PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
|
|
- Juuso Hiltunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Kokkola HAKIJA KIP Infra Oy PL Kokkola TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Ruoppausmassojen läjitysalue sijaitsee Kokkolan Suurteollisuusalueella kiinteistöllä LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristönsuojelulaki 28. Ympäristönsuojeluasetus 1 13 d) kohta. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojeluasetus 5 13 d). ASIAN VIREILLETULO Lupahakemus on tullut vireille Länsi-Suomen ympäristökeskuksessa hakijana OnePoint Oy. OnePoint Oy fuusioitiin vuonna 2009 KIP Infra Oy:n, jolloin luvanhakija muuttui KIP Infra Oy:ksi. Luvanhakija on toimittanut päivitetyn lupahakemuksen, jota on käytetty sellaisenaan lupakäsittelyssä. VIRANOMAISTA KOSKEVA MERKINTÄ Länsi-Suomen ympäristökeskus on lakkautettu Valtion aluehallinnon uudistamista koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (903/2009) 4 :n mukaan ympäristökeskuksissa vireillä olevat asiat, jotka aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) nojalla kuuluvat aluehallintovi- LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh Vaasan päätoimipaikka fax Wolffintie 35 kirjaamo.lansi@avi.fi PL 200, Vaasa
2 2 rastolle, siirtyivät vastaavalle alueellisesti toimivaltaiselle aluehallintovirastolle. Tämän päätöksen ympäristönsuojelulain mukaisena valvontaviranomaisena toimii Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus). LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemus on tullut vireille Länsi-Suomen ympäristökeskuksessa Hakija on toimittanut päivitetyn hakemuksen, jota on täydennetty Hakija toimitti hakemuksesta uuden päivitetyn version edellisessä hakemuksessa olleen virheen vuoksi. Hakijan kanssa käytiin neuvottelu koskien lupahakemusta. Neuvottelua koskeva muistio on liitetty lupahakemusasiakirjoihin. Neuvottelun jälkeen hakija toimitti aluehallintovirastolle sähköpostitse pyynnön hakemuksen käsittelyn keskeyttämisestä. HAKEMUKSEN PERUUTTAMINEN Hakija on aluehallintovirastoon tulleella sähköpostilla pyytänyt ympäristölupahakemuksen Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 käsittelyn keskeyttämistä. ALUEHALLINTOVIRASTON PÄÄTÖS Ympäristölupahakemuksen käsittely raukeaa. RATKAISUN PERUSTELUT Asian käsittely päättyy Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa, koska hakija on pyytänyt ympäristölupahakemuksensa käsittelyn keskeyttämistä. Hakija on jättänyt uuden hakemuksen aluehallintovirastoon SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tästä päätöksestä peritään maksua 430,50 euroa. Lasku lähetetään myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Joensuusta. Ympäristönsuojelulain 105 :n mukaan ympäristöluvan käsittelystä peritään maksu, jonka suuruutta määrättäessä noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) ja sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa tai ympäristöministeriön asetuksessa säädetään. Aluehallintovirastojen maksuista vuosina 2012 ja 2013 annetun valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) 7 :n 2 momentin mukaan suoritteesta, jota koskeva asia on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, peritään maksu tämän asetuksen voimaan tullessa voimaassa olleiden säännösten mukaan. Lupahakemuksen vi-
3 3 reille tulessa ( ) maksuun sovellettiin alueellisen ympäristökeskuksen maksullisia suoritteita koskevaa ympäristöministeriön asetusta (1387/2006). Asetuksen liitteenä olevan taulukon mukaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan ympäristöluvan käsittelystä peritään maksu, jonka suuruus on euroa. Asetuksen (1387/2006) 4 1 momentin mukaan peruutetusta hakemuksesta peritään tehtyä työmäärää vastaava osuus asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesta maksusta. Tehtyä työmäärää vastaavan osuuden (5 %) perusteella käsittelymaksuksi tulee 430,50. PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa tästä päätöksestä julkisesti kuuluttamalla Kokkolan kaupungin ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston virallisella ilmoitustaululla. JAKELU Päätös Tiedoksi KIP Infra Oy Kokkolan kaupunginhallitus Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti)
4 4 MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta vain käsittelymaksun osalta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. Päivi Vilenius Tiina Puttonen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Päivi Vilenius ja esitellyt ympäristötarkastaja Tiina Puttonen.
5 VALITUSOSOITUS LIITE Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviranomaisen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot käyntiosoite: Wolffintie 35, Vaasa postiosoite: PL 200, Vaasa puhelin: telekopio: sähköposti: kirjaamo.lansi@avi.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 97 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.
PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA
Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa
PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012
PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,
PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286
Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012
PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli
PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen
Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA
Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
PÄÄTÖS. Nro 50/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/207/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.4.2012
PÄÄTÖS Nro 50/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/207/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.4.2012 ASIA Viljo Viljanmaan Nahkatehdas Oy:n ympäristölupahakemus, Seinäjoki HAKIJA Viljo Viljanmaan
Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2
Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA HAKIJA Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvan 9.12.2005, 1999Y0177-111 kaatopaikan vakuutta
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori
Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,
M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)
Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,
PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2014 ASIA HAKIJA Avilon Fibres Oy:n viskoosikuitutehtaan ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan
ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180
Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen
Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö
Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti
ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu
1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2
Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia
PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013
PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle
PÄÄTÖS. Nro 94/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/23/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 94/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/23/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2013 ASIA HAKIJA Avilon Oy Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvassa määrätyn vakuuden osittainen vapauttaminen
Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen
Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain
Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.
LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n
ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT
1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki
PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.
Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon
Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka
Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden
Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT
Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn
Päätös Nro 52/2010/1 Dnro ESAVI/138/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 52/2010/1 Dnro ESAVI/138/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2010 ASIA Inkoossa sijaitsevan hevostallin ja siihen liittyvän hevosenlantaa polttoaineenaan käyttävän lämpökeskuksen
BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa
Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista
Lintunevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus ja toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta, Teuva ja Kurikka
Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/3 Dnro ESAVI/392/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2010 ASIA HAKIJA Lintunevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus ja toiminnan aloittaminen muutoksenhausta
Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA
PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA TOIMINNAN SIJAINTI Hikinoro Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee
PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Joutsan Kuljetus Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden käsittelyn
ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen
Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010
Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden
1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,
Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman
PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan
Päätös. Ympäristölupahakemus, Helilän uusi teollisuusjätteen kaatopaikka, Kotka, Karhula
Päätös Etelä-Suomi Nro 200/2013/1 Dnro ESAVI/279/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, Helilän uusi teollisuusjätteen kaatopaikka, Kotka, Karhula LUVAN HAKIJA Karhulan
Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012
PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,
Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN
ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori
Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,
PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014
PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan
ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen
1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
Nro 48/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/200/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 48/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/200/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2014 ASIA HAKIJA Muovipohjaisia EPS- ja XPS-eristeitä valmistavan laitoksen ympäristölupa,
Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.
Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen
Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää
Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan
Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011
Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150
PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy
Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola
Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen
PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi
Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle
ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi
1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen
ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Nivala Kujala Juha ja Teija Takakuja 24 85500 Nivala
PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon
PÄÄTÖS. Nro 227/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/121/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 227/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/121/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Erkki Salminen Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden käsittelyn
Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012
Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen
Lassila & Tikanoja Oyj:n Turun jätteenkäsittelylaitos Vaskikatu TURKU
Etelä-Suomi Päätös Nro 85/2011/1 Dnro ESAVI/91/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.9.2011 ASIA Lassila & Tikanoja Oyj:n Turun jätteenkäsittelylaitoksen toiminnan laajentamista, joka käsittää kotitalouksista
LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie
Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan
ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014
1 PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 ASIA HAKIJA Nivalan Padingin ojitusyhteisön sääntöjen vahvistaminen, Nivala Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska 2