Kielellinen selviytyminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kielellinen selviytyminen"

Transkriptio

1 BILBAO

2 Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös päivällinen syödään yleensä välillä, mikä pidentää päivää huomattavasti. Koska päivät ovat pitkiä jää yöunet välillä todella lyhyiksi, tämä taas vaatii pientä totuttelua. Yksi ensimmäinen havainto ja totuteltava asia Bilbaossa oli ihmisten läheisyys. Toisin kuin Suomessa, jossa jokaisella on todella suuri henkilökohtainen tila, ei tätä käsitettä Bilbaossa tiedetä. Ihmiset tulevat todella lähelle puhumaan ja saattavat koskea sinuun todella luonnollisesti ja vain yleisesti keskusteltaessa. Tämä tuntui aluksi todella oudolta ja vähän ahdistavalta mutta siihen pystyi totuttelemaan. Yksiasia joka tuli yllätyksenä minulle oli ihmisten ylpeys olla osa baskimaata. Tätä korostettiin suuresti, mikä näkyi yleisessä katukuvassa ja ihmisten asenteesta itse Espanjaa kohtaan. Myös se miten paljon ihmiset käyttivät Baskin kieltä oli paljon enemmän mitä odotin. Bilbaossa ihmiset nauttivat musiikista ja keskustelusta. Ravintolat, kadut ja baarit olivat todella melusisia ihmisten keskustelusta ja musiikista. Tämä eroaa todella paljon Suomen ravintoloissa missä voit kuulla välineiden kilahtelun, kun taas Bilbaossa jouduit huutamaan välillä jotta ystäväsi kuulivat sinut. Työkulttuuri oli erilainen mitä odotin. Yleisesti oltiin täsmällisiä mutta silti paljon rennompaa kuin Suomessa. Töihin saatettiin välillä tulla myöhässä, mutta työ tahti taas oli todella nopeaa ja tehokasta. Työskentely ja asioiden hoitaminen oli välillä vähän epäselvää ja aikatauluista ei aina pidetty kiinni. Kulttuurierot eivät aiheuttaneet minulle suurta ongelmaa ja kulttuurishokki jäi kokematta. Tämä saattaa myös osin olla suomalaisten kämppäkavereideni ansiosta, koska meillä oli pieni oma suomalainen kommuunimme.

3 Kielellinen selviytyminen Työpaikallani selvisin puhumalla englantia todella hyvin sekä pomoni että työkaverini puhui englantia suhteellisen selvästi ja sujuvasti. Englannilla selviäminen Bilbaossa oli hyvin vaihtelevaa. Mitä todennäköisemmin vanhemman sukupolven edustaja eivät puhuneet englantia. Jos puhuivat se oli todella vähäistä. Toisin taas osa nuorista puhui todella sujuvaa englantia. Yleisesti ruokakaupoissa työntekijät eivät puhuneet englantia, mikä tuotti välillä pientä ongelmaa mutta internetin avulla siitäkin selvittiin. Ravintoloissa taas oli ainakin yksi tarjoilija joka puhui englantia ja ruokalistojakin löytyi monesti englanniksi. Kannattaa kuitenkin opetella tilaamaan ja maksamaan ruuat ja ostokset espanjaksi. Se helpottaa ja nopeuttaa varsinkin kaupoissa käymistä Guggenheim-museo: Art after dark tapahtuma

4 Sinpatron to- paikkana Bilboassa huolehditaan toisista suuresti ja tuntemattomatkin henkilöt tarjoavat ohikulkijalle apua. Joten omasta voinnista huolehdittiin aina työpaikalla. Koneitten huoltaminen ei ollut kovin suurta työpaikallani ja ne saattoivat välillä toimia huonosti ja vaihtelevasti. Myös yleinen siisteys vaihteli suuresti ja välillä asioihin saattoi kompuroida. Mutta työpaikallani ei ollut mitään suuria riskitekijöitä ja kaikki koneet käytiin läpi ja niiden käyttö opastettiin todella hyvin. Sinpatronin työtilat

5 Työpaikka ja työnlaatu Työpaikkani tarjosi todella monipuolisen työtarjonnan. Sain tehdä erilaisia vaatteita kuten takkeja, hameita, mekkoja, housuja jne. Myös mittatilausten tekeminen kuului töihini. Toisin kuin koulussa työpaikallani ei käytetty juuri kaavoja vaatteiden tekemiseen mikä oli hyvin mielenkiintoista. Sain itse päättä käytinkö kaavoja vai en. Sain siis aivan uutta tietoa mitä en olisi luultavasti itse heti uskaltanut kokeilla Koska jokainen tuote oli ainutlaatuinen sain kokeilla montaa erilaista tekniikkaa ja enkä ikinä tehnyt samanlaista työtä kaksi kertaa Ilmapiiri oli hyvin rento ja ystävällinen ja sain aina apua helposti kun kysyin sitä. Minusta tulikin hyviä ystäviä toisen harjoittelijan kanssa ja tutustuin myös hänen ystäviinsä. Työnlaatu oli todella hyvää ja eikä poikennut suuresti suomalaisesta työnlaadusta Kaikki tuotteet olivat viimeisteltyjä ja tuotteen ulkonäköön kiinnitettiin huomiota. Työjäljen oli oltava siistiä. Esimerkiksi tikkausten, saumojen ja taskujen oli oltava siistin näköisiä. Työnantajani työskentely oli suurimmalta osalta kokeilua ja epäonnistumisen kautta voittoontekemistä. Monesti tein asioita moneen kertaan koska lopputulos ei aina vastannut oletusta. Myös oma tietoaitoni tuli täten koetukselle ja opin myös soveltamaan sitä uudella tavalla

6 Vinkkejä Bilbao on hieno kaupunki ja siellä on paljon nähtävää ja koettavaa. Liikkuminen on helppoa metrolla ja bussilla, koska voit hankkia itsellesi Barik-kortin, joka kelpaa, juniin, busseihin sekä metroon. Kaikki julkiset liikkumisyhteydet ovat huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Ruokakauppoja on todella paljon ja ravintolassakaan syöminen ei tule kauhean kalliiksi. Hinta taso ruuassa on vähän halvempaa kuin Suomessa mutta todella isoja annoksia ja hyvää. Ainoa huomioitava asia on ettei kaupat ole auki sunnuntaisin, mikä aiheutti pientä hämmennystä aluksi. Bilbaon lähellä on myös paljon nähtävää, joten matkustelu kannattaa. Tämäkään ei ole kauhean kallista ja bussiyhteydet ovat todella hyvät Asioita joita kannattaa kokeilla: Jokaiseen Bilbaoon menevän tulee kokeilla pintxos- nimisiä pieniä annoksi, joita myyvät jokaiset ravintolat/ baarit. Älä myöskään vältä mereneläviä ne ovat herkullisia. Ihmiset ovat todella ystävällisiä, joten älä pelkää tutustua uusiin ihmisiin. Koko reissu oli aivan mahtava kokemus. Näin paljon uutta ja opin aivan uusia asioita Espanjasta ja Bilbaosta. En vaihtaisi kokemusta mihinkään, mutta niille henkilöille jotka ovat harkinneet työssäoppimista ulkomaille tulee heidän kyetä sietämään epävarmoja tilanteita ja stressiä hyvin. Vaikka asiat eivät aina ole täysin varmoja, huomasin niiden selviävän ajallaan. Ella Puoliväli, Vaatetus 14

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014

Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014 Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014 Kielet, joita tarvitset Norjalaiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä Tromsassa ovat puhuneet enimmäkseen

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ. Mikko Hökkä TTE4SN5Z

HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ. Mikko Hökkä TTE4SN5Z HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ Mikko Hökkä TTE4SN5Z HARJOITTELUN SUUNNITTELU Aloin suunnitella vaihtoharjoittelua jo tammikuussa 2008, kun sain tiedon harjoittelusta omalta opettajaltani.

Lisätiedot

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa.

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa. Matkaraportti Heti kun koulun infotilaisuudessa sain tietää, että on mahdollista päästä ulkomaanvaihtojaksolle, aloin miettimään asiaa. Vaikka olinkin vasta miettimisvaiheessa, tiesin saman tien mihin

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011. Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus

Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011. Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011 Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus Työssäoppimisjaksoni Saksassa Farbglashütte Lauschassa kesti kahdeksan viikkoa. Farbglashütte Lauscha on lasitehdas,

Lisätiedot

MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja

MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja 1 MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja Taru Markkula ja Janina Leino Aurinkorantojen Fuegirola tai Fuge, kuten paikalliset suomalaiset sitä kutsuvat, on todella viihtyisä paikka.

Lisätiedot

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

MPS Cross-Company Mentoring. Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo

MPS Cross-Company Mentoring. Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo MPS Cross-Company Mentoring Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo MPS Cross-Company Mentoring Mitä: Mentorointi perustuu kahden tasa-arvoisen ihmisen luottamukselliseen vuorovaikutukseen,

Lisätiedot

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Gnesta, Ruotsi Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014 Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Lähdin suoritamaan työssäoppimistani maaseudun rauhaan Ruotsin Gnestaan. Gnesta on noin 10 000 asukkaan

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Sisustustyö Villaverde kevät 2015

Sisustustyö Villaverde kevät 2015 Sisustustyö Villaverde kevät 2015 Nea Vihikainen 7.2-9.3.2015 Solamente Työharjoittelupaikkani oli Solamente sisustus- ja huonekaluliike. Työtehtävinäni oli tehdä erilaisia sisustuksia sekä somistuksia.

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Työssäoppiminen Espanjassa

Työssäoppiminen Espanjassa Työssäoppiminen Espanjassa Pärjääkö Andalusiassa englannilla? Olin työssäoppimassa pienessä kylässä Espanjan aurinkorannikolla. Kylän nimi on La Cala De Mijas. Alue on turistien suosiossa kauniin rantansa

Lisätiedot

TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015

TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 Viikko 1 Matkantekomme alkoi 9.3 noin kello 8, kun lähdimme junalla Ylivieskasta kohti Helsinkiä. Junamatka sujui hyvin pienessä jännityksessä siitä, että miten

Lisätiedot

Työssäoppimassa Fuengirolassa Petra Mustapää ja Anna Niemimäki HRC10A

Työssäoppimassa Fuengirolassa Petra Mustapää ja Anna Niemimäki HRC10A Työssäoppimassa Fuengirolassa 12.4-24.5.2013 Petra Mustapää ja Anna Niemimäki HRC10A Fuengirola Fuengirola sijaitsee etelä-espanjassa, noin 30 kilometriä Malagasta lounaaseen. Costa del Solin alueella

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa

Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla, Costa del Solin eli Aurinkorannikon

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

LIITE 1. Hyvä Asiakkaamme!

LIITE 1. Hyvä Asiakkaamme! Hyvä Asiakkaamme! LIITE 1 Mielipiteenne on meille tärkeä. Kertokaa meille, mitä mieltä olette palvelustamme ja ravintolastamme. Vastausten perusteella haluamme kehittää ja parantaa toimintaamme. Lomakkeen

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

(www.r-hotel34.com) Oppimispäiväkirja. Nimi: Petra PERÄKYLÄ. Kohdemaa: Ranska. Työharjoittelupaikka: Aéroport Hotel, Montpellier

(www.r-hotel34.com) Oppimispäiväkirja. Nimi: Petra PERÄKYLÄ. Kohdemaa: Ranska. Työharjoittelupaikka: Aéroport Hotel, Montpellier (www.r-hotel34.com) Oppimispäiväkirja Nimi: Petra PERÄKYLÄ Kohdemaa: Ranska Työharjoittelupaikka: Aéroport Hotel, Montpellier Työharjoitteluajankohta: 13.2-13.4.2012 Sisältö Henkilökohtaiset oppimis- ja

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Hyvän palvelun muotoilutoimisto. Copyright Diagonal Mental Structure Oy. All rights reserved.

Hyvän palvelun muotoilutoimisto. Copyright Diagonal Mental Structure Oy. All rights reserved. Hyvän palvelun muotoilutoimisto 1 TEKES LIIKKUMINEN PALVELUINA 27.5.2014 Käyttäjäprofiilit palveluiden luomisen pohjana Case: Helsingin risteilymatkustajien profilointiprojekti Mikko Koivisto, johtava

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Matkakertomus. Samuli Satopää Työssäoppimassa Ranskassa 3 viikkoa

Matkakertomus. Samuli Satopää Työssäoppimassa Ranskassa 3 viikkoa Matkakertomus Samuli Satopää Työssäoppimassa Ranskassa 3 viikkoa Olen kolmannen vuoden datanomi opiskelija. Olin työssäoppimassa Ranskassa 3 viikkoa 3.4. 23.4.2016. Suoritin viimeisen työssäoppimisjakson

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08.

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08. Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 Ikä: 15-24 ruokailuolosuhteita saanti kiinotuin lehtijutuin luin asiansa suurempia kalansaanti varusteita kooo kaloja

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3. TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.2008 Olimme työssäoppimassa Prahassa, jota kutsutaan kaikkien kaupunkien

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016

Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Matkaraportti Bilbaosta 14.3-30.4.2016 Opiskelija: Ksenia Miettinen, HRC15163 (Hotelli-,ravintola- ja cateringala) Harjoittelupaikka: Ravintola Yandiola, Bilbao (Baskimaa, Espanja) P.S. Hyvää lukija! Yritä

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan.

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan. KESKUSTELUJA Alla on yksi keskustelutilanne. Kaveri puhuu sinulle keskustelun toisen osan. Sinun puheenvuorosi kuvattu dialogiin tähdillä (esim. Puhuja : ********). Vastaa puheenvuoroihin. Näet vastausajan

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Englannissa

Työssäoppimisjakso Englannissa Työssäoppimisjakso Englannissa 12.1.2015 2.4.2015 Eero Kumanto mallinrakennus, Ikata Kohdemaan kieli Koulussa opitulla englannin kielellä pärjää mainiosti Englannissa. Englantilaisilla on omat murteet

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

Näyte. PS-kustannus, ina Majaniemi, Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen

Näyte. PS-kustannus, ina Majaniemi, Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen uteliaisuus Kyseletkö paljon? Oletko monessa jutussa mukana? Hankitko aina lisätietoa asioista? Vahvuutesi on UTELIAISUUS Haluat nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Kyllästyt nopeasti, jos et pääse ottamaan

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Sisällysluettelo Sivu Tulosten yhteenveto 1 Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 2 Kohteen tulos diagrammina 3 Kohde 2: linja 8 4 Kohteen tulos

Lisätiedot

Answer date Question Answer

Answer date Question Answer Text Question Report Cross tabulate by month Time period: 01.01.2002-31.08.2012 01 / 2003 04.01.2003 Things that could be developed in accommodation and catering services: hieman epäsiistit paikat! 03

Lisätiedot

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?

Lisätiedot

hienoa saisi kalustoa naapurilta saloista annokset asennetta lehtijutuin saaliin seisova reissun saalis ilma jdy jkbjh kiva niinkuin isompi dhg

hienoa saisi kalustoa naapurilta saloista annokset asennetta lehtijutuin saaliin seisova reissun saalis ilma jdy jkbjh kiva niinkuin isompi dhg Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi vastauskielellä Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 Suomi retken vio arvostella asiansa ruokia tuotteita paremmiksi hienoa saisi saloista kalustoa naapurilta annokset

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

saalis ilma hieno ruoka Text Question Report Cross tabulate by language Finnish paremmiksi kavereilta ruuat maidottomia paremmat suolaa Answer date

saalis ilma hieno ruoka Text Question Report Cross tabulate by language Finnish paremmiksi kavereilta ruuat maidottomia paremmat suolaa Answer date Text Question Report Cross tabulate by language Time period: 01.01.2002-31.08.2012 Finnish keli loistava suurempia asenne lajitella asiansa monipuolisempi pesupaikka kylmiin oppaat seisova arvostella huomasin

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Gran Canarialla

Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Espanjassa Säde Liikala Kaisu Ottavainen Sini Sailas 9.11. 18.12.2013 Playa Del Ingles, Espanja MAMEKAM 5 hankkeen rahoituksella Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Gran

Lisätiedot

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008 Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen Saamelaisalueen koulutuskeskus Aluksi Halusin alkaa tekemään laavua, koska sen tekemään oppiminen on hyödyllistä

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Työelämäjakso Saksan Klevessä

Työelämäjakso Saksan Klevessä Työelämäjakso Saksan Klevessä Yhteenveto Ulkomailla tapahtuvan työelämäjakson tarkoituksena itselläni oli kartuttaa ammattitaitoani autotekniikan opettajana, tutustua toisen maan opetusjärjestelmään ja

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Ulkomaantyössäoppimisjakso Kiinassa. Aku Rasmus Oulaisten ammattiopisto liiketalouden yksikkö. 2 4. 5. 2 0 1 6

Ulkomaantyössäoppimisjakso Kiinassa. Aku Rasmus Oulaisten ammattiopisto liiketalouden yksikkö. 2 4. 5. 2 0 1 6 Ulkomaantyössäoppimisjakso Kiinassa Aku Rasmus Oulaisten ammattiopisto liiketalouden yksikkö. 2 4. 5. 2 0 1 6 1 Sisällysluettelo Johdanto s. 2 Viikkokohtainen työssäoppimisraportti s. 3-9 Vapaa-aika s.

Lisätiedot