LEHDISTÖ LEHDISTÖTIEDOTE. Ulkoasiat EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. 5686/10 (Presse 10) (OR. en) Neuvoston istunto. Bryssel, 25.
|
|
- Raili Sariola
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 5686/10 (Presse 10) (OR. en) LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston istunto Ulkoasiat Bryssel, 25. tammikuuta 2010 Puheenjohtaja Catherine ASHTON EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja LEHDISTÖ Rue de la Loi 175 B 1048 BRYSSEL Puh.: +32 (0) / 6319 Faksi: +32 (0) press.office@consilium.europa.eu /10 (Presse 10) 1
2 Neuvoston istunnon tärkeimmät tulokset Ulkoasioiden neuvosto, jonka puheenjohtajana toimi korkea edustaja Catherine Ashton, keskusteli Haitin maanjäristyksen johdosta toteutettavien unionin toimien koordinoinnista. Neuvoston ylimääräisessä istunnossa 18. tammikuuta sovitun välittömän humanitaarisen ja kehitysavun lisäksi sovittiin, että jäsenvaltiot lähettävät yhteisesti vähintään 300 poliisia, joiden avulla vahvistetaan väliaikaisesti YK:n Haitin vakauttamisoperaation (MINUSTAH) poliisivalmiuksia. Lisäksi neuvosto päätti perustaa Brysseliin EUCO Haiti -yksikön, jonka tehtävänä on koordinoida jäsenvaltioiden sotilaallista ja turvallisuusalan tukea YK:n esittämien pyyntöjen perusteella. Yksikön tarkoituksena on kohdentaa apu sinne, missä sitä tarvitaan, sekä nopeuttaa ja tehostaa unionin toimia päällekkäisyyksiä välttäen. EUCO Haiti täydentää Euroopan komission seuranta- ja tiedotuskeskusta, joka koordinoi jäsenvaltioiden osallistumista siviilien suojelemiseen. Neuvosto keskusteli myös Somaliasta ja päätti perustaa YUTP-operaation, joka osallistuu väliaikaisen liittohallituksen turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen Ugandassa. Tämä Ugandassa toteutettava operaatio on tarkoitus käynnistää seuraavia uusia koulutettavia valittaessa, mikä on tarkoitus toteuttaa keväällä Neuvosto päätti, että unioni alkaa toimittaa Bosnia ja Hertsegovinassa toteutettavaan Altheaoperaatioon ei-toimeenpanevia valmiuksia koskevaa kehittämis- ja koulutustukea. Se sopi, että EUFORin toimeenpanevaa roolia jatketaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1895 mukaisesti, ja korosti, että se on tilanteen vaatiessa valmis ylläpitämään toimeenpanevaa sotilaallista roolia näiden ponnistelujen tukemiseksi vuoden 2010 jälkeen YK:n toimeksiannon nojalla. 5686/10 (Presse 10) 2
3 SISÄLLYSLUETTELO 1 OSALLISTUJAT... 4 ASIAT, JOISTA KÄYTIIN KESKUSTELUA HAITI... 6 SOMALIA Neuvoston päätelmät... 8 AFGANISTAN/PAKISTAN... 9 JEMEN Neuvoston päätelmät IRAN BOSNIA JA HERTSEGOVINA Neuvoston päätelmät NEUVOSTON ISTUNNON YHTEYDESSÄ MUUT HYVÄKSYTYT ASIAT KEHITYSYHTEISTYÖ Suhteet Mauritaniaan TALOUSARVIO Tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomus Länsi-Balkan Neuvoston päätelmät Jos julkilausumat, päätelmät tai päätöslauselmat ovat neuvoston virallisesti hyväksymiä, se on osoitettu kyseisen kohdan otsikossa ja teksti on lainausmerkeissä. Asiakirjoihin, joiden viitenumero on mainittu, voi tutustua neuvoston www-sivuilla osoitteessa Säädökset, joihin liittyy neuvoston pöytäkirjaan merkittäviä julkistettuja lausumia, on merkitty tähdellä. Lausumat ovat saatavissa neuvoston www-sivuilta tai lehdistöpalvelusta. 5686/10 (Presse 10) 3
4 OSALLISTUJAT Istunnon puheenjohtajana toimi EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton. Jäsenvaltioiden hallitukset ja Euroopan komissio olivat edustettuina seuraavasti: Belgia: Olivier CHASTEL Bulgaria: Konstantin DIMITROV Tšekki: Jan KOHOUT Tanska: Per Stig MØLLER Saksa: Guido WESTERWELLE Viro: Urmas PAET Irlanti: Dick ROCHE Peter POWER Kreikka: Dimitris DROUTSAS Espanja: Miguel Ángel MORATINOS Diego LÓPEZ GARRIDO Ranska: Pierre LELLOUCHE Italia: Alfredo MANTICA Kypros: Marcos ΚΥPRIANOU Latvia: Andris TEIKMANIS Liettua: Vygaudas UŠACKAS Luxemburg: Jean ASSELBORN Unkari: Péter BALÁZS Malta: Tonio BORG Alankomaat: Frans TIMMERMANS Itävalta: Michael SPINDELEGGER Valtiosihteeri, Eurooppa-asiat Varaulkoasiainministeri Pääministerin sijainen ja ulkoasiainministeri Varakansleri sekä ulkoasiainministeri Apulaisministeri pääministerin kansliassa ja ulkoasiainministeriössä (erityisvastuualueena Eurooppaasiat) Apulaisministeri ulkoasiainministeriössä (erityisvastuualueena kehitysyhteistyö) Varaulkoasiainministeri Ulkoasiain- ja kehitysyhteistyöministeri Valtiosihteeri, Euroopan unioni Eurooppa-asioista vastaava valtiosihteeri Valtiosihteeri, ulkoasiat Varapääministeri, ulkoasiain- ja maahanmuuttoministeri Varapääministeri ja ulkoasiainministeri Eurooppa-asioiden ministeri Eurooppa- ja kansainvälisten asioiden ministeri 5686/10 (Presse 10) 4
5 Puola: Mikołaj DOWGIELEWICZ Portugali: Luis AMADO Pedro LOURTIE Romania: Teodor BACONSCHI Slovenia: Samuel ŽBOGAR Slovakia: Miroslav LAJČÁK Suomi: Alexander STUBB Ruotsi: Carl BILDT Yhdistynyt kuningaskunta: David MILIBAND Chris BRYANT Valtiosihteeri ulkoasiainministeriössä Varapääministeri (Ministro de Estado), ulkoasiainministeri Valtiosihteeri, Eurooppa-asiat Ulko- ja kansainyhteisöasiain ministeri Alahuoneen varajohtaja (Deputy Leader of the House of Commons) ja valtiosihteeri Komissio: Karel de GUCHT Jäsen 5686/10 (Presse 10) 5
6 ASIAT, JOISTA KÄYTIIN KESKUSTELUA HAITI Neuvosto jatkoi viime viikolla korkean edustajan koolle kutsumassa ylimääräisessä neuvoston istunnossa käynnistettyä keskustelua unionin toimista Haitin maanjäristyksen johdosta. Unioni lähetti välittömästi maanjäristyksen jälkeen paikalle etsintä- ja pelastusyksiköitä ja varasi 122 miljoonaa euroa komissiolta ja jäsenvaltioilta kiireellistä humanitaarista apua varten ja lisäksi 100 miljoonaa euroa Haitin hallinnon valmiuksien palauttamiseksi kiireellisesti sekä 200 miljoonaa euroa pitkän aikavälin kehitystä varten. Neuvosto keskittyi tänään unionin yleisten toimien koordinointiin humanitaarisen avun, jälleenrakentamisen ja kehitysavun eri osa-alueilla sekä jäsenvaltioiden osallistumiseen sotilas- ja turvallisuusvoimavarojen ja siviilien suojelemiseen tarkoitettujen voimavarojen toimittamiseen. Korkea edustaja kertoi neuvostolle kokouksistaan New Yorkissa ja Washingtonissa YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin, Yhdysvaltain ulkoasianministerin Hillary Clintonin ja Maailmanpankin pääjohtajan Robert Zoellickin kanssa. Kehitysavusta ja humanitaarisista asioista vastaava komission jäsen Karel de Gucht kertoi vierailustaan Haitiin ja painotti, että edessä on valtava määrä jälleenrakennustyötä. Neuvosto päätti, että unioni toimittaa vastauksena YK:n pyyntöön teknistä asiantuntemusta ja välineistöä teiden raivaamiseksi, jotta avun perille toimittamista voidaan helpottaa; meriliikenteen logistiikkavalmiuksia, jotka mahdollistavat toiminnan ilman satamarakenteita; EU:n yhteisenä panoksena vähintään 300 poliisia, joiden avulla vahvistetaan väliaikaisesti YK:n Haitin vakauttamisoperaation poliisivalmiuksia (MINUSTAH). Tähän sisältyvät niiden EU:n jäsenvaltioiden osoittamat resurssit, jotka osallistuvat Euroopan santarmijoukkoihin (Ranska, Italia, Alankomaat, Portugali, Romania and Espanja osallistuvat Euroopan santarmijoukkoihin). 5686/10 (Presse 10) 6
7 Neuvosto päätti lisäksi korkean edustaja ehdotuksesta perustaa Brysseliin EUCO Haiti -yksikön, jonka tehtävänä on koordinoida jäsenvaltioiden apua sotilaallisten ja turvallisuusalan voimavarojen muodossa YK:n määrittämien tarpeiden perusteella. EUCO Haiti täydentää Euroopan komission seuranta- ja tiedotuskeskusta, joka koordinoi jäsenvaltioiden osallistumista siviilien suojelemiseen. Korkea edustaja toi esiin useiden ministerien näkemyksen korostaessaan, että on tärkeää varmistaa, että Haitin lapsille, erityisesti katastrofin vuoksi orvoiksi jääneille lapsille, annetaan asianmukaista apua. 5686/10 (Presse 10) 7
8 SOMALIA Neuvoston päätelmät Korkea edustaja johti keskustelua Somalian tilanteesta ja unionin osallistumisesta maan turvallisuustilanteen parantamiseen. Neuvosto päätti perustaa kriisinhallintaoperaation, joka osallistuu väliaikaisen liittohallituksen turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen. Ministerit keskustelivat myös kiinniotettuihin merirosvoihin kohdistettavista syytetoimista EU:n merirosvouksen vastaisen operaation EU NAVFOR Atalantan täytäntöönpanon yhteydessä. Neuvosto antoi seuraavat päätelmät: "Neuvosto oli edelleen huolissaan Somalian tilanteesta ja sen alueellisista vaikutuksista ja palautti mieleen 27. heinäkuuta antamansa päätelmät. Se ilmaisi täyden tukensa Somalian väliaikaiselle liittohallitukselle. Neuvosto painotti, että Djiboutin sopimus ( ) on pantava täysimääräisesti täytäntöön. Neuvosto katsoi edelleen, että Somalian haasteita on käsiteltävä kokonaisvaltaista lähestymistapaa noudattaen. EU:n olisi siksi jatkettava Somalian vakauttamisen avustamisessa toimittamalla tukea elintärkeille ja ensisijaisille aloille, kuten turvallisuuteen, kehitykseen, väestölle annettavaan apuun ja valmiuksien kehittämistukeen käynnissä olevien EU NAVFOR Atalanta -operaation ja humanitaarisen avun lisäksi. Neuvosto palautti mieleen asiaa koskevat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat, erityisesti YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1872, jossa kansainvälistä yhteisöä kehotetaan antamaan teknistä apua Somalian turvallisuusjoukoille. Edellä esitetyn huomioon ottaen neuvosto päätti perustaa sotilasoperaation, joka osallistuu Somalian turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen. Operaatio toteutetaan Ugandassa, jossa Somalian joukkoja jo nyt koulutetaan, koska se helpottaa EU:n toimien koordinoimista Somaliassa toteutettavan Afrikan unionin operaation AMISOMin kanssa. Se käynnistetään seuraavia uusia koulutettavia valittaessa, mikä on tarkoitus toteuttaa keväällä Operaatio toteutetaan tiiviissä yhteistyössä muiden kumppaneidemme kanssa, joita ovat väliaikainen liittohallitus, Uganda, Afrikan unioni, Yhdistyneet kansakunnat ja Amerikan yhdysvallat. Neuvosto totesi, että kyseinen koulutus on syytä toteuttaa osana laajempia kansainvälisiä toimia, ja se käsittää muun muassa koulutettavien seulonnan, joukkojen seurannan ja ohjauksen myös sen jälkeen, kun ne ovat palanneet Somalian Mogadishuun sekä sotilaiden palkkojen rahoituksen ja maksun. Neuvosto korosti, että on tarpeen varmistaa, että näistä asioista huolehditaan asianmukaisella tavalla jatkuvuutta noudattaen, myös jo ennen operaation käynnistämistä. Neuvosto korosti väliaikaisen liittohallituksen omavastuullisuutta ja piti lisäksi olennaisena sitä, että kansainvälinen yhteisö antaa tarvittavaa tukea väliaikaiselle liittohallitukselle, jotta se voi kehittää valmiuksiaan turvallisuusjoukkojen hallinnoimiseksi. Neuvosto päätti jatkaa asian käsittelyä myöhemmin ja pyysi korkeaa edustajaa raportoimaan edistymisestä säännöllisesti." 5686/10 (Presse 10) 8
9 AFGANISTAN/PAKISTAN Korkea edustaja johti keskustelua Afganistanin tilanteesta Lontoossa 28. tammikuuta pidettävää Afganistan-kokousta silmällä pitäen. Kansainvälisen yhteisön odotetaan mainitussa kokouksessa vahvistavan sitoumuksensa Afganistania kohtaan hiljattain pidettyjen presidentinvaalien jälkeen. Catherine Ashton painotti EU:n solidaarisuutta kansainvälisiä kumppaneitaan kohtaan, kun toimia pyritään kohdistamaan Afganistanin hallituksen auttamiseksi niin, että se ottaisi enemmän vastuuta maan turvallisuuden parantamisesta. Unioni vahvistaa sitoumustaan viime lokakuussa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaisesti. EU:n poliisioperaatio Afganistanissa edistää osaltaan Afganistanin poliisivoimien uudistuksen pitkän aikavälin kestävyyttä. 5686/10 (Presse 10) 9
10 JEMEN Neuvoston päätelmät Neuvosto antoi seuraavat päätelmät: "EU vahvistaa uudelleen sitoumuksensa yhtenäisen, vakaan, demokraattisen ja vauraan Jemenin puolesta ja muistuttaa tukevansa Jemenin hallitusta edessä olevien haasteiden kohtaamisessa. EU on sitoutunut lokakuussa antamiensa päätelmien täytäntöönpanossa yhteistyöhön kansainvälisten kumppanien, myös Jemenin naapurimaiden kanssa hallituksen avustamiseksi kattavilla toimilla, jotka koskevat turvallisuutta, terrorismin torjuntaa, poliittista vuoropuhelua sekä humanitaarista ja taloudellista tukea. Tarkoituksena on varmistaa kansallisten ja kansainvälisten ponnistusten johdonmukaisuus ja tehokkuus. EU toteaa Jemenin omavastuullisuuden ja vastuun uudistustoimistaan ja kehottaa Jemenin hallitusta jatkamaan maan poliittista ja taloudellista uudistusohjelmaa. EU on tyytyväinen presidentti Salehin ilmoitukseen kattavan kansallisen vuoropuhelun käynnistämisestä, rohkaisee sen aloittamiseen ja kehottaa kaikkia kansallisia sidosryhmiä tekemään parhaansa jännityksen liennyttämiseksi ja demokratiaprosessin vahvistamiseksi Jemenissä. EU on tyytyväinen siihen, että Lontoossa järjestetään lähiaikoina Jemeniä koskeva korkea tason kokous, ja odottaa kiinnostuneena sen jälkeen Jemenin sekä alueellisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa täysimääräisesti toteutettavia jatkotoimia." 5686/10 (Presse 10) 10
11 IRAN Ministerit keskustelivat lounaalla Iranista ja käsittelivät erityisesti ydinalaan liittyviä seuraavaksi toteutettavia toimia. He tarkastelivat tilannetta YK:n turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenen, Saksan ja EU:n poliittisten johtajien New Yorkissa 16. tammikuuta 2010 pitämän kokouksen tulosten ja Iranista viimeksi annettujen julkilausumien pohjalta. Unioni on Eurooppa-neuvoston joulukuussa 2009 antaman julkilausuman mukaan edelleen sitoutunut kansainvälisen yhteisön kaksitahoiseen menettelytapaan, jonka avulla Iranin kanssa pyritään löytämään neuvotteluratkaisu ja samalla ollaan valmiita toteuttamaan lisätoimia, jos Iran ei vakuuta kansainvälistä yhteisöä rauhanomaisista aikeistaan. 5686/10 (Presse 10) 11
12 BOSNIA JA HERTSEGOVINA Neuvoston päätelmät Ministerit keskustelivat lounaalla Bosnia ja Hertsegovinan poliittisesta tilanteesta. Neuvosto antoi seuraavat päätelmät EUFOR Althea -operaatiosta: "Neuvosto vahvisti täyden tukensa Bosnia ja Hertsegovinan lähentymiselle Eurooppaan ja totesi, että Althea-operaatio kuuluu merkittävänä osana EU:n Bosnia ja Hertsegovinassa toteuttamiin kokonaisvaltaisiin pyrkimyksiin tukea poliittista prosessia, jonka tarkoituksena on antaa Bosnia ja Hertsegovinalle valmiudet jatkaa EU:hun lähentymistä tarvittavien uudistusten pohjalta. EU korosti olevansa sitoutunut Bosnia ja Hertsegovinan alueelliseen koskemattomuuteen ja riippumattomuuteen Daytonin/Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti. Neuvosto myös ilmoitti tukevansa vahvasti korkeaa edustajaa / EU:n erityisedustajaa Valentin Inzkoa ja kehotti kaikkia osapuolia Bosnia ja Hertsegovinassa noudattamaan kaikkia hänen tekemiään päätöksiä ja pidättymään hänen toimivaltansa kyseenalaistamisesta. Neuvosto palautti mieleen Althea-operaation ratkaisevan edistymisen toimeksiantonsa täyttämisessä ja erityisesti Daytonin/Pariisin rauhansopimuksen mukaisten sotilaallisten ja vakauttamistehtävien loppuun saattamisessa ja korosti Althea-operaation merkittävää myötävaikutusta Bosnia ja Hertsegovinan vakauteen ja turvallisuuteen. Neuvosto päätti näiden saavutusten pohjalta aloittaa operaation puitteissa toimintaedellytysten kehittämisen ja koulutustuen muussa kuin toimeenpanevassa ominaisuudessa edellyttäen, että tarvittavat järjestelyt saadaan valmiiksi. Neuvosto korosti tässä yhteydessä, että turvallisuusalan uudistus on tärkeä osa koko Bosnia ja Hertsegovinan uudistusprosessia, jossa EU:n sotilaallinen osallistuminen toteuttamalla muussa kuin toimeenpanevassa ominaisuudessa valmiuksien kehittämistä ja koulutustehtäviä edistää paikallisen vastuullisuuden ja valmiuksien vahvistamista. Neuvosto korosti EU:n sitoutuneen tukemaan Bosnia ja Hertsegovinan ponnisteluja turvallisen ympäristön ylläpitämiseksi. Althea-operaation toimeksianto jatkuu YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1895 (2009) mukaisesti. Neuvosto ilmoitti EU:n olevan, tilanteen vaatiessa, valmis ylläpitämään toimeenpanevaa sotilaallista roolia näiden ponnistelujen tukemiseksi vuoden 2010 jälkeen YK:n toimeksiannon nojalla. Neuvosto vahvisti, että se seuraa edelleen tiiviisti Bosnia ja Hertsegovinan tilannetta. Se aikoo tätä varten tarkastella operaatiota säännöllisin väliajoin ottaen huomioon Bosnia ja Hertsegovinan sisäisen tilanteen, kansainvälisen yhteisön läsnäolossa tapahtuvan kehityksen sekä EU:n erityisedustajan tulevan roolin. Edellä mainittu olisi nähtävä osana EU:n yleistä toimintaa ja täydennyksenä monille eri välineille, jotka edistävät osaltaan Bosnia ja Hertsegovinan vaurautta ja turvallisuutta." 5686/10 (Presse 10) 12
13 NEUVOSTON ISTUNNON YHTEYDESSÄ Ministeritason poliittinen vuoropuhelu Serbian kanssa Ministeritason poliittinen vuoropuhelu Etyjin puheenjohtajan kanssa Ministeritason poliittinen vuoropuhelu Kap Verden kanssa. 5686/10 (Presse 10) 13
14 MUUT HYVÄKSYTYT ASIAT KEHITYSYHTEISTYÖ Suhteet Mauritaniaan Neuvosto hyväksyi päätöksen suhteiden normalisoimisesta ja kehitysyhteistyön jatkamisesta täysimääräisesti Mauritanian islamilaisen tasavallan kanssa (5012/10). Lisätietoja lehdistötiedotteessa 5687/10. TALOUSARVIO Tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomus Länsi-Balkan Neuvoston päätelmät Neuvosto antoi asiakirjassa (5360/10) olevat päätelmät. 5686/10 (Presse 10) 14
LEHDISTÖ LEHDISTÖTIEDOTE. Yleiset asiat ja ulkosuhteet EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. 16906/09 (Presse 361) (OR. en) Neuvoston ylimääräinen istunto
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 16906/09 (Presse 361) (OR. en) LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston ylimääräinen istunto Yleiset asiat ja ulkosuhteet Geneve, 30. marraskuuta 2009 Puheenjohtaja Ewa BJÖRLING Ruotsin kauppaministeri
LisätiedotLEHDISTÖ EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO C/06/ /06 (Presse 323) (OR. en) LEHDISTÖTIEDOTE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO C/06/323 15215/06 (Presse 323) (OR. en) LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston 2764. istunto Talous- ja rahoitusasiat Budjetti Bryssel, 21. marraskuuta 2006 Puheenjohtaja Ulla-Maj WIDEROOS
LisätiedotLEHDISTÖTIEDOTE. Neuvoston istunto. Yleiset asiat. Bryssel, 22. marraskuuta 2010 LEHDISTÖ
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston 3047. istunto Yleiset asiat Bryssel, 22. marraskuuta 2010 16572/10 (OR. en) PRESSE 306 PR CO 37 Puheenjohtaja Steven Vanackere Belgian varapääministeri
LisätiedotLEHDISTÖTIEDOTE. Neuvoston istunto. Ulkoasiat. Bryssel, 20. helmikuuta 2014 L E H D I S T Ö
EUROOPA UIOI EUVOSTO 6767/14 (OR. en) LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston 3300. istunto Ulkoasiat Bryssel, 20. helmikuuta 2014 PRESSE 86 PR CO 8 Puheenjohtaja Catherine Ashton Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan
LisätiedotEhdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston
LisätiedotEUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)
EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM
LisätiedotKOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011
LisätiedotL 172 virallinen lehti
Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission
LisätiedotESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10824/19 OJ CRP2 25 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00,
LisätiedotEurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston
LisätiedotPUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 PUBLIC LIMITE COAFR 74 CSDP/PSDC 136 POLMIL 25 PESC 229 COHAFA 28 DEVGEN 59 ACP 41 COPS 60 ILMOITUS: I/A-KOHTA
LisätiedotKomissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta
LisätiedotEuroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen
P7_TA(2013)0082 Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2013 Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen (2012/2309(INL))
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin
LisätiedotKOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta
8.2.2017 A8-0026/9 9 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti siihen, että neuvosto on ryhtynyt käsittelemään Bosnia ja Hertsegovinan EUjäsenyyshakemusta ja että sille on toimitettu asiasta kysely, ja odottaa
Lisätiedot14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
LisätiedotKansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin
LisätiedotKansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
LisätiedotKansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
LisätiedotLEHDISTÖTIEDOTE. Neuvoston istunto. Yleiset asiat ja ulkosuhteet. Ulkosuhteet. Bryssel, 26. tammikuuta 2009
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 5701/09 (Presse 18) (OR. en) LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston 2921. istunto Yleiset asiat ja ulkosuhteet Ulkosuhteet Bryssel, 26. tammikuuta 2009 Puheenjohtaja Karel SCHWARZENBERG Tšekin
LisätiedotPUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 57 RELEX 948 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3498. istunto (ulkoasiat),
LisätiedotPUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE PUBLIC PV/CONS 16 RELEX 230 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3379. istunto (ULKOASIAT),
LisätiedotLIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS
LisätiedotL 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti
L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa
Lisätiedot- ECOFIN /02 (Presse 72) (OR. en) Neuvoston istunto. Barcelona,
7131/02 (Presse 72) (OR. en) Neuvoston 2418. istunto - ECON - Barcelona, 14.3.2002 Puheenjohtaja: Rodrigo RATO Y GAREDO Espanjan kuningaskunnan varapääministeri ja talousministeri Internet: http://ue.eu.int/newsroom
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin
LisätiedotPUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),
Lisätiedot13060/17 ADD 1 1 DPG
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään
LisätiedotEUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen
LisätiedotA8-0321/78
17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653
LisätiedotANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa
LisätiedotLIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan
LisätiedotEUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI
EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.
LisätiedotLEHDISTÖTIEDOTE. Neuvoston istunto. Ulkoasiat. Bryssel, 21. elokuuta 2013 LEHDISTÖ
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13086/13 (OR. en) LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston 3256. istunto Ulkoasiat Bryssel, PRESSE 356 PR CO 42 Puheenjohtaja Catherine Ashton Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan
LisätiedotValtuuskunnille toimitetaan liitteenä neuvoston istunnossaan 18. heinäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät Somaliasta.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11238/16 COAFR 220 CFSP/PESC 618 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja:
LisätiedotLEHDISTÖTIEDOTE. Neuvoston istunto. Yleiset asiat. Luxemburg, 25. lokakuuta 2010 LEHDISTÖ
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston 3040. istunto Yleiset asiat 15349/10 (OR. en) Luxemburg, 25. lokakuuta 2010 PRESSE 285 PR CO 28 Puheenjohtaja Steven VANACKERE Belgian varapääministeri
Lisätiedot22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19
22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä
LisätiedotEuroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa
Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Miksi alueiden komitea? Annetaan alue- ja paikallishallinnolle mahdollisuus vaikuttaa EU:n lainsäädännön
LisätiedotKOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet
LisätiedotPUBLIC 13346/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13346/16 LIMITE PV/CONS 51 RELEX 846
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13346/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 51 RELEX 846 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3492. istunto (ulkoasiat), Luxemburg,
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV
LisätiedotPUBLIC 16890/14 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto. (OR. en) 16890/14 LIMITE PV/CONS 71 RELEX EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia:
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2014 (OR. en) 16890/14 LIMITE PUBLIC PV/CONS 71 RELEX 1065 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3359. istunto (ULKOASIAT),
LisätiedotBryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten
LisätiedotPysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (07.12) (OR. fr,es) 17196/09 POLGEN 232 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten
Lisätiedot15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) COLAC 144 WTO 329 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Kolmas lisäpöytäkirja Euroopan yhteisön
LisätiedotLEHDISTÖTIEDOTE. Neuvoston istunto Yleiset asiat ja ulkosuhteet Ulkosuhteet Bryssel, syyskuuta 2008
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO C/08/255 13030/08 (OR. fr) LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston 2889. istunto Yleiset asiat ja ulkosuhteet Ulkosuhteet Bryssel, 15. 16. syyskuuta 2008 Puheenjohtaja Bernard KOUCHNER Ranskan
Lisätiedot15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen
Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen
LisätiedotKOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.10.2017 COM(2017) 622 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina
LisätiedotTARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 07.2.2017 2016/0231(COD) TARKISTUKSET 269-283 Mietintöluonnos Gerben-Jan Gerbrandy (PE592.423v02-00)
LisätiedotLIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset
LisätiedotOIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2014 COM(2014) 730 final OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio Pääluokka VIII Euroopan
LisätiedotLEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.
EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa
LisätiedotYhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden
LisätiedotPUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),
LisätiedotKOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2018 COM(2018) 475 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot Euroopan kehitysrahasto (EKR): sitoumuksia, maksuja ja rahoitusosuuksia
LisätiedotKOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli
LisätiedotEurooppa-neuvosto Neuvosto
FI NEUVOSTON PÄÄSIHTEERISTÖ YLEISTIETOA Eurooppa-neuvosto Neuvosto Eurooppaa rakentamassa SYYSKUU 2013 Oikeudellinen huomautus Tämän esitteen on tuottanut neuvoston pääsihteeristö ainoastaan tiedotustarkoituksiin.
LisätiedotPUBLIC. Bryssel, 7. kesäkuuta 2013 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 10137/13 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 453
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. kesäkuuta 2013 (OR. en) 10137/13 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 453 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3241. istunto (ULKOASIAT), Bryssel,
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9634/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: CFSP/PESC 214 CSDP/PSDC 322 COEST 167 PSC DEC 30 EUAM UKRAINE 1 POLIITTISTEN JA TURVALLISUUSASIOIDEN
Lisätiedot17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:
LisätiedotSisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä
LisätiedotValtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 4. helmikuuta 2019 hyväksymät neuvoston päätelmät Iranista.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2019 (OR. en) 5744/19 MOG 7 CFSP/PESC 57 CONOP 9 IRAN 2 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia:
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) 6133/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: LIMITE PUBLIC CORLX 89 CFSP/PESC 125 COAFR 65 CONUN 50 COARM 59 NEUVOSTON PÄÄTÖS Keski-Afrikan
LisätiedotLEHDISTÖTIEDOTE. Ylimääräinen neuvoston istunto. Talous- ja rahoitusasiat. Bryssel, toukokuuta 2010 L E H D I S T Ö
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 9596/10 (Presse 108) (OR. en) LEHDISTÖTIEDOTE Ylimääräinen neuvoston istunto Talous- ja rahoitusasiat Bryssel, 9.-10. toukokuuta 2010 Puheenjohtaja Elena SALGADO Espanjan toinen
LisätiedotPUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 6 RELEX 111 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3447. istunto (ULKOASIAT), Bryssel,15.
LisätiedotSÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan
Lisätiedot8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta
Lisätiedotnro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164
LisätiedotEHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN ALA) Luxemburg, 28. kesäkuuta 1999
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 29. heinäkuuta 1999 (08.09) (OR. f) PUBLIC 9630/99 LIMITE PV/CONS 44 CULTURE 48 AUDIO 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston 2195. istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN
LisätiedotEUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON YHTEINEN TOIMINTA Euroopan
Lisätiedot12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 13529/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 858 DAPIX 184 CRIMORG 135 ENFOPOL 361 ENFOCUSTOM 170 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS ajoneuvorekisteritietoja
LisätiedotOpintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille
Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman
LisätiedotSOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa
LisätiedotPUBLIC OSITTAIN YLEISÖN SAATAVILLA OLEVA ASIAKIRJA ( ) 13000/15 ma/vp/akv 1 DG C LIMITE FI
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2015 (OR. en) 13000/15 LIMITE PUBLIC PV/CONS 53 RELEX 815 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3416. istunto (ULKOASIAT), Luxemburg,
LisätiedotLissabonin sopimus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta
JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 7. joulukuuta 2007 (OR. fr) CIG 14/07 COR 1 Asia: Lissabonin sopimus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen
LisätiedotPUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,
LisätiedotSOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT
SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus
LisätiedotLIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.
31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma
Lisätiedot6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:
LisätiedotLEHDISTÖTIEDOTE. Neuvoston istunto. Yleiset asiat. Bryssel, 21. maaliskuuta János Martonyi Unkarin ulkoasiainministeri L E H D I S T Ö
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston 3079. istunto Yleiset asiat Bryssel, 21. maaliskuuta 2011 7932/11 (OR. en) PRESSE 69 PR CO 18 Puheenjohtaja János Martonyi Unkarin ulkoasiainministeri
LisätiedotLEHDISTÖTIEDOTE. Neuvoston istunto Yleiset asiat ja ulkosuhteet Ulkosuhteet Bryssel, 5. maaliskuuta Saksan ulkoasiainministeri
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO C/07/39 6756/07 (Presse 39) (OR. en) LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston 2789. istunto Yleiset asiat ja ulkosuhteet Ulkosuhteet Bryssel, 5. maaliskuuta 2007 Puheenjohtaja Frank-Walter Steinmeier
LisätiedotPUBLIC 10473/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10473/16 LIMITE PV/CONS 37 RELEX 554
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10473/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 37 RELEX 554 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3477. istunto (ULKOASIAT),
LisätiedotLIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta
11.6.2013 B7-0254/1 1 Johdanto-osan 7 viite ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013 ja 18. helmikuuta 2013 annetut Euroopan unionin neuvoston päätelmät Malista, ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013, 18. helmikuuta
Lisätiedot14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:
LisätiedotKOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 652 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina
LisätiedotLIMITE FI. Bryssel, 30. tammikuuta 2008 (31.01) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 5922/08 COSDP 89 COAFR 44 CHAD 13 PESC 130
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2008 (31.01) (OR. en) 5922/08 COSDP 89 COAFR 44 CHAD 13 PESC 130 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Asia: Neuvoston päätelmät Sudanista/Tšadista ja Keski-Afrikasta
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvoston istunto (ulkoasiat), Luxemburg, 19.
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10459/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 38 RELEX 553 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3551. istunto (ulkoasiat), Luxemburg,
LisätiedotGSC.TFUK. Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) XT 21027/19. Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) BXT 44. SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:
Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) XT 21027/19 BXT 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan
LisätiedotKOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista
Lisätiedot