Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä"

Transkriptio

1 Ennakkomarkkinoinnissa Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä As Oy Tampereen Hatanpään Kreivi Hatanpään puistokuja 27 B, Tampere

2 Viihdy Hatanpäällä Keskelle Hatanpäätä, hyvien kulkuyhteyksien ääreen, on suunnitteilla lähes 400 asuntoa Kartanonportin kortteliin. Korttelin ensimmäiset asunnot valmistuivat kesällä 2017 ja nyt ennakkomarkkinoinnissa olevat asunnot valmistuvat arviolta loppuvuodesta Tutustu asuntoihin ja varaa omasi! Sisällysluettelo Kartanonportti 2 Asemapiirros 4 Kerrospohjat 5 Julkisivu 6 Huoneistopohjat 8-13 Rakennustapaseloste 14 Merkkien selitykset 15 2 Kartanonportti, viiden tähden sijainnilla Tampereen keskustan eteläpuolella sijaitseva Hatanpää on nimetty Hatanpään kartanon mukaan. Naapurustossa sijaitseva kartano, sitä ympäröivä puistoalue ja arboretum ovat Tampereella ainutlaatuista miljöötä näin lähellä keskustaa. Hatanpään kartanon puisto ja Hatanpään puistokuja ovat saaneet alkunsa jo 1700-luvun lopulla. Puisto on säilynyt vuoden 1896 uudistuksen aikaisessa asussa ja muistuttaa nykyisellään englantilaista maisemapuistoa viehättävine polkuineen. Idyllisen Hatanpään kartanon tuntumasta on lyhyt matka tulevalle Kannelle ja Areenalle sekä Ratinan uudelle kauppakeskukselle. Pyhäjärven rantamaisemat aukeavat vain kivenheiton päässä. Rantaa pitkin kulkevaa maisemareittiä ja Ratinan uutta pyörätunnelia pitkin

3 Tuleva Kansi ja Areena tuo huippu-urheilua ja tapahtumia lähelle Kartanonporttia Monipuolinen asuntojakauma As Oy Tampereen Hatanpään Kreivissä on yhteensä 53 omistusasuntoa. Asunto m 2 Huoneistoja 1h + kt 26,5 7 kpl 1h + kt 27,0 7 kpl 1h + alk + kt 28,5 7 kpl 1h + alk + kt 31,0 6 kpl 2h + kt 38,5 7 kpl 2h + kt 39,0 5 kpl 2h + kt 39,5 7 kpl 2h + kt 44,0 5 kpl 3h + k + s 89,5 2 kpl pääsee kätevästi asioille kaupunkiin. Julkisen liikenteen verkosto on erinomainen ja bussit kulkevat säännöllisesti kodin vierestä keskustaan ja esimerkiksi Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Etäisyyksiä Kauppa Ravintola Terveyskeskus Linja-autoasema Rautatieasema Yliopisto Keskustori 50 m 100 m 300 m 1,3 km 2,0 km 1,8 km 2,0 km Kartanonportti (As Oy Tampereen Hatanpään Kreivi) Kansi ja Areena 1,5 km Kauppakeskus Ratina 1,2 km Kaupunkimittaus Turku

4 Kerrospohjat 4

5 Kerhot ila Pukuhu one WC Pesutil a S B66 B65 SPK B64 B68 B61 B63 B62 B67 B72 LJH alustila tila Portaan B96 IRV B103 B88 B83 B84 B99 B91 B89 B90 Pukuhu Matala Pesutil a one A10 A9 A11 S WC A13 A1 2 SPK SA45 39 K 31 N MI 33 M 34 K RA NE EN A OS ÄK YS ET NN KE A NR I MM AIE P TU 34 LIN SPK tila Matala Pesutila S WC SPK tila alustila A27 A20 A28 A18 A26 A21 A29 A34 P AL Kerhotila Pesutila B99 B91 B90 B89 e Pukuhuon Kuivaush. A25 A22 A17 Portaan 1. vaiheen verkkoseinä IH 39 Pukuhuon e LJH alustila. Kuivaush B103 IRV B96 B83 B88 B84 B87 B85 B86 A8 A7 A10 A9 A11 A6 A5 IRV A13 A12 A4 59 NT ÖI WC B64 B65 S B73 B69 B67 B56 IRV B68 B61 B60 B59 B76 B75 B58 Portaan B66 B SO B62 B B B B B B B B B B B B B B B B94 76 A Matala C115 C C127 C133 C126 A19 C113 B70 B71 Kuivaush. 73 B57 C134 SK C128 HALL I C135 C125 B81 B80 B79 B77 B78 C124 C129 C116 A33 A C117 C A C136 A2 A37 A36 A C137 C123 C130 C121 ÖIN C138 C122 C131 C118 SÄK NNE T RAK E C132 C119 C111 C LLE 32 U TT SÄ PY 46 C159 C120 C110 A15 A AJO HATANPÄÄN PUISTOKUJA NT ÖI MIN O LIN IRV C109 A1 A28 A25 A22 A26 A21 A29 A30 A34 A33 A18 A17 A16 A P TAV A PY 151 L IHA MYÖ HEM 9 C TIHA 149 C161 C A37 A36 A35 41 OSA 8 LLIN C C139 PYSÄKÖINTIHALLI C153 C C140 A38 58 C141 C145 VSS / IRV C162 C C142 C144 C146 LVV C152 UVV C143 C147 A16 WC C148 A24 A23 PH C149 C150 C151 B63 ush. Kuiva alustila Portaan SPK SK A24 A23 A31 A32 A39 A40 A41 1. vaiheen verkkoseinä A44A A45 59 VSS/IR V A50 A51 A52 A53 A54 A55 A46 A47 A48 A B87 B86 B85 A8 A7 A6 A5 IRV A4 A3 A2 SK A15 A1 4 A1 I PYSÄKÖINTIHALL SO-1 LJH Pukuh. SO S VSS/IRV 83 A31 94 A32 82 A A44A43 81 A39 A40 A SK 80 A50 A51 A52 A53 A54 A A45 79 A46 A47 A48 A PYSÄKÖINTIHALLI B B B B B82 PYSÄKÖINTIHALLI B97 C127 C133 C126 B95 C115 C B94 C134 ush. C128 Pysäköintihalli Kuiva C125 B107 C116 B100 C113 B101 C B98 C135 B92 C124 C129 B93 C Hatanpään Puistokuja 27 B tila C136 Matala C111 B108 C123 C130 A19 C137 C118 B57 C119 C122 C131 C121 A27 A20 C HALL I C132 C138 C120 C C139 B56 C140 B73 C145 VSS / IRV B69 C146 C B74 C141 IRV C144 B60 C147 B59 C B58 C142 SK C143 B76 B7 5 C148 B81 B8 0 B79 B77 B7 8 C149 B70 B71 Kreivi P 5

6 Asemapiirustus As Oy Tampereen Hatanpään Ruhtinas As Oy Tampereen Hatanpään Kreivi As Oy Tampereen Hatanpään Ritari As Oy Tampereen Hatanpään Ruukinpatruuna 7/2017 6

7 Julkisivukuvat JULKISIVU ETELÄÄN HATANPÄÄN PÄÄTY LÄNTEEN Julkisivu länteen UISTOKUJALLE JULKISIVU LÄNTEEN SISÄPIHALLE Hatanpään Kreivi Hatanpään Ritari Hatanpään Ruukinpatruuna Valmistui kesällä 2017 Julkisivu itään sp sp sp JULKISIVU Hatanpään ITÄÄN HATANPÄÄN Ruukinpatruuna VALTATIELLE Hatanpään Ritari Hatanpään Kreivi Valmistui kesällä 2017 Julkisivu pohjoiseen 7

8 Huoneistopohjat 1h + kt 26,5 m 2 Asunto B59, 1. kerros Asunto B66, 2. kerros Asunto B74, 3. kerros Asunto B82, 4. kerros Asunto B90, 5. kerros Asunto B97, 6. kerros Asunto B104, 7. kerros B59, 1. krs 1h + kt 27,0 m 2 Asunto B61, 1. kerros Asunto B68, 2. kerros Asunto B76, 3. kerros Asunto B84, 4. kerros Asunto B92, 5. kerros Asunto B99, 6. kerros Asunto B106, 7. kerros Muutokset mahdollisia. Rakennuttaja pidättää oikeuden muutoksiin. Koteloiden ja alaslaskettujen kattojen sijainti ja määrä voivat poiketa pohjakuvista.. 8

9 Huoneistopohjat 1h + alk + kt 28,5 m 2 Asunto B56, 1. kerros Asunto B63, 2. kerros Asunto B71, 3. kerros Asunto B79, 4. kerros Asunto B87, 5. kerros Asunto B95, 6. kerros Asunto B102, 7. kerros 1h + alk + kt 31,0 m 2 Asunto B70, 2. kerros Asunto B78, 3. kerros Asunto B86, 4. kerros Asunto B94, 5. kerros Asunto B101, 6. kerros Asunto B108, 7. kerros Muutokset mahdollisia. Rakennuttaja pidättää oikeuden muutoksiin. Koteloiden ja alaslaskettujen kattojen sijainti ja määrä voivat poiketa pohjakuvista.. 9

10 Huoneistopohjat 2h + kt 38,5 m 2 Asunto B62, 1. kerros Asunto B69, 2. kerros Asunto B77, 3. kerros Asunto B85, 4. kerros Asunto B93, 5. kerros Asunto B100, 6. kerros Asunto B107, 7. kerros Muutokset mahdollisia. Rakennuttaja pidättää oikeuden muutoksiin. Koteloiden ja alaslaskettujen kattojen sijainti ja määrä voivat poiketa pohjakuvista.. 10

11 Huoneistopohjat 2h + kt 39,0 m 2 Asunto B57, 1. kerros Asunto B64, 2. kerros Asunto B72, 3. kerros Asunto B80, 4. kerros Asunto B88, 5. kerros B57, 1. krs Muutokset mahdollisia. Rakennuttaja pidättää oikeuden muutoksiin. Koteloiden ja alaslaskettujen kattojen sijainti ja määrä voivat poiketa pohjakuvista.. 11

12 Huoneistopohjat 2h + kt 39,5 m 2 Asunto B60, 1. kerros Asunto B67, 2. kerros Asunto B75, 3. kerros Asunto B83, 4. kerros Asunto B91, 5. kerros Asunto B98, 6. kerros Asunto B105, 7. kerros 2h + kt 44,0 m 2 Asunto B58, 1. kerros Asunto B65, 2. kerros Asunto B73, 3. kerros Asunto B81, 4. kerros Asunto B89, 5. kerros Muutokset mahdollisia. Rakennuttaja pidättää oikeuden muutoksiin. Koteloiden ja alaslaskettujen kattojen sijainti ja määrä voivat poiketa pohjakuvista.. 12

13 Huoneistopohjat 3h + k + s 89,5 m 2 Asunto B96, 6. kerros Asunto B103, 7. kerros Muutokset mahdollisia. Rakennuttaja pidättää oikeuden muutoksiin. Koteloiden ja alaslaskettujen kattojen sijainti ja määrä voivat poiketa pohjakuvista.. 13

14 Rakennustapaseloste 14 Alustava rakennustapaseloste Asunto Oy Tampereen Hatanpään Kreivi rakennetaan rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien rakentamismääräysten mukaisesti. Tietoa rakentamismääräyksistä saa mm. Ympäristöministeriöistä (www. ymparisto.fi) tai paikallisesta rakennusvalvonnasta. Tontti ja asemakaava Kohde rakennetaan tontille Tontti on vuokratontti ja tontin pinta-ala on 3566 m2. As Oy Tampereen Hatanpään Kreivin osuus tontista on noin 1/3. Tontti rajautuu etelän ja lännen puolella korttelin muihin asuinrakennustontteihin. Idän puolella tontti rajautuu Hatanpään valtatiehen ja pohjoisen puolella Sarviksen Sosiaaliaseman rakennusalueeseen. Kohde rakennetaan As Oy Tampereen Hatanpään Ruukinpatruunan pohjoispuolelle ja kohteen länsipuolella, tonteilla 35 ja 36 on varaukset kuusikerroksisille asuinrakennuksille. Alueella on voimassa oleva asemakaava. Lisätietoja: Tampereen kaupunki, puh Rakennuskohde Kohteen nimi on Asunto Oy Tampereen Hatanpään Kreivi ja katuosoite Hatanpään puistokuja 27 B, Tampere. Kohde on yksiportainen, 7 kerroksinen talo, jossa on yhteensä 53 asuntoa. Yhteisjärjestelysopimus on laadittu tonteille XXII , 36, 37 ja 38 perustettujen ja perustettavien yhtiöiden sekä Kiinteistö Oy Hatanpäänkulman Parkin kesken ja se täydentyy korttelin rakentamisen myötä. Rakenteet Perustukset tehdään teräsbetonianturoille geo- ja rakennesuunnitelmien mukaan. Alapohjat ovat pääosin maata vasten valettuja teräsbetonilaattoja. Asuntojen välipohjat ovat paikalla valettuja teräsbetonilaattoja. Autohallin rakenteet ovat pääosin teräsbetonia. Yläpohja ja vesikatto Yläpohja on teräsbetonirakenteinen. Vesikaton vedenpoisto on pääosin ulkopuolinen ja katteena kumibitumikermi. Katto on pääosin harjakatto. Ulkoseinät Julkisivumateriaali on kadun puolella pääosin paikalla saumattu tiililaatta. Sisäpihan puoli on pääosin vaaleata pesubetonia. Väliseinät Huoneistojen väliset seinät ovat betonielementtejä. Kevyet väliseinät ovat teräsrankarunkoisia kipsilevyseiniä ja pesuhuoneiden seinät ovat pääosin kivirakenteisia. Ovet Porrastaso-ovet ovat yksilehtisiä laakaovia (ovisilmällä ja postiluukulla). Huoneistojen sisäiset väliovet ovat sileäpintaisia, tehdasvalmisteisia valkoisia laakaovia. Saunojen ovet ovat kokolasiovia. Parvekkeiden ovet ovat yksilehtisiä, ulosavautuvia, lasiaukollisia puualumiiniovia, joissa on sälekaihtimet. Porrashuoneiden ulko-ovet ovat metallilasiovia. Ikkunat Huonetilojen ikkunat ovat kolminkertaisia ja sisään aukeavia, ulkopuoleltaan alumiinipintaisia puuikkunoita. Ikkunoissa on sälekaihtimet. Parvekkeet Parvekkeiden kaiteet ovat pääosin metallilasirakenteiset. Osassa parvekkeita on parvekekaiteen edessä metalliverkko. Kaidelasit ovat kirkasta kuviolasia (Stippolyte). Parvekkeet varustetaan kirkkaalla avattavalla parvekelasituksella. Parvekelasit eivät tee parvekkeista vedenpitäviä. Parvekkeilla on valaisin, sähköpistorasia sekä tuuletusteline. Sisäpihan puoleisilla maantasoparvekkeilla on komposiittilaudasta tehty lattialaudoitus. Huonetilojen pintamateriaalit tila lattia seinät katto ET parketti* maalattu tasoitus/maalaus tai listakannakoitu levykatto OH parketti* maalattu* roisketasoitus KT, K, KK parketti* maalattu tasoitus/maalaus tai roisketasoitus MH, ALK parketti* maalattu* roisketasoitus VH parketti* maalattu tasoitus/ maalaus tai roisketasoitus SAUNA laatta* paneloitu paneloitu PH laatta* laatta* paneloitu Erillis-WC laatta* laatta paneloitu Jalkalistat ovat parketin sävyyn kuultokäsiteltyä puuta. Keittiön työtason ja yläkaappien väli laatoitetaan tai laminoidaan.* * Valittavissa määrätyn aikataulun puitteissa YH Kodit Oy:n määrittelemistä vaihtoehdoista sisustusmateriaaliesitteen mukaan. Pesuhuoneessa on valittavissa seinän tehostelaatta, pesuhuoneen ja mahdollisen saunan sekä erillis-wc:n lattialaatta, keittiössä välitilan laatta tai laminaatti, olohuoneessa/ tupakeittiössä ja makuuhuoneessa/ alkovissa yhden tehosteseinän maalisävy ja asunnon parketin sävy. Koteloiden ja alas laskettujen kattojen sijainti ja määrä voivat poiketa pohjakuvista. Kalusteet Kiinteät kalusteet ovat kalustevalmistajan vakiokalusteita. Eteisten vaatekomerot ovat pääosin liukuovikomeroita; osa ovista tai kaikki ovet ovat peiliä riippuen asuntotyypistä, muutoin liukuovet ovat valkoisia levyovia. Muiden komerokalusteiden saranalliset ovet ovat valkoista mdf-levyä. Asunnoissa on siivouskomero ja pyykkikaappi/ -komero. Keittiöissä on laminaattipintaiset työpöytätasot, joissa on upotettu rst-allas/ -altaat. Keittiön kalusteovet ja laatikostot varustetaan hidastimilla. Pesuhuoneissa on posliininen pesuallas, allaskaappi/ -laatikosto ja peilikaappi valaisimineen. Erillisvessoissa on posliininen pesuallas, peilikaappi valaisimineen ja allaskaappi. Ostaja saa valita annetuista vaihtoehdoista keittiökaappien ovet, vetimet (kaikissa asunnon kalusteissa käytetään samaa vedintä) ja keittiön työtason. Varusteet Keittiöissä on liesikupu, monitoimiuuni mikrotoiminnolla sekä kahden keittolevyn induktioliesitaso, jääkaappipakastin sekä astianpesukone (leveys 450mm). Isommissa asunnoissa (> 40 m 2 ) on liesikupu, kalusteuuni sekä induktioliesitaso, kalusteeseen sijoitettava mikroaaltouuni, jääkaappipakastin sekä astianpesukone (leveys 450mm).

15 89,5m 2 asunnossa erilliset jääkaappi ja pakastinkaappi ja astianpesukoneen leveys 600mm. Pesuhuoneissa on suorat kääntyvät suihkuseinäkkeet sekä liitäntävaraus pyykinpesukoneelle. Säilytystilat Jokaisen huoneiston hallintaan kuuluu irtaimistovarastokoppi, joka sijaitsee rakennuksen kellarikerroksessa. Muut varastotilat sijaitsevat 1. kerroksessa ja piha-alueella ulkovarastossa piirustusten mukaan. Yhteistilat Taloyhtiön saunaosasto, kerhotila ja kuivaushuone sijaitsee kellarikerroksessa. Väestönsuoja on yhteinen Asunto Oy Tampereen Hatanpään Ritarin kanssa ja sijaitsee ko. yhtiön kellarikerroksessa. Korttelin väestönsuojien käytöstä on sovittu yhteisjärjestelysopimuksessa. Autopaikat Kiinteistö Oy Hatanpäänkulman Parkista osakkeina myytävät lämpöpistokkeelliset pysäköintipaikat sijaitsevat korttelin pihakannen alapuolisessa autohallissa. Autohalliin ajetaan Hatanpään puistokujalta. Autohallista on sisäkulkuyhteys porrashuoneisiin. Kiinteistö Oy Hatanpäänkulman Parkin autohallissa on koko korttelin 510 pysäköinti. Tämän kohteen rakentamisen yhteydessä rakennetaan toinen osa autohallista. Piha-alueet ja jätehuolto Pihatyöt toteutetaan pihasuunnitelman mukaan. Korttelipiha on koko korttelin 510 yhteinen. Tämän kohteen rakentamisen yhteydessä rakennetaan osa yhteispihasta. Korttelilla on yhteinen jätepiste, joka sijaitsee tontilla 38. Talotekniikka LVIS-työt toteutetaan erikoispiirustusten mukaan. Rakennus liitetään vesi-, viemäri-, kaukolämpö- ja sähköverkkoon. Rakennuksessa on keskitetty tulo-poistoilmanvaihto lämmön talteenotolla. Asunnoissa on vesikiertoinen patterilämmitys. Asuntojen pesuhuoneiden ja saunojen etuosan lattiassa on sähköllä toimiva mukavuuslämmitys, jonka sähköistys on asunnon sähköstä. Asunnoissa on huoneistokohtainen sähkön ja veden mittaus. Porrashuone varustetaan kahdeksan hengen henkilöhissillä. Rakennus liitetään kaapeli-tv -verkkoon sekä varustetaan yleiskaapeloinnilla. Taloyhtiöön toteutetaan vastikkeellinen laajakaistayhteys. Myyjä ei vastaa matkapuhelinverkon kuuluvuudesta. Rakennus varustetaan ovipuhelinjärjestelmällä, jossa on värikamera porrashuoneen pääsisäänkäynnillä ja asunnoissa värimonitori. Asunnoissa on verkkovirtaan kytketyt palovaroittimet. Rakennuksen laskennallinen energiatehokkuusluokka on C. Tiedot perustuvat tammikuun 2018 tietoihin ja rakennuttaja pidättää itsellään oikeudet muutoksiin. Tämä esite on laadittu yleisluonteisten tietojen antamiseksi. Rakenteet, materiaalit, mitat ja muut yksityiskohtaisemmat tiedot määritellään lopullisesti kauppakirjan liiteaineistossa. Ostaja on velvollinen tutustumaan asuntojen markkinoinnista annetun asetuksen nro 130/2001 mukaisiin tietoihin, jotka ovat nähtävillä asuntomyynnissä ja esittelyissä. Merkkien selitykset KEITTIÖN ALLAS SK SIIVOUSKAAPPI JK/PK JÄÄKAAPPIPAKASTIN PY PYYKKIKAAPPI L+ U/MU LIESITASO + UUNI MIKROTOIMINNOLLA + LIESIK HYLLYKAAPPI L+U LIESITASO + UUNI + LIESIKUPU TANKOKAAPPI APK ASTIANPESUKONE LIUKUOVIKAAPPI MU MIKROAALTOUUNI SEINÄYLÄKAAPPI OH MH ALK ET KT K PH S WC VH PARV OLOHUONE MAKUUHUONE ALKOVI ETEINEN KEITTOTILA KEITTIÖ PESUHUONE SAUNA WC VAATEHUONE PARVEKE (PPK/ KR) SEINÄYLÄKAAPPI + AVONAULAKKO WC-ISTUIN SUIHKU + KÄÄNTYVÄ SUIHKUSEINÄ PESUALLAS + ALLASKAAPPI + PEILIKAAPPI TILAVARAUS PYYKINPESUKONEELLE JA KUIVAUSRUMMULLE RK RYHMÄKESKUS 15

16 Myynti: Ratina Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy LKV Kiinteistömaailma Ratina Hatanpään Valtatie Tampere Puh ratina@kiinteistomaailma.fi YH Kodit Oy Aleksis Kiven katu 26, Tampere Puh *Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0102-alkuiseen numeroon 8,35 snt / puhelu + 7,02 snt / minuutti (sis. alv 24%). Matkapuhelimesta soittaessa 8,35 snt / puhelu + 17,17 snt / minuutti (sis. alv 24%).

Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä

Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä Ennakkomarkkinoinnissa Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä As Oy Tampereen Hatanpään Ruhtinas Hatanpään puistokuja 27 C, 33900 Tampere Viihdy Hatanpäällä Keskelle Hatanpäätä, hyvien kulkuyhteyksien

Lisätiedot

Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä

Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä Ennakkomarkkinoinnissa Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä As Oy Tampereen Hatanpään Ritari Hatanpään puistokuja 27 A, 33900 Tampere Viihdy Hatanpäällä Keskelle Hatanpäätä, hyvien kulkuyhteyksien

Lisätiedot

Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä

Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä Asunto Oy Tampereen Hatanpään Kreivi Hatanpään puistokuja 27 B, 33900 Tampere Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä www.yhkodit.fi/kartanonportti/kreivi Viihdy Hatanpäällä Keskelle Hatanpäätä,

Lisätiedot

Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä

Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä Asunto Oy Tampereen Hatanpään Ruhtinas Hatanpään puistokuja 27 C, 33900 Tampere Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä www.yhkodit.fi/kartanonportti/ruhtinas Viihdy Hatanpäällä Keskelle Hatanpäätä,

Lisätiedot

Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä

Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä Asunto Oy Tampereen Hatanpään Ritari Hatanpään puistokuja 27 A, 33900 Tampere Kartanonportti - koti lähellä kaupungin sykettä www.yhkodit.fi/kartanonportti/ritari Viihdy Hatanpäällä Keskelle Hatanpäätä,

Lisätiedot

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Perustajaurakoitsija Pääsuunnittelija Yleistä Asunto Oy Pirkkalan Kielo Läpikäytävänkuja 2 33950 Pirkkala Loukonlahti

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy Pereentie 1C Pere, Pirkkala TA-Asumisoikeus Oy TA-ASUMISOIKEUS OY / TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi

Lisätiedot

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15 30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden

Lisätiedot

Vuokra-asunto vehreästä Pohtolasta

Vuokra-asunto vehreästä Pohtolasta Vuokra-asunto vehreästä Pohtolasta Päiväperhonkatu 1, 33400 Tampere Pohtolan Kultasiipi Asuntojakauma Viisikerroksisen Pohtolan Kultasiivessä on 49 asuntoa. Asuntojen Asunto m 2 Huoneistoja koot vaihtelevat

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP

Lisätiedot

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero 616558 3h,tk,s, 121,0 m² Kov. 1900 Energialuokka C 2018 Mh. 185 000,00 Vh. 449 990,00 Raatihuoneenkatu 3. Asunto Oy Hämeenlinnan Kultakino peruskorjataan kunnioittaen

Lisätiedot

Koti vehreästä Pohtolasta. As Oy Tampereen Pohtolan Kultasiipi. Päiväperhonkatu 1, Tampere

Koti vehreästä Pohtolasta. As Oy Tampereen Pohtolan Kultasiipi. Päiväperhonkatu 1, Tampere Koti vehreästä Pohtolasta As Oy Tampereen Pohtolan Kultasiipi Päiväperhonkatu 1, 33400 Tampere 2 As Oy Tampereen Pohtolan Kultasiipi Viisikerroksiseen As Oy Tampereen Pohtolan Kultasiipeen on suunnitteilla

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Levin Stara

Kiinteistö Oy Levin Stara Kiinteistö Oy Levin Stara Torikuja, 0 Sirkka Moderneja lomahuoneistoja ainutlaatuisella paikalla Levin ydinkeskustassa. LUOTETTAVAA RAKENTAMISTA JO VUODESTA Levin Stara - A-TALO, m, m Huoneisto A0 h+takkah+ak+s

Lisätiedot

Vuokra-asuntoja ikääntyville

Vuokra-asuntoja ikääntyville Vuokra-asuntoja ikääntyville Skanssin Linna, Skanssinkatu 24, 20730 Turku Itsenäisesti, muttei yksin Skanssin Linnan vuokra-asunnot on suunniteltu ikääntyville, jotka haluavat asua turvallisesti ja itsenäisesti

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi TA-ASUMISOIKEUS OY / Vadelmakuja

Lisätiedot

Kotosalla kaiken ikää, vuokra-asunnot

Kotosalla kaiken ikää, vuokra-asunnot Kotosalla kaiken ikää, vuokra-asunnot Aavankatu, 37500 Lempäälä Itsenäisesti, muttei yksin Kotosalla-asumismuoto on suunnattu ikääntyville, jotka haluavat asua turvallisesti ja itsenäisesti omassa kodissa

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska. www.rakennusliikesomero.com

As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska. www.rakennusliikesomero.com www.rakennusliikesomero.com Vaivatonta asumista lähellä palveluita sijaitsee erinomaisella paikalla uudella Savarin asuinalueella lähellä Savarikeskuksen palveluita. Luhtitalo pitää sisällään 10 huoneistoa,

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

ASUNTOPOHJAT. Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa.

ASUNTOPOHJAT. Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa. ASUNTOPOHJAT Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa. SISÄLLYS 3 Piirrustusmerkkien selitykset PIIRRUSTUSMERKKIEN SELITYKSET HUONETILOJEN LYHENTEET ALK = alkovi ET = eteinen K = keittiö

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat

Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat Tekijänoikeus - Copyright 2017. AKSONOMETRIA 1:2,17, 1:0,92 45 VERKKARENKATU 4 2 46 6 HERMANNIN RANTATIE HERMANSTADS STRANDVÄG +3.0 4 1 1 35 dba VI 3000 +3.3 pp/h

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki /JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on

Lisätiedot

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli 31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Asunto Oy Nokian Virranvartija. Viholankatu 10, Nokia. Asunto Oy Nokian Virran vartija. VRP Länsi-Suomi Oy, Y

RAKENNUSTAPASELOSTE. Asunto Oy Nokian Virranvartija. Viholankatu 10, Nokia. Asunto Oy Nokian Virran vartija. VRP Länsi-Suomi Oy, Y RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Nokian Virranvartija Viholankatu 10, 37120 Nokia Vihola Kortteli 14 / tontti 5, Vaihtoehtoinen vuokratontti, lunastusmahdollisuus.

Lisätiedot

Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2. Viholankatu 8 B, Nokia. VRP Länsi-Suomi Oy, Y Eero Lahti, Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy

Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2. Viholankatu 8 B, Nokia. VRP Länsi-Suomi Oy, Y Eero Lahti, Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2 Viholankatu 8 B, 37120 Nokia Vihola Kortteli 14 / määräosa (47/100) tontista 4, Vaihtoehtoinen vuokratontti,

Lisätiedot

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7. RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Asemapiirros

Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Asemapiirros Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Asemapiirros MIN CANTHIN KATU As Oy Kuopion Vuorikatu 14 VUORIKATU ap 30 ap 31 ap 32 Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Julkisivut MIN CANTHIN KATU VUORIKATU MIN CANTHIN KATU

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

Joensuun Merimiehenkatu 3

Joensuun Merimiehenkatu 3 Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu

Lisätiedot

Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin.

Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin. RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY TAPIOLAN GOLFPUISTO Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo 1.12.2014 Myyntivaihe YLEISTÄ Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa,

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

Ennakkomarkkinoinnissa. Uusi koti Turun Gränsbackassa. As Oy Turun Gränsbackan Valpuri. Pryssinkatu 10, TURKU

Ennakkomarkkinoinnissa. Uusi koti Turun Gränsbackassa. As Oy Turun Gränsbackan Valpuri. Pryssinkatu 10, TURKU Ennakkomarkkinoinnissa Uusi koti Turun Gränsbackassa As Oy Turun Gränsbackan Valpuri Pryssinkatu 10, 20320 TURKU Sisällysluettelo Gränsbackan Valpuri 2 Asemapiirros 4 Sijainti 5 Julkisivu 6 Kerrospohjat

Lisätiedot

As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska

As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska Vaivatonta asumista lähellä palveluita sijaitsee erinomaisella paikalla Huoneistoissa on toimivat pohjaratkaisut ja erinomainen uudella Savarin asuinalueella lähellä Savarikeskuksen

Lisätiedot

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.

Lisätiedot

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 12.06.2015 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, 04320 Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat

Lisätiedot

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja KIINTEISTÖ OY TUUSULAN ELLAVAKALLIO 10/2014 Kiinteistö Oy Tuusulan ellavakallio ellavamäentie 9 04320 Tuusula Yrjö ja Hanna säätiö Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki puh. 020 742 9888, info@yrjojahanna.fi

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli

Lisätiedot

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA www.aw-rakennus.fi AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA NÄKYMÄ HIIDENMAANKADULTA ARKKITEHTITOIMISTO TAPIO GRÖNLUND OY AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA Kohteessa on 13 kpl asuntoja asuntokoko 4 5 h + kt + s + var

Lisätiedot

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO Supernovankatu 12, Harjuniitty, Nokia As. Oy Nokian Mäntypuistoon rakennetaan uusia, nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Lämmitysmuotona

Lisätiedot

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.

Lisätiedot

Piiponraitti 4 Lempäälä, Ryynikkä

Piiponraitti 4 Lempäälä, Ryynikkä iiponraitti 4 Lempäälä, Ryynikkä 15.5.2017 Kerros 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros Asunto A1 A2 A3 A4 A5 A6 A7 A8 A9 A10 A11 A12 A13 A14 A15 A16 A17 A18 A19 A20 A21 A22 A23 A24 A25 A26 Tyyppi 1h+kt+alk

Lisätiedot

kylmäkone, esim. jääkaappi-pakastin tasoliesi + kalusteuuni + tuuletin tilavaraus: pyykinpesukone + kuivausrumpu naulakkokaluste, suuntaa-antava

kylmäkone, esim. jääkaappi-pakastin tasoliesi + kalusteuuni + tuuletin tilavaraus: pyykinpesukone + kuivausrumpu naulakkokaluste, suuntaa-antava M E R K K I E N S E L I T Y S J A L Y H E N T E E T ASUNNON TILAT ASUNNON USTEET JA LAITTEET MUU TEKNIIKKA JA MERKINNÄT E KT OH WC KH PH S ak yk eteinen keittotila olohuone makuuhuone wc kylpyhuone pesuhuone

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

1 As Oy Launonrinne Rakennustapaselostus 01.04.2013 ra Yleiskuvaus Asunto Oy Launonrinne rakennetaan rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien kentamismääräysten mukaisesti. Yhtiöön kuuluu kaksi asuinrivitaloa

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY JÄMSÄ VILLENKUJA Villenkuja 3 42100 JÄMSÄ Mestaritiimi Oy Lukkoilantie 12 42100 JÄMSÄ Yleistä: As Oy Jämsän Villenkuja sijaitsee Jämsässä os. Villenkuja 3. Tontti sijaitsee Villenkujalla

Lisätiedot

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero h+kk+s, 54,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00

Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero h+kk+s, 54,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero 574222 2h+kk+s, 54,5 m² Kov. 2015 Energialuokka C Mh. 154 000,00 Vh. 154 000,00 Joensuuntie 1. Korpilahden uudet kerrostalokodit ovat nyt myynnissä. Turvallinen,

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, Pirkkala. Rakennustapaselostus Ennakkomarkkinointiin

Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, Pirkkala. Rakennustapaselostus Ennakkomarkkinointiin Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, 33960 Pirkkala Rakennustapaselostus 6.6.2019 Ennakkomarkkinointiin RAKENNUSHANKE Nimi As Oy Pirkkalan Soljan Höyry Osoite Ompelijankuja 2, Pirkkala Rakennuspaikka

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

Ulkoseinät Julkisivut ovat pääosin rapattuja ja osin sw-rakenteisia julkisivukuvien mukaan.

Ulkoseinät Julkisivut ovat pääosin rapattuja ja osin sw-rakenteisia julkisivukuvien mukaan. Asuntoyhtiön yleistiedot: Sijainti Espoon Matinkylässä, Osoite 02230 ESPOO Kiinteistötunnus 49-23-301-3 Oma tontti 3295m2 Asemakaava on lainvoimainen, lisätietoja alueen kaavatilanteesta Espoon Kaupunki

Lisätiedot

HUONEISTOKORTIT AS OY TURUN RIMA VIRUSMÄENTIE 69, TURKU

HUONEISTOKORTIT AS OY TURUN RIMA VIRUSMÄENTIE 69, TURKU HUONEISTOKORTIT ASUNTO OY RIMA Virusmäentie 69, 203003H Turku + KT 3H + KT 67m² 67M 2 240 000 96 000 YYK liukuovet H JK+A käsijohde käsijohde ASUNTO 1, 4 TAI 7 N:160mm, E:250mm ASUNTO OY RIMA Virusmäentie

Lisätiedot

Sivu 2 / 6. Katot ovat yleensä ruiskutasoitettuja. Pesuhuoneen (ja saunan) katot verhoillaan tervaleppäpaneelilla tai vastaavalla.

Sivu 2 / 6. Katot ovat yleensä ruiskutasoitettuja. Pesuhuoneen (ja saunan) katot verhoillaan tervaleppäpaneelilla tai vastaavalla. 3.4.2018 Sivu 1 / 6 Katuosoite: Kauppakatu 3 A JA 3 B, 80110 Joensuu Kortteli/tontti: 167-3-62-11 Tontin pinta-ala: 2142 m2, yhtiöillä on oma tontti Asuntojen lukumäärä: Aalto A, 21 kpl Aalto B, 39 kpl

Lisätiedot

Rakennustapaseloste, asunnot

Rakennustapaseloste, asunnot RAKENNUSTAPASELOSTE TA-Asumisoikeus Oy / KIVELÄNTIE 4 26.4.2011 Rakennustapaseloste, asunnot Rakenteet Asuinrakennukset ovat puu- tai betonirunkoisia. Rakennukset perustetaan paalujen varaan. Yläpohjat

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu Hopeapellontie 2, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: A2, A5 ja B9 Tilat: 3H + keittiö + sauna Pinta-ala: 73,5 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna Osoite: Hopeapellontie

Lisätiedot

AS OY HELSINGIN SOMPASAAREN POOKI RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

AS OY HELSINGIN SOMPASAAREN POOKI RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 1(5) AS OY HELSINGIN SOMPASAAREN POOKI RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS MYYNTIVAIHE 22.9.2017 2(5) YLEISTÄ Asunto Oy Helsingin Sompasaaren Pooki sijaitsee Helsingin Sörnäisten kaupunginosassa, korttelissa

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

Kouvola, Valkeala Kohdenumero h,k,s, 68,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Kouvola, Valkeala Kohdenumero h,k,s, 68,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kouvola, Valkeala Kohdenumero 640268 3h,k,s, 68,0 m² Kov. 2013 Energialuokka C 2007 Mh. 169 000,00 Vh. 169 000,00 Kustaa III tie 8 as 13. Valkealan palveluiden äärellä vuonna 2013 valmistuneesta

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Rantakeidas on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu kahdesta luhtikerrostalosta. Taloyhtiössä on 24 asuntoa. Huoneistokohtaiset varastot sijaitsevat

Lisätiedot

Asunto Oy Porin Hilman Piha MYYNTIESITE

Asunto Oy Porin Hilman Piha MYYNTIESITE MYYNTIESITE As Oy Porin Hilman Piha Noukantie 10, 28600 Pori 3 kpl 1-kerroksisia rivitaloja, 15 asuntoa Kerrosala: 1102 m 2 Asuinhuoneistoala: 1025 m 2 Rakennusaika: 05/2018-01/2019 HUONEISTOT 3 h+k+s

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA 1371m 2 alustava asemapiirros LAUTTAKYLÄNKATU SÄRMÄNKATU 1 5 10 15 20 25 30m 1H+TK 43,0m 2 alustava pjapiirros 10,8 m 2 kph 0,6 m 2 ppk tk 10,0 m

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) As. Oy Helsingin Sarvasto ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO. Sarvastonkaari 1A ja 1B HELSINKI. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) As. Oy Helsingin Sarvasto ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO. Sarvastonkaari 1A ja 1B HELSINKI. 1. RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO Osoite: 1. Kohde Sarvastonkaari 1A ja 1B 00840 HELSINKI 2. Tontti ja kaava 3. Rakenteet Perustukset Runko Julkisivut Asunto Oy Helsingin Sarvasto on

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA Puustellinpiha tarjoaa viihtyisää ja huoletonta asumista keskustan palveluiden äärellä Alustava havainnekuva URAKOINTI JA MYYNTI, DOVICO OY Jorma Pentikäinen, 0400 871 197, jorma.pentikainen@dovico.fi

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k, 88,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,66 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k, 88,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,66 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 648644 4h,k, 88,5 m² Kov. 1963 Energialuokka E 2007 Mh. 126 520,66 Vh. 194 000,00 Kirkkokatu 12. Keskustan, Väinölänniemen ja sataman tuntumassa LVISsaneeratussa

Lisätiedot

ASUNTO OY Albergan Kartanon Rosavilla Espoo Hirsalantie 2, Espoo

ASUNTO OY Albergan Kartanon Rosavilla Espoo Hirsalantie 2, Espoo RAKENNUSTAPASELOSTUS MARKKINOINTI ASUNTO OY Albergan Kartanon Rosavilla Espoo 6.9.2017 Hirsalantie 2, 02600 Espoo YLEISTÄ Yhtiön nimi Asunto Oy Albergan Kartanon Rosavilla, Hirsalantie 2, 02600 Espoo Kaupunginosa,

Lisätiedot

Jyväskylä, Halssila Kohdenumero h+k+s, 77,5 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Jyväskylä, Halssila Kohdenumero h+k+s, 77,5 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Halssila Kohdenumero 597007 3h+k+s, 77,5 m² Kov. 2013 Energialuokka C 2007 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Tiirantie 16. Uudenkarhea valoisa koti, jossa yhdistyy rivi- ja kerrostaloasumisen

Lisätiedot

Havukosken Ässäkodit

Havukosken Ässäkodit Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013

Lisätiedot

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden

Lisätiedot

Rantapuistonkatu 2. Kuopio, Rautaniemi

Rantapuistonkatu 2. Kuopio, Rautaniemi Rantapuistonkatu 2 Kuopio, Rautaniemi TA-ASUMISOIKEUS OY RANTAPUISTONKATU 2, TALO A 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros 8. kerros HSTO HUONEISTOTYYPPI PINTA-ALA m2 A1

Lisätiedot

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Muhuntie 1 KORTTELI 856, TONTTI 1 Muhuntie 1 02400 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 9812 m2 RAKENNUSOIKEUS 3000 m2 HUONEISTOLUETTELO

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1. As. Oy Järvenpään Erkintarha 16.10.2018 1(5) AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA Osoite: Erkinkuja 8 04420 Järvenpää 1. Kohde As Oy Järvenpään Erkintarha on vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Yhtiössä on 13

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY VAASAN SMIRNOFFINTIE 9 Yleiskuvaus: Asunto Oy :n rakennuspaikka sijaitsee Vaasan Huutoniemen kaupunginosassa kortteli 10tontti 14 Yhtiön omistamalle tontille rakennetaan asuinrakennus

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

Materiaaliesite As Oy Tampereen Hatanpään Ritari, Kreivi ja Ruhtinas Hatanpään puistokuja 27 A-C, Tampere

Materiaaliesite As Oy Tampereen Hatanpään Ritari, Kreivi ja Ruhtinas Hatanpään puistokuja 27 A-C, Tampere Materiaaliesite As Oy Tampereen Hatanpään Ritari, Kreivi ja Ruhtinas Hatanpään puistokuja 27 A-C, 33900 Tampere Sisällysluettelo Kokonaisuudet 4 Keittiö 10 Asuintilat 13 Kylpyhuone 14 2 Tee kodistasi oman

Lisätiedot