Rustovaurioiden kehittyvä diagnostiikka - nopein hoitotuloksia parantava tekijä?
|
|
- Teemu Sala
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rustovaurioiden kehittyvä diagnostiikka - nopein hoitotuloksia parantava tekijä? Jari Salo 1,3, Juha Töyräs 2, Antti Joukainen 1, Jukka Jurvelin 2, Heikki Kröger 1 1 Ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikka, Kuopion yliopistosairaala, Itä-Suomen yliopisto 2 Fysiikan laitos, Itä-Suomen yliopisto 3 Mehiläinen, Töölö, Helsinki Nivelrusto toimii kuormitusta kestävänä ja iskuja vaimentavana liukupintana. Ehjän hyaliiniruston rakenne on kerroksittainen, siten että pinnan kollageenisäikeistö on tangentiaalista, kääntyen varsin pian syvempiin kerroksiin mentäessä pystysuoraksi. Alin neljännes rustosta on mineralisoitunut kerros joka on erityisen lujasti kiinnittyneenä luuhun (1). Näyttää myös että rustonalaisen luun (subchondral bone) merkitys ruston hyvinvoinnissa, ja erityisesti iskunvaimennuksessa on nousemassa merkittävämpään rooliin (2). Ruston kuvantaminen on lähtenyt epäsuorista menetelmistä. Edelleen käytössä oleva nivelraon korkeuden mittaaminen natiivikuvista on vanha, ja nykytiedon mukaan varsin epävarma menetelmä polven diagnostiikassa. Se on kuitenkin helposti saatavilla oleva menetelmä ja perusnatiivikuva tarjoaa paljon tietoa muuhun kuin rustojen diagnostiikkaan. MRIkuvantamisen kehittyminen 1980-luvulta lähtien on tarjonnut mahdollisuuden nähdä nivelruston paksuus ja rakenne. Alkuvaiheen matalakenttälaitteiden jälkeinen kehitys on ollut merkittävä, ja nykyisellään polven MRI-kuvantaminen onkin jo yksi yleisimpiä MRIkuvantamisia ortopediassa. Esimerkiksi vuonna 2011 KYS OT-klinikka osti polven MRI-kuvauksia yhteensä yli eurolla, kymmenkertaisesti vuoden 2001 tilanteeseen verrattuna. Samaan aikaan kierukkavammojen osalta samassa potilasaineistossa kuitenkin preoperatiivisen diagnostiikan osuvuus leikkauslöydökseen verrattuna on kuitenkin alentunut (3). Rustodiagnostiikan osalta tilanne on vielä haastavampi. Primaarikuvantamisen pitäisi antaa tietoa kliiniseen päätöksentekoon, erityisesti siihen onko polvessa rustovaurio vai ei, sekä siihen onko vaurio sellainen että se on perustellusti hoidettavissa konservatiivisesti, vai tarvitaanko kirurgista hoitoa. On myös raportoitu että operatiivisen hoidon ryhmän sisällä potilaiden oikein tapahtuva ohjaaminen debridement/piikitys -tyyppiseen hoitoon vs. erikoistuneeseen rustokirurgiaan vaikuttaa hoidon lopputuloksiiin. Rustovaurioiden korjausmenetelmät Rustovaurioiden kirurgiset hoitomenetelmät voidaan jakaa pelkkään rustokerrokseen liittyviin toimiin, subkondraaliluuhun kohdistuviin menetelmiin, ja syvälle
2 luuhun asti ulottuviin toimenpiteisiin. Pelkkään rustokerrokseen kohdistuvista toimenpiteistä yleisin on rustovaurioalueen läppämäisten tai repaleisten reunojen siistiminen purijoilla, shaverilla tai vaporisaattorilla. Vaporisaattorin käyttöön mahdollisesti liittyvästä rustosolujen nekroosista on keskusteltu, mutta vakuuttava näyttö suuntaan tai toiseen on vielä avoin. Tällaiset debridement -tyyppiset toimet voivat tuoda hyvä tuloksen jos rustot ovat muutoin hyvässä kunnossa ja vaurioalue on pieni. Tässä tutkimusnäyttö on kuitenkin vielä kirjavaa. Erikoistuneemmista menetelmistä rustosoluviljelmä perustuu subkondraaliluun säilyttämiseen ehyenä, siinä viljellyt solut asetetaan puhdistetun subkondraaliluun ja ruston pinnan tasoon kiinnitetyn kalvon väliin. Rustosoluviljelmien tulokset vaihtelevat, Britaniassa tehtyjen pitkäaikaisseurantojen mukaan ACItekniikalla korjattujen rustojen 5-vuotisennuste on tyydyttävä (4,5). Ennustetta heikentävänä tekijänä on erityisesti mainittu aiemmat vaurioalueeseen tehdyt piikitykset sekä subkondraaliluun reaktiiviset muutokset pidempään olleissa vaurioissa (6). Näin ollen optimaalinen potilas nykykäsityksen mukaan olisi nuori, aktiivisti polveaan tarvitseva potilas jolla rustovaurio on alle 3 vuotta vanha eikä siihen vielä ole tehty subkondraaliluuhun kohdistuvia toimenpiteitä. Satunnaistetussa tutkimusasetelmassa tilastollisesti merkitsevää eroa mikrofraktuuran ja ACI:n välillä ei näyttäisi olevan (7). Subkondraaliluuhun kohdistuvat toimenpiteet perustuvat luukerroksen lävistämiseen siinä määrin, että alta tihkuu verta nivelpintaan (8 10). Alueelle muodostuu arpirustoa, jossa sisäinen rakenne ei vastaa hyaliinirustoa, mutta se voi olla toiminnallisesti riittävä apu potilaalle. Vanhimmissa menetelmissä tehdään pelkät reiät joko piikittämällä tai poraamalla, uudemmissa hyödynnetään lisäksi kalvoja joilla rei itetty alue peitetään. Näihin kalvoihin on myös mahdollista viljellä soluja, ja osteokondraalisiin puutoksiin on mahdollista yhdistää myös soluviljelmät (5). Perinteisen piikityksen ja porauksen tulokset vaihtelevat suuresti, mutta oikealla potilasvalinnalla ja riittävän pieniä puutosalueita hoitamalla tulokset voivat vuoden kohdalla hyvinkin olla prosenttisia. Syvempiin luukerroksiin kohdistuvia toimenpiteitä ovat rustoluulieriöt (mosaiikkiplastia), porareikiin asetettavat inorgaaniset plugit, demineralisoidun luun käyttö, allograftisiirteet, sekä jo käytöstä poistunut abrasioartroplastia. Mosaiikkiplastia on huolella tehtynä osoittautunut toimivaksi tavaksi korjata rustovaurioita myös silloin kun subkondraaliluussa on puutoksia (OCD), tai kun pelkkä piikitys ei ole tuottanut toivottua tulosta. Ongelmana voi olla siirrelieriöiden istuvuus ympäristöönsä, sekä korjausalueen rajattu koko. Keinomateriaalien kanssa tehdyllä korjauksella pyritään välttämään ottokohdan ongelmia. Demineralisoidun luun käyttö rustovaurioiden korjauksessa perustuu omien kantasolujen stimuloimiseen syvistä luukerroksista. Tulokset näyttävät lupaavilta, erityisesti polven osalta. Allograftisiirteitä on käytetty pitkään laajojen osteokondraalisten puutosten hoidossa, mutta niiden käyttö rajoittuu yksittäistapauksiin ja tulokset vaihtelevat suuresti. Kansainvälisissä hoitosuosituksissa valinta eri menetelmien välillä perustuu useimmiten vauriokohdan syvyyteen ja pinta-alaan. Syvyysluokitus perustuu ICRS:n (International Cartilage Repair Societyn, viisiportaiseen asteikkoon jossa 0=täysi rustopaksuus ja 4= totaali, syvä rustopuutos. Luokitus ei suoraan ota kantaa subkondraaliluun tilaan. Pinta-alan mittaaminen tapahtuu käytännössä leikkauksen yhteydessä. Preoperatiiviseen MRI-kuvantamiseen verrattuna vauriokohdan todellinen koko on usein prosenttia suurempi, tämä on syytä huomioida korjauksia suunniteltaessa. Miten preoperatiivinen diagnostiikka vaikuttaa hoitoon? Hoitosuositukset perustuvat usein pitkälti rustovaurion pinta-alaan. On kuitenkin näyttöä että monet muutkin asiat vaikuttavat hoidon valintaan ja lopputulokseen (8). Esimerkiksi rustosoluviljemien parhaat tulokset on saatu lateraalisen femurkondyylin ja sulkuksen alueen vammoissa. Polvilumpion puolestaan on kohta josta rustovaurio on kaikkein helpoin osoittaa MRI:llä, mutta sen korjaaminen on hankalinta. Jos preoperatiivisesti on tiedossa rustovaurio, voidaan hoito suunnitella etukäteen, kunhan muistetaan huomioida että vaurio on aina suurempi kuin MRI näyttää. Epävarmuustekijäksi jää tuolloin se, onko vaurioita myös muilla alueilla jotka voivat vaatia erilaista korjausta. Jos käytössä on tuore skopiadokumentaatio, voidaan tätä pitää lisäarvona, mutta skopiakaan ei ole täysin luotettava tapa määrittää rustovauriota. Uudet diagnostiset menetelmät Rustovaurioiden diagnostiikalle on kaksi selkeästi erityyppistä tarvetta: rustovaurioiden poissulku tai osoit-
3 taminen preoperatiivisesti, sekä rustovaurion korjauksen jälkeinen ruston laadun selvittäminen (11,12). Näistä ensin mainittu on puhtaasti kliinisen työn tarpeeseen, jälkimmäinen on enempi tieteelliseen käyttöön uusia hoitomenetelmiä kehitettäessä ja niiden tuloksia arvioitaessa. Käytössä tai tutkimuksen kohteena ovat ainakin skopian aikainen ruston puristuslujuuden mittaus, ultraäänikuvantaminen, sekä optinen koherenssitomografia (13 16). Viimeaikaisen kirjallisuuden valossa näyttäisi että rutiiniluontoisena tehdyn MRI-kuvantamisen sensitiivisyys polven rustovaurion osoittajana on noin prosentin luokkaa (17,18). Magneettikuvauksessa kuvan laatu riippuu monesta tekijästä, ja erityistekniikoilla voidaan päästä rustossakin hyvin tarkkaan kuvantamiseen, mutta toistaiseksi kliiniseen rutiinikäyttöön hyväksyttävät kuvausajat ja laitehinnat ovat rajoittaneet näiden laajempaa hyödyntämistä. Kliinisessä työssä saatavilla olevat magneettikuvaukset pystyvät osoittamaan koko rustopinnan lävistävät Gr IV vauriot merkittävästi paremmin kuin Gr III tai Gr II vauriot. Gr I osalta ollaan tilanteessa jossa voidaan perustellusti kysyä onko niiden näkemisellä akuuttia kliinistä merkitystä. Hankalin kliininen oireisto MRI:ssä näkemättä jääneissä vaurioissa liittyy läppämäisiin, koko rustopaksuuden käsittäviin repeämiin (delaminoituminen), joissa kuvauksen paikkaerotuskyky ei aina riitä näyttämään ohutta nestevaippaa paikoillaan olevan rustoläpän ja subkondraaliluun välissä (18). Kliinisen oireiston ja MRI-kuvauslöydöksen yhteensovittamista hankaloittavat sekä oireettomien polvien iän myötä lisääntyvät MRI-löydökset, että polven kipuaistimuksen monimutkaisuus (19 21). Kartiokeilakuvantaminen Kartiokeilakuvaus on yksi tapa saada kuvauskohteesta kolmiulotteinen data röntgensäteiden avulla. Erona monileiketietokonekerroskuvaukseen ovat pienempi sädeannos, tarkempi paikkaerotuskyky sekä luonnostaan kuvausmenetelmään kuuluva isotrooppinen kuva-alkio. Isotrooppisuus tarkoittaa yksittäisen kolmiulotteisen kuva-alkion symmetrisyyttä kaikissa kolmessa suunnassa. Tällöin kuvatiedosta voidaan tehdä kuvauksen jälkeen leikkeet tai leikepinnat vapaassa katselukulmassa alkuperäisellä resoluutiolla. Kartiokeilakuvantamista on käytetty jo pitkään kallon sekä leukojen alueen kuvantamisessa, mutta ortopedisessa kuvantamisessa tekniikka on vielä nuori. Ensimmäinen nimenomaan raajojen kuvantamiseen kehitetty laite on suomalainen Planmed Verity -kuvantamislaite, jolla on tehty ensimmäiset tutkimussarjat niin raajoista, ranteen rustoista ja ligamenteista, jalan toiminnasta painonvarauksen alla kuin korkean resoluution rustokuvantamisista (22, 23). Rustokuvantaminen tällä tekniikalla perustuu varjoaineen käyttöön. Varjoaine muodostaa nivelontelon täyttävän rtg-positiivisen alueen (22). Tämän avulla nähdään koko nivelontelon muoto, mukaan lukien ristisiteet, kierukat ym intra-artikulaariset rakenteet. Ruston osalta tutkimus on erityisen tarkka subkondraaliluukerroksen rajatessa ruston toisen puolen (kuva 1). Tällöin artografiavaiheessa (kuvaus heti varjoaineen laittamisen jälkeen) nähdään ruston pinnan muoto, paksuus sekä pinnassa olevat vauriot kauttaaltaan 0,2 mm tarkkuudella. Tämän vaiheen kuvaus ei kerro ruston sisäisestä rakenteesta, mutta subkondraaliluun rakenteen muutokset nähdään poikkeuksellisen tarkoin. On myös alustavaa dataa siitä, että yhdistämällä viivästetyn vaiheen (45min) kuvaus artrografiavaiheeseen, voidaan analysoida ruston sisäistä rakennetta varjoaineen imeytymiseen perustuen (24). Tässä siis varjoaine hakeutuu rustoon nivelen kautta, erotuksena dgemric-kuvaukseen jossa iv varjoaine hakeutuu rustoon (25). Oma aineisto KYS ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikassa tehdyssä potilasaineistossa kartiokeilakuvauksen osuvuuttta rustovauriodiagnostiikassa on verrattu magneettikuvauksissa sekä skopiassa nähtyihin löydöksiin (kuva 2). 16 rustovauriopotilaan aineistossa (taulukko 1) preoperatiivinen MRI pystyi osoittamaan rustovaurioista 9/16 (56%), kartiokeilakuvaus 15/16 (94%) skopialöydöksiin verrattuna. Syvyysluokittelu tehtiin pahimman todetun rustovaurion mukaan. Taulukko 1. Preoperatiivisesti nähdyt rustovauriot syvyyden mukaan luokiteltuina. 3
4 Kuva 1. MRI:n T2-kuvan ja CBCTkuvan vertailu polven mediaalisen kompartmentin rakenteissa. Sekä rusto että kierukka ovat ehjät, CBCT-kuvassa ruston paksuus on mitattavissa ja subkondraaliluun rakenne piirtyy tietokonetomografialle tyypillisesti tarkemmin. Kuva 2. Artroskopialöydös jossa sekä reisiluun että sääriluun pinnassa on jo Gr IV rustopuutokset, lisäksi reisiluun puolella pitkittäinen Gr III vaurio. Pohdinta Preoperatiivinen diagnostiikka on tärkeää rustovauriopotilaan hoidossa. Rustovaurion epäileminen vaivojen syyksi on syytä pitää mielessä jos potilaalla on nivelen kuormitukseen, ja erityisesti kuormituksen jälkeiseen iltaan ja yöhön, liittyviä kipuja ja turvottelua. Myös kivulias rutina ja ajoittaiset lukko-oireet ovat läppämäisissä vaurioissa ja revenneiden irtopalojen kohdalla mahdollisia. Osin hypoteettinen kaavio korostaa primaaridiagnostiikan merkitystä hoitotuloksissa (kuva 3). Kaavio perustuu nykykirjallisuuden tuloksiin diagnostiikan osuvuudesta ja tämän hetken hoitotekniikoiden tuloksiin. Potilaiden ohjautuminen konservatiiviseen hoitoon, pieniin rustotoimenpiteisiin tai erikoistuneeseen rustokirurgiaan vaihtelee erittäin paljon maittain ja yksiköittäin, kaavion luvut edustavat keskiarvoistettua käsitystä rustokokouksissa läpikäydyistä aineistoista. Suomen kohdalla todennäköisesti konservatiivinen hoito ja minor cartilage surgery ovat vielä tätäkin yleisempiä. Hoidon tuloksen kannalta on tärkeää että potilaat ohjautuvat mahdollisimman varhain oikeisiin hoitotoimiin. Lyhykäisyydessään kyse on siitä onko potilaalla hoitoa vaativaa rustovauriota vai ei, tai onko rusto-ongelma jo niin pitkällä että potilas hyötyisi tekonivelratkaisusta. Toisen vaiheen kysymys on sitten todetun rustovaurion optimaalisen hoidon suunnittelu.
5 Kuva 3. Rustovauriopotilaan hoidossa alkuvaiheen diagnostiikka vaikuttaa voimakkaasti lopputulokseen. Esimerkkinä ylemmässä kaaviossa tämän hetkinen tilanne, jossa suurin yksittäinen hoitolinja on konservatiivinen. Seuranta-aika on kuitenkin kallista ja voi johtaa tilanteen pahentumiseen. Alemmassa kaaviossa nähdään miten primaarivaiheen diagnostiikan osuvuuden merkittävä parantuminen voi vaikuttaa hoidon lopputuloksiin. Tämä siis ilman uusia hoitomuotoja, mutta tarkemmalla potilasvalinnalla kuhunkin hoitoryhmään (26).
6
Magneettikuvauksen merkitys SER-tyyppisten ulkokehräsluun murtumien vakauden arvioinnissa
Magneettikuvauksen merkitys SER-tyyppisten ulkokehräsluun murtumien vakauden arvioinnissa Simo Nortunen¹, Tapio Flinkkilä¹, Olli Savola¹, Sannamari Lepojärvi², Jaakko Niinimäki², Pasi Ohtonen¹, Iikka Lantto¹,
Polven nivelrikon hoitaminen alkaa jalasta
Polven nivelrikon hoitaminen alkaa jalasta Agilium Freestep Agilium Freestep Ottobock 1 Uutta ajattelua Tuore lähestymistapa hoitoon Nivelrikko on maailman yleisin aikuisten nivelsairaus. Väestön ikääntymisen
Näin hoidan kierukkavammaa
Näin hoidan kierukkavammaa Jyrki Halinen Ortopedi, Diacor Urheilulääketiede 2016 Näin hoidan kierukkavammaa Jyrki Halinen ortopedi Diacor Ruoholahti Diacor Leppävaara Diacor Tikkurila Leikkaukset Diacorin
Polven osteochondritis dissecans potilaiden hoito synteettisellä TruFit-implantilla
Polven osteochondritis dissecans potilaiden hoito synteettisellä TruFit-implantilla Pekko Penttilä, Antti Joukainen, Mikko Haara, Heikki Kröger KYS, ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikka
Terveystalo Kampin Sport-osaajat
Terveystalo Kampin Sport-osaajat TAPIO KALLIO Ortopedi, liikuntalääketieteen erikoislääkäri, Terveystalon urheilulääketieteen ylilääkäri ja erikoisalajohtaja. Polvitapaturmat, mm. eturistisiteen repeämät,
Artoskopian indikaatiot nykypäivänä
Artoskopian indikaatiot nykypäivänä Ortopedi Ilkka Peltokorpi VKS 10.9.2015 Polvi artroskopia Polven artroskopia indikaatiota on muokattu viime vuosina Polven arthroosin tähystyskirurgian vaikuttavuus
Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus
Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus Markku Vuorinen, Kaisa Huotari, Ville Remes Lääketieteellinen tiedekunta,
6.3.1. Tules (tuki- ja liikuntaelinsairaudet)
6.3.1. Tules (tuki- ja liikuntaelinsairaudet) TAULUKKO 6.3.1.2. TULES-TOIMINNAN TUNNUSLUVUT VASTUUALUEITTAIN VUONNA 2013. Organisaatiouudistuksen yhteydessä tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoidossa tehtiin
Akillesjännerepeämän hoidon kehittyminen ja komplikaatiot oululaisilla potilailla 1979 2011
Akillesjännerepeämän hoidon kehittyminen ja komplikaatiot oululaisilla potilailla 1979 2011 Iikka Lantto, Juuso Heikkinen, Pasi Ohtonen, Juhana Leppilahti Kirurgian klinikka, Oulun yliopistollinen sairaala
Jaakko Niinimäki, OYS
Jaakko Niinimäki, OYS ASR recall toteaa: MRI, jos MARS-protokolla UÄ vaihtoehto CT ei suositella Natiivikuvat? Inklinaatio 40 ± 10 Anteversio 15 ± 10 Pinnoiteproteesi Anteversio 15-25 Valgus ~5-10 Abduktio/inklinaatio
POLVEN NIVELRUSTOVAURIOIDEN OPERATIIVINEN HOITO JA KUNTOUTUS LIIKUNNAN AVULLA
POLVEN NIVELRUSTOVAURIOIDEN OPERATIIVINEN HOITO JA KUNTOUTUS LIIKUNNAN AVULLA Johanna Jäppinen Kandidaatintutkielma Liikuntalääketiede Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Tammikuu 2013 ITÄ-SUOMEN
9.30 9.45 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
SÄDETURVAPÄIVÄT 10. - 11.11.2016 Torstai 10.11.2016 9.30 9.45 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja 9.45 10.35 Mitä radiologiassa on tapahtunut 40 vuoden aikana professori
Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP
Päivystysosasto Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP Potilaat Päivystysosastolle päivystyspoliklinikan kautta tarkkailuosasto A11, A31, A32 A12, A21, A21 A42 Miksi päivystys osasto aikaa vievä diagnostiikka
Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa
Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa 2 Tarkkuussädehoitoa Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) sädehoitoyksikössä sijaitsee Pohjoismaiden ensimmäinen robottitekniikkaan
Idiopaattisen skolioosin luokittelu ja erikoissairaanhoidon tutkimukset. Anne Salonen TAYS
Idiopaattisen skolioosin luokittelu ja erikoissairaanhoidon tutkimukset Anne Salonen TAYS Idiopaattisen skolioosin luokittelu Ikä Primaarikäyryys Luokitusjärjestelmät Luokittelu iän perusteella I Infantiili
SPORT-LÄÄKÄRIT KAMPISSA
SPORT-LÄÄKÄRIT KAMPISSA 19.9.2013 TAPIO KALLIO Ortopedi, liikuntalääketieteen erikoislääkäri, Terveystalon urheilulääketieteen ylilääkäri ja erikoisalajohtaja. Polvitapaturmat, mm. eturistisiteen repeämät,
Polven liikkeissä esiintyy pienessä määrin kaikkia liikesuuntia. Ojennus-koukistussuunta on kuitenkin selkein ja suurin liikelaajuuksiltaan.
1 2 Lantio toimii liikkeiden lähtöpaikkana, etenkin kun toiminta tapahtuu alaraajojen varassa. Kävely, kyykkyliike, juoksu, heittäminen ja erilaiset hypyt tuotetaan ensisijaisesti lantiosta/lonkasta alkaen.
Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää?
Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää? Riittävä tutkimuksen otoskoko ja tulos Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tutkimuksen
Metalli-metalli -liukupintaisten lonkan tekonivelleikkausten 5-vuotisseurantatulokset
Metalli-metalli -liukupintaisten lonkan tekonivelleikkausten 5-vuotisseurantatulokset Henri Miettinen, Simo Miettinen, Hannu Miettinen, Jukka Kettunen Ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikka,
SPORT-LÄÄKÄRIT KAMPISSA
SPORT-LÄÄKÄRIT KAMPISSA 15.10.2013 TAPIO KALLIO Ortopedi, liikuntalääketieteen erikoislääkäri, Terveystalon urheilulääketieteen ylilääkäri ja erikoisalajohtaja. Polvitapaturmat, mm. eturistisiteen repeämät,
TYYPILLISIMMÄT RASITUSVAIVAT OMAHOITO JA ENNALTAEHKÄISY
TYYPILLISIMMÄT RASITUSVAIVAT OMAHOITO JA ENNALTAEHKÄISY LT Heidi Haapasalo Ortopedian, traumatologian ja liikuntalääketieteen el RASITUSVAMMAAN ON AINA SYY Harjoituksen määrä / intensiteetti / alusta ->
PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala
PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala ISI Web of Science: hakusana PET/CT N = 4974, 27.4.2010 Mihin diagnostisia menetelmiä tarvitaan?
9.30 9.40 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
SÄDETURVAPÄIVÄT 29. - 30.10.2015 Torstai 29.10.2015 9.30 9.40 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja 9.40 10.10 Carl Wegelius-luento 10.10 11.00 Onnellisuus ja hyvinvointi
Palveluskelpoisuus, kirurgiset sairaudet Jari Autti Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri
Palveluskelpoisuus, kirurgiset sairaudet Jari Autti Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Yleistä Mitään sairautta EI tule jättää hoidettavaksi varusmiespalveluksen aikana Leikkaushoitoja ei pääsääntöisesti
POTILASOPAS POLVILEIKKAUKSEEN TULEVALLE. Polvi- ja olkapääkirurgian yksikkö TYKS Kirurginen Sairaala
POTILASOPAS POLVILEIKKAUKSEEN TULEVALLE Polvi- ja olkapääkirurgian yksikkö TYKS Kirurginen Sairaala JOHDANTO... 3 1. NORMAALI POLVEN RAKENNE JA TOIMINTA... 3 2. TAVALLISIMMAT POLVIVAMMAT JA NIIDEN HOITO...
Suomen Ortopediyhdistys XVII Ortopedian ja traumatologian kurssi Hotelli Rukahovi, Kuusamo 2.-7.4.2006
Suomen Ortopediyhdistys XVII Ortopedian ja traumatologian kurssi Hotelli Rukahovi, Kuusamo 2.-7.4.2006 Traumakurssi 2.4.-4.4.2006 Su 2.4.06 13-18 Ilmoittautuminen, kurssireppujen jako Rukahovin aula 18-19
Rustovaurioiden korjaus on jo todellisuutta
Rustovaurioiden korjaus on jo todellisuutta Reuma-lehti 4/2014 (11.12.2014) Suomessa on korjattu noin 300 potilaan polvi- tai nilkkanivelen rustovauriota rustosolusiirteellä. Suomen ensimmäinen rustovaurion
CASE 1 65-vuotias nainen, jolla puutuu 2-3 sormet ja 4 sormen mediaalireuna oikeasta yläraajasta. Keskikaularangassa ja scapulan angulus inferiorisella alueella särkyä. Lepo helpottaa jonkun verran kipua.
Olkapääoireisen potilaan hoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa
Olkapääoireisen potilaan hoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa Hoitoketjut Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 30.1.2014 Hoitoketjun tavoite Päivystykselliset
Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco
tiedottaa 20/2015 17.8.2015 Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco hyväksyjä: Roberto Blanco pvm: 17.8.2015 Ohje tilaajille ja kuvausyksiköille Selkärangan
Suomen Ortopediyhdistyksen ohjelma Operatiivisilla päivillä 2011 Helsingin Messukeskus 23. 25.11.2011
Suomen Ortopediyhdistyksen ohjelma Operatiivisilla päivillä 2011 Helsingin Messukeskus 23. 25.11.2011 KESKIVIIKKO 23.11.2011 15.00 18.00 SOY/Vapaat esitelmät I / Kokoussali 5A Puheenjohtajat Minna Laitinen
Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito. Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa
Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa Vuonna 2015 n 5000 poliklinikkakäyntiä degeneratiivisten selkäsairauksien vuoksi Näistä viidennes
Pienienergiaisen murtuman saaneiden potilaiden hoito Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueelle
Pienienergiaisen murtuman saaneiden potilaiden hoito Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueelle Osteoporoosihoitaja Tanja Jukola 20.2.2015 1 Projektin taustaa Suomessa todetaan vuosittain arviolta 30000
Polven puolitekonivelet ja PF-proteesi
Polven puolitekonivelet ja PF-proteesi VTK 2019, Turku Mikko Rantasalo, HUS Tekonivelkirurgian yksikkö, Peijaksen sairaala Käsitellään UKA ja PF-indikaatiot Kontraindikaatiot Rekisteridataa Australia ja
Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine. Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el
Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el Suomessa 5.2 miljoonaa asukasta 5 yliopistosairaalaa 16 keskusairaalaa aluesairaalat ja
Metallireaktion seulonta BHR-tekonivelen saaneilla potilailla
Metallireaktion seulonta BHR-tekonivelen saaneilla potilailla Aleksi Reito,Timo Puolakka, Petra Elo, Jorma Pajamäki, Antti Eskelinen Tekonivelsairaala Coxa, Tampere Kokometallista pinnoitetekoniveltä aloitettiin
VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni
EBV-infektio VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ I SUURENTUNEET IMUSOLMUKKEET KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ II KATTEISET NIELURISAT NIELUN VERENPURKAUMAT KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ III
Kipu vakuutuslääketieteen haasteena 2015; Traumojen hyvä hoito
Kipu vakuutuslääketieteen haasteena 2015; Traumojen hyvä hoito Komplisoitunut toipuminen ja vakiintumattomat hoitomenetelmät tapaturmavakuuttamisessa Mikael Hedenborg, ylilääkäri, Fennia 9.12.2015 Yleistä
Käyvän hoidon kuntoutushanke miten kuntoutusta arvioidaan Käypä hoito -suosituksissa?
Käyvän hoidon kuntoutushanke miten kuntoutusta arvioidaan Käypä hoito -suosituksissa? Antti Malmivaara, LKT, dos.,ylilääkäri, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Terveys- ja sosiaalitalouden
Nivelrikkoisen liikunta
Nivelrikkoisen liikunta Jari Arokoski, dos. Nivelristeily Tukholmaan 17.-19.4.2016 Nivelen kuormitusta vaimentavat passiiviset rakenteet Kudos Vaimentuminen (%) Nivelkapseli / synovium Nivelneste 0 35
Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP
Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Mikrobin ja ihmisen suhde Hyödylliset mikrobit, henkilön oma mikrobisto (ns. normaalifloora) Käsitteellä infektiotauti
Appendisiitin diagnostiikka
Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen
Suomen Ortopediyhdistys XIX Ortopedian ja traumatologian kurssi Levi Summit, Kittilä
Suomen Ortopediyhdistys XIX Ortopedian ja traumatologian kurssi Levi Summit, Kittilä 11.4.-16.4. 2010 Traumakurssi 11.4.-13.4.2010 Su 11.4.-10 13-18 Ilmoittautuminen, kurssireppujen jako 18-19 Avajaiset
Tervetuloa. Nivelristeilylle viihtymään ja viisastumaan!
Suomen Nivelyhdistys ry Tervetuloa Nivelristeilylle viihtymään ja viisastumaan! Nivelrikko mikä se on ja mitä se meille merkitsee?! Esko Kaartinen Ortopedi Miksi nivelrikosta ylipäätänsä pitää väkeä valistaa?
Tutkimusnäytön siirtyminen hoitokäytännöksi - esimerkkinä akuutin nilkan nivelsidevamman operatiivinen hoito Suomessa 1986-2010
Tutkimusnäytön siirtyminen hoitokäytännöksi - esimerkkinä akuutin nilkan nivelsidevamman operatiivinen hoito Suomessa 1986-2010 Heidi Haapasalo, Pekka Kannus, Heikki-Jussi Laine, Markku Järvinen, Teemu
OHJE LÄHETTÄVÄLLE YKSIKÖLLE RADIOLOGIA NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET
Sivu 1/5 NATIIVIRÖNTGENTUTKIMUKSET Potilaan ohjaaminen tutkimukseen... 2 Tutkimukset, joista on harvoin hyötyä potilaan hoidon kannalta... 2 Häntäluu... 2 Kallo... 2 Kasvojen luut... 2 Kitarisa... 2 Korva,
Primovist (dinatriumgadoksetaatti) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Primovist (dinatriumgadoksetaatti) 05/2013, Versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 2. Julkisen yhteenvedon osiot 2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Magneettikuvaus (MK) on yksi useasta
KIRURGIAN KOULUTUSPÄIVÄ 2.10.2009 Biomedicum Helsinki 1 ja Meilahden sairaala
KIRURGIAN KOULUTUSPÄIVÄ 2.10.2009 Biomedicum Helsinki 1 ja Meilahden sairaala I Yhteissymposium Luentosali 1 II Ortopedia ja traumatologia - Lonkan ja polven nivelrikko Luentosali 1 III IV Suu- ja leuka-,
Optimaalisen tarkastusvälin määrittäminen suun terveydenhuollossa
Projektin väliraportti Optimaalisen tarkastusvälin määrittäminen suun terveydenhuollossa 13.4.2012 Mat-2.4117 Operaatiotutkimuksen projektityöseminaari Toimeksiantaja: Nordic Healthcare Group Projektiryhmä:
16.30-17.15 Professori Joseph Buckwalter Advances in Understanding of Post-Traumatic Osteoarthritis - Implications for Treatment of Joint Injuries
Keskiviikko 21.11.2012 9.00-12.00 Messukeskus kokoussali 5 A Yhteiskokous SKY ja SAY 9.00-10.30 Mitä teemme ja minkälaisin tuloksin 10.30-11.00 Tauko 11-00-12.00 -onko laatua ilman rekistereitä 12.00-13.00
Akuutti vatsa ensihoidossa ja päivystyspoliklinikalla
Akuutti vatsa ensihoidossa ja päivystyspoliklinikalla Juhani Tavasti Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri, ensihoidon erityispätevyys Akuuttilääketieteen erikoistuva lääkäri Ensihoidon osastonylilääkäri,
Tekonivelpotilaan leikkausindikaatiot, lonkan tekonivelleikkaukset. Matti Seppänen Ortopedi Lasten ja nuorten aikuisten lonkkakeskus TYKS
Tekonivelpotilaan leikkausindikaatiot, lonkan tekonivelleikkaukset Matti Seppänen Ortopedi Lasten ja nuorten aikuisten lonkkakeskus TYKS Polvi- ja lonkkanivelrikko Polvi- ja lonkkanivelrikko Suomalaisen
GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus
GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio 25.-26.1.2013 Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus Eri kohdealueiden rajaaminen ei ole eksaktia tiedettä, vaan perustuu osittain kokemukseen
Polven osatekonivelleikkaus
Polven osatekonivelleikkaus Suomen Artroplastiayhdistys VIII ValtakunnallinenTekonivelkirurgian kurssi 19.-21.4.2017 Tampere Tuukka Niinimäki Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Luento- ja koulutuspalkkiot
VI valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi 3.- 5.4.2013 Hotelli Scandic, Kuopio
VI valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi 3.- 5.4.2013 Hotelli Scandic, Kuopio Keskiviikko 3.4.2013 8.00 9.00 Ilmoittautuminen ja kahvi 9.00 9.05 Avauspuheenvuoro Polven tekonivel Moderaattori: Petri
Anna-Maija Koivusalo 26.4.16
Anna-Maija Koivusalo 26.4.16 X Kivuton sairaala Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kymmenennen ja viimeisen kerran syksyllä 2015 viikolla 42. Idean kivun arvioinnin valtakunnallisesta
Luuston kasvuhäiri ja liikuntaelinten sairauksia
Luuston kasvuhäiri iriöt t ja muita tuki- ja liikuntaelinten sairauksia Anu Lappalainen Pieneläinsairauksien insairauksien Erikoiseläinl inlääkäri SPL:n kasvattajakurssi 24.2.2006 Termejä dysplasia = kasvuhäiri
Suomen Ortopediyhdistys XX Ortopedian ja traumatologian kurssi Levi Summit, Kittilä 25.3.-30.3.2012
Suomen Ortopediyhdistys XX Ortopedian ja traumatologian kurssi Levi Summit, Kittilä 25.3.-30.3.2012 Su 25.3.2012 13:00 18:00 Ilmoittautuminen, kurssireppujen jako 18:00 19:00 Avajaiset Maanantai 26.3.2012
W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto) 21 päivänä toukokuuta 1996 Asia T-148/95 W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio Henkilöstö - Pysyvä osittainen työkyvyttömyys -
Bordercollieiden osteokondroosi Suomessa
Bordercollieiden osteokondroosi Suomessa Osteokondroosi on tyypillinen etujalan ontuman aiheuttaja suurilla ja nopeasti kasvavilla koiraroduilla, mutta sita esiintyy myo s bordercollieilla. Bordercollie
Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden lukumäärien keskitetty kerääminen nykymalli ja toiveet tulevasta
Radiologisten tutkimusten ja toimenpiteiden lukumäärien keskitetty kerääminen nykymalli ja toiveet tulevasta Terveydenhuollon röntgentoiminnan asiantuntijoiden neuvottelupäivät 13.-14.4.2015, Siikaranta,
ELIMISTÖSSÄ LIUKENEVIEN JA METALLISTEN INTERFERENSSIRUUVIEN VERTAILU HAMSTRING- JÄNNESIIRTEELLÄ TEHDYSSÄ POLVEN ETURISTISITEEN KORJAUSLEIKKAUKSESSA
ELIMISTÖSSÄ LIUKENEVIEN JA METALLISTEN INTERFERENSSIRUUVIEN VERTAILU HAMSTRING- JÄNNESIIRTEELLÄ TEHDYSSÄ POLVEN ETURISTISITEEN KORJAUSLEIKKAUKSESSA Prospektiivinen, randomisoitu 10-vuotisseurantatutkimus
Lonkan artroskopian indikaatiot ja hoitotulokset Kuopion yliopistollisessa sairaalassa
Lonkan artroskopian indikaatiot ja hoitotulokset Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Olli Savolainen, Antti Joukainen, Heikki Kröger Ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikka, Kuopion yliopistollinen
SÄDEHOIDON MAGNEETTISIMULOINTI HYKS SYÖPÄKESKUKSESSA. Rh Ella Kokki 17.4.2015
SÄDEHOIDON MAGNEETTISIMULOINTI HYKS SYÖPÄKESKUKSESSA Rh Ella Kokki 17.4.2015 Tietoja MRI-yksiköstä GE Optima MR450w, 1.5 T Ф = 70 cm, l = 145 cm 2 vaihdettavaa pöytää, joista toisessa tasainen pöytälevy
Käypä hoito suositukset. Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja
Käypä hoito suositukset Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja 14.3.2005 Esityksen tavoitteet Kuvata näyttöön pohjautuvan lääketieteen ajattelutapaa Kertoa Käypä hoito hankkeesta
Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala
Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäsairaudet Välilevytyrä Selkäydinkanavan ahtauma Nikamasiirtymä Välilevyrappeuma Tuumorit Muut L III - IV
Proteesikomplikaatoiden SPECT- ja PET/CT. Jukka Kemppainen
Proteesikomplikaatoiden SPECT- ja PET/CT Jukka Kemppainen Proteesikirurgiasta n. 8% proteesien laitoista on revisioita Näistä 70% tehdään irtoamisen takia Toiseksi tärkein revisioiden syy on tulehdus 1/3
AIVOVAMMOJEN DIAGNOSTIIKKA JA HOITO - HISTORIAA JA TULEVAISUUTTA
AIVOVAMMOJEN DIAGNOSTIIKKA JA HOITO - HISTORIAA JA TULEVAISUUTTA Olli Tenovuo Ylilääkäri, yksikön johtaja TYKS Aivovammakeskus HISTORIAA Aivovammojen historia on yhtä vanha kuin ihmisenkin historia Antiikin
Puoli- vai kokotekonivel olkanivelen artroosin hoidoksi
Puoli- vai kokotekonivel olkanivelen artroosin hoidoksi Jarkko Pajarinen HUS/HYKS, Ortopedian ja traumatologian klinikka Charles Neer raportoi ensimmäisenä olkanivelen puoliproteesin käytöstä olkaluun
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio
Polven tekonivelleikkauksen tulokset
Valtakunnalliset tekonivelpäivät 2017 Polven tekonivelleikkauksen tulokset Mika Niemeläinen Miksi tuloksia tulee arvioida? Lisääntyneet insidenssit 40 Lisäävät tarvetta saada tietoa tuloksista 35 30 25
AOTrauma Course Basic Principles of Fracture Management
Wednesday, 26 Apr 2017 (Day 1) 08:30 09:00 Other Ilmoittautuminen ja kahvi 09:00 09: Opening remarks Kurssin avaus 09: 09:25 Lecture AO-maailma historiasta elinikäiseen oppimiseen 09:25 09:40 Lecture Potilaskohtaisten
Lääketieteellinen kuvantaminen. Biofysiikan kurssi Liikuntabiologian laitos Jussi Peltonen
Lääketieteellinen kuvantaminen Biofysiikan kurssi Liikuntabiologian laitos Jussi Peltonen 1 Muista ainakin nämä Kuinka energia viedään kuvauskohteeseen? Aiheuttaako menetelmä kudostuhoa? Kuvataanko anatomiaa
Ultraäänilaite GE Venue. Webshop. Menu. Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin
Webshop Menu Fysioterapia ja wellness» Kuntoutuslaitteet» Ultraäänilaite GE Venue Ultraäänilaite GE Venue Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin Kiinnostus diagnostista ultraääntä
Patellaluksaatioon liittyvät myöhäiskomplikaatiot ja niitä ennustavat tekijät
Patellaluksaatioon liittyvät myöhäiskomplikaatiot ja niitä ennustavat tekijät 45 potilaan retrospektiivinen tutkimus Johanna Karttunen, Kari Vanamo, Heikki Kröger Ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian
Rustovaurioiden hoitovaihtoehdot
Rustovaurioiden hoitovaihtoehdot Ilkka Kiviranta 1,2, Heikki Nurmi 3, Teemu Paatela 2 ja Anna Vasara 2 1 Helsingin yliopisto 2 HYKS, ortopedian ja traumatologian klinikka 3 Keski-Suomen keskussairaala,
Lataa Kivun sanasto - Matti A.K. Mattila. Lataa
Lataa Kivun sanasto - Matti A.K. Mattila Lataa Kirjailija: Matti A.K. Mattila ISBN: 9789518470376 Sivumäärä: 179 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.70 Mb Kipu on tuttu meille lähes jokaiselle. Se voi olla
Patella Pro Patellan sijainnin optimoiva ortoosi
Patella Pro Patellan sijainnin optimoiva ortoosi Tu o t e t i e d o t Dynaaminen patellan keskittäminen Patella Pro Todistetusti ylivoimainen ja ainutlaatuinen hoitomenetelmä 2 Otto Bock HealthCare Patella
PALKOn avoin seminaari
PALKOn avoin seminaari 22.11.2016 22.11.2016 1 PALKOn jäsenet ja jaostot PALKON SUOSITUSPROSESSI Potilaat Viranomaiset (Kela ym.) Terveydenhuollon palveluiden järjestäjät Terveydenhuollon palveluiden tuottajat
Mitä tarkoittaa eläinten hyvinvointi?
Mitä tarkoittaa eläinten hyvinvointi? Laura Hänninen, dosentti, ELT laura.hanninen helsinki.fi Eläinten hyvinvoinnin ja eläinsuojelun kliininen opettaja Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin Yliopisto
Liite III. Muutoksia valmistetietojen tiettyihin kohtiin
Liite III Muutoksia valmistetietojen tiettyihin kohtiin Huomaa: Kyseessä olevat valmistetietojen kohdat ovat lausuntopyyntömenettelyn tuloksia. Jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset päivittävät tämän
Nuoren urheilijan alaraajan rasitus vammat. Panu Hirvinen, Ortopedi
Nuoren urheilijan alaraajan rasitus vammat Panu Hirvinen, Ortopedi Varhaisen kasvuiän apofysiitit Apo = kärki Fyysi = liitos; kasvupiste Iitti = höpölöpö LUUN KASVUPISTE, JOHON JÄNNE KIINNITTYY Ainoastaan
Suomen Ortopediyhdistys XVIII Ortopedian ja traumatologian kurssi Hotelli Levitunturi, Kittilä 6.4.-11.4.2008
Suomen Ortopediyhdistys XVIII Ortopedian ja traumatologian kurssi Hotelli Levitunturi, Kittilä 6.4.-11.4.2008 Traumakurssi 6.4.-8.4.2008 Su 6.4.08 13-18 Ilmoittautuminen, kurssireppujen jako 18-19 Avajaiset
Mini-HTA Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija
Mini-HTA 19.9.2018 Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija Mini-HTA tausta Mini-HTA on tanskalaisten kehittämä menetelmä, jolla voidaan arvioida systemaattisesti terveydenhuollon menetelmän soveltuvuutta
AOTrauma Course Basic Principles of Fracture Management
Wednesday, 20 Apr 2016 (Day 1) 08:30 09:00 Other Ilmoittautuminen ja kahvi 09:00 09: Opening remarks Kurssin avaus 09: 09:25 Lecture AO-maailma historiasta elinikäiseen oppimiseen 09:25 09:45 Lecture Potilaskohtaisten
Kliinisen tutkimuksen luotettavuus polven artroskooppisen löydöksen ennustamisessa
Kliinisen tutkimuksen luotettavuus polven artroskooppisen löydöksen ennustamisessa Sari Laakso, Heikki Kröger, Jukka Huopio, Urho Väätäinen Kuopion yliopistollinen sairaala, Ortopedian ja traumatologian
Coxan vuodeosaston ja ortopedisesti suuntautuneiden kirurgisten vuodeosastojen kuvailu
Coxan vuodeosaston ja ortopedisesti suuntautuneiden kirurgisten vuodeosastojen kuvailu Työpaperi T17 Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto 2009-2011 (VeTe) Hoitotyön henkilöstövoimavarojen
Lumetta vai lääkettä? Tapani Keränen Kanta-Hämeen keskussairaala
Lumetta vai lääkettä? Tapani Keränen Kanta-Hämeen keskussairaala Ovatko lumelääketutkimukset välttämättömiä lumelääke mittaa tutkimuksen kykyä osoittaa eroja eri hoitoryhmien välillä tautiin/oireeseen
Uudet tutkimusmenetelmät rintadiagnostiikassa
Uudet tutkimusmenetelmät rintadiagnostiikassa Mammografiapäivät 25-26.5.09 Tampere-Talo ayl Anna-Leena Lääperi TAYS, Kuvantamiskeskus, Radiologia Uusia menetelmiä ja mahdollisuuksia rintadiagnostiikassa
IMPEDANSSITOMOGRAFIA AIVOVERENVUODON DIAGNOSOINNISSA - TARVE UUDELLE TEKNOLOGIALLE
IMPEDANSSITOMOGRAFIA AIVOVERENVUODON DIAGNOSOINNISSA - TARVE UUDELLE TEKNOLOGIALLE NINA FORSS YLILÄÄKÄRI, LINJAJOHTAJA HUS NEUROKESKUS AALTO YLIOPISTO (NEUROTIETEEN JA LÄÄKETIETEELLISEN TEKNIIKAN LAITOS)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 44 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto paperittomien siirtolaisten terveyspalveluja koskevasta ponnesta HEL 2012-013915 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle
Teknologian hankintapäätökset sairaaloissa. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto
Teknologian hankintapäätökset sairaaloissa Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Uusien menetelmien arviointi sairaanhoitopiireissä Uusien menetelmien käyttöönotolle ei yleensä virallista, organisaatiotason
Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla. Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS
Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS Lastenklinikka Kriittinen asenne laboratorio- ja rtgtutkimuksiin Ensin kliininen tutkiminen,
Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle
Ohjeita polven tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää polven tähystysleikkauksen jälkeistä kuntoutumista.
Sähköinen vuodontarkkailu. Suomen ympäristökeskus , Perttu Juntunen
1 Suomen ympäristökeskus 11.10.2016 Kaitos Oy Perttu Juntunen 2 Miksi sähköistä vuodontarkkailua tarvitaan 3 3 Mikään laadunvalvontajärjestelmä ei voi täysin eliminoida kalvorakenteeseen syntyviä vaurioita.
Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016. Spondylodiskiitti. Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS.
Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016 Spondylodiskiitti Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS Ortopediset selkäsairaudet Degeneratiiviset prolapsi stenoosi
Polven artroosi. Kivunlievitys ilman lääkkeitä
Polven artroosi Kivunlievitys ilman lääkkeitä MIKÄ ON POLVEN ARTROOSI? Polven artroosi eli nivelrikko on polvinivelen sairaus, joka aiheuttaa muutoksia nivelrustossa ja luussa. Nivelrikolle on tyypillistä
Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi.
Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi. NIVELRIKKO tunnista ajoissa! Nivelrikko eli artroosi on hyvin yleinen tuki- ja liikuntaelinsairaus, joka aiheuttaa kipua ja vaikeuttaa liikkumista. Polven nivelrikko
Apulaisylilääkäri. Sädehoito. Tuija Wigren. TAYS Syövänhoidon vastuualue
Tuija Wigren Apulaisylilääkäri TAYS Syövänhoidon vastuualue Sädehoito Tähän asti kliininen auditointi ollut luonteeltaan informoiva ja sisältänyt neuvontaa monista perusvaatimuksista osittain päällekkäistä