Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2017"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v /64.640/2016 TEKLTK Elinvoimajohtaja Pauli Piiparinen Terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti Taustaa Ylöjärven kaupunginvaltuusto on tehnyt Ylöjärven kau pungin omistamien rakennusten ja rakennuksiin liittyvien kiin teis tö osakkei den salkutuksen. Salkutusta on tarkoitus päi vit tää vuosittain tarpeellisten rakennusten ja osakkeiden osal ta. Samalla täydennetään salkutusta omistukseen tul lei den uusien rakennusten toimenpiteillä ja poistetaan sal ku tuk ses ta jo puretut tai omistuksesta muutoin poistuneet ra ken nuk set. Voimassa oleva salkutus on tehty seuraavan jaot te lun mukaisesti: 1. pidetään 2. myydään 3. puretaan 4. jatkoselvitettävät Vuoden 2017 salkutuksen päivityksen lähtökohdat Vuoden 2017 salkutuksen päivityksen valmistelussa pää huo mio on kohdistettu Sote-käytössä oleviin rakennuksiin, jot ta pystyttäisi mahdollisimman hyvin varautumaan tu le vaan Sote- ja maakuntauudistukseen. Lisäksi on otettu tar kas te luun omistukseen tulleet uudet rakennukset ja omis tuk ses ta jo poistuneet rakennukset. Sote-rakennukset Sote rakennusten salkutuksessa on hyvä ottaa huomioon, et tä tämän hetkisen tiedon mukaan Maakuntien tilakeskus Oy tulisi vuokraamaan Sote-käytössä olevat tilat kunnilta v alusta alkaen ainakin kolmen vuoden ajaksi. Sen jäl kei sen ajan osalta ei kuitenkaan ole tällä hetkellä tietoa, mi kä luo epävarmuutta tilojen pitkäaikaiseen omistamiseen liit tyen. Samanaikaisesti Sote-uudistuksen kanssa on kiin teis tö mark ki noil la ilmennyt kiinnostusta Sote-toiminnoissa ole viin rakennuksiin. Ylöjärven kaupungin tilojen omistamisen päälinjana on tä hän saakka ollut, että kaupungin omistukseen kuuluu lähes ai noas taan omaan

2 toimintaan tarpeellisia tiloja. Kaupunki omis taa lisäksi asunto-osakeyhtiön (Kiinteistö Oy Kurun ko ti kon nut), joka vuokraa asukkaille asuntoja Kurussa. Mit ta kaa val taan asunto-osakeyhtiön toiminta on kuitenkin suh teel li sen vähäistä suhteessa kaupungin muuhun ra ken nus ten hallintaan. Sote-uudistuksen myötä on ilman toi men pi tei tä muodostumassa siten uudenlainen tilanne, jossa kaupun ki toimisi ainakin muutaman vuoden ajan merkittävissä mää rin vuokranantajana ulkopuoliselle toimijalle (Maa kun tien tilakeskus Oy), jonka jälkeen tilanne on epävarma. Sote rakennusten salkutuksen alustavassa valmistelussa on asiaa lähestytty siten, että kaupungin strateginen rooli ti lo jen omistuksessa ei muuttuisi Sote-uudistuksen myötä. Tä mä tarkoittaisi muuttuvassa tilanteessa ja sen siir ty mä ai ka na sitä, että kaupunki pyrkisi hallitusti järjestelemään ra ken nusinf ran omistustaan niin, että se jatkossakin omistaisi läh tö koh tai ses ti ainoastaan oman toimintansa kannalta tarpeel li sia tiloja. Tiettyihin Sote-rakennuksiin liittyy kuitenkin eri tyi siä strategisia kaupunkirakenteeseen liittyviä tai muita eri tyi sen painavia syitä, minkä johdosta kohteen pit kä ai kai nen omistaminen kaupungin toimesta voi olla perusteltua So te-uu dis tuk ses ta huolimatta. Muiden Sote-rakennusten osal ta voisi olla hyvä, että rakennusten salkutus mah dol lis tai si hyväksyttävin ehdoin myös niistä luopumisen, jos kaupun ki ei niitä omassa toiminnassaan tarvitse ja jos niihin ei si säl ly erityisiä strategisia näkökulmia, joiden perusteella omis ta mi nen olisi tarkoituksenmukaista. Edellä kuvatun mukaisesti Sote-rakennuksiin liittyvä toi min ta ym pä ristö on muuttuvassa tilanteessa, minkä johdosta kau pun gil la on tarpeita sujuvaan päätöksentekoon ra ken nuk siin liittyvässä hallinnassaan. Asioiden hoidon su ju voit ta mi sek si ja Sote-rakennusten tilanteen selkeyttämiseksi esi te tään pohdittavaksi uuden 5 -erityistoimenpide-salkun käyt töön ot toa. Tähän salkkuun siirrettäisiin kaikki So te-ra ken nuk set, joiden osalta ei vielä tässä vaiheessa pystytä ot ta maan kantaa pitkäaikaisen omistamisen osalta. Eri tyis toi men pi de-salk ku mahdollistaisi myös kohteen myynnin kau pun gin hal li tuk sen päätöksellä, jos seuraavat lähtökriteerit täyt tyi si vät: myynti ei hankaloita kaupungin elinvoiman kehittymistä myynti toteutetaan siten, että mahdollisten hoivan alla ole vien asiakkaiden hoitotarpeet huomioidaan muu tok sen yhteydessä myynti toteutetaan avoimuuden periaatteella, ns. mark ki na hintaan ja muutoinkin hyvää hallintotapaa nou dat taen Strategisesti merkittävät kohteet säilyisivät edelleen kau pun gin omistuksessa ja jo aiemmin myytäviksi salkutetut koh teet pidettäisi edelleen myytävinä. Sal ku tus-päi vi tyk ses sä on Emminkammarin asunnot ja Keihäsniemen ryhmäkoti sal ku tet tu myytäviin kohteisiin,

3 joiden myyntien toi meen pa no tullaan toteuttamaan yhteistyössä perusturvaosaston kans sa kohteiden toiminnalliset erityispiirteet huomioiden. Uudet ja omistuksesta poistuneet rakennukset ja muut täy den nyk set Kaupungin omistukseen on maakauppojen yhteydessä tullut joi ta kin rakennuksia, joilla ei ole kaupungille käyttöä ja jotka ovat purkukuntoisia tai korkeintaan välttävässä kunnossa. Vas taa vas ti kaupungin omistuksessa on joitakin ra ken nuk sia, jotka eivät ole olleet vielä aiemmalla salkutushetkellä ti la pal ve lui den rakennus-rekistereissä ja ovat siten uupuneet sal ku tuk ses ta. Ne kaikki esitetään salkutuksen päi vi tyk ses sä purettaviksi tai myytäviksi. Tulevaisuudessa pyritään sii hen, että maakauppojen yhteydessä kaupungille tar peet to mia rakennuksia vastaanotettaessa ne otettaisiin vastaan suo raan purettavaksi tai edelleen myytäviksi, jotta näiden tar peet to mien rakennusten jatkotoimien hallinnollinen kä sit tely olisi yksinkertaisempaa. Aiemmin jo tehdyn salkutuksen toimeenpanon yhteydessä seu raa vat kohteet on myyty tai purettu ja ne poistuvat salkutuksesta: - Omakotitalo, Kyrönlahdentie 1198 (myyty) - Ruuskallion sauna (purettu) Muiden aiemmin päätettyjen myyntien ja purkamisten toi meen pa no nopeutuu kuluvan vuoden aikana, kun toi min ta suun ni tel maa viedään täytäntöön. Salkutuksen päivitysehdotuksen käsittely Salkutuksen päivityksen valmistelu on tapahtunut kau pun gin kehittämistoimikunnan evästyksen pohjalta. Sal ku tus-ehdo tus viedään teknisen lautakunnan käsittelyn jäl keen edelleen kaupunginhallituksen käsittelyyn ja sen kaut ta kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Salkutus-luonnos koskien Sote-rakennuksia ja uusia tai pois tu nei ta rakennuksia tai muita täydennyksiä on liitteenä. Mui den rakennusten osalta ei esitetä muutoksia salkutuksiin täs sä vaiheessa. Salkutusta on tarkoitus päivittää tarpeiden mu kaan jatkossakin vuosittain. Liite - päivitettävät salkutukset 2017 Lisätiedot Pauli Piiparinen, p , pauli.piiparinen@ylojarvi.fi Elinvoimajohtajan ehdotus:

4 Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että valtuusto 1. hyväksyy rakennusten salkutuksen päivityksen liitteen mu kai ses ti. 2. päättää purkaa salkutuksessa purettavaksi salkutetut koh teet ja valtuuttaa tekniikka- ja ympäristöosaston hake maan purettavaksi salkutetuille kohteille tarpeelliset pur ku lu vat sekä toimeenpanemaan purkamiset mää rära ho jen puitteissa. 3. päättää myydä salkutuksessa mainitut myytäväksi salku te tut kohteet ensisijaisesti tontteineen ja valtuuttaa tek ni sen palvelukeskuksen toimeenpanemaan myynnit. 4. valtuuttaa tekniikka- ja ympäristöosastoa käyttämään myyn neis sä kiinteistönvälittäjää. 5. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään myytäviksi sal ku tet tu jen kohteiden lopullisen myyntihinnan ja päättä mään muistakin kunkin kohteen kaupan toi meen panoon liittyvistä asioista. 6. valtuuttaa kaupunginhallituksen perustelutekstissä mainit tu jen lähtökriteerien täyttyessä tarvittaessa myymään So te-eri tyis toi men pi de -salk kuun salkutetut kohteet. 7. todeta, että mahdollisten maa-alueiden ostojen tai muiden maa-alueiden vastaanottojen yhteydessä, kau pungil le tarpeettomat rakennukset voidaan jo suoraan maa-aluei den vastaanotosta päätettäessä määritellä pu ret ta vik si tai myytäviksi ilman erillistä valtuuston salku tus kä sit te lyä Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti KAUPHALL Liite - päivitettävät salkutukset 2017 Lisätiedot Pauli Piiparinen, p , pauli.piiparinen@ylojarvi.fi Kaupunginjohtaja ehdottaa: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se 1. hyväksyy rakennusten salkutuksen päivityksen liitteen mukaisesti. 2. päättää purkaa salkutuksessa purettavaksi salkutetut kohteet ja valtuuttaa tekniikka- ja ympäristöosaston hakemaan purettavaksi salkutetuille kohteille tarpeelliset purkuluvat sekä

5 toimeenpanemaan purkamiset määrärahojen puitteissa. 3. päättää myydä salkutuksessa mainitut myytäväksi salkutetut kohteet ensisijaisesti tontteineen ja valtuuttaa teknisen palvelukeskuksen toimeenpanemaan myynnit. 4. valtuuttaa tekniikka- ja ympäristöosastoa käyttämään myynneissä kiinteistönvälittäjää. 5. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään myytäviksi salkutettujen kohteiden lopullisen myyntihinnan ja päättämään muistakin kunkin kohteen kaupan toimeenpanoon liittyvistä asioista. 6. valtuuttaa kaupunginhallituksen perustelutekstissä mainittujen lähtökriteerien täyttyessä tarvittaessa myymään Sote-erityistoimenpide -salkkuun salkutetut kohteet. 7. todeta, että mahdollisten maa-alueiden ostojen tai muiden maa-alueiden vastaanottojen yhteydessä, kaupungille tarpeettomat rakennukset voidaan jo suoraan maa-alueiden vastaanotosta päätettäessä määritellä purettaviksi tai myytäviksi ilman erillistä valtuuston salkutuskäsittelyä Päätös Keskustelun kuluessa Minna Sorsa ehdotti, että asia palautetaan takaisin valmisteluun siten, että asia käsitellään myös perusturvalautakunnassa. Rauno Kesseli kannatti Sorsan ehdotusta. Koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen kädennostolla siten, että ne, jotka kannattavat asian palauttamista valmisteluun, äänestävät jaa ja ne, ketkä kannattavat asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa, äänestävät ei. Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä annettiin 4 jaa-ääntä (Kallio, Kesseli, Sorsa, Virtanen) ja 5 ei-ääntä (Heiska, Hirsimäki, Luojus, Mustakallio-Sorvari, Teivaala) kahden (Arola, Törmälä) äänestäessä tyhjää, joten puheenjohtaja totesi asian käsittelyä jatkettavan tässä kokouksessa. Asian käsittelyä jatkettaessa Rauno Kesseli ehdotti, että Keihäsnimen ryhmäkoti Pehtoori (kohde 6338) siirretään kategoriaan viisi (5). Minna Sorsa kannatti Kesselin ehdotusta. Koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava

6 kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen kädennostolla siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa. Mikäli ei voittaa, Kesselin ehdotus tulee Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Heiska, Hirsimäki, Luojus, Mustakallio-Sorvari, Teivaala) ja 6 ei-ääntä (Arola, Kallio, Kesseli, Sorsa, Törmälä, Virtanen), joten puheenjohtaja totesi Kesselin ehdotuksen tulleen Keskustelua jatkettaessa Riitta Virtanen ehdotti, että Emminkammari (kohde 6335) siirretään kategoriaan viisi (5). Pasi Kallio kannatti Virtasen ehdotusta. Koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen kädennostolla siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa. Mikäli ei voittaa, Virtasen ehdotus tulee Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Heiska, Hirsimäki, Luojus, Mustakallio-Sorvari, Teivaala) ja 6 ei-ääntä (Arola, Kallio, Kesseli, Sorsa, Törmälä, Virtanen), joten puheenjohtaja totesi Virtasen ehdotuksen tulleen Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen em. muutoksin KAUPVALT Liite - päivitettävät salkutukset 2017 Lisätiedot Pauli Piiparinen, p , pauli.piiparinen@ylojarvi.fi Kaupunginhallitus ehdottaa Kaupunginvaltuusto päättää 1. hyväksyä rakennusten salkutuksen päivityksen liitteen mukaisesti. 2. purkaa salkutuksessa purettavaksi salkutetut kohteet ja

7 valtuuttaa tekniikka- ja ympäristöosaston hakemaan purettavaksi salkutetuille kohteille tarpeelliset purkuluvat sekä toimeenpanemaan purkamiset määrärahojen puitteissa. 3. myydä salkutuksessa mainitut myytäväksi salkutetut kohteet ensisijaisesti tontteineen ja valtuuttaa teknisen palvelukeskuksen toimeenpanemaan myynnit. 4. valtuuttaa tekniikka- ja ympäristöosastoa käyttämään myynneissä kiinteistönvälittäjää. 5. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään myytäviksi salkutettujen kohteiden lopullisen myyntihinnan ja päättämään muistakin kunkin kohteen kaupan toimeenpanoon liittyvistä asioista. 6. valtuuttaa kaupunginhallituksen perustelutekstissä mainittujen lähtökriteerien täyttyessä tarvittaessa myymään Sote-erityistoimenpide -salkkuun salkutetut kohteet. 7. todeta, että mahdollisten maa-alueiden ostojen tai muiden maa-alueiden vastaanottojen yhteydessä, kaupungille tarpeettomat rakennukset voidaan jo suoraan maa-alueiden vastaanotosta päätettäessä määritellä purettaviksi tai myytäviksi ilman erillistä valtuuston salkutuskäsittelyä Päätös Hyväksyttiin

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tekninen lautakunta 77 25.08.2016 Kaupunginhallitus 257 12.09.2016 Kaupunginhallitus 277 26.09.2016 Kaupunginvaltuusto 77 03.10.2016 Ylöjärven kaupungin rakennusten salkutus 407/64.640/2016, 143/62.629/2009

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2018

Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2018 Tekninen lautakunta 45 16.05.2018 Kaupunginhallitus 243 27.08.2018 Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2018 400/10.03.02/2017 TEKLTK 16.05.2018 45 Tilapalvelupäällikkö Ulla

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2018

Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2018 Tekninen lautakunta 45 16.05.2018 Kaupunginhallitus 243 27.08.2018 Kaupunginvaltuusto 89 03.09.2018 Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2018 400/10.03.02/2017 TEKLTK 16.05.2018

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden saattamisesta tasa-arvoiseen asemaan

Valtuustoaloite yksityisteiden saattamisesta tasa-arvoiseen asemaan Kaupunginvaltuusto 142 12.12.2013 Kaupunginhallitus 19 13.01.2014 Tekninen lautakunta 12 29.01.2014 Kaupunginhallitus 66 10.02.2014 Tekninen lautakunta 51 27.03.2014 Kaupunginhallitus 170 07.04.2014 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 52 20.02.2017 Kaupunginvaltuusto 20 06.03.2017 Hallintosäännön päivitykset 1.6.2017 lukien / hallintomenettelyä koskevat määräykset, valtuuston työjärjestys, kaupunginhallitus ja keskushallinto,

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Ympäristölautakunta 66 14.05.2013 Kaupunginhallitus 308 12.08.2013 Ympäristölautakunta 103 16.06.2015 Ympäristölautakunta 121 18.08.2015 Kaupunginhallitus 298 28.09.2015 Kaupunginhallitus 407 14.12.2015

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin tavoitteellinen toimitilasuunnitelma

Kokkolan kaupungin tavoitteellinen toimitilasuunnitelma Kaupunginhallitus 357 23.06.2014 Kokkolan kaupungin tavoitteellinen toimitilasuunnitelma 524/00/01/02/2013 KH 357 Valmistelija: tekninen johtaja Pauli Piiparinen 044-7809331 ja tila- ja si sä il ma-asian

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 440 21.12.2017 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2018 Kiinteistökaupan esisopimuksen hyväksyminen / Määräala kiinteistöstä METSO 626-403-26-83 rakennuksineen (Köpsinrinteen palvelukeskus), ostaja

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

146 Joukkoliikenteen yhteistoimintasopimuksen uusiminen MT276 Kyröskoskentien kevyenliikenteenväylä, hankkeen käynnistäminen ja rahoitus

146 Joukkoliikenteen yhteistoimintasopimuksen uusiminen MT276 Kyröskoskentien kevyenliikenteenväylä, hankkeen käynnistäminen ja rahoitus Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 Kaupunginhallitus 15.05.2017 Aika 13:00-15:09 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 136 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus /

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

46 Tappisuon rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi MT276 Kyröskoskentien kevyenliikenteenväylä, hankkeen käynnistäminen ja rahoitus

46 Tappisuon rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi MT276 Kyröskoskentien kevyenliikenteenväylä, hankkeen käynnistäminen ja rahoitus Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 Kaupunginvaltuusto 22.05.2017 Aika 17:00-18:48 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus / 22.5.2017 5 39 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Vanhus- ja vammaisneuvosto 15 21.04.2017

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Ympäristölautakunta 66 14.05.2013 Kaupunginhallitus 308 12.08.2013 Ympäristölautakunta 103 16.06.2015 Ympäristölautakunta 121 18.08.2015 Kaupunginhallitus 298 28.09.2015 Ylöjärven kaupungin rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Esitys uusiksi yksityisteiden kunnossapidon ja peruskorjauksen avustusperusteiksi

Esitys uusiksi yksityisteiden kunnossapidon ja peruskorjauksen avustusperusteiksi Tekninen lautakunta 47 16.05.2018 Esitys uusiksi yksityisteiden kunnossapidon ja peruskorjauksen avustusperusteiksi 235/02.05.01/2018 TEKLTK 16.05.2018 47 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mirko Harjula Ylöjärven

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kuntalaisaloite Ylöjärven perusopetuksen turvaamiseksi 502/12.01.

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kuntalaisaloite Ylöjärven perusopetuksen turvaamiseksi 502/12.01. Sivistyslautakunta 58 18.09.2017 Kaupunginhallitus 306 02.10.2017 Kuntalaisaloite Ylöjärven perusopetuksen turvaamiseksi 502/12.01.02/2017 SIVLTK 18.09.2017 58 Seloste Vastuuhenkilö Timo Halttula on toimittanut

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh Kaupunginhallitus 10 17.10.2016 Kaupunginvaltuusto 16 07.11.2016 Kaupunginhallitus 12 21.11.2016 Kaupunginhallitus 7 22.11.2016 Kaupunginvaltuusto 8 12.12.2016 Tekninen lautakunta 10 16.01.2017 Tekninen

Lisätiedot

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 KAUPUNGINHALLITUS 6 23.01.2017 6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö liitteineen on kokouksessa nähtävillä.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö liitteineen on kokouksessa nähtävillä. Kaupunginhallitus 33 26.01.2015 Kaupunginvaltuusto 4 02.02.2015 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä 8.12.2014 133 tehtyyn valitukseen koskien kaupunginhallituksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12 Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Ote pöytäkirjasta. Ylöjärven kaupunki

Ote pöytäkirjasta. Ylöjärven kaupunki Valtuustoaloite ikääntyvän väestön aurauspalvelusta 249/10.03.01/2018 KAUPVALT 14.05.2018 61 "strategian mukaisesti "luomme ja rakennamme toiminnallamme turvallista elin- ja toimintaympäristöä. Edistämme

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit Elinvoima- ja tekninen 93 11.06.2019 valiokunta Kaupunginhallitus 232 17.06.2019 Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit 256/02.02.00/2018 Elinvoima- ja tekninen valiokunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Talonrakennusinvestoinnit

Talonrakennusinvestoinnit Tekninen lautakunta 92 20.09.2017 MAPSTO ja investoinnit v. 2018-2022 / Teknisen lautakunnan 2. lausunto 495/00.01.02/2017 TEKLTK 20.09.2017 92 Elinvoimajohtaja Pauli Piiparinen Maankäytön ja palvelujen

Lisätiedot

KAUPUNGIN EDUSTAJIEN VALINTA ERI YHTEISÖJEN KOKOUKSIIN ASTI. KH Valmistelija hallintopäällikkö Leena Meriläinen:

KAUPUNGIN EDUSTAJIEN VALINTA ERI YHTEISÖJEN KOKOUKSIIN ASTI. KH Valmistelija hallintopäällikkö Leena Meriläinen: Kaupunginhallitus 26 23.01.2017 KAUPUNGIN EDUSTAJIEN VALINTA ERI YHTEISÖJEN KOKOUKSIIN 31.5.2017 ASTI KH 23.01.2017 26 Valmistelija hallintopäällikkö Leena Meriläinen: Kaupunginvaltuuston 31.8.2009 hyväksymien

Lisätiedot