Kirkon diakoniatyön kehittäminen
|
|
- Mika Sala
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kirkon diakoniatyön Yhteistyökumppani: ELCT / diakoniaosasto Hankkeen kuvaus: Armonkoti tarjoaa tilapäisen turvapaikan apua tarvitseville, raskaana oleville naisille. Naiset voivat tulla Armonkotiin raskauden missä tahansa vaiheessa, ja viipyä pari kuukautta lapsen syntymän jälkeen. Ikäjakauma vaihtelee nuorista teiniäideistä aikuisiin naisiin. Yhteistä kaikille on se, että he ovat jääneet yksin ilman lapsen isän ja perheen tukea. Henkilökunta tukee naisia tulevaisuuden vaihtoehtojen miettimisessä, yhteyden rakentamisessa perheeseen sekä auttaen ja ohjaten lapsen- ja kodinhoidossa. Erityisesti teiniäitien kohdalla yhteyden rakentaminen vanhempiin on ensiarvoisen tärkeää. Armollinen ilmapiiri, tieto eri vaihtoehdoista, henkilökohtaiset keskustelut työntekijöiden kanssa, uudet opitut asiat sekä toisilta äideiltä saatu vertaistuki antavat toivoa paremmasta tulevaisuudesta niin äidille kuin lapselle, vaikka elämäntilanne olisikin monimutkainen ja vaikea. Armonkodissa työskentelee kolme thaimaalaista työntekijää ja yksi osa-aikainen lähetystyöntekijä. Työtä tehdään vuoroissa siten, että aina on vähintään yksi työntekijä työvuorossa. Vapaaehtoiset ja harjoittelijat täydentävät työvoimaresursseja. Toivon tie on tukiohjelma vanhusten sekä hiv-positiivisten / aidsiin sairastuneiden auttamiseksi, lisäksi tukea on saanut muutama vammainen henkilö. Työtä tehdään yhteistyössä paikallisseurakuntien, saarnapaikkojen ja kirkon eri työmuotojen kanssa. Toivon tie hankkeen tavoitteena on tukea kohderyhmään kuuluvia hyväksymään ja näkemään oman ja toisten elämän arvo sekä parantaa heidän elämänlaatuaan. Työvälineinä ovat mm. kotikäyntityö sekä harkinnanvaraiset avustukset esim. ruoka-, matka- ja sairaalakuluihin. Osalle avunsaajista maksetaan kuukausittaista tukea täydentämään valtion myöntämää avustusta, mikä ei yksinään riitä elinkustannuksiin. Kummilapsitoiminta Alle 4v. lasten tukeminen maitojauheella tai pillimaidolla. Kouluikäisistä yliopisto-opiskelijoihin asti opintojen tukeminen. Koululaisten ja opiskelijoiden koulumatka&lounastuki. Kaikkien kummilasten joululahjat. Toiminta ja tulokset raportointiaikana 1-12/2017: Armonkoti tarjosi vuoden aikana turvapaikan 40 äidille, joiden ikä vaihteli vuoteen. Suurin oli ollut töissä ennen raskautta, mutta joukossa oli myös kuusi koululaista/ opiskelijaa. 35 äideistä synnytti Armonkodilla ollessaan (synnytykset hoidettiin sairaalassa) ja viisi äitiä lähti ennen lapsen syntymää. Äidit tulivat Armonkodille hyvin eri vaiheessa raskautta riippuen kunkin äidin tilanteesta. Joku äideistä tuli jo heti alkuraskaudesta ja joku vasta synnytyksen alla. Suurin osa äideistä halusi pitää lapsen itse, vain kuusi äitiä antoi lapsensa adoptoitavaksi. Osa äideistä tosin antoi lapsensa aluksi tilapäisesti sijoitukseen, jotta pystyi järjestelemään omaa työtään ja asumistaan Armonkodin ulkopuolella. Monesti näihin tilapäisiin sijoituksiin on syynä myös se, että luotettavaa hoitopaikkaa aivan pienelle lapselle on vaikea löytää tai se on todella kallista. Armonkodilla asuessaan äideille oli tarjolla keskusteluapua ja perhesuunnittelua. Äidit saivat myös opetetusta mm. lapsen hoidossa, ruuanlaitossa, leipomisessa ja käsitöiden tekemisessä. Raportoija: Kirsi Salmela (kummilapsityö) ja Leena Helle (Armonkoti ja Toivon tie) 1
2 Armonkodilla. Kuva Leena Helle Käsitöitä myytiin Armonkodin työn hyväksi ja äidit saivat niistä myös pientä taskurahaa. Armonkodin puutarhaan avatussa pienessä kahvilassa äidit saivat opetella erilaisten kahvi- ja teejuomien valmistamista ja myymistä. Valitettavasti kahvilan sijainti hieman sivussa kylän päätieltä ei ole paras paikka ja kahvila palveleekin toistaiseksi parhaiten Armonkodilla vierailevia ryhmiä. Sunnuntaisin äidit osallistuivat Samrongin luterilaisen seurakunnan jumalanpalvelukseen ja seurakunnan työntekijä vieraili Armonkodilla säännöllisesti. Suurin osa Armonkodille tulevista äideistä oli tullut miesten pettämiksi tai hyväksikäyttämiksi ja kun raskaus oli tullut ilmi, miehet olivat kieltäytyneet vastuusta tai halunneet naisen tekevän abortin. Aborttikysymys on nyt hyvin pinnalla Thaimaassa, sillä tähän asti siihen on suhtauduttu yleisesti hyvin kielteisesti ja laillisen abortin saaminen on ollut mahdollista vain hyvin rajatuissa tapauksissa. Nyt kuitenkin ilmapiiri on muuttumassa ja monet sosiaalityöntekijät ajavat äidin oikeutta lailliseen aborttiin. Viime vuoden keväällä yksi Armonkodin vakituisista työntekijöistä jäi eläkkeelle ja sen jälkeen Armonkodilla toimittiin monta kuukautta vain kahden vakituisen työntekijän voimin sekä palkkaamalla tarvittaessa tilapäisiä apua. Uusi paikallinen työntekijä saatiin syyskuussa. Lisäksi norjalainen työntekijä oli tiimissä mukana osan vuotta. Vapaaehtoiset ovatkin olleet erittäin tärkeässä roolissa pienen tiimin apuna. Raportoija: Kirsi Salmela (kummilapsityö) ja Leena Helle (Armonkoti ja Toivon tie) 2
3 Toivon tien työn keskiössä olivat säännölliset kotikäynnit vanhusten ja hiv-positiivisten luokse yhdessä seurakuntien työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Usein vierailut tehtiin yhdessä myös kummilapsitoiminnan kanssa. Yhteinen keskustelu ja rohkaisun sanat saivat näillä vierailuilla hymyn monen kasvoille, vaikka tilanne olisikin ollut vaikea. Toivon tien työ ulottuu ympäri maata, kaikkialle minne kirkon muukin toiminta on laajentunut. Hankkeessa työskenteli vuoden aikana yksi paikallinen palkattu työntekijä sekä Lähetysseuran työntekijä osa-aikaisesti tammikesäkuun ajan. Kuukausittaista 500 THB suuruista tukea maksettiin vuoden aikana 73 henkilölle. Näistä 60 oli vanhuksia (14 miestä ja 46 naista), 9 hivpositiivisia (2 miestä ja 7 naista) ja 4 vammaista (2 miestä ja 2 naista). Vuoden aikana kaksi tukea saanutta kuoli. Toivon tie. Kuva Kirsi Salmela Jatkuvaluonteisen tuen lisäksi annettiin kertaluontoista apua useille henkilöille ja mm. yhdelle kodittomalle vanhukselle rakennettiin vaatimaton talo ja yhdelle hiv-positiiviselle wc kodin yhteyteen. Kansallisena äitienpäivänä elokuussa järjestettiin äitienpäiväjuhla kolmen paikkakunnan kanssa. Näihin juhliin osallistui yhteensä 350 henkeä mukaan lukien lapset, jotka tulivat onnittelemaan äitejään. Joulun aikaan projektin työntekijä osallistui seurakuntien joulujuhliin ja joululahjan projektin kautta sai 72 henkeä. Vuoden aikana työntekijä osallistui koulutukseen missä etsittiin keinoja löytää lisärahoitusta hankkeelle. Avuntarvitsijoiden määrä on kasvussa ja heitä on enemmän kuin projekti pystyy auttamaan ja tällä hetkellä projektissa mietitäänkin, voisiko kohderyhmälle löytää jotain sopivaa työtä, josta he voisivat saada lisätuloja. Kummilapsityössä kevättä värjäsi pitkäaikaisen työntekijän Paitoon Meeteen irtisanoutuminen. Hänen työsuhteensa päättyi maaliskuun lopussa, mutta tieto hänen pois jäännistään oli jo helmikuusta asti. Kummikirje 1/2017 toimitettiin toukokuussa (oli raportin 1/2017 liitteenä). Kevään aikana tehtiin muutama seurantamatka seurakuntiin. Chiang Rain seurakuntien vapaaehtoisten kanssa pidettiin kokoontuminen, jossa vastattiin kysymyksiin ja ohjattiin vapaaehtoisten toimintaa. Raportoija: Kirsi Salmela (kummilapsityö) ja Leena Helle (Armonkoti ja Toivon tie) 3
4 Seurakunnissa työ jatkui normaaliin tapaan kummilasten päivittäisistä tarpeista huolehtien (uusien koulupukujen hankinta, kouluun liittyvien maksujen hoito jne), mutta toimistolla työssä keskityttiin vain tärkeimpiin tehtäviin, jotta selvittiin vajaalla henkilökunnalla. Uusi työntekijä Kiattisak Boonman (30v.) eli Man aloitti kummilapsityöntekijänä elokuun alusta. Vuoden loppupuoliskolla tehtiin useita vierailuja paikallisseurakuntiin (vierailut ainakin: Sisaketissa, Buriramissa, Bangkokissa, Uttaraditissa, Sikhiussa, Chiang Raissa, Mukdahanissa, Udon Thanissa ja Byngkaanissa). Näillä vierailuilla kummilasten tiedot päivitettiin ja uudet valokuvat otettiin. Vierailuilla vahvistettiin seurakuntien työntekijöiden, -vapaaehtoisten ja projektin työntekijöiden yhteyttä mm. keskustelemalla yhteisistä toimintatavoista ja kohdatuista työn haasteista. Näillä vierailuilla Man tuli tutuksi kummilapsityöntekijänä, koska aiemmin hän on vieraillut seurakunnissa muussa roolissa, ja tuli tuntemaan kummilapsityön kenttätilannetta. Kaikkien maitotuensaajien neuvolakirjaa ei voitu tarkastaa, koska kaikilla heillä ei sitä ole. Kaikkien neuvolakirjan omaavien kirja tarkastettiin ja kirjaa omistamattomien kohdalla terveyden kehitystä seurattiin keskusteluilla ja vierailuilla havainnoinnin kautta. Maitolapsista ei ole helppo saada kuvia, koska he ovat niin nopeita tai ujostelevat helposti. Kuva Kirsi Salmela Syksyn aikana järjestettiin kaikkien kirkon työntekijöiden yhteinen koulutus, jossa myös kummilapsityön käytänteitä (kaavakkeet, toimintatavat, aikataulut, kirjeisiin tarvittavat jutut, valokuvauslupa jne.) selitettiin ja työntekijöillä oli mahdollisuus kysyä. Lokakuulle suunniteltu Chiang Rain alueen kummilasten leiri jouduttiin perumaan johtuen Thaimaan pitkäaikaisen kuninkaan hautajaisten samanaikaisuudesta johtuen. Uutta aikaa ei saatu enää järjestymään marras-joulukuulle. Joulun aikaan kaikille kummilapsille hankittiin joululahjaksi fleecehuopa. Perheprojektin tuensaajat olivat vuoden 2017 aikana: 19 maitojauhetuensaajaa (18 alle 4v. ja yksi 5v. lapsi, jolle pidennetty maitotuki on myönnetty johtuen hänen vammaisuudestaan) 234 koulunkäyntituensaajaa (alakoulun 1.lk-lukion/ammattikoulun päätös). 34 koulumatka & lounastuensaajaa (tuensaajista 17 saa myös koulunkäyntitukea). 30 yliopisto/ammatillisen koulutustuensaajaa. Raportoija: Kirsi Salmela (kummilapsityö) ja Leena Helle (Armonkoti ja Toivon tie) 4
5 Kotikäynnillä kummilapsen luona. Kuva Kirsi Salmela Yleensä kotikäynneistä vastaavat seurakuntien vapaaehtoiset. Kuva Kirsi Salmela Raportoija: Kirsi Salmela (kummilapsityö) ja Leena Helle (Armonkoti ja Toivon tie) 5
6 Terveiset ja kiitokset tukijoille: Suuret kiitokset kaikille tukijoille Thaimaan lasten ja nuorten muistamisesta. Tukenne antaa heille mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen! Liitteenä kummikirje 2/2017. Thaimaan työalueen henkilöstömuutoksista johtuen kirje saatiin toimitettua kummeille vasta helmikuussa Kuvatekstit: (kuvat Teams-ohjelmassa) 1. Kotikäynnillä kummilapsen luona 2. Yleensä kotikäynneistä vastaavat seurakuntien vapaaehtoiset. 3. Maitolapsista ei ole helppo saada kuvia, koska he ovat niin nopeita tai ujostelevat helposti. 4. Toivon tie 5. Armonkodilla Kuvaaja: Kirsi Salmela (kuvat 1-4) Leena Helle (kuva 5) Raportoija: Kirsi Salmela (kummilapsityö) ja Leena Helle (Armonkoti ja Toivon tie) 6
Kirkon srk-työn kehittäminen
Kirkon srk-työn kehittäminen Yhteistyökumppani: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko ELCT Lutheran Mission in Thailand LMT Hankkeen kuvaus: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on perustettu vuonna 1994.
LisätiedotToivon Tie - Thaimaa. Sopimuskohderaportti 1/2016. Kumppani ELCT. Hankkeen kuvaus
Toivon Tie - Thaimaa Kumppani ELCT Hankkeen kuvaus Vanhusten juhlassa jaettiin jokaiselle vanhukselle lahjaksi kylpypyyhe. Toivon tie on Thaimaan evenkelis-luterilaisen kirkon(elct) diakoniaosaston työmuoto,
LisätiedotHEI KAIKKI KUMMIT, Yhteistä työtämme (teksti: Kirsi Salmela, kuva: Riikka-Maria Kolkka) kevät 2018
The Evangelical Lutheran Church in Thailand Hope for Families P.O.Box 239 Prakhanong BANGKOK 10110 Thailand HEI KAIKKI KUMMIT, Yhteistä työtämme (teksti: Kirsi Salmela, kuva: Riikka-Maria Kolkka) Vuoden
LisätiedotHei, kummit! KUMMIKIRJE Thaimaan kummityö Talvi 2019
KUMMIKIRJE Thaimaan kummityö Talvi 2019 Hei, kummit! On suuri ilo saada esittäytyä teille, työmme uskolliset tukijat. Olen Satu Koivisto, Suomen Lähetysseuran uudehko työntekijä. Saavuin Bangkokiin runsas
LisätiedotMinun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
LisätiedotAlkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Lisätiedot
Prem saa maitoa (Kuva ja teksti Anong Sanyao)
The Evangelical Lutheran Church in Thailand The Family Development Ministry P.O.Box 239 Prakhanong BANGKOK 10110 Thailand HEI KAIKKI KUMMIT, Syksy 2014 Kuulumisia Kummilapsityö on syksyn ajan kulkenut
LisätiedotEi tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi
Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.
LisätiedotISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon
LisätiedotRakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu
LisätiedotPajupuron kyläkyselyn tulokset
Pajupuron kyläkyselyn tulokset Kyläkysely toteutettu 9/2016 Taustatiedot Vastaajia 19, naisia 11, miehiä 7, yksi vastaaja ei ilmoittanut sukupuoltaan Vakituisia asukkaita 15, muu 2 Vastaajien ikäjakauma
LisätiedotÄiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC
Äiti on tärkeä Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äitiys on Vaistonvaraista Opittua Muuttuvaa Yksilöllistä Osa naisen elämää osa naiseutta Millainen äiti olen? mielikuvat äitiydestä oma äitisuhde
LisätiedotNimikkosopimushankkeen raportti 2/2011
Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)
LisätiedotPoimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille
Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?
LisätiedotVanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla
POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on
LisätiedotJuontajan opas. Sisällys
Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa
LisätiedotHanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke
Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2013 Maa/alue Tansania, Njombe Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke Hankenumero 14616 Kumppani Raportoija
LisätiedotNUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki
NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton
LisätiedotKolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.
1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla
LisätiedotTyövoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
LisätiedotHEI KAIKKI KUMMIT, Yleisiä kuulumisia. Maitotukea Bangkokissa. Kevät 2017
The Evangelical Lutheran Church in Thailand The Family Development Ministry P.O.Box 239 Prakhanong BANGKOK 10110 Thailand Kevät 2017 HEI KAIKKI KUMMIT, Yleisiä kuulumisia Diakoniakomitea kokoontui huhtikuun
LisätiedotVaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten tukeminen
Sopimuskohderaportti 1/2018 Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten Kumppani: Jokainen säätiö Hankkeen kuvaus: Kashdij säätiö (Jokainen säätiö) toimii Pietarin alueella ja tekee työtä vammaisten,
LisätiedotLuther Seminary in Thailand (LST)
1 Luther Seminary in Thailand (LST) Kumppani Thaimaan ev.lut. kirkko Jumalanpalveluksen ydintä etsimässä evankelistat Hankkeen kuvaus Luther seminary in Thailand (LST) on Thaimaan luterilaisen kirkon teologinen
LisätiedotVas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.
Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,
LisätiedotTervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
LisätiedotMaailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
LisätiedotTammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19
LisätiedotMahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat
LisätiedotTikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
LisätiedotKOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003
Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419
LisätiedotTAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI
1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627
LisätiedotHankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni <<Kansalaisten Eurooppa>> ohjelmasta
EUROPE FOR CITIZENS Hankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni ohjelmasta 9 tapahtumaa järjestettiin EVOLAQ-hankkeessa
LisätiedotKirkon diakoniarahasto
Kirkon vapaaehtoiset taloudellisissa vaikeuksissa olevien tukena Kirkon diakoniarahasto Soile Niemi Diakonian talousneuvontaprojekti Itä-Helsingin seurakunnat soile.niemi@evl.fi p. 09 2340 4841, 050 523
LisätiedotTervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!
7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista
LisätiedotRuoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta
Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä
LisätiedotTerveellinen ja ekologinen päiväkoti Laukaan Kuhamäkeen suomalaisesta hirrestä
Terveellinen ja ekologinen päiväkoti Laukaan Kuhamäkeen suomalaisesta hirrestä Kuhamäki, Laukaa Päiväkoti on 96-paikkainen, tilat suunnitellaan joustavasti pienryhmätoiminta, luonnontiedepainotus ja asuinalueen
LisätiedotDiakonisen perhetyön projekti Kokkolassa Meidän perhe yhdessä matkaan, arkeen ja juhlaan!
Diakonisen perhetyön projekti Kokkolassa 2015-2016 Meidän perhe yhdessä matkaan, arkeen ja juhlaan! Miksi lähdettiin projektiin? Haettiin muotoa diakoniselle perhetyölle Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa.
LisätiedotHÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012
HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012 1. PERUSTEHTÄVÄ Diakoniatyön perustelut löytyvät sekä Raamatusta, että Kirkko järjestyksestä. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.
LisätiedotK a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.-16.10.2012 JYVÄSKYLÄ J e s a j a 1:17 Opetelkaa tekemään hyvää, harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaisia, hankkikaa orvoille oikeus, ajakaa
Lisätiedot1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus
Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja
LisätiedotInkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä
Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa, Pietarin ulkopuolella Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon
LisätiedotSijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke
Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children
LisätiedotTurvapaikanhakija äitiysneuvolassa Rovaniemellä
Turvapaikanhakija äitiysneuvolassa Rovaniemellä 16.1.2017 Kristiina Salmela Sari-Anne Uusikartano Aloitimme syksyllä 2014. Alussa oli sekä raskaana olevat että alle kouluikäiset lapset. 2015 syksyllä jäi
LisätiedotUutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ
Syksy 2018 Taiwanin työ Kulunut syksy on painottunut Taiwanin työhön. Lähetysseuran Taiwanin kumppaneista, Taiwanin luterilainen kirkko, on eräs vanhimmista yhteistyötahoistamme. Yhteistyö lähti liikkeelle
LisätiedotVanhemman/huoltajan kyselylomake 2.
Liite 13 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLY2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,
LisätiedotHenkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja
Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta
LisätiedotHEI KAIKKI KUMMIT, Yleisiä kuulumisia. Syksy 2016
The Evangelical Lutheran Church in Thailand The Family Development Ministry P.O.Box 239 Prakhanong BANGKOK 10110 Thailand Syksy 2016 HEI KAIKKI KUMMIT, Yleisiä kuulumisia Syksyn aikana kummilapsityössä
LisätiedotVÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,
LisätiedotTÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua.
TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. Sinulla on oikeus arvokkaaseen elämään. Sosiaalipalvelulaissa on kansallinen arvopohja, joka kattaa vanhustenhuollon koko Ruotsissa.
LisätiedotLAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO
LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7
LisätiedotPÄIVÄPERHO. Poimintoja Päiväperhon 10-vuotisjuhlaseminaarin luennoista ja joitakin tutkimustuloksia
PÄIVÄPERHO Poimintoja Päiväperhon 10-vuotisjuhlaseminaarin luennoista ja joitakin tutkimustuloksia Päiväperhon 10-vuotisjuhlaseminaari 22.10.2010 (Kari Paaso STM) n. 6 % raskaana olevista päihteiden suurkuluttajia
LisätiedotPerhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa
1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä
LisätiedotHnenogäsdpdinoinnin päätehtävät
Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2015 Toteutus Syys- lokakuussa 2015, vastausaikaa 2 viikkoa Webropol-kysely Toimitettiin Avustajaportti.fi palveluun
LisätiedotYhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Oppilas- ja opiskeluhuolto Yhteisöllinen ENSISIJAINEN Toimet, jotka edistävät osallisuutta,
LisätiedotRakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.
LisätiedotKansainvälisen opinnäytetyöryhmän ohjaus kokemuksia ja havaintoja. Outi Kivirinta Rovaniemen ammattikorkeakoulu
Kansainvälisen opinnäytetyöryhmän ohjaus kokemuksia ja havaintoja Outi Kivirinta Rovaniemen ammattikorkeakoulu Thesis Support Group for RAMK s EDP students Taustaa: Opinnäytetyö oli havaittu tulpaksi valmistumiselle
LisätiedotTAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013
1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51
LisätiedotKiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat
11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset
LisätiedotKummipäivä Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä
Kummipäivä 2.6.2019 Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä seurakunnassa vietettäisiin Kummipäivää 2.6.2019 Vuonna
LisätiedotKIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA
YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri
LisätiedotVUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
LisätiedotSeurakunnan tuki talouden hallinnassa
Seurakunnan tuki talouden hallinnassa Diakoniajohtaja Otto Savolaisen puheenvuoro Apuja velkojen hallintaan seminaari-iltapäivässä, 21.11.2017, Toimintojen talo Mitä? Miten? Kokemuksia Mitä? Seurakunnan
LisätiedotKirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
LisätiedotJÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA /2017
JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA 8.9.2017 3/2017 Paikka: Kirkonkulman sali Aika: Perjantai 8.9.2017 klo 15-17 liite sivu 21 3 KOKOUKSEN AVAUS 22 3 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 3 PÖYTÄKIRJAN
LisätiedotTAPAUSKERTOMUS SEURAKUNTALIITOKSESTA KÄRKÖLÄN NÄKÖKULMASTA
TAPAUSKERTOMUS SEURAKUNTALIITOKSESTA KÄRKÖLÄN NÄKÖKULMASTA LYHYT KUVAUS LIITTYMISPROSESSISTA Kärkölässä piispantarkastus - 2015 Vuoden aikana useita koulutuspäiviä henkilökunnalle ja luottamushenkilöille
LisätiedotTAMMIKUU 2017 VIIKKO 1
TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13
LisätiedotPerhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien
Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua
LisätiedotUralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä
1 Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Lasten ja nuorten leiri päättyi jumalanpalveluksella ja lopussa jokainen sai muistoksi leirin aikana tehdyn valokuvakalenterin.
LisätiedotOpiskelu ja perheellisyys terveyden näkökulmasta. Syntyneet lapset. Yliopisto opiskelijoiden lapset
Opiskelu ja perheellisyys terveyden näkökulmasta Aira Virtala Vanhempainilta 091109 Tampereen yliopisto Perhesuunnittelu Haluttu määrä lapsia sopivin välein vanhempien iän huomioiden Ei haluttujen raskauksien
LisätiedotENNAKOLLISET LASTENSUOJELUILMOITUKSET
ENNAKOLLISET LASTENSUOJELUILMOITUKSET Jenni Weck-Näse LSL 25 C Ennen lapsen syntymää 25 :n 1 momentissa mainittujen henkilöiden on salassapitosäännösten estämättä tehtävä ennakollinen lastensuojeluilmoitus,
LisätiedotEro lapsiperheessä työn lähtökohdat
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen
LisätiedotSYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.
SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on
LisätiedotVanhemman/huoltajan kyselylomake 2.
Liite 12 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLA2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,
LisätiedotAnne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen
Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Selvittää lasten perheiden ja terapeuttien välistä yhteistyötä ja arjen voimavaroja Tuleeko perhe kuulluksi ja huomioidaanko vanhempien mielipiteitä
LisätiedotVäkiluku ja sen muutokset 31.12.2013
KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun
LisätiedotJos ikä=15 64 Seuraavaksi kysyn työn ja perheen yhteensovittamisesta sekä lapsia ja muita läheisiä koskevista huolenpitovastuista.
TYÖVOIMATUTKIMUKSEN AD HOC -LISÄTUTKIMUS 2010: PERHEEN JA TYÖN YHTEENSOVITTAMINEN LOMAKE Tiedustelut: Laura Hulkko Huom! Kaikissa kysymyksissä nonresponse = eos + kieltäytyneet Juonto1 Jos ikä=15 64 Seuraavaksi
LisätiedotFOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal
1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti
LisätiedotInkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014
1 Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014 Kumppani Inkerin kirkko, Venäjä Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutin uusi rakennus, Inkeri-talo sekä Inkerin kirkon vanhainkoti taustalla
LisätiedotAika 4. syyskuuta 2017 klo Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, Helsinki
PÖYTÄKIRJA 1 (9) PÖYTÄKIRJA Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika 4. syyskuuta 2017 klo 18 20.05 Paikka Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 00120 Helsinki Läsnä Matti Poutiainen,
LisätiedotMUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle
MUHOKSEN KUNTA Perhepäivähoito TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Perhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimintakaudelle 2017-2018 Perhepäivähoitoa voidaan
LisätiedotLuther Seminary in Thailand raportti 2/2014, Thaimaa
1 Luther Seminary in Thailand raportti 2/2014, Thaimaa Hanke Koulutuskeskus, LST Hankkeen kuvaus Nuori kasvava kirkko tarvitsee päteviä työntekijöitä. LST näkee tärkeäksi ELCT:n työntekijöiden, opiskelijoiden
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotTIEDON TARVE HETI 24/7 Jouni Tuomi FT, yliopettaja
TIEDON TARVE HETI 24/7 Jouni Tuomi FT, yliopettaja v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä t v a u v a t Mitä ja miksi? Ahtiainen H. & Muola
LisätiedotPäivän tärkein ateria -toimintamalli
Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotToiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja
Toiminta-ajatus Lapsiperhetyö on perheille annettavaa tukea, joka perustuu perheen ja muiden yhteistyötahojen kanssa laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon toimenpide.
LisätiedotSÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla
SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKISSA KUULUU ASIAKKAAN ÄÄNI - Kun Säästöpankki menestyy, se pystyy jakamaan osan paikkakunnan hyvinvointia tukemaan, esimerkiksi erilaisiin
LisätiedotAsukkaaksi Hopeasiltaan
Asukkaaksi Hopeasiltaan Käytännön opas uudelle Hopeasillan asukkaalle, omaisille ja läheisille YLEISTÄ Hopeasillan vanhainkoti on rakennettu vuonna 1965 ja peruskorjattu vuonna 1995. Hopeasillassa on 59
LisätiedotKysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016
Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 8.5.2017 Kouvola, Suomalaisten yksinäisyys -työpaja Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö
LisätiedotKatsaus kuluvaan vuoteen
Katsaus kuluvaan vuoteen 2018 NNKY:ssä Liiton strategia 2019-2021. Nuorten naisten työpaja, tarkoituksena ideoiden tuottaminen strategiaan ja nuorilta nuorille. Työryhmien tilalle kehittäjäverkostot. Maailman
LisätiedotLapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015
Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden
LisätiedotYhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
55/2016 175 Etiopian luterilaisen Mekane Yesus kirkon Dessien uuden kirkon ja toimintakeskuksen valmistumis- ja kirkonvihkimisjuhlaan osallistuminen sekä lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kohteisiin
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotVäestökatsaus. Kesäkuu 2015
Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182
LisätiedotTansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009
Pasilan Rotaryklubi - Fredriksbergs Rotaryklubb 17.5.2011 Teksti ja kuvat perustuvat klubin verkkosivulla aiemmin julkaistuun aineistoon Tansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009
LisätiedotVuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
LisätiedotHyvinvointia työstä! Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä! Perhevapaalta työelämään paluun tukeminen - vertaisryhmätoiminnalla Pia Pulkkinen, tutkija, VTM Salla Toppinen-Tanner, tiimipäällikkö, PsT Synnyttäjät Lapsia syntyy vuosittain noin
LisätiedotVASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO
YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia
Lisätiedot