S O S I AL I S M I N E D E L LYTYKS E T

Transkriptio

1

2

3 EDUARD BERNSTEIN S O S I AL I S M I N E D E L LYTYKS E T JA S OS IALIDEMOKRATIAN TEHTÄVÄT

4 Sosialismin kirjasto IX ISBN x Sosialismi.net Tampere Alunperin julkaistu suomeksi S. ja A. Tarjanteen suomennoksena. Kieliasu on jätetty alkuperäiseen muotoonsa, ainoastaan selvät kirjoitusvirheet on korjattu.

5 SISÄLLYS ENSIMMÄINEN LUKU. MARXILAISEN SOSIALISMIN PERUSAATTEET. a) Marxilaisuuden tieteellinen aines b) Aineellinen historiankäsitys ja historiallinen välttämättömyys c) Marxilainen oppi luokkataistelusta ja kapitalin eli pääoman kehityksestä TOINEN LUKU. MARXILAISUUS JA HEGELILÄINEN DIALEKTIKKA. a) Hegeliläis-dialektisen keinon hirtto-silmukat b) Marxilaisuus ja blanquilaisuus KOLMAS LUKU. UUDENAIKAISEN YHTEISKUNNAN TALOUDELLINEN KEHITYS. a) Marx'in arvo-opin merkitys b) Tulojen jako uudenaikaisessa yhteiskunnassa c) Liikeyritysten suuruus ja yhteiskunnallisen rikkauden leveneminen d) Liikepulat ja nykyaikaisen talouden mukautumiskyky NELJÄS LUKU. SOSIALIDEMOKRATIAN TEHTÄVÄT JA MAHDOLLISUUDET. a) Sosialismin valtiolliset ja taloudelliset edellytykset b) Kooperativisten yhdistysten toimintakyky c) Demokratia ja sosialismi d) Sosialidemokratian lähimmät tehtävät LOPPUTARKOTUS JA LIIKE

6 ENSIMMÄINEN LUKU. MARXILAISEN SOSIALISMIN PERUSAATTEET. a) Marxilaisuuden tieteellinen aines.»niiden kanssa tuli sosialismi tieteeksi, jota nyt on itsenäisesti kehitettävä kaikissa sen yksityiskohdissa ja koko sen yhtenäisyydessä.» Engels,»Herrn Eugen Dührings Umwälzung der Wissenschaft». Saksalainen sosialidemokratia tunnustaa meidän päivinämme toimintansa tietopuoliseksi perustaksi Marx'in ja Engels'in kehittämän ja heidän tieteelliseksi sosialismiksi nimittämänsä yhteiskuntaopin. Se on, sosialidemokratia taistelevana puolueena edustaa määrättyjä harrastuksia ja tarkoituksia ja taistellen itsetietoisesti asetettujen päätarkoitusten puolesta seuraa näiden asettamiseen nähden lopulta käsitystä, joka voi antaa ulkokohtaisia, logikkaan ja kokemukseen perustuvia todistuksia. Mikä ei perustu näihin, ei ole enää tiedettä, vaan riippuu ainoastaan mieskohtaisista mielipiteistä, ainoastaan tahdosta ja olettamuksesta. Jokaisessa tieteessä voi erottaa tietopuolisen ja käytännöllisen osan (puhtaan ja sovelletun tieteen). Edellisen 6

7 muodostavat ne lopputulokset, jotka ovat saavutetut mahdollisimman laajan, samaan alaan kuuluvan kokemuksen perustalla, ja jotka sentähden pidetään yleispätevinä. Ne muodostavat tieteen olennaisen aineksen. Sovellettaessa näitä oppeja yksityis-ilmauksiin tai yksityistapauksiin syntyy käytännöllinen tiede. Tässä sovelluttamisessa voitetut tiedot, koottuina yhteen oppilauseiksi, ovat sovelletun tieteen periaatteita. Oppirakennuksessa muodostavat ne muuntuvan aineksen. Pysyvä ja muuntuva on tässä käsitettävä ehdollisesti. Myöskin puhtaan tieteen oppien on alistuminen muutoksiin, tavallisesti supistuksien muodossa. Tietovaraston lisääntyessä tunnustetaan sellaisia lauseita, joille ennen on omistettu ehdoton pätevyys, ainoastaan ehdollisiksi, niihin lisätään uusia lauseita, jotka supistavat edellisen pätevyyttä, mutta samalla laajentavat puhtaan tieteen alaa. Sovelletussa tieteessä sitävastoin säilyttävät erikoiset lauseet määrätyissä tapauksissa pysyvän pätevyytensä. Lause maanviljelyskemiasta tai sähköopista on aina, jos se ylipäänsä on tullut koetelluksi, oikea, niin pian kuin edellytykset, joihin se perustuu, jälleen ovat samat. Mutta edellytysten paljous ja erilaisten yhdistämistapojen mahdollisuus saattaa aikaan loppumattoman moninaisuuden tällaisia lauseita ja muuttelee alituiseen niiden keskenäisiä arvosuhteita. Käytäntö luo yhä aiheita uusille tiedoille sekä muuntaa kokonaiskuvan päivästä toiseen ja antaa sen, mikä aikanaan oli uusi voitto, käydä vanhentuneesta tavasta. Ei ole vielä yritetty marxilaisessa sosialismissa erottaa puhdasta tiedettä sovelletusta, vaikkakaan ei tärkeitä valmistavia töitä tähän nähden puutu. Marx'in tunnettu esitys 7

8 omasta historiankäsityksestään»zur Kritik der politischen Oekonomie» -teoksensa esipuheessa ja kolmas osa Engels'in teosta»die Entwickelung des Sozialismus von der Utopie zur Wissenschaft» ovat tällä alalla merkittävimmät julkaisut, jotka tässä voimme mainita. Mainitussa esipuheessaan esiintuo Marx verrattomalla tavalla lyhyissä, varmasti muodostetuissa lauseissa, jotka ovat vapaat kaikesta vetoamisesta yksityis-ilmiöihin ja -muotoihin, historia- ja yhteiskunta-filosofiansa yleiset peruspiirteet. Siitä ei puutu ainoatakaan marxilaiselle historiafilosofialle oleellista ajatusta. Engels'in teos on osaksi kansantajuisempaa esitystä, osaksi marxilaisten tieteis-oppien laajennusta. Engels ottaa tässä huomioon kehityksen erinäisiä ilmiöitä, erittäinkin tuon uudenaikaisen yhteiskunnan, jota Marx nimittää porvarilliseksi, ja hän kuvaa siinä yksityiskohtia myöten niiden kehitystä niin, että monin paikoin jo tässä voi puhua sovelletusta tieteestä. Perusajatuksen kärsimättä mitään vahinkoa voi yhtä ja toista ottaa siitä pois. Tärkeimmissä osissaan on esitys kuitenkin yleispätevä voidaksensa kuulua marxilaisen tieteen puhtaaseen osaan. Siihen oikeuttaa, jopa pakottaakin se seikka, että marxilaisuus tahtoo käydä enemmästä kuin abstraktisesta, s. o. ajatellusta historiallisesta teoriasta, opinkappaleesta. Se tahtoo sitäpaitsi olla opinkappale, jolla on pätevyys uudenaikaiseen yhteiskuntaan ja sen kehitykseen nähden. Jos tahtoo olla ankara, voi jo tämän osan marxilaista oppia nimittää sovelletuksi tieteeksi, mutta se on marxilaisuudelle siksi läpeensä oleellinen, että oppi sitä ilman kadottaisi merkityksensä valtiollisena tieteenä. Yleiset tai etevimmät lauseet näissä 8

9 uudenaikaisen yhteiskunnan esityksissä ovat siis jo pidettävät puhtaaseen marxilaisuuteen kuuluvina. Vaikkapa nykyinen yhteiskuntajärjestys, joka oikeudellisesti katsottuna nojautuu yksityisomaisuuteen ja vapaaseen kilpailuun, olisikin vain yksityistapaus ihmisen kehityshistoriassa, on se kuitenkin nykyisessä sivistyksessä yhteiskuntaelämän yleisenä ja nykyään pätevänä muotona. Tämän johdosta kuuluisi siis kaikki, mikä koskee Marxin porvarilliseksi nimittämää yhteiskuntaa ja sen kehityskulkua ja mikä vaatii itselleen ehdottoman, kansallisista ja paikallisista omituisuuksista riippumattoman pätevyyden, puhtaan tieteen alaan, kaikki, joka sitävastoin kohdistuu yksityis-ilmiöihin ja sovinnaisuuksiin, kaikki kehityksen erityismuodot kuuluisivat sovellettuun tieteeseen. Viime aikoina on käynyt uudenaikaiseksi saattaa sanalla skolastisuus pahaan huutoon jokaista perinpohjaisempaa eritteleväistä syventymistä marxilaiseen oppiin. Tuollaisia voimasanoja on mukava käyttää, ja pakottavat ne juuri senvuoksi mitä suurimpaan varovaisuuteen. Käsitteiden tarkastaminen, satunnaisen erottaminen pysyväisestä tulee aina olemaan välttämätöntä, jotteivät käsitteet kävisi mehuttomiksi, jotteivät loppupäätelmät kangistuisi puhtaiksi uskonlauseiksi. Skolastisuus ei ainoastaan harjoittanut sanansaivarrusta, se ei ainoastaan ollut puhdasoppisuuden apulainen, vaan vieläpä suuressa määrin auttamassa kirkon oppilauseiden kukistumista, selittäessään teologian oppeja ymmärrettävällä tavalla; se horjautti sen muurin, jonka ortodoksinen (oikeauskoinen) uskonoppi oli pystyttänyt vapaan ajatustieteen tutkimuksien tielle. Skolastisuuden hedelmöittämästä maasta kasvoi Descartes'in ja Spinoza'n 9

10 tapainen ajatustiede, filosofia. On eri lajia skolastisuutta: puolustava ja arvosteleva. Viimemainittu on kaikkina aikoina ollut pahennuksena ortodoksialle. Täten eritellessämme marxilaisen oppirakennuksen ainekset saavutamme varman mittakaavan, minkä mukaan arvostella erityislauseitten merkitystä kokonaisjärjestelmään nähden. Poistettaessa puhtaan tieteen jokin lause riistetään osa perustusta ja suuri osa rakennusta jääpi tukeansa vaille. Toisin on sovelletun tieteen lauseiden laita. Nämä voi poistaa, siltä vähimmässäkään määrin horjauttamatta perustusta. Voivatpa sovelletussa tieteessä monet lauseet kadottaa pätevyytensäkin, vetämättä siltä muita osia lankeemukseensa osallisiksi. On ainoastaan todistettava, että on menetelty virheellisesti todistuskappalten välimuotoja muodostettaessa. Missä sellaisia virheitä ei voida osottaa, tulisi välttämättömäksi lopputulokseksi se, että itse perustuksessa on virhe tai aukko. Ei kuulu tämän teoksen suunnitelmaan yksityiskohtaisesti ryhtyä tuollaiseen järjestelmälliseen jakoon, koska ei ole kysymyksessäkään tyhjentävästi esittää tai arvostella marxilaista oppia. Minun tarkoituksiini riittää, kun mainitsen, mikäli marxilaisen sosialismin tietopuolista oppirakennusta käsitän sen ydinkohtina, historiallisen aineellisuuden, siihen sisältyvän opin luokkataistelusta yleensä sekä luokkataistelusta porvariston ja köyhälistön välillä erikseen, liika-arvo-opin ja porvarillisen yhteiskunnan tuotantotavan sekä tämän yhteiskunnan siihen perustuvat kehitystarkoitukset. Samoin kuin lauseet sovelletussa tieteessä, ovat ne luonnollisesti puhtaassakin tieteessä järjestelmän kokonaisuuteen nähden keskenänsä eriarvoiset. 10

11 Ei kukaan kiellä, että marxilaisuuden tärkein peruslause, sen n. s. perustuslaki, joka käy koko järjestelmän läpi, on tuo erityinen historiallinen teoria, tieteisoppi, jota nimitetään materialistiseksi eli aineelliseksi historiankäsitykseksi. Tämän väitelmän mukana seisoo ja kaatuu oppi periaatteellisesti; mikäli sen on alistuminen supistuksiin, sikäli tulee muitten lauseiden suhde toisiinsa muuttumaan. Jokaisen tämän opin todellisuutta tarkoittavan tutkimuksen täytyy siis lähteä kysymyksestä, onko ja missä määrin tämä teoria pätevä. b) Aineellinen historiankäsitys ja historiallinen välttämättömyys.»vastustajiemme suhteen oli meillä merkittävänä tuo heidän kieltämänsä pääperiaate (taloudellinen puoli), ja silloin ei aina ollut aikaa, tilaa eikä tilaisuutta antaa muitten vuorovaikutuksista riippuvien kohtien tulla täyteen oikeuteensa.» Friedrich Engels'in kirje v:lta 1 890, julkaistu»soz. Akademiker»issä, lokakuulla Kysymys aineellisen historiankäsityksen pätevyydestä yhtyy kysymykseen historiallisesta välttämättömyydestä ja sen syistä. Aineellisuuden kannattaja johtaa kaikki tapahtumat aineen ulkonaisista liikkeistä. Aineellisuusopin mukaan tapahtuu aineen liikunto välttämättömästi koneellisena toimena, ei ole mitään tapahtumaa tai ilmiötä ilman omaa vaikutustaan, ei mitään kulumista ilman omaa aineellista syytänsä. Mutta koska aineen liikunto yksinomaan määrää aatteiden ja tahdonsuuntien muodostuksen, niin ovat nämäkin, ja siten kaikki, mitä tapahtuu meidän maailmassamme, 11

12 välttämättömät. Siis tulee aineellisuuden kannattajasta jumalaa vailla oleva kalvinisti. Vaikkei hän uskokaan jumalalliseen ennakkomääräykseen, uskoo hän kuitenkin ja hänen on uskominen, että oleva aines ja sen eri osien keskinäinen voimasuhde jo edeltäkäsin määrää, mitä mistäkin ajasta lähtien tapahtuu. Aineellisen käsitystavan käyttäminen historiaa selitettäessä puolustaa jo etukäteen jokaista historiallista tapahtumaa ja kehitystä. Aineellisuuden kannattaja kysyy siis ainoastaan, millä tapaa välttämättömyys tunkeutuu ihmiskunnan historian läpi, mikä voima tai mitkä voimatekijät siinä ovat ratkaisevina, mikä näiden eri voimatekijäin keskenäinen suhde on, mikä tehtävä historiassa tulee luonnon, talouden, oikeuslaitoksien, aatteiden osaksi. Ennen mainitussa paikassa vastaa Marx, että määräävinä tekijöinä hänen mielestään ovat ihmisten aineelliset tuotantovoimat ja tuotantosuhteet.»aineellisen elämän tuotantosuhteet määräävät ylipäänsä yhteiskunnallisen, valtiollisen ja henkisen elämäntoiminnan. Ihmisten tietoisuus ei määrää heidän olemassa-oloansa, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemassa-olonsa määrää heidän tietoisuutensa. Määrätyssä kohdassa heidän kehitystään joutuvat yhteiskunnan aineelliset tuotantovoimat ristiriitaan käsillä olevien tuotantosuhteiden kanssa tahi, lakitieteellisesti sanoen, joutuvat ristiriitaan niiden omistussuhteiden kanssa, joiden rajoissa he tähän asti ovat liikkuneet. Oltuansa tuotantovoimien kehitysmuotoja, muuttuvat nämä suhteet niitten kahleiksi. Yhteiskunnallisen vallankumouksen ajanjakso alkaa. Koko tuo suunnaton ylärakennus (oikeudelliset ja valtiolliset laitokset, joita vastaa yhteiskunnallisen tietoisuuden 12

13 määrätyt muodot) mullistuu hitaammin tai nopeammin taloudellisen perustuksen muuttuessa... Yhteiskuntamuoto ei kukistu ennenkuin kaikki siihen sisältyvät tuotantovoimat ovat saavuttaneet kehityksensä. Uusia, korkeampia tuotantosuhteita ei astu niiden sijaan ennenkuin niiden aineelliset ehdot ovat syntyneet vanhan yhteiskunnan omasta helmasta. Porvarilliset tuotantosuhteet ovat yhteiskunnallisen tuotantotoiminnan viimeinen itselleen vastakkainen muoto... mutta nuo porvarillisen yhteiskunnan helmasta kasvavat tuotantovoimat luovat samalla tämän ristiriidan ratkaisemiseksi aineelliset ehdot. Tähän yhteiskuntamuotoon päättyy siis inhimillisen yhteiskunnan esihistoria.» (»Zur Kritik der politischen Oekonomie» teoksen esipuhe.) Ohimennen voi muistuttaa, ettei saata todistaa loppulausetta eikä viimeisen edellisessä lauseessa esiintyvää sanaa»viimeinen», vaan ovat nämä ainoastaan enemmän tai vähemmän hyvin perusteltuja otaksumisia. Ne eivät kuitenkaan ole oleellisia itse opille, ne kuuluvat pikemmin käytännölliseen alaan ja ne voi siis tässä sivuuttaa. Jos tarkastetaan muita lauseita ottamatta lukuun sanoja»hitaammin tai nopeammin» (jotka tosin sisältävät paljon) kiintyy huomio niiden varmaan sommitteluun. Toisessa lainatussa lauseessa asetetaan tietoisuus ja oleminen niin jyrkästi vastakkain, jotta lopputuloksena voisi otaksua, että ihmisiä pidetään ainoastaan historiallisten voimien elävinä asiamiehinä, voimien, joiden tekoja he vastoin tietoaan ja vastoin tahtoaan tekevät. Ja tätä lievennetään ainoastaan osaksi eräässä seuraavassa, tästä epäoleellisena poistetussa lauseessa, missä pannaan paino sille välttämättömyydelle, että yhteiskunnallisissa mullistuksissa on ero- 13

14 tettava toisistaan tuotannon ehdoissa tapahtuvat aineelliset mullistukset ja»aateopilliset muodot»,» joiden kautta tämä ristiriita tulee ihmisten tietoisuuteen ja heidän taisteltavakseen. Yleisesti katsottuna tuntuu ihmisen tietoisuus ja tahto aineellisen liikkeen hyvin ala-arvoiselta tekijältä.»das Kapital» teoksen ensimmäisen nidoksen esipuheessa löydämme yhtä määritellysti sovitetun lauseen. Vedoten kapitalistisen tuotannon luonnonlakeihin sanotaan:»on kysymyksessä nuo tarkoitukset, jotka toimivat ja tunkeutuvat läpi rautaisella välttämättömyydellä». Missä vastikään oli puhe laista, siinä pujahtaa tämän ankaran käsitteen sijalle tuo taipuisampi tarkoituksellisuus. Ja seuraavalla sivulla luetaan usein mainittu lause, että yhteiskunta voi»lyhentää ja lieventää» luonnollisen kehityksen synnytystuskia. Ihmisen riippuvaisuus tuotantosuhteista esiintyy paljon enemmän ehdollisena Fr. Engels'in selityksessä historiallisesta aineellisuudesta, jonka hän jo Karl Marx'in aikana ja yhtäpitävästi tämän kanssa esittää toimittamassaan aikakauslehdessä Dühringiä vastaan. Siinä sanotaan, että»kaikkien yhteiskunnallisten muutosten ja valtiollisten mullistusten äärimmäiset syyt» eivät ole etsittävät ihmisten päissä, vaan»niissä muutoksissa, jotka tapahtuvat tuotanto- ja vaihtotavoissa». Mutta»viimeisiin syihin» sisältyy muunlaisia yhdyssyitä, syitä toisen ja kolmannen asteen j. n. e., ja on selvää, että kuta enemmän tällaisia syitä on, sitä enemmän rajoittuu äärimmäisten syiden määräävä voima sekä laadultaan että määrältään. Niiden vaikutus jääpi olemaan, mutta olioiden lopullinen muodostus ei riipu yksistään niistä. Vaikutusta, joka on tuloksena erilaisten voimien yhteistyöstä, voi arvioida ainoastaan silloin, kun kaikki voimat 14

15 ovat täsmälleen tunnetut ja laskelmissa otetut mukaan täyteen arvoonsa. Niinkuin jokainen suuretieteilijä tietää, voipi pienempiarvoisenkin voiman jättäminen huomioon ottamatta vaikuttaa mitä suurimpia eroavaisuuksia lopputulokseen. Myöhemmissä teoksissaan on Engels yhä rajoittanut tuotantosuhteitten määräävää voimaa. Jyrkimmin kahdessa kirjeessä, toisessa v:lta ja toisessa v:lta 1 894, painettuina lehteen»sozialistische Akademiker» lokakuussa Niissä luetellaan»oikeusmuotoja», valtiollisia, oikeustieteellisiä ja ajatustieteellisiä väitelmiä, uskonnollisia havaintoja eli uskonsääntöjä ilmiöinä, jotka vaikuttavat historiallisten taistelujen kulkuun ja monessa tapauksessa»pääasiallisesti määräävät niiden muodon».»on siis lukemattomia, ristiin käypiä voimia», sanotaan,»loppumaton sarja voimasuunnikkaita, joista lopputulokset historiallinen tapahtuma lähtevät. Tätä taas voi pitää tiedottomasti ja tahdottomasti toimivan voiman tuloksena. Sillä sitä, jota jokainen yksityisvoima tavoittaa, vastustavat kaikki muut voimat, eikä kukaan ole tahtonut sitä, mikä lopuksi tapahtuu.» (Kirje v ).»Valtiollinen, oikeudellinen, ajatustieteellinen, uskonnollinen, kirjallinen, taiteellinen kehitys on riippuva taloudellisesta kehityksestä. Mutta kaikki ne vaikuttavat takaisin toisiinsa ja myös taloudelliseen pohjaan.» (Kirje v ) Täytyy myöntää, että tämä kuulostaa toiselta, kuin edellä mainitut Marx'in sanat. En tietenkään aijo väittää, että Marx ja Engels milloinkaan ovat jättäneet huomioon ottamatta sitä tosiseikkaa, että tekijöillä, jotka eivät ole taloudellisia, on vaikutusvoimansa historian kulkuun. Sellaista otaksumaa vastaan voi osottaa monta kohtaa heidän vanhemmista kirjoituksis- 15

16 taan. Mutta tässä on kysymys määräsuhteista, ei siitä, annetaanko haaveellisille tekijöille tunnustus, vaan siitä, missä määrin niillä on vaikutusta ja mikä merkitys historiaan nähden niille on omistettava. Mutta tässä suhteessa ei voi kokonaan kieltää, että Marx ja Engels alkuaan myönsivät tekijöille, kun ne eivät olleet taloudellista laatua, paljoa pienemmän merkityksen yhteiskunnan kehitykseen sekä paljoa pienemmän vaikutuksen tuotantosuhteisiin kuin myöhemmissä kirjoituksissaan. Samoin on laita kunkin uuden opin luonnollisen kehityksen. Jokainen oppi esiintyy aina ensin aluksi jyrkän määritellyssä muodossa. Engels tunnustaa tämän julki siinä lauseessa, jonka olemme ottaneet tämän osaston tunnukseksi, ja muistuttaa sen lisäksi:»mutta on valitettavasti liian tavallista, että uskotaan täydellisesti ymmärrettävän ja ilman muuta voitavan käyttää uutta oppia niin pian kuin on omaksuttu sen periaatteet.» Se, joka meidän päivinämme käyttää hyväksensä alueellista historia-oppia, on velvoitettu käyttämään sitä sen korkeimmilleen kehittyneessä muodossa eikä sen alkuperäisessä, s. o. hänen on velvollisuus ottaa huomioon, paitsi tuotantovoimien ja tuotantosuhteitten kehitystä ja vaikutusta, myös oikeus- ja siveyskäsitteet, kaikkien aikojen historialliset ja uskonnolliset muistotiedot, maantieteellinen vaikutus sekä luonnon vaikutukset, joihin kuuluu myös ihmisen oma luonne ja hänen henkinen taipumuksensa. *) Tätä täytyy erittäin pitää sil- *) Herra Belfort-Bax on pitänyt muka välttämättömänä ruveta vastustamaan aineellisen eli materialistisen historiankäsityksen liiallisuuksia, jotka kuitenkin etupäässä ovat olemassa ainoastaan hänen omassa mielikuvituksessaan, ja hän on keksinyt uuden historiankäsityksen, jota hän sanoo syntetilliseksi (yhdisteelliseksi) historiankäsitykseksi. Tuon sanan, 16

17 mällä, kun ei enää ole kysymyksessä ainoastaan aikaisempien historiallisten ajanjaksojen tutkiminen, vaan tulevan kehityksen suunnitteleminen, jolloin aineellisen historiankäsityksen tulee olla oppaana. Niitä oppeja vastaan, jotka käsittelevät ihmisluonnetta aivan määrättynä, muuttumattomana, on sosialistinen arvostelu täydellä oikeudella osottanut niitä suuria muutoksia, joita inhimillisessä luonteessa aikojen kuluessa on tapahtunut, sitä mukautumiskykyä, jota jonkin määrätyn ajanjakson ihmiset näyttävät omaavansa, joutuessaan uusiin oloihin. Itse asiassa on ihmisen luonne hyvin venyväinen, kun on mukauduttava uusiin luonnonsuhteisiin ja uuteen yhteiskunnalliseen ympäristöön. Mutta erästä seikkaa ei saa unohtaa. Kun on kysymyksessä niin suuret joukot kuin uudenaikaiset kansat sekä heidän tuhatvuotisessa kehityksessä muodostuneet elämistapansa, voi sitä vähemmin odottaa ihmisluonteen nopeata muutosta suurimpienkaan omistussuhteiden alalla tapahtuneiden mullistusten johdosta, koska taloudelliset olot ovat ainoastaan osana ihmisluonteeseen määräävästi vaikuttavaa yhteiskunnallista ympäristöä. Tässäkin on koko joukko vaikuttimia otettava huomioon. Paitsi joka voi viekoitella liiallisuuksiin, on hän tässä korvannut toisella, täydesti merkitystä vailla olevalla sanalla. Syntetillinen yhdisteellinen ilmaisee ainoastaan puhtaan muodollisen menettelytavan, mutta ei ilmaise mitään tutkimuksen johtavasta näkökannasta. Kuten jo olemme osottaneet, sisältyy historialliseenkin aineellisuuteen yhdistettynä aineellisia ja aatteellisia voimia. Mutta jos Bax erehdyttävän lausumistavan asemesta käyttää merkityksetöntä ilmaisumuotoa, niin voittaa hänet toisaalta G. Plechanow, joka teoksessaan»beiträge zur Geschichte des Materialismus» vaatii, että marxilaista historiankäsitystä nimitetään»monistiseksi», yhdestä ainoasta alkusyystä johtavaksi. Miksi ei mieluummin»simplistiseksi», yksinkertaiseksi? 17

18 tuotanto- ja vaihtotapoja, joihin historiallinen aineellisuus panee pääpainon, on tähän laskettava alueelliset ryhmityssuhteet, s. o. väestön maantieteellinen jako ja kulkuyhdistys, jotka tosin ovat riippuvaiset edellisistä, mutta, kun kerran ovat olemassa, vaikuttavat omalla tavallaan takaisinpäin. Friedrich Engels on eräässä kirjeessä lokak. 27. p:ltä Conrad Schmidt'ille sattuvalla tavalla osottanut, miten yhteiskunnalliset laitokset, taloudellisen kehityksen tulokset, valmistuvat yhteiskunnallisiksi voimiksi omine voimamuodostuksineen, jotka omasta puolestaan taas vaikuttavat takaisin kehitykseen, edistävät sitä, ylläpitävät sitä tahi suuntaavat sen toisille urille. Etevimpänä esimerkkinä mainitsee hän valtiovallan. Hän laajentaa siinä etupäässä omaa laatimaansa määritelmää valtiosta, minkä mukaan valtio on luokkavallan ja sorron edustaja, osottamalla, että valtio on syntynyt yhteiskunnallisesta työnjaosta. *) Historiallinen aineellisuus ei siis kiellä valtiollisten eikä aatteellisten voimien liikuntokykyä, se epää vaan sen täydellisen riippumattomuuden ja näyttää että yhteiskuntaelämän perustuksen tuotantosuhteitten ja luokkajaon kehitys kaikissa tapauksissa vaikuttaa tuntuvammin näiden voimien toimintaan. Joka tapauksessa jääpi koko joukko tekijöitä, eikä ole suinkaan helppoa aivan tarkasti näyttää toteen niiden kes- *) Tosin»Ursprung der Familie»ssäkin osotetaan, miten yhteiskunnallinen työnjako teki valtion syntymisen välttämättömäksi. Mutta Engels sivuuttaa myöhemmin kokonaan tämän puolen valtion syntyperää ja käsittelee lopuksi valtiota, kuten»antidyhring»issä, ainoastaan valtiollisen sorron edustajana. 18

19 kinäistä yhteyttä sekä varmasti määrätä, mikä käyttövoima kussakin tapauksessa vaikuttaa voimakkaimmin. Puhtaasti taloudelliset vaikuttimet luovat ainoastaan edellytyksiä määrättyjen aatteiden hyväksymiseen, mutta mitenkä nämät aatteet syntyvät ja leviävät ja mihin muotoon ne pukeutuvat, se riippuu monien eri syiden myötävaikutuksesta. Historiallista aineellisuutta enemmän vahingoittaa kuin hyödyttää, jos etukäteen ylpeästi valikoiden, kuten eklektikot, kieltää panemasta painoa muuhun kuin puhtaasti taloudellisiin vaikuttimiin, sekä vastustaa muiden taloudellisten tosiseikkojen, paitsi tuotantokeinotaidon ja sen ennakolta aavistetun kehityksen, ottamista huomioon. Eklektisismi valikoima ilmiöiden erilaisia selityksiä ja menettelytapoja on usein ainoastaan luonnollinen vastavaikutus tuolle tieteisoppiselle tähtäykselle, joka johtaa kaiken samasta vaikuttimesta ja käsittelee kaikkia samalla tavalla. Niin pian kun tämä tähtäys on valtaan pääsemäisillään, on eklektinen valikoiva henki aina alkeellisella voimalla ilmestyvä. Se on turmeltumattoman järjen kapina jokaisen tieteisopin myötäsyntynyttä taipumusta vastaan»kahlehtia ajatusvapautta». *) Kuta voimakkaammin muut voimat, kuin puhtaasti taloudelliset, vaikuttavat yhteiskuntaelämään, sitä suurempia muutoksia tapahtuu n. s. historiallisen välttämättömyyden voimassa. Tässä suhteessa meidän on erottaminen kaksi suurta virtausta uudenaikaisessa yhteiskunnassa. Toisaalta *) Täten ei tietystikään kielletä eklektisismin hapuilevaa vaikutusta eikä myöskään toisaalta sitä suurta sekä tietopuolista että käytännöllistä arvoa, joka sisältyy pyrkimykseen käsittää olioita yhteydellisesti. Ilman tätä pyrkimystä ei ole olemassa tieteellistä ajattelua. Mutta elämä on jokaista oppia monipuolisempi, ja siten on lopulta tuon ankaran tieteisopin täytynyt alistua lainaamaan eklektisismiltä, tuolta kevytmieliseltä oliolta, 19

20 näyttäytyy kehityksen lakien, etenkin taloudellisen kehityksen lakien kasvava ymmärtäminen. Toisaalta näyttäytyy tämän ymmärtämisen yhteydessä, osaksi sen syynä, osaksi sen seurauksena, karttunut taito johtaa taloudellista kehitystä. Samassa määrin kuin ihminen oppii tuntemaan taloudellisen luonnonvoiman olemuksen, muuttuu tämä samoin kuin aineellinenkin luonnonvoima hänen palvelijakseen, oltuaan sitä ennen hänen hallitsijanansa. Tietopuolisesti katsottuna on siis yhteiskunta taloudellisen käyttövoiman suhteen vapaampi kuin milloinkaan, ja ainoastaan noiden eri harrastusten yksityis- ja joukkoharrastusten voimain vastakohtaisuus estää tätä tietopuolista vapautta täydellisesti siirtymästä käytännölliseksi vapaudeksi. Sillä välin yleisharrastuksen voima kasvaa yksityisharrastukseen nähden ja siinä määrin kuin se kasvaa sekä niillä aloilla, missä se tapahtuu, loppuu taloudellisten voimien alkeellinen ylivalta. Niiden kehitystä on ennakolta osattu arvata, ja se tapahtuu siis siten paljoa nopeammin ja helpommin. Yksilöiden ja kansojen onnistuu vapauttaa yhä suurempi osa elämätänsä tuosta joko vastoin heidän tahtoaan tai heidän tahtomattaan toimivasta välttämättömyydestä. Kun ihmiset luovat yhä suurempaa huomiota taloudellisiin tekijöihinsä, tulee helposti näyttämään siltä, ikäänkuin joka iloisesti liehuu sinne tänne elämän puutarhassa, ja sitte hyvittää tuo lainansa selittämällä, että se»aina itse asiassa on tarkoittanut samaa».»doch hat Genie und Herz vollbracht, Was Locke und Descartes nie gedacht, Sogleich wird auch von diesen Die Möglichkeit bewiesen.»»yhteiskunnallistieteen historia» antaa tästä hyvän esimerkin kertomuksessaan kooperativisen yhdistysliikkeen opista ja käytännöstä. 20

21 näillä meidän päivinämme olisi suurempi merkitys kuin entisaikoina. Niin ei ole kuitenkaan asian laita. Tuo harhaluulo syntyy ainoastaan siitä syystä, että taloudellinen aines meidän päivinämme esiintyy vapaana, kun se sitävastoin entisaikoina oli voimasuhteitten ja kaikenlaisten haaveellisuuksien tähden verhottuna hämäryyteen. Sellaista haaveellisuutta, jota ei määrää talous eikä taloudellisena voimana toimiva luonto, tavataan paljoa enemmän uudenaikaisessa yhteiskunnassa kuin aikaisemmissa yhteiskuntamuodoissa. *) Tiede, taide, koko joukko yhteiskunnallisia olosuhteita ovat meidän päivinämme paljoa vähemmän riippuvaisia taloudellisista vaikuttimista, kuin minään edellisenä aikana. Tahi, välttääksemme väärinkäsitystä, meidän *) Kenestä tämä tuntuu kummalliselta, hänen on muistaminen, että väestön lukuisin luokka yleensä vasta uudenaikaisessa yhteiskunnassa voi tulla kysymykseen, kun asia koskee yllämainitussa tarkoituksessa vapaata haaveellisuutta. Maalaisväestö ja työntekijät olivat aikaisemmissa yhteiskuntaoloissa osaksi oikeudellisesti sidotuita muutamiin taloudellisiin tarkoituksiin, osaksi riippuvaisia haaveellisuuksista, jotka kuvastivat luonnon valtaa ihmisen yli. Viimemainittu on, kuten tiedetään, peruspiirteenä luonnonkansojen haaveellisuuksissa (taikausko). Kun herra Belfort- Bax kirjoituksessaan»synthetische und materialistische Geschichtsauffassung» (Sosialistische Monatshefte, joulukuulla 1 897) sanoo myöntävänsä, että taloudelliset tekijät miltei aina ovat olleet ratkaisevaa laatua historian aikana, mutta että niillä sitävastoin esihistorian aikoina, jolloin»inhimillisen ajatus- ja havaintokyvyn peruslait» olivat määräävinä, oli vähemmän suoranaista vaikutusvaltaa mietiskelevään uskoon, niin hän puhtaasti ulkonaisten eroavaisuuksien perustuksella kääntää asiat kokonaan nurin. Esihistorian kansoille on heitä ympäröivä luonto määräävänä taloudellisena voimana ja sellaisena on sillä mitä suurin vaikutusvalta heidän ajatuksiinsa ja heidän havaintoihinsa. Bax'in arvostelu historiallisesta aineellisuudesta on miltei aina liioiteltua, m. m. siitäkin syystä, että hän on kiihko-oikeauskoinen juuri siinä kohdassa, jossa historiallinen aineellisuus ensimmäisessä esiintymisessään teki itsensä syypääksi mitä suurimpiin liioittelemisiin. 21

22 päivinämme saavutettu taloudellinen kehitys antaa haaveellisille ja etenkin siveellisille tekijöille suuremman vapauden itsenäiseen toimintaan, kuin mitä näillä milloinkaan ennen on ollut. Tämän johdosta käy teknillis-taloudellisen kehityksen ja muiden yhteiskunnallisten laitosten kehityksen välinen syysuhde yhä vähemmän välittömäksi, samalla kun edellinen tulee yhä vähemmän määräämään jälkimmäisen muodostusta.»raudankova täytymys» tulee siten rajoitetuksi, mikä rajoitus, olkoon se jo sanottuna, sosialidemokratian käytännölliselle toiminnalle ei ole supistamista, vaan yhteiskunnallisvaltiollisten tehtävien lajittelemista ja lisäämistä. Me näemme siis aineellisen historiankäsityksen meidän päivinämme pukeutuvan toiseen muotoon, kuin minkä se keksijöiltään sai. Jo itse keksijät antoivat sen sekä kehittyä että alkuperäiseen ehdottomaan selittelyynsä nähden supistua. Tämä on, kuten jo olemme sanoneet, jokaisen opin kohtalo. Olisi mitä suurin taka-askel hyljätä Engels'in käyttämä kypsä muoto, mikä sillä on hänen kirjeissään Conrad Schmidt'ille ja hänen»soz. Akademiker»issä julkaisemissa kirjoituksissaan, ja herättää uudestaan eloon vanhemmat määritelmät, jotta niiden perustuksella voisi antaa sille»monistisen», yhteen ainoaan alkusyyhyn perustuvan selvityksen. Mainittujen kirjeiden on päinvastoin täydennettävä ensimmäisiä määritelmiä. Opin perusajatus ei kadota siltä yhtenäisyyttään, mutta oppi itse voittaa tieteellisessä suhteessa. Nämä lisäykset vasta tekevät opin tieteelliselle historiantutkimukselle otolliseksi. Marxilaisen miehen kädessä olisi oppi ensimmäisessä muodossaan voinut tulla suuremmoisten historiallisten keksintöjen välikeinoksi, mutta hä- 22