1. Helsinki Garden hanke
|
|
- Ada Outi Keskinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhteenveto Helsinki Garden hankkeen Tähän yhteenvetoon on koottu Kerro kantasi palvelussa ( ) käydyn verkkokeskustelun keskeiset tulokset. Palvelussa pyydettiin tutustumaan suunnitteluaineistoon ja kertomaan ajatuksia hankkeen merkittävimmistä vaikutuksista ja keihin ne erityisesti kohdistuisivat. Verkkokommentteja saatiin 218 kpl. Kommentteihin voi tutustua osoitteessa: 1. Helsinki Garden hanke Keskusteluissa kommentoitiin paljon itsessään Helsinki Garden -hanketta. Hankkeeseen positiivisesti suhtautuvat näkivät hankkeen rohkeana, hienona ja Urheilupuiston aluetta kehittävänä hankkeena. Erityisesti vanhan jäähallin osoittaminen sisäpallolajien käyttöön on nähty positiivisena. Uudenaikaisen hallin katsottiin luovan vanhaa jäähallia paremmat olosuhteet huippu-urheilulle ja tuovan lisää mahdollisuuksia tapahtumien järjestämiselle. Koettiin, että Jäähallin alue on ankea ja se paranee rakentamisella, paikkaa Olympiastadionin takana ei pidetty Stadionin kannalta merkittävänä. Täydennysrakentamista ei voi tehdä liian matalana, ja tyhjien aukioiden sijaan kaivataan tiloja ja alueita, joissa voitaisiin viettää aikaa ja joissa olisi palveluita tarjolla. Suurta ruokakauppaa pidettiin hyvänä ajatuksena. Hankkeeseen kielteisimmin suhtautuvat olivat huolissaan erityisesti hankkeen vaikutuksista junioriurheilulle ja jalkapallon toimintaedellytysten heikkenemiselle edes tilapäisesti. Myös hankkeen kaupallisuuteen ja kaupunkikuvallisiin vaikutuksiin suhtauduttiin kriittisesti. Yli 20 kommentissa otettiin kantaa hankkeen kaupallisuuteen. Vastaajat kummastelivat tilannetta, jossa Urheilupuistosta osoitetaan merkittävä maa-alue kiinteistökehityshankkeelle. Monien vastaajien mielestä Urheilupuiston alue pitäisi rauhoittaa puhtaasti urheilulle. Vanhan jäähallin tai vastaavan kokoisen hallin nähtiin riittävän jääkiekkojoukkueelle, mutta uutta jäähallia tarvitaan rakennusoikeuden saamiseksi kiinteistösijoitustoimintaan ja hallin varjolla rakennetaan asuntoja, hotelleja ja kauppakeskuksia. Helsingillä ei nähty olevan velvollisuutta osoittaa Urheilupuistosta tällaista aluetta rakentajille. Kaupallisten tavoitteiden koettiin olevan voimakkaassa ristiriidassa juniorijalkapalloilun ja harrasteurheilun kanssa ja heikentävän merkittävästi näiden toimintaedellytyksiä. 1
2 2. Vaikutukset liikuntaan ja virkistykseen sekä juniori- ja harrasteurheiluun; junioriurheilun toimintaedellytysten turvaaminen Yli 30:ssä kommentissa oltiin huolissaan siitä, ettei hanketta voida toteuttaa vaarantamatta juniorijalkapalloilun harrastusmahdollisuuksia. Jalkapallokenttä PK7 ja sillä sijaitseva kuplahallin väliaikaistakin purkamista pidettiin merkittävänä heikennyksenä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksille. Kuplahalli on rakennettu erityisesti junioreiden harrastustoimintaa varten. Hallissa toimii iltapäiväkerho, yläkoululaisten aamuharjoittelu ja joukkueiden harjoitukset klo Halli mahdollistaa ympärivuotisen lajiharjoittelun. Myös koulut ja ikämiehet käyttävät kenttää. Osa kommentoijista ei uskonut junioreiden kuplahallin palaavan, jos se joudutaan poistamaan. Kommenteissa kummasteltiin kaupallisen hankkeen ja sen pysäköintiratkaisujen asettamista nuorten harrastusmahdollisuuksien edelle. Jos kenttä poistetaan käytöstä, niin vastaajat pitivät välttämättömänä samantasoisen korvaavan paikan yhdistämistä suunnitelmaan. Yleisemmällä tasolla kommentoijat kokivat, ettei jalkapallon toimintaedellytyksiä saa heikentää, sillä lajin harrastajamäärät ovat suuret. Lisäksi laji kuuluu perinteisesti Töölöön. Toivottiin, että kaupunki painottaisi lasten ja nuorten tasavertaisuutta ja ottaisi kaikessa huomioon syrjäytymisen vastustamisen. Kaupungin toivottiin tukevan lasten ja nuorten matalan kynnyksen ja ilmaisia harrastusmahdollisuuksia sekä omatoimista liikkumista, ei vain aktiivisten ja maksukykyisten vanhempien lasten seurojen kautta tapahtuvia liikuntaharrastuksia, joita rakennushanke katsottiin etupäässä näyttää tukevan. Iltapäiväkerhotoiminta Suunnittelualueen huoltotietä tutkitaan kulkevaksi PK7:n, Saharan ja Telia 5G areenan välistä. Huoltotien kautta kuljetaan paitsi pukukopeilta Saharan kentälle niin myös lasten iltapäiväkerhotoimintaan, jota HJK pitää Telia 5G areenan pohjoispäädyssä. Toteutuessaan huoltoyhteys vaarantaisi iltapäiväkerhon ja pukukoppien käyttäjien turvallisuutta. Sisäpalloilu Positiivisena asiana vastaajat näkivät vanhan jäähallin muuttamisen kansainväliset mitat täyttäväksi sisäpalloiluareenaksi. Tästä aiheesta tuli yli 20 kommenttia. Helsinkiläisiä edustusjoukkuepalloilulajeja pidettiin hankkeen voittajina. Sisäpalloiluareena hyödyttäisi koripallon, salibandyn, lentopallon ja futsalin tarpeita. Lajeilla on pulaa harjoittelupaikoista ja sopivista paikoista liigaotteluihin ja muihin isompiin tapahtumiin. Tilojen mahdollisimman laaja soveltuvuus eri lajien tarpeisiin tulisi varmistaa, samoin kuin että seuroilla olisi mahdollisuus varata vuoroja järkevin ehdoin. 2
3 Muut lajit ja harrasteurheilu Hankkeella nähtiin olevan positiivisia vaikutuksia myös voimisteluun, jos Kisahallista palloilulajeja voi siirtyä areenalle tai areenalta löytyä tiloja voimistelulle. Positiivisena nähtiin vaikutukset harrasteurheilulle, jos hanke lisäisi harrastuspaikkoja ja vapauttaisi harrastusaikoja myös harrasteurheilulle. Jääkiekkoilijat menettäisivät vanhan jäähallin harjoitushallina. Rakentamisvaiheen vaikutukset Laakson ratsastuskentän toimintaan tulisi selvittää. 3. Vaikutukset kaupunkikuvaan ja viheralueisiin Kaupunkikuva, maisema ja viheralueet Olympiastadionin ja Eläintarhan viheralueet muodostavat yhdessä Olympiastadionin kanssa yhtenäisen, kansallisesti ainutlaatuisen maisemakokonaisuuden ja vihervyöhykkeen Töölönlahdelta Keskuspuistoon. Hanketta tulisi tarkastella osana tätä kokonaisuutta. Hankkeen nähtiin uhkaavan uuden yleiskaavan mukaista pääviheryhteyttä ja vihersormea ja muodostavan tulpan Keskuspuistoon. Alueen tärkein näkymäakseli eli Keskuspuiston laakso on tukittu. Jäähallin pysäköintialuetta toivottiin palautettavan puistoksi. Viheralueiden ympäröimä Olympiastadion on tärkeä kansallinen symbolirakennus ja suojeltu rakennussuojelulain nojalla, ja myös sen ympäristöä pidettiin arvokkaana ja suojelun arvoisena. Rakennuspaikkaa pidettiin esitetylle rakentamiselle aivan liian ahtaana ja rakennusta liian massiivisena ja ylimitoitettuna. Suunnitellun rakentamisen laajuutta ja kokoa tulisikin pienentää merkittävästi, jotta se sopisi paremmin kaupunkirakenteeseen ja kaupunkikuvalliseen kokonaisuuteen. Kysymyksiä herätti, miten laajamittainen kalliorakentamisprojekti maan pinnalle nousevine ilmastointikonehuoneineen, sisäänkäynteineen, poistumisteineen ja huoltoreitteineen voidaan tehdä Eläintarhan puiston metsäalueella niin, että alueen luontoarvot ja maiseman säilyminen turvataan? Alue on osa Keskuspuistoa metsineen ja lenkkipolkuineen. Ehdotettiin myös, voisiko vanhan jäähallin edessä olevan kallion säästää tai integroida arkkitehtoniseen ratkaisuun? Kuplahallin merkitys tunnustettiin junioriurheilulle tärkeänä paikkana, mutta muutama vastaaja piti kuplahallia kaupunkikuvallisesti huonona ratkaisuna Olympiastadionin ympäristön maisemassa. 3
4 Helsinki Garden -hankkeen mitoitus Hankkeen mittakaavaa pidettiin useassa (16) kommentissa ylimitoitettuna. Rakennus nähtiin massiivisena ja tarpeettoman korkeana, eikä sen nähty sopivan kaupunkirakenteen mittakaavaan tai Olympiastadionin rooliin alueen maamerkkinä. Ihmeteltiin, miksi rakennus on niin massiivinen, vaikka jäähalli itsessään tulee maan alle. Ehdotettiin toiveita rakennuksen madaltamisesta ja pienentämisestä sekä paremmin ympäristöön sopivasta, kestävästä ja kauniimmasta arkkitehtuurista. Rakennus ja sen sijainti Rakennusta pidettiin paitsi liian massiivisena niin myös tyylikkäänä. Esitettiin huolia siitä siitä, ettei kaupunkikuvallisesti näin tärkeälle ja keskeiselle paikalle nousevan rakennuksen laadusta tai arkkitehtuurista tingitä toteutusvaiheessa, vaan sen tulisi toteutua havainnekuvissa esitetynlaisena. Pidettiin myös tärkeänä, että katutason suunnitteluun kiinnitetään erityistä huomiota ja Nordenskiöldinkadun varrelle tulisi suljetun, epäviihtyisän seinämän ja erilaisten aulatilojen sijaan kahviloita ja palveluja sekä esim. puita. Vastaajia haittasi Nordenskiöldin kadunvarren epäviihtyisyys, julkisivun monotonisuus ja rakennusten sijoittelun ahtaus. Ehdotettiin Töölön korttelirakenteen jatkamista itään päin (perinteisempää kaupunkikorttelia) tai kevyempiä korkeita rakennuksia. Ehdotettiin rakennuksen pilkkomista osiin, joka lisäisi tilantuntua ja avaruutta. Näin Olympiastadion ei jäisi varjoon. Ehdotettiin myös rakennukseen info-pistettä Keskuspuistosta ja välinevuokrausta sekä pysäköintialueen kohdalle maanpäälle paviljonkimaisempaa rakennusta sisääntulotiloineen, ravintoloineen ja palveluineen. Maanalaisen ravintolamaailman ei ajateltu houkuttelevan töölöläisiä. Sisäkannen viherpiha herätti epäilyksiä siitä, miten kansirakenteelle voidaan sijoittaa havainnekuvissa näkyviä isoja puita ja kuinka sisäpihasta saataisiin viihtyisä. Useita kommentteja tuli myös siitä, että hanke itsessään hyvä, mutta paikka on väärä. Myös sisäpalloiluhallia ehdotettiin muualle. Vaikutukset jalankulkuun, pyöräilyyn ja muuhun liikenteeseen Jalankulku ja pyöräily Kävelyn osalta tuotiin kommenteissa esille rakennuksen sijainti lähellä Nordenskiöldinkatua, johon pitäisi varata riittävästi tilaa turvallisen jalankulun ja pyöräilyn järjestämiseksi erityisesti suurten tapahtumien aikana. Katuympäristöstä pitäisi tehdä viihtyisää ja ihmismittakaavaista. Ehdotettiin myös nykyisen pyörätien siirtämistä Nordenskiöldinkadun toiselle puolelle tai pyöräväylän rakenteellista erottelua jalkakäytävästä. Pohjoinen Stadiontie jää ainoaksi pohjois-eteläsuuntaiseksi reitiksi alueen läpi ja huolta aiheutti sen ruuhkautuminen Olympiastadionin tapahtumien aikana. Uutta reittiä korttelin läpi ei pidetty toimivana. 4
5 Joukkoliikenne Joukkoliikenteen houkuttelevuus tulisi maksimoida ja alueen saavutettavuus tulisi kytkeä joukkoliikenneratkaisuihin, ei pysäköintihallien tai yksityisautoilun varaan. Raideliikenneyhteyksiä tulee kehittää, Pisararadan hyödyntäminen tulisi ottaa ensisijaiseksi tavoitteeksi. Pysäköinti Liikenteen osalta eniten mietitytti hankkeen pysäköintiratkaisut, jota kommentoi lähes 20 vastaajaa. Pysäköintiä on suunnitelmissa esitetty rakennettavaksi PK7 alapuolelle, joten pysäköintihallin nähtiin vaikuttavan haitallisesti junioreiden liikkumiseen ja suosivan yksityisautoilua. Maan alle sijoitettujen pysäköintihallien nähtiin toisaalta vähentävän Keskuspuiston leikkausta ja asukkaita häiritsevää kadunvarsipysäköintiä. Pysäköinnin osalta tulisi huomioida myös bussit, rekat, autot, polkupyörät sekä lasten harrastustoiminnan kuljetukset. Kysymyksiä herätti miten kasvavat liikennevirrat sopivat ruuhkaiselle alueelle. 4. Vaikutukset isojen tapahtumien järjestämiseen, kaupungin elinkeinoihin ja yritystalouteen Palvelut Kommentoijien mukaan hanke elävöittäisi aluetta sekä mahdollistaisi uusia palveluja ja työpaikkoja Töölön alueelle. Hyvin toteutettuna siitä tulisi ostoskeskusmainen kokoontumispaikka. Koettiin etteivät vanhan jäähallin nykyiset palvelut vastaa tämän päivän vaatimuksia. Isolle ruokakaupalle voisi olla alueella kysyntää. Toisaalta kaivattiin kahvila- ja ravintolapalveluiden päivittämistä ja toisaalta ravintoloiden sijainnin maan alla nähtiin vaikuttavan niiden houkuttelevuuteen. Mietittiin myös vaikutuksia kivijalkakaupoille ja alueen ravintoloille. Tapahtumat Tapahtumien osalta mietitytti, miten paljon isoja tapahtumia Helsinkiin mahtuu, kun Turkuun ja Tampereelle valmistuvat isot areenat, Olympiastadion on rinnalla kilpailemassa eivätkä Finlandia-talo, Messukeskus ja Hartwall areenakaan mihinkään katoa. Pasilaan on valmistumassa Tripla-liikekeskus, johon on tulossa hotelleja, asuntoja, elokuvateattereita, museoita, ravintoloita ja liiketiloja. Myös Helsinki Horse Show:n kohtalo mietitytti, sillä sille ei Helsingistä löytyisi enää sopivia tiloja. Toisaalta mielenkiintoisena nähtiin kahden areenan mahdollisuus tapahtumien järjestämisessä ja tapahtuma-areenan modernit puitteet. 5
6 Matkailu & hotelli Kommentoitiin, että hanke toteutuessaan toisi lisää tarjontaa hotellipuolelle, jossa nopeasti nousseet hinnat indikoivat niukkuutta. Toisaalta Helsinkiin on nousemassa hotelleja paremmille paikoille. Yritystalous Yritystalouden osalta katsottiin, että lyhyellä tähtäimellä se hyödyttää kiinteistösijoittajia, rakennusyhtiöitä ja suunnittelijoita. Yksityisellä rahoituksella toteutettava hanke toisi verotuloina hyötyä. 5. Vaikutukset hyvinvointiin, viihtyisyyteen, turvallisuuteen ja terveyteen Rakennettavien asuntojen sekä hotellien asiakkaiden viihtyisyyteen vaikuttavat tapahtumien tuomat ihmismassat ja niistä aiheutuva melu, mutta myös arkinen harrastusurheilu. Viihtyisyyttä lisäisivät tilat, joissa voidaan viettää aikaa ja joissa olisi palveluita tarjolla. Asukkaiden arkeen vaikuttavat autoliikenteen massat, areenojen riittämättömät parkkitilat ja edullisempien pysäköintimahdollisuuksien hakeminen lähikaduilta. Pysäköinnin ratkaisut vaikuttavat lähialueiden asukkaiden viihtyvyyteen ja elintilaan. Asukkaisiin positiivisesti vaikuttaa lisääntyvä palvelutarjonta. Terveyteen liittyen nähtiin, että liikunta edistää terveyttä, mutta edistääkö terveyttä, jos liikuntapuisto rakennetaan täyteen asuntoja ja kauppakeskuksia. 6
Tervetuloa Helsinki Garden kaavailtaan!
Tervetuloa Helsinki Garden kaavailtaan! Illan ohjelma 17.30 Tervetuloa! Illan ohjelma, vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen, Helsingin kaupunki 18.10 Yhteinen keskustelu Asemakaavoituksen lähtökohdat
Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Esityslista 30/2016 1 (6) 3 Garden Helsinki arkkitehtuurikutsukilpailun kaupunkikuvalliset ja toiminnalliset lähtökohdat ja tavoitteet (a-asia) Pöydälle 27.09.2016 HEL 2016-010259 T
Sammontalo. Koulun henkilökunta
Sammontalo Koulun henkilökunta Koulun henkilökunnan kuuleminen Kysely oli avoinna 12.4.-23.4.2019 Kyselyyn tuli yhteensä 228 karttamerkintää, 55 koulun henkilökuntaan kuuluvaa vastasi ja 91 kävi tutustumassa
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO Numero 1 (5)
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO Numero 1 (5) KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEON HELSINGIN N LAUSUNTO HELSINKI GARDEN -HANKETTA KOSKEVASTA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TARKISTETUSTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMASTA
Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan
1 Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 2 Nykytilanne Suomalaisten työikäisten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt,
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue
MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA
MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA 07.02.2017 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 07.02.2017 1 1.
HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi
1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla
Esittely- ja keskustelutilaisuus Helsinki Garden hankkeesta. Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma -vaihe. Aika klo
Esittely- ja keskustelutilaisuus Helsinki Garden hankkeesta Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma -vaihe Aika 7.2.2018 klo 17.30 19.30 Paikka Kaupunkiympäristön näyttely- ja infopiste Laituri,
Leppävaaran urheilukeskus. Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero
Leppävaaran urheilukeskus Asemakaava ja asemakaavan muutos Aluenumero 118200 Kaavahankkeen esittely Kati Kivelä Arkkitehti Kaupunkisuunnittelukeskus 7.2.2018 2 Tämän esityksen sisältö Kaavaprosessin tilanne
ELÄINTARHAN ALUE MAISEMALLISET KEHITTÄMISTAVOITTEET
ELÄINTARHAN ALUE MAISEMALLISET KEHITTÄMISTAVOITTEET 17.3.2014 Kaupunkisuunnitteluvirasto, ympäristötoimisto Anu Lamminpää, maisema-arkkitehti Maija Lounamaa, maisema-arkkitehti Esityksen historialliset
Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!
Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat
PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ
PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen
KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA LIITE 1: SUUNNITTELUVARAUSHAKEMUS 16.12.2016 1 KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUVARAUKSEN PERUSTEET Hakija on tehnyt Kuopion Keskuskentän
Palloiluhallin valmistelu
Palloiluhallin valmistelu Tausta, mitoitus, sijainti ja jatkovalmistelu Seuraparlamentti 10.4.2014, Lieto Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 14.4.2014 Esittäjän nimi 1 Kaksi pääperustetta hallille
Ilmalan studiot Asukastilaisuus
Asukastilaisuus 5.2.2018 1. Kaavahankkeen taustat ja tavoitteet 2. OAS:n sisältö 3. Kaavahankkeen reunaehdot ja selvitettävät asiat 4. Kaavoitusaikataulu kaavahankkeen taustat ja tavoitteet KESKI-PASILA
Täydennysrakentaminen Seinäjoki
Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti
KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI
KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen
HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD
HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD 14.4.2016 8.3.2016 12 Lainvoimainen Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 15.2.2016 33 4.8. 4.9.2014 Kaavaehdotus nähtävillä MRL 65, MRA 27 11.6.2014 Ympäristölautakunta 28.4.2014
JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET
JOENSUUN TÄYDENNYSRAKENTAMISOHJELMA KYSELYN TULOKSET 13.10.2016 Lähtötiedot Vastauksia saatiin yhteensä 350 kappaletta Vastaajissa miehiä ja naisia suurin piirtein yhtä paljon Suurin osa vastaajista asukkaita,
Sammontalo. asukkaat
Sammontalo asukkaat Asukkaiden kuuleminen toteutettiin Maptionnaire -kyselyllä Kysely oli avoinna 12.4.-23.4.2019 Kyselyä mainostettiin asukastilaisuudesta kertovan tiedotteen yhteydessä, kaupungin verkkosivuilla
VUOROVAIKUTUSRAPORTTI
Kaavatunnus 1/5 1-152 Asianumero 546/10.02.03/2017 Pvm 17.5.2019 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala Asemakaavoitus PL 37 01900 Nurmijärvi Tuuli Virtanen, kaavoitusarkkitehti puh.
Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi
Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI Fennia-talo tarjoaa upeat puitteet yrityksellesi Fennia-talona tunnettu Mikonkatu 17 on upea, historiallinen arvokiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa,
Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet
Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet yhteenveto verkkokyselyn 9.-23.11.2018 vastauksista vastauksia 478 kpl keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteiden verkkosivut: https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/korkea-rakentaminen
HELSINKI GARDEN TOIMINNALLINEN KUVAUS
HELSINKI GARDEN TOIMINNALLINEN KUVAUS 16.5.2018 1. Selvityksen tarkoitus Selvityksessä kuvataan tiiviisti hankkeen ja sen lähiympäristön yleisölle tai muuten laajoille kävijämäärille tarkoitettujen toimintojen
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.
Helsingin jäähallin tulevaisuuden uusiokäyttö, selvitystyön tilannekatsaus
Helsingin jäähallin tulevaisuuden uusiokäyttö, selvitystyön tilannekatsaus 29.2.2016 Esitys Olympiastadionin ympäristön kehittämisen työryhmälle 21.1.16, tarkennettu 29.2.16 Päivi Etelämäki Selvitystyön
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 112 V Kaj / Valtuutettu Emma Karin aloite Vaasankadun muuttamisesta kävely- tai pihakaduksi HEL 2012-011875 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,
Kävelykierros KEHITTÄMISLOMAKE Maankäytön suunnittelu
OHJE RASTEILLE: Mieti vastauksia rastien kysymyksiin itseksesi. Kirjaa ajatuksesi kustakin rastista sille varattuun kohtaan, voit myös piirtää tai kirjoittaa karttakuviin. Vastausta voit tarvittaessa jatkaa
Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus
Pikku Huopalahti Kaupallinen mitoitus 24.9.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Pikku Huopalahden kaupallinen rakenne 2014... 3 2. Pikku Huopalahden kehittäminen... 7 3. Pikku Huopalahden markkinoiden
PERINTEISTÄ PALAUTETTA KAUPPAHALLISTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN
PERINTEISTÄ PALAUTETTA KAUPPAHALLISTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN Kauppatorin ja ympäristön kaavamuutos ja OAS-vaiheen palaute Antti Rissanen I kaavoitusarkkitehti I 1.3.2019 OAS-VAIHEEN PALAUTE Oas oli nähtävillä
Myyr York Downtown kilpailu. Asukastilaisuus , Kilterin koulu Asemakaavasuunnittelija Anne Olkkola
Myyr York Downtown kilpailu Asukastilaisuus 4.3.2019, Kilterin koulu Asemakaavasuunnittelija Anne Olkkola Kilpailun tavoite ja aluerajaus Citycon Oyj, SATO Oyj, SRV Yhtiöt Oyj, Taitokaari Oy ja Vantaan
MOBILITY AS A SERVICE HÄMEENLINNA
MOBILITY AS A SERVICE HÄMEENLINNA Liikkuminen palveluna: Maas - Eri liikkumismuodot on yhdistetty puhelinsovelluksen avulla toisiinsa - Ovelta ovelle-palvelu LIIKKUMINEN KASVUKÄYTÄVLLÄ Mobiilipalvelu mahdollistaa
OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY 27.3.2013 ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY
OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA 27.3.2013 OLYMPIAPUISTO Mäntymäen alueen kehittämisen lähtökohtana on urheilun ja liikunnan monipuolisten toimintamahdollisuuksien vahvistaminen alueella.
Ojoisten terveysasema
Ojoisten terveysasema Rakennusoikeutta on jäljellä 328 k-m2 Voidaan muuttaa moneen muuhun käyttöön rakennus on arvokas, mutta kunnosta riippuu purkamismahdollisuus muu kuin julkinen tai palvelukäyttö vaatii
LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.
LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn
Valkeakosken Kanavanranta
Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema
Asukastilaisuudessa esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi
LIITE 6 Asukastilaisuudessa 15.8.2017 esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi Tiistaina 15.8.2017 pidettiin Kuusimäen koulun ruokalassa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (10) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2016 1 (10) 318 Garden Helsinki arkkitehtuurikutsukilpailun kaupunkikuvalliset ja toiminnalliset lähtökohdat ja tavoitteet HEL 2016-010259 T 10 03 09 Ksv 0789_5 Päätös
HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT 2.8.2018 18531 Helsingin yrityshaastattelut SISÄLLYS 1. Selvityksen tausta 3 2. Yhteenveto tuloksista
Tulevaisuuden Tampere
Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset
PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA. Ympäristösi tekijä
1 PYSÄKÖINTI MARJA-VANTAA KOKOUS 29.11.2010 2 MARJA-VANTAA LUOLAPYSÄKÖINTI Voidaan yleensä sijoittaa ja asemoida melko vapaasti Tarvitaan yleensä alueellinen pysäköintiyhtiö Vaiheittain rakentaminen haastavaa
A Yhdyskuntasuunnittelun perusteet VULE 1
A-3.12 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet VULE 1 Selostus Lähtökohtana suunnitelmalmme oli uuden asuinalueen avulla muodostaa stä eheä kokonaisuus, jossa sairaala-alue yhdistyy joen länsipuoliseen rakennuskantaan.
Kartat VANTAA ESPOO HELSINKI. Maps. LAAJASALO Sarvastonkaari 23, 00840 HELSINKI LEPPÄVAARA Vanha maantie, 02650 ESPOO
Kartat Maps ALA-MALMI Lallintie 12, 00700 HELSINKI CITY / NARINKKATORI Narinkka, 00100 HELSINKI TÖÖLÖ Urheilukatu 7, 00250 HELSINKI KALLIO Helsinginkatu 23, 00510 HELSINKI KONTULA Rintinpolku, 00940 HELSINKI
Näkymä kevyen liikenteen reitiltä itään kohti sotilaskotia. LEPO - Hennalan ideakilpailu lepo. Viheralueet. Liikenne ja pysäköinti
Näkymä kevyen liikenteen reitiltä itään kohti sotilaskotia lepo Liikenne ja pysäköinti Viheralueet Arkkitehtuuri Julkinen-puolijulkinen-yksityinen tila Hennalan uusi asuinalue muodostaa vanhan kasarmialueen
RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY
RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman
OFFSET PORIN AARRE - SATAKUNNAN MUSEON LAAJENNUS OFFSET
1/6 OFFSET Offset on uuden ajan innovatiivinen museo. Nykyinen museo ja sen ympärille tuleva puurakenteinen laajennus jatkavat vanhan Porin kaupunkikuvaan sopivaa pienimittakaa vaista kaupunkitilaa. Uusi
Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely
Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Tiivistelmä kyselyn tuloksista Helmikuu 2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Kotkansaaren
KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1
KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1 Suunnitteluvarauksen perusteet Kuopion vanhan raviradan alueelle on rakennettavissa kiinteistöyhtiön hallitsema kiinteistökonsepti, jolla aikaansaadaan
Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus
HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 19.7.2011 www.hepo.fi Helsingin kaupunki, Kirjaamo Yleisten töiden lautakunta PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTUTUS NORDENSKIOLDINKADUN
NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset
NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY 07 Tulokset TAUSTATIEDOT Kyselyyn vastanneet seurat Seuratyyppi Klaukkalan Kiri Ry Klaukkalan NMKY ry Kurra Hockey ry Nurmijärven Hiihtoseura ry Nurmijärven Jalkapalloseura
Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta
Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta - Hyvät liikenneyhteydet - Keskustaan 15 min, lentokentän suuntaan, Myyrmäkeen - Hyvät pyöräily-yhteydet
Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen
SAAVUTETTAVUUSTARKASTELU - Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava Ksv /yleiskaavatoimisto 2.5.2013 Saavutettavuus näkyy vahvasti kaupunkilaisten arkielämässä. Asukkaiden tulee saavuttaa tarvitsemansa toiminnot
Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely
Espoo Salo-oikoradan karttapalautekysely 08 8..09 Kyselyn toteutus Palautekysely oli avoinna 9.0.-0..08 Kyselyn kartalla esitettiin alustavan yleissuunnitelman kahden raiteen ratalinja maakuntakaavan maastokäytävässä.
Lähiliikunta kaavoituksessa Timo Saarinen, ympäristöministeriö
Lähiliikunta kaavoituksessa 28.5.2015 Timo Saarinen, ympäristöministeriö Taustaa: lähiliikuntaa on monenlaista Lähiliikuntaa kävely- ja pyöräteillä kuntopoluilla, ulkoilupaikoilla pelikentillä, puistoissa,
Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019
Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Mitä mieltä olet seuraavista kestävään liikkumiseen liittyvistä väittämistä? Väitteistä eniten kannatusta
arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI
HAVAINNEKUVA HIETASAARENKADULTA ÖSTERBOTTENSHUS HAITARI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut tiivistää kaupunkirakennetta ja luoda suojaisia pihoja asuinkortteleille. Uudet rakennukset on sovitettu mittakaavaltaan,
TERVEISIÄ SUUNNITTELIJOILLE
23.1.2015 TERVEISIÄ SUUNNITTELIJOILLE Yleiskaavaluonnoksen Hetki kriitikkona -tapahtumissa kirjoitettujen lappujen sisältö Kantakaupunki ja eteläinen Helsinki Info- ja näyttelykeskus Laituri 19.1.2015
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti
RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti Kaupunkisuunnittelujaosto pyysi lausuntoa seuraavilta rakennusliikkeiltä, jotka kaikki jättivät lausuntonsa. Lausunnot
12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.
Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa
Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013
Hiidensalmi Lohja Liikenneselvitys Jouni Ikäheimo Nora Kumpulainen 10 / 2013 HIIDENSALMEN HAVAINNEKUVA, LOHJAN KAUPUNKI SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT Hiidensalmen alue sijaitsee kilometrin etäisyydellä Lohjan
C&J 1203 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632
C&J 03 Vuoreskeskus itä, asemakaava nro 86 tontinkäyttösuunnitelma ts-86-3 kortteli 763 VUORES VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA,. VAIHE KORTTELI 763 "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 763 CEDERQVIST
lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu
A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun
LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET
LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET YLEISTÄ KYSELYSTÄ Kyselyllä selvitettiin asukkaiden ja päättäjien näkemyksiä Loviisan Itärannan alueen suunnitteluvaihtoehtoihin. Mielipiteitä
KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER
KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO
Leppävaara Lähtökohdat ja tavoitteet
Leppävaara Lähtökohdat ja tavoitteet Asukastilaisuus 19.12.2017 Tilaisuuden kulku Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja, Jouni J. Särkijärvi Leppävaaran keskustan suunnittelussa huomioitavia seikkoja
Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt
Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012 Ryhmätyöt Ryhmä 1 Kulkusiltoja Ylöjärven puolelle Nykyinen kadunvarsipysäköinti on liian ahdas Runkokadun mutkassa Pysäköintilaitos parantaa
YHTEENVETO VAIHTOEHTOVAIHEEN KYSELYSTÄ
YHTEENVETO VAIHTOEHTOVAIHEEN KYSELYSTÄ KYSELYN LÄHTÖKOHDAT JA VASTAUKSET Kysely oli osa Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitystä. Kyselyn avulla kartoitettiin mielipiteitä ja palautetta tammikuussa
YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"
KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-
Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö
Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun
Havainnekuva. Jätkäsaari HELIKSI 1/6
Havainnekuva 31921 HELIKSI 1/6 Asemapiirustus/maantasokerros 1:500 Heliksi AJONEUVOLIIKENNE ULOS Rakennus tehdään kahden päällekkäisen spiraalin muotoon siten, että joka toinen kerros on varattu asunnoille
RAKENTAMISTAPAOHJEET
RAKENTAMISTAPAOHJEET 9. kaupunginosa kortteli 9024 tontti, Teollisuustie ROVANIEMI 27.2.2018 Bernadett Lits Zoltàn Fodor 1 Yleistä Suunnittelualue sijaitsee näkyvällä paikalla Eteläkeskuksen liike- ja
Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona 11.9.2013 klo 17.30 20.
Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona 11.9.2013 klo 17.30 20.00 Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestää
Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä
Kaupunkisuunnittelu. Forum
Kaupunkisuunnittelu Forum Forum 33/2014 Yleisötilaisuus 4.9.2017 Christiane Eskolin 4.9.2017 Kaupunkisuunnittelu Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee ydinkeskustan ruutukaava-alueella korttelille
STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto
STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto 18.5.2015 Stansvikinnummen alustavat suunnitteluperiaatteet Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto
Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus
Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla
Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto
Kankaanpään kaupunki Kulttuurikorttelin liikerakennushanke Lausunto 10.10.2014 Kankaanpään kulttuurikorttelin liikerakennushanke Kankaanpään ydinkeskustaan suunnitellaan Kulttuurikortteli 20:een liikerakennushanketta.
MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B
POHJOIS-HAAGAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVA 29.5.2012 MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B Vaihtoehtojen kuvaus ja vaikutusten arviointi Periaateleikkaukset Hämeenlinnanväylän melusuojauksesta toimitilarakentamisella
Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula
Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I II 1 / 2 91.95 8:16 8:53 II 1 / 2 Peltosaaren
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
KIRKONVARKAUS Kuin koru Saimaansivulla. Talot tonttien mukaisesti. Laatu- ja ympäristöohje
Talot tonttien mukaisesti Laatu- ja ympäristöohje KIRKONVARKAUS Pursialasta lin Mikkeustasta k s e k Anttolasta Venesatama enk atu Rantareitti Jokaiselle Kirkonvarkauden asuntomessualueen osalle Suomi,
Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin
Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Valmisteluvaiheen suunnitteluaineisto, tiivistelmä
Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta
Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit
Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä
28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä
Mielipidetutkimus liikennejärjestelysuunnitelmasta
Mielipidetutkimus liikennejärjestelysuunnitelmasta Tanja Vaski, Anne Virtanen, Sanni Pitkänen 5/11/2012 Laurea P2P Projektimuotoista työskentelyä yritysten toimeksiannoista Vaatii itsenäistä ja omatoimista
L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos
L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos 27.11.2015 Lohjan 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 tonttien 7, 8, ja 9 maanomistajat edustajanaan Mikko Uusitalo
Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012
Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille
Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAPAOHJE
Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAAOJE 2.9.2016 ALUEEN SIJAINTI TYÖN TILAAJA Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu TYÖN TEKIJÄ WS Finland Oy RAKENTAMISTAAOJE
Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) 3 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Projekti GH Oy:n suunnitelmista ja toiminta- ja toteutusedellytyksistä Eläintarhan alueella
Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO
Hyvä kaupunki työpaja Lahti 15.11.2017 YHTEENVETO Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Vesijärvenkatu 1 Tulevaisuuden visio ohitustien valmistuttua 1. Toteutetaan keskustan kehä:
Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten
Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä
Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 Kaupunki hillitsee rakentamisen kustannuksia ja tiivistää kaupunkirakennetta siirtymällä kilpailukykyään ja saavutettavuuttaan
B L O K A R K K IT EHDIT
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I Peltosaaren toimistotalo toimii
Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen
RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu
Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Nimimerkki: RASTERI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut säilyttää vanhat arvokkaat rakennukset, palauttaa niiden sisä- ja ulkotilat alkuperäiseen asuunsa modernein