Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016"

Transkriptio

1 Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016 Viite: Espoon kaupungin Tuulimäen väestösuojan turvallisuussuunnitelma Miksi turvallisuusohjeita tarvitaan Tuulimäen kalliosuojan turvaopas on tarkoitettu kaikille kallionsuojan käyttäjille, jotta kaikki käyttäjät voisivat turvallisesti harrastaa omaa toimintaansa suojan tiloissa eivätkä toiminnallaan aiheuttaisi vaaraa toistenkaan harrastustoiminalle. Koska kalliosuoja on syvällä maan alle louhittu tila, on siellä toiminta selvästi tiukempien turvaohjeiden mukaan kuin maan päällä sijaitsevissa harrastustiloissa. Vaatimus johtuu mm. siitä, että tiloissa syttyvä tulipalo ja siitä syntyvä savu saattaa vaikeuttaa turvallista tiloista poistumista. Käyttäytyminen Tuulimäen kalliosuojassa Kaikkien Tuulimäen kalliosuojan käyttäjien on oman ja toisten turvallisuuden varmistamiseksi noudatettava seuraavia ohjeita. Käyttäjäryhmien vetäjä on vastuussa oman ryhmänsä toiminnasta. Vetäjän tulee myös varmistaa, että kaikki tietävät hätäpoistumisovien ja alkusammuttimien sijainnin (liitteessä 1). Poistumisteiden teiden tulee olla vapaita Selvitä itsellesi, mitkä ovat käyttämäsi tilan poistumistiet. Poistumistiet on merkitty oven yläpuolella olevilla vihreillä merkkivaloilla, joka palaa aina, vaikka sähköt muuten katkeaisivatkin. Varmista, ettei poistumistien eteen ole kasattu mitään, mikä estää sen käytön. Avotulien käyttö on kielletty Tuulimäen kalliosuojassa on avotulen teko, esim. tupakointi ja kynttilöiden polttaminen, ehdottomasti kielletty. Sähkölaitteiden käyttöä tulee valvoa Kaikkia kalliosuojassa käytettäviä sähkölaitteita, kuten kahvinkeittimiä ja sähköhelloja, tulee valvoa ja tiloissa poistuessa ne tulee ehdottomasti sammuttaa. Palo ovet pitää olla kiinni ja kulkureitit vapaina Kaikkien palo ovien (metalliovien) tulee kalliosuojassa olla suljettuina, eikä niitä saa teljetä puukapuloilla tai millään muullakaan auki, koska palon sattuessa savu ja tuli pääsee muuten esteettä leviämään. Samoin kulkureitit tulee pitää vapaana, eikä niille saa jättää mitään tavaroita. Esimerkiksi lastenvaunut tai rattaat tulee ehdottomasti jättää niille osoitetuille paikoille. Keskusradion kaiuttimet on pidettävä auki Kalliosuojan kaikissa tiloissa olevat keskusradion kaiuttimet on pidettävä auki, koska vain silloin tilan valvojalla on mahdollista antaa kaikkiin huonetiloihin kuuluvia ohjeita tilojen käyttäjille. Tilanteita, joissa ohjeet on saatava kaikkien kuuluvilla ovat esim. tiloissa syttynyt tulipalo tai jokin muu syy, jonka vuoksi kaikkien on poistuttava pikaisesti kalliosuojasta. Valvoja ilmoittaa samalla, mitä poistumisteitä voi käyttää. Jokaisen on huolehdittava omaisuudestaan Kalliosuojassa kävijöiden on itse huolehdittava omaisuudestaan, sillä Espoon kaupunki ei vastaa mahdollisesti hävinneistä tavaroista. Kalliosuojan valvojien antamia ohjeita tulee noudattaa Kalliosuojassa on aina sen ollessa avoinna paikalla vähintään yksi valvoja, joka vastaa järjestyksestä ja toiminnan turvallisuudesta. Hänen antamiaan ohjeita ja määräyksiä tulee ehdottomasti noudattaa, koska niiden tarkoituksena on taata kaikille turvalliset toiminta mahdollisuudet.

2 Toiminta häiriötilanteessa Tapaturma tai sairauskohtaus 1. Onko potilas hereillä? Jos avun tarpeessa oleva makaa liikkumattomana, selvitä, onko hän hereillä. Puhuuko potilas? Vastaako puhutteluun? Mitä potilas tekee nyt? 2. Hengittääkö normaalisti? Jos potilas ei ole hereillä, katso hengittääkö hän normaalisti. 3. Mitä valittaa? Jos potilas puhuu, selvitä, mitä hän valittaa. Mikä on pahin vaiva nyt? 4. Ilmoita aina valvojalle. Äkillinen tajuttomuus Äkillinen tajunnan menetys voi johtua monesta eri syystä. Vaarattomia ovat tavallinen pyörtyminen sekä lyhytkestoinen kouristelu. Näiden erottaminen sydämenpysähdyksestä tai muusta vakavasta syystä on usein alkuvaiheessa vaikeaa. Toimin näin: 1. Aseta potilas selinmakuulle ja kohota jalat ylös sekä kokeile ilmavirtausta kämmenellä nenän ja suun edestä nopeasti. 2. Jos potilas ei hengitä, soita (tai valvoja soittaa) heti hätäkeskukseen 112. Sydämenpysähdyspotilaan selviytymisen kannalta jokainen minuutti on ratkaiseva. Jos tila osoittautuu vaarattomaksi, voidaan jo matkalla ollut apu peruttaa. Opettele puhallus painantaelvytys ensiapukurssilla! Tulipalo 1. Toimi harkiten, mutta ripeästi 2. Pelasta. Pelasta aina ensin välittömästi vaarassa olevat. Savu tainnuttaa nopeasti, joten se on usein vaarallisempi kuin liekit. 3. Ilmoita palosta aina valvojalle, joka hälyttää palokunnan. Valvoja kehottaa myös keskusradion välityksellä kakkia poistumaan kalliosuojasta. 4. Vältä savua. Vältä savukaasujen hengittämistä. Mene palon lähelle, vasta kun sinulla on alkusammutusvälineet käyttövalmiina. Jauhesammuttimet on merkitty punapohjaisella sammuttimen kuvalla. 5. Rajoita. Jos palavaan tilaan ei enää voi mennä, yritä rajoittaa paloa sulkemalla ovi. Älä vaaranna itseäsi. Jos palavaan tilaan johtava ovi on kiinni ja kahva tai ovi on kuuma, älä avaa ovea. 6. Sammuta, jos voit tehdä sen turvallisesti

3 Sammuta suojaisasta pakasta, kuten oven takaa. Jauhesammuttimen paine voi painaa liekit kasvoillesi, siksi aloita sammutus noin viiden metrin päästä. 7. Älä vaaranna itseäsi tai muita. Jos palo ei parilla yrittämisellä sammu, poistu palavasta tilasta ja varmista, ettei tilaan ole jäänyt ketään. Sulje ovi perässäsi ja odota palokunnan saapumista, jos voit sen turvallisesti tehdä. Kerro palokunnalle, missä palaa ja mikä palaa. Kalliosuojasta poistuminen KALLIOSUOJASTA TULEE POISTUA RIPEÄSTI, JOS VALVOJA ANTAA SIIHEN MÄÄRÄYKSEN KESKUSRADIOLLA JONKIN HÄTÄ TAI POIKKEUSTILANTEEN JOHDOSTA. POISTUMISEN TULEE TAPAHTUA SEURAAVASTI: 1. Poistu ripeästi, mutta vältä hätääntymistä. 2. Poistu normaalia sisääntuloreittiä käyttäen, ellei valvoja erikseen ilmoita, ettei sitä voi käyttää. Jos normaalitietä ei voi käyttää, käytä lähintä vihreällä oven päällä olevalla merkkivalolla merkittyä hätäpoistumisreittiä. Suojasta on kuusi hätäpoistumisovea, selvitä itsellesi niiden sijainti ja normaalitilanteissa. Ovet ja reitit on merkitty oheiseen suojan pohjakuvaan. 3. Älä käytä hissiä tulipalon tai sähkökatkon takia poistuessasi. Jos sinulla on suojassa mukana esim. lastenvaunut tai rattaat, pyydä apua niiden kantamiseksi portaissa. Hätätilanteessa jätä vaunut ja ota lapsi mukaan. 4. Kunkin vetäjän tulee valvoa, että kaikki ryhmään kuuluvat pääsevät turvallisesti ulos. 5. Ryhmien vetäjät sopivat keskenään, kuka tarkistaa pukuhuoneet, kahvion ja ammuntahallin, ettei niissä tiloissa ole ketään ja ohjaa tarvittaessa turvallisesti ulos. 6. Sähkökatkon sattuessa kaikkiin huoneisiin ei jää valoa. Pyri silloin rauhallisesti lähimmälle käytävälle tai isompiin tiloihin, koska niissä palaa aina turvallisen poistumisen mahdollistava varavalaistus. Myös vihreät poistumisovien merkkivalot jäävät palamaan.

4 Liite 1: Tuulimäen kalliosuojan hätätiet ja alkusammutuslaitteet Kuvassa voimistelusali rajattu punaisella katsoviivalla.

5 Liite 2: Tuulimäen tapahtuman järjestäjän vastuu ja tapahtuman turvallisuussuunnitelman tekeminen 1. Tapahtumanjärjestäjä, joka vuokraa Tuulimäen väestönsuojan liikuntatiloja omaa tapahtumaansa varten, on velvollinen laatimaan tarvittaessa väestönsuojan turvallisuuspäällikön tai hänen edustajansa pyynnöstä oman tapahtumansa turvallisuussuunnitelman. 2. Tarvittavilla viranomaisilla (pelastus ja poliisiviranomainen ym.) hyväksytetty tapahtuman turvallisuussuunnitelma on esitettävä turvallisuuspäällikölle tai hänen edustajalleen seitsemää (7) työpäivää ennen tapahtuman alkamista. 3. Tuulimäen väestönsuojaa varten laadittu turvallisuussuunnitelmasta sisältää tiedot omaa tapahtumaa/ tilaisuutta järjestävälle tapahtumanjärjestäjälle väestönsuojan omista turvallisuuskäytännöistä, ohjeista ja henkilökunnan toimenpiteistä ja antaa tarvittavat perustiedot väestönsuojasta tapahtuman järjestäjälle.

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

Viitalantie 221, 60640 Isokoski

Viitalantie 221, 60640 Isokoski Venestalon pelastussuunnitelma, joka sisältää sammutus- ym. turvallisuusohjeita Viitalantie 221, 60640 Isokoski TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Venestalo on Veneskoski-Viitala-seura ry:n omistama kylätalo, joka

Lisätiedot

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112. Pelastustiet ja pysäköinti Valvojat ohjeistetaan seuraamaan pysäköintiä niin, ettei pysäköinti estä pelastusajoneuvojen toimintaa ja niin että pelastustiet pidetään avoinna. Hallin edessä on selkeät parkkipaikat,

Lisätiedot

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu. Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.

Lisätiedot

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA Masalan ylipainehallin yhteystiedot Jalkapallohalli, kupla Rusthollintie 2, 02430 Masala Ylläpito ja huolto: Tilahallinnon päivystäjä 040-5140091 Kenttämestari

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

VÄESTÖN VAROITTAMINEN

VÄESTÖN VAROITTAMINEN TURVALLISUUSOHJE Liite 2 VÄESTÖN VAROITTAMINEN 1. Yleinen vaaramerkki Yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva ääni, jossa nousevan jakson pituus on 7 sekuntia ja laskevan jakson pituus samoin 7 sekuntia

Lisätiedot

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA Liite 8 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä poistumissuunnitelmasta... 3 2. Toiminta onnettomuus- ja uhkatilanteissa...

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu PELASTUSSUUNNITELMA Isännöitsijätoimisto Puhelin: 040-5549123 Kauppurienkatu Fax: 08-90100 Oulu Asunto-osakeyhtiö

Lisätiedot

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN Ransu ja Valtteri opastavat välttämään vaaratilanteita ja toimimaan oikein onnettomuuksissa. Valtteri Väyrynen on Tampereen aluepelastuslaitoksen koulutussuunnittelija. Tämä opas

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

Turvallisuussuunnitelma. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry

Turvallisuussuunnitelma. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry Turvallisuussuunnitelma Lauttasaaren Kisa-Siskot ry LAUTTASAAREN KISA-SISKOT RY TURVALLISUUSSUUNNITELMA 2 (6) Sisällysluettelo 1 Turvallisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2 Yhdistyksen toiminnan kuvaus...

Lisätiedot

Satakunnan yhteisökeskus. Isolinnankatu 16.

Satakunnan yhteisökeskus. Isolinnankatu 16. Satakunnan yhteisökeskus Isolinnankatu 16. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta, poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? - Onnettomuus? - Sairaskohtaus? Onko silminnäkijöitä? Onko

Lisätiedot

Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa. 041 455 2220 (Petri) 044 344 5866 (päivystäjä)

Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa. 041 455 2220 (Petri) 044 344 5866 (päivystäjä) 2 TIETOA LEIRIKESKUKSESTA Alue on tarkoitettu alle 100 henkilön majoittumiseen päärakennuksessa, 6 majoitusmökissä ja asuntovaunuissa / asuntoautoissa. Alueella järjestetään satunnaisesti muutaman tunnin

Lisätiedot

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa Suunnitelma toiminnasta erilaisissa onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteissa hätäilmoitus yleinen hälytysmerkki sammutuspeitteen käyttö tapaturma tai sairaskohtaus

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Oma puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä esite näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin kattoon.

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUS. Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa.

PALOTURVALLISUUS. Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa. PALOTURVALLISUUS Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa. Porin yliopistokeskus 22.10.2015 TH Mitä on paloturvallisuus ja pelastustoiminta?

Lisätiedot

OHJEET TAPATURMIEN (JA SAIRASKOHTAUSTEN) ENNALTAEHKÄISYYN

OHJEET TAPATURMIEN (JA SAIRASKOHTAUSTEN) ENNALTAEHKÄISYYN OHJEET TAPATURMIEN (JA SAIRASKOHTAUSTEN) ENNALTAEHKÄISYYN Jokaisen henkilökuntaan kuuluvan on noudatettava seuraavia ohjeita sekä valvottava, että yleisö noudattaa niitä. Kaikista turvallisuutta vaarantavista

Lisätiedot

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin!

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin! Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin! Tilat: Yhdistyksen toimistohuoneiden lisäksi Kotolasta löytyy kaksi koulutustilaa; suurempi

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vanajan kirkko Hautausmaantie, 13110, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (14) Vanajan kirkko

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

Ohjeet tapaturmien (ja sairaskohtausten) ennaltaehkäisyyn

Ohjeet tapaturmien (ja sairaskohtausten) ennaltaehkäisyyn Ohjeet tapaturmien (ja sairaskohtausten) ennaltaehkäisyyn Jokaisen henkilökuntaan kuuluvan on noudatettava seuraavia ohjeita sekä valvottava, että yleisö noudattaa niitä. Kaikista turvallisuutta vaarantavista

Lisätiedot

Poistumisreitti. Kilpi osoittaa poistumisoven (lisäkilpi) x 150 * L 400 x 200 * P 500 x 250 * T

Poistumisreitti. Kilpi osoittaa poistumisoven (lisäkilpi) x 150 * L 400 x 200 * P 500 x 250 * T www.pivaset.fi Poistumisopasteet, jälkivalaisevat Poistumisreitti. Kilpeä käytetään osoittamaan ulospääsyreitin suunnan. Poistumisreitti. Kilpi osoittaa poistumisoven. Hätätilanteessa riko lasi. Käytetään

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

Turvallinen Pirkanmaa

Turvallinen Pirkanmaa Koulutuksen tavoite - Koulutuksen jälkeen jokainen kuulija: - ymmärtää onnettomuuksien ennaltaehkäisyn tärkeyden - tutustuu työpaikkansa riskeihin, pelastussuunnitelmaan ja tekee turvallisuuskävelyn omassa

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi PELASTUSSUUNNITELMA YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi 2 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN YLLÄPITO 3 2. SUUNNITTELUVELVOITE 5 3. HÄTÄILMOITUSOHJE 6 4. ELVYTYSOHJE 7 5. HUOMIOITAVAT VAARATILANTEET

Lisätiedot

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 1 PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (2004 8 ja 9 ) ja pelastustoimesta

Lisätiedot

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava

Lisätiedot

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1 Yleistä Tämä pelastussuunnitelma perustuu Pelastuslain ja pelastusasetuksen vaatimuksiin laatia tällaisesta tapahtumasta Pelastussuunnitelma.

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

Pelasta Pelasta välittömässä vaarassa olevat asukkaat pois huoneistosta.

Pelasta Pelasta välittömässä vaarassa olevat asukkaat pois huoneistosta. TOIMINTAOHJEET VAARATILANTEISSA Vaaratilanteiden ehkäisy Pidä kulkureitit vapaina Selvitä sammutuslaitteiden sijainti Huomioi sähkölaitteiden turvallisuus Älä tupakoi sisällä Käytä LED-kynttilöitä Pidä

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS. Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia.

TYÖTURVALLISUUS. Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia. TYÖTURVALLISUUS TYÖTURVALLISUUS Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia. TYÖTURVALLISUUS Työpaikan ja työympäristön työturvallisuudesta

Lisätiedot

TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA Kiinteistön nimi Keskinäinen Kiinteistöyhtiö FASTERVESTOy 1. Johdanto Suunnitelman tekemisestä on säädetty pelastuslaissa (468/2003) ja valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus toimintaohjeet Laadittu 4.12.2014 Laatija Juha Vilen Viimeksi päivitetty 3.3.2015 Päivittäjä Ville Salo Nämä toimintaohjeet on laadittu käyttäen

Lisätiedot

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

Mikkelin Jäähalli. Pelastussuunnitelman pikaohjeet

Mikkelin Jäähalli. Pelastussuunnitelman pikaohjeet Mikkelin Jäähalli Pelastussuunnitelman pikaohjeet Mikkelin Jäähalli Yleinen turvallisuusohje YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 TULIPALON SATTUESSA 1. PELASTA välittömässä vaarassa olevat. 2. VAROITA muita vaarasta.

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

Torju arjen vaaratilanteet

Torju arjen vaaratilanteet Koti- ja vapaa-ajan tapaturma sattuu vuosittain noin 700 000 suomalaiselle. Kuolemaan näistä johtaa vuosittain noin 2 700. Torju arjen vaaratilanteet Tavallinen arkipäivä sisältää monia vaaratilanteita.

Lisätiedot

Toimintaohje onnettomuustilanteissa

Toimintaohje onnettomuustilanteissa Toimintaohje onnettomuustilanteissa asia Tavoitteena on että jokainen työntekijä tietää, tuntee ja osaa: Varauloskäytävät Missä paloilmoitinlaite on ja kuinka sitä käytetään Osaa tehdä hätäilmoituksen

Lisätiedot

Haapaveden urheilijat Ry. Kansalliset hiihtokilpailut

Haapaveden urheilijat Ry. Kansalliset hiihtokilpailut KANSALLISET HIIHDOT KORKATISSA 30.12.2017 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Kansalliset hiihdot 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) Haapaveden urheilijat Ry 1.3 Järjestämispaikka

Lisätiedot

Sähkölaitteiden palot

Sähkölaitteiden palot Sähkölaitteiden palot 00:40 01:35 02:20 03:53 Kuvasarja television polttokokeesta, kuvattu VTT:n palolaboratoriossa 2000 Palojen vähentämisessä tehtävää!!! noin 2000 sähköpaloa* vuodessa sähköpalot 1/3

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 27. - 28.7.2019 KILPAILUOHJE Päivitetty 5.7.2019 KAUHAJOKI TEMPO 27.7.2019 klo 11.00 Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki KAUHAJOKI MAANTIE 28.7.2019 klo 10.00 Kilpailukeskus:

Lisätiedot

Tampereen Rantatunnelissa ajaminen

Tampereen Rantatunnelissa ajaminen Tampereen Rantatunnelissa ajaminen 1 Yleistä tunneliturvallisuudesta Maantietunnelit ovat osa yleistä tieverkkoa. Koska tunnelit muodostavat selvästi muusta liikenneympäristöstä poikkeavan osuuden, kiinnitetään

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Kiljavan kurssikeskuksen YLÄKÄMPÄN KÄYTTÖOHJE

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Kiljavan kurssikeskuksen YLÄKÄMPÄN KÄYTTÖOHJE Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry Kiljavan kurssikeskuksen YLÄKÄMPÄN KÄYTTÖOHJE Yläkämppä 2/6 Yleistä Tervetuloa käyttämään Kiljavan yläkämppää. Tämä ohje on laadittu pitkien käyttökokemusten pohjalta.

Lisätiedot

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa 6 ut P O R R A S K ÄY TÄVÄT es iv Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa poistumaan turvallisesti asunnostaan.

Lisätiedot

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16 YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Kansallinen hiihtosuunnistuskilpailu 1.2 Tilaisuuden

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja Sisällysluettelo 1) Palvelun tarjoaja ja kohde... 3 2) Turvallisuusasioista vastaava henkilö... 3 3) Ennakoitavat vaaratilanteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 15. - 16.7.2017 KILPAILUOHJE Päivitetty 12.7.2017 KAUHAJOKI TEMPO 15.7.2017 klo 11.00 Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki HYYPÄNLAAKSO MAANTIE 16.7.2017 klo 10.00 Kilpailukeskus:

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSSUUNNITELMA Tapahtuma: Osallistujat: Taekwon-do Akatemian leiri noin 200 osallistujaa Ajankohta: 2.11.2007 4.11.2007 Tapahtumapaikka: Järjestäjä: Rajakylän koulu Taekwon-do Akatemia ry -----------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Kalvolan kirkko Iittalantie 300, 14500, Iittala Raporttipäivä: 05.09.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Kalvolan kirkko

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG NÅIDM MUSTIOLLA 23.8.2014

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG NÅIDM MUSTIOLLA 23.8.2014 Pelastussuunnitelma OK RASEBORG NÅIDM MUSTIOLLA 23.8.2014 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata suunnistuskisan toteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa turvallisuusasioissa

Lisätiedot

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila

Palofysiikka. T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Palofysiikka T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari -toinen näytös 2.11.2005 Kalle Anttila Esityksen näkökulma Palofysiikan ja yritysturvallisuuden yhteys on helppo nähdä toimitilojen, henkilöstön ja

Lisätiedot

Vehicle Security System VSS3 - Vehicle original remote

Vehicle Security System VSS3 - Vehicle original remote Vehicle Security System VSS3 - Vehicle original remote Ajoneuvon alkuperäinen kaukosäädinavain Asetusopas - Finnish Arvoisa asiakas Tässä oppaassa on tietoja ja ohjeita siitä, miten eräitä toimintoja otetaan

Lisätiedot

Pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita toimintakeskuksessa työskentelevien ja vierailevien henkilöiden omatoimiseen;

Pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita toimintakeskuksessa työskentelevien ja vierailevien henkilöiden omatoimiseen; 2.6.2010 1 KAARNIEMEN TOIMINTAKESKUS Selkätie 351 48800 Kotka Toimintakeskuksen pelastussuunnitelma Pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita toimintakeskuksessa työskentelevien ja vierailevien

Lisätiedot

Oppilaitoksen kriisivalmius

Oppilaitoksen kriisivalmius 1 Hyväksytty 16.6.2011 Oppilaitoksen kriisivalmius Oppilaitoksen opiskelijat ja henkilökunta voivat joutua äkilliseen onnettomuuteen tai uhkaavaan tilanteeseen, joko oppilaitoksessa tai sen ulkopuolella.

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET ONNETTOMUUS- JA VAARATILANTEISSA

TOIMINTAOHJEET ONNETTOMUUS- JA VAARATILANTEISSA TOIMINTAOHJEET ONNETTOMUUS- JA VAARATILANTEA OULUN YLIOPISTO 28.02.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO Perusohje, kun henkilöön tai omaisuuteen kohdistuu vakava uhka tai vaara... 3 Tärkeät puhelinnumerot... 4 Henkilöturvallisuuden

Lisätiedot

OPISKELIJAN TURVALLISUUSOPAS Pekka Halosen akatemia

OPISKELIJAN TURVALLISUUSOPAS Pekka Halosen akatemia OPISKELIJAN TURVALLISUUSOPAS Pekka Halosen akatemia Sisällys Hätänumerot 4 Oppilaitoksen omat tärkeät puhelinnumerot 5 Palohälytys 6 Tulipalo 8 Sähköpalot 9 Ensiapu ja elvyttäminen 10 Ensiapukaappien sijainti

Lisätiedot

Vehicle Security System VSS3 - Alarm system remote

Vehicle Security System VSS3 - Alarm system remote Vehicle Security System VSS3 - Alarm system remote Hälytysjärjestelmän kauko-ohjain Asetusopas - Finnish Arvoisa asiakas Tässä oppaassa on tietoja ja ohjeita siitä, miten eräitä toimintoja otetaan käyttöön

Lisätiedot

Kodin kokonaisturvallisuus

Kodin kokonaisturvallisuus Kodin kokonaisturvallisuus tapaturmien ehkäisy murtosuojaus ja rikosten ehkäisy varautuminen sähkön-, lämmön- ja vedenjakelun katkoksiin ongelmajätehuolto paloturvallisuus (ot 6) ensiapuvalmius (ot 7)

Lisätiedot

Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta. Piia Manninen HELPE

Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta. Piia Manninen HELPE Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta Piia Manninen HELPE 22.9.2016 Sisältö Helsingin alueen keikkatilastoja Onnettomuuksien ehkäisy Rakenteellinen paloturvallisuus Palo-osastointi asuinkiinteistössä

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Kisakylä käsittää Syreenin koulun, Yhteiskoulun kenttä ja Leirintäalue

PELASTUSSUUNNITELMA. Kisakylä käsittää Syreenin koulun, Yhteiskoulun kenttä ja Leirintäalue PELASTUSSUUNNITELMA Yleisjärjestelyt: PELASTUSSUUNNITELMA KISAKYLÄ JA LEIRINTÄALUE Kisakylä käsittää Syreenin koulun, Yhteiskoulun kenttä ja Leirintäalue uimahallin vieressä. Kisakylän info on Syreenin

Lisätiedot

TERVETULOA KOKOUS KOKKOLAAN!

TERVETULOA KOKOUS KOKKOLAAN! TERVETULOA KOKOUS KOKKOLAAN! KOKOUS APURI Kokous Apuri ohjeistus auttaa sinua järjestelemään tapahtumaasi tiloissamme Kokkolan Kaupungintalolla, ohjeistuksesta löydät kaikki tarvitsemat tiedot mutta jos

Lisätiedot

1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT

1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Avoimet AM-hiihtosuunnistuskilpailut Oulun piirin KLL:n suunnistusmestaruuskilpailut 16.9.2014 Oulurastit 16.9.2014 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen)

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS 112 0112

HÄTÄILMOITUS 112 0112 TOIMINTAOHJEET 1. HÄTÄILMOITUS 2. TULIPALO 3. ENSIAPUOHJEET 4. VÄKIVALTATILANTEET 5. MURTO 6. RYÖSTÖ 7. POMMIUHKAUS 8. YLEINEN VAARAMERKKI 9. KAASUVAARA 10. SÄTEILYVAARA 11. VÄESTÖNSUOJAAN SUOJAUTUMINEN

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vuorentaan kappeli Marssitie 23, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 11.07.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (16) Vuorentaan

Lisätiedot

HEINOLAN WPK-TALON VUOKRAAJAN OHJEET

HEINOLAN WPK-TALON VUOKRAAJAN OHJEET HEINOLAN WPK-TALON VUOKRAAJAN OHJEET Heinolan WPK-talon vuokraajalle Pyydämme ystävällisesti huomioimaan seuraavat ohjeet yleisön turvallisuuden varmistamiseksi ja ylimääräisten kustannusten välttämiseksi.

Lisätiedot

Toimintaohjeita hätätilanteita varten

Toimintaohjeita hätätilanteita varten Hyväksyjä: Jari Partanen 1.11.2012 sivu 1/8 Toimintaohjeita hätätilanteita varten SISÄLLYSLUETTELO 1 Toimenpiteet ABC... 2 2 Hätäilmoituksen tekeminen... 2 3 Meritaidon sisäinen hälytys... 3 3.1 Käsitteitä...

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö 10.11.2014 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Matti Orrainen 2.2. 1 Säädöksissä vaaditus turvallisuusasiakirjat 2.2.1. 1 Suunnittelun ja valmistelun turvallisuusasiakirja Valtioneuvoston asetuksessa (205/2006)

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2 1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2 Suunnistuskilpailu SISÄLTÖ 1. TURVALLISUUSSUUNNITELMAN TARKOITUS...2 2. YLEISTIEDOT...2 3. HENKILÖSTÖ YHTEYSTIETOINEEN TAPAHTUMA-AIKANA 3 4. TILAISUUDEN ONNETTOMUUSRISKITEKIJÄT,

Lisätiedot

1. TURVALLISUUNNITELMAN TARKOITUS

1. TURVALLISUUNNITELMAN TARKOITUS 1. TURVALLISUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän turvallisuussuunnitelman tavoitteena on taata Rastivarsat ry:n järjestämän suunnistustapahtuman suunnistajien, katsojien sekä järjestelytehtävissä toimivien turvallisuus

Lisätiedot

Uloskäytävät ja lukitukset

Uloskäytävät ja lukitukset 2014 Uloskäytävät ja lukitukset Päijät-Hämeen pelastuslaitos 25.11.2014 Sisältö 1. Yleistä... 2 2. Uloskäytävien vähimmäisleveys... 2 3. Kulkureitin pituus... 3 4. Uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen...

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma. Pellon Ponsi ry, suunnistusjaosto Veijo Ekonoja,

Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma. Pellon Ponsi ry, suunnistusjaosto Veijo Ekonoja, 2 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Tornionlaakson Rastipäivät 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen, myös sähköpostiosoite) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite) Pellon

Lisätiedot

Besai Muñoz Sanchez 11NS

Besai Muñoz Sanchez 11NS ENSIAPUOPAS JALKAPALLO- EROTUOMAREILLE Besai Muñoz Sanchez 11NS ENSIAPUOPAS JALKAPALLO- EROTUOMAREILLE Ensiapu on loukkaantuneelle tai sairastuneelle tapahtumapaikalla annettavaa apua. Sitä käytetään vammojen

Lisätiedot

*Mitkä tekijät voivat vaarantaa

*Mitkä tekijät voivat vaarantaa * *Mitkä tekijät voivat vaarantaa työpisteesi turvallisuuden: *Palo- ja poistumisturvallisuuteen liittyvät tekijät *Aggressiivisen asiakkaan käytös *Työkoneen tai laitteen käyttö (teollisuus) *Huono ergonomia

Lisätiedot

Harri Koskenranta 24.2. 2005

Harri Koskenranta 24.2. 2005 FYYSINEN TURVALLISUUS T-110.460 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 24.2. 2005 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT 24.2. 2005 T-110.460 Koskenranta 2 TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA FYYSISET KEINOT MENETTELYTAVAT

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (10) Syöksynsuun

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hauhon kirkko Danielson-Kalmarintie 1, 14700, Hauho Raporttipäivä: 15.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Hauhon kirkko

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG KEVÄTKISAT TENHOLASSA 12.4.2014

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG KEVÄTKISAT TENHOLASSA 12.4.2014 Pelastussuunnitelma OK RASEBORG KEVÄTKISAT TENHOLASSA 12.4.2014 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata suunnistuskisan toteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa turvallisuusasioissa

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 18.2.2004: Lukitusturvallisuus LUKITUKSEN LÄHTÖKOHDAT Lukitus suunnitellaan tarvetta vastaavaksi eli

Lisätiedot

As. Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma LIITE 2. 2. Tarkista potilaan tila Tarkista onko potilas heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistamalla?

As. Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma LIITE 2. 2. Tarkista potilaan tila Tarkista onko potilas heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistamalla? 8. Esimerkkejä ja ohjemalleja TOIMINTA SAIRAUSKOHTAUKSESSA 1. Selvitä mitä on tapahtunut Onko potilas kaatunut, pyörtynyt, kouristellut? Onko silminnäkijöitä? Jaa seuraavat tehtävät, jos auttajia on enemmän.

Lisätiedot

Asumisen opas Turvallista ja ohjattua arkea ympäri vuorokauden Punaportin toimipaikka

Asumisen opas Turvallista ja ohjattua arkea ympäri vuorokauden Punaportin toimipaikka Asumisen opas Turvallista ja ohjattua arkea ympäri vuorokauden Punaportin toimipaikka Kiipulan ammattiopisto Ammattiopisto Punaportti Tervetuloa asumaan Kiipulan ammattiopiston Punaportin toimipaikkaan

Lisätiedot

Kiviniemen seudun asukkaille

Kiviniemen seudun asukkaille Säilytä tämä tiedote! Kiviniemen seudun asukkaille 1 Tämän Kiviniemen teollisuusalueen lähiseudun asukkaille jaettavan turvallisuustiedotteen toimittaminen perustuu Valtioneuvoston asetukseen vaarallisten

Lisätiedot

Varaudu, ilmoita, toimi! Turun ammattikorkeakoulun turvallisuusohje

Varaudu, ilmoita, toimi! Turun ammattikorkeakoulun turvallisuusohje Varaudu, ilmoita, toimi! Turun ammattikorkeakoulun turvallisuusohje Sisältö Turvallisuustoiminta................................ 3 Ilmoitus turvallisuuspoikkeamasta...................... 3 Kriisitoiminta....................................

Lisätiedot

Kiviniemen seudun asukkaille

Kiviniemen seudun asukkaille Säilytä tämä tiedote! Turvallisuustiedote Kiviniemen seudun asukkaille Turvallisuustiedote 1 Turvallisuustiedote Tämän Kiviniemen teollisuusalueen lähiseudun asukkaille jaettavan turvallisuustiedotteen

Lisätiedot

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus toimintaohjeet Laadittu 4.12.2014 Laatija Juha Vilen Viimeksi päivitetty 10.11.2017 Päivittäjä Aleksi Harmokivi Nämä toimintaohjeet on laadittu

Lisätiedot

Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK

Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Ensiapukoulutus seuratoimijat 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Tavoitteet Elottomuuden tunnistaminen hengitys Tajuttomuus / Elottomuus 112 aktivointi PPE Hengitys Normaali hengitys on rauhallista, tasaista,

Lisätiedot

Turvallisuusvyöhykeperiaate T-110.5610/Koskenranta 4

Turvallisuusvyöhykeperiaate T-110.5610/Koskenranta 4 SUOJAUKSET TOIMITILATURVALLISUUS T-110.5610 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 22.3.2007 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 Lähialue TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA Asiakaspalvelu Työtilat

Lisätiedot

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin kopioiminen

Lisätiedot

Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, 22.5.2016. Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto

Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, 22.5.2016. Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto 1. TURVALLISUUSSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän turvallisuussuunnitelman tavoitteena on taata Keuruun Kisailijat ry:n järjestämän suunnistustapahtuman (ks. kohta 2) suunnistajien, katsojien sekä järjestelytehtävissä

Lisätiedot

Tapiolan Keskuspysäköinti Oy

Tapiolan Keskuspysäköinti Oy Tapiolan Keskuspysäköinti Oy Käyttäjien turvallisuusohjeet Etelätuulentie 1, 12. kaupunginosa, Tapiola 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio 4. Turvaopasteet

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma

Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma Tämän oppaan on laatinut Sonkakoti Oy asukkaiden käyttöön. Tavoitteena on viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö, joka vastaa

Lisätiedot

SAMMUTUSPEITTEEN KÄYTTÖ

SAMMUTUSPEITTEEN KÄYTTÖ TOIMINTAOHJEET 1. HÄTÄILMOITUS 2. TULIPALO 3. SAMMUTUSPEITTEEN KÄYTTÖ 4. KÄSISAMMUTTIMEN KÄYTTÖ 5. PIKAPALOPOSTIN KÄYTTÖ 6. ILMASTOINNIN PYSÄYTTÄMINEN 7. PALOVAMMAN HOITO 8. TAJUTTOMAN POTILAAN ENSIAPU

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Iisu ry. pj. Markku Loukusa Pikkumökintie 8 91100 Ii p.0405430578

PELASTUSSUUNNITELMA. Iisu ry. pj. Markku Loukusa Pikkumökintie 8 91100 Ii p.0405430578 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Iisun ry:n kaksipäiväiset kansalliset suunnistuskilpailut 25. 26.7.2015 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) Iisu ry. pj. Markku Loukusa Pikkumökintie

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA KARKKIRASTIT

PELASTUSSUUNNITELMA KARKKIRASTIT PELASTUSSUUNNITELMA KARKKIRASTIT 19.5.2018 Suunnistuskilpailu 1. TILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Karkkirastit, avoin kansallinen suunnistuskilpailu 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen)

Lisätiedot