Mikä ympäristöluotsikoulutus?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikä ympäristöluotsikoulutus?"

Transkriptio

1 Mikä ympäristöluotsikoulutus? YMPÄRISTÖLUOTSIT ON OSA MAASEUDUN SIVISTYSLIITON YMPÄRISTÖSIVISTYKSELLISTÄ TOIMINTAA. OPPAAN OVAT KOONNEET REETA RÖNKKO, KAISA KERVINEN JA KRISTIINA LJOKKOI.

2 Ympäristöluotsikoulutuksen sisältökuvaus Ympäristöluotsit ovat ympäristöasioista ja ympäristösuhteesta monipuolisesti kiinnostuneita henkilöitä, jotka toimivat vapaaehtoisina vertaisohjaajina kotiseudullaan. Luotsit herättelevät ihmisiä katsomaan omaa lähiympäristöä uusin silmin. Ympäristöluotsi ei ole opas vaan innostava kanssakulkija ja vertaisihmettelijä. Toiminta on vapaaehtoistyötä oman ympäristön puolesta. Ympäristöluotsikoulutus antaa valmiuksia kanssakulkijana toimimiseen. Tarkoituksena ei ole kouluttaa kaiken tietäviä oppaita, vaan yhteisen oppimisen, kokemisen, keskustelun ja tekemisen kautta innostaa ympäristöasioiden parissa toimimiseen. Koulutus antaa välineitä oman lähiympäristön tutkimiseen sekä muiden mukaan ottamiseen löytöretkelle lähiympäristöön. Luotsikoulutuksen kesto on n. 40 h, josta 30 h lähitapaamisia ja loput 10 h oman luotsitoiminnan suunnittelua ja testausta. Luotsitoiminnan suunnittelu ja mahdollisuuksien mukaan myös testaaminen tapahtuu koulutuksen rinnalla. Koulutus koostuu valittujen aiheiden alustuksista ja esittelyistä sekä yhteisistä keskusteluista, yhdessä tekemisestä ja kokemusten jakamisesta. Koulutuksen painopisteet ja käyntikohteet vaihtelevat paikkakunnittain, mutta tietyt ydinteemat läpileikkaavat koulutuksen sisältöjä. Seuraavassa on esitelty luotsikoulutuksen sisältöalueita. Teemat voidaan käsitellä kullekin paikkakunnalle sopivassa järjestyksessä ja samassa tapaamisessa voidaan tarpeen mukaan käsitellä useampiakin teemoja. Jokaisessa koulutuksessa ei välttämättä tarvitse käsitellä ihan kaikkia seuraavassa lueteltuja aiheita, vaan valitaan osallistujia eniten kiinnostavat.

3 1. Koulutuksen aloitus Koulutuksen alussa osallistujat ja kouluttajat tutustuvat toisiinsa. Esittäydytään ja käydään läpi yhdessä läpi mikä kutakin ympäristöluotsikoulutuksessa kiinnostaa, miksi kukin on hakeutunut mukaan koulutukseen. Tutustumisen yhteydessä jokainen voi kertoa vaikka jonkun itseään erityisesti sykähdyttäneen ympäristökokemuksen. Käydään läpi ympäristösivistyksen käsitettä sekä esitellään ympäristöluotsauksen idea, tausta ja toimintamalli. Esitellään koulutuksen sisältösuunnitelma ja kerrotaan mihin koulutuksella pyritään, mitä osallistujille on tarjolla. Pohditaan millaisia ajatuksia ympäristöluotsaus herättää osallistujissa, mitä toiveita on koulutuksen suhteen. Mahdollisuuksien mukaan muokataan sisältöä ja valitaan vierailukohteita osallistujien kiinnostuksen mukaan. Jos aikaa jää, voidaan jo ottaa esille esimerkkejä ympäristöluotsauksesta ja kertoa kokemuksia muilla paikkakunnilla toteutetuista luotsauksista. Laitetaan siementä itämään siitä, miten voi ryhtyä suunnittelemaan omaa luotsausta.

4 2. Paikan tuntu ja kohteen adoptio Tutustutaan paikan tuntu ja kohteen adoptio käsitteisiin ja esitellään kohteen adoptoimisen toimintamalli. Käydään läpi konkreettisia kohteen adoptoimisen esimerkkejä eri puolita maata; mitä, miten ja miksi on tehty. Keskustellaan paikan tunnusta. Miksi joku paikka on tärkeä? Miksi joillakin paikoilla on omanlaisensa leima ja tuntu? Muuttuuko paikan merkitys ajan myötä? Jokainen voi kertoa esimerkin itselleen tärkeästä paikasta tai inhokkipaikasta. Listataan osallistujien suosikkipaikkoja; mitä paikkaa suosittelen muille? Pohditaan yhdessä mitä adoptioon sopivia kohteita (rakennukset, muistomerkit, epäpaikat) löytyy omalta kotiseudulta/lähialueilta ja mitä niille voisi/pitäisi tehdä. Keskustellaan ajatuksista, ideoidaan lisää. Mietitään, haluaisiko ryhmä tai osa siitä toteuttaa konkreettisen kohteen adoption vaikka omana luotsauksena. Aiheeseen on hyvä yhdistää retki johonkin adoptoituun kohteeseen ja esitellä sitä ja miettiä mitä siellä on tehty / voisi vielä tehdä. Paikan tuntu ja kohteen adoptio ovat laajoja aiheita, joiden käsittelyn voi jakaa osiin useammalle kerralle ja yhdistää erilaisiin vierailukohteisiin. Vasemmalla Tunne+Tila -projekti Sepän talon pihapiirissä Raumalla, kuva Päivi Raivio. Oikealla Syötävä Puisto Helsingissä, kuva Kristiina Ljokkoi.

5 3. Osallistavat menetelmät ympäristöluotsitoiminnassa Koulutuksen aikana perehdytään osallistaviin ja kasvatuksellisiin menetelmiin, jotka antavat valmiuksia ympäristöluotsaamisten toteuttamiseen, ryhmien ohjaamiseen ja ennen kaikkea tarjoavat näkökulmia ympäristöluotsina toimimiseen. Osallistavat menetelmät pohjautuvat ympäristökasvatukseen, yhteisökasvatukseen, kulttuurisiin menetelmiin, taidekasvatukseen ja arkkitehtuuripedagogiikkaan sekä soveltaen ympäristötaiteeseen. Osallistaviin menetelmiin perehtyminen tukee aloittelevaa ympäristöluotsia löytämään oman luotsiroolinsa paikallisessa yhteisössä ajankohtaisten ympäristösuhteeseen liittyvien kysymysten parissa. Osallistavat menetelmät ovat välineitä, kun luotsitoiminnalla tavoitellaan esimerkiksi ekologista kehitystä lähiympäristössä, esteettistä ja aistillista ympäristön kohtaamista, sosiaalista hyvinvointia ja kansalaisaktiivisuuden lisääntymistä. Osallistavia menetelmiä voi soveltaa niin rakennetussa ympäristössä kuin ns. luonnonympäristössä toteutettavaan luotsitoimintaan. Osallistavien menetelmien ja kasvatuksellisten metodien avulla aloitteleva ympäristöluotsi pääsee luotsaamisen alkuun. Metodien avulla luotsi voi johdatella ryhmänsä näkemään tutun ympäristön uusin silmin tai kohtaamaan vieraan ympäristön kiinnostavalla, mutta turvallisella tavalla. Metodit toimivat esimerkkeinä, joiden pohjalta kukin ympäristöluotsi voi suunnitella omanlaisia luotsaustapaamisia omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet huomioon ottaen. Vasemmalla oppilasryhmä Syötävässä Puistossa, kuva Joshua Finch. Keskellä ja oikealla ympäristöluotseja Oulun seudulla, kuvat Niina Jortikka.

6 4. Uudet teknologiat ympäristökokemusten avartajina Lähes jokaisella on nykyisin jokin mukana kulkeva älylaite; kännykkä tai tablettitietokone. Koulutuksessa käydään läpi niiden tarjoamia mahdollisuuksia ympäristön havainnoinnissa. Perehdytään muutamiin helppoihin ja ilmaisiin sovelluksiin (esim. NatureGate, SkyMap, geokätköilyohjelmat, retkikartat, muinaismuistomerkit kartalla). Lisäksi käydään läpi oman paikkakunnan / alueen sovellukset (monilla kulttuurilaitoksilla, kunnilla, jne. on omia sovelluksia, joiden avulla pääsee tutustumaan vaikka jonkun tietyn museon tai alueen tarjontaan). Opetellaan myös QR-koodien lukeminen ja tekeminen. Koulutus toteutetaan sellaisessa paikassa, jossa voidaan käytännössä testata ja harjoitella muutaman valitun sovelluksen käyttöä, joko ryhmissä tai itsenäisesti. On tärkeää päästä itse kokeilemaan ja saada tuntuma asiaan. Pohditaan samalla, miten osallistujat voisivat hyödyntää sovelluksia omissa luotsauksissaan. Ympäristöluotsikoulutuksessa sovelluksia voidaan hyödyntää kokemuksen avartajana. Tarkoitus on poimia käsittelyyn sillä hetkellä hyödyllisiä sovelluksia ymmärtäen, että pelien, sovellusten ja sosiaalisen median alustojen tarjonta vaihtelee jatkuvasti. 5. Vähähiilisyys, kierrätys, uusiutuvat energianlähteet Perehdytään vähähiilisyyden, kierrätyksen ja uusiutuvan energian käsitteisiin. Koulutuksen painopisteenä on vähähiilisyyden merkityksen ja toteutumisen pohtiminen jokaisen omassa elinympäristössä sekä se, miten niihin liittyviä asioita voisi tuoda esiin omissa luotsauksissa. Teeman käsittelyn yhteydessä toteutetaan vierailu johonkin lähialueen konkreettiseen kohteeseen, esimerkiksi kaatopaikalle, kierrätyskeskukseen, jätteenpolttolaitokseen tai bioenergiaa tuottavaan yritykseen. Keskustellaan siitä, mitä ajatuksia vierailu herättää. Pohditaan, mitkä oman elämän valinnat, teot ja tottumukset vaikuttavat eniten hiilijalanjälkeen. Mietitään, miten itse voisin vaikuttaa vähähiilisyyden edistämiseen, millaisia konkreettisia tekoja voisin tehdä ja ympäristöluotsauksen kautta saada muutkin tekemään.

7 6. Kulttuuriperintö Kaikkeen ympäristöön, johon ihmistoiminta on vaikuttanut, kuuluu myös kulttuurinen ulottuvuus. Ympäristöön kuuluvat rakenteet ja rakennukset, mutta myös näkymättömät kuten arkeologiset tai jo tuhoutuneet kohteet. Myös aineettomat seikat kuten tarinat, laulut, tavat, uskomukset, äänet, yms. ovat osa kulttuuriperintöä. Jokaiselta alueella tai paikkakunnalta löytyvät omat merkitykselliset lähiympäristönsä, joissa näkyvät ihmisen toiminnan jäljet (rakennusalueet ja yksittäiset rakennukset, teollisuusympäristöt, maisemat, luonnonkohteet, muinaisjäännökset, puistot, rakennelmat, jne). Jokaisella alueella on myös omat historiallisesti, arkkitehtuurisesti tai yhteisöllisesti merkittävät kohteensa. Koulutuksen aikana tutustutaan oman alueen kulttuuriperintöön. Aihetta esitellään sanoin, kuvin ja paikanpäällä vieraillen. Mitkä ovat osallistujien rakkaimpia / merkityksellisimpiä paikkoja? Mikä on juuri meidän alueemme ominta kulttuuriperintöä? Mitkä paikat tai aineettomat seikat liittyvät oleellisesti oman kotiseutumme identiteettiin, kenen tarinaa ne kertova ja miten? Tärkeä osa aiheen käsittelyä on pohtia, millaisen kulttuuriperintöluotsauksen juuri minä voisin toteuttaa. On myös tärkeää pohtia, miten huomioin ympäristön kulttuuriset ulottuvuudet omissa luotsauksissani. 7. Ympäristötaide Koulutuksen aikana tutustutaan lähiseutujen ympäristötaideteoksiin ja pohditaan taiteen merkitystä ihmisen ympäristösuhteen muokkaajana. Luotsien kesken jaetaan omakohtaisia kokemuksia ympäristöön sijoittuneiden taideteosten kohtaamisesta ja kartoitetaan paikkakunnan alueelle sijoitettuja teoksia. Toteutetaanko paikkakunnalla prosenttitaiteen periaatetta? Käydään myös lyhyesti läpi ympäristötaiteen historiaa ja nykytilannetta esimerkkiteosten avulla. Ympäristötaideteokset voivat olla pysyviä tai vain hetkellisiä. Teosten vaikutus lähiympäristönsä luonteeseen ja tunnelmaan vaihtelee myös laajasti. Jokin teos voi olla ympäristöönsä piiloutunut, vain asiaan vihkiytyneen löydettävissä, kun taas toiset teokset ottavat ympäristön haltuun suurilla elementeillään ja vaikuttavat koko alueen kokemiseen. Pienikin teos voi kommentoida ympäristöään ja ympäröivää kulttuuria osuvasti. Esteettisen ja aistein havaittavan puolensa lisäksi teokset saattavat viitata johonkin laajempaan teemaan tai yhteiskunnalliseen kysymykseen. Usein paikalliset ihmiset kokevat ympäristötaideteoksen eri tavoin kuin ulkopaikkakuntalainen satunnaisella vierailullaan.

8 8. Vesi, vesistöt ja veden alla Vesi on perinteisesti ollut tärkeä elementti suomalaisille ja sitä löytyykin lähes kaikkialta. Meri, järvet, joet, purot, lammet, lähteet, suot, kosteikot - vesistöt ovat olleet ennen tärkeä kulkureitti, ne ovat tarjonneet ruokaa ja väylän uusiin paikkoihin. Luotsikoulutuksessa pohditaan, millaisia kulttuuri-identiteettiin tai kulttuuriperintöön liittyviä asioita oman toimintaympäristön vesistöt sisältävät. Aiheen käsittelyyn liittyy myös vedenalainen maailma. Omien vesiaiheisten luotsausten suunnittelua varten mietitään mitä vesi on ja mistä se tulee. Miksi se on meille tärkeää? Mihin vettä käytetään, käytämmekö sitä viisaasti? Miten vesistöjä voisi hyödyntää paremmin? Miten voisin hyödyntää vettä omissa luotsauksissa, viedä ihmisiä veden äärelle ja saada ajattelemaan sen merkitystä? Osana aiheeseen tutustumista toteutetaan retki veden äärelle (jäälle tai rannalle kävelemään, uimaan, veneilemään, jätevesilaitokselle, akvaarioon, sukeltamaan, ongelle, vedenalaisen kiikarin rakennus tms.) Retkeä varten jokainen valitsee itselleen tärkeän vesiaiheisen runon tai tarinan ja esittää sen muille. 9. Ympäristöpoliittinen vaikuttaminen Teeman tarkoituksena on tutustuttaa osallistujat siihen, miten tavallinen ihminen tai yhteisö voi vaikuttaa omaa lähiympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Käydään läpi vaikuttamisen keinoja kuten kansalaisaloitteet, kuntalaisaloitteet, tapahtumat, tempaukset, keräykset, kampanjat, kaavoitukseen vaikuttaminen, kirjoitukset, julkisuus, yms. Perehdytään myös ympäristöluotsauksen kannalta oleellisiin jokamiehenoikeusiin. Pohditaan yhdessä ympäristöpoliittisen vaikuttamisen tai vaikuttamatta jättämisen syitä ja seurauksia. Halutaanko ympäristöasioihin vaikuttaa, miksi pitäisi tai kannattaisi vaikuttaa? Käydään läpi esimerkkejä onnistuneista ja epäonnistuneista ympäristövaikuttamisen keinoista meillä ja maailmalla. Mietitään, onko omalla lähialueella menossa tai tulossa jotain ympäristön käyttöön liittyvää asiaa, johon voisi opituilla keinoilla vaikuttaa. Pohditaan vaikuttamisen keinoja osana omaa ympäristöluotsitoimintaa.

