5 5 < > < > Kaste ja Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäsenyys. Dop och medlemskap vid evangelisk lutherska kyrkan i Finland

Transkriptio

1 < > < > Kaste ja Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäsenyys Dop och medlemskap vid evangelisk lutherska kyrkan i Finland Esittelijä: Valmistusvaliokunta; Jari Jolkkonen Aloitteen tausta Piispa Simo Peura esittää piispainkokoukselle sen selvittämistä, miten lapsi, jonka kaste on toimitettu ilman kirkkoon liittämisen tarkoitusta, voidaan ottaa kirkkomme yhteyteen. Taustalla on niin sanotun Luther säätiön piirissä tapahtunut luvaton kastetoiminta. Aloitteessa todetaan, että pyhän kasteen sakramenttia koskevana asia on kirkon itseymmärryksen ja elämän kannalta olennainen. Augsburgin tunnustuksen mukaan sakramentteja tulee hoitaa oikein. Ne ovat evankeliumin rinnalla kirkon perustavia tuntomerkkejä (CA 7). Augsburgin tunnustus toteaa, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista (CA 14). Luther säätiön Ruotsissa vihityt henkilöt ovat kastaneet Suomen evankelis luterilaiseen kirkkoon kuuluvien vanhempien lapsia. Kasteet on toimitettu vettä käyttäen ja pyhän kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Tällöin on toteutunut kasteen kaksi perustavaa piirrettä. Ruotsissa vihityillä henkilöillä ei kuitenkaan ole pappisoikeuksia missään kirkossa. He eivät kasta kirkon jäsenyyteen ja sen hengelliseen yhteyteen. Siten kasteeseen kuuluva kolmas olennainen piirre jää toteutumatta säätiön kasteissa. Tämä käy ilmi muun muassa siitä, että kasteasiakirjojen täyttäminen ja lapsen kirkon yhteyteen ottaminen on jätetty vanhempien huoleksi. Säätiön toiminta on aiheuttanut hämmennystä sekä seurakuntalaisten että seurakunnan työntekijöiden keskuudessa. Aloitteen mukaan kirkon jäsenyys ei ole vain muodollinen rekisteröintitoimenpide. Suomen evankelisluterilainen kirkko on hengellinen yhteisö, ja jäsenyydellä on siten syvä hengellinen ulottuvuus. Kasteeseen perustuu elämä kirkon hengellisessä yhteydessä. Kirkon tehtävänä on kantaa yhdessä vanhempien ja kummien kanssa vastuuta lapsen hengellisestä elämästä. Voimassa oleva lainsäädäntö Uskonnonvapauslain 3 :ssä säädetään, että jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä. Lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi kuitenkin huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Kaksitoista vuotta täyttänyt voidaan liittää uskonnolliseen yhdyskuntaan tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan. Saman lain 3 :n 4 momentissa säädetään muun muassa, että Suomen evankelis luterilaisella kirkolla on oikeus määrätä jäseneksi ottamisen edellytyksistä kirkon omassa lainsäädännössä. Kirkkolain 1 luvun 3 :ssä säädetään, että kirkon jäseneksi otetaan pyhässä kasteessa. Kirkkojärjestyksessä määrätään, miten jo kastettu henkilö otetaan kirkon jäseneksi. Lisäksi todetaan, että kirkon 2

2 jäseneksi liittymisestä ja kirkosta eroamisesta on voimassa, mitä uskonnonvapauslaissa (453/2003) säädetään. Alle kaksitoistavuotias lapsi voidaan liittää kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa tai huoltajansa on kirkon jäsen ja jos lapsen jäsenyydestä on sovittu tai päätetty uskonnonvapauslain 3 :ssä säädetyllä tavalla. Kirkkojärjestyksen 1 luvun 3 :n mukaan kirkon jäseneksi otetaan 1) lapsi pyhässä kasteessa; 2) rippikoulun käynyt evankelis luterilaiseen kirkkoon aikaisemmin kuulunut henkilö, joka ilmoittaa tahtovansa tunnustaa kirkon uskoa; sekä 3) muu säädetyn iän täyttänyt henkilö, joka ei kuulu evankelisluterilaiseen kirkkoon, siten, että hän tarpeellisen opetuksen jälkeen saa kasteen tai, jos hänet on oikein kastettu, tunnustaa kirkon uskon. Lisäksi säädetään kirkoista, joiden kanssa kirkolliskokous on hyväksynyt sopimuksen kirkon jäseneksi tulemisesta. Näiden kirkkojen jäsenten osalta Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi tulee oikein kastettu lapsi sekä säädetyn iän täyttänyt henkilö asianomaisen ilmoituksen perusteella. Jos kirkkoherra ei suostu kirkkoon liittymistä koskevaan pyyntöön, hänen on saatettava asia kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston ratkaistavaksi. Ratkaisu on valituskelpoinen. Yllämainitusta säädöksestä seuraa, että kirkkoon liittyvän kastetta on aina voitava pitää oikeana. Toisaalta säädös ei merkitse liittämispakkoa. Muun kuin oman kirkon papin toimittama oikea kaste ei välittömästi oikeuta tai velvoita liittämään kastettua kirkkomme jäseneksi. Kirkkolain 3 luvun 2 :ssä säädetään, että kaikki kirkon jäsenet kuuluvat seurakuntiin. Kullakin seurakunnalla on määrätty alueensa. Kirkon jäsen on sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hänellä on kuntalaissa tarkoitettu kotikunta. Kirkkohallitukselle annetaan oikeus määrätä poikkeamisesta asuinperiaatteesta. Säädöksen mukaan seurakunnassa voi olla myös poissaoleviksi merkittyjä, ulkomailla pysyvästi asuvia jäseniä. Edellisestä käy ilmi, että kirkon jäseneksi tullaan kastetoimituksessa. Samalla liitytään myös paikallisseurakunnan jäseneksi. Kastetoimituksen jälkeen tapahtuva rekisteröinti ilmoituksen täyttäminen ja vastaanottaminen ovat kasteessa syntyneen jäsenyyden hallinnollinen ilmaus. Rekisteröinti ilmoitusta ei voida ulkoistaa esimerkiksi vanhemmille, vaan sen antaminen ja vastaanottaminen kuuluvat kirkon toimivaltaiselle viranhaltijalle. Koska kaste toimitetaan aina jonkin kirkon jäseneksi liittäen, on kasteen toimittajan noudatettava uskonnonvapauslakia. Kun kastetaan Suomen evankelis luterilaisen kirkon yhteyteen, on lisäksi noudatettava kirkkolainsäädäntöä. Pyhän kasteen toimittaa pappi. Oikein kastettua ei saa kastaa uudelleen (KJ 2:13). Hätäkasteesta on säädetty erikseen (KJ 2:14). Oikeasta kasteesta ei ole erillistä säädöstä. Kuitenkin hätäkastetta koskevassa säädöksessä (KJ 2:14) mainitaan, että sen tulee toimittaa (1) kirkon jäsen tai muu kristitty (2) vettä käyttäen (3) kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Säädös painottaa kasteen ulkoista muotoa. Kirkkolain esitöissä ei pohdita tarkemmin muita ehtoja. Kuitenkin vuoden 1988 Kirkkolain uudistamiskomitean mietinnössä todetaan, että pelkkä kasteen ulkoinen suorittaminen määrätyllä tavalla ei automaattisesti täytä oikean kasteen ehtoja: Oikealla kasteella ei tarkoiteta ulkonaista muotoa eikä kirkkokäsikirjan mukaista kastetta sellaisenaan, vaan niitä 3

3 periaatteita, jotka tekevät kasteen oikeaksi (Ukom 1988, 2/2, 174). Mietintö viittaa muun muassa Schmalkadenin opinkohtiin (AS III:5) sekä vuoden 1571 kirkkojärjestykseen, jonka mukaan kasteen tekevät oikeaksi Jumalan sana, vesi ja henki. Kirkkolainsäädännön kommentaarissa määritellään, että mainittujen ehtojen lisäksi oikea kaste toimitetaan aina jossakin kristillisessä kirkko tai uskontokunnassa: Oikealla kasteella tarkoitetaan myös muussa kristillisessä kirkkokunnassa tai uskontokunnassa suoritettua kastetta, jonka on toimittanut kastettu henkilö vettä käyttäen kolmiyhteisen Jumalan nimeen (KJ 1:3/sel.). KJ 2:27 :n mukaan toisen evankelis luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön pappi voi Suomen evankelis luterilaisessa kirkossa yksittäistapauksissa suorittaa kirkollisia toimituksia. Tätä perussäädöstä täydentää piispainkokouksen 2002 antama kirkon säädöskokoelmassa (KS 86) julkaistu täytäntöönpanomääräys. Siinä luetellaan kirkot, joiden pappi voi suorittaa Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa kirkollisia toimituksia: Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkot, Saksan evankelisen kirkon (EKD) jäsenkirkot sekä Englannin kirkko, Skotlannin kirkko, Skotlannin episkopaalinen kirkko, Walesin kirkko ja Irlannin kirkko. Päätöksen mukaan muiden evankelis luterilaisten kirkkojen ja yhdyskuntien pappien osalta ratkaisuvalta kuuluu piispalle. Kirkollisen toimituksen suorittamisesta on sovittava asianomaisen kirkkoherran kanssa etukäteen. Kirkkoherran tehtävänä on huolehtia, että toimituksen suorittava pappi saa riittävät tiedot toimituksen suorittamiseen liittyvästä Suomen lainsäädännöstä ja muista huomioon otettavista seikoista. Päätös koskee vain yksittäistapauksia. Toisessa kirkossa vihityn papin on saatava KJ 5:8 :n nojalla pappisoikeudet Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa ennen kuin hän voi hoitaa normaaleja papin tehtäviä seurakunnassa. Rikoslain 16 luvun 9 :ssä säädetään virkavallan anastuksesta. Rikokseksi säädetään oikeudeton esiintyminen toimivaltaisena virkamiehenä sekä oikeudeton ryhtyminen virkatoimeen. Säännös kuuluu seuraavasti: Joka toista erehdyttääkseen 1) ilman lakiin perustuvaa oikeutta ryhtyy toimeen, jonka vain julkista valtaa käyttävä toimivaltainen viranomainen saa tehdä, tai 2) muuten esiintyy virkatehtävässä olevana julkista valtaa käyttävänä virkamiehenä, on tuomittava virkavallan anastuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Korkeimman oikeuden tai hovioikeuksien oikeuskäytäntöä rikoksesta on hyvin niukalti. Lain esitöistä saa jonkinlaista johtoa asian arvioimiseen. Esitöissä todetaan seuraavaa. Ryhtyminen ilman lakiin perustuvaa oikeutta toimeen, jonka vain julkista valtaa käyttävä toimivaltainen viranomainen saa tehdä, tapahtuu yleensä siten, että tekijä muita erehdyttäen esiintyy ikään kuin todellisuudessa olisi virkamies ja olisi siinä ominaisuudessa oikeutettu ryhtymään virkatoimeen. Virkavallan anastus voi toteutua myös siten, että tekijä ei kiistä yksityishenkilön ominaisuuttaan, mutta ryhtyy kuitenkin toimeen, jonka vain asianomainen virkamies saa tehdä. Erehdyttäminen liittyy tällaiseen virkavallan anastukseen sillä tavoin, että annetaan toisten ymmärtää yksityishenkilönkin saavan ryhtyä mainitun kaltaisiin viranomaistoimiin. 4

4 Myös virkamies tai julkisyhteisön työntekijä taikka muu henkilö voi syyllistyä virkavallan anastukseen. Edellytyksenä on se, että tällainen henkilö ryhtyy sellaiseen toimeen, jolla ei ole asiallista yhteyttä hänen omasta asemastaan johtuviin tehtäviin. Virkavallan anastusta on ryhtyminen esimerkiksi toimiin, jotka kuuluvat toiselle julkisyhteisölle kuin sille, johon tekijä on palvelussuhteessa. Samoin virkavallan anastusta on ryhtyminen viranomaistoimiin, joihin saa ryhtyä vain toiseen viranomaisorganisaatioon kuuluva viranomainen. Kuopion tuomiokapituli teki ratkaisun, jonka mukaan säätiön piirissä tapahtunutta toimitusta ei ole pidettävä oikein toimitettuna kasteena. Keskeisenä perusteena oli se, ettei kyseistä lasta ole kasteessa liitetty minkään kristillisen kirkkokunnan tai uskontokunnan jäseneksi. Tämä on puolestaan seurausta siitä, että toimituksen suorittanut henkilö ei ole Suomen evankelis luterilaisen kirkon pappi eikä voi muunkaan kirkon papista annettujen edellytysten mukaisesti hoitaa toimituksia yksittäistapauksissa Suomen evankelis luterilaisessa kirkossa. Kapitulin perustelujen mukaan oikealla kasteella tarkoitetaan myös muussa kristillisessä kirkkokunnassa tai uskontokunnassa suoritettua kastetta, jonka on toimittanut kastettu henkilö vettä käyttäen kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Oikein toimitetun kasteen yksi kriteeri on siis kastettavan liittäminen jonkin kristillisen kirkkokunnan tai uskontokunnan jäseneksi. Kastetta ei siis toimiteta kristillisen kirkkokunnan tai uskontokunnan ulkopuolella. Kirkko oikeudellisesta näkökulmasta toimitukseen liittyy ainakin seuraavia ongelmia. Ensiksi kaste on toimitettu tietoisesti ilman, että se liittää Suomen evankelisluterilaisen kirkon tai minkään mukaan kirkon jäseneksi (KL 1:3, KJ 1:3). Edelleen se on toimitettu tietoisesti ilman, että se liittää paikallisseurakunnan jäseneksi (KL 3:2). Kasteen on toimittanut henkilö, jolla ei ole pappisoikeuksia eikä siten oikeutta hoitaa sakramentteja Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa (KL 5:1; KJ 5:8; KJ 2:13). Kaste on toimitettu sopimatta asiasta etukäteen piispan tai kirkkoherran kanssa (KS 86). Luther säätiön asema kirkossa Aloitteessa mainitun asian ratkaiseminen edellyttää Luther säätiön juridisen ja kirkko oikeudellisen aseman selvittämistä. Arviointi ei kohdistu kehenkään henkilöön eikä sen tarkoituksena ole määritellä säätiön tulevaisuutta. Tarkastelu on rajatusti oikeudellinen. Kirkko oikeudellisesta näkökulmasta Luther säätiön yhdistää Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon yhteinen tunnustus sekä se, että sen piirissä toimii yksittäisiä Suomen evankelis luterilaisen kirkon pappeja. Suomen evankelis luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa uskoa, joka on lausuttu ekumeenisissa uskontunnustuksissa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa (KL 1:1). Säätiön sääntöjen 2 :ssä liitytään tähän kirkkolain tunnustuspykälään. Yhteistä tunnustusta on pidettävä vahvana yhdyssiteenä. Samalla tunnustus edellyttää, että kirkossa tulee olla järjestys (esim. Kol. 2:5; CA 14). Papin tulee sekä sitoutua kirkon tunnustukseen että noudattaa kirkkolakia ja järjestystä. Tunnustuksesta luopuminen merkitsee harhaoppia, järjestyksen rikkominen johtaa hajaannukseen eli skismaan. Kirkon tehtävänä on tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi (KL 1:2). Säätiön säännöistä ei käy tarkemmin ilmi, miten se ymmärtää suhteensa Suomen evankelis 5

5 luterilaiseen kirkkoon, sen tehtävään ja järjestykseen. Säätiön tehtävä määritellään kapeammin tunnustuksellisen luterilaisen uskon levittämiseksi. Luther säätiön toimintaa säätelee säätiölaki sekä muu valtiollinen lainsäädäntö. Säätiön säännöt on alistettava Patentti ja rekisterihallituksen vahvistettavaksi. Sille on myös ilmoitettava säätiön toimintaja tilintarkastuskertomukset sekä hallituksen jäsenten vaihtuminen. Säätiöllä ei voi olla henkilöjäseniä. Luther säätiö ei kuulu kirkon virallisiin lähetysjärjestöihin eikä se edusta kirkkoa esimerkiksi sopimuksissa tai neuvotteluissa. Kirkkolaki ja järjestys koskevat seurakuntia, mutta eivät säätiön toimintaa. Ne kuitenkin sitovat pappisvirkaan liittyvien toimien osalta säätiön piirissä toimivia Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappeja. Säätiön sääntöjen 2 :ssä viitataan kirkkomme tunnustuskirjoihin. Muutoin Suomen evankelisluterilaista kirkkoa ei mainita. Säätiö sanoo tunnustavansa yhden konstituution periaatteen. Periaatetta ei selkeästi määritellä. Säännöistä voidaan päätellä, että säätiön syntymiseen on vaikuttanut naisten vihkiminen pappisvirkaan. Ne papit, jotka toimivat jumalanpalvelusyhteydessä naispappien kanssa, eivät voi toimia liturgina tai saarnaajana yksinomaan säätiön vastuulla olevissa jumalanpalveluksissa käytännössä tämä kattaa piispakunnan lisäksi yli 90 % virassa olevasta papistosta. Näiden pappien sanotaan särkevän edellä mainitun konstituution. Edellä ei kuitenkaan ole viitattu mihinkään konkreettiseen konstituutioon tai kirkkojärjestykseen. Epäselväksi jää myös, sidotaanko sakramenttien pätevyys sukupuoleen. Säätiön on väljästi yhteydessä Ruotsissa toimivaan Missionprovinsen järjestöön (myöhemmin Mpr). Missionprovinsenin suhde Ruotsin kirkkoon on vastaavalla tavalla epäselvä. Perustamisasiakirjassa ja provinssijärjestyksessä tunnustus määritellään Ruotsin kirkon tunnustuksen mukaiseksi. Asian kannalta on olennaista, että sen toiminta rajataan nimenomaisesti Ruotsiin (Den är en fri provins i Sverige). Toisaalta ei käy ilmi, onko se esimerkiksi Ruotsin kirkon palvelujärjestö, kirkosta riippumaton yhdistys vai luterilainen vapaakirkko. Mpr käyttää itsestään ilmauksia vapaa yhteisö (en fri gemenskap), kirkollinen struktuuri (en kyrkilig struktur) ja Ruotsissa toimiva vapaa provinssi (en fri provins). Kiistanalaisen määritelmän mukaan se katsoo olevansa Ruotsin kirkossa toimiva ei alueellinen hiippakunta (ett icke territoriellt stift), mutta ilmaus kuvaa vain sen omaa itseymmärrystä. Hiippakunta on perustettava voimassa olevan kirkollislain mukaisesti eikä sitä voi perustaa yksipuolisesti. Mpr:ia ei ole perustettu Ruotsin kirkollislain mukaisesti eivätkä Ruotsin kirkko ja valtio tunnusta sitä hiippakunnaksi. Mpr:n palvelukseen siirtyneet papit on erotettu Ruotsin kirkon pappisvirasta. Mpr pitää Ruotsin kirkon entistä pappia Arne Olssonia piispana. Lisäksi sillä on kaksi muuta piispaksi kutsuttua työntekijää, kymmenen jumalanpalvelusyhteisöä sekä noin 1000 jäsentä. Kenian evankelisluterilaisen kirkon piispa Walter Obare toimitti piispaksi vihkimisen, johon Olsson osallistui. Vihkimys oli Ruotsin kirkon järjestysmuodon vastainen. Afrikkalaiset piispat arvostelivat Obaren toimia ja pyysivät häntä pidättymään vihkimyksestä. Luterilainen maailmanliitto piti Obaren toimia sopimattomana sekaantumisena toisen sisarkirkon elämään. LML:n neuvosto erotti hänet luottamustehtävistä samana vuonna. Olsson on toimittanut papiksi vihkimisiä, joihin on osallistunut useita suomalaisia. Näillä henkilöillä ei ole pappisoikeuksia Suomen evankelis luterilaisessa kirkossa eikä tiettävästi missään muussakaan kirkossa. He eivät ole minkään suomalaisen piispan ja tuomiokapitulin alaisuudessa, vaan katsovat toimivansa Mpr:n alaisuudessa. Aloitteessa tarkoitettu kastetoiminta koskee nimenomaan näiden henkilöiden toimittamia kasteita. Lisäksi säätiön piirissä toimii myös Suomen evankelis luterilaisen kirkon 6

6 pappeja, mutta heidän toimiensa arviointi ei kuuluu tähän yhteyteen, vaan asianomaiselle piispalle ja tuomiokapitulille. Luther säätiön retoriikassa vihkimistoimituksia on pyritty oikeuttamaan sillä, että naispappeuteen torjuville olisi asetettu erityinen virkakielto pappisvirkaan tai papinvirkaan (esim. Savon Sanomat ). Tällaista kieltoa ei ole olemassa. Piispainkokous totesi antamassaan selonteossa, että kirkolliskokouksen 1986 hyväksymän ponnen mukaisesti naispappeuteen torjuvasti suhtautuvilla on edelleen mahdollisuus työskennellä kirkossa sekä tulla vihityksi papiksi ja nimitetyksi kirkon virkoihin. Naispappeuteen torjuvasti suhtautuvan ei tarvitse jättää virkaansa. Kumpikaan osapuoli naispappeutta vastustava tai sen hyväksyvä ei ole harhaoppinen. Voimassa olevat valtiolliset ja kirkolliset lait velvoittavat tekemään yhteistyötä kaikilla tasoilla. Ne eivät anna oikeutta kieltäytyä minkään laillisesti annetun työtehtävän toteuttamisesta. Kaikilla on velvollisuus toimia yhteistyössä ja varjella kirkon ykseyttä. Asian teologista ja kirkko oikeudellista arviointia Asian synnyttämässä julkisessa keskustelussa on esitetty, että luterilaisen käsityksen mukaan kasteessa ei olisi kyse kirkkoon liittämisestä eli initiaatiosta. Kaste olisi pohjimmiltaan Jumalan ja ihmisen välinen yksityisluontoinen tapahtuma, jonka jälkeen kirkko kutsuu kastettuja yhteyteensä (Kotimaa ja ). Säätiön piirissä on toisaalta esitetty päinvastoin, että kasteessa olisi kysymys initiaatiosta. Tällöin kaste ei kuitenkaan liittäisi paikalliseen (näkyvään) kirkkoon, vaan Kristuksen universaaliin (näkymättömään) kirkkoon. Paikallisesti järjestäytyneeseen kirkkoon tässä tapauksessa Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon ja sen seurakuntaan liittäminen olisi näkymättömään kirkkoon liittymisestä erillinen, juridis hallinnollinen rekisteröintitoimenpide (Savon Sanomat ja ). Edellinen saa hengellisen sisällön, jälkimmäistä pidetään vain inhimilliseen järjestykseen kuuluvana muodollisena seurauksena, jolla ei ole hengellistä merkitystä. Edelleen kastetoimintaa on puolustettu sillä, että oikea kaste ei ole riippuvainen pappisvirasta. Esimerkiksi hätäkasteen voi toimittaa kuka tahansa kristitty. Pätevän kasteen edellytys olisi pelkästään veden käyttäminen ja kolmiyhteisen Jumalan nimen lausuminen (Savon Sanomat ). Luther säätiön omissa, kasteista annetuissa selvityksissä (9.1. ja ) esitetään useita, keskenään jännitteisiä tulkintoja kasteen ja initiaation suhteesta. Yhtäältä (1) kastetta sanotaan yleisellä tasolla portin sakramentiksi, jossa kastettu liitetään Kristuksen maailmanlaajaan kirkkoon liittämällä hänet jonkin konkreettisen seurakunnan yhteyteen. Toisaalta (2) myönnetään, että lähetyshiippakunnassa vihityn henkilön kastetoimitus ei liitä lasta automaattisesti Suomen ev.lut. kirkon jäsenyyteen. Tämä käsitys näyttää olevan ristiriidassa kolmannen (3) tulkinnan kanssa, jonka mukaan ketään ei kasteta Luther säätiöön, vaan Suomen ev.lut. kirkkoon. Neljännen (4) sanamuodon mukaan lähetyshiippakunnassa vihityn henkilön kaste liittää kastettavan Kristuksen kirkon yhteyteen ja [Luther säätiön] paikallisen jumalanpalvelusyhteisön jäseneksi siinä toivossa että kastettu myöhemmin hyväksytään myös Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäseneksi. Mikäli säätiö katsoo, että po. kasteet liittävät Suomen evankelis luterilaiseen kirkon yhteyteen, toiminta täyttää ilmeisesti rikoslaissa mainitun virkavallan anastamisen tunnusmerkit. Jos taas katsotaan, että 7

7 po. kasteet liittävät ainoastaan näkymättömään kirkkoon, ajaudutaan ristiriitaan luterilaisen tunnustuksen kanssa. Tunnustuskirjat torjuvat puhtaasti henkistyneen (spiritualistisen) kirkkokäsityksen, jossa näkyvä ja näkymätön kirkko irrotetaan toisistaan erillisiksi. Henkistynyt kirkkokäsitys oli tyypillistä pietismin ja liberaaliprotestantismin piirissä. Kastaminen säätiön omaan jäsenyyteen taas näyttäisi merkitsevän muun muassa sitä, että säätiö olisi tosiasiallisesti irtaantunut Suomen evankelis luterilaisen kirkon yhteydestä, jossa se kuitenkin sanoo toimivansa. Säätiölain mukaan säätiöllä ei voi olla henkilöjäseniä. Säätiön omassa selvityksessä kastaminen Luther säätiön jäseneksi sekä torjutaan (edellä kohta 3) että myönnetään (edellä kohta 4), ellei kyse ole jäsenyydestä kahdessa tarkemmin määrittelemättömässä merkityksessä. Jo edellä kuvattu julkinen keskustelu osoittaa, että aloitteessa mainittuun asiaan liittyy useita kasteen teologiaa, kirkko oppia sekä pappisvirka koskevia teologisia ja kirkko oikeudellisia ongelmia. Kysymys koskettaa sekä kirkon tunnustusta että kirkon järjestystä. Kirkkolain 1. luvun 1 :n mukaan Suomen evankelisluterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkkolaki, kirkkojärjestys ja kirkkokäsikirja heijastavat ja soveltavat tätä niin sanottua tunnustuspykälää. Asian ratkaiseminen edellyttää sen selvittämistä, katsotaanko sellainen kaste, joka on toimitettu ilman kirkkoon liittämisen tarkoitusta, oikeaksi vai ei. Asian selvittämiseksi on vastattava kolmeen kysymykseen. 1. Onko kasteessa kyse kirkkoon liittämisestä? 2. Jos on, liittääkö kaste näkyvään vai näkymättömään kirkkoon? 3. Kenellä on oikeus toimittaa kaste? Kaste liittää kirkkoon Sekä Raamatussa että luterilaisissa tunnustuskirjoissa kasteeseen liitetään useita merkityksiä. Kasteessa lahjoitetaan esimerkiksi syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus tekoinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa (Iso katekismus). Tässä selvityksessä kysymys on kuitenkin rajattava siihen, merkitseekö kaste myös kirkkoon liittämistä. Yksi kasteen merkityksistä on initiaatio kirkon yhteyteen. Raamatun ja tunnustuskirjojen mukaan kaste liittää kastettavan Kristuksen ruumiin eli kirkon jäsenyyteen. Apostoli Paavalin mukaan kaikki Kristuksen yhteyteen kastetut muodostavat yhden ruumiin. Tämän ruumiin yhteyteen tullaan kasteessa: Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13) Ruumis merkitsee paavalilaisessa kielenkäytössä sekä Kristusta että hänen kirkkoaan: Seurakunta (ekkleesia) on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä (Ef. 1:23). Kristuksen kirkolla on vain yksi kaste, ja kastetuilla on velvollisuus tukea ja edistää kirkon ykseyttä: Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! (Ef. 4:3 5) 8

8 Yhteiskunnan ja yhteisön kuvaaminen ruumiina oli antiikin maailmassa tavallista. Huomiota herättää kuitenkin se, että Paavali ei sano seurakunnan olevan ikään kuin ruumis, vaan että seurakunta on Kristuksen ruumis (1. Kor. 12:27). Fyysisen ruumis käsitteen johdosta Paavali väittää muualla, että ruumiillista koskevana seksuaalinen synti liittää koko Kristuksen ruumiin sopimattomiin henkilöihin: Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä (1. Kor. 6:15 20). Paavalin mukaan seurakuntaan liittyminen ei siis synnytä vain hengellistä yhteyttä, vaan hyvin konkreettisen, jopa fyysisen yhteyden. Tähän Kristuksen ruumiiseen liittyminen on tapahtunut kasteessa (eis hen sooma ebaptistheemen) (1. Kor 12:13). Samassa 12. luvussa Paavali käsittelee seurakunnan sisäisiä ristiriitoja ja eri jäsenten tehtäviä seurakunnassa. Seurakuntavirat, kuten apostolit, profeetat, opettajat esiintyvät karismaattisluonteisten armolahjojen rinnalla. Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä (12:28). Seurakunnan kuvaaminen Kristuksen ruumiina sisältää ajatuksen, että ruumiissa erilaiset seurakunnan jäsenet ja tehtävät liittyvät yhteen. Toisten tehtäviä ei saa halveksia eikä ole oikein tavoitella itselleen kaikkia tehtäviä ja armolahjoja. Jokaiselle kuuluu omaa tehtävänsä. Omavaltainen toiminta rikkoo sekä tätä periaatetta että seurakunnan ykseyttä vastaan. Uuden testamentin mukaan kirkko on kasteen edellytys (Schlink: Lehre von der Taufe, 1969, ). Tämä käy ilmi Apostolien tekojen 2. luvusta. Ensin kuvataan helluntaina tapahtunut Pyhän Hengen vuodattaminen, jota pidetään myös kirkon syntymisenä. Tämän jälkeen Pietari julistaa evankeliumia ja kehottaa ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen syntien anteeksi antamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi (Apt. 2:37). Kaste liittää siihen seurakuntaan ja uskovien joukkoon, joka sai syntynsä Pyhän Hengen vuodattamisesta: Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä (Apt. 2:41). Toisella ja kolmannella vuosisadalla kirkko yleensä hylkäsi harhaoppisten (hereetikkojen) ja riidanhaastajien (skismaatikkojen) kasteet. Varhaisen kirkon aikana erityisesti Pohjois Afrikassa kirkko joutui niin kutsutun donatolaiskiistan yhteydessä ottamaan kantaa kirkon yhteydestä irtaantuneiden ryhmien kasteisiin. Kirkkoisistä erityisesti Tertullianus ja Cyprianus katsoivat, että harhaoppisten ja kirkosta irtaantuneiden ryhmien kasteet eivät olleet oikeita. Näistä ryhmistä katoliseen kirkkoon palanneet oli kastettava. He eivät voi antaa sellaista mitä heillä ei ole (Tertullianus, De bapt. 15; Cyprianus, Ep ). Rooman piispana toiminut toiminut Stefanus oli ilmeisesti toista mieltä, mutta hänen kirjoituksensa eivät ole säilyneet. Välien selvittely kesti useamman vuosisadan. Vähitellen vakiintui käytäntö, jossa skismaatikkojen suorittamat kasteet hyväksyttiin siten, että näistä ryhmistä takaisin pyrkineet otettiin kirkon yhteyteen erillisessä toimituksessa. Kirkon yhteyden ulkopuolella toimitettujen kasteiden tunnustaminen ei merkinnyt harhaopin tai skisman hyväksymistä, vaan sen tunnustamista, että kaikkivaltias Jumala voi toimia myös harhaoppisten ja skismaatikkojen kautta silloin, kun he toimivat niin kuin kirkko toimii (Schlink 1969, 101). Myös Lutherin Ison Katekismuksen mukaan (IV, 2 ja 64) kaste liittää kirkkoon: Ensiksi ryhdymme selittämään kastetta, jossa meidät aluksi otetaan kristikunnan yhteyteen (in Christianorum communionem, in die Christenheit genommen). Sama oppi esitetään myös Vähässä Katekismuksessa, jonka mukaan kaste on pääsy kaikkien pyhien yhteyteen (Eingang zu aller heiligen Gemeinschaft, introitus ad societas sanctorum). 9

9 Latinankielisessä tekstissä ilmaisut christianorum communionem ja societas sanctorum viittavat konkreettiseen yhteisöön, eivät vain taivaalliseen tai näkymättömään yhteisöön. Myös termit introitus ja Eingang ovat konkreettisia, eivät vain abstrakteja tai symbolisia. Myös kirkkokäsikirjan kastekaavan sanamuodot heijastavat Raamatun ja tunnustuskirjojen käsitystä kasteesta initiaationa kirkon jäsenyyteen. Tämä käy ilmi muun muassa seuraavista kastekaavan sanamuodoista: Kasteessa sinä otat meidät hoitoosi ja seurakuntasi yhteyteen (kollehta rukous) Kaste liittää meidät Kristukseen ja hänen seurakuntansa yhteyteen (allokuutio) yhdistäköön meidät yhteisessä ilossa kaikkiin niihin veljiimme ja sisariimme, jotka on kasteessa liitetty Kristuksen ruumiiseen (ns. vedenpaisumus rukous) Pyhässä kasteessa NN (etunimet) on otettu Kristuksen kirkon ja X:n seurakunnan jäseneksi. Suljemme hänet ja hänen kotinsa rakkauteemme ja esirukouksiimme (papin sanat kastamisen jälkeen, jolloin pappi ottaa lapsen syliinsä) Ylistämme sinua siitä, että olet ottanut hänet pyhässä kasteessa omaksesi, seurakuntasi jäseneksi ja ikuisen elämän perilliseksi (esirukous) Rukoilemme tänään NN:n puolesta, joka on liitetty kasteessa seurakuntasi yhteyteen. (esirukouksen yhteydessä oleva kodin siunaamisen rukous). Ekumeenisesti vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että kristillinen kaste merkitsee kirkon yhteyteen liittämistä. Esimerkiksi Kirkkojen maailmanneuvoston hyväksymä BEM asiakirja kutsuu kastetta Paavalin ilmauksen pohjalta Kristuksen ruumiiseen liitämiseksi (engl. incorporation into the body of Christ). Porto Allegressa vuonna 2006 pidetyn Kirkkojen maailmanneuvoston 9. yleiskokouksen ykseyslausumassa kristillisen kirkon jäseneksi tuleminen (engl. initiation) yhdistetään kasteeseen (14.C.). Edellisen pohjalta voidaan todeta, että Raamatussa, patristisessa teologiassa, luterilaisissa tunnustuskirjoissa ja kirkkokäsikirjan kasteliturgiassa kaste merkitsee aina kirkkoon liittämistä. Asiasta vallitsee laaja ekumeeninen konsensus. Käsitys, jonka mukaan kaste ei liitä kirkkoon eikä edellytä kirkkoa, on ristiriidassa kirkon tunnustuksen kanssa. Näkyvän ja näkymättömän kirkon yhteenkuuluvuus Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkko oppi perustuu opille Kristuksen persoonasta. Kristillisen uskon mukaan Kristus on tosi Jumala ja tosi ihminen. Kristuksen jumalallinen ja inhimillinen luonto kuuluvat yhteen muuttamatta, erottamatta, sekoittamatta ja jakamatta (Khalkedonin konsiili; CA 2). Kristuksen kahden luonnon yhteenkuuluvuutta sovelletaan tunnustuskirjoissa myös kirkko oppiin. Kirkko on yhtä aikaa sekä näkyvä että näkymätön. Se koostuu vielä maan päällä taistelevista jäsenistä ja jo taivaassa riemuitsevista pyhistä. Maailmassa olevalla kirkolla on jäseniensä puolesta sekä todellisia että nimellisiä jäseniä. Näistä käsite eroista huolimatta tunnustuskirjoissa kirkosta puhutaan aina yksikössä. Yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti (CA 7). Yhden kirkon tuntomerkkeihin kuuluvat evankeliumin julistaminen puhtaasti ja sakramenttien toimittaminen oikein. Näkyvä ja näkymätön kirkko eivät ole empiirisesti erotettavissa. Oikeat ja nimelliset jäsenet tuntee vain Jumala. 10

10 Augsburgin tunnustuksen puolustuksen mukaan oikea ja katolinen kirkko on se, joka maailmassa (in der Welt) ja joka pitää yhden kasteen (Apol. 7, 10 11, saks.). Puolustuksessa torjutaan henkistynyt eli spiritualistinen (platonistinen) kirkkokäsitys, jonka mukaan tosi kirkko olisi näkymätön, kun taas näkyvä paikalliskirkko olisi vain sen varjo tai suoranainen vastakohta: Emme me liioin haaveksi mistään Platonin valtiosta, niin kuin jotkut ilkkuen väittävät, vaan toteamme, että kirkko, josta puhumme, on todella olemassa (Apol. 5, 20 21). Myös Luther torjuu jyrkästi näkyvän ja näkymättömän kirkon irrottamisen vastatessaan spiritualisti Thomas Münzerille: Koska olen nimittänyt kristillistä kirkkoa hengelliseksi yhteisöksi, sinä pilkkaat minua ikään kuin haluaisin rakentaa kuin Platon valtion, joka ei olisi missään (WA 7, 683). Lutherin mukaan yhdestä kirkosta voidaan puhua kahdella tavalla, yhtäältä hengellisenä ja sisäisenä ja toisaalta ruumiillisena ja ulkonaisena. Ei kuitenkaan niin, että tahtoisin erottaa ne toisistaan, sillä ne ovat yhtäaikaisia. Samoin puhun yhdestä ihmisestä, jota nimitän sielun puolesta hengelliseksi ja ruumiin puolesta ruumiilliseksi ihmiseksi (WA 6, 296). Näkyvän ja näkymättömän sijasta Luther puhuu yhdestä kirkosta yhtä aikaa ilmeisenä (manifesta) ja kätkettynä (abscondita). Kirkko voi olla kätketty ensiksi päänsä eli Kristuksen puolesta, toiseksi ruumiinsa eli todellisten jäsentensä puolesta sekä kolmanneksi siksi, että yksittäinen paikalliskirkko on vääristynyt valhekirkoksi (falsa ecclesia). Mikään näistä ei kuitenkaan löydy konkreettisen, maailmassa ilmenevän kirkon ulkopuolelta. Kristus kirkon todellisena päänä, pyhät kirkon todellisina jäseninä ja toisaalta myös paikallisesti vääristynyt valhekirkko löytyvät vain ja ainoastaan konkreettisen kirkon sisäpuolelta. Luterilainen käsitys kasteesta initiaationa yhden kirkon yhtä aikaa sekä näkymättömän Kristuksen kirkon että näkymättömän paikalliskirkon yhteyteen heijastaa yleistä ekumeenista vakaumusta. Tämä käy ilmi esimerkiksi Luterilaisen maailmanliiton ylläpitämän Strasbourgin Ekumeenisen Instituutin tutkimuksessa Baptism and the Unity of the Church (15 24): Ekumeenisesti vallitsee yleinen yksimielisyys siitä, että kaste on aina kaste sekä paikalliskirkon että universaalikirkon yhteyteen (engl. baptism is always both into a particular local church and into the church universal). Yhteenvetona voidaan todeta, että kaste liittää aina Kristuksen kirkkoon, joka on yhtäältä salattu, mutta joka ilmenee aina näkyvänä paikalliskirkkona. Käsitystä, jonka mukaan kaste toimitetaan vain näkymättömään, mutta ei näkyvään kirkkoon liittämiseksi, on pidettävä luterilaisen uskonkäsityksen vastaisena. Teologisesti arvioituna tällainen käsitys kasteesta ja kirkosta on yhteydessä Kristuksen todellisen ihmisyyden kieltävään harhaoppiin, doketismiin. Käsitystä onkin kutsuttu kirkko opilliseksi doketismiksi. Pappi sakramenttien hoitajana ja palvelijana Pappisvirka on Jumalan asettama ja säätämä (CA 5). Augsburgin tunnustuksen 14. artiklan mukaan sakramenttien hoitaminen kuuluu pappisviralle: Kirkollisesta järjestyksestä seurakuntamme opettavat, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista (CA 14). Asianomaista kutsumista ei tarkemmin määritellä eikä sitä muutenkaan voida arvioida pelkästään tunnustuksen perustella. Oikeasta kutsumisesta säädetään kulloinkin voimassaolevan kirkollisen järjestyksen mukaisesti. 11

11 Augsburgin tunnustuksen 5. ja 14. artiklan pohjalta Kirkkolaissa (KL 5) ja Kirkkojärjestyksessä (KJ 5) säädetään pappisvirasta. Niissä määrätään, miten tähän virkaan kutsutaan ja vihitään asianmukaisesti. Edelleen kirkkojärjestyksessä määrätään, että kasteen toimittaa pappi. Kuopion tapauksessa kasteen on toimittaneella henkilöllä ei ole pappisoikeuksia. Kirkko oikeudellisesti hän yksityishenkilö, jolla on samat oikeudet kuin kenellä tahansa kastetulla kristityllä. Asiallisesti Luther säätiön kastetoiminnassa on Rikoslain 16 luvun 9 :ssä mainitun virkavallan anastamisen piirteitä. Kiistatonta on, että kasteen toimittajalta on puuttunut kirkon tunnustuksen ja kirkkolain edellyttämä toimivalta. Suomen evankelis luterilaisessa kirkossa, jossa säätiö on johdonmukaisesti sanonut toimivansa, sakramentteja hoidettaessa on noudettava kirkkolakia. Sekä vanhemmat että toimituksen suorittajat ovat Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäseniä. Virkavallan anastusta näyttäisi tukevan myös rikoslain esityöt. Lakivalmistelun mukaan virkavallan anastus voi toteutua myös siten, että tekijä ei kiistä yksityishenkilön ominaisuuttaan, mutta ryhtyy kuitenkin toimeen, jonka vain asianomainen virkamies saa tehdä. Erehdyttäminen liittyy tällaiseen virkavallan anastukseen sillä tavoin, että annetaan toisten ymmärtää yksityishenkilönkin saavan ryhtyä mainitun kaltaisiin viranomaistoimiin. Esitöiden mukaan julkisyhteisön virkamiehen lisäksi virkavallan anastukseen voi syyllistyä myös muu henkilö. Edellytyksenä on se, että henkilö ryhtyy sellaiseen toimeen, jolla ei ole asiallista yhteyttä hänen omasta asemastaan johtuviin tehtäviin. Virkavallan anastusta on ryhtyminen esimerkiksi toimiin, jotka kuuluvat toiselle julkisyhteisölle kuin sille, johon tekijä on palvelussuhteessa. Toisaalta kirjaimellisesti tulkittuna virkavallan anastamissäädös korostaa erehdyttämistarkoitusta, joka tässä tapauksessa voi olla kiistanalainen. Mikäli erehdyttämistarkoitusta korostetaan, säädöstä voidaan tulkita siten, että Luther säätiön piirissä kastanut henkilö ei ole syyllistynyt virkavallan anastukseen, mikäli hän on etukäteen ilmoittanut vanhemmille, että hänellä ei ole pappisoikeuksia Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa, että kaste ei liitä Suomen evankelisluterilaisen kirkon yhteyteen ja että toimitus ei synnytä subjektiivista oikeutta kirkon jäsenyyteen. Yhteenvetona voidaan sanoa, että luterilaisen tunnustuksen mukaan pappisvirka on Jumalan asettama. Sakramenttien hoitaminen on uskottu oikein kutsutulle papille. Oikeasta kutsumisesta säädetään kirkkolaissa ja järjestyksessä. Sakramenttien hoitajana pappi on seurakunnan palvelija, ja hänen on voitava edustaa aidosti kirkkoa, joka on hänet kutsunut. Säätiön tapauksessa Ruotsissa vihityillä henkilöillä ei ole pappisoikeuksia Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. Kirkollisten toimitusten hoitaminen omavaltaisesti on ristiriidassa niiden pastoraalisten velvollisuuksien kanssa, jotka kirkon tunnustus ja järjestys papille asettavat ja joihin vihittävä lupaa sitoutua. Omavaltaisesti toimiva pappi tai pappina esiintyvä antaa seurakuntalaisille väärän käsityksen toimituksen luonteesta. Oikea kaste Kirkkojärjestyksessä puhutaan oikeasta kasteesta. Sekä sielunhoidollisesti että kirkon ykseyden kannalta on ratkaisevaa, että kirkon pyhä toimitus voidaan tunnistaa oikein toimitetuksi. Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkon toinen tuntomerkki on sakramenttien toimittaminen oikein (recte). Pappi lupaa toimittaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan, noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa (KJ 5:6). 12

12 Sekä Luther säätiö että sen yksittäiset tukijat ovat pyrkineet korostamaan voimakkaasti, että oikea kaste on ymmärrettävä mahdollisimman väljästi. Kasteen pätevyys perustuu veteen ja kolmiyhteisen Jumalan nimeen (Savon Sanomat 17.4.). Oikeita sanoja ja elementtiä pidetään pätevyyden tyhjentävinä ehtoina: Mitään muita ehtoja kasteen pätevyydelle ei ole (Savon Sanomat 10.4.). Muita näkökohtia arvostellaan, ne pyritään näkemään uutuuksina ja tekemään naurettaviksi. Veden ja kolmiyhteisen nimen käyttäminen ovat keskeisimmät oikean kasteen kriteerit, mikä käy ilmi myös kirkkojärjestyksestä (KJ 2:14). Ulkoisesti todennettavat asiat ovat tärkeällä sijalla, kun arvioidaan sakramenttien pätevyyttä. Luterilaisuudessa on korostettu toimitusten perustuvan Jumalan sanan voimaan. Äärimmilleen vietynä näkemys johtaa kuitenkin absurditeetteihin. Syntyneessä keskustelussa on jo nyt huomautettu, että jos veden käyttämistä ja oikeita sanoja pidetään tyhjentävinä kriteereinä, silloin myös näytelmässä, uimahallissa tai missä tahansa toimitettua vedellä valelua ja kastesanojen lausumista on pidettävä oikeana kasteena. Teologian historiassa tällaista näkemystä on kutsuttu sanamagiaksi. Firenzen kirkolliskokous määritteli vuonna 1439, että pätevä sakramentti edellyttää (1) oikeaa materiaa (2) oikeita sanoja formana sekä (3) oikeaa tarkoitusta. Sanamagian välttämiseksi pätevältä sakramentilta edellytettiin objektiivisesti todennettavien asioiden (materia ja sanat) lisäksi myös sitä, että papilla on oikea tarkoitus eli intentio. Ollakseen pätevä papin on toimitettava sakramentti siinä tarkoituksessa, jolla kirkko sen toimittaa (lat. persona ministri conferentis sacramentum cum intentione faciendi, quod facit Ecclesia, DS 1312). Sanamagian välttämiseksi määriteltiin lisäksi, että oikea käyttö edellyttää jotakin myös vastaanottajilta. Sakramentit vaikuttavat niihin, jotka ottavat ne arvollisesti vastaan (digne suscipientibus, DS 1310). Jälkimmäinen ei kuitenkaan koske sakramentin pätevyyttä, vaan vaikutusta. Myös luterilaisessa reformaatiossa korostettiin ulkoisen muodon lisäksi oikeaa kontekstia ja oikeaa tarkoitusta. Reformaatio arvosteli jyrkästi aikansa skolastista oppia, jonka mukaan toimitus vaikuttaa automaattisesti pelkästään ulkoisen suorituksen perusteella tai kuten sanottiin tehdyn teon perusteella (lat. ex opere operato). Tunnustuskirjojen mukaan käsitys sakramentin vaikutuksesta pelkästään ulkonaisen toimittamisen nojalla ilman vastaanottajan oikeaa mielentilaa on tuonut monenlaista ja sanoin kuvaamatonta väärinkäyttöä (Apol. 13). Tunnustuskirjoissa korostetaan, että sakramentti on oikea vain oikeassa käytössä (in usu) eli silloin, kun sitä käytetään Kristuksen asetuksen mukaiseen tarkoitukseen: Mitään sakramenttia ei ole siellä, missä Kristuksen säädöstä ei noudateta sellaisenaan (FC SD 7, 83 87). Oikean materian ja oikeiden sanojen lausuminen ei vielä sinänsä saa sakramenttia aikaan, ellei noudateta koko sitä sakramentin toimittamisen järjestystä, jonka Kristus on säätänyt. Samalla arvostellaan sakramentin käyttämistä muuhun kuin alkuperäisen asetuksen mukaiseen tarkoitukseen. Jos esimerkiksi ehtoollisleipää käytetään peltojen siunaamiseen tai jos kastevedellä vihitään kelloja tai parannetaan sairauksia, kyse ei ole alkuperäisen tarkoituksen mukaisesta käytöstä eikä siten sakramentista, vaikka olisikin käytetty oikeita sanoja ja elementtiä. Mainitut esimerkit osoittavat, että käsitys, jonka mukaan oikeiden sanojen ja elementtien lisäksi mitään muita ehtoja kasteen pätevyydelle ei ole, näyttää edustavan sellaista sanamagiaa, jota sekä roomalais katolisessa että luterilaisessa kirkossa on haluttu välttää. Oikean ulkoisen muodon lisäksi 13

13 on otettava huomioon myös se laajempi konteksti, jossa pyhiä toimituksia hoidetaan. Tämän arvioiminen on monimutkaisempaa kuin pelkkien sanamuotojen ja elementtien toteaminen. Nyt käsillä olevissa tapauksissa ongelma ei ole siinä, etteikö toimitusta olisi toimitettu uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, vaan siinä, että se on suoritettu tietoisesti ilman kirkkoon liittämisen tarkoitusta. Teologisesti arvioituna tämä tekee tehdyistä toimituksista puutteellisen, koska Uuden testamentin mukaan kasteessa on kyse Kristuksen ruumiiseen eli kirkkoon liittämisestä (1. Kor. 12:13). Neuvostoliiton vainojen aikana Inkerin kirkon piirissä maallikkojen tiedetään kastaneen lapsia, joita ei tiettävästi merkitty erilliseen rekisteriin. Näitä ja säätiön kasteita yhdistää se, että ne ovat maallikoiden toimittamia. Toisaalta niiden välillä on myös muun muassa seuraavia eroja. Inkerin kirkon piirissä kastettiin a) ateistisen vainon aikana b) tilanteessa, jossa oman kirkon pappia ei ole saatavilla sekä c) kirkkoon liittämisen tarkoituksessa tai ainakin siten, että tätä ei suljettu etukäteen pois. Näistä syistä neuvostoaikaiset kasteet tulevat lähelle hätäkastetta: kasteisiin ryhdyttiin, koska pappia ei ollut saatavilla. Lisäksi on huomattava, että neuvostovallan aikaisiin kasteisiin ei kuulunut pyrkimystä demonstroida omaa kirkkoa tai sen järjestystä vastaan. Klassisen käsityksen mukaan sakramenttien hoitaminen oikein merkitsee niiden suorittamista siten, että toimitus on sekä pätevä (engl. valid) että laillinen (engl. legal). Arvioitaessa toimituksen pätevyyttä arvioidaan yleensä sen ulkoista muotoa ja ensi sijaisena lähteenä käytetään Raamattua, toissijaisesti ekumeenista perinnettä. Arvioitaessa toimituksen laillisuutta huomio kiinnittyy puolestaan kontekstiin ja erityisesti toimivaltaan eli siihen, onko toimituksen suorittajalla myös oikeus suorittaa kyseinen toimitus. Tätä ei voida arvioida pelkän opin pohjalta, kuten säätiön retoriikassa on esitetty, vaan arviointi perustuu voimassaolevaan kirkolliseen lainsäädäntöön. Arvioinnin tarkoitus on sekä sielunhoidollinen että kirkko opillinen. Tunnustuskirjoissa ja kirkkolaissa tätä pätevän ja laillisen erottelua ei käytetä eksplisiittisesti, mutta se tunnetaan asiallisesti. Kun esimerkiksi Augsburgin tunnustuksen 14. artiklassa määrätään, että sakramenttien julkinen hoitaminen kuuluu vain oikein kutsutuille (rite vocatus), se edellyttää, että kutsujana toimii yksityishenkilön sijasta kirkko yhteisönä ja että kutsumista arvioidaan voimassaolevan kirkollisen lainsäädännön pohjalta. Vastaava erottelu pätevän ja laillisen välillä tulee asiallisesti esille myös nykyisessä kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa. Esimerkiksi hätäkasteesta on viipymättä ilmoitettava kirkkoherranvirastoon ja hätäkaste on vahvistettava kirkkokäsikirjan määräämällä tavalla (KJ 2:14). Kirkkokäsikirjassa on hätäkasteen vahvistamisen kaava. Kirkollisten toimitusten oppaan mukaan hätäkasteen vahvistaminen merkitsee sen toteamista, että lapsi on sakramentaalisesti ja kirkko oikeudellisesti oikein kastettu. Hätäkasteen vahvistamista ei siten toimiteta, mikäli hätäkaste ei ole tapahtunut oikein. Vastaavia esimerkkejä pätevän ja laillisen erottelusta on muitakin. Lapuan tuomiokapituli joutui arvioimaan toimivaltaisen papin toimittamien kasteiden pätevyyttä. Antamassaan ratkaisuissa kapituli totesi, että papin velvollisuutena on toimittaa kaste kirkkokäsikirjassa olevien Jeesuksen sanojen mukaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kapituli piti omavaltaisesti kasteen sanoja muuttaneen papin toimia vakavana virheenä viranhoidossa ja seurakuntalaisia kohtaan. Kapitulin mukaan on selvää, että pastori X:n käytäntö ei tarkasti ottaen täytä kasteen pätevyyden ehtoa. Valmistelun mukaan tiedot poikkeavista kasteista perustuivat yksinomaan kyseisen papin omaan ilmoitukseen. Tietojen tarkistaminen osoittautui käytännössä mahdottomaksi, koska ei ollut merkintöjä 14

14 siitä missä ja milloin poikkeavia sanamuotoja oli käytetty. Kapitulin mukaan oli pastoraalisesti ongelmallista lähteä toistamaan kastetoimitusta, koska uskontunnustuksen ja muiden kohtien perustella seurakuntalaisille oli selvää, että kyseessä on kristillinen kaste ja että he tuskin ymmärtäisivät uutta kastetta. Kapituli painotti papistolle, että kaste on toimitettava kirkkokäsikirjan mukaisesti. Käytännöllisistä ja sielunhoidollisista syistä kapituli ei edellyttänyt muita toimia. Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispat ottivat pääsiäisviikolla 2008 antamassa yhteisessä lausunnossaan kantaa sekä Luther säätiön luvattomaan kastetoimintaan että omavaltaiseen kastesanojen muuttamiseen. Piispojen mukaan kaste on toimitettava Jeesuksen asettamilla sanoilla (Matt. 28:18 20) kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja vettä käyttäen. Siten papilla ei ole oikeutta kastaa esimerkiksi Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen. Myös tapa, jossa käytetään sekä Jeesuksen sanoja että omia, käsikirjasta poikkeavia sanoja rinnakkain, torjutaan kannanotossa: Kaste on toimitettava kirkkokäsikirjan määräämällä tavalla. Oikeiden kastesanojen ohella piispat korostivat kasteen ja kirkon yhteenkuuluvuutta: Kasteessa ihminen otetaan Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen. Kaste tapahtuu aina jossakin kristillisessä kirkko tai uskontokunnassa, jossa kastettavasta myös tulee seurakunnan jäsen. Piispat korostivat, että Suomen evankelis luterilaisessa kirkossa kasteen toimittaa kirkkomme pappi. Samalla todetaan, että muun muassa ruotsalaisessa Missionsprovinsenin piirissä vihityillä ei ole oikeutta toimittaa kasteita Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa eikä liittää jäseniä sen seurakuntiin. Piispojen mukaan sitä, joka on kastettu esimerkiksi katolisessa tai ortodoksisessa kirkossa taikka vapaakirkoissa, ei luterilaisessa kirkossa kasteta uudelleen. Oikein toimitettu kaste on jo liittänyt hänet Kristuksen kirkkoon. "Yksi on Herra, yksi usko ja yksi kaste" (Ef. 4:5) Kirkon ja vanhempien yhteistyö Lapsen liitäminen kirkon hengelliseen yhteyteen ja jäsenyyteen edellyttää aina yhteistyötä kirkon ja vanhempien välille. Kaste vaatii vanhempien pyyntöä. Ketään lasta ei liitetä kirkon jäseneksi vastoin vanhempien tahtoa. Vanhempien vapaaehtoista pyyntöä korostaa myös kastekaavan kysymys: Vanhemmat, tahdotteko, että NN kastetaan kristilliseen uskoon? Kun vanhemmat pyytävät lapselleen kastetta, he toimivat kirkon näkökulmasta Kristuksen kastekäskyn mukaisesti. Kirkkojärjestyksen mukaan kirkon jäsen toimii oikein, kun hän antaa kastaa lapsensa: Kirkon jäsenen tulee osallistua jumalanpalvelukseen, käyttää muutenkin armonvälineitä ja edistää seurakunnan tehtävän toteuttamista. Kirkon jäsenen tulee noudattaa kristillistä elämäntapaa, solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla, antaa kastaa lapsensa ja huolehtia heidän kristillisestä kasvatuksestaan (KJ 5:1). Toisaalta ketään ei voida liittää kirkon jäsenyyteen vastoin kirkko yhteisön tahtoa. Kastaminen ei synnytä subjektiivista oikeutta kirkon jäsenyyteen, ei edes silloin kun kastetta voidaan pitää ulkoisesti oikein toimitettuna. Kirkon yhteyteen ottamisesta säädetään kirkkolaissa ja järjestyksessä. Käytännössä kirkkoherra päättää seurakunnan jäseneksi ottamisesta. Kirkon yhteyteen ottaminen tapahtuu aina yhteisymmärryksessä vanhempien ja paikallisen seurakunnan, erityisesti kirkkoherran kanssa. Luterilaisen käsityksen mukaan kristityn elämä on aina elämää kirkon hengellisessä yhteydessä. Sana ja sakramentit lahjoittavat pelastuksen. Ilman näkyvää kirkkoa ei voi jakaa näkyvää sanaa. Vanhemmilla on oma vastuu seurakunnan ykseydestä, rakentamisesta ja sen tehtävän toteuttamisesta (KJ 15

15 5:1). Kristus käskee kastamaan ja opettamaan (Matt 28:16), mutta myös rakastamaan ja vaalimaan keskinäistä ykseyttä, jotta maailma uskoisi (Joh. 17:20 26). Jos vanhemmat pyytävät kastetta toimivallattomalta henkilöltä tietämättään, kasteen suorittajaksi suostuva syyllistyy rikoslaissa määrättyyn virkavallan anastukseen. Jos taas vanhemmat toimivat harkitusti siten, että pyytävät kastajaksi tietoisesti ei toimivaltaisen henkilön, vaikka toimivaltainen pappi olisi saatavilla, heillä on ratkaisusta ja sen seurauksista oma vastuu. Jos lapsi jää kirkon yhteyden ulkopuolelle ja vaille kaikkia kirkon jäsenen oikeuksia, vastuu tilanteen ratkaisemisesta kuuluu sekä kirkolle että vanhemmille. Ratkaisuvaihtoehtoja ja niiden arviointia Päätöksen kirkkoon liittämisestä tekee kirkkoherra. Piispa ja tuomiokapituli valvovat kirkkoherran toimia. Jos kirkkoherra ei suostu kirkkoon liittymistä koskevaan pyyntöön, hänen on saatettava asia kirkko tai seurakuntaneuvoston ratkaistavaksi (KJ 1:3). Päätös on valituskelpoinen. Valituksen käsittelee hallinto oikeus. Näistä syistä aloitteessa mainitun asian hoitaminen käytännön tilanteissa edellyttää kirkkoherran, seurakuntaneuvoston ja tuomiokapitulien yhteistyötä. Edellä esitetyn perusteella voidaan hahmottaa ainakin neljä ratkaisuvaihtoehtoa, miten säätiön Ruotsissa vihittyjen henkilöiden kastamat lapset voidaan liittää Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäseniksi ja hengelliseen yhteyteen: 1) Kyseisessä tapauksessa lapsi liitetään kirkon jäseneksi kastamalla, mikäli aiemmin toimitettua vedellä valelua ei pidetä kirkon tunnustuksen ja lainsäädännön pohjalta pätevänä. Tällöin kyse ei ole uudelleen kastamisesta. 2) Lapsi liitetään kirkon jäseneksi kirkollisessa toimituksessa käyttämällä soveltaen kirkkokäsikirjassa olevaa Hätäkasteen vahvistamisen kaavaa. Aiemmin toimitettua kastetta pidetään laittomana, mutta pätevänä. Joistakin teologisista ongelmista huolimatta kasteet voidaan hyväksyä. 3) Lapsi liitetään kirkon jäseneksi kirkollisessa toimituksessa käyttämällä soveltaen kirkkokäsikirjassa olevaa Kirkon yhteyteen ottamisen kaavaa. Aiemmin toimitettua kastetta pidetään laittomana, mutta pätevänä. Joistakin teologisista ongelmista huolimatta kasteet voidaan hyväksyä. 4) Lapsi liitetään kirkon jäseneksi vasta sitten, kun kirkkojärjestyksessä on ko. tapaukseen soveltuva säädös ja kirkkokäsikirjassa siihen soveltuva toimitus. Piispainkokous tekee kirkolliskokoukselle aloitteen kirkkojärjestyksen muuttamisesta siten, että kirkkojärjestyksessä määritellään nykyistä tarkemmin kirkon yhteyteen ottamisen edellytyksistä. Ensimmäistä vaihtoehtoa voidaan perustella muun muassa seuraavilla näkökohdilla. Raamatun, ekumeenisen ja luterilaisen tunnustuksen kannalta kaste on aina initiaatio, mutta mainituissa säätiön tapauksissa kaste on toimitettu tietoisesti ilman kirkkoon liittämisen tarkoitusta. Kirkon tunnustuksen ja järjestyksen mukaan sakramenttien hoitaminen on uskottu pappisviralle. Ilman tätä kirkossa kuka tahansa voisi hoitaa sakramentteja. Kastajana on toiminut henkilö, joka ei ole minkään kirkon pappi. Kiistatonta on, että kastaneella henkilöllä ei ole oikeutta toimittaa kastetta Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. Inkerin kirkon piirissä tapahtuneita maallikkokasteita ei voida rinnastaa säätiön kastetoimintaan edellä mainituista syistä. Kaste on sekä kristityn että kirkon kannalta niin keskeinen, että kasteen pätevyydestä ei saa jäädä epäselvyyttä, kuten nyt on käynyt luvulta tunnetaan ennak 16