Taidemuseon Kulttuurikasvatusohjelma 4-luokkalaisille kevät 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taidemuseon Kulttuurikasvatusohjelma 4-luokkalaisille kevät 2018"

Transkriptio

1 Taidemuseon Kulttuurikasvatusohjelma 4-luokkalaisille kevät 2018 Museovierailuun varattu aika on noin 1 tunti 20 minuuttia. Tehtäviä voi sovittaa käytettävissä olevan ajan ja tilanteen mukaan. Jos kaksi luokkaa on yhtä aikaa museossa, toinen voi aloittaa yläkerrasta ja toinen galleria 1:stä alakerrasta. Tehtävät löytyvät myös Taidemuseon lipunmyynnissä olevista lainattavista kansioista. Jos tarvitsette kirjoitusalustoja, niitä saa mukaan lipunmyynnistä. Opettaja ja oppilaat voivat kuvata teoksia opetuskäyttöön esim. hyödynnettäväksi koulussa vierailun jälkeen. Muistathan kuitenkin, ettei kuvaamisessa saa käyttää salamaa teosten turvallisuuden vuoksi. Suosittelemme, että valokuvaaminen tapahtuu vasta vierailun loppuvaiheessa, jotta se ei häiritse keskittymistä kierroksen aikana. Mainitsethan sosiaalisessa mediassa taiteilijan ja teoksen nimen. #alamuerteconunasonrisa #hymyileväkuolema #lahdentaidemuseo #museot #museokortti. Näyttelyssä on julisteita, joissa on lisättyä todellisuutta. Nämä julisteet on merkitty Arilyn-sovelluksen merkillä. Jotta voit nähdä mitä julisteille tapahtuu, sinulla täytyy olla ladattuna laitteellesi ilmainen Arilyn-sovellus. Yläkerrassa olevat kohteet nro 1 4 voi kiertää yhdessä keskustellen, materiaalissa on valmiita keskustelukysymyksiä. Alakerrassa kohteet nro 5 8 voi kiertää joko yhdessä keskustellen tai jakamalla tehtäväkortit oppilasryhmille (5 erilaista tehtäväkorttia, yksi kortti yhdelle ryhmälle kerrallaan, vaihdetaan kortteja). Gallerioiden kohteet nro 9 10 voi tehdä jälleen yhdessä keskustellen.

2 A la muerte con una sonrisa - Hymyilevä Kuolema Lahden taidemuseossa Arrieta Celso: Jaja. Meksiko, Lahden taidemuseossa värikäs meksikolainen Dia de los Muertosin eli kuolleiden päivän juhlintakulttuuri ja suomalainen, yllättävästi yhtä värikäs nykytaide kohtaavat yhdessä näyttelyn suuren teeman - hymysuin. Esillä on valikoima kuolemateemaisia julisteita Museo Mexicano del Diseñosta (MUMEDI), Mexico Citystä. Julisteet ovat MUMEDI:n järjestämän vuotuisen kansainvälisen julistekatselmuksen satoa kolmelta edelliseltä vuodelta. Samaa tunnelmaa henkivät nykytaidetta edustavat Tapani Kokon veistoskulkue, Heidi Hännisen Surullisten piknik -installaatio, Marjatta Tapiolan maalaukset, Susanne Koskimäen lasiteos, Annika Dahlstenin animaatio Yöperhonen ja Tiia Matikaisen keraamiset veistokset. Kokonaisuuden täydentävät Suomen diakoniaopiston Lasse Kantolan ohjaaman Theatrum Olgan Taiteessa oppimisen prosessin yhteydessä otetut valokuvat, jotka ovat Sonja Siikasen käsialaa. Mukana kavalkadissa ovat Lahden taidemuseon kokoelmien itseoikeutetut klassikot, Hugo Simbergin piirrokset, joissa Kuolema puuhailee kodeissa ja puutarhassa.

3 YLÄKERTA Katsotaan yhdessä Mumedin tuottamaa videota Mexico Citystä. Opettaja kertoo samalla: Kuolleiden päivä, Día de los Muertos Pyhäinpäivänä, jota vietetään Suomessa marraskuun alkuun osuvana lauantaina muistellaan kuolleita läheisiä ja viedään haudoille kynttilöitä. Suomessa on vietetty jo ennen kristinuskoa sadonkorjuuajan juhlaa kekriä, jolloin myös edesmenneille esi-isille katettiin ruokaa. Yhdysvalloissa vietetään halloween-juhlaa, johon kuuluvat kurpitsalyhdyt, naamiasasuihin pukeutuminen ja karkit ja kepposet. Halloween on juhlamuotona levinnyt myös Suomeen. Meksikossa kuolleiden päivä on riehakas karnevaalijuhla, jossa yhdistyvät vanhat intiaaniuskontojen rituaalit ja kristillinen pyhäinpäivän vietto. Juhlanviettoon kuuluvat värikkäät koristeet ja pääkallot, joita maalataan naamioihin ja myös annetaan lahjaksi pääkallon muotoisia karkkeja ja leivonnaisia. Perheet puhdistavat ja koristelevat usein läheistensä haudat. Joissakin osissa Meksikoa ihmiset viettävät koko yön sukulaistensa hautojen luona. Toiset rakentavat koteihinsa pieniä alttareita, joille asetetaan ristejä sekä neitsyt Marian ja kuolleiden läheisten kuvia, kukkia ja paljon kynttilöitä. Perinteisesti alttareiden äärellä rukoillaan ja kerrotaan tarinoita edesmenneistä läheisistä. Tavallisia koristeita ovat oranssit kehäkukat, joista käytetään myös nimitystä flor de muerto (kuolleiden kukka), helyt tai vainajan lempikaramellit. Päivään liittyy hyvin näkyvästi naispuoleinen luurankohahmo La Calavera Catrina, joka on saanut alkunsa animaatiopiirtäjä José Guadalope Posadan kynästä. Taide tarttuu usein vaikeisiin ja mieltä askarruttaviin asioihin ja aiheisiin, kuolema on tällainen aihe. Se koskettaa kuitenkin meitä kaikkia. Tässä näyttelyssä näet hieman erilaisia tulkintoja aiheesta kuin mihin yleensä on totuttu meidän kulttuurissamme. Kuolema voi myös hymyillä.

4 1. Susanne Koskimäki: Kuolleidenpäivän juhla - Mitkä teoksen yksityiskohdat viittaavat meksikolaiseen kuolleiden päivän viettoon? o ristit o pääkallohahmo o kukat o koristeliput - karnevaalitunnelma 2. Tiia Matikainen: Bella Morte - Ovatko teokset mielestäsi kauniita? - Mitä mielestäsi teoksissa olevat kasvit kuvastavat? o Ovatko ne koristeita vai kuvaavatko jotakin muuta?

5 3. Marjatta Tapiolan teokset ja seinän julisteet: - Mistä teoksesta tai julisteesta pidät eniten ja miksi? 4. Theatrum Olga: Sonja Siikasen valokuvat Theatrum Olga on suomen Diakoniaopiston Lahden kampuksen opetusteatteri, joka on toiminut 10 vuoden ajan. Ryhmää ohjaa draamapedagogi Lasse Kantola. Olgalaiset toteuttavat erilaisia taiteessa oppimisen prosesseja, joissa yhdistyy ääni, liike, kuva, dialogi, erilaiset ilmiöt, valitut aihepiirit tai teemat. Tämän näyttelyn kuvat syntyivät matkasta kuolemaan, miten se käsitetään, mikä siinä pelottaa ja mikä siinä viehättää. Miten kuolemaa käsitellään Suomessa ja eri kulttuureissa. - Valokuvat esittävät erilaisia La Calavera Catrina naispuolisia luurankohahmoja. - Mitkä seikat yhdistävät valokuvia? - Mistä valokuvasta pidät eniten? - Minkälaisen hahmon itse toteuttaisit? (tehtävän voi suorittaa koulussa)

6 ALAKERTA Nämä tehtävät voi tehdä myös tehtäväkorttien avulla esim. 4-5 hengen ryhmissä. 5 Julisteet 5a) oikea seinä, portailta tullessa o Minkälainen tunnelma julisteissa on? Ovatko ne surullisia vai iloisia, jopa vitsikkäitä? o Minkälaisista yksityiskohdista huomaat, että aiheena on kuolema? Mainitse ainakin viisi yksityiskohtaa. o Tunnistatko julisteiden joukosta maalaustaiteesta tutun naishahmon? o Valitse joukosta suosikkijulisteesi. Perustele, miksi valitsit juuri sen! 5b) vasen seinä, portailta tullessa o Suomessa puhutaan viikatemiehestä, mutta Meksikossa luurankohahmo on naispuoleinen. Etsi julisteista naispuoleiset luurankohahmot. o Yksi julisteista muistuttaa ruotsalaista sisustustavaratalomerkkiä. Mikä tavaratalo on kyseessä? o Valitse joukosta suosikkijulisteesi. Perustele, miksi valitsit juuri sen! 6. Heidi Hänninen: Surullisten piknik Taiteilija on kuvannut teoksiinsa hautoja Murmanskista Venäjältä. - Katso valaistujen neliöiden sisään - mitä näet? o Mitä yhteistä kuvissa on? o Poikkeavatko kuvat suomalaisista valokuvista? o Ovatko kuvat väreiltään todellisia?

7 7. Tapani Kokko: Riemukas kulkue veistokset ja pöytä Tapani Kokon värikkäät veistokset kulkevat kohti päätyseinän alttaria. Kulkueen keskellä on pöytä, jolle on katettu juhla-ateria. - Mitkä asiat yhdistävät veistokset meksikolaisuuteen? o pääkallot o värit o katettu pöytä - Minkälaisia veistokset mielestäsi ovat? o iloisia o hauskoja o pelottavia? - Mitä katetulla pöydällä on tarjolla? - Mistä yksityiskohdista tunnistaa, että kyseessä on juhla-ateria? - Mitä materiaaleja veistoksissa on käytetty koristeina? Mainitse viisi materiaalia.

8 8. Päätyseinä: alttari - Minkälaisia erilaisia alttareita olet nähnyt esim. matkoilla? - Mitä alttareille yleensä on aseteltu ja miksi? - Mitkä alttarilla olevista asioista/esineistä viittaavat hautajaisiin? - Mitkä alttarilla olevista asioista/esineistä viittaavat kuolleiden päivään? o kehäkukat o veistokset o pääkallot Galleria 1 9. Annika Dahlsten: animaatio Yöperhonen 8 min. - Minkälainen tunne sinulle jää, kun olet katsonut filmin? - Huom! tämä ehkä voi olla herkemmille oppilaille tunnelmaltaan hieman ahdistava. Jos ette halua katsoa filmiä, voitte tutkia filmistä otettuja valokuvia. Millaisia ne ovat, mistä ne mielestänne kertovat, millaisia esineitä kuvissa on?

9 Galleria Hugo Simberg: Luonnoksia Kuoleman puutarha -teokseen Hugo Simberg syntyi vuonna 1873 Haminassa, mutta perhe muutti isän työpaikan perässä Viipuriin. Kesät perhe vietti lähistöllä Niemenlautan huvilassa. Niemenlautta on vaikuttanut voimakkaasti Hugo Simbergin taiteeseen. esimerkiksi Kuoleman puutarha-teos sai mallia Niemenlautan puutarhasta. Hyvä, paha, maallinen ja taivaallinen, inhimillinen ja jumalallinen ovat Simbergille keskeisiä teemoja. Hän kuvaa usein teoksissaan yliluonnollisia hahmoja kuten piruja, enkeleitä ja kuolemahahmoja. Hahmot eivät ole selkeästi hyviä tai pahoja. Ne ovat mukana ihmisen arjessa ja usein teoksissa on mukana myös huumoria. Kuoleman puutarhan ensimmäisen version hän teki 23-vuotiaana Pariisin matkalla. Myöhemmin hän teki samasta aiheesta uusia versioita eri tekniikoilla. Simberg ei yleensä halunnut selitellä teoksiaan, mutta Kuoleman puutarhasta hän on hieman kertonut. Kuoleman puutarha on paikka johon sielut joutuvat ennen taivaaseen pääsyä. Kasvit kuvaavat sieluja jotka odottavat tulevaa. Lähde: kuvaa - Seinällä on iso luonnos taiteilijan Kuoleman puutarha teokseen. Luonnos on luonnollisessa koossa oleva työpiirustus taiteilijan toteuttamaan freskoon Tampereen tuomiokirkossa. - Sivuseinällä on myös samasta aiheesta oleva aikaisempi luonnos. o Vertaile näiden kahden yksityiskohtia, mitä isoon luonnokseen on tullut lisää ja mitä taiteilija on halunnut jättää pois. o Vertaa myös luonnoksien perspektiiviä Minkälainen tunnelma sinusta luonnoksessa on (iloinen, surullinen, toiveikas, tunteellinen)? o Tehtäväkortissa on teoksesta tehty varsinainen teos: Vertaa sen yksityiskohtia ison luonnoksen yksityiskohtiin. Katso, minkälaisia värejä ja muotoja taiteilija on teoksessaan käyttänyt. Onko teos mielestäsi arkinen vai juhlallinen? LISÄTEHTÄVIÄ: - Voitte vierailun jälkeen tutustua koulussa Kuoleman puutarha teokseen liittyvään linkkiin, jossa on tehtäviä jatkotyöskentelyyn aiheen parissa:

10 Näyttelyssä on esillä teoksia monelta kuvataiteen osa-alueelta. Mikä/mitkä näyttelyn teokset ovat: julisteita keramiikkaa = savipohjaisista raaka-aineista valmistettuja esineitä lasiteos veistoksia animaatio installaatio = johonkin tilaan tai paikkaan tehty, usein väliaikaiseksi tarkoitettu taideteos piirroksia maalauksia valokuvia

Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018

Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018 Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018 Museovierailuun varattu aika on noin 1 tunti. Tehtäviä voi sovittaa käytettävissä olevan ajan ja tilanteen mukaan. Jos kaksi luokkaa on yhtä aikaa

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT

Lisätiedot

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun 1 / 13 2015 Etelä-Karjalan taidemuseo Sisällys 3 Johdanto tehtävät: 4 Museo ilmiönä 1 5 Museo ilmiönä 2 6 Henkilökohtainen taidekokemus 1 7 Henkilökohtainen taidekokemus

Lisätiedot

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo HANNALEENA HEISKA Turun taidemuseo 8.2. 19.5.2019 Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten käyttöön. Materiaalissa tutustutaan Hannaleena Heiskan näyttelyyn ja syvennytään

Lisätiedot

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu alakouluryhmien omatoimisen museokäynnin tueksi. Materiaaliin voi tutustua jo ennen museokäyntiä ja tehtävät voi tehdä joko museokäynnin

Lisätiedot

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

PÄÄSIÄINEN > 25.4.

PÄÄSIÄINEN > 25.4. KALENTERIJUHLAT UUSIVUOSI 1.1. Uutenavuotena paukutellaan raketteja ja valetaan tinaa, josta ennustetaan alkavaa vuotta. Tehdään leikkimielisiä uudenvuodenlupauksia. Perheet syövät kotona perheen tai ystävien

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille,

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, huutokaupoille, taidekouluille, taidekilpailuille ARTEST on maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa Teksti: Maija Karhunen n verkkojulkaisuja 3:2010 Valtion Taidemuseo, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki sivu 2 / 5 Kuvailutulkkaus

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

Ottaisin mieluummin ponin

Ottaisin mieluummin ponin Ottaisin mieluummin ponin ja muita totuuksia Suomen taiteen helmistä VIRPI SALMI atena Rakas lukija, Ensimmäinen painos, 2018 etukannen kuva: Akseli Gallen-Kallela, Poika ja varis (1884). Antell-kokoelma,

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

My Silence - Hiljaisuuden ääni Kuopion taidemuseo

My Silence - Hiljaisuuden ääni Kuopion taidemuseo b My Silence - Näyttely keskittyy hiljaisuuteen, teoksiin, jotka ovat vähäeleisiä ja pelkistettyjä, mutta yksinkertaisuudessaan syvällisiä ja vaikuttavia. Näyttelyssä ei ole teoslappuja. Olennaista on

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Sini Pirttikangas 10E Kuvataide kurssi 1

Sini Pirttikangas 10E Kuvataide kurssi 1 Sini Pirttikangas 10E Kuvataide kurssi 1 Sisältö: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Kansilehti Sisältö (s.1) Enkelit ja demonit luonnokset (s.2-5) Enkelit ja demonit mustemaalaus (s.6) Hahmon luonnekuvaus

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Helinä Rautavaaran museo. Selkokielinen opas museon naamioista

Helinä Rautavaaran museo. Selkokielinen opas museon naamioista Helinä Rautavaaran museo Selkokielinen opas museon naamioista 2 Helinä Rautavaaran museo esittelee erilaisia kulttuureja Helinä Rautavaaran museossa voi tutustua erilaisiin kulttuureihin ja uskontoihin.

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Bryk & Wirkkala -katseluvarasto Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Kokoelmatoiminnan profiili - Suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta, modernismia ja muotoilua

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

Taide-elämyksiä Berliinissä

Taide-elämyksiä Berliinissä Taide-elämyksiä Berliinissä Pääsin käymään kesäkuussa 2015 Berliinin taidemuseossa Gemäldegalleriessa historian opettaja Veli- Matti Ojalaisen opastamana. Taidemuseosta löytyy maailman suurin kokoelma

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Camilla Mickwitz EMILIA

Camilla Mickwitz EMILIA Camilla Mickwitz EMILIA Kuvittaja Camilla Mickwitz (1937 1989) Camilla Mickwitz oli 1970- ja 1980-luvulla tärkeä vaikuttajahahmo suomalaisen lastenkulttuurin tekijöiden joukossa niin kuvataiteen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista

Lisätiedot

TYKO SALLINEN -TEHTÄVÄMATERIAALI

TYKO SALLINEN -TEHTÄVÄMATERIAALI TYKO SALLINEN -TEHTÄVÄMATERIAALI TYKO SALLINEN Turun taidemuseossa 15.9.2017 7.1.2018 Tyko Sallinen (1879 1955) tunnetaan suomalaisen modernismin ja ekspressionismin airuena, jonka taiteen keskiössä olivat

Lisätiedot

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa 3. Etkot & Jatkot 4. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 5.

Lisätiedot

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen

Lisätiedot

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan!

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Ennakkotehtävä Cygnaeuksen gallerian taiteilijoista Cygnaeuksen galleriassa voi tutustua moneen Suomen taiteen merkittävään

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa Etkot & Jatkot 3. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 4. Seuraa

Lisätiedot

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat Jäsentiedote 04.05.2012 Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat www.lty-taide.fi Lestijokilaakson taidepäivät MA 4.6.- LA 9.6.2012 Teemana Yhteisestä kannusta Lestijokilaakson taidepäiviä on järjestetty tässä

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen

Lisätiedot

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Määräykset ja ohjeet 2016:7 Opetushallitus

Lisätiedot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot Verkostoitumalla uusia tuotteita Case: Serlachius-museot Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 31.8.2011 Serlachius-museot Mäntän Serlachius-museot koostuvat kahdesta museosta: Gösta

Lisätiedot

Salin perällä on outoja tekeleitä. Kun menee lähelle katsomaan näkee vinkuroita, kummallisia kulmikkaita piirrelmiä!

Salin perällä on outoja tekeleitä. Kun menee lähelle katsomaan näkee vinkuroita, kummallisia kulmikkaita piirrelmiä! Modernismi kokeili uudenlaista muotoa ja sisältöä. Edwin Lydén toi näyttelyyn esille abstrakteja teoksiaan. Maria ei ollut ainoa, joka ei ymmärtänyt uutta taidetta. Avantgarden etujoukoille ei ollut maassamme

Lisätiedot

PETTULEIVÄSTÄ ÄITIYSPAKKAUKSEEN

PETTULEIVÄSTÄ ÄITIYSPAKKAUKSEEN PETTULEIVÄSTÄ ÄITIYSPAKKAUKSEEN TEHTÄVIÄ 100 ESINETTÄ SUOMESTA -NÄYTTELYSTÄ Tehtävävihkossa on 100 esinettä Suomesta -näyttelyn kuvia. Näyttely juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Se on esillä

Lisätiedot

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Jukka-Pekka Levy. Kettukin vuoden taiteilija 2011

Jukka-Pekka Levy. Kettukin vuoden taiteilija 2011 Jukka-Pekka Levy Kettukin vuoden taiteilija 2011 AURINKOPOIKA Galleria ARX, Hämeenlinna 22.3. 21.4.2011 Puupiirroskollaasi Jukka-Pekka Levy - Aurinkopoika Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry Taitto:

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ!

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ! ILOA VÄREISTÄ JA LUONNOSTA Päivämäärät 8.3.-7.6.2017 Kellonaika keskiviikkoisin klo 10.00-14.15 Piritan grafiikan luokka, Hämeentie 34 (Vanha valkoinen kaksikerroksinen kivitalo City-marketin vieressä).

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

PAJATIEDOTE SYKSY 2010

PAJATIEDOTE SYKSY 2010 KOULU PAJATIEDOTE SYKSY 2010 Syksyn Taidekeskus Kasarmin putkiremontin takia on pajatiedotteessa aikataulullisia muutoksia. Tarkista ajankohdat yksittäisten pajojen kohdalta. Syksyn pajoissa liikutaan

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Luon yhdessä webbisivuja tekevän firman kanssa projektille visuaalisen ilmeen, joka toistuu webissä sekä julkiseen tilaan tulevissa julisteissa.

Luon yhdessä webbisivuja tekevän firman kanssa projektille visuaalisen ilmeen, joka toistuu webissä sekä julkiseen tilaan tulevissa julisteissa. Teoksessa on niin performatiivinen kuin yhteisötaiteellinenkin näkökulma. Äänitystilanne on performatiivinen tilanne luo keskustelun mahdollistamalla sille ajan ja paikan - ja tuo yhteen ennestään toisilleen

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman Matkailutoimijoiden toiveita museoille 1 Matkailun toimiala Matkailuelinkeinoa on vaikea määritellä tarkasti, sillä useat alat ovat siihen yhteydessä. Matkailu kytkeytyy eri elinkeinoihin ja yhteiskuntaan.

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod.

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod. KUVITUSPALVELU Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi www.bod.fi Hyvä kirjailija, mukavaa, että olet päättänyt julkaista

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA ***

TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA *** Ilmiö: Muuttuvat perhemallit. Kirja: Kolu Siri, Kesän jälkeen kaikki on toisin. Otava 2016. Lyhyt kuvaus kirjasta: Kesän jälkeen kaikki on toisin -teoksen päähenkilö Peetu on 17- vuotias transnuori, joka

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot ja jatkot 4. Tutustu Kiasmaan 5. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro-käynnillä taidetestaajat tutustuvat

Lisätiedot

9. luokan runoanalyysi kielitietoisesti

9. luokan runoanalyysi kielitietoisesti 9. luokan runoanalyysi kielitietoisesti Mika Kukkola, Tiistilän koulu Tavoite on purkaa runouden rakennetta ja merkityksiä kielitietoisesti ja kirjoittaa mallitekstin avulla runoanalyysi verkkolomakkeessa

Lisätiedot

Kokoelmanäyttely Kiasma Hits 27.9.2013 2014

Kokoelmanäyttely Kiasma Hits 27.9.2013 2014 Kokoelmanäyttely Kiasma Hits 27.9.2013 2014 Perehtymismateriaali ennen näyttelykäyntiä. Soveltuu perusopetukseen 5 9-luokille ja 2. asteelle. Minimalismi Tarkastele kuvaa: Muistuttaako teos jotakin? Millaisia

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi ulpu mustonen, lastentarhanopettaja Lapsen minuus kasvaa ja kehittyy sidoksissa kulttuuriin. Kulttuuriperintöön tutustumalla lapsen kulttuuri-identiteetti ja

Lisätiedot

Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö

Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö Elämyspolku 2018 19 Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö Aaltosen museo 1. lk velvoittava

Lisätiedot

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto

Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Puiston avajaiset 22.10.2012 Polku Punaiset kivipaadet kuva: Päivi Kiuru kuva: Päivi Kiuru TAPIO WIRKKALAN PUISTO Kun Robert Wilson piirsi puiston suunnitelman, se

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: 10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lappeenrannan kulttuuripolku

Lappeenrannan kulttuuripolku Lappeenrannan kulttuuripolku Kulttuuripolku on suunnitelma, jonka avulla toteutetaan koulujen taide- ja kulttuurikasvatusta. Sisällöt ja teemat pohjautuvat opetussuunnitelman Ihmisenä kasvamisen aihekokonaisuuteen.

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

ELINA BROTHERUS TEOKSIA Turun taidemuseo

ELINA BROTHERUS TEOKSIA Turun taidemuseo ELINA BROTHERUS TEOKSIA 1998 2015 Turun taidemuseo 17.2. 21.5.2017 Suomen tunnetuimpiin valokuvataiteilijoihin kuuluva ELINA BROTHERUS asuu ja työskentelee Suomessa ja Ranskassa. Valokuvissaan ja videoissaan

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot

Kuvaa ja tulosta hetki. HP Sprocket 2-in ,6 cm:n (2 3 tuuman) valokuvia älypuhelimesta ja pikakamerasta. HP Sprocket 2-in-1 -tuote-esittely

Kuvaa ja tulosta hetki. HP Sprocket 2-in ,6 cm:n (2 3 tuuman) valokuvia älypuhelimesta ja pikakamerasta. HP Sprocket 2-in-1 -tuote-esittely Kuvaa ja tulosta hetki 5 7,6 cm:n (2 3 tuuman) valokuvia älypuhelimesta ja pikakamerasta HP Sprocket 2-in-1 HP Sprocket 2-in-1 -tuote-esittely Yksi laite, lukemattomia kokemuksia. Älypuhelintulostin ja

Lisätiedot

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia OPAS GUIDE SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia 1 Ideoi, innostu ja onnistu yhdessä Tikkurilan kanssa Sablonimaalaus tuo käyttöösi loputtomasti uusia mahdollisuuksia muokata maalilla sisustuksesi

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Kulttuurikansion toteutus

Kulttuurikansion toteutus Kulttuurikansio KULTTUURIKANSIO Perusopetuksen 9. luokan oppilas voi antaa erityisen näytön kulttuuri- ja taideaktiivisuudestaan toteuttamalla äidinkielen oppiaineeseen sisältyvän vapaavalintaisen Kulttuurikansiotehtäväkokonaisuuden.

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot