Pelop Kustannusvaikuttavuusanalyysin. pelastustoimen palvelujen optimoinnissa. Tuomas Laine, tutkija Tampereen Johtamiskorkeakoulu 24.8.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pelop Kustannusvaikuttavuusanalyysin. pelastustoimen palvelujen optimoinnissa. Tuomas Laine, tutkija Tampereen Johtamiskorkeakoulu 24.8."

Transkriptio

1 Pelop Kustannusvaikuttavuusanalyysin mahdollisuudet pelastustoimen palvelujen optimoinnissa Tuomas Laine, tutkija Tampereen Johtamiskorkeakoulu

2 Taustaa Tutkimuksen tavoitteena on tutkia Kustannus vaikuttavuus- ja kustannushyötyanalyysin soveltuvuutta ja käyttömahdollisuuksia Pelastustoimen palvelujen optimoinnissa Hanke sisältää menetelmien teoreettisten kysymysten ja sovelluskelpoisen tutkimuskirjallisuuden tarkastelun ohella myös analyysimenetelmien empiirinen testauksen kahden palvelun osalta Tutkimushanke toteutetaan ajalla Suurimpana rahoittajana toimii Palosuojelurahasto Tutkimus toteutetaan Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa. Tutkimuksen vastuuprofessoreina toimivat Hannu Laurila (taloustiede) ja Lasse Oulasvirta (julkinen taloushallinto) Hankkeen ohjausryhmä koostuu kuntaliiton, Pelastusopiston, sisäministeriön ja pelastuslaitosten edustajista (Keski Suomi, Pohjanmaa, Pirkanmaa, Helsinki, Pohjois Savo ja Keski Uusimaa)

3 Tavoitteet Mitä lisäarvoa menetelmät voivat antaa tietojohtamisen välineinä? Menetelmien tuottamaa tietoa tarkastellaan erityisesti johtamisen ja toiminnan suunnittelun näkökulmasta jalansijaa uudenlaiselle tietojohtamiselle ja Evidence based toimintatavalle Pystytäänkö toiminnan vaikuttavuutta ja hyötyjä mittaamaan? Voidaanko resursseja allokoida tehokkaammin? Mitkä rakenteet ja käytännöt mahdollistavat palvelujen arvioinnin? Mitkä tekijät ja seurannan välineet toimivat esteenä tiedon muodostamiselle ja menetelmien hyödyntämiselle?

4 Lähtökohdat Kustannus hyötyanalyysi (KHA) ja Kustannus vaikuttavuusanalyysi (KVA) ovat yleistyneet viime vuosikymmenten aikana julkisen päätöksenteon välineinä Menetelmiä on käytetty mm. tuomioistuinten päätösten, julkisen säännöstelyn, rakennushankkeiden-, terveydenhuollon ja sosiaalisten ohjelmien arvioinnissa. Menetelmien käytettävyydestä ja niiden tuottamista hyödyistä on paljon positiivisia tuloksia Pelastusalalla hyödynnetty jonkin verran palovaroittimien ja sprinklereiden vaikuttavuustutkimuksessa KHA tai KVA ei ole Suomessa aikaisemmin hyödynnetty pelastusalan päätöksenteon ohjaamisessa

5 Kustannus hyötyanalyysi

6 Kustannus vaikuttavuusanalyysi

7 Pelastustoimen palvelut Pelastustoimen tehtävät ovat pitkälti lakiin perustuvia tehtäviä mm. valvontatehtävistä, ohjauksesta, valistuksesta ja neuvonnasta sekä pelastustoiminnasta koostuvia kokonaisuuksia Alueellisilla pelastuslaitoksilla on kuitenkin harkintavaltaa ja paikallista tietämystä, joka heijastuu tapaan miten palveluja järjestetään, allokoidaan ja tuotetaan parhaalla tarkoituksenmukaisella tavalla Edellytykset palvelujen vaikuttavuuden mittaamiseksi vaihtelevat myös palvelujen välillä Alueellisia eroja havaittavissa mm. Valvontatehtävät ja kohteet voidaan jakaa useilla eri tavoilla. Alueilla on mm. erilaisia tapoja luokitella ja kirjata valvontatoimenpiteet Valistusta ja viestintää järjestetään ja seurataan vaihtelevasti ei kerättyä tietoa viestin vastaanottajasta Toimenpiteet saattavat erota hieman myös sisällöltään mm. toimenpiteen suorittajan työkokemus, koulutustausta ja persoona vaihtelevat

8 Valvonnan kustannus vaikuttavuuden mittaaminen Kustannusanalyysi Panos tuotos tarkastelu Miten paljon suoritteita tuotetaan annetuilla resursseilla Vaikuttavuusanalyysi Valvontatyypin vaikutus kohteeseen Alentuntunut onnettomuusriski ja odotusarvo eri kohdetyypille Päätösmuuttujat: Palofrekvenssi, palokuolemat, onnettomuuksien aiheuttamat kustannukset, riskipitoisten kohteiden lukumäärä, vahinkojen rajoittaminen Kustannus vaikuttavuusanalyysi Yhdellä eurolla saavutettu vaikutus paloturvallisuuteen eri riskitason kohderyhmissä. Esim. Kustannus vähentyneestä riskistä, kustannus alentuneesta palofrekvenssistä jne. KVA edellyttää tietoa panoksien määrästä, panosten kustannuksista, tuotetusta toimenpiteestä ja päätösmuuttujista (rakennuspalo, rakennuspalovaara) Suomessa seurataan erityyppisten tarkastustoimenpiteiden määrää, vahinkojen lukumääriä ja aiheutuneita haittoja (suorien kustannusten osalta), joka periaatteessa mahdollistaa vaikuttavuusanalyysin toteutuksen

9 Pilotin tavoite Havaita ja määritellä esteet ja edellytykset johdonmukaiseen toiminnan vaikuttavuuden analysointiin Analyysin avulla mahdollista havaita eri tarkastustoimenpiteiden erot vaikuttavuudessa eri kohde ja riskityyppien osalta Tarkastusfrekvenssin vaikutus onnettomuustodennäköisyyteen eri kohdetyypeissä ja riskiryhmissä Havaita kustannusten ja resurssien kohdistamisesta syntyvät vaikuttavuuserot Ekonometristen menetelmien soveltuvuus Lisäksi mahdollisuus vaihtoehtoisten toimenpiteiden keskinäiseen vertailuun mm.: Palotarkastus asuinrakennuksessa vs. omavalvonta Toimintatapojen muutoksista syntyneet vaikuttavuuserot mm lakimuutos

10 KVA Palotarkastus Vaikuttavuusanalyysin toteuttaminen vaatii riittävän määrän havaintoyksiköitä, jotta analyysin sisäinen ja ulkoinen luotettavuus voidaan varmistaa Mahdollisimman hyvä kvasikokeellinen asetelma Kaikki kohdetyypeissä ja tarkastuslajeissa havaittavat erot voidaan huomioida Tietolähteet: Toimenpiteet (Merlot), kohteet (rakennustietokanta ja Merlot) ja onnettomuudet (Pronto) Poiminta: Valvontatoimenpiteet ja onnettomuudet vuosina Viiden pelastuslaitoksen alueilta Noin valvontatoimenpidettä Noin rakennuspaloa tai rakennuspalovaaraa

11 Haasteet: KVA Palotarkastus Merlot tietojen poiminta Kohdetyyppien määrä Yhteensä 122 kohdetyyppiä Aluekohtaisesti kohdetyyppien määrä vaihtelee 44 kohdetyypistä 89 kohdetyyppiin Alustava selitys: kohdetyyppien luokittelussa käytetään vanhoja luokituksia, uusia luokituksia (A luokitus) ja näiden yhdistelmiä Kohdetyyppien kirjaaminen ja transformaatio perustunut vaihtelevasti Merlotin alkuperäisiin kohdetyyppeihin, rakennusluokitteluun (1994) ja aluekohtaisiin erityisluokkiin Erityisluokat perustuvat alueellisiin laskuttamiseen ja toiminnan järjestämiseen rinnastettaviin tekijöihin. Vanhojen luokitusten mukana olo selittyy osittain alueellistamiseen liittyvän integraation keskeneräisyydellä

12 Haasteet: KVA Palotarkastus Valvontalajien määrä Valvontalajien kirjaamisessa suuria paikallisia eroja Yhteensä 57 erilaista tarkastuslajia. Aluekohtaisesti tarkastuslajien määrä vaihtelee 16 tarkastuslajista 30 tarkastuslajiin Jokaisella alueella omat ominaispiirteensä ja tausta-ajatus Merlot sisältää vanhoja, jo poistuneita tarkastusluokkia Kohdetiedot Pronton poiminnasta noin 30 prosenttia havainnoista ei sisällä rakennustunnusta, joka vaikeuttaa kohdistamista Väestötietojärjestelmän ylläpitämät Rakennustiedot eivät kaikilta osin ajantasalla Kustannukset Ei käytössä olevaa toimintopohjaista kustannuslaskentaa

13 Tähän mennessä havaittua Ensimmäiset vaikuttavuusestimaatit syys lokakuun aikana Pelastustoimen käytössä olevat tietojärjestelmät pitävät sisällään paljon tietoa kohteista, toimenpiteistä ja onnettomuuksista Suuri määrä hyödyllistä tietoa, joka mahdollistaa valvontatoimenpiteiden vaikuttavuuden analysoinnin, mutta tietojen yhdistäminen työlästä ja haastavaa Kirjaamiseen liittyvät standardit helpottaisivat vaikuttavuuden mittaamista huomattavasti Alueiden välillä Merlot vs Pronto Tarkastustyypit määritelty eri tavalla Pelastuslaitosten väliset kirjaamisrutiinit ja luokittelut Yhtenäiset kohde ja tarkastustiedot Yhtenäinen termistö

14 Kiitokset Tuomas Laine

Kustannus-vaikuttavuusanalyysin mahdollisuudet pelastustoimen palvelujen optimoinnissa (SMDno 2014 1171)

Kustannus-vaikuttavuusanalyysin mahdollisuudet pelastustoimen palvelujen optimoinnissa (SMDno 2014 1171) Kustannus-vaikuttavuusanalyysin mahdollisuudet pelastustoimen palvelujen optimoinnissa (SMDno 2014 1171) Tutkimuksen tausta Tutkimuksen lähtökohtana on, että pelastustoimelle kohdistuu jatkossa kasvavia

Lisätiedot

Pelastustoimen palvelujen yhteiskuntataloudellinen tarkastelu - tähän saakka opittua

Pelastustoimen palvelujen yhteiskuntataloudellinen tarkastelu - tähän saakka opittua Pelastustoimen palvelujen yhteiskuntataloudellinen tarkastelu - tähän saakka opittua PALOTUTKIMUKSEN PÄIVÄT 2017 Hanasaaren kulttuurikeskus Espoossa 29. 30. elokuuta 2017. TUOMAS LAINE, tutkija, tohtoriopiskelija

Lisätiedot

Valvontatoiminnan vaikuttavuus

Valvontatoiminnan vaikuttavuus Valvontatoiminnan vaikuttavuus ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISYN OPINTOPÄIVÄT 8. 9.11.2017 Original Sokos Hotel Vantaa TUOMAS LAINE, tutkija, taloustieteen tohtoriopiskelija TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTAMISKORKEAKOULU

Lisätiedot

Rakennuspalojen omaisuusvahinkoriskin ennakointi

Rakennuspalojen omaisuusvahinkoriskin ennakointi TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Rakennuspalojen omaisuusvahinkoriskin ennakointi Palotutkimuksen päivät 2015 Antti Paajanen, Tuula Hakkarainen ja Kati Tillander Johdanto Onnettomuusvahingot pelastustoimen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Häiriötilanteisiin varautuminen pelastuslaitoksissa

Häiriötilanteisiin varautuminen pelastuslaitoksissa Häiriötilanteisiin varautuminen pelastuslaitoksissa - on todennäköistä, että epätodennäköinen tapahtuu - sattunut onnettomuus / tulipalo on epäonnistunut ehkäisytapahtuma 31.3.2014 Simo Tarvainen pelastusjohtaja

Lisätiedot

Riskienarvioinnin kehittämisen ajankohtaiset asiat

Riskienarvioinnin kehittämisen ajankohtaiset asiat Riskienarvioinnin kehittämisen ajankohtaiset asiat Kati Tillander Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät 18-19.11.2014 Riskienarvioinnin kehittäminen Palvelujen kohdentamisen peruselementit ovat tarkempi

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

Toimintavalmiuden vaikuttavuus asuntopaloissa

Toimintavalmiuden vaikuttavuus asuntopaloissa Toimintavalmiuden vaikuttavuus asuntopaloissa Kati Tillander Helsingin kaupungin pelastuslaitos Terhi Kling, Tuula Hakkarainen ja Tuomo Rinne 1 VTT 28.8.2013 1 Nykyinen toimipaikka: KK-Palokonsultti Oy,

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN PELASTUSLAITOKSEN AINEISTOILLA. SPPL Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Solo Sokos Hotel Torni, Tampere

VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN PELASTUSLAITOKSEN AINEISTOILLA. SPPL Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Solo Sokos Hotel Torni, Tampere NÄKÖKULMIA VALVONNAN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN PELASTUSLAITOKSEN AINEISTOILLA SPPL Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät 9.-10.11. 2016 Solo Sokos Hotel Torni, Tampere Pekka Itkonen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT

Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT Palotutkimuksen päivät 25-26.8.2009 Tausta Liittyy hankkeeseen Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä https://www.pelastusopisto.fi/tutkimus-ja-tietopalvelut/tki-palvelut/tilastot-pronto/ 4.9.2017 Johannes Ketola Suunnittelija Pelastusopisto

Lisätiedot

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015 Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella Janne Rautasuo 30.1.2015 Pelastuslaki 379/2011 41 Palontutkinta Pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta Tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien

Lisätiedot

LUP toiminnasta 2013

LUP toiminnasta 2013 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ajankohtaisasioita Länsi-Uudenmaan pelastustoimen alueen nuohoojien opintopäivä 29.11.2012 Fiskars V-P Ihamäki

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusalan neuvottelupäivät SN27 9. 11.12.2009, Silja Serenade Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Paloturvallisuuspäivät 2017 Mika Viljanen 13.12.2017 Pelastustoimen uudistus 1. Pelastuslain

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä www.pelastusopisto.fi/suomi/pronto https://prontonet.fi 27.7.2012 Johannes Ketola Suunnittelija Pelastusopisto johannes.ketola@pelastusopisto.fi

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus-

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Jarmo Haapanen 26.11.2017 Pelastustoimen uudistushankkeen viestintätyöryhmä Asetettu hankesuunnitelman

Lisätiedot

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Sisältö Mitä tehtiin ja minkä takia? Tavoitteet ja toteutus Tulokset yleisellä tasolla Mitä jatkossa? 2 1 Motivaatio

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen kokonaiskustannusanalyysi vuosilta 2007 2010: pelastuslaitokset,

Lisätiedot

Palontutkinta2014 työryhmä

Palontutkinta2014 työryhmä Palontutkinta2014 työryhmä Tulipalojen selvittämisen hyödyt ja niistä oppiminen valtakunnallisesti ja paikallisesti - Seminaari 20.03.2013 Turku Mitä on vuosien saatossa opittu palojen tutkinnasta? Kuinka

Lisätiedot

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 1 Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 Etelä-Savossa pelastustoimen hälytystehtävämäärät nousivat hieman edellisvuoden tasosta. Vuonna 2015

Lisätiedot

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Pelastustoimi ja pelastuslaitos Pelastustoimi ja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos Marjo Oksanen marjo.oksanen@phpela.fi Pelastustoimen tehtävänjako Sisäasiainministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palvelujen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisy 2013

Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Kimmo Markkanen riskienhallintapäällikkö Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Länsi-Uusimaa Department for Rescue Services

Lisätiedot

Pelastusyksikön alkuselvityksiin kohteessa kuluva aika eri vahvuuksilla

Pelastusyksikön alkuselvityksiin kohteessa kuluva aika eri vahvuuksilla Pelastusyksikön alkuselvityksiin kohteessa kuluva aika eri vahvuuksilla Jarkko Jäntti, Pelastusopisto Kati Tillander, VTT 1 7.9.2009 Käsitteistä Pelastusyksikön alkuselvityksiin kohteessa kuluva aika eri

Lisätiedot

ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA

ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA TIIVISTELMÄ ASUNTOSPRINKLAUS SUOMESSA Kati Tillander, Kaisa Belloni, Tuomo Rinne, Jukka Vaari ja Tuomas Paloposki VTT PL 1000, 02044 VTT Asuntosprinklaus Suomessa on kaksivaiheinen asuntosprinklauksen

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari 6.-7.2.2012 Rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisen roolit rakennusluvan vastaisen käyttötarkoituksen yhteydessä Hotelli Kuninkaantie 7.2.2012 Jussi Rahikainen

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN ALUEIDEN JA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA PRONTON KEHITTÄMISEEN

PELASTUSTOIMEN ALUEIDEN JA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA PRONTON KEHITTÄMISEEN PELASTUSTOIMEN ALUEIDEN JA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMIA PRONTON KEHITTÄMISEEN TIIVISTELMÄ Kati Tillander, VTT ja Esa Kokki, Pelastusopisto Vuonna 2006 toteutettiin yhteistyössä VTT:n, Pelastusopiston sekä 12

Lisätiedot

Tietojohtamisen käyttöönotto. osiaali_ja_terveyspalveluiden_tieto johtamisen_kasikirja.pdf

Tietojohtamisen käyttöönotto.  osiaali_ja_terveyspalveluiden_tieto johtamisen_kasikirja.pdf Tietojohtamisen käyttöönotto http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/s osiaali_ja_terveyspalveluiden_tieto johtamisen_kasikirja.pdf Tietojohtamisen malli = asiakasanalyysi ja hyvinvointi-indikaattorit Asiakasanalyysi

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

Varanto puuttuva palanen pelastustoimen evoluutioon

Varanto puuttuva palanen pelastustoimen evoluutioon Varanto puuttuva palanen pelastustoimen evoluutioon Palontutkimuksen päivät 24.8.2015 Jari Soininen Muutos ajurina Pelastustoimen strategia Toimintaympäristön muutos Onnettomuudet eivät vähene itsestään

Lisätiedot

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta Hankejohtaja Taito Vainio Yleiset pelastustoimen tavoitteet Mahdollistaa tarvittaessa nykyistä paremmin valtakunnalliset ja yhdenmukaiset toimintamallit, yhteiset

Lisätiedot

Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on

Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on Sisäasiainministeriön toimintaohjelma kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi 23.9.2013 Pelastuslaki (379/2011) Tehtävät/velvoitteet Tehtävän poistaminen ei ole mahdollista perustelut Tehtävä

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUS- KETJU 1

VAIKUTTAVUUS- KETJU 1 VAIKUTTAVUUS- KETJU 1 Sisältö Vaikuttavuusketju....... 3 Tarve 4 Visio. 4 Tavoite..... 4 Resurssit...5 Toimenpiteet....5 Tulokset.....5 Vaikuttavuus.....5 Hyvän mitat Tietojen keräämisen suunnitelma 6

Lisätiedot

PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA

PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA PALONTUTKINNAN TILANNE OSANA RISKIENHALLINTAA 1 25.3.2013 Pelastuslaki 41 Palontutkinta 1. Palontutkinnan tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien ehkäisy ja vahinkojen rajoittaminen sekä pelastustoiminnan

Lisätiedot

Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta

Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta Pelastustoimen viestintä 2020 -työpaja 27.11.2017, Kuopio Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Yhteiskuntataloudellisten arviointimenetelmien soveltuvuus pelastustoimen palvelujen optimoinnissa

Yhteiskuntataloudellisten arviointimenetelmien soveltuvuus pelastustoimen palvelujen optimoinnissa Yhteiskuntataloudellisten arviointimenetelmien soveltuvuus pelastustoimen palvelujen optimoinnissa Tuomas Laine Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu Kanslerinrinne 1, 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO 978-952-03-0548-2

Lisätiedot

Palvelupakettien käyttöönoton opit, oivallukset ja avoimet kysymykset Jutta Nieminen controller, projektipäällikkö

Palvelupakettien käyttöönoton opit, oivallukset ja avoimet kysymykset Jutta Nieminen controller, projektipäällikkö Palvelupakettien käyttöönoton opit, oivallukset ja avoimet kysymykset Jutta Nieminen controller, projektipäällikkö Varsinais-Suomen nykytilan kuvaus 27 kuntaa, väestöpohja 470 000 asukasta Sosiaali- ja

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisy 2013

Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Kimmo Markkanen riskienhallintapäällikkö Onnettomuuksien ehkäisy 2013 14.2.2013 25.11.2011 3 Palvelualueiden keskinäinen toiminta Onnettomuuksien ehkäisy Ensihoito Pelastustoiminta

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä www.pelastusopisto.fi/suomi/pronto https://prontonet.fi 9.10.2014 Esa Kokki tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto esa.kokki@pelastusopisto.fi

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Länsi-Suomen Pelastusalan liitto, koulutusseminaari 29.-30.10.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi 29.10.2016 2 29.10.2016 3 29.10.2016 4 29.10.2016 5 29.10.2016 6 Pelastustoimen

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen kehittyvä rooli maakunnallisena toimijana

Pelastuslaitoksen kehittyvä rooli maakunnallisena toimijana Pelastuslaitoksen kehittyvä rooli maakunnallisena toimijana Palotutkimuksen päivät 2007 27. 28. elokuuta 2007 Esko Kaukonen 1 1.10.2007 Pelastustoimen alueellistaminen 2 1.10.2007 Pelastustoimen reformin

Lisätiedot

Tulipysäkki-pilotointihankkeen vaikuttavuus. Palotutkimuksen päivät Espoo Brita Somerkoski, KT

Tulipysäkki-pilotointihankkeen vaikuttavuus. Palotutkimuksen päivät Espoo Brita Somerkoski, KT Tulipysäkki-pilotointihankkeen vaikuttavuus Palotutkimuksen päivät 25.8.2009 Espoo Brita Somerkoski, KT Tulipysäkki-hanke on viranomaisten yhteistoimintaa ja lasten luvattoman tulenkäsittelyn interventiota.

Lisätiedot

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO.

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO. Palontutkinta 2020 11.11.2015 Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi Palontutkinta 2020 työryhmä Työryhmän tehtävänä on kehittää ja yhdenmukaistaa pelastuslaitoksien palontutkintaan

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen vuoden 2017 laatupalkintokilpailun teemana Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.

Tiedolla johtaminen vuoden 2017 laatupalkintokilpailun teemana Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3. Tiedolla johtaminen vuoden 2017 laatupalkintokilpailun teemana Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Riikka Vacker opetusneuvos Tietojohtaminen Tietojohtaminen tarkoittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00

Lisätiedot

Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet

Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet 04.02.2014 HUSn kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistäjien yhteistapaaminen Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia

Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia Pelastustoimen ajankohtaispäivät 29.8.2013/Turku Teija Mankkinen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Miksi olemme olemassa? Suomessa on hyvä turvallisuuskulttuuri

Lisätiedot

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1 3,05 3,07 3,14 3,02 2,94 3,35 3,21 3,27 3,29 3,18 3,33 3,14 3,49 3,49 3,61 3,57 3,59 3,57 3,27 3,39 3,27 3,14 3,32 3,06 3,26 3,18 3,25 3,18 3,09 3,17 3,11 3,07 3,15 3,44 3,61 3,58 3,58 3,51 3,59 3,43 3,32

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200

Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Onnettomuuksien ehkäisyn työryhmäraportin lähtötiedot Pelastuslaitoksien näkemyksiä ja kehittämistarpeita kartoitettiin

Lisätiedot

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen palvelutason arviointi Hankejohtaja Taito Vainio 1 Käsiteltävät asiat Palvelutasopäätökset nyt Palvelutasopäätökset uudessa järjestelmässä 16.11.2017 OHJEEN RAKENNE 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntö...

Lisätiedot

ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut

ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut Shp:en ja Sote-johdon tapaaminen 5.5.2015 Tuula Heinänen Uudet Omahoitopalvelut 2 Mitä uutta? Korvaa nyt käytössä olevia yksittäisiä kuntakohtaisia ratkaisuja

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

Palosuojelurahaston erityisavustusten hakeminen: tietoa yliopistoille ja ammattikorkeakouluille. Helsinki

Palosuojelurahaston erityisavustusten hakeminen: tietoa yliopistoille ja ammattikorkeakouluille. Helsinki Palosuojelurahaston erityisavustusten hakeminen: tietoa yliopistoille ja ammattikorkeakouluille Helsinki 7.11.2017 1 Myönnettävät avustukset Yleisavustukset pelastusalan järjestöille ja vastaaville yhteisöille

Lisätiedot

Mittaamisen maailmasta muutamia asioita. Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori

Mittaamisen maailmasta muutamia asioita. Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori Mittaamisen maailmasta muutamia asioita Heli Valkeinen, erikoistutkija, TtT TOIMIA-verkoston koordinaattori SISÄLTÖ 1. Mittari vs. indikaattori vs. menetelmä - mittaaminen 2. Luotettavat mittarit 3. Arvioinnin

Lisätiedot

ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE

ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE 3.11.2011) ERHE-SEURANTAHANKKEEN OHJEISTUS ERHEELLISTEN PALOILMOITUSTEN MAKSULLISUUDESTA Kati Tillander Kaikkien tehtävien lkm [kpl] KAIKKI TEHTÄVÄT

Lisätiedot

Mittaaminen projektipäällikön ja prosessinkehittäjän työkaluna

Mittaaminen projektipäällikön ja prosessinkehittäjän työkaluna Mittaaminen projektipäällikön ja prosessinkehittäjän työkaluna Finesse-seminaari 22.03.00 Matias Vierimaa 1 Mittauksen lähtökohdat Mittauksen tulee palvella sekä organisaatiota että projekteja Organisaatiotasolla

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 214 Sisällysluettelo Tehtävämäärien kehitys... 3 Henkilövahingot... 5 Onnettomuuksien ehkäisy... 7 Alkusammutuksen vaikutus... 8 Erheelliset paloilmoitukset

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta sekä Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET Joensuu 17.2.2011 AIHEET Hallituksen linjaukset toimintakykyhankkeen osalta Pelastustoimen kehittäminen 2 HALLITUKSEN ILTAKOULU Iltakoulukäsittely 19.5.2010 Hallituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

Palosuojelurahaston avustukset palokunnille. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

Palosuojelurahaston avustukset palokunnille. Erityisasiantuntija Artsi Alanne Palosuojelurahaston avustukset palokunnille Erityisasiantuntija Artsi Alanne 1 Palosuojelurahasto Palosuojelurahasto on valtion budjetin ulkopuolinen rahasto, joka toimii sisäministeriön valvonnassa Palosuojelurahasto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä PALOSUOJELURAHASTO SUUNNITELMA 12.12.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Palosuojelurahastolain (306/2003) mukaan tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseksi on Suomessa olevasta palovakuutetusta

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

Hanke-ehdotus alueellisen SOTEtiedon hyödyntämisestä palvelutuotannon johtamisessa ja kehittämisessä. Solutions for Value-Based Health Care

Hanke-ehdotus alueellisen SOTEtiedon hyödyntämisestä palvelutuotannon johtamisessa ja kehittämisessä. Solutions for Value-Based Health Care Hanke-ehdotus alueellisen SOTEtiedon hyödyntämisestä palvelutuotannon johtamisessa ja kehittämisessä Solutions for Value-Based Health Care Taustaa Vuonna 2015 valtionavustusten yleinen hakuaika päättyy

Lisätiedot

Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita. Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa

Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita. Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa 8.11.2017 Pelastuslain uudistaminen www.intermin.fi Pelastuslakia uudistetaan osissa maakuntauudistus

Lisätiedot

Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus. Kati Tillander

Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus. Kati Tillander Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus Kati Tillander 15.4.2010 Lukumäärä [kpl] Kaikkien tehtävien lukumäärä 2003-2009 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000

Lisätiedot

MITEN TULIPALO NÄKEE SUOMEN ASUNTOKANNAN?

MITEN TULIPALO NÄKEE SUOMEN ASUNTOKANNAN? MITEN TULIPALO NÄKEE SUOMEN ASUNTOKANNAN? Palotutkimuksen päivät 2011, Espoo 23. 24.8.2011 Teemu Karhula: teemu.karhula@vtt.fi, Joonas Ryynänen, VTT, Olavi Keski-Rahkonen 1 1 Eläkkeellä VTT:ltä, konsulttina

Lisätiedot

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä Mittarityöpaja Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita 26.1.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sote-uudistuksessa sosiaalityöhön tarvitaan toimivat vaikuttavuuden arvioinnin

Lisätiedot

Mitä teematutkinnat kertovat Palontutkinnan hyödyntäminen valvontatyön kehittämisessä.

Mitä teematutkinnat kertovat Palontutkinnan hyödyntäminen valvontatyön kehittämisessä. Mitä teematutkinnat kertovat Palontutkinnan hyödyntäminen valvontatyön kehittämisessä. Vantaa 8.11.2017 Timo Kouki Palontutkinta 2020 työryhmä Palontutkinta 2020 työryhmä Työryhmän tehtävänä on kehittää

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA 15.1.2015 1 AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN Heli Koski, ETLA 15.1.2015 2 Taustaa esitutkimuksesta Julkisen datan avaamisen potentiaaliset hyödyt on arvioitu ennakollisissa arvioinneissa

Lisätiedot

PALVELUPAKETTIEN TESTAUS JA KÄYTTÖÖNOTON TUKI. Palvelupaketit tulevien maakuntien työkaluna -seminaari Lea Konttinen, Sitra 10.2.

PALVELUPAKETTIEN TESTAUS JA KÄYTTÖÖNOTON TUKI. Palvelupaketit tulevien maakuntien työkaluna -seminaari Lea Konttinen, Sitra 10.2. PALVELUPAKETTIEN TESTAUS JA KÄYTTÖÖNOTON TUKI Palvelupaketit tulevien maakuntien työkaluna -seminaari Lea Konttinen, Sitra 10.2.2017 Palvelupaketeista kansallinen sote-raportoinnin malli 2019 Palvelupakettityön

Lisätiedot

henkilokohtainenbudjetointi.fi

henkilokohtainenbudjetointi.fi 1/31/2018 Kustannusten näkökulma Tuula Pehkonen-Elmi asiantuntija, tutkija, KTM, TtM (terveystaloustiede) Diakonia-ammattikorkeakoulu Diakin rooli Kustannus-vaikuttavuustyyppisen taloudellisen analyysin

Lisätiedot

Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari Esko Kaukonen puh

Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari Esko Kaukonen puh Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari 26.4.2016 Esko Kaukonen esko.kaukonen@pp.inet.fi puh 0295 453 407 Hankkeen lähtökohdat (1) Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaan Pelastustoiminnan

Lisätiedot

Varanto valvontasovellus. Matti Sipilä Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät 10.11.2015

Varanto valvontasovellus. Matti Sipilä Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät 10.11.2015 Varanto valvontasovellus Matti Sipilä Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät 10.11.2015 Varanto vaiheittain MERLOT ja WISEMASTER - tiedot PRONTO - tiedot Hätäilmoitustiedot (ERICA) Sähköinen asiointi Turvallisuusviestintä

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Osaamisen foorumina PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten valtakunnallinen

Lisätiedot

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista 2.9.2009 ERHE-hanke Paloilmoitinhälytykset 2003-08 Pitkän aikavälin tavoite: puolittaa vuoden 2003 lukumäärä 22000 21000 20000 Paloilmoitinhälytysten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä PALOSUOJELURAHASTO SUUNNITELMA 12.12.2007 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Palosuojelurahastolain (306/2003) mukaan tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseksi on Suomessa olevasta palovakuutetusta

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien analysointi

Pelastuslaitoksen PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien analysointi Pelastuslaitoksen PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien analysointi 0.0.0 Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat Pelastuslaitoksen PRONTO-onnettomuustilasto Pelastustoimen

Lisätiedot

Sote-tuloksellisuusmittarointia

Sote-tuloksellisuusmittarointia Sote-tuloksellisuusmittarointia Vaikuttavuus- ja kustannustieto-alaryhmän kuulumisia Etäesitys Seinäjoelle 8.4.2016 EPSOTE-taustatietotyöryhmän kokous Sote- ja aluehallintouudistuksen valmisteluorganisaatio

Lisätiedot

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,

Lisätiedot

KANSALLINEN HOITOTYÖN HANKE

KANSALLINEN HOITOTYÖN HANKE ydintiedot sähköisessä potilaskertomuksessa KANSALLINEN HOITOTYÖN HANKE VSSHP, Tietojenkäsittelypalvelut Projektijohtaja Kaarina Tanttu, HTL, TtM kaarina.tanttu@tyks.fi puh. 040 7406613 www.vsshp.fi ->

Lisätiedot

Kiila-viitearkkitehtuuri. Jani Harju,

Kiila-viitearkkitehtuuri. Jani Harju, Kiila-viitearkkitehtuuri Jani Harju, 8.4.2015 Käytetty arkkitehtuurimalli Arkkitehtuurimalliksi valittiin Kartturi-malli Jatkokehitetty JHS-179:stä Kartturi-mallia on käytetty mm. VAKAVA:ssa sekä Etelä-Suomen

Lisätiedot

Vastuuta ho Kuvaryhmän. TPAryhmän. työtä. työtä. Toteuteta an osana STMn organisa atiouudist usta STM, VM, THL

Vastuuta ho Kuvaryhmän. TPAryhmän. työtä. työtä. Toteuteta an osana STMn organisa atiouudist usta STM, VM, THL Punainen: sisällön kehittämistä Sininen: teknistä kehittämista violetti: molempia Vihreä: muu Päivitetty 5.6.2017 Aikataulu Vastuuta ho Tarvittavat resurssit (alkuun voi laittaa ruksin, mutta kun suunnitelma

Lisätiedot

Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa. Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander

Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa. Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander 25.8.2011 Tausta Onnettomuuksien ehkäisyn toimialalla siirrytty riskien arviointiin perustuvaan

Lisätiedot

Paloturvallisuusviikko 2012. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013

Paloturvallisuusviikko 2012. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013 Paloturvallisuusviikko 2012 Pohjoismainen palovaroitinpäivä 1.12. Paloturvallisuusviikko 2012 Raportti 21.5.2013 SM026:00/2012 Paloturvallisuusviikko keksitään Pohjoismaisen pelastustoimesta vastaavat

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

Avointen innovaatioalustojen mittaamisen haasteet

Avointen innovaatioalustojen mittaamisen haasteet Avointen innovaatioalustojen mittaamisen haasteet Älykäskaupunki ja alustatalouden mittaamisen haasteet 18.4.2017 TaY Mika Raunio Nadja Nordling Jukka P Saarinen Haasteita ja ratkaisuja 1 Toiminnan määrittely:

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9356/00.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9356/00.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 4 Asianro 9356/00.01.00/2013 Lausunto pelastustoimen aluejaosta ja pelastustoimen järjestelmän uudelleenorganisoinnista Pelastusjohtaja Jukka Koponen

Lisätiedot

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittäminen. Tuottavuusseminaari, Kuntamarkkinat Anne-Marie Välikangas

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittäminen. Tuottavuusseminaari, Kuntamarkkinat Anne-Marie Välikangas Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittäminen Tuottavuusseminaari, Kuntamarkkinat 11.9.2014 Anne-Marie Välikangas Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden koordinaatioryhmä Valtiovarainministeriön asettama

Lisätiedot

Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan?

Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan? Tuottavuus diskurssina miten tuottavuus rantautui sosiaalipolitiikkaan? Sosiaalityön kehittämisen foorumi 15.11.2012, Socca Elina Aaltio, VTM, jatko-opiskelija Helsingin yliopisto, politiikan ja talouden

Lisätiedot

Väkivalta / uhkatilanne

Väkivalta / uhkatilanne Pelastusalan uhkatilannekoulutus - kehittämistarpeet Juha Höök Paloesimies, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos SPPL työturvallisuusseminaari 15.4.2015, Espoo Väkivalta / uhkatilanne Väkivalta on helppo tunnistaa,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toimintatilastoja 2016

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toimintatilastoja 2016 Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos Toimintatilastoja 2016 1 Riskienhallintaosasto Pelastuspäällikkö Jouni Leppälä 2 RISKIENHALLINTAOSASTON TOIMINTA VUONNA 2016 Rakennuslupa- ja kaavalausuntoja

Lisätiedot

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä FinDRG-verkostohankkeen kick-off-tilaisuus 7.9.2016 Johtaja, sosiaali ja terveys Sote- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat

PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat PRONTO-järjestelmän maastoliikenneonnettomuuksien analysointi 2009-2013 Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat 7.4.2014 Pelastuslaitoksen PRONTO-onnettomuustilasto Pelastustoimen resurssi-

Lisätiedot