Koonmukainen pakkausautomaatio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koonmukainen pakkausautomaatio"

Transkriptio

1 Uutta ajattelua pakkaukseen Koonmukainen pakkausautomaatio Seuraa meitä:

2 Totutusta poikkeava ajattelu auttoi meitä kehittämään parhaan pakkausratkaisun Täydellisesti tuotteen kokoon sovitettu pakkaus mahdollisimman pienin kustannuksin" CVP-500 2

3 Luova ajattelu on ainoa keino pysyä kilpailijoiden edellä. Verkkokauppa kasvaa nopeasti kaikkialla maailmassa. Kilpailukyky edellyttää nopeutta, luotettavuutta ja monipuolisuutta. Asiakkaat ostavat yhä enemmän verkosta ja odottavat samaa palvelutasoa kuin aiemmin. Lisäksi maksuttomasta toimituksesta on tullut alan standardi ja asiakkaiden odottama asia. Kaikissa perinteisissä pakkausjärjestelmissä tuotteet pakataan vakiolaatikkoon, johon tuote sopii parhaiten tai johon on nopein pakata, ja sen jälkeen pakkaukseen jäävä tila täytetään täytemateriaalilla. Ajattelemalla uudella tavalla kehitimme ainutlaatuisen tavan tilaustesi pakkaamiseen. CVP-500 valmistaa kaikki vaihtelevan kokoiset pakkaukset yhdellä ajolla, mukaan lukien viimeistely teipillä ja tarralla. Se voidaan myös integroida olemassa olevaan järjestelmääsi ja siksi paketti on aina täydellisesti sopiva kuhunkin tilaukseen tai tilausten yhdistelmään. Aseta vain pakattavat tuotteet kuljettimelle ja CVP-500 huolehtii lopusta. Tuloksena on oikeankokoinen paketti ja oikea tarra. Ei enää virheitä; paketti valmistuu nopeasti ja on heti valmis lähetettäväksi asiakkaallesi. CVP-500:n integrointi olemassa olevaan pakkausjärjestelmääsi tarjoaa merkittäviä hyötyjä. CVP-500 on yli 10 kertaa nopeampi kuin käsinpakkaus, se vähentää logistiikan vaatimaa volyymia jopa 50 % ja tarvitsee vähemmän työskentelytilaa. Lisäksi vakiolaatikoille ja täytemateriaalille tarvitaan paljon vähemmän tilaa. Ainutlaatuinen CVP-500-pakkausjärjestelmämme tarjoaa ylivertaisen ratkaisun, jonka ansiosta pysyt aina kilpailijoidesi edellä ja joka nostaa liiketoimintasi uudelle tasolle. 3

4 Kasvua myyntiin työskentelytilaa vähentämällä Pienempi työskentelytila yhdistettynä parempaan tuottavuuteen tehtävämme on auttaa sinua kasvattamaan liiketoimintaasi. Neopostin CVP-500 on kehitetty verkkokauppojen tarpeisiin ja auttamaan pakkausja logistiikkayrityksiä pysymään nopeasti kasvavan pakettimäärän tahdissa. Ratkaisumme muuttaa perinteisiä järjestelyjäsi eliminoimalla monien pakkauspöytien tarpeen ja vakiolaatikoiden tarvitseman varastointitilan. CVP-500 yhdistää kaikki nämä toiminnot samaan saumattomaan työnkulkuun. CVP-500 tekee vain kahden käyttäjän voimin laatikon joka 6. sekunti, ja yhdistettynä olemassa olevaan lajittelujärjestelmääsi manuaalisen työn määrä minimoituu. Saatat ihmetellä, miksi joitakin ideoita ei ole keksitty jo aiemmin. CVP-500 on innovatiivista automaatiota: tehokkuutta maksiminopeudella ja sen puhtaimmassa muodossa. Saavutat korkeammat tavoitteet pienemmin ponnistuksin ja suuremmalla tarkkuudella. Hyötysi Helppokäyttöisyys ja parempi tehokkuus CVP-500 tarvitsee vain kaksi käyttäjää pakkausprosessiin. Tuotteiden keräämisen jälkeen CVP-500 huolehtii viimeisestä pakkausvaiheesta, varustaa pakkauksen tarralla ja siirtää sen lähettämöön. Vapauta työskentelytilaa CVP-500:n kanssa et enää tarvitse varastotitilaa kaikille vakiolaatikoillesi, joita tällä hetkellä joudut pitämään varastossa. Rullakartonkimme ansiosta sinun ei enää tarvitse pitää laatikoita valmiina. Voit muuttaa varastotilasi työtilaksi; näin VCP-500 tukee liiketoimintasi kasvua. 4

5 Pakkaa kaikkea paitsi ilmaa CVP-500 pakkaa kaikkea, muodosta riippumatta. Valmistamalla räätälöidyn laatikon tilauksesi ympärille CVP-500 poistaa turhan tilavuuden ja tekee mahdollisimman pienen laatikon minimikustannuksilla. Hyödyt tästä edullisimpina lähetyskuluina. Lisäksi valmista laatikkoa voidaan käyttää myös tuotteiden palauttamiseen. 20 % vähemmän kartonkia, ei täytemateriaalia Verrattuna perinteisiin kartonkilaatikoihin CVP-500 voi säästää jopa 20 % kartonkia, mikä tekee ratkaisusta ympäristöystävällisen. Räätälöidyn pakkauksen ansiosta CVP-500 poistaa täytemateriaalin tarpeen. Tämä auttaa sinua toimimaan tehokkaammin, välttämään tarpeettomia pakkauskuluja ja auttaa myös ympäristöä, koska jätettä ei synny. CVP-500 on paras ratkaisu sinulle ja asiakkaallesi. Modulaarisuus Voit myös varustaa CVP-500:n lisämoduuleilla sovittaaksesi sen tarpeisiisi. Pakkausprosessiisi voidaan integroida keräily- ja pakkausrobotti, jolloin CVP-500 pakkaa laskun, tilausvahvistuksen, esitteen tai muut asiakirjat laatikkoon samassa saumattomassa prosessissa. Vähemmän virheitä Automatisoitu järjestelmä vähentää inhimillisten virheiden mahdollisuutta. Vaaka vähentää virheiden mahdollisuutta ja takaa, että jokainen tilaus on täydellinen. Lisänopeutta pysyäksesi edellä Nopea toimitus on avainasemassa asiakkaiden tarpeiden täyttämisessä. CVP-500 on jopa 10 kertaa nopeampi kuin perinteinen pakkausmenetelmä. Koska maksuton toimitus on alan standardi, voit toimittaa pakettisi asiakkaille nopeammin, paremmin ja optimoitujen toimintaprosessien avulla. 5

6 Pakkaa kaikkea paitsi ilmaa Käsin pakattu lähetys CVP-500:n koonmukainen paketti 6

7 Säästää tilaa ja vapauttaa sitä CVP-500:n tärkein hyöty on sen tehokkuus. Haluatpa sitten maksimoida työtilasi tuottavuuden, minimoida pakkausmateriaalin käytön tai kuljetuskustannukset, CVP-500:n avulla saavutat pakkaustavoitteesi ja täytät myös ruuhka-aikojen vaatimukset. Laatikot sovitetaan tuotteen kokoon, jolloin turhaa ilmatilaa ei jää. Yhteen kuorma-autoon mahtuu enemmän laatikoita, ts. kuljetetaan vähemmän ilmaa ja tarvitaan vähemmän ajoneuvoja. Lisäksi tarvitaan vähemmän työntekijöitä, virheitä tulee vähemmän ja palautuksiin kuluu vähemmän aikaa Usein kun yritys kasvaa, toiminnan laajeneminen vaatii lisätilaa. CVP-500:n kanssa tarpeesi on päinvastainen, tuotantonopeutesi kasvaa ja tilantarve vähenee. 7

8 Neopostin integroidut ratkaisut Pienentää lähetyksen tilavuutta jopa 50 % Kartongin säästö jopa 20 % Poistaa täytteiden tarpeen koonmukaisten pakkausten avulla Merkittävä toimintaprosessisi optimointi Minimoi varaston eliminoimalla suuret vakiolaatikkomäärät Parempi läpimeno samalla lattiapinta-alalla Automaattinen pakkaus minimoi tarpeettomien palautusten riskin Miksi Neopost? Neopost on maailmanlaajuisesti johtava postitus- ja logistiikkaratkaisujen ja digitaalisen viestinnän toimittaja. Uskomme, että ihmiset ovat avain yrityksen menestymiseen. Siksi tuotteemme ja palvelumme räätälöidään auttamaan organisaatiotasi toiminnan laadun parantamisessa ja ihmisten tuomisessa lähemmäs toisiaan. Tällä monikanavaisen viestinnän aikakaudella autamme tuomaan viestintääsi uusia ja innovatiivisia tapoja. Neuvomme, miten voit luoda kustannustehokkaita synergioita. Toimimme globaalisti ja olemme vahvasti läsnä paikallisesti; tarjoamme sinulle jatkuvan tuen niin puhelimessa, paikan päällä kuin verkossakin. Tällä hetkellä Neopost toimii suoraan 31 maassa ja kumppaniverkostomme kattaa yli 90 maata. Haluamme tuotteillamme ja kehitysohjelmillamme edistää vastuullista liiketoimintaa ja kestävää kehitystä työntekijäämme kautta maailman haluavat tehdä viestinnästäsi vastakaikua herättävää ja tehokasta tarjoamme kilpailuedun, joka avaa runsaasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tekniset tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Neopost ja Neopost-logo ovat Neopost S.A:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Kaikki muut tavaramerkit ovat omistajiensa omaisuutta. Neopost on ISO 9001, ISO ja OHSAS sertifioitu vaativimpien prosessi-, laatu-, turvallisuus- ja ympäristöstandardien mukaisesti.

Postitusassistenttisi

Postitusassistenttisi Kuorituskone Postitusassistenttisi Seuraa meitä: Postitusassistenttisi Helppokäyttöinen kuorituskone, joka kasvaa yrityksesi mukana Kasvavatko postitushuoneesi vaatimukset? Kompakti DS-85 voi auttaa sinua.

Lisätiedot

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri

Lisätiedot

Paikoillenne, valmiit, lähetetty!

Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Toimitusketjun hallinta Logistiikka ei ole pelkästään tavaran siirtämistä ja säilyttämistä, vaan se on keskeinen osa laadukasta palvelua ja tehokasta toimitusketjua Logistiikkayritysten

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinnassa on neljän tyyppisiä dokumentteja: Tilaukset, laskut, lähetykset ja hyvityslaskut, Tilaus on ensimmäinen dokumentti, jonka joko ostaja on luonnut

Lisätiedot

Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009

Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009 ELINTARVIKKEIDEN PAKKAAMINEN 10 OV pakkaa elintarvikkeita ja käsittelee pakkausmateriaaleja ottaen huomioon pakkaamiseen liittyvät ympäristönäkökohdat ja elintarvikepakkausten tehtävät seuraa pakattavan

Lisätiedot

Järjestelmä kaikkiin sovelluksiin

Järjestelmä kaikkiin sovelluksiin Järjestelmä kaikkiin sovelluksiin Pehmustussovellukset PackTiger RS - paperipehmustejärjestelmä Nopea, helppokäyttöinen ja luotettava paperijärjestelmä Valmista paperipakkauksia ennennäkemättömällä nopeudella

Lisätiedot

ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3

ADE Oy Hämeen valtatie 144 20540 TURKU. Tuotekonfigurointi. ADE Oy Ly Tunnus: 1626957-3 Tuotekonfigurointi ADE Oy lyhyesti Asiakkaiden tarpeisiin suunnattua innovatiivista ja toimivaa ohjelmisto- ja 3d animaatiopalvelua. Ade Oy on toteuttanut vuodesta 2000 alkaen haastavaa interaktiivista

Lisätiedot

Verkkokauppa ja Kotisivut

Verkkokauppa ja Kotisivut Kaupan liiton verkkokauppa -koulutus 2011 6.4.2011 Hotelli Radisson Blu Royal Verkkokauppa ja Kotisivut Markku Korkiakoski, Vilkas Group Oy Agenda Vilkas Group Oy:n esittely Käsitteitä? Monikanavainen

Lisätiedot

Microsoft Unified Communications

Microsoft Unified Communications Microsoft Unified Communications Microsoftin yhdistetty viestintä Puhe- ja puhelinviestinnän uusi aika Ari Suominen Tuote- ja ratkaisupäällikkö Microsoft Viestintä tänään Kuormittunut, hajanainen, kallis,

Lisätiedot

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012 Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin

Lisätiedot

Nyt alkuperäinen amerikkalainen Medium T-luupihvi, yhdellä kosketuksella

Nyt alkuperäinen amerikkalainen Medium T-luupihvi, yhdellä kosketuksella Electrolux Professional air-o-steam Touchline uunit Nyt alkuperäinen amerikkalainen Medium T-luupihvi, yhdellä kosketuksella Yllätä asiakkaasi, olivatpa ruokatottumukset mitä tahansa, uudella e-chef-toiminnolla

Lisätiedot

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan

Lisätiedot

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv)

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Kaikki mahdollisuudet, täysi vastuu Atlas Copco tarjoaa juuri asiakkaan liiketoimintaan sopivat

Lisätiedot

ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager

ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager Näin saat palvelun laadun, nopeuden ja kannattavuuden kohtaamaan varastoissa ja logistiikkakeskuksissa.

Lisätiedot

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä. - sovellusten taustaa

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä. - sovellusten taustaa Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä - sovellusten taustaa Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju (Supply

Lisätiedot

Poikkeavista toimitusajoista tiedotetaan satu.ranta@pp3.inet.fi

Poikkeavista toimitusajoista tiedotetaan satu.ranta@pp3.inet.fi Toimitusehdot Voimassa 01.11.2014 Tuotteita myy Sugart koriste- ja juhlapalvelu Ly-2447334-7. Myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille sekä yrityksille ja oppilaitoksille. Emme toimita lähetyksiä

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

JÄLLEENMYYNTIVERKOSTON LOGISTIIKKA. Erkki Vehman Oy Matkahuolto Ab

JÄLLEENMYYNTIVERKOSTON LOGISTIIKKA. Erkki Vehman Oy Matkahuolto Ab JÄLLEENMYYNTIVERKOSTON LOGISTIIKKA Erkki Vehman Oy Matkahuolto Ab SISÄLTÖ Matkahuollon liiketoiminta Logistiikkaa verkkokaupan ja jälleenmyynnin näkökulmista Miten verkkokaupalle rakennetaan paras mahdollinen

Lisätiedot

AJONEUVOOSI RÄÄTÄLÖITY PALVELU

AJONEUVOOSI RÄÄTÄLÖITY PALVELU W W W. I V E C O. c o m AJONEUVOOSI RÄÄTÄLÖITY PALVELU www.facebook.com/iveco www.youtube.com/iveco www.twitter.com/iveco www.flickr.com/photos/ ELEMENTS. 100 % hyöty, 100 % Iveco Hyvä asiakas, Tarjotaksemme

Lisätiedot

lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat

lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat lindab väliseinärangat Lindab RdBX jopa puolet asennusajasta säästyy muihin töihin Lindab on yksinkertaistanut seinärakenteet. Tuloksena ovat uudet,

Lisätiedot

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Parempi arkipäivä monille ihmisille Kestävä kehitys IKEAssa Sisältyy kaikkiin toimintoihimme Kestävän kehityksen toimintasuunnitelma FY15 kokonaisvaltainen lähestymistapa

Lisätiedot

keep moving www.toyota-forklifts.fi

keep moving www.toyota-forklifts.fi www.toyota-forklifts.fi keep moving Toyota Li-Ion kustannustehokkuuden optimointi seisonta-aikojen minimointi ympäristövaikutusten minimointi ei akunvaihdon tarvetta Ei akun vesitystä akun täyteen lataus

Lisätiedot

Lean5 Perusleiri. Salossa 12.3. ja 19.3.2015

Lean5 Perusleiri. Salossa 12.3. ja 19.3.2015 Salossa 12.3. ja 19.3.2015 Salossa 12.3 ja 19.3.2015 Puskeeko kiire päälle? Eikö toiminta meinaa pysyä tekemisen tahdissa, tai eikö myyjillä meinaa riittää aika tarjousten vääntämiseen? Loppuvatko tuotannosta

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Kuljetusvahingot maakuljetuksissa. Kai Kultalahti 12.5.2011

Kuljetusvahingot maakuljetuksissa. Kai Kultalahti 12.5.2011 Kuljetusvahingot maakuljetuksissa Kai Kultalahti 12.5.2011 Sisällysluettelo Kuljetusvahingot maatiekuljetuksissa Mitä kaikkea asiakkaan lähetykselle voi sattua Missä tilanteissa kuljetusvahinkoja sattuu

Lisätiedot

Viestinvälityksellä tehokkuutta terveydenhuollon yhteistoimintaan Timo Airaksinen, Business Manager, Itella Suomi Oy

Viestinvälityksellä tehokkuutta terveydenhuollon yhteistoimintaan Timo Airaksinen, Business Manager, Itella Suomi Oy Viestinvälityksellä tehokkuutta terveydenhuollon yhteistoimintaan Timo Airaksinen, Business Manager, Itella Suomi Oy 24.03.2013 /ecare/ Timo Airaksinen / Itella Copyright Itella Suomi Oy Suomen Posti =

Lisätiedot

SÄHKÖTYÖPISTEET TEOLLISUUTEEN JA OPPILAITOKSIIN

SÄHKÖTYÖPISTEET TEOLLISUUTEEN JA OPPILAITOKSIIN SÄHKÖTYÖPISTEET TEOLLISUUTEEN JA OPPILAITOKSIIN www.teklab.fi TEKLAB-SÄHKÖ LAATU Korkealaatuiset materiaalit ja kotimainen laatutyö takaavat tunnetusti pitkän käyttöiän työpisteillemme TURVALLISUUS Kaikki

Lisätiedot

Romlab.com myy tuotteita myös alle 18-vuotiaille asiakkaille sillä ehdolla, että holhooja antaa suostumuksen ostosten tekemiseen.

Romlab.com myy tuotteita myös alle 18-vuotiaille asiakkaille sillä ehdolla, että holhooja antaa suostumuksen ostosten tekemiseen. Seuraavia ehtoja sovelletaan Romlab.com ja sen asiakkaiden välisessä suhteessa Internetin välityksellä tapahtuvassa kaupassa. Romlab.com myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille sekä yrityksille

Lisätiedot

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Kaupan Liiton Verkkokauppakoulutus 7.11.2013 Satu Norema Sovelluskonsultti ProCountor International Oy Esityksen sisältö Sähköinen taloushallinto Verkkokaupan liittäminen

Lisätiedot

Katse tulevaisuuteen. VR:n kaukoliikenteen suuntaviivoja 2015-2019. Maisa Romanainen, VR, 16.12.2015

Katse tulevaisuuteen. VR:n kaukoliikenteen suuntaviivoja 2015-2019. Maisa Romanainen, VR, 16.12.2015 Katse tulevaisuuteen VR:n kaukoliikenteen suuntaviivoja 2015-2019 Maisa Romanainen, VR, 16.12.2015 Katsaus tulevaisuuteemme VR:n tavoite on, että junamatkustaminen on kaukoliikenteen halutuin matkustusmuoto.

Lisätiedot

Näytelogistiikka Itellan näkökulmasta

Näytelogistiikka Itellan näkökulmasta Näytelogistiikka Itellan näkökulmasta Labquality-päivät 10.2.2012 Pauliina Auveri VAK turvallisuusneuvonantaja Esityksen sisältö Lähettäjän yleiset velvollisuudet s.3 Näytteiden luokitus s. 4-6 Pakkaaminen

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

poweredbycisco. menestyvä yritys. innovaatioita. powered by

poweredbycisco. menestyvä yritys. innovaatioita. powered by poweredbycisco. menestyvä yritys. innovaatioita. powered by 1 2 sinun tavoitteesi. poweredbycisco. Olet hankkinut asiakkaita, palkannut työntekijöitä, vastannut haasteisiin ja kehittänyt yritystäsi. Nyt

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Palvelukonsepti suurasiakkaille

Palvelukonsepti suurasiakkaille Palvelukonsepti suurasiakkaille Merplast Oy on vuonna 2005 perustettu työpaikkojen työturvallisuuteen ja siihen liittyvään konsultointiin keskittyvä yhtiö. Asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Biohitin Optifit Kärjet

Biohitin Optifit Kärjet Biohitin Optifit Kärjet Turvallisuutta ja tarkkuutta Ekologiset pakkausvaihtoehdot! Biohit Optifit Kärjet 1) Paras yhteensopivuus Täydellinen yhteensopivuus ja kiinnittyminen Biohitin pipetteihin Ergonomisesti

Lisätiedot

Ohjelma (09.00 11.30)

Ohjelma (09.00 11.30) 28.5.2008 1 Ohjelma (09.00 11.30) Tilaisuuden avaus Jukka Lehtinen, Toimitussihteeri, it-viikko TDC Zoo uuden ajan mobiiliratkaisu business-viidakkoon Pasi Mäki, Johtaja, TDC yritysmyynti Business Benefits

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5. Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke

Lisätiedot

Green Means -esimerkkejä. Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta

Green Means -esimerkkejä. Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta Prima Power -tuoteohjelman jatkuvalla kehittämisellä on pitkät perinteet. Päämäärinä ovat olleet suurempi joustavuus ja parempi käyttötalous,

Lisätiedot

Optim erikoisluja teräs. Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön. www.ruukki.fi

Optim erikoisluja teräs. Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön. www.ruukki.fi Optim erikoisluja teräs Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön www.ruukki.fi Paremmin, korkeammalle Nosturivalmistuksessa suunnittelupöydän ja edistyksellisen lopputuotteen välinen kuilu kapenee

Lisätiedot

RFID LOGISTIIKASSA. Logistiikka 2013, Tampere 17. - 19.2013 Asko Puoliväli

RFID LOGISTIIKASSA. Logistiikka 2013, Tampere 17. - 19.2013 Asko Puoliväli RFID LOGISTIIKASSA Logistiikka 2013, Tampere 17. - 19.2013 Asko Puoliväli Sisältö Tilaaminen RFID:n avulla Tilauksen automaattinen vastaanottokuittaus RFID sisälogistiikassa RFID lähettämössä Lavan tunnistus

Lisätiedot

AJONEUVOOSI RÄÄTÄLÖITY PALVELU

AJONEUVOOSI RÄÄTÄLÖITY PALVELU AJONEUVOOSI RÄÄTÄLÖITY PALVELU ELEMENTS. 100% hyöty, 100% lveco Hyvä asiakas, Tarjotaksemme teille parhaimman palvelun toiveitteinne mukaisesti, IVECO on kehittänyt Elements-ohjelman. Tämä ohjelma sisältää

Lisätiedot

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA Markkinatehdas on ryhmä nuoria markkinoijia, joiden tavoitteena on parantaa Keski-Suomen yritysten markkinoinnin suunnitelmallisuutta ja auttaa käytännön toteutuksessa.

Lisätiedot

Varastossa kaikki hyvin vai onko?

Varastossa kaikki hyvin vai onko? Varastossa kaikki hyvin vai onko? Done Software Solutions Oy Arto Pellonpää Done Software Solutions Oy Revenio Group Oyj 2013 liikevaihto 25,4 MEUR henkilöstö lähes 300 listattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä

Lisätiedot

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Tarvitsen ratkaisun, joka tarjoaa hyvää kahvia nopeasti. Mahdollisuuksia Kahvinjuojat ovat yhä vaativampia. He haluavat todella hyvää kahvia ja laajan

Lisätiedot

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Hanna-Riina Vuontisjärvi Projektipäällikkö/ Palvelumuotoilija Lapin yliopisto, Taiteiden Tiedekunta hanna-riina.vuontisjarvi@ulapland.fi Mitä palvelumuotoilija

Lisätiedot

Maalämpö DAIKIN ALTHERMA -MAALÄMPÖPUMPPU LÄMMITYS JA KUUMA KÄYTTÖVESI ESITE

Maalämpö DAIKIN ALTHERMA -MAALÄMPÖPUMPPU LÄMMITYS JA KUUMA KÄYTTÖVESI ESITE Maalämpö DAIKIN ALTHERMA -MAALÄMPÖPUMPPU LÄMMITYS JA KUUMA KÄYTTÖVESI ESITE Maalämpöp Kylmilläkin alueilla talvella maaperän lämpö on melko tasaisesti noin 10 º C yli 15 metrin syvyydellä. Tämä lämpö on

Lisätiedot

TEE TiLAUS ja erotu joukosta!

TEE TiLAUS ja erotu joukosta! Hyvin markkinoidulla yrityksellä tulee olla toimintaansa tehokkaasti kuvaava logo, esite ja toimivat nettisivut. Näiden tuotteiden avulla erotut kilpailijoistasi ja ostajaehdokkaat löytävät palvelusi helposti.

Lisätiedot

Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus

Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus 2 Kuluttaja pitää paperi- ja kartonkituotteista Kartongilla ja paperilla on ylivertainen imago muihin pakkausmateriaaleihin nähden. Niitä pidetään turvallisina

Lisätiedot

>> SEURADESIGN. Yli 3000 joukkuetta, seuraa ja yritystä ovat valinneet täydellisen yhdistelmän laatua ja vaihtoehtoja, joita Trimtex voi tarjota.

>> SEURADESIGN. Yli 3000 joukkuetta, seuraa ja yritystä ovat valinneet täydellisen yhdistelmän laatua ja vaihtoehtoja, joita Trimtex voi tarjota. YLEISURHEILU/JUOKSU Yli 3000 joukkuetta, seuraa ja yritystä ovat valinneet täydellisen yhdistelmän laatua ja vaihtoehtoja, joita Trimtex voi tarjota. Pyydä kilpailukykyinen tarjous ja saatte samalla design

Lisätiedot

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

1001Extensions. 1001Extensions. 100% aidot. hiuspidennykset 1001Extensions. Alkaen 0,25. per hiusosa

1001Extensions. 1001Extensions. 100% aidot. hiuspidennykset 1001Extensions. Alkaen 0,25. per hiusosa 100% aidot hiuspidennykset Alkaen 0,25 per hiusosa HAIRIA virallinen jälleenmyyjä 1001extensions-verkkosivut perustettiin yli 4 vuotta sitten, mistä lähtien 1001extensions on ollut Euroopan johtava 100%

Lisätiedot

Tehostettu hankinta, kulujen hallinta ja kassavirran näkyvyys. Hankinnasta maksuun Canonin liiketoimintaratkaisut

Tehostettu hankinta, kulujen hallinta ja kassavirran näkyvyys. Hankinnasta maksuun Canonin liiketoimintaratkaisut Tehostettu hankinta, kulujen hallinta ja kassavirran näkyvyys Hankinnasta maksuun Canonin liiketoimintaratkaisut Hankinnasta maksuun -prosessin automatisointi tekee hankintojen ja talouden hallinnasta

Lisätiedot

DYNAFLEET TUOTTAVUUDEN EHDOILLA

DYNAFLEET TUOTTAVUUDEN EHDOILLA DYNAFLEET TUOTTAVUUDEN EHDOILLA Tehokkaampaa työskentelyä Dynafleetin avulla. Ei ole väliä kuinka monta kuorma-autoa omistat tai mitä kuljetat Dynafleet auttaa sinua kehittämään kuljetusten tuottavuutta.

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

Valmistusautomaation uudet mahdollisuudet

Valmistusautomaation uudet mahdollisuudet Valmistusautomaation uudet mahdollisuudet Kari Ollila Oy www.cimsolar.com 1 Oy Perustettu 1.1.2008 Pohjana Cimcorp Oy:n 2006-2007 tekemä kehitystyö ohutkalvotekniikalla valmistettavien aurinkosähköpaneelien

Lisätiedot

Modulaarinen kattokaiutin Älykäs ääniratkaisu kaikkiin kattoihin

Modulaarinen kattokaiutin Älykäs ääniratkaisu kaikkiin kattoihin Modulaarinen kattokaiutin Älykäs ääniratkaisu kaikkiin kattoihin 2 Modulaarinen kattokaiutin Suunniteltu helppoon asennukseen Sopii melkein kaikkiin kattotyyppeihin Innovatiivinen modulaarirakenne Helppo

Lisätiedot

Helppo ottaa käyttöön, helppo käyttää Basware Virtual Printer

Helppo ottaa käyttöön, helppo käyttää Basware Virtual Printer Helppo ottaa käyttöön, helppo käyttää Basware Virtual Printer Hannu Katila, Marketing Manager Basware Experience User Forum Collaborate. Innovate. Succeed. Australia Denmark Finland France Germany Netherlands

Lisätiedot

Itella Oyj. Yli 370 vuoden ainutlaatuinen yrityshistoria Liikevaihto 1,8 miljardia euroa Toimintaa 15:ssä Euroopan maassa 29 000 työntekijää

Itella Oyj. Yli 370 vuoden ainutlaatuinen yrityshistoria Liikevaihto 1,8 miljardia euroa Toimintaa 15:ssä Euroopan maassa 29 000 työntekijää Itella Oyj Itella Oyj tarjoaa palveluja tieto- ja materiaalivirtojen hallintaan Yli 370 vuoden ainutlaatuinen yrityshistoria Liikevaihto 1,8 miljardia euroa Toimintaa 15:ssä Euroopan maassa 29 000 työntekijää

Lisätiedot

Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems

Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems Aiheena monimutkaisten ohjelmistovaltaisten järjestelmien testauksen automatisointi Mistä on kyse? ITEA2-puiteohjelman projekti: 2011-2014

Lisätiedot

Tervetuloa! Hoidamme kansainväliset lähetykset nopeasti, täsmällisesti ja luotettavasti. Tutustu DHL Express -lähetysten moniin etuihin.

Tervetuloa! Hoidamme kansainväliset lähetykset nopeasti, täsmällisesti ja luotettavasti. Tutustu DHL Express -lähetysten moniin etuihin. Tervetuloa! DHL EXPRESS Hoidamme kansainväliset lähetykset nopeasti, täsmällisesti ja luotettavasti. Tutustu DHL Express -lähetysten moniin etuihin. Tutustu moninaisiin palveluihin ja ratkaisuihin, joita

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle Antti Jääskeläinen Matti Vuori Mitä on nopeus? 11.11.2014 2 Jatkuva nopeus Läpäisyaste, throughput Saadaan valmiiksi tasaiseen, nopeaan tahtiin uusia tuotteita

Lisätiedot

Booking, Dispatch and Tracking system. birssi.net

Booking, Dispatch and Tracking system. birssi.net Booking, Dispatch and Tracking system Birssi.net on kehitetty yhteistyössä taksialan ammattilaisten kanssa ja hyödyntää modernia teknologiaa. Yksi Birssi.netin päämääristä on tarjota taksinvälityskeskukselle

Lisätiedot

keep moving www.toyota-forklifts.fi

keep moving www.toyota-forklifts.fi www.toyota-forklifts.fi keep moving Esittelyssä Toyotan Litium-Ion-teknologiaan pohjautuva, uusi varastotrukkivalikoima, joka toimii pidempään vähemmällä energialla ja pienemmillä kustannuksilla. Ei enää

Lisätiedot

Picture by: Matti Kolho. 40 vuotta valonohjausta

Picture by: Matti Kolho. 40 vuotta valonohjausta Picture by: Matti Kolho 40 vuotta valonohjausta Energiansäästö Tunnelman luominen Efektivalaistus Helppokäyttöisyys Turvallisuus Valonohjauksen tarpeet Hehkulamppu Yleisin lampputyyppi Helpoin säätää Voidaan

Lisätiedot

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Ainutlaatuinen tapa toimia Fiblonilla on alalla ainutlaatuinen tapa toimia paneudumme asiakkaidemme liiketoimintaan ja kehitämme jatkuvasti uusia, innovatiivisia palvelu-

Lisätiedot

Toimitusketjun hallinnan uudet kehityssuunnat. Mikko Kärkkäinen Tammiseminaari 2015

Toimitusketjun hallinnan uudet kehityssuunnat. Mikko Kärkkäinen Tammiseminaari 2015 1 Toimitusketjun hallinnan uudet kehityssuunnat Mikko Kärkkäinen Tammiseminaari 2015 2 Toimitusketjun suunnittelun uudet tuulet Muistinvarainen laskenta mullistaa toimitusketjun suunnittelun Välitön näkyvyys

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Tuotosseurannan näytepikarit muuttuvat Valion osuuskuntien tuottajilla 1.4.2015 alkaen - saranakannellinen pikari ja kuljetusteline

Tuotosseurannan näytepikarit muuttuvat Valion osuuskuntien tuottajilla 1.4.2015 alkaen - saranakannellinen pikari ja kuljetusteline Tuotosseurannan näytepikarit muuttuvat Valion osuuskuntien tuottajilla 1.4.2015 alkaen - saranakannellinen pikari ja kuljetusteline Valiolaisten maitotilojen tuotosseurannassa siirrytään käyttämään huhtikuusta

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä. 19.9.2015 Turku

Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä. 19.9.2015 Turku Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä 19.9.2015 Turku Kilpailukyky? On usean tekijän summa Kustannustehokkuus Innovatiivisuus Toimitusketjun hallinta Koulutetun työvoiman saatavuus

Lisätiedot

Semanttisen Webin mahdollisuudet yrityksille

Semanttisen Webin mahdollisuudet yrityksille Semanttisen Webin mahdollisuudet yrityksille Käytännön kokemuksia 15.1.2010 Janne Saarela Profium Oy Esityksen sisältö Semanttisen Webin arvolupaus Arvolupauksen lunastaminen Kuvapankeissa Järjestelmäintegraatiossa

Lisätiedot

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke Hankkeen taustaa Kunnanvaltuuston päätös rakentaa Sodankylään uusi keskuskeittiö Tavoitteena löytää uusi, kannattavampi ja tehokkaampi toimintatapa Uuteen keskuskeittiöön

Lisätiedot

IBC-PAKKAUKSIEN MAAILMANLAAJUINEN NOUTO JA KUNNOSTUS

IBC-PAKKAUKSIEN MAAILMANLAAJUINEN NOUTO JA KUNNOSTUS IBC-PAKKAUKSIEN MAAILMANLAAJUINEN NOUTO JA KUNNOSTUS Kestävä ratkaisu tyhjille pakkauksille: SCHÜTZ TICKET SERVICE. Ympäristön suojeleminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö kuuluvat tämän päivän teollisuusyritysten

Lisätiedot

REXEL VAN DIGITAALISET OTOT & AUTOMAATTISET TÄYDENNYKSET. Rexel Van parantaa työn tuottavuutta urakoinnissa ja huoltotoiminnassa

REXEL VAN DIGITAALISET OTOT & AUTOMAATTISET TÄYDENNYKSET. Rexel Van parantaa työn tuottavuutta urakoinnissa ja huoltotoiminnassa REXEL VAN DIGITAALISET OTOT & AUTOMAATTISET TÄYDENNYKSET Rexel Van parantaa työn tuottavuutta urakoinnissa ja huoltotoiminnassa Mikä on Rexel Van? Rexel Van on sähkötarvikevarasto autossa. Rexel Vanissa

Lisätiedot

Kardexin pienkeruujärjestelmät

Kardexin pienkeruujärjestelmät Kardexin pienkeruujärjestelmät Kardexin pienkeruujärjestelmät Nopeammin ja varmemmin - Kardex Remstarin pienkeruujärjestelmät Kardexin pienkeruujärjestelmät Kardexin pienkeruujärjestelmät: Maksimaalista

Lisätiedot

Leica Viva TPS Nopein takymetri

Leica Viva TPS Nopein takymetri Leica Viva TPS Nopein takymetri Visiosi: Nopea takymetri Tervetuloa Leica Viva TPS Ei voisi olla nopeampi Leica Viva TPS:llä teet työt nopeammin, lisäät yrityksen kilpailukykyä ja voitat enemmän töitä.

Lisätiedot

Mpankki kierrätysmateriaalien sekatavarakauppa

Mpankki kierrätysmateriaalien sekatavarakauppa Mpankki kierrätysmateriaalien sekatavarakauppa Mpankki.fi Sirpa Rivinoja 2012 Rahoitustukea ympäristöministeriöltä (74/13) Kierrätystä ja uusiomateriaalin käytön edistävien kehittämis- ja kokeiluhankkeiden

Lisätiedot

HUB logistics. Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj

HUB logistics. Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj Seminaariohjelma HUB logistics Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj HUBin palvelutarjooma Toimitusketjun ohjaus- ja kehitysprosessi Hankinta Tuotanto Varastointi Myynti

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

Varastokalusteet. Lisätietoja ulokehyllyistä. Toyota Storage Solutions. www.toyota-forklifts.fi

Varastokalusteet. Lisätietoja ulokehyllyistä. Toyota Storage Solutions. www.toyota-forklifts.fi Lisätietoja ulokehyllyistä Toyota Storage Solutions Varastokalusteet Ulokehyllyt Pylväskorkeus (mm) Ulokepituudet (mm) Kevyt 2000, 2600, 3000 400, 500, 600, 700 ja 800 Keskiraskas 3000, 3600, 4000 400,

Lisätiedot

The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja

The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja Inspiraatio The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja värikkäitä lämmittimiä mahdollistaa oman

Lisätiedot

Rajattomat tietoverkot ja niiden rooli pilvipalveluissa. Jukka Nurmi Teknologiajohtaja Cisco Finland

Rajattomat tietoverkot ja niiden rooli pilvipalveluissa. Jukka Nurmi Teknologiajohtaja Cisco Finland Rajattomat tietoverkot ja niiden rooli pilvipalveluissa Jukka Nurmi Teknologiajohtaja Cisco Finland Verkon avulla voidaan kehittää monia toimintoja Kauppa Urheilu / Viihde Käyttäjä Energiankulutus Koulutus

Lisätiedot

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia Kemira DesinFix Innovatiivista veden desinfiointia Kemira - kemian alan huippuosaamista, tuotteita ja vedenkäsittelyteknologiaa maailmanlaajuisesti Vuoteen 2050 mennessä maapallon väestö kasvaa arviolta

Lisätiedot

Ratkaisun Paikka 2013. WWF:n yritysyhteistyön tuloksia

Ratkaisun Paikka 2013. WWF:n yritysyhteistyön tuloksia Ratkaisun Paikka 2013 WWF:n yritysyhteistyön tuloksia Olemme nostaneet kovasti ympäristötietoisuutta henkilöstömme keskuudessa erilaisin viestinnän keinoin, joista ehkä vaikuttavimpana Green Office käyttöönotto

Lisätiedot

Ostokorin hintasäännöt

Ostokorin hintasäännöt Ostokorin hintasäännöt Tilaussumman ylittyessä ilmainen toimitus Ensimmäisessä esimerkissä ei asikkaan tarvitse lisätä ostoskorissa alennuskoodia vaan se lasketaan automaattisesti, kun sääntö astuu voimaan

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

GS1 Golli-palvelu digitalisoi PK-yritysten toimitusketjua. Mikko Luokkamäki, GS1 Finland Oy 11.11.2015

GS1 Golli-palvelu digitalisoi PK-yritysten toimitusketjua. Mikko Luokkamäki, GS1 Finland Oy 11.11.2015 GS1 Golli-palvelu digitalisoi PK-yritysten toimitusketjua Mikko Luokkamäki, GS1 Finland Oy 11.11.2015 Sisältö 1.GS1 organisaatio ja GS1 Finland 2.GS1 standardijärjestelmä 3.GS1 Golli-palvelu digitalisoi

Lisätiedot

TRAKTOREIDEN VYÖRENKAAT

TRAKTOREIDEN VYÖRENKAAT TRAKTOREIDEN VYÖRENKAAT MEILTÄ PITOA. SINULLE SATOA. SUORITUSKYKYISET TRAKTORIN RENKAAT PARANTAVAT TUOTTAVUUTTASI Tilastothan me tunnemme. Maailman väestön odotetaan kasvavan 9 miljardiin vuoteen 2050

Lisätiedot

OSATEHO ... '... 4 Tutkimustulokset. 5 Kustannukset. 6 Päätelmät. Opastinailta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90-140011 SELOSTE 5/1976

OSATEHO ... '... 4 Tutkimustulokset. 5 Kustannukset. 6 Päätelmät. Opastinailta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90-140011 SELOSTE 5/1976 OSATEHO Opastinailta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90-140011 SELOSTE 5/1976 S E C 0 R - P A K K A U K S E T J A P I E N K 0 N T I T PAAKKUTAIMIEN KULJETUKSESSA Matti Ruotsalainen Jussi Seppälä S i s ä

Lisätiedot

Paranna koneesi ajettavuutta. Kasvata ratanopeutta. Vähennä ja lyhennä ratakatkoja. Paranna työturvallisuutta. Paranna lopputuotteen laatua

Paranna koneesi ajettavuutta. Kasvata ratanopeutta. Vähennä ja lyhennä ratakatkoja. Paranna työturvallisuutta. Paranna lopputuotteen laatua Paranna koneesi ajettavuutta Kasvata ratanopeutta Vähennä ja lyhennä ratakatkoja Paranna työturvallisuutta Paranna lopputuotteen laatua Säästä energiaa Lisää tuottavuutta Skannerit koko paperinvalmistusprosessiin

Lisätiedot

PUHDISTUS JA PYYHINTÄ

PUHDISTUS JA PYYHINTÄ Oikeat pyyhetarvikkeet mahdollistavat työn sujuvuuden ja kustannussäästöt PUHDISTUS JA PYYHINTÄ Tarkastele käyttettyjä konepyyhkeitänne. Huomaatko että niistä valtaosa on vain osittain likaisia? Koska

Lisätiedot

Xerox Remote Services

Xerox Remote Services Xerox Remote Services Automaattinen kulutustarvikkeiden täydennys Asiakkaan edut Automatisoitu kulutustarvikkeiden tilaus Onnittelut rekisteröitymisestänne automaattista kulutustarvikkeiden täydennystä

Lisätiedot

Parempaan jäljitettävyyteen GS1 standardeilla Projektiesittely: GS1 GLS. Mikko Luokkamäki 10.4.2014

Parempaan jäljitettävyyteen GS1 standardeilla Projektiesittely: GS1 GLS. Mikko Luokkamäki 10.4.2014 Parempaan jäljitettävyyteen GS1 standardeilla Projektiesittely: GS1 GLS Mikko Luokkamäki 10.4.2014 Sisältö 1. GS1 organisaatio ja GS1 Finland 2. GS1 standardijärjestelmä 3. GS1 standardit lisäämässä jäljitettävyyttä

Lisätiedot

01 June 2015. Subject/Place/Occasion

01 June 2015. Subject/Place/Occasion Palveluyritys Missiomme on tukea asiakkaitamme ja toimittajatehtaitamme ja tuottaa niille lisäarvoa Välitämme ihmisistä Enemmän kuin laajan tuotevalikoiman toimittaminen: Tukea jokapäiväiseen työhön Yksinkertaiset

Lisätiedot

Kohti avointa, asiakaslähtöistä palvelujen tuotteistamista

Kohti avointa, asiakaslähtöistä palvelujen tuotteistamista Kohti avointa, asiakaslähtöistä palvelujen tuotteistamista Katriina Valminen ja Jesse Valtanen Asiakaslähtöisyys palveluinnovaa3oissa suuret puheet, pienet teot? 4.10.2012 Esityksen sisältö PALVELUJEN

Lisätiedot