TYKSin A-sairaalan tulipalo Tilanne päivystyksen näkökulmasta onnettomuustutkinnan täydentämänä ShYAMK Tiina Stenman

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYKSin A-sairaalan tulipalo Tilanne päivystyksen näkökulmasta onnettomuustutkinnan täydentämänä ShYAMK Tiina Stenman"

Transkriptio

1 TYKSin A-sairaalan tulipalo Tilanne päivystyksen näkökulmasta onnettomuustutkinnan täydentämänä ShYAMK Tiina Stenman

2 klo 5.41 ensimmäinen automaattinen hälytys Palokellot alkavat soida, näin on käynyt yön ja viime päivien aikana jo useammankin kerran. Väsyttää, minulle tuli juuri kaksi potilasta, jotka otan vastaan, toivon pääseväni pian kahville Työskentelen päivystyksen itäpäässä aivan viimeisessä potilashuoneessa Kellot soivat edelleen, menen käytävälle katsomaan saman aikaisesti, kuin laboratoriohoitaja tulee ottamaan näytteitä potilailtani Kollegat ovat kokoontuneet käytävälle ihmettelemään kelloja, ilmassa on lievä palaneen käry, savua ei vielä näy, minulle sanotaan, että taitaa olla väärä hälytys, taas Suuntaan katseeni katonrajaan käytävän vastakkaiselle puolelle, sieltä alkaa leijailla savua

3 Näin tilanne eteni Huomattuani savun, päätin alkaa evakuoida potilaani pois itäpuolen käytävältä, kaksi kävelevää ja naapurihuoneessa yksi vuodepotilas Kello on nyt 5.44, vastaava hoitaja soittaa hätäkeskukseen varmistussoiton, että ensiapu palaa Ehdotan evakuointia ulos, mutta olemassa olevan ohjeen ja vastaavan hoitajan kehotuksen mukaan potilaat evakuoidaan ensin länsipäätyyn (sisätaudeille). Samalla alkavat käytävän lamput välkkyä. Palo-ovien edestä poistetaan sänky ja suljetaan palo-ovet itäpuolen käytävälle Tällöin vartija ja huoltomies olivat vielä käytävällä, he kuulivat ritinää ja mustaa savua alkoi tulla runsaasti katonrajasta. Hetken kuluttua heidän takanaan paukahti ja kipinäsuihku syöksyi seinästä lattiaan à he poistuivat jo suljetuista palo-ovista aulaan

4 Noin 30 sekuntia tästä paukahti uudelleen ja tällöin evakuoimme potilaat sekä itsemme ulos rampille, kello oli 5.45 ja mustaa paksua savua alkoi olla jo koko ensiavun mitalla ja sitä tuprusi ulos. Ensimmäinen paloauto T21 (Jaanin paloasemalta, alle 5km) oli paikalla klo Meistä tuntui, että palokunnan saapumiseen meni kauan, todellisuudessa siitä, kun olimme ulkona, aikaa meni noin minuutti. Hälytys oli tullut 5.41 automaattina T21:lle, he siis olivat alle 6 minuutissa kohteessa, vasteajan mukaisesti Paloauto ajaa rampille, poistumme potilaiden kanssa ramppia alas pihalle, ulkona on +11 astetta ja sataa tihkua. Meillä on työvaatteet, potilaillakaan ei ole päällysvaatteita, vuodepotilaalla kaksi peittoa. Palelee. Seisoskelemme hetken pihalla ja seuraamme tilanteen kehittymistä, palomiehet hyökkäävät sisälle, tulevat pian takaisin ulos à koko itäpuolen eli kirran käytävä palaa/on täynnä mustaa savua ja siellä suhisee. Sairaalan tekniikka kertoo että happi sekä paineilma on suljettu (klo 5.57) mutta todellisuudessa ne suljettiin vasta klo Palotilaan virtasi siis runsaasti happea

5 Potilaiden evakuointi Pihalta evakuoimme potilaamme U-sairaalaan synnytysvastaanotolle, jossa oltiin kovasti ihmeissään, miksi sinne tulemme. Kertoessamme, että ensiapu palaa, he eivät meinanneet uskoa Sinne kuitenkin jätimme potilaamme sekä yhden hoitajan heidän kanssaan Itse siirryin takaisin A-sairaalalle seuraamaan sammutustöitä, koska toiveena oli päästä joskus kotiin (laukku, autonavaimet ym oli ensiavussa) Päästessäni takaisin A-sairaalalle, huomasimme hätääntyneitä kollegoja sairaalan parvekkeilla, yläpuoliset osastot olivat täynnä savua ja sairaalassa oli noin 180 potilasta! He tiedustelivat evakuointia, emme osanneet kertoa koska se tapahtuu, tilanne vaikutti ahdistavalta, kävin asiasta kysymässä L4:ltä, koska hän oli minulle tuttu Klo 6.00 alettiin valmistella sairaalan evakuointia, yritimme viestittää siitä parvekkeille, onnistumatta, puhelimet eivät toimineet

6 Klo 6.18 palomestari otaksui palon sammuneen ja aloitettiin savutuuletus. Palo oli siis ensiavussa ja päivystyslaboratoriossa Savua tuuletettiin pois ja potilaita alettiin evakuoida osastoilta, kun savua oli tarpeeksi vähän Klo 6.45 huomataan, että päivystyslaboratoriosta tulee paksua mustaa savua, naapurissa oleva neurokirurgian osasto oli jo evakuoitu tuolloin Klo 7.10 huomataan, että jo tuntia aiemmin tarkastettu laboratorio palaa edelleen à palo sammutettiin ja evakuointia jatkettiin laboratorion läheisen aulan kautta Klo 8.31 kaikki 176 potilasta oli evakuoitu A-sairaalasta, samoihin aikoihin pääsin lähtemään kotiin, sain auton avaimet veden vallassa olevasta pukuhuoneesta haettua sekä autoni pois sumpusta A-sairaalan edestä Työkavereita kävi hakemassa laukkujaan ensiavun kahvihuoneesta, näky oli lohduton, savu kirveli hengitysteitä En nukkunut koko päivänä, vaikka takana oli 5 yövuoroa

7 Mitä opimme? Palo-ovien edessä ei saa olla mitään! Poistumisreitit tulee olla avoinna VIRVE viestintää tulee harjoitella, sillä ko onnettomuustilanteessa sairaalan sisäinen puhelinjärjestelmä sekä GSM verkko eivät toimi VIRVEllä viestitään myös pelastuksen ja ensihoidon kanssa, on osattava! Palo- ja poistumisharjoituksia on hyvä tehdä aika-ajoin, niiden tulee olla kaikille pakollisia. Tuttu toimintamalli tuo hätätilanteeseen tarvittavaa rauhallisuutta Onnettomuustilanteen jälkeen KAIKKI tarvitsevat jälkihoitoa, me emme saaneet

8 Savusta hiukan Tulipalossa vaarallisinta on savu. Sairaalapalossa ei edes osata sanoa mitä siellä palaa. Tällä kertaa paloi laboratoriokin, jossa olevien kemikaalien palamistuotteista ei ollut tietoa Savu oli mustaa ja paksua, jo yksi hengenveto alkuvaiheessa salpasi hengitystä, palomiesten VIRVE puhelinten kuoret vaurioituivat palokaasujen vuoksi käyttökelvottomiksi, tässä tulipalossa ei ollut kuuma Sairaalan hoitajat ja potilaat kärsivät jonkin verran savun aiheuttamista hengitystieoireista, me kaikki kävimme varmuuden vuoksi lääkärissä, vaikka olimme vain hetken savussa Savu levisi alle kahdessa minuutissa melkein koko sairaalaan, se täytti noin 20 sekunnissa päivystyksen ja hiukan pidempään siellä ollessa emme olisi enää päässeet pois

9 Tänne emme palanneet koskaan Tässä on jo raivattu

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014. Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa

SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014. Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014 Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Keijo Kangastie Pelastuspäällikkö SAVUNPOISTO Rakennukseen

Lisätiedot

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112. Pelastustiet ja pysäköinti Valvojat ohjeistetaan seuraamaan pysäköintiä niin, ettei pysäköinti estä pelastusajoneuvojen toimintaa ja niin että pelastustiet pidetään avoinna. Hallin edessä on selkeät parkkipaikat,

Lisätiedot

Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012

Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012 Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012 Hankeverkoston harjoitukset 2012-2013 11 harjoitusta (mm. Ahti tulipalo, hotellien evakuoinnit x 4, kanootti onnettomuus/vesipelastaminen, koskenlasku

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

7:30 Aamuvuoro alkaa yhteisellä palaverilla yövuoron kanssa. Tällöin käydään läpi yön keikat ja jaetaan muuta tärkeää tietoa. 8:30 Tarkistetaan ja huolletaan autot. Täydennetään hoitotarvikkeet, kuten

Lisätiedot

VÄESTÖN VAROITTAMINEN

VÄESTÖN VAROITTAMINEN TURVALLISUUSOHJE Liite 2 VÄESTÖN VAROITTAMINEN 1. Yleinen vaaramerkki Yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva ääni, jossa nousevan jakson pituus on 7 sekuntia ja laskevan jakson pituus samoin 7 sekuntia

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

AY 867 Hätälasku Veli-Matti Paasikivi CTIF-seminaari: Lentoasemien pelastustoiminta

AY 867 Hätälasku Veli-Matti Paasikivi CTIF-seminaari: Lentoasemien pelastustoiminta Veli-Matti Paasikivi CTIF-seminaari: Lentoasemien pelastustoiminta 9.5.2018 ACC soitti 1439 että Turun etelä puolella FIN4NR EFHK-ESGG ilmoitti tulipalosta ja kääntyy takaisin Helsinkiin ja että saattaa

Lisätiedot

Viitalantie 221, 60640 Isokoski

Viitalantie 221, 60640 Isokoski Venestalon pelastussuunnitelma, joka sisältää sammutus- ym. turvallisuusohjeita Viitalantie 221, 60640 Isokoski TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Venestalo on Veneskoski-Viitala-seura ry:n omistama kylätalo, joka

Lisätiedot

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN Ransu ja Valtteri opastavat välttämään vaaratilanteita ja toimimaan oikein onnettomuuksissa. Valtteri Väyrynen on Tampereen aluepelastuslaitoksen koulutussuunnittelija. Tämä opas

Lisätiedot

Kotihoidon turvapalvelujen laitevalikoima ja muut teknologiaratkaisut 2019

Kotihoidon turvapalvelujen laitevalikoima ja muut teknologiaratkaisut 2019 Kotihoidon turvapalvelujen laitevalikoima ja muut teknologiaratkaisut 2019 Turvapuhelin Turvapuhelin asennetaan kodissa keskeiselle paikalle, siinä on herkkä kaiutin ja mikrofoni, jonka avulla ääni kuuluu

Lisätiedot

Rakennuksen evakuointiin johtanut sairaalapalo Turussa 2.9.2011 - B1/2011Y -

Rakennuksen evakuointiin johtanut sairaalapalo Turussa 2.9.2011 - B1/2011Y - - - Sairaalatekniikan päivät Pori, 7.2.2013 Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus www.onnettomuustutkinta.fi TYKS A-sairaala Sairaala-alueen kartta Pohjakartta: TYKS Palon syttyminen

Lisätiedot

PALOILMOITINKESKUS MC 805 KÄYTTÖ- JA HOITO- OHJEET

PALOILMOITINKESKUS MC 805 KÄYTTÖ- JA HOITO- OHJEET PALOILMOITINKESKUS MC 805 KÄYTTÖ- JA HOITO- OHJEET KUNNOSSAPITO-OHJELMA KESKUKSEN NUMERO : Palo Vika HÄTÄKESKUS : Puh LISMAR OY Telinetie 3 33880 LEMPÄÄLÄ p 03 31249110 f 03 3672116 http//www.lismar.fi

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu. Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.

Lisätiedot

Porin perusturvan mobiilitoiminta

Porin perusturvan mobiilitoiminta Porin perusturvan mobiilitoiminta YL Katriina Lähteenmäki Akuuttilääketieteen el Yleislääketieteen el Ensihoitolääketieteen erityispätevyys Päivystyslääketieteen erityispätevyys Porin perusturvan yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO Mirja Koivunen ylilääkäri yleislääketieteen erikoislääkäri palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos ARVOKAS = arvostusta ja

Lisätiedot

Liite 3 1(5) Henkilökutsujärjestelmä Dno 1653/02.08.01/2015 20.2.2015

Liite 3 1(5) Henkilökutsujärjestelmä Dno 1653/02.08.01/2015 20.2.2015 Liite 3 1(5) Liite 3: Visio ja tulevaisuuden tarpeet Tässä liitteessä on kuvattu Oulun kaupungin hyvinvointipalveluiden henkilökutsujärjestelmien tarpeet yleisellä tasolla, joihin toivomme yrityksenne

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA Liite 8 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä poistumissuunnitelmasta... 3 2. Toiminta onnettomuus- ja uhkatilanteissa...

Lisätiedot

pvm/datum Tapahtumasta on tehty yleisötilaisuuden turvallisuus- ja pelastussuunnitelma (Liite 1).

pvm/datum Tapahtumasta on tehty yleisötilaisuuden turvallisuus- ja pelastussuunnitelma (Liite 1). 1. Yleistä Punainen Risti järjestää ensiapupäivystyksen Suunnistuksen SM-kisaan 29.06. 2019. Koko tapahtuman järjestäjä on Pudasjärven Urheilijat ry ja Taivalkosken Kuohu. Tapahtumaan odotetaan n. 1500

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

REDI KALASATAMA. Asuintorni T3 paloturvallisuus

REDI KALASATAMA. Asuintorni T3 paloturvallisuus REDI KALASATAMA Asuintorni T3 paloturvallisuus PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 9.-11.12.2015 Tommi Nieminen L2 Paloturvallisuus Oy Jukka Rasmus SRV Rakennus Oy Helsinki, Kalasatama REDI, Asuintorni T3 Kalasatama-REDI,

Lisätiedot

2. Mistä muut voivat huomata, että Jarkkoa pelotti? 3. Mitä ohjeita haluat antaa Jarkolle ja hänen vanhemmilleen?

2. Mistä muut voivat huomata, että Jarkkoa pelotti? 3. Mitä ohjeita haluat antaa Jarkolle ja hänen vanhemmilleen? Pelko kiusaamisesta Jarkkoa kiusattiin koulussa. Häntä pelotti herätä aamuisin ja ajatella kouluun lähtemistä. Millä tavalla häntä kiusattaisiin tulevana päivänä? Jarkko tunsi yhä useammin aamuisin vatsakipua

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

ENNAKKOILMOITUS -miten varautuu päivystys? Anna-Maria Savolainen Aoh,Akuutti24

ENNAKKOILMOITUS -miten varautuu päivystys? Anna-Maria Savolainen Aoh,Akuutti24 ENNAKKOILMOITUS -miten varautuu päivystys? 18.11.2016 Anna-Maria Savolainen Aoh,Akuutti24 On Päijät-Hämeen keskussairaalan yhteydessä toimiva ensihoito- ja päivystyskeskus Päijät-Hämeen keskussairaala

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta

KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta 1 12.2.2015 PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISMALLI P2 Koko maakunta LänsiP30 Joki P3 Länsi P3 ItäP30 Itä P3 Toimintamallin pääperiaatteet maakunnan

Lisätiedot

Ihmisten käyttäytyminen tulipaloissa

Ihmisten käyttäytyminen tulipaloissa Tulipalojen selvittämisen hyödyt ja niistä oppiminen valtakunnallisesti ja paikallisesti SEMINAARI 2013 Ihmisten käyttäytyminen tulipaloissa Psykologi Lasse Nurmi Keskusrikospoliisi Psykologi Lasse Nurmi

Lisätiedot

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena?

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena? aina mielenkiinnon kohteena? Istut kotona kaikessa rauhassa sohvalla. Tv:stä alkaa juuri uutiset ja lapset leikkivät vauhdikkaasti huoneessaan. Piip-piip-piippiip! Äkkiä hakulaitteesi alkaa hälyttää ja

Lisätiedot

SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013

SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013 SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013 Lundin yliopistollinen sairaala, lasten ja sädehoidon rakennusosat sekä Malmön akuuttisairaala Lundin yliopistollinen sairaala Lundin yliopistollinen

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

Tiistaina klo 18-20, terveysaseman neuvottelutila

Tiistaina klo 18-20, terveysaseman neuvottelutila Asiakasraati kokous Tiistaina 24.4.18. klo 18-20, terveysaseman neuvottelutila Läsnä: Aija Lavikainen, Helena Ovaska, Satu Pekkanen, Kaarina Rautiainen, Sirkka Ristolainen, Sari Toiviainen, Sanna Velin,

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Moi Vastaajan käyttöohje 1/6

Sisällysluettelo. Moi Vastaajan käyttöohje 1/6 1/6 Sisällysluettelo 1 Vastaaja 3 1.1 Hyödyllistä tietoa vastaajasta 3 1.2 Vastaajan käyttöönotto 3 1.3 Vastaajan numero 3 1.4 Viestien kuuntelu 4 1.5 Vastaajan käyttö ulkomailla 4 1.6 Vastaajan tunnusluku

Lisätiedot

Linja-autopalot Suomessa 2010-2012. Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto

Linja-autopalot Suomessa 2010-2012. Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto Linja-autopalot Suomessa 2010-2012 Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto 1 17.4.2013 Tausta Linja-autopalojen määrä on lisääntynyt vuosittain 2000-luvulla Jos kyydissä matkustajia, suuronnettomuuden

Lisätiedot

MAGNASYSTEM. Automaattinen pakokaasunpoistolaitteisto, joka on suunniteltu erityisesti paloasemia varten. Käyttäjäystävällinen, tehokas ja luotettava.

MAGNASYSTEM. Automaattinen pakokaasunpoistolaitteisto, joka on suunniteltu erityisesti paloasemia varten. Käyttäjäystävällinen, tehokas ja luotettava. MAGNASYSTEM Automaattinen pakokaasunpoistolaitteisto, joka on suunniteltu erityisesti paloasemia varten. Käyttäjäystävällinen, tehokas ja luotettava. Löydät toimivan ratkaisun riippumatta pakoputken sijoituksesta,

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI OPPILAAN OPAS. Kuvitus Hannu Leskinen. Toimitus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI OPPILAAN OPAS. Kuvitus Hannu Leskinen. Toimitus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI OPPILAAN OPAS Teksti Suvi Almqvist Päivitys Mervi Jaakola Kuvitus Hannu Leskinen Toimitus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ISBN 978-951-797-608-4 ISBN 978-951-797-609-1

Lisätiedot

Palovaroitinjärjestelmät ja sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet Mikael Siitonen

Palovaroitinjärjestelmät ja sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet Mikael Siitonen Palovaroitinjärjestelmät ja sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet Mikael Siitonen 8.11.2011 Uhattuna olleet ja pelastetut henkilöarvot rakennuspaloissa ja rakennuspalovaaroissa (Hki) Vuosi Tehtävien lukumäärä

Lisätiedot

HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ

HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ Yhteenveto hoitolaitoksissa ja palvelu- ja tukiasunnoissa vuonna 2015

Lisätiedot

HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ

HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ HOITOLAITOKSISSA TULIPALO USEAMMIN KUIN JOKA TOINEN PÄIVÄ, AUTOMAATTINEN SAMMUTUSLAITTEISTO PELASTI JA OLISI PELASTANUT IHMISHENKIÄ Yhteenveto hoitolaitoksissa ja palvelu- ja tukiasunnoissa vuonna 2015

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Rakennuksen evakuointiin johtanut sairaalapalo Turussa 2.9.2011

Rakennuksen evakuointiin johtanut sairaalapalo Turussa 2.9.2011 Tutkintaselostus B1/2011Y Rakennuksen evakuointiin johtanut sairaalapalo Turussa 2.9.2011 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen

Lisätiedot

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 27. - 28.7.2019 KILPAILUOHJE Päivitetty 5.7.2019 KAUHAJOKI TEMPO 27.7.2019 klo 11.00 Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki KAUHAJOKI MAANTIE 28.7.2019 klo 10.00 Kilpailukeskus:

Lisätiedot

Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016

Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016 Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016 Viite: Espoon kaupungin Tuulimäen väestösuojan turvallisuussuunnitelma 9.2.2016 Miksi turvallisuusohjeita tarvitaan Tuulimäen kalliosuojan turvaopas on tarkoitettu

Lisätiedot

Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONS

Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONS Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONSVÆSKE, OPLØSNING I FYLDT PEN 250 mikrogram/mikrogrammaa

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO KASSAKAAPIN INSTRUCTIONS

E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO KASSAKAAPIN INSTRUCTIONS KASO KASSAKAAPIN E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO E1-100 SAFE SERIES K-03 INSTRUCTIONS Kaso Oy Lyhtytie 2, PO Box 27, FI-00751 Helsinki, Finland telephone +358 10 271 3700, fax +358 9 386 0021 sales@kaso.fi,

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

TARJOUSLOMAKE 1 VAATIMUKSET / VAATIMUSTEN TÄYTTYMINEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSYKSIKÖN PALVELUN SISÄLTÖÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET

TARJOUSLOMAKE 1 VAATIMUKSET / VAATIMUSTEN TÄYTTYMINEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSYKSIKÖN PALVELUN SISÄLTÖÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET TARJOUSLOMAKE 1 VAATIMUKSET / VAATIMUSTEN TÄYTTYMINEN Vaatimukset Tarjous täyttää vaatimukset (x) Kyllä Ei PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSYKSIKÖN PALVELUN SISÄLTÖÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET Vatiointipalvelun tulee

Lisätiedot

Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas

Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Satasairaala Syöpätautien yksikkö Päivitys 2/19 Syöpätautien poliklinikka Sisällys Syöpätautien vastuualue... 3 Potilaana syöpätautien poliklinikalla... 4 Yleistä

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas

Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö Päivitys 4/2015 Syöpätautien poliklinikka Sisällys Syöpätautien vastuualue... 3 Potilaana syöpätautien poliklinikalla...

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 15. - 16.7.2017 KILPAILUOHJE Päivitetty 12.7.2017 KAUHAJOKI TEMPO 15.7.2017 klo 11.00 Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki HYYPÄNLAAKSO MAANTIE 16.7.2017 klo 10.00 Kilpailukeskus:

Lisätiedot

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke 7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Rakennuksesta tulee voida poistua palotilanteessa ohjattua reittiä pitkin turvallisesti ja nopeasti. Puurunkoisessa rakennuksessa poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUS. Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa.

PALOTURVALLISUUS. Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa. PALOTURVALLISUUS Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa. Porin yliopistokeskus 22.10.2015 TH Mitä on paloturvallisuus ja pelastustoiminta?

Lisätiedot

EO 130. Langaton Palovaroitin. Käyttö- & Asennusohje

EO 130. Langaton Palovaroitin. Käyttö- & Asennusohje EO 130 Langaton Palovaroitin Käyttö- & Asennusohje Ominaisuudet EO130 on langaton paristokäyttöinen savuun reagoiva palovaroitin. EO130 ei tarvitse ulkoista virtalähdettä ja sopii useimpiin asuinsovelluksiin,

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE Päivitetty 02.06.2015 No:31 KAUHAJOKI TEMPO 13.6.2015 klo 12.00 Mastercupin osakilpailu Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki No:32 HYYPÄNLAAKSO

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Ylilyönnit ja rimanalitukset!

Ylilyönnit ja rimanalitukset! Ylilyönnit ja rimanalitukset! Reetta Huttunen infektiolääkäri Kahvihuoneelta kuuluu tyytyväisiä hyrinöitä: Nyt kun meillä on kaikki huoneet yhden hengen huoneita, niin ei kyllä pöpöt leviä! Pöpöt leviävät

Lisätiedot

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin kopioiminen

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Käyttöohje EMT757 / 3567 Ohjelmoitava digitaalinen kellokytkin

Käyttöohje EMT757 / 3567 Ohjelmoitava digitaalinen kellokytkin Käyttöohje EMT757 / 3567 Ohjelmoitava digitaalinen kellokytkin A. Toiminnot 1. Käytetään päällä/pois -aikojen asettamiseen, säätämään erilaisia aikajaksoja virran päälläololle. Toimii erilaisten laitteiden

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

PROBYTE CONTROL GSM. GSM/SMS-hälytys- ja ohjauslaite. GSM Control 7/11/01 sivu 1/5

PROBYTE CONTROL GSM. GSM/SMS-hälytys- ja ohjauslaite. GSM Control 7/11/01 sivu 1/5 PROBYTE CONTROL GSM GSM/SMS-hälytys- ja ohjauslaite GSM Control 7/11/01 sivu 1/5 Yleistä l - PROBYTE CONTROL GSM on hälytys- ja kauko-ohjauslaite, joka käyttää GSM/SMStekniikkaa viestien välitykseen GSM

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSSUUNNITELMA Tapahtuma: Osallistujat: Taekwon-do Akatemian leiri noin 200 osallistujaa Ajankohta: 2.11.2007 4.11.2007 Tapahtumapaikka: Järjestäjä: Rajakylän koulu Taekwon-do Akatemia ry -----------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht.

Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht. Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu 2017 Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht. PALVELUIDEN KÄYTÖN JAKAUTUMINEN 2015 PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO Avokäynnit 539 000 Lääkärillä (33%) Avokäynnit

Lisätiedot

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan? Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?

Lisätiedot

DNA Vastaaja käyttöohje

DNA Vastaaja käyttöohje 1 (9) DNA Vastaaja käyttöohje DNA Oy Puhelin Y-tunnus 044 0440 0592509-6 www.dna.fi Ansatie 6a B PL 41 Kotipaikka 01741 Vantaa Vantaa Sisältö 1 DNA Vastaaja... 3 1.1 Hyödyllistä tietoa... 3 2 DNA Vastaajan

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

HENKILÖTURVALLISUUSKOHTEISSA VUONNA 2017 AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON AKTIVOITTANEET TULIPALOT

HENKILÖTURVALLISUUSKOHTEISSA VUONNA 2017 AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON AKTIVOITTANEET TULIPALOT HENKILÖTURVALLISUUSKOHTEISSA VUONNA 2017 AUTOMAATTISEN SAMMUTUSLAITTEISTON AKTIVOITTANEET TULIPALOT Yhteenveto henkilöturvallisuuskohteissa vuonna 2017 automaattisen sammutuslaitteiston aktivoittaneista

Lisätiedot

As. Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma LIITE 2. 2. Tarkista potilaan tila Tarkista onko potilas heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistamalla?

As. Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma LIITE 2. 2. Tarkista potilaan tila Tarkista onko potilas heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistamalla? 8. Esimerkkejä ja ohjemalleja TOIMINTA SAIRAUSKOHTAUKSESSA 1. Selvitä mitä on tapahtunut Onko potilas kaatunut, pyörtynyt, kouristellut? Onko silminnäkijöitä? Jaa seuraavat tehtävät, jos auttajia on enemmän.

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011

Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011 Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät 2011 Case: Tavaratalo Hong Kong:in tulipalo Rasmus 28.9.2011 1 28.9.2011 2 28.9.2011 3 Hong Kong tavaratalon palo 23.12.2010 kello 16 Vantaa -23 astetta 28.9.2011

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vanajan kirkko Hautausmaantie, 13110, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (14) Vanajan kirkko

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Avaruuden muoto. Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa erilaisilla pinnoilla.

Avaruuden muoto. Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa erilaisilla pinnoilla. Avaruuden muoto Avainsanat: torus, Kleinin pullo, topologia Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Välineet: kyniä, pelilaudat (liitteenä) Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa

Lisätiedot

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi

Lisätiedot

PUHUMINEN Harjoit- Osaa KUULLUN YMMÄRTÄMINEN Harjoit-Osaa. pvm pvm pvm pvm TAITOTASO A1 Suppea viestintä kaikkien tutuimmissa tilanteissa

PUHUMINEN Harjoit- Osaa KUULLUN YMMÄRTÄMINEN Harjoit-Osaa. pvm pvm pvm pvm TAITOTASO A1 Suppea viestintä kaikkien tutuimmissa tilanteissa PIENTEN KIELIREPPU SUOMEN KIELEN OPPIMISEN SEURANTA VARHAISKASVATUKSESSA JA ALKUOPETUKSESSA (sovellus eurooppalaisesta viitekehyksestä) Lapsen nimi : Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: PUHUMINEN Harjoit-

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Vielä tänään ehdit ilmoittautua abitenttiin!

Vielä tänään ehdit ilmoittautua abitenttiin! Kevät 2018 Vielä tänään ehdit ilmoittautua abitenttiin! Tentti antaa ryhtiä lukemiseen mahdollisuuden käyttää opettajan asiantuntemusta ja apua valmistautumiseen mahdollisuuden arvosanan korottamiseen

Lisätiedot

Päästä oikeat ihmiset sisään!

Päästä oikeat ihmiset sisään! Päästä oikeat ihmiset sisään! Huolettoman turvallinen Habo Tribe Habo on johtava helojen valmistaja, mutta yritys on lähtöisin pienestä yhdyskunnasta, jossa läheisyys ja yhdessäolo ovat itsestään selvä

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Pelastusalan neuvottelupäivät 2015

Pelastusalan neuvottelupäivät 2015 Pelastusalan neuvottelupäivät 2015 Korkean rakentamisen paloturvallisuusriskejä Pekka Ronkainen Korkean rakentamisen paloturvallisuusriskejä Korkea rakentamisen paloturvallisuusriskejä Haasteita tänä päivänä:

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT TS AGILITYURHEILUKESKUS OY PELASTUSSUUNNITELMA 1 Johdanto: PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden

Lisätiedot