Valtaväylähankekokonaisuus (ESR) ja Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtaväylähankekokonaisuus (ESR) ja Kuntayhtymä Kaksineuvoinen"

Transkriptio

1 Valtaväylähankekokonaisuus (ESR) ja Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Aikuissosiaalityön kehittämishanke Eini Leppäharju, kehittäjä-sosiaaliohjaaja Ky Kaksineuvoisen aikuissosiaalityön kehittämishanke Valtaväylä-hanke tarjosi Kuntayhtymä Kaksineuvoiselle mahdollisuuden aikuissosiaalityön hankemuotoiseen kehittämiseen ajalla Hanketyöntekijäksi valittiin kuntayhtymän aikuissosiaalityön tiimiin kuuluva sosiaaliohjaaja. Tällä haluttiin vahvistaa kehittämistyön tulosten siirtymistä aikuissosiaalityön toimintakäytännöksi ja sen jatkumista hankkeen päätyttyä. 1

2 Etelä-Pohjanmaa / Ky Kaksineuvoinen Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Lapuan terveyskeskus Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue Seinäjoen terveyskeskus Kuusiokuntien terveysyhtymä JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Kuntayhtymän taustatietoja Kuntayhtymästä muodostui alkaen Paras lain mukainen yhteistoiminta-alue, joka hoitaa kaikki alueen sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut Kuntayhtymä Kaksineuvoisen jäsenkuntia ovat: Kauhava (sis. Ala- ja Ylihärmä, Kortesjärvi), Evijärvi ja Lappajärvi. Yhteistoiminta-alueen asukasluku n Kuntayhtymän sosiaalityön palvelut tuotetaan lähipalveluperiaatteella kuudesta eri toimipisteestä käsin Aikuissosiaalityön tiimin muodostavat aikuissosiaalityön, päihde- ja vammaispalvelujen sosiaalityöntekijät 4, aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajat 2 ja etuuskäsittelijät laajalla työnkuvalla 3. 2

3 Kehittämishankkeen tavoitteiden asettelu Tavoitteet muodostuivat asiakkaiden ja työntekijöiden tarpeista, joita kartoitettiin mm. kyselyjen avulla sekä aikuissosiaalityön palavereissa Asiakaskyselyllä haluttiin selvittää miten asiakkaat kokivat perusturvatoimistosta saamansa palvelut ja vastasivatko ne asiakkaiden odotuksia Työntekijäkyselyllä selvitettiin heidän käsitystään työkäytäntöjen toimivuudesta ja kehittämistarpeista Mitkä asiat koet haasteeksi työnteon sujuvuuden kannalta? Kehittämisprojektissa painotettiin asiakkaiden ja työntekijöiden osallistumista kehittämistyöhön Aikuissosiaalityön sisällön kehittäminen tavoitteellisemmaksi ja suunnitelmallisemmaksi Haasteena pidettiin kiirettä ja toimeentulotuen painottumista työssä, työ tuntui ajoittain liukuhihnatyöltä. Työntekijät toivoivat voivansa käyttää enemmän aikaa asiakkaan kokonaisvaltaisen tilanteen selvittelyyn Yhtenäinen käytäntö asiakkaiden elämäntilanteen kartoittamiseen, asiakassuunnitelmien laatimiseen ja seurantaan sekä asiakkuuden päättämiseen Asiakassuunnitelmassa huomioidaan mm. asiakkaan; - Taustaa, arki ja resurssit, palvelut ja asiakkuudet - Tavoitteiden asettaminen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä - Keinot, palvelut ja tukitoimet - Arviointi ja arvioinnin ajankohta 3

4 Aikuissosiaalityön asiakasprosessin selkiyttäminen Uuden kuntayhtymän organisaatiomuutosten myötä (2009) sosiaalityön osa-alueet olivat eriytyneet, joka vähensi vuoropuhelua ja tiedon kulkua työntekijöiden välillä. Lisäksi alueen toimintakäytännöissä oli alueellisia eroja Asiakasprosessin mallinnuksella selkiytettiin asiakkuuden eri vaiheita sekä työvaiheita, ja korostettiin eri ammattiryhmien osaamista asiakkuuden eri vaiheissa. Asiakaspolkujen mallintamisessa huomioitiin myös muiden tahojen palveluita. AIKUISSOSISAALITYÖN ASIAKASPROSESSI Asiakkaaksi tulo Ensimmäinen toimistokäynti - Esite sosiaalipalveluista - Asiakkaan tilanteen arvioiminen: tilannekartoituksen aloittaminen / tekeminen - Toimeentulotuki Sosiaalitoimen aikuissosiaalityön ideaali? - Tavoitteena huono-osaisuuden vähentäminen - Lähtökohtana asiakkaan tilanne ja tavoitteet - Työ on luonteeltaan pitkäjänteistä, prosessimaista, suunnitelmallista ja tavoitteellista - Työ on asiakkaan tilannekartoitukseen perustuvaa - Työ sisältää tukea, neuvontaa, palveluohjausta sekä palveluverkoston koordinointia - Työ on moniammatillista Tilannekartoitus (Pro Consona) Yhteydenottosyy ja nykytilanne Taloudellinen tilanne Työ ja koulutus Koti ja asuminen Perhe ja sosiaalinen verkosto Terveydentila ja päihteet Arki ja resurssit Palvelut ja asiakkuudet Jakelu Suppeasta tai laajasta asiakassuunnitelmasta päättäminen Tilannekartoituksen perusteella suppea asiakassuunnitelma Yleinen ohjaus, neuvonta ja toimeentulotuki. Tilannearvion pohjalta päätetään asiakkaan kanssa yhdessä laajan asiakassuunnitelman laatimisesta - Asiakkaan motivaation huomioiminen, onko muutoshalukkuutta? - Asiakkaan perehdytys asiakassuunnitelmaan, tuodaan esille suunnitelman hyödyt Asiakassuunnitelman laatiminen, jonka yhteydessä kotikäynti Asiakassuunnitelma - Taustaa, arki ja resurssit, palvelut ja asiakkuudet - Tavoitteiden asettaminen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä - Keinot, palvelut ja tukitoimet - Arviointi ja arvioinnin ajankohta Moniammatillinen yhteistyö Palvelut Asiakaspolut 4

5 Moniammatillinen yhteistyö ja palvelut - Terveydenhuolto (mt-palvelut, työttömien terveydenhuolto..) - Hankkeet - Päihdehuollon palvelut - Talous- ja velkaneuvonta - Te-toimisto - Järjestöt Työhön siirtyvät - TE-toimisto - oppilaitokset Asiakaspolut Kuntoutettavat - Päihde ja mt-palvelut - Hankkeet -Perusterveydenhuolto / erikoissairaanohoito - TE-toimisto - Asiakasyhteistyöryhmä - Työkykyvynarviointi Työkyvyttömät Muut - TE toimisto -Perusterveydenhuolto / erikoissairaanhoito Poikkihallinnollisen toiminnan kehittäminen - Eri toimijatahojen palvelut toisiaan tukeviksi Palveluketjujen kehittäminen siten, että ne muodostaisivat kokonaisuuden ja veisivät asiakkaan tilannetta eteenpäin Esiin nousseita kehittämiskohteita olivat mm.: Tiedon lisääminen toisten työn sisällöstä Vastuullinen taho asiakasprosessin etenemiselle Asiakassuunnitelman käyttäminen työvälineenä mm. tiedon jakamisessa asiakkaan verkostossa Selkeän mallin luominen työkyvynarvioinnin asiakasprosessin toteuttamiseen Palaverikäytäntöjen uudistaminen ja tehostaminen yhteistyöverkostoissa 5

6 Kehittämistyön tuloksia Perustasolla työn kehittäminen, johon ilman erillisiä resursseja ei olisi ollut mahdollisuutta Yhtenäinen menetelmä suunnitelmallisen sosiaalityön tekemiselle ja sen juurruttaminen käytännön työhön Uuden viran perustaminen aikuissosiaalityöhön -> sosiaaliohjaaja, jonka työ painottuu suunnitelmallisen sosiaalityön tekemiseen Aikuissosiaalityön esite Kehittämistyötä tulee jatkaa toimivien poikkihallinnollisten yhteistyökäytäntöjen tehostamiseksi Välityömarkkinoiden kehittäminen Seinäjoen seudulla ja Kuusiokunnissa osana Valtaväylä-hankekokonaisuutta (ESR) Kirsi Lehtipää, palveluohjaaja Kuusiokunnat 6

7 TE-toimiston ja sosiaalitoimen yhteistyön kehittäminen Välityömarkkinoilla Seinäjoen seutu: palvelusuunnittelija Hilkka Saarenpää, työvoimaohjaaja (sosionomi AMK) TYP Seinäjoki Alueena Ilmajoki, Seinäjoki ja Lapua Kuusiokunnat: palvelusuunnittelija Erika Vähä-Laakso (sosionomi AMK) Alueena Alavus, Kuortane, Töysä, Ähtäri Kehittämistyön tavoitteena kehittää sosiaalitoimiston ja TE-toimiston työntekijöiden välistä yhteistyötä ja käytäntöjä yhteisten asiakkaiden palveluissa. Kehittämistoiminnan lähtökohdat Kehittää sosiaalitoimen ja TE-toimiston työntekijöiden välistä yhteistyötä ja käytäntöjä yhteisten asiakkaiden palveluissa Kysely työntekijöille: Minkälaisia kehittämisen kohteita näette sosiaalitoimen, TE-toimiston ja TYP:n välisessä yhteistyössä? Mitä kehitystarpeita näette alueenne aikuissosiaalityössä? Koetteko, että aktivointisuunnitelmakäytäntöjä ja kuntouttavaa työtoimintaa tulisi kehittää alueellanne? Jos, niin miten? Koetteko, että asiakkaiden eläkkeen hakemiseen, eläkemahdollisuuksien selvittelyyn/ eteenpäinohjaamiseen liittyvissä asioissa on kehittämistarpeita alueellanne? Jos, niin minkälaisia? Onko asiakasohjauksessa eri tahojen välillä puutteita/epäselvyyksiä? Jos, niin millaisia ja minkälaisten asiakkaiden osalta erityisesti? Mihin erityisesti toivotte kiinnitettävän huomiota alkavassa kehitystyössä? 7

8 Kehittämistarpeet Kyselyn tulosten pohjalta tehtiin koonti tärkeimmistä esille nousseista kehittämistarpeista Seinäjoen seutu: Yhteistyökäytännöt ja tiedonkulku, asiakasohjauskäytännöt, aktivointisuunnitelmakäytännöt, henkilöstöresurssit ja niiden kohdentaminen, lomakekantojen yhtenäistäminen, eläkeselvittelyjen mallinnus, työpaikkaohjaajien koulutus. Työttömien työterveystarkastusten ja terveysneuvonnan kehittäminen osana TE-toimiston ja sosiaalitoimiston palveluja Kuusiokunnat: Esim. Työnjaon, vastuiden, yhteistyökäytäntöjen selkiyttäminen, aktivointisuunnitelmakäytännöt, laadukkaat ja vaikuttavat asiakassuunnitelmat, polutus-seuranta-ohjaus- käytännöt eri toimenpiteissä, eläkeselvittelyjen mallinnus Kehittämistarpeita lähdettiin jatkotyöstämään palvelusuunnittelijoiden järjestämissä *kehittämispäivissä Kehittämistyö *työkokouksissa käytännössä *keskustelutilaisuuksissa Kehittämistarpeita *koulutustilaisuuksissa lähdettiin jatkotyöstämään palvelusuunnittelijoiden järjestämissä Lähtökohtana käyttäjä- ja toimijalähtöinen kehittäminen *kehittämispäivissä *työkokouksissa *keskustelutilaisuuksissa *koulutustilaisuuksissa Lähtökohtana käyttäjä- ja toimijalähtöinen kehittäminen 8

9 Kehittämistyön tuloksia Seinäjoen seutu: TOIMIJAKARTTA välityömarkkinatoimijoista (asiakasohjauksen tueksi tarkoitettu väline työntekijöille) Lomakekantojen yhtenäistäminen Työttömien työterveyshuoltoon liittyvä kehittämisprojekti (osana Valtaväylähanketta) käynnistymässä (terveydenhoitaja) Täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteuttaminen AMK:ssa terveydenhoitajille, joilla erityisalueena työttömien terveystarkastukset Kuusiokunnat: Uudistetut ja yhtenäiset lomakepohjat Kuusiokuntiin (kutsu aktivointisuunnitelmaan, aktivointisuunnitelman kartoituslomake, aktivointisuunnitelmapohja, arviointi ja palautelomakkeet kuntouttavaan työtoimintaan Vastuiden, työnjaon, työkäytäntöjen ja roolien selkeyttäminen eri toimijoiden välillä asiakastyössä Kiitos mielenkiinnostanne! Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR) 9

Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR)

Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR) Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR) Aikuissosiaalityöntekijä ja työvoimaohjaaja kehittäjäasiantuntijoina kehittämisessä ja juurruttamisen varmistamisessa Kirsi Lehtipää ja Merja Kallio Valtaväylä- hankekokonaisuudesta

Lisätiedot

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät 2012 9 ryhmä, yhdessä ryhmässä kaksi jaosta Vastauksia 8 ryhmältä

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /17.2.2015

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /17.2.2015 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /17.2.2015 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät 2012 9 ryhmä, yhdessä ryhmässä kaksi jaosta Vastauksia 7 ryhmältä

Lisätiedot

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Heli Latva-Nikkola murtumapotilaiden kuntoutusohjaaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Seinäjoen

Lisätiedot

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Reetta-Maija Luhta, ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori, perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Lisätiedot

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 2004-2014

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 2004-2014 Määrä Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 24-214 88 86 84 86 299 86 623 82 8 78 76 74 74 952 72 7 68 66 68 793 71 799 71 679 72 916 72 41 7 372 7 348 71 683 K-rtg; 61 83 Y-rtg; 13 869 K-rtg;

Lisätiedot

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI

Lisätiedot

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja: YHYRES TEHEREN - Etelä-Pohjanmaan TYP ja OSMO - Osallisuutta moniammatillisesti hanke Marjo Taittonen, E-P TYP johtaja Maarit Pasto, hankekoordinaattori Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Lisätiedot

Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012

Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Hannikaisenkadun sosiaaliasema Asiakaskäynnit vuonna 2011 sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän

Lisätiedot

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Kuntakokemuksia hankkeesta Rakenteelliset muutokset - Tiimikäytännöt

Lisätiedot

Miten osallisuudella edistetään mielenterveyttä ja päihteettömyyttä

Miten osallisuudella edistetään mielenterveyttä ja päihteettömyyttä Miten osallisuudella edistetään mielenterveyttä ja päihteettömyyttä Marja-Liisa Nevala Aijjoos-kumppanuushanke Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 11.-12.10.2011 Aijjoos-kumppanuushanke 4 yhdistystä:

Lisätiedot

AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi

AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Paikka Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi Sykkö Matti Työ- ja elinkeinotoimisto Pihlaja Elina

Lisätiedot

Case EPSHP: Materiaalihallinnon järjestelmän käyttöönotto; kokemuksia ja tavoitteita

Case EPSHP: Materiaalihallinnon järjestelmän käyttöönotto; kokemuksia ja tavoitteita Case EPSHP: Materiaalihallinnon järjestelmän käyttöönotto; kokemuksia ja tavoitteita Materiaalipäällikkö Helena Junna Welfare ICT Forum 9.-10.10.2014 Jäsenkuntia 19, asukkaita n. 199 000 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä. Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1.

Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä. Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1. Ajatuksia ja kokemuksia moniammatillisesta tilannearviotyöskentelystä Aikuissosiaalityön päivät Rovaniemellä 18. 19.1.2011 Kati Närhi Kaksi kokemusta tilannearviotyöskentelystä Keski-Suomen aikuissosiaalityön

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta OMAN ORGANISAATION NIMI 1 22.6.2017 Päivi Lehtimäki ja Tuula Haukka-Wacklin Lähtökohdat EPSHP selkäpotilaita,

Lisätiedot

Ikäihminen kehittäjänä - käytännön esimerkkejä ja kokemuksia osallisuudesta

Ikäihminen kehittäjänä - käytännön esimerkkejä ja kokemuksia osallisuudesta Ikäihminen kehittäjänä - käytännön esimerkkejä ja kokemuksia osallisuudesta Asiakkaan ääni kuuluviin sosiaali- ja terveyspalveluihin osallistumalla -seminaari 6.9.2012, Kokkola Ikäihminen kehittäjänä Ikäihmiset

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa

Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Sari Käsmä tiimiesimies, sosiaalityöntekijä, Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP), työllisyyspalvelut. Webinaari

Lisätiedot

Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011. Hilla-Maaria Sipilä Projektisuunnittelija

Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011. Hilla-Maaria Sipilä Projektisuunnittelija Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011 Projektisuunnittelija Espoon työvoiman palvelukeskuksen asiakasprosessi KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA PAJALLA ETYP moniammatilliset

Lisätiedot

Sosiaaliaseman aikuissosiaalityö. Asiakasraati 13.12.2011

Sosiaaliaseman aikuissosiaalityö. Asiakasraati 13.12.2011 Sosiaaliaseman aikuissosiaalityö Asiakasraati 13.12.2011 Aikuissosiaalityön ja perusturvan palveluyksikkö Aikuissosiaalityö Hannikaisenkadun sosiaaliasemalla Sosiaalinen luototus Keski-Suomen talous- ja

Lisätiedot

Kehittämissuunnitelmat kehittämistä tukemassa Kehrän teematyöpajat 31.5. 2.6.2010. Socca Socca Annukka Paasivirta

Kehittämissuunnitelmat kehittämistä tukemassa Kehrän teematyöpajat 31.5. 2.6.2010. Socca Socca Annukka Paasivirta Kehittämissuunnitelmat kehittämistä tukemassa Kehrän teematyöpajat 31.5. 2.6.2010 1 Kehrän teematyöpajat Maalis 2010 Touko- Kesä 2010 Loka 2010 Marras- Joulu 2010 Helmi 2011 Touko 2011 LS Päivät Syksy

Lisätiedot

Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft

Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft Työvoiman palvelukeskukset on perustettu vähentämään rakenteellista työttömyyttä Työvoiman palvelukeskus on työttömiä työnhakijoita

Lisätiedot

SATAOSAA-maakuntakokeilun ja TE-toimiston työkykykoordinaattorin tekemä selvitys työttömien terveystarkastusten toteutumisesta Satakunnassa

SATAOSAA-maakuntakokeilun ja TE-toimiston työkykykoordinaattorin tekemä selvitys työttömien terveystarkastusten toteutumisesta Satakunnassa SATAOSAA-maakuntakokeilun ja TE-toimiston työkykykoordinaattorin tekemä selvitys työttömien terveystarkastusten toteutumisesta Satakunnassa Sari Ljungman, projektisuunnittelija SATAOSAA Tiia Nieminen,

Lisätiedot

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ Tuija Vidgren 23.2.2015 GeroMetro verkosto (Socca) Käytäntötutkimuksen päivässä esittelemässä vanhustyöhön liittyviä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma 11.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE: Hyvinvointi-

Lisätiedot

OULUNKAAREN MONIAMMATILLINEN PALVELUOHJAUSMALLI

OULUNKAAREN MONIAMMATILLINEN PALVELUOHJAUSMALLI OULUNKAAREN MONIAMMATILLINEN PALVELUOHJAUSMALLI työttömät ja/tai syrjäytymisvaarassa olevat nuoret VIRTA OULUNKAARI HANKE 1.4.2011 30.9.2013 OULUNKAAREN MONIAMMATILLINEN PALVELUOHJAUSMALLI työttömät ja/tai

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi 11.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Lääkinnällinen kuntoutus: Miten heidän kuntoutuksen rahoitus, jotka eivät täytä tiukkoja kriteereitä ja eivät täten

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Osela 9.6.2016 Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu (TYP) Yhteistoimintamalli, jossa

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

PaKaste -hankkeen seurantaraportointi

PaKaste -hankkeen seurantaraportointi PaKaste -hankkeen seurantaraportointi 1. Raportoija: Anne-Maria Näkkäläjärvi, saamenkielinen kehittäjä-sosiaalityöntekijä 2. Sosiaalityön kehittämistiimi: saamenkielisen/saamelaiselta kulttuuripohjalta

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

IDEASTA WALTTI-TALOKSI

IDEASTA WALTTI-TALOKSI WALTTI-TALO IDEASTA WALTTI-TALOKSI Ideointi käytännön työn pohjalta: Asiakkaan mahdollisuuksien kartoittaminen -> asiakkaat toimenpiteissä, joihin kuuluvat ja joista hyötyvät Työntekijöillä parempi havainnointimahdollisuus

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Jaana Heinonen Työikäisten sosiaalipalvelupäällikkö Organisaatio Aikuisten sosiaalityö Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Esala Velkaneuvonta Etuuskäsittely Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat

Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Jyväskylä SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat

Lisätiedot

Hartolan kunta Sosiaalitoimi, Kuninkaantie 16, Hartola / Hartolan toimintakeskus, Visantie 17 B, 19600 Hartola

Hartolan kunta Sosiaalitoimi, Kuninkaantie 16, Hartola / Hartolan toimintakeskus, Visantie 17 B, 19600 Hartola LIITE 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TYPIN TOIMITILAT Yhteiset toimipisteet 9.11.2015 i fj9-11-2015 I I Y (verkostolla oltava Osoite Aukioloajat vähintään yksi yhteinen toimipiste) Lahti Saimaankatu 64, 3 krs., Ma-pe

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon yhdyspinnat. Työvaliokunta PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Työllisyydenhoidon yhdyspinnat. Työvaliokunta PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Työllisyydenhoidon yhdyspinnat Työvaliokunta 15.11.2017 1.11.2017 Taustaa ja lähtökohtia Laki kuntouttavasta työtoiminnasta 2001/189 Työmarkkinatukiuudistukset 2006 ja 2015 ja kuntien rahoitusvastuu ja

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN. Sote työvaliokunta

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN. Sote työvaliokunta IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Sote työvaliokunta 5.2.2016 Anna-Kaisa Pusa, koollekutsuja, Kuntayhtymän johtaja / Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kati Mäkelä, Ikäihmisten palvelujohtaja / Kuntayhtymä

Lisätiedot

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa

Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa Anri Viskari-Lojamo (sosionomi YAMK) Johtava sosiaaliohjaaja Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut / Nuorten palvelut ja

Lisätiedot

Terveyskeskusten tilanne. Matti Rekiaro 20.8.2013

Terveyskeskusten tilanne. Matti Rekiaro 20.8.2013 Terveyskeskusten tilanne Matti Rekiaro 20.8.2013 Toimeksianto Seinäjoen kaupunginvaltuusto 27.5.2013 Hyväksyessään osaltaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelman on kaupunginvaltuusto päättänyt yksimielisesti

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

SOHVI-hanke

SOHVI-hanke SOHVI-hanke 1.3.2012 28.2.2014 SOHVI-hankkeen toteuttajat ja hankekumppanit SOHVI-hanketta hallinnoi Turun ammattikorkeakoulu (hankekumppanina Vakka-Suomen seutukunnan kunnat: Uusikaupunki, Laitila, Vehmaa,

Lisätiedot

SUUNTO-PROJEKTIN ARVIOINNIN VÄLITULOKSIA

SUUNTO-PROJEKTIN ARVIOINNIN VÄLITULOKSIA 2014 SUUNTO-PROJEKTIN ARVIOINNIN VÄLITULOKSIA 31.3.2014 SISÄLTÖ A Toteutuksen taustaa B Suunto ja välityömarkkinoiden nykytila C Palveluprosessimallin käyttö D Välityömarkkinoiden kehittäminen E SUUNTOa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä maltillisessa laskussa

Lisätiedot

Sosiaalialan tuotteistaminen tietojärjestelm 19.5.2008

Sosiaalialan tuotteistaminen tietojärjestelm 19.5.2008 Sosiaalialan tuotteistaminen tietojärjestelm rjestelmää hyväksik ksikäyttäen 19.5.2008 Sanna Hämäläinen Sosiaalitoimen atk-koordinaattori Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Alkuselvittelyt

Lisätiedot

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA 1 Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA Ryhmätyöt Teema 1: Sosiaalityön ja perhetyön yhteistyön

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Pohjois-Karjalan kuntajohtajatilaisuus Pohjois-Karjalan TE toimisto 18.3.2015 TYP toiminnan organisointi: mitä on tehty ja miten tästä eteenpäin? Alustavat

Lisätiedot

STM:n ja hallituksen yksi kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Valtioneuvoston tavoitteena on

STM:n ja hallituksen yksi kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Valtioneuvoston tavoitteena on 26.2.2016 STM:n ja hallituksen yksi kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Valtioneuvoston tavoitteena on hyväksyä Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Lähtökohdat hankkeen viimeiselle vuodelle Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelulain (TYP) voimaantulo 1.1.2015 (vuoden siirtymäaika) Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä jatkaa maltillista laskuaan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa

Lisätiedot

Ulkoringiltä sisärinkiin. Kuinka auttaa kumuloituneista ongelmista kärsiviä nuoria aikuisia pirstaleisessa palvelujärjestelmässä.

Ulkoringiltä sisärinkiin. Kuinka auttaa kumuloituneista ongelmista kärsiviä nuoria aikuisia pirstaleisessa palvelujärjestelmässä. Ulkoringiltä sisärinkiin. Kuinka auttaa kumuloituneista ongelmista kärsiviä nuoria aikuisia pirstaleisessa palvelujärjestelmässä. Aikuissosiaalityön päivät Jyväskylä 8.1.2014 Anne Määttä, VTT Elsa Keskitalo,

Lisätiedot

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Katariina Haapasaari 31.10.2013 Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Yhdessä tehden ajoissa omaishoitajan tukena projekti 2009-2011 Projektin toiminta-alue Etelä-Pohjanmaalla:

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö- Kuntouttavaa työtoimintaa

Aikuissosiaalityö- Kuntouttavaa työtoimintaa Aikuissosiaalityö- Kuntouttavaa työtoimintaa Aikuissosiaalityön päivät 2012 24.1.2012 Ls 21 25.1.2012 Ls 9 Mikko Keränen, kehittäjä-sosiaalityöntekijä, Inari Anurag Lehtonen, sosiaalityön opiskelija, kuntouttavan

Lisätiedot

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Pohjois-Karjalan kuntajohtajatilaisuus Pohjois-Karjalan TE toimisto 18.3.2015 TYP toiminnan organisointi: mitä on tehty ja miten tästä eteenpäin? Alustavat

Lisätiedot

ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN?

ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN? ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN? SOSIAALIPALVELUIDEN MAHDOLLISUUDET SOTE- UUDISTUKSESSA SOSIAALITYÖN JA YLEENSÄ SOSIAALIPALVELUIDEN SUURIMPANA

Lisätiedot

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Sosiaalisen vahvistamisen

Lisätiedot

Työllisyyden Kuntakokeilu

Työllisyyden Kuntakokeilu Työllisyyden Kuntakokeilu Kuntakokeilu pähkinänkuoressa Työ-ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton käynnistämä Jyväskylän, Jämsän ja Muuramen yhteishanke (yhteensä 26 hanketta) Toiminta-aika 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

Niina Kaksonen

Niina Kaksonen Niina Kaksonen 3.2.2016 2 Osaaminen ja koulutus, kärkihanke 6: Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Vaikeassa tilanteessa olevien nuorten auttamiseen kehitetään nuorisotakuussa ESR-rahoituksen turvin

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Tutkimus- ja kehittämistoiminta 29.8.2013 1 Tutkimus- ja kehittämistoiminta Järjestöille RAY-rahoitus Pienimuotoista - n. 6 tutkija-kehittäjää Esim. järjestöllä ja llä oma resurssiosuus Erillisrahoitus

Lisätiedot

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä MUISTIO 18.1.2008 klo.9.30-11.30 Aluetiimin palaveri Sodankylässä Läsnä: Puheenjohtaja: Maarit Kairala Inga Mukku Raija Pöyliö Arja Ojuva Sinikka Savukoski Tarja Niittymäki Riitta Nordberg Pirkko Maranen

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala 24.1.2008

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala 24.1.2008 Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala 24.1.2008 maarit.kairala@poskelappi.fi 1 Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö Seudullisuus LUOVAKE

Lisätiedot

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli 12.9.2008 Taustalla uusi Äänekoski 1.1.2007 Rakennettu uutta kuntaa/perusturvaa; Suolahti, Sumiainen

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN KEHITTÄJÄRYHMÄ 3/12. Aika 21.3.2012 klo 14-16 Paikka Kaustisen kunnantalo, Kappelintie 3

AIKUISSOSIAALITYÖN KEHITTÄJÄRYHMÄ 3/12. Aika 21.3.2012 klo 14-16 Paikka Kaustisen kunnantalo, Kappelintie 3 AIKUISSOSIAALITYÖN KEHITTÄJÄRYHMÄ 3/12 Aika 21.3.2012 klo 14-16 Paikka Kaustisen kunnantalo, Kappelintie 3 Läsnä Koivu Inkeri sosiaalityön päällikkö Vähämaa Risto johtava sosiaalityöntekijä Sundström Jessica

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,6 % viime

Lisätiedot

OTE- Kelan kokeilu-uudet ohjautumisen mallit. Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela

OTE- Kelan kokeilu-uudet ohjautumisen mallit. Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela OTE- Kelan kokeilu-uudet ohjautumisen mallit Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela Taustaa Kelan tutkimusosaston kysely terveydenhuollolle ja järjestöille yhteistyöstä ja tulevaisuuden tarpeista

Lisätiedot

Palvelutarpeenarvio Käytännöt Tampereen aikuissosiaalityössä

Palvelutarpeenarvio Käytännöt Tampereen aikuissosiaalityössä Palvelutarpeenarvio Käytännöt Tampereen aikuissosiaalityössä Riikka Kimpanpää Projektipäällikkö Työllisyys- ja sosiaalipalveluiden tehostamisen projekti 2016 1 Uudistuvat palvelut Tampereelle uusi keskitetty

Lisätiedot

Vaasa Kimmo Mäkelä

Vaasa Kimmo Mäkelä Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala

Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala 7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa

Lisätiedot

Työttömien terveyspalvelujen toteutumisesta

Työttömien terveyspalvelujen toteutumisesta Työttömien terveyspalvelujen toteutuminen Vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet, uhkat Kooste ennakkotehtävistä 8.12.2015 14.12.2015 Työterveyslaitos Kirsi Lappalainen www.ttl.fi 1 Työttömien terveyspalvelujen

Lisätiedot

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014 Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä Itä-Suomessa Kevätkoulutuspäivät 20.-21.3.2014 KYS, Kuopio STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena Veikko Kujala, puheenjohtaja Suomen terveyttä edistävät sairaalat

Lisätiedot

Palveluohjauksellisen toimintamallin kehittäminen ikäihmisille Kaskisten, Kristiinankaupungin ja Närpiön alueella.

Palveluohjauksellisen toimintamallin kehittäminen ikäihmisille Kaskisten, Kristiinankaupungin ja Närpiön alueella. Vaasan sairaanhoitopiiri: Palveluohjauksellisen toimintamallin kehittäminen ikäihmisille Kaskisten, Kristiinankaupungin ja Närpiön alueella. Hanketyöntekijä Pirkko Mantere 1.10.2005-21.1.2006, 1.5. 31.10.2006

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010 Seinäjoen osahanke Jaana Ahola Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan

Lisätiedot

Työelämäosallisuuden edistäminen ja KOPPI-hanke. KOPPI Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita hankkeen seminaari 21.1.

Työelämäosallisuuden edistäminen ja KOPPI-hanke. KOPPI Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita hankkeen seminaari 21.1. Työelämäosallisuuden edistäminen ja KOPPI-hanke KOPPI Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita hankkeen seminaari 21.1.2013, Espoo Jarno Karjalainen KOPPI - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita -hanke

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Eskoon alueellinen vammaissosiaalityöntekijöiden tapaaminen 6.9.2016 13.9.16 Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa / Stina Sjöblom 1 THL:n

Lisätiedot

tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden

tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden 1 Nuorten 18-25-vuotiaiden tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus 18.1.2011 Saila Lähteenmäki Ohjaajaj Sosiaalinen- ja taloudellinen tuki Asiakkuuden vireilletulo/ajanvaraus

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,8 % viime vuodesta

Lisätiedot

ZOOMI sujuvien siirtymien kansallinen koordinointi. Sujuvat siirtymät aloitusseminaari Sanna Laiho

ZOOMI sujuvien siirtymien kansallinen koordinointi. Sujuvat siirtymät aloitusseminaari Sanna Laiho ZOOMI sujuvien siirtymien kansallinen koordinointi Sujuvat siirtymät aloitusseminaari 16.2.2016 Sanna Laiho Sujuvat siirtymät Keskeiset kehitettävät toimintamallit aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen

Lisätiedot

Tervehdys Kainuusta!

Tervehdys Kainuusta! Tervehdys Kainuusta! Intensiivinen palveluohjaus kuntouttavassa työtoiminnassa Aikuissosiaalityön päivät 2013 Toisin ajattelu toisin tekeminen * Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Maarit

Lisätiedot

Yritys-Suomi seudulliset yrityspalvelut

Yritys-Suomi seudulliset yrityspalvelut Yritys-Suomi seudulliset yrityspalvelut Etelä-Pohjanmaa Seutu Yp koordinaattoreiden työkokous 21.3.2013 Eliisa Rissanen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Etelä-Pohjanmaa asukkaita n 194 000 18 kuntaa (Töysä-Alavus

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta

Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta Heli Huhta Asiakaspolku: jälkihuolto nuori 21v, 18v ei jälkihuolto oikeutta, SHL:n palveluissa ollut nuori Lastensuojelu Tuen tarve arvioidaan

Lisätiedot

K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3.

K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3. K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3.2013 MIKÄ OSKU? OSKUssa kehitetään uusia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen

Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Kemin toimintamalli Annika Vaaramaa 13.4.2016 Työ- ja toimintakyvyn selvittäminen Aloitettiin keväällä 2014 KunnonSyyni-toimintamallia soveltaen Asiakkaat

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP), ETELÄ-PIRKANMAA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP), ETELÄ-PIRKANMAA YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP), ETELÄ-PIRKANMAA 1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP)

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2015 Nro 15 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 16.12.2015) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot