Vastaus valtuustoaloitteeseen / Maa-ainesoton valvonnan kehittämiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vastaus valtuustoaloitteeseen / Maa-ainesoton valvonnan kehittämiseksi"

Transkriptio

1 Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Vastaus valtuustoaloitteeseen / Maa-ainesoton valvonnan kehittämiseksi 56/ /2014 KVAL 20 Rauno Salonen jätti yhdessä muiden Karkkilan Kokoomus valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: "Karkkilan kaupungin maa-ainesoton valvonnan kehittämiseksi tulisi hyödyntää enemmän olemassa olevia resursseja. Nykyisin on käytössä maa-ainesoton lupahakemuksissa käytäntö, jossa asiakirjat ovat nähtävissä kaupungintalolla viraston aukioloaikona ja ne löytyvät myös kaupungin kotisivuilta. Palautteen antaminen päätöksistä on hyvin muodollista ja aikaa vievää. Kokoomuksen valtuustoryhmä ehdottaa, että Karkkilan kaupunki avaa Facebookiin sivut, joista löytyy kaikki hakemukseen liittyvä materiaali ottoaluekohtaisesti. Kyseisen ottoalueen Facebook-sivujen käytöllä olisi tarkoitus helpottaa tiedon kulkua lupien hakijoiden, valvovan viranomaisen sekä kuntalaisten välillä. Näin annettaisiin mahdollisuus palautteen antamiseen ainakin niille, jotka jo hyödyntävät Facebookia. Facebooksivut sekä kotisivut tulisi myös mahdollisuuksien mukaan linkittää käytön helpottamiseksi." Kaupunginvaltuusto lähetti aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Pöytäkirjan liite nro 13 - valtuustoaloite KHAL 66 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen, puh. (09) tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.

2 Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. ympäristölautakunta YMLA 39 Esittelijä: tekninen johtaja Kari Setälä Valmistelija / lisätietojen antaja: ympäristöpäällikkö Minna Sulander, puh. (09) , tai sähköposti "etunimi.sukunimi@vihti.fi" Maa-aineslupahakemuksista ja ympäristölupahakemuksista kuuluttaminen ja tiedottaminen on tarkkaan säädelty lainsäädännössä. Samoin lupapäätösten julkipano, päätöksen antaminen, muutoksen antaminen ja valitusoikeus ovat tarkkaan säädeltyjä. Maa-aineslupaa koskevan hakemuksen kuuluttamisesta säädetään maa-aineslain 13 :ssä. Maa-aineslupaa koskevan hakemuksen johdosta on kuulutettava kunnan ilmoitustaululla 30 päivän ajan. Tämän ohella kunnan on varattava ottamisalueen sisältävään kiinteistöön rajoittuvien kiinteistöjen ja muiden alueiden omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi, paitsi milloin se on ilmeisen tarpeetonta. Jos hakemuksessa tarkoitetulla hankkeella voi olla huomattavaa vaikutusta laajalla alueella tai lukuisten henkilöiden oloihin, hakemuksesta on lisäksi ilmoitettava ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Päätöksen julkipanosta säädetään maa-aineslain 19 :ssä. Lupaviranomaisen ottamislupaa koskeva päätös annetaan julkipanon jälkeen. Päätöksen antamisesta on ilmoitettava ennen sen antamispäivää päätöksen tehneen viranomaisen ilmoitustaululla. Ilmoitus on pidettävä ilmoitustaululla vähintään valituksen tekemiselle varatun ajan. Päätöksen on oltava julkipanossa ilmoitettuna antamispäivänä asianomaisten saatavana. Päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon silloin, kun se on annettu. Päätös on toimitettava luvan hakijalle ja luvan myöntämisestä on viipymättä ilmoitettava niille, jotka asian käsittelyn yhteydessä ovat sitä pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa. Muutoksenhausta säädetään maa-aineslain 20 :ssä. Ottamislupaa koskevaan lupaviranomaisen päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Valitusoikeuden ja muutoksenhaun osalta noudatetaan mitä kuntalaissa säädetään. Louhintatoiminta edellyttää maa-ainesluvan lisäksi

3 Teknisen johtajan ehdotus: ympäristölupaa. Ympäristölupahakemuksen tiedottamisesta säädetään ympäristönsuojelulain 38 :ssä. Lupapäätöksen antamisesta säädetään lain 53 :ssä ja lupapäätöksestä tiedottamisesta 54 :ssä. Muutoksenhausta säädetään lain 96 :ssä, valitusoikeudesta lain 97 :ssä ja kuulemisesta valituksen johdosta lain 98 :ssä. Myös murskaustoiminta edellyttää ympäristölupaa. Hallintolaissa säädetään myös kuulemisesta, hallintoasian vireille tulosta ja käsittelystä viranomaisessa. Lupavalmistelussa muodostuneet asiakirjat, kuten lupahakemus ja ottamissuunnitelma liitteineen, kuulutukset ja erillistiedoksiannot, muistutukset, lausunnot ja vastineet kirjataan Karkkilan kaupungin asianhallintajärjestelmään. Maa-aineslupapäätöksistä haetaan muutosta suoraan valitusviranomaiselta (Helsingin hallinto-oikeus). Valtiovarainministeriöllä on meneillään sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (SADe-ohjelma), jonka tavoitteena on edistää kansalaisten ja yritysten sähköistä asiointia. Tavoitteena on, että kuntien maa-aineslupien, ympäristölupien, rekisteröintien ja ilmoitusten haku muuttuu sähköisesti. Sähköiset palvelut ovat jo osittain viranomaisen käytettävissä (mm. sähköinen asiointi rakennuslupa-asioissa). Palvelussa asiakkaan henkilöllisyys todetaan esim. pankkitunnuksin. Facebook -ohjelmasovellus ei kuitenkaan käsityksemme mukaan ole teknisiltä ominaisuuksiltaan viranomaistoimintaan soveltuva väline. Vähentyneet ja yhä vähenevät taloudelliset sekä henkilöresurssit eivät myöskään anna mahdollisuutta ko. palvelutuotannon lisäämiselle. Esityslistan oheismateriaali - valtuustoaloite Ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että jatkossakin maa-ainesvalvontaan liittyvä palaute ja yhteydenotot vastaanotetaan nykyisten jo käytössä olevien järjestelmien kautta. Käsittely: Ympäristöpäällikkö Minna Sulander ja tekninen johtaja Kari Setälä selostivat asiaa kokouksessa. Keskustelun kuluessa Veera Zetterberg teki Rauno Salosen kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: Esittelijän pohjaesityksessä todetaan monisanaisesti lain edellyttämä vähimmäistiedottaminen.

4 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteen tavoitteena on lisätä avoimmuutta, sillä näin tuettaisiin valvontatoiminnan työtaakkaa myös kuntalaisten panostuksella. Tämä ratkaisu tukisi valvontatoimintaa jo nyt ja samalla vapauttaisi ympäristötarkastajia materiaalipyyntöjen aiheuttamasta käsittelytyöstä. Tehtävä työ on kertaluonteinen maa-ainesottoaluetta kohti, eikä siten rasita henkilöstöresursseja pysyvästi. Tiedottamiseen Facebook-sivusto sopii hyvin ja on tässä käytössä mm. Rauman kaupungilla, jossa tiedotetaan ympäristöasioista. Myös Suomen Ympäristökeskus SYKE tiedottaa Facebook-sivuston kautta. Esittelijän perustelut talouden ja resurssien suhteen eivät siis kokonaisuuden kannalta ole järkeviä. Sähköinen materiaali voi hyvinkin olla Karkkilan sivustolla ja vuorovaikutteisuus toimisi Facebook -alustalla. Ehdotan asian uudelleen valmistelua seuraavaan kokoukseen edellä mainittu huomioiden. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että asiassa on tehty kannatettu vastaehdotus, joten asiassa on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestystä, siten että ne, jotka kannattavat teknisen johtajan pohjaehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Veera Zetterbergin tekemää vastaehdotusta äänestävät "EI". Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 JAA-ääntä (Eino Hellstén, Jouni Saari, Minna Salo, Veikko Ala-Hiiro,Tuula Takanen) ja 2 EI-ääntä (Veera Zetterberg, Rauno Salonen). Puheenjohtaja totesi lautakunnan hylänneen Veera Zetterbergin tekemän vastaehdotuksen äänin 5-2. Veera Zetterberg jätti asiassa eriävän mielipiteensä. Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin. kaupunginhallitus/-valtuusto KHAL 113 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen antaja: ympäristöpäällikkö Minna Sulander, puh. (09) , tai sähköposti "etunimi.sukunimi@vihti.fi"

5 Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, et tä kau punginvaltuusto hyväksyy vastauksena valtuustoaloittee seen seuraavaa: Jatkossakin maa-ainesvalvontaan liittyvä palaute ja yhteydenotot vastaanotetaan nykyisten jo käytössä olevien järjestelmien kautta; ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. kaupunginvaltuusto

Destia Oy:n ympäristölupa tilalle Vaskijärven sora-alue RN:o 7:73 Karkkilan kaupungissa Vaskijärven kylässä

Destia Oy:n ympäristölupa tilalle Vaskijärven sora-alue RN:o 7:73 Karkkilan kaupungissa Vaskijärven kylässä Ympäristölautakunta 31 07.03.2013 Ympäristölautakunta 41 11.04.2013 Ympäristölautakunta 62 06.06.2013 Destia Oy:n ympäristölupa tilalle Vaskijärven sora-alue RN:o 7:73 Karkkilan kaupungissa Vaskijärven

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

41 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen

41 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen Ympäristölautakunta 4 3.0.04 Kaupunginhallitus 47 4.0.04 Kaupunginvaltuusto 3 03.03.04 Ympäristölautakunta 38 09.04.04 Kaupunginhallitus 0 8.04.04 Kaupunginvaltuusto 09.06.04 4 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Päivi Hellgren jätti yhdessä muiden Karkkilan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Päivi Hellgren jätti yhdessä muiden Karkkilan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 57 01.09.2014 Kaupunginhallitus 226 15.09.2014 Tekninen lautakunta 98 11.11.2014 Kaupunginhallitus 311 24.11.2014 Kaupunginvaltuusto 94 08.12.2014 Tekninen lautakunta 127 19.11.2015

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Veneiden säilyttäminen Pyhäjärven rannalla

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Veneiden säilyttäminen Pyhäjärven rannalla Kaupunginvaltuusto 46 04.03.2013 Kaupunginhallitus 105 25.03.2013 Tekninen lautakunta 72 18.06.2013 Kaupunginhallitus 247 19.08.2013 Tekninen lautakunta 85 10.09.2013 Kaupunginhallitus 293 30.09.2013 Vastaus

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 39 10.05.2012 Kaupunginhallitus 128 28.05.2012 Ympäristölautakunta 89 08.11.2012 Kaupunginhallitus 275 19.11.2012 Lausunto Nummi-Pusulan koko kunnan yleiskaavaehdotuksesta 104/10.02.02/2012

Lisätiedot

Lausuntopyyntöön vastataan sähköisellä kyselyllä, jossa on kohdennettuja kysymyksiä hallituksen esitysluonnokseen.

Lausuntopyyntöön vastataan sähköisellä kyselyllä, jossa on kohdennettuja kysymyksiä hallituksen esitysluonnokseen. Kaupunginhallitus 222 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 65 29.09.2014 Lausunto esityksestä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaiksi 324/05.00/2013 Kaupunginhallitus 15.09.2014 222 Esittelijä: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus / Karkkilan kaupungin päivitetyt maa-ainesoton lupamääräykset

Oikaisuvaatimus / Karkkilan kaupungin päivitetyt maa-ainesoton lupamääräykset Ympäristölautakunta 60 06.06.2013 Ympäristölautakunta 72 15.08.2013 Ympäristölautakunta 114 03.12.2013 Oikaisuvaatimus / Karkkilan kaupungin päivitetyt maa-ainesoton lupamääräykset 281/10.03.00.07/2013

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: ympäristöpäällikkö Minna Sulander, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: ympäristöpäällikkö Minna Sulander, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 60 06.06.2013 Karkkilan kaupungin päivitetyt maa-ainesoton lupamääräykset 281/10.03.00.07/2013 Ympäristölautakunta 10.03.2011 28 Esittelijä: tekninen johtaja Kari Setälä puh. (09) 4258

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan päätöksenteon avoimuuden edistämiseksi

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan päätöksenteon avoimuuden edistämiseksi Kaupunginvaltuusto 85 17.06.2013 Kaupunginhallitus 222 24.06.2013 Kaupunginhallitus 250 19.08.2013 Kaupunginvaltuusto 106 07.10.2013 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan päätöksenteon avoimuuden edistämiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen Kaupunginhallitus 81 25.02.2013 MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen 51/10.02.02/2013 Ympäristölautakunta 24.10.2007 121 Esittelijä: tekninen johtaja Mikko

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen

Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen Ympäristölautakunta 14 13.02.2014 Kaupunginhallitus 47 24.02.2014 Kaupunginvaltuusto 13 03.03.2014 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen 186/02.04.00/2013 Ympäristö- ja lupaltk

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista 100/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 171 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 258 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 69 12.11.2012 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2013 141/02.02/2012 KHAL 258 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys Kaupunginvaltuusto 106 07.12.2015 Kaupunginhallitus 302 14.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 26 04.04.2017 Kaupunginhallitus 91 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 34 08.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: rakennuttamispäällikkö Pirjo Hilonen, puh. 09 4258 3751 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: rakennuttamispäällikkö Pirjo Hilonen, puh. 09 4258 3751 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 67 11.02.2013 Kaupunginvaltuusto 42 04.03.2013 Kaupunginhallitus 378 16.12.2013 Terveysaseman hankesuunnitelma 112/10.03.02/2013 Tekninen lautakunta 22.09.2011 79 Teknisen johtajan ehdotus:

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 1 PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 ASIA HAKIJA Lassila & Tikanoja Oyj, jätteiden käsittelykeskuksen ympäristölupa, KHO:n palauttama asia, Haukipudas, Punaisenladonkangas

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle

MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle 182/10.03.00.07/2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Tekninen lautakunta 101 30.10.2013 Kaupunginhallitus 340 04.11.2013 Järvenpäänkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueen hyväksyminen 258/11.04.00/2013 Tekninen lautakunta 27.10.2011 92 Esittelijä: tekninen

Lisätiedot

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RIISTANHOITOYHDISTYS, YMPÄRISTÖLUPAPÄPÄÄTÖS, LUPAEHDON TARKISTUS

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RIISTANHOITOYHDISTYS, YMPÄRISTÖLUPAPÄPÄÄTÖS, LUPAEHDON TARKISTUS Teknisen lautakunnan lupajaosto 42 30.06.2009 ITÄ-PÄIJÄNTEEN RIISTANHOITOYHDISTYS, YMPÄRISTÖLUPAPÄPÄÄTÖS, LUPAEHDON TARKISTUS 34/60/602/2009 Lupaj 42 ASIA LUVAN HAKIJA TOIMINTA JA SEN SIJAINTI ASIAN VIREILLE

Lisätiedot

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen

Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Kaupunginhallitus 204 24.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen / käsittelyn jatkaminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika 16.5.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

2. HAKEMUKSEN TARKASTAMINEN

2. HAKEMUKSEN TARKASTAMINEN VARKAUDEN KAUPUNKI TOIMINTAJÄRJESTELMÄN 1(3) TEKNINEN VIRASTO MENETTELYOHJE B 36/11 YMPÄRISTÖNSUOJELU Revisio 4 10.1.2003 YMPÄRISTÖLUPAKÄSITTELYN MENETTELYOHJE Ympäristölupahakemus tehdään Suomen ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 Ympäristölautakunta 36 12.05.2016 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi

Lisätiedot

Vuonna 2020 voimaan tulevia muutoksia YVA- ja SOVA-lakiin

Vuonna 2020 voimaan tulevia muutoksia YVA- ja SOVA-lakiin Vuonna 2020 voimaan tulevia muutoksia YVA- ja SOVA-lakiin Piia Kähkölä YVA-SOVA-neuvottelupäivät 2.-3.10.2019 Koli Vuonna 2020 voimaan tulevat YVA- ja SOVAlakiin vaikuttavat lakimuutokset 1. 1.1.2020 voimaan

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Taajaman katujen talvikunnossapidon nykytilan parantaminen

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Taajaman katujen talvikunnossapidon nykytilan parantaminen Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015 Kaupunginhallitus 162 22.06.2015 Tekninen lautakunta 79 27.08.2015 Kaupunginhallitus 210 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 02.11.2015 Tekninen lautakunta 126 19.11.2015

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan päätöksenteon avoimuuden edistämiseksi

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan päätöksenteon avoimuuden edistämiseksi Kaupunginvaltuusto 85 17.06.2013 Kaupunginhallitus 222 24.06.2013 Kaupunginhallitus 250 19.08.2013 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan päätöksenteon avoimuuden edistämiseksi 308/07.01/2013 KVAL 85

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2009 90 Sivistyslautakunta 15.09.2009 Aika 15.09.2009 klo 18:00-20:22 Paikka Haukkamäen koulu Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 92

Lisätiedot

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA 1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 2581/07.02.01/2015 289 Valtuustoaloite Espoon liittymisestä kuntalaisaloite.fi -palveluun (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: vs. ympäristötarkastaja Sanna Hilska, puh , tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: vs. ympäristötarkastaja Sanna Hilska, puh , tai sähköposti Ympäristölautakunta 63 06.06.2013 Ympäristölautakunta 75 15.08.2013 Ympäristölautakunta 103 07.11.2013 Ympäristölautakunta 16 13.02.2014 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen täydennyksen johdosta

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

Lintunevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus ja toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta, Teuva ja Kurikka

Lintunevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus ja toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta, Teuva ja Kurikka Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/3 Dnro ESAVI/392/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2010 ASIA HAKIJA Lintunevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus ja toiminnan aloittaminen muutoksenhausta

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki. Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Lausunto kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta 314/03/2013 Kaupunginhallitus 205 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija: hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2018 21 Tarkastuslautakunta 09.05.2018 Aika 09.05.2018 klo 15:00-18:38 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 19 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 21.04.2015 Kaupunginhallitus 84 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto 16 25.05.2015 Ahmoon koulun yhdistäminen Nyhkälän kouluun ja lakkauttaminen 16/12.00.01/2015 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi

Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön 405-408-1-30 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1749/10.00.03.10/2018 Käsittelyhistoria Kaupunkikehityslautakunta 204 5.9.2018 Aiempi käsittely: Kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot