Varsinainen opiskelupaikka: Insinööritieteiden korkeakoulu, Yhdyskunta- ja ympäristötekniikka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varsinainen opiskelupaikka: Insinööritieteiden korkeakoulu, Yhdyskunta- ja ympäristötekniikka"

Transkriptio

1 VAIHTORAPORTTI Varsinainen opiskelupaikka: Insinööritieteiden korkeakoulu, Yhdyskunta- ja ympäristötekniikka Kohdeyliopisto: Universitat Politecnica de Valencia, Escuela Tecnica Superior de Ingenieria de Caminos, Canales y Puertos Vaihtoaika: syyslukukausi 2011 hanna. vellonen ät aalto. fi Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskielet: espanja ja englanti Vaihtoon hakeminen Päätin hakea vaihtoon Espanjaan, sillä olin aloittanut espanjan opinnot 1,5 vuotta sitten ja halusin oppia puhumaan espanjaa kunnolla. Toinen syy valintaani oli lämmin ilmasto, sillä olin taas kerran viettänyt syksyn palellen ja huonoa keliä kiroten. Erasmus-ohjelmassa oli jonkin verran eri kaupunkeja valittavana, mutta itselleni ensimmäinen kriteeri valinnassa oli, että siellä puhutaan castellanoa (eli ihan perus-espanjaa) ja toinen, että kaupunki sijaitsee meren rannalla. Tämän karsinnan jälkeen jäi jäljelle 2 vaihtoehtoa: Valencia ja Huelva. Päädyin Valenciaan, sillä siellä olevaa korkeakoulua suositeltiin vesitekniikan opiskelijoille ja lisäksi sinne oli paremmat kulkuyhteydet Suomesta. Vaihtokohteen valinnan jälkeen sujui hakuprosessi Suomen päässä jokseenkin kivuttomasti. Kielitodistuksen sain espanjan opettajaltani ilman mitään erillistä testiä ja lisäksi sain vielä suosituksen mukaan (tosin sillä ei tainnut tehdä mitään). Vaikeinta hakuprosessissa oli löytää kurssit vaihtoyliopistoni Internet-sivuilta opintosuunnitelmaa varten. En ole vieläkään aivan varma mistä löysin ne, mutta lopulta onnistuin valitsemaan itselleni joitakin oman alani kursseja. Kurssit pystyy vaihtamaan koulun alkaessa, joten opintosuunnitelmasta ei kannata stressata liikaa. Laitoksellani oli 2 paikkaa kyseiseen yliopistoon ja valinta tehtiin opintomenestykseen perustuvan tunnusluvun perusteella. Päätös valinnastani tuli maaliskuussa, jonka jälkeen minulla oli muutama viikko aikaa täyttää vaihtoyliopiston sähköinen hakulomake. Sen pystyi siis täyttämään vasta sitten, kun oma yliopisto oli hyväksynyt opiskelijaksi vaihtokohteeseen. Tämän jälkeen jäin sitten odottelemaan vastausta vaihtoyliopistostani. Ja sitä saikin odottaa kauan! Kesäkuussa laitoin mailia ja kysyin milloin valinnan saisi tietää ja sain vastauksen, että kirjeet hyväksynnästä lähetettäisiin kesäkuun lopussa. Kun kirjettä ei ollut kuulunut heinäkuun puoliväliin mennessä, laitoin asiasta uudelleen mailia. Sain kuulla, että hakemus on kyllä ok ja kirjeen pitäisi saapua pian. No hyväksymiskirje saapuikin sitten elokuun alussa. Niin espanjalaista toimintaa! Sähköpostia sain kuitenkin yliopistosta melko tiheään ja yhdessä kerrottiin, että olin saanut mentorin (eli opiskelijan jonka tehtävänä on avustaa minua joka asiassa) ja hänen pitäisi ottaa yhteyttä minuun. Niin hän ottikin, mutta en oikeastaan tarvinnut hänen apuaan ennen vaihdon aloittamista.

2 Rahoitus Rahoitusta vaihto-opintojani varten sain Aalto-yliopistolta, vesitekniikan kehittämisrahastolta, maa- ja vesitekniikan tuki ry:ltä sekä Rakennusinsinööriliitolta. Lisäksi olin säästänyt matkaa varten jonkin verran rahaa. Erilaisia rahoitusmahdollisuuksia miettiessä kannattaa ensin käydä läpi oman alan järjestöt. Eläminen Valenciassa ja matkustelu eivät ole hirveän kalliita, mutta on silti mukavampi varata kunnon matkabudjetti kuin lähteä kituuttamaan liian tiukalla budjetilla. Vakuutus Erasmus-vaihdon ollessa kyseessä tuli matkaa varten hankkia Eurooppalainen sairausvakuutuskortti. Sen sai tilattua helposti Internetistä eikä se maksanut mitään. Se oikeutti saamaan vaihtokohteessa täysin samat terveyden alan palvelut kuin paikalliset. Itse en tarvinnut noita palveluja kertaakaan, joten en osaa sanoa miten homma käytännössä toimi. Teoriassa sen pitäisi sujua varsin kivuttomasti vain korttia näyttämällä. Otin myös matkavakuutuksen omasta vakuutusyhtiöstäni vaihto-opintojeni ajaksi. Kielikurssi Vaihtoyliopistoni sivuilla oli mahdollisuus ilmoittautua erilaisille elo-syyskuussa järjestettäville kielikursseille, joiden pituus vaihteli neljästä kahteen viikkoon. Kielikurssit eivät ole ilmaisia, joten kannattaa varata rahaa myös niitä varten. Itse valitsin kahden viikon kielikurssin (reilut 200 euroa), sillä se sopi parhaiten aikatauluuni. Kielikurssi alkoi ja päättyi 2.9. Kurssi järjestettiin Gandian kampuksella, joka on tunnin junamatkan päässä Valenciasta meren rannalla. Asuimme 3-6 hengen huoneistoissa hotelleissa, joissa oli uima-allas! Kurssin aikana tulin siihen tulokseen, että oli paras päätös koskaan lähteä sinne! Asuin samassa asunnossa puolalaisen, ranskalaisen ja sveitsiläinen tytön sekä saksalaisen pojan kanssa. Meistä tuli kurssin aikana erittäin hyviä ystäviä ja kutsuimmekin itseämme perheeksi. Kurssilla oli espanjan opiskelua aamupäivisin 5 tuntia päivässä ja tämän jälkeen kaikenlaista Erasmuksille suunnattua ohjelmaa hiekkalinnanrakennuskilpailuista allasbileisiin ja retkeen viinitilalle. Tutustuin kurssin aikana ainakin 60 Erasmukseen ja siitä oli mielettömästi iloa myöhemmin Valenciassa! Lisäksi sain kehitettyä espanjan osaamistani oppitunneilla, jotka sisälsivät paljon keskustelua ja esitelmien pitämistä. Tosin esitelmät olivat helppoja ja lyhyitä ja tunnelma rento, joten niitä ei kannata pelätä! Kaiken muun hyvän lisäksi kielikurssista sai 6 op, mikä oli melkoinen helpotus syksyn muita opintoja ajatellen. Asunnon hankinta Espanjassa on todella vähän opiskelija-asuntoja, joten oikeastaan kaikki vuokraavat asunnon yksityisiltä markkinoilta. Tavallisinta on asua 3-5 hengen kerrostalohuoneistossa. Olin lukenut etukäteen muiden vaihtoraporteista, että asunnon hankinta on helppoa paikan päällä ja tarjontaa riittää, joten en hankkinut asuntoa etukäteen. Elättelin toiveita, että löytäisin kielikurssilta kämppikset joiden kanssa vuokrata yhdessä asunto, mutta kaikilla huonetovereillani oli jo hankittuna asunnot. Lauantai oli kielikurssilla varattu asuntojen etsintään ja silloin oli tarjolla myös kiinteistövälittäjän apua. Olin kuitenkin jo etukäteen sopinut sähköpostilla meneväni katsomaan yhtä lupaavaa asuntoa (monilla oli sovittuna lähemmäs 10 tapaamista), joten en mennyt kiinteistövälittäjän vastaanotolle. Asunnossa asui espanjalaisia opiskelijoita, joten se oli tietenkin todella suosittu ja sitä oli käynyt katsomassa 14 Erasmusta ennen minua. En tosin muutenkaan

3 pitänyt asunnosta, joten laskin toivoni mentorini varaan. Olin sopinut tapaavani hänet Valenciassa kun olisin nähnyt asunnon, joten hän tuli hakemaan minua autollaan. Ajoimme Blasco Ibañezille, joka on pitkä ja iso katu lähellä yliopistoa ja täynnä vuokrailmoituksia ja vuokrattavia asuntoja. Olimme keräilemässä numeroita valotolpista, kun paikalle ajoi poika polkupyörällä ja kysyi etsinkö asuntoa. Heillä oli yksi huone vapaana viereisessä talossa ja lähdimme katsomaan sitä. Huone oli pieni, mutta asunto melko kodikas ja hyvällä paikalla, joten päätin vuokrata sen. Vuokra oli noin 200 euroa kuussa sisältäen veden, sähkön ja Internetin, todella halpa siis! Toiset maksoivat vuokraa uudemmista asunnoista jopa 350 euroa, mutta mielestäni on viisainta asua pienemmässä ja vähän vanhemmassa ja säästää rahaa. Asuin italialaisen, marokkolaisen ja argentiinalaisen pojan kanssa, jotka olivat kaikki asuneet Valenciassa vähintään 3 vuotta, olivat todella mukavia ja puhuivat espanjaa, mikä oli todella suuri etu! Puhuimme keskenämme espanjaa, joten sain pakostakin harjoitusta aina kotona ollessani. Monet asuivat muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa, jolloin he puhuivat kotonaan englantia. Suosittelen etsimään asuntoa Blasco Ibañezin varrelta, esimerkiksi läheltä Amistadin metroasemaa. Siitä on 15 min kävelymatka yliopistolle, reilu 20 minuutin kävely rannalle ja lisäksi se on lähellä itse Blasco Ibañezia, joka on todella mukava katu kuppiloineen ja baareineen, joissa myös järjestetään paljon Erasmus-bileitä. Toinen suosittu alue on Benimaclet, josta on tosin kuljettava yliopistolle pyörällä tai metrolla. Opinnot 5.9. oli viimeinen päivä ilmoittautua kouluun, joten suunnistin silloin kampukselle. Minulla ei ollut mitään tietoa missä ilmoittautuminen tapahtuu, mutta sattuman kautta törmäsin kampuksella Gandiassa tapaamiini tuttuihin, joista yksi opiskeli samaa kuin minä. Hän tiesi, että meidän täytyi mennä oman alamme rakennukseen. Hetken etsiskeltyämme ja tutkittuamme kampuksen karttaa löysimme oikean rakennuksen ja huoneen. Jonotin lähemmäs tunnin ennen kuin pääsin ilmoittautumaan. Ilmoittautumisen yhteydessä sain info-paketin, joka oli tosin sama mikä löytyy yliopiston Internet-sivuilta. Lisäksi sain tiedon seuraavalla viikolla järjestettävästä infotilaisuudesta. Infotilaisuus oli todella hyödyllinen ja tyhjentävä! Kaikki asiat käytiin läpi englanniksi ja espanjaksi ja meille kerrottiin miten voimme ilmoittautua kursseille, milloin se pitää tehdä, milloin ne alkavat jne. Kursseille oli aikaa ilmoittautua 1,5 viikkoa. Tarkoitus oli, että voisimme viikon ajan käydä eri kurssien luennoilla ja valita mieleisemme lukujärjestykseen. Itse valitsin 9 kurssia, joissa kävin katsomassa ensimmäisen luennon ja näistä valikoitui lopulliseen lukujärjestykseeni 5 kurssia: - Art and design in civil engineering o 3,6 op, kurssi luennoitiin englanniksi, kerran viikossa 3 tuntia, ei tenttiä, vain muutama harjoitustyö - Ingenieria fluvial (jokitekniikka) o 3,6 op, kurssi luennoitiin espanjaksi, kerran viikossa 2 tuntia, pakolliset läsnäolot, sisälsi kahdet harjoitukset sekä 2 välikoetta - Trafico maritimo y operacion portuaria (meriliikenne ja satamasuunnittelu) o 3,6 op, kurssi luennoitiin espanjaksi, kerran viikossa 3 tuntia, lopussa tentti, ei harjoituksia eikä pakollisia läsnäoloja - Geotecnia de la obras hidraulicas (vesirakenteiden geotekniikka)

4 o 3,6 op, kurssi luennoitiin espanjaksi, kerran viikossa 2 tuntia, pakolliset läsnäolot, ei harjoituksia eikä tenttiä - Obras y aprovechamientos hidraulicos (vesirakenteet) o 4,5 op, kurssi luennoitiin espanjaksi, 2 kertaa viikossa 2 tuntia, pakollinen harjoitus ja tentti Myöhemmin ajatellen olisin voinut valita muutaman kurssin eri tavalla, mutta olen silti ihan tyytyväinen kokonaisuuteeni. Minulla oli koulua maanantaisin 2 tuntia, tiistaisin 3, keskiviikkoisin 4, torstaisin 3 ja perjantaisin 2. Todella rento lukujärjestys siis, mutta opintoja valitessa kannattaa huomioida, että opiskelu espanjaksi on paljon hitaampaa kuin suomeksi tai englanniksi. Silloin kun ehdin ja jaksoin, yritin käydä luentokalvot läpi etukäteen ja kääntää vaikeimmat sanat. Usein kävin kalvot läpi myös jälkikäteen. Opiskelu oli siinä mielessä melko samantapaista kuin Suomessa, että professori luennoi edessä power pointin avustuksella ja opiskelijat kuuntelivat. Erona oli se, että harjoituksia oli todella vähän. Yhdelläkin kurssilla kävimme joka luennolla läpi kasan kaavoja, mutta niitä ei käytetty missään vaiheessa. Kursseja oli tarjolla englanniksi todella vähän, oman alani kursseja oli 2. Muutamat vaihtarit kävivät kaikki kurssit englanniksi, mutta silloin he joutuivat ottamaan kursseja myös muilta osastoilta. Jos espanja sujuu mitenkään, suosittelen ottamaan espanjankielisiä kursseja, sillä kielitaito kehittyy huimasti niiden myötä. Ja lisäksi tentit on yleensä mahdollista kirjoittaa englanniksi ja niissä saa olla sanakirja mukana, joten sen ei pitäisi olla liian vaikeaa. Harrastukset Yliopisto on oikea urheilijan paratiisi! Kampuksella voi harrastaa ilmaiseksi lähes mitä tahansa, siellä on kuntosali, ryhmäliikuntaa, urheilukenttä, tenniskentät, sulkapallokenttä, jalkapallokenttä, squash-kenttä sekä paljon, paljon muuta! Tunneilla voi käydä vapaasti tai niille voi ilmoittautua, kenttiä voi varata tai voi ilmoittautua johonkin koulun joukkueeseen. Itse kävin 2-4 kertaa viikossa ryhmäliikuntatunneilla. Lajeja oli lähes kaikkia mitä voi keksiä itsepuolustuslajeista erilaisiin tanssilajeihin ja kunnonkohotukseen. Monet aamun tunnit olivat vapaita, eli niille ei tarvinnut erillistä ilmoittautumista vaan sai käydä miten sattui ehtimään. Illan tunneille piti ilmoittautua erikseen. Ja ilmoittautua piti käytännössä heti ilmoittautumisen auettua, sillä tunnit olivat jo täynnä minuutin päästä ilmoittautuminen aukeamisesta. Ilmoittauduin 2 kertaa viikossa menevälle latin dance kurssille sekä circuit trainingiin. Tunneilta sai olla pois kerran kuukaudessa, jos oli 2 kertaa poissa niin paikka vapautui jollekin muulle. Matkustelujen myötä poissaoloja kertyi ja totesin mukavammaksi käydä aamun vapailla tunneilla, joissa oli paljon valinnanvaraa. Kampuksen muista palveluista Kampuksella on paljon erilaisia ruokapaikkoja. Koska itselläni oli usein koulua vain pari tuntia päivässä, söin lounaan melkein aina kotona. Valinnanvaraa kuitenkin riittää kampuksella niin hinnan kuin ruoankin suhteen, mutta Suomen hinta-laatu-suhdetta on turha odottaa. Maukkaan salaatin saa kuitenkin yhdestä ravintolasta alle kolmella eurolla ja kunnon ateria taisi maksaa 5 euroa.

5 Kampukselta löytyvät ainakin kirjakauppa, kampaamo, lahjatavarapuoti, matkatoimisto, autokoulu, pankki sekä valokuvaamo. Terveydenhuollosta kampuksella en osaa valitettavasti sanoa mitään, sillä en itse tarvinnut sitä. Tulostaminen ja kopiointi maksavat kampuksella. Tulostimiin myydään kortteja, joihin voi ladata rahaa. Tietokoneelta merkitään mihin tulostimeen materiaali halutaan tulostaa ja tämän jälkeen mennään tulostimen luokse, syötetään ladattu kortti sisään, valitaan oma käyttäjätunnus ja tulostetaan lähetetyt materiaalit. Yksi sivu taisi maksaa 5 senttiä, en ole varma muistanko aivan oikein mutta jotain sitä luokkaa. Liikkuminen Valenciassa Kokonsa puolesta Valencia on todella näppärä, sillä kaikkialle pääsee kävelemällä jos vain jaksaa kävellä. Julkinen liikenne on myös todella toimiva! Metroverkko kattaa lähes kaikki tärkeimmät alueet ja muilla alueilla kulkevat bussit. Bussit kulkevat jopa useammin kuin metrot, sillä asuntoni edessä sijaitsevalta bussipysäkiltä meni busseja keskustaan 5 minuutin välein. Lisäksi Valenciasta löytyy raitiovaunuja, joita en juurikaan käyttänyt, sillä ne ovat todella hitaita. Bussia ja metroa varten voi hankkia yhteisen kortin joko metroasemilta tai kioskeista. Kortin nimi on bonometro ja siihen ladataan matkoja. Metro- ja bussimatkat ovat siis kaikki samanhintaisia, n. 70 senttiä/matka ja korttia näyttämällä siitä käytetään yksi matka ja laite kertoo montako matkaa on jäljellä. Tosin metroverkko on jaettu alueisiin ja jos matkustaa useilla alueilla, tarvitsee eri lipun. Käytännössä eri lippua ei kuitenkaan tarvitse muuhun kuin matkaan lentokentälle. Korttiin voi ladata lisää matkoja metroasemilta löytyvistä automaateista. Julkisen liikenteen lisäksi Valenciassa ovat ahkerassa käytössä kaupunkipyörät eli Valenbicit. Niihin voi tilata kortin Internetistä tai ostaa kioskista. Vuoden kortti maksaa 17 euroa. Pyörätiet ovat Valenciassa hyvät ja pyöräasemia on tiheään. Tosin, kuten eräs kaverini sanoi, Valenbicit toimivat niin kauan kuin niitä ei yritä itse käyttää. Usein voi käydä niin, että et löydä vapaata pyörää tai sitten et löydä paikkaa pyörällesi. Voisin kertoa monia tarinoita kavereistani, jotka ovat loppujen lopuksi joutuneet jättämään pyöränsä kauemmaksi määränpäästään kuin mistä lähtivät sinne. Valencia Tulin vaihtoni aikana siihen tulokseen, että Valencia oli paras kaupunki lähteä vaihtoon. Se oli sopivan kokoinen, sieltä löytyi tarpeeksi nähtävää ja se oli ihanan vihreä. Monien vähänkin isompien katujen keskelle oli rakennettu puistomaiset kävelytiet ja lisäksi puistoja oli joka nurkassa. Lisäksi siellä sai oikeasti harjoitella espanjaa, sillä paikalliset puhuivat todella huonosti englantia. Ilmasto Ilmasto Valenciassa on loistava, yli 300 aurinkoista päivää vuodessa! Säät olivat lokakuun puoliväliin asti niin lämpimät, että rannalle saattoi mennä ottamaan aurinkoa. Ja ranta oli todella pitkä, leveä ja hienohiekkainen! Joulukuussakin oli muutamana päivänä niin lämmin, että tarkeni lyhythihaisella paidalla. Talvitakkia en itse tarvinnut Valenciassa ollenkaan, vaikka paikalliset niitä käyttivätkin suhteellisen ahkerasti. Kylmiä ja sateisiakin viikkoja mahtui syksyyn muutama ja etenkin sisällä alkoi marraskuun puolivälin tienoilla olla melko viileää. Useimmissa asunnoissa ei ole lämmitystä, sillä sähkö on todella kallista. Onneksi

6 oma makuuhuoneeni oli pieni, joten ostin sinne pienen patterin 20 eurolla ja sillä sai hetkessä huoneeni lämpimäksi. Se koitui todellakin pelastuksekseni, sillä en olisi mitenkään pystynyt asumaan koko ajan samassa lämpötilassa kuin mitä muu asunto oli. Ruoka ja juoma Hintataso on Valenciassa etenkin ruokien ja juomien suhteen selvästi edullisempi kuin Suomessa. Viinipullon sai kaupasta 1,5 eurolla ja muutenkin ruokaostoksia tehdessä yllätyin aina loppulaskun pienuudesta. Ulkona syöminen, ja etenkin juominen, on todella halpaa kun tietää oikeat paikat. Blasco Ibañez on täynnä erilaisia kuppiloita, joissa voi juoda ja syödä tapaksia. Tosin Valenciassa ei ole kunnon tapas-kulttuuria verrattuna esimerkiksi Andaluciaan. Maanantaisin oli Erasmuksille tarjolla paellaa eurolla eräässä baarissa ja toisessa sai 3 kaljaa eurolla. Yleisesti ottaen kaljatuoppi tai sangria maksoi 1-2 euroa. Yksi lempipaikoistani Valenciassa oli 100 montaditos. Siellä oli valittavana 100 erilaista 1-2 euron hintaista pientä täytettyä patonkia. Lisäksi puolen litran tuoppi kaljaa maksoi euron ja vastaava määrä sangriaa 2 euroa. Nähtävyydet Valenciassa riittää juuri sopivasti näytettävää, kun tuttavat tulevat kyläilemään Suomesta. Yksi ehdottomista kohokohdista on Ciudad de Las Artes y Ciencias, eli taiteen ja tieteen kaupunki. Se on osa Valenciaa, johon on rakennettu uskomattoman isoja, hienoja ja moderneja rakennuksia, joissa on elokuvateatteri, messukeskus, oceanografic (eräänlainen akvaario), tiedekeskus ym. Alue on itsessään jo näkemisen arvoinen, vaikkei menisi minnekään sisälle, se on kuin toisesta maailmasta! Toinen vaikuttava nähtävyys on Turia, joka on vanha joenuoma joka kuivattiin ja siihen rakennettiin puisto. Joenuoma kiertää lähes koko Valencian keskustan ja siellä on erilaisia suihkulähteitä ja istutuksia. Se on loistava paikka piknikille tai lenkkeilyyn! Valencian vanha kaupunki on todella kaunis pienine kujineen, vanhoine rakennuksineen ja kirkkoineen. Se on ehdottomasti kiertämisen arvoinen ja sieltä löytyy myös hyviä ravintoloita. Bioparc on eläintarha, joka poikkeaa kuitenkin muista eläintarhoista siinä, että siitä on yritetty tehdä mahdollisimman luonnonmukainen. Eläinten aitaukset on erotettu toisistaan luonnonmuodostelmin ja muutenkin aitauksia rajaavat puut, kalliot ja vesiaiheet. Tunnelma eläintarhassa on todella mahtava, sillä esimerkiksi savanni-osiossa näyttää siltä kuin lähes kaikki eläimet olisivat samassa aitauksessa. Lisäksi jokaista aitausta pääsee katsomaan eri kulmista. Itse kävin Bioparcissa 4 kertaa, enkä siltikään kyllästynyt siihen. Lisäksi ranta on tietenkin oma nähtävyytensä! Kulttuuri Espanjalaisen kulttuurin voisi tiivistää kahteen sanaan: mañana mañana (eli huomenna huomenna). He eivät stressaa aikatauluista ja lähes kaikki tapahtuu hieman myöhässä. Tämä tuli tietenkin ilmi jo heti hyväksymispäätöstä odotellessa. Lisäksi kaupoissa myyjä saattaa kaikessa rauhassa jutella ensin asiansa

7 loppuun toisen myyjän kanssa ennen kuin kääntyy sinun puoleesi. Kiireettömyys paistaa myös kaduilla, missä ihmiset saattavat pienissä puistoissa istua penkeillä ja si la kahvia kaikessa rauhassa ennen töihin menoa tai nauttia tuopillista siestan aikaan monissa kuppiloissa. Toisaalta tällainen kiireettömyys ja rentous olivat ihanaa vaihtelua Suomen kiireelle ja stressille. Kulttuurissa rakastin eniten sitä, että ihmiset kerääntyivät yhdessä iltaisin baareihin si emaan jotain ja syömään. Monet paikalliset kokoontuivat koko perheen voimin ja monet vaihtarit omissa porukoissaan. Lisäksi Espanjassa vallitsee todella avoin meininki, kaikki voivat jutella toistensa kanssa ja tunnelma on yleensä todella iloinen ja kovaääninen. Jonkun tietolähteen mukaan Valenciassa on yhteensä yli 3000 vaihtaria ja he tietenkin tuovat oman osansa kulttuuriin. Tunnelma on varsinkin Blasco Ibanezin kuppiloissa erittäin kansainvälinen, mikä oli mielestäni vain mukavaa. Jos paikallista tunnelmaa halusi löytää, niin ei tarvinnut kuin koukata jollekin sivukatujen kuppiloista. Matkustelu Erasmuksille järjestetään paljon erilaisia matkoja Erasmus-järjestöjen puolesta. Jotkut järjestöt eivät ole kovin luotettavia, mutta voisin suositella ainakin kahta: Happy Erasmus sekä ESN. Happy Erasmus on enemmän yliopiston järjestö ja ESN teknillisen korkeakoulun, mutta molempien järjestämille retkille voi osallistua vapaasti. Ne järjestävät pidempiä retkiä ainakin Ibizalle, Madridiin ja sen ympäristöön, Barcelonaan ja sen ympäristöön sekä Andaluciaan sekä päiväretkiä Albufeiran kansallispuistoon, Oceanograficiin ja Bioparciin, joihin saa halvemmat liput järjestön kanssa. Itse osallistuin Happy Erasmuksen retkille Ibizalle ja Andaluciaan. Retkien ohjelmasta voin sanoa sen verran, että iltojen baarireissut oli järjestetty, muttei paljon muuta. Retkiohjelmassa oli tosin ehdotuksia mitä tehdä ja missä käydä, mutta kaikki oli omalla vastuulla. Kannattaa laskeskella tuleeko matkustaminen omin nokkinensa halvemmaksi vai järjestön kautta. Ainakin Ibiza oli halvempi järjestön kanssa ja suosittelen todellakin käymään siellä, vaikkei armoton biletys kiinnostaisikaan, sillä saari on todella kaunis ja siellä on upeita kirkkaita ja turkooseja rantoja! Andaluciassa suosittelen myös ehdottomasti käymään! Monet tekivät sinne pidemmät reissut omin päin, mutta jos ei jaksa ajaa ja haluaa vain nauttia hyvästä seurasta, kannattaa lähteä kavereiden kanssa järjestetylle matkalle. Nähtäviä kaupunkeja Andaluciassa ovat ainakin Granada ja Sevilla, matkallani pysähdyimme myös Jaenissa ja Cordobassa. Ja tapakset ovat Andaluciassa aivan oma lukunsa, ne ovat uskomattoman hyviä! Granadassa on tapana, että oluttuopin kanssa (1,7 euroa) tarjoillaan aina myös joku tapas, joka vaihtuu joka kerta. Omatoimimatkalla kävin 5 kaverini kanssa Torlassa pienessä kylässä Pyreneitten juurella. Vuokrasimme talon, jonka löysin Internetistä owners directin kautta. Se oli ihana 3 kerroksinen ja täysin remontoitu kivitalo, jossa oli takka ja kaikki nykyajan mukavuudet. Vietimme 3 päivää tehden kävelylenkkejä läheisessä Ordesan kansallispuitossa ja maisemat olivat kertakaikkisen mahtavia! Olimme reissussa marraskuun puolivälin aikoihin, jolloin kansallispuistossa ei ollut paljon muita ihmisiä. Kaiken muun hyvän lisäksi reissu oli todella halpa. Yhteensä se maksoi n. 130 euroa per pää kolmelta kokonaiselta päivältä sisältäen kaiken, eli auton vuokran, bensat, talon vuokran ja ruoan. Suosittelen ehdottomasti lähtemään Pyreneille jos vuorimaisemat ja rentoutuminen luonnon keskellä kiinnostavat! Lyhyempiä reissuja tein Barcelonaan ja Alicanteen, joista varsinkin Barcelona on todella näkemisen arvoinen kaupunki!

8 Lopuksi Suosittelen ehdottomasti lähtemään vaihtoon jos se kiinnostaa vähääkään! Ei kannata pelätä kielimuuria, sillä törmäsin moniin, joilta englanti tai espanja eivät oikein sujuneet, mutta se ei menoa haitannut ja kielitaito karttui ajan myötä. Muutamat vaihtarikaverini eivät olleet opiskelleet espanjaa ollenkaan ennen kielikurssia, mutta se lähti sujumaan heiltä yllättävän helposti. Jos haluaa saada kavereita helposti ja varmasti, kannattaa lähteä kielikurssille! Muuten kannattaa etsiä asunto, jossa on muitakin vaihtareita jotka eivät tunne juuri ketään. Heidän kanssaan on helppo tutustua ja aloittaa elämä Valenciassa. Elämä vieraassa maassa ja kulttuurissa vieraiden ihmisten keskellä on todella avartavaa. Itseltäni poistuivat kokonaan estot englannin puhumiseen ja asioimiseen vieraalla kielellä. Espanjaa pystyn vaihdon jälkeen puhumaan kunhan lauserakenteet ovat melko yksinkertaisia. Tunnen muuttuneeni ihmisenä paljon avoimemmaksi ja ennakkoluulottomammaksi vieraita ihmisiä ja kulttuureja kohtaan. Lisäksi olen saanut paljon itsevarmuutta, sillä epäilin etukäteen miten selviydyn yksin vieraassa maassa ja saanko edes kavereita, mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin! Vaihdon jälkeen minulle jäi monta kaveria ja muutama parempi ystävä, joiden kanssa tulen toivottavasti näkemään ja pitämään yhteyttä tulevaisuudessakin!

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Vaihtoyliopisto: Universidad Politécnica de Valencia (UPV), Escuela Técnica Superior de Ingenieros de Caminos, Canales y Puertos

Vaihtoyliopisto: Universidad Politécnica de Valencia (UPV), Escuela Técnica Superior de Ingenieros de Caminos, Canales y Puertos Vaihtoraportti kalle.syrjalainen@aalto.fi Vaihtoyliopisto: Universidad Politécnica de Valencia (UPV), Escuela Técnica Superior de Ingenieros de Caminos, Canales y Puertos Kotiyliopisto: Aalto-yliposton

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Valencia Espanja ITACA-instituutti. Juhani Lahdenperä HYV7SN

Valencia Espanja ITACA-instituutti. Juhani Lahdenperä HYV7SN Valencia Espanja ITACA-instituutti Harjoitteluvaihdon suunnittelu alkoi syksyllä 2008 Puerto Ricon lomareissun seurauksena Espanja oli alun alkaen selvä kohdemaana, koska olemme lomailleet vaimoni kanssa

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Valenciassa 2013-2014

Vaihto-opiskelu Valenciassa 2013-2014 Vaihto-opiskelu Valenciassa 2013-2014 Vaihto-ohjelma: ERASMUS Vaihtokohde: Universitat Politécnica de Valencia, Escuela Técnica Superior de Ingenieros Industriales Oma yliopisto: Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena

Lisätiedot

Vaihtoraportti. kalle. aflecht ät aalto.fi. Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka, Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu

Vaihtoraportti. kalle. aflecht ät aalto.fi. Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka, Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Vaihtoraportti kalle. aflecht ät aalto.fi Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka, Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Vaihtoyliopisto: Universidad Politécnica de Valencia eli UPV Valencia, Espanja,

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Matkaraportti. Espanja: Valencia UPV 16.03.2014

Matkaraportti. Espanja: Valencia UPV 16.03.2014 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kauppatieteellinen tiedekunta Matkaraportti Espanja: Valencia UPV 16.03.2014 Mats Nyström Kati, kolmas vuosikurssi Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Orientaatioviikko

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta Vaihtoraportti Koulutusohjelma Aallossa: Energia- ja LVI-tekniikka Pääaine: Energiatekniikka Vaihtoyliopisto: Czech Technical University in Prague Vaihdon ajankohta: 10.9.2014 16.1.2015 (syyslukukausi

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa. Elisa & Amanda

Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa. Elisa & Amanda Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa Elisa & Amanda Hello Buztintxuri Suoritin kuuden viikon kansainvälisen työssäoppimisen Hello Buztintxuri nimisessä päiväkodissa. Työmatka kesti noin

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Yleistä

Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Yleistä Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Kemian tekniikan koulutusohjelma/life Science Technologies Vaihtoyliopisto: Instituto Superior Técnico Vaihto-ohjelma: Erasmus Vaihtoaika: 9/2015-2/2016

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI. Czech Technical University in Prague. Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering. Vaihto-ohjelma: Erasmus

VAIHTORAPORTTI. Czech Technical University in Prague. Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering. Vaihto-ohjelma: Erasmus VAIHTORAPORTTI Czech Technical University in Prague Faculty of Nuclear Sciences and Physical Engineering Vaihto-ohjelma: Erasmus Ajankohta: 12.09.2013-5.2.2014 Yleiskuvaus Praha on kaupunkina erittäin

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Vaihtoyliopisto: Universitat Politécnica de Valencia, Escuela Técnica Superior de Ingeniería Geodésica, Cartográfica y Topográfica

Vaihtoyliopisto: Universitat Politécnica de Valencia, Escuela Técnica Superior de Ingeniería Geodésica, Cartográfica y Topográfica Vaihtoraportti Vaihtoyliopisto: Universitat Politécnica de Valencia, Escuela Técnica Superior de Ingeniería Geodésica, Cartográfica y Topográfica Kotiyliopisto: Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu,

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

Yleiskuvaus kohteesta (Valencia, Espanja)

Yleiskuvaus kohteesta (Valencia, Espanja) Vaihtoraportti; Erasmus-vaihto Universitat Politècnica de València (UPV) 1.2.2016 roger.gottleben@aalto.fi Raportin saa julkaista. Saa ottaa yhteyttä. Yleiskuvaus kohteesta (Valencia, Espanja) Valencia

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km. Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka

Lisätiedot

Kari Kammonen

Kari Kammonen 1 6.8.2012 MATKARAPORTTI KEVÄT 2012 Kari Kammonen 2 Sisällysluettelo 1.Miksi Linköping kannattaa valita vaihto-oppilas paikaksi?...3 2.Alkuvalmistelut, kun opiskelupaikka on varmistunut...3 3.Opintojen

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Fuengirolassa Petra Mustapää ja Anna Niemimäki HRC10A

Työssäoppimassa Fuengirolassa Petra Mustapää ja Anna Niemimäki HRC10A Työssäoppimassa Fuengirolassa 12.4-24.5.2013 Petra Mustapää ja Anna Niemimäki HRC10A Fuengirola Fuengirola sijaitsee etelä-espanjassa, noin 30 kilometriä Malagasta lounaaseen. Costa del Solin alueella

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot