Yhtiön oma näkemys toimenpiteiksi on seuraava:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtiön oma näkemys toimenpiteiksi on seuraava:"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n omistajaohjaus 215/012/2015 Kaupunginhallitus Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen tavoite on edistää asuinrakennusten ja huo neis to jen terveellisyyteen, turvallisuuteen ja viihtyisyyteen liittyviä te kijöi tä. Perusteellisen kuvan saamiseksi nykytilanteesta yhtiö on hankkinut kun to ar viot pääosasta rakennuksia sekä laadituttanut energiakatselmuksia ja mui ta korjaustoimien hankesuunnittelua edistäviä selvityksiä. Vuokra-asuntoyhtiö on pyytänyt konserniohjausta tarkistettavaan kiin teis tö stra te gi aan. Yhtiön huoneistomäärä ja tulevaisuuden pe rus kor jaustar peet vaativat vuokra-asuntoyhtiön kiinteistökannan kriittistä tarkastelua. Tä män tarkastelun perusteella yhtiön on tarkoitus laatia ohjelma myytävistä, pu ret ta vis ta ja peruskorjattavista sekä kunnostettavista kohteista. Tilastollisesti Viitasaarella kaupungin vuokra-asuntoja on paljon. Ai kai semmin vuokra-asuntokannan määrä oli noin 64 asuntoa/ 1000 asukasta, ny kyise nä tavoitteena tulisi pitää 50 asuntoa/ 1000 asukasta. Nykyisin ky syn tä kohdistuu pieniin asuntoihin (1h ja 2h). Asuntojen lu ku mää rä ta voit teen (50/1000) mukaisesti yhtiöllä on noin 100 asun toa keskimääräistä enem män. Viitasaaren osalta tarvittava vuokra-asuntomäärä tulee suhteuttaa asu kas lukuun sekä työpaikkojen määrään ja kehitykseen. Vuokra-asuntoyhtiöllä on täl lä hetkellä keskimääräisesti ollut 10 % (noin asuntoa) asun to kannas ta vuositasolla tyhjillään eri syistä. Tämän asuntomäärän suhteen yhtiö pyy tää konserniohjausta kiinteistöjen myyn tiin ja mahdollisiin pur ku toi menpi tei siin. Yhtiön oma näkemys toimenpiteiksi on seuraava: 1) Isoahontie 24 E-talo puretaan ja A D talot myydään, tämä ehdollisena si ten ettei tarkemmissa selvityksissä muu etenemistapa osoittaudu jär ke vämmäk si. 2) Kustaantie rivitalokiinteistöjen A F-talot myydään ehdollisena si ten, ettei jatkoselvityksissä korjausastearvioon perustuen taloja esitetä puret ta vik si. 3) Sivukylien rivitalot (Koskitie 4, Ruuponsaarentie 62, Kolkuntie 26, Keihä rin kos ken tie 800 ja Kankaantie 10) kunnostetaan ja mahdollisesti myy-

2 dään. Sekä kiinteistöjen myynti että purkaminen aiheuttavat yhtiön mukaan merkit tä vät talousvaikutukset sekä vuokra-asuntoyhtiölle että kau pun ki kon sernil le. Vuokra-asuntoyhtiön oman pääoman liikkumavara tällaisissa jär jes telyis sä on varsin rajallinen ja vuokra-asuntoyhtiö ilmoittaa kirjeessään edellyttävänsä, että kaupunki pääomittaa toimenpiteistä ai heu tuvat talousvaikutukset vuokra-asuntoyhtiölle (mahdollisen alaskirjauksen ja pur ka mi sen aiheuttamat tulosvaikutukset). Edelleen vuokra-asuntoyhtiö esittää toimenpiteiden takarajaksi vuoden 2015 loppua. Liitejakelu: - VVA Oy:n esitys kaupunginhallitukselle ja kau pun gin hal li tuksen iltakoulupöytäkirja (salassapidettävä) Lisätiedot: Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, puh ja talous joh ta ja Ari-Jukka Käsmä, puh Ehdotus Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää antaa Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:lle seu raavan omistajaohjauksen: Kaupunginhallitus päättää ohjeistaa, että 1. Isoahontie 24 A-E laitetaan myyntiin 2. Kustaantie A-E laitetaan myyntiin ja F-G talot purkuun 3. mainittujen sivukylien talojen osalta korjataan kuluneimmat huoneistojen pin nat ja myydään sen jälkeen. 4. huoneistot pyritään myymään ensisijaisesti asukkaille. 5. vuokratalojen purkamisesta ja huoneistojen myynnistä aiheutuva vä li aikai nen oman pääoman heikkeneminen hyväksytään, mutta toimenpiteet pitäi si kyetä tekemään oman pääoman rajoissa, tavoitteena alentuneiden käyttö kus tan nus ten kautta parempi taloudellinen asema yhtiössä Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Sisko Linna ja toimitusjohtaja Kalle Kautto totesivat kokouksessa, että VVA Oy pystyy em päätöksen kanssa kyllä elämään, mutta kovin suurta alaskirjausta ei yhtiö ainakaan yhdellä kertaa kestä.

3 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti kaikkien ohjeistuskohtien osalta. Merkitään, että Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Sisko Linna ja toimitusjohtaja Kalle Kautto sekä talousjohtaja Ari-Jukka Käsmä olivat hallituksen kuultavina tämän pykälän osalta klo Muutoksenhaku Toimenpiteet Muutoksenhakukielto Ote Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n hallitus, talousjohtaja Kaupunginhallitus SPR:n Länsi-Suomen piiri on tiedustellut huoneistojen vuok raus mahdol li suut ta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen käyttöön kau pun gin tytäryhtiö Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:ltä. Vastaanottokeskustoimintaa ollaan käynnistämässä Viitasaarella Aikon Karta noon, jonka maksimimajoittujamääräksi viranomaiset ovat mää ri tel leet 102 henkilöä. Tornion järjestelykeskuksessa jatkolähetyspaineet ovat suu ret. SPR:n edustajat arvioivat, että tarve Viitasaarella on aluksi 5-10 vuokra-asun nos ta. Asunnot olisivat vastaanottokeskuksen ohjauksessa ja päi väoh jel mas sa. Sisäministeriö vastaa turvapaikanhakijoiden vastaanoton politiikasta, yleises tä ohjauksesta ja lainsäädäntötyöstä sekä päättää vastaanottokeskusten pe rus ta mi ses ta, sijoittamisesta ja lakkauttamisesta. Vastaanottotoiminnasta sää de tään laissa. Maahanmuuttovirasto toimii sisäministeriön alaisuudessa. Maa han muut to vi ras ton vastaanottoyksikön vastuulla on vas taan ot to kes kusten toiminnan ohjaus, suunnittelu ja seuranta. Vastaanottokeskustoimintaan so vel le taan lakia kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ( /746). Kyseisen lain mukaan (7 ) lain tarkoittaman toiminnan kor vaa valtio valtion ta lous ar vio va roil la. Toimijana on SPR, jonka kanssa vuok ra-asun to yh tiö tekisi vuok ra so pi muk sen toistaiseksi voimassaolevana 6 kk:n irtisanomisajalla. Vä lit tö miä kustannusvaikutuksia kunnalle ei ole. Lokakuussa Suomeen saapui kaikkiaan 7058 turvapaikanhakijaa. Suurin osa saapuu edelleen Tornion rajan kautta. Sisäministeriön mukaan Suomeen saa pu vien turvapaikanhakijoiden määrä on jälleen lähtenyt nousuun, vaikka lo ka kuus sa tulijamäärät laskivat tilapäisesti. Hakijamäärien kasvaessa nopeas ti ei vastaanoton palvelujen tasoa enää pystytä ministeriön mukaan pi tämään nykyisellään ja vaikka uusia keskuksia avataan, vas taan ot to ka pa si teetti ei riitä majoittamaan kaikkia tulijoita. Myös vastaanottokeskusten osaavis ta ylläpitäjistä on pulaa.

4 Maahanmuuttovirasto ilmoittaa tarvitsevansa turvapaikanhakijoille nopeasti li sää vastaanottopaikkoja, sillä toiminnassa olevat vastaanottoyksiköt ovat täyn nä. Joka viikko tarvitaan majoitustilat jopa kahdelletuhannelle uudelle tur va pai kan ha ki jal le. Vaikka turvapaikkahakemusten käsittelyä on jo te hostet tu Maahanmuuttoviraston ja poliisin yhteistyöllä, ei päätöksen saaneita vie lä poistu vastaanottoyksiköistä yhtä nopeasti kuin uusia tur va pai kan ha kijoi ta saapuu. SPR:n edustajien mukaan mahdollisuudet vaikuttaa vastaanottokeskukseen tu le vien turvapaikanhakijoiden perhestatukseen tai lähtömaahan ovat rajalliset. Vastaanottokeskuksen käytännön toiminnan kannalta on ongel mal lis ta hyvin erilaisista etnisistä, sosiaalisista, perhe- ja ko ke mus taustois ta tulevien turvapaikanhakijoiden majoittaminen yhteistiloihin. Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy ilmoittaa , että vuokrauksen kohteena oli si vat VVA Oy:n vapaat huoneistot, joiden huoneistokoko tukee myös perhe ma joi tus ta ja järjestely parantaisi yhtiön huoneistojen käyttöastetta ai nakin joksikin aikaa. Vapaissa huoneistoissa on mukana myös myyntiin lai tetta via asuntoja ja myyntiä voitaisiin harkita tuonnempana. Lisätiedot: VVA Oy:n toimitusjohtaja Kalle Kautto, kal ja Viitasaaren vastaanottokeskuksen johtaja Sir pa Pek ka ri nen, Ehdotus Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus ohjeistaa tytäryhtiötään siten, että Viitasaaren Vuokra-asun not Oy voi vuokrata vapaita vuokrahuoneistoja vas taan ot to kes kuk sen käyttöön ja asunnoista peritään käypä hinta. Samalla tulee turvata asun to tarjon ta myös muille asiakkaille vastaanottokeskuksen asiakkaiden ohella. Keskustelun kuluessa Seppo Ijäs esitti Jussi Kanasen kannattamana, että kaupunki pitäytyy valtuuston iltakoulun aiemmin tekemässä linjauksessa, ettei kaupungin eikä sen tytäryhtiöiden omistamia tiloja käytetä vastaanottokeskusten toiminnassa. Muutoinkin on kyse niin suuresta ja merkittävästä päätöksestä, että asia olisi ehdottomasti vietävä valtuuston käsiteltäväksi. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaupunginjohtajan päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta tulee suorittaa äänestys. Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä ja teki äänestysesityksen siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan päätösehdotusta, äänestävät "jaa" ja että ne, jotka kannattavat Seppo Ijäksen

5 tekemää esitystä, äänestävät "ei". Äänestystapa ja äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kaksi (2) "jaa"-ääntä (Tiina Minkkinen, Ritva Muittari ) ja kuusi (6) "ei"-ääntä ( Juhani Halonen, Mirja Drake, Seppo Ijäs, Jussi Kananen, Ilkka Kemppainenja Anne Niskanen), yksi esteellisenä poissa. Puheenjohtaja totesi, että suoritetun äänestyksen perusteella kaupunginhallitus on hyväksynyt Seppo Ijäksen tekemän esityksen. Päätös Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki pitäytyy valtuuston iltakoulun aiemmin tekemässä linjauksessa, ettei kaupungin eikä sen tytäryhtiöiden omistamia tiloja käytetä vastaanottokeskusten toiminnassa. Muutoinkin on kyse niin suuresta ja merkittävästä päätöksestä, että asia olisi ehdottomasti vietävä valtuuston käsiteltäväksi. Merkitään, että Risto Rossi poistui kokouksesta esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Muutoksenhaku Toimenpiteet Muutoksenhakukielto Ote Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy, SPR Länsi-Suomen piiri

Yhtiön oma näkemys toimenpiteiksi on seuraava:

Yhtiön oma näkemys toimenpiteiksi on seuraava: Kaupunginhallitus 88 30.03.2015 Kaupunginhallitus 268 17.11.2015 Kaupunginhallitus 293 07.12.2015 Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n omistajaohjaus 215/012/2015 Kaupunginhallitus 30.03.2015 88 Vuokra-asunnot

Lisätiedot

Yhtiön oma näkemys toimenpiteiksi on seuraava:

Yhtiön oma näkemys toimenpiteiksi on seuraava: Kaupunginhallitus 88 30.03.2015 Kaupunginhallitus 268 17.11.2015 Kaupunginhallitus 293 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 84 14.12.2015 Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n omistajaohjaus 215/012/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Liitejakelu: - 29.6.2010 allekirjoitettu kauppa- ja purkusopimus

Liitejakelu: - 29.6.2010 allekirjoitettu kauppa- ja purkusopimus Kaupunginhallitus 3 12.01.2015 Kaupunginvaltuusto 4 26.01.2015 Kaupunginhallitus 65 16.02.2015 Kaupunginhallitus 72 09.03.2015 Makasiini-kiinteistön rakennuksen purkaminen 110/522/2010 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Pöytäkirjan nähtävilläolo Viitasaarella 11.12.2015 kaupungintalo, keskushallinnon osasto

Pöytäkirjan nähtävilläolo Viitasaarella 11.12.2015 kaupungintalo, keskushallinnon osasto Kaupunginhallitus VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/2015 1(37) Aika 07.12.2015 klo 16:00-19:01 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Halonen Juhani varapuheenjohtaja, puheenjohtaja Tuikkanen Tuija

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle. Tarkastuslautakunta 77 07.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 24.11.2014 TILINTARKASTUSYHTEISÖN VASTUULLISEN TARKASTAJAN VAIHTUMINEN 56/03/2013 TARLA 77 67 Oulun HTM&JHTT-Tarkastus Oy on valittu Lieksan kaupungin

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen järjestäytyminen 4 45 Juuan Vuokratalot Oy:n toiminta vuonna 2015 5 46 Arviointikertomuksen 2015 valmisteluun liittyvä 6

Lisätiedot

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta Miehikkälän kunnanhallitus 192 07.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 10 18.01.2016 Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta 61/09.091/2015 Khall 07.12.2015 192 Liite

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 176 12.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 13.02.2014 Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen 288/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua Kaupunginhallitus 94 16.08.2016 Kaupunginhallitus 107 06.09.2016 Kaupunginvaltuusto 48 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 58 12.12.2016 Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Vuoden 2015 veroprosentit

Vuoden 2015 veroprosentit Kaupunginhallitus 450 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 121 12.11.2014 Vuoden 2015 veroprosentit 160/02.02.00/2014 KH 450 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

VitisOpenFest ry:n avustushakemukset markkinointi- ja valmistelukuluihin sekä VitisOpenFest tapahtuman lavarakenteiden kustannuksiin

VitisOpenFest ry:n avustushakemukset markkinointi- ja valmistelukuluihin sekä VitisOpenFest tapahtuman lavarakenteiden kustannuksiin Viitasaaren kaupunginhallitus 244 02.10.2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 259 23.10.2017 VitisOpenFest ry:n avustushakemukset markkinointi- ja valmistelukuluihin sekä VitisOpenFest tapahtuman lavarakenteiden

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh Kaupunginhallitus 10 17.10.2016 Kaupunginvaltuusto 16 07.11.2016 Kaupunginhallitus 12 21.11.2016 Kaupunginhallitus 7 22.11.2016 Kaupunginvaltuusto 8 12.12.2016 Tekninen lautakunta 10 16.01.2017 Tekninen

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto) Kaupunginhallitus 36 20.01.2014 Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto) 372/10/00/02/2013 KH 36 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö, puh. 044 780 9343 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

Hevossaaren ja Korpinmaan huoneenvuokrasopimuksin vuokrattujen mökkipalstojen vuokrasopimukset

Hevossaaren ja Korpinmaan huoneenvuokrasopimuksin vuokrattujen mökkipalstojen vuokrasopimukset Tekninen lautakunta 39 07.04.2015 Tekninen lautakunta 51 05.05.2015 Hevossaaren ja Korpinmaan huoneenvuokrasopimuksin vuokrattujen mökkipalstojen vuokrasopimukset 2918/10.00.02/2013 Tekla 07.04.2015 39

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Pöytäkirja 15/ (10)

Pöytäkirja 15/ (10) Pöytäkirja 15/2016 1 (10) Am mat ti korkea kou lu Oy, hallitus 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 10:30-12:00 Paikka Videokokous: Kotkassa rehtorin työhuone B1014 Kouvolassa neuvotteluhuone 150 Mikkelissä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.11.2017 Sisällysluettelo Sivu 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 55 09.05.2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 123 22.05.2017 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Valtuustoaloite pakkoruotsin opetuksen vapaaehtoisuudesta 226/003/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 86 20.05.2019 Kaupunginhallitus 92 22.05.2019 Kaupunginvaltuusto 23 27.05.2019 Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen 848/00.01.02/2018

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 343 02.09.2013 Kaupunginhallitus 310 25.08.2014

Kaupunginhallitus 343 02.09.2013 Kaupunginhallitus 310 25.08.2014 Kaupunginhallitus 343 02.09.2013 Kaupunginhallitus 310 25.08.2014 Kirkonseudun Haaviston alueelta ja Siivikkalan Vasamankaaren alueelta luovutettavat rivitalotontit sekä Kirkonseudun Ojapuiston alueelta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit Elinvoima- ja tekninen 93 11.06.2019 valiokunta Kaupunginhallitus 232 17.06.2019 Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit 256/02.02.00/2018 Elinvoima- ja tekninen valiokunta

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2017

Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2017 Tekninen lautakunta 49 10.05.2017 Kaupunginhallitus 145 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 45 22.05.2017 Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2017 407/64.640/2016 TEKLTK 10.05.2017

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Pöytäkirja 14/ (10)

Pöytäkirja 14/ (10) Pöytäkirja 14/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 07.11.2016 Aika 07.11.2016 klo 14:00-15:55 Paikka Kasarmiravintolan kabinetti, Kouvola Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot