentelevän henkilön tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: 1. Kulkuväylät ja käytävät. Pidä käytävät ja kulkuväylät siistinä. Huolehdi ettei lattioilla ole ylimääräisiä tavaroita. Pidä valvomo siistinä roskista ja tyhjistä pulloista. Lakaise/imuroi lattiat puhtaaksi pumpputilasta ja uunin edestä aina ennen vuoron loppua.
43 Uunien toimintaohje LIITE 4 2. Työkalut ja muut tavarat. Asettele työkalut käytön jälkeen niille merkityille paikoille. Merkityltä paikalta tulisi aina löytyä työkalu, jos se ei ole käytössä. Siivotessa löytyneet lojuvat tavarat ja roskat tulee kuljettaa omille paikoilleen tai kierrätysastioihin. Jos paikkaa ei löydy, niin tavara tulee toimittaa 5S-laatikkoon (=karanteeni) välivaraston takaseinälle. Työkalutaulusta tulisi löytyä sinne merkityt työkalut. Lisäksi uunien lähettyvillä on useampi paikka joista pitäisi löytyä lapio ja harja.
44 Uunien toimintaohje LIITE 4 3. Uuni Tarkista valuradalle menevä rännin, seosuuniin menevä rännin ja välirännin kunto. Tarkista pumppujen toiminta, että ei roiski ja akselit ovat kunnossa. Tarkista kärynpoisto ja rassaa auki. Tarkista induktorien jäähdytys. Tarkista kamipöntöt, ettei pönttö ole täysi. Siivoa uunin päältä ja uunin vierusta. Siivoa pumpputila ja uunin edusta. Pidä uudelleensulatettavat tuotteet järjestyksessä. Siisti kamienkeräysalue. Tarkista tuhkanjauhatukseen liittyvät alueet ja siivoa tarvittaessa. Pysäköi trukki paikalle missä se ei ole kenenkään edessä. Laita trukin työkalut telineeseen ja puhdista ennen palautusta. Rassaa kuulamyllyn imuputkiston käyrä (1. uuni). Puhdista pumpputilan huuvat tuhkasta paineilmalla. Tarkasta ja tarvittaessa vaihda siniset kamikuupat uuneilla (2. uuni). 4. Ennen vuorosta lähtöä tarkista vielä, että yleisilme on siisti ja seuraavan on mukava tulla jatkamaan työskentelyä!
45 Syötön toimintaohje LIITE 5 Näissä ohjeissa olevat kohdat tulisi syötössä työskentelevän henkilön toteuttaa tarkistuslistan mukaan. On myös mahdollista, että tarpeen tullen osa kohdista pitää tarkistaa ja toteuttaa useammin. Pidetään paikat yhdessä siistinä! Syötössä työskentelevän henkilön tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: 1. Kulkuväylät ja käytävät. Pidä käytävät ja kulkuväylät siistinä. Huolehdi ettei lattioilla ole ylimääräisiä tavaroita, kuten esimerkiksi tynnyreitä, letkuja tai työkaluja. Lakaise lattiat puhtaaksi aina ennen vuoron loppua.
46 Syötön toimintaohje LIITE 5 2. Työkalut ja muut tavarat. Asettele työkalut käytön jälkeen niille merkityille paikoille. Merkityltä paikalta tulisi aina löytyä työkalu, jos se ei ole käytössä. Siivotessa löytyneet lojuvat tavarat ja roskat tulee kuljettaa omille paikoilleen tai kierrätysastioihin. Jos paikkaa ei löydy, niin tavara tulee toimittaa 5S-laatikkoon (välivaraston takaseinällä).
47 Syötön toimintaohje LIITE 5 3. Levykasettien ja kuljettimien ympäristö. Lakaise lattia-alue levykasettien ja kuljettimien edestä puhtaaksi. Puhalla paineilmalla kuljettimien alta roskat ja levynpalat pois. Jos alla on isompi levynpala joka ei lähde paineilmalla, niin ota huomioon turvallisuus ennen kappaleen poistoa. Huom! Kuljettimen alle tai päälle mentäessä kuljettimen täytyy olla pois käytöstä! Siivoa ohjauspulpetit ja niiden ympäristö. Tyhjät salmiakkisäkit laitetaan niille tarkoitettuun puristimeen. Nikkelipulveritynnyrit sijoitetaan niille kuuluvalle lavalle. Tarkista kärynpoisto, voitelujärjestelmä ja nipunsiirtokynsien kunto silmämääräisesti. Huom! Nikkelipulverin imurointi täytyy suorittaa sille varatulla imurilla ja riittävällä suojavarustuksella. Ei sisälly syöttäjän tehtävään.
48 Syötön toimintaohje LIITE 5 4. Levyvarasto Levyvarasto tulee pitää hyvässä kunnossa, jolloin siellä on helppo työskennellä trukilla. Huom! Nippukorkeus pidettävä, aina kolme nippua päällekkäin. Levyniput tulee pitää siistissä järjestyksessä ja kaatuneet niput tulee kerätä pois. Yksittäiset tippuneet levyt tulee siivota pois.
49 Syötön toimintaohje LIITE 5 5. Roskalevyjen säilytyspaikka. Roskalevyt pyrittävä ajamaan vuoron aikana pois, mikäli mahdollista. Roskalevyjen säilytyspaikka on pidettävä siistinä ja siihen tuodut roskalevyt tulee pitää mahdollisimman hyvässä järjestyksessä. Lattia tulee lakaista tarvittaessa, kun roskalevyjä ei ole edessä.
50 Syötön toimintaohje LIITE 5 6. Trukki. Trukki tulee pitää puhtaana, vie kaikki trukkiin kuulumaton pois. Trukin ikkunat tulee pestä tarvittaessa siihen tarkoitetuilla välineillä, jotka löytyvät tankkauspisteen vierestä. Jätä trukki sille merkitylle paikalle käytön jälkeen. Trukin ikkunat ja ovet pidetään suljettuna. Tarkista trukin piikkien kunto. Tankkaa täyteen vuoron lopussa, jos tankki on tyhjä. 7. Ennen vuorosta lähtöä tarkista vielä, että yleisilme on siisti ja seuraavan on mukava tulla jatkamaan työskentelyä!
Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja
Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä
MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy
MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy janne.metsolahti@yit.fi MITÄ ON GEMBA-WALK? Sana gemba tulee japanin kielestä ja tarkoittaa todellista paikkaa, paikkaa jossa arvo tuotetaan
Hukkahaavit ja Kaizen. Mitä Hukkahaavi ja Kaizen on? Susanna Mantere Välinehuoltotyönohjaaja
Hukkahaavit ja Kaizen Susanna Mantere Välinehuoltotyönohjaaja 7.10.2016 Mitä Hukkahaavi ja Kaizen on? Hukkahaavi prosessin tarkastelua johon osallistuu eri ammattiryhmiä ja useampi työyksikkö Kaizen on
Laadunhallintajärjestelmä:
Laadunhallintajärjestelmä: ISO 9001:2008 vs 2015 Kirsi Andersson, TTY Mitä eroa on ISO 9001:2008 ja ISO 9001:2015? Johtajuus korostuu Johtajuus saa uudessa standardissa enemmän painoarvoa. 2008 standardi
VIRTAUSTEHOKKUUDEN LISÄÄMINEN PATOLOGIAN LABORATORIOSSA
VIRTAUSTEHOKKUUDEN LISÄÄMINEN PATOLOGIAN LABORATORIOSSA Mikko Laiho 6.2.2015 TEHOKKUUSMATRIISI LEAN ON TÄHDEN TAVOITTELUA VAIHTELUA VÄHENTÄMÄLLÄ RESURSSITEHOKKUUS VIRTAUSTEHOKKUUS Vaihtelu Voi syntyä mm.
Johanna Koivusipilä SINKIN SISÄINEN KIERTO BOLIDEN KOKKOLA OY:N VALIMOSSA
Johanna Koivusipilä SINKIN SISÄINEN KIERTO BOLIDEN KOKKOLA OY:N VALIMOSSA Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Kemiantekniikan koulutusohjelma Helmikuu 2010 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö
Sisällys. Käyttöohje. Kilometrien syöttö ja muokkaus, sekä palkanlaskentaan vietävän laskutuksen lisäys
Käyttöohje Kilometrien syöttö ja muokkaus, sekä palkanlaskentaan vietävän laskutuksen lisäys Sisällys 1 Kilometrien syöttö...2 1.1 Uusien kilometrien syöttö kun ajetaan Profiilin autoilla...2 1.1.1 Normaali
FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje. Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy
FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy 1 Johdanto FX-pumppu on suunniteltu, valmistettu ja testattu FX Airguns AB:ssä Ruotsissa. Pumpuissa käytetyt kaksi eri järjestelmää
LOPPUTUOTTEIDEN LAADUNVALVONNAN KEHITTÄMINEN
Joonas Lahti LOPPUTUOTTEIDEN LAADUNVALVONNAN KEHITTÄMINEN Boliden Kokkola Opinnäytetyö CENTRIA AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma Kesäkuu 2013 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö
Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon.
Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. PERUSASIAT KUNTOON työssä ja kotona Siisteys ja järjestys ehkäisevät tapaturmia, lisäävät työtehoa ja viihtyvyyttä merkittävästi niin työpaikalla kuin kotonakin.
5. Sähköuunit. 5.1 Sähköuunien panostus Tyypillisiä panosraaka-aineita. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto
5. Sähköuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 5.1 Sähköuunien panostus 5.1.1 Tyypillisiä panosraaka-aineita Kuva. Kiertoromua Kuva. Ostoromua 9.11.2011 Raimo Keskinen, Pekka Niemi
Jesse Sarpola ENNAKKOHUOLLON SUUNNITTELU SUORAVALURADALLE
Jesse Sarpola ENNAKKOHUOLLON SUUNNITTELU SUORAVALURADALLE Opinnäytetyö CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikka Huhtikuu 2016 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Kokkola-Pietarsaari Aika Huhtikuu
8. Induktiokouru-uunit
8. Induktiokouru-uunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Kouru-uunit koostuvat periaatteellisesti teräsrungosta, johon on kiinnitetty induktori sulan lämpötilan ylläpitämiseksi. Kouru-uunien
ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688. Automaattinen lataus ja kaukosäätö
ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688 Automaattinen lataus ja kaukosäätö Kiitoksia että valitsitte meidän Robottipölynimurin! Robotti-imuri on meidän luoma ja valmistettu käyttämään meidän omaa elektronista teknologiaa.
Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy
Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Aija Rytioja syntynyt Kokkolassa 1972 opiskellut Oulussa prosessitekniikan diplomiinsinööriksi valmistunut vuonna v. 1999 työskennellyt Suomen ainoassa sinkkitehtaassa vuodesta
TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN
PUUSTELLI GROUP OY LOPPURAPORTTI TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Laatija: Timo Hemmilä, Hemcon Oy Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen Hyväksynyt: Tarmo Vesimäki, Puustelli Group Oy Projektin
Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd
Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd Tommi Elomaa MITÄ ON LEAN? 1. ARVO TEHDÄÄN VAIN SITÄ, MIKÄ TUOTTAA ARVOA ASIAKKAALLE. EI TEHDÄ MITÄÄN MUUTA. Leanin keskeinen ajatus on päinvastainen Tarkoitus ei ole
Majoitus- ja ravitsemispalveluissa toimiminen 30 osp. Ammattitaitovaatimukset
Majoitus- ja ravitsemispalveluissa 30 osp Ammattitaitovaatimukset kunnostaa asiakas- ja työtiloja valmistaa toimipaikan tuotteita ja palveluja myyntiä varten pitää huolta myytävien tuotteiden laadusta
TYÖOHJEET VR-HYVINKÄÄ
TEEMU JAUHIAINEN, JONI NORDSTRÖM TYÖOHJEET VR-HYVINKÄÄ Metropolia Ammattikorkeakoulu KONE- JA TUOTANTOTEKNIIKKA Projektisuunnitelma 19.3.2014 Sisällys Lyhenteet 1 Johdanto 1 2 Projektin tavoitteet 1 3
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?
Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,
Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita
Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen
Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg
Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä Kaj von Weissenberg 19.5.2016 1 Lisää Inspectasta Luomme turvallisuutta, luotettavuutta ja kestävää kehitystä Pohjois-Euroopassa
Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus
Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
Opiskelijan varusteet pajalla
Puupajaohjeet Työturvallisuus 3 Opiskelijan varusteet pajalla Asianmukainen suojavaatetus Kuulosuojaimet Silmäsuojaimet Hengityssuojain pintakäsi;elyssä Tukevat kengät Pitkät hiukset kiinni Ei kuulokkeita
Henny Penny Poistetun öljyn kuljetin ODS-300.02 ODS-300.03. (Finnish) (Käännetyt asiakirjat saatavilla käsikirjan mukana olevalla CD:llä)
Model ODS-300 Henny Penny Poistetun öljyn kuljetin ODS-300.02 ODS-300.03 (Finnish) FM07-702-B 11-22-10 (Käännetyt asiakirjat saatavilla käsikirjan mukana olevalla CD:llä) KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA REKISTERÖI
5. Laske lopuksi pisteet yhteen ja katso, minkä palkintoesineen keräämilläsi kultahipuilla tienasit.
KULTAKISA Tervetuloa pelaamaan Heurekan Maan alle -näyttelyyn! Kultakisassa sinun tehtävänäsi on etsiä näyttelystä kultahippusia eli geologiaa, kaivostoimintaa ja maanalaisia tiloja koskevia tiedonmurusia.
Pölyt pois! -kortti: Punnitus
Pölyt pois! kortti: Punnitus Arvioikaa jauhopölytilannetta Pölytutkalla Pohtikaa leipomonne pölyisiä työvaiheita. Nimetkää mahdollisimman konkreettisia asioita. Kirjoittakaa ongelma esim. tarralapulle.
Robotiikan hyödyntäminen taloushallinnossa
Robotiikan hyödyntäminen taloushallinnossa Eini Leväslampi Prosessisuunnittelija Talouspalvelukeskus Vantaan kaupunki Sami Säisä Tietohallinnon konsultti/rpa Tietohallinto Vantaan kaupunki Ohjelmistorobotiikkaa
Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely
Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.
Näyttöympäristö ruokaravintolat, henkilöstöravintolat, kahvilat, pikaruokaravintolat, jakelukeittiöt, grillit jne
Ruokapalveluissa toimiminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: kunnostaa asiakas- tai työtiloja suurentaa ja pienentää ohjeita muuntaa ohjeita erityisruokavalioihin (laktoositon,
HYVÄT TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT 2014
Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailu HYVÄT TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT 2014 JÄTEASTIAT JA JÄTEHUOLTO 1 Betoniteollisuuden hyvät turvallisuuskäytännöt sisältävät n. 350 sivua erilaisia hyviä käytäntöjä.
ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3
Tuotekonfigurointi ADE Oy lyhyesti Asiakkaiden tarpeisiin suunnattua innovatiivista ja toimivaa ohjelmisto- ja 3d animaatiopalvelua. Ade Oy on toteuttanut vuodesta 2000 alkaen haastavaa interaktiivista
Onnittelut PC SpeedCAT perheeseen liittymisestä
Onnittelut PC SpeedCAT perheeseen liittymisestä Tulet hämmästymäät kaikista upeista asioista joita PC SpeedCAT pystyy tekemään: Optimoi tietokoneesi nopeuden tehden siitä Optimoi internetnopeutesi tehden
2. Tarkasta sammuttimen kokonaispaino.
1(4) Tarkastus Sammutin tulee tarkastaa vähintään kahden vuoden välein. Milloin sammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten sään vaihteluille, kosteudelle tai tärinälle,
Ergonomia työterveyden edistäjänä
Ergonomia työterveyden edistäjänä Työterveyslaitoksen koulutus 2016 Mika Nyberg, TtM, tft, erityisasiantuntija mika.nyberg@ttl.fi, Työterveyslaitos, Tampere Työterveyshuolto - Ergonomia Ergonomia on ihmisen
Toiminta fysiikan laboratoriossa
Toiminta fysiikan laboratoriossa Haarto & Karhunen Osoitteesta Fysiikka.turkuamk.fi/fysiikka/fysiikka.html löytyy Harjoitustöiden ohjeet Työturvallisuusohje mm- ja lin-log-paperi tulostettavaksi itsearviointikaavake
MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE
MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt
VALIMON KUNNOSSAPITOSUUNNITELMA
Raimo Ahola VALIMON KUNNOSSAPITOSUUNNITELMA 2014 2030 Boliden Kokkola Opinnäytetyö CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma Kesäkuu 2014 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö
Hyväksytty Jyväskylän kotitalousoppilaitoksen amos-toimielimessä
Pikaruokapalvelut 15 osp Ammattitaitovaatimukset kunnostaa myynti-, työ- ja asiakastilat toimipaikan pikaruokia pitää huolta myytävien tuotteiden riittävyydestä ja laadusta suosittelee, myy ja pakkaa pikaruoka-
Vinyyliponttiseinän käyttömahdollisuudet.
Vinyyliponttiseinän käyttömahdollisuudet. Vesistöjen rantojen ylläpitämiseksi. Käyttäessä ponttiseinää on rantojen huoltaminen helpompaa. Näin rannalle ei keräänny veden kuljettamaa roskaa. Sinne ei jää
Piiska vai porkkana? Kiwa Inspecta. Toimittaja-arvioinnit käytännössä. Toivo Pulkkinen, yksikön päällikkö,
[presentation title] via >Insert >Header & Footer Piiska vai porkkana? Toimittaja-arvioinnit käytännössä Kiwa Inspecta Toivo Pulkkinen, yksikön päällikkö, 6.9.2017 Tietoa Helen Oy:stä Maailman parasta
15224 standardi johtamisen ja laadukkaan työn tukena auditoijan näkökulma YTL Merja Huikko
15224 standardi johtamisen ja laadukkaan työn tukena auditoijan näkökulma Mielikuvia laadunhallinnasta ja laatustandardeista etsitään vain virheitä ja syyllisiä vie paljon aikaa oikealta työltä mielletään
PALVELUJEN TUOTTEISTAMISESTA KILPAILUETUA SEUROILLE
PALVELUJEN TUOTTEISTAMISESTA KILPAILUETUA SEUROILLE 29.10.2015 KTT Elina Jaakkola Turun kauppakorkeakoulu Uudenlaisen palvelun kokeilu on haastavaa Kenelle tämä sopii? Mitä tähän kuuluu? Onko tämä hyvä
Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015
Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää
Uusi toimintamalli henkilöturvallisuuden parantamiseen räjähdysvaarallisissa työympäristöissä. Tuija Luoma, VTT
Uusi toimintamalli henkilöturvallisuuden parantamiseen räjähdysvaarallisissa työympäristöissä Tuija Luoma, VTT RÄJÄHDYSVAARALLISEN TYÖYMPÄRISTÖN HENKILÖTURVALLISUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Tekijät määritetty
RAUTAFOSFATOINNIN VESIEN SIIRROT. Copyright Isto Jokinen
RAUTAFOSFATOINNIN VESIEN SIIRROT VESIEN SIIRTÄMISEN SYYT Vesien siirtoa tehdään kahdesta syystä: 1. Rautafosfatointialtaasta ja huuhtelu 1:stä haihtuu runsaasti vettä koska nesteet ovat kuumia ja niitä
VIS Online 2.0 version uudistukset
VIS Online 2.0 version uudistukset Tämä dokumentti kuvaa VIS Online 2.0 julkaisun erot VIS Online 1.0:aan nähden. Dokumentti on tarkoitettu vanhan VIS Online 1.0 version käyttäjille siirryttäessä uuden
POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE
POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE TALVIVAARA SUURIKUUSIKKO LAATU TYÖTURVALLISUUS YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Laadukkaan toimintamme runkona on työturvallisuus, joka kattaa kaikki projektin vaiheet suunnittelusta
RFID LOGISTIIKASSA. Logistiikka 2013, Tampere 17. - 19.2013 Asko Puoliväli
RFID LOGISTIIKASSA Logistiikka 2013, Tampere 17. - 19.2013 Asko Puoliväli Sisältö Tilaaminen RFID:n avulla Tilauksen automaattinen vastaanottokuittaus RFID sisälogistiikassa RFID lähettämössä Lavan tunnistus
SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY. Laatujärjestelmät yrityksen toiminnan tehostajana 4.3.2015. Marika Kilpivuori ISO 9001 ISO / FSSC 22000 ISO 14001
SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY Laatujärjestelmät yrityksen toiminnan tehostajana 4.3.2015 Marika Kilpivuori OMAVALVONTA ISO 9001 ISO / FSSC 22000 BRC ISO 14001 OHSAS 18001 IFS 1 MIKSI OMAVALVONTA EI AINA
Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset.
9. Vastusupokasuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset. Upokas
HUOLTO-OHJE SS/EN3. Firephant FP1V1 1 KG Jauhesammutin. Sivu 1/10 Versio 09.2014. Lisenssinhaltija:
Sivu 1/10 SS/EN3 HUOLTO-OHJE Firephant FP1V1 1 KG Jauhesammutin 1KG JAUHESAMMUTIN Sivu 2/10 MALLI HOUSEGARD FP1V1 SS/EN3 A: Yleistä. B: Tekniset tiedot. C: Täyttämisen toimenpiteet. D: Tarkistuksen toimenpiteet.
1 kpl 50 cm levykehysmoppi 1 kpl kostutettu mopin lankaosa (vihreä 50cm kokoinen) 1 kpl lakaisulasta + rikkalapio 1 kpl pölynimuri 2 kpl siivousliina
Kassun takkahuoneen siivous AKKAHUONEEN SIIVOUS + PUKUHUONE + KÄYÄVÄ 1 vähintään 16 vuotias + 2 muuta henkilöä 1 kpl 50 cm levykehysmoppi 1 kpl kostutettu mopin lankaosa (vihreä 50cm kokoinen) 1 kpl lakaisulasta
LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET
Poista hukka! Lopeta sähläys! LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Webinaari - Keskiviikko 14.2 klo 09:00-10:00 - Webinaari Webinaarin sisältö klo 09:00-10:00 Avaus ja puhujien / KULMIAN esittely Osallistujien
Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö
Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö TkT Kari Kisko TkT Juha Lindfors Oulun yliopisto Itä-Suomen yliopisto Tuotantotalouden Kansanterveystiede ja kliininen
Boliden Harjavalta. Hannu Halminen
7.6.2018 Hannu Halminen 1 Toimimme osana kansainvälistä konsernia Boliden on yhteiskuntavastuunsa tunteva, kehittyvä metallialan yritys, jonka erikoisalaa on malminetsintä, kaivostuotanto, sulattotoiminta
Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa
Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto
5S:N KÄYTTÖÖNOTTO SINKKIVALIMOLLA BOLIDEN KOKKOLA OY
Katriina Kilpiö 5S:N KÄYTTÖÖNOTTO SINKKIVALIMOLLA BOLIDEN KOKKOLA OY Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Kemiantekniikan koulutusohjelma Toukokuu 2011 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Tekniikan
Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy
Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Miksi voimalaitos on rakennettu? Lahti Energialla on hyvät kokemukset yli 12 vuotta hiilivoimalan yhteydessä
Metallien valmistus. Kuva1: Louhittua kuparikiisua. Kuparikiisu sisältää jopa 35% kuparia. (Kuva:M.Savolainen).
Metallien valmistus malmin etsintä Perinteisesti uusien malmiesiintymien jäljille on täällä pohjolassa päästy irtokiviä etsimällä. Kun tunnetaan jääkauden kulkusuunnat, voidaan päätellä, mistä suunnasta
TEKNIIKAN YKSIKKÖ AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA AUT4SN TL7341, TL7321 OHJAUSLOGIIKAT 2 JA AUTOMAATIOJÄRJESTELMÄT 2 PROJEKTITYÖ
TEKNIIKAN YKSIKKÖ AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA AUT4SN TL7341, TL7321 OHJAUSLOGIIKAT 2 JA AUTOMAATIOJÄRJESTELMÄT 2 PROJEKTITYÖ TERÄSRULLAN SIIRTO VARASTORAMPILTA PANIE- RINPOISTOON JA ASKELPALKILLE
Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI
Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Mistä kyse? Kyse on ollut palveluiden piirissä olevien hoitoprosessin parantaminen toimintamallin avulla sekä terveydentilassa ja toimintakyvyssä
VANHUSPSYKIATRIAN OSASTON 5S
VANHUSPSYKIATRIAN OSASTON 5S Oh Heidi Mielonen 2.11.2015 VANHUSPSYKIATRIAN OSASTO 55 Osastomme on 15-paikkainen suljettu osasto Osastollamme hoidetaan psykiatristen potilaiden lisäksi muistipotilaita,
SINKIN SULATUS INDUKTIOUUNISSA ERI APUAINEITA KAYTTÄEN BOLIDEN KOKKOLA OY
Lukkarila Juha SINKIN SULATUS INDUKTIOUUNISSA ERI APUAINEITA KAYTTÄEN BOLIDEN KOKKOLA OY Opinnäytetyö CENTRIA AMMATTIKORKEAKOULU Kemiantekniikan koulutusohjelma Elokuu 2015 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ
Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon
Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat haarukkatrukit Kunnossapito Työstökonehuolto MATERIAALINHALLINTA Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon 2 Konecranes Agilon
Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut
Kuivain Futura Kuivain Futura Eurooppalainen patentti EP nro. 1029211 19 patenttia todistavat laitteen teknisten ratkaisujen omaperäisyyden pistettä ja teknisten ratkaisujen Futura, kansainväliset innovatiivisuuspalkinnot
JULKISTEN VERKKOPALVELUJEN LAATUKRITEERISTÖN KONSEPTI
JULKISTEN VERKKOPALVELUJEN LAATUKRITEERISTÖN KONSEPTI Onesta Solutions Oy Pasilanraitio 5 00240 HELSINKI www.onesta.fi 2/6 Versiohistoria Versio Pvm Selitys Muutokset Tekijät 0.1 26.3.2007 Alustava versio
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015
JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE
JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE 1/8 KÄYTÖN ALOITUS Täyttö Kierrä tankin yläosa irti vastapäivään pitämällä toisella kädellä kiinni tankista ja tarttumalla toisella kädellä päädyn uritettuun osaan. Varo, ettei
3. Muotinvalmistuksen periaate
3. Muotinvalmistuksen periaate Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Irtomallikaavaus Hiekkamuotin valmistuksessa tarvitaan valumalli. Se tehdään yleensä puusta, ja se muistuttaa mitoiltaan
Boliden Kokkola Oy. Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat. Tähän uusi kuva. UUMA-seminaari Kokkola 24.4.
Tähän uusi kuva Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat UUMA-seminaari Kokkola 24.4.2013 Pohjoismainen metallialan yritys Boliden-konserni Hallussa metallien koko
Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista
Opistojohtaminen muutoksessa hanke Kansanopiston kehittämissuunnitelma Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hankkeessa ryhmä kansanopistoja laati
Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi
Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen
Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa
Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Tausta SOL konserni on Suomen suurimpia palvelualan työllistäjiä. SOLIssa työskentelee tällä hetkellä lähes 10 000 työntekijää, joista n 7500 Suomessa.
Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi
Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi Kiwa Rima Kiwa Inspecta Trust, Quality & Progress Mitä hyvä yritysturvallisuuden johtaminen on? Turvallisuuden johtaminen on tavoitteellista ja liiketoimintaa
1. Opintojaksoselosteen tarkastelu, hyväksyminen ja muokattavaksi palauttaminen
1. Opintojaksoselosteen tarkastelu, hyväksyminen ja muokattavaksi palauttaminen Hyväksyttävänä olevat opintojaksoselosteet voit hakea SoleOPSin päävalikon vasemmassa reunassa olevasta linkistä,. Klikattuasi
KIP EDELLÄKÄVIJÄ KIERTOTALOUDESSA
KIP EDELLÄKÄVIJÄ KIERTOTALOUDESSA Material Week 1.11.2018 Kai Nykänen ESQ-johtaja Boliden Kokkola Oy 1 BOLIDEN AB Maailmanluokan kaivos- ja sulattoyhtiö Ruotsi, Suomi, Norja, Irlanti 6 kaivosaluetta, 5
Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen
Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti
Hyvät käytännöt. LEAN Siuntiossa
Hyvät käytännöt LEAN Siuntiossa SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Lean-menetelmä Siuntion toteutus Lean-konferenssi 20.5.2015 Kehittämispäällikkö Antti-Pekka Röntynen Siuntion kunta Esityksen sisältö 1. Miksi
Millainen maailmani pitäisi olla?
Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta
Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta.
Työhuone Työpaperit Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta. Karsi pois sellainen materiaali: jossa on tietoa, joka löytyy
Kontit, tuhka/siirtolavat sekä bio- ja jätesäiliöt
RP-jätepuristimet RP-puristin on kehitetty tehokkaaksi ja toimivaksi jätteenkäsittelylaitteeksi kaikkialle missä jätettä syntyy. RPjätepuristimilla saadaan säästöä ja tehoa jätteenkäsittelyyn lukemattomissa
NELJÄ TOIMINTA-ALUETTAMME: Terästeollisuus Valimoteollisuus
BEIJER OY BEIJER OY Beijers on suomalainen, metalliteollisuuden tekniseen maahantuontiin erikoistunut yritys. Palvelemme metallurgisen teollisuuden sekä valimo- ja konepajateollisuuden yrityksiä. Toimintamme
Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ
Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0
septima tuotannon uusi elämä
septima tuotannon uusi elämä 1 2 3 4 5 6 7 Lupaus Septima-palvelutuotteella saamme seitsemässä päivässä aikaan yrityksesi tuotannolle uuden elämän. Uuden tehokkaamman elämän, jossa kustannukset saadaan
WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET
Sivu 1/8 WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET Puh: 02-4870258, Web: www.wenda.fi, E-Mail: sales@wenda.fi Sivu 2/8 Kamiinan perustiedot: Kamiina on valmistettu merivettä kestävästä alumiinista,
Rauhaniemen saunan talkoo-ohje
Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Laadittu 18.7.2011/Päivitetty Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta ennen omaa
Kuva: Ilpo Okkonen
OodiHOPS OHJAAJAN OHJE 14.2.2017 Kuva: Ilpo Okkonen OodiHOPS Oulun yliopistossa Oulun yliopiston koulutusneuvosto on päättänyt, että OodiHOPS-toiminto otetaan käyttöön vähintään aloittavilla opiskelijoilla
Metallien kierrätys on RAUTAA!
Metallien kierrätys on RAUTAA! METALLEJA VOI KIERRÄTTÄÄ L O P U T T O M A S T I M E T A L L I N E L I N K A A R I Metallituotteen valmistus Metallituotteen käyttö Metallien valmistuksessa raaka-aineiden,
LaatuPeda KIERROS HEINOLASSA
LaatuPeda KIERROS HEINOLASSA 7.5.2014 Lehtinen Armi, työsuojeluvaltuutettu, opettaja, ympäristöala Eskeli Heidi, opettaja, laboratorioala xx, opiskelija, KOMEN13AOP xx, opiskelija, KOMEN12AOP xx, opiskelija,
Tanja Laine, Helmi Seniorikoti. Janne Flyktman Appsolute Solutions Finland Oy. Harri Kuusela, Appsolute Solutions Finland Oy
Tanja Laine, Helmi Seniorikoti Janne Flyktman Appsolute Solutions Finland Oy Harri Kuusela, Appsolute Solutions Finland Oy Tuula Löytty, Smart & Lean Jussi Mozo Kokeilun menetelmä: Iteraatiokierros Lean
Trenox Oy TURVALLISUUS JA TEHOKKUUS SAMASSA PAKETISSA.
Trenox Oy TURVALLISUUS JA TEHOKKUUS SAMASSA PAKETISSA www.trenox.fi Kehittämisen intoa ja uutta kulttuuria nostoalalle Kehittämislähtöinen ajattelutapa alusta alkaen Kehittäminen osana yrityksen koko toimintaa
Siimasta toteutettu keinolihas
AS 0.3200 Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt Projektisuunnitelma: Siimasta toteutettu keinolihas Laura Gröhn 224417 Mikko Kyllönen 221177 Lauri Liukko Sipi 84702A Susanna Porkka 225131 3.2.2015
SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA
SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA Tule oppimaan parhaat käytännöt teknologisen murroksen johtamiseen sekä digitalisaation ja uusimman teknologian hyödyntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa!
! Artistit Liike ja työskentely Musteet ja työvälineet Tatuointiprosessi
Artistit Liike ja työskentely Musteet ja työvälineet Tatuointiprosessi Copyright: Pinky Inky Tattoo & Beauty studio 2017 Tässä kerromme liikkeestämme, aseptiikasta, tavoistamme ja siitä, mitä sinun tulisi
Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta
Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM
Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö
KAUPANPÄÄTÖS Tapio Joki Johdanto Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö K aupanpäätös on usein sekä myyjille että asiakkaille stressaavin vaihe myyntikeskustelussa ja kaikki se
Ennustamisen ja Optimoinnin mahdollisuudet
Ennustamisen ja Optimoinnin mahdollisuudet Agenda Mitä optimointi on Ennustamisen mahdollisuudet Optimoinnin eri tasot ja tavoitteet Optimoinnin käyttöönotto Mitä optimointi on Mitä optimointi on? Oikea