Itsemurhakuolleisuus Suomessa vuosina

Transkriptio

1 Alkuperäistutkimus Itsemurhakuolleisuus Suomessa vuosina Timo Partonen, Jari Haukka ja Jouko Lönnqvist Itsemurhien määrä väestössä muuttuu jatkuvasti. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata itsemurhakuolleisuuden muutoksia Suomessa vuosina Tutkimusta varten saimme Tilastokeskuksesta kuolemansyytiedot itsemurhasta sekä tiedot väestön ikä- ja sukupuolirakenteesta paikkakunnittain. Itsemurhakuolleisuus lisääntyi vuoteen 1990 asti, minkä jälkeen se väheni vuoteen 2001 mennessä 24 %. Väheneminen liittynee mielenterveyden häiriöiden hoidon kehittymiseen sekä itsemurhien aktiiviseen ja monipuoliseen ehkäisytyöhön. Itsemurhakuolleisuudessa oli huomattavia eroja eri väestöryhmien ja alueiden välillä. Itsemurhien ehkäisyn kannalta on tärkeää seurata jatkuvasti itsemurhakuolleisuuden kehitystä ja sen sisäisiä vaihteluita. Tuloksemme rohkaisevat suuntaamaan huomion etenkin lääkeainemyrkytysten ehkäisyyn. Lisäksi alkoholin aiheuttamiin terveyshaittoihin puuttuminen on ajankohtainen haaste myös itsemurhien ehkäisyssä. I tsemurha on aina monitekijäinen ja syiltään yksilöllinen tapahtuma, joka koskettaa syvästi läheisiä ihmisiä. Itsemurhaan johtaneet tekijät saattavat juontua kaukaa henkilön taustasta (kohorttivaikutus), vaikka lähes aina on löydettävissä myös ajankohtaisia laukaisevia tekijöitä (perioditekijät). Miehet tekevät itsemurhia noin neljä kertaa naisia enemmän. Itsemurhat ovat lapsilla harvinaisia mutta alkavat yleistyä jo murrosiässä. Suomalaisessa väestössä itsemurhariski pysyy suurena läpi aikuisiän. Itsemurhalle selvästi altistavia, yksittäisiäkin tekijöitä ovat etenkin epävakaa tunne-elämä, käytöshäiriöt, päihderiippuvuudet ja masennustilat (Neeleman ym. 1998, Cheng ym. 2000). Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että kaikkiin mielenterveyden häiriöihin paitsi älylliseen kehitysvammaisuuteen ja dementiaan liittyy tavallista suurempi itsemurhan vaara (Harris ja Barraclough 1997). Yksi vahvimmista itsemurhan taustalla olevista yksittäisistä riskitekijöistä on vakava, sairaalahoitoa vaativa mielenterveyden häiriö (Qin ym. 2003). Siihen liittyy sairaalaan lähettämisen hetkellä jopa 63-kertainen ja vielä vuoden kuluttua sairaalahoidon päättymisen jälkeenkin seitsenkertainen itsemurhavaara väestön kokonaisriskiin verrattuna (Mortensen ym. 2000). Sairaalahoitoa vaatineiden mielenterveyden häiriöiden selitysosuus Tanskassa vuosina tapahtuneista itsemurhista oli 45 %. Mortensenin ym. tutkimuksessa saatiin vailla parisuhdetta olemisen selitysosuudeksi 10 % ja työttömyyden 3 %. Itsemurha ei suinkaan ole muuttumaton tai väistämätön ilmiö, vaan itsemurhien määrässä Duodecim 2003;119:

2 tapahtuu riski- ja suojatekijöiden muutoksista johtuvia trendimuutoksia (La Vecchia ym. 1994). Suomessa itsemurhakuolleisuutta on voitu seurata melko luotettavasti koko itsenäisyyden ajan (Näyhä 1981). Tänä aikana itsemurhien määrä on tasaisesti kasvanut. Viimeisin kasvun vaihe alkoi 1950-luvulla ja jatkui vuoteen 1990 asti. Sen jälkeen itsemurhien määrä alkoi odotusten vastaisesti vähentyä taloudellisesta lamasta huolimatta. Myös esimerkiksi Australiassa vuosina sekä Englannissa ja Walesissa vuosina itsemurhien määrä vaihteli huomattavasti (Morrell ym. 2002, Gunnell ym. 2003). Myrkkyjen saatavuuden rajoittamisella sekä talous- ja pakokaasun koostumuksen muuttamisella vähemmän myrkylliseksi on vähennetty näiden aineiden avulla tehtyjen itsemurhien määrää. Myös mielenterveyden häiriöiden hoitokäytännön muutoksilla lienee ollut myönteistä vaikutusta itsemurhakuolleisuuden ehkäisyssä. Itsemurhakuolleisuus vaihtelee selvästi myös lyhemmissä aikajaksoissa. Itsemurhien määrä on toistuvasti huipussaan keväisin ja kesäisin, arkipäivinä viikon alussa ja keskipäivän molemmin puolin. Itsemurhien aikasidonnaisuus poikkeaakin huomattavasti esimerkiksi tavallisten sydänja verenkiertoelimistön sairauksiin liittyvien kuolemien ajankohdasta (Mitler ym. 1987). Viime vuosien aikana itsemurhien vuodenaikaisvaihtelu näyttäisi pienentyneen muun muassa Englannissa ja Walesissa (Yip ym. 2000) sekä väkivallattomin menetelmin tehtyjen itsemurhien osalta myös Suomessa (Hakko ym. 1998). Syytä tähän muutokseen ei ole löydetty, mutta jopa matkapuhelimien määrän kasvua on näissä arvioissa pidetty suotuisana ja itsemurhilta suojaavana tekijänä. Suomessa aloitettiin suuren ja kasvavan itsemurhakuolleisuuden vuoksi laaja itsemurhien ehkäisyprojekti vuonna Se johti kansalliseen preventio-ohjelmaan vuonna 1991 ja vuosina myös käytännössä monipuolisiin toimenpiteisiin itsemurhien ehkäisemiseksi (Beskow ym. 1999). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata itsemurhakuolleisuudessa Suomessa vuosina ilmenneitä muutoksia. Aineisto ja menetelmät Kuolemansyytiedot Suomessa vuosina tehdystä itsemurhasta saatiin Tilastokeskuksesta. Jokaisesta itsemurhan tehneestä etsittiin seuraavat tiedot: kuolinpäivä, ikä, sukupuoli, asuinkunta, syntymävuosi, kuolemansyyn selvittämismenettely ja peruskuolemansyy. Asuinkuntatietojen puutteellisuuden takia aineistosta poistettiin 43 tapausta, joten aineiston määräksi muodostui itsemurhaa. Itsemurhakuolleisuuden (sataatuhatta asukasta kohti vuodessa) määrittämiseen tarvittava väestön ikä- ja sukupuolirakenne saatiin Tilastokeskuksesta. Alueellinen analyysi tehtiin sairaanhoitopiireittäin. Tutkimusjakson aikana oli ollut käytössä kolme kuolemansyynluokittelua (ICD-8, ICD-9 ja ICD-10). Kuolemansyyt ryhmiteltiin niiden mukaisesti suurempiin luokkiin seuraavalla tavalla: myrkytys (950, 950-, 950C, 950D, 950F, 950I, E950A, E950B, E950C, E950D, E950F, E950G, E950H, E950I, E950J, E950K, X60, X61, X62, X63, X64, X65, X68), kaasu (951, 951-, 952, 952-, 952A, E951A, E952A, X67), hirttäytyminen (953, 953-, 953A, E953A, X70), hukuttautuminen (954, 954-, E954A, X71), ampuma-ase tai räjähde (955, 955-, 955A, E955A, X72, X73, X74, X75), terävä esine (956, 956-, E956A, X78), hyppääminen korkealta paikalta (957, 957-, 957A, E957A, X80) ja muu syy (muut kuin edellä mainitut koodit). Itsemurhakuolleisuus mallinnettiin Poissonin regressiolla (McCullagh ja Nelder 1994), jossa selittäviksi tekijöiksi otettiin kategorisina muuttujina ikä, ikäluokka, syntymäkohortti ja tapahtumavuosi. Näiden kaikkien muuttujien vaikutus oli merkitsevä. Analyysin tulokset ilmoitettiin suhteellisina riskeinä kullekin tapahtumavuodelle eriteltyinä. Itsemurhien vuodenaikaisvaihtelu mallitettiin painotetulla regressiolla, jossa myös eri kalenterikuukausien pituus otettiin huomioon (Cleveland ja Devlin 1988, Cleveland ym. 1990). Kaikki mallit ja niiden analyysit tehtiin erikseen miehille ja naisille. Tulokset Itsemurhakuolleisuus vaihteli selvästi Suomen eri osissa sekä miesten että naisten osalta (kuva 1). Miesten itsemurhakuolleisuus oli suurin Kainuussa, Savossa, Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja Kymenlaaksossa ja pienin Vaasan ja Keski-Pohjanmaan alueella. Naisten itsemurhakuolleisuus oli selvästi suurin Helsingissä ja pienin Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla. Tulokset on esitetty sairaanhoitopiireittäin Internetin oheisaineistossa ( Syntymäkohortista riippumatta itsemurhan vaara oli miehillä suurin vuoden ja yli 75 vuoden iässä, naisilla vuotiaana (taulukot 1 ja 2). Kun syntymäkohortin ja itsemurha T. Partonen, ym.

3 Naiset Miehet 6,49 8,42 8,43 10,36 10,37 12,31 12,32 14,25 14,26 16,20 24,40 31,23 31,24 38,07 38,08 44,91 44,92 51,75 51,76 58,60 Kuva 1. Itsemurhakuolleisuus sataatuhatta henkilövuotta kohti Suomessa vuosina sairaanhoitopiireittäin. Taulukko 1. Miesten itsemurhakuolleisuus Suomessa vuosina iän ja syntymäkohortin mukaan. Syntymävuosi Ikä (v) < 16 3,04 1,30 0, ,26 27,42 32,69 20, ,79 51,65 46,82 42, ,26 52,96 56,94 45, ,90 57,76 50,69 49, ,51 57,05 63,74 46, ,41 64,28 62,47 62, ,11 60,69 61,92 56, ,46 59,71 52,11 59, ,11 56,51 57,45 48, ,85 52,41 45,52 64, ,52 54,00 48,08 38, ,50 59,29 41,62 57,16 > 75 67,94 68,21 46,73 Taulukko 2. Naisten itsemurhakuolleisuus Suomessa vuosina iän ja syntymäkohortin mukaan. Syntymävuosi Ikä (v) < 16 0,97 0,40 0, ,07 5,69 5,58 5, ,76 9,25 8,57 6, ,06 11,61 11,09 9, ,60 12,27 12,25 9, ,99 13,51 15,60 13, ,88 16,57 16,34 13, ,96 17,52 20,53 17, ,45 17,98 17,65 14, ,04 16,49 17,04 19, ,14 17,03 15,24 16, ,53 15,94 13,66 13, ,70 15,26 11,86 3,93 > 75 8,82 10,35 10,29 Itsemurhakuolleisuus Suomessa vuosina

4 Miehet ,8 1,2 RR Naiset ,8 1,2 RR Kuva 2. Itsemurhan suhteellinen riski (RR) 95 %:n luottamusväleineen Suomessa vuosina kuolleisuuden suhdetta tarkasteltiin erikseen kussakin ikävaiheessa, havaitsimme itsemurhakuolleisuuden pienenevän lähes poikkeuksetta sekä miehillä että naisilla siirryttäessä vuoden 1960 jälkeen syntyneisiin. Miesten itsemurhakuolleisuus saavutti huippunsa vuonna 1990, minkä jälkeen se väheni 25 % vuoteen 2001 mennessä (taulukko 3 ja kuva 2). Samassa ajassa naisten itsemurhakuolleisuus pieneni 19 %. Naisilla tosin ei samankaltaista yksihuippuista kehityskulkua ollut nähtävissä yhtä selvästi. Pienimmillään itsemurhakuolleisuus oli miehillä vuonna 2000, naisilla vuotta aiemmin. Eri sairaanhoitopiirien alueella itsemurhakuolleisuus vaihteli huomattavasti vuodesta toiseen (Internetin oheisaineisto). Sekä miehillä että naisilla vuodenaikaisvaihtelu korostui sitä enemmän, mitä pienempi itsemurhien vuosittainen määrä oli (kuva 3). Esimerkiksi miehillä vuodenaikaisvaihtelu oli huomattavan suurta vuosina , jolloin itsemurhakuol- Taulukko 3. Vuosittainen itsemurhakuolleisuus sataatuhatta asukasta kohti Suomessa vuosina Miehet Naiset Kaikki Vuosi n Henkilö- Kuolleisuus n Henkilö- Kuolleisuus n Henkilö- Kuolleisuus vuosia vuosia vuosia , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,18 Itsemurhien ehkäisyprojektin suunnittelu, tiedon keräys ja analysointi sekä tietoon perustuvien suositusten julkistaminen ( ) punaisella taustalla, suositusten toimeenpano ja ehkäisyprojektin ulkopuolinen arviointi ( ), keltaisella taustalla ja itsemurhien ehkäisyn jatkaminen projektin tulosten ulkopuolisen arvioinnin jälkeen (1997 ), vihreällä T. Partonen, ym.

5 Itsemurhia / kk Miehet Jäännös Kausivaihtelu Tasoitettu Itsemurhia / kk Naiset Jäännös Kausivaihtelu Tasoitettu Kuva 3. Itsemurhan aikavaihtelu Suomessa vuosina miehillä (ylempi kuva) ja naisilla (alempi kuva). Itsemurhien kuukausittainen määrä on esitetty kuvan ylimmässä paneelissa. Sen perusteella on laskettu trendi, joka on tasoitettu kolmen vuoden ajalle ja esitetty toisessa paneelissa. Trendin alta paljastuva vuodenaikaisvaihtelu on esitetty kolmannessa paneelissa. Itsemurhien määrässä esiintyy lisäksi vaihtelua, jota ei selitä pitkäaikaisen trendin eikä vuodenaikaisvaihtelun vaikutus. Tämä aikavaihtelun jäännösosuus on esitetty alimmassa paneelissa. Itsemurhakuolleisuus Suomessa vuosina

6 Itsemurhien ilmaantuvuus / / v Taulukko 4. Itsemurhakuolleisuus sataatuhatta henkilövuotta kohti Suomessa vuosina kuukausittain tarkasteltuna. Alkoholinkäyttö l / henkilöä / v Miehet Naiset Keskimäärin 42,01 10,86 Kuukausi Tammikuu 39,22 9,38 Helmikuu 37,72 9,09 Maaliskuu 39,50 10,61 Huhtikuu 43,91 11,07 Toukokuu 47,99 12,39 Kesäkuu 46,26 12,14 Heinäkuu 44,89 11,11 Elokuu 41,52 11,33 Syyskuu 42,60 10,78 Lokakuu 41,56 12,47 Marraskuu 41,14 10,39 Joulukuu 37,62 9,40 leisuus oli suhteellisen pientä. Miehet tekivät itsemurhia useimmiten keväisin (toukokuussa), jolloin heidän itsemurhakuolleisuutensa oli 14 % suurempi kuin keskimäärin (taulukko 4). Naisten itsemurhat sitä vastoin kertyivät tasaisemmin useammalle kuukaudelle. Tutkimuksen 23 seurantavuoden aikana naisten itsemurhakuolleisuus oli huipussaan syksyisin (lokakuussa), jolloin se oli 15 % keskimääräistä suurempi. Pienimmillään itsemurhakuolleisuus oli miehillä joulukuussa (12 % keskimääräistä pienempi), naisilla helmikuussa (19 % keskimääräistä pienempi). Yleisin tekotapa oli miehillä hirttäytyminen ja naisilla myrkytys. Myrkytys yleistyi naisilla selvästi vuoden 1986 jälkeen, ja tämä menetelmä on yleistynyt myös miehillä vuodesta 1988 lähtien. Itsemurhakuolleisuuden muutokset kunkin tekotavan osalta on esitetty Internetin oheisaineistossa. Miesten itsemurhakuolleisuus ensin suureni ja sitten pieneni yhtaikaa alkoholin kokonaiskulutuksen kanssa vuosina Taloudellisen nousukauden jälkeen näiden kahden ilmiön välinen suhde muuttui. Vaikka alkoholin kokonaiskulutus alkoi jälleen kasvaa vuonna 1995, miesten itsemurhakuolleisuus pieneni edelleen (kuva 4). Naisilla tämä ilmiö oli samankaltainen Itsemurhien ilmaantuvuus / / v 12,5 11,5 10,5 9, ,7 6,3 5,9 5,5 Alkoholinkäyttö l / henkilöä / v 2,1 1,9 1,7 1,5 Kuva 4. Itsemurhakuolleisuus (yhtenäinen viiva) ja alkoholin kokonaiskulutus (arvioitu kulutus, katkoviiva) Suomessa vuosina miehillä (ylempi kuva) ja naisilla (alempi kuva). Pohdinta Tulostemme mukaan itsemurhakuolleisuus vaihtelee pitkällä aikavälillä huomattavasti. Havaintomme tukevat aiempia tuloksia myös siltä osin, että itsemurha ei näytä yleistyvän yhä nuorempien ikäryhmien keskuudessa. Itsemurhakuolleisuus vaihteleekin ajanjaksoittain syntymäkohortista riippumatta. Myönteistä on lisäksi myös se, että itsemurhakuolleisuus on Suomessa selvästi pienentynyt vuoden 1990 jälkeisellä ajanjaksolla. Itsemurhakuolleisuuden väheneminen luvulla on ollut samansuuntainen kaikissa Pohjoismaissa ja myös eräissä muissa Länsi-Euroo T. Partonen, ym.

7 pan maissa (Isacsson 2000). Tämän muutoksen on nähty olevan seurausta siitä, että itsemurhien yleisimmän riskitekijän masennustilan hoito on edistynyt; yhä useampi masennuspotilas saa nykyisin asianmukaisen hoidon (Hall ym. 2003). Masennuslääkkeiden käyttö on kasvanut myös Suomessa, esimerkiksi vuodesta 1990 vuoteen 2001 noin viisinkertaiseksi (Lääkelaitos ja Kansaneläkelaitos 2002). Masennustiloihin liittyvät itsemurhat harvinaistunevat entistä paremman hoidon ansiosta. Pelkästään yhden masennusjakson onnistunut hoito ei kuitenkaan riitä antamaan pitkäkestoista suojaa itsemurhalta, sillä hoidon on oltava pitkäjänteistä masennustilan vahvan uusiutumistaipumuksen takia. Nykyisellä lääkehoidolla on saatu myönteisiä tuloksia masennuksen hoidossa, mutta tehokkainkaan hoito ei aina auta vakavimpien masennustilojen lievittämisessä. Itsemurhiin johtaville masennustiloille on myös ominaista niiden hoitoa vaikeuttava monihäiriöisyys (Henriksson ym. 1993). Vuoden 2000 jälkeen itsemurhakuolleisuus ei kuitenkaan enää ole pienentynyt. Ennakoiko tämä huonompaa kehitystä? Synkkää ennustetta puoltavat havainnot alkoholin kulutuksen kasvusta luvun Suomessa väestön itsemurhakuolleisuus ja alkoholin kokonaiskulutus muuttuivat yhtäaikaa ja samaan suuntaan. Tämän perusteella on myös nyt odotettavissa, että alkoholista johtuvat terveyshaitat, myös itsemurhat, yleistyvät jälleen (Mäkelä 1996, Appleby ym. 1999). Vuoden 1995 jälkeen alkoholinjuontiaan ovat maassamme eniten lisänneet nuoret ja naiset. Jos alkoholisoituminen tapahtuu viipeen jälkeen, alkoholin vaikutus itsemurhakuolleisuuteen näkyy vuosien päästä, ehkä vasta 5 10 vuoden kuluttua. Alkoholinkäyttötapoihin ja -tottumuksiin sekä niiden aiheuttamiin terveyshaittoihin puuttuminen saattaisikin juuri nyt edistää itsemurhien ehkäisyä. Suomessa itsemurhakuolleisuus vaihtelee edelleen selvästi vuodenajan mukaan. Se, että tämä oli selvästi havaittavissa ja näytti jopa korostuvan sitä enemmän, mitä vähemmän itsemurhia vuosittain tehtiin, viittaa biologisen taustatekijän vahvaan altistavaan vaikutukseen. Kun itsemurhia tehdään suhteellisen paljon, myös sen syytekijöitä on runsaasti; kun itsemurhia tehdään suhteellisen vähän, vuodenaikojen merkitys ja niihin liittyvien biologisten taustatekijöiden vaikutus tulee selvemmin esille. Keväisin ilmenevän itsemurhakuolleisuuden huipun tarkemmat syyt ovat edelleen tuntemattomia. Yhdeksi syyksi on arveltu auringonpaisteen voimistumista (Petridou ym. 2002, Lambert ym. 2003). Serotoniinin käyttö hermosolujen kemialliseen viestinsiirtoon aivoissa on laiskinta talven aikana ja vilkastuu nopeasti auringonpaisteen voimistuessa keväällä (Lambert ym. 2002). Serotoniinin yhden vastaanottimen 5- HT2A-reseptorin toiminnassa ilmenevät muutokset voivat aiheuttaa aistiharhoja ja mielialan muutoksia, jotka epäedullisissa olosuhteissa saattavat lisätä itsemurhariskiä (Turecki ym. 1999, Pandey ym. 2002). Tällaiset muutokset aivoissa saattavat ilmentyä etenkin stressaavissa elämäntilanteissa mutta myös keväisen auringonpaisteen voimasta. Vaikka näyttö itsemurhan taustalla vaikuttavista neurobiologisista muutoksista alkaakin jo olla vakuuttavaa (Mann 1998), niin itsemurhaan johtanut käyttäytyminen voi kertoa paitsi fysikaalisten ja biologisten tekijöiden suorasta vaikutuksesta myös näihin sidoksissa olevien sosiaalisten tekijöiden merkityksestä (Souêtre ym. 1987). Itsemurhien ehkäisyn kannalta tuloksemme rohkaisevat suuntaamaan huomion etenkin lääkeainemyrkytysten ehkäisyyn, sillä kyseinen tekotapa on naisten itsemurhissa tavallisin ja yleistymässä myös miesten parissa. Itsemurhien vuodenaikaisvaihteluun tulisi myös kiinnittää huomiota, lähinnä tehostamalla itsemurhavaaran havaitsemista riskiryhmissä, sillä menetelmiin vaikuttamisen keinot ovat tältä osin jo rajalliset. Itsemurhakuolleisuus Suomessa vuosina

8 Kirjallisuutta Appleby L, Cooper J, Amos T, Faragher B. Psychological autopsy study of suicides by people aged under 35. Br J Psychiatry 1999;175: Beskow J, Kerkhof A, Kokkola A, Uutela A. Suicide prevention in Finland : external evaluation by an international peer group. Ministry of Social Affairs and Health Copies 1999:2. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, Cheng ATA, Chen THH, Chen C-C, Jenkins R. Psychosocial and psychiatric risk factors for suicide: case-control psychological autopsy study. Br J Psychiatry 2000;177: Cleveland WS, Devlin SJ. Locally-weighted regression: an approach to regression analysis by local fitting. J Am Stat Assoc 1988;83: Cleveland RB, Cleveland WS, McRae JE, Terpenning I. STL: a seasonaltrend decomposition procedure based in loess. J Official Statistics 1990;6:3 73. Gunnell D, Middleton N, Whitley E, Dorling D, Frankel S. Influence of cohort effects on patterns of suicide in England and Wales, Br J Psychiatry 2003;182: Hakko H, Räsänen P, Tiihonen J. Secular trends in the rates and seasonality of violent and nonviolent suicide occurrences in Finland during J Affect Disord 1998;50: Hall WD, Mant A, Mitchell PB, Rendle VA, Hickie IB, McManus P. Association between antidepressant prescribing and suicide in Australia, : trend analysis. BMJ 2003;326: Harris EC, Barraclough B. Suicide as an outcome for mental disorders: a meta-analysis. Br J Psychiatry 1997;170: Henriksson MM, Aro HM, Marttunen MJ, ym. Mental disorders and comorbidity in suicide. Am J Psychiatry 1993;150: Isacsson G. Suicide prevention a medical breakthrough? Acta Psychiatr Scand 2000;102: Lambert GW, Reid C, Kaye DM, Jennings GL, Esler MD. Effect of sunlight and season on serotonin turnover in the brain. Lancet 2002; 360: Lambert G, Reid C, Kaye D, Jennings G, Esler M. Increased suicide rate in the middle-aged and its association with hours of sunlight. Am J Psychiatry 2003;160: La Vecchia C, Lucchini F, Levi F. Worldwide trends in suicide mortality, Acta Psychiatr Scand 1994;90: Lääkelaitos ja Kansaneläkelaitos. Suomen lääketilasto Helsinki: Edita Prima, Mann JJ. The neurobiology of suicide. Nat Med 1998;4: McCullagh P, Nelder JA. Generalized linear models. 2. painos. London: Chapman and Hall, Mitler MM, Hajdukovic RM, Shafor R, Hahn PM, Kripke DF. When people die: cause of death versus time of death. Am J Med 1987; 82: Morrell S, Page A, Taylor R. Birth cohort effects in New South Wales suicide, Acta Psychiatr Scand 2002;106: Mortensen PB, Agerbo E, Erikson T, Qin P, Westergaard-Nielsen N. Psychiatric illness and risk factors for suicide in Denmark. Lancet 2000;355:9 12. Mäkelä P. Alcohol consumption and suicide mortality by age among Finnish men, Addiction 1996;91: Neeleman J, Wessely S, Wadsworth M. Predictors of suicide, accidental death, and premature natural death in a general-population birth cohort. Lancet 1998;351:93 7. Näyhä S. Short and medium-term variations in mortality in Finland: a study on cyclic variations, annual and weekly periods and certain irregular changes in mortality in Finland during period Scand J Soc Med 1981;8 (Suppl 21): Pandey GN, Dwivedi Y, Rizavi HS, ym. Higher expression of serotonin 5- HT2 A receptors in the postmortem brains of teenage suicide victims. Am J Psychiatry 2002;159: Petridou E, Papadopoulos FC, Frangakis CE, Skalkidou A, Trichopoulos D. A role of sunshine in the triggering of suicide. Epidemiology 2002;13: Qin P, Agerbo E, Mortensen PB. Suicide risk in relation to socioeconomic, demographic, psychiatric, and familial factors: a national register-based study of all suicides in Denmark, Am J Psychiatry 2003;160: Souêtre E, Salvati E, Belugou JL, Douillet P, Braccini T, Darcourt G. Seasonality of suicides: environmental, sociological and biological covariations. J Affect Disord 1987;13: Turecki G, Brière R, Dewar K, ym. Prediction of level of serotonin 2A receptor binding by serotonin receptor 2A genetic variation in postmortem brain samples from subjects who did or did not commit suicide. Am J Psychiatry 1999;156: Yip PSF, Chao A, Chiu CWF. Seasonal variation in suicides: diminished or vanished. Br J Psychiatry 2000;177: TIMO PARTONEN, dosentti, erikoistutkija timo.partonen@ktl.fi JARI HAUKKA, dosentti, erikoistutkija JOUKO LÖNNQVIST, professori, osastonjohtaja Kansanterveyslaitos, mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Mannerheimintie Helsinki 1834 T. Partonen, ym.