LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU"

Transkriptio

1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA , tarkennettu

2 KILPAILUOHJELMA , tarkennettu LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU 1. YLEISTÄ Lappeenrannan kaupunki suunnittelee uutta kaupunkimaista rakentamista Lappeenrannan keskustaan nykyiselle kaupunginteatterin tontille. Kilpailualue sijaitsee Anni Swanin kadun, Oikokadun ja Valtakadun välisessä kulmauksessa. Kaupunginteatterin tontti vapautuu muuhun käyttöön, koska parhaillaan rakennetaan uutta kaupunginteatteria kauppakeskus Iso- Kristiinan laajennusosan yhteyteen. Uusien teatteritilojen käyttöönottoajankohta on vuoden 2016 alussa. Kilpailualueen (6 Taikinamäki, kortteli 15, tontti 1) omistaa Lappeenrannan kaupunki. Tontin pinta-ala on 3010 m 2. Alue on voimassa olevassa asemakaavassa yleisten rakennusten korttelialuetta (Y). Ydinkeskustan osayleiskaavassa kortteli on osoitettu julkisten palvelujen ja hallinnon (PY) alueena ja keskustatoimintojen alueena (C). Tavoitteena on löytää kaupunginteatterin tontille maankäyttösuunnitelma, jolla alue voidaan toteuttaa tiiviisti, kustannustehokkaasti ja laadultaan korkeatasoisesti. Kilpailulla haetaan ehdotusta tontin käytöstä sekä tontille ostajaa ja hankkeelle toteuttajaa. Vanhan teatterin purkaminen sisältyy tarjouspyyntöön. Alue sijoittuu Lappeenrannan kaupunkikeskustassa keskeisesti. Kilpailutontti muodostaa suunnittelun kannalta mielenkiintoisen alueen lähestyttäessä Lappeenrannan keskustaa idästä päin. 2. KILPAILUALUE Kilpailualue sijaitsee Lappeenrannan kaupungin keskustassa. Kilpailualueella on nykyisin Lappeenrannan kaupunginteatteri toimistotiloineen. Vanha teatterirakennus voidaan purkaa, kun kaupunginteatterin toiminta siirtyy uusiin tiloihin. Vanhan teatterin tontti on vapaa vuoden 2016 alussa. Teatterikorttelin itäpäässä sijaitsevat 1952 rakennetut asuinkerrostalot, joiden katutasossa on liiketiloja. Oikokadun puolella on nelikerroksinen ja Valtakadun puolella kolmikerroksinen kerrostalo. Teatteria vastapäätä Valtakadun eteläpuolella on kaupunginkirjasto, jonka viereen rakennetaan parhaillaan Technopoliksen toimistotalon II-vaihetta. Oikokadun pohjoispuolella on 1990-luvulla toteutettuja asuinkerrostaloja. Anni Swanin kadun toisella puolella sijaitsee Anni Swanin puisto, jossa on suojeltu ns. Platanin talo, joka on rakennettu Teatteria vastapäätä saman kadun varrella sijaitsee kaksikerroksinen liike- ja asuinrakennus. Kilpailualue on merkitty liitteenä 2 olevaan karttaan. Alue muodostuu tontista Viistoilmakuvia alueelta on liitteenä KILPAILUN LUONNE JA KILPAILUALUEEN SUUNNITTELU Lappeenrannan kaupunki valitsee kilpailun voittajan laatuun ja hintaan perustuvalla tontinluovutuskilpailulla, jossa kilpailualueen käyttötarkoitus ja soveltuvuus ympäristöön ratkaistaan. Suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota uudisrakentamisen sopeuttamiseen alueen kaupunkikuvaan. Suunnitelmien laadun arviointi jakautuu valintaperusteissa esitetyllä tavalla neljään arvosteluosioon. Tekninen toimi Kaavoitus PL 38, Lappeenranta Villimiehenkatu 1 puh. (05) 6161 teke.kirjaamo@lappeenranta.fi

3 2 (6) Kilpailun voittaja tullaan valitsemaan suunnitelmien ja tarjouksen perusteella. Suunnittelualueelle on mahdollista sijoittaa esim. asunto-, toimisto-, liike-, hotelli- tai palvelurakentamista. Katutasoon on sijoitettava liiketiloja. Kilpailuehdotuksissa toivotaan innovatiivista otetta suunnittelualueen toteuttamiseksi. Alueen suunnittelussa autopaikkojen mitoituksena tulee käyttää Lappeenrannan keskusta-alueella käytössä olevaa mitoitusta. Esimerkiksi asuintiloille tulee autopaikkoja osoittaa 1 ap/ 75 k-m 2 ja liiketiloille 1 ap/60 k-m 2. Alueen autopaikoista osa voidaan sijoittaa nimeämättöminä vieressä sijaitsevaan Williparkki Oy:n hallinnoimaan pysäköintilaitokseen. Niistä autopaikoista, jotka sijoitetaan kaupungin / Williparkki Oy:n hallinnoimaan pysäköintilaitokseen, voidaan myöntää 30 %:n alennus kaavan edellyttämästä määrästä. Autopaikkaoikeuden hinta pysäköintilaitoksessa määräytyy omakustannusperiaatteella. Autopaikkaoikeuden ostamisella ei saa oikeutta tietyn autopaikan käyttöön, vaan pysäköintiyhtiöllä on oikeus järjestää pysäköinti parhaaksi katsomallaan tavalla. Autopaikkaoikeuden ostamisen lisäksi autopaikan käyttäjä vastaa autopaikan pysäköintikustannuksista. Rakennuksen kadunpuoleiset parvekkeet tulee sijoittaa kokonaisuudessaan tontin alueelle. Suunnittelualue sijaitsee Lappeenrannan lentokentän lähestymisalueen reunalla eli korkeusrajoitukset eivät rajoita teatterin tontin rakennusten korkeutta. Tontin rakennusoikeus määräytyy esitetyn ratkaisun mukaan erikseen valmisteltavassa asemakaavamuutoksessa. Ajoneuvoliittymä tontille on mahdollista järjestää Anni Swanin kadun kautta. Valtakatu ja Anni Swanin katu ovat yksisuuntaisia. Jos kilpailun tuloksena saadaan useita hyviä toteutusvaihtoehtoja, kaupunki varaa mahdollisuuden jatkoneuvotteluihin kilpailijoiden kanssa. Kilpailuun osallistujille ei makseta palkkiota. Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään kilpailuehdotusta. Mikäli kohteen rakentaminen viivästyy tai peruuntuu esimerkiksi valitusten johdosta, ei kaupunki vastaa kilpailuehdotusten tekijöille aiheutuneista kustannuksista. Kilpailun järjestäjällä on oikeus käyttää kilpailuaineistoa tekijätietoineen esittely-, näyttely- ja julkaisutarkoituksiin ellei kilpailija sitä joltain osin kiellä. Kaupungilla on hyväksytty Arkkitehtipoliittisen ohjelman yhteydessä ns. prosenttiperiaate taiteen osoittamiseksi rakennushankkeissa. Kaupunki pyytää tarjouksessa esitystä ko. prosenttiperiaatteen soveltamisesta. Tulevaisuudessa voi olla mahdollista liittää teatteritontin viereinen tontti ( , Asunto Oy Oikokatu 3) myös uudisrakentamishankkeeseen mukaan. Kyseinen asunto-osakeyhtiö on kiinnostunut oman tonttinsa kehittämisestä. Tarjouskilpailu käsittää kuitenkin yksinomaan teatterin tontin. 4. VALINTAPERUSTEET Kilpailu ratkaistaan laatutekijöiden arvioinnin ja tarjouksen hinnan perusteella. Laatu hinta referenssitekijöiden painoarvot ovat seuraavat: - laatutekijät 60 % - tarjouksen hinta 40 % Laatutekijöiden keskinäiset painoarvot: max 1. Hallittu kaupunkikuva ja sopivuus ympäristöön 50 - arkkitehtoninen kokonaisuus ja innovatiivisuus - korttelirakenne, julkinen katutila - rakennusmassat

4 3 (6) - julkisivut, materiaalit - ulko- ja sisätilojen ratkaisut 2. Rakentaminen ja käyttö 30 - käyttötarkoitus, toimintakonsepti - energiatehokkuus, toteutettavuus - toteutusaika - autopaikkojen ja polkupyöräpaikoituksen määrä ja sijoittelu - huolto- ja pelastusajoneuvoliikenteen toimivuus 3. Liiketilojen sijoittuminen Referenssit 10 - Suunnittelijan ja toteuttajan referenssit Hinta: Tarjouksesta tulee ilmetä tontin ehdotettu kokonaisrakennusoikeus ja tarjoushinta euroina/ kerrosneliömetri. Kaupungin asettama vähimmäishinta tontille on 1,75 milj. euroa. 5. YHTEISTOIMINTASOPIMUS / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Kaupunki tekee voittaneen ehdotuksen laatijan kanssa yhteistoimintasopimuksen / kiinteistökaupan esisopimuksen, jossa sovitaan kilpailualueen asemakaavamuutoksen käynnistämisestä ja kaavamuutoksen valmistelemisen periaatteista, lopullisesta tontinluovutuksesta sekä rakentamisen periaatteista kilpailusuunnitelman pohjalta. Voittaneen ehdotuksen tekijä sitoutuu asemakaavan jatkokehittelyyn kaupungin kanssa sekä toteuttamaan alueen kilpailuehdotuksessa esittämiensä suunnitelmien ja asemakaavamuutoksessa määriteltävän mukaisesti. Yhteistoimintasopimuksessa / kiinteistökaupan esisopimuksessa sovitaan mm. hankkeen toteutusaikataulusta ja korvauksista hankkeen peruuntuessa. Tavoitteena on, että rakennushanke käynnistyy viimeistään kolmen vuoden kuluessa asemakaavan lainvoimaistumisesta. Kilpailualueen suunnittelua ja toteutusta seurataan hanketta varten perustettavassa ohjausryhmässä. Kaupunki valmistelee kustannuksellaan voittaneen suunnitelman pohjalta kilpailualueen asemakaavamuutoksen tonttijakoineen. Asemakaavamuutoksessa vahvistetaan alueen uusi rakennusoikeus, käyttötarkoitus ja rakentamistapa. Valitun ehdotuksen tekijä vastaa toteutukseen liittyvistä mahdollisista rasiteym. maksuista. Toteuttaja maksaa tontin kiinteistönmuodostuksen ja liittymät kunnallistekniikkaan. Yhteistoimintasopimuksen / kiinteistökaupan esisopimuksen teon yhteydessä kaupunki perii euron etumaksun, joka on osa kauppahintaa, mutta joka jää kaupungille, jos hanke peruuntuu toteuttajasta riippuvista syistä. Kauppahinnasta laskutetaan 60 % yhden kuukauden kuluessa tontin asemakaavamuutoksen lainvoimaistumisesta ja 40 %, kun rakennuslupa on myönnetty.

5 4 (6) 6. VAADITTAVAT SUUNNITELMAT 1) Kilpailualueen yleissuunnitelma 1:500 - Asemapiirustustasoinen suunnitelma koko kilpailualueesta - Suunnitelmassa on esitettävä myös alueen liittyminen ympäristöönsä. 2) Muut piirustukset - Pohjapiirustuskaaviot kerroksittain 1:200 - Julkisivu- ja leikkauspiirustukset 1:200 - Näkymäkuvat kaduilta ja pihalta - Näkymäkuvat upotettuna alueen viistoilmakuviin (4 kpl) - Lyhyt selostus suunnitelman keskeisestä sisällöstä o selvitys mm. pysäköintiratkaisusta o rakennusoikeus ja käyttötarkoitukset, kerrosluku - Suunnitelma tulee esittää 3D-mallina, joka on sovitettu Lappeenrannan kaupungin laatimaan kaupunkimalliin. Kaupunki luovuttaa suunnittelua varten osan kaupunkimallia suunnittelukohteen ympäriltä. Rakennus tulee suunnitella 3D-mallina kaupunkimallia hyödyntäen. Lisäksi rakennuksen 3D-malli tulee luovuttaa kaupungin käyttöön liitettäväksi osaksi laajempaa kaupunkimallia. Kilpailuasiakirjoissa on esitettävä alustava rakentamisaikataulu ja mahdollinen rakentamisen vaiheistaminen. Suunnitelmaplanssit merkitään nimimerkillä ja numeroidaan. Suunnitelmat tulee esittää paperille tulostettuna A3-koossa sekä pdftiedostona, joka tulee toimittaa USB-tikulla tai CD/DVD-levyllä. PDF tiedoston nimenä tulee olla kilpailijan käyttämä nimimerkki. Kilpailijoiden tulee huolehtia siitä, että digitaalisessa aineistossa ei ole tekijöiden nimeä tai logoa. Myös USB-tikku/ CD/DVD-levy tulee merkitä kilpailijan nimimerkillä. 3) Referenssit Kilpailuun osallistuvien suunnittelijoiden sekä rakennusliikkeen referenssit laitetaan erilliseen nimimerkillä varustettuun kirjekuoreen. 4) Hinta Tontin tarjoushinta (euroa/ k-m 2 ) laitetaan erilliseen nimimerkillä varustettuun kirjekuoreen. 7. AIKATAULU Kilpailuaika päättyy maanantaina klo Suunnitelmat tulee toimittaa Lappeenrannan kaupungin teknisen toimen kirjaamoon, osoitteella Lappeenrannan kaupunki, Tekninen toimi, Kirjaamo, PL 38, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta. Kirjekuoreen merkintä Kaupunginteatterin tontinluovutuskilpailu. Kuoren sisälle erillisiin kuoriin on laitettava osallistuvan yrityksen nimi, yhteystiedot ja referenssit sekä toiseen kuoreen tontin hinta. Suunnitelma-asiakirjoissa käytetään nimimerkkiä, joka merkitään kaikkiin suunnitelma-asiakirjoihin ja myös kirjekuoriin. Kilpailu pyritään ratkaisemaan joulukuun 2014 loppuun mennessä.

