HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA
|
|
- Ari-Pekka Saaristo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 4 POHJOISEN ALUEOPISTON ESITTELY Sto EHDOTUS Merkitään tiedoksi. Lisätiedot: Vattula Kaarina, aluerehtori (pohjoinen alueop.), puhelin ESITTELIJÄ Historiaa Syksyllä 1964 työväenopiston johtokunta antoi opiston johdolle tehtäväksi valmistuttaa johtokunnalle esiteltäväksi kolmen väliaikaisen sivuosaston yksityiskohtaisen perustamissuunnitelman. Sivuosastot perustettiin itään, pohjoiseen ja Meilahteen. Opiston toiminta on tavoitteellisesti laajentunut kattamaan koko kaupungin. Opetusta on järjestetty lähellä kaupunkilaisia yli 40 vuoden ajan. Koulut, kirjastot ja opiston toiminta tarjosivat ne peruspilarit, joiden varaan uusien alueiden lähiöiden omaehtoinen kulttuuri ja koulutus- ja harrastustoiminta alkoivat maassamuuton vuosina omalta osaltaan rakentua ja juurtua. Nykyinen Pohjoinen alueopisto aloitti toimintansa syksyllä 1965 Maunulan-Pakilan osastona, joka laajeni alueellisesti tasaisesti parin vuosikymmenen ajan. Opetusta järjestettiin iltaisin kaupungin kouluilla niin pohjoisessa kuin kaikilla muillakin alueilla. Alueellinen opistoverkko muotoutui ja laajeni uusien lähiöiden peruskoulujen rakentamisen myötä. Vuosikymmenten aikana yhteistyökumppaneiksi ovat vakiintuneet alueelliset vanhusten palvelukeskukset ja kirjastot alueen muiden yhteisöjen kanssa. Opetusta alettiin järjestää yhteistyössä niin kirjastojen kuin palvelukeskusten kanssa. Alueellisuus tuli näkyvämmäksi kaupungin palvelujen järjestämisessä suurpiirijaon myötä 1980-luvun puolivälissä. Muutos oli merkittävä myös opistossa. Isosta ja laajasta Pohjois-Helsingin alueesta
2 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 2 muodostuivat nykyiset kaksi alueopistoa, koillinen ja pohjoinen. Jakautuminen mahdollisti niin paremman asiakaspalvelun kuin opetuksen laadullisen ja määrällisen kehittämisen. Aina 1950-luvulta lähtien on Maunulassa ollut kotitalouslautakunnan järjestämää kurssi- ja ohjaustoimintaa käsityössä ja kotitaloudessa. Tämä toiminta siirtyi opistolle 1980-luvun puolivälissä. Siirron myötä saimme alueelle ensimmäisen oman tilan, yhdistetyn kotitalous- ja tekstiililuokan sekä pienen asiakaspalvelupisteen, joka mahdollisti toimiston aukioloajan myös päivisin. Monitoimitalot ovat olleet tärkeitä alueellisen opistoverkon kehittämisessä peruskoulujen ohella. Omat tilat ovat mahdollistaneet opetuksen monipuolistumisen paremmin vastaamaan kaupunkilaisten tarpeisiin niin ainevalikoimaltaan kuin ajallisesti. Pohjoisen alueen monitoimitalo Maunulassa jäi toteuttamatta. Tavoite Kiinnittymällä voimakkaasti alueen ihmisten arkipäivän toimintaan ja perinteisiin alueopisto on samalla osa opiston kokonaisuutta. Pohjoinen alueopisto näkee perustehtäväkseen järjestää aikuisopiskelijoille monipuolisen opetuksen ja oppimisen mahdollisuuksia alueen erityispiirteet huomioiden. Haluamme olla laadukasta opetusta ja asiakaspalvelua tarjoava ammattitaitoinen ja keskusteleva alueopisto. Alueellinen opetustarjonta lähelle kaupunkilaisia Pohjoisessa suurpiirissä asuu noin kaupunkilaista. Tavoitteena on ollut ja on edelleen, että opiston toimintaa on jokaisessa alueen peruspiirissä. Alueopistossa toteutui vuonna 2008 noin opetustuntia. Opetustunnit jakautuivat peruspiireittäin vuonna 2008 seuraavasti:
3 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 3 Alueellisesti opetustunnit eivät jakaudu tasaisesti. Valtaosa tunneista toteutuu Oulunkylän (n. 70 %) alueella. Seuraavaksi suurin osa tunneista toteutuu Maunulan alueella, jossa on Rajametsäntien opetushuoneistossa kotitalous- ja käsityökursseja sekä yhteistyössä Palvelukeskus Saunabaarin kanssa eläkeläisille suunnattuja kursseja. Kasvavalla ja uudella Torpparinmäen alueella on panostettu vanhempilapsikursseihin. Liikenteellisesti Tuusulantie jakaa alueen kahteen osaan, Oulunkylän puoli ja Maunulan-Pakilan-Torpparinmäen alue.
4 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 4 Monipuolinen opetustarjonta Monipuolisen opetuksen ja oppimisen mahdollisuudet toteutuvat laajana eri aineiden kurssikirjona. Vuonna 2008 toteutui yli 600 kurssia. Opetustarjontaa suunniteltaessa on otettu huomioon eri väestöryhmät. Senioriväestö on huomioitu kaikissa aineryhmissä, sillä alueella asuu runsaasti yli 55 vuotta täyttänyttä väestöä. Erityisesti on panostettu senioriväestön tietoyhteiskuntavalmiuksien kehittämiseen sekä päiväkurssitoimintaan kaikissa aineissa. Ainealoittainen opetustuntien %-jakautuma alueopistossa oli vuonna 2008 seuraava. Suurimmat aineryhmät ovat kielet, käsityö ja kuvataide. Seuraavaksi suurimmat aiheryhmät ovat tietotekniikka ja musiikki. Muihin aineisiin sisältyvissä yhteiskunta- sekä luonto ja ympäristöaineissa on panostettu erityisesti tasokkaiden ja monipuolisten yleisluentojen järjestämiseen. Kotitalousopetusta on myös suhteellisen vähän johtuen siitä, että alueella ei ole varsinaista kotitalousluokkaa. Liikuntakursseilla pääpaino on ollut senioriliikunnassa. Opetustunneista vain noin 1,5 % on suomen kielen opetusta. Kohderyhmänä ovat Thaimaasta Suomeen muuttaneet. Alueopiston tuntimäärästä noin 10 % on eläkeläiskursseja. Eläkeläisille kohdennettuja kursseja on yhteiskunta-aineissa luentosarjoina sekä kirjallisuudessa, kielissä, kuvataiteessa, tekstiilityössä, musiikissa ja liikunnassa. Eri aineiden kursseille osallistui yli kurssilaista, joista lähemmäs oli säännöllisiä opiskelijoita. Avoimessa oppimisympäristössä kävijöitä oli melkein 700 henkilöä. Näyttelyissä, konserteissa ja esityksissä kävi noin henkilöä. Pohjoiselta alueelta puuttuvat kulttuurikeskuksen palvelut. Alueella ei
5 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 5 ole myöskään muilla vapaan sivistystyön oppilaitoksilla toimintaa. Tästä syystä kaikissa aineryhmissä on panostettu monipuolisiin yleisluentoihin ja esityksiin sekä tapahtumiin. Lauantailuennot ja viikonlopputapahtumat nähdään tärkeänä toimintamuotona. Tilat Kuten historiaosassa on mainittu Maunulan monitoimitalo jäi toteutumatta. Alueopisto sai omat tilat 1990-luvun alussa Oulunkylän keskustaan kirjaston, nuorisotalon ja sosiaali- ja terveysaseman muodostamaan rakennusten kompleksiin. Oulunkylätalossa on taide-, käsityö-, kieli-, musiikki- ja tietotekniikkaluokat sekä asiakaspalvelutilat. Oulunkylätalossa niin henkilökunnan työtilat kuin asiakaspalvelutilat ovat riittämättömät. Opetusta järjestetään omien tilojen lisäksi alueen peruskouluilla ja palvelukeskuksissa ja erityisesti luentoja yhteistyössä kirjastojen kanssa. Alueelta puuttuu kokonaan muun muassa esityksiin ja luentoihin sopiva sali. Henkilökunta Alueopiston henkilökuntaan kuuluvat seuraavat: Aluerehtori Asiakas- ja toimistopalveluista vastaavat Vakinaisia opistosihteereitä 2 Vuosittain vaihtuva työllistämistuella 1 Opastus- ja opistoisäntäpalveluista vastaavat Vakinaiset opistoisännät 2 Aluejärjestäjä 1 Vuosittain vaihtuva työllistämistuella 1 Opetuksen tietoteknisestä tasosta vastaa Mikrotuki Opetuksen sisällöstä ja tasosta vastaavat suunnittelevat opettajat Vakinaiset Kielet Käsityö Musiikki ( ½, yhteinen läntisen alueopiston kanssa) Tuntipalkkaiset suunnittelijat Kuvataide Tietotekniikka Tuntiopettajia ja luennoitsijoita alueopistossa on vuosittain yhteensä
6 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 6 noin 100 henkeä. Omissa tiloissa opetusta järjestetään arkisin klo sekä lukukauden aikana kaikkina viikonloppuina. Jotta alueopisto pystyy tarjoamaan kuntalaisille mahdollisimman laajat aukioloajat ja joustavan palvelun, tarvitaan sekä toimistossa että opistoisäntäpalveluissa molemmissa yksi lisähenkilö lukukauden aikana. Tällä hetkellä he ovat olleet vuosittain vaihtuvia työllistämistuella palkattuja henkilöitä. Tulevaisuuden haasteita Suurimpana haasteena on nopea reagointi niin yhteiskunnassa kuin ihmisten arkipäivässä tapahtuviin muutoksiin. Alueopistolta tämä edellyttää uusien yhteistyömuotojen löytämistä niin eri hallintokuntien kuin alueen asukkaiden kanssa. Nämä seikat tukevat yhteisöllisyyden vahvistamista alueen asukkaiden hyväksi. Ajankohtaista tällä hetkellä on Maunulan kirjaston ja työväenopiston yhteisten tilojen suunnittelu. Suunnittelussa ja toteutuksessa on päämääränä löytää uusia muotoja kirjaston ja työväenopiston elinikäisen oppimisen palvelukokonaisuuden tuottamiseen ja siten vastata niin yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin kuin kaupunkilaisten muuttuviin tarpeisiin. Alueellisen sähköisen tiedottamisen kehittäminen kaupunginosasivuille on aloitettu Maunulan nettisivuilla, mutta toimintaa on tarkoitus kehittää edelleen resurssien puitteissa. Uusien asiakasryhmien löytäminen ja kohdennettu tiedotus hakeva toiminta vaatisi tulevaisuudessa lisääntyessään omaa henkilökuntaa. Opetuksen tason säilyttämiseksi on tavoitteena tuntipalkkaisten suunnittelijoiden vakinaistaminen.
Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1
Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä
KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain
Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit:
Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto Poikkeavat kurssimaksut syksyllä 2015 KIELET JA TIETOAINEET YKSIKKÖ Suomi 2 kurssit Kielet TAIDEYKSIKKÖ Opintosetelein tuetut kurssit siten, että koko kurssimaksu
Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari
Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen
Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.
Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki
Ikäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola
KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA Info uusille opettajille Wellamo opisto 29.8.2016 Päivikki Tapiola VAPAA SIVISTYSTYÖ: villiä ja vapaata? Laki vapaasta sivistystyöstä (932 / 1998) Vapaan sivistystyön tarkoituksena
Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen
Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset FT Emilia Valkonen Hankkeen tarkoitus Selvittää: työväenopiston opetuksen tarve määritellä opetusresurssien jakamisessa käytetyt perusteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) 72 A. Belle Selene Xian valtuustoaloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu Belle Selene Xian
SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA
1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Suomenkielisen työväenopiston jk ope/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (8) 41 Lausuntopyyntö: Suomenkielisen työväenopiston johtokunnan lausunto kaupunginhallitukselle ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-
Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017
TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
Espoon työväenopiston vuosikymmenet
Espoon työväenopiston vuosikymmenet 1950-luku Perustaminen ja ensimmäinen työkausi. 1957 Valtuusto päätti tammikuussa 1957 perustaa kuntaan kaksikielisen varttuneille nuorille ja aikuisille tarkoitetun
VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi
VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista
Helsingin työväenopisto. Kevään 2014 opetuksen painopisteet. Tavoitteet vuoden 2014 talousarviossa. 1. Vuoden 2014 opetustuntimäärä 101 500 tuntia
Helsingin työväenopisto Kevään 2014 opetuksen painopisteet Tavoitteet vuoden 2014 talousarviossa 1. Vuoden 2014 opetustuntimäärä 101 500 tuntia kevään tuntimäärä 50 500 syksyn tuntimäärä 51 000 2. Työväenopiston
LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä
LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen
SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTAMISJÄRJESTELMÄ
SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTAMISJÄRJESTELMÄ Syyskuu 2015 Rehtori Taina Saarinen 1 Johtaminen Mihin suuntaan ja mihin ei? Onko onnistuttu vai ei? Tavoiteasetanta ja vaikuttavuusarviointi Missä päätetään
Yhteiskunnalliset aineet/olli Viljanen
Opinto-ohjelma syksy 2012 TIETO-TAITO-aineet/Inga Pihlhjerta Stojk. 13.6.2012 Yhteiskunnalliset aineet/olli Viljanen Teemojen mukainen opetus: Suomalaisen muotoilun vuodet ja tekijät luentosarja & museokäynnit,
33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto
33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2015-2016 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää palvelualueensa
OPS on työväenopiston opetustoimintaa ohjaava perustavanlaatuinen asiakirja.
1 Helsingin kaupunki Suomenkielinen työväenopisto ej 2.6.2014 3. OPS paja 2.6.2014/ disposition työstö Opetussuunnitelma Dispositio 1. Opetussuunnitelman tarkoitus ja käyttö 2. Työväenopiston tehtävä 3.
VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto
VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto Koulutusta yhteistyössä Pieksämäellä Taustaa -Pieksämäellä paljon
MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke
MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke LOPPURAPORTTI Heli Karppinen Kaukametsän opisto PL 251, 87101 Kajaani SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO..2 2 HANKKEEN TAUSTA JA
Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset
15.04.2015 Sivu 1 / 1 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7
Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto. toimintakertomus 2012
Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto Stojk 22.3.2013 Asia 7, liite 1 Korjattu versio 2 23.4.2013 toimintakertomus 2012 hel.fi/tyovaenopisto Yhteistyöllä eteenpäin Vuosi 2012 on ollut työväenopiston
luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51)
YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 2 1 (7) PERUSKOULUN, LUKION JA AIKUISLUKION 1.8.2001 ALKAEN TOTEUTETTAVAT SOPIMUSMUUTOKSET PERUSKOULU Palkkauksen perusteet muuttuvat lehtorin, erityisopetuksen opettajan ja luokanopettajan
Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet
SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet
LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET
Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014
HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15
JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika 3.4.2018 klo 17.40-19:15 Kokouspaikka Vuoniityn peruskoulu, Koukkusaarentie 9 Läsnä Das Bhowmik Elina, puheenjohtaja Taruvuori Teemu Luiskari Petri Tiikasalo Päivi
Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa
Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms
IL-palvelut Aalto-yliopistossa
IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/8 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/8 1 8 TALOUSARVION 2009 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2009-2011 PERUSTELUOSAN TEKSTI Sto Toiminta-ajatus Vapaa sivistystyö tukee yksilöiden persoonallisuuden monipuolista
Suomenkielinen työväenopisto STOJK LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej
Suomenkielinen työväenopisto STOJK 24.1.2017 LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej 13.1.2017 Työväenopiston opetuksen tuntiresurssin jaon perusteet 2018-2020 Tuntiresurssin jaon lähtökohtana on työväenopiston
Yläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
TAMPEREEN KESÄYLIOPISTO
Rahoitusmenot 2007 Opiskelijoita 2008 TAMPEREEN KESÄYLIOPISTO perustettu 1955, ylläpitäjinä alueen yliopistot / korkeakoulut, Pirkanmaan 21 kuntaa, Aamulehti, 7 henkilöjäsentä Tampereen yliopisto Tavoite:
KUINKA TURVATA JOKAISELLE OPPILAALLE KORKEATASOINENN TAIDEAINEIDEN OPETUS JOKAISELLA LUOKKA ASTEELLA?
KUINKA TURVATA JOKAISELLE OPPILAALLE KORKEATASOINENN TAIDEAINEIDEN OPETUS JOKAISELLA LUOKKA ASTEELLA? Suomalaisessa peruskoulussa taideaineiden opetuksen määrä on ollut niukkaa aina. Taideaineiden osuus
AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2013
AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Toimintaympäristön kuvaus Auranlaakson kansalaisopisto toimii neljän paikkakunnan alueella: Aura, Marttila, Oripää ja Pöytyä. Oppilaitoksen ylläpitäjä-
KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014
KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa
Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua.
Poikkeavat kurssimaksut keväällä 2016 Alhaisin laskutettava kurssimaksu Alhaisin laskutettava kurssimaksu on 6 euroa. Kurssimaksualennukset eivät koske ko. kurssimaksua. Kielet ja tietoaineet -yksikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 Suomenkielisen työväenopiston jk
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 Kokousaika 17:00-19:42 Kokouspaikka Opistotalo, Neuvotteluhuone Läsnä Jäsenet Mickelsson, Annukka Hautakorpi, Johanna Iivonen, Pekka Korpela, Merja Kuittinen, Jukka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (7) 349 Sj / Valtuutettu Belle Selene Xian aloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta työväenopistossa HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1
LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Valkon kansalaisopiston johtokunta AIKA 27.08.2014 klo 17:30-18:45 PAIKKA Myllyharjun koulu LÄSNÄ Haverinen Katri puheenjohtaja Björkman-Nystén Nina varapuheenjohtaja
AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.
10. VAPAA SIVISTYSTYÖ
40 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön
1. Johdanto 1.1. Tulosten luotettavuus ja uskottavuus 1.2. Koulujen jaottelu 1.3. Yhteenvedossa käytetyt nimitykset
YHTEENVETO 1 (22) 11.11.2009 32/041/2008 PERUSOPETUKSEN TAIDE JA TAITOAINEIDEN TOTEUTUMISEN SEURANTA lv 2007 2008 1. Johdanto 1.1. Tulosten luotettavuus ja uskottavuus 1.2. Koulujen jaottelu 1.3. Yhteenvedossa
Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
INARIN KUNNAN RAJANAAPURIT. Enontekiö Kittilä Sodankylä Utsjoki. Norja Venäjä. www.revontuliopisto.fi. www.inari.fi
INARIN KUNNAN RAJANAAPURIT Enontekiö Kittilä Sodankylä Utsjoki Norja Venäjä REVONTULI- OPISTON RAJANAAPURIT Inari Kolari Muonio Rovaniemi Kemijärvi Pelkosenniemi Savukoski Norja Ruotsi Venäjä INARI ON
Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016
Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman
KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT
KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT SYLVÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KIIKAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS MARTTILAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS TYRVÄÄNKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS
8.3.2012 Eeva Karttunen. www.pkamk.fi
Tradenomin tutkinto monimuoto-opintoina opintoina: kokemuksia ja kehittämistä SULOP2012 Sulautuva opetus ja oppiminen Tausta Sisältö Toteutuksen rakenne Onnistuneen oppimisen ja opetuksen edellytykset
Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara
Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,
Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20
Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite
V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA
Virka/toimi Toimen/viran nimike /MA Toimisto V 1 koulutusjohtaja T 0,4 toimistosihteeri T 0,5 toimistosihteeri V0033 1 koulukuraattori T 2 koulupsykologi Yhtenäiskoulu, ala-aste V0054 1 yhtenäiskoulun
Kulttuuri- ja kansalaistoimi
1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,
Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor
Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor MAAHANMUUTTAJAT UUDESSA OULUSSA 2011 Vieraskieliset - suomalaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame 5 013 henkilöä Ulkomaalaiset henkilöt, joilla
Vapaan sivistystyön ajankohtaiskatsaus. Pertti Pitkänen Opetusalan johtamisen foorumi Vapaa sivistystyö
Vapaan sivistystyön ajankohtaiskatsaus Pertti Pitkänen Opetusalan johtamisen foorumi Vapaa sivistystyö 5.6.2013 Vapaan sivistystyö 2013 Nykyinen vapaa sivistystyö on syntynyt, kun viisi eri oppilaitosmuotoa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk ope/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (5) 62 A. Belle Selene Xian ym. aloite suomenkielisen työväenopiston opetuksen laadun kehittämisestä HEL 2013-002193 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu
Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info
Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset
Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille
Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten
Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013
Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.
Marraskuussa 2011 järjestettiin kuulemistilaisuus (mm. Kuntaliitto, OAJ, opiskelijajärjestöjä,alueellisia ja paikallisia sivistystoimen edustajia,
+
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle
1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle
AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET
1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija
HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE
Opettajan pedagogiset opinnot yliopisto-opettajille Pilottikoulutus 2011-2013, Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta Harjoittelu (laaja-alainen opettaja) 7 op HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Harjoittelusta
VUOSISUUNNITELMA
1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma VUOSISUUNNITELMA 2017 2018 SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen koulutus 69 opiskelijaa - musiikkiopisto 520 opiskelijaa - musiikkileikkikoulu 520 opiskelijaa -
Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu
Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön
Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa
Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Erja Vitikka & Eija Kauppinen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus
ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste
Soveltuvuusluokkaverkko 1.8.2016 alkaen ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste oppilas määrä Ehdotus 1.8.2016 luokka-aste oppilasmäärä Aurinkolahden pk, 7-9 Teknologia 7.-9. 32 Teknologia
Ympärivuotisen opiskelun edistäminen, kokemuksia ja haasteita kesäopintojen järjestämisessä. Heli Korpinen, koulutuspäällikkö
Ympärivuotisen opiskelun edistäminen, kokemuksia ja haasteita kesäopintojen järjestämisessä Heli Korpinen, koulutuspäällikkö Saimaan ammattikorkeakoulu Saimaan ammattikorkeakoulu on 3 100 opiskelijan ja
Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA
Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJASTON TEHTÄVÄT JA ASIAKKAAT... 4 3 NYKYISET
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 43 Suomenkielisen työväenopiston talousarvioehdotus 2015 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2015-2017 HEL 2014-002682 T 02 02 00 Päätös Suomenkielisen työväenopiston
KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015
KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa
KOSKELA TARJOAA MAHDOLLISUUDEN ELÄMÄNKESTÄVÄÄN OPPIMISEEN - KANSALAISOPISTOISTO
Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011,2010, 2009 Opinto- ja kulttuuritoiminta Äänekosken kansalaisopisto Päätavoite 3. jakautuu 7 osatavoitteeseen 1. Osatavoite: KOSKELA TARJOAA MAHDOLLISUUDEN
Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1
Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee
Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto. Toimintakertomus
Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto Toimintakertomus 2010 Työväenopisto vuonna 2010 Vuosi 2010 oli Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston 96. toimintavuosi. Opetuksessa korostui
Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2005
print? Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2 Helsingin yliopistossa pidettiin syyslukukaudella 2 maantieteen laitoksen järjestämä kaupunkitalouden kurssi, jonka luennoi kaupunkitaloustieteen
Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009
Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014
VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014 SIVISTYSTOIMEN ORGANISAATIO VALKEAKOSKI- OPISTO SIVISTYSTOIMEN KESKUS KIRJASTO- TOIMI KULTTUURI- TOIMI KANSALAIS- OPISTO TAITEEN PERUSOPETUS TILAUS- KOULUTUS KULTTUURI- TOIMISTO
Uusi e-oppimateriaali lukiodiplomin tueksi
Uusi e-oppimateriaali lukiodiplomin tueksi B5. Oppimateriaalit ja verkko-oppimisympäristöt Mikko Hartikainen 7.12.2011 Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2011 7.-8.12.2011 Helsinki, Helsingin Messukeskus,
Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu
Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset
Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin
Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Tietotekniikka oppiaineeksi peruskouluun Ralph-Johan Back Imped Åbo Akademi & Turun yliopisto 18. maaliskuuta 2010 Taustaa Tietojenkäsittelytieteen professori, Åbo
Itä-Karjalan Kansanopisto
SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F
Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018
Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen
26.01.2012 Sivu 1 / 1 395/12.01.01/2012 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)
Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.
Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä
PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013
PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2 2, 0 0 1 0 0 H E L S I N
Kokoustiedot. Aika: torstai klo Paikka: Itätuulentie 1, kokoustila 308. Saapuvilla olleet jäsenet:
Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia PL 77700 02070 ESPOON KAUPUNKI omnia.fi PÖYTÄKIRJA 4 17.11.2016 1 (6) Kokoustiedot Aika: torstai 17.11.2016 klo 17.30 19.30 Paikka: Itätuulentie 1, kokoustila 308
SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA
SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?
10. VAPAA SIVISTYSTYÖ
10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön