Työväenopiston ja yrittäjien yhteistyönä AUTOKURSSI NAISILLE
|
|
- Leena Honkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Työväenopiston ja yrittäjien yhteistyönä AUTOKURSSI NAISILLE Teksti ja kuvat: Virpi Tynkkynen Kas näin. Matti Hämäläisen vetämällä autokurssilla innokkaat oppilaat kyselivät kouluttajaltaan monenmoista muuan muassa sulan vaihtoon liittyvistä asioista. Tarpeeksi kulutuspintaa. Turvallinen rengas ei ole liian sileä. Pelkkä pakkasneste jäätyy paukkupakkasilla, mittarin merkkivaloilla on oikeasti merkitystä ja auton varusteisiin kuuluu rengasavain. Tällaisia asioita oppivat kolmetoista autoilevaa naista Järvenpään Työväenopiston ja Järvenpään Yrittäjien yhteistyössä järjestämällä Naisten autokurssi abc:llä. Huoltoasema Teboilille saapui oppia saamaan niin vuosikymmeniä säännöllisesti autoilevia kuin vasta ajokortin suorittaneita. Naisia yhdisti kiinnostus ajopelinsä tuntemiseen. Toinen osasi itse vaihtaa renkaat, toinen ei ollut ikinä edes aukaissut konepeltiä. Öljyä ei nykyisin tarvitse vaihtaa kuin kilometrin välein, kun ennen vanhaa se oli noin kilometrin välein, sillä öljyt ovat kehittyneet huimasti, selittää illan toisena isäntänä toiminut huoltoasemayrittäjä Matti Hämäläinen. Mies saa heti kiivaan kysymysryöpyn, kun innokkaat opiskelijat haluavat tietää, millaista öljyä pitää ostaa, käykö talvella ja kesällä sama öljy ja paljonko sitä pitää kaataa. Hän opastaa naisia ostamaan 5W-alkuista täyssynteettistä öljyä, vajaa litra sitä yleensä lisätään ja sama laatu käy ympäri vuoden. Uusissa autoissa on oltava tarkkana, mitä öljyä laitetaan ja se pitää tarkistaa käyttöoppaasta. Kouluttaja korostaa, että öljytikkua kannattaa aina silloin tällöin vilkaista, vaikka tankkauksen yhteydessä. Varoitusvalon varaan ei kannata laskea, sillä pahimmillaan merkkivalon syttyessä öljy on jo täysin loppu eikä autolla enää saisi ajella. Auton renkaanvaihto kiinnostaa myös. Hämäläinen etsii hyllystään rengasavaimen ja tunkin avulla nousee pikkuruinen Toyota Yaris sen verran ilmaan, että renkaan voi irrottaa. Työhanskat kouraan ja kurssilaiset saavat vuorollaan löysätä ja kiristää vanteen muttereita ja asetella uutta rengasta paikalleen. Samalla opitaan myös tarkistamaan ilmanpaineet. Eturenkaissa pitää olla noin 0,2 baria suurempi ilmanpaine kuin takarenkaissa ja talvirenkaissa hiukan enemmän kuin kesärenkaissa, muistuttaa Hämäläinen. 20
3 Satu Haaparanta ajaa vuosittain kymmeniä tuhansia kilometrejä ja omistaa oman auton. Vaikka hän hallitseekin joitakin perusasioita autonhuollosta, paljon on vielä opittavaa. Tännekin sain tulla polkupyörällä, kun ajopelistäni hajosi jakopään hihna enkä ollut ymmärtänyt, että sellainenkin autoissa edes on, nainen nauraa. Kätevänä vinkkinä kanssasisarilleen hän neuvookin pitämään autossa puutarhahanskoja ja taskulamppua. Kädet eivät likaannu, vaikka joutuisikin kesken matkaa auton huoltohommiin. Haaparanta oli tyytyväinen kurssiin. Hänestä oli hienoa, että asioita selitettiin yksityiskohtaisesti ja rennossa ilmapiirissä uskalsi kysyä vaikka tyhmempiäkin. Liittymällä yrittäjäjärjestöön: Saat käyttöösi järjestön monipuoliset neuvontapalvelut lähes 100 asiantuntijaa. Tapaat muita yrittäjiä ja löydät kontakteja kautta maan. Pysyt ajan tasalla seuraamalla nettiuutisia ja jäsenlehtiä. Voit parantaa omaa osaamistasi hyödyntämällä järjestön laadukasta ja monipuolista koulutustarjontaa. Osallistut yrittäjyyden edistämiseksi tehtävään työhön: Katso tästä tavoitteita ja tuloksia. Säästät rahaa hyödyntämällä monia jäsenetuja. Ei vaikeaa. Satu Haaparanta opettelee renkaan vaihtamista Sakari Salmen ohjauksessa. Samaa totesivat parituntisen rupeaman päätteeksi munkkikahville kokoontuneet muutkin kurssilaiset. Naurua riitti, kun vuorollaan kerrottiin omista töppäilyistä liikenteessä tai puolisoilta saaduista vähemmän kannustavista kommenteista. Pohdittiin myös sitä, josko naissukupuolelle peruuttaminen ja etenkin taskuperuuttaminen on luonnostaan vaikeampaa. Tämän autokoulunopettaja Sakari Salmi autokoulu Zetistä tyrmäsi selkeästi. Se on ihan väärä luulo, että miehet osaavat autonkäsittelyä paremmin. Oikeasti kysymys on vain siitä, että ajamalla oppii ajamaan ja nykyisin naisetkin ajavat paljon ja ovat taitavia autonkäsittelijöitä, Salmi rohkaisee. Huoltamoyrittäjä Hämäläisen mielestä Naisten autokurssin järjestäminen oli helpompaa, kun kokenut kurssittaja sopi aikataulut ja hoiti ilmoittautumiset. Idea yhteistyöhön oli alun perin työväenopiston, mutta Hämäläinen innostui mukaan ja uskoo vastaavanlaisia kursseja järjestettävän vastaisuudessakin. Mukavaa, kun oppilaat olivat noin innostuneita ja motivoituneita. Hyvä mieli jäi kaikkinensa, mies summasi. Naisten autokurssi abc on viimeisin esimerkki työväenopiston ja yrittäjien vireästä yhteistyöstä. Erilaista yhteistoimintaa on harrastettu jo vuosia. Paljolti siitä on kiittäminen Järvenpää yrittäjien kahta tehonaista, puheenjohtaja Erja Saarelaista ja varapuheenjohtaja Sari Hämäläistä, kiittelee opiston rehtori Kristiina Lappi. Lappi on iloinen siitä, että yrittäjien kanssa yhteispeli on jatkuvaa vuorovaikutusta, joka hyödyntää kumpiakin. Esimerkkeinä tämän syksyn projekteista Lappi mainitsee valtakunnallisen palkinnonkin voittaneen Nuorten palvelukorttikoulutuksen sekä tähän liittyvän kaupungin kesätyöntekijöille järjestetyn Palvelu- ja laatukoulutuksen. 21
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA
KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA Rengasfoorumi 1.10.2013 Sales Questor Oy Tutkimuksen taustaa Tutkimuksella selvitettiin autoilijoiden ja/tai rengasasioita tuntevien kokemuksia ja näkemyksiä talven
LisätiedotElena haluaa uuden auton
Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000
LisätiedotKULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA
KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA Rengasfoorumi 1.10.2013 Sales Questor Oy Tutkimuksen taustaa Tutkimuksella selvitettiin autoilijoiden ja/tai rengasasioita tuntevien kokemuksia ja näkemyksiä talven
LisätiedotTutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan
Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama
LisätiedotOhje työpaikkaohjaajalle
Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA
LisätiedotKaija Jokinen - Kaupantäti
Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee
LisätiedotKurssitusten tarve kipuaa
Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,
LisätiedotMENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN
MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei
LisätiedotVäärinkäsityksiä ylinopeudesta
Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Jaakko Klang Turun seudun liikenneturvallisuustyö 26.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang 1 Pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotPENNO Selvitä rahatilanteesi
PENNO Selvitä rahatilanteesi Tiedätkö, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi? Tämän Penno-vihkon avulla saat käsityksen tuloistasi ja menoistasi. Lisäksi voit laskea, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä
LisätiedotRUHA WOLLEY ry seurana.
KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti
LisätiedotEhdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!
OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri
LisätiedotAito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen
Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,
LisätiedotPoimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille
Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?
LisätiedotVIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013
VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta
LisätiedotTyöpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus
Työpaikkaohjaajan tehtävät momutoko monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaaja voi monin tavoin auttaa opiskelijan oppimista työssäoppimisjaksoilla. Ohjaaja voi ottaa huomioon oppimisen
LisätiedotTYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN SEKSI
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN SEKSI SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 5 EI JOO 1. Seksi Tavoite: Seksi ja yhdyntä käsitteiden ymmärtäminen. 1. Missä kuvassa
LisätiedotNokian Hakkapeliitta Truck F2. Eturengas talven ammattilaisille
Nokian Hakkapeliitta Truck F2 Eturengas talven ammattilaisille Suunnittelulla on syynsä Nokian Hakkapeliitta Truck F2 on uusi referenssiluokan eturengas vaativaan talvikäyttöön. Sen monien huippuunsa hiottujen
LisätiedotOmassa luokassaan kaikkialla, missä talvi tunnetaan.
Omassa luokassaan kaikkialla, missä talvi tunnetaan. Trust the Natives. Onnittelut hyvästä rengasvalinnasta! Nokian Renkaat on valmistanut Hakkapeliitta-talvirenkaita vuodesta 1936. Ei siis ihme, että
LisätiedotPENNO Selvitä rahatilanteesi
PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan
LisätiedotISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon
LisätiedotMiesten kokema väkivalta
Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen
LisätiedotAARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA
AARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA URASEURANTA-AINEISTOSTA Tässä esitetyt tulokset on kerätty syksyllä 21 vuonna 25 ylemmän korkeakoulututkinnon sekä ns. päättyvän alemman korkeakoulututkinnon
LisätiedotSelkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
LisätiedotKuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1
Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee
LisätiedotKÄYTTÖ- JA TURVALLISUUSOHJE XRover REHA -maastopyörätuoli
matkalle, liikkeelle, keskelle elämää KÄYTTÖ- JA TURVALLISUUSOHJE XRover REHA -maastopyörätuoli XRover REHA -maastopyörätuolilla liikkuminen onnistuu monenlaisissa olosuhteissa. Työntämisen lisäksi maastopyörätuolia
LisätiedotMies ja seksuaalisuus
Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo
Lisätiedot3/2014. Tietoa lukijoista
3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja
LisätiedotJEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light
JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN Jaakko Kujala Urban Light 17.3.2016 JOH. 4:3-30 (OMA KÄÄNNÖS ) Jeesus lähti Jyväskylästä ja oli taas menossa Ahvenanmaalle. Hänen oli kuljettava Turun kautta. Niin hän saapui
Lisätiedot#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018
#tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia
LisätiedotSUHTAUTUMINEN PYÖRÄILYN EDISTÄMISEEN HELSINGISSÄ ) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? Oletteko % KAIKISTA vastaajista
LisätiedotKuntoutuksen ja koulun yhteistyö. Tarja Keltto/Vamlas 2017
Kuntoutuksen ja koulun yhteistyö Tarja Keltto/Vamlas 2017 Webropol kysely kuntoutuksen ammattilaisille Avoinna 14.- 30.11.2016 ja sitä jatkettiin tammikuun 2017 ajan Vastauksia yhteensä 181 N Prosentti
LisätiedotTakuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat
Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Henri Hölttä, Takuusäätiö 6.9.2017 Takuusäätiö lyhyesti Velkalinja ja chat Talouspolkuhanke
LisätiedotTyöhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna
LisätiedotUlko- ja sisärenkaiden merkinnät ja sopivuudet
Ulko- ja sisärenkaiden merkinnät ja sopivuudet Renkaiden kokomerkinnät Yleisessä käytössä on kolme eri renkaiden koon merkintätapaa: tuumakoot, ranskalainen merkintätapa ja ISO-standardi (ETRTO). Kokomerkinnöille
LisätiedotRengasratsia 2018 TURVALLISUUSKAMPANJA. Infotilaisuus ja avausratsia Helsinki HL
Rengasratsia 2018 TURVALLISUUSKAMPANJA Infotilaisuus ja avausratsia Helsinki 10.9.2018 OHJELMA 10.9.2018 10.00 Rengasratsia 2018 -turvallisuuskampanjan avaus (Lasten liikennekaupungissa) Kampanjapäällikkö
LisätiedotPalaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68
Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?
LisätiedotTieisännöinnin- ja Tieisännöitsijän työn tehostaminen!
Tieisännöinnin- ja Tieisännöitsijän työn tehostaminen! Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 2014 Tampere Kari Äikäs 2014 1 Tehostamisen tavoitteet Parempi taloudellinen tulos Parempi asiakaspalvelu Vähemmän
LisätiedotKäyttäjien kokemukset Imatran kaupunkipyöristä. Käyttäjäkyselyn tuloksia 11/2018
Käyttäjien kokemukset Imatran kaupunkipyöristä Käyttäjäkyselyn tuloksia 11/2018 Toteutus Käyttäjäkysely toteutettiin Surveypal-verkkokyselynä. Easybike toimitti kyselylinkin sähköpostilla ja tekstiviestillä
Lisätiedot5 Menestyminen kansallisilla markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista. 6 Menestyminen kv-markkinoilla vaatii tuotekehityksen parantamista
Tavoitetaso Nykytaso Haastateltavan kommentit 1 Tuotteiden nykyinen kilpailukyky oman maakunnan alueella 4 4 4 2 Tuotteiden nykyinen kilpailukyky valtakunnallisilla markkinoilla 4 5 3 Lisää markkinointia
LisätiedotMiehet haluavat seksiä useammin kuin naiset
Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa
LisätiedotJulkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen
LisätiedotLasten valmennuskoulutus uudistuu
Lasten valmennuskoulutus uudistuu E taso päivittyi 2013 selviytymispaketti Luo innostava ja turvallinen ilmapiiri Kannusta omaehtoiseen harjoitteluun Pelaa paljon harjoituksissa (pelin kautta oppiminen
LisätiedotSATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
LisätiedotKahden lausekkeen merkittyä yhtäsuuruutta sanotaan yhtälöksi.
10.1 Yleistä Kahden lausekkeen merkittyä yhtäsuuruutta sanotaan yhtälöksi. Esimerkkejä: 2x 8 = 12 A = πr 2 5 + 7 = 12 Yhtälöissä voi olla yksi tai useampi muuttuja Tuntematonta muuttujaa merkitään usein
LisätiedotSASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 12.01.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Sastamalan Opisto rehtorin huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
LisätiedotLAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
LisätiedotJos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet
LisätiedotKOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA
KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on
LisätiedotYLEISIMMÄT KYSYMYKSET JA VASTAUKSET:
YLEISIMMÄT KYSYMYKSET JA VASTAUKSET: Michelinin tekninen asiantuntija Bernt Wahlberg on työskennellyt Michelin Nordic Ab:lla 32 vuotta. Bernt vastaa seuraavassa yleisimpiin Porschen renkaita koskeviin
LisätiedotKenguru 2013 Student sivu 1 / 7 (lukion 2. ja 3. vuosi)
Kenguru 2013 Student sivu 1 / 7 NIMI RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta
LisätiedotKytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015
Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,
LisätiedotKysely etäopetustuntien valvojille toukokuussa 2011 (vastauksia 13)
Kysely etäopetustuntien valvojille toukokuussa 2011 (vastauksia 1) Olen saanut riittävästi perehdytystä etätuntien valvojana toimimiseen kyllä en en tiedä 8 % Mistä asiasta/asioista olisit kaivannut lisää
LisätiedotONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY
ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY S Ulkomaalaislaki: 36 (13.9.2013/668) > Voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa
LisätiedotAluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti
1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 485 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli Vastaajien ikä/sukupuoli
LisätiedotMitä Jumala voi tehdä. yhden papin kautta. kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön?
Mitä Jumala voi tehdä yhden papin kautta kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön? Tätä kaikkea on Kohtaamispaikka Johtoryhmä Näky-ryhmä Iltamessu Solut Alfa-tiimi Rukoustiimi
LisätiedotSUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)
LisätiedotFlipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa
Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa Elise Johansson & Leeni Lehtiö Turun yliopiston kirjasto Yhteistyöstä voimaa! BMF:n syysseminaari 14.11.2014 Tiedonhaunopetus lääketieteilijöille Opetus
LisätiedotArvoisa Ville Niinistö,
Arvoisa Ville Niinistö, Olitte haastateltavana TV 2:ssa eräänä iltana. Suoraselkäisesti ja rohkeasti, suorastaan intohimoisesti puolustitte Suomeen tulleitten pakolaisten oikeuksia. Hienoa. Heistä saadaan
LisätiedotRENGASKONE. Käsikäyttöinen rengaskone. Käyttöopas
RENGASKONE Käsikäyttöinen rengaskone Käyttöopas PIDÄ KÄYTTÖOPAS TURVALLISESSA PAIKASSA. Käyttöopas antaa tietoja tuotteen kokoamisesta, käytöstä, turvallisuudesta ja osista. KOKOAMISOHJEET 1. Etsi ja
LisätiedotFonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi
Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla
LisätiedotGREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen
GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen Päätin tehdä tällaisen ohjeen, koska jotkut ovat sitä kyselleet suomeksi. Tämä on vapaa käännös eräästä ohjeesta, joka on suunnattu Evoille (joka on koettu toimivaksi
LisätiedotTulevaisuuden Tampere
Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset
LisätiedotKysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1
Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29
LisätiedotRaskauden ehkäisy. Jokaisella on oikeus raskauden ehkäisyyn. Siihen on monta keinoa eli menetelmää.
Raskauden ehkäisy Jokaisella on oikeus raskauden ehkäisyyn. Siihen on monta keinoa eli menetelmää. Jokaisella on oikeus saada oikeaa tietoa ja neuvontaa raskauden ehkäisyn keinoista sekä niiden hyödyistä,
LisätiedotMiksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?
Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia
LisätiedotSinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun
LisätiedotMITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015
MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008
LisätiedotTurvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille
Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan
LisätiedotSINULLE, JOKA TARVITSET PAIKALLISTA ESTROGEENIHOITOA.
SINULLE, JOKA TARVITSET PAIKALLISTA ESTROGEENIHOITOA. POTILASTIEDOTE 1 2 SISÄLLYS Vähentynyt estrogeenituotanto ja sukupuolielinten vaivat... 4 Oestring-hoito... 5 Kenelle Oestring sopii?... 7 Onko Oestringillä
LisätiedotTYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi
LisätiedotValtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.
Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen
LisätiedotVuokatti Off Road 20 21.5.2006
Vuokatti Off Road 20 21.5.2006 Seurojenvälinen kilpailu Moottoriurheilukeskus Rommakko Vuokatti klo. 13.00 Kilpailun järjestää Suomen off road yhdistys ry. Katsastuksessa tarkastetaan erityisesti ettei
LisätiedotPuolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla
Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla Suvi Heikkinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu NaisUrat-hanke Työn ja yksityiselämän tasapaino 6.5.2014 Väitöskirjatutkimus Pyrkimyksenä on selvittää
LisätiedotAluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti
1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien
Lisätiedot2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO
/.. : syksyn Klassikan opiskelijakysely -. opintovuosi YHTEENVETO Vastauspäivät:. -.. Tarkasteltavat kyselyt ( kpl): Kysely Vastauksia. opintovuoden opiskelijoiden kysely syksy Yhteensä: Perustiedot. Sukupuoli....
LisätiedotOppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)
LisätiedotKansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1
Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK 12.2.2018 2/12/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa
LisätiedotTelevisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden
Kymppitonni Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden ideoimassa ohjelmassa Kymppitonni. Vastaamalla oikein muutamaan tyhmään kysymykseen voi rikastua useita tuhansia markkoja. Kyllä rahantulo
LisätiedotKysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille
Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?
LisätiedotTimo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
LisätiedotTuemme opiskelijoidemme työllistymistä ja turvaamme osaavan työvoiman saatavuutta yrityksille.
Tuemme opiskelijoidemme työllistymistä ja turvaamme osaavan työvoiman saatavuutta yrityksille. rekrytapahtumat välittäjäpalvelut Work Smart uraohjausmalli Tarve - Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään
LisätiedotKUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA
KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa
LisätiedotAloitus- ja sopimuskuviot
Mikä mies? Aloitin konetekniikan opinnot 2007 Valmistuin joulukuussa 2013 (5,5 vuotta) Diplomityö Valmet Automotivelle Uuteenkaupunkiin Aiheena autojen sähköisen voimansiirron testauslaitteistot Diplomityö
LisätiedotOTAVA-malli. Oman talouden valtiaaksi. Lotta Mattsson Espoon maahanmuuttajapalvelut
Oman talouden valtiaaksi Lotta Mattsson Espoon maahanmuuttajapalvelut Mikä on? OTAVA= Oman talouden valtiaaksi Taloussosiaaliohjauksen työväline alkuvaiheen pakolaisten kanssa työskenteleville. OTAVA koostuu
LisätiedotE Eläydy kuunteluun ja katso koko ajan puhujaan. A Asetu toisen asemaan ja tilanteeseen
HEARS -MALLI H Hyvä kuunteluasento E Eläydy kuunteluun ja katso koko ajan puhujaan A Asetu toisen asemaan ja tilanteeseen R Reagoi ilmeilläsi; jos toinen näyttää surulliselle ole surullinen. Jos toinen
LisätiedotPerustiedot - Kaikki -
KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana
LisätiedotVoit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
LisätiedotTOIMIALAKATSAUS JA KESKUSTELUTÄKYT
TOIMIALAKATSAUS JA KESKUSTELUTÄKYT, puheenjohtaja Autonrengasliitto ry ESITYKSEN SISÄLTÖ A. Toimialakatsaus Tilastot Rengasalan ympäristönäkökulma EU-rengasmerkinnän tuomat haasteet kauppiaille B. Keskusteluteemat
LisätiedotMielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!
Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta
LisätiedotMiten jaksamme työelämässä?
Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi
LisätiedotÄäniohjattu vilkkuvalo ledeillä toteutettuna
Ääniohjattu vilkkuvalo eillä toteutettuna Idea ei valitettavasti ole lähtöisin omasta päästäni - niin mukavaa kuin olisikin ollut riistää kunnia itselleen - vaan on keksijäperhe Ponkalalta. Olen usein
LisätiedotTRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?
Lämmittely Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Mikä Trafi on? Miksi olet käynyt Trafissa? Missä asioissa se palvelee? Menetkö fyysisesti vai netissä? Mikä on Ajovarma? Mitä
LisätiedotKysely kuntosuunnistajille
Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)
LisätiedotAV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO
Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY
LisätiedotHuoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25
Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25 1. Olen Kysymykseen vastanneet: 24 (ka: 1,8) (1.1) tapahtuman osallistujan vanhempi 37,5% 9 (1.2) seuraohjaaja 45,8% 11 (1.3) järjestäjä
LisätiedotVuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:
LisätiedotCHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC
CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 6.9.2016 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää
LisätiedotKansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service
Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Tekesin toimeksiannosta tutkimuksen kansalaisten parissa
Lisätiedot