Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu. Kansainväliset palvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu. Kansainväliset palvelut 26.9.2012"

Transkriptio

1 Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu Kansainväliset palvelut

2 Opiskelijavaihdon edellytykset 1 tutkinto-opinto-oikeus JY:ssa riittävät pohjaopinnot; vaihtoon lähtiessä tulee olla suoritettu vähintään yhden lukuvuoden opinnot (alempaa tutkintoa suorittavalla) tai vähintään yhden lukukauden opinnot (maisteriopintoja suorittavalla) jatko-opiskelijalla tulee olla ohjaajan puolto vaihtojaksolle

3 Opiskelijavaihdon edellytykset 2 riittävät taidot opiskelukielessä opintosuunnitelma hyvä opintomenestys

4 Opiskelijavaihdon periaatteet Opiskelijavaihto perustuu vaihtosopimuksiin, joissa ajatus vastavuoroisuudesta Opinnot oltava hyväksiluettavissa tutkintoon JY nimeää ja vastaanottava yliopisto hyväksyy opiskelijan Hakuajat kaksi kertaa vuodessa Valintakriteerinä mm. motivaatio ja opintomenestys Ei kansallisuus- tai ikärajoitteita Opiskelu kohdemaan kielellä (/ englanniksi) Opiskelu ulkomailla ilmaista Jokainen lähtijä saa matka-apurahan Oleskelu katetaan esim. opintotuesta

5 Opiskelijavaihto-ohjelmat Erasmus Nordplus FIRST ISEP North-South-South Eurooppa Pohjoismaat, Baltia Venäjä P&E Amerikka, Aasia, Afrikka kehitysmaat JY:n kahdenväliset vaihtokohteet

6 Erasmus EUn vaihto-ohjelma Euroopan maihin Perus- ja jatko-opiskelijoille Perustuu oppiainekohtaisiin vaihtosopimuksiin, joita tdk / erillislaitos voi itse solmia Vaihdon kesto: 3-12 kk Matka-apuraha EILC-kielikurssit Haku keväisin (+ täydentävä jatkuva haku)

7 Malli Erasmusvaihtosopimuksesta

8 Nordplus Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittama Perustutkinto-opiskelijoille Vaihto tapahtuu alakohtaisten Nordplusverkostojen sisällä Pohjoismaihin / Baltiaan Opiskelijavaihto 1 vko 12 kk Express-liikkuvuus min. 1 vko Rahoitus 1-2 kk vaihdoissa 200 / kk + matka-apuraha Rahoitus Express-vaihdoissa 70 / vko

9 Nordlys Nordplus-ohjelman yksi verkosto Ei opintoalarajoituksia 24 yliopistoa Pohjoismaissa Avoin kaikille JY:n perustutkinto-opiskelijoille, joilla ei käytössä oman alan N+ verkostoa Apurahat ja periaatteet samat kuin Nordplusohjelmassa Haku keväisin

10 FIRST Vaihto-ohjelma Venäjälle: 6 partneriyliopistoa Pietarissa Perustutkinto-opiskelijoille Ensijaisesti viestinnän, yhteiskunta- ja taloustieteiden sekä informaatioteknologian alan opiskelijoille; myös muut alat mahdollisia Opetuskieli: pääosin venäjä englanniksi tarjolla kauppatieteitä ja informaatioteknologiaa Vaihtoaika lukukausi / - vuosi Matka-apuraha Haku keväisin

11 ISEP Monenkeskinen vaihto-ohjelma Pohjois- ja Etelä Amerikkaan, Aasiaan ja Afrikkaan Yli 200 eri yliopistoa Kaikkien alojen perustutkinto-opiskelijoille Vaihtoaika: 1 lukukausi Matka-apuraha 1350 Hakumaksu 360 $ Vaihtomaksu 2500 kattaa asumisen ja elämisen vaihtokohteessa Englannin kielen testi TOEFL

12 North-South-South Verkostopohjainen vaihto-ohjelma kehitysmaihin JY:ssa v verkostot musiikin, etnologian, kasvatustieteiden (ja journalistiikan) alalla Perustutkinto-opiskelijoille Vaihdon kesto 3-12 kk

13 Kahdenväliset kohteet JY:n omat vaihtokohteet Kaikkien alojen (pääosin perustutkinto-) opiskelijoille Tällä hetkellä yht. n. 30 yliopistoa Australiassa, Chilessä, Espanjassa, Japanissa, Kanadassa, Kiinassa, Koreassa, Meksikossa, Saksassa, USAssa, Unkarissa, Uruguayssa ja Venäjällä Vaihtoaika: lukukausi / (-vuosi) Matka-apuraha: Haku keväällä Eurooppaan ja syksyllä muualle Osa kohteista kilpailtuja

14 Työharjoittelu ulkomailla

15 Kv-työharjoittelun periaatteet Harjoittelu hyväksiluettavissa tutkintoon Kesto yleensä 2 kk -> Harjoittelupaikka hankittava itse (tai jonkin harjoittelujärjestön kautta) Palkallista tai palkatonta Mahdollisuus saada matka-apuraha JY:lta

16 Kv-työharjoittelun rahoitusohjelmia Erasmus Nordplus (Nordlys) JY:n matka-apuraha CIMOn harjoittelupaikat AIESEC Allianssi, Work and Travel USA, Nordjobb

17 Erasmus-harjoittelu perustutkinto- ja jatko-opiskelijoille kesto 3-12 kk voi tapahtua missä tahansa yrityksessä tai organisaatiossa (EU-organisaatioita ja Suomen suurlähetystöjä lukuunottamatta) voi tapahtua ympäri vuoden (myös kesällä) jatkuva haku apuraha / kk työn palkallisuuden mukaan

18 Nordplus (Nordlys)-harjoittelu perustutkinto-opiskelijoille kesto 1 vko 12 kk voi tapahtua missä tahansa organisaatiossa tai yrityksessä Pohjoismaissa tai Baltiassa rahoituksen hakee ja opiskelijalle myöntää Nordplusverkosto (jossa min. 3 jäsentä 3:sta ohjelmamaasta) Matka-apuraha sekä apuraha 1-12 kk vaihdoissa 200 / kk Express-vaihdoissa 70 / vko hakuaika vaihtelee verkostoittain

19 JY:n matka-apuraha harjoittelupaikan ulkomailta itsenäisesti hankkineille perustutkinto-opiskelijoille harjoittelun pituus min 2 kk apuraha haku maalis- ja lokakuussa

20 CIMOn työharjoittelu päätoimisesti opiskeleville tai vastavalmistuneille nuorille (joissakin ohjelmissa on ikärajoja) Kesto yleensä 3-6 kk Harjoittelupaikkoja kulttuuri- ja tiedeinstituutit, suurlähetystöt, Finpron vientikeskukset, Suomen Matkailun edistämiskeskukset jne Haku kerran vuodessa Osa palkallisia, osaan vain matkatuki

21 AIESEC AIESEC = korkeakouluopiskelijoiden järjestö harjoittelupaikkoja kaupallisen ja teknisen alan opiskelijoille sekä yhteiskunta-, kasvatus- ja kielitieteilijöille opiskelijoille, jotka suorittaneet n. 120 op Kesto 6 vko 18 kk Haku kaksi kertaa vuodessa

22

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa

Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa Kansainväliset palvelut www.jyu.fi/intl + Anna-Maria Strengell Kielten laitos Helmikuu 2015 Miksi maailmalle? syventämään oman alan tuntemusta ja laajentamaan

Lisätiedot

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep Työharjoittelu ulkomailla www.jyu.fi/tep Ohjelmassa tänään Rhodesnow harjoittelupaikat Työharjoitteluohjelmat ja harjoittelupaikan haku Annamari Rovamo & Muru Linjala Työelämäpalveluista Aiesec-harjoittelu

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla

Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 22.1.2015 Ulkomailla opiskelun hyödyt Akateeminen hyöty Uusia

Lisätiedot

Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu

Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III Mira Pihlström opintosihteeri (kansainväliset asiat) Erasmus-opiskelijavaihto yksiköllä yli 70

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / lokakuu 2014 Mira Pihlström Kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita?

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Kansainvälisten asioiden päällikkö Kaisa Kurki Opetuksen kehittämispäällikkö Liisa Ahlava

Lisätiedot

OPISKELIJAVAIHTOON POHJOLAAN

OPISKELIJAVAIHTOON POHJOLAAN OPISKELIJAVAIHTOON POHJOLAAN VAIHTOEHTONA POHJOLA ALTERNATIV NORDEN 14.11.2014 HEIDI ILOMÄKI & LARS BÄCKMAN Kansainvälisen vaihdon palvelut MIKSI LÄHTISIN? Kielitaito Ulkomaankokemus Itsenäistyminen Uusia

Lisätiedot

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 27.1.2016 ULKOMAILLA OPISKELUN HYÖDYT Henkilökohtainen akateeminen

Lisätiedot

Suuntaa uralle! CIMO ja suomalaiset maailmalla. CIMO l Kansainvälinen harjoittelu. Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen 15.3.2013

Suuntaa uralle! CIMO ja suomalaiset maailmalla. CIMO l Kansainvälinen harjoittelu. Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen 15.3.2013 CIMO ja suomalaiset maailmalla Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen Mitä ominaisuuksia kansainvälisessä työssä tarvitaan? CIMOn harjoitteluohjelmat CIMOn harjoitteluohjelmat Opiskelijoille ja vastavalmistuneille,

Lisätiedot

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 27.1.2012 1 Miksi työharjoitteluun ulkomaille? Kielitaito kehittyy Kulttuuri tutuksi Kontakteja & verkostoja Kansainvälistä kokemusta

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut 28.9.2015

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut 28.9.2015 Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut 28.9.2015 Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu Vaihto-opinnot ulkomailla Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu Miksi vaihtoon? Globaalit työmarkkinat Kansanvälisestä kokemuksesta hyötyä työelämässä; tuo vaihtokokemuksesi esille

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Opintoasiain päällikön päätös 1 (5) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun periaatteet ja apurahat perustutkintoopiskelijoiden ulkomaan opintoihin Vaihto-opiskelu Aalto-yliopiston insinööritieteiden

Lisätiedot

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Paula Pietilä, Turun yliopisto Sini Piippo, CIMO Hannu Puupponen, Jyväskylän yliopisto Kv-kevätpäivät Lahti 23.5.2012 klo 8:30-10:00 Kansainvälisen opiskelijavaihdon

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

Kansainvälinen opiskelijavaihto 17.11.2011

Kansainvälinen opiskelijavaihto 17.11.2011 Yleisiä periaatteita Valmistelut Erasmus-kohteet Muut ohjelmat Aikatauluja Kansainvälinen opiskelijavaihto 17.11.2011 Hakeminen ja jatkovaiheet Stipendit Kv. opiskelijapalvelut Lisätietoja Miksi lähteä,

Lisätiedot

Ulkomaille 2015-2016!

Ulkomaille 2015-2016! Ulkomaille 2015-2016! Informaatioteknologian tiedekunta Niina Ormshaw Vaihtoilta 9.2.2015 Aikataulu: Ohjelma: 18:00- Ruokaa ja juomaa 18:15-19:00 Niina Ormshaw, hallintoamanuenssi, kansainväliset asiat

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Kansainvälistyminen. Informaatioteknologian tiedekunnassa. Niina Ormshaw

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Kansainvälistyminen. Informaatioteknologian tiedekunnassa. Niina Ormshaw Kansainvälistyminen Informaatioteknologian tiedekunnassa Niina Ormshaw Kansainväliset valmiudet Yliopistomaailma on luonteeltaan vahvasti kansainvälinen yhteisö (vrt. tutkimus). Kansainväliset valmiudet

Lisätiedot

Vastuu- ja turvallisuuskysymykset opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuudessa. Kv-kevätpäivät, Tampere 13.5.2014

Vastuu- ja turvallisuuskysymykset opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuudessa. Kv-kevätpäivät, Tampere 13.5.2014 Vastuu- ja turvallisuuskysymykset opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuudessa Kv-kevätpäivät, Tampere 13.5.2014 Session sisältö Monipuoliset opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuusmahdollisuudet + liikkujien määrän

Lisätiedot

Opiskelemaan Venäjälle

Opiskelemaan Venäjälle Opiskelemaan Venäjälle infotilaisuus 20.10.2011 klo 15:00-17:00 Puhujina: Veronika Koltunova Pietarin valtionyliopiston kansainväliseltä osastolta kertoo opiskelusta lähinnä Pietarin valtionyliopistossa.

Lisätiedot

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa ma 21.5.2012 klo. 14.45-15.30 Tarja Nousiainen CIMO tarja.nousiainen@cimo.fi p. 0295 338 609 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

Tulokaskoulutus 9.9.2009. Lähtevän vaihto-opiskelijan prosessi Kaisa Kurki Kansainväliset asiat

Tulokaskoulutus 9.9.2009. Lähtevän vaihto-opiskelijan prosessi Kaisa Kurki Kansainväliset asiat Tulokaskoulutus 9.9.2009 Lähtevän vaihto-opiskelijan prosessi Kaisa Kurki Kansainväliset asiat Lähtevät vaihto-opiskelijat Yleisneuvonta ja tiedotus oppaat Pähkinä Erasmus-opiskelijan opas www-sivut toimisto

Lisätiedot

Kv. info -varhaiskasvatus ja erityispedagogiikka. 13.2.2013 Elisa Heimovaara KTK

Kv. info -varhaiskasvatus ja erityispedagogiikka. 13.2.2013 Elisa Heimovaara KTK Kv. info -varhaiskasvatus ja erityispedagogiikka 13.2.2013 Elisa Heimovaara KTK Mikä ihmeen kansainvälisyys? Miksi? Kaikki tarvitsevat kansainvälisiä valmiuksia - erityisesti opettajat! Kasvatustieteilijät

Lisätiedot

Suuntaa uralle! CIMO - ja suomalaiset maailmalla. CIMO l Kansainvälinen harjoittelu. Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen 19.2.2014

Suuntaa uralle! CIMO - ja suomalaiset maailmalla. CIMO l Kansainvälinen harjoittelu. Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen 19.2.2014 CIMO - ja suomalaiset maailmalla Kuvat ja teksti: Jaana Mutanen Mitä ominaisuuksia kansainvälisessä työssä tarvitaan? TraiNet: Kulttuurien välinen vuorovaikutus työharjoittelun aikana. Kielitaidosta ote

Lisätiedot

Kansainväliset opiskelijat Tampereen yliopistossa. Kaisa Kurki Kansainväliset asiat

Kansainväliset opiskelijat Tampereen yliopistossa. Kaisa Kurki Kansainväliset asiat Kansainväliset opiskelijat Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki Kansainväliset asiat VAIHTO OPISKELIJAT (Exchange students) Saapuvat vaihto ohjelmien tai sopimusten kautta Yksiköiden hallinnoimat vaihdot:

Lisätiedot

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta.

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta. Maailmalle nyt! Löydä oma suuntasi Maailma on täynnä mahdollisuuksia! Voit lähteä ulkomaille opiskelemaan, työharjoitteluun, vapaaehtoistyöhön, töihin tai muuten hankkimaan uusia kokemuksia. Vaihto-oppilaaksi

Lisätiedot

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa myöntämällä apurahoja opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Va Opiskelijavaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin

ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin Vaihda maisemaa! -tapahtuma 22.1.2105 ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE KO102 Marita Puikkonen 22.1.2015 Vaihda maisemaa! ERASMUS+ Haluaisitko lähteä opiskelemaan

Lisätiedot

UEF Cross-Border Network

UEF Cross-Border Network FIRST-koordinaattorikokous CIMO 21.11.2011 FIRST-verkoston kokemuksia yhteistyöstä: UEF Cross-Border Network Merja Kuokkanen/Itä-Suomen yliopisto Verkoston toimijat Koordinaattori 1.1.2010 alkaen Itä-Suomen

Lisätiedot

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 1 Opintopolun aikainen kannustus kansainvälistymiseen Fukseille johdantokurssilla Kansainvälistyminen opiskeluaikana

Lisätiedot

Opiskelijavaihto 2013-2014. Maatalous-metsä tieteellinen tiedekunta Faculty of Agriculture and Forestry 1

Opiskelijavaihto 2013-2014. Maatalous-metsä tieteellinen tiedekunta Faculty of Agriculture and Forestry 1 Opiskelijavaihto 2013-2014 Maatalous-metsä tieteellinen tiedekunta Faculty of Agriculture and Forestry Sari Mikkola 23.1.2013 1 Yleistä Vaihtoon voi lähteä useiden eri ohjelmien kautta FLAMMA > Opiskelijalle

Lisätiedot

Saavutettavuus kansainvälisessä vaihdossa Esteettömien opintopolkujen puolesta seminaari 11.4.2012

Saavutettavuus kansainvälisessä vaihdossa Esteettömien opintopolkujen puolesta seminaari 11.4.2012 Saavutettavuus kansainvälisessä vaihdossa Esteettömien opintopolkujen puolesta seminaari 11.4.2012 Paula Pietilä, vammaisasiamies, Turun yliopisto Sini Piippo, ohjelmakoordinaattori, CIMO CIMO & korkeakoulujen

Lisätiedot

Opiskelijoiden vaihto-opiskelun nettisivu: http://www.oulu.fi/yliopisto/opiskelu/vaihto-opiskelu/

Opiskelijoiden vaihto-opiskelun nettisivu: http://www.oulu.fi/yliopisto/opiskelu/vaihto-opiskelu/ RECRUITMENT, ADMISSIONS AND INTERNATIONAL SERVICES HAKUKUULUTUS OPISKELIJAVAIHTOON Oulun yliopiston kansainvälisissä palveluissa on haettavana vaihtopaikkoja seuraavien ohjelmien kautta: kansainvälisten

Lisätiedot

Tohtoriopiskelu ulkomailla. Kaisa Kurki Kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto

Tohtoriopiskelu ulkomailla. Kaisa Kurki Kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto Tohtoriopiskelu ulkomailla Kaisa Kurki Kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto Tohtoriopiskelijana ulkomaille Vaihdon suunnittelu Ennen vaihtoa/perillä/palattuasi Ulkomailla opiskelun hyödyt

Lisätiedot

Suuntana Kaukokohteet

Suuntana Kaukokohteet JAANA SEVERIDT 19.11.2015 Suuntana Kaukokohteet Kv viikko 2015 Miksi kansainvälistyä? Lähde: World Economic Forum, Why studying abroad could help you get hired Miksi kansainvälistyä? Laajenettu kansainvälinen

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön kehittämistä. Kansainvälisen

Lisätiedot

Opiskelijavaihto Jyväskylän yliopistossa. Kansainväliset palvelut www.jyu.fi/intl

Opiskelijavaihto Jyväskylän yliopistossa. Kansainväliset palvelut www.jyu.fi/intl Opiskelijavaihto Jyväskylän yliopistossa Kansainväliset palvelut www.jyu.fi/intl Miksi maailmalle? syventämään oman alan tuntemusta ja laajentamaan omaa kurssivalikoimaa kehittämään käytännön kielitaitoa

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA!

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista CIMOn korkeakouluohjelmissa CIMOn korkeakoulukiertue 8.10.2013 Seinäjoen ammattikorkeakoulu Ajankohtaista CIMOn ohjelmissa Jatko-opiskelu- ja tutkimusapurahat Kehitysyhteistyöohjelmat

Lisätiedot

Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita

Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita Kv-kevätpäivät 11.6.2016 Raisa Asikainen ja AnneSophie Hokkanen, Helsingin yliopisto Tuija Koponen, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

ULKOMAILLE? Why not Perché no Por que no Pourquoi pas Warum nicht Varför inte Почему нет

ULKOMAILLE? Why not Perché no Por que no Pourquoi pas Warum nicht Varför inte Почему нет ULKOMAILLE? Why not Perché no Por que no Pourquoi pas Warum nicht Varför inte Почему нет SISÄLLYS Elä, näe ja kansainvälisty 3 OPISKELIJAVAIHTO Kuka voi lähteä opiskelijavaihtoon? 5 Vaihtoaika ja -ajankohta

Lisätiedot

M A A I L M A A V O I N N A KV-opiskelijavaihto, Kaisa Nikku, KV-Palvelut

M A A I L M A A V O I N N A KV-opiskelijavaihto, Kaisa Nikku, KV-Palvelut M A A I L M A A V O I N N A, Kaisa Nikku, KV-Palvelut MAAILMALLE! Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia, Liettua, Iso-Britannia, Saksa, Hollanti, Belgia, Ranska, Itävalta, Liechtenstein, Sveitsi,

Lisätiedot

Opintojen rahoitusmahdollisuudet Pohjoismaissa

Opintojen rahoitusmahdollisuudet Pohjoismaissa Opintojen rahoitusmahdollisuudet Pohjoismaissa Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelun n opiskelijoille suunnatut palvelut Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi tiistai, 15.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

HAKUJA JA AIKATAULUJA 2012

HAKUJA JA AIKATAULUJA 2012 HAKUJA JA AIKATAULUJA 2012 1.2.2012 Kv-vaihdon palvelut PVM Tapahtuma Paikka Huom! Lisätietoja TAMMIKUU 9.-10.1.2012 Welcome Desk / Welcome Fair kvopiskelijoille tba Maarit Haukka 9.-11.1.2012 Orientation

Lisätiedot

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus. www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus. www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org Nordplus Puiteohjelman päämäärät Edistää pohjoismaisia kieliä ja kulttuuria sekä pohjoismais-balttilaista

Lisätiedot

1) etsi ensisijainen kohteesi hakuportaalista: https://kvl.it.helsinki.fi/mobility/mobilitysearchservlet?sprache=en&identifier=helsink01

1) etsi ensisijainen kohteesi hakuportaalista: https://kvl.it.helsinki.fi/mobility/mobilitysearchservlet?sprache=en&identifier=helsink01 Ohje Helsingin yliopiston vaihtohakuun HUOM! Tarkista aina hakuilmoituksesta ja hakuohjeista kuinka sinun tulee hakemuksesi tehdä ja minne hakemus sekä vaaditut liitteet tulee palauttaa. Tutustu hakuohjeeseen

Lisätiedot

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen

Lisätiedot

FIRST ohjelman liikkuvuustilastoja 2009-2010. Opiskelijaliikkuvuus

FIRST ohjelman liikkuvuustilastoja 2009-2010. Opiskelijaliikkuvuus FIRST ohjelman liikkuvuustilastoja 2009-2010 Opiskelijaliikkuvuus FIRST-ohjelman Suomen ja Venäjän välinen opiskelijaliikkuvuus lukuvuonna 2009-2010 (yliopistot ja ammattikorkeakoulut). Lukuvuosi 2008-2009

Lisätiedot

Monien mahdollisuuksien Pohjola - työnhaku ja opiskelu Pohjoismaissa

Monien mahdollisuuksien Pohjola - työnhaku ja opiskelu Pohjoismaissa Monien mahdollisuuksien Pohjola - työnhaku ja opiskelu Pohjoismaissa Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi torstai, 31. maaliskuuta 2011

Lisätiedot

Your Ticket to Ride. 2011-2012 Opas vaihto-opiskelijaksi aikovalle. www.ulapland.fi/kv. Lapin yliopisto Kansainväliset asiat, PL 122 96101 Rovaniemi

Your Ticket to Ride. 2011-2012 Opas vaihto-opiskelijaksi aikovalle. www.ulapland.fi/kv. Lapin yliopisto Kansainväliset asiat, PL 122 96101 Rovaniemi Your Ticket to Ride 2011-2012 Opas vaihto-opiskelijaksi aikovalle www.ulapland.fi/kv Lapin yliopisto Kansainväliset asiat, PL 122 96101 Rovaniemi Your Ticket to Ride 2011 2012 Opas vaihto opiskelijaksi

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän vastuuopettajapäivät 30.1.2014 Anne Siltala, CIMO anne.siltala@cimo.fi 2/2009 Erasmus+ -ohjelma Erasmus+ kattaa kaikki

Lisätiedot

Opiskelijat tarvitsevat myös hyvin käytännönläheistä neuvontaa siitä, miten etsiä harjoittelupaikkoja ja miten harjoittelupaikkaa haetaan.

Opiskelijat tarvitsevat myös hyvin käytännönläheistä neuvontaa siitä, miten etsiä harjoittelupaikkoja ja miten harjoittelupaikkaa haetaan. Kooste pienryhmäkeskusteluista: Harjoittelu ulkomailla Miten opiskelijoita ohjataan toiminnan piiriin ja ajoitus Keskusteluissa korostettiin hopsauksen merkitystä. Hopsauksessa tulisi aina keskustella

Lisätiedot

OSALLISTUMISELLA ON VÄLIÄ!

OSALLISTUMISELLA ON VÄLIÄ! FAKTAA EXPRESS 4/2012 OPISKELIJOIDEN KANSAINVÄLINEN LIIKKUVUUS AMMATILLISESSA JA KORKEA-ASTEEN KOULUTUKSESSA 2011 S. 1 NUMERO 4/2012 OPISKELIJOIDEN KANSAINVÄLINEN LIIKKUVUUS AMMATILLISESSA JA KORKEA-ASTEEN

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN OPISKELIJAVAIHTO

KANSAINVÄLINEN OPISKELIJAVAIHTO Kuopion Muotoiluakatemia Savonia-ammattikorkeakoulu KANSAINVÄLINEN OPISKELIJAVAIHTO TUTKINTOON KUULUVIEN OPINTOJEN SUORITTAMINEN ULKOMAILLA LUKUVUONNA 2010 2011 TIEDOTE OPISKELIJOILLE /PV Kv-info 28.1.2010

Lisätiedot

Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014

Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014 Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014 Alkusanat Mika Saarinen Yksikön päällikkö Erasmus+, ammatillinen Ensimmäinen hakukierros 2014 Ensimmäinen hakukierros Erasmus+, ammatillinen 63 liikkuvuushakemusta, n.

Lisätiedot

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE Marita Puikkonen 18.2.2013 / 15.8.2013 Vaihda maisemaa! Kuka voi lähteä vaihtoon? Erityistä: Rikastustekniikka tai Tuotantoteknologian

Lisätiedot

Maailmalle lähtijän muistilista

Maailmalle lähtijän muistilista Maailmalle lähtijän muistilista Ulkomaille lähtöön tarvitaan rohkeutta ja sisukkuutta. Arki rullaa ulkomailla helpommin, kun lähtöä suunnittelee jo ennakkoon. Muistilista auttaa ulkomaille opiskelemaan

Lisätiedot

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi

Lisätiedot

Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat. Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen

Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat. Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen Koulutusohjelmat/EU+muut EU:n LLP-ohjelmat Comenius Erasmus Leonardo da Vinci Grundtvig Poikittaisohjelma Opintovierailut Jean

Lisätiedot

Miksi lähtisin opiskelija-vaihtoon ulkomaille?

Miksi lähtisin opiskelija-vaihtoon ulkomaille? Miksi lähtisin opiskelija-vaihtoon ulkomaille? Kansainvälisten asian toimisto 2 Niin, miksi lähtisin? Työnantajan odotukset ammatilliselle pätevyydelle ovat tänä päivänä erittäin monipuoliset. Menestyvällä

Lisätiedot

Opiskelemaan Saksaan. 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö

Opiskelemaan Saksaan. 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö Opiskelemaan Saksaan 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö OPISKELEMAAN SAKSAAN 2 Saksa on suosittu kohdemaa perinteikäs yliopistomaa

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi TTY:n opintotarjonta 24.9.2014 Kaisa Niskanen TTY Opiskelijapalvelut Perustettu vuonna 1965 Toiminut säätiömuotoisena vuoden

Lisätiedot

Kansainvälinen opiskelijavaihto 19.2.2007

Kansainvälinen opiskelijavaihto 19.2.2007 Yleisiä periaatteita Valmistelut Erasmus-kohteet Muut ohjelmat Aikatauluja Kansainvälinen opiskelijavaihto 19.2.2007 Hakeminen ja jatkovaiheet Stipendit Kv. opiskelijapalvelut Lisätietoja Miksi lähteä,

Lisätiedot

Katsaus FIRST-tilastoihin 9.12.2010 FIRST-koordinaattorikokous Sini Piippo CIMO

Katsaus FIRST-tilastoihin 9.12.2010 FIRST-koordinaattorikokous Sini Piippo CIMO Katsaus FIRST-tilastoihin 9.12.2010 FIRST-koordinaattorikokous Sini Piippo CIMO FIRST-ohjelma Finnish-Russian Student and Teacher Exchange Programme Verkostoyhteistyöohjelma Suomen ja Venäjän lähialueiden

Lisätiedot

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

Muita CIMOn rahoitusvälineitä (tohtori)koulutuksen kansainvälistämiseen

Muita CIMOn rahoitusvälineitä (tohtori)koulutuksen kansainvälistämiseen Muita CIMOn rahoitusvälineitä (tohtori)koulutuksen kansainvälistämiseen Päivi Pihlaja, CIMO Erasmus Mundus-infopäivä 21.11.2011 Nov- 11 Muita mahdollisuuksia (jos emme ole vielä valmiita Mundukseen)? CIMOssa

Lisätiedot

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN 1 SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE Marita Puikkonen 18.2.2013 / 15.8.2013 Vaihda maisemaa! Kuka voi lähteä vaihtoon? Erityistä: Tuotantoteknologian opintosuunta

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Sairaanhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

Nordplus Voksen. Nordplus. Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 2008-2011

Nordplus Voksen. Nordplus. Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 2008-2011 Nordplus Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 28-211 1 Nordplus puiteohjelma 28-211 Tukee koulutuksen yhteistyötä pohjoismaiden ja Baltian maiden kesken Tarkoituksena on vahvistaa

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Lainsäädäntö ja ohjeistus Opintotukilaki Opintotukiasetus Kotikuntalaki Hallintolaki Ulkomaalaislaki Kelan ohjeet Oikeuskäytäntö 2 Opintotuen

Lisätiedot

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen - yleistä periaatteista Kesätilaisuus 31.8.2010 Ulkomaan yksikkö Sirpa Mattila Opiskelijana ulkomailla Alle vuoden ulkomailla tilapäisesti, esim. opiskelijavaihdossa

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA!

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista CIMOn korkeakouluohjelmissa CIMOn korkeakoulukiertue Turun yliopiston päärakennus, Luentosali II 23.9.2013 Ajankohtaista CIMOn ohjelmissa Yksilöliikkuvuus ja apurahat

Lisätiedot

Tämä päätös kumoaa 11.10.2013 tehdyn harjoittelua koskevan päätöksen ja ohjeen (Dnro 1027/12.01/2013).

Tämä päätös kumoaa 11.10.2013 tehdyn harjoittelua koskevan päätöksen ja ohjeen (Dnro 1027/12.01/2013). 1528/12.02.02.00/2015 1 (6) YLIOPISTON RAHOITTAMAA HARJOITTELUA KOSKEVA PÄÄTÖS JA OHJE Tämä päätös kumoaa 11.10.2013 tehdyn harjoittelua koskevan päätöksen ja ohjeen ( 1027/12.01/2013). Päätän yliopiston

Lisätiedot

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement HAKULOMAKE KANSAINVÄLISIIN VAIHTOIHIN PALAUTA LOMAKE OMAN OPPILAITOKSESI KV-VASTAAVALLE MÄÄRÄAIKAAN MENNESSÄ * Täytä hakulomake selkeällä

Lisätiedot

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Vaihtoinfo 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Yleistä Erasmus-vaihdosta Hakuprosessi Opintojen sisällyttäminen tutkintoon HOPS ja vaihdossa suoritettavat opinnot Kurssien kirjaaminen opintorekisteriin

Lisätiedot

ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA. Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi

ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA. Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi MIKSI HARJOITTELUUN ULKOMAILLE? Lähde: http://www.cimo.fi/ajankohtaista/101/1/kansainvalisyys_kannattaa_tutkitusti

Lisätiedot

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat ASIO OHJEET Ohjeen sisällys 1. Hakemuksen sijainti... 1 2. Hakemuksen täyttäminen...1 3. Hakemuksen lähettäminen... 4 4. Hakemuksen käsittely ja päätös... 4 4.1 Hakemuksen

Lisätiedot

Liikkuvuuden lomakkeet

Liikkuvuuden lomakkeet Liikkuvuuden lomakkeet Apurahasopimukset opiskelijoille LA for studies La for traineeships Erasmus student Charter Apurahasopimukset henkilökunnalle Staff Mobility for Teaching mobility agreement Staff

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain 8.3.2016, Meet Your Community 2.0 @Saha Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025 TraiNet-kyselyyn vastanneet. Työskentelen, toimin yrittäjänä tai opiskelen: 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 130 opetus- ja kulttuuriministeriössä

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

Ulkomaille 2016-2017!

Ulkomaille 2016-2017! Ulkomaille 2016-2017! Informaatioteknologian tiedekunta Niina Ormshaw Ulkomaille - Miksi??? Monipuolisuutta opintoihin/ tutkintoon Uudet kokemukset ja elämykset Verkostoituminen työelämäkontaktit/ ystävät

Lisätiedot

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.

Lisätiedot

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta

Lisätiedot

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Sessio B4: Englannin kielen testit ja moni muu asia apuna opiskelijavalinnoissa Kv-kevätpäivät 2014 Katri Ventus, Aalto-yliopiston

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS TUTKINNOISSA

KANSAINVÄLISYYS TUTKINNOISSA 1 KANSAINVÄLISYYS TUTKINNOISSA SOSIAALITIETEET JA SOSIAALITYÖ UUSIEN OPISKELIJOIDEN JOHDANTOKURSSI 2015 LÄHTEVIEN TIIMI HELI RAHKO & ANNUKKA VÄRE 2 OPINTOJEN KV-OSIO Opiskelijavaihto Harjoittelijavaihto

Lisätiedot

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina d CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina Kevätpäivät12.5.2014 Sofia Lähdeniemi 26 May 2013 Esityksen sisältö CIMOn Kiina-ohjelma CIMO Fellowships Finnish government scholarsip pool Maakohtaiset apurahat

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Mikä Erasmus+? Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Vanhat ohjelmat 2007-13 Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning

Lisätiedot

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv 2013-2014

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv 2013-2014 PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv 2013-2014 OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE Marita Puikkonen 18.2.2013 Vaihda maisemaa! Kuka voi lähteä vaihtoon? Erityistä: Tuotantoteknologian opintosuunta / Vuoriteollisuus

Lisätiedot

Ensimmäisen opiskeluvuoden merkitys Koulutuspäivä 28.5.2012 Minna Kaartinen-Koutaniemi

Ensimmäisen opiskeluvuoden merkitys Koulutuspäivä 28.5.2012 Minna Kaartinen-Koutaniemi Ensimmäisen opiskeluvuoden merkitys Koulutuspäivä 28.5.2012 Minna Kaartinen-Koutaniemi Erilaiset opiskelijaryhmät Uudet uudet Vanhat uudet, esim. alan vaihtajat Maisterivaiheen uudet Maisterivaiheen vanhat

Lisätiedot