Sisältö Oulun yliopisto. Historia. Teuvo Väisänen. Suomalaisen yhteiskunnan suunnasta Vapaan Sanan, Suomen Sosialidemokraatin ja Maakansan

Transkriptio

1 Oulun yliopisto Historia Teuvo Väisänen Suomalaisen yhteiskunnan suunnasta Vapaan Sanan, Suomen Sosialidemokraatin ja Maakansan sivuilla käyty keskustelu vuosina Sisältö I. Johdanto 3 2.Suomalainen lehdistö 6 3.Tutkimuksen kohde 6 4. Sanomalehdet 7 5. Sanomalehtien levikit 14 6.Tutkimustilanne Tutkimustehtävä Käsittelytapa 19 9.Lehdistön vapaus 24 II Keskustelu Suomen poliittisesta järjestelmästä 1. Suojamuurin murtaminen 2.Kolmen suuren yhteistyö 3.Vaalit Sanomalehtien osallistuminen vaaleihin ja hallituspolitiikasta käytyyn keskusteluun 5.Sisäpoliittisia kriisejä 6.Tshekkoslovakia esimerkkinä III Väittely sosialismista ja sosialisoimisesta 1

2 1. Kansallistamiseen liittyneet kirjoitukset IV Opetus 1. Tausta 2.Koululaitoksen liittyneet kirjoitukset 3.Oppikoulut 4.Oppivelvollisuuskoulut 5.Opettajien koulutus 6.Ammatilliset koulut 7.Yliopisto 8.Akatemia V Maatalous 1.Maataloudesta käyty poliittinen keskustelu 2. Keiden maatalouspolitiikkaa ajetaan Suomessa 3. Maataloutta koskeneet kirjoitukset VI Kolmen suuren päälehdissä käydyn poliittisen keskustelun tulokset VII Tilastoja VIII Lähdeviittaukset IX Lähteet X Liitteet 2

3 Johdanto Sanomalehdistöön liittyvä tutkimus ajoittuu mielenkiintoiseen aikaan Suomen historiassa. Takana on juuri hävitty, mutta samalla "voitettu" sota Neuvostoliittoa vastaan. Itsenäisyys oli saatu turvattua raskain rauhanehdoin. Suomen poliittiseen kenttään tuli rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti eräällä tavalla useaan kertaan kielletty ja lannistaa yritetty äärimmäistä vasemmistoa edustanut kommunistinen puolue, joka oli sisällissodan jälkeen perustettu Venäjällä. SKP:n jäsenet olivat kieltojen aikana toimineet maan alla sekä SDP:n että SAK:n riveissä. Sotien aikana vankiloissa olleet tulivat mukaan julkiseen toimintaan syksyllä SKP sai myös vahvistuksia NL:ssa olleista kommunisteista. Näistä aineksista SKP:n piti muodostaa yhtenäinen poliittinen järjestö, minkä piti kyetä ottamaan poliittinen valta Suomessa. SKP:n toimintaa hankaloitti myös organisaation rakentamiseen liittyneet ongelmat. Sen vuoksi SKP tuli v 1945 eduskuntavaaleihin mukaan heikohkosti valmistautuneena. Äärimmäisellä oikealla taas yksi puolue joutui kielletyksi. IKL:n julkinen toiminta lakkasi vuoden 1945 eduskuntavaaleihin. Kommunistien oikeistoon liittynyt tavoite näkyi esimerkiksi Vapaan Sanan sivuilla. Oikeiston edustajat piti siirtää syrjään kaikilta julkisen elämän johtopaikoilta. Fasistisuus oli se sana, mitä tässä yhteydessä pidettiin esillä luvun lopun poliittista keskustelua hallitsivat useat Suomen kannalta tärkeät kysymykset. Ensimmäisenä oli se, miten Suomi kykenee täyttämään välirauhan ja myöhemmin solmittavan lopullisen rauhan ehdot. Toisena ihmisten mieliä askarrutti Suomen mahdollisuus säilyä itsenäisenä valtiona, koska vieressä oli yksi toisen maailmansodan voittajavaltioista. Tähän liittyi myös se, miten NL ja sen johdossa oleva kommunistinen puolue mahdollisti halusivat vaikuttaa Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan aateveljiensä avulla. Suomen johdon oli myös kolmanneksi luotava uskoa kansaan siihen, että paluu rauhanomaiseen elämään oli edelleen vaikeuksista huolimatta mahdollista. Edellisten lisäksi ratkaistavia kysymyksiä olivat sotilaiden kotiuttamisongelmat, Karjalan evakoiden asuttamiskysymykset ja maan jälleenrakentaminen sekä väestön elinmahdollisuuksien turvaaminen. Näiden tavallisten ihmisten elämään liittyvien asioiden lisäksi esillä olivat Suomen hallitsemiseen liittyneet poliittiset kysymykset. Ketkä käyttävät tai saavat käyttää Suomessa hallitusmuodossa määriteltyä poliittista valtaa. Kansalaisille näytti tässä tilanteessa selvältä, että oikeistoa edustaneilla ryhmittymillä tulisi olemaan varsin vähäinen vaikutus Suomen poliittisessa elämässä. Pelikenttää hallitsisivat Maalaisliitto, Sosialidemokraatit sekä Suomen kommunistinen puolue. Kokoomukselle oli tarjolla sivusta seuraajan ja kannustajan rooli. Heti vuoden 1945 eduskuntavaaleista lähtien kommunistit ja sen tueksi perustettu SKDL pyrkivät pitämään aloitteen käsissään. Muiden puolueiden tavoitteena oli estää kommunistien valtaanpääsy. Periaatteessa sama periaate kosketti myös muita, sillä mikään puolue ei halunnut päästää toista määräävään asemaan. Kommunistien ja kansandemokraattien tavoitteet erosivat toisista siksi, että ne halusivat selvästi vaihtaa poliittista systeemiä. SKP:n ja SKDL:n rooli mietitytti Suomen kansaa koko SKDL:n olemassaolon ajan. Kommunistien johtajat perustelivat SKDL:n olemassaoloa sillä, että sen tarkoituksena oli koota yhteen kaikki Suomen demokraattiset voimat, joiden joukossa saattoi hyvinkin olla ihmisiä, jotka eivät halunneet toimia kommunististen tunnusten alla, mutta kannattivat kuitenkin 3

4 Suomessa kommunistien ajamia sosialistisia tavoitteita. SKDL:ään toivottiin liittyvän myös sosialidemokraatteja ja maalaisliittolaisia sekä sivistyneistöä ja virkamiehistöä. Kaksoisrooli oli myös ajanmittaan hankala sekä kommunisteille että kansandemokraateille(leppänen). Eri puolilla mietittiin strategioita ja taktiikoita vastapuolen tavoitteiden estämiseksi tai tuhoamiseksi. Sanomalehdistö ja radio näyttelivät merkittävää roolia puolueiden tiedonvälityksessä. SKDL:n Vapaa Sana ja Maalaisliiton Maakansa yrittivät uusina lehtinä tukea puolueidensa ideologista taistelua parhaan kykynsä mukaan. Myös SDP:n Suomen Sosialidemokraatin piti löytää uusi lähestymistapa kannattajiinsa. Kyseisen ajan valtalehdet Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi joutuivat valitsemaan puolensa 1940-luvun lopun kiihkeässä sisäpoliittisessa taistelussa. Sanomalehtien kielenkäyttö oli nykyajan silmin katsottuna ajoittain varsin räikeää ja yksipuolista. Lehdet viljelivät myös sotilaallisia termiä kirjoituksissaan. Puoluelehdet lainasivat tarpeen mukaan myös ulkomaisia sanomalehtiä korostaakseen oman sanomansa oikeudenmukaisuutta ja luotettavuutta. Yleisradio tuli niinikään poliittisen keskustelun kohteeksi, kun sen pääjohtajaksi valittiin SKDL:ää edustanut Hella Wuolijoki. Puolueiden kesken väittelyn kohteina olivat Suomen kannalta katsottuna monet keskeiset asiat.kiista siitä, miten maata aiottiin rakentaa alkoi jo syksyllä Kommunistit tiesivät omasta mielestään parhaiten sen, mitä tietä Suomen tuli kulkea. Muille puolueille jäi näin ollen vain kaksi mahdollisuutta. Oli hyväksyttävä se, mitä kommunistit ja kansandemokraatit esittivät. Toinen vaihtoehto oli pyrkiä eri tavoin jarruttamaan SKP:n tavoittelemaa kehitystä Suomessa. Länsimaisen demokratian kannalla olevien puolueiden piti todistaa Suomen kansalle vanhan järjestelmän paremmuus kommunistien esittämään vaihtoehtoon verrattuna. Halusivatko suomalaiset mennä mukaan siihen järjestelmään, mikä oli pikkuhiljaa rakentumassa Itä-Eurooppaan, missä huomattava osa kansalaisista uskoi NL:n esimerkkiin. Vapaa Sana julkaisi innostuneena vaalien jälkeen artikkelin "Marxilaisuus 100 v, jossa käsiteltiin lyhyesti Marxin ja Engelsin ansioita dialektisen materialismin kehittäjinä. Lisäksi he kirjoittajan mukaan loivat "sosialistisesta tulevaisuuden unelmasta eksaktisen tieteen". Kirjoittaja jatkoi,että marxilaisuus on kehittynyt edelleen,varsinkin Leninin ja Stalinin vaikutuksesta. Sosialismin rakentaminen Neuvostoliitossa on käytännöllisesti todistanut, että marxilainen maailmankatsomus on tieteellisesti oikeasti ainoa menettelytapa, joka tekee mahdolliseksi ymmärtää ei ainoastaan mennyttä ja nykyaikaa, vaan myös suunnitella ja järjestää tulevaisuutta."marxilaisuus on siten pettämätön kompassi jokaisella, joka tahtoo menetellä oikein. Kun Neuvostoliitto voitti fasistisen barbarian ja pelasti sivistyksen, johtui se suureksi osaksi siitä, että Neuvostoliiton johto ja kansa nojautuvat työssään Marxin, Engelsin, Leninin ja Stalinin voittoisaan maailmankatsomukseen" 1.Vapaa Sana käsitteli myös kirjoituksissaan sosialismin teoriaa ja käytäntöä. Kirjoittajina oli myös muita kuin suomalaisia kirjoittajia. Vapaan Sanan pääkirjoituksen tekijällä oli myös luja usko Neuvostoliiton kaikkivoipaisuuteen, kun se esimerkiksi käsitteli v 1905 suurlakkoa. Siinä todettiin, että "Taantumus ja imperialismi ovat Venäjällä ikiajoiksi tuhotut, mikään ei voi uhata NL:n valta-asemaa maailmassa. Suomalainen taantumus on lyöty eikä löydä ulkopuolista tukea, johon se voisi nojata". 2 SKP:n ongelma oli koko olemassaolonsa ajan se,että vaikka heillä oli selvä tavoite yhteiskunnan muuttamiseksi sosialistiseksi sosialismin periaatteiden mukaan, heidän oli kuitenkin toimittava kapitalistisessa yhteiskunnassa sen sääntöjen ja arvojen mukaan. Tästä aiheutui ongelmia myös 1 Vapaa Sana Vapaa Sana

5 puolueen sisällä. Kannattajat eivät olleet aina perillä miten Suomen ajankohtaisiin ongelmiin piti suhtautua ja mitä esityksiä niiden hoitamiseksi piti tehdä. Historiantutkijat ovat yleensä sitä mieltä, että Marxin ja Engelsin yhteiskunnalliset teoriat olivat ensimmäisiä yrityksiä tarkastella yhteiskunnan kehittymistä ns tieteellisten kriteerien pohjalta. Merkantilismi ja liberalismi olivat yrittäneet luoda tiettyä loogisuutta talouselämän tapahtumien tarkasteluun. Valtiot olivat ennen Marxia mukautuneet nousu- ja laskukausiin luonnonilmiöiden tavoin, mitkä menivät ja tulivat ilman, että ihmiset sen kummemmin saattoivat vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Vapaan Sanan kirjoitukset osoittivat suomalaisille sen suunnan mihin SKP ja sen tukipuolue SKDL halusivat Suomen kulkevan. Sosialidemokraateille tilanne oli ideologisesti hankala, sillä sen sisällä vaikutti hyvin voimakas sosialismia kannattava virtaus, mikä oli näkynyt jo sotavuosien aikana. Puolueen ohjelman mukaisesti SDP:nkin piti pyrkiä edistämään sosialismia ja sosialisointia. Sosialidemokraatteja voitiin sen vuoksi lyödä kahdelta taholta. Kommunistit saattoivat syyttää SDP:tä marxilaisen perinnön hylkäämisestä ja toiseksi oikealla olevat puolueet syyttivät sosialidemokraatteja saman "partakallen" perillisiksi. Sosialidemokraattien johto, joka oli SKP:n mielestä oikeistolainen, ei taipunut SKP:n esityksiin pitkälle menevästä yhteistyöstä, minkä lopullinen tavoite olisi ollut yhteisen puolueen synnyttäminen Itä- Euroopan kansandemokratioiden mallin mukaisesti. SDP:n pysyvä torjuva suhtautuminen yhteistyöhön johti SDP:n SKDL:n kanssa yhteistyötä kannattaneen siiven eroamiseen puolueesta, mikä oli SDP:n itsenäisenä säilymisen kannalta ratkaiseva voitto. Maalaisliiton tilanne oli myös ongelmallinen. Sen kannatus lepäsi kokonaan maaseutuväestön varassa. ML oli SDP:n tavoin ollut sotien aikana hallituksessa. Tässä mielessä se oli yhtälailla "syyllinen" kokoomuksen ja sosialidemokraattien kanssa. ML:n oli tarkkaan mietittävä sitä, miten se turvaisi oman asemansa Suomen poliittisessa kentässä. Tähän liittyi myös sen vetoaminen Santeri Alkioon, jota haluttiin pitää ML:n henkisenä isänä. Maalaisliiton piti sen vuoksi miettiä oma strategiansa lähinnä SKDL:ää ja kokoomusta vastaan. Oikeistoa edustaneen kokoomuksen johto halusi mahdollisimman pienin vaurioin turvata oman poliittisen tulevaisuutensa puolueena. Kokoomuksen johdon piti sen vuoksi tarkkaan harkita, mitkä olivat sen kannalta tärkeimmät asemat, joita piti mahdollisimman hyvin puolustaa.edistyspuolueella ja RKP:llä ei ollut myöskään 1940-luvun lopun sisäpolitiikassa mitään suurempia vaikutusmahdollisuuksia. Nämä huomattiin, kun tarvittiin tukea jonkin hankkeen puolesta tai sitä vastaan. Suomessa oli sotien jälkeen henkilöitä, jotka pelkäsivät tosissaan kommunistien kostotoimia. Heidän joukossaan oli äärioikeistoa tukeneita lapualaisia, suojeluskuntalaisia ja vuoden 1918 kostotoimiin osallistuneita valkoisia sekä sodissa eri tehtävissä olleita upseereita. Osa näistä henkilöistä pakeni ulkomaille ja osa vaihtoi puolta. Tutkimuksen kannalta oli mielenkiintoista seurata eri sanomalehtien kirjoituksia ja kommentteja luvun lopun Suomen poliittisesta kehityksestä, mikä ratkaisi hyvin pitkälle Suomen tulevaisuuden läntisenä demokratiana, millaisena me sen tunnemme kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Lähihistoriamme tärkeimmät ajanjaksot; vuoden 1918 sisällissota, lapualaiskausi sekä vuosien poliittiset tapahtumat ovat vaikuttaneet syvällisesti ja pysyvästi suomalaisten näkemyksiin omasta lähihistoriastaan. On kuitenkin syytä muistaa, että kyseisten aikojen tapahtumista ei ole 5

6 suomalaisilla yhteistä näkemystä. Jokainen suomalainen tarkastelee näitä aikoja omista historiallisista näkökohdista käsin. Ei liene olemassa yhtä oikeaa totuutta. 2.Suomalainen lehdistö Suomessa on ollut koko 1900-luvun merkittäviä sanomalehtiä, jotka välittivät uutisia ja valistivat ihmisiä. Suomalaiset ovat myös aina arvostaneet sivistystä, josta oli myös nähtävissä maaseudulla suuri intoa lukea sanomalehtiä. Lukemiseen innostaminen oli papiston, sivistyneistön ja myöhemmin työväenliikkeen johdon kannattama asia. Suomalainen sanomalehdistö oli saavuttanut jo luvulla merkittävä jalansijan tiedonvälityksessä. Radio oli tullut kilpailijaksi jo 1920-luvulla, mutta sen merkitys kasvoi vasta 1930-luvulta 1940-luvun lopulle radioiden yleistymisen seurauksena, mutta tästä huolimatta lehdistön katsottiin olevan merkittävämpi tiedon levittäjä vielä 1940-luvun lopulla. Kommunisteja kannattanut sanomalehdistö oli ollut lähes koko luvun alun sensuurin kohteena. Talvisodan jälkeen yritettiin Vapaan Sanan avulla levittää kommunistien ajatuksia Suomen kansalle, mutta julkaisutoiminta jäi yhteen numeroon. Uusi pysyvämpi yritys tehtiin syksyllä 1944, kun kommunistien julkinen toiminta sallittiin NL:n vaatimuksesta, mikä oli käytännössä kirjattu Pariisin väliaikaiseen rauhansopimukseen. Sopimuksen perusteella perustettiin pian myös muita kommunistien ajatuksia tukevia lehtiä kuten esimerkiksi Työkansan Sanomat. Äärimmäisen vasemmiston lehdistö joutui kiireessä miettimään sitä, miten hoidetaan normaali tiedonvälitys tärkeimpien ideologisten tavoitteiden rinnalla. Sanomalehtien toimituksilla oli edessään vaikea tehtävä. Miten pääkirjoituksissa ja uutisissa sekä pakinoissa tuodaan esille puolueiden mielipiteet niin vakuuttavasti ja luotettavasti, että lehden uutista ei voi vastapuoli moittia epäluotettavaksi. Näiden vuoksi etenkin puoluelehdet joutuivat joka päivä tekemään lujasti töitä. Esimerkiksi vuoden 1949 Kemin tapahtumista saatiin luettavaksi hyvin erilaisia tulkintoja siitä, mitä siellä oli tapahtunut ja ketkä siellä olivat olleet asialla ja millä motiiveilla. VS: Pk Nyt taistellaan perusoikeudesta. Taisteluun syypäänä hallitus ja suurpääoma. MK :Pk Korpilakot. SKP ja SKDL lakkoliikkeen kärkeen. Uutinen: Korpilakkojen kannatus vähenee. SS:Pk Porvaristo kiltti jo kommunistien vallankumousalkion aikana. 3.Tutkimuksen kohde Vuodet olivat Suomen historiassa poliittisesti ehkä kaikkein kiihkeintä aikaa, jolloin taisteltiin Suomen olemassaolosta demokraattisena valtiona. Kiihkeä poliittinen taistelu oli näkyvissä kaikkialla julkisessa elämässä. Yleisesti voidaan sanoa, että vastakkain olivat ratkaisevissa taisteluissa kommunistit ja muut puolueet. Kysymys oli siitä, millä tavoin ei-kommunistiset puolueet saattoivat torjua kommunistien vyörytyksen. Yksi keino vaikuttaa ihmisiin oli lehdistö radion lisäksi. Helsingin Sanomat teki Gallupin, jossa käsiteltiin ihmisten mielipiteitä lehdistä ja radiosta. HS totesi Gallupin perusteella, että radio ei ole syrjäyttämässä lehdistöä tiedonvälittäjänä. Radion merkitys oli kuitenkin yllättävän suuri ihmisten mielestä. Yleisradion rooli tiedonvälittäjänä kiinnosti lehtiä. Sen 6

7 tasapuolisuudesta keskusteltiin myös lehdistössä varsin kiivaasti. Luottamuksen puute johti lopulta Hella Wuolijoen erottamiseen Yleisradion pääjohtajan paikalta. Wuolijoki oli valittu tehtäväänsä kommunistien mandaatilla. Wuolijoki oli persoonana ristiriitainen ja valkoisen Suomen mielestä poliittisesti liiankin epäluotettava. Kommunistit yrittivät nopeuttaa valtaanpääsyä erilaisilla painostuskeinoilla, joita olivat mm lakot, korpilakot, lähetystöt ja erilaiset julkilausumat, mielenosoitukset sekä vetoaminen Neuvostoliittoon ja rauhansopimuksen artikloihin, lähinnä sen 13.pykälään. Ajanjakson aikana koettiin myös virkamieslakko ja lähellä oli myös maataloustuottajien luovutuslakko. Tutkimukseen on otettu vuosien eri puolueiden päälehdet. Näitä olivat: Helsingin Sanomat, Uusi Suomi, Vapaa Sana, Maakansa sekä Suomen Sosialidemokraatti. Pääpaino on kuitenkin kolmen suuren sanomalehdillä, koska ne olivat hallitusvastuussa HS ja US tulevat tutkimuksen kohteeksi tilanteen niin vaatiessa. Tutkimuksessa mukana olevat kirjoitukset koskettivat kyseisen ajan poliittisia tapahtumia, joihin kyseiset lehdet ottivat vakaumuksensa mukaan kantaa. Vapaan Sanan osuus on merkittävä, koska hyvin usein tutkimuskohteina olleet asiat tulivat voimakkaimmin esille juuri kyseisen lehden kautta. Muiden lehtien tehtäväksi jäi näin ollen kirjoitusten kommentointi ja mahdollisten vastaväitteiden esittäminen. Tutkimuksen kohteena ovat näiden lehtien pääkirjoitukset ja pakinat sekä otsikot, mikäli ne liittyvät aiheeseen. Jouni Suistola kirjoittaa tutkimuksessaan, että kyseisinä vuosina maamme lehdistö käytti selvästi omia keinojaan kertoa tosiasialliset viestinsä ja välttää rajoitukset. Ne saattoivat kirjoittaa rivien välissä, piiloutua selkien taakse (Saksassa liikkuu huhuja, Daily Herald kirjoittaa). Ne osasivat käyttää väärää osoitetta (haukkua esimerkiksi Unkaria silloin, kun tosiasiassa tarkoittivatkin Neuvostoliittoa) ja valita maamme ulkopuolelta mieleisiänsä kantoja 3 4.Sanomalehdet Alla olevat tiedot Suistolalta: Helsingin Sanomat oli aluksi kansanpuolueen ja edistyspuolueen lehti, josta tuli 1940-luvun lopulla sitoutumaton porvarillinen sanomalehti. Lehti osoitti jo sotavuosien aikana halunsa olla riippumaton, kun lehti lisäsi 1943 etusivulleen tekstin riippumaton 4.Helsingin Sanomien suurin omistaja oli Erkon suku, jolla on edelleen vaikutusvaltaa suvun omistamissa lehdissä ja julkaisuissa. Lehden levikki oli vuonna 1945 noin Lehden linjana oli puolustaa länsimaista demokratiaa 1940-luvun vaikeissa oloissa. Erkon ja Niiniluodon yhteistyön tuloksena lehdestä kehittyi jo 1940-luvulla ylivoimainen tiedonvälittäjä Suomen oloissa. HS:n päätoimittajana oli Yrjö Niiniluoto vuosina Merkittävin pakinoitsija oli Eero eli Lassi Hiekkala. Hiekkala oli joutunut Lapuan liikkeen painostuksen vuoksi eroamaan Suomenmaasta ja maalaisliitosta 1932.Suistolan mukaan lehden päälinjat määritteli Eljas Erkko, joka kävi toimiston puolella keskustelemassa toimittajien kanssa. Näiden pohjalta toimittajat osasivat tehdä kirjoituksensa 5 3 Suistola 1994, s Suistola 1994, s 22 5 Suistola 1994, s 25 7

8 Hufvudstadsbladet tuki ruotsinkielisiä ja ruotsalaista kulttuuria Suomessa. Ruotsalainen kansanpuolue määräsi hyvin pitkälle lehden linjan, vaikkakaan ei virallisesti. Lehden levikki oli vuonna 1945 noin Lehden omisti Hufvudstadsbladets Förlags-och Tryckeriaktiebolag, jonka enemmistö oli Amos Anderssonilla. 6 Lehden päätoimittajana oli Amos Andersson aina vuoteen 1945 asti. Torsten Steinbyn mukaan Anderssonille oli tärkeää, että puolue(rkp) pysyi erossa lehden asioista 7.Hänellä oli lehdessään samanlainen rooli ja asema kuin Erkolla HS:ssa. Hänen jälkeensä päätoimittajaksi tuli Egidius Ginström, joka halusi työssään välttää kärjistyksiä. Ginström kirjoitti pakinoita nimimerkillä Jack Godeman sekä Giles. Amos Andersson ohjasi lehden toimittamista ja Ginström totteli häntä kuuliaisesti 8. Lehti oli tärkeä myös ruotsalaisille. Lehden kautta he saivat omalla kielellään ajantasaista tietoa Suomen oloista. Lehdessä ja RKP:ssä oli sodan loppuvuosina merkittävä rauhanoppositio, joiden poliittiset mielipiteet olivat Suistolan mukaan maltillisen vasemmistolaisia 9. Steinbyn mukaan Andersson oli peloissaan ja haki yhteyksiä vasemmalle 10. Ruotsinkielisten päälehteä ei käytetä tutkimuksessa missään suuressa merkityksessä. Lehteen viitataan, mikäli se on tarpeellista. Maakansa toimi Helsingissä Maalaisliiton tukena vuodesta 1945 saakka. Lehden levikki oli vuonna 1946 noin Maakansan omisti Karjalan maakunta Oy. Sen edeltäjä oli Viipurissa ilmestynyt Karjalan Sanomat. Sodan loppuvaiheessa lehti siirrettiin Lahteen, josta se siirrettiin Helsinkiin syksyllä 1944.Nimi muutettiin uudessa tilanteessa Maakansaksi 11. Lehden linjana oli puolustaa Maalaisliiton ja Alkion linjaa. Maalaisliiton virallinen äänenkannattaja lehdestä tuli vasta Kuitenkin lehden linjasta on syytä huomioida, että Maalaisliitto ei lehdistöpolitiikassaan pyrkinyt liiaksi holhoamaan lehtiä 12. Lehden päätoimittajana oli alusta alkaen Pentti Sorvali(Kessu- Pekka) aina vuoteen 1974 asti. Maalaisliiton kannalta merkittävimpiä sanomalehtiä olivat ns maakunnalliset sanomalehdet, kuten Pohjolan Sanomat, Savon Sanomat ja Ilkka. Maakansan kansainvälinen aineisto oli suhteellisen vaatimatonta ja lehden levikki ei noussut koskaan kovin suureksi merkittävissä kaupungeissa. Jo pikainen tutustuminen lehteen paljastaa, että se tärkein lukijakunta oli maaseudulla. Maakansan pääkirjoituksien enemmistö käsitteli talonpoikaisväestön kannalta merkittäviä aiheita, kuten esimerkiksi metsätalous, pienviljelijäin ongelmat, maanviljelijöiden tulonmuodostus. Hyvin usein esillä oli maalaisliiton taistelu muita puolueita vastaan erilaisiin maatalouteen liittyvissä kysymyksissä. Lehti puolusti myös hyvin halukkaasti maaseutua ja sen väestöä sosialismia ja kommunismia vastaan. Lehti niputti tarpeen niin vaatiessa sosialistit ja kommunistit yhteen. Vakavan tilanteen vallitessa sosialidemokraatit ja kommunistit kuitenkin erotettiin toisistaan ja sosialidemokraatit tunnustettiin 6 Suistola 1994, s 22 7 Suistola 1994, s 22 8 Suistola 1994, s 26 9 Suistola 1994, s Suistola 1995, s 23 sen sijaan voimakkaammin lehden toimintaan alkuvuodesta 1945, kun sosialidemokraatit halusivat erilleen vasemmisto-oppositiostaan. Katsottiin, että lehdeltä oli kokonaan puuttunut välttämätön taisteluhenki. Päinvastoin se oli suorastaan Suistolan mukaan tukenut vastustajia 10 Lehden levikki oli vuonna 1945 noin Vuosina lehden päätoimittajana oli Eino Kilpi, joka erotettiin vuonna 1945 ja tilalle valittiin Atte Pohjanmaa. Vuodesta 1947 lehteä johti Unto Varjonen ja hänen tilalleen valittiin seuraavana vuonna Penna Tervo, joka luovutti paikkansa uudelleen valitulle Atte Pohjanmaalle vuonna Suomen Sosialidemokraatti oli hyvin puoluesidonnainen sanomalehti. SDP:n puoluetoimikunta vaikutti merkittävästi lehden linjaan ja toimittajan valintoihin. Lehden kannanotot eivät aina vastanneet puolueen linjaa, mutta poikkeamiset hyväksyttiin vapaan tiedonvälityksen nimissä. Lehden päätoimittaja edustivat ns asevelisiipeä, jota voitaisiin kutsua tannerilaiseksi oikeistososialidemokratiaksi. Ulkopolitiikassa lehti oli Paasikiven linjoilla, mutta kommunisteihin suhtautuminen oli jyrkkää. Tämä 11 Suistola 1994, s Suistola 1994, s 21 8

9 länsimaisen demokratian kannattajiksi. Lehti ja sen edustama Maalaisliitto kävivät mielellään taistelua pienviljelijöiden puolesta ja torjuivat voimakkaasti vasemmiston pyrkimykset todistaa maalaisliitto suurviljelijöiden kannattajaksi. Suomen Sosialidemokraatti oli julkaisuissaan sidoksissa sosialidemokraattiseen puolueeseen. Lehti oli puolueen pää-äänenkannattaja, jonka omisti Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta. Näin SDP:n puoluetoimikunnan kannanotoilla oli tietty painoarvo 13.Puolueen painoarvo näkyi varsin selvästi Jahvetin (Yrjo Kilpeläinen) pakinoissa, jotka puolestaan aiheuttivat toisinaan hyvin voimakkaita vastareaktioita muissa sanomalehdissä 14.Muita pakinoitsijoita oli mm nimimerkki Muste-Maalari eli Ano Airisto. Uusi Suomi oli Kokoomuksen äänenkannattaja, vaikka puolue ei aina pyrkinyt määräämään sanatarkasti lehden sisältöä. Suistolan mukaan kokoomuksen puoluehallitus, tai työvaliokunta eivät puuttunet lehden linjoihin 15. Lehden levikki oli vuonna 1945 noin Uuden Suomen päätoimittajana toimi vuodesta 1940 aina vuoteen 1956 saakka Lauri Aho. Uuden Suomen tärkein pakinoitsija oli Timo eli J.W. Tuura. Maltillinen Aho toimi tarvittaessa linkkinä Paasikiven ja muun oikeiston välillä. Uudessa Suomessa oli myös kansaa sivistäviä artikkeleita. Kuitenkin koko ajan lehden poliittinen toimitus nojasi oikeistolaiseen maailmankuvaan, joka kävi ajoittain kiivasta taistelua kommunisteja vastaan, kuten esimerkiksi Timon pakinat osoittavat. Vapaa Sana oli Suomen Kansan Demokraattisen Liiton pää-äänenkannattaja. Lehden levikki oli vuonna 1945 noin Lehti oli perustettu jo 1940 niin sanottujen kuutosten toimesta. Jatkosodan aikana lehti oli lakkautettuna. Lehden omisti Kustannusosakeyhtiö Vapaa Sana ja se oli SKDL:n päääänenkannattaja, mutta isännän valtaa käytti SKP:n poliittinen toimikunta Suistolan tutkimuksen mukaan 16. SKDL:n valistusjaosto laati muistion 1945,ja siinä todettiin, että lehtien jokapäiväisenä tehtävänä on iskeä takaisin taantumuksellisten lehtien hyökkäykset 17. Suistolan mukaan SKP ei ottanut yksityiskohtaista kantaa lehden kirjoitteluun ennen vuotta Lehden päätoimittajana oli aluksi Väinö Meltti( ja Cay Sundström(1945). Raoul Palmgrenistä tuli pysyvämpi päätoimittaja vuosille Pakinoissaan hän käytti nimimerkkiä Hapan, joskus Hapanta. Palmgrenin kirjoituksia luettiin varsin tarkkaan kommunistien vastapuolella. Palmgren määräsi tiukasti lehden linjasta, joka ei kuitenkaan voinut suuresti poiketa SKDL:n ja SKP:n linjasta tai kannanotoista. Vapaa Sana arvosteli ajoittain hyvin voimakkaasti poliittisia vastustajiaan, olivatpa ne sosialidemokraatteja tai oikeistolaisia. Lehden jyrkkä linja vei toimittajat toisinaan raastupaan. SKP:n toisena lehtenä oli Työkansan Sanomat, jota poliittiset vastustajat kutsuivat Yökansan Sanomiksi. Äärimmäisen vasemmiston yksi erikoispiirre oli niiden antama varaukseton tuki Neuvostoliitolle ja sen liittolaisille. Suistola on eri tutkimuslähteitä apuna käyttäen todennut, että 1940-luku muodosti sen historiassa omaleimaisen jakson, joka eroaa selvästi sekä edeltävästä että seuranneesta ajasta. Hän lainaa myös Vuoristoa, joka puolestaan kutsuu sattuvasti sodanjälkeisiä vuosia lehdistön barrikaaditaistelun 13 Suistola 1994, s 21.Suistolan mukaan puolue-elimet eivät silti ainakaan pöytäkirjatasolla puuttuneet lehden kirjoitteluun. 14 Wikipedia, Yrjö Kilpeläinen(Jahvetti) keksi kommunistien vuonna 1945 perustamalle sanomalehdelle Työkansan Sanomat irvailevan nimen Yökansan Sanomat, jota sitten kommunistien poliittiset vastustajat ryhtyivät yleisemmin käyttämään. 15 Suistola 1994, s20 16 Suistola 1994, s Suistola 1994,s Suistola 1994,s 22 9

10 ajaksi 19. Vapaa Sana sai lokakuussa 1945 Kirjeenvaihtajia Euroopan joka kulmalle INB:n kautta, mikä oli Skandinavian maiden kommunistisen lehdistön yhteinen tietotoimisto 20. Yhteistoiminta osoitti, että jo ensimmäisenä rauhan vuonna kommunisteilla oli merkittävä yhteistyökanava kansainvälistä uutistarjontaa varten. Vapaan Sanan pääkirjoitus korosti lehden osuutta siitä, mikä merkitys on lehdellä, joka palvelee totuutta, edistystä, kansaa 21. Samassa numerossa kerrotaan myös siitä, kuinka merkittävää oli oman lehden saaminen julkiseksi. Sattui usein, että joku mökin mies lähti varta vasten Helsinkiin kiittämään, että olimme tällaisen lehden panneet pystyyn (Meltti). Lehden toimitukseen tultiin valittamaan vankilaepäkohdista, kysymään neuvoja metsäkaartilaisten asioissa, lainopillista apua, kertomaan korjausta vaativista seikoista. Olimme suorastaan hukkua kansansuosioon ja lehden levikki kiipesi äkkiarvaamatta hirmuisiin korkeuksiin- Vapaa Sana oli vihdoinkin vapaa!. Edellinen kirjoitus osoittaa VS:n toimittajien ja kannattajien uskoa oman sanomalehtensä mahdollisuuksiin. Kirjoitus kuvaa hyvin myös sitä kuinka sorretuksi tuntenut väestönosa iloitsi oman poliittisen vakaumuksen laillistamisen puolesta. Ne. jotka iloitsivat Vapaan Sanan puolesta, kuuluivat äärimmäisen vasemmiston kannattajiin. Heitä oli kaupunkien työläiskortteleissa ja maaseudun pienviljelijätiloilla sekä maa- ja metsätaloustyöntekijöiden keskuudessa. Nämä ihmiset muodostivat Vapaan Sanan ja muiden SKP:n ja SKDL:n lehtien pääasiallisen lukijajoukon, joka halusi nyt lukea omasta lehdestä oman ideologiansa mukaisesti tehtyjä uutisia. Äärivasemmiston mielestä Suomessa oli tuolloin 1940-luvun lopulla runsaasti parannettavaa, joiden korjaamisessa lehti ja sosialismi voisivat auttaa. Huoli levikistä SKP:llä oli suuri huoli omien lehtien levikistä. Leppäsen saaman tiedon mukaan Kommunistin tilaajia oli pääkaupunkiseudulla 1182, ja pää-äänenkannattajaa Työkansan Sanomien levikki oli vain 4181 kappaletta. Itä-Helsingin osasto ehdotti kampanjointia lehden tilaamiseksi ruokaloihin, ravintoloihin, parturi- ja kampaamoliikkeisiin sekä osastojen haastetilauksia varattomille työläisille ja maataloustyöläisille. Luokkatietoisten työläisten tuli niin ikään karttaa elokuvaliikkeitä, jotka eivät ilmoita Työkansan Sanomissa.(Leppänen, s 267). SKP:n johdon ja työläisten mielestä puolueen lehdistö ei osannut hoitaa kunnolla tehtäviään. Sitä pidettiin esimerkiksi vuoden 1947 kunnallisvaalien jälkeen liiaksi nalkuttavana. Myös kuljetuskommunistit kyselivät vaalikritiikissään onko sanomalehdistöstämme, samoin kuin muustakin valistustyöstämme heijastumassa epäkansallinen kuva, jota paisuttamalla vastustaja vetää ennakkoluuloista äänestäjäjoukkoa omaan nuottaansa. (SKP:n H:gin kulj. työntekijäin os:n kuukausikokous KA, Leppänen, s 342). Kuljetustyöntekijät eivät tunnistaneet omakseen sitä Suomea, mitä innokkaimmat äärivasemmiston kannattajat olivat maahan suunnittelemassa ja rakentamassa. Aika oli lisäksi levoton, minkä vuoksi SKP:tä tukeneillakaan ei ollut täyttä varmuutta tulevaisuudesta. 19 Suistola 1994, s Vapaa Sana Vapaa Sana

11 Kekkonen seurasi myös tarkkaan kommunistilehtien levikkejä ja tiedotti niistä presidentti Paasikivelle, joka oli ilmeisen ilahtunut laskevista levikkiluvuista. Levikkitiedot kertoivat poliitikoille sen, että todennäköisesti äärivasemmiston kannatus olisi saavuttanut huippunsa. Paasikivi luki myös itsenäisesti Vapaata Sanaa ja kommentoi lehden uutisia. Tästä esimerkki vuodelta Paasikivi : Vapaa Sana katsoo, että fasisteilla ja toisinajattelijoilla ei saa olla sananvapautta. 22 Mielenkiintoista on Aimo Ruususen väitöskirjassaan esittämä näkemys kansandemokraattisen lehtimiehen ongelmista toimia Neuvostoliitto- journalismin rajapinnan tulkkina vuosina Hän kirjoittaa Lehtien propagandistinen ja agitoiva luonne tuntuu yleisesti hyväksytyltä, sillä vakavaa pohdintaa kansandemokraattisen lehdistön uutistehtävästä esitti julkisesti oikeastaan vain Vapaan Sanan päätoimittajana kesästä 1945 vuoden 1952 loppuun toiminut Raoul Palmgren. 23 Aimo Ruusunen lainaa myös Kauko Pietilää, joka esitti ajatuksen työväenlehdestä lukijan äänenä. Lehti ei ole vain propagandisti, agitaattori ja organisaattori, vaan sillä on merkitystä myös toisin päin niin, että se tarttuu vastaanottajiin ja muodostaa näistä aina jonkinlaisen yhteiskunnallisen ryhmittymän ulospäin yhteiskuntaan niin, että lehden lukijakunta tulee yhteiskunnalliseksi voimaksi juuri sitä kautta, että se lehdessä saa itselleen äänen ja puhekyvyn, siis ainakin tietynlaisen yhteiskunnallisen toimintakyvyn, jota sillä ei olisi ilman lehteään. 24 Ruusunen kirjoittaa työväenlehtien levikin laskun johtuneen siitä, että muu lehdistö suuntautui yhä enemmän ns sitoutumattomaan universaaliin tiedonvälitykseen. ja sen vuoksi lukijakunta ei enää kokenut sellaista yhteyttä keskenään kuin aikaisemmin. 25 SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen sanoi Ruususen mukaan, että kun NL:sta puhuttiin tai kirjoitettiin, hänen aikanaan tietty tabu oli väistynyt ja uskallettiin sanoa, että Myös NKP voi erehtyä. Kuitenkin osa kommunisteista katsoi vielä luvulla,että erehtymisen mahdollisuudesta puhuminen oli petturuutta, eikä sitä voitu sietää myöskään kd-lehtien sivuilla. 26 Mikä on oikea tapa julkaista uutisia? Lehdistöä tutkineet tietävät varsin hyvin milloin uutinen on uutinen ja milloin se varsinainen uutinen on luettava rivien välistä tai muutoin lehden sivuilta. Neuvostoliiton puoluelehtien uutiset olivat hyvin tarkkaan harkittuja NKP:n valvomissa lehdissä. Kommunistiset ja kansandemokraattiset lehtimiehet olivat perillä Neuvostoliiton lehtien uutisoinnin periaatteista, mutta Suomessa vastaavanlaiseen kirjoitteluun ei ollut mitään mahdollisuuksia, vaikka joillakin olisi ollut siihen halua. Suomessa länsimaisena valtiona oli hyväksyttävä suhteellisen avoin tiedotuskulttuuri. Äärivasemmiston omatkin kannattajat kritisoivat omia lehtiään mm sanomalla, että ne välittävät epäkansallista kuvaa yhteiskunnasta. 22 Paasikiven päiväkirjat, s Aimo Ruusunen 2008, s 42. Ruusunen lainasi Palmgrenia Hänen mukaansa kapitalististen maiden kommunistinen lehdistö on sosialististen maiden lehtien tapaan ensisijaisesti aate- ja valistuslehdistöä. voidakseen kilpailla kapitalististen lehtien kanssa sen täytyy samalla olla ensiluokkaista uutislehdistöä ja enemmän tai vähemmän noudattaa käytännössä olevaa efektiivistä taitto- ja otsikkotekniikkaa Palmgren korosti uutisten paikkansapitävyyttä ja torjui detaljivääristelyn. 24 Aimo Ruusunen 2008, s 43 ja Pietilä 1986, s Aimo Ruusunen 2008, s 43. Pietilä katsoi, että työväenliike ja työväenlehdistö rakentuivat aikanaan saman maailmankatsomuksen varaan (Pietilä 1986,s 80) 26 Aimo Ruusunen 2008, s

12 Vapaan Sanan toimitus oli tietyssä mielessä omaksunut Työkansan Sanomiin verrattuna itsenäisemmän linjan työhönsä. Tämä ei aina miellyttänyt SKP:n johtoa ja päätoimittaja Raoul Palmgren oli periaatteessa kahden tulen välissä, toisaalta piti noudattaa puolueen linjaa, mutta toisaalta hän halusi osoittaa olevansa kykenevä myös itsenäiseen ajatteluun. Pertti Hemanus lehdistön tutkijana asetti pohdinnoissaan kyseenalaiseksi järjestelmälle vastakkaisen tiedonvälityksen mahdollisuuden vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja hegemoniaan. 27 Hemanus lainaa myös Kaarle Nordenstrengin analyysiä siitä, että Erilaiset kulttuuri-instituutiot, tiedotusvälineet muun muassa, rakentavat kansalaisten ympärille yhteiskuntajärjestelmää tukevaa suojamuuria. 28 Suomessa tämän suojamuurin tarjosivat voimakkaat porvarilliset lehdet sosialidemokraattisen lehdistön lisäksi. Puolueen lehdille ongelmia aiheutti myös suhtautuminen Kominformiin ja Jugoslavian erottamiseen Kominformista. Leppänen kirjoittaa, että pesän puhdistaminen kävi helpommin, kun oli osoittaa yksi omakin titolainen- Raoul Palmgren, Vapaan Sanan päätoimittaja. Hän oli otsikoinut pääkirjoituksensa Kominformin eikä Jugoslavian kriisiksi, niin kuin olisi pitänyt. Samaten hän oli päästänyt palstoille Arvo Turtiaisen myönteisiä matkakirjeitä Jugoslaviasta. Palmgren jäi ajatuksineen yksin ja ei luopunut oikeina pitämistään näkemyksistä. Palmgren halusi olla aina objektiivinen kirjoittaessaan Vapaan Sanan pääkirjoituksia("objektiivisuus on virhe, josta tulen pitämään kiinni"). Hän ei hyväksynyt myöskään Jugoslavian tuomitsemista harhaoppisena, koska se oli ainoa, "joka NL:n puolueen rinnalla on ainoa, joka itse on ottanut vallan käsiinsä. Omin voimin saavuttanut voiton. Palmgrenin mielestä "on se hävytöntä, kun lyödään rintoihin ja tuomitaan puolue". Kiista johti Palmgrenin eroon Työkansan Sanomat osallistui myös innokkaasti keskusteluun sosialismista ja siirtymisestä proletariaatin diktatuuriin. Vuoden 1948 edustajakokouksen jälkeen puolueen jäsenistö vaihtoi kiivaasti mielipiteitä siitä, oliko TKS vuonna 1946 kieltänyt proletariaatin diktatuurin ja kannattanut parlamentaarista tietä. Äikiä myönsi,että vuoden 1946 TKS: artikkeli oli osittain virheellinen, mutta toisaalta näitä asioita ei ole saatu valmiiksi ainoassakaan maassa, ei edes NL:ssa. Äikiä(palasi Suomen 1947) kuitenkin totesi, että nyt 1949 oli jo tunnettua, että kansandemokratia on proletariaatin diktatuurin eräs muoto. Äikiä arvosteli joulukuussa 1948 myös Palmgrenia Jean-Paul Sartren Likaiset kädet - näytelmän liiasta ymmärtämisestä ja vikalausunnon antamista tukholmalaiselle Expressenille. SKP:lle oli myös tärkeää, että sen oma lehti ohitti Helsingissä Vapaan Sanan levikin. SKP:n menestys oli tärkeämpää kuin SKDL:n.Talvella 1949 TKS:n levikki oli 6000 kpl, vastaavasti VS:n levikki oli tuolloin kpl. Äikiän tapa toimia Suomessa ei saavuttanut suurta suosiota kenttäväen keskuudessa. Äikiä oli saanut Neuvostoliitossa ollessaan lujan puoluekoulutuksen ja hänen ei ollut mitenkään helppo sopeutua Suomen oloihin, joissa hänen edustamansa puolue oli vähemmistönä. Kysymys oli myös toiseksi siitä, 27 Aimo Ruusunen 2008, s 41 ja Pertti Hemanus 1976, s Tähän liittyy myös ajatus, että porvarillisessa yhteiskunnassa yksilöä ei voi käännyttää sosialistiseksi indoktrinaation eikä ylipäätään manipulaation keinoin: prosessi voi kyllä alkaa tällä tavalla, mutta tietyssä vaiheessa yksilö tiedostaa mielipiteidensä, asenteidensa ja arvojensa muuttumisen.( Aimo Ruusunen 2008.s 41 ja Pertti Hemanus 1976,s Hemanus toteaa, että hegemonian vastainen indokrtinaatio yleensä tiedostetaan, jolloin se muuttuukin vastaanottajan kannalta propagandaksi.(pertti Hemanus 1976, s 22-23). 28 Aimo Ruusunen 2008, s 40 ja Pertti Hemanus 1976, s Leppänen, ,510,513,622 12

13 minkälaisella strategialla ja taktiikalla tämä tilanne aiottiin korjata kommunisteille myönteisemmäksi. Äikiä osoitti oman linjansa epärealistisuutta puuttumalla myös erääseen Helsingissä esitettyyn näytelmään, joka hänen mielestään loukkasi niitä arvoja, joita hän oli Neuvostoliitossa oppinut kunnioittamaan. Kommunistien yritykset painostaa työläisiä ja yrityksiä eivät onnistuneet ja tilauksien määrä väheni alkuinnostuksen jälkeen. SKP:n oli myös taivuttava siihen, että sen lehdistö ei voinut julkaista kaikkea puoluekohtaisten etujen pohjalta, koska kansalaiset eivät hyväksyneet tai tottuneet äärimmäisen vasemmiston lehtien kirjoittelutapaan, joka tuntui suomalaisittain vieraalta heidän suussaan. Tiedonvälityksen ja uutisten toimitustapa Jokaisessa sanomalehdessä on tietty etukäteen sovittu toimintamalli, minkä mukaan toimitaan päivittäisessä toimitustyössä. Suuremmat linjat on päätetty lehden omistajien taholta, olipa se yksityinen henkilö, tietyt poliittiset puolueet, osakeyhtiöt tai osuuskunnat. Toimittajille jäi lehdestä riippuen journalistinen vapaus uutismateriaalin käsittelyyn. Ruusunen kuvailee väitöskirjassaan esimerkkinä NL-journalismiin vaikuttavia tekijöitä kd-lehdistössä seuraavasti: Neuvostoliitto NL 1 NL Suomalainen yhteiskunta NL 2 NL 3 Ruususen mukaan Kansandemokraattisten toimittajien todellisuuskuva Neuvostoliitosta on NL. Siihen vaikutti kolme asiaa: NL:n omien toimijoiden luoma kehys(nl1),suomen julkisuudessa Neuvostoliittona asioista luotu kehys(nl2) sekä tiedotusvälineiden kautta syntynyt, mutta osaksi kuviteltu käsitys siitä, mitä muualla (lähinnä lännessä mutta myös muissa sosialistissa maissa) ajateltiin Neuvostoliitosta(NL 3). 30 Jos ajatellaan 1940-luvun lopun tapahtumia ja sen kiihkeää poliittista elämää sekä Suomessa että Euroopassa, voidaan mielestäni kuvailla kyseisen ajan uutisvirtaa pääosin samalla tavalla. Tästä esimerkki Tshekkoslovakiasta NL:n uutisointi( ei tutkimuksen kohde) Tshekkoslovakiassa tapahtunut asia Vapaan Sanan välittämä tieto Sosialidemokraatin esittämä uutinen Porvarillisen lehdistön mielipiteet Se, miten lehdistö käsitteli uutisia, riippui myös uutisten julkaisemisen ajankohdasta eli siitä, miten vaikea Suomen asema oli sekä ulkopoliittisesti että sisäpoliittisesti uutisen julkaisuaikana. NL:n paikalle voidaan laittaa myös tässä tarkastelussa SKP. 30 Aimo Ruusunen 2008,s

14 5.Sanomalehtien levikit : Helsingin Sanomat Uusi Suomi Hufvudstadsbladet Suomen Sosialidemokraatti Vapaa Sana 31200( v ? ) Maakansa Tutkimuksen apuna ovat kyseistä aikakautta käsitelleet tutkimukset, muistelmat, arkistolähteet. Leppänen sanoi tutkimuksessaan Vapaan Sanan levikin olleen :n välillä(leppänen, s 49). Puolueen sanomaa yritti levittää myös Kommunisti-lehti, joka aloitti ilmestymisen , mutta sen tehoa haittasi levikin vähäisyys(leppänen, s 49). SDP:n Sosialidemokraatti ei juurikaan julkaissut SKP:hen liittyviä uutisia. SKP patisti jo syksystä 1944 alkaen kokouksia lähettämään lauselmia ja kokousselostuksia Vapaaseen Sanaan ja muihin lehtiin(leppänen, s 51). Vuoden 1948 vaalitaistelun aikana puolueen lehtiä jälleen moitittiin SKP:ssä. Sulo Suvanto esimerkiksi vaati, että Työkansan Sanomien kielen on oltava toisenlaista, piti puhua asioista eikä asettaa päätehtäväksi karkeata panettelua (Leppänen, s 425 ja SKP:n H:gin ptmk KA). 6.Tutkimustilanne Kyseinen ajanjakso eli vuodet olivat kiihkeän poliittisen toiminnan aikaa sekä meillä Suomessa että Euroopassa. Suomessa oli ratkaistavana suuri joukko kysymyksiä, joista yksikään ei ollut vähäpätöinen. Kaikilla ongelmilla oli jonkinlainen yhteys sotiin ja niistä johtuviin ongelmiin. Suomen ulkopoliittinen asema oli varsin heikko aina lopulliseen rauhaan saakka vuonna Hyvin usealla eikommunistilla oli vaikeuksia löytää sopiva lähestymistapa kommunisteihin ja ennen kaikkea myös Neuvostoliittoon, jonka edustajia tuli maahan heti sodan päättymisen jälkeen mm valvontakomission johtavina jäseninä. Toisen maailmansodan päättyminen toukokuussa 1945 toi mukanaan uusia ongelmia voitetuille ja hävinneille. Millaisin ehdoin tehdään rauhat hävinneiden kanssa. Mitä sotakorvauksia maksatetaan. Millaisia ovat rajamuutokset. Ennen kaikkea mikä valtio tai mitkä valtiot saavat hallita Eurooppaa. Tapahtumien kirjo oli hyvin laaja sekä Suomessa että muualla maailmassa. On huomioitava, että 1940-luvun poliittinen kehitys vakiinnutti suurvaltasuhteet aina 1990-luvulle asti, jolloin kommunistien johtama järjestelmä romahti Itä-Euroopassa. SKP:n entinen puheenjohtaja Jouko Kajanoja lainasi Ruususen mukaan nimetöntä vuorineuvosta, joka sanoi kommunistien olevan osapuolina kaikissa neuvottelupöydissä, ja jopa niissä joissa he eivät ole fyysisesti läsnä. Ruusunen kirjoittaa, että Tämä oli hieman suuruudenhullua kuvittelua, mutta toisaalta ihan oikea muistutus siitä, että SKP oli voimatekijä- omaan hajoamiseensa saakka Suistola 1994, s 25. Suistolan saamien tietojen mukaan (esim. Perkolta) Vapaan Sanan levikkilukuihin tulee suhtautua kriittisesti. 32 Aimo Ruusunen s

15 Suomen sanomalehdet käsittelivät tämän ajanjakson tapahtumia pääosin kahdella tavalla. Tapahtumat uutisoitiin todellisina ja toiseksi lehden poliittisesta kannasta riippuen niihin liitettiin sopivat otsikot ja kommentit. Tutkimuksen pohjana ovat sanomalehdissä olleet kirjoitukset, jotka käsittelivät 1940-luvun lopun tärkeitä poliittisia tapahtumia pääosin Suomessa. Pääpaino on Suomen sisäpolitiikassa.1940-luvun loppupuoli on kiinnostanut monia historian tutkijoita. Syitä tähän kiinnostukseen ei tarvitse kaukaa hakea, sillä Suomi ja sen kansa elivät oman historiansa yhtä vaikeinta kautta. Voi sanoa, että tuolloin oltiin ehkä vaarassa menettää lähes kaikki, mikä liittyi itsenäisen valtion olemassaoloon. Sanomalehtien lisäksi ko ajalta on runsaasti arkistotietoa, muistelmia ja ennen kaikkea ansiokkaita tutkimuksia, jotka ovat pyrkineet valottamaan todellisten tapahtumien taustoja. Käytössä on myös eduskunnan ja muiden valtiollisten elinten arkistoja. Poliittisesti kyseistä aikaa tutkineita Poliittisesti aikaa tutkineet tuovat julkisuuteen todennettua tietoa 1940-luvun tapahtumista. Kimmo Rentolan tutkimus v suomalaisesta kommunismista vuosilta antaa hyvän kuvan siitä, miten Suomen sisäpoliittinen tilanne kehittyi sotavuosien aikana. Tutkimuksen kannalta oli merkittävä tieto, että SKP suunnitteli Vapaan Sanan perustamista yhdessä "kuutosten kanssa. Näiden kanssa oli sovittu jo "uuden puolueen perustamisesta, jota ajoi myös SDP:n oppositio. Nimeksi sovittiin Kansan Demokraattinen liitto. Toinen tutkimustieto koski SKP:n ja SKDL:n suhdetta. Syksyn 1944 kokouksessa esitettiin, että SKP:stä ei tule "joukkojärjestöä legaalisuudesta huolimatta". Puolueen puhtautta varjelemaan perustettiin valvontakomitea, minkä tehtävä oli estää "ettei riveihin pääse luokkavieraita aineksia".(kimmo Rentola 1993"Kenen joukoissa seisot", Suomalainen kommunismi ja sota ). Jouni Suistolan tutkimuksessa käsitellään suomalaisten valtalehtien avulla "kylmän sodan "käynnistymisprosessia. Suistolan tutkimus antaa tietoa siitä, miten lehti muodosti oman käsityksensä asioiden tärkeysjärjestyksestä ja "kirjoittaa niistä sitten sen mukaisesti joko paljon tai vähän". Lehdellä voi olla "joitakin tavoitteita jakaessaan informaatiota". Suistolan mukaan lehti "voi pyrkiä vaikuttamaan lukijoidensa asenteisiin tai poliittisiin kantoihin". Hän katsoi, että lehdillä oli "tuntuma" tai niillä oli taustalla mahdollisesti "lukijatutkimus", mistä he tiesivät lukijoiden kiinnostuksen tiettyihin aiheisiin. Suistola tuli siihen tulokseen, että Vapaa Sana ja Uusi Suomi sekä Helsingin Sanomat Suomen Sosialidemokraattia ja Maakansaa enemmän ulkomaiden asioiden käsittelyyn. Molemmat jälkimmäiset lehdet ajattelivat, että heidän lukijansa ovat enemmän kiinnostuneita Suomen asioista.(jouni Suistiola 1994 "Kylmä sota paleltaa"). Veli-Pekka Leppäsen kirjasta käy selville se, miten vasemmiston keskinäistä valtataistelua käytiin Helsingissä. Leppäsen ansio on siinä, että hän tuo vakuuttavasti esille ne taustatekijät, mitkä vaikuttivat tapahtumien taustalla. Tärkein Leppäsen antama tieto on siinä, miten paljon SKP yritti vaikuttaa ayliikkeen toimintaan.(veli-pekka Leppänen 1994"Ohranasta oppositioon, kommunistit Helsingissä "). Seppo Kääriäisen tutkimuksen olennaisin tieto liittyy ML:n organisaatioon ja siihen, minkälaisia erilaisia mielipideryhmiä toimi puolueen sisällä. Maalaisliitto oli yhteen aikaan huolestunut oman kenttäorganisaationsa riittävyydestä. MK kävi tästä keskustelua Vapaan Sanan kanssa. Kummallakin 15

16 lehdellä oli omien tietojen mukaan "oikeita "lukuja vastapuolen jäsenmääristä. Vasemmistoa edustaneet lehdet olivat kiukuissaan ML:n "agitaattoreiden" disinformaatiosta, mitä ne levittivät vaalien alla.(seppo Kääriäinen2002"Sitä niittää, mitä kylvää, Keskustan strategiset valinnat "). Mikko Majanderin kirjassa esitetty tieto ay-liikkeen ja SDP:n toiminnasta 1940-luvun lopun vuosina täydentää Leppäsen antamaa kuvaa vasemmistopuolueiden toiminnasta, kun ne kamppailivat työväenliikkeen herruudesta.(mikko Majander 2007 "Demokratiaa dollareilla") Aimo Ruususen teos ajoittuu myöhäisemmälle ajalle, mutta se kertoo kansandemokraattisten lehtien toimintakulttuurista NL:n aikana. Ruususen mukaan NL oli aina olemassa taustalla ja sitä ei voinut olla huomioimatta.(aimo Ruusunen 2008"Todeksi uskottua, Kansandemokraattinen Neuvostoliittojournalismi rajapinnan tulkkina vuosina "). Tauno Saarelan painava tutkimus suomalaisista kommunisteista 1920-luvulla luo lisävaloa äärimmäisen vasemmiston suhtautumisesta koulutukseen. Saarelan mukaan vasemmiston piirissä tunnettiin tiettyä epäluuloa porvarilliseen kouluun, mutta sille ei kuitenkaan nähty vaihtoehtoa, koska koulua oli käytävä. Perusasenne ei ollut kuitenkaan muuttunut 1940-luvulla, mutta poliittisen tilanteen muutos antoi vasemmistolle mahdollisuuden uudistaa koulua, jonka suunnasta sanomalehdet esittivät omia näkemyksiään.(tauno Saarela 2008 "Suomalainen kommunismi ja vallankumous "). Sanomalehtitutkimusta tehneet Perälän ja Lohen sekä Jouni Suistolan tutkimukset antavat taustatietoa tutkimusmenetelmistä. Kumpikin tutkija on löytänyt sanomalehdistä uutta tutkimustietoa, jotka valottavat jopa yksityiskohtaisesti valittujen ajankohtien tapahtumia. Perälän tutkimus ajoittuu lapualaisten aikaan, jolloin demokratia oli uhattuna äärimmäisen oikeiston taholta. (Reijo Perälä 1998 "Lapuan liike ja sanan mahti").lohen tutkimus käsittelee kekkoskuvaa suomalaisessa lehdistössä. Kekkonen tulee esille myös 1940-luvun lehdistössä ristiriitaisena persoonana, joka on arvostelun kohteena sekä oikealta että vasemmalta.(t. Lohi 2003 "Totu sitä sallimahan, mik ei parkuen parane"). Jouni Suistolan teos käsittelee kylmän sodan alkua suomalaisessa lehdistössä. Hänen tutkimuksensa tavoite oli vastata kysymyksiin: "miten ja paljonko lehdet kirjoittivat" tietystä kylmän sodan alkamiseen liittyneistä aiheista. Sen lisäksi oli tarkoitus katsoa miten kriisit "heijastivat suurvaltojen välisiä suhteita yleisemmällä tasolla". Tutkittavilla lehdillä oli" sama lähtökohta kylmään sotaan". Suistolan mielestä lehtien perusmateriaali oli lähes sama, mutta ne saattoivat kriisien tulkinnassa välittää lukijoilleen erilaisen kuvan. Tutkijan tehtävä on selvittää se, miksi lehtien kommentit poikkesivat toisistaan ja "mitä oli muutoksien ja poikkeamien taustalla". Suistola lainaa Onni Rantalaa kirjoittaessaan poliittisten lehtien kannanotoista. Lukijan ja tutkijan on tiedettävä, että "puolueet pyrkivät holhoamaan" omia päääänenkannattajiaan.(jouni Suistola 1994"Kylmä sota paleltaa"). Tutkimusta tukevat kirjat, jotka antavat taustatietoa 1940-luvun lopun tapahtumille. Väitöskirjat ja muut tieteelliseksi kirjoituksiksi luettavat kirjat tuovat esille sen tarpeellisen lisätiedon, mikä auttaa lehdissä olevien tietojen käsittelyä. Muistelmat täydentävät tätä tietoa, mutta eivät välttämättä anna täyttä kuvaa tapahtumien kulusta. Esimerkiksi kevään 1948 vallankaappaushuhuja käsitellään vältellen 16

17 ja lähes kaikki torjuvat ajatuksen kommunistien vallankaappausaikeista, vaikka aihetta käsitellään hyvinkin laajasti lehdistössä ja jopa valtion päämiestasolla. Kommunisteja tutkineita käytän hyväkseni niin, että otan heiltä tarvittaessa lehdissä ilmestyneisiin kirjoituksiin heidän tutkimansa faktat, jotka kertovat puolueen sisäisistä keskusteluista ja päätöksistä kussakin tilanteessa. Lehtien kirjoitukset jättävät myös tiettyjä aukkoja tapahtumien taustoihin. Näitä on täydennetty tutkimustiedoilla. Sosialidemokraattiset muistelmien kirjoittajat kertovat ajoittain jopa ihastelevaan sävyyn puolueensa onnistuneesta taistelusta vasemmalla olevia veljiä vastaan. Maalaisliiton johtomiehiin liittyvä muistelma- ja muu kirjallisuus antaa hyvän ajankuvan maalaisliiton vaikeuksista 1940-luvun lopun Suomessa, kun heidän piti puolustaa sekä maataloutta että kansanvaltaista demokratiaa. Maakansaa lukiessa saa sen sivuilta käsityksen, että lehden pääpaino oli maaseudun ja maaseutuelinkeinojen puolustamisessa. Kokoomuksen(oikeistolaisten) kannanotot välittyvät hyvin Uuden Suomen sivuilta. Tilastoja olen ottanut tarkoituksella yleisistä historiaan liittyvistä teoksista, jotka ovat lähellä tutkimusaikaa. 7.Tutkimustehtävä Tutkimuksen pääaiheena on käsitellä kolmen suuren puolueen päälehtien kirjoituksia, jotka liittyvät tutkimusajankohdan vaaleihin ja lehdissä käynnissä olleisiin keskusteluihin, jotka liittyivät sosialisoimiseen, koulutuspolitiikkaan ja maatalouteen. Keskeisiä taistelupareja olivat Vapaa Sana- Suomen Sosialidemokraatti, Vapaa Sana- Maalaisliitto ja Sosialidemokraatti- Maakansa. Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi ovat mukana silloin, kun se on katsottu tarpeelliseksi näkökulman laajentamisen vuoksi. Luetun perusteella voidaan sanoa, että keskustelun aloittajina olivat useimmin vasemmiston sanomalehdet. Seikko Eskolan mielestä lehdistö on poliittisen historian tutkimukselle merkittävä lähde kolmesta syystä. Ensimmäiseksi poliittiset lehdet omaavat merkittävän poliittisen voiman. Toiseksi lehdet ovat tärkeä vaikuttaja kansalaisten elämässä. Kolmanneksi ne osoittavat jälkimaailmalle kyseisen ajan poliittisen ilmapiirin ja myöskin eräällä tavalla ajan kuvan ihmisten elämästä ja asenteista ja arvostuksista luvun lopun päälehdet välittävät juuri tässä mielessä hyvin perusteellisesti sen ajan tunnelmia ja poliittista elämää. Toisaalta koulussa ollessani varoitin oppilaita yksisilmäisyydestä eli vain yhden lehden lukemisesta. Tästä oli klassinen esimerkki Korean sodasta 1950-luvun alussa. Radio tuli myös entistä enemmän 1940-luvun lopulta lähtien yhdeksi tärkeimmäksi uutisten ym tiedon välittäjäksi. Radioon liittyviä uutisia käydään läpi, vain mikäli ne liittyvät asiaan. 33 Seikko Eskola 1967, s 44.Joukkotiedotusvälineet historian tutkimuksen kohteena. H:ki

18 Keskeinen kysymys: Miksi suomalaiset torjuivat SKDL:n ja SKP:n ajaman onnenmaan?. Kautta aikojen uskonnolliset ja poliittiset johtajat ovat yrittäneet vakuuttaa kansalle, että juuri heidän toimestaan on maalle tulossa kultainen aika, jolloin kaikilla on erikoisen hyvä olla tässä valtiossa ja se saattaa kestää jopa 1000 vuotta. Kansaa on yritetty saada valtaan pyrkivien taakse milloin uskonnolla, milloin ideologialla, milloin henkilön karismaattisilla puheilla ja lupauksilla. Suomessakin kristinuskon menestymisen perustaksi haettiin myytti piispa Henrikistä ja Lallista. Piispa Henrikkiin liittyneet ihmeteot kuvastivat kristinuskon voimaa, jota vastaan ei käynyt kapinoiminen, varsinkin kun pakanoita pakotettiin uuteen uskoon miekkalähetyksen voimalla. Uskonnollisille ja poliittisille liikkeille on myös ollut menestymisen vuoksi tärkeää löytää henkilöitä, jotka olivat valmiit uhraamaan henkensä aatteensa puolesta. Hitlerin Saksalla oli omat marttyyrinsä, joiden nimeen vannottiin kommunismin vastaisessa taistelussa. Neuvostoliitossa oli vastaavasti runsaasti kommunistisia sota- ja työnsankareita, jotka olivat näyttäneet omalla toiminnallaan tietä kommunismiin. Se miten hyvin entiset yksinvaltiaat ja heidän puolueensa olivat tehneet propagandansa, näkyy edelleen tänä päivänä, sillä Venäjällä, Saksassa ja Italiassa ja yllättäen Unkarissakin on vielä ihmisiä, jotka lujasti vannovat joko tahallaan tai hirmuteot unohtaen entisten johtajiensa nimiin. Suomessa oli käyty vuonna 1918 valkoisten voittoon päättynyt sisällissota, jonka seurauksena osa punaisten johtajista oli joko kuollut tai paennut Venäjälle. Näistä ei kuitenkaan ollut saatavissa sellaisia ihanteita, kuin ehkä toivottiin. Samoin oli laita vankilassa istuneiden osalta. Ainoat, jotka saattoivat sankarinviittaa asettaa päälleen olivat Otto Ville Kuusinen ja hänen tyttärensä Hertta Kuusinen. Hertan isä ei kuitenkaan saavuttanut Suomen kansan jakamatonta tukea, koska hänellä oli suomalaisten kannalta katsottuna verinen menneisyys. Muu kommunistien johto oli tullut turvasäilöistä, SDP:stä ja Neuvostoliitosta. Näilläkään ansioilla ei saavutettu suuren yleisön suosiota, sillä suomalaiset kärsivät 1940-luvulla sodan aiheuttamista traumoista ja menetyksistä. Näin esimerkkejä oli pakko hakea Neuvostoliitosta ja Itä-Euroopan kansandemokratioista. Kemissä vuonna 1949 tapahtuneet ampumiset, joissa kuoli kaksi kommunismia kannattanutta työläistä näyttivät tarjoavan mahdollisuuden marttyyrien käytölle, mutta näiden poliittinen voima ei kestänyt pitemmälle, koska tapahtumien kulusta annettiin ristiriitaisia tietoja, jotka eivät välttämättä olleet äärimmäiselle vasemmistolle eduksi. Kommunistien ja kansandemokraattien oli näin ollen turvauduttava normaaliin politikointiin, mikä ei lopulta johtanut heidän toivomaansa tulokseen, vaikka tukea haettiin myöskin epädemokraattisista keinoista. Pyrin tutkimaan sitä, miten onnenmaata yritettiin myydä suomalaisille ja mikä oli tässä lehdistön rooli. Toinen yhtä merkittävä tekijä on se. miten sanomalehdistä näkyi SKP:n poliittisen toiminnan tavoitteet kussakin Suomen sisäpoliittisessa tilanteessa. Onnenmaa on sillä tavalla omalaatuinen nimitys, että kaikille sen saavuttaminen on tavoiteltava asia, mutta mitä se onnenmaa pitää sisällään, siitä voi ihmisillä olla täysin erilainen käsitys. Onnenmaa-nimitystä käyttivät ensimmäisen kerran kansandemokraatit valmistuessaan vuoden 1945 kunnallisvaaleihin. Nimitys jäi elämään, sillä Uusi Suomi esimerkiksi jaksoi siitä muistuttaa myöhempinä vuosina. 18

19 Tutkimuskohteet Tutkimuksen pääkohteena on tavoite löytää VS:n, SS:n ja MK:n kirjoitusten pohjalta vastauksia siihen, miten lehdet auttoivat puolueita niiden poliittisten tavoitteiden saavuttamiseks. Kysymys oli periaatteessa siitä, millä tavalla kommunistiset ja kansandemokraattiset sanomalehdet yrittivät vakuuttaa, että heidän poliittiset tavoitteensa ovat tähdätyt Suomen kansan parhaaksi, vaikka se tarkoitti poliittisen järjestelmän muuttamista. Tutkimuksen kannalta on tärkeää myös tuoda esille Sosialidemokraatin ja Maakansan näkemykset niistä perusteluista, millä ne torjuivat kansandemokraattien toiveet. Tarkastelun kohteeksi on syytä ottaa Tshekkoslovakia. Miksi se oli hyvä esimerkki sekä SKDL:lle että muille puolueille. Alla olevat kysymykset täydentävät tutkimuksen käsittelyä 1.1. Mitä eri asioita SS ja VS ja Maakansa painottivat keskinäisessä taistelussaan? Miten Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi toimivat porvarillisen Suomen hyväksi?. 1. Miten sanomalehtien uutiset kertoivat Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan tapahtumista? 3. Saadaanko sanomalehdistä tietoa uutisten tausta-tekijöistä?. 8.Käsittelytapa Pyrin käsittelemään tapahtumia kronologisesti tarvittaessa eri sanomalehtiä vertailemalla. Tutkimuksen sisällä on myös tematiikkaa aiheista riippuen. Tutkimukseen liitetään tietoja vaaleista ja tärkeimmistä poliittisista tapahtumista, joilla oli yleispoliittista vaikutusta Suomessa. Pyrin tutkimaan lehtien pääkirjoituksia ja teen niistä tarvittaessa yhteenvetoja. Koska poliittinen taistelukenttä oli 1940-luvun lopulla hyvin laaja, keskityn kolmeen pääsektoriin, joita ovat 1)Keskustelu sosialismista ja sosialisoimisesta(poliittisen järjestelmän muuttamisesta). 2) Väittely Suomen koululaitoksen uudistamisesta 3) Kinastelu Suomen maatalouspolitiikasta. Kaikki kolme edellä mainittua ovat tärkeitä mille tahansa maalle. Tutkimuksen paisumisen vuoksi en käsittele muita sinänsä tärkeitä aiheita. Tutkimuksen punaisena lankana on koko ajan se, miten a) Tutkimuksen kohteena olevat lehdet esittelivät puolueensa tavoitteita kyseisessä asiassa ja b) Miten lehdet reagoivat vastapuolten lehtien kirjoituksiin. Lehtien sisältö-tutkimuksessa käytän kahta menetelmää: historiallis-kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvalitatiivinen menetelmä on etusijalla. Lehtien artikkeleita käytetään dokumenttien tapaan osoittamaan kiinnostuksen merkittävyyttä tiettyyn asiaan tai ongelmaan, mikä oli julkisessa keskustelussa tullut esille. Kvantitatiivista menetelmää voidaan käyttää esimerkiksi siinä, miten paljon lehdet kirjoittivat maataloudesta, koululaitoksesta ja sosialismista. Tällä tavalla tutkin kolmen päälehden Vapaan Sanan, Sosialidemokraatin ja Maakansan pääkirjoitukset ja tarvittaessa pakinat, etusivut ja alakerrat, jos niistäkin ilmenee ao lehden mielipide. Lehtien etusivujen ja pääotsikoiden tekstien sanamuodot heijastavat jo sinällään lehden mielipiteitä. Luettujen lehtien perusteella kvantitatiivinen tarkastelu ei 19

20 ole kannattavaa, koska tutkimuksen kohteina olevien aiheiden käsittely lehdistössä ei ole palvellut historian tutkimusta siksi, että aiheiden käsittely ei ole ollut jatkuvaa. Tutkimusaiheista on kirjoitettu silloin, kun se on ollut lehdille ajankohtaista. Taulukot osoittavat, miten tietyt asiat painottuivat eri vuosina. Kvalitatiivinen tarkastelu osoittaa sen, mitä todellisia asioita oli lehtien kirjoittelun taustalla. Tutkimuksen kohteena ovat pääkirjoitukset, pakinat ja artikkelit. Lisätukena ovat uutiset ja niiden otsikoinnit ja muut tutkimuskohteisiin liittyneet kirjoitukset. Kun kysymyksessä ovat puoluelehdet, niiden kirjoittelu ajankohtaisista asioista ei perustunut sattumanvaraisuuteen, vaan taustalla olivat pääsääntöisesti poliittisen perusteiden mukaan valittujen päätoimittajien ja toimittajien mielipiteet, joiden tehtävä oli tuoda esille omistajan, instituution näkemys ajankohtaisista asioista. Historiantutkimuksessa on aina oleellinen kysymys se, miten asiakirjat, artikkelit ja erilaiset kirjoitukset pohtivat sitä Eskolan mukaan "missä määrin on mahdollista ja oikeus tutkia ja esittää toteutumattomia vaihtoehtoja. Hänen mielestään "jokaisessa päätöksentekotilanteessahan ratkaisun tekijä joutuu pohtimaan eri vaihtoehtoja, joista sitten joku valitaan". Eskolaa mukaillen voidaan tarkastella 1940-luvun lopun tapahtumia niin, että sen poliittisesta kehityksestä oli vastakkain useita todennäköisyyksiä, joita ihmiset miettivät. Äärimmäisen vasemmiston kannattajien keskuudessa oli ilmeisen luja usko siihen, että he ovat voittajien puolella Suomessa. Tästä sanoi Iin työväentalon vahtimestari Antti Tuurin kirjassa "ettei hän ottanut vastaan määräyksiä fasisteilta, vaan Suomen kommunistiselta puolueelta". Osa vastapuolesta oli kahden vaiheilla. Hypätäkö kommunistien kelkkaan vai pyrkiä estämään äärimmäisen vasemmiston valtaannousu. Tämän tien valitsi enemmistö suomalaisista, jotka vuoden 1945 eduskuntavaalien aikana ja sen jälkeen uskoivat tehneensä oikean päätöksen. Seikkolaa mukaillen Suomen johtajat tekivät päätöksensä "niitten tietojen varassa, joita heillä oli ja niitten arvostusten varassa, jotka ohjasivat heidän mieltään". Seikkola kirjoittaa, että "ihmiset toimivat ja tekevät ratkaisunsa sen informaation varassa", mikä heillä oli sillä hetkellä käytettävänään. Lehdessä esitetään tiedot sellaisena kuin ne "esitetään". Hänen mielestään "virheellisetkin tiedot ja huhut ovat realiteetteja" luvun lopun ihmisten mielenkiintoa herättivät useat huhut, olivatko ne totta vai ei. Heti välirauhan jälkeen levisi Suomessa huhu, että NL aikoo miehittää maan. Toinen yhtä merkittävä huhu liittyi v 1948 alkuvuoden tapahtumiin Tshekkoslovakiassa ja Suomessa. Hertta Kuusisen väitettiin sanoneen" että Tshekkoslovakian tie on myöskin meidän tiemme". Näin jälkikäteen voi arvioida sitä, mitä vaikutusta niillä oli suomalaisiin ja miten ne vaikuttivat suomalaisten poliittisiin valintoihin vaaleissa. Kolmen suuren puolueen päälehdet joutuivat myös miettimään lähes viikoittain sitä, miten poliittinen tilanne kehittyy Suomessa. Onko jokin kysymys, mikä nousee ratkaisevasti esille joko puolueen tai Suomen kannalta asiaa katsottuna. Pyrin huomioimaan pääkirjoituksista ja muista tärkeistä artikkeleista niiden taustatekijät. Mitkä syyt pakottivat lehdet kirjoittamaan jostakin aiheesta tai tapahtumasta niin kuin ne kirjoittivat. Oliko kirjoituksen taustalla oman puolueen tekemä päätös, mitä piti puolustaa, vai oliko lehdessä huomattu, että jokin ulkomainen taho toivoi Suomen tekevän poliittisia päätöksiä heidän toivomaansa suuntaan. Toiseksi oliko lehden toimitus kokonaan puolueen linjoilla. Oliko jokin toimittaja, joka oman ideologiansa mukaisesti kirjoitti lehden omistajia vastaan. 20