Toimintaohje HELSINGIN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI. Seksuaalisen häirinnän, ahdistelun ja hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn ja tilanteiden käsittelyyn
|
|
- Leo Parviainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2018 Toimintaohje HELSINGIN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI Seksuaalisen häirinnän, ahdistelun ja hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn ja tilanteiden käsittelyyn
2 sisältö 3 määritelmät 4 rikosilmoituksen tekeminen 5 Ilmoitusvelvollisuus 6 Tuomiokapitulin toimenkuva ja rooli 7 Tiivistelmä 8 Tukipalveluita seksuaaliväkivallan uhreille ja heidän kanssaan työskenteleville 2
3 määritelmät Seksuaalisen väkivallan käsitteen alle sijoittuu laaja kirjo erilaisia tekoja, joissa uhrin henkilökohtaista koskemattomuutta loukataan. Seuraavassa käsitellään tyypillisimmin työyhteisöissä kohdattavia seksuaalisen vallankäytön muotoja. Toimintaohjeet riippuvat siitä, minkälaisesta tapahtumasta ja teosta on kysymys. SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ Suomen rikoslaki ei tunne seksuaalisen häirinnän määritelmää mutta työnantajalla on kuitenkin velvollisuus puuttua myös kaikkeen seksuaalisviritteiseen häirintään. Häirinnän salliva kulttuuri vaikuttaa kielteisesti paitsi uhreihin myös työpaikan ilmapiiriin. Koskettelun lisäksi häirinnän muotoja ovat esimerkiksi erilaiset seksuaalissävytteiset puheet, vihjailut ja ilmeet tai seksuaalissävytteisten kuvien ja viestien lähettely. Seksuaaliseen häirintään puuttumisen tapa työyhteisössä riippuu teon vakavuudesta ja sen toistuvuudesta. Asia tulee ottaa häirinnästä epäillyn työntekijän kanssa puheeksi. Lievemmissä tapauksissa työntekijälle voidaan antaa varoitus, vakavammissa tapauksissa seuraus voi olla irtisanominen. Seksuaalinen häirintä voi olla työsyrjintärikos tai tasaarvo- sekä työturvallisuuslain vastainen teko, vaikka rikoslaissa sitä ei suoraan mainita. Jos seksuaaliseen häirintään syyllistyy seurakuntalainen tai asiakas, kysymykseen voi tulla esimerkiksi asian puheeksi ottaminen ja/tai henkilön ohjaaminen toisen työntekijän asiakkaaksi. Jos työpaikalla näkee tai kokee seksuaalista häirintää, tulee yhteyttä ottaa työnantajan nimeämään yhteyshenkilöön tai esimieheen. SEKSUAALINEN AHDISTELU Seksuaalinen ahdistelu on kriminalisoitu. Seksuaalisen ahdistelun rangaistavuus rikoksena edellyttää tahallista koskettelua, joka loukkaa uhrin seksuaalista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Seksuaalinen ahdistelu on täysi-ikäisen kohdalla niin sanottu asianomistajarikos, jota poliisi voi tutkia vain siinä tapauksessa, että uhri vaatii tekijälle rangaistusta. Seksuaalisen ahdistelun tilanteissa tulee yhteyttä ottaa poliisiin, työnantajan nimeämään yhteyshenkilöön tai esimieheen. SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ Seksuaalinen hyväksikäyttö rikosnimikkeenä on tyypillisimmin vuotiaan tai alemmalla kehitystasolla olevan taivuttamista sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tilanteessa, jossa tekijä on auktoriteettiasemassa uhriin nähden. Seurakunnissa tällainen auktoriteettiaseman väärinkäyttö voi tulla kyseeseen esimerkiksi nuorisotyössä. Seksuaalinen hyväksikäyttö tulee kyseeseen myös yli 18-vuotiaan kohdalla, mikäli merkittävää taloudellista tai henkistä riippuvuussuhdetta uhrin ja tekijän välillä käytetään väärin. Seksuaalisen hyväksikäytön epäilyissä tulee ottaa yhteyttä poliisiin. Hyväksikäyttö on täysi-ikäiseenkin kohdistuessaan yleisen syytteen alainen rikos. LAPSEN SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ovat seksuaaliset teot alle 16-vuotiaaseen kohdistuessaan tai alle 18-vuotiaaseen kohdistuessaan, mikäli tekijän ja uhrin välillä on erityinen riippuvuussuhde. Hyväksikäyttö ei aina vaadi fyysistä kontaktia lapsen ja aikuisen välille, vaan myös esimerkiksi altistaminen seksuaaliselle materiaalille voi täyttää hyväksikäytön kriteerit. Kyseessä ei ole asianomistajarikos, joten poliisi voi aloittaa tutkinnan ja syyttäjä voi nostaa syytteen omasta aloitteestaan. Kun työntekijälle herää epäily lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, tulee ilmoitus tehdä sekä poliisille että lastensuojelulle. Ilmoitusvelvollisuus perustuu lastensuojelulain 25 luvun 3 :ään. Erityisesti lapsiin kohdistuneiden hyväksikäyttöepäilyjen selvityksessä nopea toiminta on esitutkinnan onnistumisen ja lapsen turvallisuuden varmistamisen kannalta ensisijaista. Työntekijän ei tule itse ryhtyä haastattelemaan lasta, arvioimaan epäilyn todenperäisyyttä tai sitä täyttääkö teko rikoksen tunnusmerkit epävarmoissakin tapauksissa on syytä vähintään konsultoida poliisia. Jos lapsi spontaanisti kertoo jotain, niin siitä tulee mahdollisimman pian tehdä muistiinpanot, joissa mahdollisimman autenttisesti selostetaan tilanne ja lapsen käyttämät ilmaisut. Ilmoituksen tekemistä ei tule delegoida kollegalle tai esimiehelle. Vasta vuosien kuluttua esiin tulleiden hyväksikäyttötapausten osalta vanheneminen riippuu tapahtumien ajankohdasta, tähän liittyen voi tarvittaessa konsultoida poliisia. 3
4 Rikosilmoituksen tekeminen poliisille Jos tilanne on akuutti, kannattaa soittaa poliisilaitokselle tai hätänumeroon 112. Rikosilmoituksen voi tehdä vapaamuotoisesti. Siitä on hyvä käydä ilmi, mitä on tapahtunut, kenelle, missä, milloin, kuinka asia tuli ilmi ja kuka on tekijä, jos henkilö on tiedossa, sekä mahdolliset tekijän yhteystiedot. Ilmoituksen tekijän yhteystiedot tulee myös muistaa ilmoittaa. Ilmoituksen voi tehdä sähköisesti netissä, joten poliisilaitokselle ei tarvitse lähteä. Jos tilanne on akuutti, kannattaa soittaa poliisilaitokselle tai hätänumeroon 112. On myös mahdollista olla etukäteen yhteydessä poliisilaitokselle ja pyytää tapaamista seksuaalirikoksiin perehtyneen henkilön kanssa. Helsingin poliisilaitoksen seksuaalirikosjaoksella on oma konsultaationumero ( ) ja sähköpostiosoite fi), joista saa konsultaatioapua. Henkilö, joka on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi, voi saada tuomioistuimen määräyksestä esitutkintaan ja oikeudenkäyntiin maksuttoman oikeudenkäyntiavustajan sekä tukihenkilön. Maksuttoman tukihenkilön voi saada myös Rikosuhripäivystyksestä. Rikosuhripäivystyksen palvelut ovat saatavilla kaikissa Suomen kunnissa. Tukihenkilö voi olla rikoksen uhrin mukana kaikissa eri tilanteissa, kuten rikosilmoituksen jättövaiheessa, esitukinnassa sekä oikeudenkäynnissä. Poliisi ja rikosuhripäivystys neuvovat uhrin oikeuksista rikosprosessin käynnistyessä sekä auttavat oikeusavustajan etsimisessä 4
5 ilmoitusvelvollisuus Lastensuojelulain 25 1 momentin mukaan seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa oleva tai seurakunnassa vastaavissa tehtävissä toimeksiantosuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva on velvollinen salassapitosäännösten estämättä viipymättä tekemään lastensuojeluilmoituksen, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Lastensuojelulain 25 3 momentin mukaan edellä mainituilla henkilöillä on velvollisuus tehdä salassapitosäännösten estämättä ilmoitus poliisille, kun heillä on tehtävässään tietoon tulleiden seikkojen perusteella syytä epäillä, että lapseen on kohdistettu rikoslain 20 luvussa seksuaalirikoksena rangaistavaksi säädetty teko. Lastensuojelulain 25 4 momentin mukaan sen estämättä, mitä 1 ja 3 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään. Ilmoituksen tekeminen poliisille Iuhrina alle 18-vuotias Lomakkeen (saatavilla tuomiokapitulista) voi toimittaa poliisilaitokselle postitse, sähköpostitse tai faksilla. Lomake löytyy myös sähköisenä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilta ( uhrina aikuinen Rikosilmoituksen voi tehdä sähköisesti (www. poliisi.fi), henkilökohtaisesti poliisiasemalla tai faksilla, sähköpostitse tai kirjeitse suoraan poliisilaitokselle. 5
6 tuomiokapitulin toimenkuva ja rooli Tuomiokapitulin tulee tukea seurakuntia ja seurakuntayhtymiä myönteisen toimintakulttuurin luomisessa. Tuomiokapitulin tehtäviin kuuluu kirkkojärjestyksen 19 luvun 1 :n mukaan tukea ja valvoa seurakuntien toimintaa ja hallintoa sekä valvoa papiston ja seurakunnan muiden viranhaltijoiden ja työntekijöiden tehtävien hoitoa ja elämää. Seksuaalinen häirintä, ahdistelu tai hyväksikäyttö eivät kuulu seurakuntien tai seurakuntayhtymien työyhteisöihin ja niihin tulee suhtautua tiukasti. Tuomiokapituli tukee seurakuntia ja seurakuntayhtymiä myönteisen toimintakulttuurin luomisessa. Tässä tarkoituksessa tuomiokapituli pyytää jokaista seurakuntaa ja seurakuntayhtymää nimeämään kaksi yhteyshenkilöä, joiden puoleen työntekijät ja seurakuntalaiset voivat kääntyä seksuaalisen ahdistelun, häirinnän tai hyväksikäytön tapauksissa. Tuomiokapituli järjestää yhteyshenkilöille koulutusta, jotta näillä on valmiudet kuunnella ja opastaa sekä tarvittaessa puuttua seksuaalisen ahdistelun, häirinnän ja hyväksikäytön tilanteisiin ja tarvittaessa ohjata uhri olemaan yhteydessä viranomaisiin. 6
7 Tiivistelmä Jokaisesta seurakunnasta nimetään kaksi yhteyshenkilöä, joiden puoleen työntekijät ja seurakuntalaiset voivat kääntyä kaikissa tämän ohjeen piiriin kuuluvissa tilanteissa. Yhteyshenkilön tehtävänä on olla valmiina kuuntelemaan ja opastamaan asian selvittämisessä eteenpäin. Yhteyshenkilöllä tulee olla valmius ryhtyä häirintä- ja rikosepäilytilanteissa toimenpiteisiin toimintaohjeessa kuvatulla tavalla. Yhteyshenkilön asettaminen on itsessään merkkinä siitä, että ketään ei jätetä yksin tilanteensa kanssa. Yhteyshenkilöillä pitää olla oikeus työnohjaukseen. Yhteyshenkilöille järjestetään säännöllisesti täydennyskoulutusta pidetyn koulutuksen aineisto on hiippakunnan kotisivuilla osoitteessa Kaikissa epäillyissä seksuaalirikoksissa tulee ensisijaisesti ottaa yhteys poliisiin. Jos uhri on aikuinen, yhteydenotto edellyttää hänen lupaansa. Rikosepäilyt kuuluvat poliisin selvitettäviksi eikä niitä pidä alkaa selvitellä työyhteisön sisällä. Yhteydenotto poliisiin on syytä tehdä viipymättä. Asian selvittäminen saattaa vaikeutua, jollei sitä ryhdytä heti asiantuntevasti tutkimaan. Asianosaisia voivat tukea rikosilmoituksen tekemisessä esimerkiksi seurakunnista valittavat yhteyshenkilöt. Seksuaaliseen häirintään liittyen tulee jokaisessa työyhteisössä käydä kirkkoherran tai johtajan johdolla yhteinen keskustelu siitä missä menevät asiallisen käyttäytymisen rajat. Työnantajan velvollisuus on huolehtia siitä, että kaikki työntekijät ymmärtävät asiattoman käyttäytymisen ja häirinnän seuraukset. Työyhteisössä tapahtuvassa keskustelussa ja myös julkisessa (esim. sosiaalisessa mediassa) käytävässä keskustelussa tulee muistaa, että rikoksesta tai asiattomasta käytöksestä epäillyillä henkilöillä on oikeus tulla kuulluksi. Ihmisiä ei pidä leimata huhupuheilla tai vahvistamattomilla tiedoilla. Näissä tilanteissa on mahdollisuus myös syyllistyä kunnianloukkaukseen. Siksi on tärkeää, että kaikissa tilanteissa asiat selvitetään riippumattomasti ja oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti. Kirkon piirissä laajamittaisesti tehtävässä lapsi- ja nuorisotyössä tulee varmistaa ikätasoisen seksuaalikasvatuksen ajantasaisuus muun muassa materiaalien osalta. Näin voidaan edistää lasten ja nuorten myönteistä ja kunnioittavaa asennetta omaa ja toisen kehoa kohtaan sekä ymmärrystä omasta ja muiden itsemääräämisoikeudesta. Pappeja sitoo kirkkolain 5 luvun 2 :ssä säädetty rippisalaisuus. Yksityisessä ripissä tai muuten sielunhoidossa papille uskottua asiaa ei saa ilmaista, eikä myöskään sitä henkilöä, joka papille on uskoutunut. Jos joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan hankkeissa, papin on kehotettava häntä ilmoittamaan asiasta viranomaisille tai sille, jota vaara uhkaa. Jollei hän suostu siihen, papin on kerrottava hyvissä ajoin ja varovasti asiasta viranomaisille, kuitenkin niin, ettei asianomainen suoraan tai välillisesti tule siitä ilmi. Piispainkokous on antanut päivätyn selonteon rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta (Piispainkokouksen selonteko rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta). Selonteko sisältyy julkaisuun Aika puhua aika vaieta. Kaikissa epäilyissä seksuaalirikoksissa tulee ensijaisesti ottaa yhteys poliisiin. Jos uhri on aikuinen, yhteydenotto edellyttää hänen lupaansa. 7
8 Tukipalveluita seksuaaliväkivallan uhreille ja heidän kanssaan työskenteleville Linkkejä ja yhteystietoja Tarkasta ajantasaiset yhteystiedot verkkosivuilta, jotka löytyvät otsikoiden alta Helsingin poliisilaitoksen seksuaalirikosjaoksen oma konsultaationumero , Monika-Naiset ry Maahanmuuttajanaisjärjestöjen keskusjärjestö, joka kehittää ja tarjoaa palveluja väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille ja lapsille. Maksuton auttava puhelin ma-pe klo Kriisikeskus Monika chat Naisten Linja Naisten Linja on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa kokeneille tai väkivallasta huolestuneille naisille. Naisten Linjan maksuton tukinumero ma-pe 16-20, la-su Moninaisuuspäivystys erityis- ja vähemmistöryhmiin kuuluville naisille sekä ammattiauttajille keskiviikkoisin klo 9-13 numerossa Poikien talo Poikien Talo on turvallinen, syrjinnästä ja kiusaamisesta vapaa, avoin yhteisö vuotiaille pojille, miehille ja poikana olemista pohtiville. Poikien Talon seksuaaliväkivaltatyössä tarjotaan mahdollisuus seksuaaliväkivaltakokemusten jakamiseen ja kokemuksen vaikutuksista keskustelemiseen. Yhteydenotot tai (ma-ke) Raiskauskriisikeskus Tukinainen Raiskauskriisikeskus Tukinainen antaa tukea, apua ja neuvontaa seksuaalirikosten uhreille, heidän läheisilleen ja uhrien parissa työskenteleville. Kriisipäivystys seksuaalista väkivaltaa ja/tai hyväksikäyttöä kokeneille, puh , ma-to klo 9-15, viikonloppuna ja pyhinä sekä niiden aattoina klo Juristipäivystys, seksuaalista väkivaltaa ja/tai hyväksikäyttöä kokeneille, puh , ma-to klo Voit myös ottaa nimettömänä yhteyttä netin kautta, osoitteessa: Rikosuhripäivystys Maksuttomasti tukea, neuvoja ja mukana kulkevia tukihenkilöitä rikoksen uhreille, heidän läheisilleen ja todistajille. Apua saa puhelimitse, verkossa ja kasvotusten. Auttava puhelin päivystää suomeksi ma ti klo ja ke pe klo sekä ruotsiksi keskiviikkoisin klo numerossa Juristin puhelinneuvonta päivystää ma-to klo numerossa Rikosuhripäivystyksen chat Seri-tukikeskus seksuaaliväkivallan uhreille Seri-tukikeskus on seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden tukiyksikkö yli 16-vuotiaille sukupuolesta riippumatta. Tukikeskus on matalan kynnyksen yksikkö, jonne voi hakeutua itse, omaisten kanssa tai viranomaisen ohjaamana. Palvelu sisältää oikeuslääketieteellisen näytteenoton raiskauksen uhrilta, tilanteen kokonaisarvion, tuen lähipäivien selviytymiseen, psyykkistä tukea traumaattisesta kokemuksesta toipumiseen ja hoidon jatkosuunnitelman. Seri-tukikeskus palvelee kaikkia sukupuolia; naisia, miehiä ja transihmisiä, inter- ja muun sukupuolisia. Naistenklinikka, K-porras, 1. krs, Haartmaninkatu 2, Helsinki Päivystyspuhelin 24 tuntia/vuorokausi Akuutissa tilanteessa kannattaa aina soittaa Seri-tukikeskuksen päivystyspuhelimeen. Alle 16-vuotiaat hoidetaan Lastenklinikan ja Jorvin sairaalan lasten päivystyksissä.
9 Tyttöjen Talo Helsinki Tyttöjen Talo on tarkoitettu kaikille vuotiaille tytöksi tai naiseksi identifioituville, tai tyttöyttä itsessään pohtiville. Tyttöjen Talon väkivaltatyössä on mahdollisuus maksuttomaan ja luottamukselliseen yksilötukeen ja ammatillisesti ohjattuun vertaisryhmätoimintaan. Ajan tapaamiseen voit varata vastaavalta ohjaajalta (numerosta Kristiina Hannila) tai sähköpostitse Muuta HUS lastenpsykiatria Sivustolle on koottu tieteelliseen tutkimukseen sekä aiheen parissa työskentelevien kokemukseen perustuvaa kansankielistä tietoa seksuaalisesta kehityksestä sekä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Neuvontapuhelin VAIN ammattilaisille (konsultaatioita varten) ma - pe klo 9-15 Kirkko Kirkon pääsopijaosapuolet ovat valmistelleet yhdessä suosituksen (pdf) epäasiallista kohtelua ja häirintää ehkäisevistä toimenpiteistä. Osapuolet suosittavat yhteisymmärryksessä seurakunnille, että ne ehkäisevät epäasiallista kohtelua ja häirintää valmistelemalla ja hyväksymällä hyvää käytöstä koskevan sitoumuksen ja toimintaohjeet työpaikan ristiriitatilanteita varten. Ministerien ja työmarkkinatoimijoiden yhteinen opas Häirinnästä vapaa työpaikka Opetushallitus: Opas seksuaalisen häirinnän ennalta ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa
10
TOIMINTAOHJE SEKSUAALISEN JA SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN SEKÄ SEKSUAALISEN AHDISTELUN JA HYVÄKSIKÄYTÖN TILANTEIDEN KÄSITTELY JA ENNALTAEHKÄISY
2018 SEKSUAALISEN JA SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN SEKÄ SEKSUAALISEN AHDISTELUN JA HYVÄKSIKÄYTÖN TILANTEIDEN KÄSITTELY JA ENNALTAEHKÄISY TOIMINTAOHJE TAMPEREEN HIIPPAKUNTA Tasa-arvolaissa määritellään ja kielletään
Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys
Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä
Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät. Tanja Auvinen Etunimi Sukunimi
11.10.2018 Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät Tanja Auvinen SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ JA SEN EHKÄISEMINEN SUOMESSA Seksuaalinen häirintä lainsäädännössä Mitä on seksuaalinen häirintä? Seuraukset Mitä
Tietokilpailu 4 Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset
Tietokilpailu 4 Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä kouluissa tapahtuvien rikosten tunnistamisesta ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää
LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI
LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY 28.9.2015 MIKKELI Erikoissyyttäjä Pia Mäenpää/ Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Mikkeli ESITYSLISTALLA. NÄKÖKULMA RIKOSPROSESSI LAPSIIN KOHDISTUVAT RIKOSEPÄILYT
Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October
Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 5.4.2016 Martta October 1 Lähisuhdeväkivallan ehkäisy kunnissa säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin
Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta
Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta EDISTÄ, EHKÄISE, VAIKUTA Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma käytäntöön Länsi- ja Sisä-Suomen AVI Suvi Nipuli, Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö, THL
Saako uhri oikeutta?
Saako uhri oikeutta? Maarit Saukko Ensi ja turvakotien liitto, Kirkkohallitus/, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Punainen Risti,Suomen Setlementtiliitto, Naisasialiitto
Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola
Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen
Suositus, miten Suomen Vapaakirkossa toimitaan, jos työntekijää tai luottamushenkilöä epäillään lapsen tai nuoren kaltoinkohtelusta
Liitteeksi vanhimmiston ohjekirjaan - Hyväksytty Vapaakirkon hallituksen kokouksessa 6.9.2008 Suositus, miten Suomen Vapaakirkossa toimitaan, jos työntekijää tai luottamushenkilöä epäillään lapsen tai
LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta. 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1
LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Viranomaisten välinen yhteistyö 8.3.2013
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki
Väliinputoamisia vai välittävä verkosto?
Väliinputoamisia vai välittävä verkosto? VÄLITÄ! hankkeen aloitusseminaari 28.11.2012 Satu Hintikka Seksuaalinen väkivalta? Toisen pakottamista tai houkuttelemista vastoin tämän tahtoa tai parempaa ymmärrystä
Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastot 2014
1 Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastot 2014 2 Ensipuheluiden määrät: Kriisipäivystys Juristipäivystys 210 kpl 220 kpl Raiskauskriisikeskus Tukinainen laatii tilastot vuosittain kriisi- ja juristipäivystyksiin
Juristipäivystys Ensipuheluja 240 kpl (vuonna 2016: 210 kpl)
Juristipäivystys 2017 Ensipuheluja 240 kpl (vuonna 2016: 210 kpl) Soittajan sukupuoli 10 9 89,0 8 7 6 5 4 3 1 - Nainen 89 % - Mies 11 % nainen 11,0 mies Uhrin sukupuoli 1 10 97,0 8 6 Nainen 97 % 4 nainen
Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?
Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää
Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö
Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö tarkoittavat toisen ihmisen kiusaamista ja satuttamista seksuaalisesti. Seksuaalinen kiusaaminen kohdistuu intiimeihin eli
Älä vaikene väkivallasta. Pyydä apua. Avopalvelut
Älä vaikene väkivallasta Pyydä apua Avopalvelut Älä vaikene väkivallasta 2 PAIKALLISET AUTTAJAT ENSIAPU ACUTA Ensiapu Acutassa toimii erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon päivystys. Perusterveydenhuoltoon
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys SEKSUAALIRIKOKSEN MÄÄRITTELY Suomen lainsäädäntö määrittelee, mitkä seksuaalista itsemääräämisoikeutta
Raiskauksen uhrin oikeudellinen neuvominen mitä ammattilaisen tulee tietää? Jaana Koivukangas Rikosuhripäivystys
Raiskauksen uhrin oikeudellinen neuvominen mitä ammattilaisen tulee tietää? Jaana Koivukangas Rikosuhripäivystys Väkivaltarikoksen uhri tarvitsee tukea ja tietoa Suurella osalla ihmisistä rikoksen uhriksi
Kartoituskyselyn tuloksia. VÄLITÄ! hankkeen kartoituskysely seksuaalisesta väkivallasta lokakuussa 2012 Tampereen alueen keskeisille toimijoille
Kartoituskyselyn tuloksia VÄLITÄ! hankkeen kartoituskysely seksuaalisesta väkivallasta lokakuussa 2012 Tampereen alueen keskeisille toimijoille Kyselyn toteutus Sähköinen lomake rasti ruutuun kysymyksiä
Tyttöjen Talon seksuaaliväkivaltatyö
Tyttöjen Talon seksuaaliväkivaltatyö Ohjaavaa, tukevaa ja vakauttavaa työtä seksuaaliväkivaltaa kokeneille 13-29- vuotiaille tytöille Nina Skibdahl, Espoon Tyttöjen Talo Laura Maatraiva, Helsingin Tyttöjen
LAPSEN PAHOINPITELYN JA SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYn SELVITTELY Lastensuojelu
LAPSEN PAHOINPITELYN JA SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYn SELVITTELY Lastensuojelu Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Mykrä Lapsiperhepalvelut, Lapsiperheiden tuki Lahti VIRANOMAISYHTEISTYÖ LAPSEN PAHOINPITELYN
LASTENSUOJELUILMOITUKSEN ILMOITUSVELVOLLISUUDEN LAAJENEMINEN SEKÄ VALMISTUMASSA OLEVA ALUEELLINEN TOIMINTAOHJE
LASTENSUOJELUILMOITUKSEN ILMOITUSVELVOLLISUUDEN LAAJENEMINEN SEKÄ VALMISTUMASSA OLEVA ALUEELLINEN TOIMINTAOHJE Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Mykrä Alkuarviointi Lastensuojelupalvelut Lahti ILMOITUSVELVOLLISUUS
Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito. Päihdelääketieteen kurssi
Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Päihdelääketieteen kurssi 13.11.2014 Esityksen sisältö Taustaa lyhyesti Lastensuojeluilmoitus ja ennakollinen lastensuojeluilmoitus Erityiskysymyksenä tahdonvastainen
RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN 21.1.2010. Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystyksen ja juristipäivystyksen tilastobarometri
RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN 21.1.2010 Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystyksen ja juristipäivystyksen tilastobarometri 1.1. 31.12.2009 välisenä aikana Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystykseen
RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN ROVANIEMEN ALUETOIMIPISTE
RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN ROVANIEMEN ALUETOIMIPISTE Vastaava kriisityöntekijä, Kati Puhakka 044-2406 310 Kriisityöntekijä, Niina Posio 044-2439 143 Tukinainen ry on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon
Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen
Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua
KUN SEKSUAALISTA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUTTASI ON LOUKATTU
KUN SEKSUAALISTA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUTTASI ON LOUKATTU Jos olet äskettäin joutunut raiskatuksi, olet kokenut muuta seksuaaliväkivaltaa tai hyväksikäyttöä Älä peseydy, äläkä vaihda vaatteita Mene lääkäriin,
Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari
Asiallinen käytös sallittu Työympäristöseminaari 28.5.2019 1 Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työturvallisuuslaissa Työntekijän pitää välttää sellaista epäasiallista kohtelua ja häirintää, joka voi aiheuttaa
Otamme puheeksi. Lasten ja nuorten seksuaalinen kasvu ja turvallinen kasvuympäristö TAMPEREEN HIIPPAKUNTA
Otamme puheeksi Lasten ja nuorten seksuaalinen kasvu ja turvallinen kasvuympäristö TAMPEREEN HIIPPAKUNTA Seksuaalinen kasvu ja turvallinen kasvuympäristö Tampereen hiippakunta on laatinut toimintaohjelman
Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija
Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Käsitteitä Epäasiallisena kohteluna voidaan pitää kaikkea sellaista kielteistä käyttäytymistä työpaikalla,
M I K A L I N D É N 16.10.2013 1
NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa
OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA
B 14 XII - 2004 Ykn 29.11.2004 Mitätöi lehden XII - 99 OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ. s. 2 2. VASTUU HYVÄSTÄ KOHTELUSTA TYÖPAIKALLA Työnantajan yleinen vastuu.
A P U A VÄ K I VA LTA A N
Ensiapu Annitädintie Vanhankylänniemessä Ajanvaraus: 09-2719 3360 Hyvinkään sairaalan päivystys (klo 22-08): 019-4587 5700 Hätätapauksessa 112 Kerro, kuuntele, välitä. Me autamme sinua. Löydät yhteystietomme
TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA
TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA MITÄ EPÄASIALLINEN KOHTELU ON? Epäasiallinen kohtelu on toistuvaa kiusaamista, häirintää,
RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009
RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009 1 RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN Tilastotietoa kriisi- ja juristipäivystyksen yhteydenotoista 1.1. 31.5.2009 välisenä aikana 1.1. 31.5.2009 välisenä
Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October
Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 2.6.2016 Martta October 1 Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin lainattua
Hyvään käytökseen sitoutuminen ja toimintaohjeet ristiriitatilanteita varten
Suositus epäasiallista kohtelua ja häirintää ehkäisevistä toimenpiteistä Hyvään käytökseen sitoutuminen ja toimintaohjeet ristiriitatilanteita varten Valmisteltu yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden
SALLITTU - Hyvä käytös. häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA
Hyvä käytös SALLITTU - häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA FLIRTTI SAATTAA PIRISTÄÄ työyhteisön arkea. Sukupuolinen häirintä ei kuitenkaan ole koskaan
Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1
Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä
Suositus epäasiallista kohtelua ja häirintää ehkäisevistä toimenpiteistä
Suositus epäasiallista kohtelua ja häirintää ehkäisevistä toimenpiteistä Kirkon työmarkkinalaitos sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Kirkon alan unioni r.y. ja Kirkon alat ry suosittavat
Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sisällys Johdanto Epäasiallinen kohtelu ja häirintä opiskeluyhteisössä Kiusaaminen Häirintä Sukupuoleen perustuva häirintä
Älä vaikene väkivallasta. Pyydä apua. Avopalvelut Sosiaalipäivystys
Älä vaikene väkivallasta Pyydä apua Avopalvelut Sosiaalipäivystys Älä vaikene väkivallasta 2 Paikalliset auttajat ENSIAPU ACUTA Ensiapu Acutassa toimii erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon päivystys.
Ylläpitäjä: Jyväskylän Seudun Mielenterveysseura ry. Toiminnan rahoitus: palvelukunnat (4/5) ja RAY (1/5)
Asemakatu 2 (2.krs) 40100 Jyväskylä Käynti sisäpihan puolelta. Ylläpitäjä: Jyväskylän Seudun Mielenterveysseura ry Toiminnan rahoitus: palvelukunnat (4/5) ja RAY (1/5) Mobilen palvelukunnat: Hankasalmi,
Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava?
Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava? Seksuaalisen väkivallan puheeksi ottaminen ja mitä sitten tapahtuu -koulutus 4.12.2013 Satu Hintikka Kaksi näkökulmaa päivän teemaan Video 1 Video 2 Mitä on seksuaalinen
Ammattiliitto Nousu ry
Ammattiliitto Nousu ry Nordeassa työpaikkakiusaamista ei hyväksytä Pankin ohjeiden mukaan työpaikkakiusaamiseen on puututtava heti, kun sitä ilmenee Jokaisella on velvollisuus puuttua kiusaamiseen ja epäasialliseen
Lastensuojelun alueellinen koulutuspäivä Paviljonki
Lastensuojelun alueellinen koulutuspäivä 13.10.16 Paviljonki Lastensuojelulaki 25 (12.2.2010/88) WWW.FINLEX.FI } 1) Sosiaali- ja terveydenhuollon ja lasten päivähoidon; } 2) opetustoimen; } 3) nuorisotoimen;
AJANKOHTAISTA VÄKIVALTATYÖSSÄ
AJANKOHTAISTA VÄKIVALTATYÖSSÄ Poimintoja THL:n näkökulmasta. Väkivaltafoorumi 2019, Tampere 23.8.2019 johanna.hietamaki@thl.fi, joonas.peltonen@thl.fi 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Turvakodit 2. Nollalinja puhelinpalvelu
Yhteistyöllä eteenpäin. KASTE koulutus
Yhteistyöllä eteenpäin 24.9.2014 KASTE koulutus Kuka minä olen? vanhempi rikoskonstaapeli Mikko Halme vaativan rikostutkintaryhmän tutkija Rovaniemellä pääosin lapsiin kohdistuneet väkivalta ja seksuaalirikokset
Suomen Ensihoitoalan Liitto ry. Kevätopintopäivät Savonlinna 8.42016 Seksuaalinen väkivalta
Suomen Ensihoitoalan Liitto ry Kevätopintopäivät Savonlinna 8.42016 Seksuaalinen väkivalta Seksuaalisuus Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisyyttä koko elämänsä ajan. Siihen kuuluvat seksuaalinen kehitys,
KUN OLET KOKENUT SEKSUAALI- VÄKIVALTAA. Opas nuorelle
KUN OLET KOKENUT SEKSUAALI- VÄKIVALTAA Opas nuorelle Oppaan kirjoittivat: Mari Uusitalo-Herttua & Kristiina Hannila Kuvitus: Elina Rajala SISÄLLYS Mitä on seksuaaliväkivalta? s. 3-4 Miksi sinun on hyvä
LAPSEN SUOJELU VIRANOMAISTEN VÄLISENÄ YHTEISTYÖNÄ
LAPSEN SUOJELU VIRANOMAISTEN VÄLISENÄ YHTEISTYÖNÄ Erityisesti lastensuojeluilmoituksen näkökulmasta Lakimies Kati Saastamoinen Lakimies Kati Saastamoinen 1 LAPSEN ETU JA SEN HUOMIOIMINEN Kaikkien lasten
Ollahanpas ihimisiksi
Kunnanhallitus 2.5.2016 65 Ollahanpas ihimisiksi Toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Isojoen kunta Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan ohjeistus. Häirinnän ja epäasiallisen
Tunne- ja turvataitoja lapsille
Tunne- ja turvataitoja lapsille Koulutus Pori 15.10.2018 Minna Andell Mirja Ylenius-Lehtonen 2 Kaija Lajunen 15.1.15 Päivän ohjelma 12.30 Koulutuspäivä alkaa tutustumalla turvataitokasvatuksen taustaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp Hallituksen esitys lasten suojelemista seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymiseksi ja siihen liittyviksi
Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.
Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015 Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.fi Oulun poliisilaitos 750 työntekijää 16 poliisiasemaa pääpoliisiasema
4 Seksuaalirikokset Päivi Honkatukia & Heini Kainulainen
II.A.4 Seksuaalirikokset 81 4 Seksuaalirikokset Päivi Honkatukia & Heini Kainulainen Seksuaalirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä uudistettiin 1.1.1999 (L 563/1998) voimaan tulleella lailla. Rikoslain
Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle
Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle Perehdytyspäivä 7.6.2016 Satu Valkonen Sairaalapastori, työnohjaaja Uskonnonvapauslaki O Uskonnonvapaus
Alaikäisen puolesta puhevaltaa käyttää joko hänen huoltajansa, edunvalvojansa tai muu laillinen edustaja.
.. ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN ALAIKÄISET Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh.
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys FYYSINEN VÄKIVALTA Voi olla esimerkiksi tönimistä, liikkumisen estämistä, lyömistä, läimäyttämistä, hiuksista repimistä,
Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa
Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja
Tampereen Isosiskotoiminnan lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen
Tampereen Isosiskotoiminnan lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen 1. Taustaa Suomessa on ollut vuodesta 2003 voimassa laki lasten kanssa työskentelevien
23.9.2014 24.9.2014 1
23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN
Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö
Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Toimintaa tukee: Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys SEKSUAALIRIKOKSEN MÄÄRITTELY Suomen lainsäädäntö määrittelee, mitkä seksuaalista itsemääräämisoikeutta
Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta
Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seurusteluväkivaltaan ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää
ALAIKÄISTEN KOSKEMATTOMUUS
ALAIKÄISTEN KOSKEMATTOMUUS Saku Rouvali Turvallisuuskoulutuspäällikkö Hämeen Pelastusliitto ry Jokivarren VPK ry Valitettavasti tämä on arkipäivää Miten tämä voidaan ehkäistä? Vaihtoehto 1 - Estetään alaikäisten
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset MIKSI AIHE ON TÄRKEÄ? Suomen laki määrittelee rikoksen tunnusmerkistöt tapahtuvat ne missä tahansa tai minkä ikäiselle
LASTENSUOJELULAKI JA ARJEN KOHTAAMINEN
LASTENSUOJELULAKI JA ARJEN KOHTAAMINEN Seinäjoen lastensuojelupäivät 16.2.2017 OTK Kati Saastamoinen LAPSEN SUOJELU: OSA VIRANOMAISEN JULKISTA HALLINTOTEHTÄVÄÄ Lapsen suojelu kuuluu julkiselle vallalle
4 Seksuaalirikokset Heini Kainulainen & Päivi Honkatukia
II.4 Seksuaalirikokset 63 4 Seksuaalirikokset Heini Kainulainen & Päivi Honkatukia Seksuaalirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä uudistettiin 1.1.1999 (L 563/1998) voimaan tulleella lailla. Rikoslain
Nuori Seksuaalisen Väkivallan Kohteena. Anna Kotiranta NKL
Nuori Seksuaalisen Väkivallan Kohteena Anna Kotiranta NKL 3.4.2017 Esityksen Ohjelma Seri-määritelmä lain mukaan Tutkinnan eteneminen Nuori potilaana Käytännön ohjeita Tilastoja (Kuva lainattu netistä)
LasSe LASTEN PAHOINPITELY- JA SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTTÖEPÄILYN TOIMINTAOHJEET. Pohjanmaan
Pohjanmaan toimintaohjeet perustuvat PsT Julia Korkmanin koulutukseen ja niitä työstivät LasSe -hankkeessa keväällä 2015: Vanhempi rikoskonstaapeli Virve Haikonen, Pohjanmaan poliisilaitos Psykologi Susanna
VERKOSTOFOORUMI KUOPIO
VERKOSTOFOORUMI 17.8.2012 KUOPIO Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ilmoitusvelvollisuus ja tutkiminen Petra Kjällman Ensi ja turvakotien liitto, Kirkkohallitus/, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen
PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA
PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA 25.04.2016 Päihdeongelmien torjunta - kaikkien yhteinen asia Tilannekatsaus poliisin näkökulmasta 2016 Janne Aro-Heinilä Ylikonstaapeli Lounais-Suomen poliisilaitos
POJAT JA MIEHET - UNOHDETTU SUKUPUOLI? - SEMINAARI Pojat ja Miehet paitsiossa rikosuhripalveluissa Petra Kjällman
POJAT JA MIEHET - UNOHDETTU SUKUPUOLI? - SEMINAARI 23.10.2012 Pojat ja Miehet paitsiossa rikosuhripalveluissa Petra Kjällman 2.11.2012 1 PALVELUJEN SUKUPUOLINEUTRAALISUUS Miten palvelujemme sukupuolineutraalius
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Mitä on seurusteluväkivalta? Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta
MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Mitä on seurusteluväkivalta? Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta WHO:N MUKAAN VÄKIVALLAN MÄÄRITTELY ON Fyysisen voiman tai vallan tahallista käyttöä tai sillä
Seksuaaliseen häirintään puuttumisen toimintamalli. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu
Seksuaaliseen häirintään puuttumisen toimintamalli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun johtoryhmä 11.6.2012 Mitä on seksuaalinen häirintä? Seksuaalinen häirintä on aina ei-toivottua ja
Opas lähisuhdeväkivallan rikosasioiden sovittelua harkitsevalle
Opas lähisuhdeväkivallan rikosasioiden sovittelua harkitsevalle Rikosasioiden sovittelu Rikosasioiden sovittelulla tarkoitetaan palvelua, jossa rikoksen asianosaisille järjestetään mahdollisuus kohdata
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954
LÄHISUHDEVÄKIVALTATYÖ
LÄHISUHDEVÄKIVALTATYÖ Asumissosiaalisen työn päivät 22.1.2019 Laura Keisanen Lähisuhdeväkivaltatyön sosiaalityöntekijä Sosiaalipäivystys Lähisuhdeväkivaltatyön työpari Pilottina 2016 Vakituista toimintaa
Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni?
Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystys Pia Mäkeläinen 7.3.2019 Lastensuojelu mediassa Mielenterveyspalvelut
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely 7.-9. luokat Perustietoja vastaajasta 1. Sukupuoli * i poika tyttö muu en halua vastata 2. Luokka * i 7. luokka 8. luokka 9. luokka 3. Koulusi * Anttolan yhtenäiskoulu
SUOJELE LASTA. Lastensuojelulain 25 :n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden noudattaminen
SUOJELE LASTA Lastensuojelulain 25 :n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden noudattaminen Mikä on ilmoitusvelvollisuus ja keitä se koskee? Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954
NUORTEN KOKEMA SEKSUAALINEN VÄKIVALTA
NUORTEN KOKEMA SEKSUAALINEN VÄKIVALTA TIINA RANTANEN ALUEJOHTAJA, LOUNAIS-SUOMEN ALUETOIMISTO 14.10.2013 1 RIKOSUHRIPÄIVYSTYS (RIKU) 14.10.2013 2 RIKUN PERUSTEHTÄVÄNÄ ON EDISTÄÄ RIKOKSEN UHRIN, HÄNEN LÄHEISENSÄ
Ihmiskauppa.fi. Inkeri Mellanen tarkastaja, Hapke-hanke Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä
Ihmiskauppa.fi Inkeri Mellanen tarkastaja, Hapke-hanke Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä 1 HAPKE Haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden palvelujärjestelmän kehittämishanke Johdanto
Turvataidot tutuksi 14.11.201 5. Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen ja Carita Luukkainen
Turvataidot tutuksi Mitä turvataidot ovat? Taitoa pitää huolta itsestä ja omasta turvallisuudesta Taitoa toimia itseä suojelevalla tavalla kiusaamisen, alistamisen, väkivallan, houkuttelun ja seksuaalisen
Helsinki 26.9.2013 VÄESTÖLIITTO RY. erityisasiantuntija
OIKEUSMINISTERIÖLLE Pyydettynä lausuntonaan luonnoksesta lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta annetun EU direktiivin suhteesta Suomen lainsäädäntöön
Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Toukokuu Lakimiesliitto
Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi Toukokuu 2018 Lakimiesliitto Taustaa Lakimiesliiton tekemän kyselyn (2018) mukaan työelämässä häirintää on omakohtaisesti kohdannut 26 % naisista ja 5
Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa?
Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa? Mikä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja tasa-arvovaltuutetun toimisto Pojat ovat
Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018
Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Vastanneita yhteensä 27 Ikäsi Kyselyn osallistuneita oli kaikissa ikäluokissa. 35% 30% 30,00% 25% 22,00% 20% 15% 10% 15,00% 11,00% 11,00% 11,00% 5% 0% -20
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS
LASTEN JA NUORTEN OIKEUSPSYKIATRIAN YKSIKKÖ
1 (5) LASTEN JA NUORTEN OIKEUSPSYKIATRIAN YKSIKKÖ Tietoa vanhemmille ja viranomaisille Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikön tehtävä Yksikössä tutkitaan alle 18-vuotiaisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuneita
1. Asiakkaan status. nmlkj asiakas on väkivallan uhri. väkivaltaa tai elänyt väkivaltaisessa ilmapiirissä.)
Stakestieto Lintulahdenkuja 4, PL 220, 00531 HELSINKI VÄKIVALTATAPAUKSESTA TALLENNETTAVAT TIEDOT Lomakkeen täyttöohjeet löytyvät täältä (pdf, 73 kt). Avaa tyhjä lomake tästä (pdf, 46 kt). 1. Asiakkaan
Terttu Utriainen Miten lainsäädäntö kohtaa seksuaalisen väkivallan uhrin?
Uskotko Sinä, että tämä on raiskaus? seksuaalisen väkivallan uhrin kohtaaminen viranomaiskäytänteissä Etelä-Suomen aluehallintovirasto, auditorio, Helsinki 22.11.2012 Terttu Utriainen Miten lainsäädäntö
Häirinnästä vapaa työpaikka. Opas seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen ja siihen puuttumiseen
Häirinnästä vapaa työpaikka Opas seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen ja siihen puuttumiseen Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut Työelämä 2020 PL 32, 00023 Valtioneuvosto Puh. 029 516 001
Helena Molander LASTEN PERUSOIKEUDET ry, Varatuomari, oikeustieteen lisensiaatti, THL 7.10.2013
Helena Molander LASTEN PERUSOIKEUDET ry, Varatuomari, oikeustieteen lisensiaatti, THL 7.10.2013 1. Lapsiprostituutio 2. Lapsiseksiturismi 3. Lapsipornografia 4. Lapsikauppa eli trafficking Lapsimorsiamet
Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan. 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen
Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen TUTKINTAPYYNTÖ LAATU! Tutkintapyynnön sisällöstä käytävä ilmi, mitä on tapahtunut tai
Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt
Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt Terttu Utriainen Rikosoikeuden professori Helsingin yliopisto 18.8.2011 ls 10 Seminaari raiskauskriisikeskus Tukinainen Kuka on raiskauksen uhri? Kuka kelpaa uhriksi?