TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY.
|
|
- Lasse Sipilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY. Jäsenkirje 5/2018 Marraskuu Hyvä Tyksin seniorit ry:n jäsen SYYSVUOSIKOKOUS PERJANTAINA Tyks seniorit yhdistyksen uusien sääntöjen mukaan yhdistyksellä on kaksi vuosikokousta, syksyllä ja keväällä. Syksyn kokouksessa katsotaan eteenpäin seuraavaan vuoteen ja päätetään siihen liittyviä asioita, kuten hallituksen kokoonpano, jäsenmaksun suuruus ja toimintasuunnitelma. Kevään kokouksessa puolestaan seurataan miten edellinen vuosi on sujunut ja käsitellään toimintakertomus ja tilinpäätös. Syyskauden vuosikokous pidetään perjantaina T-sairaalan Risto Lahesmaasalissa siten, että ennen kokousta klo 12 alkaen on yhdistyksen järjestämä kahvitarjoilu luentosalin viereisessä kahvila Savikupissa. Sen jälkeen klo kuulemme Paavo Nurmi keskuksen johtaja Olli Heinosen puheenvuoron otsikolla Vierivä kivi ei sammaloidu. Luennon päätyttyä noin klo alkaa varsinainen vuosikokous. Tulethan mukaan päättämään yhdistyksen asioista. Kahvituksen ja luentosalin tilan riittävyyden varmistamiseksi ilmoittaudu siteerille viimeistään tiistaina tai puh Kokousmateriaali on tämän jäsenkirjeen liitteenä olevassa erillisessä vuosikokouskutsussa. Kaikkiin retkiin ja tapahtumiin pyydetään ilmoittautumaan sitovasti määräaikaan mennessä tapahtumaesittelyssä mainitulle henkilölle siinä ilmoitettuun numeroon mieluiten päiväaikaan tai sähköpostiin Maksut pyydetään hoitamaan ajallaan yhdistyksen tilille TSOP FI Mahdollisesta peruutuksesta on syytä ilmoittaa heti esteen ilmaannuttua, niin että jonotuslistalla olevat pääsevät mukaan. Katso tarkemmin alla oleva selvitys sitovasta ilmoittautumisesta. RETKI- JA KULTTUURIJAOSTO Jaosto järjestää retkiä mielenkiintoisiin kohteisiin, varaa lippuja teatteriin, konserttiin tai näyttelyyn. Katso, mitä tälle syksylle on suunniteltu. Pääsääntöisesti jaoston tapahtumiin on ilmoittauduttava ja ne ovat maksullisia. Jaoston vastuuhenkilönä toimii Leena Uttula, 1
2 puh tai ja muina jäseninä Heimo Kumlander, puh tai i Mirja Hovirinta puh , tai Erja Lankinen puh tai ja Riitta Virtanen tai puh TAPAHTUMAT Syksyn retki eduskuntaan. Hallitus pahoittelee että kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan syksyn Eduskuntaretkelle. Valtaisa kiinnostus yllätti meidät täysin. Niinpä yritämme järjestää uuden Eduskuntaretken keväällä. Valitettavasti ajankohdasta ei vielä ole mitään tietoa ja todennäköisesti se toteutuu niin lyhyellä varoitusaikataululla, että sitä on hankala yhdistää jäsenkirjeiden postitusaikatauluun. Seuraa siis kotisivujamme tai kysy jäseniltä, jotka ovat sähköisen jakelun piirissä. Tämä on hyvä syy liittyä sähköiseen jakeluun, pysyt ajan tasalla. JOULUKUU la retki teatteriin Tampereelle. Edellisessä jäsenkirjeessä 4 / 2018 oli jo ennakkomaininta teatteriretkestä lauantaina Tampereelle. Menemme katsomaan Tampereen teatteriin Juurihoito- näytelmää, joka perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin. Lähtö klo Yliopistonkatu 16 kohdalta (Nordea pankin edestä) ja ennen esitystä ruokaillaan. Näytös alkaa klo Ilmoittaudu mennessä uttulaleena@gmail.com tai Retken hinta on 73 ja maksa se TYKS seniorit tilille FI heti käyttäen viitettä ke klo perinteinen rento ja mukava puurojuhla U-sairaalan ruokasalissa. Ilmoittaudu mukaan mennessä Erjalle, erja.lankinen@gmail.com tai puh Tule mukaan