6 5 (6) 8. ARVIOINTITYÖRYHMÄ Arviointityöryhmä koostuu teknisen toimen viranhaltijoista: Jussi Salo, tekninen johtaja, pj Erkki Jouhki, kaupunginarkkitehti Päivi Salminen, rakennustarkastaja Ilpo Koponen, tilakeskuksen johtaja Pekka Oksman, suunnittelupäällikkö Marjo Saukkonen, yleiskaava-arkkitehti Maarit Pimiä, asemakaava-arkkitehti, kilpailusihteeri Arviointityöryhmä voi kuulla muita asiantuntijoita (mm. Etelä-Karjalan museon edustajia) sekä pyytää lausuntoja. Ehdotusten arvioinnista laaditaan pöytäkirja. Lopullisen päätöksen tontin luovutuksesta tekee Lappeenrannan kaupungin tekninen lautakunta. 9. KILPAILUA KOSKEVAT KYSYMYKSET Kilpailijoilla on mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä kilpailun kuluessa, kuitenkin viimeistään Kyselyt tulee tehdä sähköpostilla tai kirjallisesti ja osoittaa arviointityöryhmän yhteyshenkilölle kilpailusihteeri Maarit Pimiälle, osoitteella Lappeenrannan kaupunki, Tekninen toimi, Kaavoitus, PL 38, Lappeenranta tai sähköpostilla Vastaukset lähetetään kaikille yhteystietonsa kilpailusihteerille ilmoittaneille osallistujille mennessä. Jussi Salo tekninen johtaja

7 6 (6) KILPAILUN LIITEMATERIAALIT 1. Sijaintikartta kilpailualueesta (pdf) 2. Kilpailualueen rajaus (pdf) 3. Ote virastokartasta 1:1000 (pdf) 4. Ote kantakartasta 1:1000 (pdf) 5. Ote ajantasa-asemakaavasta 1:1000 (pdf) 6. Ote Ydinkeskustan osayleiskaavasta 2020 (pdf) 7. Viistoilmakuvia kilpailualueesta (pdf) - viistoilmakuvat alueesta suunnitelman valokuvaan upotuksia varten (kuvat 1-4) 8. Ortoilmakuva kilpailualueesta, v (pdf) Seuraavat kilpailun numeeriset suunnitteluaineistot toimitetaan pyydettäessä: - suunnittelualueen kantakartta (dwg) - suunnittelualueen ajantasa-asemakaava (dwg) - viistoilmakuvat alueesta suunnitelman valokuvaan upotusta varten (Liitteen 7, kuvat 1-4, jpg) - ortoilmakuva kilpailualueesta, v (jpg) - 3D kaupunkimalli (dwg). Kaupunkimalli on käytettävissä elokuussa viikolla 33. Aineistot voi pyytää kilpailusihteeri Maarit Pimiältä sähköpostitse maarit.pimia@lappeenranta.fi. Kilpailijoilla on oikeus käyttää liitteenä olevaa kartta- ja kuva-aineistoa ainoastaan kilpailuehdotuksen laatimiseen.

PALLON PÄIVÄKODIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU

PALLON PÄIVÄKODIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU PALLON PÄIVÄKODIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA 9.2.2015 KILPAILUOHJELMA LAPPEENRANNAN PALLON PÄIVÄKODIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU 1. YLEISTÄ Lappeenrannan kaupunki suunnittelee asuinrakentamista

Lisätiedot

LAATUTARJOUSKILPAILU KIRKONKYLÄN KORTTELIN 110 AKR TONTEISTA

LAATUTARJOUSKILPAILU KIRKONKYLÄN KORTTELIN 110 AKR TONTEISTA KILPAILUOHJE LAATUTARJOUSKILPAILU KIRKONKYLÄN KORTTELIN 110 AKR TONTEISTA Vihdin kunta tarjoaa rakennusliikkeille tai muille rakennuttajille ostettavaksi otsikossa mainitun korttelin tontit 1 ja 2. Kilpailu

Lisätiedot

AMIRAALINTIE 4 TONTINLUOVUTUSKILPAILU

AMIRAALINTIE 4 TONTINLUOVUTUSKILPAILU AMIRAALINTIE 4 TONTINLUOVUTUSKILPAILU KILPAILUKUTSU Sipoon kunta järjestää Söderkullan taajaman asuinkerrostalotontin/tonttien tontinluovutuskilpailun, korttelissa 39 ja siihen liittyvillä katu- ja viheralueilla.

Lisätiedot

LAATUTARJOUSKILPAILU KIINTEISTÖ OY ALA-NUMMELAN MYYMISEKSI NUMMELAN PISTEENKAAREN KORTTELISSA 40 RAKENNUSPAIKALLA 4

LAATUTARJOUSKILPAILU KIINTEISTÖ OY ALA-NUMMELAN MYYMISEKSI NUMMELAN PISTEENKAAREN KORTTELISSA 40 RAKENNUSPAIKALLA 4 KILPAILUOHJE LAATUTARJOUSKILPAILU KIINTEISTÖ OY ALA-NUMMELAN MYYMISEKSI NUMMELAN PISTEENKAAREN KORTTELISSA 40 RAKENNUSPAIKALLA 4 VIHDIN KUNTA PL 13, 03101 Nummela Puhelin: (09) 4258 3000 www.vihti.fi Asemantie

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT, JOENSUUN TILAKESKUS

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT, JOENSUUN TILAKESKUS 31.5.2017 KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT, JOENSUUN TILAKESKUS T A R J O U S K I L P A I L U K O T I L A H D E N S A I R A A L A - R A K E N N U K S I S T A J A A L U E E N M A A N K Ä Y T Ö N K E H I T T Ä M

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN 1(5) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN KAUPPAKIRJA 1. Sopimusosapuolet Myyjä Ostaja Toteuttaja Lappeenrannan kaupunki, jota edustaa

Lisätiedot

Hakumenettelyohje ja kilpailuohjelma

Hakumenettelyohje ja kilpailuohjelma FCG Finnish Consulting Group Oy Ylivieskan kaupunki KASSISEN ALUEEN TONTINLUOVUTUSKILPAILU FCG Finnish Consulting Group Oy 2 15.12.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy I 27. 2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Hakumenettely...

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyynnön sisältö Yleistä tonteista ja menettelystä... 1 Sijainti... 3 Kaavatiedot... 4 Liikennemäärät... 4 Maaperä... 5 Luovutusehdot...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen

Lisätiedot

MINNA CANTHIN KATU 28 KONTTISEN LIIKETALO KIINTEISTÖN MYYNNIN TARJOUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA LUONNOS

MINNA CANTHIN KATU 28 KONTTISEN LIIKETALO KIINTEISTÖN MYYNNIN TARJOUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA LUONNOS MINNA CANTHIN KATU 28 KONTTISEN LIIKETALO KIINTEISTÖN MYYNNIN TARJOUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA LUONNOS 22.9.2017 KUOPION KAUPUNKI 1. Yleistä Kuopion kaupunki järjestää tarjouskilpailun Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015. VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä

Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015. VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015 VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä Siilinjärven kunta Konserni- ja maankäyttöpalvelut 1.10.2015 Sisältö 1. Yleistä...

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

TONTTIEN LUOVUTTAMINEN LÄNSIRANNALLA, ALEKSANTERINKAAREN SISÄKEHÄN KORTTELI 434 TONTIT 18-22

TONTTIEN LUOVUTTAMINEN LÄNSIRANNALLA, ALEKSANTERINKAAREN SISÄKEHÄN KORTTELI 434 TONTIT 18-22 Kaupunginhallitus 166 30.05.2016 TONTTIEN LUOVUTTAMINEN LÄNSIRANNALLA, ALEKSANTERINKAAREN SISÄKEHÄN KORTTELI 434 TONTIT 18-22 1123/53/2007 KH 30.05.2016 166 Valmistelu ja lisätiedot: kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

PORVOO Maapolitiikka. Tarjouspyyntö 15.5.2015. Toukovuoren ostotarjouskilpailu tontit 13-6004-1, 13-6004-2, 13-6004-3, 13-6004-4

PORVOO Maapolitiikka. Tarjouspyyntö 15.5.2015. Toukovuoren ostotarjouskilpailu tontit 13-6004-1, 13-6004-2, 13-6004-3, 13-6004-4 PORVOO Maapolitiikka Tarjouspyyntö 15.5.2015 Toukovuoren ostotarjouskilpailu tontit 13-6004-1, 13-6004-2, 13-6004-3, 13-6004-4 1 1. Yleistä... 2 2. Kilpailun kohde... 4 Tontit... 4 Asemakaava ja rakennustapaohje...

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyynnön sisältö Yleistä tonteista ja menettelystä... 1 Sijainti... 3 Kaavatiedot... 4 Liikennemäärät... 4 Maaperä... 5 Luovutusehdot...

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2285/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2285/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 149 Asianro 2285/10.00.02.00/2018 Kiinteistön 297-1-1-2 ostotarjouksen hyväksyminen ja esisopimuksen tekeminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

Kiikelin tontinluovutuskilpailu Kilpailuohjelma 2017

Kiikelin tontinluovutuskilpailu Kilpailuohjelma 2017 Kiikelin tontinluovutuskilpailu Kilpailuohjelma 2017 Sisällysluettelo 1. Kilpailun tarkoitus ja tavoitteet 1 2. Kilpailualue 2 3. Menettelyt 3 4. Lähtötiedot 4 5. Ilmoittautuminen 5 6. Tontinluovutuskilpailu

Lisätiedot

Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu

Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu Kilpailuohjelman tiivistelmä 29.3.2012 Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu Kouvolan kaupunki tekee parhaillaan keskustavisiota, jolla luodaan keskustan kehittämisen suuntaviivat seuraaville vuosikymmenille.

Lisätiedot

MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOTONTTI LAHDESSA

MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOTONTTI LAHDESSA MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOTONTTI LAHDESSA Rautatienkatu 2 LAHTI TARJOUSPYYNTÖ Senaatti-kiinteistöt pyytää tarjouksia asuinkerrostalotontista Lahdessa, osoitteessa Rautatienkatu 2 sijaitsevasta asemakaan A-2696

Lisätiedot

Tontinluovutuskilpailu Naantalin Keskustakorttelit. Elise Lehikoinen

Tontinluovutuskilpailu Naantalin Keskustakorttelit. Elise Lehikoinen Tontinluovutuskilpailu Naantalin Keskustakorttelit Elise Lehikoinen 12.12.2016 Kilpailun aikataulu ja siitä tiedottaminen Kilpailun aikataulu KSJ 21.11.2016 Kaupunginhallitus on hyväksynyt kilpailun ehdot

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA Kaupunki myy tarjousten perusteella kaksi tonttia Gallträsk-järven eteläpuolelta, Kavallintien ja Klostretinkujan

Lisätiedot

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki.

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyyntö Tietolan alueen tonttien luovutuksesta *Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyynnön sisältö Yleistä

Lisätiedot

KAMPUSSILLAN SUUNNITTELUKILPAILU

KAMPUSSILLAN SUUNNITTELUKILPAILU KAMPUSSILLAN SUUNNITTELUKILPAILU Vaasan kampussillan ideakilpailun kilpailuohjelma 1.11.-30.11.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailutekniset tiedot 1.1 Kilpailun toimeenpanija ja kilpailumuoto 1.2 Kilpailuaika

Lisätiedot

KUOPION SAARISTOKAUPUNGIN KAHVILA- RAVINTOLAN TONTINLUOVUTUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA

KUOPION SAARISTOKAUPUNGIN KAHVILA- RAVINTOLAN TONTINLUOVUTUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA KUOPION SAARISTOKAUPUNGIN KAHVILA- RAVINTOLAN TONTINLUOVUTUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA luonnos 28.04.2015 KUOPION SAARISTOKAUPUNGIN RAVINTOLA/KAHVION TONTINLUOVUTUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA 1. YLEISTÄ Kuopion

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6532/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6532/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 171 Asianro 6532/10.00.02.00/2016 Puistokadun ja Torikadun kulmakorttelia koskeva tontinluovutuskilpailu Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi 1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Puijonlaakson etelärinne / Puijonlaakso 12-73 tontit 1...9 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Tinanpuiston tontinluovutuskilpailu

Tinanpuiston tontinluovutuskilpailu 9.8.2017 Tinanpuiston tontinluovutuskilpailu Kilpailuohjelma KIRKKONUMMEN KUNTA Kilpailuaika 10.8. 13.10.2017 1 (10) Sisällysluettelo 1 KILPAILUALUEEN ESITTELY... 2 1.1 YLEISTÄ ASEMAKAAVA-ALUEESTA... 2

Lisätiedot

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (8) 452 Tontti-, puisto- ja katualueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöltä Hermannista HEL 2011-004187 T 10 01 00 Päätös A Lautakunta päätti ostaa Suomen valtiolta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

tonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh.

tonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh. tonttiosasto TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄT PIENTALOTONTIT VANTAALTA 2006 Tiedustelut: suunnittelija Helena Vuolanto Puh. 169 3955 Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tonttiosasto Helsinki 14.2.2006

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILU OMISTUSASUNTOTUOTANTOON

TARJOUSKILPAILU OMISTUSASUNTOTUOTANTOON TARJOUSKILPAILU OMISTUSASUNTOTUOTANTOON KILPAILUAIKA 9.3.- 8.5.2017 Tarjouskilpailun sisällys 1. TARJOUSKILPAILU OMISTUSASUNTOTUOTANTOON... 2 2. MYYTÄVÄ TONTTI... 3 Kaivoksela... 3 3. KILPAILUAIKA JA TARJOUKSEN

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

äijälänranta-aidan ideakilpailu

äijälänranta-aidan ideakilpailu 22.8.-28.9.2012 2 havainnekuvia äijälänrannan alueesta Järjestäjä Jyväskylän kaupunki Osuuskunta Suomen Asuntomessut Internetsivut www.asuntomessut.fi/jyvaskyla www.jyvaskyla.fi/asuntomessut/aita Taitto

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS kh 23.3.2015 kv 30.3.2015 1(5) KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Ostaja: Vihdin kunta (jäljempänä kunta) PL 13 03101 Nummela Y-tunnus: 0131905-6 Pohjola Rakennus Oy Uusimaa /

Lisätiedot

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILU OMISTUSASUNTOTUOTANTOON

TARJOUSKILPAILU OMISTUSASUNTOTUOTANTOON TARJOUSKILPAILU OMISTUSASUNTOTUOTANTOON KILPAILUAIKA 23.10. - 1.12.2017 Tarjouskilpailun sisällys 1. TARJOUSKILPAILU OMISTUSASUNTOTUOTANTOON... 2 2. MYYTÄVÄ TONTTI... 3 3. KILPAILUAIKA JA TARJOUKSEN JÄTTÄMINEN...

Lisätiedot

Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi

Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi Sivu 1 / 5 YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki TARJOUS 21.5.2014 Realia Management Oy Juha Kivelä juha.kivela@realia.fi Hallintorakennus 31, Sipoo, Nikkilä Kiitämme mahdollisuudesta tarjota Sipoon

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5178 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kankaanpään keskustan kulttuurikortteli ei ole toteutunut voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Korttelin alueella

Lisätiedot

OJAMO OPASKARTTA. 1. Ojamon kaupunginosan korttelin 492 tontti 2, Vappulantie

OJAMO OPASKARTTA. 1. Ojamon kaupunginosan korttelin 492 tontti 2, Vappulantie TARJOUSPYYNTÖ LIIKE- JA JAKELUASEMATONTEISTA Lohjan kaupunki myy tarjousten perusteella seuraavat liike- ja jakeluasematontit: 1. Ojamon kaupunginosan korttelin 492 tontti 2, Vappulantie Ojamon kaupunginosan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2228/02.07.00/2014 57 Asuinkerrostalotontin myynti Niittykummusta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, SATO Asunnot Oy:lle ja SRV Rakennus Oy:lle, kortteli 15051 tuleva tontti

Lisätiedot

ORIVEDEN KESKUSTA-ALUEEN LIIKETONTTIA KOSKEVA TARJOUSKILPAILU

ORIVEDEN KESKUSTA-ALUEEN LIIKETONTTIA KOSKEVA TARJOUSKILPAILU ORIVEDEN KESKUSTA-ALUEEN LIIKETONTTIA KOSKEVA TARJOUSKILPAILU HANKKEEN KUVAUS 09.05.2012 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. Yleistä... 3 2. Tarjouskilpailu... 4 2.1 Tarjouskilpailun ehdot... 4 2.2 Tarjouksessa pyydetään

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 SPINELLIKUJAN PYSÄKÖINTILAITOS ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002351 Kaavamuutosalue sijaitsee 23. Kivistön kaupunginosassa osoitteessa Spinellikuja 2 (tontti 23-183-2).

Lisätiedot

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (y-tunnus: 0189766-5), Markkinatie

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

Tonttitarjouskilpailu Viialanmäki korttelin 14 tontit 1-2 ja korttelin 15 tontit 1-2. Maria Taipale

Tonttitarjouskilpailu Viialanmäki korttelin 14 tontit 1-2 ja korttelin 15 tontit 1-2. Maria Taipale Tonttitarjouskilpailu Viialanmäki korttelin 14 tontit 1-2 ja korttelin 15 tontit 1-2 Maria Taipale 21.12.2018 Tontitarjouskilpailun kohde Myytävien asuinrakennustonttien pinta-alat ja rakennusoikeudet

Lisätiedot

Vaasan kaupunki. Kauppapuistikko 4 kehittäjäkumppanin valinta

Vaasan kaupunki. Kauppapuistikko 4 kehittäjäkumppanin valinta Kauppapuistikko 4 kehittäjäkumppanin valinta Sisällys 1 Valintamenettelyn tausta ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelun lähtökohdat... 2 2.1 Kaavallinen tilanne... 2 2.2 Kaupunkirakenne ja liittyminen lähiympäristöön...

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta IX KAUPUNGINOSAN KORTTELIN NO 144 TONTIN NO 66 ASEMAKAAVAN MUU TOSEHDOTUS. KARTTA NO 7264, JOTA EI TARVITSE ALISTAA YMPÄRISTÖMI NISTERIÖN VAHVISTETTAVAKSI. (SILTAKATU 17) Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot

TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS

TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS Sanna Seppänen I maankäytön suunnittelija I 4.2.2019 SISÄLTÖ Tavoitteet Lähtötiedot Kaavaluonnos Kaavaprosessi ja vaikuttaminen TAVOITTEET Tavoitteet:

Lisätiedot

MYYDÄÄN RAKENNETTU KOHDE. Kuikkulankatu 8 TURKU

MYYDÄÄN RAKENNETTU KOHDE. Kuikkulankatu 8 TURKU MYYDÄÄN RAKENNETTU KOHDE Kuikkulankatu 8 TURKU Turun kaupunki myy osoitteessa Kuikkulankatu 8 sijaitsevan rakennetun kohteen kaksivaiheisella avoimella neuvottelumenettelyllä. (Rakennukset sijaitsevat

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09

Lisätiedot

SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS

SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS Asukastilaisuus 17.2.2015 SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAHANKKEEN TAUSTAA Tavoite keskustan täydennysrakentamisesta ja uusien asukkaiden saamisesta keskustan palveluiden äärelle: keskustan

Lisätiedot

KORSON KESKUSTAN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU

KORSON KESKUSTAN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU KORSON KESKUSTAN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU 3.2.2014 9.5.2014 Korson keskustaa Merikotkantien ja Korsonpolun (entinen Korsontie) risteyksessä. Etualalla rakennustyömaa, jossa seisoo eläkkeellä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 10.3.2014 64 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA Kaupunki myy tarjousten perusteella kolme tonttia Gallträsk-järven eteläpuolelta, Kavallintien ja Klostretinkujan

Lisätiedot

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti

RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti Kaupunkisuunnittelujaosto pyysi lausuntoa seuraavilta rakennusliikkeiltä, jotka kaikki jättivät lausuntonsa. Lausunnot

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

TONTTIKILPAILU VANTAAN VARISTOSSA

TONTTIKILPAILU VANTAAN VARISTOSSA TONTTIKILPAILU VANTAAN VARISTOSSA 3.9.2019-1.11.2019 Sisällys TONTTIKILPAILUN KUVAUS... 2 KILPAILUTONTTI... 3 KAAVATIEDOT... 4 Rakennustapa... 4 MUUT VAATIMUKSET JA VELVOLLISUUDET... 4 Asuntojen rahoitus-

Lisätiedot

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18 MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18 RYKMENTINTIE HYRYLÄ MYYNTIKOHDE Kiinteistöllä 858-15-5727-1 sijaitseva kasarmirakennus osoitteessa Rykmentintie, Tuusula. Rakennus rakennusnumero br-ala m2 RO k-m2 toimistorakennus

Lisätiedot

TULLIPORTINKATU 50 JA 52 TONTTIEN TARJOUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA

TULLIPORTINKATU 50 JA 52 TONTTIEN TARJOUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA TULLIPORTINKATU 50 JA 525 TONTTIEN TARJOUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA 7.2.20177 KUOPION KAUPUNKI KIINTEISTÖ OY TULLIPORTINKATU 50 1. Yleistä Kuopion kaupunki, Kiinteistö Oy Tulliportinkatu 50 ja yhtiön osakkaat

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 58 JA PAAVALINPUISTOSSA KAAVASELOSTUS. Pudasjärven kaupunki

FCG Finnish Consulting Group Oy ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 58 JA PAAVALINPUISTOSSA KAAVASELOSTUS. Pudasjärven kaupunki ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 58 JA PAAVALINPUISTOSSA KAAVASELOSTUS Pudasjärven kaupunki 2.8.2012 2 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 58 JA PAAVALINPUISTOSSA Asemakaavan muutos koskee

Lisätiedot

1.8.2012 ASEMAKAAVAN- TONTTIJAON JA KAUPUNGINOSAN RAJAN MUUTOS

1.8.2012 ASEMAKAAVAN- TONTTIJAON JA KAUPUNGINOSAN RAJAN MUUTOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 (8) 1.8.2012 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot ASEMAKAAVAN- TONTTIJAON JA KAUPUNGINOSAN RAJAN MUUTOS PAASIKIVENPUISTO/PORMESTARINPARKKI 6 TAIKINAMÄKI; KORTTELI 13 TONTTI

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee: 1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:

Lisätiedot

VALINTATALON KORTTELI 43

VALINTATALON KORTTELI 43 VALINTATALON KORTTELI 43 Asemakaavan muutos Vireilletulovaiheen yleisötilaisuus pääkirjaston Muikku-Sali ti 2.2.2016, klo 18.00 Kaavoitusarkkitehti Simo Vaskonen VUOROVAIKUTUS ASEMAKAAVOITUKSESSA Maankäyttö-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 (OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.

Lisätiedot

CYGNAEUKSENPUISTON ASUINKORTTELIN AVOIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU JYVÄSKYLÄ 12.2. - 11.5.2007

CYGNAEUKSENPUISTON ASUINKORTTELIN AVOIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU JYVÄSKYLÄ 12.2. - 11.5.2007 CYGNAEUKSENPUISTON ASUINKORTTELIN AVOIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU JYVÄSKYLÄ 12.2. - 11.5.2007 Jyväskylän kaupunki 2007 1 1. KILPAILUKUTSU 1.1 Kilpailun järjestäjä, luonne ja tarkoitus 1.2 Osallistumisoikeus

Lisätiedot

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20 MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20 RYKMENTINTIE HYRYLÄ MYYNTIKOHDE Kiinteistöillä 858-15-5728-1 sijaitseva kasarmirakennus osoitteessa Rykmentintie, Tuusula. Rakennus rakennusnumero br-ala m2 RO k-m2 toimistorakennus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) ESISOPIMUS JA SOPIMUS Osapuolet A Paulig Oy Y-tunnus 0112563-0 PL 15, 00991 HELSINKI (jäljempänä tontinomistaja) (jäljempänä B Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA

MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA RAKENTAMISTAPAOHJEET SISÄLTÖ: 1 Yleistä 2 Asemakaava 3 Rakentamistapaohjeet 4 Sijainti ja aluevaraukset

Lisätiedot

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos 27.11.2015 Lohjan 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 tonttien 7, 8, ja 9 maanomistajat edustajanaan Mikko Uusitalo

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 XIII-192-2 ja 3 (RATINA), Sorinkatu 12 ja 16, SORIN NUORISOTALON TONTIN LIITTÄ- MINEN POLIISITALON TONTTIIN JA KERROSALAN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2.

ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2. 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 38, Valtakatu 2. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot