AS OY HELSINGIN SOMPASAAREN POOKI RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AS OY HELSINGIN SOMPASAAREN POOKI RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS"

Transkriptio

1 1(5) AS OY HELSINGIN SOMPASAAREN POOKI RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS MYYNTIVAIHE

2 2(5) YLEISTÄ Asunto Oy Helsingin Sompasaaren Pooki sijaitsee Helsingin Sörnäisten kaupunginosassa, korttelissa tontilla nro 9. Yhtiöön kuuluu 5-12-kerroksinen asuinkerrostalo. Osoite: Priki Johannan kuja 3, Helsinki. Yhtiö tulee solmimaan yhteisjärjestelysopimuksen korttelin muiden taloyhtiöiden sekä perustettavan pysäköintiyhtiön, Helsingin kaupungin ja Kalasataman Palvelu 2 Oy:n kanssa. Sopimuksessa sovitaan kiinteistöjen yhteiseen käyttöön tulevien tilojen ja alueiden rakentamisesta, käytöstä ja ylläpidosta. Lisätietoa kaavoituksesta saa Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolta. RAKENTEET JA JULKISIVUT Asuinrakennus on betonirunkoinen. Alapohjat ovat pääosin ontelolaattarakenteisia tuulettuvia alapohjia ja osittain paikalla valettuja kantavia alapohjia. Välipohjat ovat paikalla valettuja kantavia betonivälipohjia. Rakennuksessa on tasakatto, jonka katteena on bitumihuopa. Ulkoseinät ovat pääosin paikalla muurattuja. Ulkoseinissä lämmöneristeen sisäpuoli on betonirakenteinen. Parvekkeiden taustaseinät ovat pääosin uritettua ja maalattua betonia. PARVEKKEET, TERASSIT JA ASUNTOPIHAT Parvekkeiden lattiat verhotaan puuritilöillä. Parvekkeet varustetaan sisäpuolisella vedenpoistolla. Parvekekaiteet ovat metallirunkoisia. Kaidelasi on pystyraitakuvioitu. Parvekkeet ovat lasitettuja lukuun ottamatta asuntojen B2, C3 ja D4 toisen kerroksen parvekkeita sekä 12. kerroksen yhteistilojen parvekkeita. Pohjakuvissa mainituilla lasitetuilla terasseilla on korkea, avattava terassilasitus. Korkeiden parvekkeiden lasitusten yläosa on kiinteärakenteinen. Lasitukseen on jätettävä tuuletusraot parvekkeen ilmanvaihdon takia, raoista saattaa tuulla ja parvekkeelle saattaa tulla vettä tai lunta. Asuntoihin A1, B2, C3 ja D4 kuuluu parvekkeen lisäksi asuntopiha. Piha-alue jää osakkaan hallintaan. ASUINHUONEISTOT Väliseinät Kantavat väliseinät ovat betonirakenteisia. Kevyet väliseinät ovat pääosin metallirunkoisia kipsilevyseiniä. Märkätilojen kevyet väliseinät ovat levyrakenteisia. Ikkunat Huoneistojen ikkunat ovat tehdasmaalattuja puualumiini-ikkunoita valmistajan vakioheloin. Ulko-ovet Rakennuksen ulko-ovet ovat tehdasvalmisteisia ovia valmistajan vakioheloin. Sisäovet Huoneistojen porrastaso-ovet ovat puuviilupintaisia osastoivia ovia. Huoneistojen väliovet ovat tehdasmaalattuja laakaovia. Kaikki ovet ovat vakiorakenteisia, valmistajan vakioheloin. Portaat Huoneistojen sisäiset portaat ovat puuportaita. Väri valkoinen, askelmat sävytetty parketin sävyyn.

3 3(5) HUONETILOJEN PINTAMATERIAALIT, LAITTEET JA VARUSTEET Eteinen Maalattu valkoiseksi. Kalusteet Kalustesuunnitelmien mukaiset, tehtaalla valmiiksi pintakäsitellyt vakiokalusteet valmistajan vakioheloin. Kalusteiden alle ei asenneta lattianpäällystettä. Keittiö Kalusteet Laitteet Maalattu. Kalustevälissä keraaminen laatta. Kalustesuunnitelmien mukaiset tehdasvalmisteiset kiintokalusteet. Työtasot laminaattipintaisia. Tasoon upotettava 1-altainen rst- allas. Kalusteiden alle ei asenneta lattiapäällystettä. Induktioliesitaso, kalusteuuni, jääkaappipakastin, kalustepeitteinen astianpesukone, kalusteisiin sijoitettava mikroaaltouuni, aktiivihiilisuodattimella varustettu liesikupu. Osassa pieniä asuntoja on pieni induktioliesitaso, yhdistelmäuuni, jääkaappi pakastelokerolla, ja kalustepeitteinen astianpesukone. 4h+kt ja isommissa asunnoissa on jääkaappipakastimen sijasta korkeat jääkaappi ja kaappipakastin. Olohuone Maalattu. Makuuhuoneet Maalattu. Kalusteet Kalustesuunnitelmien mukaiset tehdasvalmisteiset kiintokalusteet. Kalusteiden alle ei asenneta lattianpäällystettä. Vaatehuone Kalusteet Kylpyhuone Erillinen wc Maalattu. Kalustesuunnitelmien mukaiset, tehtaalla valmiiksi pintakäsitellyt avohyllyt. Tervaleppä- tai haapapaneeli. Allas, allaskaappi ja peilikaappi, pyyhekoukut ja wc-paperiteline. Pesukoneelle ja kuivausrummulle (pesutorni) on tilavaraus ja liitännät. Suihkussa on termostaattihana, muuten yksiotehanat. Tervaleppä- tai haapapaneeli. Allas, allaskaappi ja peilikaappi, pyyhekoukut ja wc-paperiteline.

4 4(5) Sauna Tervaleppä- tai haapapaneeli Tervaleppä- tai haapapaneeli Tervaleppä- tai haapalauteet ja sähkökiuas. Huom! Yksittäisissä huoneistoissa voi olla poikkeavuuksia varusteluiden osalta. VARASTOTILAT Tekniset tilat ja varastotilat Tekniset tilat sijaitsevat pohjapiirustusten mukaisesti kellari- ja 1. kerroksessa. Taloyhtiön varasto sijaitsee kellarikerroksessa. Huoneistokohtaiset irtaimistovarastot sijaitsevat kellarikerroksessa pohjapiirustusten mukaisesti. Ulkoiluja lastenvaunuvarastot sijaitsevat kellari- ja 1. kerroksessa. Väestönsuoja Väestönsuoja sijaitsee kellarikerroksessa pohjapiirustusten mukaisesti. TALOTEKNIIKKA Lämmöntuotanto Yhtiö liitetään kaukolämpöverkostoon. Lämmitysjärjestelmänä asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys. Huoneistoissa on kalusteisiin tai väliseinään integroidut jakotukit, joiden huollosta vastaa yhtiö. Viilennys Yhtiö liitetään kaukokylmäverkostoon. Asuntojen viilennys toteutetaan lattiaviilennyksenä. Vesi- ja viemärijärjestelmä Yhtiö liitetään kaupungin vesi- ja viemäriverkostoon. Kylmän ja lämpimän veden kulutuksenmittaus on huoneistokohtainen. Jäteveden lämmöntalteenottojärjestelmä hyödyntää jäteveden tuottamaa lämpöenergiaa käyttöveden esilämmittämiseen. Ilmanvaihtojärjestelmä Ilmanvaihtojärjestelmänä on keskitetty koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto. Ylimmän kerroksen asunnoissa on huoneistokohtainen lämmöntalteenottokone. Sähköjärjestelmä Yhtiö liitetään sähköverkostoon. 12. kerroksen kattotasolla on aurinkopaneeleja, joiden tuottama sähkö käytetään kiinteistösähköön. Antennijärjestelmät Yhtiössä on kaapelitelevisiojärjestelmä. Turva- ja valvontajärjestelmät Huoneistot on varustettu ääniyhteydellisellä ovipuhelinjärjestelmällä. Huoneistoissa on sähköverkkoon liitetyt palovaroittimet. Tietoliikennejärjestelmät Kiinteistö varustetaan laajakaistaisen tiedonsiirron mahdollistavalla yleiskaapelointijärjestelmällä. Asunnon yhtiövastikkeeseen kuuluu vakiona 10M Taloyhtiölaajakaistaliittymä.

5 5(5) HUOMATTAVAA Rakennustapaselostus on tarkoitettu yleisluontoisen tiedon antamiseksi. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden perustellusta syystä vaihtaa edellä mainittuja materiaaleja ja/tai rakenteita toisiin vastaaviin tai samanarvoisiin sekä soveltaa arkkitehdin antamia mittoja. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen alaslaskuja kohteen esitteessä ja pääpiirustuksissa esitetystä poikkeavalla tavalla. Yhtiö toteutetaan rakennusluvan hakupäivänä (joulukuu 2016) voimassaolevien energia- ja rakentamismääräysten mukaisesti. Kohteen markkinoinnissa esitetyt havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiskohtien osalta kohteen lopullista toteutusta.

1(5) ASUNTO OY LOTANKALLIO ESPOO. RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS Lotankatu 4, Espoo

1(5) ASUNTO OY LOTANKALLIO ESPOO. RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS Lotankatu 4, Espoo 1(5) ASUNTO OY LOTANKALLIO ESPOO RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS Lotankatu 4, 02680 Espoo 25.5.2015 2(5) YLEISTÄ Asunto Oy Lotankallio Espoo sijaitsee Espoon kaupungissa Lintuvaaran kaupunginosassa

Lisätiedot

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 12.06.2015 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, 04320 Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat

Lisätiedot

ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS

ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS 24.10.2016 Asunto Oy Heikunankuja Espoo Heikunankuja 2, 02680 Espoo Asunto Oy Heikunankuja Espoo sijaitsee Espoon Lintuvaaran korttelissa

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN SOMPASAAREN PELAGIA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

ASUNTO OY HELSINGIN SOMPASAAREN PELAGIA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ASUNTO OY HELSINGIN SOMPASAAREN PELAGIA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 28.9.2018 ASUNTO OY HELSINGIN SOMPASAAREN PELAGIA Aallonhalkoja 9, 00540 Helsinki Asunto Oy Helsingin Sompasaaren Pelagia

Lisätiedot

ASUNTO OY KANTTIINI ESPOO RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

ASUNTO OY KANTTIINI ESPOO RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ASUNTO OY KANTTIINI ESPOO RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ASUNTO OY KANTTIINI ESPOO Kanttiinitie 2, 02680 Espoo Asunto Oy Kantiini Espoo sijaitsee Espoon kaupunginosassa 50, Lintuvaara Painiitty,

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Perustajaurakoitsija Pääsuunnittelija Yleistä Asunto Oy Pirkkalan Kielo Läpikäytävänkuja 2 33950 Pirkkala Loukonlahti

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Rantakeidas on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu kahdesta luhtikerrostalosta. Taloyhtiössä on 24 asuntoa. Huoneistokohtaiset varastot sijaitsevat

Lisätiedot

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7. RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Kruunuvuorenrannan Pilke RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ENNAKKOMARKKINOINTIIN

Asunto Oy Helsingin Kruunuvuorenrannan Pilke RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ENNAKKOMARKKINOINTIIN Asunto Oy Helsingin Kruunuvuorenrannan Pilke RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ENNAKKOMARKKINOINTIIN ASUNTO OY HELSINGIN KRUUNUVUORENRANNAN PILKE Saaristolaivastonkatu 6, 00590 Helsinki Asunto Oy

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KÄPYLÄN PANUNTIE RAKENNUSTAPASELOSTUS Osmontie 47, 00610 Helsinki 15.4.2013 1(5)

ASUNTO OY HELSINGIN KÄPYLÄN PANUNTIE RAKENNUSTAPASELOSTUS Osmontie 47, 00610 Helsinki 15.4.2013 1(5) ASUNTO OY HELSINGIN KÄPYLÄN PANUNTIE RAKENNUSTAPASELOSTUS Osmontie 47, 00610 Helsinki 15.4.2013 1(5) 2(5) YLEISTÄ Asunto Oy Helsingin Käpylän Panuntie sijaitsee vuokratontilla nro 6 Helsingin kaupungin

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.

Lisätiedot

s u s t a i n a b l e l i v i n g T o w n h o u s e T u u s u l a

s u s t a i n a b l e l i v i n g T o w n h o u s e T u u s u l a s us t a ina b le li vin g Townhouse Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusula Kaupunginosa: Rykmentinpuisto Kortteli: 5708 Tontin omistus: Oma Tontin pinta-ala: 2354m2 rakennuttaja Trä Kronor Oy Ab Y-tunnus

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot

Rakennustapaseloste, asunnot

Rakennustapaseloste, asunnot RAKENNUSTAPASELOSTE TA-Asumisoikeus Oy / KIVELÄNTIE 4 26.4.2011 Rakennustapaseloste, asunnot Rakenteet Asuinrakennukset ovat puu- tai betonirunkoisia. Rakennukset perustetaan paalujen varaan. Yläpohjat

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

HUONEISTOKORTIT AS OY TURUN RIMA VIRUSMÄENTIE 69, TURKU

HUONEISTOKORTIT AS OY TURUN RIMA VIRUSMÄENTIE 69, TURKU HUONEISTOKORTIT ASUNTO OY RIMA Virusmäentie 69, 203003H Turku + KT 3H + KT 67m² 67M 2 240 000 96 000 YYK liukuovet H JK+A käsijohde käsijohde ASUNTO 1, 4 TAI 7 N:160mm, E:250mm ASUNTO OY RIMA Virusmäentie

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2. Viholankatu 8 B, Nokia. VRP Länsi-Suomi Oy, Y Eero Lahti, Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy

Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2. Viholankatu 8 B, Nokia. VRP Länsi-Suomi Oy, Y Eero Lahti, Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2 Viholankatu 8 B, 37120 Nokia Vihola Kortteli 14 / määräosa (47/100) tontista 4, Vaihtoehtoinen vuokratontti,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin.

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin. 1 (7) Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa 2300 / 4800 osaa Espoon kaupungin 21. kaupunginosan korttelissa 21033 tontista nro 3 (kiinteistötunnus 49-21-33-3) ja hallitsee hallinnanjakosopimuksen perusteella

Lisätiedot

HUONEISTOKORTTI KUNINKAANRAITTI 2, LIETO

HUONEISTOKORTTI KUNINKAANRAITTI 2, LIETO HUONEITOORTTI AUNTO A1 VEL ATONHINTA 395 000 Vanhalinnan HINTA Viisto 146 150 Huoneisto A1 Vanhalinnan Viisto h-m2 Huoneisto A1 h-m2 +34,48 +34,48 H H V Y A1 m2 +34,50 E T / A1 m2 A +34,50 E T / A M H

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Asunto Oy Nokian Virranvartija. Viholankatu 10, Nokia. Asunto Oy Nokian Virran vartija. VRP Länsi-Suomi Oy, Y

RAKENNUSTAPASELOSTE. Asunto Oy Nokian Virranvartija. Viholankatu 10, Nokia. Asunto Oy Nokian Virran vartija. VRP Länsi-Suomi Oy, Y RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Nokian Virranvartija Viholankatu 10, 37120 Nokia Vihola Kortteli 14 / tontti 5, Vaihtoehtoinen vuokratontti, lunastusmahdollisuus.

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki /JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY VAASAN SMIRNOFFINTIE 9 Yleiskuvaus: Asunto Oy :n rakennuspaikka sijaitsee Vaasan Huutoniemen kaupunginosassa kortteli 10tontti 14 Yhtiön omistamalle tontille rakennetaan asuinrakennus

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat. 1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,

Lisätiedot

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOTIRANTA

ROVANIEMEN KOTIRANTA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA www.aw-rakennus.fi AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA NÄKYMÄ HIIDENMAANKADULTA ARKKITEHTITOIMISTO TAPIO GRÖNLUND OY AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA Kohteessa on 13 kpl asuntoja asuntokoko 4 5 h + kt + s + var

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) As. Oy Helsingin Sarvasto ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO. Sarvastonkaari 1A ja 1B HELSINKI. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) As. Oy Helsingin Sarvasto ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO. Sarvastonkaari 1A ja 1B HELSINKI. 1. RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO Osoite: 1. Kohde Sarvastonkaari 1A ja 1B 00840 HELSINKI 2. Tontti ja kaava 3. Rakenteet Perustukset Runko Julkisivut Asunto Oy Helsingin Sarvasto on

Lisätiedot

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli 31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /

Lisätiedot

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, Pirkkala. Rakennustapaselostus Ennakkomarkkinointiin

Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, Pirkkala. Rakennustapaselostus Ennakkomarkkinointiin Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, 33960 Pirkkala Rakennustapaselostus 6.6.2019 Ennakkomarkkinointiin RAKENNUSHANKE Nimi As Oy Pirkkalan Soljan Höyry Osoite Ompelijankuja 2, Pirkkala Rakennuspaikka

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

Havukosken Ässäkodit

Havukosken Ässäkodit Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos

B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 UOURONTIE TUUULNTIE -alue utokatos YÖKKITIE semapiirros RKKITEHTUURITOIMITO HONEN VEIKKO OY ertunpellontie 1 D T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 erspektiivikuvat RKKITEHTUURITOIMITO

Lisätiedot

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja KIINTEISTÖ OY TUUSULAN ELLAVAKALLIO 10/2014 Kiinteistö Oy Tuusulan ellavakallio ellavamäentie 9 04320 Tuusula Yrjö ja Hanna säätiö Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki puh. 020 742 9888, info@yrjojahanna.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Antikkalantähti on RS-rahotteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu 2-kerroksisista rivitaloasunnoista ja luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 27 asuntoa. B-rakennuksen

Lisätiedot

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA Asemakaavaote 30.5.2012 Naistenmatka Tuohikorpi AS OY PIRKKALAN TUOHIKORPI Tuohivirsu 6 33960 Pirkkala HUONEISTOSELOSTUS Päivitetty 19.8.2013 OLOHUONE Katto koristeruiskutasoite Seinät

Lisätiedot

Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero h+kk+s, 54,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00

Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero h+kk+s, 54,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero 574222 2h+kk+s, 54,5 m² Kov. 2015 Energialuokka C Mh. 154 000,00 Vh. 154 000,00 Joensuuntie 1. Korpilahden uudet kerrostalokodit ovat nyt myynnissä. Turvallinen,

Lisätiedot

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.

Lisätiedot

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1 Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,

Lisätiedot

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

TARMO-RAKENNE OY MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun ko si, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Maakirjakartano Paritaloyhtiö Haapalehto, Oulu Kun etsit

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI 16.04.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI YLEISTÄ As Oy Iin Kirjala on vapaarahoitteinen kerrostaloyhtiö. Yhtiö muodostuu yhdestä neljäkerroksisesta puukerrostalosta,

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa

Lisätiedot

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET A OY KUOION ARIA NIVEA JAIIRROK JAIIRROK 1H+ 33,5 m 2 KERROTAO HUONE 14,5 m 2 As.28 1H+ 33,5 m 2 6,5 m 2 3, 7, 14, 21, 28 3. 4. A () Y 5,0 m 2 6,5 m 2 2,5 m 2 5. porrash. 23,0 m 2 ÄH Ei30 JAIIRROK 1H+

Lisätiedot

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA Puustellinpiha tarjoaa viihtyisää ja huoletonta asumista keskustan palveluiden äärellä Alustava havainnekuva URAKOINTI JA MYYNTI, DOVICO OY Jorma Pentikäinen, 0400 871 197, jorma.pentikainen@dovico.fi

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

12.10.2011. RAKENTEET Kantavat rakenteet Kellarin alapohja sekä väestönsuojan alapohja ovat maanvaraisia betonilaattoja.

12.10.2011. RAKENTEET Kantavat rakenteet Kellarin alapohja sekä väestönsuojan alapohja ovat maanvaraisia betonilaattoja. 12.10.2011 RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY HYVINKÄÄN ASEMANKULMA YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Hyvinkään Asemankulma Osoite: Ahjonkatu 1 A, 05800 Hyvinkää Kaupunginosa, kortteli ja tontti: Parantola 2

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla.

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla. Rivitalokoti kauniilla paikalla. SAVOLANPLLONKUJA SAVOLANAHONTI TALO A TALO B AK 1 AK 2 VSS JÄT AK 3 LIKKI JA OLLU AK 4 TALO TALO TALO C TALO SAVOLANNIMNTI I-vaiheessa rakennetaan talot, ja. Asunto Oy

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. As. Oy Sarfvikin Ranta Kirkkonummi /päivitys kursivoituna 1(5)

RAKENNUSTAPASELOSTE. As. Oy Sarfvikin Ranta Kirkkonummi /päivitys kursivoituna 1(5) 27.2.2019/päivitys 27.2.2019 kursivoituna 1(5) AS OY SARFVIKIN RANTA KIRKKONUMMI Osoite: Sarvvikintie 18 02450 Kirkkonummi 1. Kohde on vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Yhtiössä on 12 asuntoa. Jokaisella

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY JÄMSÄ VILLENKUJA Villenkuja 3 42100 JÄMSÄ Mestaritiimi Oy Lukkoilantie 12 42100 JÄMSÄ Yleistä: As Oy Jämsän Villenkuja sijaitsee Jämsässä os. Villenkuja 3. Tontti sijaitsee Villenkujalla

Lisätiedot

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste

Lisätiedot

Joensuun Merimiehenkatu 3

Joensuun Merimiehenkatu 3 Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Kruunu. Perkiöntie 46, Pirkkala Tommilankuja 1, Pirkkala. Asunto Oy Pirkkalan Kruunu

Asunto Oy Pirkkalan Kruunu. Perkiöntie 46, Pirkkala Tommilankuja 1, Pirkkala. Asunto Oy Pirkkalan Kruunu RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Pirkkalan Kruunu Perkiöntie 46, 33960 Pirkkala Tommilankuja 1, 33960 Pirkkala Naistenmatka Kortteli 719 / tontit 9

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:

Lisätiedot

Koy Golfstudios Benz Terrace 6.7.2009

Koy Golfstudios Benz Terrace 6.7.2009 Koy Golfstudios Benz Terrace 6.7.2009 6.7.2009 Osta tai vuokraa Täysin uudet, laadukkaat Golfstudios Benz Terracen vapaa-ajan asunnot sijaitsevat keskellä Nordcenteriä, Benz-kentän äärellä. Huoneistot

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

Kortepohja, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy

Kortepohja, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy Kortepohja, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy SIJAINTIKARTTA OpenStreetMapin tekijät, CC-BY-SA P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675

Lisätiedot

Simontie.fi RAUHALLINEN ASUINALUE LÄHELLÄ PALVELUITA

Simontie.fi RAUHALLINEN ASUINALUE LÄHELLÄ PALVELUITA Simontie.fi RAUHALLINEN ASUINALUE LÄHELLÄ PALVELUITA SIJAINTI Simontie 8:n laadukkaat kodit rakennetaan rauhalliselle lapsiperheiden suosimalle asuinalueelle, jossa Klaukkalan palvelut ovat lähellä. Syrjälän

Lisätiedot

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO Supernovankatu 12, Harjuniitty, Nokia As. Oy Nokian Mäntypuistoon rakennetaan uusia, nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Lämmitysmuotona

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN DIORIITTI 30.8.2010 RAKENNUSTAPASELOSTE

ASUNTO OY HELSINGIN DIORIITTI 30.8.2010 RAKENNUSTAPASELOSTE Yhtiön nimi: Asunto Oy Helsingin Dioriitti Osoite: Ristiretkeläistenkatu 16, 00710 Helsinki Helsinki 36116/1 YLEISTÄ YHTIÖSTÄ Yhtiön omistaman tontin pinta-ala on 2919 m2 Yhtiön omistamalle tontille rakennetaan

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE

RAKENNUSTAPASELOSTE RAKENNUSTAPASELOSTE 17.08.2017 Kohde Asunto Oy Väinölän Aurinkoranta Osoite Äijäläntie 25, 40420 Jyskä Kaupungin osa Väinölä Kortteli/Tontti 237 / tontti 3, Tontin pinta-ala 2566 m2 Rakennuttaja Asunto

Lisätiedot

As Oy KuOpiOn savolanhovi

As Oy KuOpiOn savolanhovi As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle

Lisätiedot

Koy Golfstudios Benz Terrace 12.3.2012

Koy Golfstudios Benz Terrace 12.3.2012 Koy Golfstudios Benz Terrace 12.3.2012 12.3.2012 Osta tai vuokraa Täysin uudet, laadukkaat Golfstudios Benz Terracen vapaa-ajan asunnot sijaitsevat keskellä Nordcenteriä, Benz-kentän äärellä. Huoneistot

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1. As. Oy Järvenpään Erkintarha 16.10.2018 1(5) AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA Osoite: Erkinkuja 8 04420 Järvenpää 1. Kohde As Oy Järvenpään Erkintarha on vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Yhtiössä on 13

Lisätiedot

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy KULOVALKEANKUJA 4 TUOMARILA ESPOO

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy KULOVALKEANKUJA 4 TUOMARILA ESPOO TA.fi TA-Asumisoikeus Oy KULOVALKEANKUJA 4 TUOMARILA ESPOO TA-Asumisoikeus Oy / Kulovalkeankuja 4 Rakennustapaseloste 22.2.2009 Yhtiön nimi: As Oy Espoon Jatulinlinna Katuosoite: Kulovalkeankuja 4, 02760

Lisätiedot