REUMATAUTEJA SAIRASTAVIEN NUKKUMINEN JA SIIHEN YHTEYDESSÄ OLEVAT TEKIJÄT

Transkriptio

1 REUMATAUTEJA SAIRASTAVIEN NUKKUMINEN JA SIIHEN YHTEYDESSÄ OLEVAT TEKIJÄT Tampereen yliopisto Hoitotieteen laitos Pro gradu -tutkielma Kristiina Lilja Maaliskuu 2008

2 TIIVISTELMÄ TAMPEREEN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos LILJA KRISTIINA: Reumatauteja sairastavien nukkuminen ja siihen yhteydessä olevat tekijät Pro gradu -tutkielma, 72 sivua, 14 liitettä (25 sivua) Ohjaajat: Professori, TtT Eija Paavilainen, Dosentti, TtT Marja Kaunonen Hoitotiede Maaliskuu 2008 Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää reumatauteja sairastavien nukkumista ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Nukkuminen on keskeinen osa hyvinvointia ja nukkumishäiriöt ovat yhteydessä moneen sairauteen. Reumatauteihin liittyviä nukkumishäiriöitä tunnetaan useita, esimerkiksi katkounisuus ja liian varhainen herääminen aamulla, jotka johtavat päiväaikaiseen väsymykseen ja vireystason laskuun. Fyysisten sairauksien ja psyykkisten tekijöiden lisäksi nukkumisympäristö ja siihen liittyvät tekijät vaikuttavat nukkumisen laatuun. Unihygienian ja nukkumisergonomian tarkistamista voidaan pitää yhtenä lähestymistapana nukkumisen laadun parantamisessa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Reumaliiton Kuntoutumiskeskus Apilassa 2-3 viikon kuntoutusjaksolla olleet henkilöt, jotka arvioivat nukkumistaan sekä kotona että kuntoutusjakson aikana. Kuntoutusjaksolla koehenkilöt nukkuivat kehon mukaan muotoutuvilla patjoilla ja tyynyillä. Tyynyt valittiin heille yksilöllisesti kuntoutusjakson alussa. Tutkimusaineisto koottiin kyselylomakkeella, jonka koehenkilöt täyttivät kuntoutusjakson päätteeksi. Aineiston kerääminen alkoi syksyllä 2007 ja päättyi syksyllä 2008, kun tavoitteena ollut 80 koehenkilöä oli vastannut kyselyyn. Kyselylomake sisälsi monivalintakysymyksiä, Likert -tyyppisiä väittämiä sekä avoimia kysymyksiä. Tutkimuksen määrällinen aineisto käsiteltiin tilastollisesti ja avointen kysymysten vastaukset analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulosten mukaan reumatauteja sairastavien fyysiset oireet häiritsivät eniten kotona nukkumista. Nukkumishäiriöt ilmenivät nukahtamisen vaikeutena, katkounisuutena, kuumuuden tunteena yöllä sekä heräämisen jälkeisinä tuki- ja liikuntaelinoireina ja väsymyksenä. Kuntoutusjaksolla reumatauteja sairastavien nukkumista häiritsi eniten melu, kuumuus ja vieras ympäristö. Huolimatta siitä, että kuntoutusjaksolla oli useita nukkumista häiritseviä tekijöitä, niin potilaat nukkuivat kuntoutusjaksolla paremmin kuin kotona. Kuntoutusjaksolla reumapotilailla esiintyi vähemmän voimattomuutta, heräämisen jälkeisiä tuki- ja liikuntaelinoireita ja väsymystä kuin kotona. Merkittävin syy kuntoutusjaksolla paremmin nukkumiseen olivat koehenkilöiden mielestä korkealaatuiset patjat ja -tyynyt. Kuntoutusjakson sisältö, kuten liikunta ja hoidot auttoivat myös nukkumista. Ikä ja sukupuoli näyttivät olevan yhteydessä reumatauteja sairastavien nukkumisen laatuun, vaikka tässä aineistossa eroilla ei ollut tilastollista merkitsevyyttä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että reumatauteja sairastavien nukkumista häiritsevät fyysisten oireiden lisäksi nukkumisympäristöstä johtuvat tekijät. Reumatauteja sairastavien nukkumisen edistämisessä peruslähtökohtana voidaan pitää sairauden hyvää perushoitoa asianmukaisine lääke- ja liikuntaohjeineen. Näiden lisäksi korkealaatuisella patjalla ja tyynyllä sekä hyvällä unihygienialla voidaan parantaa huomattavasti potilaiden nukkumisen laatua sekä kotona että hoitolaitoksessa. Avainsanat: nukkuminen, reumataudit, unihygienia, nukkumisergonomia, patja, tyyny

3 ABSTRACT UNIVERSITY OF TAMPERE Department of Nursing Science LILJA KRISTIINA: Sleeping and related factors in people with rheumatic diseases Master s thesis, 72 pages, 14 appendixes (25 pages) Supervisors: PhD, Professor Eija Paavilainen, PhD, Adjunct Professor Marja Kaunonen Nursing Science March 2008 The thesis aimed at studying sleeping and related factors in people suffering from rheumatic diseases. Sleeping is an important part of wellbeing and sleep disorders are related to many illnesses. Several sleep disorders are known to be connected to rheumatic diseases, for example broken sleep and waking up too early in the morning, which lead to daytime tiredness and decrease in alertness. In addition to physical illnesses and mental factors, the sleeping environment and related factors affect the quality of sleep. Checking of sleep hygiene and ergonomics can be considered as one approach in improving the quality of sleep. The target group of the study were the participants of 2-3-week rehabilitation periods in the Finnish Rheumatism Association s Rehabilitation Institute Apila. They assessed their sleeping both at home and during the rehabilitation period. During the rehabilitation, the testees slept on mattresses and pillows which mould to the body. The pillows were selected individually for the participants at the beginning of the rehabilitation period. The research material was collected on a questionnaire filled in by the testees at the end of the rehabilitation period. Collection of the material started in the autumn 2007 and ended in the autumn 2008 when the targeted number of testees (80) had answered to the questionnaire. The questionnaire included multiple-choice questions, Likert-type statements and open ended questions. The quantitative research material was processed statistically and answers to the open ended questions were analysed with content analysis. According to the results, the physical rheumatic disease symptoms disturbed sleeping most at home. Sleep disorders expressed themselves as difficulty in falling asleep, broken sleep, feeling hot at night as well as musculoskeletal symptoms and tiredness after waking up. During the rehabilitation, the testees sleep was most disturbed by noise, hotness and the unfamiliar environment. Despite the presence of several sleep disturbing factors during the rehabilitation period, the patients slept better than at home. During the rehabilitation period, the rheumatic disease patients had less weakness and musculoskeletal symptoms and tiredness after waking up than at home. According to the testees, the most important reasons for sleeping better were the high quality test mattresses and pillows. The content of the rehabilitation period, such as physical exercise and treatments also facilitated sleeping. Age and sex seemed to correlate with the quality of sleep in rheumatic disease patients even if the differences were not statistically significant in the material. It can be concluded that rheumatic disease patients sleep was disturbed by factors of the sleeping environment in addition to the physical symptoms. In promotion of rheumatic disease patients sleep, the basic starting point can be considered to be good basic treatment of the illness with appropriate medicines and physical exercise instructions. High quality mattresses and pillows as well as good sleep hygiene can also improve the patients quality of sleep considerably both at home and in nursing institutions. Keywords: sleeping, rheumatic diseases, sleep hygiene, sleep ergonomics, mattress, pillow

4 SISÄLTÖ 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT Uni ja nukkuminen Reumataudit Reumataudit ja nukkuminen Yhteenveto teoreettisista lähtökohdista TUTKIMUSONGELMAT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Aineiston keruu Mittari Aineiston analyysi TULOKSET Koehenkilöiden taustatiedot Reumatauteja sairastavien nukkuminen kotona Reumatauteja sairastavien nukkuminen kuntoutusjaksolla Erot kotona ja kuntoutusjaksolla nukkumisen välillä Taustamuuttujien yhteys reumatauteja sairastavien nukkumiseen vaikuttaviin tekijöihin Kokemukset testipatjan ja -tyynyn sopivuudesta reumatauteja sairastaville POHDINTA Tulosten tarkastelu Tutkimuksen luotettavuus Tutkimuksen eettiset kysymykset JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTUTKIMUSAIHEET...62

5 KUVIOT Kuvio 1. Nukahtamisen kesto kotona...35 Kuvio 2. Yöunen pituus kotona...35 Kuvio 3. Heräämisen jälkeiset tuki- ja liikuntaelinoireet...36 Kuvio 4. Yöunen pituus kuntoutusjaksolla...40 Kuvio 5. Vireydessä, nukkumisen laadussa ja kivun määrässä tapahtuneet muutokset...40 Kuvio 6. Kokemukset testityynyn vaikutuksista nukkumiseen...48 Kuvio 7. Kokemukset testipatjan vaikutuksista nukkumiseen...50 Kuvio 8. Koehenkilöiden halukkuus käyttää TEMPUR -tuotteita ja niiden suositteleminen muille reumapotilaille...51 Kuvio 9. Naisten ja miesten kokemukset patjan vaikutuksista nukkumiseen...53 Kuvio 10. Tyynyn suositteleminen muille reumapotilaille ikäluokittain tarkasteltuna...54 Kuvio 11. Patjan suositteleminen muille reumapotilaille ikäluokittain tarkasteltuna...54 TAULUKOT Taulukko 1. Nukkumista vaikeuttaneet tekijät kotona...38 Taulukko 2. Nukkumista auttaneet tekijät kotona...39 Taulukko 3. Nukkumista vaikeuttaneet tekijät kuntoutusjaksolla...42 Taulukko 4. Nukkumista auttaneet tekijät kuntoutusjaksolla...43 Taulukko 5. Nukkumista vaikeuttaneet tekijät kotona ja kuntoutusjaksolla...45 Taulukko 6. Nukkumista auttaneet tekijät kotona ja kuntoutusjaksolla...45 Taulukko 7. Arvio testipatjan ja -tyynyn laadusta...47

6 LIITTEET Liite 1: Liite 2: Liite 3: Liite 4: Liite 5: Liite 6: Liite 7: Liite 8: Liite 9: Liite 10: Liite 11: Liite 12: Liite 13: Liite 14: Kooste niskatyynytutkimuksista Reumatautien luokittelu, esiintyvyys ja nukkumiseen liittyvät huomiot Kyselylomake Tutkimuslupa Koehenkilöiden suostumus tutkimukseen osallistumisesta Koehenkilöiden taustatiedot Koehenkilöiden nukkumisen laatu kotona Heräämisen jälkeiset tuntemukset kuntoutusjaksolla Heräämisen jälkeiset tuntemukset kotona ja kuntoutusjaksolla Nukkumisen laatu kotona sukupuolen mukaan tarkasteltuna Nukkumisen laatu kotona ikäluokittain tarkasteltuna Nukkumisen laatu kotona diagnoosin mukaan tarkasteltuna Patjan vaikutukset nukkumiseen ikäluokittain tarkasteltuna Tyynyn suositteleminen reumatauteja sairastaville ikäluokittain tarkasteltuna

7 7 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS Uni on yksi tärkeimpiä terveyden ilmaisimia. Unella on elvyttävä ja eheyttävä vaikutus. Uni edistää sitä terveyttä, jonka Maailman terveysjärjestö määrittelee monipuoliseksi hyvinvoinniksi. Koska vietämme peräti kolmanneksen elämästämme nukkuen, on nukkumisen laatu kiistatta yksi keskeinen hyvinvoinnin osa-alue. (Härmä & Sallinen 2006.) Unen merkitystä terveyteen ja hyvinvointiin on tutkittu jo yli kaksi vuosikymmentä psykologiassa (esimerkiksi Woodley & Smith 2006), lääketieteessä (esimerkiksi Goldstein ym. 2004, Salih ym. 1994, Takashi ym. 2005), kansanterveystieteessä (esimerkiksi Kronholm 1993) ja hoitotieteessä (esimerkiksi Kuivalainen ym. 1998). Univaje aiheuttaa väsymystä ja ärtymystä. Univaje heikentää muistia, ennakointikykyä, harkintakykyä ja loogista päättelyä. Unen puute vaikeuttaa oppimista ja huonontaa luovaa toimintaa. Krooninen univaje altistaa tulehduksille, valtimotaudille, tyypin 2 diabetekselle, sydäninfarktille sekä keskivartalolihavuudelle. (Partinen & Huovinen 2007). Tutkijoiden mielestä uni vaikuttaa kansanterveyteen yhtä merkittävästi kuin ravinto, liikunta, alkoholi ja tupakka (Kansanterveyslaitos 2008). Unettomuuden hoitoa koskeva käypä hoito suositus on valmisteilla, mutta sitä ei ole vielä julkaistu (Käypä hoito 2008). Unen laatuun ja nukkumiseen vaikuttavat monet tekijät: nukkujan ikä, elämäntilanne, psyykkiset ja fyysiset tekijät sekä nukkumiseen liittyvät ympäristötekijät. Useimmat sairaudet vaikeuttavat nukkumista. Reumataudeille tyypilliset nivel- ja selkäkivut ovat yleisiä nukkumishäiriöiden aiheuttajia. Myös virtsavaivat, suolistosairaudet, raajojen verenkiertohäiriöt sekä krooniseen keuhkosairauteen tai sydämen vajaatoimintaan liittyvä hengenahdistus voivat hankaloittaa nukkumista ja keskeyttää yöunen. Unihäiriöiden hoitamisessa onkin aina syytä selvittää taustalla olevat tekijät, sillä perussairauden hyvällä hoidolla parannetaan samalla nukkumisen laatua. (Partinen & Huovinen 2007). Somaattisiin sairauksiin liittyvä unettomuus ja unihäiriöt ilmenevät tyypillisesti katkonaisena yöunena. Kipu voi vaikeuttaa myös nukahtamista tai herättää aamuyöllä. Aina unihäiriöt eivät liity itse somaattiseen tautiin, vaan sen psyykkisiin sekundaarioireisiin. (Partinen 1991). Reumatauteihin liittyy runsaasti tuki- ja liikuntaelinoireita ja -kipuja, jotka aiheuttavat uupumista sekä univaikeuksia (Laajalahti & Sintonen 2005). Kipujen ja nukkumisen suhde on kaksijakoinen: kipu häiritsee nukkumista ja toisaalta unihäiriöt lisäävät puolestaan kipuja. Vaikka 60 %:lla nivelreumaa sairastavista on kipua yön aikana, niin unen ja nukkumisen laatuun ei kiinnitetä

8 8 nivelreumapotilaiden hoidossa riittävästi huomiota. (Davis 2003). Potilaan lepo ja hänen kokemuksensa hyvästä nukkumisesta lisäävät hänen tyytyväisyyttään ja parantavat hänen elämänlaatuaan sekä sairaalaympäristössä että kotona nukkuessa. (Kuivalainen ym. 1998). Kroonisesta väsymyksestä sekä virkistystä antamattomasta unesta kärsivien potilaiden hoidossa tulee kiinnittää erityisesti huomiota unihygieniaan sekä vuoteen ja tyynyn valintaan. (Hannonen 2005). Tämä tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää reumatauteja sairastavien nukkumisen laatua ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä kotona että kuntoutusjaksolla. Kuntoutusjaksolla tutkimuksen koehenkilöillä oli käytössä painetta tasaavat, kehon mukaan muotoutuvat patjat ja tyynyt. 2 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 2.1 Uni ja nukkuminen Uni ja nukkuminen ovat toisiaan lähellä olevia käsitteitä ja osittain toistensa synonyymejä. (Kuivalainen ym. 1998). MOT -sanakirjan mukaan uni on lepotila jonka aikana elimistön tietoinen toiminta on keskeytyksissä (MOT -sanakirja 2006). Vaikka unen aikana tietoinen yhteys olemassaoloon on poikki, ovat aivot kuitenkin aktiivisessa toiminnassa. Unen aikana päivän aikaiset voimakkaat kokemukset ja tunnetilat kertautuvat ja järjestyvät mielessä uudelleen. (Partinen & Huovinen 2007). Unta kuvataan nukkuessa esiintyvänä kokemuksena. Nukkumista määritellään olla unessa, nukuksissa; uinua. (MOT -sanakirja 2006). Uni on ihmisen fysiologisen tarve. Nukkumisella unen tarve tyydytetään. Nukkuminen käsitteenä on siten kokonaisvaltaisempi ja laajempi kuin uni. Unta voidaan tarkastella fysiologisena ilmiönä ja kehossa tapahtuvien fyysisten muutosten avulla. Nukkumista voidaan tarkastella myös subjektiivisena kokemuksena. (Kuivalainen ym. 1998). Terve henkilö nukahtaa tavallisesti alle puolessa tunnissa ja on yön aikana valveilla vajaat puoli tuntia. Normaalisti nukahtamista seuraa perusunen syveneminen aste asteelta. Noin 90 minuutin kuluttua nukahtamisesta seuraa ensimmäinen REM-unen jakso. Yön aikana terveellä ihmisellä min kestävät eri univaiheet vuorottelevat säännöllisessä järjestyksessä aina lopulliseen heräämiseen saakka. Ne toistuvat yön aikana noin viisi kertaa peräkkäin. Uni koostuu neljästä NREM -unen (Non-REM) vaiheesta ja REM-vaiheesta. REM -uni eli rapid eye movement on sitä unen vaihetta, jolloin nähdään unia. NON-REM -uni jaetaan neljään eri vaiheeseen unen syvyydestä

9 9 riippuen. Kolmos- ja nelostason vaihetta kutsutaan syvän unen vaiheeksi ja ne vaiheet ovat unen elvyttävän tehtävän kannalta olennaisia univaiheita. Noin kolme neljäsosaa ajasta on NREM -unta ja noin neljäsosa eli pari tuntia REM-unta. Syvän unen osuus on noin 20 % ja kevyen noin 55 % kokonaiskestosta. (Lindberg ym. 2004). Syvän unen vaiheet painottuvat iltayöhön, ja REM - univaiheiden kestot pitenevät unen edetessä aamuyöhön. Noin 60 ikävuodesta alkaen kevyen NREM -unen kokonaiskesto pitenee ja sen osuus yöunesta kasvaa. Vastaavasti syvän NREM -unen kokonaiskesto lyhenee ja osuus yöunesta vähenee. NREM -unen syvien vaiheiden kokonaiskeston osuus on yli 70-vuotiailla noin 5 % yöunesta eli keskimäärin 20 minuuttia. REM-unta on yöunesta noin 20 %. (Kivelä 2006). Aivot säätelevät unen ja valveen rytmiä, psyykkistä ja fyysistä suorituskykyä ja ruumiin lämpötilaa. Normaalisti ihmisen väsymysväli on n. 1,5 tuntia sekä yöllä että päivällä. Yöllä univaiheet seuraavat toisiaan noin puolentoista tunnin välein. Väsymysrytmi jatkuu myös päivällä. Vuorokausirytmin tärkein ajastaja on valo-pimeärytmi. Vireystasorytmissä on noin kahdentoista tunnin kierto. Ihminen on yleensä kaikkien virein aamupäivällä ja väsynein aamuyöllä. (Partinen & Huovinen 2007). Ihmisten unentarve on yksilöllistä. Riittävä uni on myönteisen päivämielialan edellytys. Nuorten aikuisten ja keski-ikäisten yöunen kesto on keskimäärin 7-8,5 tuntia. (Kivelä 2006). Keskimääräistä lyhyempi (kuusi tuntia tai vähemmän) ja pidempi yöuni (yhdeksän tuntia tai enemmän) on yhteydessä kohonneeseen kuolleisuusriskiin. (esimerkiksi Kronholm 2005, Salokangas 2002). Terveyden kannalta unen laatua pidetään kuitenkin merkityksellisempänä kuin unen pituutta (Partinen & Huovinen 2007). Koko elämästään ihminen nukkuu noin kolmanneksen. Jokunen lyhyeksi jäänyt yöuni tai uneton yö ei ole haitallista. Muutaman vuorokauden aikana kertynyt univaje korjaantuu helposti nukkumalla vähän kauemmin, kun siihen on tilaisuus. Unen aikana aivot järjestelevät päivän tapahtumia ja tallentavat ne muistiin. Unien näkeminen on yhteydessä kokemuksiimme, onnistumisiin ja vastoinkäymisiin. Luonnontieteelliset uniteoriat painottavat unen elvyttävän ruumista aineenvaihdunnan muuttuessa. Nukkumisen aikana elimistömme korjaa ja rakentaa itseään. (esimerkiksi Saarinen 2005, Härmä & Sallinen 2000). Partinen ja Huovinen (2007) vertaavat unta antioksidantteihin - unen aikana aivot ohjaavat elimistöä korjaamaan päivän aikana mahdollisesti syntyneet hapetusvauriot luonnonmukaisella tavalla. Hyyppä ja tutkijakollegat (1989) puolestaan korostavat omissa tutkimuksissaan unen psykologista tehtävää. Uni on aktiivinen tapahtuma, joka liittyy keskeisesti stressin käsittelyyn ja hallintaan ja osallistuu siten ihmisen psyykkiseen säätelyyn. (Hyyppä ym. 1989).

10 10 Uni ja nukkuminen ovat välttämättömiä solujen uusiutumiselle, kuona-aineiden poistumiselle sekä hivenaineiden ja hormonien kiertokululle. Univajeeseen liittyvä väsymys heikentää laaja-alaisesti kognitiivisia toimintoja ja säätelee muun muassa aivojen etuotsalohkon aktiivisuutta. Unihäiriöt aiheuttavat keskittymisvaikeuksia ja vaikeuttavat oppimista. Jo parin tunnin päivittäinen univaje vaikuttaa aineenvaihduntaan ja immunologiseen puolustusjärjestelmään. (Saarinen 2005, Härmä & Sallinen 2000). Krooninen, yli kolme kuukautta kestävä univaje altistaa tulehduksille, valtimotaudille, tyypin 2 diabetekselle, sydäninfarktille sekä keskivartalolihavuudelle (Partinen & Huovinen 2007). Fyysisen terveyden lisäksi uni vaikuttaa keskeisesti psyykkisen toimintakyvyn eri osa-alueeseen: toimintaan, ajatteluun ja tunteisiin. Uni vaikuttaa energiametabolian kautta esimerkiksi tarkkaavuuden ylläpitämiseen sekä oman toiminnan ohjaamiseen ja arviointiin. Erityinen merkitys asialla on uusissa ja monimutkaisissa tilanteissa. Yksi uneton yö tai viikon kestänyt 3-4 tunnin univaje vuorokaudessa vastaa noin promillen humalatilan vaikutusta. Käytännössä kognitiivisen toiminnan heikkeneminen johtaa virhetoimintoihin, jotka altistavat alentuneelle suorituskyvylle ja tapaturmille työssä ja vapaa-aikana. Esimerkiksi unettomuusoireet noin kaksinkertaistavat kuolemaan johtavan työtapaturman riskin. (Härmä & Sallinen 2006). Univajeella ja huonolla unen laadulla on yhteys myös erilaisiin psyykkisiin oireisiin, kuten ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen (esimerkiksi Saarinen 2005, Härmä & Sallinen 2000). Ahdistuneisuus on yhteydessä nukahtamisvaikeuksiin ja häiritsee nukkumista. Noin 90 prosentilla masennuspotilaista on todettu olevan unihäiriöitä. Tavallisesti masennukseen liittyvä unen häiriintyminen näkyy unen määrän vähentymisenä, unen katkonaisuutena ja varhain aamulla heräämisenä. Osa masennuspotilaista kuitenkin lisää nukkumisen määrää yleisestä väsymyksestä ja energian puutteesta johtuen. Unihäiriöt saattavat liittyä myös muihin mielenterveysongelmiin. Skitsofreniapotilaiden psykoosit alkavat usein unen hajanaisuudella, vuorokausirytmin häiriintymisellä ja unettomuudella. Myös sekavuus- eli deliriumtiloissa vuorokausirytmin ja unen häiriintyminen on eräs keskeinen oire. (Partinen & Huovinen 2007). Nukkumiseen liittyvät ongelmat Uneen ja nukkumiseen vaikuttavat monet eri tekijät, kuten nukkujan ikä, elämäntilanne sekä erilaiset psyykkiset ja fyysiset tekijät. Ohayon ja Partinen (2002) ovat todenneet, että vuonna 2000 suomalaisista 38 %:lla esiintyi ainakin yksi unettomuuteen liittyvä oire vähintään kolmena yönä viikossa. Yksitoista vuotta aikaisemmin Partinen (1991) totesi yli 30 %:lla suomalaisista aikuisista olevan nukkumisvaikeuksia siinä määrin, että he hakeutuivat lääkäriin tai käyttivät unilääkkeitä.

11 11 Kansanterveyslaitoksen tuoreen Elintavat ja niiden väestöryhmäerot Suomessa -tutkimuksen mukaan suomalaisista aikuisista lyhytunisimpia ovat vuoden ikäiset (Kronholm ym. 2007). Tavallisimpia nukkumisvaikeuksia ovat vaikeus nukahtaa, levoton uni tai hyvin aikaisin herääminen ja heräämisen jälkeen vaikeus nukahtaa uudelleen. Hyvin aikainen herääminen ja vaikeus nukahtaa uudelleen ovat tyypillisiä stressin yhteydessä sekä vanhuksilla. Unettomuus näyttää lisääntyvän yhteiskunnan rakenteen muuttuessa yhä teknisemmäksi tieto- yhteiskunnaksi. Syitä tähän ovat muun muassa lisääntynyt kiire, huoli henkilökohtaisesta turvallisuudesta, henkilösuhdeongelmat, epäsäännölliset työajat ja aikavyöhykkeiden ylitykset. (Härmä & Sallinen 2006). Nukahtamisvaikeuksien takana voi olla vääriä tottumuksia, kuten iltapäivätorkut, myöhäinen raskas ateria tai nautintoaineiden käyttö. Stressi, krooninen kipu tai kipua aiheuttavat sairaudet aiheuttavat myös nukahtamis- ja nukkumisvaikeuksia. (Uniliitto 2006). Unettomuutta voidaan luokitella eri tavoin. Unettomuudella ymmärretään tyytymättömyyttä unen pituuteen ja / tai laatuun. (Rajakangas ym. 2003). Ilmenemisaikansa perusteella unettomuus jaetaan vaikeuteen nukahtaa, vaikeuteen pysyä unessa ja liian varhaiseen heräämiseen (Kajaste 2005). Härmä & Sallinen (2000) määrittää univajeen siten, että unen päivittäinen määrä jää merkittävästi (esimerkiksi kaksi tuntia) pienemmäksi kuin se määrä, jonka ihminen tarvitsee ollakseen seuraavana päivänä virkeä. Univajeen on havaittu olevan erityisen yleistä työssä käyvillä, naisilla, lapsilla ja nuorilla sekä terveytensä huonoksi kokevilla. (Härmä & Sallinen 2000). Kansainvälisen unihäiriöluokitus (ICSD) luokittelee unettomuutta sen tyypin, syyn tai oireiden perustella seuraaviin luokkiin: toiminnallinen unettomuus, valeunettomuus, idiopaattinen unettomuus, periodiset raajojen liikkeet, levottomat jalat, yöllinen paroksysmaalinen dystonia, huono unihygienia, korkean paikan unettomuus, ruoka-allergiasta aiheutuva unettomuus, yöllisestä syömisestä ja juomisesta johtuva unettomuus sekä lääkkeiden ja alkoholin käytöstä aiheutuva unettomuus. (Partinen 1991). Toiminnallinen unettomuus on yleisin unettomuuden muoto. Toiminnalliseksi unettomuudeksi määritellään sellainen unettomuus, jonka taustalla ei ole fyysistä tai psyykkistä sairautta, vaan henkilön oma kokemus huonosta nukkumisesta. Toiminnallinen unettomuus voi liittyä omaisen kuolemaan, avioeroon, rakastumiseen, ulkomaan matkaan tai tulevaan neuvotteluun. Tällaisesta unettomuudesta kärsivät ihmiset valittavat nukahtamisvaikeutta ja he saattavat heräillä öisin. (Kronholm & Hyyppä 1989). Unettomuus voidaan myös luokitella sen keston mukaan tilapäiseksi, lyhytaikaiseksi tai krooniseksi unettomuudeksi. Alle kahden viikon kestävä unettomuus luokitellaan tilapäiseksi unettomuudeksi, alle kolme kuukautta kestävä unettomuus lyhytaikaiseksi unettomuudeksi ja yli

12 12 kolme kuukautta kestävä unettomuus krooniseksi unettomuudeksi. (Seppälä 1997). Tilapäisestä unettomuudesta kärsivät ihmiset eivät nukahda helposti ja saattavat heräillä öisin. Tilapäinen toiminnallinen unettomuus liittyy yleensä stressiin, ympäristön muutoksiin tai kriisitilanteisiin. Hyyppä ja Kronholm (1987) kuvaavat kroonisesta unihäiriöistä kärsivän prototyypin seuraavasti: hänellä on (kivuista ja säryistä johtuvia) nukahtamis- tai nukkumisvaikeuksia, eikä hän pidä nukkumaanmenosta. Hän nukkuu 4-5 tuntia huonoksi koettua unta. Hän kärsii voimakkaasta päiväväsymyksestä, ja hänellä on masennukseen viittaavia mielialaoireita. Hän näkee usein ahdistavia painajaisia ja kertoo nukahtamishetkeen liittyvistä näkö- ja kuuloharhoista. Hän käyttää usein rauhoittavia unilääkkeitä. Hän ei mainitse mielenterveyden ongelmia unihäiriön syinä, vaikka haastattelijalle sellainen käsitys muodostuisi. (Hyyppä & Kronholm 1987). Nukkumishäiriöiden hoito Nukkumishäiriöitä tulee hoitaa ensisijaisesti käsittelemällä unettomuuden syitä. (Partinen & Huovinen 2007). Jos unettomuuden taustalla on psyykkinen tai somaattinen sairaus, niin hoito keskittyy ensisijaisesti perussairauden hoitoon ja lisäksi mahdollisen lääkityksen tarkistamiseen. Myös depression mahdollisuus tulee arvioida. (Syvälahti 2005). Unihäiriöiden varhaista diagnosointia ja hoitoa pidetään ensiarvoisen tärkeänä. Univajeeseen liittyvien terveysriskien ehkäisy edellyttää primaarien unihäiriöiden tunnistamisen ja hoidon lisäksi unen arvostuksen lisäämistä ja muutoksia ajankäytössä. (Härmä & Sallinen 2000). Unta ja unihäiriöitä tutkitaan ja selvitetään myös keskussairaaloiden unilaboratorioissa. Esimerkiksi uniapnean ja kuorsauksen hoidolla on saatu hyviä tuloksia. Unettomuutta voidaan hoitaa myös psykoterapialla. Eniten näyttöä on erilaisista käyttäytymisterapeuttisista hoitomuodoista ja hypnoosihoidosta. (Uniliitto 2006). Nukkumishäiriöiden tyypillisin muoto, toiminnallinen unettomuus, paranee useimmiten itsestään muutaman viikon kuluessa. Joskus toiminnalliseen unettomuuteen liittyy yöllistä ahdistusta ja päiväaikaista väsymystä siinä määrin, että unilääkkeiden lyhytaikainen käyttö on perusteltua. Unilääkkeitä tulisi käyttää tilapäisesti ja viimeisenä hoitomuotona, koska ne voivat aiheuttaa haittavaikutuksia ja riippuvuutta. Unilääkkeiden on todettu aiheuttavan muun muassa päiväaikaista väsymystä, muistihäiriöitä, sekavuutta ja aamuyön heräämistä. Ikääntyneillä ihmisillä unilääkkeet voivat aiheuttaa tasapainohäiriöitä. (Seppälä 1997). Partinen (1991) varoittaa unilääkkeiden turhasta käytöstä, koska se voi aiheuttaa potilaalle psykofysiologista eli sekamuotoista

13 13 unettomuutta. Sekamuotoisella unettomuudella tarkoitetaan sitä, että alkuperäiseen somaattisista syistä seuranneeseen unettomuuteen yhdistyy unilääkkeiden pitkäaikaiskäyttöön liittyviä nukkumisvaikeuksia ja siitä johtuvia päiväaikaisia oireita. (Partinen 1991). Nukkumisen laatua voidaan parantaa myös unihygienialla. Unihygienialla tarkoitetaan kaikkia ulkoisia tekijöitä, jotka vaikuttavat nukahtamiseen, nukkumiseen ja heräämiseen aamulla. Unensaantia ja nukkumista helpottavia tekijöitä tiedetään olevan useita. Nukkumista edistävät makuuhuoneen viileys (ei yli 18 astetta), meluttomuus sekä pimeys. Vuoteeseen menemistä suositellaan vasta kun on väsynyt. Jos uni ei tule puoleen tuntiin, niin kannattaa vuoteesta nousta välillä pois. Kevyt hiilihydraattipitoinen iltapala voi auttaa unensaantia. Jos kuitenkin herää kesken unen, niin iltapala suositellaan jättämään väliin. Piristeiden, kuten kahvin, vahvan teen tai kolajuomien nauttimista tulee välttää ennen nukkumaanmenoa. Alkoholi saattaa edistää nukahtamista, mutta voi aiheuttaa myös unenaikaista levottomuutta. Tupakointia ei suositella ennen nukkumaan menoa. Lyhyt ja kevyt iltalenkki edistää unen saantia, samoin lämmin suihku. Voimakas fyysinen ponnistelu, ylimääräinen jännitys tai väkivaltaviihde voi haitata nukahtamista. Rentoutuminen ja rauhoittuminen puolestaan edistävät unen saantia. Säännölliset nukkumisajat ja rituaalit edistävät nukkumista. Unihygieniaan kuuluvat myös sänky, patja, tyyny ja vuodevaatteet. (Uniliitto 2006, Partinen 1991). Epäsopiva tyyny ja patja voivat myös häiritä unta ja pahentaa unettomuutta. Unihäiriöiden hoidon yksi peruslähtökohta on nukkumisergonomian tarkistaminen. Nukkumisergonomia on johdettu ergonomia -sanasta, joka MOT -kielitoimiston sanakirjan mukaan tarkoittaa työmenetelmien yms. kehittämistä ihmiselle fyysisesti sopiviksi (MOT 2006). Suomen Ergonomiayhdistys määrittelee ergonomian seuraavasti: Ergonomia tarkastelee tieteenalana ihmisen ja toimintajärjestelmän muiden osien vuorovaikutuksia ja soveltaa ammattialana ergonomian teoreettisia periaatteita, tietoja ja menetelmiä ihmisen hyvinvoinnin ja toimintajärjestelmän tehokkuuden optimoimiseksi (Ergonomiayhdistys 2006). Vaikka nukkumisergonomia -sanaa käytetäänkin puhekielessä yleisesti, niin sen määritelmää voidaan pitää vakiintumattomana. Tässä tutkimuksessa nukkumisergonomialla tarkoitetaan nukkumisympäristöön kuuluvia ulkoisia tekijöitä, jotka vaikuttavat nukkujan vuoteeseen siirtymiseen ja nukkumisasentoihin ja niiden vaihtamiseen keskeisesti liittyvät tekijät. Näitä tekijöitä ovat vuode, patja, tyyny ja vuodevaatteet. Vuoteen, patjan ja tyynyn valinnassa tulee huomioida nukkujan yksilölliset tarpeet. Hyvä vuode on miellyttävä, turvallinen ja korkeudeltaan sopiva, jotta vuoteeseen meno ja vuoteesta ylös nouseminen on sujuvaa. Allergisen tulee kiinnittää huomiota erityisesti vuodevaatteiden

14 14 materiaaleihin. (Partinen 1991). Epäsopiva patja tai tyyny voi häiritä unta ja pahentaa unettomuutta. Patjan ja tyynyn on tuettava vartaloa sen luonnolliseen eli fysiologiseen asentoon, päästäen kehon lepäämään ja palautumaan. Kylkimakuulla selkärangan tulee asettua takaa päin katsottuna vaakasuoraan asentoon. Lannerangan kiertymisen ehkäisemiseksi voi päällimmäisen polven alla käyttää tarvittaessa pientä tyynyä. Hyvä kylkimakuuasento vaatii patjalta sekä tukevuutta että joustoa. Tyynyn tehtävä on täyttää patjan ja pään väliin jäävä tila niin, että kaularanka on selkärangan jatkeena suorassa linjassa. Selällä nukuttaessa patjan ja tyynyn on myötäiltävä vartalon muotoja, tuettava vyötäröä ja ristiselkää sekä lantion että hartioiden alueelta. (Partinen 1991, Airaksinen 2006). Selinmakuuasento ei kuitenkaan sovi kaikille nukkumisasennoksi, koska silloin ylähengitystiet ovat ahtaimmillaan. Muun muassa uniapneaa sairastavia suositellaan välttämään selinmakuulla nukkumista. Selinmakuulla nukkuminen aiheuttaa myös enemmän kuorsausta, etenkin ylipainoisille. (Terveysportti 2006). Myöskään vatsamakuuasento ei sovi kaikille eikä sitä ergonomisesti tarkasteltuna voida pitää suositeltavana. Vatsamakuulla kaularanka on kiertyneessä ja taakse taipuneessa asennossa, mikä ahtauttaa mekaanisesti kaularangassa olevien hermojen ulostuloaukkoja. Patjan vaikutukset nukkumiseen On yleisesti uskottu, että patjan kiinteydellä on vaikutusta selkävaivoihin. Tutkijat ovat aiheesta kahta mieltä. Bader & Engdal (2000) tulivat tutkimuksessaan siihen johtopäätökseen, että patjan kiinteys ei merkittävästi vaikuta nukkumisen laatuun, kun taas Kovacs tutkijakollegoineen (2003) osoitti patjan kiinteyden olevan merkityksellinen alaselkäkivusta kärsiville potilaille. Kovacsin ja kumppaneiden (2003) tutkimuksen koehenkilöinä oli 313 potilasta, joilla oli epäspesifi, ei-raajoihin säteilevä alaselkäkipu. Tutkijat satunnaistivat koehenkilöt nukkumaan joko kovalla tai keskikovalla patjalla 90 päivän ajan. Koehenkilöiksi valittiin potilaita, joilla oli kipua sekä makuulla että vuoteesta ylös nousussa. Tutkimustulokset osoittivat, että keskikova patja oli parempi epäspesifistä alaselkäkivuista kärsiville potilaille. Heillä esiintyi tutkimuksen mukaan vähemmän kipua vuoteessa ja vuoteesta ylös nousussa sekä vähemmän työkyvyttömyyttä kuin kovaa patjaa käyttäneillä. (Kovacs ym. 2003). Patjan iällä on osoitettu olevan yhteys nukkumisen laatuun (Jacobson ym. 2007, Enck ym. 1999). Sveitsissä tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin selkäkivun, unen laadun ja patjan laadun välisiä yhteyksiä. Koeasetelmassa verrattiin kolmea uutta eri hintaluokan patjaa kahdeksan vuotta

15 15 vanhoihin hotellipatjoihin sokkotutkimusmenetelmällä. Koehenkilöinä oli 265 hotellivierasta. Koehenkilöltä kysyttiin subjektiivista kokemusta edellisen yön nukkumisen laadusta. Unen laatua arvioitiin asteikolla 1-5, jossa 1 oli erittäin hyvä ja 5 erittäin huono. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi koehenkilöiden hotelliyöpymisen syy (vapaa-aika vai työmatka) sekä aikaisemmat selkävaivat ja nukkumisongelmat. Tulosten mukaan patjan laatu oli positiivisesti yhteydessä nukkumisen laatuun. Ero vanhoihin patjoihin oli merkitsevin heillä, ketkä olivat työmatkalla ja ketkä toistuvasti kärsivät alaselän kivuista ja unihäiriöistä. Tutkimuksen johtopäätösten mukaan ainakin niillä henkilöillä, joilla on alaselkäkipuja ja unihäiriöitä, yhteys unen laadun ja patjan laadun välillä on merkittävä. (Enck ym. 1999). Myös Jacobson kollegoineen (2002) totesi kolmen eri hinta- ja laatuluokan patjoja vertailevassa tutkimuksessa, että halvimmilla patjoilla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys alaselkäkivun esiintymiseen. Yksilöllisesti valittu patja vähensi koehenkilöiden kipua ja jäykkyyttä sekä paransi nukkumisen laatua. Patjan positiiviset vaikutukset vahvistuivat ajan myötä. (Jacobson ym. 2002). Ergonomisesti sopivan patjan valinta voi vähentää tuki- ja liikuntaelinoireita merkittävästi ja vastaavasti huono patja voi aiheuttaa selkäkipuja. Intiassa tehdyn tutkimuksen mukaan medical residence -tyyppisissä sairaalamajoituksissa 10 cm vaahtomuovipatjalla nukkuminen aiheutti sadasta potilaasta 63:lle selkäkipua. Kotona puuvillapäällysteisellä tavallisella patjalla nukkuminen helpotti kipuoireita 61 potilaalla, mutta selkäkipu palasi sairaalamajoituksessa uudelleen nukkumisen jälkeen. Tutkimuksessa oli yhteensä 100 koehenkilöä, jotka haastateltiin nukutun yön jälkeen. Kipua mitattiin VAS -kipujanalla. (Koul ym. 2000). Price kollegoineen (2003) sekä Jacobson kollegoineen (2002) ovat osoittaneet tutkimuksissaan, että tuki- ja liikuntaelinoireita voidaan helpottaa yksilöllisesti valittujen patjojen avulla. Pricen ja kollegoiden (2003) tutkimuksessa uudet ilmatäytteiset sijauspatjat vähensivät neljän viikon koekäytön aikana kipuja ja paransivat nukkumisen laatua merkittävästi. Koehenkilöinä olivat reumatautiosaston potilaat, joilla oli sekä nukkumisvaikeuksia että kroonista kipua. Jacobson ja kollegat (2002) tutkivat kahdella kiropraktiikkaklinikalla yksilöllisesti valittujen vuodekokonaisuuksien vaikutusta alaselän kipuihin, olkapääkipuihin sekä selkärangan jäykkyyteen. Koehenkilöinä oli 22 kiropraktikoiden vastaanotolle tulleita henkilöitä, joiden ikä vaihteli välillä vuotta. Koehenkilöillä oli nukkumishäiriöitä, olkapääkipuja, alaselkäkipuja ja pitkäaikaista selkärangan jäykkyyttä. 28 vuorokauden koejakson jälkeen tehdyn kyselyn mukaan yksilöllinen vuodekokonaisuus vähensi selkäkipuja 57 %:lla, olkapääkipuja 61 %:lla, ja selkärangan jäykkyyttä 59 %:lla ja paransi nukkumisen laatua 60 %:lla. (Jacobson ym. 2002). Vuonna 2007 yhdeksällä nivelpotilaalla tehdyn kolmen kuukauden seurantatutkimuksen mukaan yksilöllisesti valitut, painetta tasaavat TEMPUR -patjat paransivat

16 16 seitsemällä koehenkilöllä yhdeksästä nukkumisen laatua kolmen kuukauden seurantatutkimuksessa. Koehenkilöt testasivat TEMPUR -patjoja ja -tyynyjä kotonaan. Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla koehenkilöllä oli aikaisemmin kotona käytössä joustinpatja. Koekäytön lopussa seitsemän kymmenestä arvioi painetta tasaavan TEMPUR -patjan paremmaksi kuin oma joustinpatja. Kotona käytettyjen joustinpatjojen ikä vaihteli siten, että kolmella oli käytössä 1-5 vuotta vanha patja, kolmella 5-10 vuotta vanha patja ja kolmella vuotta vanha patja. (Lilja ym. 2007). Garfin ja kollegat (1980) tutkivat neljän eri patjamallin kohdalla ihmisen kehoon kohdistuvaa painetta. Tutkimuksessa paineenmittauslaitteet sijoitettiin viiteen eri materiaalista valmistettuun patjaan. Näitä patjamalleja olivat ortopedinen 720 kierrejousitettu patja, 500 jousen standardi joustinpatja, standardi 10 tuuman paksuinen vesipatja, sekamuotoinen patja, jossa on vesipatjan ympärillä polyuretaania. Patjojen lisäksi painetta mitattiin myös lattialla ilman patjaa. Mittaukset suoritettiin koehenkilöiden maatessa sekä selinmakuu- että vatsamakuuasennoissa. Tasaisimmin paine jakaantui vesipatjalla sekä ortopedisellä patjalla. Pehmeämpi (500 jousen) joustinpatja, sekamuotoinen patja ja lattiapinnalla kehon paino kohdistui vain viiteen paikkaan: takaraivoon, hartioille, pakaroille, pohkeille ja kantapäille. Ihoon kohdistuva paine luisten ulkonemien kohdalla oli huomattavasti suurempi kuin hapenpuutteen raja-arvona pidetty 30 mmhg, siten painehaavojen kehittymisen riski kasvaa erityisesti niillä pajoilla nukkuessa, jotka tasaavat painetta huonosti. (Garfin ym. 1980). Leikkaussalialustojen materiaaleja vertailevassa tutkimuksessa todettiin nestemäisen materiaalin vähentävän leikkauksen aikana kohdistuvaa painetta. Korkeimmat paineet syntyivät standardipintaisilla leikkauspöydillä. Tutkimuksessa oli vertailussa kuitutäytteinen standardipatja, elastinen polyuretaanivaahtomuovipatja, ilmatäytteisellä kennostolla varustettu patja ja nestemäisellä sisällöllä varustettu patja. (Keller ym. 2006). Painetta alentaviin materiaaleihin tulee Defloorin & Grypdonckin (2000) tutkimuksen perusteella suhtautua kriittisesti. Heidän tutkimuksessaan testattiin laboratorio-olosuhteissa 29 eri istuintyynyn ja lampaankarvan kykyä vähentää ihoon kohdistuvaa painetta istuma-asennossa. Koehenkilöinä toimi 20 vapaaehtoista. Tulosten mukaan vain 13 istuintyynyä vähensi painetta edes jonkun verran. Geelityynyt ja lampaankarva eivät vähentäneet painetta lainkaan. Jotkut vaahtomuoviset tyynyt vähensivät painetta erittäin hyvin, mutta jotkut vaahtomuoviset tyynyt jopa lisäsivät sitä. Alhaisimmat paineet ihoon kohdistuivat ilmatyynyissä ja vaahtomuovityynyissä. (Defloor & Grypdonck 2000).

17 17 Tyynyn vaikutukset nukkumiseen Huolellisella tyynyn valinnalla voidaan merkittävästi vähentää niska-hartiaseudun kipua, päänsärkyä ja parantaa nukkumisen laatua (Persson 2006, Erfanian ym. 2004, Lavin ym. 1997). Niskatyynyn avulla voidaan myös vähentää fysioterapiahoitojakson jälkeisiä tuki- ja liikuntaelinoireita (Gutenbrunner ym. 1999). Lievästä uniapneasta kärsivien on todettu hyötyvän erikoistyynystä - erikoistyyny vähensi kuorsausta ja yöllistä kääntyilyä (Zuberi ym. 2004). Ideaalin tyynyn tulee olla pehmeä ja tukea hyvin niskan lordoosia. Lisäksi sen tulee olla allergiatestattu ja pestävä. (Persson & Moritz 1998). Lämpötilallakin on merkitystä - kevyesti viilentävä tyyny todettiin Kawabatan & Tokuran (1996) tutkimuksessa merkittäväksi syvälle unelle. Liitteeseen 1 on koottu tutkimuksia tyynyistä. Tutkimuksissa testattavista tyynyistä käytettiin erilaisia nimityksiä kuten erikoistyyny tai niskatyyny. Koska kaikissa tyynyissä on kuitenkin ollut ajatus hyvän nukkuma-asennon mahdollistamisesta, niskan tuesta ja nukkumisergonomian parantamisesta, niin käytetään tässä yhteydessä kaikista samaa yleisnimitystä niskatyyny. Tutkimuksia on kuitenkin vaikea verrata suoraan toisiinsa, koska osassa tutkimuksista niskatyynyn käyttö aloitettiin fysioterapian yhteydessä ja tutkimuksissa testattiin tyynyn vaikutusta fysioterapiassa saavutettujen hoitotulosten ylläpysymiseen. (Helewa ym. 2007, Gutenbrunner ym.1999, Ambrogio ym. 1998). Unen ja nukkumisen tutkiminen unilaboratoriossa Nukkumista ja unta voidaan tutkia ja mitata eri keinoin ja eri ympäristöissä. Keskeisintä tutkimisessa on lähtökohta ja näkökulma: selvitetäänkö tutkimuksen avulla mitä uni on, tarkastellaanko sitä fysiologisena ilmiönä vai tutkitaanko nukkumisen laatua ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Unen ja nukkumisen tutkimisen kenttä on kokonaisuudessaan laaja ja monitieteinen. Unilaboratorioissa unta tutkitaan erilaisilla fysiologisilla mittauksilla esimerkiksi ihoon kiinnitettävien elektrodien ja sensoreiden avulla. Aivosähkökäyrän avulla selvitetään, miten aivojen sähköinen toiminta muuttuu unen aikana. Unen rakennetta seurataan aivosähkökäyrän lisäksi silmänliikkeitä ja lihasjännitystä mittaavilla menetelmillä. Unipolygraphiatutkimuksissa mitataan aivosähkökäyrää, silmänliikkeitä ja lihasjännitystä. Laajoissa unipolygraphiatutkimuksissa rekisteröidään lisäksi hengitystä, sydämen sykettä, veren happikyllästeisyyttä, unen aikaisia liikkeitä ja nukkumisasentoja. Joskus unipolygraphian lisäksi käytetään nukkujan videointia. Unipolygrafialla saadaan tarkka kuva keskushermoston ja autonomisen hermoston toiminnasta ja nukkujan liikkeistä. Menetelmällä tutkitaan elimellisiä unihäiriöitä, kuten hengityshäiriöitä,

18 18 kuorsausta ja uniapneaa. Tutkimus on kuitenkin huomattavan kallis eivätkä tutkimusolosuhteet vastaa nukkujan normaalia nukkumisympäristöä. Usein yhden vuorokauden mittainen rekisteröinti ei paljasta henkilön uni-valve-rytmiä. (Härmä & Sallinen 2004, Rinnekotisäätiö 2008). Koti tutkimusympäristönä Koti on unen ja nukkumisen luonnollisin tutkimusympäristö. Nukkujan tavallisen patjan alle voidaan sijoittaa unen aikaista hengitystä, sydämen sykettä ja liikkeitä rekisteröivä unipatja. Menetelmän avulla selviää nukkujan uni-valve -rytmi ja menetelmä antaa hyvän kuvan sekä unen määrästä että laadusta. Ranteeseen kiinnitettävä liikeanturi eli aktigrafi mittaa unen laatua unipatjaa karkeammin, mutta aktigrafin etuna voidaan pitää laitteen helppokäyttöisyyttä. Unipäiväkirja on myös käytetty menetelmä unen laadun arvioinnissa. Kirjaan merkitään nukkumaanmeno- ja heräämisajat sekä muut uneen vaikuttavat tekijät, kuten työaika, lääkkeiden ja alkoholin käyttö sekä oma arvio unen laadusta. (Härmä & Sallinen 2004). Jokainen voi myös itse tutkia omia nukkumistottumuksiaan ja arvioida oman unensa laatua. Unentarve ja uni-valverytmi ovat yksilöllisiä ominaisuuksia, jotka voivat muuttua jossain määrin iän myötä. Oman unentarpeen ja uni-valverytmin voi selvittää parhaiten loma-aikaan. Sen voi testata menemällä nukkumaan kun väsyttää ja heräämällä aamulla ilman herätyskelloa. Luontainen uni-rytmi selviää tällä tavoin yleensä parin viikon aikana. Menetelmää ei voi käyttää jos kärsii unettomuudesta tai univalverytmin häiriöstä. (Härmä & Sallinen 2004). Kotona tutkimisen etuna on ympäristön luonnollisuus. Kuitenkin elämäntilanteista riippuen kotona saattaa olla myös unta häiritseviä tekijöitä elämäntilanteeseen, elämänvaiheeseen, fyysisiin, psyykkisiin tai sosiaalisiin tekijöihin liittyen. Nukkuminen sairaalaympäristössä Sairaalaympäristö aiheuttaa usein muutoksia potilaan unen määrään ja laatuun. Muutokset voivat olla joko myönteisiä tai kielteisiä. Turvallisuuden tunteen ja hyvän hoidon vuoksi joku voi nukkua sairaalassa paremmin kuin kotona. Vastaavasti sairaalassa voi olla paljon nukkumista häiritseviä tekijöitä. Kuivalaisen ja kollegoiden (1998) tutkimuksen mukaan potilaat nukkuivat sairaalassa huonosti. Tutkimuksessa todettiin, että eniten potilaiden nukkumista häiritsi ympäristöstä sekä hoitajien ja huonetovereiden toiminnasta aiheutunut melu. Muita nukkumista häiritseviä tekijöitä

19 19 olivat kipu, erilaiset tunnetilat ja fyysiset vaivat. Tämän sisätautien ja kirurgian osastoilla tehdyn tutkimuksen mukaan (n= 177) 65 % potilaista nukkui huonosti sairaalassa. Kotona huonosti nukkuvista (30 %) myös sairaalassa nukkui huonosti 77 %. Kotona hyvin nukkuvista 59 % nukkui sairaalassa huonosti ja 41 % hyvin. Tässä tutkimuksessa 77 % piti sairaalan vuodetta hyvänä nukkua. Vuoteen suojamuovit hiostivat melkein kolmannesta potilaista. Tutkimukseen osallistuvien osastojen kohdalta ei ole kuitenkaan tarkempia tietoja käytössä millaiset vuoteet, patjat ja tyynyt kyseisillä osastoilla oli käytössä. (Kuivalainen ym. 1998). Turkissa sairaalan eri osastoilla tehdyssä vertailututkimuksessa todettiin psykiatrisella osastolla olevien potilaiden nukkuvan huonommin kuin kirurgisilla osastoilla tai sisätauti- tai kuntoutusosastoilla olevat potilaat. Tässä aineistossa naiset nukkuivat miehiä huonommin. (Dogan ym. 2005). Korhonen (2004) tutki Kuopion yliopistossa tehdyssä pro gradu-tutkielmassaan hoitajien asennetta potilaiden nukkumiseen ja unen tarpeen tyydyttämiseen. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi mikä oli hoitajien tietotaso uneen ja nukkumiseen liittyvissä asioissa. Tutkimuksen otos koostui 300 sisätautien ja kirurgian toimialoilla työskentelevästä hoitajasta. Tulosten mukaan hoitajat asennoituivat myönteisesti potilaiden unen tarpeeseen ja nukkumiseen akuuttisairaalan vuodeosastolla. Potilaiden nukkumisvaikeuksiin reagoitiin nopeasti, nukkumiseen liittyvistä asioista juteltiin työyhteisössä ja nukkumisvaikeudet tunnistettiin potilaan tarpeiden tyydyttämisen ongelma-alueeksi. Enemmistö hoitajista mainitsi neljästä kuuteen auttamismenetelmää potilaan unen tarpeen turvaamiseksi. Yleisimmin mainittiin unilääkkeen antaminen, keskustelu potilaan kanssa, ympäristön rauhoittaminen, asentohoito ja kipulääkkeen antaminen. (Korhonen 2004). Nykyohjeiden mukaan unilääkkeiden antamista nukkumishäiriöiden hoitoon ei kuitenkaan suositella ensisijaisena hoitomuotona. Unettomuuden primaarisyiden selvittäminen ja niihin vaikuttaminen pitäisi olla hoidon lähtökohta. (Syvälahti 2005). Tästä näkökulmasta tarkasteltuna potilaan perussairauteen ja kipuun liittyvien asioiden hoitaminen sekä unihygieniaan ja nukkumisergonomiaan liittyvät asiat tulisi tarkistaa ja hoitaa ensisijaisesti potilaan nukkumisen parantamiseksi. Korhosen (2004) tutkimuksessa todettiin, että hoitotyöntekijöiden tietotaso nukkumiseen liittyvissä asioissa oikeiden vastausten perusteella arvioituna oli tyydyttävä 66 %:lla, hyvä 27 %:lla vastaajista ja huono 7 %:lla vastaajista. Hoitajien tietotaso oli yhteydessä hoitajan peruskoulutukseen, ammattinimikkeeseen ja toimintaan potilaiden unen tarpeen tyydyttämiseksi. Korkeammin koulutetuilla hoitajilla oli korkeampi tietotaso kuin vähemmän koulutusta saaneilla hoitajilla. (Korhonen 2004). Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että hoitotyöntekijöiden tietoa ja osaamista nukkumiseen liittyen tulisi lisätä.

20 20 Vireyteen, nukahtamiseen ja muut omakohtaiseen kokemukseen liittyvät kyselyt Vireyden tutkiminen on yksi tapa lähestyä nukkumisen laadun arviointia. Nukkumisen laatu heijastuu suoraan päiväaikaiseen olotilaan. Vireyteen vaikuttaa tarkkaavaisuus, havaitseminen, päättely, toiminnan ohjaaminen ja oppiminen. Lääketieteessä vireyttä voidaan mitata paljolti samanlaisilla mittareilla kuin unta, kuten toiminnallisilla testeillä tai erilaisten kyselyjen avulla. Toiminnalliset testit mittaavat koehenkilön suoriutumista valppaustehtävistä. Näissä testeissä erilaisiin näkö- tai kuuloärsykkeisiin reagoidaan mahdollisimman nopeasti. Testissä suoriutumista arvioidaan reagoimatta jääneiden tai liian hitaasti reagoitujen ärsykkeiden määrällä. Nämä testit soveltuvat Härmän & Sallisen (2004) mukaan hyvin työssä suoriutumisen arviointiin, koska tietyissä työtehtävissä herpaantumaton tarkkaavaisuus on tärkeää. (Härmä & Sallinen 2004). Nukkumisen laatua ja päiväaikaista vireyttä mittaavia subjektiiviseen kokemukseen perustuvia mittareita on useita. Uneliaisuustyyppisen väsymyksen mittaamisessa on mahdollista kysyä, kuinka herkästi ihminen nukahtaa eri tilanteissa tai kuinka virkeäksi hän itsensä kokee. Yksi kansainvälisissäkin tutkimuksissa käytetyimmistä mittareista on ESS eli Epworth Sleepiness Scale, joka mittaa päiväaikaista väsymystä. ESS on yksinkertainen kysely, jossa vastaajat arvioivat todennäköisyyttä torkahtaa tai nukahtaa kahdeksassa tyypillisessä päivittäisessä tilanteessa. (Johns 1991, Härmä & Sallinen 2004). ESS -mittaria on käytetty monissa kansainvälissä tutkimuksissa subjektiivisena unen laadun mittarina. (muun muassa Johns 1991, Goldstein ym. 2004). ISS ja PSQI ovat Likertin asteikkoon perustuvia subjektiivisia unihäiriöiden mittareita. ISS eli Insomnia Severty Index -mittari koostuu viidestä eri osiosta ja PSQI eli Pittsburgh Sleep Quality Index seitsemästä. Yhteisiä sisällöllisiä teemoja molemmissa mittareissa ovat nukahtaminen, unen kesto, subjektiivinen kokemus unen laadusta ja päiväaikainen vireys, ISS sisältää lisäksi osiot aikaisin aamulla heräily ja kyky havaita huoleen ja levottomuuteen liittyvä unen huonontuminen. PSQI sisältää lisäksi kysymyksen unen tehokkuudesta ja unilääkkeiden käytöstä. PSQI -mittarissa mitataan myös kivusta, lämpötilasta, kuorsauksesta, yskimisestä tai hengitysvaikeuksista johtuvia unihäiriöitä sekä arvioidaan mielialaa. Molemmissa mittareissa vastaukset pisteytetään ja luokitellaan. ISS- mittarissa käytetään asteikkoa 0-4, jossa 0= ei yhtään ja 4=hyvin paljon. Mittarista voi saada pisteitä Mitä korkeammat pisteet ovat, sen enemmän on unihäiriöitä. Pisteet luokitellaan seuraavasti: 0-7 = ei kliinisesti merkittäviä unihäiriöitä, 8-14, kliinisesti osittain merkittäviä unihäiriöitä, 15-21= kliinisesti huomattavia unihäiriöitä, = vakava kliininen unihäiriö. Mittarin sisäinen yhdenmukaisuus on todettu korkeaksi. (Woodley & Smith 2006.) PSQI -mittarin asteikko on 0-3 ja saadut pisteet vaihtelevat välillä Yli kuuden kokonaispisteen tulos

21 21 tulkitaan alentuneeksi nukkumisen laaduksi. PSQI -mittari on todettu luotettavaksi ja sitä on käytetty useissa kansainvälisissä tutkimuksissa unihäiriöiden tutkimisen mittarina. (Sayar ym. 2002). Takashi ja tutkijakollegat (2005) käyttivät PSQI -mittaria lääketieteessä tutkiessaan parkinsonin tautia sairastavien levottomat jalat -syndroomaa. Eniten PSQI -mittaria on käytetty kuitenkin psykologian tutkimuksissa (Benloucif ym. 2004, Cakirbay ym. 2004, Morgan ym. 2004, Bernatzky ym. 2005) sekä psykiatrian tutkimuksessa (Sayar ym. 2002). Psykologisessa tutkimuksessa on käytetty myös muita subjektiivisia väittämiin perustuvia mittareita, jotka mittaavat nukkujan käsityksiä, odotuksia, ajatuksia tai nukkumistottumuksia. Näitä mittareita ovat muun muassa DBAS eli Dysfunctional Beliefs About Sleep -mittari sekä Reen ja Harveyn kehittämä SRBQ -mittari. (Woodley & Smith 2006). Kansainvälisissä nukkumiseen liittyvissä tutkimuksissa käytettyjä objektiivisia mittareita ovat muun muassa MSLT eli Multiple Sleep Latency Test mittaa nukahtamisviivettä. Sen avulla voidaan selvittää kykyä nukahtaa. MWT toimii puolestaan päinvastoin, sillä sen avulla mitataan kykyä vastustaa nukahtamista. Näitä testejä käytetään poikkeavan päiväaikaisen väsymyksen arviointiin. Molemmat testit tehdään valvotuissa oloissa. Testejä ei voida pitää yksiselitteisinä, sillä osa ihmisistä voi nukahtaa nopeasti olematta poikkeavan väsyneitä ja vastaavasti jotkut kykenevät pysyttelemään hereillä pitkään, vaikka ovatkin erittäin väsyneitä. (Härmä & Sallinen 2004.) Useissa tutkimuksissa käytetään useita mittareita, muun muassa Johns (1991) totesi tutkimuksessaan MSLT -pisteytyksen korreloivan merkitsevästi ESS -pisteytyksen yönaikaisen polygraphian kanssa. 2.2 Reumataudit Reumataudit käsittävät laajan alueen ei-tulehduksellisista tuki- ja liikuntaelinsairauksista nivelreumaan ja yleissairauksina ilmeneviin moninaisiin sidekudossairauksiin sekä verisuonitulehduksiin. Reumataudeista yleisimpiä ovat nivelreuma, selkärankareuma sekä eitulehduksellisiin reumatauteihin luokiteltava fibromyalgia. (Leirisalo-Repo ym. 2002). Nivelreuma on valtaosalle potilaista pitkäaikainen, etenevä tauti. Kuitenkin noin joka viidennellä sairastuneella taudin oireet näyttävät paranevan lyhyen oireilun jälkeen. (Leirisalo-Repo ym. 2002). Taudin esiintyvyys lisääntyy iän mukana. Sairaus on kaksi kertaa yleisempi naisilla kuin miehillä. Sairauden vaikeus vaihtelee suuresti potilaittain, ja useimmilla potilailla niveltulehduksen aktiivisuus aaltoilee ajan myötä. Sairaus aiheuttaa kipua ja vaikeuttaa selviytymistä päivittäisistä