Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet"

Transkriptio

1 Va Opiskelijavaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa myöntämällä apurahoja opiskelijavaihtoon ulkomailla. Vaihto-ohjelmalla tarkoitetaan yliopiston solmimien opiskelijavaihtosopimusten hallinnointia ja niiden puitteissa tapahtuvaa opiskelijaliikkuvuutta. Vaihto-opiskelu ulkomailla tukee opiskelijan akateemisia opintoja Suomessa. Yleiset vaihto-opiskelulle asetetut tavoitteet Aalto-yliopistossa ovat henkilökohtainen kasvu, myös akateemisella ja eettisellä tasolla kulttuurienvälisen ja kansainvälisen kompetenssin kehittäminen, parempi valmius tulevaa (kansainvälistä) uraa ajatellen ja sujuva käytännön vieraan kielen taito. 1 1 Vaihto-opiskelu ulkomailla Vaihto-opinnot Aalto-yliopisto tukee sellaisia kokopäivätoimisia vaihto-opintoja, jotka ovat osa opiskelijan tutkintoa. Ulkomailla suoritettavat opinnot on sisällytettävä osaksi tutkintoa Aalto-yliopistossa. Vaihtoopiskelun suunnitelma sisällytetään HOPSiin ja opiskelijan tulee olla vaihdon aikana ilmoittautunut läsnäolevaksi opiskelijaksi Aallossa. Vaihto-opiskelujakso on pituudeltaan vähintään 3 kuukautta. Yksittäisessä haussa voi hakea vaihtoon korkeintaan 12 kuukaudeksi (yhdeksi lukuvuodeksi). Vaihto katsotaan suoritetuksi kandidaatin tutkinnossa, jos kaikki tai osa vaihdossa suoritetuista opinnoista hyväksiluetaan opiskelijan kandidaatin tutkintoon ja suoritetuksi maisterin tutkinnossa, jos opinnot hyväksiluetaan kokonaisuudessaan opiskelijan maisterin tutkintoon Hakuajat Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulujen 2 viralliset vaihtopaikat ilmoitetaan Intossa kunkin koulun omilla sivuilla. Tekniikan alan vaihto-ohjelmiin haetaan hakuaikoina, joita on kolme kertaa vuodessa. Jokaisen kohteen hakuaika (tai hakuajat, mikäli kohteeseen voi hakea useampana hakuaikana) vahvistetaan lukuvuosittain. Mahdolliset varsinaisena hakuaikana täyttämättä jääneet paikat voidaan julistaa haettavaksi seuraavana hakuaikana tai myös varsinaisten hakuaikojen ulkopuolella, mikäli vastaanottavan yliopiston hakuaikataulu sen mahdollistaa. Täydennyshausta tiedotetaan Intossa. 1 Lähde: Steinberg, M. (2007). The place of outcomes assessment in higher education today. In Bolen, M. C. (Ed). (2007). A Guide to Outcomes Assessment in Education Abroad. Carlisle, PA: The Forum on Education Abroad. 2 Insinööritieteiden korkeakoulu, Kemiantekniikan korkeakoulu, Perustieteiden korkeakoulu ja Sähkötekniikan korkeakoulu

2 Opiskelijavaihdon periaatteet 2 (6) Hakeminen Vaihto-ohjelmaan haetaan sähköisessä hakujärjestelmässä. Hakemukseen liitetään hakulomakkeessa mainitut liitteet sekä mahdolliset muut liitteet, joista tiedotetaan erikseen. Opiskelija voi hakea korkeintaan kolmeen kohteeseen yhden hakukierroksen aikana. Jos hakuprosessi on kesken, uutta hakemusta ei voi laittaa vireille. Opiskelija ilmoittaa kohteet sitovasti ensisijaisuusjärjestyksessä Vaihto-opiskelun toteutus ja päätöksenteko korkeakouluissa Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet päättää opetuksesta vastaava varadekaani opintoasiainpäällikön esityksestä. Periaatteiden soveltamisesta vastaa tekniikan alan korkeakoulujen oppimispalvelut ja niiden linjauksia kehitetään yhteistyössä muiden Aalto-yliopiston korkeakoulujen ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) kanssa. Vaihto-ohjelman hakujen toteuttamisesta ja hakemusten käsittelystä vastaavat korkeakoulun opiskelijavaihdosta vastaavat henkilöt. Opiskelijavaihdon opiskelijavalinnasta ja apurahoista päättää opintoasiainpäällikkö opiskelijavaihdosta vastaavien henkilöiden esityksestä. 1.2 Hakuehdot Aalto-yliopiston tekniikan alan vaihto-ohjelmiin ovat hakukelpoisia tekniikan alojen korkeakoulujen läsnäolevat perustutkinto-opiskelijat, joilla on hakuhetkellä vähintään 60 opintopistettä Aaltoyliopiston opintorekisteriotteella ja opintosuoritusten arvosanojen painotettu keskiarvo on vähintään 2,00. Suoraan ylempään korkeakoulututkintoon valitut läsnäolevat opiskelijat ovat hakukelpoisia edellyttäen, että heillä on hakuhetkellä vähintään 25 opintopistettä Aalto-yliopiston opintorekisteriotteella ja opintosuoritusten arvosanojen painotettu keskiarvo on vähintään 2,00. Suoraan ylempään korkeakoulututkintoon valittujen opiskelijoiden vaihto voi toteutua aikaisintaan toisena opiskeluvuonna. Suoraan ylempään korkeakoulututkintoon valittujen opiskelijoiden osalta voidaan tehdä erillisellä ilmoituksella poikkeuksia ns. kesälukukauden osalta, jolloin näiden opiskelijoiden osalta vaihto voi alkaa jo ensimmäisen opiskeluvuoden lopussa. 1.3 Valintaperusteet Tullakseen valituksi hakijaksi vaihtokohteeseen, opiskelijan on täytettävä Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulujen vaatimukset ja kohdeyliopiston mahdolliset erityisvaatimukset. Valinnan edellytyksenä on, että vaihto-opinnot voidaan sisällyttää opiskelijan tutkintoon Aalto-yliopistossa. Hakijalta edellytetään hakuvaiheessa 30 op/lukukausi laajuista opintosuunnitelmaa sekä suunnitelmaa vaihdossa suoritettavien opintojen sisällyttämisestä Aalto-yliopiston tutkintoon. Hakijan tulee hyväksyttää suunnitelmat omassa koulutusohjelmassaan, myös mahdolliset vaihdon aikana opintosuunnitelmaan tulevat muutokset tulee hyväksyttää. Valinnassa voidaan ottaa huomioon myös hakijan motivaatio, vaihtokohteen opetuskielen kielitaito ja suositukset. Etusija valinnoissa annetaan sellaisille opiskelijoille, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet Aalto-yliopiston vaihto-ohjelmaan tai saaneet Aalto-yliopiston opiskelijavaihdon apurahaa ulkomaan opintoja varten. Jos kohteeseen on useampia hakijoita, etusijalle asetetaan

3 Opiskelijavaihdon periaatteet 3 (6) muut kuin kohdemaan kansalaiset. Joissakin kohteissa omaan kotimaahan suuntautuvaan hakuun voi liittyä rajoituksia. Tietyn alan / koulun opiskelijoille voidaan antaa etusija tiettyihin kohteisiin. Opiskelija, joka on jo suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon laajuutta vastaavan opintopistemäärän, voidaan valita vaihto-ohjelmaan vain erittäin painavista syistä. Opiskelijaa, jonka opintooikeuden määräaika on täyttymässä, tai jolle on myönnetty lisäaikaa, ei voida valita vaihtoon. Opiskelija, jolle on aikaisemmin myönnetty vaihto-ohjelman paikka tai opiskelijavaihdon apuraha, mutta joka on peruuttanut vaihtonsa tai ei ole täyttänyt opiskelijavaihdon ehtoja ilman hyväksyttävää syytä, voidaan jättää huomioimatta valinnassa. Ulkopuolisen rahoituksen ohjelmissa voi olla ohjelman asettamia lisäehtoja Tunnusluku Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti tunnusluvun perusteella. Tunnusluku lasketaan kaavalla opintopisteet / läsnäololukukaudet 3 * arvosanojen painotettu keskiarvo. Tunnusluvun laskemisessa huomioidaan opintosuoritukset, joista on merkintä hakemuksen liitteenä olevassa opintosuoritusotteessa. Tiettyihin vaihtokohteisiin voidaan asettaa tunnusluvulle tai keskiarvolle vähimmäisvaatimus. 1.4 Opiskelijavaihdon ehdot Opiskelija sitoutuu suorittamaan kohdeyliopistossa vaihtojakson aikana tutkintoon sisällytettäviä opintoja vähintään 20 opintopistettä lukukaudessa. Vaihdon aikana Aalto-yliopistoon suoritettuja opintoja ei pääsääntöisesti huomioida vaihdossa suoritetuiksi opinnoiksi. Jos opintosuorituksille asetettua tavoitetta ei saavuteta, opiskeluun tulee esteitä, oleskelun kestoon tulee muutoksia tai opiskelupaikka peruuntuu, on opiskelija velvollinen ilmoittamaan asiasta kotikorkeakouluunsa välittömästi. Opiskelijalta voidaan edellyttää myönnetyn apurahan palauttamista joko osittain tai kokonaan. Vaihtojakson jälkeen opiskelija toimittaa vaaditut liitteet apurahapäätöksen saatekirjeessä saamiensa ohjeiden mukaan kotikorkeakouluunsa sekä huolehtii vaihdossa suoritettujen opintojen hyväksiluvusta. Korkeakouluilla on omat hyväksilukuperiaatteet, jotka löytyvät kunkin korkeakoulun omilta Into-sivuilta. Vaihto-ohjelmaan osallistunut opiskelija on velvollinen tarvittaessa osallistumaan ja kertomaan vaihtojaksostaan vähintään yhdessä Aalto-yliopiston opiskelijavaihdon tiedotustilaisuudessa. 3 Mikäli opiskelija on ilmoittautunut läsnä olevaksi opiskelijaksi siksi ajaksi, kun 1) opiskelija suorittaa asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista palvelua; 2) opiskelija on äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla; tai 3) opiskelija on oman sairautensa tai vammansa vuoksi kyvytön opiskelemaan, voidaan kyseiset lukukaudet poistaa läsnäololukukausista opiskelijan toimittaessa todisteen poissaolostaan hakemuksensa yhteydessä.

4 Opiskelijavaihdon periaatteet 4 (6) Aalto-yliopiston vastuuvapautus koskee vaihtoon valittuja opiskelijoita. Vastuuvapautuslomake on Aalto-yliopiston opiskelijavaihdon periaatteiden liitteenä. 2 Apurahat Sähkötekniikan korkeakoulussa Aalto-yliopiston tekniikan alan vaihtokohteet Sähkötekniikan korkeakoulu maksaa Aalto-yliopiston vaihtopaikan saaneelle opiskelijalle opiskelijavaihdon apurahan. Apurahan suuruus vahvistetaan vuosittain korkeakoulun budjetin teon yhteydessä. Ulkopuolisen rahoituksen ohjelmissa (esimerkiksi Erasmus+, FIRST ja Nordplus) apurahat voivat olla erisuuruisia kuin Aalto-yliopiston vaihto-ohjelmien apurahat. Opiskelijavaihdon apuraha maksetaan opiskelijalle kahdessa erässä: ensimmäinen erä (80 %) ennen vaihtojakson alkamista opiskelijan toimitettua vastaanottavan yliopiston kirjallisen vahvistuksen vaihto-opiskelupaikasta sekä muut mahdolliset liitteet. Toinen erä (20 %) maksetaan vaihtojakson päätyttyä ja opiskelijavaihdon ehtojen täytyttyä sekä opiskelijan toimitettua vaihdon päättymiseen liittyvät asiakirjat erikseen ilmoitettavan aikarajan puitteissa. Ulkopuolisen rahoituksen apurahojen maksukäytännöt voivat poiketa Aalto-yliopiston vaihto-ohjelman apurahan käytännöstä Lukukausimaksutuki Aalto-yliopiston vaihto-ohjelmissa Sellaiselle opiskelijalle, joka lähtee vaihtoon Aalto-yliopiston vaihto-ohjelmassa ja jolta vastaanottavassa yliopistossa peritään lukukausimaksu, Sähkötekniikan korkeakoulu voi maksaa lukukausimaksutukea. Tuki on enimmillään 50 % maksetusta varsinaisesta lukukausimaksusta, kuitenkin korkeintaan 2000 euroa lukukausi. Lukukausimaksutuki myönnetään euroina tuen maksupäivän kurssin mukaan. Tukea haetaan vaihtopaikkahakemuksen yhteydessä, jolloin hakemukseen liitetään selvitys lukukausimaksusta. Lukukausimaksutuen maksamista varten opiskelija toimittaa tositteen maksamastaan lukukausimaksusta. Tosite toimitetaan ennen vaihtoa tai vaihdon aikana. Lukukausimaksutuki maksetaan yhdessä erässä lukukausittain. Toisen lukukauden maksua varten opiskelijan on toimitettava vaihtoyliopiston opintosuoritusote, josta ilmenee opintojen eteneminen Kesäkoulujen ym. matka-apurahat Sähkötekniikan korkeakoulu voi myöntää matka-apurahoja Aalto-yliopiston yhteistyöyliopistojen kesäkouluihin tai vastaaviin alle 3 kk pituisiin lyhytkursseihin omalla päätöksellä ja korkeakoulun budjetin sallimissa rajoissa. Aalto-yliopiston korkeakoulut päättävät itsenäisesti kesäkouluihin, kielikursseihin ym. liittyvistä hakuajoista, matka-apurahoista, niiden ehdoista ja näistä tiedotetaan korkeakoulun omilla Into-sivuilla. Kesäkouluapurahan hakijaa koskevat samat periaatteet kuin opiskelijavaihdon apurahaa: hakijan keskiarvon tulee olla vähintään 2.00 ja opintoja suoritettuna 60/25 op (suoraan maisterivaiheeseen valitut). Tarvittaessa hakemukset laitetaan järjestykseen tunnusluvun perusteella. Apuraha maksetaan opiskelijalle ennen kesäkoulua opiskelijan toimitettua vahvistuksen kesäkoulu-

5 Opiskelijavaihdon periaatteet 5 (6) paikasta sekä muut mahdolliset liitteet. Kurssin jälkeen on palautettava vaaditut liitteet. Kesäkoulussa suoritetut opintopisteet tulee sisällyttää tutkintoon. Mikäli kesäkouluapurahan ehdot eivät täyty, opiskelijalta voidaan edellyttää myönnetyn apurahan palauttamista joko osittain tai kokonaan Free mover -vaihtokohteiden apuraha Sähkötekniikan korkeakoulun perustutkinto-opiskelija, joka on itse hankkinut vaihto-opiskelupaikan ulkomailta, voi hakea opiskelujaksoaan varten Aalto-yliopiston vaihto-opiskelun free mover - apurahaa. Free mover -opiskelijaa koskevat samat hakumenettelyyn ja ulkomailla opiskeluun liittyvät periaatteet kuin Aalto-yliopiston tekniikan alan vaihtokohteisiin lähteviä opiskelijoitakin. Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulujen joihinkin kohteisiin vaatima erillinen tunnusluvun tai keskiarvon vähimmäisvaatimus ei koske free mover -apurahan hakijoita. Free mover -apurahaa haetaan opiskelijavaihdon apurahan free mover -hakulomakkeella pääsääntöisesti ennen ulkomaille lähtöä. Apurahaa voi kuitenkin hakea vielä jälkikäteen opintojen jo alettua, edellyttäen että opiskelija on ko. hakuaikana suorittamassa ulkomailla niitä opintoja, joita varten hän apurahaa hakee. Apuraha myönnetään haettuun opiskelupaikkaan ulkomaisessa yliopistossa tai muussa yliopistotasoisessa oppilaitoksessa. Apurahaa ei myönnetä ohjelmaan, jonka suoritettuaan opiskelija saa ulkomaisesta oppilaitoksesta tutkinnon, poikkeuksena Aalto-yliopiston kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavat yhteisohjelmat. Opiskelija, jolle on aikaisemmin myönnetty Aalto-yliopiston tekniikan alan vaihto-ohjelman paikka, mutta joka on peruuttanut vaihtonsa tai ei ole täyttänyt opiskelijavaihdon ehtoja ilman hyväksyttävää syytä, voidaan jättää ilman free mover -apurahaa Free mover -vaihtokohteiden lukukausimaksutuki Sähkötekniikan korkeakoulu voi myöntää lukukausimaksutukea perusopiskelijalle, joka on itsenäisesti etsinyt vaihtopaikkansa ja maksaa ulkomaan opinnoistaan lukukausimaksua. Lukukausimaksutukien myöntämisestä päätetään vuosittain erikseen korkeakoulun päätöksellä ja sen budjetin sallimissa rajoissa. Avattavista hauista tiedotetaan Intossa. Tuki on enimmillään 50 % maksetusta varsinaisesta lukukausimaksusta, kuitenkin korkeintaan 2000 euroa lukukausi. Lukukausimaksulla tarkoitetaan kohdeyliopiston perimää tuition fee - maksua. Muita kuluja kuten vakuutukset, käsittelykulut, ohjelmamaksu, rekisteröintimaksu yms. ei huomioida. Lukukausimaksutuki myönnetään euroina tuen maksupäivän kurssin mukaan. Tukea haetaan free mover -apurahahakemuksen yhteydessä, jolloin hakemukseen liitetään selvitys lukukausimaksusta. Lukukausimaksutuen maksamista varten opiskelija toimittaa tositteen maksamastaan lukukausimaksusta. Tosite toimitetaan ennen vaihtoa tai vaihdon aikana. Lukukausimaksutuki maksetaan yhdessä erässä lukukausittain. Toisen lukukauden maksua varten opiskelijan on toimitettava vaihtoyliopiston opintosuoritusote, josta ilmenee opintojen eteneminen.

6 Opiskelijavaihdon periaatteet 6 (6) Apurahaa ei myönnetä ohjelmaan, jonka suoritettuaan opiskelija saa ulkomaisesta oppilaitoksesta tutkinnon. Tukea voidaan myöntää vain erittäin hyvin opinnoissaan menestyneille opiskelijoille (opintosuoritusten keskiarvo 4,00) ja erinomaisiin ulkomaisiin yliopistoihin Apurahat diplomityön tekemiseen ulkomailla Sähkötekniikan korkeakoulu myöntää opiskelijavaihdon apurahaa myös diplomityön ulkomailla tekemistä varten. Opiskelija voi saada opiskelijavaihdon apurahaa diplomityön tekemistä varten vain kerran opintojensa aikana. Apurahaa haetaan pääsääntöisesti tekniikan alan opiskelijavaihdon hakuaikoina ja hakemukseen liitetään Free mover -hakulomakkeessa mainitut liitteet. Apuraha myönnetään 3-6 kk kestävään oleskeluun ulkomailla. Diplomityön tekijä on velvollinen toimittamaan opiskelujakson päätyttyä oppimispalveluihin kohdeyliopiston työtä ohjaavaa professorin lausunnon työstä tai esittämään opintorekisteriotteen, josta ilmenee diplomityön tekeminen. Jos professorin lausunnon perusteella katsotaan, ettei diplomityö ole edistynyt riittävästi, opiskelijalta voidaan periä apuraha takaisin osittain tai kokonaan. Opiskelija, joka saa diplomityön tekemistä varten Aalto-yliopiston kansainvälisen harjoittelun apurahaa, ei voi saada samalle ajanjaksolle opiskelijavaihdon apurahaa Kansainväliset yhteisohjelmat Kansainvälisiin yhteisohjelmiin hyväksytyille Aalto-yliopiston tutkinto-opiskelijoille voidaan myöntää ohjelmaan sisältyvää ulkomaan opiskelujaksoa varten opiskelijavaihdon apurahaa (ei kuitenkaan lukukausimaksutukea). Hakumenettely voi poiketa vaihto-ohjelman hakumenettelystä. 2.2 Periaatteiden voimaantulo Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijavaihdon periaatteet tulevat voimaan opetuksesta vastaavan varadekaanin päätöksellä. Periaatteita sovelletaan alkavaan ja sitä seuraaviin opiskelijavaihdon hakuihin. Espoossa Keijo Nikoskinen Opetuksesta vastaava varadekaani Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu Perttu Puska Opintoasiainpäällikkö Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa myöntämällä apurahoja opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Vaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Opintoasiain päällikön päätös 1 (5) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun periaatteet ja apurahat perustutkintoopiskelijoiden ulkomaan opintoihin Vaihto-opiskelu Aalto-yliopiston insinööritieteiden

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opiskelijavaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Dekaanin päätös 1 (5) Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa myöntämällä

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut 28.9.2015

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut 28.9.2015 Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut 28.9.2015 Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) TAMPEREEN YLIOPISTO Saapunut Opinto ja kansainvälisten asiain osasto Päätöksen pvm 33014 Tampereen yliopisto Myönnetään euroa OPISKELIJOIDEN MATKA APURAHAHAKEMUS HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu Vaihto-opinnot ulkomailla Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu Miksi vaihtoon? Globaalit työmarkkinat Kansanvälisestä kokemuksesta hyötyä työelämässä; tuo vaihtokokemuksesi esille

Lisätiedot

ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin

ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin Vaihda maisemaa! -tapahtuma 22.1.2105 ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE KO102 Marita Puikkonen 22.1.2015 Vaihda maisemaa! ERASMUS+ Haluaisitko lähteä opiskelemaan

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa

Lisätiedot

Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa

Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa SIS Orientoivat opinnot 3 Kansainvälisyys opinnoissa Kirsi Tuominen 13.11.2015 Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa Opiskelijavaihto tunnetuin kansainvälisyyden muoto En tiedä ketään joka valittelisi

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / lokakuu 2014 Mira Pihlström Kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu

Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III Mira Pihlström opintosihteeri (kansainväliset asiat) Erasmus-opiskelijavaihto yksiköllä yli 70

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen

Lisätiedot

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. Hakuaika alkaa 1.12.2016 ja päättyy 31.1.2017 klo 19.00. Ajoissa

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON SISÄISEN LIIKKUVUUDEN OPINTO-OIKEUDEN HAKEMINEN JA OPINTOJEN SUORITTAMINEN, LÄHTEVÄT OPISKELIJAT

AALTO-YLIOPISTON SISÄISEN LIIKKUVUUDEN OPINTO-OIKEUDEN HAKEMINEN JA OPINTOJEN SUORITTAMINEN, LÄHTEVÄT OPISKELIJAT AALTO-YLIOPISTON SISÄISEN LIIKKUVUUDEN OPINTO-OIKEUDEN HAKEMINEN JA OPINTOJEN SUORITTAMINEN, LÄHTEVÄT OPISKELIJAT Opiskelija Koulutusohjelma Kohdeyliopisto Opinto- ja opiskelijapalvelut (OOP) 1. Opiskelija

Lisätiedot

Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu. Kansainväliset palvelut 26.9.2012

Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu. Kansainväliset palvelut 26.9.2012 Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu Kansainväliset palvelut 26.9.2012 Opiskelijavaihdon edellytykset 1 tutkinto-opinto-oikeus JY:ssa riittävät pohjaopinnot; vaihtoon lähtiessä tulee olla suoritettu

Lisätiedot

VAIHTO-INFO. Minna Nousiainen, International Coordinator Kasvatustieteiden tiedekunta

VAIHTO-INFO. Minna Nousiainen, International Coordinator Kasvatustieteiden tiedekunta VAIHTO-INFO Minna Nousiainen, International Coordinator minna.nousiainen@ulapland.fi Kasvatustieteiden tiedekunta MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi:

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

AKATEMIA SIBELIUS- OPAS 2018 VALINTA- OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

AKATEMIA SIBELIUS- OPAS 2018 VALINTA- OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2018 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo 12.10.2012 Miksi ulkomaille? Kielitaitoni koheni Sain haluamani kesätyöpaikan Pääsin kursseille, joita Jyväskylässä

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

Erasmus-vaihto. Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat

Erasmus-vaihto. Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat Erasmus-vaihto Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat Riitta Kataja - koulutussuunnittelija - study.humanities@oulu.fi - huone KE217 (G2-ovi, 2 krs. Opintokatu), puh.

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus HAKIJAN OPAS AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI Seinäjoella toteutettava koulutus Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä järjestetään avoimet

Lisätiedot

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT 1 (12) Tullessaan valituksi ns. perustason opiskelijavalinnassa opiskelija saa oikeuden suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto) ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Abipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola

Abipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola Abipäivän opotilaisuus 15.1.2015 Katja Arola AJANKOHTAISTA TURUN YLIOPISTOSSA Abien vanhempien infoilta järjestettiin marraskuussa 2014 toista kertaa. Luentotallenne utu.fi-sivuilla. Opiskelijalähettiläät

Lisätiedot

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 1 Opintopolun aikainen kannustus kansainvälistymiseen Fukseille johdantokurssilla Kansainvälistyminen opiskeluaikana

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET

KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitea kokouksessa 9.9.2016 KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET 1. OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET... 2 2. VAIHTO-OHJELMAN HAKUPROSESSI... 2 2.1 Vaihtohaun

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET

KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET Hyväksytty opetus- ja tutkimusneuvoston kokouksessa 8.2.2008. Muutokset hyväksytty opetus- ja tutkimusneuvoston kokouksissa 12.12.2008 ja 6.11.2009. KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET 1. OPISKELIJAVAIHDON

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi TTY:n opintotarjonta 24.9.2014 Kaisa Niskanen TTY Opiskelijapalvelut Perustettu vuonna 1965 Toiminut säätiömuotoisena vuoden

Lisätiedot

MITEN VALITSEN VAIHTOKOHTEEN? INFO

MITEN VALITSEN VAIHTOKOHTEEN? INFO MITEN VALITSEN VAIHTOKOHTEEN? INFO Helsingin yliopiston liikkuvuuspalvelut Täydennyshaku Erasmus-, Nordlys- ja Nordplus-vaihtokohteet Syksy 2017 07/09/2017 1 TILAISUUDEN RUNKO Miksi ja milloin vaihtoon?

Lisätiedot

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE Marita Puikkonen 18.2.2013 / 15.8.2013 Vaihda maisemaa! Kuka voi lähteä vaihtoon? Erityistä: Rikastustekniikka tai Tuotantoteknologian

Lisätiedot

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Sessio B4: Englannin kielen testit ja moni muu asia apuna opiskelijavalinnoissa Kv-kevätpäivät 2014 Katri Ventus, Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Erikoistumisaluevalinta 2015

Erikoistumisaluevalinta 2015 Erikoistumisaluevalinta 2015 Marja Elonheimo marja.elonheimo@aalto.fi 15.4.2015 Esityksen sisältö Erikoistumisaluevalintaprosessi yleisesti, aikataulu Valintaperusteet, lykkäys ja erikoistumisalueiden

Lisätiedot

KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11.

KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11. KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11.2012 1 DOUBLE DEGREE-TUTKINNOT kansainvälinen kaksoistutkinto kahden

Lisätiedot

Näitä tarkoituksia varten edustajisto perustaa tällä ohjesäännöllä kolme stipendiä:

Näitä tarkoituksia varten edustajisto perustaa tällä ohjesäännöllä kolme stipendiä: ESITYS 1(5) Stipendiohjesa a nto 1. luku Yleiset periaatteet 1 Stipendien tarkoitus Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) jakaa jäsenilleen stipendejä 1. tukeakseen vähävaraisten opiskelijoiden kansainvälistymismahdollisuuksia;

Lisätiedot

Vaihtohakuinfo kandeille Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Vaihtohakuinfo kandeille Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Vaihtohakuinfo kandeille 2017-2018 Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Miksi lähteä vaihtoon? Milloin lähteä vaihtoon? Mitä vaihdossa opiskellaan? Minne voi hakea

Lisätiedot

Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa

Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa Opiskelijoiden palvelut ja neuvonta Helsingin yliopistossa Minna Kaartinen-Koutaniemi Urhean oppilaitostapaaminen 17.4.2013 19.4.2013 1 Palvelut ja neuvonta Yleinen opiskelijaneuvonta palvelee henkilökohtaisesti,

Lisätiedot

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi

Lisätiedot

Ulkomaan vaihto-opinnot

Ulkomaan vaihto-opinnot Info 20.4.2017 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja Vaihto-opinnot kauppatieteiden koulutusohjelmassa Suosittelemme

Lisätiedot

Hakijan haku- ja valintaprosessi

Hakijan haku- ja valintaprosessi AMK-sektori (nuorten koulutus) Hakijan haku- ja valintaprosessi Koulutustiedotuksen tukitoiminto Hakudemo (ennen hakuaikaa) Luonnos 4.10.2010 OPH Hakeminen Haun infosivut Hakuohjeet (hakulomakkeella) Koulutushaku

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Hyväksilukeminen... 3 2.1. Hyväksilukemismenettelyyn liitetään

Lisätiedot

UEF Cross-Border Network

UEF Cross-Border Network FIRST-koordinaattorikokous CIMO 21.11.2011 FIRST-verkoston kokemuksia yhteistyöstä: UEF Cross-Border Network Merja Kuokkanen/Itä-Suomen yliopisto Verkoston toimijat Koordinaattori 1.1.2010 alkaen Itä-Suomen

Lisätiedot

Liikkuvuuden lomakkeet

Liikkuvuuden lomakkeet Liikkuvuuden lomakkeet Apurahasopimukset opiskelijoille LA for studies La for traineeships Erasmus student Charter Apurahasopimukset henkilökunnalle Staff Mobility for Teaching mobility agreement Staff

Lisätiedot

Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa

Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa Kansainväliset palvelut www.jyu.fi/intl + Anna-Maria Strengell Kielten laitos Helmikuu 2015 Miksi maailmalle? syventämään oman alan tuntemusta ja laajentamaan

Lisätiedot

KTK- ja KTM vaihto-opiskeluinfo 2014-2015. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut 12.12.2013

KTK- ja KTM vaihto-opiskeluinfo 2014-2015. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut 12.12.2013 KTK- ja KTM vaihto-opiskeluinfo 2014-2015 Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut 12.12.2013 Kuka voi lähteä vaihtoon? Miksi lähteä vaihtoon? Milloin lähteä vaihtoon? Mitä vaihdossa opiskellaan?

Lisätiedot

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 SARI PULKKINEN LÄHDE: OPH/PENKARI Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi-

Lisätiedot

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle 1 (2) Hakija voi olla henkilö tai ryhmä. Sukunimi: Etunimet: Osoite: Syntymävuosi: Puhelinnumero: Sähköposti: Nykyinen työ- tai opiskelupaikka: Ryhmän

Lisätiedot

Tutkinto-opiskelijan opiskeluoikeusohje

Tutkinto-opiskelijan opiskeluoikeusohje Tutkinto-opiskelijan opiskeluoikeusohje 1. Ohjeen tarkoitus 2. Opiskelijahaut 3. Tutkinto-ohjelman vaihtaminen 4. Opiskelijaksi ilmoittautuminen ja opiskeluoikeus 5. Harkinnanvaraisen lisäajan hakeminen

Lisätiedot

Eini Mäkelä, opintotukipäällikkö

Eini Mäkelä, opintotukipäällikkö 1 OPINTOTUKI JA HARJOITTELU ULKOMAILLA Harjoitteluun voi saada opintotukea kun Opiskelija saa harjoittelustaan opintopisteitä opintopisteitä ei tarvitse kertyä 5 op/tukikuukausi/harjoittelukuukausi Lukuvuoden

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4 M SIBELIUS-AKATEMIA I vararehtori 3.5.2012 Valtuutus: KS (25.1.2012) 64, 69 ja 71 ja rehtorin delegointi 5.3.2012 OPISKELU SIBELIUS-AKATEMIAN NUORISOKOULUTUKSESSA, AVOIMESSA YLIOPISTOSSA JA TÄYDENNYSKOULUTUKSESSA

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011 299/2011 Valtioneuvoston asetus opintotukiasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE Marita Puikkonen 18.2.2013 / 15.8.2013 Vaihda maisemaa! Kuka voi lähteä vaihtoon? Erityistä: Tuotantoteknologian opintosuunta

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011

Lisätiedot

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen?

Mitä lukion jälkeen? Mitä lukion jälkeen? Ammattikorkeakouluopinnot Yliopisto-opinnot Ylioppilaspohjainen ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinnot Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnot Kansanopistojen opintolinjat

Lisätiedot

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN 1 SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

1. Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liiton ja International Association of Dental Students:n koordinoiman vaihto-ohjelman esittely

1. Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liiton ja International Association of Dental Students:n koordinoiman vaihto-ohjelman esittely HAKUOPAS KANSAINVÄLISEEN VAIHTOON 2015 1. Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liiton ja International Association of Dental Students:n koordinoiman vaihto-ohjelman esittely Suomen Hammaslääketieteen

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan

Lisätiedot

Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia

Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Opoinfo 14.1.2016 AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Ohjelma Yleistä yhteishausta Kysymykset ja keskustelu Ennakkoon tulleet kysymykset Muut kysymykset Kevään 2016 yhteishaun

Lisätiedot

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN 1 SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Opiskelijoiden vaihto-opiskelun nettisivu: http://www.oulu.fi/yliopisto/opiskelu/vaihto-opiskelu/

Opiskelijoiden vaihto-opiskelun nettisivu: http://www.oulu.fi/yliopisto/opiskelu/vaihto-opiskelu/ RECRUITMENT, ADMISSIONS AND INTERNATIONAL SERVICES HAKUKUULUTUS OPISKELIJAVAIHTOON Oulun yliopiston kansainvälisissä palveluissa on haettavana vaihtopaikkoja seuraavien ohjelmien kautta: kansainvälisten

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

Opintotuki 2.9.2013. Opintotukipalvelut

Opintotuki 2.9.2013. Opintotukipalvelut Opintotuki 2.9.2013 Opintotukipalvelut Opintotukipalvelut Yliopistolla omat opintotukipalvelut, missä hoidetaan kaikki opintotukeen liittyvät asiat, myös päätöksenteko Sijaitsee Luotsi-rakennuksen ensimmäisessä

Lisätiedot

PALUUORIENTAATIO 2015

PALUUORIENTAATIO 2015 1 PALUUORIENTAATIO 2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ VAIHTO-OPINNOT JA OPINTOTUKI VAIHDOSTA PALAAVAN OPISKELIJAN MUISTILISTA OPINTOJEN RIITTÄVÄ EDISTYMINEN EDISTYMISEN SEURANTA OPINTOLAINA JA LAINAVÄHENNYSOIKEUS

Lisätiedot

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN 1 SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille

Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on yhteistyössä Esteetön opiskelu

Lisätiedot

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Opintotutorit Marja Elonheimo ja Salla Mäkinen Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 12-13 BIZ Opiskelijapalvelut, U-249 Tiistai 6.9.2016 Oletko muistanut

Lisätiedot

Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 )

Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Valintaperusteet Hakukelpoisuus ja mahdolliset hakemista koskevat rajoitukset: Hakukelpoisia ovat

Lisätiedot

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen - yleistä periaatteista Kesätilaisuus 31.8.2010 Ulkomaan yksikkö Sirpa Mattila Opiskelijana ulkomailla Alle vuoden ulkomailla tilapäisesti, esim. opiskelijavaihdossa

Lisätiedot

Boost your future career! Study Life - Go Abroad!

Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Syksy 2017 Miksi tarvitsen kansainvälistä kokemusta? Vahvistut Eläminen vieraassa maassa ja kulttuurissa kasvattaa henkistä kanttiasi. Virkistyt Saat uusia

Lisätiedot

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on hyväksynyt 14.6.2011 seuraavat säännöt, jotka tulevat voimaan 1.8.2011. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

MITEN VALITA VAIHTOKOHDE? -INFOTILAISUUS

MITEN VALITA VAIHTOKOHDE? -INFOTILAISUUS MITEN VALITA VAIHTOKOHDE? -INFOTILAISUUS Helsingin yliopiston liikkuvuuspalvelut Haku opiskelijavaihtoon 25.1.2018 25/01/2018 1 STUDENT VIEW: HTTP://PRESEMO.HELSINKI.FI/VAIHTOI NFO2017KUMPULA/ 25/01/2018

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv 2013-2014

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv 2013-2014 PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv 2013-2014 OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE Marita Puikkonen 18.2.2013 Vaihda maisemaa! Kuka voi lähteä vaihtoon? Erityistä: Tuotantoteknologian opintosuunta / Vuoriteollisuus

Lisätiedot

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat ASIO OHJEET Ohjeen sisällys 1. Hakemuksen sijainti... 1 2. Hakemuksen täyttäminen...1 3. Hakemuksen lähettäminen... 4 4. Hakemuksen käsittely ja päätös... 4 4.1 Hakemuksen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet VALINTA JATKOKOULUTUKSEEN 1. Yleinen hakukelpoisuus Yleinen hakukelpoisuus määritellään yliopistolaissa

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET. 1 Opintotukilautakunnan asettaminen

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET. 1 Opintotukilautakunnan asettaminen KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Kajaanin ammattikorkeakoulun hallituksen kokouksessa 13.8.2009. Opintotukilautakunnan ohjesääntö on laadittu opintotukilaissa (21.1.1994/65

Lisätiedot