Bioaktiivisten tripeptidien (IPP ja VPP) vaikutus ihmisen verisuonitonusta sääteleviin entsyymeihin ACE1, enos ja COX-2 napanuoran laskimon

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bioaktiivisten tripeptidien (IPP ja VPP) vaikutus ihmisen verisuonitonusta sääteleviin entsyymeihin ACE1, enos ja COX-2 napanuoran laskimon"

Transkriptio

1 Bioaktiivisten tripeptidien (IPP ja VPP) vaikutus ihmisen verisuonitonusta sääteleviin entsyymeihin ACE1, enos ja COX-2 napanuoran laskimon endoteelisoluissa (HUVEC) Pro gradu -tutkielma Riikka Viitanen Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Tampereen yliopisto Marraskuu 2011

2 ALKUSANAT Pro gradun laboratoriotyöt suoritettiin Helsingin yliopiston farmakologian oppialalla, professori Riitta Korpelan tutkimusryhmässä. Työn ohjaajina toimivat laboratorio-osuudella emeritusprofessori Heikki Vapaatalo ja tietokonemallinnuksessa FT Jarkko Valjakka. Haluan vilpittömästi kiittää Riittaa sekä molempia ohjaajiani ystävällisestä, jatkuvasti eteenpäin suuntaavasta, mutta myös joustavasta ohjaamisesta. Molemmilta ohjaajilta on löytynyt aina aikaa tieteelliseen keskusteluun. Haluan kiittää myös Anne Kivimäkeä, Aino Siltaria, Martta Raatikaista ja Tuomas Heiniä, sekä kaikkia muita tutkimusryhmän jäseniä käytännön vinkeistä ja miellyttävästä työskentelyilmapiiristä. Erityisesti laboratoriomestarit Nada Bechara-Hirvonen ja Lahja Eurajoki, osastonhoitaja Anneli von Behr sekä FM Alyona Inzhutova ovat kultaisilla käytännön neuvoillaan helpottaneet ja nopeuttaneet töitäni, suuri kiitos siitä heille. Kiitos myös Jussi Kaatialle tietoteknisestä tuesta sekä Sampo Kukkuraiselle IPP-mallien luomisesta. IBT ja farmakologian oppiala ovat tarjonneet minulle kannustavan ympäristön saada pro graduni kansiin osastoilla on vallinnut ystävällinen ja eteenpäin kannustava ilmapiiri. Olen iloinen, että sain tehdä pro gradu - tutkielmani juuri näissä tutkimusympäristöissä. Tutkimusta tuettiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tutkimusapurahalla (9K144). Opiskelujeni tukena ja tarvittaessa sopivana vastapainona minulla on ollut rakas perheeni - isä, äiti, isosisko perheineen sekä avopuolisoni. Arvostan suuresti sitä tukea, jonka olen saanut teiltä elämäni, erityisesti opiskelujeni aikana. Kiitos myös herra Hodgkinille, joka on jaksanut läpi opiskeluajan muistuttaa elämän suurista suuntaviivoista. Jyväskylässä Riikka Viitanen

3 MASTER S THESIS Place: UNIVERSITY OF TAMPERE Institute of Biomedical Technology Author VIITANEN, RIIKKA Title: Effect of bioactive tripeptides (IPP and VPP) on the vascular tone regulating enzymes ACE1, enos and COX-2 in human umbilical vein endothelial cells (HUVEC) Pages: 73 p. + appendix 1 p. Supervisors: Professor (emer.) Heikki Vapaatalo, MD, PhD and Jarkko Valjakka, PhD Reviewers: Professor Markku Kulomaa, PhD and Jarkko Valjakka, PhD Date: November 2011 ABSTRACT Background and aims: Elevated blood pressure is a serious health problem which according to the present knowledge can be influenced with dietary factors such as bioactive tripeptides (IPP and VPP) containing functional foods. However, the mechanism behind this is still unknown. The innermost layer of blood vessels that consists of endothelial cells is the object of the present study. Endothelial cells (HUVEC) express ACE1, enos, COX-2 and arginase-1, the enzymes which participate in the blood pressure control. The purpose of the present study was to investigate the effect of IPP and VPP on the above mentioned enzymes (with the exception of arginase-1) in the HUVEC-cells in vitro. Computer aided modelling was used to find a possible correlation with the experimental findings. The work supplements previous studies with commercial enzymes and in vivo animal and clinical testing. Methods: The effect of IPP and VPP on the activity of ACE1 of the HUVEC-cell lysate was determined by monitoring the release of His-Leu from the substrate hippuryl-l-histidyl-lleucine by a fluorescence spectrophotometer. Effect of IPP and VPP on COX-2 was determined by measuring 6-ketoPGF 1α concentration by the competitive-elisa method from the medium of the HUVEC cells. In addition to the above mentioned enzymes binding and interaction of enos and arginase-1 with IPP were modelled on computer program AutoDock version 4.2. Results: IPP and VPP inhibited ACE1 in the HUVEC-cells dose dependently (0,1-3,3 µm). On the basis of computer modelling cis-trans IPP bound to the zinc cofactor of ACE1. Incubation of HUVEC-cells with 50 µm VPP showed also significant COX-2 inhibition. NOx and cgmp concentrations in the medium as indicator of enos activity were not measurable. Computer aided modelling refers to the importance of cofactors in the case of IPP possible binding to the enzymes. Conclusion: Dose-dependent inhibition of endothelial ACE1 (HUVEC) by IPP and VPP was shown and can explain their antihypertensive and vasodilating effects in vivo. Inhibition of COX-2 by high concentrations of VPP does not play a part in these effects. Keywords: ACE1, arginase-1, COX-2, endothelium, enos, HUVEC, IPP, vascular tone, VPP

4 PRO GRADU -TUTKIELMA Paikka: TAMPEREEN YLIOPISTO Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Tekijä VIITANEN, RIIKKA Otsikko: Bioaktiivisten tripeptidien (IPP ja VPP) vaikutus ihmisen verisuonitonusta sääteleviin entsyymeihin ACE1, enos ja COX-2 napanuoran laskimon endoteelisoluissa (HUVEC) Sivumäärä: 73 s. + liite 1 s. Ohjaajat: Professori (emer.) Heikki Vapaatalo, LKT ja Jarkko Valjakka, FT Tarkastajat: Professori Markku Kulomaa, FT ja Jarkko Valjakka, FT Aika: Marraskuu 2011 TIIVISTELMÄ Tausta ja tavoitteet: Kohonnut verenpaine on vakava terveysongelma, johon nykytiedon mukaan voidaan vaikuttaa bioaktiivisia tripeptidejä (IPP ja VPP) sisältävällä ruokavaliolla. Vaikutusmekanismi on toistaiseksi puutteellisesti tunnettu. Verisuonten sisin kerros muodostuu endoteelisoluista, joiden merkitys verisuoniston toiminnan ja sitä kautta verenpaineen säätelyssä on tärkeä. Endoteelisoluissa (HUVEC) ilmentyvät ACE1 enos, COX-2 ja arginaasi-1 entsyymit ovat tässä säätelyssä keskeisiä. Työn tarkoituksena oli selvittää HUVEC-soluissa IPP:n ja VPP:n vaikutus edellä mainittuihin entsyymeihin (lukuun ottamatta arginaasi-1:tä) in vitro. Tietokonemallinnuksella haettiin riippuvuutta kokeellisiin tuloksiin. Tutkimuksen on tarkoitus täydentää aikaisemmin tehtyjä kokeita (kaupallisilla entsyymeillä) sekä in vivo eläin- ja kliinisiä tutkimuksia. Menetelmät: IPP:n ja VPP:n vaikutus HUVEC-solujen lysaatin ACE1:n aktiivisuuteen määritettiin mittaamalla His-Leu:n vapautumista substraatti hippuryyli-l-histidyyli-l-leusiinista fluoresenssispektrofotometrisellä menetelmällä. IPP:n ja VPP:n vaikutus COX-2:een määritettiin mittaamalla kilpailevalla ELISA-menetelmällä 6-ketoPGF 1α -pitoisuus HUVEC-solujen mediumista. Edellä mainittujen entsyymien lisäksi enos:n ja arginaasi-1:n sitoutumista ja vuorovaikutuksia IPP:n kanssa mallinettiin tietokoneella AutoDock versio 4.2. ohjelmalla. Tulokset: IPP ja VPP estivät pitoisuusriippuvaisesti (0,1-3,3 µm) HUVEC-solujen ACE1 entsyymiä. Tietokonemallinnuksen perusteella cis-trans IPP sitoutuu ACE1:n kofaktori sinkkiin. HUVEC-solujen altistus 50 µm VPP:lle sai aikaan COX-2:n estovaikutuksen. HUVEC-solujen enos:n aktiivisuuden mittarina toimivien NOx:n ja cgmp:n pitoisuuksien muutoksia ei pystytty määrittämään menetelmien herkkyyden puitteissa. Tietokonemallinnus antaa viitteitä siitä, että enstyymin kofaktorilla on tärkeä merkitys IPP:n mahdollisessa sitoutumisessa. Johtopäätökset: Osoitettiin pitoisuusriippuvainen ACE1:n (HUVEC) esto IPP:llä ja VPP:llä, joka voi selittää verenpainetta alentavaa ja verisuonta rentouttavaa vaikutusta in vivo. VPP:n aikaan saaman COX-2:n esto suurilla pitoisuuksilla ei näytä selittävän merkittävästi antihypertensiivistä vaikutusta. Avainsanat: ACE1, arginaasi-1, COX-2, endoteeli, enos, HUVEC, IPP, verisuonitonus, VPP

5 SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT ABSTRACT TIIVISTELMÄ SISÄLLYSLUETTELO LYHENTEET 1 KIRJALLISUUSKATSAUS Verenkiertojärjestelmä ja verenpaineen säätely Valtimoiden rakenne ja toiminta Endoteelisolut Verenpaineen säätely Verenpainetta säätelevät entsyymit Angiotensiiniä konvertoiva entsyymi 1 (ACE1) Endoteelin typpioksidisyntaasi (enos) Syklo-oksigenaasi 2 (COX-2) Arginaasi Farmakologiset hoitokeinot kohonneen verenpaineen alentamiseksi Bioaktiivisten tripeptidien vaikutus verenpaineeseen IPP ja VPP kokeet in vitro IPP ja VPP kliiniset ja eläinkokeet in vivo Tietokonemallinnus AutoDock versio TUTKIELMAN TARKOITUS MATERIAALIT JA MENETELMÄT HUVEC-soluviljelmä ACE1:n eston mittaaminen HUVEC-solujen valmistaminen estomittauksia varten ACE1:n eston fluoresenssispektrofotometrinen mittaus HUVEC-solujen valmistaminen NOx, cgmp ja 6-ketoPGF1 α -määrityksiä varten enos aktiivisuuden mittaaminen Nitriitti/nitraattituotannon (NOx) mittaus cgmp mittaus COX-2 eston mittaus ketoPGF 1α -tuoton mittaaminen Solujen kunnon määritys Mykoplasmamääritys Tietokonemallinnus Entsyymin telakointialueen rajaaminen Liikkuvien aminohappotähteiden määrittäminen sekä telakointi Tulosten tilastollinen analysointi TULOKSET Laboratoriotyöt ACE enos COX

6 4.1.4 Mykoplasmakoe Tietokonemallinnus IPP:n suotuisin telakoituminen ACE1-entsyymiin IPP:n suotuisin telakoituminen enos-entsyymiin IPP:n suotuisin telakoituminen COX-2-entsyymiin IPP:n suotuisin telakoituminen arginaasi-1-entsyymiin TULOSTEN TARKASTELU ACE enos COX Arginaasi Mykoplasma Jatkotutkimukset JOHTOPÄÄTÖKSET LÄHDELUETTELO LIITTEET...74

7 LYHENTEET ACE1 Angiotensiiniä konvertoiva entsyymi 1 ALA Alaniini ASN Asparagiini ASP Aspartaatti BSA Naudan seerumista eristetty albumiini cgmp Syklinen guanosiini 3, 5 -monofosfaatti COX-2 Syklo-oksigenaasi 2 DMSO Dimetyylisulfoksidi EDTA Etyleenidiamiinitetraetikkahappo (engl. ethylenediaminetetra acetic acid) enos Endoteelin typpioksidisyntaasi ELISA Entsyymi-immunologinen määritys (EIA) GLN Glutamiini GLU Glutamaatti GMP Guanosiinimonofosfaatti HEM Hemi HETATM Heteroatomi HHL Hippuryyli-L-histidyyli-L-leusiini HIS Histidiini His-Leu L-histidyyli-L-leusiini HUVEC Ihmisen napanuoran laskimon endoteelisolulinja (engl. human umbilical vein endothelial cells) IPP Isoleusiini-proliini-proliini LPS Lipopolysakkaridi NO Typpioksidi NOx Nitraatti/nitriitti OPA Ortho-phtaldialdehydi PBS Fosfaattisuolapuskuri (engl. phosphate saline buffer) PDB Protein Data Bank pdb-tiedosto Protein Data Bank tiedosto pdbqt-tiedosto Osittaisvarauksen ja atomityypin sisältävä AutoDock-tiedosto PHE Fenyylialaniini RAS Reniini-angiotensiinijärjestelmä TRP Tryptofaani TYR Tyrosiini VAL Valiini VPP Valiini-proliini-proliini ZN Sinkki 6-ketoPGF 1α 6-keto prostaglandiini F 1α

8 1 KIRJALLISUUSKATSAUS Vuonna 2003 Maailman terveysjärjestö (World Health Organization, WHO/ISH) määritti kohonneen verenpaineen maailmanlaajuiseksi sydän- ja verenkiertotautien riskitekijäksi. Verenpainetaudin ennaltaehkäisyn ja hoidon on osoitettu vähentävän näitä, erityisesti länsimaiden väestöä vaivaavia, sairauksia. Kohonneen verenpaineen lääkehoito aiheuttaa huomattavia taloudellisia kustannuksia. 1 Maidon β-kaseiinista peräisin olevilla bioaktiivisilla peptideillä on havaittu olevan terveydelle hyödyllinen, kohonnutta verenpainetta alentava vaikutus. Kohonneen verenpaineen lääkkeetön hoito korostamalla terveitä elämäntapoja (alkoholin käytön ja tupakoinnin lopettaminen, liikunta sekä ravinto) sekä ennaltaehkäisy tarjoavat edullisen ja tehokkaan keinon edistää terveyttä. Bioaktiivisia pieniä peptidejä sisältävät tuotteet voisivat olla hyödyllinen osa terveellistä ravintoa. 1.1 Verenkiertojärjestelmä ja verenpaineen säätely Nisäkkäiden verenkierto jakautuu sydämen kammioiden kautta kahteen verenkiertoon, isoon ja pieneen. Sydämen vasen kammio pumppaa verta kaikkialle elimistöön suuren verenkierron kautta. Veri kiertää aortasta valtimoiden kautta muun muassa sydänlihakseen, päähän, yläraajoihin, sisäelimiin sekä lonkkavaltimoiden kautta alaraajoihin. Sen mukana kulkee elimistölle tärkeitä aineita, kuten ravinteita ja happea. Lopuksi veri palaa laskimoiden kautta takaisin sydämen oikeaan eteiseen. Oikeasta eteisestä vähähappinen ja runsashiilidioksidinen veri tulee oikeaan kammioon, josta se pumpataan keuhkovaltimon kautta keuhkoihin. Happirikas veri palaa keuhkolaskimoja pitkin takaisin sydämen vasempaan eteisen kammioon ja edelleen uudelleen isoon verenkiertoon. 2 Verenpaine on riippuvainen sydämen ison verenkierron minuutissa pumppaamasta verimäärästä (minuuttitilavuus) ja verenkierron ääreisvastuksesta. Ääreisvastuksen suurin vaikuttava tekijä on verisuonten läpimitta. Halkaisijalta suuremassa suonessa on pienempi ääreisvastus. Verisuonten halkaisijaan vaikuttaa verisuonten sileän lihaksen jatkuva jännitystila eli tonus. 2 Verenpaineella tarkoitetaan suurten valtimoiden painetta, kun vasen kammio pumppaa verta suuriin valtimoihin. Sydämen supistuksen aikaisen (systolisen) verenpaineen lisäksi huomioon on otettava myös 8

9 suurten valtimoiden pienin, sydämen lepotilan aikainen (diastolinen) verenpaine. Normaali systolinen verenpaine aikuisella on noin mmhg, korkean rajaksi on määritetty 140 mmhg. Diastolinen verenpaine terveellä aikuisella on mmhg, korkeassa tapauksessa yli 90 mmhg Valtimoiden rakenne ja toiminta Valtimon seinämät käsittävät kolme kerrosta. Verisuonen sisin kerros muodostuu yksikerroksisesta endoteelin verhoamasta sisäkalvosta (lat. tunica intima). Endoteelikerrosta ympäröi sileän lihaksen ja sidekudoksen (nuorten fibroblastien) muodostama keskikalvo (lat. tunica medula). Ulommaisena on sidekudoksesta muodostunut ulkokalvo (lat. tunica adventitia), joka liittää suonen ympäröivään kudokseen. 4 Laskimot ovat rakenteeltaan hyvin samankaltaisia kuin valtimot. Poikkeuksena on valtimon keskikalvo, joka on laskimon keskikalvoa huomattavasti paksumpi. Isot valtimot jakautuvat pienemmiksi pikkuvaltimoiksi, jotka ovat hiussuonten välityksellä yhteydessä laskimoihin. (Kuva 1) Kuva 1. Valtimoverisuonen poikkileikkaus. Verisuonen sisin osa, sisäkalvo (intima), on yksikerroksisinten endoteelisolujen sekä ohuen sidekudoksen muodostama. Monikerroksiset sileät lihassolut sekä sidekudos muodostavat keskikalvon (media). Verisuonen uloimmassa kalvossa (adventitia) on sidekudosta sekä fibroblasteja. Kuva on piirretty Wolinsky ym. artikkelin 4 pohjalta. Sisäkalvon endoteelisolujen muodostamaa kerrosta pidettiin pitkään vain verisuonen hemostaattisena esteenä, mutta sittemmin sillä on havaittu merkitys muun muassa verisuonen supistusasteen säätelijänä 5. Verisuonten sisäkalvon endoteelisolut muodostavat ja välittävät useita eri tekijöitä, jotka vaikuttavat muun muassa verisuonten kehittymiseen, läpäisevyyteen ja tonukseen, 9

10 sekä tulehdusvasteisiin ja hemostaasiin. Ne ovat myös suorassa yhteydessä myoendoteelisten aukkoliitosten välityksellä keskikalvon sileään lihaskudokseen. Liitosten kautta tapahtuu pienten molekyylien ja ionien, kuten syklisten nukleotidien, kaliumin ja kalsiumin, kalvojen välinen vaihto. 6 Valtimon fysiologiset muutokset ovat pitkälti riippuvaisia verisuonen keskikalvon ominaisuuksista. Sileiden lihassolujen toiminta perustuu supistumiseen ja relaksoitumiseen säädellen verisuonen ominaisuuksia, kuten esimerkiksi joustavuutta ja halkaisijan kokoa. 7, 8 Sian aortan keskikalvon kokeissa on havaittu sileiden lihassolujen kyky tuottaa arakidonihaposta prostasykliiniä, jolla on verisuonia laajentava vaikutus 5. Sileiden lihasten uusiutuminen on hidasta aikuisilla 9. Ulkokalvoa pidettiin aikaisemmin valtimon rakennetta tukevana tekijänä, mutta sen merkitys verisuonen toiminnalle on tarkentunut. Somoza ym. 10 tutkimuksissa ulkokalvo on havaittu oleelliseksi tekijäksi verisuonen supistumistekijöiden vasteiden muuntajana. Se säätelee angiotensiini II:n stimuloimaa typpioksidin (NO) vapautumista endoteelisoluista angiotensiini II tyypin 2- reseptorien välityksellä. NO:lla on keskeinen vaikutus sileiden lihassolujen relaksaation aiheuttajana. Ulkokalvon välityksellä siirtyy myös hermostollisia käskyjä. Niiden avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi verisuonen laajenemiseen, mikäli sisäkalvon endoteelin toiminta on estynyt Endoteelisolut Verisuonen sisin kerros muodostuu yhdestä kerroksesta endoteelisoluja, jotka yhdessä keskikalvon sileiden lihassolujen kanssa ovat verisuonen säätelyn päätekijöitä. Endoteelisolut muodostavat suuren solujärjestelmän, endoteelin, joka kattaa veri- ja imusuonten onteloita sekä sydämen sisäpinnan. Hiussuonet muodostuvat pääasiassa kokonaan endoteelisoluista, kun taas suurissa valtimoissa, kuten aortassa, kontaktissa muiden solutyyppien kanssa ne muodostavat vain suonen sisimmän kerroksen 12. Endoteelisolujen reagointi perustuu ympäristön aikaansaamiin muutoksiin, kuten venytykseen, hankausvoimaan, ph:n muutoksiin sekä moniin kiertäviin aineisiin. Endoteelisolut syntetisoivat ja vapauttavat erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat muun muassa verisuonen tonukseen, läpäisevyyteen, tulehdukseen sekä angiogeneesiin. Endoteelisolujen aikaansaama vaikutus voi olla joko verenpainetta nostava tai laskeva. Verisuonia supistavia teki- 10

11 jöitä ovat Ang II, endoteliini 1, tromboksaani A 2 sekä superoksidianioni, isoprostaanit, uridiini adenosiini tetrafosfaatti ja relaksoivia ovat NO, prostasykliini, epoksieikosatrieenihappo, adenosiini, vetyperoksidi sekä C-natriureettinen peptidi. Mikäli tämän tiukasti säädellyn endoteelisolujen toiminnan jokin osa järkkyy, on seurauksena endoteelisolujen toiminnan häiriö. 6 Elimistössä, in vivo, endoteelisolut ovat veren virtaukseen liittyvien voimien ja jännityksen vaikutuksen alaisena. Nämä tekijät saavat aikaan monien erilaisten solun signalointireittien aktivoitumisen. Hypoksia saa aikaan endoteelisolujen tulehdusvasteiden ja -tekijöiden nousun, sekä pidemmällä altistuksella erilaisten kasvutekijägeenien ilmentymisen aktivoitumisen 13. Endoteelisolut ovat heterogeenisiä Chin ym. vuonna 2003 tehdyn tutkimuksen mukaan endoteelisolujen sijainti eri suonityypeissä tai anatomisesti jaotelluissa paikoissa vaikuttavat kyseisten solujen geenien ilmentymiseen. On myös vahvoja viitteitä siitä, että erilaisia viljeltyjä endoteelisoluja voidaan luokitella eri solutyypeiksi geeni-ilmentymisten eroavaisuuksien pohjalta 16. Tutkimuksia suunniteltaessa on otettava huomioon solujen eroavaisuudet, jotka ilmenevät niiden morfologiassa sekä toiminnassa. Geenien ilmentymisen näkökulmasta endoteelisolut voidaan jakaa kolmeen alatyyppiin; suuret suonet, valtimot ja laskimot sekä missä anatomisissa rakenteissa ne sijaitsevat. Myös erot eri lajien välillä vaikuttavat endoteelisolujen toimintaan. 16 Endoteelisolut ovat geneettisesti stabiili solutyyppi. Fysiologisissa olosuhteissa rotan aortan endoteelisolujen mitoosi välivaiheineen tapahtuu hyvin hitaasti, mutta sitä voidaan kiihdyttää erilaisilla aineilla, kuten lipopolysakkaridilla (LPS). Solujen kiihtyvää jakautumista seuraa solukuolema. 17 Rajallisen jakautumiskyvyn omaavat endoteelisolut ovat loppuvaiheessaan herkempiä apoptoottisille stimulaatioille. Niiden oksidatiivinen stressi lisääntyy ja muun muassa NOtuotanto vähenee 18. Ihmisen napanuoran laskimon endoteelisolut (HUVEC) ovat yleisesti käytetty solulinja verenpainetutkimuksissa. Napanuoran laskimo kuljettaa happirikasta verta sikiön sydämeen. HU- VEC-solujen käytön suosiminen perustuu muun niiden helppouteen, primaaristen solujen eristämisen lisäksi niitä on saatavilla myös kaupallisesti pakasteampulleissa. HUVEC-solujen jakautumiskyky ei ole loputon. Kaupalliset valmistajat takaavat solujen toiminnan arviolta 15 jakautumiskertaan, joka vastaa siirrostusnumeroilla ilmoitettuna

12 1.3 Verenpaineen säätely Veren jakautuminen eri elinten kesken riippuu verenkierron säätelystä. Verenkierron paikallinen, humoraalinen sekä hermostollinen säätely vastaavat verisuonten läpimitasta ja siten veren jakautumisesta. Vaikka verenpaineen säätely tunnetaan jo osin, on järjestelmän toiminnan kokonaisvaltainen hahmottaminen edelleen tutkimuksen alla. Paikallisessa säätelyssä pieneten valtimoiden ja sileiden lihasten muodostamat sulkijat reagoivat ulkoisiin ärsykkeisiin. Venytys, kudoksen lämpötilan muutokset ja verisuonessa kuljetettavat yhdisteet saavat aikaan vasteen, valtimoiden sileiden lihasten relaksoitumisen tai supistumisen. Verenpaineen kasvaessa lihassyyt supistuvat ja vähetessä veltostuvat. Itsesäätely on erityisen tehokasta munuaisissa ja aivoissa niiden tasaisen verenpaineen takaamiseksi. Verisuonten laajenemista, vasodilaatiota, saavat aikaan muun muassa hapen väheneminen, ph:n lasku sekä endoteelisoluista vapautuva typpioksidi. Supistumiseen, vasokonstriktioon, vaikuttaviksi tekijöiksi on havaittu endoteelisolujen erittämät, voimakkaasti supistavat peptidit, endoteliinit, Ang II sekä tromboksaani A 2. Humoraalisella säätelyllä tarkoitetaan elimistön verenkierron mukana kulkeutuvien tekijöiden aikaansaamaa säätelyä. Esimerkiksi elimistön soluhengityksessä syntyvä hiilidioksidi saa aikaan verisuonten laajenemista. Verenkierron keskeinen säätelyjärjestelmä on reniini-angiotensiinijärjestelmä (RAS), jonka olemassaolo osoitettiin suomalaisten tutkijoiden toimesta jo vuonna RAS johtaa useiden entsymaattisten reaktioiden kautta bioaktiivisten angiotensiinien II-IV syntymiseen. Reaktiosarja saa alkunsa munuaisten erittämän reniinin pilkkoessa maksaperäistä angiotensinogeeniä verisuonia heikosti supistavaksi angiotensiini I:ksi (Ang I). Reniinin eritykseen vaikuttavat useat eri tekijät, kuten verenpaine, suolatasapaino, sytokiinit, sympaattiset hermot sekä verisuoniin vaikuttavat vasoaktiiviset aineet 20. Ang I puolestaan pilkotaan angiotensiiniä konvertoivan entsyymi I:n (ACE1) toimesta Ang II:ksi. Ang II:lla ja siitä edelleen aminopeptidaasien pilkkoma Ang III osallistuu verenpaineen säätelyyn angiotensiini tyypin 1 ja 2 reseptorien välityksellä. Endoteelisolut ilmentävät sekä angiotensiini tyypin 1 että 2 reseptoreja 21. Angiotensiinireseptorit kompensoivat toistensa toimintaa. Tyypin 1 reseptori säätelee muun muassa 12

13 verisuonten supistumista, nestetasapainoa sekä voimakkaan verisuonten supistajan vasopressiinin ja aldosteronin erittymistä. Tyypin 2 reseptori saa aikaan verisuonten laajentumisen, NO:n vapautumisen sekä solujen jakautumisen ja kasvun eston. ACE1-entsyymin on osoitettu katalysoivan myös ACE2-entsyymin Ang I:stä pilkkoman Ang 1-9:n reaktiota Ang 1-7:ksi ja siitä edelleen Ang 1-5:ksi 22. Verenpaineen säätely lihasten toiminnan kautta sekä nestetasapainon säätely munuaisen välityksellä ovat RAS-järjestelmän tärkeimmät vaikutuskohteet. ACE1- entsyymin on havaittu katalysoivan vasodilatoivan peptidin, bradykiniinin, hydrolysoitumista pienemmiksi inaktiivisiksi peptideiksi. Kallikreiini-kiniini kaskadissa kallikreiinistä pilkottu bradykiniini vaikuttaa bradykiniinireseptori 2:n kautta saaden aikaan endoteeliperäisten NO:n ja prostasykliinin tuoton verisuonia laajentaen RAS-järjestelmän on havaittu vaikuttavan monissa elimissä ja kudoksissa, ja sen toiminta voi olla joko paikallista tai vaikutuskohteeseen verenkierron kautta kulkeutuvaa. (Kuva 2) Kuva 2. Reniini-angiotensiinijärjestelmä, johon on merkitty angiotensiiniä konvertoivien entsyymien 1/2 (ACE1/ACE2) katalysoimat reaktiot. AT1/2-reseptori=angiotensiini tyypin 1 ja 2 reseptorit ja BK1/2= bradykiniini reseptorit 1 ja 2. ACE1:n ja ACE2:n lisäksi useat muutkin entsyymit saattavat osallistua eri kudoksissa kyseisten peptidien syntyyn. Kuva on piirretty artikkeleita 22, 27 mukaillen. Suurin osa kudoksista ja kaikki verisuonet pienimpiä lukuun ottamatta ovat sympaattisten hermojen säätelemiä 26. Aivojen vasomotorinen keskus ohjaa näitä hermoja saaden pääasiassa aikaan jatkuvan vasomotorisen verisuonten jännityksen. 13

14 1.3.1 Verenpainetta säätelevät entsyymit Verenpaineen säätelyyn osallistuvat lukuisat entsyymit. Pro gradu työssäni tutkimuksen pääasiallisiksi kohteiksi on valittu HUVEC-solujen entsyymit ACE1, endoteelin typpioksidisyntaasi (enos), syklo-oksigenaasi 2 (COX-2), sekä tietokonemallinnuksen osalta arginaasi Angiotensiiniä konvertoiva entsyymi 1 (ACE1) Verenpaineen säätelyn yksi keskeisimmistä entsyymeistä on peptidaasi ACE1 (EC ). Se on tyypin I solukalvoon ankkuroitunut dipetidyyli karboksipeptidaasi, josta esiintyy nisäkkäiden kudoksissa kahta eri muotoa. Somaattinen muoto on dimeeri. Se koostuu kahdesta homologisesta osasta, karboksyyli- ja aminoterminaalisesta, joilla molemmilla on epäidenttinen katalyyttinen kohta. Testikulaarinen ACE ( kda) vastaa somaattisen ACE1:n ( kda) karboksyylipään domeenia. Molemmissa muodoissa domeeni jakautuu vielä kahteen aladomeeniin muodostaen syvän uurteen niiden väliin. Testikulaarisen ACE1:n ja sitä estävän lisinopriilin muodostamasta kompleksista on havaittu, että entsyymin rakenne muodostaa eräänlaisen kannen, joka rajoittaa suurten ja kierteisten polypeptidien pääsyä entsyymin aktiiviseen kohtaan. Ihmisen endoteelisolujen somaattisen muodon karboksyylipään domeenin on havaittu vastaavan testikulaarisen ACE1:n aminohapposekvenssiä tähteestä 37 lähtien sisältäen samat aktiivisen alueen aminohapot (taulukko 1). Sekvenssi sisältää sinkkiä sitovan alueen (HIS-GLU-MET- GLY-HIS). 28 Verenpainetta alentavia vaikutuksia ei ole havaittu somaattisen ACE1:n aminopuolen domeenia estävällä fosfiinipeptidi PXR407:lla 29. Karboksyylipään domeenia on pidetty verenpainetta säätelevänä osana. Molempia ACE1:n muotoja on mitattu seerumissa sekä muissa elimistön nesteissä. Somaattista muotoa ACE1:stä ilmenee lähes kaikissa endoteelisoluissa keuhkojen verisuonia lukuunottamatta, tietyissä sileissä lihaksissa, monosyyteissä, T lymfosyyteissä sekä rasvasoluissa. 30, 31 ACE1:n geenin ilmentyminen vähenee mitä kauemmin soluja viljellään. 32 ACE1 hydrolysoi Ang I:n, Ang 1-9:n, Ang 1-7:n sekä bradykiniinin karboksyylipään pilkkoutumista kahden aminohappotähteen mittaiseksi palaksi (kuva 3). Zn 2+ -ioni polarisoi nukleofiilisen vesimolekyylin, deprotonoituminen tapahtuu glutamaatti 384:n iskiessä peptidin karbonyyliryhmään. Sinkki-ioni vaikuttaa myös peptidin asemoitumiseen sekä aktivoi reaktiota kohti nuk- 14

15 leofiilistä hyökkäystä. Lisäksi se vakauttaa tyrosiinien 523:n ja 353:n ja histidiini 513 vetysidosten karbonyylihappien negatiivisen varausten kasautumista. Alaniini 354 vakauttaa välituotteen amidin positiivista varausta. Protonaation seurauksena glutamaatti 384:sta lähtevä amiiniryhmä viimeistelee reaktion tetraedrisen välituotteen pilkkoutumisen. 34 Dipeptidin pilkkoutuminen tapahtuu, mikäli oligopeptidin pilkottavan peptidisidoksen aminopään aminohappotähde ei ole proliini eikä sidoksen karboksyylipään tähde ole glutamaatti tai asparagiini 35. Tästä syystä ACE1 ei pilko esimerkiksi Ang II:ta. Taulukko 1. Testikulaarisen ACE1:n (PDB 1O8A) aktiivisen alueen aminohappotähteet 33. Aminohappotähde domeeni numero HIS A 353 ALA A 354 GLU A 384 HIS A 513 TYR A 523 Wei ym. 36 havaitsivat, että ACE1:n domeenit eroavat toisistaan substraattispesifisyyden, estäjien, fysiologisten toimintojen sekä kloridiaktivaation puolesta, vaikkakin molemmat hydrolysoivat sekä Ang I:tä että bradykiniiniä. Metalloproteaaseihin kuuluva ACE1:n kofaktorina toimii sinkki. Lisäksi entsyymin toiminta on kloridi-ionin aikaansaamasta aktivaatiosta riippuvainen. ACE1:n aikaansaama reaktio on merkittävä välivaihe RASjärjestelmän usean entsyymin katalysoimassa kaskadissa. Sen estäjät, kuten kaptopriili, ovat 31, 37 yleisesti käytettyjä lääkkeitä kohonneen verenpaineen hoidossa. Ang I ASP - ARG - VAL - TYR - ILE - HIS - PRO - PHE + HIS - LEU Ang 1-9 ASP - ARG - VAL - TYR - ILE - HIS - PRO + PHE - HIS Ang 1-7 ASP - ARG - VAL - TYR - ILE + HIS - PRO Bradykiniini ARG - PRO - PRO - GLY - PHE - SER - PRO + PHE - ARG Kuva 3. ACE1 pilkkoo neljän eri reniini-angiotensiinijärjestelmässä esiintyvän polypeptidin karboksyylipäästä dipeptidejä

16 Endoteelin typpioksidisyntaasi (enos) Ihmisen verenkiertojärjestelmässä on kolme erilaista muotoa typpioksidisyntaasia; jatkuvasti syntetisoitava neuraalinen, indusoitava sekä endoteelin typpioksidisyntaasi (EC ). Verisuonissa NO:n pääasiallinen lähde on enos, mutta myös neuraalinen osallistuu tuottoon 38. Kaikki muodot koostuvat kahdesta konservoituneesta osasta, elektroneja pelkistävästä reduktaasiosasta sekä katalyyttisestä oksygenaasiosasta. Reduktaasi sisältää sitoutumispaikat NADPH:lle, FAD:lle ja FMN:lle. Katalyyttinen osa sitoo L-arginiinin substraatin lisäksi kaksi kofaktoria, 5,6,7,8-(6R)-tetrahydrobiopterin ja hemin, sekä sinkin. Reaktiossa hapen läsnä ollessa L-arginiinista muodostuu sitrulliinia ja NO:ta. 39 Ihmisen enos:n katalyyttisiksi aminohapoiksi on määritetty molemmissa domeeneissa neljä aminohappotähdettä (taulukko 2). Taulukko 2. Ihmisen endoteelin typpioksidisyntaasin (PDB 3NOS, homologi 1M9K:lle) aktiivisen alueen aminohappotähteet 33. aminohappotähde domeeni numero CYS A/B 184 ARG A/B 187 TRP A/B 356 GLU A/B 361 NO:sta riippuvaiseen, endoteelisolujen aikaansaamaan paikalliseen verenpaineen säätelyyn sepelvaltimoissa vaikuttavat solun ulkoiset tekijät. Vaikka enos:a syntetisoidaan jatkuvasti endoteelisoluissa, on sen aktiivisuus tarkasti kalsiumin (Ca 2+ ) ja kalmoduliinin säätelemä 40. NO:n tuotto saa alkunsa solun kemiallisista ja hemodynamisista ärsykkeistä. Bradykiniini ja asetyylikoliini saavat aikaan solun pinnan reseptorien kautta solunsisäisen kalsiumpitoisuuden nousun. Vaikutus saa aikaan inaktiivisen enos:n irtoamisen endoteelisolunsolun kaveolista. Irronnut enos aktivoituu fosforyloinnin myötä johtaen NO:n tuoton lisääntymiseen. Aktivoivaa fosforylaatiota aikaansaavia kinaaseja ovat proteiinikinaasi B (Akt), syklinen AMP-riippuvainen proteiinikinaasi A, AMP-aktivoituva proteiinikinaasi sekä kalsium/kalmo-duliiniriippuvainen kinaasi II. Proteiinikinaasi C saa puolestaan aikaan enos:a estävän vaikutuksen Rotan aortan endoteelisoluilla tehdyn tutkimuksen mukaan enos-entsyymin fosforylaation väheneminen näyttäisi olevan seurausta solujen ikääntymisestä ja proteiinikinaasi Akt:n aktiivisuuden heikkenemisestä

17 Lyhyen puoliintumisajan (pari sekuntia) omaava kaasumainen NO diffundoituu endoteelisoluista verisuonen sileisiin lihaksiin edistäen syklisen guanosiini 3, 5 monofosfaatin (cgmp) syntymistä liukoisen guanylaattisyklaasin katalysoimassa reaktiossa. Substraattina liukoinen guanylaattisyklaasi käyttää guanosiinitrifosfaattia. Bradykiniinin ja NO:n lisäksi cgmp:n tuottoa viljellyissä endoteelisoluissa aktivoivat adenosiinidifosfaatti sekä kalsiumionofori (A23187). Kalsiumionoforin aikaansaama cgmp:n tuotto on pitkäkestoisin, mutta määrä jää adenosiinidifosfaattia ja NO:ta huomattavasti pienemmäksi NO-lähtöinen cgmp:n tuotto aktivoi cgmpriippuvaista proteiinikinaasia saaden aikaan solunsisäisen kalsiumin laskun ja sileän lihaksen relaksaation johtaen verenpaineen laskuun 48. Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa Ha ym. 49 osoittivat, että endoteelisoluista riippuvaiseen verisuonten relaksoitumiseen ja verenpaineen säätelyyn voidaan vaikuttaa verihiutaleperäisellä kasvutekijällä (PDGF, engl. platelet-derived growth factor). PDGF:n vaikutus kohdistuu Akt1- riippuvaisen mekanismin kautta aktivoiden fosforylaation avulla endoteelin typpioksidisyntaasia ja NO:n tuottoa. Nitraatin (NO - 3 ) ja nitriitin (NO - 2 ) pitoisuuden määritystä käytetään yleisesti epäsuorana menetelmänä määrittämään solujen NO tuottoa ja enos:n aktiivisuutta. Nitraattin tai nitraatin ja nitriitin kokonaissumman (NO x ) perusteella voidaan mitata luotettavasti endoteelin NO tuottoa. Voidaan myös olettaa, että plasman nitriitti on pääosin peräisin juuri endoteelien typpioksidisyntaasista. 50 Asetyylikoliini saa aikaan soluviljelmässä NO x -pitoisuuden nousun Syklo-oksigenaasi 2 (COX-2) Nisäkkäillä esiintyy kahta eri muotoa COX oksidoreduktaasia; jatkuvasti rakenteellisesti (konstitutiivisesti) ilmentyvä COX-1 sekä säädellysti vain tietyissä kudoksissa esiintyvä, solukalvoon (solulimakalvosto, tumakotelo ja solukalvo) kiinnittynyt indusoituva COX-2 (EC ). COX-2 muodostuu kahdesta homodimeeristä, joissa molemmissa on kaksi aladomeenia. Toinen on aminohapposekvenssiltään ainutlaatuinen, sillä se sisältää entsyymin aktiivisen kohdan (taulukko 3). Arakidonihappometaboliaan osallistuvat COX:t katalysoivat monityydyttymättömiä rasvahappoja bioaktiivisiksi yhdisteiksi. Reaktiossa pääasiallinen substraatti arakidonihappo hapettuu kolmen välivaiheen kautta prostaglandiini G 2 :ksi. Ensimmäinen vaihe on 17

18 reaktionopeuteen vaikuttava. Stimulaation aikaansaamana fosfolipaasi A2 mobilisoi arakidonihapon vapautumista solukalvon fosfolipideistä. Seuraavassa reaktiossa prostaglandiini G 2 pelkistetään COX-2:n toimesta prostaglandiini H 2 :ksi, ja siitä edelleen bioaktiivisiksi prostaglandiineiksi (PGE 2, PGF 2α, PGD 2 ja prostasykliini PGI 2 ) sekä tromboksaani A2:ksi. Prostasykliini kulkee ulos endoteelisolusta sileän lihaksen pinnalle, jossa se vaikuttaa prostasykliini- tai TP-reseptorin kautta adenylyylisyklaasiin. Adenylyylisyklaasi saa aikaan syklisen adenosiinimonofosfaatin tuoton ja kalsiumpitoisuuden laskun johtaen sileiden lihassolujen rentoutumisen. Arakidonaatin vapautumista endoteelisoluista aktivoivat muun muassa bradykiniini ja asetyylikoliini. 52, 53 Toksinen LPS saa aikaan endoteelisoluissa peroksinitriitin muodostumisen johtaen prostasykliinisyntaasin inaktivoitumiseen. Häiriö käynnistää sileiden lihassolujen COX-2 synteesin, jonka seurauksena lihassolut voivat alkaa tuottaa itse prostasykliiniä. Sileiden lihassolujen prostasykliini sitoutuu lihassolun kalvolla olevaan prostasykliinireseptoriin lopulta saaden aikaan kalsiumpitoisuuden ja verenpaineen laskun. Prostasykliini estää myös verihiutaleiden kokkaroitumista. Mikäli endoteelisolut suosivat peroksinitriitin pitoisuuden nousun seurauksena prostaglandiini H 2 :n muodostumista, se saa aikaan sileän lihassolujen pinnalla olevien prostaglandiini H2-reseptorien kautta kalsiumpitoisuuden nousun, ja verenpaineen kohoamisen. 54 Taulukko 3. Syklo-oksigenaasi 2:n (PDB 5COX) aktiivisen kohdan aminohapotähteet, jotka osallistuvat prostaglandiini G2:n hapettamiseen prostaglandiini H2:ksi. Valiini 291 merkityksestä katalyysireaktiossa ei ole selkeää varmuutta 33. aminohappotähde domeeni numero GLN A 203 HIS A 207 (VAL) A 291 TYR A 385 Verisuonten solujen eristystavat ja kasvuolosuhteiden muutokset verisuoniston supistukseen vaikuttavat prostaglandiinien tuotantoon. Sian primaarisoluviljelmien endoteelikudos ja sileä lihaskudos omaavat samanlaisen prostaglandiinia tuottavan mekanismin. Primaariviljelmästä peräisin olevien jatkoviljelmien prostaglandiinituotanto hiipuu alkuperäisestä. Vastaava sileiden lihassolujen prostaglandiinituotanto puolestaan kasvaa, päätuotteena syntyy eniten PGE 2 :ta. Kineettisten tutkimusten perusteella on päätelty, että soluviljeltyjen verisuonten solujen prostaglandiinituotannossa tapahtuu muutoksia siirrostusten ja mediumin vaihdon yhteydessä. Lisäksi solukohtainen prostaglandiinien tuotanto vähenee solujen kasvutiheyden lisääntyessä. Prosta- 18

19 glandiinituotannon muutokset vastaavat solujen reagointikykyä ympäristön muutoksiin in vivo olosuhteissa Arginaasi-1 Arginaasi entsyymejä esiintyy kolmea eri muotoa. Arginaasi-1 (EC ) katalysoi sytoplasmassa arginiinin hydrolyysiä ureaksi ja ornitiiniksi joko arginiinin tai homoarginiinin indusoimana. Arginaasin arvellaan vaikuttavan verenpaineeseen L-arginiini-ureasyklin välityksellä. L-arginiini toimii enos:n substraattina aiheuttaen kilpailevan tilanteen yhteisestä substraatista arginaasi-1:n kanssa. Kilpailun on havaittu vaikuttavan endoteelisolujen NO-tuotantoon eri- 55, 56 tyisesti normaalin toiminnan omaavissa verisuonissa. Arginaasi-1 muodostuu kolmesta homologisesta domeenista, joissa jokaisessa on kaksi aladomeenia. Molemmista aladomeeneista löytyy kaksi katalyyttisesti aktiivista aminohappotähdettä (taulukko 4). Taulukko 4. Arginaasi-1:n (PDB 2ZAV) katalyyttisiksi määritetyt aminohappotähteet 33. aminohappotähde domeeni numero ASP A/B 128 GLU A/B 277 Sian sepelvaltimon pienissä suonissa on osoitettu rakenteellisen arginaasi-1 entsyymin jatkuvaa ilmentyminen, joka vaikuttaa suonen lihasjännitykseen. L-arginiinin saatavuuden heikentymisen on havaittu vaikuttavan verisuonten toiminnan heikkenemiseen. Arginaasin aktiivisuuden esto estää myös sepelvaltimoiden verenkierron pienenemistä endoteeliperäisen NO-tuotannon lisääntymisen myötä Farmakologiset hoitokeinot kohonneen verenpaineen alentamiseksi Verenpaineen säätelyn häiriöt aiheuttavat erilaisia seurannaisvaikutuksia ja lisäävät ennenaikaisia kuolemia. Vuonna 2005 julkaistun tutkimuksen 57 mukaan arviolta yhden kolmasosan länsimaisista ihmisistä arvellaan sairastuvan verenpainetautiin tai kohonneeseen verenpaineeseen, 19

20 joka on riskitekijä sydän- ja verisuonitaudeille (sepelvatimotauti, aivoverenvuoto sekä perifeeriset verisuonisairaudet). Uhka on suuri ja merkittävä maailmanlaajuisen terveydenhuollon ongelma, joka aiheuttaa sairauksien lisäksi muun muassa mittavia kustannuksia terveydenhuollolle. Korkean verenpaineen havaitsemiseen, estämiseen, hoitamiseen ja kontrolloimiseen tulisikin kiinnittää erityistä huomiota. Mikäli elämäntapamuutokset (suolan ja alkoholin käytön rajoittaminen, painonhallinta, liikunta, tupakoinnin lopettaminen sekä oikeanlainen ravinto) eivät ole riittäviä kohonneen verenpaineen hoitoon, aloitetaan lääkehoito. Verenpaineen hoidossa käytettäviä lääkeryhmiä on useita. ACEestäjät laajentavat valtimoita estämällä angiotensiini II:n muodostumista. Angiotensiinireseptorien salpaajat saavat myös aikaan verisuonten laajentumisen. Tiatsidityypin diureetit lisäävät veden sekä ionien erittymistä virtsaan, tosin hitaalla viiveellä. Beetasalpaajat puolestaan vaikuttavat sydämen minuuttitilavuuden vähenemiseen harventamalla syketaajuutta sekä pienentämällä supistustilavuutta. Kalsiumkanavan salpaajat laajentavat valtimoita estämällä kalsiumin liikkumista solun sisään. Tarvittaessa hoitomuotona voidaan käyttää kahden tai jopa useamman lääkeaineen yhteisvaikutusta. Tutkimusten mukaan noin % kohonnutta verenpainetta sairastavista potilaista ei käytä määrättyä lääkitystä säännöllisesti, koska lieväasteinen verenpainetauti on oireeton. Lisäksi lääkehoidon kustannukset ovat huomattavia Lääkehoidolla pyritään saamaan verenpaine ainakin tasolle 140/90 mmhg Bioaktiivisten tripeptidien vaikutus verenpaineeseen Kohonneen verenpaineen farmakologisten hoitojen lisäksi on havaittu, että tietyt proteiineista pilkkoutuneet peptidit (kooltaan 2-50 aminohappotähdettä) alentavat kohonnutta verenpainetta sekä eläinkokeissa että kliinissä kokeissa. Bioaktiiviset peptidit ovat peräisin nautitusta ruoasta, kuten maitoproteiini β-kaseiinista 62, 63. β-kaseiinin aminohapposekvenssi sisältää kolmen aminohappotähteen mittaisia paloja, isoleusiini-proliini-proliinia (IPP) ja valiini-proliini-proliinia (VPP), joilla on verenpainetta alentava ominaisuus (kuva 4). Elimistöön päästyään ruoansulatuksen entsyymit muokkaavat ravintoproteiinia niin, että epiteelin pinnalla olevat entsyymit, kuten pepsiini, trypsiini, kymotrypsiini sekä peptidaasi pilkkovat proteiinista erimittaisia paloja, sisältäen muun muassa edellä mainittuja tripeptidejä. Proteiineja voidaan pilkkoa myös ruoan teollisessa käsittelyvaiheessa entsymaattisesti hydrolyysin ja fermentaation avulla. IPP:tä ja 20

21 VPP:tä sisältäviä kaupallisia tuotteita valmistetaan myös fermentoimalla maitoa L. helveticusmaitohappobakteerin läsnäollessa. 64 Tripeptideihin IPP ja VPP on kiinnitetty erityisesti huomiota, sillä niillä on verenpainetta alentava ominaisuus ACE-entsyymin aktiivisuuden eston kautta 65. Kuva 4. Ile-Pro-Pro eli IPP (A) ja Val-Pro-Pro eli VPP (B) rakennekaavat. Verenpaineeseen vaikuttavat peptidit voivat käydä läpi fysiologisia muutoksia, joilla on vaikutus niiden toimintaan. Bioaktiivisten peptidien muodostumisen kannalta keskeisiä tapahtumia ovat ruoansulatuskanavassa tapahtuva proteiinien pilkkoutuminen sekä imeytyminen. Plasman peptidaasit puolestaan vaikuttavat niiden fysiologiseen stabiiliuteen veressä. 64 ACE-entsyymiin kohdistuneissa verenpaineen säätelyn tutkimuksissa on havaittu, että estoa aikaansaavan peptidin rakenteella on suuri vaikutus sen tehokkuuteen. Kokonsa puolesta liian suuri peptidi ei mahdu ACE1:n aktiiviseen kohtaan entsyymin muodostaman kansimaisen rakenteen takia 30. Edelleen on osoitettu, että tehokkaimmat estovaikutuksen määrittävät aminohappotähteet ovat peptidiketjun C-päädyn kolmen viimeisintä aminohappotähdettä, erityisesti isoleusiini, proliini ja valiini. Kyseisten kolmen viimeisen aminohappotähteen konformaation on oltava aminohapoille luonnossa tyypillisessä L-muodossa. Erityisesti proliinin cis-trans kon- 64, 66 formaation muutokset voivat vaikuttaa merkittävästi ACE:n eston tehokkuudessa. Kaseiiniperäiset peptidit sitovat mineraaleja, kuten kalsiumia, rautaa ja sinkkiä spesifisten ja eispesifisten sitoutumiskohtien välityksellä. Mineraaleihin sitoutuminen mahdollistaa, että peptidit voivat absorboitua helpommin ruoansulatuskanavan epiteelin läpi 67. Peptidi voi toimia myös kelaattorina, ja täten rajoittaa tai tehostaa solujen mineraalien saatavuutta

22 1.4.1 IPP ja VPP kokeet in vitro Bioaktiivisten peptidien vaikutusta voidaan tutkia useilla in vitro menetelmillä. In vitro olosuhteissa suoritetut entsyymikokeet vastaavat suljettua systeemiä, vaikka ne on suoritettu soluilla ja kudoksilla. Suljetussa systeemissä metaboliittien liikkumista on rajoitettu, toisin kuin esimerkiksi kokoeläinmalleissa. 69 Käytetyimmät menetelmät liittyvät ACE1-entsyymin estovaikutuksen tutkimiseen. Jäkälä ym. 70 ovat osoittaneet, että kaseiiniperäisellä IPP:llä ja VPP:llä on suojaava vaikutus geneettisesti verenpainetautisten rottien endoteelin toimintaan in vitro. Vaikutus perustunee ainakin osittain ACE1:n estoon kaliumin ja kalsiumin tehostamana. Normaalipaineisten rottien valtimoiden ACE1:n aktiviteetti estyi IPP:llä ja VPP:llä korkeina pitoisuuksina. IPP ja VPP estivät elimistössä saavutettavilla mikromolaarisilla pitoisuuksina ACE1:tä, mutta eivät ACE2 aktiivisuuksia käytettäessä kaupallisia puhtaita entsyymeitä. Arginaasi-1 estyi kolme kertaluokkaa suuremmilla pitoisuuksilla. 71 Bioaktiivisten peptidien tiedetään saavan aikaan ACE1-entsyymin eston in vitro olosuhteissa sekä vapautuvan ruoansulatusjärjestelmässä suuremmista proteiineista in vivo, mutta vielä toistaiseksi niiden fysiologiset vaikutukset ei ole täysin selvillä 72. In vitro kokeet ovat olleet toistaiseksi osittain ristiriitaisia ACE1:n in vivo kokeiden kanssa. Verenpaineen säätely tapahtuu luonnossa fysiologisissa olosuhteissa, jonka perusteella onkin oletettu, että jokin muu mekanismi ACE1:n eston lisäksi voisi olla verenpainetta laskevien mekanismien taustalla. 64, 73 Tripeptidejä pidetään kuitenkin potentiaalisena, ei-farmakologisena ravinnon tarjoamana vaihtoehtona kohonneen verenpaineen hoitoon IPP ja VPP kliiniset ja eläinkokeet in vivo Bioaktiivisten tripeptidien IPP ja VPP fysiologisia vaikutuksia tutkittaessa geneettisesti verenpainetautisten rottien (SHR) verenpaineen ei ole huomattu reagoivan akuutisti, mutta pitkään jatkuneena tripeptidien anto laskee seerumin ACE-aktiivisuutta ja laskee verenpainetta 74, 75. Verenpainetautisten rottien endoteelista riippuvaista verisuonten relaksaatiota suoliliepeen valtimoissa tai aortassa ei havaittu puhtaita peptideitä juomavedessä annettuna 75, 76, toisin kuin dia- 22

23 beettisilla rotilla 77. Myöskään pitkäkestoinen maitoperäinen tripeptidikäsittely ei saanut aikaan endoteelistä riippuvaista verisuonten relaksaatiota suoliliepeen valtimoissa tai aortassa, mutta fermentoidun maidon ja mineraalien kanssa tripeptidit paransivat relaksaatiota 78. Endoteeliperäiseen relaksaatioon liittyen enos:n ja COX-2:n osalta on suhteellisen niukkaa tutkimustietoa. Geneettisesti verenpainetautisilla rotilla tehdyn kokeen perusteella IPP ja VPP eivät vaikuta merkittävästi aortan COX-1 geenin ilmentymiseen, mutta lähes kaksinkertaistavat enos:n geenin ilmentymisen Tietokonemallinnus Tietokoneella tehtävä biologisten molekyylien vuorovaikutusten tutkiminen, in silico, on osa nykypäivän modernia biolääketiedettä. Juuret in silico-tutkimuksella johtavat 1970-luvun puoliväliin 80. Tietokoneella tehtävä kolmiulotteinen mallinnus on ennustavaa, ja tuloksia pyritään hyödyntämään laboratoriotyöskentelyssä. Menetelmällä voidaan yrittää selvittää biologisia tapahtumia, kuten mahdollisia kahden molekyylien välisiä interaktioita. Tällaisia tutkimuskohteita voivat olla esimerkiksi peptidien ja entsyymien väliset vuorovaikutukset molekyylirakenteiden pohjalta. Pääsääntöisesti tietokonemallinnusta varten mallinnettavien molekyylien rakenne on tunnettava riittävän tarkalla erotuskyvyllä (resoluutio). Joissain tapauksissa tietokonemallinnus on mahdollista ilman määritettyä molekyylirakennetta. Atomitason rakenteen selvittämiseksi käytetään röntgenkristallografiaa ja ydinmagneettista resonanssispektroskopiaa. 33, 81, 82. Eri menetelmillä selvitettyjä proteiinien sekä proteiinikompleksien rakenteita tallennetaan erilaisiin tietokantoihin, kuten Brookhaven Protein Data Bank (PDB)-internetsivustolle tutkijoiden vapaasti käytettäväksi. Proteiinirakenteissa atomien erotuskykyä kuvataan pituuden mittayksiköllä, ångströmillä (Å). Entsyymien rakennetta tutkittaessa oleelliseksi tekijäksi nousee riittävän tarkka erotuskyky, joka on ihannetapauksessa alle yhden ångströmin. Tarkkaa entsyymin rakennetta voidaan mallintaa atomitasolla yksityiskohtaisesti. Riittävä erotuskyky mahdollistaa vetyatomien suuntautumisen havaitsemisen kolmiulotteisessa rakenteessa, ja näin ollen myös rakenteen kannalta tärkeiden 23

24 aminohappotähteiden asemoituminen tarkentuu. Entsyymin toimintaa tutkittaessa proteiinin pinnan muodoilla on suuri merkitys. Aminohappotähteiden sivuketjujen avaruudellinen asemoituminen määrittää pitkälti millä tavalla toinen molekyyli, esimerkiksi IPP tai VPP, pystyy muodostamaan vuorovaikutuksia kohdemolekyylin kanssa. Molekyylin pinnan muodoilla on todettu suuri merkitys entsyymin biologiseen aktiivisuuteen. 83, 84 Käytännössä kuitenkin sopivaa proteiinimallia valittaessa joudutaan ottamaan useita muita asioita huomioon, kuin pelkkä atomitason erotuskyky. Kaikkien proteiinien rakenteita ei ole vielä määritetty, eikä määritetyistäkään ole välttämättä saatavilla riittävän tarkkoja rakenteita tai natiivimuotoja. Tällöin joudutaan valitsemaan proteiinin ja vieraiden molekyylien kompleksimuotojen sekä riittävän erotuskyvyn väliltä sopiva kompromissi tutkimussuunnitelman mukaan. Tässä työssä laboratorio-olosuhteiden entsyymien oletetaan lähtökohtaisesti olevan tilassa, jossa niihin ei ole sitoutunut mahdollinen estäjä. Tällöin tietokonemallinnuksessa käytettäväksi entsyymiksi samankaltaisimmat entsyymirakenteet ovat joko natiivirakenne tai rakenne, josta on manuaalisesti poistettu sitoutunut, ylimääräinen komponentti. Mallinnuksessa käytettäessä muokattua kompleksimuodossa olevaa entsyymiä, ei kuitenkaan voida olla varmoja, onko sitoutuminen muuttanut entsyymin rakennetta. Lisäksi on otettava huomioon eri lajien homologisten entsyymien aminohapposekvenssien mahdolliset eroavaisuudet. Muun kuin kohdelajin entsyymejä tutkittaessa on suoritettava sekvenssirinnastus mahdollisten erojen selvittämiseksi AutoDock versio 4.2 AutoDock versio 4.2 on lääkeainesuunnitteluun kehitetty ilmainen, automatisoitu tietokoneohjelma, joka ennustaa ligandin sitoutumista tunnettuun makromolekyyliin. Tapahtumaa kutsutaan telakoinniksi. Muihin vastaaviin ohjelmiin verrattuna käytetty ohjelma helpottaa ja nopeuttaa prosessia laskemalla itse potentiaalisia sitoutumiskohtia, joka pitäisi muutoin tehdä työläällä manuaalisella menetelmällä. AutoDock versio 4.2 koostuu kahdesta pääohjelmasta, esivalmistelevasta laskennallisesta AutoGridistä sekä varsinaisesta telakoinnista, AutoDockista. AutoDock versio 4.2 mahdollistaa perustietokoneella nopean hilapohjaisen energian laskemisen sekä tehokkaan, sallituissa rajoissa tapahtuvan makromolekyylin tai ligandin rakenteen liikkuvuuden huomioon ottamisen. Sen tarkoituksena on löytää mahdollisimman pieni sitoutumiseen kuluva kokonaisenergia, joka voi syntyä ligandin ja makromolekyylin välille käyttäjän rajaamissa eh- 84, 85 doissa. Menetelmä perustuu makromolekyylin tarkan pinnanrakenteen tuntemiseen. 24

25 AutoDock versio 4.2-ohjelmaan ladataan valittu makromolekyyli sekä ligandi pdbtiedostomuodossa. Ladatut pdb-tiedostot muokataan ohjelmaan sopivaksi poistamalla vesimolekyylit sekä lisäämällä rakenteen vedyt. Pdb-tiedostot käännetään ohjelman avulla pdbqttiedostoiksi, jotka sisältävät pdb-tiedostoista poiketen atomien varaukset sekä atomityypit. Pdbqt-tiedostoista on poistettava ohjelman ajoa häiritsevät heteroatomit (HETATM) sekä määritettävä niiden molekyylien varaukset, joille ohjelma on virheellisesti jättänyt laskematta Gasteigerin varaukset. Lisäksi voidaan määrittää haluttuja aminohappotähteiden liikkuvuusominaisuuksia. Tämän jälkeen valmistellaan tutkimuskohde AutoGrid-ohjelman ajoa varten rajaamalla makromolekyylistä alue, jolle ohjelma telakoi ligandia. AutoGrid ohjelman ajo tapahtuu tietokoneen komentoikkunan kautta. AutoGridissä ohjelma esikäsittelee ligandin laskemalla sen jokaiselle atomille affiniteettipotentiaalin. Makromolekyyli määritetään kolmiulotteiseksi hilaverkostoksi, jonka jokaiseen kohtaan kokeillaan telakoida ligandia. Näin lasketaan jokaiselle ligandin atomille, yleensä hiilelle, typelle, hapelle ja vedylle, affiniteettihila, sekä elektrostaattiset että liukenemispotentiaalit. AutoGrid-laskennan valmistuttua suoritetaan varsinainen telakointi, eli AutoDock-ajo komentoikkunan kautta. AutoDockissa optimoidaan energeettisesti suotuisimmat telakointivaihtoehdot Lamarckian geneettisellä algoritmillä. Tulosten analysointi tapahtuu AutoDock versio 4.2-ohjelman sisältämässä AutoDockTools-työskentelyikkunassa, jossa voidaan vertailla ohjelman kymmentä energeettisesti suotuisinta tulosta. 85 AutoDock versio 4.2. on ladattavissa ilmaiseksi internetistä

Verisuonen toiminnan säätely ja siihen vaikuttavat lääkeaineet

Verisuonen toiminnan säätely ja siihen vaikuttavat lääkeaineet venytysanturi Suonen pala Verisuonen toiminnan säätely ja siihen vaikuttavat lääkeaineet Farmakologian kurssityö Sydän, verenkierto ja munuainen Syksy 2012 Valtimo- ja laskimosuonen rakenne Verisuonen

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA Verenkierto toimii elimistön kuljetusjärjestelmänä 6 Avainsanat fibriini fibrinogeeni hiussuoni hyytymistekijät imusuonisto iso verenkierto keuhkoverenkierto laskimo lepovaihe eli

Lisätiedot

Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan

Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan 1 1) Tunnista molekyylit (1 piste) ja täytä seuraava taulukko (2 pistettä) a) b) c) d) a) Syklinen AMP (camp) (0.25) b) Beta-karoteeni (0.25 p) c) Sakkaroosi (0.25 p) d) -D-Glukopyranoosi (0.25 p) 2 Taulukko.

Lisätiedot

Bioteknologian tutkinto-ohjelma Valintakoe Tehtävä 3 Pisteet / 30

Bioteknologian tutkinto-ohjelma Valintakoe Tehtävä 3 Pisteet / 30 Tampereen yliopisto Bioteknologian tutkinto-ohjelma Valintakoe 21.5.2015 Henkilötunnus - Sukunimi Etunimet Tehtävä 3 Pisteet / 30 3. a) Alla on lyhyt jakso dsdna:ta, joka koodaa muutaman aminohappotähteen

Lisätiedot

Sydän, verenkierto ja munuainen FARMAKOLOGIAN KURSSITYÖ

Sydän, verenkierto ja munuainen FARMAKOLOGIAN KURSSITYÖ Sydän, verenkierto ja munuainen FARMAKOLOGIAN KURSSITYÖ Sydän, verenkierto ja munuainen jakso: FARMAKOLOGIAN KURSSITYÖ Farmakologian kurssityössä tutustutaan verisuonen tonuksen fysiologiseen säätelyyn

Lisätiedot

Peptidi ---- F ----- K ----- V ----- R ----- H ----- A ---- A. Siirtäjä-RNA:n (trna:n) (3 ) AAG UUC CAC GCA GUG CGU (5 ) antikodonit

Peptidi ---- F ----- K ----- V ----- R ----- H ----- A ---- A. Siirtäjä-RNA:n (trna:n) (3 ) AAG UUC CAC GCA GUG CGU (5 ) antikodonit Helsingin yliopisto/tampereen yliopisto Henkilötunnus - Biokemian/bioteknologian valintakoe Sukunimi 24.5.2006 Etunimet Tehtävä 3 Pisteet / 20 Osa 1: Haluat selvittää -- F -- K -- V -- R -- H -- A peptidiä

Lisätiedot

ENTSYYMIKATA- LYYSIN PERUSTEET (dos. Tuomas Haltia)

ENTSYYMIKATA- LYYSIN PERUSTEET (dos. Tuomas Haltia) ENTSYYMIKATA- LYYSIN PERUSTEET (dos. Tuomas Haltia) Elämän edellytykset: Solun täytyy pystyä (a) replikoitumaan (B) katalysoimaan tarvitsemiaan reaktioita tehokkaasti ja selektiivisesti eli sillä on oltava

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Verenkierto. Jari Kolehmainen. Kouvolan iltalukio & Kouvolan Lyseon lukio 22/10/2009

Verenkierto. Jari Kolehmainen. Kouvolan iltalukio & Kouvolan Lyseon lukio 22/10/2009 Verenkierto Jari Kolehmainen Kouvolan iltalukio & Kouvolan Lyseon lukio 2009 valtimo pikkuvaltimo hiussuoni pikkulaskimo laskimo Muistisääntö: Valtimo vie verta sydämestä pois, laskimo laskee sydämeen.

Lisätiedot

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto OPETTAJAN AINEISTO Käyttöehdot Päästä varpaisiin Ihmisen anatomia ja fysiologia Eliisa Karhumäki Mari Kärkkäinen (os. Lehtonen) Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0

Lisätiedot

ELEC-C2210 Molekyyli- ja solubiologia

ELEC-C2210 Molekyyli- ja solubiologia ELEC-C2210 Molekyyli- ja solubiologia Entsyymikatalyysi Vuento & Heino ss. 66-75 ECB: Luku 3, s. 90-93 & luku 4, s. 144- Dos. Tuomas Haltia, Biotieteiden laitos, biokemia ja biotekniikka Miten entsyymit

Lisätiedot

Drug targeting to tumors: Principles, pitfalls and (pre-) cilinical progress

Drug targeting to tumors: Principles, pitfalls and (pre-) cilinical progress Drug targeting to tumors: Principles, pitfalls and (pre-) cilinical progress Twan Lammers, Fabian Kiessling, Wim E. Hennik, Gert Storm Journal of Controlled Release 161: 175-187, 2012 Sampo Kurvonen 9.11.2017

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA 5 HORMONIT OVAT ELIMISTÖN TOIMINTAA SÄÄTELEVIÄ VIESTIAINEITA Avainsanat aivolisäke hormoni hypotalamus kasvuhormoni kortisoli palautesäätely rasvaliukoinen hormoni reseptori stressi

Lisätiedot

Anatomia ja fysiologia 1

Anatomia ja fysiologia 1 Anatomia ja fysiologia 1 Tehtävät Laura Partanen 2 Sisällysluettelo Solu... 3 Aktiopotentiaali... 4 Synapsi... 5 Iho... 6 Elimistön kemiallinen koostumus... 7 Kudokset... 8 Veri... 9 Sydän... 10 EKG...

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Sukunimi 26. 05. 2005 Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20

Sukunimi 26. 05. 2005 Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20 elsingin yliopisto/tampereen yliopisto enkilötunnus - Biokemian/bioteknologian valintakoe ukunimi 26. 05. 2005 Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20 olujen kalvorakenteiden perusrakenteen muodostavat amfipaattiset

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA KESKUS- JA ÄÄREISHERMOSTO SÄÄTELEVÄT ELIMISTÖN TOIMINTAA Elimistön säätely tapahtuu pääasiassa hormonien ja hermoston välityksellä Hermostollinen viestintä on nopeaa ja täsmällistä

Lisätiedot

Biokemian perusteet 26.9.2012: Hemoglobiini, Entsyymikatalyysi

Biokemian perusteet 26.9.2012: Hemoglobiini, Entsyymikatalyysi Biokemian perusteet 26.9.2012: Hemoglobiini, Entsyymikatalyysi Dos. Tuomas Haltia Sirppisoluanemia, Hb-mutaatio Glu-6 Val Hemoglobiini allosteerinen hapen kuljettajaproteiini (ei ole entsyymi!) Allosteerinen

Lisätiedot

Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Sukunimi Bioteknologia tutkinto-ohjelma Etunimet valintakoe pe Tehtävä 1 Pisteet / 15

Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Sukunimi Bioteknologia tutkinto-ohjelma Etunimet valintakoe pe Tehtävä 1 Pisteet / 15 Tampereen yliopisto Henkilötunnus - Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Sukunimi Bioteknologia tutkinto-ohjelma Etunimet valintakoe pe 18.5.2018 Tehtävä 1 Pisteet / 15 1. Alla on esitetty urheilijan

Lisätiedot

Monivalintakysymykset 1, 2, 3, 4, 5 ja 6: Merkitse O, jos väite on oikein; V, jos väite on väärin. Oikea vastaus +1 p, väärä vastaus -1 p, tyhjä 0 p.

Monivalintakysymykset 1, 2, 3, 4, 5 ja 6: Merkitse O, jos väite on oikein; V, jos väite on väärin. Oikea vastaus +1 p, väärä vastaus -1 p, tyhjä 0 p. (Tenttiä tiivistetty nettiin laitettaessa, oikeassa tentissä 14 sivua/samat kysymykset) FYSIOLOGIA I KESKIPITKÄ LOPPUKUULUSTELU Yleisfysiologia 9.5.2001 80 p Nimi vsk Monivalintakysymykset 1, 2, 3, 4,

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA IHMINEN ON TOIMIVA KOKONAISUUS Ihmisessä on noin 60 000 miljardia solua Solujen perusrakenne on samanlainen, mutta ne ovat erilaistuneet hoitamaan omia tehtäviään Solujen on oltava

Lisätiedot

Henkilötunnus - Biokemian/bioteknologian valintakoe. Sukunimi Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20

Henkilötunnus - Biokemian/bioteknologian valintakoe. Sukunimi Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20 elsingin yliopisto/tampereen yliopisto enkilötunnus - Biokemian/bioteknologian valintakoe Sukunimi 24. 5. 2004 Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20 Solujen kalvorakenteet rajaavat solut niiden ulkoisesta ympäristöstä

Lisätiedot

Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki. puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi

Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki. puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi Suomen vanhin urheilujuoma, joka kehitettiin 80-luvulla. Alun perin Suomen suurimman virvoitusjuomien

Lisätiedot

Ma > GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING

Ma > GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING Ma 5.12. -> GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING Cell-Surface Receptors Relay Extracellular Signals via Intracellular Signaling Pathways Some Intracellular Signaling Proteins Act as Molecular Switches

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

HENGITYSKAASUJEN VAIHTO

HENGITYSKAASUJEN VAIHTO HENGITYSKAASUJEN VAIHTO Tarja Stenberg KAASUJENVAIHDON VAIHEET Happi keuhkoista vereen -diffuusio alveolista kapillaariin -ventilaatio-perfuusio suhde Happi veressä kudokseen -sitoutuminen hemoglobiiniin

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

3i Innova*ve Induc*on Ini*a*ve Fixing the broken heart Heikki Ruskoaho Farmakologian ja lääkehoidon osasto Farmasian *edekunta

3i Innova*ve Induc*on Ini*a*ve Fixing the broken heart Heikki Ruskoaho Farmakologian ja lääkehoidon osasto Farmasian *edekunta 3i Innova*ve Induc*on Ini*a*ve Fixing the broken heart Heikki Ruskoaho Farmakologian ja lääkehoidon osasto Farmasian *edekunta www.helsinki.fi/yliopisto 1 Sydänlihasvaurion yleisin syy on sydäninfark*

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Liikunta. Terve 1 ja 2

Liikunta. Terve 1 ja 2 Liikunta Terve 1 ja 2 Käsiteparit: a) fyysinen aktiivisuus liikunta b) terveysliikunta kuntoliikunta c) Nestehukka-lämpöuupumus Fyysinen aktiivisuus: Kaikki liike, joka kasvattaa energiatarvetta lepotilaan

Lisätiedot

Verenkierto I. Helena Hohtari Pitkäkurssi I

Verenkierto I. Helena Hohtari Pitkäkurssi I Verenkierto I Helena Hohtari Pitkäkurssi I Yleistä Verenkierron eli sirkulaation tehtävät: 1) Kuljettaa happea keuhkoista kudoksille 2) Kuljettaa ravintoaineita (glukoosi, rasvahapot etc.) 3) Kuljettaa

Lisätiedot

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013 Stressi = ympäristön yksilöön kohdistava uhka tai vahingollinen vaikutus sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen aktivoituvat Akuutissa stressissä sydämen syke nousee, hengitys

Lisätiedot

Jonne Seppälä. Lectio praecursoria

Jonne Seppälä. Lectio praecursoria Jonne Seppälä Lectio praecursoria 22.5.2015 Structural Studies on Filamin Domain Interactions Rakennetutkimuksia filamiini-proteiinin domeenivuorovaikutuksilla Mitä solu- ja molekyylibioginen tutkimus

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot

Mikä on valtimotauti?

Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia

OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia Kymmenvaiheinen ohjelma sepelvaltimoiden terveyden ylläpitoon luontaishoidoilla

Lisätiedot

Verenkierto (circulation)

Verenkierto (circulation) Yleistä: Verenkierto (circulation) monisoluisten eläinten ruumiinnesteiden kuljetusjärjestelmä tehtävät: - kudosten ravinnonsaannista huolehtiminen - kuona-aineiden poiskuljetus - kemiallisten viestien

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ORION OYJ

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ORION OYJ RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CANDESARTAN/HYDROCHLOROTHIAZIDE ORION 8 MG/12,5 MG, 16 MG/12,5 MG, 32 MG/12,5 MG, 32 MG/25 MG ORION OYJ PÄIVÄYS: 17.4.2015, versio 2 Sivu 1/6 VI.2 Julkisen

Lisätiedot

Proteiinin rakenteen selvittämisestä ja visualisoinnista

Proteiinin rakenteen selvittämisestä ja visualisoinnista TKK Solubiosysteemien perusteet syksy 2002 Harkkatyö M.Tarvainen Proteiinin rakenteen selvittämisestä ja visualisoinnista 1. Yleistä proteiineista 2. Röntgensädekristallografia 3. Ydinmagneettinen resonanssimenetelmä

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

Peptidisynteesi. SPPS:n Periaate

Peptidisynteesi. SPPS:n Periaate Tapio Nevalainen Lääkeainesynteesit II 2011 eptidisynteesi i eptidisynteesi Suoritetaan yleensä kiinteän faasin pinnalla; solid phase peptide synthesis (SS) Suuret peptidiainemäärät valmistetaan liuosfaasissa.

Lisätiedot

Verenkierto II. Helena Hohtari Pitkäkurssi I

Verenkierto II. Helena Hohtari Pitkäkurssi I Verenkierto II Helena Hohtari Pitkäkurssi I Aivojen verenkierto Neljä suurta valtimoa: nikamavaltimot ja sisemmät kaulavaltimot Oma laskimojärjestelmä: veriviemärit Jatkuva tarve hapelle ja glukoosille,

Lisätiedot

Säteilyvaikutuksen synty. Erikoistuvien lääkärien päivät 25 26.1.2013 Kuopio

Säteilyvaikutuksen synty. Erikoistuvien lääkärien päivät 25 26.1.2013 Kuopio Säteilyvaikutuksen synty Erikoistuvien lääkärien päivät 25 26.1.2013 Kuopio Säteilyn ja biologisen materian vuorovaikutus Koska ihmisestä 70% on vettä, todennäköisin (ja tärkein) säteilyn ja biologisen

Lisätiedot

Kemiallinen reaktio

Kemiallinen reaktio Kemiallinen reaktio REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Johdantoa: Syömme elääksemme, emme elä syödäksemme! sanonta on totta. Kun elimistömme hyödyntää ravintoaineita metaboliassa eli aineenvaihduntareaktioissa,

Lisätiedot

Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä

Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Siirtogeenisiä organismeja käytetään jo nyt monien yleisten biologisten lääkeaineiden valmistuksessa. Esimerkiksi sellaisia yksinkertaisia

Lisätiedot

Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen - Sic!

Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3-4/2017 EX TEMPORE Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen Enni-Kaisa Mustonen / Kirjoitettu 18.12.2017 / Julkaistu Oligonukleotidit ovat nukleotideista

Lisätiedot

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia Neurofarmakologia Farmakologian perusteiden kertausta Pekka Rauhala Syksy 2012 Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8. painos, 2012 Kappaleet 11-30 (pois kappale 18) tai vastaavat asiat muista oppikirjoista n.

Lisätiedot

Valintakoe klo Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto

Valintakoe klo Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto Valintakoe klo 13-16 12.5.2015 Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto Mediteknia Nimi Henkilötunnus Tehtävä 1 (max 8 pistettä) Saatte oheisen artikkelin 1 Exercise blood pressure and the risk for future

Lisätiedot

Essential Cell Biology

Essential Cell Biology Alberts Bray Hopkin Johnson Lewis Raff Roberts Walter Essential Cell Biology FOURTH EDITION Chapter 16 Cell Signaling Copyright Garland Science 2014 1 GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING Signals Can Act

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho

Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho Sydän- ja verisuonitaudit Linda, Olga, Heikki ja Juho Yleistä Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisimpiä kansantauteja ympäri maailmaa. Vaarallisia ja lyhyetkin häiriöt voivat aiheuttaa työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat

Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat Lääkkeen vaikutukset Johanna Holmbom Farmaseutti Onni apteekki Lääkemuodot ja antotavat Tabletti Depottabletti Resoribletti Poretabletti Imeskelytabletti Kapseli Annosjauhe Oraaliliuos Tippa Peräpuikko

Lisätiedot

7. MAKSA JA MUNUAISET

7. MAKSA JA MUNUAISET 7. MAKSA JA MUNUAISET 7.1. Maksa myrkkyjentuhoaja SIJAINTI: Vatsaontelon yläosassa, oikealla puolella, välittömästi pallean alla Painaa reilun kilon RAKENNE: KAKSI LOHKOA: VASEN JA OIKEA (suurempi), VÄLISSÄ

Lisätiedot

Utareen rakenne. Utare ulkoapäin. Utare sisältä

Utareen rakenne. Utare ulkoapäin. Utare sisältä Utareen rakenne Utare ulkoapäin Naudan utareessa on neljä matorauhasta eli neljä neljännestä. Jokainen neljännes on oma yksikkönsä, joka ei ole missään yhteydessä muihin neljänneksiin vaan niitä erottaa

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna?

Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna? Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna? Yrittäjälääkäri Ville Pöntynen 22.1.2015 Lupauksen toiminta-ajatukset Hoidamme ja ennaltaehkäisemme sairauksia sekä työ- ja toimintakyvyn laskua lääketieteen,

Lisätiedot

2.1 Solun rakenne - Lisämateriaalit

2.1 Solun rakenne - Lisämateriaalit 2.1 Solun rakenne - Lisämateriaalit Tiivistelmä Esitumaisiset eli alkeistumalliset solut ovat pieniä (n.1-10µm), niissä on vähän soluelimiä, eikä tumaa (esim. arkeonit, bakteerit) Tumalliset eli aitotumalliset

Lisätiedot

Entsyymit ja niiden tuotanto. Niklas von Weymarn, VTT Erikoistutkija ja tiiminvetäjä

Entsyymit ja niiden tuotanto. Niklas von Weymarn, VTT Erikoistutkija ja tiiminvetäjä Entsyymit ja niiden tuotanto Niklas von Weymarn, VTT Erikoistutkija ja tiiminvetäjä Mitä ovat entsyymit? Entsyymit ovat proteiineja (eli valkuaisaineita), jotka vauhdittavat (katalysoivat) kemiallisia

Lisätiedot

E Seleeni 7000 plex. Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä

E Seleeni 7000 plex. Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä E Seleeni 7000 plex Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä KOOSTUMUS E-vitamiini 7 000 mg/kg B6-vitamiini B12-vitamiini C-vitamiini Sinkki (Zn) Seleeni (Se) 60 % natriumseleniittinä 40 % orgaanisena

Lisätiedot

Palauteluento. 9. elokuuta 12

Palauteluento. 9. elokuuta 12 Palauteluento Kehonkoostumus Paino (Weight) Koko kehon mitattu paino. Painoindeksi (Bmi)! Paino (kg) jaettuna pituuden neliöillä (m2). Ihanteellinen painoindeksi on välillä 20-25. Rasvaprosentti (Fat%)!!

Lisätiedot

AvantGuard. aivan uudenlainen korroosionesto

AvantGuard. aivan uudenlainen korroosionesto AvantGuard aivan uudenlainen korroosionesto Suojaa kolmella tavalla Estää korroosiota Rauta on maailman yleisin rakennusmateriaali. Valitettavasti rauta reagoi ilmankehän sisältämään veteen, happeen ja

Lisätiedot

Solun kemiallinen peruskoostumus eläinsolu. Solun kemia. Solun kemiallinen peruskoostumus bakteerisolu. Vesi 1

Solun kemiallinen peruskoostumus eläinsolu. Solun kemia. Solun kemiallinen peruskoostumus bakteerisolu. Vesi 1 Solun kemiallinen peruskoostumus eläinsolu Solun kemia paino-% Vesi 75-90 proteiinit 10-20 Lipidit 2 Hiilihydraatit 1 RNA/DNA 0,7/0,4 Epäorg. 1,5 Solun kemiallinen peruskoostumus bakteerisolu Vesi 1 paino-%

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonisairaudet

Sydän- ja verisuonisairaudet 1 Sydän- ja verisuonisairaudet Mikko Vestola Koulun nimi TT1-Terveystiedon tutkielma 10.1.2002 Arvosana: Erinomainen 2 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 1.1 AKTIIVINEN LIIKUNTA ON VÄHENTYNYT... 3 1.2 HUONO

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Tutkimme tunnillamme naudan sisäelimiä jotta olisimme käytännössä saaneet nähdä ja kokeilla miten elimet toimivat.

TUTKIMUSRAPORTTI. Tutkimme tunnillamme naudan sisäelimiä jotta olisimme käytännössä saaneet nähdä ja kokeilla miten elimet toimivat. TUTKIMUSRAPORTTI Tutkimme tunnillamme naudan sisäelimiä jotta olisimme käytännössä saaneet nähdä ja kokeilla miten elimet toimivat. KEUHKOT JA SYDÄN Meidän ryhmämme aloitti tutkimuksen keuhkoista ja sydämestä.

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Verisuonia laajentavat lääkkeet

Verisuonia laajentavat lääkkeet 33. Verisuonia laajentavat lääkkeet Verisuonia laajentavat lääkkeet Tässä luvussa esitetään aluksi yleiskatsaus mekanismeihin, joihin vaikuttamalla voidaan lääkeaineilla saada aikaan vasodilataatio. Tämän

Lisätiedot

Fysiologiset signaalit ylikuormituksen varhaisessa tunnistamisessa. Harri Lindholm erikoislääkäri Työterveyslaitos

Fysiologiset signaalit ylikuormituksen varhaisessa tunnistamisessa. Harri Lindholm erikoislääkäri Työterveyslaitos Fysiologiset signaalit ylikuormituksen varhaisessa tunnistamisessa Harri Lindholm erikoislääkäri Työterveyslaitos Stressin merkitys terveydelle Työelämän fysiologiset stressitekijät Aikapaine Työn vaatimukset

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje. Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,

Lisätiedot

Sydänlääkkeet ja liikunta

Sydänlääkkeet ja liikunta Sydänlääkkeet ja liikunta Beetasalpaajat S = selektiivinen (beeta-1-selektiivinen eli etupäässä sydämeen vaikuttava) V = vasodilatoiva eli verisuonia laajentava I = ISA (intrinsic sympathomimetic action)

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi. Munuaiset toimivat suodattimena.

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Sisäinen ohje 1 (5) PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi.

Lisätiedot

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL Luonnonmarjat ja kansanterveys Raija Tahvonen MTT/BEL 15.8.2013 Jos poimit marjat itse, saat Liikuntaa Luonnossa liikkumisen hyvät vaikutukset aivoille Marjasi tuoreena Varman tiedot, mistä marjat ovat

Lisätiedot

Hermoston toiminnallinen jako

Hermoston toiminnallinen jako Hermoston toiminnallinen jako Autonominen hermosto ylläpitää homeostasiaa Hypotalamus, aivosilta ja ydinjatke päävastuussa homeostaasin säätelystä Aivojen autonomiset säätelykeskukset Hypotalamus Vesitasapaino,

Lisätiedot

Purutabletti. Pitkulainen tabletti, jossa jakoura toisella puolella, väri vaihtelee beigestä vaaleanruskeaan. Tabletit voidaan puolittaa.

Purutabletti. Pitkulainen tabletti, jossa jakoura toisella puolella, väri vaihtelee beigestä vaaleanruskeaan. Tabletit voidaan puolittaa. 1. ELÄINLÄÄKEVALMISTEEN NIMI Vivelin vet 1,25 mg purutabletti kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi tabletti sisältää Vaikuttava aine: amlodipiini 1,25 mg (vastaa 1,73 mg:aa amlodipiinibesilaattia)

Lisätiedot

Koiran sydänsairaudet

Koiran sydänsairaudet Koiran sydänsairaudet Voedingsovergevoeligheid KOIRAN SYDÄNSAIRAUDET Koiran sydänsairaudet ovat yleensä eteneviä: ne pahenevat hitaasti, mutta varmasti. Hyvällä hoidolla, sopivalla ruokavaliolla ja lääkityksen

Lisätiedot

Bradykiniini endoteelin ja sileälihassolujen säätelijänä verisuonen tulehdustilassa

Bradykiniini endoteelin ja sileälihassolujen säätelijänä verisuonen tulehdustilassa Katharina Ven Bradykiniini endoteelin ja sileälihassolujen säätelijänä verisuonen tulehdustilassa Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Bio- ja elintarviketekniikka Insinöörityö 27.10.2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Mitä ikääntyessä tapahtuu?

Mitä ikääntyessä tapahtuu? Mitä ikääntyessä tapahtuu? Hormonitoiminta, aineenvaihdunta, kehonkoostumus Joni Keisala ODL Liikuntaklinikka Hormonitoiminta Endokriininen järjestelmä Hormonaalinen toiminta perustuu elimiin ja kudoksiin,

Lisätiedot

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? LÄHTEET Pusa Tuija 2017. Kuitu monipuolisen ruuan osana. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/kuitu-monipuolisen-ruuan-osana Pusa Tuija 2017. Suolaa vain kohtuudella. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/suolaa-vain-kohtuudella

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Biomolekyylit 2. Nukleotidit, aminohapot ja proteiinit

Biomolekyylit 2. Nukleotidit, aminohapot ja proteiinit Biomolekyylit 2 Nukleotidit, aminohapot ja proteiinit Nukleotidit Ihmisen perimä, eli DNA (deoksiribonukleiinihappo) muodostuu pitkästä nukleotidiketjusta. Lisäksi nukleotidit toimivat mm. proteiinisynteesissä

Lisätiedot

Mikrobibiotekniikka. Vesa Joutsjoki. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Biotekniikka ja elintarviketutkimus. 05.06.2007 Vesa Joutsjoki

Mikrobibiotekniikka. Vesa Joutsjoki. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Biotekniikka ja elintarviketutkimus. 05.06.2007 Vesa Joutsjoki Mikrobibiotekniikka Vesa Joutsjoki Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Biotekniikka ja elintarviketutkimus Mikrobibiotekniikka MTT:llä 1) Genomiset menetelmät hyötymikrobien valinnassa ja haittamikrobien

Lisätiedot

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ?

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? SYDÄMEN SYKEVÄLIANALYYSI: IKKUNA KEHOON Sydän sopeutuu autonomisen hermoston välityksellä jatkuvastimuuttuviin tilanteisiin aiheuttamalla vaihtelua peräkkäisten sydämenlyöntien

Lisätiedot

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43 OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010

Lisätiedot

Clinical impact of serum proteins on drug delivery Felix Kratz, Bakheet Elsadek Journal of Controlled Release 161 (2012)

Clinical impact of serum proteins on drug delivery Felix Kratz, Bakheet Elsadek Journal of Controlled Release 161 (2012) Clinical impact of serum proteins on drug delivery Felix Kratz, Bakheet Elsadek Journal of Controlled Release 161 (2012) 429 445 Sampo Kurvonen 25.10.2017 Sisältö Plasmaproteiineista Albumiini Transferriini

Lisätiedot

Etunimi: Henkilötunnus:

Etunimi: Henkilötunnus: Kokonaispisteet: Lue oheinen artikkeli ja vastaa kysymyksiin 1-25. Huomaa, että artikkelista ei löydy suoraan vastausta kaikkiin kysymyksiin, vaan sinun tulee myös tuntea ja selittää tarkemmin artikkelissa

Lisätiedot

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen hyväksytyt sanoitukset, PhVWP

Lisätiedot

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena 30.5.2018 Erikoistutkija Susanna Rokka Luonnonvarakeskus Suomalaiset ravitsemussuositukset Tutkimusten mukaan runsas kasvisten

Lisätiedot

Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä. Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto

Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä. Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Alkoholismin lääkehoito Alkoholiriippuvuus on krooninen sairaus Psykososiaalisilla hoidoilla

Lisätiedot

PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ. ATeamSuomi.com merenheimo@gmail.com 1

PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ. ATeamSuomi.com merenheimo@gmail.com 1 PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ merenheimo@gmail.com 1 PUHDISTAA KEHOA Tehokas yhdistelmä ravintoaineita tehostavat suoliston toimintaa ja tukevat suolistossa jo olevia hyödyllisiä

Lisätiedot

Sidekudos. Sidekudos. Makrofagi. Makrofagit (mononukleaarinen syöjäsolujärjestelmä)

Sidekudos. Sidekudos. Makrofagi. Makrofagit (mononukleaarinen syöjäsolujärjestelmä) Luento III Sidekudos Makrofagit (mononukleaarinen syöjäsolujärjestelmä) j j Maksan Kuppferin soluja Syntyvät luuytimessä promonosyyteistä Kulkeutuvat veren mukana eri kudoksiin Saadaan näkyviin vitaaliväreillä

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS terveystuote vai haitallinen herkku? Jaakko Mursu, TtM,, ravitsemusterapeutti Ravitsemusepidemiologian jatko opiskelija opiskelija Kansanterveyden tutkimuslaitos, Kuopion yliopisto

Lisätiedot

KandiakatemiA Kandiklinikka

KandiakatemiA Kandiklinikka Kandiklinikka Kandit vastaavat Immunologia Luonnollinen ja hankittu immuniteetti IMMUNOLOGIA Ihmisen immuniteetti pohjautuu luonnolliseen ja hankittuun immuniteettiin. Immunologiasta vastaa lymfaattiset

Lisätiedot

Neuropeptidit, opiaatit ja niihin liittyvät mekanismit. Pertti Panula Biolääketieteen laitos 2013

Neuropeptidit, opiaatit ja niihin liittyvät mekanismit. Pertti Panula Biolääketieteen laitos 2013 Neuropeptidit, opiaatit ja niihin liittyvät mekanismit Pertti Panula Biolääketieteen laitos 2013 Neuroendokriinisen järjestelmän säätely elimistössä Neuropeptidit Peptidirakenteisia hermovälittäjäaineita

Lisätiedot

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus

Lisätiedot

KandiakatemiA Kandiklinikka

KandiakatemiA Kandiklinikka Kandiklinikka Pääsykoe 2009 Opiskelijan koe LÄÄKETIETEEN PÄÄSYKOE 2009, OPISKELIJAN KOE Lääketieteen pääsykoe on kuluneina vuosina sisältänyt tehtäviä biologiasta, kemiasta sekä fysiikasta. Pääsykokeen

Lisätiedot

Mitä ikääntyessä tapahtuu?

Mitä ikääntyessä tapahtuu? Mitä ikääntyessä tapahtuu? Hormonitoiminta, aineenvaihdunta, kehonkoostumus Rami Oravakangas LL, Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri ODL Liikuntaklinikka Hormonitoiminta Endokriininen järjestelmä

Lisätiedot

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen.

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Acticam 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml Acticam 5 mg/ml injektionesteliuosta sisältää: Vaikuttavat aineet Meloksikaami

Lisätiedot