SUOMALAISEN KOULUTUKSEN HAASTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMALAISEN KOULUTUKSEN HAASTEET"

Transkriptio

1 SUOMALAISEN KOULUTUKSEN HAASTEET

2 Suomalaisten koulutustaso Koulutustaso Suomessa on hyvää OECD keskitasoa, mutta ei huippua EU 2020 strategian kansallisessa ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että: vuonna vuotiaista 42 %:lla on korkeakoulututkinto (AMK tai YO) ja korkeintaan 8 %:a vuotiaista keskeyttää koulutuksen ennen aikaisesti luvut on johdettu EU:n yhteisestä strategiasta ja voimassa olevan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteista Tällä hetkellä noin 36 prosentilla vuotiaista on korkeakoulututkinto Tavoite haastava, mutta realistinen Tällä hetkellä alle 10 %:a päättää koulutuksen ennenaikaisesti

3 POP - Perusopetus Paremmaksi Hallitusohjelman mukaan ikäluokkien pienenemisestä aiheutuva säästö ohjataan perusopetuksen laadun parantamiseen vuonna 2008 yht. 18 milj. (erityisopetuksen ja oppilaanohjauksen kehittäminen, koulujen kerhotoiminta) vuonna 2009 yht. 40 milj. (ryhmäkokojen pienentämiseen 16 m, erityisopetus ja oppilaanohjaus, koulujen kielivalinnat, kerhot) vuonna 2010 yht. 62 milj. (ryhmäkokoihin 30 m, Osaava-ohjelma 8 m, aiemmat toimet jatkuu) vuonna 2011 yht. 80 milj. (ryhmäkokoihin 30 m, erityisopetus 17 m, Osaava ja muut toimet jatkuu) Tavoitteena on ryhmäkokojen pienentäminen sekä tuki- ja erityisopetuksen, opinto-ohjauksen ja oppilashuollon vahvistaminen ja koulujen kerhotoimintaan panostaminen sekä vanhempien ja koulun yhteistyön kehittäminen

4 Opetusryhmäkoko 1-6 luokilla 2010 Opetusryhmäkoon keskiarvo Opetusryhmäkoon Opetusryhmäkoon Ryhmäkoon keskiarvo 2008 keskiarvo 2010 muutos Oman luokan luokka-aste yhteensä 19,57 19,21-0, vuosiluokat yhteensä 20,70 20,24-0,46 1. vuosiluokka 18,80 18,46-0,34 2. vuosiluokka 19,35 19,07-0,28 3. Vuosiluokka 20,62 20,34-0,28 4. vuosiluokka 21,41 20,90-0,51 5. vuosiluokka 21,88 21,31-0,57 6. vuosiluokka 22,47 21,72-0,75 Esiopetus 13,87 14,12 0,25 Yhdysluokka muu 16,42 16,27-0,15 Ryhmäkoko on kaikki luokat huomioiden vähentynyt 0,36 oppilaalla/ryhmä. 1-6 vuosiluokilla ryhmäkoon pienennys on ollut -0,46. oppilasta/ryhmä. Huomioitavaa on, että ryhmäkoko on pienentynyt jokaisella luokka-asteella poislukien esiopetus. Pienennys on ollut voimakkainta ja 6. luokilla. Tiedonkeruun perustana olevat vuosiluokittaiset oppilasmäärät ja ryhmien määrät löytyvät raportoituna sarjan viimeisiltä sivuilta.

5 Opetusryhmien osuudet (%) koon mukaan 1-6 luokilla 2008 ja 2010 Opetusryhmien osuudet koon mukaan 2008 ja 2010 yli 30 oppilasta 1,7 2, oppilasta 15,04 17, oppilasta 40,32 40, oppilasta 33,12 30, oppilasta 8,89 7, oppilasta 0,93 0,82 Suurten oppilasryhmien määrä on vähentynyt vuodesta Yli 30 oppilaan ryhmien määrä on laskenut vuoden ,4%:sta ollen ,7% oppilaan ryhmien määrä väheni noin 3 prosenttiyksikköä. Saman verran vastaavasti lisääntyi oppilaan ryhmien osuus. Pääsääntöisesti yli 20 oppilaan ryhmien osuus väheni ja alle 20 oppilaan ryhmien osuus kasvoi.

6 Opetusryhmien keskikoko luokka-asteittain Luokka-aste ero 1. luokka 18,80 18,46-0,34 2. luokka 19,35 19,07-0,28 3. luokka 20,62 20,34-0,28 4. luokka 21,41 20,90-0,51 5. luokka 21,88 21,31-0,57 6. luokka 22,47 21,72-0,75 7. luokka 17,41 17,29-0,12 8. luokka 17,29 17,15-0,14 9. luokka 17,18 16,98-0,20 Keskimääräinen ryhmäkoko pieneni eniten 4.5 ja 6. luokilla, mutta myös yläluokilla (7-9) opetusryhmät pienenivät verrattuna vuoteen 2008.

7 Kielitivoli toiminnan kattavuus ja rahoitus Mukana 88 perusopetuksen järjestäjää, näistä noin 10 yksityisiä kouluja, loput kuntia Toiminta keskittyy isoihin ja keskisuuriin kuntiin Toiminnan piirissä periaatteessa noin puolet Suomen peruskoululaisista Ministeriön rahoituksella mukana ovat myös kaikki harjoittelukoulut sekä 4 kielikoulua Vuonna 2011 ei ole tulossa enää uutta valtionavustuksen jakoa

8 4-luokkalaisista 35 A2-kielen aloittaneet, POP-kunnat ja muut kunnat englanti ruotsi ranska saksa venäjä muu yhteensä 2008 POP 7 9,5 3,4 5,6 0,5 0,9 26, POP 8,1 10,3 4,1 5,6 1,1 0,9 30, muut 6,2 4,4 0,5 3,7 0,2 0,2 15, muut 5,6 4 0,7 3,3 0,3 0,2 14,1

9 Osaava-ohjelma Määräaikainen ohjelma opetustoimen henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämisen tueksi. Ohjelma käynnistyi syksyllä Budjetti: myös vuonna 2011 yhteensä Yli uutta osallistujaa valtion rahoittamaan opetustoimen henkilöstökoulutukseen vuosittain. Kohderyhmät: Yleissivistävän, ammatillisen, aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön henkilöstö. Myös keskeisten sidosryhmien edustajille. 9

10 Valtio panostaa merkittävästi opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittämiseen vuonna 2011 Opetustoimen Henkilöstökoulutus ml. Opettaja.tv Aluehallinnon toteuttama henkilöstön täydennyskoulutus Opetushallinnon muu hankerahoitus ja avustukset esim. lukioiden kehittäminen, oppimisympäristöt, tehostettu- ja ESR erityinen tuki... rahoitus Opetushenkilöstöä aktivoivat hankkeet Osaava-ohjelma Maahanmuuttajataustaisen opetushenkilökunnan Specima -koulutus

11 Osaava-ohjelma vuonna Valtakunnallinen koulutus OSAAVA Forum Mikkelissä Kehittämisverkostojen toiminta Oppilaitosjohdon johtamiskoulutus Uusien opettajien mentorointi Osallistumisen aktivoiminen Työyhteisöjen kehittäminen Verkostojen toiminta ja -mallit - 76 verkostohanketta - 5 kansallista koulutusohjelmaa - Toimintaa jo lähes jokaisessa kunnassa - Koulutusta: laatu, työhyvinvointi, tietoyhteiskuntaosaaminen, verkosto-osaaminen

12 Osaava-verkostot Koordinoiva hanke Verkoston jäsen Ei toimintaa Eri oppilaitosmuotojen käynnistämät verkostot

13 Haku jälleen käynnissä ! Vuoden toimintaan Haku paikallisesta aluehallintovirastosta (AVI). Hakijana opetuksen tai koulutuksen järjestäjä Verkoston koordinaattori hakee koko verkoston puolesta Lisätietoa alueellisissa tiedotustilaisuuksissa tai AVI:n Osaava-yhdyshenkilöltä Valtakunnalliset koulutukset käynnistyvät elokuussa henkilö hakee itse koulutukseen (mm. uudet opettajat, oppilaitosjohto). Tarkempaa tietoa ohjelmista elokuussa

14 Ammatillista koulutusta vahvistettu Ammatillisen koulutuksen lisääminen ammatilliseen koulutukseen lisätty yhteensä jo yli opiskelupaikkaa, tavoitteena toisen asteen koulutuspaikka kaikille ikäluokat nyt suurimmillaan, vetovoima kasvanut myös Ammattistartti vakinaistettu 2010 alusta Ammatillisten perustutkintojen perusteet tarkistettu vuosien aikana työelämävastaavuuden ja joustavuuden lisäämiseksi laajennettu työssä oppiminen tutkinnon suorittaminen osissa yrittäjyysopintoja lisätty

15 Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) Hallitusohjelman mukaan tavoitteena hallinnon, rahoituksen, etuuksien ja tarjonnan selkiyttäminen Kattaa ammatillisen ja korkeakoulujen aikuiskoulutuksen, työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen, henkilöstökoulutuksen sekä maahanmuuttajien koulutuksen Toimenpiteitä: Aikuiskoulutustuki nousi Työttömien omaehtoinen koulutus mahdollistui Yliopistojen tehtäväksi uudessa laissa elinikäisen oppimisen edistäminen Oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus korkeakoulutetuille käynnistetty Aikuiskoulutuksen tarjontaa lisätty

16 Yliopistouudistus Eduskunta hyväksyi uuden yliopistolain kesällä 2009, voimaan yliopistot irtaantuivat valtiosta, henkilöä yliopistojen omille palkkalistoille Yliopistouudistuksen tavoitteena on luoda suomalaisille yliopistoille samanlaiset toimintaedellytykset kuin parhailla ulkomaisilla yliopistoilla. Yliopistojen päätehtävinä säilyivät tutkimus ja opetus. Yliopistojen rahoitusmalli uudistui valtio vastaa perusrahoituksesta, perusrahoitus sidottu yliopistoindeksiin (indeksin vaikutus v rahoituksessa yli 40 m ) laatu ja vaikuttavuus korostuvat suomalaisten maksuton koulutus säilyy Haasteena kansainvälistyminen, rakenteet, infrastruktuurit

17 Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö Työryhmäraportti luovutettiin , ehdotuksia: Perusopetuksen opetussuunnitelmia uudistettaessa työkirjat ja opettajan oppaat uudistetaan vuorovaikutteisiksi e-oppimateriaaleiksi. Ylioppilaskirjoituksessa jokainen kokelas suorittaa osan kokeesta TVT:aa hyödyntäen. Opetushenkilöstöllä on oltava käytössä opetuksen suunnittelussa ja opetuksessa tarvittavat välineet ja palvelut Esitykset etenevät: Opettajankoulutuslaitosten ja harjoittelukoulujen varustaminen alkaa 2011 Lukioiden tietoteknologisen infrastruktuurin kehittämistä tuetaan. Haku alkaa keväällä Oppimisympäristöjen hyvien käytänteiden levittämistä jatketaan ja hankkeita keskitetään vaikuttavuuden parantamiseksi. (>Opetushallitus)

18 Koulutusvienti Valtioneuvosto hyväksyi koulutusvientistrategian huhtikuussa 2010 Vuoteen 2015 mennessä on koulutusviennin osuus Suomen kokonaisviennistä kasvanut merkittävästi. Koulutusviennin haasteita: tuotteistaminen lainsäädännön kehittäminen rahoituskysymykset Koulutusvienti = koulutusosaamisen vienti Pitää sisällään "perinteisen" koulutuksen, mutta myös mm. opetusteknologian ja -materiaalin konsultoinnin oppimispelit opetussuunnitelmat ja muut opetuksen konseptit jne.

19 Työurien pidentäminen Opinto-ohjaus kaikilla koulutusasteilla siten, että ketju perusopetuksesta työelämään toimii katkeamatta. opinto-ohjaajien koulutuksen laajennusohjelma käynnistyy 2011 lukioissa jokainen opiskelija tekee henkilökohtaisen jatko-opintosuunnitelman, lukioiden oppilaanohjauksen pilotit käyntiin jo syksyllä 2010 Opiskelijavalintoja kehitetään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteinen sähköinen hakujärjestelmä 2013 todistusvalintojen osuutta kasvatetaan merkittävästi hakijat kahteen ryhmään: ilman opinto-oikeutta olevat ja jo korkeakoulupaikan omaavat laajemmat opintokokonaisuudet Ammatilliseen koulutukseen läpäisyn tehostamisohjelma Parannetaan jo korkeakoulututkinnon omaaville aikuisille suunnattua täydennyskoulutustarjontaa

20 Seuraavan hallituskauden kysymyksiä (mm.) - Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistus, ops-työ käyntiin - Lukion kehittäminen, tuntijakouudistus - Ammattikorkeakoulujen rahoituksen ja hallinnon uudistus - Varhaiskasvatuksen hallinnon siirto - Tiukasta taloustilanteesta huolimatta perusopetuksen resurssit varmistettava!

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Osaava-ohjelman ajankohtaiskatsaus

Osaava-ohjelman ajankohtaiskatsaus Osaava-ohjelman ajankohtaiskatsaus 21 067 000 8 000 000 21 067 000 Valtion rahoittama opetustoimen henkilöstökoulutus Opetustoimen Henkilöstökoulutus 10 350 000 Opettaja.tv 700 000 Opetushallinnon muu

Lisätiedot

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Valtiosihteeri Heljä Misukka 8.12.2010 Helsinki Tuottava ja uudistuva Suomi- Digitaalinen agenda vv. 2011-2020

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Tiedonkeruun perustana olevat vuosiluokittaiset oppilasmäärät ja ryhmien määrät löytyvät raportoituna sarjan viimeisiltä sivuilta.

Tiedonkeruun perustana olevat vuosiluokittaiset oppilasmäärät ja ryhmien määrät löytyvät raportoituna sarjan viimeisiltä sivuilta. 28CFDAB8EF=D8@ CG:?H=A=A ) ( 1B8EFDCG:?H=A=A (&+ >FA=;>>6 ) ( Opetusryhmäkoon keskiarvo Opetusryhmäkoon Opetusryhmäkoon Ryhmäkoon keskiarvo 2008 keskiarvo 2010 muutos Oman luokan luokka-aste yhteensä 19,57

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus

Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena 6.2.2015 Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Kehittämishankkeiden kautta Opetushallitus seuraa ja tukee koulutuksen

Lisätiedot

OSAAVA-ohjelman hakuprosessi Opetustoimen ylitarkastaja Elisa Suutala Lapin aluehallintovirasto

OSAAVA-ohjelman hakuprosessi Opetustoimen ylitarkastaja Elisa Suutala Lapin aluehallintovirasto OSAAVA-ohjelman hakuprosessi 2014 Opetustoimen ylitarkastaja Elisa Suutala Lapin aluehallintovirasto OSAAVA-hakukierros 2014 1 Mikä OSAAVA -ohjelma on? Opetus- ja kulttuuriministeriön keväällä 2010 käynnistämä

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Ammatillisen peruskoulutuksen tulosrahoitusseminaari 2010 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.9.2010 Vaatimukset ja odotukset

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Yleiset ohjeet ja raportointi OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Tiedotustilaisuus 10.11.2014 Valtion rahoittaman opetustoimen henkilöstökoulutuksen perusta Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1.-2.12.2009 Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta 2 UUDISTUNEET AMMATILLISET

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016 Tapio Kosunen Valtiosihteeri 30-vuotiaiden koulutustaso sukupuolen mukaan, 2009 Hallitusohjelman painopistealueet Köyhyyden,

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät. Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4.

Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät. Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4. Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4.2010 Rahoitus Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009)

Lisätiedot

KESUN TOIMEENPANO EDUCA 2012. Aulis Pitkälä Pääjohtaja 27.1.2012

KESUN TOIMEENPANO EDUCA 2012. Aulis Pitkälä Pääjohtaja 27.1.2012 KESUN TOIMEENPANO EDUCA 2012 Aulis Pitkälä Pääjohtaja 27.1.2012 Tavoitteena on vähentää sukupuolten välisiä osaamisja koulutuseroja sekä sosioekonomisen taustan vaikutusta koulutukseen osallistumiseen

Lisätiedot

E. Tehtävätyyppi perusopetuksessa ja/tai lukiokoulutuksessa tässä oppilaitoksessa Katso vaihtoehdot luettelosta, kohta E.

E. Tehtävätyyppi perusopetuksessa ja/tai lukiokoulutuksessa tässä oppilaitoksessa Katso vaihtoehdot luettelosta, kohta E. OPETTAJAKOHTAISTEN TIETOJEN LOMAKE Peruskouluopetuksen ja lukiokoulutuksen opettajat 2008 Opettajan tiedot A. Opettajan sukunimi B. Opettajan etunimi D. Työsuhteen luonne tässä oppilaitoksessa (1.3.2008

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Mari Räkköläinen HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Turengin asema 17.1.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen Opetushallitus / Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen Valtion

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen uusi suunta. Valtiosihteeri Heljä Misukka Elinkeinoelämän oppilaitokset ry 80 vuotta Juhlaseminaari 5.2.2010

Aikuiskoulutuksen uusi suunta. Valtiosihteeri Heljä Misukka Elinkeinoelämän oppilaitokset ry 80 vuotta Juhlaseminaari 5.2.2010 Aikuiskoulutuksen uusi suunta Valtiosihteeri Heljä Misukka Elinkeinoelämän oppilaitokset ry 80 vuotta Juhlaseminaari 5.2.2010 1 Taantuma koettelee Suomen elinkeinoelämää Työttömyys lisääntynyt kaikilla

Lisätiedot

TIEDOTUSTILAISUUS OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS SEKÄ OPPILAITOS- JA OPETUSTOIMEN JOHDON TÄYDENNYSKOULUTUS VUONNA 2011

TIEDOTUSTILAISUUS OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS SEKÄ OPPILAITOS- JA OPETUSTOIMEN JOHDON TÄYDENNYSKOULUTUS VUONNA 2011 TIEDOTUSTILAISUUS OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS SEKÄ OPPILAITOS- JA OPETUSTOIMEN JOHDON TÄYDENNYSKOULUTUS VUONNA 2011 10.00 Valtion rahoittama opetustoimen henkilöstökoulutus 2011 Ajankohtaista Osaava-ohjelmasta

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Avaussananat 3.11.2008. Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Avaussananat 3.11.2008. Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla Avaussananat 3.11.2008 Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla PERUSOPETUKSESSA TAPAHTUU Hallitusohjelma voimavaroja suunnataan erityisesti perusopetuksen

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1 Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009 1 Kokonaisuudistuksen lähtökohdat Tavoitteena ollut selkiyttää hajanaista hallintoa, rahoitusta, etuuksia

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tilaisuuden avaus VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 7.12.2015, Helsinki, Messukeskus Pääjohtaja Aulis Pitkälä Digitaalisen oppimisen ja pedagogiikan nykytila - vahvuuksia ja kehittämiskohteita

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa Opetusneuvos Tarja Riihimäki KESU:n koulutuspoliittisia lähtökohtia Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 nuorista aikuisista runsaalla kolmanneksella

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivä 10.11.2016 Turku Markku Karkama Opetushallitus Kuvat: Opetushallitus, Olli Häkämies LÄHDE: OKM, Mika Tammilehto

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi

Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi 18.5.2018 Lauri Pakkanen Miksi osaamisstrategia? Haasteet: VÄESTÖ ALAN VETOVOIMA VAATIMUKSET Ratkaisut:

Lisätiedot

Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen

Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Opetuksen tilanne ja valtionavustuksen hakeminen Anna-Kaisa Mustaparta Tiedotukset lääneittäin 19.- 28.1.09 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vieraiden

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011 Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke 1 Esityksen rakenne Maahanmuuttajanuorten koulutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus

Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Turvallinen koulupäivä Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus 1 9 VUOSILUOKAT N. 50 000 lasta N. 300 000 lasta Aamu- ja iltapäivätoiminta

Lisätiedot

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana 1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi

Lisätiedot

TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus

TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus TL 3 Osaajana työmarkkinoille tilannekatsaus EU-rakennerahastopäivät 2008 Sotkamo 4.9.2008 Seija Rasku OPM/KTPO Kirsti Kylä-Tuomola OPM/KTPO Laura Jauhola OPH Jaana Lepistö LSLH Kehittämisohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Yliopistojen opintoasiainpäivien työpaja Työpajan rakenne Ajankohtaista opiskelijavalintojen kehittämisen yleisestä

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta, EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Oulu 12.11.2015 Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Ohjauksen vastuutaho: koulutuksen järjestäjä Ohjauksen vastuutaho:

Lisätiedot

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet 24.3.2010 Pasi Kankare Opetushallituksen valtionavustusten tavoitteet Koulutuspoliittiset tavoitteet Hallitusohjelma Kesu Keskeiset

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 9.12.2013 OPPIJAN VERKKOPALVELUT SEMINAARI Sari Ellonen Palvelulupaus Oppijan palvelukokonaisuudessa rakennetaan Koulutuksen sähköistä sivistyskeskusta (), josta löytyvät

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Hyvää huomenta ja tervetuloa

Hyvää huomenta ja tervetuloa Hyvää huomenta ja tervetuloa POP Oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen kehittämisohjelma 20.5.2009 Ritva Järvinen Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen yksikön päällikkö Terveisiä Opetushallituksesta

Lisätiedot

Sivistynyt ja kilpailukykyinen Suomi. Sivistystyönantajien viestit

Sivistynyt ja kilpailukykyinen Suomi. Sivistystyönantajien viestit Sivistynyt ja kilpailukykyinen Suomi Sivistystyönantajien viestit Viisi viestiä päättäjille 1. Koulutukselta ja tutkimukselta ei saa enää leikata lisää rahaa 2. Iso kuva selkeäksi Pitkäjänteisyyttä koulutuspolitiikkaan

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

Avaus. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä. Leena Nissilä FL, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu Helsinki

Avaus. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä. Leena Nissilä FL, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu Helsinki Avaus Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Leena Nissilä FL, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu 2 00530 Helsinki 040 348 7705 Uutta lainsäädännössä Kansalaisuuslakia uudistetaan - kansalaisuutta

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila 2018 Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, 15.3.2018 90% 80% 70% Varhaiskasvatukseen osallistuminen kasvussa Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU-johtoryhmän toimenpide-ehdotukset (toinen väliraportti) Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:11 AKKU (=ammatillisesti

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja

Lisätiedot

Opetustoimen muutoksenhaku

Opetustoimen muutoksenhaku Opetustoimen muutoksenhaku Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös: PL 13 Uskonto ja elämänkatsomustieto 30 pv KHO = korkein hal-lintooikeus Opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiseminaari Helsinki ke 9.2.2011 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Taustaa (1) Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kohti vaikuttavampia ja tuottavampia koulutuspalveluja Kirsi Kangaspunta Johtaja

Kohti vaikuttavampia ja tuottavampia koulutuspalveluja Kirsi Kangaspunta Johtaja Kohti vaikuttavampia ja tuottavampia koulutuspalveluja 16.6.2011 Kirsi Kangaspunta Johtaja Koulutuksen vaikuttavuuden ja tuottavuuden mittaaminen yhä tärkeämpää Koulutuksen tuloksellisuuden vaatimukset

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Opiskelijavalintauudistus: hallitusohjelma, KESU, I vaihe Hallitusohjelman mukaan korkeakouluopintoihin

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen

Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen KOULUTUS UUDISTUU Varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen Uusi peruskoulu -ohjelma Lukiouudistus Ammatillisen koulutuksen reformi Korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014 Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Seminaarin avaus korkeakouluopetuksen ja opiskelijavalintojen kehittämien. Hannu Sirén

Seminaarin avaus korkeakouluopetuksen ja opiskelijavalintojen kehittämien. Hannu Sirén Seminaarin avaus korkeakouluopetuksen ja opiskelijavalintojen kehittämien Hannu Sirén 26.10.2015 Lähde: Suomen tilannekuva hallitusohjelmaneuvotteluiden tueksi keväällä 2015, ministeriöiden kansliapäälliköt

Lisätiedot

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Seinäjoki

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Seinäjoki AJANKOHTAISET ASIAT Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano Seinäjoki 5.3.2014 Rakennepoliittisen ohjelman keskeiset toimenpiteet OKM:n hallinnonalalla Muutetaan esiopetus velvoittavaksi

Lisätiedot

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tavoitteita OKM:n tulevaisuuskatsauksesta Työvoiman saatavuuden turvaaminen Koulutustason

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Kielitivolin koordinaattoritapaaminen

Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Täydennyskoulutuksen lähijakso 13.-14.4.2010 Kielitivolin koordinaattoritapaaminen 4.-5.5.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Uusi hankehaku 22.5. asti Hakutiedote, linkki sähköiseen hakulomakkeeseen ja lomakkeen

Lisätiedot

Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen

Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus 9.11.2011 Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi Eri uskonnot ja yhteisöt ovat arvokkaita moraalisen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Uusi lukio uskalla kokeilla Tavoitteena on uudistaa lukiokoulutusta niin, että se kykenee vastaamaan myös tulevaisuudessa

Lisätiedot

Sivistyksessä Suomen tulevaisuus. KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen

Sivistyksessä Suomen tulevaisuus. KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen Sivistyksessä Suomen tulevaisuus KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen Millaisia tietoja ja taitoja tulevaisuudessa tarvitaan? Tulevaisuuden tietojen

Lisätiedot

Opetusministeriön ja Opetushallituksen vuosia 2007-2009 koskevan tulossopimuksen liite 2

Opetusministeriön ja Opetushallituksen vuosia 2007-2009 koskevan tulossopimuksen liite 2 Arvio Tavoite Tavoite Tavoite YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUS 2002 2006 2007 2008 2009 Koulutustakuu: perusopetuksen suorittaneiden välitön sijoittuminen koulutukseen Ammatilliseen peruskoulutukseen sijoittuneet

Lisätiedot

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3. Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Kuukauden tilasto: opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista kuusi prosenttia oli vieraskielisiä, ts. äidinkieli oli jokin muu kuin suomi,

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukio Suomessa tulevaisuusseminaari Helsinki 11.4.2012 LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN ON RIITTÄVÄSTI TIETOA Opetushallitus:

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Millaista kehittämistä nyt tarvitaan? pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Millaista kehittämistä nyt tarvitaan? pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Millaista kehittämistä nyt tarvitaan? 20.8.2013 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Hallinnonalan suuret linjat Julkisen talouden kestävyysvajeen hoito on pitkäaikainen prosessi. Valtiontalouden tervehdyttämistä

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari 24.11.2009 Opetushallitus Kirsti Kupiainen Hallituksen esitys (107/2009) Eduskunnalle 26.6.2009 Ehdotetut muutokset -säädetään

Lisätiedot

Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa pääjohtaja Aulis Pitkälä Koulutuksen haaste ja mahdollisuus: Muotoilun laajentunut kenttä Muotoile Suomi -ohjelma huomioi muotoilun ymmärryksen ja

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot