Sofian kannatusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sofian kannatusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016"

Transkriptio

1 Sofian kannatusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA

2 2 Sofia-opisto Sofian kannatusyhdistys ry 1 JOHDANTO Sofia-opisto on Aurinkorannikolla sijaitseva, vapaata sivistystyötä edustava aikuisoppilaitos, jonka perustehtävänä on korkeatasoisten koulutuspalvelujen tarjoaminen Aurinkorannikolla asuville suomalaisille. Sofia-opiston toiminta alkoi Sofia -hankkeena vuonna 2005, jolloin toteutettiin Aurinkorannikon suomalaisia koskeva koulutustarvetutkimus. Hankemuotoinen toiminta päättyi vuoden 2008 lopussa. Vuodesta 2009 alusta lähtien toimintaa on ylläpitänyt Sofian kannatusyhdistys ry ja toimintaa on toteutettu Sofia-opisto nimellä. 2 SOFIA-OPISTON TOIMINTA-AJATUS, ARVOT, STRATEGIAT JA TAVOITTEET Laki vapaasta sivistystyöstä toteaa, että: Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. (Laki vapaasta sivistystyöstä 632/1998; 1765/2009, 1) Samassa laissa todetaan myös, että:

3 Kansalaisopistot ovat paikallisiin ja alueellisiin sivistystarpeisiin pohjautuvia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. (Laki vapaasta sivistystyöstä 632/1998; 1765/2009, 2) 2.1 Toiminta-ajatus Lakitekstistä, Sofia-opiston erityisolosuhteisiin liittyvistä sivistystarpeista sekä opiston perustehtävästä on johdettu Sofia-opiston toiminta-ajatus. Sofia-opiston toiminta-ajatus eli missio on tarjota korkeatasoisia koulutuspalveluja Aurinkorannikolla asuville suomalaisille. Koulutustarjonta on avointa kaikille koulutustasosta tai lähtötilanteesta riippumatta. 2.2 Arvot Sofia-opiston arvot on määritelty seuraavasti: elinikäinen oppiminen monikulttuurisuus asiakaslähtöisyys tasa-arvo avoimuus yhteisöllisyys Elinikäinen oppiminen viittaa kaikkeen yksilön elämän aikana toteutuvaan oppimiseen. On nimetty monia syitä elinikäisen oppimisen tärkeydelle, mm. aktiivisen kansalaisuuden edistäminen, syrjäytymisen ehkäiseminen, kansainvälisyysosaaminen, yksilön hyvän elämän mahdollistaminen, yleissivistyksen haaste ja eri eläntilanteista toiseen siirtymisten tukeminen. Lisäksi on osoitettu, että elinikäisellä oppimisella on merkittävä vaikutus aivojen toimintakyvyn ylläpidolle ja mielenterveydelle. Sofia-opisto tarjoaa monia mahdollisuuksia elinikäisen oppimisen toteutumiselle.

4 4 Monikulttuurisuus viittaa monikulttuuriseen ympäristöön, joka koostuu eri kulttuurien edustajista. Usein käytetään myös käsitettä interkulttuurisuus, jolla viitataan positiiviseen vuorovaikutukseen eri kulttuuriryhmien välillä. Monikulttuurisessa ympäristössä toimimisessa tarvitaan erilaisia taitoja, mm. dialogitaidot, vuorovaikutustaidot, kulttuurinen lukutaito ja kielitaito. Sofia opistolla monikulttuurisuuden huomioiminen ja monikulttuuriseksi yksilöksi kasvaminen nähdään tärkeiksi asioiksi ja opiskelijoita halutaan tukea kotoutumaan vieraassa maassa niin, että integraatio voi toteutua. Integraatiolla tarkoitetaan sellaista kotoutumista, jossa yksilöllä on positiivinen, pohdittu suhde ja kontakteja sekä lähtömaahan että uuteen maahan. Asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan opiskelijoiden yksilöllisten toiveiden, tarpeiden ja erityistilanteen huomioimista. Erityistilanne liittyy Sofiaopiston kohdalla paljolti siihen, että opisto sijaitsee Espanjassa. Tämä aiheuttaa opetukselle haasteita liittyen mm. uuteen maahan kotoutumiseen. Valtaosa opiskelijoista on eläkeiässä ja asuu alueella vain osan vuotta, mutta toisaalta pysyvästi Espanjassa asuvien työikäisten osuus on kasvussa. Osa opiskelijoista viettää Espanjassa vuorotteluvapaata tai on muutaman kuukauden lomalla. Kaikilla näillä ryhmillä on omat erityistarpeensa ja yksilölliset toiveensa, jotka pyritään huomioimaan. Koulutustarvekartoituksen, kyselyjen ja palautteiden avulla selvitetään oppimistarpeita. Tasa-arvolla tarkoitetaan Sofia-opistolla erityisesti sivistyksellistä ja koulutuksellista tasa-arvoa. Edulliset kurssien hinnat mahdollistavat osaltaan mahdollisimman monen opetustarjontaan osallistumisen. Miesten ja naisten koulutukseen osallistumisen tasa-arvoa pyritään edistämään tarjoamalla entistä enemmän myös miehiä kiinnostavia kursseja. Avoimuus merkitsee Sofia-opistolla mm. sitä, että opetus on kaikille avointa ikään, sukupuoleen, koulutustaustaan tai poliittiseen / katsomukselliseen jäsenyyteen katsomatta. Sofia-opisto on avoin myös uusille ideoille ja kehittämistyölle.

5 Yhteisöllisyys merkitsee kuulumisen tunnetta, yhdessä elämisen, kokemisen ja oppimisen mahdollisuuksia. Globaalissa maailmassa perinteiset yhteisöllisyyttä ylläpitävät rakenteet, kuten perhe ja suku, ovat menettäneet merkitystään. Tämä voi aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta. Ulkopuolisuuden tunne voi korostua vieraassa maassa, vieraan kulttuurin keskellä. Sofia-opisto haluaa tarjota yhteisöllisyyttä Espanjan Aurinkorannikolla asuville suomalaisille. Opetusryhmissä voi kokea, että kuuluu joukkoon, on hyväksytty ja arvokas. Sofia-opisto pyrkii siihen, että toiminnan perustana olevat arvot ovat mukana kaikessa toiminnassa ja näkyvät arjessa. 2.3 Strategiat Strategiat kuvaavat, millaisin keinoin päämääriin pyritään. Sofia-opiston strategiat ovat seuraavat: asiakasnäkökulma henkilöstönäkökulma yhteiskunnallinen näkökulma taloudellinen näkökulma Asiakasnäkökulman mukaisesti Sofia-opiston opetusohjelma on asiakaslähtöinen, ammattitaitoinen ja korkeatasoinen. Opiskelijoiden käytössä on asialliset opetustilat ja tasokkaat opetusmateriaalit. Sofiaopisto pyrkii olemaan toimintaympäristö, jossa ihmiset voivat kokea iloa, onnistumisen elämyksiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Osallistujien yksilölliset erot ja erilaiset olosuhteet huomioidaan kurssitarjonnassa, kurssiajoissa ja -ajankohdissa sekä opetusmetodeissa. Henkilöstönäkökulmassa välittyy luotettavuus. Sofia-opistossa pyritään luomaan olosuhteet, jossa opettaja voi toimia pedagogisesti korkealla tasolla ja jossa huolehditaan henkilökunnan jaksamisesta. Sofiaopistossa on ammattitaitoinen henkilökunta, joka päivittää osaamistaan

6 6 jatkuvasti. Opiston asiakaspalvelu on ystävällistä, asiakasta kuuntelevaa ja hänen kysymyksiinsä vastaavaa. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna Sofia-opisto reagoi monikulttuurisen maailman haasteisiin tarjoamalla osallistumismahdollisuuksia, jotka vahvistavat globaalissa maailmassa tarvittavia taitoja. Opiskelijoita tuetaan kotoutumaan espanjalaiseen yhteiskuntaan. Taloudellinen näkökulma: Sofia-opisto toimii taloudellisesti ja resurssien avulla pyritään toteuttamaan Sofia-opiston perustehtävä, missio ja asetetut tavoitteet opetusohjelman avulla niin, että toiminnan perustana olevat arvot näkyvät toteutuksessa. Suomen valtion tuki on ollut merkittävä toiminnan mahdollistaja. 2.4 Tavoitteet Sofia-opiston tavoitteet kertovat siitä, mihin toiminnalla pyritään. Tavoitteet konkretisoivat toiminnan perustehtävää ja toiminta-ajatusta. Sofia-opiston tavoitteet ovat: - elinikäisen oppimisen toteutuminen - integraation tukeminen - yhteisöllisyyden kokeminen Sofia-opiston tavoitteena on tarjota Aurinkorannikolla asuville suomalaisille läpi elämänkaaren toteutuvia, monipuolisia oppimisen mahdollisuuksia. Opetustarjonnan avulla halutaan myös tukea opiskelijoiden kotoutumista Espanjaan siten, että integraatio voi toteutua. Integraatiossa maahanmuuttaja säilyttää ja pitää yllä omaa etnistä identiteettiään, mutta muodostaa samalla suhteita sekä oman ryhmänsä että uuden maan edustajiin. Sofia-opiston monipuolinen espanjan kurssien tarjota, Espanja -tietoutta välittävä opetus

7 sekä opintomatkat ja vierailut tukevat integraatiota. Tavoitteena on myös tukea yhteisöllisyyttä ja tarjota vieraassa maassa asuville suomalaisille paikka, johon kuulua ja jossa voi puhua omalla äidinkielellään ja kokea yhdessäoppimisen ja -kokemisen iloa. 3 KOULUTUSTOIMINTA Sofia-opisto pyrkii asettamiinsa tavoitteisiin toiminnan eli koulutustarjonnan kautta. 3.1 Sofia-opiston koulutustarjonta Koulutustarjonnan muodot ovat: - kurssit - opintokerhot - yleisöluennot ja niihin liittyvät opintomatkat - avoimen yliopiston opiskelu Koulutustarjontaa tarkistetaan ja uudistetaan jatkuvasti. Kurssit toteutetaan kysyntälähtöisesti. Suuntaa-antavat koulutuksen tuntimäärät ovat: Espanjan kieli ja kulttuuri: 1780 h Muut kielet: 200 h Filosofia: 120 h Kirjoittaminen: 120 h Kuvataide: 200 h Valokuvaus: 50 h Kädentaidot: 50 h

8 8 Puutarhanhoito: 70 h Luonto: 70 h Liikunta, jooga ja tanssi: 770 h Terveys, itsehoito ja hyvinvointi: 200 h Ruokakulttuuri ja kotitalous: 100 h IT ja sosiaalinen media: 70 h Musiikki: 80 h Opintokerhot: 70 h Avoimet yleisöluennot: 50 h Avoimen yliopiston opinnot yhteistyössä Jyväskylän avoimen yliopiston kautta: opetus, tuutoriryhmät ja kurssikirjalainaus Yhteensä: 4000 h 3.2 Opetusmetodit Sofia-opiston strategian mukaisesti opetusmetodeissakin huomioidaan asiakas. Opetuksessa käytetään aktiivisia ja toiminnallisia työtapoja sekä hyödynnetään internetin mahdollisuuksia. Kursseilla järjestetään projekteja, joissa opiskelijat ovat aktiivisia toimijoita. Opetusmetodeja kehitetään kaiken aikaa. Esimerkiksi kieltenopetuksessa jatketaan innovatiivisten opetusmenetelmien kokeilua, perehdytään ikääntyvien oppimiseen, tehdään vierailuja ja opistolle kutsutaan vierailijoita, jotta kieltä olisi mahdollisuus oppia autenttisissa, luonnollisissa tilanteissa. Kursseilla on tutustuttu mm. espanjalaiseen oikeudenkäyntiin ja palvelutaloon. Uutena kurssiryhmänä on aloitettu luontoon liittyvät kurssit ja matkat. Kuvataiteen alalla järjestetään koulutusta yhteistyössä suomalaisten opistojen kanssa, jolloin ainakin osa kurssista toteutuu elävän elämän keskellä, mm. luonnossa.

9 Miesten kursseille osallistuminen on ollut huomattavasti naisten osallistumista vähäisempää. Siksi miehile pyritään tarjoamaan heitä kiinnostavaa opetustarjontaa heille sopivin metodein. 3.3 Sofia-opiston toimintakausi Opiston toimintakaudet ovat syyskausi syyskuusta joulukuun puoliväliin ja kevätkausi tammikuun puolivälistä toukokuun loppuun. Myös kesällä on järjestetty koulutusta, esimerkiksi espanjan kielen sähköpostikursseja. Kesätoimintaa on tavoitteena lisätä, esimerkiksi Aurinkorannikolla pysyvästi asuvalle, usein työikäiselle väestölle jja alueella lyhytaikaisesti vieraileville lomalaisille. Lisäksi työtiloja voidaan tarjota vuokralle näyttely-, opiskelu- ja harrastustiloiksi. Suomessa toimivien opistojen kanssa voidaan tehdä yhteistyötä erityisesti hiljaisena kesäaikana ja sieltä tulevat ryhmät voivat tarjota koulutusta Sofiaopistolla. Kannatusyhdistyksen hallitus vahvistaa kokouksissaan lukukausien alkamis- ja loppumisajat. 4 KOHDERYHMÄT JA PALVELUJEN KÄYTTÄJÄT Sofian koulutustoiminta on avointa kaikille suomalaisille ikään, sukupuoleen, koulutustaustaan tai mihinkään jäsenyyteen katsomatta. Koulutukseen osallistuminen ei edellytä myöskään Sofian kannatusyhdistyksen jäsenyyttä. Koulutuksen kohderyhmiä ovat: seniorit työikäiset nuoret ja nuoret aikuiset Sofia-opiston opiskelijoiden suurimman ryhmän muodostavat seniorit. Heistä valtaosa asuu Aurinkorannikolla vain osan vuodesta. Suomalaisten joukossa on kuitenkin entistä enemmän myös alueella

10 10 pysyvästi asuvia työikäisiä ja yrittäjiä. Oman ryhmänsä muodostavat vuorotteluvapaata viettävät suomalaiset sekä lomalaiset. Kurssitarjonnassa ja kurssiaikatauluissa erilaisten ryhmien tarpeet otetaan huomioon. Opetustarjontaa markkinoidaan myös uusille kohderyhmille, mm. mainonnan, business to business -markkinoinnin välityksellä sekä tutustumisiltojen kautta. Tutustumisilloissa osallistujilla on mahdollisuus kertoa omista toiveistaan ja koulutustarpeistaan. Vanhoja opiskelijoita tavoitellaan mm. sähköpostitse. Osa Sofia-opiston kursseista sopii myös espanjalaisille ja muille suomen kieltä taitamattomille. Tätä potentiaalista asiakaskuntaa tavoitellaan mm. mainonnan kautta. Vuoden 2016 tavoitteena on 5500 kursseihin, luentoihin ja kerhoihin osallistujaa. 5 RESURSSIT 5.1 Toiminnan tilat Koulutusta järjestetään pääsääntöisesti vuokratiloissa osoitteessa Avenida Nuestro Padre Jesús Cautivo, 43, Fuengirolan los Bolichesissa. Mahdollisuuksien mukaan pyritään järjestämään koulutusta myös muilla paikkakunnilla. Aurinkorannikon suomalaisen koulun tiloissa järjestetään kotitalouskursseja ja kädentaitojen kursseja. Opintokerhot ovat opiskelijoiden itse organisoimaa tavoitteellista opiskelua. Opisto tarjoaa mahdollisuuksien mukaan kerhoille tiloja käyttöön ja tilojen vuokraamista ulkopuolisille tahoille pyritään lisäämään, erityisesti kesäaikoina. 5.2 Hallinto, henkilökunta ja jäsenet

11 Koulutustoimintaa hallinnoi ja ylläpitää Sofian kannatusyhdistys ry. Yhdistys on perustettu Fuengirolassa ja rekisteröity Suomessa Hallitus koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta, kuudesta varsinaisesta jäsenestä ja kolmesta varajäsenestä. Hallitus valitaan vuosittain vuosikokouksessa. Toiminnanjohtaja johtaa koulutustoimintaa hallituksen päätösten mukaisesti. Opiston henkilökuntaan kuuluvat toiminnanjohtaja, vahtimestari / toimistotyöntekijä, siistijä ja opettajat, jotka palkataan erikseen kutakin kurssia varten. Toiminnanjohtajan ollessa estynyt hänen työnsä tekee hallituksen valitsema varahenkilö. Sofia-opiston toimenpiteet jäsenmäärän lisäämiseksi jatkuvat vuonna 2016 ja jäsenille tarjottavia etuja pyritään lisäämään. 5.3 Talous Sofian kannatusyhdistys ry hakee vuodelle 2016 opetus- ja kulttuuriministeriöltä euron avusta. Sofia-opisto pyrkii toimimaan taloudellisesti ja tehokkaasti. Kurssien tulee olla niistä koituvat kustannukset kattavia. Suurimman menoerän muodostavat henkilöstö- ja koulutusmenot. Omarahoitusosuuden muodostavat kurssi- ja jäsenmaksutulot. (Liite: talousarvio 2016) 6 YHTEISTYÖ Sofian kannatusyhdistys ry toimii yhteistyössä Aurinkorannikon suomalaisten ja espanjalaisten toimijoiden kanssa ja tekee yhteistyötä suomalaisten yhteistyökumppanien kanssa, mm. yhdessä toteutetun koulutuksen muodossa. Hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja osallistuvat Aurinkorannikon suomalaisyhteisöjen neuvottelukunnan kokouksiin.

12 12 Uusia yhteistyökumppaneita ovat Päivölän kansanopisto, jonka matkaopaskoulutuslinjan kanssa tehdään yhteistyötä. Taide- ja valokuvauskurssit ja kielikurssit ovat myös kursseja, joita voidaan järjestää yhteistyössä suomalaisten opistojen kanssa. Espanjalaisiin tahoihin on luotu hyvät kontaktit ja niitä tiivistetään entisestään. Sofia-opisto järjestää tutustumiskäyntejä Fuengirolan kaupungintalolle, espanjalaisiin julkisiin ja yksityisiin kouluhin, palvelutaloihin jne. Opistolla käy vieraita espanjalaisista organisaatioista. Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kanssa jatketaan yhteistyötä. Opisto tarjoaa tilat tuutoriryhmälle, jossa annetaan opetusta sekä opintojen ohjausta. Opiskelijat voivat lisäksi lainata kurssikirjallisuutta Sofia-opiston kirjastosta. Aikopan ammattikorkeakoulun kanssa aloitettua yhteistyötä jatketaan. 7 TIEDOTTAMINEN JA ARVIOINTI 7.1 Tiedottaminen Sofia-opiston päätiedotusmuoto on sen syys- ja kevätesite. Tärkeitä tiedotuskanavia ovat myös yleisesite sekä Internet- ja Facebooksivut. Tarpeen ja resurssien mukaan ilmoitetaan paikallismedioissa. Opisto on mukana messuilla Espanjassa ja Suomessa. Messuosastojen osalta pyritään olemaan yhteistyössä muiden yritysten ja yhdistysten kanssa. Sähköpostitiedotteilla voidaan tiedottaa jo olemassa oleville asiakkaille edullisesti ja nopeasti. Sosiaalisen median mahdollisuuksia käytetään markkinoinnissa ja tiedottamisessa hyväksi. Tiedotusta toteutetaan tiedotussuunnitelman mukaisesti. 7.2 Arviointi Toiminnan laatua seurataan jatkuvasti keräämällä asiakaspalautetta ja kehittämällä arviointimenetelmiä. Suunnitteilla on uuden

13 arviointilomakkeen luominen, jossa arviointia tarkennetaan ja kohdennetaan opetuksen eri osa-alueille (mm. motivointikyky, opetustaito, aineenhallinta). Opiskelijan itsearviointi liitetään osaksi arviointia. Myös ulkopuolista arviointia kehitetään. Palautetta pyritään keräämään myös verkon kautta. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni opettaja on pedagogisesti pätevä. Opettajien ja muun henkilökunnan koulutusta järjestetään säännöllisesti. Hallitus pitää vuosittaisten suunnittelupäivien järjestämistä tärkeänä. Hallitus on valinnut kehittämisen painopistealueiksi ensi vuodelle: 1. kesäkaudelle ohjelmaa 2. miesopiskelijoiden lisääminen 3. arviointien kehittämien 4. toiminnan viestintä eri tahoille (viestintäsuunnitelman toteuttamisen jatkaminen)

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Sisällys 1 JOHDANTO 3 2 TOIMINTASUUNNITELMAN MERKITYS 3 3 TOIMINNAN VIITEKEHYS 3 4 VUODEN 2018 KOULUTUSTARJONTA JA PAINOPISTEALUEET 4 5

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) 72 A. Belle Selene Xian valtuustoaloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu Belle Selene Xian

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA Info uusille opettajille Wellamo opisto 29.8.2016 Päivikki Tapiola VAPAA SIVISTYSTYÖ: villiä ja vapaata? Laki vapaasta sivistystyöstä (932 / 1998) Vapaan sivistystyön tarkoituksena

Lisätiedot

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1. Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka

Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka Maahanmuuttajien työllisyydellä ja osallisuudella hyvinvointia 24.10.2013 Sannasirkku Autio 25.10.2013 Sannasirkku Autio

Lisätiedot

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 1 HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 VISIO Hiiden Opisto on luotettava ja arvostettu kansalaisopisto läntisellä Uudellamaalla. Opisto tunnetaan laadukkaana ja luovana koulutuksen järjestäjänä, aktiivisena vaikuttajana

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä

Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä Vapaan sivistystyön laki: Tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Oulun kansalaisopisto

Oulun kansalaisopisto Oulun kansalaisopisto Ylläpitäjänä Oulun Seudun Setlementti ry (OSS ry), perustettu 1944 OSS ry monialainen yhdistys: kansalais-ja kansanopisto sosiaalipalvelut (nuoriso-, monikulttuurisuus-, sovittelutoiminnot,

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 40 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset FT Emilia Valkonen Hankkeen tarkoitus Selvittää: työväenopiston opetuksen tarve määritellä opetusresurssien jakamisessa käytetyt perusteet

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON MAHDOLLISUUDET TÄYDENTÄVIEN OPINTOJEN JÄRJESTÄMISEEN

AVOIMEN YLIOPISTON MAHDOLLISUUDET TÄYDENTÄVIEN OPINTOJEN JÄRJESTÄMISEEN AVOIMEN YLIOPISTON MAHDOLLISUUDET TÄYDENTÄVIEN OPINTOJEN JÄRJESTÄMISEEN Tutkinnonuudistusseminaari 8.6.2004 Leena Leskinen 1 AVOIMET YLIOPISTOT AVOIMEN YLIOPISTON FOORUM 2 AVOIMEN YLIOPISTON STRATEGIA

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Esteettömyys kansalaisopistojen haasteena

Esteettömyys kansalaisopistojen haasteena Esteettömyys kansalaisopistojen haasteena Vapaan sivistystyön tutkimushankkeen seminaari 8.3.2011, Helsinki Tj Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL VAPAAN SIVISTYSTYÖN MÄÄRITELMISTÄ Elinikäisen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (7) 349 Sj / Valtuutettu Belle Selene Xian aloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta työväenopistossa HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Vapaa sivistystyö, yhteiskunnallinen muutos ja talous. Tarja Lang Tulevaisuuteen katsova kansalaisopisto -seminaari 15.5.2014 Liedon kunnantalo

Vapaa sivistystyö, yhteiskunnallinen muutos ja talous. Tarja Lang Tulevaisuuteen katsova kansalaisopisto -seminaari 15.5.2014 Liedon kunnantalo Vapaa sivistystyö, yhteiskunnallinen muutos ja talous Tarja Lang Tulevaisuuteen katsova kansalaisopisto -seminaari 15.5.2014 Liedon kunnantalo Tarja Lang Sonia Pérez Alemán 7.1.2014 Ketkä kouluttavat aikuisia?

Lisätiedot

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus 1 ALOITE Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Vapaa sivistystyö tänään Vapaa sivistystyö on ylivoimaisesti laajin aikuiskoulutuksen muoto Suomessa. Koulutus tavoittaa vuosittain noin miljoona opiskelijaa.

Lisätiedot

Suomenkielinen työväenopisto STOJK LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej

Suomenkielinen työväenopisto STOJK LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej Suomenkielinen työväenopisto STOJK 24.1.2017 LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej 13.1.2017 Työväenopiston opetuksen tuntiresurssin jaon perusteet 2018-2020 Tuntiresurssin jaon lähtökohtana on työväenopiston

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2020

KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2020 KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2020 Käsitelty opettajainkokouksessa 24.8.2013 Hyväksytty Someron kaupungin sivistyslautakunnassa 10.9.2013 Somero-opiston kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Toimintaympäristö

Lisätiedot

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot Kohderyhmä Ne syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja aikuiset, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus tai joiden jatko-opintoihin

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Tiivistelmä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura haluaa esittää seuraavan lausunnon

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA 26.5.2009

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA 26.5.2009 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 4 POHJOISEN ALUEOPISTON ESITTELY Sto EHDOTUS Merkitään tiedoksi. Lisätiedot: Vattula Kaarina, aluerehtori (pohjoinen alueop.), puhelin 310 88541 ESITTELIJÄ Historiaa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke

MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke LOPPURAPORTTI Heli Karppinen Kaukametsän opisto PL 251, 87101 Kajaani SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO..2 2 HANKKEEN TAUSTA JA

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön uudistuvat työtavat

Vapaan sivistystyön uudistuvat työtavat Vapaan sivistystyön uudistuvat työtavat Virtuaaliopetuksen päivät, Helsingin Messukeskus 3.12. 2012 Annukka Wiikinkoski, opetuspäällikkö Espoon työväenopisto Suomen toiseksi suurin kaupunki Asukkaita 252

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011 Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke 1 Esityksen rakenne Maahanmuuttajanuorten koulutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke

Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke Eväitä opinnälkään Kaisu Lehtinen-Nevalainen Talentti-hankkeessa kartoitetaan keinoja luoda Suomussalmelle ammatillisen oppimisen mahdollisuuksia. Hankkeen myötä

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016 Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella Heikki Blom 20.5.2016 Selvitykset ja arvioinnit Lukion tuottamat jatkokoulutusvalmiudet korkeakoulutuksen näkökulmasta. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi

Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi Osallisena Suomessa Pudasjärvi Kuntamarkkinat 12.9.2012 Virpi Harilahti-Juola Pudasjärven kuntasuunnitelma uusi ja elinvoimainen Pudasjärvi Maahanmuutto yksi Pudasjärven

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

Kotoutumiskoulutuksen arviointi. Riina Humalajoki

Kotoutumiskoulutuksen arviointi. Riina Humalajoki Kotoutumiskoulutuksen arviointi Riina Humalajoki Osallisena Suomessa -hanke Laki kotouttamisesta uudistui 2009. Laki sisältää Osallisena Suomessa kokeilulakihankkeen, jonka toimikausi on 22.3.2010-30.6.2013.

Lisätiedot

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA PROSESSIN OMISTAJA Yksikönjohtajat PROSESSIKUVAUKSEN HYVÄKSYJ KSYJÄ Johtoryhmä PRSESSIKUVAUS LUOTU JA PÄIVITETTY P Syyskuu 2008 PROSESSIKUVAUS HYVÄKSYTTY

Lisätiedot

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali.

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali. Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan aktiivinen ikääntyminen on prosessi, jossa optimoidaan mahdollisuudet pysyä terveenä, osallistua ja elää turvattua elämää ja pyritään siten parantamaan

Lisätiedot

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto Koulutusta yhteistyössä Pieksämäellä Taustaa -Pieksämäellä paljon

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hanke Kansanopiston kehittämissuunnitelma Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hankkeessa ryhmä kansanopistoja laati

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 1.1 Valkeakoski-opiston tietostrateginen visio...1 2 NYKYTILA JA TAVOITE...1 2.1 Tekniset valmiudet...1 2.1.1 Tavoite...1 2.2 Henkilökunnan

Lisätiedot

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista

Lisätiedot

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Korkeakoulujen kansainvälinen liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Kv-kevätpäivät, Vaasa 10.5.2017 Riitta Pyykkö Sisältö Kielivarannon monipuolisuus ja kielitaitotarpeet -selvityshanke Kielivaranto: mikä siihen

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO Itä-Suomen koulu on oppilaistaan välittävä yhtenäinen suomalais-venäläinen kielikoulu - Monipuolisilla taidoilla ja avaralla asenteella maailmalle Tavoitteet

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE - OHJAUS KOTOUTUMISEN TUKENA. Sanna Matikainen OAKK

KOTOUTUMISKOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE - OHJAUS KOTOUTUMISEN TUKENA. Sanna Matikainen OAKK KOTOUTUMISKOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE - OHJAUS KOTOUTUMISEN TUKENA Sanna Matikainen OAKK 30.5.2016 MAAHANMUUTTAJAKOULUTUS OAKK:SSA OAKK:n maahanmuuttajakoulutukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

Ohjaus ja monikulttuurisuus

Ohjaus ja monikulttuurisuus Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen Opetusmenetelmien valinnan perusteita Strateginen rasti 26.1.2012 Markku Ihonen Alustuksen osaamistavoitteita Alustuksen jälkeen osallistuja tunnistaa ja osaa eritellä keskeiset opetusmenetelmien valintaan

Lisätiedot

Arviointi aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä

Arviointi aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Arviointi aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus uudessa kotoutumislaissa

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Mukana ihmisten arjessa

Mukana ihmisten arjessa Mukana ihmisten arjessa LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Lähiökeskusten toiminnan mahdollistaa Kotilähiö ry:n, jonka jäsenet muodostavat alueella toimivien virkamiesten, yhdistysten ja asukkaiden edustajien yhteistyöverkoston.

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi 3 Tiedot

Lisätiedot

SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN. Jyvälän Setlementti ry:n strategia

SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN. Jyvälän Setlementti ry:n strategia SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN Jyvälän Setlementti ry:n strategia 2017 2020 JYVÄLÄN TEHTÄVÄ JA ARVOT Jyvälän Setlementti ry (Jyvälä) on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö,

Lisätiedot