Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy."

Transkriptio

1 Suomalaisista puolueista

2 Suomen ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna syntyi reaktiona äänioikeuden laajenemiseen ja oli vastavoima radikaalille fennomanialle (=suomalaisuudelle) halusi koota yhteen kaikki Suomessa asuvat ruotsinkieliset.

3 Suomen ruotsalainen kansanpuolue tärkein ideologia liittyi aluksi kielikysymykseen eli ruotsinkielisten asemaan Suomessa. alkuvuosina oli konservatiivinen = vanhoillinen ja oikeistolainen puolue.

4

5 Suomen ruotsalainen kansanpuolue vuodesta 1920-lähtien ollut lähellä poliittista keskustaa.

6 Suomen keskusta (kepu) perustettiin vuonna 1906 vanha nimi on Maalaisliitto Porvarispuolue, paljon kannattajia maaseudulla maaseutuväestön keskuudessa. nykyisin yleispuolue

7 on nyt päähallituspuolue, joka korostaa koulutusta, julkisen sektorin johtamista, byrokratian purkamista, kestävää ympäristöpolitiikkaa.

8 Suomen sosiaalidemokrattinen puolue (SDP, demarit) perustettiin vuonna 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue. Nimi muutettiin vuonna 1903 Suomen sosiaalidemokraattiseksi puolueeksi.

9 Suomen sosiaalidemokraattinen puolue syntyi länsimaisen työväenliikkeen tullessa Suomeen. tavoitteena vapaus, demokratia, tasaarvo ja solidaarinen yhteiskunta. kansainvälinen rauhan yhteistyö

10 Suomen sosiaalidemokraattinen puolue Ideologia liittyi työllisyyden parantamiseen, työläisten aseman parantamiseen, sananvapauteen ja 8 tuntiseen työpäivään. vuoden 1905 eli Venäjän bolsevikki vallankumouksen jälkeen puolueeseen liittyi paljon sivistyneistöä.

11 Suomen sosiaalidemokrattinen puolue (SDP, demarit) tiiviit yhteydet työväenliikkeeseen vieläkin. Ideologiassa korostanut hyvinvointivaltiota, demokratiaa ja tasa-arvoa. Ennen paljon jäseniä paperimiehissä ja työväestössä. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.

12 Suomen sosiaalidemokrattinen puolue (SDP, demarit) Sisällissodan jälkeen vuonna luvulla Neuvosto-Venäjälle paenneet radikaalit perustivat Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen.

13 Perussuomalaiset (persut) perustettu vuonna 1991 poliittinen tausta Suomen Maaseudun puolueessa (SMP), joka perustettiin vuonna SMP oli protestipuolue yhdistelmä sosialistis-sävytteisiä ja oikeistoporvallisia näkemyksiä.

14 Perussuomalaiset (persut) populistinen puolue = ei selkeää ideologiaa, vaan kosiskelee äänestäjiä ajanhengessä olevilla teemoilla.

15 Kansallinen kokoomus juuret nuorsuomalaisessa puolueessa, joka ajoi Suomen itsenäisyyttä Venäjästä. Suomen tasavaltalaisuutta kannattaneet nuorsuomalaiset ja vanhasuomalaiset perustivat Kansallisen Edistyspuolueen vuonna 1918.

16 Kansallinen kokoomus Osa nuorsuomalaisista perusti vuonna 1933 Kansallisen kokoomuksen. kannattajat ovat johtavissa asemissa työskenteleviä, kaupunkilaisia, toimihenkilöitä, yrittäjiä

17 Kansallinen kokoomus nykyisin yleispuolue Ideologia liittyy yksityistämiseen ja ihmisen omaan pärjäämiseen korostaa taloutta ja talouden merkitystä, taloudellista menestymistä Ajaa teollisuuden ja isojen yritysten etuja, yksityisomistusta, yrittäjyyttä. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.

18 Vihreä puolue perustettu vuonna 2009 taustalla luonnonsuojeluliike poliittinen liike tarkoittaa verkostoa, jossa on mukana monia yksittäisiä tahoja, kuten tässä tapauksessa sekä yksittäisiä luonnonsuojelijoita että yhdistyksiä ja verkostoja.

19 Vihreä Puolue asettaa luonnon ja luontoon liittyvät asiat etusijalle, muun muassa ihmiset ja luonto ennen taloutta. ajaa ekologista elämäntapaa ja energiamuotoja, muun muassa uusiutuvia energia muotoja, kuten biokaasua ja biodieseliä.

20 Vihreä Puolue ajaa niin kutsuttuja pehmeitä arvoja.

21 Kristillisdemokraatit (KD) on perustettu vuonna 1958 nimellä Suomen Kristillinen liitto. Vuonna 2001 vaihtoi nimensä Suomen kristillisdemokraatiksi. ajaa kristillisiä arvoja, perhepolitiikkaa, yrittämistä - vanhoillis-traditionaalinen puolue.

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros Edusk.v. RYHMITTÄIN ÄÄNET Sivu 1 VIHR Vihreä liitto 001 1. Äänestysalue 126 6.8 002 2. Äänestysalue 114 6.3 003 3. Äänestysalue 103 5.5 Ennakkoäänet 126 4.5 Vaalipäivän äänet 217 7.9 Äänet yhteensä 343

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0 10 Vaalit (Luvun lähde: Keskusvaalilautakunta) 10.1 Äänioikeutetut ja äänioikeuden käyttö vuosina 1999-2011 Äänioikeutettuja Äänestysprosentti (%) Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla

Lisätiedot

PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET

PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET OIKUSMINISTRIÖ DKY/Vaalit PUOLURKISTRISTRIIN MRKITYT JA SIITÄ POISTTUT PUOLUT 1. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Finlands Socialdemokratiska Parti 2. Keskustapuolue Nimenmuutos 7.8.1988: Suomen Keskusta,

Lisätiedot

Aika Hajaannus Syy luvun taite Nuorsuomalaiset- Vanhasuomalaiset. Konservatismi/ liberalismi Myöntyväisyys/perustuslaillisuus

Aika Hajaannus Syy luvun taite Nuorsuomalaiset- Vanhasuomalaiset. Konservatismi/ liberalismi Myöntyväisyys/perustuslaillisuus Rauli Mickelsson Poliittisen historian laitos Helsingin yliopisto 1.11.2010 Aika Hajaannus Syy 1800 1900 luvun taite Nuorsuomalaiset- Vanhasuomalaiset 1900 luvun alku SDP/ Kristillinen työväenliitto 1917

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET

OIKEUSMINISTERIÖ PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET OIKUSMINISTRIÖ 20.9.2016 PUOLURKISTRISTRIIN MRKITYT JA SIITÄ POISTTUT PUOLUT 1. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Finlands Socialdemokratiska Parti 2. Keskustapuolue Nimenmuutos 7.8.1988: Suomen Keskusta,

Lisätiedot

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

Mitkä puolueet maan hallitukseen? Mitkä puolueet maan hallitukseen? Enemmistö haluaa keskustan ja :n maan seuraavaan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä

Lisätiedot

001 Björköby Ennakkoäänet Vaalipäivän äänet Äänet yhteensä

001 Björköby Ennakkoäänet Vaalipäivän äänet Äänet yhteensä Kunnallisvaalit 212 28.1.212 Äänestysalueittain ryhmien äänet Sivu 1 28.1.212 KA3 1 Björköby Ennakkoäänet Vaalipäivän äänet Äänet yhteensä Kansallinen Kokoomus,,, Suomen Kristillisdemokraatit (KD), 6 2,5

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ DKY/Vaalit PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET

OIKEUSMINISTERIÖ DKY/Vaalit PUOLUEREKISTERISTERIIN MERKITYT JA SIITÄ POISTETUT PUOLUEET OIKUSMINISTRIÖ DKY/Vaalit 30.3.2016 PUOLURKISTRISTRIIN MRKITYT JA SIITÄ POISTTUT PUOLUT 1. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Finlands Socialdemokratiska Parti r.p. 2. Keskustapuolue r.p. Nimenmuutos

Lisätiedot

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 Kysely lähti yhteensä 9826 vastaajalle. 8101 kunnanvaltuutetulle 276 kunnasta 1725 johtavalle viranhaltijalle 303 kunnasta Kyselyyn vastasi 2363 vastaajaa 288 kunnasta Vastausprosentti

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Äänestysalue Äänet pros Äänestysalue Äänet pros

Äänestysalue Äänet pros Äänestysalue Äänet pros Ryhmittäin äänet äänestysalueilla Sivu 1 Äänistä laskettu: 100,0% RKP Suomen ruotsalainen kansanpuolue 001 Björköby 238 92,6 002 Raippaluoto 364 75,2 003 Norra Vallgrund 146 82,5 004 Södra Vallgrund 184

Lisätiedot

Nainen Mies 15-24 vuotta

Nainen Mies 15-24 vuotta Total Sukupuoli Ikä Mikä on a ainen Mies 15-24 25-34 35-49 50-64 65-79 Työntekijä Base unweighted 1000 494 506 155 158 251 270 166 252 Base weighted 4261 2140 2121 651 687 1018 1124 779 1026 5. Mitkä seuraavista

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

Base unweighted Base weighted

Base unweighted Base weighted 16201 Telebus 13b-14 2017 Taloustutkimus Oy All interviews Total Sukupuoli Nainen Mies 15-24 Base unweighted 1009 505 504 147 Base weighted 4285 2150 2135 637 Na1. Luettelen seuraavaksi joitakin tähän

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1043 Europarlamenttivaalit 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

TIETOISKU 7/

TIETOISKU 7/ TIETOISKU 7/2003 30.7.2003 EDUSKUNTAVAALIT ESPOOSSA 2003 Kok. 28,5 34,1 35,4 SDP 17,6 19,5 23,1 Vihr. 9,9 12,6 12,8 Kesk. 4,4 7,1 11,0 RKP 8,6 10,2 12,1 Vas. 6,7 6,9 7,3 KD PS Lib. 3,3 2,5 1,6 1,5 0,2

Lisätiedot

Base unweighted Base weighted

Base unweighted Base weighted 16203 Telebus 15 2017 Taloustutkimus Oy All interviews Total Sukupuoli Nainen Mies 15-24 Base unweighted 500 250 250 62 Base weighted 4285 2150 2135 596 Na1. Luettelen seuraavaksi joitakin tähän aikaan

Lisätiedot

Miksi Untola liittyi vanhasuomalaisiin eduskuntauudistuksen jälkeen?

Miksi Untola liittyi vanhasuomalaisiin eduskuntauudistuksen jälkeen? Miksi Untola liittyi vanhasuomalaisiin eduskuntauudistuksen jälkeen? Helsingin työväenopisto Irma.tapaninen@pp.inet.fi Lue diat osoitteessa http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Sisältö Untolan kiinnekohtana

Lisätiedot

Eeva Puro; Kirsti Seppälä; Liberaalinen Kansanpuolue. Keskustapuolue. Keskustapuolueen Kankaanpään kunnallisjärjestö Kauko Juhantalo; Keskustapuolue

Eeva Puro; Kirsti Seppälä; Liberaalinen Kansanpuolue. Keskustapuolue. Keskustapuolueen Kankaanpään kunnallisjärjestö Kauko Juhantalo; Keskustapuolue Kotiseutukokoelma Kansio: POLITIIKKA Taulukot puolueittain Taulukko 1: Liberaalit, sinisessä Kankaanpää kehittyvä kaupunki -kansiossa 1. Vaalimainos (2 kpl): Liisa Liisa Jussila; Liberaalinen Jussila 147

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

TURUN KAUPPAKORKEAKOULU

TURUN KAUPPAKORKEAKOULU TURUN KAUPPAKORKEAKOULU Turku School of Economics and Business Administration INTERNET -VERKON HYVÄKSIKÄYTTÖ YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA: ASIAKASPALVELUN ELINKAARIMALLI (CUSTOMER SERVICE LIFE CYCLE); SUOMALAISTEN

Lisätiedot

FSD1023 Puolueet ja kunnallisdemokratia 1996 : valitsijakunta

FSD1023 Puolueet ja kunnallisdemokratia 1996 : valitsijakunta KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1023 Puolueet ja kunnallisdemokratia 1996 : valitsijakunta Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA Suomen Markkinointitutkimusseura 18.11.2014 Juho Rahkonen POLIITTINEN YLEISTILANNE MARRASKUUSSA 2014 Vielä muutama vuosi sitten

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe Lyhenteet Pirkanmaan kokonaisvaalitulos Ryhmittymien äänimäärät kunnittain Vertailua edellisiin vaaleihin

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 13. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 13. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 06.03.2017 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 06.03.2017 maanantai klo 16:00-17.30 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden suhtautuminen kuntarakenteeseen ja kuntasektorin kehittämiseen puoluekannan mukaan Kuntaseminaari Siv Sandberg Åbo

Luottamushenkilöiden suhtautuminen kuntarakenteeseen ja kuntasektorin kehittämiseen puoluekannan mukaan Kuntaseminaari Siv Sandberg Åbo Luottamushenkilöiden suhtautuminen kuntarakenteeseen ja kuntasektorin kehittämiseen puoluekannan mukaan Kuntaseminaari 15.12.2011 Siv Sandberg Åbo Akademi Puolue vai kotikunta? Pääministeri Jyrki Kataisen

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset

Lisätiedot

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista.

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista. Keskusvaalilautakunta 60 10.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta 10.04.2017 60 Valtuutettujen ja varavaltuutettujen lukumääristä

Lisätiedot

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa? TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2355 Kansalaiskeskustelu ydinvoimasta 2006 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä koskevia säännöksiä:

Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä koskevia säännöksiä: Liite 2 Avustuspäätöksessä tarkoitetut yhdistykset Luettelo valtionavustusta saavien puolueiden piiri- ja naisjärjestöistä Suomen Keskusta r.p. Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä

Lisätiedot

Mahdollisuus valita kunnan järjestämä verorahoitteinen palvelu julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä.

Mahdollisuus valita kunnan järjestämä verorahoitteinen palvelu julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä. Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kysymysmuotoilu: Monissa kunnissa on käynnissä palveluihin liittyviä uudistuksia. Miten tärkeänä pidät seuraavia asioita oman kuntasi näkökulmasta?

Lisätiedot

2015:20 EDUSKUNTAVAALIT HELSINGISSÄ 2015

2015:20 EDUSKUNTAVAALIT HELSINGISSÄ 2015 2015:20 EDUSKUNTAVAALIT HELSINGISSÄ 2015 Helsinkiläisistä äänioikeutetuista 75,1 prosenttia äänesti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Se on hiukan vähemmän kuin vuonna 2011, jolloin äänestämässä kävi 75,5

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:00-16:35. Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:00-16:35. Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 06.03.2017, klo 16:00-16:35 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 8 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80 Vaalikysely 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosiaalidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

CSES2, 2003 Questionnaire FINLAND (lang: Finnish)

CSES2, 2003 Questionnaire FINLAND (lang: Finnish) CSES2, 2003 Questionnaire FINLAND (lang: Finnish) EDUSKUNTAVAALITUTKIMUS 2003 VALMIS LOMAKE 13.3.2003 V1. Maassamme käytiin hiljattain eduskuntavaalit. Kuinka usein vaalikampanjan aikana keskustelitte

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2355 Kansalaiskeskustelu ydinvoimasta 2006 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

LAUSUNNOT PERUSTUSLAIN TARKISTAMISKOMITEAN MIETINNÖSTÄ

LAUSUNNOT PERUSTUSLAIN TARKISTAMISKOMITEAN MIETINNÖSTÄ MUISTIO 19.3.2010 OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto Tuula Majuri LAUSUNNOT PERUSTUSLAIN TARKISTAMISKOMITEAN MIETINNÖSTÄ Oikeusministeriö pyysi lausunnon perustuslain tarkistamiskomitean mietinnöstä

Lisätiedot

Nordisk Forbund. Nordisk Forbund TNS

Nordisk Forbund. Nordisk Forbund TNS Contents 1 Resultater 3 2 Usikkerhed og basestørrelser 7 2 1 Resultater Metode Feltperiode: Uge 12 og 13 2014 Målgruppe: Repræsentativt udvalgte vælgere i hhv. Sverige og Finland på 18 eller derover. Metode:

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tulevaisuus

Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Julkaistavissa.. klo.00 jälkeen Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Suomessa on puoluerekisterissä kuusitoista puoluetta. Kaksi viidestä ( %) suomalaisesta yhtyy väittämään, että Suomessa on liikaa puolueita.

Lisätiedot

On parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluja

On parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluja Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kysymysmuotoilu: Mitä mieltä olet seuraavista oman kuntasi päätöksentekoon ja päättäjiin liittyvistä väittämistä? Arvioi väittämiä asteikolla

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen?

Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen? Ilmapuntari : Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen? Suomalaisten mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden hoidon saannin turvaaminen tulee olla maan hallituksen painopistealue

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI YRITTÄJÄN PÄIVÄ SÄÄTIÖ

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI YRITTÄJÄN PÄIVÄ SÄÄTIÖ YRITTÄJYYSILMAPUNTARI YRITTÄJÄN PÄIVÄ SÄÄTIÖ 0.8.01 Markus Mervola Marko Mäkinen Tutkimusraportti SISÄLLYSLUETTELO 0.8.01 T 109 MAM Yrittäjyysilmapuntari 01 JOHDANTO Tutkimuksen kohderyhmä Tutkimuksen

Lisätiedot

Populismi ja puoluejärjestelmä Heikki Paloheimo Muutosvaalit 2011 kirjan julkistamisseminaari 29.3.2012

Populismi ja puoluejärjestelmä Heikki Paloheimo Muutosvaalit 2011 kirjan julkistamisseminaari 29.3.2012 Populismi ja puoluejärjestelmä Heikki Paloheimo Muutosvaalit 2011 kirjan julkistamisseminaari 29.3.2012 heikki.paloheimo@uta.fi Populististen puolueiden yhteiset piirteet 1. Ne sitoutuvat määrätyllä alueella

Lisätiedot

Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014

Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014 Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014 Karmaisevia talouden tunnuslukuja, jotka ovat seurausta Kepun, Kokoomuksen ja SDP:n hallituskausien politiikasta. Suomen viennin hartioita on levennettävä

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2355 Kansalaiskeskustelu ydinvoimasta 2006 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 30.6.2011 1 30.6.2011 T2622-2626 Jari Pajunen Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus- ja

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ Tutkimus tieto 2/2002 Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN USJÄRJESTÖ Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 Suomen Gallup tutki

Lisätiedot

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri?

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri? TALOUSTUTKIMUS OY 20090114 14:07:32 TYÖ 2403.12 TAULUKKO 17012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

SAK:n äänestystutkimus 2015

SAK:n äänestystutkimus 2015 SAK:n äänestystutkimus 0 Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten intoa äänestää huhtikuussa 0 järjestettävissä eduskuntavaaleissa sekä eräitä äänestyspäätöksen

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1027 Nuoret ja eduskuntavaalit 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:59-17:49. Kunnantalon kahvihuone.

Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ (11) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:59-17:49. Kunnantalon kahvihuone. Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/2017 1 (11) Aika 06.03.2017, klo 16:59-17:49 Paikka Kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat 8 Puheenjohtajan valinta 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1040 Presidentinvaalit 2000, 1. kierros Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

FSD2275. Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa 2007. Koodikirja

FSD2275. Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa 2007. Koodikirja FSD2275 Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa 2007 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2007 Tämän koodikirjan viittaustiedot:

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1028 Nuoret ja europarlamenttivaalit 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

Jukka Liukkonen - Miten perussuomalaisten äänestäminen on tulkittava?

Jukka Liukkonen - Miten perussuomalaisten äänestäminen on tulkittava? Jukka Liukkonen - Miten perussuomalaisten äänestäminen on tulkittava? Author : admin Perussuomalaiset on ennenkaikkea vanhaa maailmaa haikaileva arvopuolue, joita yhdistää ja huolestuttaa perinteisen maailman

Lisätiedot

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017 Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017 Valtuustolle Mari Immonen, Tuula Miettinen, Petri Lintunen, Eija Österholm, Sirpa Nykänen Sisällys 1. Äänestysaktiivisuus 2. Puolueiden kannatus ja ääniharavat

Lisätiedot

Otsikko Sivu 28 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 29 Pöytäkirjan tarkastustapa 4 30 Ehdokaslistojen yhdistelmän laatiminen 5 31 Muut asiat 6

Otsikko Sivu 28 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 29 Pöytäkirjan tarkastustapa 4 30 Ehdokaslistojen yhdistelmän laatiminen 5 31 Muut asiat 6 Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2017 1 / 8 Keskusvaalilautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 16:00-16:20 Paikka Toivakkatalo, neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista 1.6.2017 alkaneella valtuustokaudella sekä vertailutietoa edellisiltä valtuustokausilta Sirkka-Liisa Piipponen & Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

Viestintäpolitiikan tarina

Viestintäpolitiikan tarina Viestintäpolitiikan tarina Kaarle Nordenstrengin esitys Median ja viestinnän tutkimuksen päivillä Viestintäpolitiikka ja mediatalous -ryhmässä Helsingissä 8.4.2016 1960-luvulta 1970-luvulle Viestintäpolitiittinen

Lisätiedot

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Tutkimusasetelma Motiva toteutti yhdessä Aula Research Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kunnanvaltuutettujen parissa Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet Tutkimusosio Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on tärkein ( % valtuutetuista pitää erittäin tai melko tärkeänä)

Lisätiedot

Kuntavaaleissa 2017 yhteensä ehdokasta

Kuntavaaleissa 2017 yhteensä ehdokasta Vaalit 2017 Kunnallisvaalit 2017 Ehdokasasettelu ja ehdokkaiden taustaanalyysi Kuntavaaleissa 2017 yhteensä 33 618 ehdokasta Rekisteröidyistä puolueista 15 asetti ehdokkaita vuoden 2017 kuntavaaleissa.

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää

Lisätiedot

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Yhteenveto tutkimuksen tuloksista 29.5.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kuntavaikuttajien parissa kyselytutkimuksen kuntien kiinteistöpalveluista Tutkimuksen

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3067 EDUSKUNTAVAALITUTKIMUS 2015 QUESTIONNAIRE: FSD3067 FINNISH NATIONAL ELECTION STUDY 2015

KYSELYLOMAKE: FSD3067 EDUSKUNTAVAALITUTKIMUS 2015 QUESTIONNAIRE: FSD3067 FINNISH NATIONAL ELECTION STUDY 2015 KYSELYLOMAKE: FSD3067 EDUSKUNTAVAALITUTKIMUS 2015 QUESTIONNAIRE: FSD3067 FINNISH NATIONAL ELECTION STUDY 2015 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua

Lisätiedot

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017 Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017 Valtuustolle Mari Immonen, Tuula Miettinen, Petri Lintunen, Eija Österholm, Sirpa Nykänen Sisällys 1. Äänestysaktiivisuus 2. Puolueiden kannatus ja ääniharavat

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 13. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 13. Anja Kurki, puheenjohtaja Markus Soronen Marianne Ehrnstén Marjut Lindroos Seppo Lintunen Keskusvaalilautakunta 08.03.2017 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 08.03.2017 keskiviikko klo 16:15-17:00 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja Kurki, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

ZA4566. European Election Study 2004. Country Specific Questionnaire Finland

ZA4566. European Election Study 2004. Country Specific Questionnaire Finland ZA4566 European Election Study 004 Country Specific Questionnaire Finland KYSYMYSLOMAKE EUROOPAN PARLAMENTTIVAALITUTKIMUS 004 (EUROPEAN ELECTIONS STUDY 004) [PLEASE NOTE THAT THE DEVIATIONS FROM THE ORIGINAL

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge, 27.10.2008 Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan ja Leaderryhmien eduntekijä LEADER-PARLAMENTTI 26.-27.11.2008 Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja sen Leader-jaosto järjestävät Leader-parlamentin ja neuvottelupäivät

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2015, vahvistettu tulos

Eduskuntavaalit 2015, vahvistettu tulos Vaalit Eduskuntavaalit, vahvistettu tulos Keskusta vaalien voittaja eduskuntavaaleissa Korjattu 30.4. klo 10:45. Kuvio 2 julkistuksessa korjattu. Keskusta nousi vaalien voittajaksi Sosialidemokraattien,

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Eduskuntavaaliehdokastutkimus Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 18.3.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa ayliikkeen teemoihin

Lisätiedot

Ehdokasasettelu: Kunnallisvaaleissa 2012 yhteensä ehdokasta

Ehdokasasettelu: Kunnallisvaaleissa 2012 yhteensä ehdokasta Vaalit 2012 Kunnallisvaalit 2012 Ehdokasasettelu ja ehdokkaiden taustaanalyysi Ehdokasasettelu: Kunnallisvaaleissa 2012 yhteensä 37 124 ehdokasta Korjattu 19.3.2014. Korjatut luvut on merkitty punaisella.

Lisätiedot

Minkälaista demokratiaa kansalaiset haluavat? Millaista demokratiaa

Minkälaista demokratiaa kansalaiset haluavat? Millaista demokratiaa Minkälaista a kansalaiset haluavat? Heikki Paloheimo Millaista a suomalaiset Demokratia ja demokratisoituminen haluavat Emeritusprofessori Tatu Vanhasen 80-vuotisjuhlaseminaari 27.4.2009 Heikki Paloheimo

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3108 TAMPEREEN SEUDUN TOISEN ASTEEN OPISKELIJOIDEN PO- LIITTINEN LUOTTAMUS 2016

KYSELYLOMAKE: FSD3108 TAMPEREEN SEUDUN TOISEN ASTEEN OPISKELIJOIDEN PO- LIITTINEN LUOTTAMUS 2016 KYSELYLOMAKE: FSD3108 TAMPEREEN SEUDUN TOISEN ASTEEN OPISKELIJOIDEN PO- LIITTINEN LUOTTAMUS 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3108 POLITICAL TRUST AMONG UPPER SECONDARY STUDENTS IN TAMPERE 2016 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

FSD3108. Tampereen seudun toisen asteen opiskelijoiden poliittinen luottamus Koodikirja

FSD3108. Tampereen seudun toisen asteen opiskelijoiden poliittinen luottamus Koodikirja FSD3108 Tampereen seudun toisen asteen opiskelijoiden poliittinen luottamus 2016 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Tampereen seudun toisen asteen opiskelijoiden poliittinen luottamus

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 16.3.2013

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 16.3.2013 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 16.3.2013 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 26.2. 15.3.2013 Vastaajia yhteensä: 494 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2015. Vaalianalyysiä ja operatiivinen toiminta hallitusneuvottelujen aikana

Eduskuntavaalit 2015. Vaalianalyysiä ja operatiivinen toiminta hallitusneuvottelujen aikana Eduskuntavaalit 2015 Vaalianalyysiä ja operatiivinen toiminta hallitusneuvottelujen aikana Eduskuntavaalit 2015 21,1 % +5,3 % *) 17,6 % -1,4 % 18,2 % -2,2 % 16,5 % -2,6 % 49 +14 38-1 37-7 34-8 8,5 % +1,3

Lisätiedot

Suomalainen tarvitsee tilaa ympärilleen

Suomalainen tarvitsee tilaa ympärilleen Maarit Sireni Maaseutututkijatapaaminen 26-27.8.2010 Suomalainen tarvitsee tilaa ympärilleen Tutkimus kuntapoliitikkojen kaavoituksen tavoitteita koskevista käsityksistä 1. Johdanto Suomen alue- ja yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Simulaatio. Mitä jos Vantaa olisi Odense?

Simulaatio. Mitä jos Vantaa olisi Odense? Simulaatio Mitä jos Vantaa olisi Odense? SIMULAATIO Simulaatiolla luodaan hallitussa ympäristössä todellisuus mahdollisimman tarkasti uudelleen. Olemme tehneet simulointiyrityksen siitä miltä Vantaan kaupunki

Lisätiedot