Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Vammaisliikunnan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Vammaisliikunnan"

Transkriptio

1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Suunnittelija Toni Piispanen Eduskunnan sivistysvaliokunnalle HE 123/2018 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle Vammaisliikunnan ja -urheilun kehittämisen painopisteet sekä rahoitusjärjestelmä ja sen riittävyys. Vammaisliikunnan ja -urheilun yhdenvertainen asema suhteessa muuhun liikunta- ja urheilutoimintaan. Liikuntapaikkojen esteettömyys myös vammaisurheilun kannalta. Opetus- ja kulttuuriministeriö toteaa asiantuntijalausuntonaan seuraavaa. Vammaisliikunnan ja -urheilun kehittämisen painopisteet sekä rahoitusjärjestelmä ja sen riittävyys. Lainsäädäntö ja Suomea sitovat kansainväliset sopimukset luovat vahvan velvoitteen yhdenvertaisen liikuntakulttuurin aktiiviselle edistämiselle sekä eriarvoisuuden vähentämiselle liikunnassa. Liikunnan ja huippu-urheilun edistämisestä säädetään liikuntalaissa (390/2015). Liikuntalain tavoitteiden toteuttamisen lähtökohtina ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys, monikulttuurisuus, terveet elämäntavat sekä ympäristön kunnioittaminen ja kestävä kehitys. Lain tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. (2 ). Vuonna 2016 soveltavaan liikuntaan ja vammaisurheiluun kohdistettiin opetusja kulttuuriministeriöstä suoraan noin kolme prosenttia valtion liikuntamäärärahoista, jotka ovat kokonaisuutena noin 150 miljoonaa euroa. Lisäksi toimintarajoitteisten liikunnan ja urheilun edistäminen on nykyisin sulautetusti mukana valtaosassa valtion liikuntahallinnon muita määrärahoja ja avustuksia, mutta asian painoarvo vaihtelee. Olennaista on tunnistaa, että muut hallinnonalat rahoittavat soveltavaa liikuntaa epäsuorasti liikuntahallintoa enemmän. Vammaisliikunnan- ja urheilun kannalta merkittävässä asemassa ovat mm. liikunta-apuvälineiden, -avustajien sekä kuljetuspalveluiden myöntäminen, kuntoutussektorin toimenpiteet sekä liikkumisympäristöjen toimivuus. Soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun toteutus tapahtuu pitkälti kunnissa ja järjestöissä. Yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen (liikuntalain 5 ). Kunnat saavat valtionosuuksia ja - avustuksia, joiden avulla edistetään niin suoraan kuin välillisesti toimintarajoitteisten liikunnan ja urheilun mahdollisuuksia. Valtio pystyy liittämään ohjausmekanismeja lähinnä vain kohdennettuihin resursseihin, kuten hankeavustuksiin. Vaikuttavaa valtionohjausta soveltavassa lii-

2 kunnassa ovat rakentamis- ja peruskorjausavustukset, jotka takaavat esteettömyyden ja saavutettavuuden huomioon ottamisen. Myös valtion informaatioohjauksella ja järjestetyillä alan koulutuksilla on vaikutettu ja vaikutetaan edelleen toiminnan kehittymiseen kunnissa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen huomioidaan liikuntalain mukaisesti liikuntaa edistävän järjestön valtionapukelpoisuuden ja valtionavustuksen määrää koskevassa harkinnassa (10, 12 ). Opetus-ja kulttuuriministeriö edellyttää valtionavustusta saavilta liikuntaa edistäviltä järjestöiltä tasa-arvo-ja yhdenvertaisuussuunnitelmia. Suunnitelmat ja niiden toteuttaminen vaikuttavat valtionavustuksen määrää koskevaan harkintaan. Yhdenvertaisten liikuntaedellytysten tavoite nousee esiin lähes kaikissa viime vuosina valtionhallinnon tuottamissa suosituksissa, ohjelmissa ja työryhmien mietinnöissä. Soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistämiseen osallistuvat useat hallinnonalat. Tämän vuoden huhtikuussa valmistui valtion liikuntaneuvoston tilaamana ja Liikuntatieteellisen seuran toteuttamana arviointiraportti "Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjänä". Raportin perusteella soveltavalla liikunnalla ja vammaisurheilulla on vahva asema julkisen liikuntatoiminnan sääntelyssä. Arviointiraportti luo hyvää pohjaa soveltavan liikunnan kehittämiselle edelleen. Kehittämisen painopisteiksi on havaittu seuraavat keskeiset asiat: 1) Tiedon ja ymmärryksen lisääminen toimintarajoitteisten liikunnasta. Toimintarajoitteiset jäävät usein huomioimatta silloin, kun valmistellaan yleisiä, koko väestöä koskevia linjauksia tai ohjelmia. Päätöksenteon tueksi on tarjolla riittämättömästi tietoa ja ymmärrystä vammaisten elämän arjesta, kuten harrastamisesta ja näin ollen soveltavaa liikuntaa edistetään pitkälti kokemustiedon varassa. Vammaiset lapset ja nuoret tulisi nähdä ensisijaisesti lapsina ja nuorina vammaisuuden sijaan. Heitä tulisi tarkastella päätöksenteossa suhteessa muihin lapsiin ja nuoriin ja arvioida yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja oikeuksien toteutumista. Lisäksi tarvitaan eri väestöryhmien erityiskysymyksiin kohdennettavaa tutkimusta sekä toimintarajoitteisten osallisuuden edistämistä liikuntaa koskevassa suunnittelussa ja päätöksenteossa. 2) Toimintarajoitteisten sekä muiden soveltavaa liikuntaa tarvitsevien vähemmistöjen näkökulman huomioiminen kaikissa valtionhallinnon liikkumiseen ja liikuntaan liittyvissä strategioissa, toimenpiteissä sekä resursoinnissa. Soveltavan liikunnan arvioinnin (VLN, 2018) mukaan toiminnan eri tasoilla (valtio, kunnat, järjestöt) tehtävät liikunnan strategiat ja suunnitelmat eivät toistaiseksi riittävästi ohjaa toimintarajoitteisten liikuntaa tai niissä ei ole huomioitu riittävästi toimintarajoitteisia. Nykyisellään toimintarajoitteiset ja muut vähemmistöt on huomioitu enimmäkseen valmisteltaessa erityisesti heille kohdennettuja toimenpiteitä. Toimintarajoitteisten sekä muiden vähemmistöjen huomiointia tulisi kehittää siten, että asia tulisi huomioiduksi kaikissa valtionhallinnon liikkumiseen ja liikuntaan liittyvissä strategioissa ja toimenpiteissä. 3) Soveltavan liikunnan aseman vahvistaminen kunnissa.

3 Liikuntalain mukaan kuntien tehtävänä on järjestää liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen. Soveltavan liikunnan osalta kunnat ovat keskeisiä ja varsin itsenäisiä toimijoita. Kunnat saavat valtionosuuksia sekä -avustuksia, joilla edistetään toimintarajoitteisten liikunnan mahdollisuuksia sekä suoraan että välillisesti. Valtio voi liittää ohjausmekanismeja lähinnä kohdennettuihin resursseihin, kuten hankeavustuksiin. Soveltavan liikunnan arvioinnin mukaan kuntien soveltavan liikunnan palveluiden suotuisa kehitys on isossa kuvassa pysähtynyt viime vuosina. Kuntien soveltavan liikunnan palveluissa on myös suuria kuntakohtaisia eroja. Joissakin tapauksissa kunnat saattavat eri hallinnonaloillaan antaa vammaisille tarjottavista palveluista täysin vastakkaisia päätöksiä mm. liikunnallisten apuvälineiden, kuljetuspalveluiden ja liikunta-avustajien osalta. Soveltavan liikunnan aseman parantuminen kunnissa on sidoksissa siihen, että liikunnan asema kunnallisena peruspalveluna vahvistuu ja tunnettuus lisääntyy. Edelleen liikunnan ja etenkin soveltavan liikunnan peruspalveluluonne ei ole riittävän tunnettua kaikissa kunnissa. Huomionarvoista on, että toimintarajoitteisten henkilöiden liikkumismahdollisuuksiin vaikuttavat merkittävästi useat eri hallintokunnat ja esimerkiksi kuljetuspalvelun haasteet voivat olla este liikunnan harrastamiselle. Näin ollen toimia tarvitaan kunnissa useilla hallinnonaloilla. 4) Jatkuva seuranta on välttämätöntä kehityksen turvaamiseksi. Kokonaisuudessaan soveltava liikunta ja vammaisurheilu kaipaavat systemaattista kehitystyötä toimintojen lisäämiseksi sekä integroimiseksi osaksi yleisiä liikkumista, liikuntaa ja urheilua edistäviä toimenpiteitä. Lisäksi tarvitaan jatkuvaa ja systemaattista seurantaa ja arviointia. Valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutusten arviointi on nykyisellään haasteellista selkeiden tavoitteiden ja tiedon puuttuessa. Vammaisliikunnan ja -urheilun yhdenvertainen asema suhteessa muuhun liikunta- ja urheilutoimintaan. Vammaisliikunta ja urheilu on osa suomalaista liikuntaa ja urheilua. Vammaisurheilun integraation osalta on tapahtunut edistymistä, mutta lajiliitoissa toiminta on käynnissä hyvin eritasoisesti. Opetus-ja kulttuuriministeriö on edellyttänyt valtionavustusta saavilta liikuntaa edistäviltä järjestöiltä tasa-arvo-ja yhdenvertaisuussuunnitelmia. Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionapupäätöksissä on kahtena viime vuonna ollut laadun ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden osalta painopisteenä järjestöjen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo -suunnitelmien arviointi. Suunnitelmat on pisteytetty ja avustusta on korotettu tietyn pistemäärän ylittäneiden järjestöjen osalta. Tulevina vuosina tullaan arvioimaan ohjelmien todellista toteutumista. Mikäli suunnitelmat eivät konkretisoidu, avustustasoa tullaan tällä perusteella leikkaamaan. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvonäkökulman tulee jatkossa näkyä vahvasti osana huippu-urheilukokonaisuutta. Potentiaalisten vammaisurheilijoiden saattamista huippu-urheilun piiriin tulisi edistää ja vammaisurheilijan polussa olevia esteitä poistaa. Vammaisurheilijoiden määrää on mahdollista nostaa tuntuvasti, jos koko suomalainen urheilutoimijoiden kenttä kokee asian tärkeäksi. Suomen Olympiakomitea johtaessaan suomalaista huippu-urheilua on velvollinen huolehtimaan siitä, että sen jäsenliitot kehittävät huippu-urheiluaan tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti.

4 Liikuntapaikkojen esteettömyys vammaisurheilun kannalta. Liikuntapaikkojen esteettömyys on yksi yhdenvertaisen liikunnan harrastamisen perusedellytys ja sen edistäminen on nähty keskeisenä kehittämiskohteena liikuntapaikkarakentamista koskien. Kehittämisen osa-alueita ovat liikkumisen, näkemisen ja kuulemisen esteettömyys. Ympäristö tai yksittäinen rakennus on esteetön silloin, kun se on kaikille käyttäjille toimiva, turvallinen ja miellyttävä, ja kun rakennuksen kaikkiin tiloihin ja kerrostasoihin on helppo päästä. Rakennetun ympäristön ja rakentamisen esteettömyys perustuu maankäyttö- ja rakennuslainsäädännössä asetetuille tavoitteille. Lain 5 :ssä säädetään alueiden käytön suunnittelulle tavoitteeksi muun muassa edistää turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten, tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomista. Maankäyttö- ja rakennuslain 117 :ssä säädetään muun muassa, että rakennuksen tulee, sen mukaan kuin rakennuksen käyttö edellyttää, soveltua myös sellaisten henkilöiden käyttöön, joiden kyky liikkua tai toimia on rajoittunut. 117 e ( /958) mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus ja sen piha- ja oleskelu- alueet suunnitellaan ja rakennetaan niiden käyttötarkoituksen, käyttäjämäärän ja kerrosluvun edellyttämällä tavalla siten, että esteettömyys ja käytettävyys otetaan huomioon erityisesti lasten, vanhusten ja vammaisten henkilöiden kannalta. Maankäyttö- ja rakennuslain nojalla ympäristöministeriö on antanut asetuksen esteettömästä rakennuksesta. Esteettömyysmääräykset kuvataan Suomen Rakentamismääräyskokoelmassa. Tyypillisimpiä puutteita liikuntatilojen esteettömyydessä on havaittu mm. esteettömän WC:n mitoituksissa, sujuvassa pääsyssä rakennuksen eri kerroksiin, esteettömien autopaikkojen ja katsomotilojen pyörätuolipaikkojen riittävyydessä ja opasteiden toimivuudessa moniaistisuuden näkökulmasta. ESTEhankkeen yhteydessä toteutetun kyselyn mukaan liikuntaa ohjaavien liikkumisja toimimisesteisten kokemia esteitä liikuntapaikoilla olivat muun muassa liikkumisen esteet sisäänkäynnillä, puutteelliset opasteet sekä esteettömien pesu- ja pukutilojen puuttuminen. Toimimista liikuntapaikoilla hankaloittivat myös riittämätön valaistus, sisäänkäynnin hankala havaittavuus sekä kaikuvat tilat. Toivotut etukäteistiedot olivat verrattavissa koettuihin esteisiin liikuntapaikoilla, joten käyttäjät tarvitsevat lisää ennakkotietoa pysäköinti- alueista ja esteettömistä autopaikoista, wc-, puku- ja pesutilojen sekä saunatilojen esteettömyydestä sekä esteettömästä liikkumisesta sisätiloissa. Esteettömyys mielletään usein ainoastaan liikkumisen näkökulmasta ja harvemmin moniaistisuuden ulottuvuudet huomioiden. Esteettömyyttä tulisi tarkastella liikkumisen, näkemisen, kuulemisen ja ymmärtämisen sekä eri käyttäjäryhmien näkökulmista. Liikuntapaikkoja käyttävät mm. kilpaurheilijat, kuntoilijat, liikuntapaikkojen yleisö, saattajat, toimitsijat sekä liikuntapaikkojen henkilökunta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on osaltaan lisännyt koulutusta ja tiedotusta liikuntaolosuhteiden esteettömyydestä ja saavutettavuudesta sekä tuonut esille korkeaa vaatimustasoa esteettömyydessä ja saavutettavuudessa. Liikuntapaikkojen rakentamisavustushakemuksien yksi yleisimmistä hylkäysperusteista on edelleen puutteet esteettömyydessä, kun rakennusten tai niiden

5 korjauksen suunnitteluvaiheessa ei ole huomioitu esteettömyysvaatimuksia. Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä (241/2017) tuli voimaan Opetus- ja kulttuuriministeriö velvoittaa esteettömyysselvityksen tekemistä jokaisen rakentamisavustushaun yhteydessä. Valtion liikuntaneuvosto yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa on tehnyt liikuntapaikkarakentamista suuntaavan asiakirjan (VLN 2014:4). Linjauksissa on painotettu hankkeiden esteettömyyttä ja energiatehokkuutta. Asiakirja uudistetaan tulevina vuosina ja siinä yhteydessä olisi tärkeä selvittää kokonaiskuva keskeisten liikuntapaikkojen esteettömyydestä ja saavutettavuudesta tulevien päätösten pohjaksi. Yksittäiset kartoitukset ja selvitykset osoittavat, että liikuntapaikoissa on edelleen olennaisia puutteita esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyen. Liikuntapaikkojen esteettömyydestä ja saavutettavuudesta kuitenkin puuttuu valtakunnan tason tilannetta kuvaava tietopohja. Vammaisurheilussa korostuvat harjoitteluolosuhteet, joiden tulee esteettömyyden ja saavutettavuuden lisäksi huomioida myös kunkin vammaisurheilulajin olosuhdevaatimukset. Liikuntapaikkojen rakentamisessa ja perusparantamisessa on kuitenkin puutteita eri vammaisurheilulajien olosuhdevaatimuksien huomioimisessa. Rakentamista ohjaavissa määräyksissä lajikohtaisten tarpeiden huomiointia ei ole määritelty.

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Liikuntalain uudistus

Liikuntalain uudistus Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä Valtion liikuntaneuvosto, Tutkimus- ja arviointijaosto 30.5.2018 Saku Rikala, Liikuntatieteellinen Seura ry Tehtävä: Valtionhallinnon toimenpiteiden

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

SUOSITUKSET SOVELTAVAN LIIKUNNAN JA VAMMAISURHEILUN KEHITTÄMISEKSI

SUOSITUKSET SOVELTAVAN LIIKUNNAN JA VAMMAISURHEILUN KEHITTÄMISEKSI SUOSITUKSET SOVELTAVAN LIIKUNNAN JA VAMMAISURHEILUN KEHITTÄMISEKSI 2019 2022 1. SAAVUTETTAVUUS, ESTEETTÖMYYS JA APUVÄLINEET Suositus: Edistetään kaikkien ihmisten arkiliikkumista ja liikuntaa esteettömillä

Lisätiedot

Erityisen hyvää liikuntaa

Erityisen hyvää liikuntaa Erityisen hyvää liikuntaa Saku Rikala KKI-Päivät 16.-17.3.2016 Soveltava Liikunta SoveLi ry Valtakunnallinen liikuntajärjestö Tavoitteena parantaa pitkäaikaissairaiden ja vammaisten mahdollisuuksia liikuntaan

Lisätiedot

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit

Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Liikuntapolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet Vaikuttavuustavoite 1 Liikuntaan ja urheiluun osallistuminen Vaikuttavuustavoite 2

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Toni

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto

Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Liikunnan merkitys osallisuudessa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 4.-5.6.2019 Toni Piispanen, Valtion liikuntaneuvosto Rakenne henkilökohtaisia havaintoja 8 valtakunnallista havaintoa Toiminnallinen

Lisätiedot

KATSAUS SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIMUKSEEN 2010-LUVULLA. Soveltavan liikunnan tutkijatapaaminen , Jyväskylä Saku Rikala, LTS

KATSAUS SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIMUKSEEN 2010-LUVULLA. Soveltavan liikunnan tutkijatapaaminen , Jyväskylä Saku Rikala, LTS KATSAUS SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIMUKSEEN 2010-LUVULLA Soveltavan liikunnan tutkijatapaaminen 8.12.2016, Jyväskylä Saku Rikala, LTS Liikuntatieteen julkaisumäärän kehitys Lähde: Liikuntalääketieteen yhteiskunnallisen

Lisätiedot

Valtion liikuntaneuvoston toimikausi 2003-2007

Valtion liikuntaneuvoston toimikausi 2003-2007 Valtion liikuntaneuvoston toimikausi 2003-2007 Liikuntakulttuurin kokonaisarviointi: valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutusten arviointi liikunnan alueella (Liikuntal. 4, 2 mom.) arvioitu muutamia keskeisiä

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Mikä on selonteko ja mitä sillä tavoitellaan? valtioneuvosto voi antaa eduskunnalle selonteon hallintoa

Lisätiedot

Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus

Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Pyöreän pöydän keskustelu häirinnästä ja hyväksikäytöstä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa Lapsiasiavaltuutettu Säätytalo 25.4.2019 Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Satu Heikkinen Nuoriso- ja

Lisätiedot

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 15. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 15. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.05.2017 Sivu 1 / 1 47/2016 00.01.01 15 Päätöksiä ja kirjelmiä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826 5237 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Rakennetun ympäristön esteettömyys Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Fyysinen esteettömyys Jne. Tiedonsaannin esteettömyys Saavutettavuus

Lisätiedot

Tilannekatsaus esteettömyyslainsäädäntöön. Erja Väyrynen Yliarkkitehti Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Tilannekatsaus esteettömyyslainsäädäntöön. Erja Väyrynen Yliarkkitehti Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Tilannekatsaus esteettömyyslainsäädäntöön Erja Väyrynen Yliarkkitehti Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto ESKE-verkostoseminaari 17.3.2016 Sisältö 1. Koko Rakentamismääräyskokoelma uudistuu

Lisätiedot

Liikunnan tiedontuotannosta soveltavan liikunnan näkökulmasta. Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

Liikunnan tiedontuotannosta soveltavan liikunnan näkökulmasta. Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija Liikunnan tiedontuotannosta soveltavan liikunnan näkökulmasta Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija Linjaukset Laaditaan liikuntatutkimuksen Suunta-asiakirjan sijaan liikunnan tiedolla

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HARRASTUSTOI- MINNAN EDISTÄMINEN

LASTEN JA NUORTEN HARRASTUSTOI- MINNAN EDISTÄMINEN LASTEN JA NUORTEN HARRASTUSTOI- MINNAN EDISTÄMINEN Näkökulmia perustuen selvitykseen valtionhallinnon toimenpiteistä lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistämiseksi 31.10.2018 HANKKEEN TAVOITTEET Hankkeen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Heidi Sulander

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Heidi Sulander VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKUNNAN EDISTÄMISESTÄ 1. Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Eduskunta on hyväksynyt uuden liikuntalain 3.2.2015. Tarkoitus on, että laki tulee voimaan 1.5.2015. Liikuntalain

Lisätiedot

Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016

Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016 Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016 6.10.2016 Tilastokatsaus 9/2016 1 Johdanto THL ja opetus- ja kulttuuriministeriö keräävät tietoa kuntien toiminnasta ja resursseista kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Katsaus yhdenvertaisuuslakiin soveltavan liikunnan näkökulmasta

Katsaus yhdenvertaisuuslakiin soveltavan liikunnan näkökulmasta Katsaus yhdenvertaisuuslakiin soveltavan liikunnan näkökulmasta Ylitarkastaja Anni Valovirta 21.8.2018 YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävä Yhdenvertaisuuslain valvonta: yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Veijo Notkola, projektin johtaja Harri Lindblom, esteettömyysasiantuntija

Veijo Notkola, projektin johtaja Harri Lindblom, esteettömyysasiantuntija Esteetön ja yhdenvertainen Golfympäristö hanke esteettömän Golfympäristön edistämiseksi ja selvitys esteettömyydestä Golfkentillä Suomessa vuosina 2016-2018. Suomen HCP Golf Ry Veijo Notkola, projektin

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja

Lisätiedot

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Sivistystoimen johdon päivä Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marie Rautio-Sipilä 19.11.2013 1 Liikuntalain

Lisätiedot

Liikuntatoimen ajankohtaisia asioita aluehallintovirastosta. Itä-Suomen aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä

Liikuntatoimen ajankohtaisia asioita aluehallintovirastosta. Itä-Suomen aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimen ajankohtaisia asioita aluehallintovirastosta Itä-Suomen aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä 1 Valtionavustukset Peruspalvelujen arviointi TEAviisari Koulutustilaisuudet/tapaamiset

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:

Lisätiedot

Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma

Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma 2015 2019 Valtion liikuntaneuvosto on valtioneuvoston eduskunnan toimikaudeksi asettama asiantuntijaelin. Neuvoston tehtävänä on käsitellä liikunnan kannalta laajakantoisia

Lisätiedot

LIIKUNTAA ESTEETTÄ! Yhteistyöllä kohti liikunnan tasa-arvoa -seminaari , Seinäjoki. Liikunta ja osallisuus -hanke

LIIKUNTAA ESTEETTÄ! Yhteistyöllä kohti liikunnan tasa-arvoa -seminaari , Seinäjoki. Liikunta ja osallisuus -hanke LIIKUNTAA ESTEETTÄ! Yhteistyöllä kohti liikunnan tasa-arvoa -seminaari 4.4.2017, Seinäjoki Liikunta ja osallisuus -hanke Paneelikeskustelu Vetäjänä erikoissuunnittelija Riitta Samstén, Neuroliitto ry,

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

Liikuntapaikkojen esteettömyys ja sen edistäminen matalalla kynnyksellä

Liikuntapaikkojen esteettömyys ja sen edistäminen matalalla kynnyksellä Soveltavan liikunnan seutufoorumi, 29.11.2016 Rovaniemi Liikuntapaikkojen esteettömyys ja sen edistäminen matalalla kynnyksellä Niina Kilpelä esteettömyysasiantuntija, arkkitehti (SAFA) Invalidiliiton

Lisätiedot

Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma

Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma 2015 2019 Valtion liikuntaneuvosto on valtioneuvoston eduskunnan toimikaudeksi asettama asiantuntijaelin. Neuvoston tehtävänä on käsitellä liikunnan kannalta laajakantoisia

Lisätiedot

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 2009 THL 29.10.2009 Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Kirsti Pesola,

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle

Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle 2017 2020 Riittävä liikunta on yksi tärkeimmistä keinoista terveyden ylläpitämiseksi. Tästä syystä esimerkiksi lasten tulisi voimassa olevien

Lisätiedot

Uudistuva vammaislainsäädäntö

Uudistuva vammaislainsäädäntö Uudistuva vammaislainsäädäntö Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 20.1.2017 Jaana Huhta, STM 1 23.1.2017 Vammaislainsäädännön uudistaminen Pitkäaikainen hanke yhteensovittaa vammaispalvelulaki

Lisätiedot

Liune. Door ESTEETÖNTÄ TILAA

Liune. Door ESTEETÖNTÄ TILAA Liune Door ESTEETÖNTÄ TILAA Liune Door on väliseinään integroitu tehdasvalmis liukuovikokonaisuus, jossa ovilevy liukuu runkoelementin sisään. Liunella huomioit tilan kaikki tarpeet yhdellä aukolla, sillä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 256 Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran toivomusponsi vanhusten ja vammaisten kuljetusmahdollisuuksien kehittämisestä HEL 2015-010372 T 00 00 03 Päätös päätti

Lisätiedot

KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa

KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa SAAVUTETTAVUUDEN ARVIOINNIN TARKASTELULISTA LUONNOLLISEN JA RAKENNETUN

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien sekä valtakunnan tason päättäjien parissa selvityksen tuki- ja liikuntaelinterveyden edistämisestä

Lisätiedot

Mitä vammaisuudesta voidaan sanoa väestötutkimusten perusteella?

Mitä vammaisuudesta voidaan sanoa väestötutkimusten perusteella? Vammaispalveluiden neuvottelupäivät Helsinki, 20.1.2017 Mitä vammaisuudesta voidaan sanoa väestötutkimusten perusteella? Päivi Sainio, Katri Sääksjärvi, Päivi Nurmi- Koikkalainen, Sanna Ahola ja Seppo

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä

Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Yliarkkitehti Niina Kilpelä Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Mitä ja miksi? Esteettömyys on hyviä perusratkaisuja, jotka palvelevat mahdollisimman

Lisätiedot

SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIJATAPAAMINEN , Jyväskylä Toni Piispanen, OKM / VLN

SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIJATAPAAMINEN , Jyväskylä Toni Piispanen, OKM / VLN SOVELTAVAN LIIKUNNAN TUTKIJATAPAAMINEN 8.12.2016, Jyväskylä Toni Piispanen, OKM / VLN OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja Esko Ranto

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja Esko Ranto OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja 20.4.2015 Esko Ranto VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKUNNAN EDISTÄMISESTÄ 1 Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Uusi liikuntalaki (390/2015) tulee

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku on tarkoitetun niille nuorten työpajoille, jotka järjestävät työpajatoimintaa ja aikovat hakea

Lisätiedot

LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ

LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ Juuan kunnan liikuntastrategia vuosille 2018-2021 Sisällysluettelo 1. Juuan kunnan päästrategia 2. Liikuntalaki

Lisätiedot

ELSA ja tiehallinto: Kaikille soveltuva liikkumisympäristö Oulu 23.2.2006

ELSA ja tiehallinto: Kaikille soveltuva liikkumisympäristö Oulu 23.2.2006 ELSA ja tiehallinto: Kaikille soveltuva liikkumisympäristö Oulu 23.2.2006 Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti SAFA) asiantuntija, Invalidiliitto ry / esteettömyysprojekti puh (09) 6131 9263 tai 050 594

Lisätiedot

Lähiliikunta kaavoituksessa Timo Saarinen, ympäristöministeriö

Lähiliikunta kaavoituksessa Timo Saarinen, ympäristöministeriö Lähiliikunta kaavoituksessa 28.5.2015 Timo Saarinen, ympäristöministeriö Taustaa: lähiliikuntaa on monenlaista Lähiliikuntaa kävely- ja pyöräteillä kuntopoluilla, ulkoilupaikoilla pelikentillä, puistoissa,

Lisätiedot

Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus

Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus Sanna Ahola, erityisasiantuntija, OTK 8.12.2017 Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus / Sanna Ahola 1 Sosiaalihuollon palvelujärjestelmän tavoitteet Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma

Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma Valtion liikuntaneuvoston työsuunnitelma 2015 2019 Valtion liikuntaneuvosto on valtioneuvoston eduskunnan toimikaudeksi asettama asiantuntijaelin. Neuvoston tehtävänä on käsitellä liikunnan kannalta laajakantoisia

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä

Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä Pohjanmaan liitto 16.05.2017 Tasa-arvo työryhmä 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma osana kaupungin toimintaa Kaupunginhallitus asetti toimikunnnan 21.3.2016 ( 106) valmistelemaan tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation

Lisätiedot

Samoilla laduilla, eri tasoilla: Kuntien erityisliikunta ja valtion yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopolitiikka

Samoilla laduilla, eri tasoilla: Kuntien erityisliikunta ja valtion yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopolitiikka Samoilla laduilla, eri tasoilla: Kuntien erityisliikunta ja valtion yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopolitiikka Puheenjohtaja Hanna Kosonen,, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto Erityisliikunnan symposio 2.6.2016

Lisätiedot

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja 8 Nuorten osallistuminen ja kuuleminen Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa

Lisätiedot

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen

Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuus täydennyshaku 2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuushaku

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh 17.05.2017 Sivu 1 / 1 1234/2017 00.01.03 103 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen selvitys vuodelta 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA

AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA 17.11.2015 AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA SELVITYKSEN TULOKSIA ARA:N ERITYISRYHMÄ- KOHTEIDEN TILAMITOITUS SELVITYKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET Ramboll Management Consulting toteutti yhdessä Arkkitehtitoimisto

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Vammaisneuvoston esitykset kaupungin vuoden 2016 talousarvioon. 1. Sosiaali- ja terveystoimi

Vammaisneuvoston esitykset kaupungin vuoden 2016 talousarvioon. 1. Sosiaali- ja terveystoimi Vammaisneuvoston esitykset kaupungin vuoden 2016 talousarvioon 1 Vammaisneuvosto pyytää ko. lautakunnilta vastaukset talousarvioesityksiin. Toimiala valmistelee oman toimialan esitykset. Sivistystoimen

Lisätiedot

YHTEENVETO. Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto. Erityisliikunnan symposio 2.6.

YHTEENVETO. Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto. Erityisliikunnan symposio 2.6. YHTEENVETO Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto Erityisliikunnan symposio 2.6.2016 Scandic Park Päivän aikana nousseita asioita liikunta liittyy hyvinvointiin kaikkinensa,

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM

AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 4.6.2019 Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM HALLITUSOHJELMA OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI 3.6.2019 Toimeentulon turva, toimivat

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Etunimi Sukunimi 1.7.2016 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään

Lisätiedot