Kunnanhallitus Perusturvan toimialan vakanssimuutokset ja - järjestelyt / /2014. Kunnanhallitus 98

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus 98 17.03.2014. Perusturvan toimialan vakanssimuutokset ja - järjestelyt 2014 21/01.01.00/2014. Kunnanhallitus 98"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Perusturvan toimialan vakanssimuutokset ja - järjestelyt / /2014 Kunnanhallitus 98 Perusturvan toimialan vuoden 2014 talousarvioon sisältyy useita talouden sopeuttamiseen tähtääviä rakenteellisia ja johtamisjärjestelyihin liittyviä muutoksia. Osa ko. muutoksista edellyttää kunnanhallituksen toimivaltaan kuuluvia ratkaisuja. Kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallituksella on toimivalta viran perustamisessa ja lakkauttamisessa sekä virkasuhteen muuttamisessa työsuhteeksi. Jäljempänä esitettävät perusturvan vakanssijärjestelyt vähentävät vuositasolla kustannuksia euroa. Ikäihmisten palveluiden johtamisjärjestelyistä johtuvat vakanssimuutokset Vuoden 2014 talousarvioon sisältyy ikäihmisten palveluiden tulosalueen osalta eräänä rakenteellisena muutoksena ja talouden sopeuttamistoimenpiteenä johtamisjärjestelyiden muutos, jonka johdosta esimiesten määrä vähenee kahdella. Muutosten toteuttaminen edellyttää mm. nimikemuutoksia. Johtamisjärjestelyiden seurauksena kustannukset alenevat euroa vuodessa. Sairaalan organisaatiota madalletaan vähentämällä esimiesten määrä kolmesta kahteen. Nykyisin sairaalassa on toiminut osastonhoitaja sekä kaksi apulaisosastonhoitajaa. Uudessa johtamisjärjestelyssä sairaalassa toimisi vain kaksi esimiestä eli kaksi osastonhoitajaa. Toinen vastaisi akuuttiosastosta ja toinen kuntoutusosastosta. Tämä edellyttää apulaisosastonhoitajan nimikkeen muuttamista osastonhoitajaksi. Toinen nykyisistä sairaalan apulaisosastonhoitajan vakansseista siirrettään palvelutalon vastuuhenkilöksi ja nimike esitetään muutettavaksi osastonhoitajaksi. Vuonna 2013 avoimeksi tullut palvelutalon johtajan vakanssi voidaan näin lakkauttaa. Lehmuskartanossa vakiinnutetaan kahden osastonhoitajan johtamismalli. Aiemmin hoivakodissa toimi kolme esimiestä (osastonhoitaja ja kaksi apulaisosastonhoitajaa). Toinen apulaisosastonhoitajan vakanssi esitetään näin muutettavaksi osastonhoitajaksi ja toinen vakanssi asiantuntijasairaanhoitajan vakanssiksi. Johtamisjärjestelyjen muutokseen liittyy hoitotyön vahvistaminen siten, että kotihoidon päällikön virka esitetään muutettavaksi hoitotyön johtajan viraksi. Näin varmistetaan hoitotyössä niin kotihoidossa kuin ympärivuorokautisissa yksiköissä yhtenäiset hoidolliset linjaukset ja periaatteet. Koska edellä kuvatun uudelleen järjestelyn kohteina olevissa vakansseissa on tällä hetkellä vakituiset työntekijät / viranhaltijat, tulee ko. henkilöt siirtää

2 perustettaviin uusiin vakansseihin. Jokaisen esimiehen kanssa on käyty muutoksesta henkilökohtainen keskustelu, heillä ei ole ollut huomauttamista muutoksiin, vaan he ovat ilmaisseet suostumuksensa uudelleenjärjestelyihin. Kunnallisen viranhaltijalain (304/2003) 24.1 :n mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa. Viranhaltijalle on kuitenkin ennen toiseen virkasuhteeseen siirtämistä varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Vammaispalveluiden rakenteellisen muutoksen edellyttämä vakanssijärjestely Vammaispalveluiden vakanssimuutos liittyy vammaissosiaalityöhön. Muuttamalla vanha kodinhoitajan vakanssi sosiaalityöntekijän vakanssiksi voidaan vahvistaa vammaissosiaalityön asiantuntemusta, turvata palveluiden saatavuus ja vaikuttaa vammaispalveluiden kustannusten hallintaan. Ko. järjestelyn mukaisella kokeilulla on jo saavutettu myönteisiä tuloksia. Muutos tukee vuonna 2011 käynnistynyttä vammaispalveluiden rakenteellista muutosta. Ko. vakanssijärjestelyllä ei ole kustannusvaikutuksia. Pitkäaikaistyöttömien aktivoinnin tehostaminen ja aikuissosiaalityön toimintaedellytysten parantaminen Pitkäaikaistyöttömien aktivoinnin tehostaminen on kuluvana vuonna ja vuosina yksi keskeisistä perusturvan painopistealueista. Työllistämisyksikkö Toimari on kunnan aktivointitoimenpiteitä järjestävä taho. Pajatoiminta on yksi aktivoinnin muoto. Pajatoiminnan vahvistamiseksi esitetään välinehuoltajan vakanssin muuttamista pajaohjaajakksi. Perusturvan tavoitteena on edelleen toimeentulotukikustannusten alentaminen. Kustannukset ovat olleet keskisuurten kuntien kustannusvertailussa noin 20 prosenttia ko. kuntien keskiarvoa korkeammat. Kodinhoitajan vakanssilla oleva henkilö työskentelee jo tällä hetkellä aikuissosiaalityössä etuuskäsittelijän tehtävässä. Ko. vakanssi on näin ollen tarkoituksenmukaista muuttaa etuuskäsittelijän työsopimussuhteiseksi tehtäväksi. Edellä mainittujen vakanssimuutosten vuotuinen henkilöstökustannuksia lisäävä vaikutus on euroa vuodessa. Vakanssimuutoksilla voidaan alentaa toimeentulotukimenoja ja työmarkkinatuen kuntaosuuden kustannuksia. Muut vakanssimuutokset Muissa vakanssimuutoksissa kyse on joko virkojen muuttamisesta työsopimussuhteisiksi tehtäviksi eli toimiksi (6 vakanssia) sekä

3 nimikemuutoksista (2 vakanssia) ja yksi työaikamuodon muutos. Näillä muutoksilla ei ole kustannusvaikutuksia. Kuntalain (365/1995) 44.2 :n mukaisesti ainoastaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Asian valmisteluun ovat asiantuntijoina osallistuneet henkilöstösuunnittelija Ulla Väyrynen ja perusturvan hallintopäällikkö Kati Kupiainen. Valmistelija: perusturvajohtaja Liisa Ståhle Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää: 1 perustaa seuraavat vakanssit 1.1. Hoivakoti Lehmuskartano lukien osastonhoitajan virka, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta:03hoi020, taso 40 pätevyysvaatimukset:laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla on terv.tieteen/terv.huollon maisterin tutkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto tai alansa erikoistutkinto tai terv.huollon ammattikorkeakoulututkinto ja 15 opintoviikkoa soveltuvaa hallinnon ja työnjohdon lisäkoulutusta sekä riittävä työkokemus 1.2. Hoivakoti Lehmuskartano lukien asiantuntijasairaanhoitajan toimi, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 03HOI030, taso 35 pätevyysvaatimukset: sairaanhoitaja AMK, työkokemus 5 vuotta työaikamuoto: jaksotyö 1.3. Kotipalvelut lukien lähihoitajan toimi, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta:03hoi040, taso 20 pätevyysvaatimukset: lähihoitajan tutkinto tai aikaisempi vastaava tutkinto työaikamuoto: jaksotyö

4 1.4. Terveyskeskussairaala lukien osastonhoitajan virka, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 03HOI020, taso 40 pätevyysvaatimukset: laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla on terv.tieteen/terv.huollon maisterin tutkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto tai alansa erikoistutkinto tai terv.huollon ammattikorkeakoulututkinto ja 15 opintoviikkoa soveltuvaa hallinnon ja työnjohdon lisäkoulutusta sekä riittävä työkokemus 1.5. Palvelutalo lukien osastonhoitajan virka, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 03HOI020, taso 40 pätevyysvaatimukset: laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla on terv.tieteen/terv.huollon maisterin tutkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto tai alansa erikoistutkinto tai terv.huollon ammattikorkeakoulututkinto ja 15 opintoviikkoa soveltuvaa hallinnon ja työnjohdon lisäkoulutusta sekä riittävä työkokemus 1.6. Kotihoito lukien hoitotyön johtajan virka, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 03HOI040, taso 40 pätevyysvaatimukset: sosiaali- ja terveydenhuollon korkeakoulututkinto, johtamiskokemus, asiantuntemus vanhustenhuollosta ja hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot työaikamuoto: toimistotyöaika vakanssiasema: johtava ja itsenäinen asema 1.7. Terveyskeskussairaala lukien sairaanhoitajan toimi, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 03HOI030, taso 20 pätevyysvaatimukset: laillistettu sairaanhoitaja työaikamuoto: jaksotyö 1.8. Vammaispalvelut lukien sosiaalityöntekijän virka, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 04SOS04A, taso 30

5 kelpoisuusehdoista annetun lain mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus työaikamuoto: 37h/ vko 1.9. Kuntoutuspalvelut lukien pajaohjaajan toimi, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta: 04SOS06A, taso 10 pätevyysvaatimukset: tehtävään soveltuva koulutus tai muulla tavalla hankittu taito Aikuissosiaalityö lukien etuuskäsittelijän virka, vakanssinumero palkkahinnoittelukohta:01toi010, taso 35 pätevyysvaatimukset: tehtävään soveltuva AMK-tutkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto, lisäksi vaaditaan käytännön kokemusta toimistotyöstä työaikamuoto: toimistotyöaika 2 muuttaa seuraavat virat toimiksi: 2.1. Työkeskus lukien muutetaan kehitysvammaohjaajan virka, vakanssinumero kehitysvammaohjaajan toimeksi uusi vakanssinumero on palkkahinnoittelukohta: 04SOS06A, taso 30 kelpoisuusehdoista annetun lain mukainen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto 2.2. Työkeskus lukien muutetaan kehitysvammaohjaajan virka, vakanssinumero kehitysvammaohjaajan toimeksi uusi vakanssinumero on palkkahinnoittelukohta: 04SOS06A, taso 30

6 kelpoisuusehdoista annetun lain mukainen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto 2.3. Työkeskus lukien muutetaan kehitysvammaohjaajan virka, vakanssinumero kehitysvammaohjaajan toimeksi uusi vakanssinumero on palkkahinnoittelukohta: 04SOS06A, taso 30 kelpoisuusehdoista annetun lain mukainen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto 2.4. Perheneuvola lukien muutetaan perheneuvojan virka, vakanssinumero perheneuvojan toimeksi uusi vakanssinumero on palkkahinnoittelukohta: 04SOS04A, taso kelpoisuusehdoista annetun lain mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja erikoistumisopinnot työaikamuoto: toimistotyöaika 2.5. Mielenterveyspalvelut lukien muutetaan psykologin virka, vakanssinumero psykologin toimeksi 2.6. Päihdepalvelut lukien muutetaan kuntoutusohjaajan virka, vakanssinumero kuntoutusohjaajan toimeksi uusi vakanssinumero on palkkahinnoittelukohta: 04SOS050 taso 20 kelpoisuusehdoista annetun lain mukainen kelpoisuus 3 muuttaa seuraavien vakanssien nimikkeet Kuntoutuspalvelut

7 lukien muutetaan kahden sosiaalityöntekijän virat, vakanssinumerot ja terveyssosiaalityöntekijöiksi nimikkeen muutos ei aiheuta muutoksia palkkahinnoittelukohdassa, tehtäväkohtaisessa palkassa, pätevyysvaatimuksissa tai työaikamuodossa 4 muuttaa seuraavan vakanssin työaikamuotoa Perusturvan yhteiset palvelut lukien muutetaan huoltomiehen toimen, vakanssinumero työaikamuodoksi yleistyöaika 5 lakkauttaa seuraavat vakanssit 5.1. Hoivakoti Lehmuskartano lukien apulaisosastonhoitajan virka, vakanssinumero lukien apulaisosastonhoitajan virka, vakanssinumero Terveyskeskussairaala lukien apulaisosastonhoitajan virka, vakanssinumero lukien apulaisosastonhoitajan virka, vakanssinumero lukien vastaavan sairaanhoitajan toimi, vakanssinumero Kotihoito lukien kotihoidon päällikön virka, vakanssinumero Palvelutalo lukien Palvelutalon johtajan virka, vakanssinumero Kotipalvelu lukien kotiavustajan toimi, vakanssinumero lukien kodinhoitajan toimi, vakanssinumero Kuntoutuspalvelut lukien välinehuoltajan toimi, vakanssinumero Aikuissosiaalityö lukien kodinhoitajan toimi, vakanssinumero

8 6 siirtää seuraavien lakkautettavien vakanssien hoitajat uuteen perustettavaan vakanssiin. Viranhaltijoita on kunnallisen viranhaltijalain mukaisesti kuultu asiasta ja he ovat ilmoittaneet hyväksyvänsä vakanssien muutokset ja halukkuutensa siirtyä perustettaviin vakansseihin siirtää lukien lakkautettavan apulaisosastonhoitajan viran vakanssinumero hoitaja Terhi Lehtonen perustettavaan osastonhoitajan virkaan, vakanssinumero siirtää lukien lakkautettavan apulaisosastonhoitajan viran, vakanssinumero hoitaja Tiina Paalanen perustettavaan osastonhoitajan virkaan, vakanssinumero siirtää lukien lakkautettavan apulaisosastonhoitajan viran, vakanssinumero hoitaja Leena Nurminen perustettavan osastonhoitajan virkaan, vakanssinumero siirtää lukien lakkautettavan kotihoidon päällikön viran, vakanssinumero hoitaja Gun-Lis Wollsten perustettavaan hoitotyön johtajan virkaan, vakanssinumero siirtää lakkautettavan vakanssin hoitaja Laura Rustholkarhu perustettavaan etuuskäsittelijän virkaan, vakanssinumero siirtää lakkautettavan vastaavan sairaanhoitajan toimen, vakanssinumero hoitaja Eunice Odhiambo perustettavaan sairaanhoitajan toimeen, vakanssinumero Käsittely Perusturvajohtaja Liisa Ståhle oli kokouksessa esittelemässä vakanssimuutosehdotusta. Kunnanjohtaja teki seuraavat tekniset tarkistukset esityslistassa oleviin ehdotuskohtiin: 1.6 palkkahinnoittelukohta: 03HOI040 tulee korjata palkkahinnoittelukohta: 03HOI010

9 5.3. Kotihoito lukien kotihoidon päällikön virka, vakanssinumero... muutetaan lukien kotihoidon päällikön virka, vakanssinumero... Keskustelun aikana puheenjohtaja ehdotti, että kunnanhallitukselle tuodaan perusturvan päivitetyt organisaatiokaaviot. Päätös Kunnanhallitus päätti 1 ehdotuksen mukaisesti siten että 1.6 palkkahinnoittelukohta: 03HOI040 tulee korjata palkkahinnoittelukohta: 03HOI Kotihoito lukien kotihoidon päällikön virka, vakanssinumero... muutetaan lukien kotihoidon päällikön virka, vakanssinumero... 2 että päivitetyt organisaatiokaaviot tuodaan kunnanhallitukselle seuraavaan kokoukseen. Tiedoksi Muutoksenhakuohje toimialajohtaja Liisa Ståhle, hallintopäällikkö Kati Kupiainen oikaisuvaatimus kunnanhallitukselle

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt Kunnanhallitus 76 16.02.2015 Kunnanhallitus 86 02.03.2015 Perusturvan toimialan uudet vakassit ja vakanssijärjestelyt 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 16.02.2015 76 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään

Lisätiedot

1. Perusturvan toimialan vakanssit

1. Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.11.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Tulosalueet Sosiaalipalveluiden Terveyspalveluiden Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden Hallintopalveluiden

Lisätiedot

Perusturvan toimialan organisaatio (578 työntekijää*)

Perusturvan toimialan organisaatio (578 työntekijää*) Perusturvan toimialan organisaatio (578 työntekijää*) Perusturva Liisa Ståhle Sosiaalipalvelut (3) Terveyspalvelut (3) Toimintakyvyn tukipalvelut (2) Ikäihmisten hyvinvointipalvelut (10) Hallintopalvelut

Lisätiedot

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 Kunnanhallitus 477 17.12.2014 Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 477 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään vuoden 2015 talousarvioon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi Henkilöstösuunnitelma 2012 2015 Hj 29.8.2011, 136 Seinäjoen kaupungin henkilöstösuunnitelman 2012 2015 valmistelu edellyttää henkilöstöresurssin kokonaisarviointia. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstölisäykset

Lisätiedot

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski REISJÄRVEN KUNTA Vapaa-aikalautakunta 1/2019 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 10.01.2018 klo 16.30 17.30 Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Parkkila Kimmo, puheenjohtaja Haikola Piia, jäsen Pesola

Lisätiedot

Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015

Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Fysioterapeutti vastaava aikaisempi rekisteröinti. Sosiaali- ja terveysalan fysioterapeutin (AMK) ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019 Uudet vakanssit: Yksikkö/nimike 2016 2017 2018 2019 Suun terveydenhuolto Suuhygienisti 1 Hammaslääkäri 1 Hammashoitaja 1 Aikuisten psykososiaaliset

Lisätiedot

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä. Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hoitotyön johtaja Henkilöstöpäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hoitotyön johtaja Henkilöstöpäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-990 Kotihoidon alue-esimiehen viran täyttäminen, vakanssinumero 1000200158 Kotihoidon alue-esimiehen virka (vakanssinumero 1000200158) on ollut julkisesti

Lisätiedot

Vuonna 2016 perustettavat ja lakkautettavat virat ja toimet sekä vuonna 2016 tehtävät vakanssimuutokset

Vuonna 2016 perustettavat ja lakkautettavat virat ja toimet sekä vuonna 2016 tehtävät vakanssimuutokset Vuonna 2016 perustettavat ja lakkautettavat virat ja toimet sekä vuonna 2016 tehtävät vakanssimuutokset oimielin Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi ulosalue Mikkelin palvelutuotantoyksikkö Yhteyshenkilö

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015 HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 10.11.2015 LIITE 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2016 VAKANSSIMUUTOKSET LIITE 2a LIITE 2b LIITE 2c Perustettavat ja lakkautettavat virat (nimikemuutokset) Perustettavat ja lakkautettavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 116 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtajan viran täyttäminen HEL 2016-014156 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa ruotsinkielisen

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Sosiaalipalveluiden PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO 27.3.2017 ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Terveyspalveluiden Tulosalueet Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden Tulosalue

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12.

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12. Helsingin kaupunki Esityslista 41/2016 1 (5) 7 Palvelukokonaisuuksien johtajien virkojen perustaminen ja täyttömenettely sekä sosiaali- ja terveysviraston osastopäälliköiden virkojen virkanimikkeiden muuttaminen

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Sosiaalipalveluiden PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO 19.9.2017 ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Terveyspalveluiden Tulosalueet Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 95 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen historia Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 117 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtajan viran täyttäminen HEL 2016-014154 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 7.5.2014 HEL 2014-005402 T 01 01 00 Sosiaali- ja terveysvirasto esittää, että kaupunginhallitus päättäisi seuraavista

Lisätiedot

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset Kunnanhallitus 154 02.05.2017 Kunnanhallitus 173 15.05.2017 Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 02.05.2017 154 Vuoden 2017 talousarvioon

Lisätiedot

21702174 Mielenterveystyö

21702174 Mielenterveystyö Kaupunginhallitus 30 01.02.2016 Uusien virkojen ja työsuhteiden perustaminen ja vakanssien lakkauttaminen 2016 170/01.01.00.00/2016 Kaupunginhallitus 01.02.2016 30 Valmistelijat: taloussuunnittelija Janne

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02. Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA Sosiaalipalveluiden PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO 5.12.2018 ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA Terveyspalveluiden Tulosalueet Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 119 11.9.2017 Kuntayhtymän hallitus 141 11 459/00.01.01.01/2016 Uuden toimintajärjestelmän mukaiset virkajärjestelyt historia

Lisätiedot

Aikuis- ja perhepalvelujen yhdistymiseen ja perustoimeentulotuen Kelalle siirtoon liittyvät virkajärjestelyt

Aikuis- ja perhepalvelujen yhdistymiseen ja perustoimeentulotuen Kelalle siirtoon liittyvät virkajärjestelyt Yhtymähallitus 90 29.09.2016 Yhtymähallitus 111 17.11.2016 Yhtymähallitus 128 28.12.2016 Aikuis- ja perhepalvelujen yhdistymiseen ja perustoimeentulotuen Kelalle siirtoon liittyvät virkajärjestelyt Yhtymähallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot INARIN KUNTA 30.9.2014 1/5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 22.5.2007 60 Voimassa 1.7.2007 Muutos soteltk 13.11.2007 117,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 11.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 11.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 190 Oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveysviraston perhepalvelujen johtajan viran täyttämisestä HEL 2012-014880 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä esityslistalta

Lisätiedot

Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike 1.7.2008. ari (000318) 1.7.2008

Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike 1.7.2008. ari (000318) 1.7.2008 Toimiala Tulosalue Sosiaali- ja terveystoimiala Terveyden- sairaudenhoitopalvelut sekä Vanhuspalvelut Tulosalueen esitys 1. Vastuualue Tulosyksikkö Viran-/toimenhaltijan nimi Operatiivine n Osasto 7 Ohtonen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 9.12.2010 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

27.1.2009 / Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto

27.1.2009 / Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto Perusturvapalvelut KELPOISUUSEHDOT 2009 Perusturvalautakunta 27.1.2009 / Liite 19 Nimike Atk-suunnittelija Mikrotukihenkilö Avohuollon ohjaaja Erikoishammaslääkäri Farmaseutti Fysioterapeutti Hallintopäällikkö

Lisätiedot

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA 1 LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA Hyväksytty Valtuusto..2012 Voimaan 1.8.2012 Ranuan kunnan hallintosäännön 17 :n mukaisesti henkilöstön kelpoisuusehdot vahvistetaan seuraavasti:

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 19/2019 1 ( 12) Aika 05.03.2019, klo 16:37-17:32 Paikka Järvenpää- talo, kokoushuone 9 Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 19

Lisätiedot

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302 267 12.10.2010 295 26.10.2010 324 10.11.2010 341 16.11.2010 33 01.02.2011 Ii-instituutti-liikelaitoksen johtajan viran perustaminen ja viran aukijulistaminen/virkavalinnan valmistelu/viran vaali/virkavaalin

Lisätiedot

Perusturvan vastuualueiden esitykset henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 ovat:

Perusturvan vastuualueiden esitykset henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 ovat: Perusturvalautakunta 64 27.09.2017 Perusturvalautakunta 75 25.10.2017 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 PETUR 27.09.2017 64 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä

Lisätiedot

Ylilääkäriltä tehtävään soveltuva erikoisalan pätevyys lääketieteen erikoisalalla. erikoisalalla.

Ylilääkäriltä tehtävään soveltuva erikoisalan pätevyys lääketieteen erikoisalalla. erikoisalalla. SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.8 VIRKOJEN KELPOISUUSEHDOT LÄÄKÄRIHENKILÖSTÖ ensihoidon ylilääkäri erikoishammaslääkäri Ylilääkäriltä tehtävään soveltuva erikoisalan pätevyys lääketieteen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017 MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017 PERUSTURVAPALVELUT PERUSTURVAN JOHTO JA HALLINTO LKM 31.12.2014 LKM 31.12.2014 perusturvajohtaja 1 Avoimet

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20.

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20. 1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2010 lukien Kelpoisuutena

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan kaupungin virkaorganisaation uudesta

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA Uudet vakanssit: Tehtäväalue/nimike

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA Uudet vakanssit: Tehtäväalue/nimike SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017-2020 Uudet vakanssit: Tehtäväalue/nimike 2017 2018 2019 2020 Terveyspalvelut Terveyskeskuslääkäri 1 Kuntoutus Toimintaterapeutti 1 Suun terveydenhuolto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) 2 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.4.2014 lukien HEL 2014-000765 T 01 01 00 Päätösehdotus päättänee seuraavista sosiaali- ja

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8.

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8. 1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2012 lukien Kelpoisuutena

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Perusturvapalvelujen toimialajohtaja Delegointipäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Perusturvapalvelujen toimialajohtaja Delegointipäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-21 Päätösvallan delegointi vakanssinumero 5000992380 osastonhoitaja Stiina Bergendahlille ajalla 1.9.2017-31.12.2017. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt

Lisätiedot

2050 Läntinen avoterveydenhuolto. 2025 Aikuisneuvonta ja vastaanotto. Tehtäväkohtainen peruspalkka 2423,10.

2050 Läntinen avoterveydenhuolto. 2025 Aikuisneuvonta ja vastaanotto. Tehtäväkohtainen peruspalkka 2423,10. Kaupunginhallitus 31 02.02.2015 Uusien virkojen ja työsuhteiden perustaminen vuonna 2015 189/01.01.00.00/2015 Kaupunginhallitus 02.02.2015 31 Valmistelijat: terveyspalveluiden päällikkö Sara Sarjakoski-Peltola,

Lisätiedot

a5.g. w (V_NNJw Ensisijainen sijoituspaikka : A \ cw\lkcw, uk VIRAN/TOIMEN TÄYTTÖLUPAHAKEMUS Palvelussuhteen luonne : c ACX O k Työaika :

a5.g. w (V_NNJw Ensisijainen sijoituspaikka : A \ cw\lkcw, uk VIRAN/TOIMEN TÄYTTÖLUPAHAKEMUS Palvelussuhteen luonne : c ACX O k Työaika : 0 Yksikkö : Virka/toimi Tehtävän vapautumisen : sy y : Palvelussuhteen luonne : c ACX O k Kelpoisuusvaatimukset : I 10 Cui Työaika : 3 (1 S 0 S C A \ L t L Tehtäväkohtainen palkka : 0 C, Ensisijainen sijoituspaikka

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 22.11.2016 Liite 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2017 VAKANSSIMUUTOKSET Liite 2a Liite 2b Liite 2c Liite 2d Perustettavat ja lakkautettavat toimet (nimikemuutokset) Perustettavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Toimialan esitys Nimike, vakanssilaji, osa-aikaisuus, palkkaus e, hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus.

Toimialan esitys Nimike, vakanssilaji, osa-aikaisuus, palkkaus e, hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus. Sosiaali- ja terveystoimi/uudet VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan

Lisätiedot

2720 Aikuissosiaalityön palvelut 2731 Maahanmuuttajapalvelut

2720 Aikuissosiaalityön palvelut 2731 Maahanmuuttajapalvelut Kaupunginhallitus 448 19.12.2016 Hyvinvointipalveluiden uudet virat ja työsuhteet sekä nimikemuutokset 2017 2305/01.01.00.00/2016 Kaupunginhallitus 19.12.2016 448 Valmistelijat: taloussuunnittelija Janne

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 48 14.05.2013. 48 Asianro 337/00.02.03/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 48 14.05.2013. 48 Asianro 337/00.02.03/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 48 Asianro 337/00.02.03/2013 Viranhaltijapäätökset Palvelualuejohtaja Markku Tervahaudan päätökset: -Itä-Suomen osaamiskeskus ry:n vuosikokousedustaja(17.4.2013

Lisätiedot

Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.

Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan. Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 3/2012 Perusturvalautakunta 14.3.2012

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 3/2012 Perusturvalautakunta 14.3.2012 KOKOUSKUTSU NRO 3/2012 Perusturvalautakunta 14.3.2012 KOKOUSAIKA Maanantai 19.3.2012 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 21 21 Kehitysvammahuolto/vastaavan

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija:

Lisätiedot

Savukosken kunnanvirasto

Savukosken kunnanvirasto KOKOUSAIKA Tiistai 13.11.2012 klo 16.00 16.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana ) Savukosken kunnanvirasto Jäsenet Stenberg Pertti, puheenjohtaja Aaltonen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien. Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset

Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien. Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset 28.4.2015 1. Soveltamisala Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset.

Lisätiedot

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen Kelpoisuutena virkoihin ja työsopimussuhteisiin tehtäviin vaaditaan: 1. sairaanhoitopiirin johtajalta ylempi korkeakoulututkinto

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.

Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan. Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Yhteisvaltuusto 25 12.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) Kaupunginhallitus Stj/1 18.05.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) Kaupunginhallitus Stj/1 18.05.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) 545 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.6.2015 lukien HEL 2015-005328 T 01 01 00 Päätös päätti sosiaali- ja terveysviraston perustettavista

Lisätiedot

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Perhepalvelut Nimike: perhepalvelujen palveluesimies, virka Tehtävät: Perhepalvelujen palveluesimies

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Kaupunginhallitus 412 19.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (6) Sosiaalivirasto

Helsingin kaupunki 1 (6) Sosiaalivirasto Helsingin kaupunki 1 (6) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI n ja terveyskeskuksen esitys uusista viroista ja virkanimikemuutoksista sosiaali- ja terveysvirastoon HEL 2012-013596 T 01 01 00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 12.2.2013

Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 12.2.2013 Helsingin kaupunki 1 (8) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Esitys kaupunginhallitukselle uusista viroista ja virkanimikemuutoksista sosiaali- ja terveysvirastoon HEL 2013-000126 T 01 00 02

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (9) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (9) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (9) 1220 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.1.2016 lukien HEL 2015-012284 T 01 01 00 Päätös päätti sosiaali- ja terveysviraston perustettavista

Lisätiedot

5. LÄHIHOITAJA, 1 vakinainen toimi

5. LÄHIHOITAJA, 1 vakinainen toimi Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 21.3.2014 klo 15.00 mennessä seuraavat vakinaiset toimet: 1. PALVELUOHJAAJA,

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 7 Sosiaali- ja terveystoimialan hallintojohtajan viran täyttäminen HEL 2016-014168 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa sosiaali-

Lisätiedot

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN Henkilöstöjaosto 2 27.04.2016 Yhteistyötoimikunta 14 03.05.2016 Kunnanhallitus 14 11.05.2016 14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN HENKJA 27.04.2016 2 Valmistelija: vt.hallintojohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 8 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hallintojohtajan viran täyttäminen HEL 2016-014180 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa kasvatuksen

Lisätiedot

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 50 Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden rakennusvalvontapäällikön viran täyttäminen HEL 2017-001923 T 01 01 01 01 Päätös päätti

Lisätiedot

viranomainen kokouspäivämäärä sivu:

viranomainen kokouspäivämäärä sivu: 41 SOSIAALILAUTAKUNNALLE TIEDOKSI Sosltk 28 Sosiaali- ja terveysministeriö 1. Kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten Mikeva 2. Palvelun hinnantarkistus Eduskunnan oikeusasiamies 3.

Lisätiedot

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista.

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista. Liite VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

A. VAKINAISET TOIMET:

A. VAKINAISET TOIMET: Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 18.3.2013 klo 15.00 mennessä seuraavat vakinaiset ja määräaikaiset toimet:

Lisätiedot

Liite Sito, tyt, koha/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET JA LAKKAUTUKSET

Liite Sito, tyt, koha/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET JA LAKKAUTUKSET Liite Sito, tyt, koha/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET JA LAKKAUTUKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

4 Perusturvatoimen henkilöstön kelpoisuusehdot

4 Perusturvatoimen henkilöstön kelpoisuusehdot Perusturvalautakunta 114 24.11.2015 4 Perusturvatoimen henkilöstön kelpoisuusehdot 1078/01.01.00/2012 PERLJ 24.11.2015 114 Lohjan kaupungin hallintosäännön 25 :n mukaan viran täyttävä tai työ suh tee seen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 120 Kaupunkiympäristön toimialan asiakkuusjohtajan viran täyttäminen HEL 2016-014147 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden

Lisätiedot

VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ

PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ Yhteenveto lyhyesti Nykyisen elinkeinojohtajan viranhaltijan siirtäminen hoitamaan uutta palvelualuejohtajan virkaa ilman julkista hakumenettelyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 6 Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallintojohtajan viran täyttäminen HEL 2016-014174 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa kulttuurin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 22 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetuksen palvelukokonaisuuden kohdennettujen opetuspalvelujen päällikön viran täyttäminen HEL 2017-000635 T 01

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015. Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015

Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015. Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015 Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija: rakennus- ja ympäristövalvonnan

Lisätiedot

Viranhaltijapäätökset ajalta

Viranhaltijapäätökset ajalta 1 (5) Asiakirjan nro Päätöksentekijä / vuosi Päätöspäivämäärä Otsikko Vastuuyksikkö Julkisuusluokka 5632/2017-1 henkilöstö- ja - PTP Henkilöstö- ja 134 / 2017 30.6.2017 Psykologin tehtävän muuttaminen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA Uudet vakanssit: Tehtäväalue/nimike

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA Uudet vakanssit: Tehtäväalue/nimike SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2018-2021 Uudet vakanssit: Tehtäväalue/nimike 2018 2019 2020 2021 Suun terveydenhuolto Hammaslääkäri 1 Hammashoitaja 1 Aikuissosiaalityö Työpajaohjaaja

Lisätiedot

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa. 1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.

Lisätiedot