9 10. Linkit, vinkit, aineistot, toimijat Ympäristöluotsitoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen löytyy melkoinen määrä erilaisia aineistoja, ideoita ja vinkkejä netistä. Koulutuksen aikana annetaan osallistujille tietoa hyödyllisistä linkeistä, materiaalipankeista ja verkkojulkaisuista. Osallistujat voivat myös itse koota heille tärkeitä linkkivinkkejä ja jakaa niitä toisilleen Koulutuksen aikana esitellään myös ympäristökasvatuksen parissa toimivia tahoja ja organisaatioita. Linkkejä ja vinkkejä ei välttämättä käsitellä omana teemanaan vaan koulutuksen eri teemoihin sisällytettynä. 11. Oman luotsauksen suunnittelu, esittely ja toteuttaminen Jokainen koulutukseen osallistuva suunnittelee (ja mahdollisuuksien mukaan toteuttaa) koulutuksen aikana vähintään yhden oman luotsauksen. Osallistujat myös esittelevät suunnitelmansa ja sen toteutuksen toisilleen. Tavoitteena on parastaa omia ja toisten ideoita ja oppia toinen toisiltaan. Jokainen joutuu siis pohtimaan, miten hyödynnän luotsiosaamistani koulutuksen jälkeen. Mahdollisuuksien mukaan koulutuksen osallistujat voivat myös osallistua toistensa luotsauksiin. Luotsit voivat myös suunnitella jonkun yhteisen tapahtuman tai tempauksen, jonka yhteydessä luotsauksia toteutetaan. Olennainen osa luotsaukseen liittyvien asioiden esittelyssä on muilla paikkakunnilla toteutettujen luotsausten esittely. Käydään yhdessä läpi millaisia luotsauksia muualla on tehty, miten ne onnistuivat, mitä niistä voi oppia. Muiden toteuttamista luotsauksista saa myös hyviä ideoita omien luotsausten suunnitteluun. Luotsausten suunnittelu kulkee koulutuksen rinnalla alusta saakka ja aihetta käsitellään usean eri teeman yhteydessä. Yksi kerta on kuitenkin hyvä varata ainoastaan tälle aiheelle.

10 Maaseudun Sivistysliitto Maaseudun Sivistysliitto ry on valtakunnallinen sivistysjärjestö, jonka toimialana on aikuiskasvatus- ja kulttuurityö. MSL:n tavoitteena on aikuiskasvatuksen ja kulttuuritoiminnan keinoin edistää tasa-arvon, ihmisyyden ja maaseutukulttuurin päämäärien toteutumista. Liiton toiminta perustuu alkiolaiseen ja maahenkiseen sivistyskäsitykseen. Maaseudun Sivistysliitto mm. tuottaa koulutus- ja kulttuuripalveluja, ylläpitää maaseudun, kylien, yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen toiminnan kehittämistä sekä tuottaa näyttelyitä, monitaiteellisia kulttuuritapahtumia, seminaareja ja kirjoituskilpailuja. Liitto toimii myös itseoppineiden taiteilijoiden esiin nostajana ja on tuonut ITE-taidetta julkisuuteen kartoituksin, näyttelyin, julkaisuin ja kansainvälisin vientihankkein. Ympäristösivistys on MSL:n eri toimintamuotoja yhdistävä teema. Se tulee esiin kylien kehittämisessä, kansalaistoiminnan taitojen valmennuksessa, lähiruoan puolesta toiminnassa ja laajassa ympäristösivistyksen kulttuurihankkeessa. MSL on toiminut kansainvälisen ympäristöestetiikan konferenssisarjan tuottajana ja kirjasarjan julkaisijana ja on tuottanut lukuisia ympäristöaiheisia taidenäyttelyitä. Ympäristösivistyksen laajassa hankekokonaisuudessa MSL yhdistää tieteen, taiteen ja kansansivistystyön.

11

Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle?

Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle? Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle? Savonranta ja Punkaharju 27. 28.9.2016 Reeta Rönkkö 27. ja 28.9.2016 sisältö - johdatus ympäristöluotsaukseen Ympäristöluotsi, mikä se on? Ympäristöluotsitoiminnan

Lisätiedot

Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle?

Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle? Ympäristöluotsitoiminta kuka, mitä, miten ja kenelle? Varkaus 14.1.2015 Reeta Rönkkö Ympäristöluotsi mikä se on? Ympäristöluotsit ovat ympäristöasioista ja ympäristösuhteesta monipuolisesti kiinnostuneita

Lisätiedot

Ympäristöluotsikoulutus sisältö ja menetelmät. Reeta Rönkkö, Kris.ina Ljokkoi ja Kaisa Kervinen

Ympäristöluotsikoulutus sisältö ja menetelmät. Reeta Rönkkö, Kris.ina Ljokkoi ja Kaisa Kervinen Ympäristöluotsikoulutus sisältö ja menetelmät Reeta Rönkkö, Kris.ina Ljokkoi ja Kaisa Kervinen 11.2.2015 Ympäristöluotsikoulutuksella on selkeät teemat ja sisältöalueet, jotka käsitellään jokaisen koulutuksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUOTSAUS. Yhdessä ihmettelemään - Ympäristön havainnointia ympäristöluotsausmenetelmin,

YMPÄRISTÖLUOTSAUS. Yhdessä ihmettelemään - Ympäristön havainnointia ympäristöluotsausmenetelmin, YMPÄRISTÖLUOTSAUS Yhdessä ihmettelemään - Ympäristön havainnointia ympäristöluotsausmenetelmin, Riitta Johanna Laitinen, projektikoordinaattori, Maaseudun sivistysliitto. 2.9.2016 Rokua Ympäristöluotsaus-menetelmän

Lisätiedot

Ympäristöluotsit. Opas ympäristöluotsauksesta ja ympäristöluotsitoiminnan koordinoimisesta

Ympäristöluotsit. Opas ympäristöluotsauksesta ja ympäristöluotsitoiminnan koordinoimisesta Ympäristöluotsit YMPÄRISTÖLUOTSIT ON OSA MAASEUDUN SIVISTYSLIITON PAIKAN TUNTU -HANKETTA, JOTA TUKEE MM. KONEEN SÄÄTIÖ OPPAAN ON KOONNUT JA KUVAT OTTANUT HANKKEESSA TYÖSKENTELEVÄ TAIDEKASVATTAJA KRISTIINA

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Mikä MSL? Explita Volorestrum Exerum

Mikä MSL? Explita Volorestrum Exerum Mikä MSL? Explita Volorestrum Exerum Ajankohtaista 9.6.2015 Itatem quibusant Doluptatur autendunt, vid 7.6.2015 Uiam aut hitio, tem quatem auda 1.6.2015 Opta ipsam facculparit quatiatem eici, tem quatem

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

PIRKANMAAN PERINNEPIHAN TEEMAOPASTUKSET Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Hallilantie 24, Tampere

PIRKANMAAN PERINNEPIHAN TEEMAOPASTUKSET Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Hallilantie 24, Tampere PIRKANMAAN PERINNEPIHAN TEEMAOPASTUKSET Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Hallilantie 24, Tampere Geenivaraoppihanke Pirkanmaan Perinnepihalla Ahlmanin tarjoama opetuspaketti johdattelee vanhojen geneettisesti

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Paikan identiteetti, paikan tuntu

Paikan identiteetti, paikan tuntu Paikan identiteetti, paikan tuntu Mitä se on, mistä se syntyy? Voiko siihen vaikuttaa? Voiko olla suhdetta paikkaan, jossa ei ole käynyt? Mielipaikat / inhokkipaikat / epäpaikat? Kohteen adoptio Mitä kohteen

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun 1 / 13 2015 Etelä-Karjalan taidemuseo Sisällys 3 Johdanto tehtävät: 4 Museo ilmiönä 1 5 Museo ilmiönä 2 6 Henkilökohtainen taidekokemus 1 7 Henkilökohtainen taidekokemus

Lisätiedot

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT Tähän korttipakkaan on koottu apukeinoja opinto-piirityöskentelyä varten. Voitte noudattaa ohjeita järjestelmällisesti tai soveltaa niitä vapaasti haluamallanne

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Ikääntyneidenpäihde- ja mielenterveystyön verkoston yhteistyöseminaari 23.4.2015 Mona Särkelä-Kukko Marjo Karila 14.4.2015 1 Pohdittavaksi alkuun: Pohdi

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Digiajan opettajan selviytymispaketti

Digiajan opettajan selviytymispaketti 10+ opepäivitystä odottaa. Aloita lataus nyt! Digiajan opettajan selviytymispaketti Saamelaisalueen koulutuskeskus virtuaalikoulu Ovatko verkko-opetustaitosi päivityksen tarpeessa? Ota askel eteenpäin

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Tervetuloa! Luonto-Liiton pikaesittely Ympäristöetsivätoiminnan esittely Tutustumme kirjaan: Mystisen liskon etsijät - luontotehtäviä

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Pauliina Kinanen Suomen museoliitto AKTIIVI Plus -loppuseminaari 19.11.2014 Vuonna 2010 - Avara museo -hanke alkaa Meillä

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorteniltapaketti - Kirkon rakentajat Tämä ohjelmamateriaali on tarkoitettu toteutettavaksi nuortenillassa, nuorten leirillä tai isoskoulutuksessa. Ohjelman voi

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen

Lisätiedot

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Yhdessä enemmän Kohtaamisia, sisältöä, mielekästä tekemistä Virtaa arkeen: virkeyttä, nostetta ja kulttuurikuntoa,

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Lukioiden ilmiöt. Euroopan unioni 1. jakso. Kurssien suorittaminen ilmiöinä

Lukioiden ilmiöt. Euroopan unioni 1. jakso. Kurssien suorittaminen ilmiöinä Lukioiden ilmiöt Euroopan unioni 1. jakso Euroopan unioni on 28 jäsenvaltiosta ja lukuisista toimielimistä koostuva yhteisö, jonka toiminnassa riittää setvittävää niin poliittisille vaikuttajille, talouden

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Palaute Nyytin ja SPR:n Hengailuillasta 4.11.2011 Yhteenvetoraportti Osallistujia 31, joista 8 miestä. Palautteita 24 Sukupuoli Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% 1. Nainen 16 66,67% 2. Mies

Lisätiedot

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma Jakson päämääränä on kranssin suunnitteleminen ja valmistaminen pehmeitä ja kovia materiaaleja yhdistäen. Jakso on suunnattu

Lisätiedot

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Työhyvinvointikyselyn tulosten käsittely ja hyvinvointisuunnitelman laatiminen työyksikön hyvinvointipajassa Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Lapin sairaanhoitopiirin työhyvinvointisyke

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism

Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism 2nd International Conference on Urban Marketing Cities by the Water: Images Real and Virtual Local Strengths and Networks as Resources of Cultural Tourism Soila Palviainen Esityksen sisältö: määrittelyjä

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE Taksvärkki-kampanja on paljon enemmän kuin rahankeruupäivä. Se on nuorten omaa yhteisvastuuta, jossa opiskelijat keräävät varoja kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki-kampanjaan

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Digi haltuun! (Valtakunnallinen projekti ) Susanna Saarvo

Digi haltuun! (Valtakunnallinen projekti ) Susanna Saarvo Digi haltuun! (Valtakunnallinen projekti 2017-2020) Susanna Saarvo Yhteistyökumppanit Kansalaisopistojen liitto (KoLry) ADHD-liitto A-Kiltojen Liitto Epilepsialiitto Mielenterveyden Keskusliitto Kuurojen

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa Etkot & Jatkot 3. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 4. Seuraa

Lisätiedot

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 1 Sivu 1 / 7 Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-valmennuksen ryhmätapaamissa käsitellään sijoitetun lapsen kokemuksia ja tarpeita.

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

S A I J A M U S T A N I E M I, K U V A T A I T E I L I J A, P R O J E K T I T U T K I J A S A M K, K U V A T A I D E K A N K A A N P Ä Ä

S A I J A M U S T A N I E M I, K U V A T A I T E I L I J A, P R O J E K T I T U T K I J A S A M K, K U V A T A I D E K A N K A A N P Ä Ä VÄLITTÄVÄ TAIDE S A I J A M U S T A N I E M I, K U V A T A I T E I L I J A, P R O J E K T I T U T K I J A S A M K, K U V A T A I D E K A N K A A N P Ä Ä TAIDEKEHÄN JATKOT Satakunnan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Lataa Mielekäs keho - kehon tarinoita - Minna Kinnunen. Lataa

Lataa Mielekäs keho - kehon tarinoita - Minna Kinnunen. Lataa Lataa Mielekäs keho - kehon tarinoita - Minna Kinnunen Lataa Kirjailija: Minna Kinnunen ISBN: 9789529369874 Sivumäärä: 170 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.12 Mb Mielekäs keho - kehon tarinoita -kirja

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot ja jatkot 4. Tutustu Kiasmaan 5. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro-käynnillä taidetestaajat tutustuvat

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11.

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11. VETY-hanke Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen Jenni Sademies, 12.11.2013!"#$%&%!'('')*+,-.+/0%/1)-.*/02/11-.)..3%/*+)-.0..3%4%5336'7(786-.)7278%9-)::3+/.6).67.%;/%4%

Lisätiedot

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä A2-VENÄJÄ vl.4-6 4.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä

Lisätiedot

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus Sari Kuusela Organisaatioelämää voima ja vaikutus Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sari Kuusela Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Janne Harju Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen,

Lisätiedot

PU:NC Participants United: New Citizens

PU:NC Participants United: New Citizens PU:NC Participants United: New Citizens 2013 PU:NC Participants United: New Citizens * Kolmas Loimaan teatterin (Suomi) & County Limerick Youth Theatren (Irlanti) yhteinen Youth in Action projekti * CIMOn

Lisätiedot

Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella

Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella Museolehtori Katri Leppisaari Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE Tampereen kaupunki Tampereen luotsitoiminta Toiminta

Lisätiedot

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: alakoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: jokamiehen

Lisätiedot

Osallisuuden pedagogiikka varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa 3/5, Osallisuus toiminnan suunnittelun ja eheytetyn toiminnan näkökulmasta

Osallisuuden pedagogiikka varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa 3/5, Osallisuus toiminnan suunnittelun ja eheytetyn toiminnan näkökulmasta Osallisuuden pedagogiikka varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa 3/5, Osallisuus toiminnan suunnittelun ja eheytetyn toiminnan näkökulmasta Elina Kataja ja Opetushallitus Projektityöskentely eheytettynä

Lisätiedot

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia 1 SOHO - Training Course 16.-20.10.2013 Sigulda, Latvia Eija Kauniskangas Keravan nuorisopalvelut eija.kauniskangas@kerava.fi p. 040 3182196 2 SOHO - European Training Course Siguldassa, Latviassa pidetty

Lisätiedot

4eventin palvelut Långvikissa

4eventin palvelut Långvikissa 4eventin palvelut Långvikissa Fyysinen hyvinvointi Kehon ikä -kartoitus Lähtölaukaus elämänpituiselle hyvinvointimatkalle Kehon ikä -kartoitus on kokemuksemme mukaan motivoivin yksilötason terveyskunnon

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa 3. Etkot & Jatkot 4. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 5.

Lisätiedot

Tuntisuunnitelma: Teema 1.

Tuntisuunnitelma: Teema 1. Tuntisuunnitelma: Teema 1. Aika: Oppimiskokonaisuuden 1. oppitunti Mobiililaboratorio-oppimiskokonaisuus, 7.-9. lk Tuntien aihe: Oppilaat perehtyvät oppimiskokonaisuuden teemaan, laitteistoihin, työtapoihin,

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta AKTIIVISEMPI ARKI työpajan työpohjat Nämä työpohjat on laadittu

Lisätiedot

Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005

Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005 Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005 Ovatko suomalaiset nuoret kiinnostuneita osallistumaan? Tutkija Sakari Suutarinen:

Lisätiedot

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,

Lisätiedot

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin KUVATAIDE Lukion kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä yhteiskunnan ja ympäristön visuaalisista ilmiöistä ja niiden merkityksistä. Omakohtainen taiteellinen työskentely antaa

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Tulevaisuustyökaluja

Tulevaisuustyökaluja Tulevaisuustyökaluja TYÖKALUJA TULEVAISUUTEEN Vastuuseen ja valintoihin kasvaminen Merkitystä informaatiolle Systeeminen ja holistinen ajattelu Työkalut maailman haastamiseen tai haasteisiin vastaamiseen

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei

Lisätiedot

ROHKAISEVAA KANSAINVÄLISYYTTÄ. Työkaluja ja ideoita luokkaan ja koululle

ROHKAISEVAA KANSAINVÄLISYYTTÄ. Työkaluja ja ideoita luokkaan ja koululle ROHKAISEVAA KANSAINVÄLISYYTTÄ Työkaluja ja ideoita luokkaan ja koululle Uusi OPS ja ilmiöpohjaisuus Uusi opetussuunnitelma edellyttää globaalikasvatuksen olevan kaikki oppiaineet ja luokka-asteet läpileikkaavaa.

Lisätiedot

Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta KUVATAITEEN OPETUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja

Lisätiedot