a.) b.) h. 08 dec 15 10:20 dec 15 09:10

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "a.) b.) h. 08 dec 15 10:20 dec 15 09:10"

Transkriptio

1 v p.: Joitakin keskeisiä työntäviä tekijöitä (esim. Euroopan voimakas väestönkasvu, väestöpaine, katovuodet, toimeentulo ongelmat, poliittiset ja etniset vainot). Joitakin keskeisiä vetäviä tekijöitä (kohdealueiden, etenkin Pohjois Amerikan, vetovoima, mm. työtilaisuudet kaivoksissa, metsätöissä ja teollisuudessa, mahdollisuus maanhankintaan). Vaikutus: lähtömaissa väestöpaineen helpottuminen, kohdealueilla asutuksen laajeneminen, talouskasvu ja kaupungistuminen. 5 6 p.: Siirtolaisuuden taustatekijöiden tarkempi analyysi joidenkin lähtömaiden (esim. Irlanti, Itä Eurooppa, Pohjoismaat) ja kohdemaiden kannalta (esim. USA, Australia). Muutokset kohdemaiden väestösuhteissa: eurooppalaiset suhteessa muihin ryhmiin. Itä ja eteläeurooppalaisten kasvava osuus siirtolaisuudessa. Siirtolaisten unelmat vapaudesta ja onnen tavoittelu. Siirtomaihin suuntautuva muutto lujitti siirtomaavaltaa. Liikennevälineiden kehitys mahdollisti siirtolaisuuden kasvun. dec 15 09:08 v. 09 dec 15 09:09 1

2 4. a.) 1 2 p. Esimerkiksi seuraava tulkinta: Imatran Voiman kuvassa halutaan kuvata edistystä, yksilö hallitsee tilanteen ja teknologian. Chaplin kuvassa kriittinen suhtautuminen teknologiaan: ihminen koneen rattaissa ilman omaa tahtoa. Näkemysero: kehityksen hallitsemattomuus (Chaplin) usko teknologiseen kehitykseen (IVO). Tulkinnan perustelu tärkeä elementti vastauksessa. b.) 1 2 p.: Ajallinen ulottuvuus 1920 luvulta nykypäivään. Liikennevälineiden yleistyminen ja matkanteon nopeutuminen. Arjen elämän helpottuminen sähkön ja kodinkoneiden myötä. Median vaikutus vapaa ajan viettoon. Nopea ja entistä helpompi kommunikaatio (tietoliikenteen vallankumous, matkapuhelimet, internet). 3 4 p.: Massatuotannon ja massakulttuurin synty. Esim. uudet materiaalit (muovi, teräs). Myös teknisen kehityksen negatiivisia puolia (esim. ympäristöongelmat). Edellä olevien asioiden monipuolisempi käsittely. dec 15 10:20 h p.: Taulukon lukuja on tarkasteltu ja vertailtu pääpiirteittäin. Näissä maanosissa väkiluku on kasvanut moninkertaisesti. Eurooppa kasvaa ensin nopeimmin, mutta kasvu hidastuu 1900 luvulla. Pohjois Amerikan kasvu. Kolmannen maailman maanosien väestöräjähdys 1900 luvulla. Selostetaan joitakin yleistä kehitystä selittäviä tekijöitä, esimerkiksi eliniän piteneminen, kuolleisuuden ja syntyvyyden muutokset sekä siirtolaisuus. 5 6 p. Kuolleisuuden alenemisen syitä on käsitelty yksityiskohtaisemmin, esimerkiksi ravinnon tuotannon kasvu, hygienian paraneminen ja lääketieteen kehitys. Maanosien kehitystä on tarkasteltu ja vertailtu yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi Afrikan kohdalla orjuuden ja imperialismin vaikutus väestönkasvun hitauteen, Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen sekä Afrikan väestöräjähdys vuodesta 1950 eteenpäin, taustalla kuolleisuuden lasku. Euroopan 1900 luvun kehityksen taustalla mm. siirtolaisuus, maailmansodat ja kaupungistuminen. Pohjois Amerikan lukujen taustalla mm. siirtolaisuus ja korkea syntyvyys. dec 15 09:10 2

3 h p.: Maalauksen tunnistaminen renessanssiajan työksi. Antiikin taideihanteiden ilmeneminen kuvataiteissa, esimerkiksi alastomuus sekä ihmisvartalon kuvaaminen sopusuhtaisena ja luonnollisena. Perspektiivin käyttö. Kuvaamisen tarkkuus ja taidokkuus vastakohtana keskiaikaisen taiteen kaavamaisuudelle. 5 6 p.: Humanismin ihmiskeskeisyyden ilmeneminen ihmishahmon tarkkana kuvaamisena, myös Jumalan hahmossa. Kirkon merkittävä asema renessanssitaiteen rahoittajana. Kristilliset aiheet edelleen yleisiä maalaustaiteessa. Individualismi taiteilijan aseman korostuminen. dec 15 09:10 h p.: Liberalismin keskeisten periaatteiden tunnistaminen ja niiden kuvaaminen, esimerkiksi tasa arvo, yksilönvapaus, valtio kansalaisten palvelijana, taloudellinen vapaus. Liberalismin toteutuneina tavoitteina esimerkiksi Yhdysvaltojen itsenäistyminen, Ranskan vallankumous, taloudellisen säätelyn vähentäminen, kapinointi konservatismia vastaan 1800 luvulla, laajeneva äänioikeus. HUOM! Opiskelija voi käsitellä rinnasteisesti valistusajattelua ja liberalismia. 5 6 p.: Dokumenttikatkelmien pohjalta liberalismin periaatteiden tunnistaminen: ensimmäinen liittyy valistusajattelun vapaudenkaipuuseen, jälkimmäinen 1800 luvun yksilökeskeiseen liberalismiin. Yksityiskohtaisempia esimerkkejä liberalismin tavoitteista ja ilmenemisestä, kuten äänioikeuden laajeneminen eri valtioissa, vapaan kilpailun periaate (laissez faire), kritiikki kirkkoa kohtaan, naisasialiike. Aatesuunnan sitominen 1700 luvun lopun ja 1800 luvun taloudellis yhteiskunnalliseen kehitykseen: teollisuusporvariston rooli liberalismin tukijoukkona. dec 15 09:11 3

4 v p: Englannilla oli teollistumiseen tarvittavia tuotannontekijöitä. Väestönkasvu tarjosi työvoimaa tehtaisiin, siirtomaista saatiin raaka aineita, kaupankäynti kasvatti pääomaa. Kuljetusyhteydet paranivat. Tekninen kehitys teollistumisen edellytyksenä. 5 6 p: Teollistumiskehityksen taustalla olevat asiat yksityiskohtaisemmin, kuten maatalouden kehittyminen, manufaktuurit, tekstiiliteollisuus, kivihiili energialähteenä. Esimerkkejä teknisestä kehityksestä tai keksinnöistä. Kuljetusyhteyksien paranemisessa käsitelty esimerkiksi rautatiet, keskeinen sijainti, laivasto, kanavat. Henkinen pääoma: yrittäjyyden ihanne ja taloudellinen liberalismi p: Kirkon rooli koulutuksen alkuunpanijana ja järjestäjänä. Luostareiden ja katedraalikoulujen merkitys. Yliopistot. Teologian keskeinen asema opillisessa koulutuksessa. Latina yhteinen koulutuksen kieli. 5 6 p: Tarkemmin yliopistollisen koulutuksen rakenteesta (esimerkiksi tiedekuntien välinen hierarkia, skolastiikan keskeinen asema, vapaat taiteet). Yliopistojen kansainvälisyys (esimerkiksi suomalaiset Pariisin yliopistossa). Koulutus kosketti pientä osaa väestöstä, heistäkin lähinnä miehiä. Vastauksessa voidaan käsitellä myös ammattikoulutusta (kisälli, mestarijärjestelmä) ja kaupunki kouluja. dec 15 09:13 h. 07 dec 15 09:15 4

5 2. a) 1 p: Taulukosta havaittu keskeiset muutokset. Britannian rataverkko syntyi muita ennen, koska se teollistui ensimmäisenä, mutta Saksan ja Venäjän rataverkot kasvoivat nopeammin. 2 3 p: Kaikkien kolmen valtion rataverkon kehitystä selitetty. Esimerkiksi Britannian kehityksen taantuminen, Saksan yhdistyminen ja Venäjän teollistumisen alku 1900 luvun vaihteessa. b) 1 p: Rautatiet teollistumisen ja taloudellisen kasvun kiihdyttäjänä. 2 3 p: Rautateiden merkitys raaka aineiden, valmiiden tuotteiden ja työvoiman liikkuvuudelle sekä talousalueiden yhdistäjänä. dec 15 10: p: Keskiajan ja uuden ajan taitteen ajoitus on tulkintakysymys; ajoitus voidaan sijoittaa esimerkiksi vuosien välille. Perusteluina joitakin ihmisten elämää ja maailmankuvaa muuttaneita tekijöitä, esimerkiksi renessanssi, löytöretket, reformaatio, kirjapainotaito, musta surma. 5 6p: Ymmärrys muutoksen hitaudesta ja ajoituksen tulkinnallisuudesta. Lähemmin edellä mainittujen perusteluiden merkityksestä ja keskinäisistä suhteista. Humanismin ja modernin tieteen synnyn merkitys. Poliittiset muutokset, esimerkiksi kansallisvaltioiden synty. dec 15 10:24 5

6 4. 3 4p: Konservatismin perusajatuksena oli Ranskan vuoden 1789 vallankumouksen aatteiden vastustaminen. Kannattajina sääty yhteiskunnan ylimmät luokat. Vaikutuksista mainittu esimerkiksi Wienin kongressi tai liberaalien pyrkimysten vastustaminen (esim. sensuurin avulla). 5 6p: Tarkempi selvitys konservatismin perusajatuksista, esimerkiksi perinteiden ja esivallan kunnioittaminen, uudistusten vastustaminen, sääty yhteiskunnan ylläpitäminen, kirkon merkityksen korostaminen. Vaikutuksien osalta esimerkiksi kapinaliikkeitten / vallankumousten tukahduttaminen (1830, 1848, 1870) sekä kulttuuri ilmentymät (esim. romantiikka). dec 15 10:24 6

Historia ja yhteiskuntaoppi

Historia ja yhteiskuntaoppi Historia ja yhteiskuntaoppi Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään,

Lisätiedot

Teollistuva maailma Liukuhihna syntyy teurastamot Chicagossa: Barrow Steelworksin tehdas Englannissa: Bowmanin tiilikaivos, USA Aineistoja teollistumisesta: Selkeä lyhyt dokumentti I-B:n teollistumisesta

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Historia /vuosiluokat 5-9

Historia /vuosiluokat 5-9 Historia /vuosiluokat 5-9 OPPIAINEEN KUVAUS Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. Oppilasta

Lisätiedot

HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion historian opetussuunnitelmatyötä varten.

HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion historian opetussuunnitelmatyötä varten. Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry Lukion opetussuunnitelma / historia Tammikuu 2015 HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion historian opetussuunnitelmatyötä varten.

Lisätiedot

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden

Lisätiedot

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit! Lyhyen ajan muutokset Talouden suhdanteet Makrotalouden epätasapainot!

Lisätiedot

Neljäntenä asiakohtana olivat sääolosuhteet ja rutot, jotka hidastivat kehitystä erityisesti mustan surman aikana (0,5p).

Neljäntenä asiakohtana olivat sääolosuhteet ja rutot, jotka hidastivat kehitystä erityisesti mustan surman aikana (0,5p). Valtiotieteellinen tiedekunta Yleisen valtio-opin valintakoe Maailmanpolitiikan tutkimuksen linja Arvosteluperusteet Kesä 2010 Kirjallisuuskoe Valintakoekirjan (J.R. McNeill & William McNeill: Verkottunut

Lisätiedot

Väestönkasvu. Paljonko meitä on Maapallolla? Netistä löytyy paljon laskureita (joiden lukemat eroavat toisistaan jopa sadoilla miljoonilla)

Väestönkasvu. Paljonko meitä on Maapallolla? Netistä löytyy paljon laskureita (joiden lukemat eroavat toisistaan jopa sadoilla miljoonilla) Väestönkasvu Paljonko meitä on Maapallolla? Netistä löytyy paljon laskureita (joiden lukemat eroavat toisistaan jopa sadoilla miljoonilla) Väestönkasvun taitekohdat 1. Maatalouden vallankumous (n. 10 000

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen kasautumisanalyysi Ydinalue = pienin alue/tila (250 m ruudut) jolle sijoittuu 90 % työntekijöistä Kasautumisluku

Lisätiedot

ISLAMILAINEN TERRORISMI. Monday, January 19, 15

ISLAMILAINEN TERRORISMI. Monday, January 19, 15 ISLAMILAINEN TERRORISMI WAHHABIITIT 1700-luvulla syntynyt islamilainen herätysliike Ihannoi ja pyrkii kohti profeetta Muhammadin aikaista elämää Saudi-arabialainen suuntaus Pyrkimys kehittää katolista

Lisätiedot

Väestö. GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma

Väestö. GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma Väestö GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma Väkiluku maailmassa elää tällä hetkellä yli 7 mrd ihmistä Population clock väestön määrään ja muutoksiin vaikuttavat luonnolliset väestönmuutostekijät

Lisätiedot

7.2.9. HISTORIA LUOKAT 5-6

7.2.9. HISTORIA LUOKAT 5-6 7.2.9. HISTORIA 193 Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuullisesti toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään,

Lisätiedot

Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari

Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari Vapaa-ajan tuotekulttuuri Kestävän tuotekulttuurin toteutuessa kuluttajien on mahdollista

Lisätiedot

7.13 Historia. Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta 6. luokan päättyessä

7.13 Historia. Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta 6. luokan päättyessä 7.13 Historia Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään, että oma

Lisätiedot

8. Skolastiikan kritiikki

8. Skolastiikan kritiikki 8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista

Lisätiedot

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Kohtaammeko kulttuureja vai ihmisiä? seminaari Raisiossa 25.8.2015 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esityksen rakenne 1. Maahanmuutto - Suomeen

Lisätiedot

Oma suku ja kotiseutu Kaupunki- ja maalaiselämää Mahdollisesti vierailu Turkansaaressa tai Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseossa

Oma suku ja kotiseutu Kaupunki- ja maalaiselämää Mahdollisesti vierailu Turkansaaressa tai Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseossa Vuosiluokka 5 Sisältötavoitteet Yleinen Suomen Oulun seudun Omat juuret ja llinen tieto oman perheen tai kotiseudun muistelujen, kirjoitusten, esineiden, kuvien ja rakennetun ympäristön merkityksien tulkitseminen

Lisätiedot

2. Vainot Milloin, miksi kristittyjä vainottiin? Mitä vainoista seurasi?

2. Vainot Milloin, miksi kristittyjä vainottiin? Mitä vainoista seurasi? UE2 kurssin kertaus Vastaa seuraaviin kysymyksiin. Voit tehdä itsellesi aikajanan samalla, kun kertaat. Se helpottaa tapahtumien hahmottamista. I Antiikin aika 1. Kristinuskon synty Milloin, missä ja miten

Lisätiedot

Naturalistinen ihmiskäsitys

Naturalistinen ihmiskäsitys IHMISKÄSITYKSET Naturalistinen ihmiskäsitys Ihminen on olento, joka ei poikkea kovin paljon eläimistä: ajattelulle ja toiminnalle on olemassa aina jokin syy, joka voidaan saada selville. Ihminen ei ole

Lisätiedot

Väestötaloustiede taloustieteen erityisalueena. Menetelmiä ja tuloksia Ulla Lehmijoki Taloudelliset termit tutuiksi

Väestötaloustiede taloustieteen erityisalueena. Menetelmiä ja tuloksia Ulla Lehmijoki Taloudelliset termit tutuiksi Väestötaloustiede taloustieteen erityisalueena. Menetelmiä ja tuloksia Ulla Lehmijoki Taloudelliset termit tutuiksi 20.3.2014 Taloustieteen menetelmät Taloudellinen imperialismi : taloustieteen menetelmät

Lisätiedot

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa? Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa Markku Koponen Koulutusjohtaja emeritus Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kari Sajavaara-muistoluento Jyväskylä Esityksen sisältö Kansainvälistyvä toimintaympäristö

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei.

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei. Uskonto (UE) Uskonnon opetukseen kaikille yhteiset aihekokonaisuudet sisältyvät seuraavasti. Opetuksessa annetaan valmiuksia osallistua seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Opetuksessa

Lisätiedot

Valtion lainanotto 1800-luvulta nykypäivään. Mika Arola 21.4.2015

Valtion lainanotto 1800-luvulta nykypäivään. Mika Arola 21.4.2015 Valtion lainanotto 1800-luvulta nykypäivään Mika Arola 21.4.2015 Valtionvelka 0 10 20 30 40 50 60 70 80 1860 1864 1868 1872 1876 1880 1884 1888 1892 1896 1900 1904 1908 1912 1916 1920 1924 1928 1932 1936

Lisätiedot

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Työn tuottavuus talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Tuottavuuden määritelmä Panokset: -työ - pääoma Yit Yritys tai kansantalous Tuotos: - tavarat - palvelut Tuottavuus = tuotos/panos - työn tuottavuus

Lisätiedot

Varmana pidetyt asiat, yhteiskunta

Varmana pidetyt asiat, yhteiskunta Varmana pidetyt asiat, yhteiskunta maatalouden merkitys kasvaa ja työ organisoituu uudelleen - alkutuotantoyrittäjät tämän vuosisadan ammateista 80 % on nykyisin tuntemattomia - koulutus globaaleja pullonkaula-ammatteja

Lisätiedot

Opetussuunnitelma mitä se on ja mitä se ei ole. SML pulmaparlamentti mv

Opetussuunnitelma mitä se on ja mitä se ei ole. SML pulmaparlamentti mv Opetussuunnitelma mitä se on ja mitä se ei ole SML pulmaparlamentti 11.09.2015 Jo muinaiset kreikkalaiset 3 näkökulmaa opetussuunnitelmaan 1) ops sisältöjen kokoelmana 2) ops systeemisenä kuvauksena oppimisesta

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin viestit

Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin viestit Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin viestit Ilmastonmuutokseen sopeutuminen sosiaalisena ja yhteiskuntaa läpäisevänä tehtävänä Jukka Noponen ja Juho Saari 22.4.2014 Asiantuntijapaneeli kokoontunut

Lisätiedot

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA 012 Peruste #1 2 2015 väki ja valta PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA Puoluejäsenyyksien määrä vaihtelee suuresti Euroopan maissa. Vaihtelusta huolimatta luvut ovat

Lisätiedot

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Kun kulttuurit kohtaavat - opettajana monikulttuurisessa oppimisympäristössä - seminaari, SOOL, Helsinki 11.3.2011 Jari

Lisätiedot

KaKe-tapaaminen 4.10.2012 Malmitalossa. Kehkeytyvä suunnittelu Yrjö Laasanen Vantaan kaupunki

KaKe-tapaaminen 4.10.2012 Malmitalossa. Kehkeytyvä suunnittelu Yrjö Laasanen Vantaan kaupunki KaKe-tapaaminen 4.10.2012 Malmitalossa Kehkeytyvä suunnittelu Yrjö Laasanen Vantaan kaupunki A) Perinteinen suunnittelu: Tavoite/Keino -hierarkia B) Oppimissyklit C) Bifurkaatio eli ajallinen haaraumakohta,

Lisätiedot

Kieliä? Kyllä, kiitos!

Kieliä? Kyllä, kiitos! Kieliä? Kyllä, kiitos! Kieliä? Kyllä, kiitos! Kielitaito on pääomaa, josta on hyötyä koko elämän ajan. Työelämässä kieli- ja viestintätaidot muodostavat olennaisen osan ammattitaitoa. Erilaisissa työelämän

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Poliittinen riski Suomessa. Energiateollisuus ry 20.6.2012

Poliittinen riski Suomessa. Energiateollisuus ry 20.6.2012 Poliittinen riski Suomessa Energiateollisuus ry 20.6.2012 Poliittinen riski Suomessa: Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen lainsäädännöllisen kehityksen ennustettavuudesta ja poliittisesta

Lisätiedot

Miltä maailma näyttää?

Miltä maailma näyttää? Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on

Lisätiedot

Innovaatioiden ja teknologian aallot. Kaupunkien kasvun aallot. otti uuden tekniikan tuotteet käyttöönsä.

Innovaatioiden ja teknologian aallot. Kaupunkien kasvun aallot. otti uuden tekniikan tuotteet käyttöönsä. Innovaatioiden ja teknologian aallot otti uuden tekniikan tuotteet käyttöönsä. 1 Teknologia on kehittynyt vahvoina aaltoina, jotka ovat perustuneet merkittäviin innovaatiohin. Aallot ovat toistuneet noin

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan

Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan siirtomaiksi. Kun Somalia itsenäistyi jäivät somalialaiset usean

Lisätiedot

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg TEM-alueosasto 2013 Maakuntien suhdannekehitys 2011 2013 - yhteenveto, elokuu 2013 Ilkka Mella Matti Sahlberg TALOUDEN TAANTUMA KOETTELEE KAIKKIA ALUEITA Vuoden 2008 aikana puhjenneen maailmanlaajuisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammikuu Syyskuu 2007

Osavuosikatsaus. Tammikuu Syyskuu 2007 Osavuosikatsaus Tammikuu Syyskuu 27 2 Taloudelliset tavoitteet Kannattavuus 23 24 25 26 1-9/6 1-9/7 FAS Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,8 3,9 38,6 5,2 34,1 53,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % 27,7 21,4

Lisätiedot

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous

Lisätiedot

MAAILMAN- KULTTUURIN SYNTY

MAAILMAN- KULTTUURIN SYNTY MAAILMAN- KULTTUURIN SYNTY Toimittanut Eero Kuparinen Turun^yliopisto * Yleinen historia Turku 1996 Sisällys Esipuhe 9 1. Maailma ilman kirjoitustaitoa - ihmiskunnan ensiaskeleet (Reino Kero) 11 1.1. Eläimestä

Lisätiedot

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi USKONTO Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin

Lisätiedot

Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjyys Konsultit 2HPO 1 Jos saisi valita yrittäjä- ja palkansaajauran välillä Liettua Kiina USA Kreikka Latvia Bulgaria Italia Ranska Irlanti EU-27 Viro Espanja Iso-Britannia Alankomaat Belgia Saksa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi-syyskuu 2009

Osavuosikatsaus. Tammi-syyskuu 2009 Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 29 Liikevaihto vuosineljänneksittäin 25 2 196,2 187,8 218, 174, 193,9 213,6 15 15,2 1 5 28 29 2 Liikevaihto markkina-alueittain I-III/28 68,1 milj. euroa I-III/29 512, milj.

Lisätiedot

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Suomen kansantalouden haasteet 1) Syvä taantuma jonka yli on vain elettävä 2) Kansantalouden rakennemuutos syventää taantumaa ja hidastaa

Lisätiedot

Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina?

Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina? Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina? Ihmiset uskovat, että kaupungeissa on paremmat mahdollisuudet työhön, opiskeluun ja vapaa ajan viettoon. (*****) Jyväskylä kasvaa pienemmät kaupungit

Lisätiedot

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki Kansainväliset koulutusmarkkinat Seppo Hölttä Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Higher Education Group

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Pakolliset kurssit. ,KPLQHQ\PSlULVW MDNXOWWXXUL+,

Pakolliset kurssit. ,KPLQHQ\PSlULVW MDNXOWWXXUL+, Pakolliset kurssit,kplqhq\pslulvw MDNXOWWXXUL+, Kurssi tarkastelee ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä tämän tuloksena tapahtunutta kulttuuriympäristön rakentumista ja kehittymistä esihistoriasta nykyaikaan.

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun

Lisätiedot

Haittoja vähentävää työtä 15 vuotta Suomessa: mitä seuraavaksi?

Haittoja vähentävää työtä 15 vuotta Suomessa: mitä seuraavaksi? Haittoja vähentävää työtä 15 vuotta Suomessa: mitä seuraavaksi? Riikka Perälä Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Center for Researchon Addiction, Control and Governance Terveysneuvontatyötä

Lisätiedot

Uudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin. Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen

Uudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin. Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen Uudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen 9.2.2011 Mistä muutoksen lähdettävä? tehkää parannus! hengellinen uudestisyntyminen

Lisätiedot

yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto

yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Suomi palkkatyön yhteiskuntana Harri Melin Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Nopea muutos Tekninen muutos Globalisaatio Työmarkkinoiden joustot Globalisaatio ja demografinen muutos Jälkiteollisesta

Lisätiedot

Länsimaat jakavat maailman

Länsimaat jakavat maailman Länsimaat jakavat maailman IV 1 Pääluvun punainen lanka Pääluvussa kuvataan, kuinka eurooppalaisten kiinnostus muuhun maailmaan kasvoi 1800-luvun kuluessa, sekä kuinka tuo kiinnostus muuttui siirtomaahallinnoksi

Lisätiedot

GE2 Yhteinen maailma. 2. Maailman ihmiset Kaupungistuva maailma

GE2 Yhteinen maailma. 2. Maailman ihmiset Kaupungistuva maailma GE2 Yhteinen maailma 2. Maailman ihmiset Kaupungistuva maailma Mikä on kaupunki? Luokittelutavat erilaisia eri valtioissa. EU:n määritelmä: kaupunki on kunta, jossa yli 50 000 as. + väentiheys yli 500

Lisätiedot

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013 VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

5.11. Uskonto. Opetuksen tavoitteet. Uskonnon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

5.11. Uskonto. Opetuksen tavoitteet. Uskonnon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija 5.11. Uskonto Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin

Lisätiedot

Väestönkasvuun vaikuttavat tekijät - Mitä Suomi voi tehdä?

Väestönkasvuun vaikuttavat tekijät - Mitä Suomi voi tehdä? Väestönkasvuun vaikuttavat tekijät - Mitä Suomi voi tehdä? Minna Säävälä Dosentti, erikoistutkija Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos Väestöräjähdys ja elämän tulevaisuus -seminaari Eduskunnan lisärakennuksen

Lisätiedot

2010-2011 SEUDULLISET LUKIOKURSSIT. Oppimisen oivalluksia -online

2010-2011 SEUDULLISET LUKIOKURSSIT. Oppimisen oivalluksia -online 2010-2011 SEUDULLISET LUKIOKURSSIT Oppimisen oivalluksia -online SEUDULLISTEN KURSSIEN AJANKOHDAT Seudulliset kurssit lukuvuonna 2010-2011 2.jakso elukion c-koodi, online-opetus, 30.09.2010-08.11.2010,

Lisätiedot

VIREILLE TULLEET KANSALAISUUSHAKEMUKSET

VIREILLE TULLEET KANSALAISUUSHAKEMUKSET TILASTOKATSAUS Kansalaisuusyksikkö 2010/2 31.3.2011 KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI 2010 1. Kansalaisuusyksikön tehtävistä Kansalaisuusyksikön tehtävänä on Suomen kansalaisuuden saamista, säilyttämistä,

Lisätiedot

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan!

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Ennakkotehtävä Cygnaeuksen gallerian taiteilijoista Cygnaeuksen galleriassa voi tutustua moneen Suomen taiteen merkittävään

Lisätiedot

Maailmantalouden trendit

Maailmantalouden trendit Maailmantalouden trendit Maailmantalouden kehitystrendit lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja niiden vaikutukset suomalaiseen metsäteollisuuteen. Christer Lindholm Maailmantalouden trendit 25.05.2011 1

Lisätiedot

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa.

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa. 1 2. JULKISEN SEKTORIN MENOT SUOMESSA JA ERÄISSÄ MUISSA MAISSA (NÄMÄ TIEDOT OVAT TUOMALAN UUDESTA JULKAISEMATTOMASTA KÄSIKIRJOITUKSESTA) EI SAA LEVITTÄÄ ULKOPUIOLELLE LUENTOJEN! Tässä luvussa tarkastelemme

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

Mikko Kenni, johtava konsultti FCG Konsultointi Oy

Mikko Kenni, johtava konsultti FCG Konsultointi Oy Valtimo Nurmes Lieksa Juuka Pielisjärvi-selvityksen ratkaisevat pointit Mikko Kenni, johtava konsultti FCG Konsultointi Oy 30.1.2014 Pielisjärven selvitysprosessi? Pielisen Karjalan kunnat päättivät toteuttaa

Lisätiedot

KONE Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta huhtikuuta 2009 Pääjohtaja Matti Alahuhta

KONE Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta huhtikuuta 2009 Pääjohtaja Matti Alahuhta KONE Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2009 23. huhtikuuta 2009 Pääjohtaja Matti Alahuhta Q1 2009: Hyvä kasvu liikevaihdossa ja liikevoitossa Q1/2009 Q1/2008 Historiallinen muutos 2008 Saadut tilaukset

Lisätiedot

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy 1. Metsäteollisuuden maailmankuva on helppo ymmärtää Kilpailevat tuotteet Kasvu

Lisätiedot

YRITTÄJYYDEN HISTORIA

YRITTÄJYYDEN HISTORIA YRITTÄJYYDEN HISTORIA Kuka on yrittäjä? Mitä on yrittäjyys? Mikä on yrittäjäuran polku? (omavaraistaloudesta vaihdantatalouteen) Entrepreneur = yrittäjä Entrepreneur on ranskaa ja tarkoittaa: toimija,

Lisätiedot

Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040

Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040 Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040 Pekka Vuori, tilastot ja tietopalvelu Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Väkiluvun muutos alueittain Helsingin seudulla (14 kuntaa) 1995 2008* 20 000 18 000 16 000

Lisätiedot

TERVEYSHISTORIA - LYHYT JOHDATUS. Heini Hakosalo FT, akatemiatutkija aate- ja oppihistoria Oulun yliopisto

TERVEYSHISTORIA - LYHYT JOHDATUS. Heini Hakosalo FT, akatemiatutkija aate- ja oppihistoria Oulun yliopisto TERVEYSHISTORIA - LYHYT JOHDATUS Heini Hakosalo FT, akatemiatutkija aate- ja oppihistoria Oulun yliopisto TERVEYSHISTORIA MITÄ SE ON? "HISTORY OF MEDICINE & HEALTH" SAIRAUKSIEN JA NIIDEN HALLINNAN HISTORIAA

Lisätiedot

Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto TEKNOLOGIA JA ETÄISYYKSIEN HALLINTA 2030

Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto TEKNOLOGIA JA ETÄISYYKSIEN HALLINTA 2030 Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto TEKNOLOGIA JA ETÄISYYKSIEN HALLINTA 2030 5-50-500-5000 kilometriä Etäisyydet Lähipiiri, kaupunkiseutu, valtakunta, maapallo Kulkutavat Kävely,

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Yhdessä maailmalle! Sari Paavilainen kansainvälistymisasiantuntija Varsinais-Suomen ELY-keskus 27.11.2014

Yhdessä maailmalle! Sari Paavilainen kansainvälistymisasiantuntija Varsinais-Suomen ELY-keskus 27.11.2014 Yhdessä maailmalle! Sari Paavilainen kansainvälistymisasiantuntija Varsinais-Suomen ELY-keskus 27.11.2014 Mitä hyötyä vientiverkostosta ja kumppanuusohjelmasta on yritykselle? Kustannustehokas tapa avata

Lisätiedot

Kasvuteorian perusteista. Matti Estola 2013

Kasvuteorian perusteista. Matti Estola 2013 Kasvuteorian perusteista Matti Estola 2013 Solowin kasvumallin puutteet Solwin mallista puuttuu mikrotason selitys kasvulle, sillä mikrotasolla yritykset tekevät tuotantopäätökset kannattavuusperiaatteella

Lisätiedot

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Voimaa verkostoista -seminaari Helsinki, Hotelli Arthur 27.1.2011 Jari Kivistö/globaalikasvatuksen

Lisätiedot

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti Tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot 1900- luvulla avasivat tien digitaaliseen tietoyhteiskuntaan Transistori

Lisätiedot

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,

Lisätiedot

Uusien työnteon muotojen ja työpaikkojen löytäminen miten auttaa työkyvyttömyyden torjumisessa?

Uusien työnteon muotojen ja työpaikkojen löytäminen miten auttaa työkyvyttömyyden torjumisessa? Uusien työnteon muotojen ja työpaikkojen löytäminen miten auttaa työkyvyttömyyden torjumisessa? Timo Lindholm 5.5.2015 Talouden tuotannontekijöiden kolmijako Väinö Linnan mukaan (1) suo (2) kuokka ja (3)

Lisätiedot

Nuoret mediatoimijoina

Nuoret mediatoimijoina Nuoret median käyttäjinä ja tulkitsijoina Viestinnän n Keskusliiton syysseminaari Kaisa Osola, Kallion lukio 1.12.2011 Nuoret median käyttäjinä ja tulkitsijoina Nuoret mediatoimijoina Millaiset sisäll

Lisätiedot

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1 Demokratiakehitys Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Helsinki, 12.11.2014 Juhana Aunesluoma Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies / Juhana Aunesluoma

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 TILASTOKATSAUS 4 / 2011 Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Irja Henriksson 27.6.2011 VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 Väkiluku kasvoi 0,7 % Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli

Lisätiedot

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto 2. Teologia ja tiede akateeminen ja kirkollinen teologia perinteinen teologia esim. Augustinus, Luther yliopistot kristillisten hallitsijoiden palveluksessa 13 Tiede ja uskonto uskonto tieteen näkökulmasta

Lisätiedot

tutkimusretkikunta = sellaisten ihmisten ryhmä, jotka tekevät tutkimusmatkoja

tutkimusretkikunta = sellaisten ihmisten ryhmä, jotka tekevät tutkimusmatkoja Sanasto 2 tutkimusmatka = eurooppalaiset tekivät tutkimusmatkoja Afrikan mantereelle. He matkustivat tutkimaan Afrikkaa. tutkimusretkikunta = sellaisten ihmisten ryhmä, jotka tekevät tutkimusmatkoja löytöretkeilijä

Lisätiedot

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Iisalmi tilastoina Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Yleistä Iisalmesta Väkiluku 22 115 henkilöä (31.12.2014) Pinta-ala yhteensä 872,18 km 2, josta maata 762,97 km 2 ja makeaa vettä 109,21

Lisätiedot

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1)

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1) Biologia Pakolliset kurssit 1. Eliömaailma (BI1) tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla

Lisätiedot

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? 1 Leena Mörttinen Maailmantalous laskusuhdanteeseen kysyntäpaineet hieman helpottamassa 2006 2007 2008E 2009E BKT:n kasvu, % Tammi Huhti Tammi

Lisätiedot

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Agenda Taloudellinen kehitys Johtaminen megatrendejä hyödyntäen Johtaminen tämän päivän epävarmassa ympäristössä

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta Syyslukukauden 2012 opintotarjonta ELOKUVA JA TELEVISIO Elokuvan ja median historia 5 op MUOTOILU Taiteen ja kulttuurin historia 3 op MUSIIKKI Musiikin historia 5 op VIESTINTÄ Taidehistoria 5 op Viestintä

Lisätiedot

Väestön alueellinen jakautuminen ja muuttoliikkeet. GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma

Väestön alueellinen jakautuminen ja muuttoliikkeet. GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma Väestön alueellinen jakautuminen ja muuttoliikkeet GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma Väestön alueellinen jakautuminen keskimääräinen väentiheys alueella = asukkaiden määrä / km 2 maapallon asutus

Lisätiedot

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN,,, Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako -työryhmä 18.11.2009 Pirkko Pohjakallio

Lisätiedot

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Sijoitus Invest messut 2013 Helsinki 13.-14.11.2013 Vesa Laisi, Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri

Lisätiedot