tapaamaan entisiä työkavereita. Tyksin hallinnon tervehdyksen tuo sairaalajohtaja Petri Virolainen. TAMMIKUU ke lähdemme klo 8 Yliopistonkatu 16, Nordean edestä, Helsinkiin tutustumaan upouuteen Amos Rex museoon ja siellä esillä olevaan upeaan lasertekniikalla ja sadoilla projektoreilla toteutettuun värikylläiseen näyttelyyn, johon tutustumme opastetusti. Näyttelyn jälkeen lounastamme Musiikkitalossa. Ryhmä on jo nyt täynnä, mutta kysy peruutuspaikkoja Heimolta sähköpostilla heimo.kumlander@gmail.com tai puh Retken hinta on 50 ja jos sinulla on museokortti hinta on 38. Maksa retki mennessä yhdistyksen tilille FI käyttäen viitenumeroa ti klo 10 noin järjestämme vapaaehtoistoiminnan infoseminaarin Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen tiloissa Seiskarinkatu 35, Airisto 1 salissa. Mukana esittelemässä vapaaehtoistoimintaansa ovat Syöpäyhdistyksen lisäksi Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirien edustajat. Tilaisuuden aluksi nautimme kahvia ja sämpylän alkaen klo Yhdistyksemme kustantaa osallistujille bussikuljetuksen edestakaisin Meri Karinaan. Lähtö Yliopistonkatu 16 edestä 9.15 ja paluu klo Toki omalla autolla voi myös saapua. Ilmoittautuminen tilaisuuteen viimeistään Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseen Maarit Koistiselle. Katso oheinen erillinen kutsu. Tule mukaan kuuntelemaan miten voit auttaa! 2
3 HELMIKUU La 9.2. klo Carmen Kinopalatsissa. Esityksen kesto 3,5,h. Näe loistava ooppera elokuvateatterissa. Sir Richard Eyren Carmen-produktiosta vuodelta 2009 on tullut Metropolitan oopperan suursuosikkeja. Nyt nimiroolissa häikäisee nouseva ranskalaismezzo Clémentine Margaine, joka teki Met-roolidebyyttinsä vuonna 2017 saaden ylistäviä arvioita roolityöstään. Roberto Alagna on Don José ja venäläisbasso Alexandr Vinogradov matadori Escamillo. Hän teki Met-debyyttinsä viime kauden Luisa Millerin Walterina. Puolalaissopraano Aleksandra Kurzak täydentää oopperan neloisdraaman hyveellisenä Micaëlana, jonka José hylkää Carmenin tähden. Jo vuonna 2004 Metissä debytoinutta Kurzakia ei ole ennen tätä nähty elokuvateatteriesityksissä. Varasimme esitykseen 30 lippua, hinta 30 sisältää väliaikakahvit. Ilmoittaudu Leenalle 8.1. mennessä tai p ja maksa mennessä yhdistyksen tilille FI käyttäen viitenumeroa To teemme retken Paimioon. Tutustumme Paimion parantolan historiaan ja arkkitehtuuriin, syömme maittavan lounaan lounaskahvila Anskussa ja vierailemme oppaan johdolla sekä Paimion sähkömuseossa että käsityömuseo Miilassa. Lähdemme matkaan Turusta Yliopistonkatu 16, Nordean vierestä klo 9.00 ja palaamme samaan paikkaan n. klo Ilmoittaudu retkelle 1.2. mennessä Mirjalle tai p ja maksa 4.2. mennessä retken hinta 45 yhdistyksen tilille FI ja käytä viitenumeroa MAALISKUU Ke klo 12 alkaen viihteellinen lounas SA-Int Maanpuolustusmuseossa, IsoHeikkiläntie 5. Paikalle pääsee kätevästi busseilla 32 ja 42 (Akselintien tai Otavanaukion pysäkki) ja ilmaista parkkitilaakin on museon pihassa. Ensin nautimme lounaaksi hernekeittoa ja sen jälkeen perehdymme tähän yhden miehen mittavaan museoon, jossa esitellään Suomen maanpuolustuksen historiaa aikajärjestyksessä 100 vuoden ajalta. Museon isäntä opastaa ja kertoo mukaansatempaavasti tarinoita esineistä ja sotaajasta. Lähes kaikkiin esineisiin saa koskea ja perehtyä ihan omatoimisestikin. Museokäynnin aikana on vielä kahvitarjoilu ja lisäksi meitä viihdyttää hanurilla ja laululla v 2018 nuoripelimanni tittelillä palkittu 19 v Minja Survonen. Ryhmäkoko on rajallinen, vain 25 mahtuu mukaan, ole siis nopea ja varmista paikkasi. Kaikki yllä mainittu 13,50 hintaan. Ilmoittautuminen ja mahdolliset ruokarajoitteet Erjalle mennessä erja.lankinen@gmail.com tai puh ja maksu viimeistään 7.3. yhdistyksen tilille FI käyttäen viitenumeroa To Virkistyspäivä Lohjalla kylpylähotelli Päiväkummussa Vietä liikunnallinen virkistyspäivä Lohjanjärven rannalla sijaitsevassa kylpylähotelli Päiväkummussa. Lähtö klo 8.00 Yliopistonkatu 16 Nordean vierestä. Ohjelmassa: tulokahvit, sisäliikuntatuokio, lounas, kylpyläosastolla vesijumppaa, vaihtoehtona myös kuivempaa liikuntaa ohjattuna, lähtökahvit. Varaa mukaan kevyt sisäliikuntavarustus ja uima-asu+pyyhe + reipas mieli. Paluu Turkuun n. Klo 3
4 Retken hinta 63. Ilmoittaudu Mirjalle mennessä tai p ja maksa retki mennessä yhdistyksen tilille FI käyttäen viitenumeroa HUHTIKUU To klo 14 Turun kaupunginteatteri Komisario Palmun erehdys. Tule, näe ja koe mestarillinen dekkarikomedia komisario Palmun erehdyksestä. Ohjaus Panu Rajala ja Palmuna Taneli Mäkelä. Ilmoittaudu Leenalle mieluiten välisenä aikana tekstiviestillä tai Maksu mennessä yhdistyksen tilille FI käyttäen viitenumeroa LIIKUNTAJAOSTO tapaa viikoittain maanantaisin kävelyn merkeissä ja tiistaisin on pilates-jumppa. Kävelyt suuntaavat eri puolille Turkua. Jaoston vetäjänä toimii Riitta Virtanen puh , sähköposti ja muina jäseninä Tuire Johansson, Pirjo Juola, Kaija Kouvo ja Annika Salonen. TAPAHTUMAT: Maanantaisin jatkuvat kävelyt Tuomiokirkolta klo Kävelyt suuntautuvat eri puolille Turkua. Viimeinen kerta tänä vuonna ja kävelyt jatkuvat jälleen Pilatesjumppa U-sairaalan 12 kerroksen aulassa tiistaisin klo Jumppa jatkuu ja toistuu joka tiistai. Syksyn viimeinen kerta on ja tammikuussa aloitetaan Ennen kuin menet ensimmäistä kertaa mukaan ota yhteys vetäjänä toimivaan Kaija Kouvoon, puh tai Kaijan apuna varaohjaajana toimii Maarit Hagström. Tila ei ole ihanteellinen, mutta sopu on tähänkin asti antanut tilaa. Keilailu jatkuu lokakuussa keskiviikkoisin klo Kupittaan keilahallissa toistuen viikoittain. Jokainen maksaa itse ratamaksun 11 / rata. Koska samalla radalle on useampi keilaaja, maksu jakautuu keilaajien kesken. Mahdollinen kenkävuokra on 2. Jos et ole aikaisemmin keilannut tule kokeilemaan uutta mielenkiintoista liikuntamuotoa. Tarvittaessa ota yhteyttä kirsti.timonen@gmail.com puh tai vastuuhenkilö Riittaan puh , sähköposti riitta.virtanen@fimnet.fi. Syksyn viimeinen keilavuoro on ja jatkuu taas Jatkamme torstaisin klo Kupittaan hallin kuntosalissa kunnon kohentamista. Paikalla on joku Tyksin seniorien edustaja opastamassa tarvittaessa. Toki paikalle voi mennä ilman seniorien opastajaakin. Kuntosalikäynnit päättyvät ja alkavat taas HENGELLINEN PIIRI Piiri tapaa kerran kuukaudessa, kuukauden toisena tiistaina klo 13 A-sairaalan Hiljaisessa huoneessa pääsisäänkäynnin vieressä. Keskitymme joka kerta eri Raamatun kohtaan, Kokoontumisen kesto kerralla noin tunti. Ella ottaa mielellään vastaan toivomuksia, mitä osallistujat haluavat kokoontumisilta ella.raali@gmail.com tai puh
5 TAPAAMISET: ti ja Tammikuussa 2019 aloitamme tapaamalla klo 13. KÄDENTAITOJEN JAOSTO KÄDENTAITOJEN JAOSTO tapaa joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Se on juuri oikea paikka jokaiselle, joka on kiinnostunut erilaisista käden taidoista. Niin vetäjät kuin toiset osallistujat osaavat neuvoa mieltä askarruttavissa käsityön tekemisen haasteissa. Jaoston vetäjinä toimivat Tuija Taipale puh ja Arja Kuukkala. TAPAAMISET: Ti klo 13, kädentaitajat juhlistavat 10-vuotista taivaltaan kahvihetken merkeissä Cafe Artissa. Tervetuloa, mukaan mahtuu 30. Etenkin toiminnassa mukana olleita toivotaan tilaisuuteen muistelemaan menneitä vuosia ja tapahtumia. Ilmoita tulostasi mennessä Tuija Taipaleelle puh Vuonna 2019 ensimmäinen tapaaminen on ti 8.1 Tiedustelut ohjelmasta ja tapaamispaikasta Tuija Taipale puh LUKUPIIRI Lukupiiri tapaa kuukauden viimeisenä keskiviikkona keskustellen aikaisemmin yhdessä sovitusta kirjasta. Tapaamispaikkana on kahvila Elvina, Yliopistonkatu 15. Kaikki lukemisesta ja kirjoista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Jaoston vetäjinä toimivat Eeva Peri, sähköposti puh ja Karin Järvinen, sähköposti tai puh TAPAAMISET: ke klo 13. Marraskuun kirja Mooses Mentula Isän kanssa kahden Joulukuussa ei ole kokoontumista. Kevätkausi alkaa ja kirjana on Sofia Lundberg Punainen osoitekirja ke klo 13 Tutustutaan Theolinda Hahnssonin ja Hilja Haahden kirjoihin. Maaliskuun kirjasta voi tiedustella Eeva Periltä tai Karin Järviseltä. Kun kirja on päätetty näkyy se myös yhdistyksen kotisivuilla. KESKUSTELUPIIRI Avoin keskustelupiiri kutsuu keskusteluun mukaan ennakkoluulottomia ja uusista näkökulmista kiinnostuneita senioreita. Keskustelun ja pohdiskelun virittävät aforismit ja sananlaskut. Tule mukaan! Tapaamiset ovat kuukauden viimeisenä torstaina klo 15 kahvila Elvinassa, Yliopistonkatu 15. Vetäjänä ja vastuuhenkilönä Ritva Lindén puh TAPAAMISET to klo 15 5
6 Tämän tapaamisen jälkeen keskustelupiiri jää toistaiseksi tauolle. Jos olet kiinnostunut piirin vetämisestä, ota yhteyttä hallituksen jäseniin. ILMOITA SÄHKÖPOSTISI JA MUISTA PITÄÄ YHTEYSTIEDOT AJAN TASALLA! Monella on sähköposti käytössä, vaikka ei olekaan ilmoittanut sitä jäsenrekisteriä ylläpitävälle sihteerille. Kannattaa olla sähköisen jäsenkirjejakelun piirissä sillä näin saat tiedon myös uusista tapahtumista, joita koskeva tieto ei ole ehtinyt jäsenkirjeeseen. Muista myös, että jos osoitteesi muuttuu tai vaihdat sähköpostiasi, niin ilmoita siitä sihteerille. Näin varmistat että saat jäsenkirjeen ja muut tiedotteet keskeytyksettä. YHDISTYKSEN KOTISIVUT. Yhdistyksen tulevia tapahtumia voit katsoa myös yhdistyksen kotisivuilta. Niitä pääset katsomaan joko VSSHPn sivuilta kohdasta ammattilaisille ja sivupalkista senioritoiminta tai suoraan osoitteella Sieltä löytyy mm. jäsenten mielenkiintoisia kirjoituksia toteutuneista retkistä. Kotisivuilta löytyy myös jaostojen esittely ja tieto niiden vastuulla olevista tapahtumista, sekä muita ajankohtaisia tiedotteita. Kotisivuista vastaavat Erja Lankinen puh ja Eeva Peri, puh Heillä on yhteinen sähköpostiosoite jota toivotaan käytettävän kun yhteydenotto liittyy tiedottamiseen. Turun Sanomien Menovinkit palstalla maanantaisin kerrotaan yhdistyksen sen viikon tapahtumat. Jatkossa emme enää ilmoita viikoittain toistuvia säännöllisiä liikuntatapahtumia kuten kävelyä, pilatesta tai kuntosalia, vaan ainoastaan mahdolliset poikkeustilanteet. Menovinkit palstasta vastaa Erja Lankinen puh tai FACEBOOK Jos olet Facebookissa voit liittyä Tykssenioreiden Facebook ryhmään. Sivuilla on mukavia tietoiskuja tapahtumista ja kuvia retkiltä yms.. SEURAAVA JÄSENKIRJE Seuraava jäsenkirje lähetetään maaliskuussa ja sen mukana on pankkisiirto vuoden 2019 jäsenmaksun maksamiseksi. TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY:N HALLITUS Alla hallituksen kokoonpano ja yhteystiedot: Hallituksen kokoonpano: Puh.joht. Heimo Kumlander ja puh
7 Varapuh.joht. Mirja Hovirinta, tai Muut hallituksen jäsenet: Ritva Himanen, puh Tuire Johansson, varainhoitaja, puh Marja Laine, puh Erja Lankinen, tiedotus ja kotisivut tai puh Ritva Linden, puh Toivo Salmi, puh Toimihenkilö: Sihteeri Taru Luukkala-Viitanen, puh Liitteenä vuosikokouskutsu syksyn vuosikokoukseen, toimintasuunnitelma vuodeksi 2019 sekä talousarvio vuodeksi
Maksut pyydetään hoitamaan ajallaan yhdistyksen tilille TSOP FI
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY. Hyvä Tyks seniorit yhdistyksen jäsen Jäsenkirje 4 /2018 Syyskuu Kesän jälkeen on mukava aktivoitua ja osallistua erilaisiin tapahtumiin ja retkiin. Tässä
Maksut pyydetään hoitamaan ajallaan yhdistyksen tilille
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY. Hyvä Tyksin seniorit ry:n jäsen Jäsenkirje 1 /2018 Tammikuu Yhdistyksen hallitus toivottaa kaikille jäsenilleen ja heidän läheisilleen hyvää alkanutta
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY.
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY. Hyvä Tyksin senioreiden jäsen Jäsenkirje 3 /2018 Toukokuu Tässä jäsenkirjeessä kerromme vuosikokouksessa tehdyistä henkilövalinnoista sekä kesä syyskuun
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY.
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY. Jäsenkirje 2 /2018 Maaliskuu Hyvä Tyksin seniorit ry:n jäsen VUOSIKOKOUS PERJANTAINA 6.4.2018 Tyksin seniorit ry:n säännönmukainen vuosikokous pidetään
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUS- SAIRAALAN SENIORIT RY Hallitus
Vuosikokous 542019 TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUS- SAIRAALAN SENIORIT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää Turun yliopistollisen
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY.
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY. Jäsenkirje 2 /2019 Syyskuu Hyvä Tyks senioreiden jäsen Kesällä nautittiin lämmöstä ja oltiin rennosti. Nyt onkin mukava suunnitella mihin yhdistyksen
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY
TURUN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN SENIORIT RY Hyvä Tyksin seniorit ry:n jäsen Jäsenkirje1/2019 Maaliskuu Ihan kohta kevät koittaa, virkistää mielen ja innostaa lähtemään Tyks seniorien tapahtumiin.
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi
Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.
JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.
Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 3/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Muutoksen tuulet puhaltavat taas kerran Santahaminassa. Tällä kertaa vaikutuksia tulee myös meihin kiltalaisiin. Puolustusvoimissa
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:
JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee
Yhdistyksen oma vesijumppa- ja uintivuoro Ruusukorttelissa
Yhdistyksen juhlavuosi liikuntaa koko vuosi Yhdistyksen oma vesijumppa- ja uintivuoro Ruusukorttelissa Joka keskiviikko klo 19-21 vesijumppaa ja uintia Ruusukorttelissa osoitteessa Puistokatu 11, Turku.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.
TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään
www.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI
TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019
Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
Kompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Kalannin Nuorisoseuraintalo
Jäsenkirje 1/2019 Kalannin Nuorisoseuraintalo Ke 30.1. klo 19.00 teatteriin Neitsytniemen sulhot Kalannin Nuorisoseuraintalo Häähäntie 88, Kalanti as. Neitsytniemen kylä saa talousvetensä lähteestä, jonka
HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry
Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019
KAARINAN VALIKKORYHMÄ VUOSIKELLO 2019 TAMMIKUU Joka maanantai frisbeegolf klo 14 Keskusurheilukenttä (säävaraus), Kaarinan Kulkijat ry Joka tiistai keilailu klo 19.30 Kupittaan Keilahalli, Kaarinan Kulkijat
HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA
Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi
JOULUKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli
Seniorikerho / Päiväkerho SYYSVUOSIKOKOUS
JÄSENKIRJE 4/2016 JÄSENTIEDOTE 4/ 31.10.2016 Seniorikerho / Päiväkerho Yhdessä Jyväskylän Seudun Invalidien kanssa. Ma 14.11 klo 13.00 Matarankatu 4, 3. krs. Jyväskylän ammattiopistolta Pirjo Hassi- Tolzitoliou
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu
TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019
TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009
Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry
Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset
KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.
MARRASKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12
HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN!
JÄSENTIEDOTE 3/2015 Kuva: Taina Kaarto 18.9.2015 HYVÄ LUKIJA! Syksy etenee ja olemme saaneet nauttia pitkään lämmöstä sekä kesäkukkien jatkuvasta hehkeästä kukinnasta. Metsän antimet ovat olleet runsaimmillaan
Toimistomme ei tällä hetkellä valitettavasti ole auki k uin kerhoiltoina! Sähköpostin kautta pyrimme palvelemaan!
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry Vartiokuja 1 20700 TURKU puh 02 231 9632 s-posti: toimisto@tsey.fi internetsivut: http://www.epilepsia.fi/fi/web/turun-seutu/etusivu JÄSENTIEDOTE 2/2016 Toimistomme ei
JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,
JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin
Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET
Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00
VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V
VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan
JÄSENTIEDOTE 1/2018. Epilepsialiitto Epilepsiförbundet Finnish Epilepsy Association.
1 2 Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry Vartiokuja 1 20700 Turku Puh: 02-231 9632, 040-630 5651 e-mail: toimisto.turunseutu@epilepsia.fi http:///turun-seutu IBAN: FI39 5710 0450 5095 59 Turun Seudun Epilepsiayhdistys
Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä
KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä
Huom! Syksyn ryhmien aikatauluissa on tapahtunut muutoksia, joten tutustukaa ohjelmaan tarkoin, ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua
1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2016 OHJELMA Huom! Syksyn ryhmien aikatauluissa on tapahtunut muutoksia, joten tutustukaa ohjelmaan tarkoin, ovet avataan
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016
KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja
Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016
Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.
Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut
Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.
Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
syksy 2015 kevät 2014
syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu
Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.
Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!
Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,
SYYSKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016
Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,
Avointa toimintaa Hattulassa
Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
LOKAKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut
Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia LOKAKUU 2017 Lounais-Suomen Diabetes ry Päivityspäivä ja pienoismessut Järjestäjä: Lounais-Suomen Diabetesyhdistys ry Aika: lauantai 11.11.2017
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.
Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun!
Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Olet saanut opiskelupaikan Tietotekniikan koulutusohjelmasta: nuorten koulutus, insinööri (AMK), Bulevardi 31, Helsinki Toivotamme sinulle onnea
Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto
Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena
Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana :
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 3/2019 20.3.2019 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto Metsäpellontie 2, 68230 LOHTAJA puh. 06-828 9111 Digiopastusta
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 ALAOSASTON VUOSIKOKOUS JOENSUUSSA Vuosikokouksen osanottajia Alaosaston vuosikokous pidettiin toimintasuunnitelman mukaisesti 31.3.2015 Joensuun Käpykankaan
vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010
Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
Hyvät Castrén-suvun jäsenet
Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan
Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen
Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-
Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa
Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2017 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Toimintavuosi on vaihtunut. Toiminnassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia: edelleen pidämme joukko-osastollemme perinnekoulutusta
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Vuosikokoukseen ilmoittautuminen
Suomen Lions-liiton vuosikokous 2019 Kalajoki OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot...
Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN KILLAN JÄSENILLE Killan vuosikokous pidetään Santahaminassa Perinnetalolla lauantaina 23.4.2016
JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää.
JÄSENKIRJE 1/2017 Sisällys 1. Kevättä ja kesää kohti... 2 2. lta... 2 3. Jäsenmaksu, jäsenlajit ja jäsenedut... 3 4. Sääntömääräinen kevätkokous... 4 5. Tulevia tapahtumia... 5 JÄSENKIRJE 1/2017 2 1. Kevättä
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella