Päihdepotilaat ovat useimmilla päivystysvastaanotoilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päihdepotilaat ovat useimmilla päivystysvastaanotoilla"

Transkriptio

1 Päivystyspsykiatria Päihdepotilas terveyskeskuksen päivystyksessä Pekka Laine Päihdepotilaiden hoito terveyskeskuksen päivystysvastaanotolla on usein turhauttavaa, vaikeaa ja vaarallistakin työtä. Persoonallisuushäiriöiden ja regression vuoksi heidän käyttäytymisensä ei ole usein edes siedettävää. Akuuteissa hätätilanteissa tarvittavaa ensiapua voi olla vaikea antaa ongelmien moninaisuuden vuoksi. Artikkelissa kuvataan muutamia käytännön tilanteita ja useimmiten tarvittavia hoitoja. Oikeanlaisella asenteella päihdeongelmaistenkin kanssa voidaan päästä tyydyttäviin tuloksiin. Päihdepotilaat ovat useimmilla päivystysvastaanotoilla kaikkein vähiten toivottuja. Monista syistä he tuntuvat pilaavan lääkärin työpäivän tai häiritsevän muiden potilaiden asioimista. He ovat aina väärässä paikassa väärään aikaan, heitä on mahdoton auttaa, ja auttaminen tuntuu vielä aivan turhalta. Itsepä ovat ongelmansa aiheuttaneet, toisin kuin esimerkiksi yskivät tupakoitsijat ja rintakipuiset ylipainoiset. Aina ei kuitenkaan päihdepotilaalle päivystyksessä uhrattu työ mene hukkaan. Joskus kohtaaminen johtaa molemminpuolisesti antoisaan ja tuloksekkaaseen yhteistyöhön. Tämä vaatii kuitenkin lääkäriltä omien asenteiden kriittistä tarkastelua ja kunnioittavaa rinnalla kulkijan asennetta potilaita hoidettaessa. Täytyy myös tunnistaa vuorovaikutuksen pahimmat sudenkuopat, jotta ne voidaan välttää. Hätätilanteiden hoitaminen on tietysti ensisijaista, ja vasta sen jälkeen voidaan keskittyä riippuvuusongelmien hoitoon. Akuutit tilanteet Hätätilanteet ovat päihdeasioissa komplisoituneita. Päihdepotilaat eivät sikäli ole turhaan vastaanotolla, että heillä on usein psyykkisiä häiriöitä, fyysisiä vammoja ja sairauksia ja näitä komplisoimassa päihdeongelma, joka voi olla ensisijainen hätätilanne vierotusoireiden tai yliannoksen vuoksi (Alaja ym. 1999). Huolellinen perustutkimus on aina tarpeen, koska päihteiden käyttö saattaa peittää vakavat oireet, joita potilas muuten valittaisi (taulukko 1). Potilaan persoonallisuuteen liittyvä hätäisyys on erotettavissa henkeä uhkaavasta hätätilanteesta vasta tutkimuksen perusteella. Tutkimuksella ja sen tulosten rauhallisella ääneen toteamisella voidaan rauhoittaa potilasta ja vakuuttaa, että asiat ovat etenemässä. Yliannostilanteet Päihteiden sekakäytön yleisyyden vuoksi voi olla mahdoton tietää, mitä sekava potilas on ottanut. Lisäksi kyseessä voi olla yhtä aikaa jonkin aineen käyttöön liittyvä vieroitustilanne ja mahdollisesti sen omahoitoon käytetyn toisen aineen yliannos. Virtsasta tehtävät huumetestit antavat tiedon käytetyistä aineista hitaasti ja epävarmasti, joten hoito täytyy usein aloittaa ilman testitulosta. Opiaattien, bentsodiatsepiinien, kaasujen, liuottimien ja gammahydroksibutyraatin käyttöön liittyvä tärkein vaaramekanismi on 312 Duodecim 2002;118:312 6 P. Laine

2 Taulukko 1. Muistilista päihdepotilaan tutkimiseen ensihoidossa. Jos tarvitaan erikoislääkärin konsultaatiota, on tutkimuslöydökset kirjattava lähetteeseen huolellisesti, sillä tilanne saattaa matkalla muuttua ratkaisevasti. Tutkittavia kohteita Hengitystaajuus ja -äänet Sydän ja verenkierto Muut merkit Kallo ja luusto hengityksen pysähtyminen, etenkin jos useampaa lamaavaa ainetta on otettu yhtä aikaa (Lund ja Vuori 2000). Hengityksen tukeminen kylkiasennolla tai puhalluselvytyksellä pitäisi olla jokaisen käyttäjän tiedossa kuolemien ja aivovaurioiden ehkäisemiseksi. On tärkeää tukea huonosti hengittävän ja syanoottisen potilaan hengitystä maskilla ja varmistaa tarvittaessa avoin ilmatie nieluputkella. Jos potilas herää päivystyksessä, useimmiten riittää muutaman tunnin polikliininen seuranta. Useimmille huumeille ei ole vasta-aineita, joten hoito on oireita parantavaa ja peruselintoimintoja ylläpitävää. Tajuton potilas tarvitsee valvontaa ja monipuolista hoitoa, usein erikoisyksikössä. Laskimokanyyli kannattaa yrittää asettaa valmiiksi myöhempien yllätysten varalta ja toisaalta siksi, että varsinkin amfetamiinijohdosten käyttäjät ovat voineet kuivua stereotyyppisiä liikkeitä pitkään toistaessaan. Ringerin liuos käy hyvin aluksi. Suonensisäisiä huumeita käyttävältä sopivan suonen löytäminen voi olla mahdotonta. Vasta-aineet Arvioitavia asioita Rohinat: keuhkokuume tai sydämen vajaatoiminta Syketaajuus, veranpaine, EKG: hypertensiivinen kriisi, vuotosokki, infarkti Pupillien koko, vapina, levottomuus, orientaatio, harhaisuus, tajunnan tason vaihtelut: myrkytyksen tai vierotusoireiden vaikeusaste Murtumien merkit ja muut vakavat vammat, verenvuodot Varsinaisista vasta-aineista (antidooteista) naloksoni on käytössä useimmissa ambulansseissa. Naloksoni poistaa opiaattien vaikutuksen ja kaikki myrkytysoireet katoavat väliaikaisesti (Ashworth ja Kidd 2001). Poikkeuksena opiaattien joukossa on dekstropropoksifeeni, jonka sydäntoksisia vaikutuksia naloksoni ei poista. Osa opiaateista on hyvin pitkävaikutteisia, minkä vuoksi esimerkiksi metadonimyrkytystapauksessa pitkä seuranta on tarpeen. Liian lyhyen seurannan jälkeen kotiin päästetty potilas saattaa jopa menehtyä myrkytykseen naloksonin vaikutuksen loputtua. Lähes varma merkki opiaattimyrkytyksestä ovat pienet pupillit. Pitkään hengittämättä olleen potilaan pupillit suurenevat sympaattisen aktivaation vuoksi, joten laajat pupillit eivät sulje pois opiaattimyrkytystä. Naloksonin antaminen suoneen aloitetaan pienellä, 0,08 0,8 mg:n annoksella. Jollei se tehoa, annetaan 2 mg:n annos kahden minuutin välein, kunnes potilas herää tai kunnes on annettu 10 mg. Samalla on syytä varoa mahdollisia amfetamiinin vaikutuksia: aggressiivisuutta tai kardiorespiratorisia oireita. Toiseksi yleisimmän väärin käytetyn opiaatin buprenorfiinin reseptoriaffiniteetti on niin voimakas, että sen syrjäyttämiseen tarvitaan tavallista suurempi annos naloksonia (Eissenberg ym. 1996). Buprenorfiini itsessään ei ole toksinen, mutta hengityslama saattaa seurata yhteiskäytössä bentsodiatsepiinien kanssa, jopa molempien aineiden normaaleilla pitoisuuksilla (Reynaud ym. 1998). Uusi superhuume, 3-metyylifentanyyli sitoutuu myös niin tiukasti reseptoriinsa, että naloksoniannoksen täytyy olla suuri. Jos herää epäily aspiraatiosta esimerkiksi hengitysääniä kuunneltaessa, antidoottia ei tule antaa, vaan potilas on intuboitava ja imettävä hengitystiet puhtaaksi. Aspiroinut potilas kuuluu aina keskussairaalahoitoon (Lund ja Vuori 2000). Bentsodiatsepiinien yliannokseen voidaan käyttää flumatseniilia. Sen käyttö vaatii kuitenkin kokemusta, minkä vuoksi sitä käytetään yleensä vain ensihoitoon erikoistuneissa poliklinikoissa (Kivistö ym. 1997). Amfetamiinin yliannostuksen vuoksi hermostuneen potilaan silmäterät ovat laajentuneet ja iho on punainen. Pitkän ja runsaan käytön jälkeen psykoottiset oireet ovat tavallisia. Ne vaihtelevat alkuvaiheen epäluuloisuudesta vaikeampiin paranoidista skitsofreniaa muistuttaviin oireisiin. Psykoottiset oireet on useimmiten akuutisti hoidettavissa bentsodiatsepiinien avulla. Haloperidoli mikstuurana tai lihakseen annet- Päihdepotilas terveyskeskuksen päivystyksessä 313

3 tuna (5 mg kerta-annos) on yleisesti käytetty lisä hyvin levottoman potilaan rauhoittamisessa. Potilaat ovat myös usein väkivaltaisia ja siten vaarallisia. Amfetamiinipsykoosissa oleva potilas voidaan ensihoidon ja somaattisen tarkastuksen jälkeen toimittaa tahdosta riippumattomaan hoitoon. Vakavassa myrkytyksessä saattaa esiintyä myös vaikeita sydänoireita, hypertermiaa ja kouristelua (Ramcharan ym. 1998). Lievää takykardiaa voidaan hoitaa beetasalpaajalla, mutta hypertensiivisen kriisin hoito vaatii yleensä suonensisäisen hoidon keskussairaalassa. EKG:n rekisteröinti kuuluu aina ensihoitoon (Lund ja Vuori 2000). Vieroitusoireet Vaikeimmat ja hengenvaarallisimmat vieroitusoireet aiheutuvat paradoksaalisesti alkoholista. Delirium tremensin hoito diatsepaamikyllästyksen avulla on kuitenkin useimmiten riittävä ja helposti toteutettava hoito (Leppävuori, tässä numerossa). Myös rauhoittavien lääkkeiden vierotusoireisiin liittyvät epileptiset kohtaukset voivat olla vaarallisia. Tämä on myös lääkkeiden pyytäjien tiedossa, ja he vetoavat usein jopa hoitovirheeseen, jos pitkäaikainen lääkitys katkaistaan yhtäkkisesti. Tällaisissa tilanteissa potilas kannattaa ohjata päihdehuollon tai terveyskeskuksen päivävastaanotolle kunnollista hoito- ja vieroitussuunnitelmaa varten. Pieni kerta-annos diatsepaamia (esim. 10 mg) voidaan päivystysluonteisesti antaa mukaan. Kieltäytyminen suuremmista määristä suojelee päivystyspistettä reseptin pyytäjiltä, sillä tieto helpoista noutopisteistä liikkuu nopeasti käyttäjäverkostossa. Lääkkeitä voi useimmiten kieltäytyä kirjoittamasta kokonaan, jos potilaalla on mahdollisuus seuraavana aamuna hakeutua oikeampaan hoitopaikkaan. Amfetamiinit aiheuttavat vain vähän varsinaisia vierotusoireita. Käyttöjakson jälkeen käyttäjät ovat usein kuukaudenkin ajan masentuneita. Masennusoireita ei useimmiten ehditä hoitaa depressiolääkkeillä, koska niiden vaikutus alkaa vasta masennuksen muutenkin parantuessa (Koponen ym., tässä numerossa). Väsyttävistä masennuslääkkeistä voi olla apua unettomuuteen. Moklobemidia kannattaa erityisesti välttää, sillä se aiheuttaa joskus yhteisvaikutuksia amfetamiinien kanssa. Uusin villitys näyttää olevan käyttää moklobemidia ekstaasin»boosterina», tehostamassa sen vaikutusta. Samalla voi syntyä hengenvaarallinen serotoniinisyndrooma. Amfetamiinien käyttäjät ovat usein riippuvaisia suurista bentsodiatsepiiniannoksista. He tarvitsevat rauhoittavia lääkkeitä kaikissa aineiden käyttöön liittyvissä vaiheissa, joten lääkkeet pikemminkin mahdollistavat käytön kuin suojaavat siltä. Käytön alkuvaiheessa lääkkeet tasoittavat amfetamiinien aiheuttamaa levottomuutta, suojaavat yliannoksen tuomilta sivuoireilta ja auttavat käyttöjakson loppuvaiheen unettomaan väsymykseen. Usein käyttäjät sanovat kuitenkin haluavansa lääkkeitä voidakseen olla ilman huumeita, vaikka itse asiassa lääkkeet myös mahdollistavat väärinkäytön jatkumisen. Yleisin hankala tilanne päivystyksessä on rauhoittavien lääkkeiden pyytäminen ja lääkärin kieltäytyminen kirjoittamasta niitä. Jos lääkäri kirjoittaa päihteeksi kelpaavia lääkkeitä, hän ei voi koskaan tietää, menevätkö ne väärinkäyttöön tai jopa myyntiin. Kirjoittaminen tuntuu useimmiten huonommalta ratkaisulta kuin kieltäytyminen. Vieroitus voidaan toteuttaa päihdehuollossa tai päivävastaanotolla pitkäaikaisessa hoitosuhteessa esimerkiksi apteekkisopimuksen turvin annostusta hitaasti pienentäen. Kaoottinen useiden aineiden sekakäyttö vaatii useimmiten laitoshoitoa. Opiaattien pelätyt vierotusoireet eivät kuitenkaan vaaranna niinkään terveyttä kuin hoidossa pysymistä. Vierotusoireiden hoito oireenmukaisilla lääkkeillä on mahdollista joko avohoidossa tai vuodeosastolla. Noradrenergista kiihotustilaa voidaan vaimentaa klonidiinilla, vierotuksen aiheuttamaa levottomuutta bentsodiatsepiineilla ja muita oireita kuhunkin tarvittavalla lääkkeellä (taulukko 2). Persoonallisuushäiriöt Päihteiden käyttöön liittyy runsaasti persoonallisuushäiriöitä. Nacen ym. (1991) arvion mukaan puolella päihdepotilaista esiintyy jonkin 314 P. Laine

4 Taulukko 2. Klonidiinin avulla tapahtuva opiaattivieroitushoito, jonka voi toteuttaa avohoidossa tai vuodeosastolla. Lisäksi tarvitaan useimmiten pahoinvointi-, kipu-, ripuli- ja lihasjännityslääkitystä. Ohje on laadittu heroiinivieroitusta varten. Buprenorfiinin väärinkäyttäjän vieroituksessa hoitoaika voi olla pidempi. Lääkitys Klonidiini 150 µg /2+1 1/2+1/2+1 1/2+1/2+1/2 1/2+0+1/ /2 Diatsepaami 5 mg Päivä persoonallisuushäiriö. Yleisimmät persoonallisuushäiriöt päihteiden käyttäjillä ovat epäsosiaalinen ja epävakaa persoonallisuus (Alaja ym. 1998, Skinstad ja Swain ym. 2001). Persoonallisuushäiriöihin liittyy taipumus käyttää ahdistavissa tilanteissa primitiivisiä defenssimekanismeja, koska kehittyneempiä ei ole tai sairauden ja päihteiden käytön aiheuttama taantuminen lisää näiden mekanismien käyttöä. Avun hakijoilla on usein suurempi hätä kuin henkilökunnasta näyttää. Päihteiden käyttö muuttaa myös aikakäsitystä niin, että aika tuntuu kutistuneen. Käyttäjät elävät tässä hetkessä eivätkä kykene pitkän tähtäyksen suunnitelmiin. Projektio eli taipumus ulkoistaa toimintansa syyt muihin ihmisiin vaikuttaa hoitotilanteessa. Ongelmat eivät potilaan ajatusmaailmassa johdu hänestä itsestään: esimerkiksi lapsen huostaanotto johtuu ymmärtämättömistä sosiaaliviranomaisista ja vankilatuomiot poliiseista, ei omista rikoksista. Kieltäminen antaa luvan olla tuntematta tunnontuskia tuhoisastakaan käytöksestä. Päihteidenkäyttäjällä peruskontaktimuotona on usein pyrkimys käyttää muita ihmisiä hyväksi. Hyväksi käytetyksi tuleminen ja hyväksi käyttäminen voi olla normaalia yleisempää päihteidenkäyttäjien lapsuushistoriassa ja nykyisyydessäkin. Luottamukselliset ihmissuhteet ovat harvinaisia tai niitä ei ole lainkaan. Lääkkeidenkin pyytäminen voi olla vaativaa, mairean imartelevaa, uhkaavaa tai ammattitaitoisen ovelaa, jopa siten johdattelevaa, että lääkäri ikään kuin itse toteaa lääkkeen tarpeen. Tällainen käyttäytyminen on tietysti ärsyttävää päivystävästä lääkäristä, jollei hän huomaa potilaan tiedostamattomia defenssimekanismeja. Potilaat saattavat korostaa vaatimuksiaan myös itsemurhauhkauksilla. Ne saattavat vaikuttaa jopa teatraalisilta, mutta täytyy muistaa, että itsemurhaan tärkeimpiä riskitekijöitä ovat juuri päihtymystila, persoonallisuushäiriöt ja aiemmat itsemurhayritykset. Ehkä hankalimpia defenssimekanismeja päivystystilanteessa ovat projektiivinen ja introjektiivinen identifikaatio. Tällöin hoitava lääkäri saa roolin ainoana ihmisenä, joka voi tässä tilanteessa auttaa, kun potilas yleensä kieltää edellisten hoitopaikkojen kaiken arvon ja ammattitaidon. Messiaanisen tunteen vallassa lääkäri voi tehdä sellaisia asioita, joihin ei normaalisti koskaan ryhtyisi tai jotka ovat yleisen käytännön vastaisia. Hän voi ottaa potilaan nukkumaan päivystyshuoneeseensa, ryhtyä ajamaan potilaan toivomaa normaalikäytännöstä poikkeavaa hoitolinjaa tai kirjoittaa aamuyöstä epäasiallisen suuren määrän rauhoittavia lääkkeitä potilaalle, joka kertoo olevansa seuraavana aamuna lähdössä hyvin pitkälle matkalle. Kokenutkin psykiatri huomaa yleensä vasta jälkeenpäin menneensä mukaan näihin peleihin (G.O. Gabbard, suullinen tiedonanto). Tällöin voi suhtautuminen päihdepotilaisiin muuttua edelleen negatiivisemmaksi. Turvallisuus Huumeiden käyttäjät elävät normaalisti sosiaalisessa ympäristössä, jossa väkivalta on yleistä ja puolustautumiselle on usein tarvetta. Erityisesti väkivaltaan valmistautuva asenne ruokkii väkivaltaista käytöstä näille vihjeille herkissä epäsosiaalisissa henkilöissä. Heihin kehittyy herkkyyttä aistia lähimmäisissä uhkaavia eleitä ja vastata niihin. Lisäksi esimerkiksi amfetamiinit muuttavat pitkään jatkuneen käytön yhteydessä käyttäjänsä paranoidiseksi ja arvaamatto- Päihdepotilas terveyskeskuksen päivystyksessä 315

5 maksi. He ovat usein myös aseistautuneita, mikä täytyy ottaa huomioon. Työturvallisuudesta tulee huolehtia esimerkiksi metallinpaljastimilla ja pitämällä huolta siitä, että päivystyspisteessä on riittävästi henkilökuntaa ja pakenemisreitti on käytettävissä. Uhkaavan potilaan kanssa ei kannata mennä yksinäiseen tutkimushuoneeseen. Mukaan voi pyytää avustavaa henkilökuntaa tai potilas voidaan jopa tutkia alustavasti käytävällä, missä apu on tarvittaessa lähellä. Myös poliisin paikalle kutsuminen jo ennalta rauhoittaa tilannetta, jos esimerkiksi amfetamiinipsykoosissa oleva henkilö on jo vastaanotolle ilmoittautuessaan uhkaava. Suurin osa päihdepotilaista on toki rauhallisia ja yhteistyökykyisiä. Hoitosuhteen luominen Ristiriidat korostuvat, jos potilaan ja lääkärin käsitykset hoidon tavoitteista ovat erilaiset. Käyttäjät ovat tottuneet etsimään välitöntä mielihyvää, lyhyen aikavälin ratkaisuja seurauksista välittämättä. Hoitavat henkilöt sen sijaan edustavat psyykkisesti kypsempää hoitolinjaa, korostavat pitkäaikaista elämänlaadun paranemista ja välttävät pahentamasta ongelmia. Suurin osa päihdepotilaista on kuitenkin apua hakevia ja avun tarpeessa olevia ihmisiä. Luottamukselliseksi muodostuva potilas-lääkärisuhde voi näillä potilailla olla elämän ensimmäinen luottamuksellinen ihmissuhde, joka antaa mallin muiden vastaavien suhteiden kehittymiselle. Yhteisen päämäärän löytäminen saattaa vaatia taitoa. Varsinkin pitkään päihteitä käyttäneet ovat huomanneet aineiden haitat, ja heissä on herännyt halu tasapainoiseen elämään. Useimmat haaveilevat asunnosta, työpaikasta ja perheestä. Jos he ovat jo näitä joskus saavuttaneet, on niiden tavoittaminen uudelleen helpompaa kuin kasvaa aikuiseksi kokonaan alusta. Aidon kiinnostuksen herättäminen itsessä potilasta kohtaan voi vaatia vielä enemmän lääkäriltä. Jokaisesta potilaasta on kuitenkin löydettävissä jokin positiivinen piirre, jota voi arvostaa ja jonka varaan hoitosuhde on mahdollista rakentaa. Itse asiassa useimpien päihteidenkäyttäjien elämänkohtalot ovat hyvin värikkäitä, ja potilaista kiinnostuminen on helppoa, jos luottamus on mahdollista. Kirjallisuutta Alaja R, Seppä K, Sillanaukee P, ym. Physical and mental comorbidity of substance use disorders in psychiatric consultations. European Consultation-Liaison Workgroup. Alcohol Clin Exp Res 1998;22: Alaja R, Tienari P, Seppä K, ym. Patterns of comorbidity in relation to functioning (GAF) among general hospital psychiatric referrals. European Consultation-Liaison Workgroup. Acta Psychiatr Scand 1999;99: Ashworth AJ, Kidd A. Take home naloxone for opiate addicts. Apparent advantages may be balanced by hidden harms. BMJ 2001;20: 323(7318):935. Eissenberg T, Greenwald MK, Johnson RE, Liebson IA, Bigelow GE, Stitzer ML. Buprenorphine's physical dependence potential: antagonistprecipitated withdrawal in humans. J Pharmacol Exp Ther 1996; 276(2): Kivistö K, Kinos M, Neuvonen P. Antidootit myrkytysten hoidossa. Suom Lääkäril 1997;52(9):963. Kuoppasalmi K, Heinälä P, Lönnqvist J. Opioideihin liittyvät häiriöt. Kirjassa: Jouko Lönnqvist, Martti Heikkinen, Markus Henriksson, Mauri Marttunen, Timo Partonen, toim. Psykiatria. 2. painos. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim, 2001, s Lund V, Vuori A. Huumemyrkytyspotilaan ensihoito. Duodecim 2000; 116(15): Nace EP, Davis CW, Gaspari JP. Axis II comorbidity in substance abusers. Am J Psychiatry 1991:148; Skinstad AH, Swain A. Comorbidity in a clinical sample of substance abusers. Am J Drug Alcohol Abuse 2001;27(1): Ramcharan S, Meenhorst PL, Otten JM, ym. Survival after massive ecstasy overdose. J Toxicol Clin Toxicol 1998;36(7): Raynaud M, Petif G, Potard D, Courty P. Six deaths linked to concomitant use of buprenorphine and benzodiazepines. Addiction 1998;93: PEKKA LAINE, LL, erikoislääkäri, ma. apulaisopettaja pekka.laine@oulu.fi OYS Psykiatrian klinikka Oulun yliopisto 316

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Palliatiivisella sedaatiolla tarkoitetaan sitä, että kuolevaa potilasta rauhoitetaan

Lisätiedot

HUS Riippuvuuspsykiatria. Tietoa korvaushoidosta - buprenorfiini

HUS Riippuvuuspsykiatria. Tietoa korvaushoidosta - buprenorfiini HUS Riippuvuuspsykiatria Tietoa korvaushoidosta - buprenorfiini HUS Riippuvuuspsykiatria korvaushoito Välskärinkatu 6, 1. krs, PL 590, 00029 HUS puh. 09 471 75482 Vieraile verkkosivustollamme osoitteessa:

Lisätiedot

METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ

METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ Oulun kaupungin päihdeklinikka Kiviharjuntie 5 90230 Oulu METADON KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ Oulun seudun ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Niskasaari Anne Näppä Marja Olet vapaa, jos elät niin kuin

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Lähteet Mueser et al. 2003. Integrated treatment for dual disorders: a guide to effective practice. Guilford

Lisätiedot

Lasse Rantala Mielenterveyden ensiapu: PÄIHTEET JA PÄIHDERIIPPUVUUDET. Vaasa opisto 21.2.2008 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Lasse Rantala Mielenterveyden ensiapu: PÄIHTEET JA PÄIHDERIIPPUVUUDET. Vaasa opisto 21.2.2008 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Lasse Rantala Mielenterveyden ensiapu: PÄIHTEET JA PÄIHDERIIPPUVUUDET Vaasa opisto 21.2.2008 Päihteet ja päihderiippuvuus Tavallisimmat syyt hoitoon hakeutumiselle päivystyksenomaisesti: yliannos vieroitusoireet

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Jyrki Tuulari 8.2.2012 psykologi Välittäjä 2013/Pohjanmaa-hanke Itsemurhayritys Itsemurhayritykseen päätyy jossakin elämänvaiheessa ainakin 3-5 % väestöstä Riski on

Lisätiedot

Mielenterveyden ensiapu. Päihteet ja päihderiippuvuudet. Lasse Rantala 25.9.2007

Mielenterveyden ensiapu. Päihteet ja päihderiippuvuudet. Lasse Rantala 25.9.2007 Mielenterveyden ensiapu Päihteet ja päihderiippuvuudet Lasse Rantala 25.9.2007 Päihteet ja päihderiippuvuudet laiton huumekauppa n. 1 000 miljardia arvo suurempi kuin öljykaupan, mutta pienempi kuin asekaupan

Lisätiedot

G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11.

G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11. G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11.2008 Vaasa 1 Nuoret aikuiset ja päihteet päihteiden käyttö runsaimmillaan 20

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Mini-interventio erikoissairaanhoidossa. 12.10.2011 Riitta Lappalainen - Lehto

Mini-interventio erikoissairaanhoidossa. 12.10.2011 Riitta Lappalainen - Lehto Mini-interventio erikoissairaanhoidossa 12.10.2011 Riitta Lappalainen - Lehto Kuuluuko interventio erikoissairaanhoitoon? - Sairaalassa potilaiden tulosyyn taustalla usein päihteiden käyttö (n. 20 %:lla

Lisätiedot

PÄIHTEIDEN KÄYTTÄJÄT ENSIHOIDOSSA

PÄIHTEIDEN KÄYTTÄJÄT ENSIHOIDOSSA PÄIHTEIDEN KÄYTTK YTTÄJÄT ENSIHOIDOSSA YLEISTÄ Vakavia myrkytyksiä n. 2000/vuosi Puolet johtaa kuolemaan Tehohoitoon 800 Suurin osa kuolee ennen ensihoitoon pääp ääsyä Hoitoon pääp äässeiden kuolleisuus

Lisätiedot

Gammahydroksibutyraatti- ja opioidiyliannostusten sairaalan ulkopuolinen ensihoito Helsingissä

Gammahydroksibutyraatti- ja opioidiyliannostusten sairaalan ulkopuolinen ensihoito Helsingissä Gammahydroksibutyraatti- ja opioidiyliannostusten sairaalan ulkopuolinen ensihoito Helsingissä Päihdelääketieteen yhdistyksen koulutuspäivät 1.11.2012 James Boyd HYKS Ensihoito, Helsinki HYKS Sisätaudit,

Lisätiedot

HUS Riippuvuuspsykiatria. Tietoa korvaushoidosta - metadoni

HUS Riippuvuuspsykiatria. Tietoa korvaushoidosta - metadoni HUS Riippuvuuspsykiatria Tietoa korvaushoidosta - metadoni HUS Riippuvuuspsykiatria korvaushoito Välskärinkatu 6, 1. krs, PL 590, 00029 HUS puh. 09 471 75482 Vieraile verkkosivustollamme osoitteessa: www.hus.fi

Lisätiedot

Bentsodiatsepiiniriippuvaisen hoidon toteuttaminen avoterveydenhuollossa

Bentsodiatsepiiniriippuvaisen hoidon toteuttaminen avoterveydenhuollossa Bentsodiatsepiiniriippuvaisen hoidon toteuttaminen avoterveydenhuollossa J-P. Visapää, LL Kymenlaakson A-klinikkatoimi Helsingin Diakonissalaitos, Huumepäivystysosasto Taustaa Suurin osa suomalaisista

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Erilaiset päihteet, niiden vaikutukset ja miten tunnistaa niiden käyttö. Anneli Raatikainen 3.2.2015

Erilaiset päihteet, niiden vaikutukset ja miten tunnistaa niiden käyttö. Anneli Raatikainen 3.2.2015 Erilaiset päihteet, niiden vaikutukset ja miten tunnistaa niiden käyttö Anneli Raatikainen 3.2.2015 AIHEITA: - Päihdeongelman kehittyminen - Eri päihteiden vaikutuksia - Päihteiden käytön tunnistaminen

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari 25.9.2007 1 MITÄ MASENNUKSELLA TARKOITETAAN? Masennustila eli depressio on yleinen ja uusiutuva mielenterveyden häiriö, joka ei ole sama asia kuin arkipäiväinen surullisuus tai alakuloisuus.

Lisätiedot

Versio 8, TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute

Versio 8, TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL -NENÄSUMUTE SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Muuttunut päihdekäytön profiili

Muuttunut päihdekäytön profiili LT Kaarlo Simojoki A-klinikkasäätiö, johtava ylilääkäri email: kaarlo.simojoki@a-klinikka.fi Gsm: 040-5731083 Twitter: @kaarlosimojoki Esityksen Opioidivieroituksen nimi tulee tähän kliininen toteutus

Lisätiedot

PALLIATIIVINEN SEDAATIO

PALLIATIIVINEN SEDAATIO PALLIATIIVINEN SEDAATIO Juha Nevantaus Osastonylilääkäri Keski-Suomen Keskussairaala 28.11.2013 Päätös saattohoitoon siirtymisestä tehdään neuvotellen potilaan kanssa ja merkitään selkeästi sairauskertomukseen.

Lisätiedot

LÄHELLÄ IHMISTÄ, NOPEASTI JA TEHOKKAASTI

LÄHELLÄ IHMISTÄ, NOPEASTI JA TEHOKKAASTI POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS LÄHELLÄ IHMISTÄ, NOPEASTI JA TEHOKKAASTI Pohjois-Karjalan pelastuslaitospetteri Hakkarainen Lääkintämestari 1 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS SAIRAANKULJETUKSEN TUOTTAJANA

Lisätiedot

Haasteita ja mahdollisuuksia

Haasteita ja mahdollisuuksia Haasteita ja mahdollisuuksia Klaus Lehtinen Psykiatrian toimialuejohtaja TAYS 10.3.2010 1 Muut Liikuntaelins. Vammat Hengitys Neurologia Psykiatria Syöpä Sydän ja veris. Psykoosit Vaikeat persoonallisuushäiriöt

Lisätiedot

Opas sädehoitoon tulevalle

Opas sädehoitoon tulevalle Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala

Lisätiedot

Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä?

Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä? Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä? Saija Turtiainen Psykiatrian erikoislääkäri, HYKS Päihdepsykiatrian klinikka Asiantuntijalääkäri, Keva Asiantuntijalääkäri, Valvira 7.3.2014 Lopettaa vai

Lisätiedot

ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS.

ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS. ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS. Esti Laaksonen Yleislääketieteen erikoislääkäri Päihdelääketieteen erityispätevyys Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Lääkärikeskus Mehiläinen Turku estlaa@utu.fi Sidonnaisuudet:

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

Lääketieteellinen vs. sosiaalinen näkökulma päihdetyössä

Lääketieteellinen vs. sosiaalinen näkökulma päihdetyössä Lääketieteellinen vs. sosiaalinen näkökulma päihdetyössä Päihdetiedotusseminaari Lääkkeet huumeina ja hoitokeinoina Berliini 4.-7.9.2008 Mikko Salaspuro Professori (emeritus) Helsingin yliopisto EI OLE

Lisätiedot

Version 6, 14 August Etukansi. TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute

Version 6, 14 August Etukansi. TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute Etukansi TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL -NENÄSUMUTE SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.

Lisätiedot

Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK

Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Ensiapukoulutus seuratoimijat 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Tavoitteet Elottomuuden tunnistaminen hengitys Tajuttomuus / Elottomuus 112 aktivointi PPE Hengitys Normaali hengitys on rauhallista, tasaista,

Lisätiedot

TIIVISTETTY TOIMINTAOHJE LÄÄKÄREILLE LÄÄKKEELLISEN AVOKATKAISUN

TIIVISTETTY TOIMINTAOHJE LÄÄKÄREILLE LÄÄKKEELLISEN AVOKATKAISUN TIIVISTETTY TOIMINTAOHJE LÄÄKÄREILLE LÄÄKKEELLISEN AVOKATKAISUN TOTEUTTAMISEKSI YHDESSÄ A-KLINIKAN KANSSA Lääkkeellinen avokatkaisu on yksi A-klinikalla toteutettavista hoitomuodoista. Sen tavoitteena

Lisätiedot

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Päihdelääketieteen päivät 2013 Mika Lehtonen projektipäällikkö, SM, poliisiosasto 12.3.2013 Ampuma-aseet Suomessa noin 1,6 miljoonaa ampuma-asetta noin

Lisätiedot

esimerkkipakkaus aivastux

esimerkkipakkaus aivastux esimerkkipakkaus aivastux Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle Aivastux 10 mg tabletit setiritsiini Lue tämä pakkausseloste huolellisesti ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen, sillä se sisältää sinulle

Lisätiedot

Oulun kaupungin päihdepalvelut. Liisa Ikni

Oulun kaupungin päihdepalvelut. Liisa Ikni Oulun kaupungin päihdepalvelut Liisa Ikni Ehkäisevä päihdetyö Neuvontaa, tukea, tietoa, teemaviikkoja, kampanjoita, kursseja ja ryhmiä Taitolaji ryhmä alkoholinkäytöstään huolestuneille Tupakasta luopumisryhmä

Lisätiedot

Vanhukset ja psyykenlääkehoito. Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015

Vanhukset ja psyykenlääkehoito. Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015 Vanhukset ja psyykenlääkehoito Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015 Sidonnaisuudet Luentopalkkio: Medivir, Professio, Pfizer Advisory board: Servier, Takeda Palkkaa/palkkioita: Fimea, Valvira, Kustannus

Lisätiedot

Vanhus päivystyspotilaana. TPA Tampere: Vanhus päivystyspotilaana

Vanhus päivystyspotilaana. TPA Tampere: Vanhus päivystyspotilaana Vanhus päivystyspotilaana 1 Perustieto Päivystyksen käytön perusteet Esitiedot Mitä tehdä ennen konsultaatiota? Mitä mukaan päivystykseen Milloin päivystykseen ja milloin ei? Edut ja haitat Syventävätieto

Lisätiedot

Alkoholivieroituksessa käytettävä lääkehoito

Alkoholivieroituksessa käytettävä lääkehoito Päihteet, terveys ja erityispalvelut -ajankohtaispäivät Juvenes, Tampere Alkoholivieroituksessa käytettävä lääkehoito Pekka Heinälä 29.1.2010 ALKOHOLINKULUTUS SATAPROSENTTISENA ALKOHOLINA HS 151209 1 Käypä

Lisätiedot

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC)

Lisätiedot

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa?

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? Jaakko Valvanne Geriatrian professori 31.8.2015 Miksi hoitopaikkasiirroista keskustellaan? Tamperelaiset

Lisätiedot

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Yhtenäiset potilastiedot. Terveydenhoito saa uudet mahdollisuudet käyttää tietojasi.

Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Yhtenäiset potilastiedot. Terveydenhoito saa uudet mahdollisuudet käyttää tietojasi. Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa Yhtenäiset potilastiedot. Terveydenhoito saa uudet mahdollisuudet käyttää tietojasi. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Moni tekijä vaikuttaa vointiisi. Mitä paremmin

Lisätiedot

Päihteiden käytön katkaiseminen on taitolaji

Päihteiden käytön katkaiseminen on taitolaji Päihteiden käytön katkaiseminen on taitolaji Pienet pohjalaiset Päihdepäivät Seinäjoki 17.11.2008 Antti Holopainen Ylilääkäri Järvenpään sosiaalisairaala Sisältöä Miten syntyy katkaisemisen tarve? Mitä

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Parempi kokonaisuus.

Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Parempi kokonaisuus. Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa Yhtenäiset potilastiedot. Terveydenhoito saa uudet mahdollisuudet käyttää tietojasi. Parempi kokonaisuus. Potilastietojen yhdistäminen otetaan nyt käyttöön

Lisätiedot

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan

Lisätiedot

Ikääntyminen ja alkoholi

Ikääntyminen ja alkoholi Ikääntyminen ja alkoholi Mauri Aalto dos, psyk el Järvenpään sosiaalisairaala ja Kansanterveyslaitos Katsaus on laadittu osana Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittamaa Liika on aina liikaa - ikääntyminen

Lisätiedot

Annosta tulee muuttaa eläimillä, joilla on munuaisten tai maksan vajaatoiminta, koska haittavaikutusriski on suurentunut.

Annosta tulee muuttaa eläimillä, joilla on munuaisten tai maksan vajaatoiminta, koska haittavaikutusriski on suurentunut. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Metomotyl vet 2,5 mg/ml injektioneste, liuos kissoille ja koirille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS 1 millilitra sisältää: Vaikuttava aine: metoklopramidi (hydrokloridimonohydraattina)

Lisätiedot

EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS

EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS bukkaalinen fentanyylitabletti Sinulle on määrätty Effentora -lääkettä syövän läpilyöntikipukohtausten hoitoon. Tämän esitteen

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

Päihderiippuvaisen työkyvyn arvioinnin suositukset ja. käytännön sudenkuopat. Raija Kerätär 17.11.2015

Päihderiippuvaisen työkyvyn arvioinnin suositukset ja. käytännön sudenkuopat. Raija Kerätär 17.11.2015 Päihderiippuvaisen työkyvyn arvioinnin suositukset ja käytännön sudenkuopat Raija Kerätär 17.11.2015 www.oorninki.fi Alkoholiriippuvuuden esiintyvyys Alkoholiriippuvuus ja haitallinen käyttö 5,4% Suomessa

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF

Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF POTILAAN TIEDOTE Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF Arvoisa potilas, Tiedustelemme halukkuuttanne osallistua seuraavassa esitettävään tutkimukseen. Tutkimuksen tausta Idiopaattiset keuhkoparenkyymisairaudet

Lisätiedot

Lääkkeiden päihdekäyttö ja valvonta. Erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, VTT III Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi

Lääkkeiden päihdekäyttö ja valvonta. Erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, VTT III Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi Lääkkeiden päihdekäyttö ja valvonta Erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, VTT III Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi Uusi vanha ongelma Nuorison kokeilut kodin lääkekaapista löytyvillä lääkkeillä.

Lisätiedot

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti

Lisätiedot

Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalla lääkärille Tarkistuslista hoidon jatkuvaan seurantaan mahdollisessa web-pohjaisessa jakelussa

Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalla lääkärille Tarkistuslista hoidon jatkuvaan seurantaan mahdollisessa web-pohjaisessa jakelussa Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalla lääkärille Tarkistuslista hoidon jatkuvaan seurantaan mahdollisessa web-pohjaisessa jakelussa Tarkistuslista 2 tarkistuslista Attentin 5mg tabletti

Lisätiedot

Version 6, 5 October TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl nenäsumute, kerta annospakkaus

Version 6, 5 October TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl nenäsumute, kerta annospakkaus TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl nenäsumute, kerta annospakkaus TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL NENÄSUMUTE KERTA ANNOSPAKKAUKSESSA SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON Hyvä apteekkilainen

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Valmisteyhteenveto on luettava huolellisesti ennen Bupropion Sandoz -valmisteen

Lisätiedot

Päihdeongelmaisen työkyky. Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 9.3.2012

Päihdeongelmaisen työkyky. Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 9.3.2012 Päihdeongelmaisen työkyky Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 9.3.2012 Työkyvyn arvio Työkyvyttömyys Juridinen käsite, johon aina liittyy lääketieteellinen arvio Sairaus-kudosvaurio-toimintakyvyn

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Revertor vet 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS

VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Revertor vet 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Revertor vet 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS 1 ml injektionestettä sisältää: Vaikuttava aine: Atipametsolihydrokloridi

Lisätiedot

Sh Taina Jankari Sh Miia Sepponen TYKS Neurotoimialue 13.4.2016

Sh Taina Jankari Sh Miia Sepponen TYKS Neurotoimialue 13.4.2016 Sh Taina Jankari Sh Miia Sepponen TYKS Neurotoimialue 13.4.2016 Sekavuus eli delirium Delirium eli äkillinen sekavuustila on elimellisten tekijöiden aiheuttama aivotoiminnan häiriö Laaja-alainen huomio-

Lisätiedot

APTEEKKI- SOPIMUKSET. Ohjeistus apteekeille ja lääkäreille

APTEEKKI- SOPIMUKSET. Ohjeistus apteekeille ja lääkäreille APTEEKKI- SOPIMUKSET Ohjeistus apteekeille ja lääkäreille Suomen Apteekkariliitto, päivitys 7.11.2017 APTEEKKISOPIMUKSET OHJEISTUS LÄÄKÄREILLE JA APTEEKEILLE 1 Yleistä apteekkisopimuksesta Apteekkisopimuskäytäntö

Lisätiedot

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa 4.6.2019 Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut / Mika Rautanen, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, vs. ylilääkäri 1 PSYKIATRINEN

Lisätiedot

KAKSOISDIAGNOOSI- POTILAIDEN INTEGROITU HOITO

KAKSOISDIAGNOOSI- POTILAIDEN INTEGROITU HOITO KAKSOISDIAGNOOSI- POTILAIDEN INTEGROITU HOITO ESITYKSEN SISÄLTÖ Kaksoisdiagnoosi? Muna vai kana? Integroitu hoito? TERVEYTTÄ LAPISTA 2013 5.9.2013 Solja Niemelä Psykiatrian professori (ma.), ylilääkäri

Lisätiedot

Peruselintoimintojen häiriöiden varhainen tunnistaminen ABCDE -menetelmän ja MEWS kriteerien avulla

Peruselintoimintojen häiriöiden varhainen tunnistaminen ABCDE -menetelmän ja MEWS kriteerien avulla Peruselintoimintojen häiriöiden varhainen tunnistaminen ABCDE -menetelmän ja MEWS kriteerien avulla Suomen Poliklinikkasairaanhoitajat ry opintopäivät 16.2.2017 Apulaisosastonhoitaja Heidi Rantala Haartmanin

Lisätiedot

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on

Lisätiedot

Päihteiden käyttö muu haitallinen käyttäytyminen terveys sosiaalinen tilanne voimavarat hoito

Päihteiden käyttö muu haitallinen käyttäytyminen terveys sosiaalinen tilanne voimavarat hoito TILANNEARVIO - Millainen tilanteesi on nyt? Päihteiden käyttö muu haitallinen käyttäytyminen terveys sosiaalinen tilanne voimavarat hoito Tilannearvio auttaa sinua oman tilanteesi tarkastelussa ja arvioinnissa

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 NEUROPSYKIATRIAN OSASTO 21 MUUTTO PSYKIATRIAKESKUKSEEN MARRASKUUSSA 2016 Neuropsykiatrisia potilasryhmiä:

Lisätiedot

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen 1 Perustieto Tietää, miksi verenohennushoitoa käytetään Käytettävät lääkkeet Verenohennushoidon komplikaatiot ja niiden hoito

Lisätiedot

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

Vammapotilaan kivunhoito, Jouni Kurola erikoislääkäri, KYS

Vammapotilaan kivunhoito, Jouni Kurola erikoislääkäri, KYS 1 Vammapotilaan kivunhoito Jouni Kurola KYS Vammautuneen erityispiirteet Tajunnan muutokset Hengitystie-ongelmat Hengitysongelmat Verenkierron epävakaus Erilaiset vammat Yksittäiset raajavammat kivunhoito

Lisätiedot

Huumeiden käytön lopettamiseen vaikuttaneet tekijät

Huumeiden käytön lopettamiseen vaikuttaneet tekijät Huumeiden käytön lopettamiseen vaikuttaneet tekijät Sanni Joutsenlahti 1 Päihdepäivät 13.5.2014 Huumeiden käytöstä on haittaa käyttäjälle itselleen mm. terveydellisten, taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien

Lisätiedot

Somaattisen sairauden poissulkeminen

Somaattisen sairauden poissulkeminen Psykoosit Psykoosit Yleisnimitys: todellisuudentaju selvästi vääristynyt ongelma, jossa ihmisellä on heikentynyt kyky erottaa aistien kautta tulevat ärsykkeet omista mielikuvista vaikeus erottaa, mikä

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Koira Lievän tai kohtalaisen sisäelimiin liittyvän kivun lievittämiseen. Rauhoittamiseen yhdessä medetomidiinin kanssa.

VALMISTEYHTEENVETO. Koira Lievän tai kohtalaisen sisäelimiin liittyvän kivun lievittämiseen. Rauhoittamiseen yhdessä medetomidiinin kanssa. VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Torphasol vet 4 mg/ml injektioneste, liuos koiralle ja kissalle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml sisältää: Vaikuttava aine: Butorfanoli (butorfanolitartraattina

Lisätiedot

Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus

Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus Sirpa Tuomela-Jaskari päihdepalvelujen suunnittelija, YTM Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA Puh. 83 277 Email: sirpa.tuomela-jaskari@seamk.fi

Lisätiedot

Mauri Aalto Professori, ylilääkäri TaY, THL, EPSHP

Mauri Aalto Professori, ylilääkäri TaY, THL, EPSHP Mauri Aalto Professori, ylilääkäri TaY, THL, EPSHP } Bentsodiatsepiineihin liittyvä fyysinen ja psyykkisen riippuvuuden kehittyminen, luonne ja vaikeusaste vaihtelevat potilaasta toiseen } Fyysinen riippuvuus

Lisätiedot

Fimea kehittää, arvioi ja informoi

Fimea kehittää, arvioi ja informoi Fimea kehittää, arvioi ja informoi SELKOTIIVISTELMÄ JULKAISUSARJA 4/2012 Eteisvärinän hoito Verenohennuslääke dabigatraanin ja varfariinin vertailu Eteisvärinä on sydämen rytmihäiriö, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

KASVOJEN ALUEEN PAHOINPITELYVAMMAT. Mikko Aho Osastonylilääkäri Savonlinnan Keskussairaala

KASVOJEN ALUEEN PAHOINPITELYVAMMAT. Mikko Aho Osastonylilääkäri Savonlinnan Keskussairaala KASVOJEN ALUEEN PAHOINPITELYVAMMAT Mikko Aho Osastonylilääkäri Savonlinnan Keskussairaala SO WHAT!? YLEISIMMÄT VAMMATYYPIT KNK-LÄÄKÄRIN OSUUS, HOIDOT ENSIHOITO HOIDON KIIREELLISYYS? KASVOVAMMAT Suomessa

Lisätiedot

Opiaattikorvaushoito

Opiaattikorvaushoito Opiaattikorvaushoito Lainsäädäntö Hoito perustuu Sosiaali- ja terveysministeriön asetukseen (33/2008) Korvaushoidolla tarkoitetaan opioidiriippuvaisen hoitoa, jossa käytetään apuna buprenorfiinia tai metadonia

Lisätiedot

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA 1/5 ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA KESKEISET TEKIJÄT: o Sepelvaltimon tukos / ahtautuminen (kuva 1,sivulla 5) o Tromboottinen

Lisätiedot

ESITIETOKAAVAKE UNIAPNEAEPÄILYN VUOKSI TUTKIMUKSIIN TAI VASTAANOTOLLE TULEVALLE

ESITIETOKAAVAKE UNIAPNEAEPÄILYN VUOKSI TUTKIMUKSIIN TAI VASTAANOTOLLE TULEVALLE ESITIETOKAAVAKE UNIAPNEAEPÄILYN VUOKSI TUTKIMUKSIIN TAI VASTAANOTOLLE TULEVALLE Lukekaa kysymykset huolellisesti ja pyrkikää vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Kysymykset selvittävät teillä epäiltyyn sairauteen

Lisätiedot

Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen

Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen Info tupakoinnin lopettamisen kurssista Margita Strandberg-Heinonen 1 LÄÄKKEET JOITA KÄYTETÄÄN TUPAKASTA VIEROITUKSEEN Nikotiinipurukumi Nikotiinipurukumi antaa aktiivista tukea ja auttaa lopettamaan tupakan

Lisätiedot

AJOTERVEYDEN ARVIOINTI

AJOTERVEYDEN ARVIOINTI AJOTERVEYDEN ARVIOINTI PÄIHDELÄÄKÄRIN NÄKÖKULMASTA MONEN TEKIJÄN TASAPAINOILUA Poliisiammattikorkeakoulu 26.10.2016 Reijo Laitinen Psykiatrian erikoislääkäri A-klinikkasäätiö Sisä-Suomen palvelualue Hämeenlinna,

Lisätiedot

Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin

Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Huom: Nämä muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin on laadittu lausuntopyyntömenettelyssä. Direktiivin 2001/83/EY

Lisätiedot

Version 6, 14 August Etukansi. MÄÄRÄÄMISOHJE LÄÄKÄRILLE Instanyl -nenäsumute

Version 6, 14 August Etukansi. MÄÄRÄÄMISOHJE LÄÄKÄRILLE Instanyl -nenäsumute Etukansi MÄÄRÄÄMISOHJE LÄÄKÄRILLE Instanyl -nenäsumute Sisäsivut TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL -NENÄSUMUTE SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

PENTHROX (metoksifluraani) Ohjeita lääkkeen antamiseen

PENTHROX (metoksifluraani) Ohjeita lääkkeen antamiseen PENTHROX (metoksifluraani) TÄRKEÄÄ TIETOA RISKIEN MINIMOINNISTA TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE LUE HUOLELLISESTI ENNEN METOKSIFLURAANIN ANTAMISTA ÄLÄ HÄVITÄ Hyvä terveydenhuollon ammattilainen, Alla

Lisätiedot

INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute

INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute ETUKANSI INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA INSTANYL -VALMISTEESTA Tutustu huolellisesti tähän oppaaseen ja lue lääkepakkauksessa oleva pakkausseloste

Lisätiedot

Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista?

Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista? Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista? Päivi Rautava Ehkäisevän terveydenhuollon professori Turun yliopisto Puhelin +35850 3005846 Sähköpostit rautava@utu.fi tai paivi.rautava@tyks.fi

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet 0-17-vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet

Lisätiedot

Sairaus vai paha tapa? Päivi Rautio 16.12.2011

Sairaus vai paha tapa? Päivi Rautio 16.12.2011 Sairaus vai paha tapa? Päivi Rautio 16.12.2011 Sairaus Paha tapa pystytään hoitamaan parantumaton; miten hoidetaan? pystytään muuttamaan muuttumaton; miten hoidetaan? Miten tietoinen olen 1. omista asenteistani?

Lisätiedot

Zopiclone Orion. Päivämäärä: , Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Zopiclone Orion. Päivämäärä: , Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Zopiclone Orion Päivämäärä: 16.11.2016, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Unettomuus on yleinen unihäiriö,

Lisätiedot