Kouluelämää lasten näkökulmasta kysely oppilaille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouluelämää lasten näkökulmasta kysely oppilaille"

Transkriptio

1 Kouluelämää lasten näkökulmasta kysely oppilaille Kysely jaettiin kaikille Hämeenkosken koulun oppilaille (eskarit-6.lk). Vastauksia saimme runsaasti, yhteensä 125 kpl. Kiitos aktiivisuudesta oppilaille. Vanhempainyhdistys halusi kyselyn avulla selvittää kuinka oppilas kokee arjen sujumisen koulussa eli mikä toimii ja missä olisi toivomisen varaa. Meille vanhemmille on tärkeää, että lapsi kokee koulupäivän turvalliseksi ja että kouluun on hyvä mennä. Tällä on myös kauaskantoisia vaikutuksia niin yksilölle kuin koko yhteiskuntaamme ajatellen. Hyvä kouluarki antaa myös positiivista kuvaa omasta kunnastamme. Kyselyyn oppilaat vastasivat nimettöminä, tulosten käsittelyn vuoksi selvitimme ikäjakaumaa seuraavasti: eskarit, lk, lk, lk, sekä vastaajan sukupuolen mukaan. Yhteenveto ja kysymyksiä joitavanhempainyhdistyksessä heräsi vastauksista: Vastauksista selvisi että oppilaat ovat pääsääntöisesti ihan tyytyväisiä kouluarkeen. Kaikkein tyytyväisempiä kyselyn perusteella kouluarkeen eri osaalueilla ovat eskarit. Kuitenkin kyselyssä tuli ilmi muutamia asioita, jotka nousivat selkeästi esiin ikään ja sukupuoleen katsomatta. Vanhempainyhdistyksessä olemme näistä asioista keskustelleet ja olemme tulleet siihen tulokseen, että näistä on hyvä keskustella koulun henkilökunnan kanssa ja miettiä mitä asioiden parantamiseksi olisi tehtävissä. koulumatkojen sujuminen työrauha oppitunneilla kiusaaminen koulupäivän aikana eri tilanteissa pihavalvonta välitunneilla iltapäivähoidon toiminta kouluruoka kerhotoiminta näistä asioista opilaiden näkemyksiä seuraavassa: Koulumatkat sujuvat suhteellisen hyvin oppilaiden mielestä. Kuitenkin kyselyssä tuli esiin seuraavia asioita: keskustien ylitykset koetaan vaarallisiksi (autot ajaa liian lujaa) taksimatkojen turvallisuus: kaikki ei mahdu kyytiin, turvavyöt, häiritsevä käytös pimeät, auraamattomat tiet

2 aikainen herätys 1. Olisiko esimerkiksi jotain tehtävissä keskustien turvallisuuden lisäämiseksi voitaisiinko esim. liikennemerkeillä herättää autoilijoiden valppautta pienistä liikkujista? 2. Miten kiusaamiseen ja taksiturvallisuuteen voitaisiin puuttua? 3. Tiekunnossapitoon vaikuttaminen? 4. Kun esim. taksimatkoissa ongelmia niin voisiko asiasta pitää vanhempainillan kyseisen kyytilinjan perheille? Opetuksessa tuli esiin kaiken ikäisillä tarve parempaan työrauhaan. Oppitunneilla selvästi osa oppilaista tarvitsisi rauhallisempaa työskentelyilmapiiriä niin, että koulutyö sujuisi paremmin. Myös osa kaipasi selkeämpää opetusta sekä enemmän aikaa tehdä tehtäviä, myös haluttiin enemmän tehtäviä (äidinkieli, matikka). Välitunti on oppilaille tärkeä hengähdystauko oppituntien välissä ja sen tulisi virkistää ja antaa puhtia taas uudelle oppitunnille. Välitunnilla vietetään myös arvokasta aikaa kavereiden kanssa. Tasaisesti eri-ikäluokissa tuli esille huoli riittävästä koko alueen kattavasta välituntivalvonnasta. Oppilaat kokevat, ettei aikuiset panosta valvontaan riittävästi ja että he eivät puutu ei toivottuun käytökseen välitunneilla. Lähinnä luokkalaiset kaipasivat ohjattua välituntiohjelmaa esim. pihapelejä. Isommat (5.-6.lk) toivoivat heille sopivia aktiviteettejä, laitteita, temppurataa tms. Osa ehdotti myös pidempiä välkkiä. Sadepäivinä kaivattaisiin enemmän katettua ulkoilutilaa. Kiusaaminen nousi myös tasaisesti esiin. Sitä esiintyy niin koulumatkoilla kuin kuin koulupäivän aikana. Saimme käsityksen että kiusaamista tapahtuu oppituntien, välituntien, koulumatkojen aikana. Kyselyssä tuli jopa joidenkin kiusaajien nimiä esiin ja tähän liittyen kysymys: Miksi aikuiset eivät puutu vaikka näkevät/ tai aikuisille kerrotaan? Vastauksissa peräänkuulutettiin myös mm. tasavertaista oppilaiden kohtelua. Vastauksissa toivottiin, että lelujen/leikkien rikkojat joutuisivat tekosista vastuuseen. Kouluruoka on kasvavalle oppilaalle tärkeä ateria arkipäivisin. Varsinkin kun meillä koulupäivä alkaa aikaisin. Monet etenkin kyytioppilaat heräävät jo aamulla kuuden maissa ja syövät aamupalan ennen klo 7.00:ää. Joten lounasaikaan varmasti on jo nälkä. Niimpä meitä vanhempia todella huolestutti miten paljon tuli palautetta huonosta kouluruoasta.

3 Vastauksista ilmeni että: 3.-luokkalaisista ylöspäin useat oppilaat kokivat annoskoot liian pieniksi ja että joskus viimeisenä ruokaileville on suppeampi tarjonta kun ruoka on loppunut Ykkösluokasta alkaen monet oppilaat kaipasivat edellisiltä vuosilta tuttuja kouluruokia, joita ei enää ole ruokalistalla (liite1) huomattavan moni toi vastauksissa esille, ettei nykyinen kouluruoka maistu tai se on jotenkin mautonta, outoa/epämääräistä. moni oppilas haluaisi selkeämpää perusruokaa, joka olisi myös laadultaan parempaa esille tuli esim. perunat tuntuivat olevan monen mielestä huonoja: kumisia, kovia tms. Salaatit toivottaisiin ilman kastiketta, jos kastiketta on tarjolla niin sitten niin että jokainen voi sitä lisätä halutessaan porkkanaraasteen toivottaisiin olevan sulaa lisäksi ruoasta on oppilaiden vastausten mukaan löytynyt sinne kuulumatonta kuten puuta, muovia jne. Kerhotoiminta on tarkeä osa oppilaiden arjessa ja ne ovat suosittuja, sillä suurin osa oppilaista osallistuu erilaisiin kerhoihin koulupäivän jälkeen. Lisäksi tuli paljon toiveita erilaisista kerhoista (liite2). Suuri kiitos hyvästä kerhotoiminnasta kuolulle ja toivottavasti lapset voivat nauttia runsaasta kerhotoiminnasta tulevinakin vuosina. Iltapäivätoimintaan (eskarit-2:lk) toivottiin enemmän sisältöä. Oppilaat saivat esittää myös koululle ruusuja ja risuja.. Risut tulivatkin yllä jo käsiteltyä. Ruusut - nousi joitakin aikuisten nimiä joita kiiteltiin - kiiteltiin että saa palautetta hyvässä ja huonossa - paljon kerhoja

4 Vanhempainyhdistykselle esitettyjä toiveita: discoja teemapäiviä eriaiheista esim. liikunta, kulttuuri, kättentaidot retkijä kilpailuja elokuvailtoja

5 LIITE 1 Ruokatoiveita: 6.lk:n toiveruokaviikko pyttipannu jauhelihakastike lihapullat nakit ja muusi magaronilaatikko puuroja enempi tortillat uunimakkara pinaattiletut pinaattikeitto kinkkukiusaus keittoja lasagne erilaisia jälkiruokia: piirakat, vanukkaat, rahkat, jäätelö

6 LIITE 2 Kerhotoiveita: kuvis kokki hevoset, eläimet nikkarointia pojille sirkus enkku näytelmä/ilmaisu/tanssi luistelu/jääkiekko sisäurheilu telinevoimistelu retkeily tuohu/peli pallopelit historia

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015

Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015 1 Fazer Food Services Kouluruokatutkimus 2015 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaista kouluruokailua lapset eri puolella Suomea ja eri ikäryhmissä toivovat. Miten

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Kouluruokailukysely maali-huhtikuu /2016 yläkoulut Kangasala

Kouluruokailukysely maali-huhtikuu /2016 yläkoulut Kangasala Kouluruokailukysely maali-huhtikuu /2016 yläkoulut Kangasala Kouluruokailukysely 3/2016 yläkoulut Pitkäjärvi Pikkola Sariola Kangasala vastauslukumäärä 242 503 53 1.Syötkö kouluruokaa joka päivä? KYLLÄ

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely

Asiakastyytyväisyyskysely Muita toiveita ja mielipiteitä Yhtenäiskoulu - Useammin jälkiruokaa. - Koulu tekisi itse ruuat 2 x - On inhottavaa, kun oppilaat heittävät salaatinottimet salaattiin ja kahva osuu salaattiin, joka ei ole

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

TAMMELAN KOULUT 2010 593 vastausta

TAMMELAN KOULUT 2010 593 vastausta TAMMELAN KOULUT 2010 593 vastausta 0 1 2 3 4 5 Koulukeskus (283 vastausta) Kaukjärvi (39 vastausta) 3,96 Myllykylä (81 vastausta) 3,63 Riihivalkama (75 vastausta) Letku (23 vastausta) 4,33 Porras (27 vastausta)

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely 1. Tietoja kyselystä Kysely toteutettiin talviloman 2017 jälkeen. Erityistä tässä kouluvuodessa on ollut

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

Jokaisen vastaajaryhmän kysely oli erilainen, vaikka niistä löytyi myös yhteisiä kysymyksiä tai teemoja.

Jokaisen vastaajaryhmän kysely oli erilainen, vaikka niistä löytyi myös yhteisiä kysymyksiä tai teemoja. Seinäjoen kaupungin opetustoimi Perusopetuksen arviointi / Arviointikysely kevät 2014 KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS 1. Tietoja kyselystä Kysely toteutettiin talviloman 2014 jälkeen. Erityistä

Lisätiedot

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA Suomen Lasten Parlamentti Me olemme Suomen Lasten Parlamentin hallituksesta. 9-13 -vuotiaat lapset ympäri Suomea vaikuttavat joka viikko sellaisissa asioissa, jotka itse kokevat

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) LUKUVUOSI 2017/2018

Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) LUKUVUOSI 2017/2018 Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) 1.1.2017- LUKUVUOSI 2017/2018 Mikä tasa-arvosuunnitelma on? Tasa-arvosuunnitelman tavoitteena edistää eri sukupuolten tasa-arvoa koulussamme Muodostetaan

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely, koulut lukion oppilaat RTF Report - luotu 27.05.2013 07:32

Asiakastyytyväisyyskysely, koulut lukion oppilaat RTF Report - luotu 27.05.2013 07:32 Asiakastyytyväisyyskysely, koulut lukion oppilaat RTF Report - luotu 27.05.2013 07:32 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Äänekosken lukion oppilaat 290 67 57 Yhteensä 290 67 57 Vastausprosentti 23.1

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari 11.2.2014 Vantaa Mikä Liikkuva koulu? Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Tavoitteena aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä

Lisätiedot

Ketolanperän koulu. Liikkuva koulu voi hyvin!

Ketolanperän koulu. Liikkuva koulu voi hyvin! Ketolanperän koulu Liikkuva koulu voi hyvin! Liikkuva koulu -koulutus Juha Isosaari & Laura Isoaho 20.9.2012 Ketolanperän koulu 94 oppilasta, 6 opettajaa Luokat 0-4 Haja-asutusalueen koulu Suuri osa kyyditysoppilaita

Lisätiedot

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Liikkuva koulu projekti Haimme mukaan projektiin keväällä 2013 Tähän mennessä : Koulupäivän rakenteen muutos

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Joustava koulupäivä Suomessa Tallinna Riitta Rajala, erityisasiantuntija emerita

Joustava koulupäivä Suomessa Tallinna Riitta Rajala, erityisasiantuntija emerita Joustava koulupäivä Suomessa 19.5.2017 Tallinna Riitta Rajala, erityisasiantuntija emerita Maailma on muuttunut Tulevaisuudessa tarvittava osaaminen on muuttunut Oppijoiden tarpeet ovat muuttuneet Olemme

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI, SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS Lasten ja nuorten sujuva arki perusopetuksen kehittäminen

VANTAAN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI, SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS Lasten ja nuorten sujuva arki perusopetuksen kehittäminen Anu Valtari Tuomo Lähdeniemi Aleksi Manninen 25.9.2013 VANTAAN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI, SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS Lasten ja nuorten sujuva arki perusopetuksen kehittäminen Projektin tavoite ja tunnusluvut

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset 007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari Helsinki 11.-12.9.2012 Alustuksen sisältö

Lisätiedot

Kouluruokailun tyytyväisyyskysely Joulukuu 2015

Kouluruokailun tyytyväisyyskysely Joulukuu 2015 Kouluruokailun tyytyväisyyskysely 2015 Joulukuu 2015 Vastaajien ikä ja sukupuoli Ikä Sukupuoli 7-12 vuotta 26,59% 13-18 vuotta 63,62% yli 18 vuotta 9,79% tyttö 58,93% poika 41,07% 2 Missä koulussa ruokailet?

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Lintu Sininen. Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala

Lintu Sininen. Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala Lintu Sininen Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala Karjaan yhteiskoulu ja Karjaan lukio Koulumme toimivat läheisessä yhteistyössä, samansuuntaisin arvoin ja toimintatavoin, lähtökohtana

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 06 Vastauksia kyselyyn vastausprosentti n. 0,% Vastaaja: Vastaajien jakautuminen oppilaita 6,% (886) vanhempia 9,% () henkilökuntaa 9,% () 9% 9% oppilas vanhempi 6% henkilökunta

Lisätiedot

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT SYLVÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KIIKAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS MARTTILAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS TYRVÄÄNKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS

Lisätiedot

Vko 33 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. leipää, leikkelettä kasvista. Kalakasviskeittoa Tuorepalaa Maksamakkaraa Jälkiruokaa

Vko 33 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. leipää, leikkelettä kasvista. Kalakasviskeittoa Tuorepalaa Maksamakkaraa Jälkiruokaa Päiväkotien ruokalista viikko 33, 2012 h Vko 33 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Aamupala Hiutalevelliä Ohrahiutalepuuroa Leipää, Tuoremehua/ Hedelmäjogurttia/PUUROA, Mannapuuroa marjasosetta/

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman koulunne oppilaiden

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

Tiedekasvatuksen monipuolisuus -kysely vuosina 2006 ja 2015

Tiedekasvatuksen monipuolisuus -kysely vuosina 2006 ja 2015 Tiedekasvatuksen monipuolisuus -kysely vuosina 26 ja 2 Koonnut Jasmin Välimäki, Khittämiskeskus Opinkirjo Kehittämiskeskus Opinkirjo teetti yhteistyössä Opetushallituksen kanssa keväällä 26 kyselyn monipuoliseen

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 Poiminta kaikki vastaukset ovat mukana Taustamuuttujat Ikä 51-60 vuotta 1 1,89 % 61-70 vuotta 6 11,32 % 71-80 vuotta 8 15,09 % 81-90 vuotta 25 47,17

Lisätiedot

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu Vihdin vanhemmat ry 1. Koulun ja kodin kontaktit? 2. Koulun ja kodin yhteistyötapojen tärkeys? 3. Toivomukset kodin ja koulun kontaktitavoista 4. Asenneväittämät

Lisätiedot

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA Järvenpään perusopetuksessa toteutettiin syksyllä 2008 koulukiusaamista koskeva kysely, johon vastasivat lähes kaikki perusopetuksen 1.-9. luokkien oppilaat. Kyselyn

Lisätiedot

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari, Mikkeli 17.4.2013 Työryhmä Annaleena Aira Henna Haapala Harto

Lisätiedot

Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa. Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010

Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa. Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010 Luomu- ja kasvisruoan käytön lisäämisen halukkuus päiväkodeissa Eeva Ipatti ja Outi Jalovaara 3.6.2010 Tutkimuksen kulku Ensin tehtiin alustava kysely sellaisiin päiväkoteihin, joissa luomu- ja kasviruokaa

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi

Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi 1 Sisältö: 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat 2. Kummikoulut 3. Matkakummi 2 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat Koulun liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Kyselyyn vastaajia 3217 henkilöä Englanninkieliseen kyselyyn vastaajia 22 henkilöä Vastaajia yhteensä 3239 henkilöä Generated on 22.03.2013 07:50 Taustatiedot

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Raision kaupunki - Kouluruokailun asiakastyytyväisyyskysely Toukokuu 2016 / Sari Koski, Anne Haapanen

Raision kaupunki - Kouluruokailun asiakastyytyväisyyskysely Toukokuu 2016 / Sari Koski, Anne Haapanen Raision kaupunki - ruokailun asiakastyytyväisyyskysely Toukokuu / Sari Koski, Anne Haapanen Raision kaupunki ruokailun asiakastyytyväisyyskysely Sisältö Johdanto ja taustatiedot Yhteenveto Vertailuaineisto

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Page 1 of 7 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

VANHEMPIEN NÄKEMYKSIÄ KOULUHYVINVOINNISTA

VANHEMPIEN NÄKEMYKSIÄ KOULUHYVINVOINNISTA VANHEMPIEN NÄKEMYKSIÄ KOULUHYVINVOINNISTA Suomen Vanhempainliitto Vanhempien barometri 2009 Matti Näsi, Tuija Metso ja Johanna Artola 1 Sisällys 1. Johdanto 3 2. Kysely 3 3. Koulun tilat, koulunkäynti

Lisätiedot

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna

Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna 2014-2015 Taustaa: Koulukuljetuksen piiriin kuuluu noin 760 Kajaanin kaupungin peruskoulun oppilasta. Joka lukuvuoden alussa toteutettavan tuntirajakyselyn

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

LOUNAS Jauhelihakastike, pasta M, L. JÄLKIRUOKA Jogurtti L, G PÄIVÄLLINEN Lohikiusaus L, G. LOUNAS Currykana, riisi, porkkana L, G

LOUNAS Jauhelihakastike, pasta M, L. JÄLKIRUOKA Jogurtti L, G PÄIVÄLLINEN Lohikiusaus L, G. LOUNAS Currykana, riisi, porkkana L, G RUOKALISTA VK 0 LOUNAS Jauhelihakastike, pasta M, L Punajuuri PÄIVÄLLINEN Lohikiusaus L, G LOUNAS Currykana, riisi, porkkana L, G Hapankaali JÄLKIRUOKA Mansikkakiisseli M, L, G PÄIVÄLLINEN Makkarakeitto

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Koulurauhaasiakirja Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Seuraavassa lain täsmennyksiä 1.1.14 alk. 35 a Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai

Lisätiedot

1 Viherkallion koulun järjestyssäännöt. 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen

1 Viherkallion koulun järjestyssäännöt. 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen 1 Viherkallion koulun järjestyssäännöt 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää Viherkallion kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Niiden tavoitteena

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä?

Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä? Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä? Marjaana Manninen opetusneuvos Opetushallitus KOULURUOKAILU ARVOONSA - sijoitus tulevaisuuteen 19.11.2013 klo 13.00 15.30 MIKKELI

Lisätiedot

TULOSLIITE JULKAISUUN

TULOSLIITE JULKAISUUN TULOSLIITE JULKAISUUN Tuija Tammelin, Jouni Kallio, Katja Rajala, Harto Hakonen ja Kaarlo Laine. Muutoksia Liikkuvissa kouluissa 0 0. Oppilaat liikkujina ja koulun ak!vitee"en suunni#elijoina. LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012

Lisää liikkumista. Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Lisää liikkumista ja vähemmän istumista Tutkimustuloksia Liikkuva koulu ohjelman pilottivaiheesta 2010-2012 Matti Hakamäki Henna Haapala Kaarlo Laine Katja Rajala Tuija Tammelin SallaTurpeinen Liikkuva

Lisätiedot

Kooste koulujen vastauksista. Koostanut HundrED

Kooste koulujen vastauksista. Koostanut HundrED Kooste koulujen vastauksista Koostanut HundrED Lomakevastaukset Luokkakeskustelujen pohjalta palautettiin 255 vastausta 64 eri koulusta. Osa vastauksista oli opettajien koosteita ja osa yksittäisten vanhempien

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä

Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä Lapin Liikunta ry yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä koulutustoiminta toimisto-, kirjanpito- ja talouspalvelu leiri- ja tapahtumatuotanto edunvalvonta- ja viestintätehtävät Liikkuvien koulujen

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä JÄRJESTYSSÄÄNNÖT / Kasakkamäen koulu 1 Kasakkamäen peruskoulun (vuosiluokat 1. 6.) järjestyssäännöt Nämä järjestyssäännöt ovat voimassa koulupäivän aikana ja koulualueella. Koulualue käsittää pyöräparkin,

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 huoltajaa, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5

Lisätiedot

Meidän koulumme on Liikkuva koulu

Meidän koulumme on Liikkuva koulu Meidän koulumme on Liikkuva koulu Opettajista liikuntatiimi Liikkuva koulu -ohjelman toteutus Liikuntatapahtumien suunnittelu mm. koululaisten liikuntapäivä seuraesittelyrastien merkeissä perheliikuntapäivät

Lisätiedot

Nopolan koulun koulukuljetusopas

Nopolan koulun koulukuljetusopas Nopolan koulun koulukuljetusopas 2017-2018 Kyyjärvellä lukuvuonna 2017 2018 kuljetusoppilaita esikoulusta peruskoulun päättäviin on yhteensä noin 63. Tämä opas on laadittu sen vuoksi, että jokaisella oppilaalla

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu.8.1 LIKES-tutkimuskeskus 0 35 30 5 15 10 5 0 35 Arvioinnin täyttäneet koulut 1 Alakoulut Yläkoulut Yhtenäiskoulut (Tilastokeskuksen (1) mukaan kouluja yhteensä 5)

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 VASTAUKSIA KYSELYYN YHTEENSÄ VASTAUSPROSENTTI N.,% VASTAAJIEN JAKAUTUMINEN KYSYMYSTEN ARVIOINTIASTEIKKO OPPILAITA 6,% VANHEMPIA 9,% HENKILÖKUNTAA 9,% NAINEN/TYTTÖ 6,% MIES/POIKA,9% TÄYSIN ERI MIELTÄ MELKO

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Tulokset on raportoitu erikseen alakoulujen ja yläkoulujen

Lisätiedot