Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/ 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/ 2018"

Transkriptio

1 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/ 2018

2 Uusi vuosi ja uudet kujeet? Nöyrin mielin otan tässä ensiaskeleita Simppu puheenjohtajana Kiitokset teille syyskokouksessa saamastani luottamuksesta: perityt saappaat ovat Suuret! Meillä on hyvä porukka ja yhteishenki teidän kanssanne on ilo lähteä työstämään tulevaa vuotta! Vuodelle 2018 hallitus on järjestäytynyt ja esittelymme on lehdessä myöhemmin. Tällä porukalla lähdemme toteuttamaan vuoden 2018 toimintasuunnitelmaa. Kova pöhinä meillä on jo tammikuussa: Norppatoiminta pyörii, koulutuskalenteri on julkaistu ja vuoden ensimmäiset koulutukset, DAN ensiapu pidetty, kevään kalustohuoltotarpeet on kartoitettu ja kesän Agonus reissulistakin on jo työn alla. Samoin suunnittelussa on matkat pidemmälle, mutta näistä myöhemmin. Simppuposti jatkaa ilmestymistään ja seuraava Simppuposti tuleekin olemaan juhlanumero Simppupostin kuudennen ilmestymisvuoden kunniaksi. Seuratoiminnan puolella on kattojärjestön kautta tulossa muutoksia, jotka koskevat myös meitä. Sukelluskoulutuksen materiaalia siirretään sähköiseen oppimisympäristöön ja samalla päivitetään ja luodaan uutta kurssimateriaalia. Kouluttajamme ovat mukana luomassa tätä uutta materiaalia. Työ alkoi jo viime vuonna ja tällöin olimme seurana pilotoimassa e oppimisympäristöä. Liitto ei myöskään enää jatka yhteistyötä NAUI koulutusjärjestelmän kanssa. Nuorisotoiminnan Sinetin saimme viisi vuotta sitten, vuonna Edellisestä seurantatarkastuksesta on nyt kulunut kolme vuotta, joten tarkastus on ajankohtainen taasen tänä vuonna. Sinettiseuratoiminnan laatujohtamisvaatimukset ovat nyt uudistuneet, joten valmistelut seurantatarkastukseen tulemme tekemään näiden uudistuneiden ohjeistusten mukaan. Voimme olla ylpeitä Sinettiseura tunnustuksesta, meidän lisäksemme vain neljällä muulla sukellusseuralla on Sinetti tunnus. Talvikautta vielä eletään, mutta on huippujuttu huomata, kuinka aktiivista porukkaa meillä on Simppu ei uinu talviunta. Kuutit, Norpat ja Hylkeet harjoittelevat hallilla viikoittain, Simppujen WhatsApp ryhmä sukellusparia etsimässä liikkuu viikoittain ja välillä taitaa olla useampikin eri porukka liikkeellä kohteissa viestejä on tullut jopa kaukomailta. Ja jos sukellus kylmään aikaan ei houkuta niin etelän lämpimien vesien lisäksi uimahalli kuntosaleineen on myös Simppujen käytettävissä. Meillä on monta eri mahdollisuutta ylläpitää sukellustaitoja sekä fyysistä kuntoa läpi talven tai ihan vain rentoutua mukavan harrastuksen parissa. Hallituksessa mielellämme kuulisimme jäsenistöltä, mitä liikuttavia toiveita nyt tarjolla olevien mahdollisuuksien lisäksi Simppulaisella on. Pistäkäähän postia tulemaan. Sukellusseurana haluamme onnitella myös Riihimäen Urheilusukeltajia, tuoreita uppopallon Maailman Mestareita! Riitta Tässä numerossa Uuden hallituksen esittely Bengtskärin taistelu Sukeltamassa Montolan kaivoksella Simppuilua silloin ennen Simppuja Balilla Sukelluskohde Malta Henkilökuvassa uusi puheenjohtaja Riitta Djupfors Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 6. vuosikerta Julkaisija: Sukellusseura Simppu ry Päätoimittaja: Olli Pekka Juhantila simppu@simppu.net Puheenjohtaja: Riitta Djupfors puheenjohtaja@simppu.net Kansikuva: 100 vuotiasta Suomea juhlistettiin itsenäisyyspäivän sukelluksella Illossa. Kuvaaja Mika Böös.

3 Hallituksen päätöksiä Vuoden ensimmäinen hallituksen kokous järjestettiin 8.1. Tärkeimmät päätetyt asiat olivat: Hallituksen järjestäytyminen: jäsenet ja heidän tehtävänsä on esitelty Simppupostin tässä numerossa. Hallituksen jäsenille on myös luotu pari uutta roolia: Puheenjohtaja ottaa hoitaakseen seuran talkoovastaavan tehtävät, eli tarvittaessa järjestää joenpaalutukset, uimarantojen tarkastukset jne. Pumppuhuone ja välinevastaava huolehtii pumppuhuoneen ja sukellus varusteiden yllä ja kunnossapidosta. Suoja alue ja Ladoga luvat haetaan kuten aikaisempinakin vuosina. Suoja aluelupaan lisätään muutamia uusia kohteita Örön ympäristöstä ja Porkkalasta. Ladoga lupaan tulevat mukaan kaikki ne seuran jäsenet, joiden sukelluskoulutus oikeuttaa tekemään sukelluksia yli 30 metrin syvyyteen. Uimahalli ja kuntosalivuorot kaudelle haetaan samoina kuin kuluvallekin kaudelle. Agonukselle hankitaan särkyneen tilalle uusi jääkaappi. Tekniikkasukellusvaliokunta on lakkautettu ja sen tehtävät on jaettu hallituksen jäsenille. Jatkossa kaikki seuran koulutus ja nuorisotapahtumat ovat päihteettömiä. Nuorisotapahtumat ovat Ajankohtaista myös savuttomia samoin koulutustapahtumat kouluttajien ja miehistön osalta myös oppilaita kannustetaan savuttomuuteen. Seuran toimintalinjan päivityksen yhteydessä nämä asiat lisätään myös sinne. Käytännössä nuorisotapahtumat ovat olleet päihteettömiä ja savuttomia jo usean vuoden ajan, mutta virallisesti asia on päätetty vasta nyt. Yksi ensi kesän simppureissuista tulee olemaan tarkoitettu vain naisille. Lisäksi reissun yhteydessä järjestetään ulkopuolisten kouluttajien pitämä Trimix ja Normoxis tekniikkasukelluskurssi. Tämän vuoden koulutusten aikataulu julkaistaan helmikuussa. Tulevia tapahtumia Vene18Båt messut pidetään Helsingin messukeskuksessa Hylkysukellus 2018 Wreck Diving seminaari venemessujen yhteydessä klo Helsingin messukeskuksessa Sukellusseura Simpun kevätkokous ammattiopistolla klo 19:30. Samaan yhteyteen, ennen kokousta klo 17 alkaen, toteutetaan jäsentilaisuus, jonka aiheena on sukellusturvallisuus. Jäsenmaksut Jäsenmaksujen eräpäivä on Laskut lähetetään osoitteesta Jos laskua ei ole kuulunut, kannattaa tarkastaa myös sähköpostin roskapostikansio. Muutos vakuutuksissa Sukeltajaliiton kautta on aikaisemmin saanut hankittua OP Pohjolan sukeltajavakuutuksen. Tämän vuoden alusta liiton vakuutuskumppanina toimii DAN Europe. OP Pohjolan tuotevalikoimasta ei löydy enää sukeltajavakuutusta. Muutoksia DANensiapukoulutukseen DAN ensiapukoulutusta on laajennettu siten, että siihen kuuluu jatkossa myös AED laitteen käyttökoulutus. Seuran jäsenille neljän kurssin kokonaisuuden hinta on edelleen 100 euroa, kun kurssi suoritetaan ensimmäisen kerran. Kertauskurssin hinta on 50 euroa, jos osallistuja haluaa saada kurssista kortin. Mikäli korttia ei halua, voi kertauskurssille osallistua ilmaiseksi. Seuran ulkopuolisille neljän kurssin kokonaisuuden pakettihinta on 300 euroa ja yksittäisen kurssin 100 euroa.

4 Veikkaus yhteistyö on päättynyt Veikkauksen ja Olympiakomitean seurojen varainhankinnan ja viestinnän työkaluna vuodesta 2005 toiminut verkkokumppanuus yhteistyö on päättynyt. Päätöksen taustalla on selvitys verkkokumppanuuden käytöstä ja koetuista hyödyistä. Keväällä 2017 tehdyn selvityksen mukaan 4/5 verkkokumppaniseuroista ei kokenut verkkokumppanuutta tärkeänä varainhankintamuotona. Simpuillekaan yhteistyö ei ole ollut merkittävä tulonlähde. Veikkauksen pelejä on pelattu nettisivullamme olleen linkin kautta, mutta meille tuloutunut summa on valitettavan pieni viime vuonna yhteensä vain noin 50 euroa. Käytännössä yhteistyön päättyminen näkyy siten, että linkki Veikkauksen peleihin on poistunut nettisivuiltamme. Uimahallille kuntoilemaan Seuran allasvuorot ovat tiistaisin 20:35 21:35 ja kuntosalivuorot sunnuntaisin klo 18:00 19:00. Muistathan, että altaaseen saa mennä vasta 20:35. Vuorot jatkuvat huhtikuun loppuun. Viimeinen allasvuoro on ja viimeinen kuntosalivuoro Sunnuntaina ja ei ole kuntosalivuoroa. Uusia sukeltajia Nitrox kurssin ovat suorittaneet: Verneri Rantanen, Juho Torkkeli, Matti Torkkeli, Samu Valtonen ja Tiia Åkerfelt. Reijo Laakso on suorittanut SSI:n deep diver kurssin. Uusia Simppuja Varsinaisiksi jäseniksi ovat liittyneet Panajotis Arabatzsis, Tarja Koski, Mikko Lehti, Olga Lehti, Hanna Neuvonen, Juho Torkkeli, Matti Torkkeli, Verneri Rantanen ja Samu Valtonen. Jouni Lehtelä on liittynyt uudelleen seuran jäseneksi. Uutta netissä Nettisivujen jäsenille osioon on lisätty kumiveneen varauskalenteri. Jos suunnittelet kumiveneen lainaamista, on kalenterista helppo tarkastaa, onko vene haluamanasi ajankohtana vapaana. Vuosi vaihtui sukeltaen Vuoden 2017 viimeinen viikkosukellus järjestettiin hyytävän kylmässä Nummijärvessä uudenvuodenaattona. Kaksiasteisessa vedessä pulikoi kaikkiaan seitsemän simppua. Vuoden 2018 ensimmäinen viikkosukellus taas oli vuorossa heti vuoden ensimmäisenä päivänä. Tällä kertaa kohteena oli Toijan louhoslampi Kiskossa. Vaikka vesi ei ollut kuin pari astetta lämpimämpää, oli ero huomattava. Marko Hutka Toijassa. Ruokaa pinnan alla Norjan eteläisimpään kärkeen Lindesnesiin valmistuu näillä näkymin 2019 vedenalainen ravintola. Ruokailijat pääsevät ihailemaan ravintolasalin panoraamaikkunasta vedenalaista elämää. Ravintolarakennus näyttää vinossa olevalta putkelta, joka jatkuu rannalta pinnan alle.

5 Muutoksia pumppuhuoneen avaimissa Pumppuhuoneen tiloihin on pääsy kaikilla laitesukelluskurssin suorittaneilla seuran varsinaisilla jäsenillä. Salon kirjaston aukioloaikoina pumppuhuoneen avaimen voi noutaa kirjaston infotiskiltä. Tarvitset mukaasi kuvallisen henkilötodistuksen, jotta kirjastovirkailija voi tarkastaa henkilöllisyytesi. Näin varmistamme, että avaimia ei luovuteta asiaankuulumattomille tahoille. Kirjaston aukioloajat ovat ma to klo pe klo la klo Jos tarvitset pumppuhuoneen avaimia kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella, voit tiedustella niitä seuraavilta simpuilta: Mika Böös (Lukkarinmäessä) Marko Niinistö (Tupurissa) Retu Niemi (Sirkkulassa) Olli Pekka Juhantila (Isohärjänmäessä) Janne Tanskanen (Viitanlaaksossa) Scandinavian Outdoor Storessa ei avaimia ole enää. Laitesukellusintroja Järjestämme helmikuun lopusta maaliskuun loppuun joka tiistai laitesukelluskokeiluita eli introsukelluksia Salon Uimahallissa. Laitesukelluskokeilussa kouluttaja antaa lyhyen opastuksen sukelluslaitteen käyttöön ja sukellusta kokeillaan kouluttajan johdolla uima altaassa. Kokeilussa ei ole tarkoituksena mennä kovin syvälle; sukeltamisen tunnelman pääsee kokemaan jo 2 4 metrissä. Kokeiluun voi osallistua 14 vuotta täyttänyt henkilö, jolla on normaali terveys. Kokeiluja järjestetään viitenä tiistai iltana Yhteen kokeiluun mahtuu enintään neljä osallistujaa. Mukaan saa ilmoittauduttua nettisivuillamme osoitteessa Tämä on hyvä tilaisuus niin kaikkien Simppujen tuttaville ja ystäville kuin norppien ja kuuttien vanhemmillekin tulla tutustumaan laitesukelluksen maailmaan. Kokeilut ovat maksuttomia. Sukelluskohteet esiin Sukeltajaliitto toivoo harrastajien ilmiantavan mielenkiintoisia kotimaisia sukelluskohteita. Meillä on upeita kohteita, mutta monesti niistä ei tiedetä seuratoiminnan ulkopuolella. Liitto kannustaakin kaikkia sukeltajia jakamaan tietoa ja tunnelmia sukeltamisesta Suomessa omilla sosiaalisen media kanavillaan. Mitä enemmän sukellusharrastus näkyy, sitä paremmin sen pariin löydetään. Kun merkitset julkaisusi Instagarmissa #sukeltajaliitto, #sukellasuomessa ja #suomisukellus, niin liitto voi jakaa niitä Liiton tilin kautta. Facebookissa voi kohdetietoa julkaista Liiton sivulla. Liiton toimisto on muuttanut Harvalla meistä on asiaa Sukeltajaliiton toimistolle, mutta jos sellaista tulee, on hyvä huomata, että liiton osoite on vaihtunut alkaen liiton toimiston on Pitäjänmäellä osoitteessa Valimotie 10, Helsinki.

6 Uutta tietoa meren tilasta Saaristomeri pintaa syvemmältä Suomen merenhoitosuunnitelmaan kuuluva Suomen meriympäristön tila 2018 raportti on valmistunut, ja jokaisella on mahdollisuus kommentoida sitä asti. Raportti ja muu kuulemisaineisto löytyvät osoitteesta > merenhoito. Aiheeseen liittyen järjestetään tilaisuus, johon voi tulla kuuntelemaan ja keskustelemaan mielenkiintoisista ja ajankohtaisista aiheista asiantuntijoiden kanssa koskien meriympäristön tilaan vaikuttavia uusia haasteita ja tutkimustuloksia. Vieraslajit, haitalliset aineet, vedenalainen melu ja meriroskat eivät ole uusia ilmiöitä ja ongelmia Saaristomeressä, mutta viime aikoina niistä on saatu uutta tietoa ja voimme tarkemmin arvioida niiden vaikutusta meren eliöyhteisöjen toimintaan ja elinoloihin sekä sitä myöten meihin kaikkiin. Kaikille avoin ja maksuton tilaisuus järjestetään tiistaina klo :00 Forum Marinumin auditoriossa, Linnankatu 72, Turku. Ohjelma: Tervetuliaissanat ja johdanto Saaristomeren tilaan vuonna 2018: Johtava asiantuntija Janne Suomela, Varsinais Suomen ELY keskus 17:20 Meren myrkyt kalan silmin: Erikoistutkija Jaakko Mannio, Suomen ympäristökeskus 17:45 Vieraslajit valtaavat Saaristomerta: Johtava tutkija Maiju Lehtiniemi, Suomen ympäristökeskus 18:10 Roskaiset rannat ja muoviintuva meremme: Projektipäällikkö Anna von Zweygbergk, Pidä Saaristo siistinä ry 18:35 Äänien maailma pinnan alla: Tutkija Eeva Randén, Suomen ympäristökeskus Tilaisuuden järjestää Varsinais Suomen ELY keskus. Saaristomeren Suojelurahasto hakee rahoitettavia hankkeita Saaristomeren suojelussa tarvitaan meitä kaikkia. Niin kuluttajina, päätöksentekijöinä, elinkeinoelämän edustajina kuin hanketoteuttajinakin. Saaristomeren Suojelurahasto rahoittaa Saaristomeren tilan parantamiseen tähtääviä tarkoin kohdennettuja ja tehokkaita hankkeita. Vuodesta 2008 alkaen 45 hanketta Saaristomerellä ja sen valumaalueella on saanut rahoitusta Saaristomeren Suojelurahaston kautta. Hankkeissa on testattu uusia vesiensuojelumenetelmiä, toteutettu meren siivoustapahtumia, rakennettu kymmenkunta kosteikkoa, tuettu valokuvanäyttelyä, laadittu ympäristökasvatusmateriaalia jne. Kevään rahoitushaku päättyy ja seuraava haku on taas syksyllä. Hyviä ideoita kannattaa tuoda esiin ja hakea niille rahoitusta. Kuva: Varsinais Suomen ELY keskus

7 Simppuilua silloin ennen Tämänkertaisissa muisteloissa palaamme kesäkuuhun Reissulla ei tapahtunut mitään erityistä ja kaiken lisäksi sää on ollut ilmeisen suosiollinen. Vaikka perjantain kohdalla onkin maininta varsin kovasta tuulesta, on lauantai ollut ilmeisen hieno päivä. Näin ainakin valituista sukelluskohteista ja saariston ulkoreunalla kulkeneesta reitistä päätellen. Matkaan tosin on päästy melko myöhään, joten perjantai iltana ei sukelluksia ole ehditty tehdä lainkaan. Porukkaa on ollut koko veneen täydeltä, mikä näkyy osallistujaluettelon lisäksi siinä, että sukellustoimintaan jokaisella kohteella on kulunut varsin paljon aikaa. Reissulla liikuttiin myös Bengtskärin maisemissa. Reissun muistiinpanoissa huomio kiinnittyy kahteen asiaan. Agonuksen septi tyhjennettiin mereen, mitä tänä päivänä ei kukaan missään tapauksessa edes harkitsisi tekevänsä. Myös reissun loppupuolen kellonajoissa on jotain pielessä. Schilleriltä ei aja Kasnäsiin ihan kahdessakymmenessä minuutissa, eli olisiko lähtö tapahtunut klo 14 tai paluu vasta Simppureissu Sulku J. vetätänä, muut: Niemi, Virtanen, Länsisalmi M.P.A. Niinistö, Rämö, Heinonen, Vesterinen, Kankare, Silfver Pekka ja Saara, Räsänen, Salminen, Huiko. Vahvuus siis 16 henkeä. Tuuli etelästä 11 m/s etelästä, luvattu 8 m/s lounaasta huomiseksi. Virtanen ja Niemi täyttivät pullonsa. Moottorin: öljyt, jäähdytinneste, kardaanipultit, merivesisuodatin ja hihnat ok. Vaihteistoöljy ok. Kumiveneen elektroniikka ja valot ok. Tankattiin vettä ja 10 l bensaa Suunta kohti Morgonlandetia Kiinni Morgonissa 9.6. Ensimmäiset heräsivät ennen Syötiin aamupuurot ja lähdettiin klo Mattörarille. Saavuimme n Ensimmäiset veteen klo 9.50 ja viimeiset Sitten syötiin ja sen jälkeen lähdettiin Dömmaskäriin. Sukellettiin kalustolautta Dömmaskäriin. Saavuttiin n Helsingforsin päälle. Osa löysi hylyn, osa ei. Viimeiset sukeltajat ylös n Kuggskärissä klo Aurinko paistaa Su Aamupalan jälkeen luolasukellukselle kahdessa ryhmässä kumiveneellä. Säätiedotuksen mukaan tuuli oli hieman noussut (lännen puolelta). Keli suht aurinkoinen. Siirtyminen Schillerille, jossa kapiainen tivaamaan sukelluslupaa!? Muutamat parit dyykille, saunomista. N. klo ankkuri ylös ja kohti Kasnäsiä. Septin tyhjennystä matkalla. Rannassa Mittari 3243,51.

8 Seuran hallitus ja toimihenkilöt 2017 Syyskokouksessa valittiin seuralle uusia hallituksen jäseniä. Puheenjohtajaksi vaihtui vuoden alussa Riitta Djupfors. Aikaisemmin puheenjohtajana toiminut Marko Niinistö valittiin hallituksen jäseneksi. Uusina jäseninä hallitukseen tulivat valituiksi Mika Böös ja Janne Tanskanen. Uusi vastuuhenkilö on myös hallituksen varajäseneksi valittu Tiia Åkerfelt. Hallitus kokoontuu yleensä parin kuukauden välein, mutta jos hoidettavia asioita tulee eteen, saadaan hallitus tarvittaessa koolle hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Puheenjohtaja Riitta Djupfors Sihteeri Olli Pekka Juhantila Simppu vuodesta 2004 Hallituksessa vuodesta 2008 Laitesukelluskouluttaja, Norppaohjaaja Sähköposti: Koulutusvastaava Mika Böös Simppu vuodesta 2009 Hallituksessa ja 2018 Laitesukelluskouluttaja, DANensiapukouluttaja, IANTD Recreational Trimix sukeltaja Sähköposti: Pumppuhuone ja välinevastaava Janne Tanskanen Kalustovastaava Retu Niemi Simppu vuodesta 2014 Hallituksessa vuodesta 2017 Puheenjohtaja 2018 CMAS*** ja IANTD Advanced Recreational Trimix sukeltaja Sähköposti: Simppu vuodesta 2016 Hallituksessa 2018 CMAS** ja CMAS RD sukeltaja Simppu vuodesta 2009 Hallituksessa vuodesta 2015 CMAS** ja CMAS RD sukeltaja

9 Norppavastaava ja varapuheenjohtaja Marko Niinistö Simppu vuodesta 1997 Hallituksessa ja 2014 Puheenjohtaja sekä Laitesukelluskouluttaja, IANTD Recreational Trimix sukeltaja Sähköposti: Rahastonhoitaja Oskari Vahala Simppu vuodesta 2010 Hallituksessa vuodesta 2017 CMAS***, IANTD Advanced Recreational Trimix ja TDI Mine Diver 1 sukeltaja, Sähköposti: rahastonhoitaja@simppu.net Vinkki Pumppuhoneen lukko kannattaa sulkea siten, että avaimenreikä osoittaa ovea kohti. Siis oikealle. Näin seuraavan pumppuhuoneelle tulijan on helpompi avata ovi. Tästä suunnasta on eniten tilaa nähdä, miten päin avain pitää laittaa reikäänsä. Alhaalta on hankala nähdä avaimen oikea suunta ja lukon ollessa vasemmalle, on seinä niin lähellä, ettei lukon sisään tahdo nähdä. Lisäksi ainakin oikeakätisen on helpointa käsitellä tähän suuntaan olevaa lukkoa. Tietysti avaimen saa lukkoon oikein päin kokeilemallakin, mutta hankalampaa se on. Hallituksen varajäsen Tiia Åkerfelt Hallituksen varajäsen Vesa Reunanen Simppu vuodesta 2001 Hallituksen varajäsen 2014 ja 2018 CMAS** ja CMAS RD sukeltaja, Norppaohjaaja Simppu vuodesta 2011 Hallituksessa vuodesta 2017 Lähikouluttaja, IANTD Advanced Recreational Trimix sukeltaja

10 Simput tutuiksi Riitta Djupfors Tällä kertaa esittelyssä on uusi puheenjohtajamme Riitta Djupfors. Monelle Agonusreissuilla mukana olleelle Riitta on jo entuudestaan tuttu, mutta kaikki eivät ole vielä ehtineet tutustua kolmisen vuotta sitten seuraan liittynyttä aktiivista sukeltajaa. Yritetään tutustua Riittaan ja hänen näkemyksiinsä niin sukeltamisesta kuin Simpuistakin muutaman kysymyksen kautta. Riittaan saa parhaiten yhteyden sähköpostilla. kurssille, mutta kurssi ei sitten toteutunut, kun uimahallin sisäkatto romahti alas. Tämän jälkeen en enää Porvooseen palanut. Meni muutama vuosi, kunnes muutin Turkuun. Täällä sitten tapasin Oskarin ja hän kun oli jo vannoutunut sukeltaja, niin minun oli aika luonnollista toteuttaa vanha haaveeni. Mikä sai lähtemään mukaan Sukellusseura Simpun toimintaan? Mukava, toisensa huomioon ottava porukka. Kalusto ja hyvät toimintatavat, mitkä luovat turvallisen sukellustapahtuman. Kuva: Riitta sukellusreissulla Egyptissä. Koska olet aloittanut sukeltamisen? Olimme Oskarin kanssa lomareissulla Kreikan Korfulla 1999 ja siellä kävin introlla. Saman vuoden syksyllä ilmoittauduin seuraavan talven P1 kurssille ja sen suoritin sitten kevään 2000 kuluessa. Mikä sai kiinnostumaan lajista? Olen tykännyt vedenalaisesta rauhoittavasta maailmasta aina. Nuorempana minulla oli parikin makeanveden akvaarioita, joiden kaloja tykkäsin katsella ja hoitaa. Opiskeluaikoina olin kesätöissä Porvoon Kilpilahdessa ja siellä minulla oli sukeltavia kavereita. Yhtenä kesänä ilmoittauduinkin jo

11 Mikä on parasta harrastuksessasi? Pidän tunteesta sukeltaa leijua. Millainen on hyvä sukellus? Suunnitelman mukainen, rauhallinen sukellus. Ja sitten, kun siihen osuu jotain ekstra nähtävää kuin pisteeksi ii:n päälle. Kuinka monta sukellusta lokikirjaasi on kertynyt? Nyt taitaa olla 708 kpl. Mielestäsi paras sukelluskohde? Olen sukeltanut neljällä mantereella ja sen seittämällä merellä. Pidän useista erilaisista sukelluskohteista ja tämä meidän oma saaristomeremme on karuudessaan ja jylhyydessään hieno. Silloin, kun näkyvyys on hyvä, siellä on huimat maisemat, vaikka eliöstö onkin niukempi, eikä niin värikylläinen. Missä haluaisit päästä sukeltamaan tai onko mielessäsi joku sukeltamiseen liittyvä haave? Viime keväänä toteutui yksi matka ja sukellushaave: reissu Galapagokselle. Reissustamme oli juttu aiemmin Simppupostissa. Reissun jälkeen totesin, että haaveita on hyvä olla, mutta niitä pitää myös toteuttaa. Haluan vielä nähdä Mantarauskun ja päästä sukeltamaan delfiinien kanssa kohde on vielä hakusessa. Sukeltamista haluan jatkaa niin kauan kuin terveyttä ja ikää riittää: Indonesiassa Lembehin salmella kanssamme sukelteli kolmen naisen joukko heidän keski ikänsä oli 80 tässä on tavoitetta ja motivaatiota myös kunnon ja taitojen ylläpitämiseen. Mikä tai millainen on ollut mieleenpainuvin sukelluksesi? Niitä on kyllä monia, mutta sukellusharrastuksen alkumetreiltä on jäänyt pari hyvää muistoa. Tuo aikaisemmin mainitsemani intro Korfulla ja sitten P1 kurssin ensimmäinen sukellus. Allasharjoitusten jälkeen, kun pääsin avoveteen, niin se oli se minun elementtini, vaikka näkyvyys oli Nauvon lauttarannassa aivan olematon omia sormenpäitäni en nähnyt. Mitä muuta kuin sukeltamista harrastat? Työ vie aika ajoin vähän liikaakin aikaa, mutta teen vapaa ajallani vaihtelevasti vähän kaikkea vuodenaikojen ja fiiliksen mukaan. Pääsääntöisesti liikunnassa olen ulkoilmaihminen, kävelen, hölkkään, samoilen luonnossa ja talvisin tykkään hiihtää. Tällä hetkellä ylläpidän hapenotto kykyäni noudattamalla 12 viikon harjoitteluohjelmaa, tavoitteena juosta kymppi helmi /maaliskuun vaihteessa. Koetan pitää fyysisestä kunnostani huolta vaihtelevasti käyden salilla tai ryhmäliikuntatunneilla. Laulan myös kuorossa olen sopraano. Suku on minulle tärkeä ja koska he ovat pohjanmaalla vaatii heidän tapaamisensa usein viikonloppuja. Kun katsot seuraa tuoreilla puheenjohtajan silmillä, miltä toiminta vaikuttaa? Meillä on hyvin johdettua aktiivista toimintaa. Koulutus on tasokasta ja on ollut ilo huomata, kuinka innokkaita P1 sukeltajia on viime vuosina joukkoomme tullut. Puitteet ovat hyvät. Nuorissa on toiminnan tulevaisuus ja myös meillä on iso nuorisojoukko. Mihin haluaisit jatkossa erityisesti panostaa seuran toiminnassa? Yhdessä tekeminen oli yksi Suomi 100 juhlavuoden teema. Simppuina me tulemme jatkossakin jatkamaan tätä yhdessä tekemisen teemaa. Kuulisin myös mielelläni jäsenistöltä toiveita ja kommentteja tähän liittyen.

12 Koulutuskalenteri 2018 Kevät Sukellusvarusteiden huolto Koulutuksessa perehdytään niihin huoltotoimenpiteisiin, jotka jokainen voi itse tehdä sukellusvarusteilleen. Käsittelyssä ovat regulaattorit, säiliöt, tasapainotusliivit, puvut, tietokoneet ja perusvälineet. Aikataulu: Pe 2.2. klo 17:30 pumppuhuoneella venttiilit ja säiliöt To 8.2. klo 17:30 pumppuhuoneella alentajat ja annostajat To klo 17:30 pumppuhuoneella liivit, puvut ja perusvälineet Lisätiedot ja ilmoittautumiset: CMAS One Star Diver / Laitesukelluksen peruskurssi Laitesukelluksen peruskurssilla opetellaan ne perustiedot ja taidot, jotka laitesukeltaja tarvitsee sukeltaakseen ohjatusti esim. sukellusseuran leireillä ja sukelluskeskusten järjestämillä retkillä. Kurssin pääpaino on käytännön perustaitojen opettelussa ja sukellusturvallisuudessa. Kurssi antaa valmiudet tehdä suoranoususukelluksia enintään metrin syvyydessä edellyttäen, että sukellusolosuhteet ovat vastaavat tai paremmat kuin missä kurssi on järjestetty. Kurssin alaikäraja on 15 vuotta (mukaan pääsee sinä vuonna, jolloin täyttää 15). Aikataulu: Teoriakoulutus maaliskuun puolivälissä pääosin sähköisessä oppimisympäristössä Allasharjoituksia uimahallilla 3.4., 10.4., ja (osallistumiskerrat sovitaan kouluttajien kanssa tarpeen mukaan) Avovesiharjoituksia Salon ympäristön lähivesissä kesäkuun puolivälissä Avovesiviikonloppu Sukellusseura Simpun tukialauksella ms Agonuksella tai kesäkuun aikana Salon lähivesissä Jokaiselle osallistujalle laaditaan yksilöllinen koulutussuunnitelma ja aikataulu Lisätiedot ja ilmoittautuminen: koulutusvastaava@simppu.net tai puhelimitse / Mika Böös Kouluttaja Mika Böös kertaa käsimerkkejä CMAS * kurssilaisten kanssa ennen allasharjoitusta.

13 CMAS Three Star Diver / Laitesukelluksen syventävä jatkokurssi Laitesukelluksen syventävän jatkokurssin suoritettuaan sukeltajalla on perusteelliset tiedot sukelluksen teoriasta ja erinomainen sukelluksellinen yleissivistys. Kurssi antaa hyvän pohjan kouluttajakoulutukseen pyrittäessä. Sukeltajalla on laaja näkemys sukelluksen eri osa alueista ja niiden harrastamiseen vaadittavista käytännön taidoista. Hän ymmärtää erikoiskurssien tärkeyden ja tietää, mitä etua jatko ja erikoiskurssien suorittamisesta on. Kurssi koostuu teorialuennoista ja käytännön harjoituksista sekä maalla että avovedessä. Pääsyvaatimukset: CMAS P2 kortti tai vastaavantasoinen muun kansainvälisen koulutusjärjestön kortti Rescue Diver kortti Voimassa oleva ensiapupätevyys Voimassa oleva hapenantopätevyys (Simppujen tarjoama DAN koulutus) Riittävä, monipuolinen ja vaihteleva sukelluskokemus: vähintään 60 sukellusta, joista metrin syvyydessä ja 3 yösukellusta Hyväksytysti suoritettu perustaitotesti Sukellusseura Simppu ry:n jäsenyys Aikataulu: Teoriakoulutus pääosin etäopiskeluna huhtikuussa Avovesikoulutus kevään aikana Salon lähikohteilla ja Agonuksella Lisätiedot ja ilmoittautuminen: olli pekka.juhantila@hotmail.com tai / Olli Pekka Juhantila Merenkulkukoulutus Koulutuksessa käsitellään merenkulun perusteita, kuten: merimerkkijärjestelmä; merikartat ja karttanavigointi, koordinaatit; väistämissäännöt; kulkuvalot ja valotunnukset; tutkanavigointi; kone, kaasuja sähköjärjestelmät; VHF:n käyttö; hätätilanteet ja pelastautuminen; ja veneen käsittely. Koulutus on suunnattu erityisesti Agonuksen kuljettajana uraansa aloitteleville Simpuille. Koulutukseen kuuluu merenkulun ja Agonuksen käsittelyn käytännön harjoittelua. Aikataulu: CMAS *** kurssin yhteydessä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: olli pekka.juhantila@hotmail.com tai / Olli Pekka Juhantila Rannikkolaivurin VHF koulutus (SRC) Koulutuksessa käydään läpi rannikkolaivurin VHF tutkinnossa tarvittavia tietoja. Tutkintotilaisuuksia järjestetään Helsingissä joka tiistai ja Turussa keskiviikkona sekä klo 17. Koulutus antaa valmiudet suorittaa tutkinnon, jonka jälkeen on oikeus käyttää Agonuksen VHF puhelimia. Tutkintotilaisuuteen voi mennä myös ilman kurssia. Lisätietoja tutkinnoista löytyy Viestintäviraston nettisivuilta etveneilijoille.html. Aikataulu: Seuraava kurssi merenkulkukoulutuksen yhteydessä Lisätiedot ja ilmoittautumiset: olli pekka.juhantila@hotmail.com

14

15 Kesä Sukella Suomessa Diving in Finland Koulutus on tarkoitettu sukeltajille, jotka ovat suorittaneet laitesukelluskurssin Suomen ulkopuolella. Kurssilla perehdytään sukellusolosuhteisiin Suomessa; tarkastellaan etelän lämpimissä ja kirkkaissa vesissä sukeltamisen eroa sukeltamiseen Suomessa; tutustutaan Suomen olosuhteissa tarvittaviin sukellusvarusteisiin; tutustutaan hylkysukelluksen perusteisiin ja tutustutaan lähialueemme sukelluskohteisiin; kerrataan laitesukeltamiseen liittyvää teoriaa; sekä tutustutaan Sukellusseura Simpun ja Sukeltajaliiton toimintaan. Lisäksi tehdään viikonlopun retken aikana neljä sukellusta. Koulutus koostuu kahdesta osasta: Teoriakoulutus ja viikonlopun sukellusretki (pe su) Sukellusseura Simpun tukialuksella m/s Agonuksella. Viikonlopun aikana tehdään ohjatusti 4 6 sukellusta. Kurssilaiset saavat käyttöönsä seuralta laitesukellusvarusteet viikonlopun ajaksi. Omia varusteita tarvitaan perusvälineet ja sukelluspuku. Pääsyvaatimukset: Jonkin kansainvälisen laitesukelluskoulutusjärjestön (CMAS, PADI, NAUI, SSI, IANTD, BSAC tms.) vähintään perustason laitesukelluskortti. Aikataulu: Kesällä Lisätiedot ja ilmoittautumiset: koulutusvastaava@simppu.net Takaisin veteen Koulutus on tarkoitettu niille sukeltajille, joilla on pitempi tauko sukellusharrastuksessa. Teoriakoulutuksessa kerrataan keskeisimmät laitesukelluksen teoria asiat. Avovesiharjoituksissa sukelletaan kouluttajan parina ja kerrataan käytännön sukellustaitoja. Koulutus koostuu kahdesta osasta: 1 pv teoriakoulutus ja viikonlopun reissu Agonuksella. Aikataulu: Kesällä Lisätiedot ja ilmoittautumiset: koulutusvastaava@simppu.net tai / Mika Böös. Kouluttajat suunnittelevat kuluvan vuoden koulutuskalenteria.

16 Tekniikkasukelluskoulutusta Simpuille on tarjolla kaksi ulkopuolisen tahon järjestämää tekniikkasukelluskoulutusta. Kurssit koostuvat huhtikuussa (21.4) pidettävästä teoriasta sekä Agonusviikonlopun ( ) yhteydessä pidettävistä käytännön harjoituksista. Eli kurssimaksun lisäksi tulee normaali reissumaksu. Kahden kouluttajan reissumaksut (190 ) jaetaan kurssien osallistujien kesken. IANTD advanced recreationa trimix (=TEK Lite) on käytännön lähtötasokurssi tekkisukeltamiseen, syvvyysalue max. 50 metriä. Yhden stagepullon käsittely jossa kaasu voi olla suunnittelusta riippuen EAN21 EAN100. Perussetiksi käy mieluiten tuplasetti suljettavalla välisillalla tai sidemount. Kurssihinta 475 eur + heliumit (joitain kymppejä). IANTD Normoxic Trimix+ (+Technical diver) on yhdistelmäkurssi jossa tehdään kombona technical osuus ja normoottinen trimix, syvyysalue metriä. Kahden stagepullon käsittelyä joista toinen käytännössä happi ja toinen joku syvempi dekoseos (usein Suomessa EAN50). Kaasuna trimix jota voi hengittää pinnalla eli esim. tx18/35 tai happirikkaampi mutta kuitenkin max. PPO2 1,4 tai alle. Kurssihinta 525 eur + heliumit (joitain kymppejä). Muut kursseille tarvittavat varusteet kahdennetun järjestelmän ja stagepullojen lisäksi: dekopoiju slate/tai wetnotes kirjoittamiseen varamaski riittävän lämmin aluspuku (tai argon tai lämpöliivi) helium viilentää pukukaasuna Kursseille ilmoittautumiset Terolle (tero.tuomarmaki@gmail.com)

17 Syksy CMAS Two Star Diver / Laitesukelluksen jatkokurssi Laitesukelluksen jatkokurssin pääsyvaatimuksena on CMAS P1 tai NAUI Scuba Diver kortti, tai muun vastaavan koulutusjärjestön perustason laitesukelluskortti. Kurssi koostuu noin 10 tunnista teoriaa ja vähintään 6 avovesisukelluksesta. Kurssilla syvennetään peruskurssilla opittuja tietoja ja harjoitellaan taitoja niin, että sukeltaja pystyy suunnittelemaan ja tekemään syvempiä sukelluksia turvallisesti. Laitesukelluksen jatkokurssi antaa valmiudet sukeltaa metrin syvyydessä. Aikataulu: Teoriakoulutus Sukeltajaliiton sähköisessä oppimisympäristössä elokuun aikana Avovesiharjoitukset Agonuksella Lisätiedot ja ilmoittautuminen: marko.niinisto@gmail.com tai / Marko Niinistö DAN ensiapukoulutukset DAN ensiapukoulutukset on suunniteltu nimenomaisesti sellaisille henkilöille, jotka harrastavat sukeltamista ja toimivat muutoinkin veden äärellä. Koulutus koostuu neljästä erillisestä kurssista, jotka suoritetaan yhtenä kokonaisuutena. Kurssisuoritus on voimassa kaksi vuotta ja sen voi uusia minkä tahansa vastaavan DAN koulutuksen yhteydessä. DAN Basic Life Support vaaditaan mm. sukellusturvallisuuskurssin suorittamiseksi Oxygen First Aid for Scuba Diving Injuries Advanced Oxygen First Aid for Scuba Diving Injuries Automated External Defibrillation Neljän kurssin paketti, jonka kesto on 2 päivää. Aikataulu: Loka marraskuussa Lisätietoja ja ilmoittautumiset: koulutusvastaava@simppu.net Ensiapukulutuksessa harjoitellaan elvytystä. Kouluttaja Marko Niinistö ohjaa Vesa Reunasen suoritusta.

18 Bengtskärin taistelu v.1941, osa 2 Artikkelin ensimmäinen osa on julkaistu Simppuostin numerossa 6/2017. Taistelu raivosi edelleen kun MO 311 oli aikeissa laskea maihin räjäytyskomennuskunnan. Alus ja joukko saivat vastaansa hyvin suunnattua tulta. Rannalla olevalle Madsen tykille oli juossut tulituksesta huolimatta alikersantti Nurmi ja sotamiehet Kajander ja Virtanen. Vene peruutti nopeasti pois rannalta jättäen muutamia henkilöitä rannalle. Pesäkkeestä ampuvien kolmen miehen oli kuitenkin vihollisen kasvavan tulituksen vuoksi poistuttava paikaltaan. Nurmi ja Virtanen hyppäsivät mereen ja uivat pitkän matkan naapurisaareen Dömaskäriin, mikä pelasti heidän henkensä. Heidän toverinsa kaatui pesäkkeeseen. Raikuvin taisteluhuudoin Venäläiset parveilivat rikkinäisten ovien läpi pohjakerrokseen ja yrittivät tunkeutua portaita ylös seuraaviin kerroksiin. Vastapuolia erottavasta luukusta alikersantti Bjelke viskasi viimeiset käsikranaatit alas joukkoon niin, että se hajaantui hetkeksi ennen uutta yritystä. Puolustuksen viimeiset hetket lähenivät mutta apu oli jo tulossa. Lännestä kohosivat laivojen silhuetit merenpinnan ylle. Bengtskärin taistelun loppuratkaisu Klo aikaan tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa saapuivat Bengtkärin vesille ja ampuivat majakkasaarta sekä paikalle saapuneita venäläisiä I 15 hävittäjiä osumia saamatta. Suomen Fokker D.XXI hävittäjät saapuivat 20 mi nuuttia myöhemmin. Ne iskivät vihollisen aluksia ja saarelle pesiytyneitä hyökkääjiä vastaan. Hämeenmaan ylikonemestari kaatui. Klo 5.35 iskuryhmä Åsvik teki maihinnousun tykkiveneiltä käsin. Åsvik kaatui. VMV 13 vei maihinnousuryhmät saaren itärantaan, mistä ne nousivat maihin onnistuneesti kiivaasta tulituksesta huolimatta. Tykkivene Uusimaa tuhosi Bengtskärin taistelussa venäläisen vartiomoottoriveneen PK 238. (SAkuva)

19 Klo radioyhteys Bengtskäriin saatiin palautettua. Sitä kautta saatiin tieto, että vihollinen on majakkarakennuksen alakerrassa. Yläkerta oli edelleen puolustajien hallussa. Tykkivene Uusimaa avasi tulen vihollisen vartiovenettä PK 238:aa vastaan neljän kilometrin etäisyydeltä. PK 238:n komentosilta syttyi tuleen. Yläkuva: Tykkivene Hämeenmaa (SAkuva) Alakuva: Tykkivene Uusimaa (SA kuva)

20 Vartiomoottorivene VMV 13 vei ensimmäisen Suomalaisen iskuryhmän saarelle ja myöhemmin pelasti merestä 16 venäläistä sotilasta, jotka joutuivat veden varaan PK 238:n upotessa. Klo Vänrikki Backlundin johtama 40 miehen osasto nousi saarelle. Omat hävittäjäkoneet karkottivat kaksi vihollisen hävittäjää. Luutnantti Kaikkosen johtama 41 miehen osasto nousi maihin. Suomalaiset maihinnousuosastot pääsivät vähitellen etenemään majakkarakennukselle vihollisen kiivaasta tulituksesta huolimatta. Tuleen syttynyt vihollisen PK 328 oli uponnut puoli kahdeksalta. VMV 13 luovutti uponneelta alukselta pelastetut Venäläiset Uusimaa tykkiveneelle. Klo Bengtskärista voitiin ilmoittaa, että omat joukot ovat tilanteen herroina saarella. Puo lustajat olivat taistelleet tällöin kahdeksan tuntia ja heidän rivinsä olivat huvenneet hälyttävästi. Apujoukkojen saapumiseen luottaneet Venäläiset jatkoivat katkeraa taistelua viimeiseen asti. Klo Saapuivat merivoimien esikunnan lähettämät kolme lentokonetta tiedustelulennolle mitään erikoista ei enää havaittu. Venäläiset tekivät vielä ilmahyökkäyksiä Bengtskäriin. Syöksypommittajat hyökkäsivät jatkuvasti Suomalaisten tykkiveneitä vastaan. Myös Russarön tykistö ampui Bengtskäriä, välillä tykkiveneitä. Tykistötuli sen enempää kuin lentotoiminta ei enää aiheuttanut lisävaurioita saarelle. Klo Bengtskär oli puhdistettu hyökkääjistä. Suurin osa Venäläisistä oli kaatunut ja loput haavoittuneet niin pahasti, etteivät pystyneet vastustamaan vangitsemista. Osa oli tehnyt itsemurhan. Lounais Suomen ankarin meritaistelu Vielä seuraavana päivänä vihollisen kaksi MBR 2 lentovenettä ja kaksi hävittäjää tekivät rynnäkön saareen. Lopulta yksi lentopommi osui majakkarakennuksen ja tornin liitoskohtaan aiheuttaen suuria miestappioita. Torni säilyi kuitenkin ehjänä. Suomalaisten tappiot olivat ensimmäisenä päivänä 32 kaatunutta ja 46 haavoittunutta. Seuraavan päivän tappiot mukaan luettuna kokonaistappiot olivat 43 kaatunutta ja 63 haavoittunutta. Neuvostoliittolaisia kaatui Jopa yli sadan nousevia lukuja on esitetty. Varmaa tietoa ei ole.

21 Bengtskärin taistelu kesti lähes kaksi päivää ja siihen osallistui molemmin puolin maajoukkojen, ilmavoimien ja merivoimien yksiköitä, mahdollisesti jopa pari tuhatta miestä. Suomalaiset onnistuivat kuitenkin pitämään saaren ja majakan omissa käsissään. Venäläiset evakuoivat Hangon tukikohdan joulukuun alussa 1941 jolloin Bengtskärin strateginen asema muuttui. Lopuksi Tänään saari on autio ja tyhjä. Kesällä saari on suosittu turistikohde. Taistelusta on muistuttamassa kuparinen taulu jossa lukee: Bengtskärin taistelu Tämä taulu säilyttää muiston niistä miehistä, jotka urheudellaan torjuivat ylivoimaisen vihollisen. Seuraavalla kerralla, kun vierailet saarella, tiedät mitä taulun kirjoitus kätkee sisälleen. Käytettyä lähdeaineistoa Suomen Merisota, taisteluja Itämeren herruudesta. Jyrki K. Talvitie, Kalevi Keskinen. WSOY 2013 Meririntama, Merisotatoimet pohjoisen Itämeren alueella Per Olof Ekman. WSOY Artikkelin kirjoittaja Lasse Pekkinen Yläkuva: Fokker yhteistoimintakone lähtövalmistelussa. (SA kuva) Alakuva: Bengtskärin majakan portaat (Lasse Pekkinen)

22 Sukelluksia Montolan kaivoksella Montolan kaivos on Virtasalmella sijaitseva kalkkikivikaivos (Salosta matkaa noin 380 km). Sen toiminta oli aktiivista vuosina Sukelluskohde Kaivoksella sukellettiin sulkemisen jälkeen enemmän tai vähemmän ilman lupaa. Kaivosta käytettiin vedenottopaikkana, joten lupaa kaivoksella sukeltamiseen ei viranomaisilta heltynyt. Vedenotto kaivoksesta lopetettiin vuonna 2016 ja neuvottelut kaivoksen sukelluskäytöstä alkoivat. Sukellustoimintaa ohjaamaan perustettiin yhdistys, Montolan kaivossukeltajat ry. Avolouhokseen johtavat portaat rakennettiin, hankittiin sähköliittymä ja tuontiin lämmitettävä työmaakoppi, jossa pukeutuminen on vaivatonta. Montolan kaivossukeltajat ovat myös uusineet ja asentaneet uusia värikoodattuja laineja. Veteen on tuotu muutama turvapullo ja työmaakoppiin on hankittu ensiapuhappi ja muut ensiapuvälineet. Talvikaudella veteenmenopaikka pysyy auki pumppujen avulla. Avopuoli kaivoksessa on maksimissaan 44 metriä syvä ja kohteena varsin selkeä sukeltaa kiinteiden lainien johdosta. On otettava kuitenkin huomioon se, että avopuolella sukellettaessa on erittäin suuri todennäköisyys ajautua cavern alueelle (katto päällä, mutta päivänvalo kajastaa). Avopuolella näkyväisyys vaihtelee, mutta yleisesti se on varsin hyvä. Tunneleita ja saleja kaivoksessa on runsaasti. Kiinteät lainit on asennettu hyvin ja monet niistä ovat värikoodattuja, jotta oikean lainin valitseminen olisi helpompaa. Risteykset on merkitty karttaan ja asianmukaisin luolamerkein. Laineihin on myös merkitty teipeillä etäisyys lainin alkuun. Kaivoksessa on katsottavaa alle 40 m syvyydessä, mutta monet lainit menevät noin metrin syvyyteen, joten selässä on syytä olla jokin trimix kaasu. Kaivoksen säännöissä narkoosiraja eli END (Equivalent Narcotic Depth) on 40 m. Kuva: Oskari sukeltaa

23 Majoitus Majoituksena olen käyttänyt noin kilometrin etäisyydellä montusta sijaitsevaa vanhaa Montolan koulua, jossa pyörii nykyisin majatalotoimintaa. Maksimissaan majatalo vetää yhdeksän sukeltajaa. Siellä on varusteltu keittiö ja kuivaustilat varusteille. Majatalon pihalla saa myös käyttää kompressoria, joka onkin tärkeää sillä montulla kompressorin käyttö on kielletty. Kahden hengen huoneen hinta on kirjoitushetkellä 60 /yö. Lisähinnasta on mahdollista saada sänkyyn valmiiksi pedattuna liinavaatteet ja kylpypyyhe. Keittiöstä löytyy kahvia, teetä ja pientä aamiaistarviketta, kuten muroja. Reissukertomus Perjantai Lähdin ajelemaan aamulla seitsemältä Salosta kohti Riihimäkeä. Riihimäellä täytettiin kolmet tuplasäiliöt sukeltajaa kohden trimixkaasulla, topattiin dekokaasusäiliöt ja jumpattiin kompura autoon. Ajatuksena oli tehdä kuusi dyykkiä viikonlopun aikana ja näin ollen kolmet täydet tuplat riittäisivät hyvin, sillä jäljelle jäänyt kaasu on mahdollista ajaa kompressorin läpi ns. säkittämällä uudestaan käyttöön. Sukellustapahtuma oli ilmoitettu alkavaksi kello 15, joten ehdimme ennen montulle menoa viemään autosta vähän ylimääräistä tava raa majoitustiloihin. Veteen päästiin lopulta noin puoli neljä ja mukaamme tarttui kolmas sukeltaja, joka lupasi viedä meidät katsomaan punaista lainia. Päätimme yrittää tehdä circuittyyppisen sukelluksen, eli poistuisimme tunnelista takaisin avopuolelle eri kohdasta josta tulimme sisään. Sukellus sujui suunnitellusti ja maksimisyvyys oli noin 48 metriä. Sukelluksen pituus oli 66 minuuttia selkäkaasuna käyttäen 25/23 trimixiä. Paikan tuntevan sukeltajan oli hyvä olla mukana, sillä avopuolen laineista itselläni ei ainakaan ollut kovinkaan hyvää kuvaa. Dyykin jälkeen palasimme koululle, täytimme pukukaasusäilöt ja päätimme, että sukellustoiminta jatkuu vasta aamulla. Veteenmenopaikalla on hyvät portaat

24 Lauantai Aamulla herätys noin kello 7:30, aamiaisen nauttiminen ja lähtö montulle. Montulla olimme noin 8:45. Veteen lähdimme hieman yhdeksän jälkeen ja suunnitelmaksi muodostui sinisen lainin tutkiminen pidemmälle. Kaasuina käytössä oli 26/23 trimix, joka rajoitti maksimisyvyyttä. Sukelsimme katsomaan pumppaushuonetta ja käännyimme noin 300 metrin kohdalla kääntöpaineiden tullessa vastaan. Maksimisyvyys dyykillä oli 49 metriä ja pituutta tasan tunti. Sinisellä lainilla näkyvyys oli paikoitellen uskomattoman hyvä. Sukellusten välissä jätimme akut latautumaan työmaakoppiin ja lähdimme koululle täyttämään pukukaasusäiliöitä. Pinta aikaa viettäessä söimme lounasta ja huolsimme vuotavan puvun letkun. Lopulta palasimme takaisin montulle suunnittelemaan seuraavaa sukellusta. Toiseksi sukelluskohteeksi valikoitui sininen laini, etelän kirkkaat perät ja sininen laini pidemmältä. Veden kirkkaus on Suomen oloihin nähden poikkeuksellista ja on erittäin outo tunne sukeltaa paikassa, jossa valo näyttää kymmeniä metrejä. Vakoinen kivi heijastaa myös valoa erittäin hyvin. Sukellus meni suunnitelmien mukaan ja sille kertyi pituutta 68 minuuttia maksimisyvyyden ollessa 48 metriä. Selkäkaasuna sukelluksella käytettiin 24/17 trimixiä. Avolouhos ja luolat ovat tarkkaan kartoitettuja. Veteenmenopaikka. Dekoja molemmilla sukelluksilla kertyi noin 20 minuuttia käyttäen dekoja nopeuttamaan 50 prosenttista nitroksia ja happea. Sunnuntai Aamulla olimme montulla taas hieman ennen yhdeksää. Sukellus oli suunniteltu ja kaasut analysoitu Sukellustoiminnalle on tarkat ja tiukat säännöt. jo edellisenä iltana, joten veteen pääsikin nopeasti. Kohteeksi valikoitui keltainen laini, jossa nähtävyyksinä ovat esimerkiksi vanha kiskovaihde ja sanomalehdet. Sukelluksen pituus oli 65 minuuttia maksimisyvyyden ollessa 50 metriä. Selkäkaasuna oli tällä kertaa 24/26 trimix.

25 Sukellusten välissä akut latautumaan ja kamojen pakkaus koululla. Pukukaasusäiliöt täyteen ja seuraavan sukelluksen suunnitteluun. Kaasut alkavat tässä kohtaa olla jo aika käytettyjä, joten säiliöiden analyysitulokseksi paljastui 23/11 trimix. Tällä kaasulla ei välttämättä enää kannata lähteä kovinkaan syvälle narkoosin vuoksi. Viimeisellä sukelluksella päätimme lähteä tutkimaan pumppuhuonetta ja etelän kirkkaita periä. Sukellus sujui suunnitellusti kestäen tunnin ja maksimisyvyys sukelluksella oli 45 metriä. Lopussa poimimme dekokaasut pois lammesta veteenmenopaikalle. Sukellukset sujuivat kaiken kaikkiaan hyvin ja mukavaa oli. Heliumiin viikonlopun aikana meni noin 120, mutta trimix kaasun käyttö avasi paljon uusia paikkoja ja lisäsi sukellusturvallisuutta. Sukellustapahtumasta peritään 5 maksu etukäteen tilisiirtona, joten näiltä osin vierailu ei tule kovin kalliiksi. Teksti: Oskari Vahala Kuvat: Teemu Virtanen Alueen kartta: Montolan Kaivossukeltajat ry Kuva alla: Keltainen laini ja vanha vaihde Miten Montolaan pääsee sukeltamaan? 1. Mene Montolan kaivossukeltajat ry:n verkkosivuille 2. Rekisteröidy uutena käyttäjänä 3. Hae sopiva tapahtuma ja ilmoittaudu 4. Tutustu sääntöihin Luokituksena suosittelen vähintään cavern korttia, mutta täyden ilon kaivoksesta saanee irti mine diver luokituksella. Suositeltavaa on myös jonkinlainen Advanced nitrox ja rec trimix luokitus, sillä kaivoksessa tulee dekoja ja syvemmälle mentäessä trimix kaasu on pakollinen.

26 Sukeltamassa Indonesian Balilla, Nusa Penidan saarella Viisi simppua osallistui Divetravel Finlandin järjestämälle matkalle Nusa Penidaan Matkalla olleen suomalaisryhmän koko oli kaikkiaan 14 henkeä. Reittilennot mahdollistavat räätälöidyt matkat. Me lensimme Helsingistä Dohan kautta Balille Denpasariin, ja lentokentältä edelleen sukelluskeskuksen järjestämällä auto ja taksivenekuljetuksella Nusa Penidan saarelle. Balin päässä taksiveneelle kahlataan, joten vettä kestävät jalkineet ovat suositeltavat, samoin kuin säädettävä lahkeenkorkeuskin. Nusa Penidan satamassa rantautumista helpottaa ponttoonilaituri. Nusa Penida sijaitsee n. 50 minuutin venematkan päässä Balin pääsaaren kaakkoispuolella Timorinmerellä. Retken sukellukset järjesti suomalaisten ylläpitämä Sanctum Eco Dive Resort. Majoittuminen tapahtui kylän raitilla sijaitsevassa erittäin siistissä hotellissa. Hotellilta sukelluskeskukseen oli matkaa parisen kilometriä, pienen skootteri tai lavaautomatkan verran. Nusa Penida sijaitsee hiukan päiväntasaajan eteläpuolella. Ilman lämpötila oli miellyttävä; päivisin noin astetta. Hotellin tehokas ilmastointi helpottaa vaatteiden kuivaamista. Hyttysiä oli hyvin vähän ja karkotteet jäivät pääsääntöisesti käyttämättä. Muutoinkin alueella pärjää ilman malarialääkitystä tai muita eksoottisia rokotteita. Perusrokotuksilla ja hepatiittirokotuksilla pärjää.

27 Sanctum Eco Dive resort Resortin 2 hengen huoneet ovat siistit ja hotellin oma ravintola samoin. Sekä hotelli että sukelluskeskuskin ovat toimintaansa juuri aloittelevia, ja meillä oli mahdollisuus vaikuttaa palvelujen muotoiluun omien toivomustemme mukaisesti. Sukelluskeskus on täyden palvelun keskus. Pienenä miinuksena oli se, ettei saatavilla ollut vielä nitroxia ja sukelluspullot olivat vain 11,1 l vetoisia. Alueella on 24 h sähköt, ja langaton internetyhteys ja hotellissa on lämmin vesi ja jopa pieni uima allaskin. Myös pankkiautomaatti löytyy läheltä. Sinusta ja sukellusvälineistäsi huolehditaan Ystävälliset oppaat varmistavat, että olet muistanut välineesi ennen tukiveneen irtautumista rannasta. Hyvä palvelu on saarella sydämen asia ja saarelaiset ovat indonesialaiseen tapaan avoimia ja ihmiskeskeisiä. He hoitivat niin puuttuvan silmälasien ruuviin hankkimisen ja korjauksen kuin rikkoutuneen painotaskun lukitusmekanismin korjauksen tai vaikkapa skootterien ja auton vuokrauksen kuljettajineen tyylikkäästi. Nusa Penida keskellä Timorinmerta Sukelluskeskus sijaitsee keskeisellä paikalla Indonesian saariryhmän keskellä, Balista kaakkoon. Saaren luoteiskulmalla on pieni saari nimeltä Nusa Lembongan ja sen pohjoisreunalla merellinen suojelualue lajistollisesti rikkaine riuttoineen. Nusa Penidan ympäristöstä löytyy noin 20 sukelluskohdetta. Läheisissä vesissä sanotaan elävän yli 562 riuttakala ja 247 korallilajin edustajaa. Veden lämpötila vaihtelee 22 ja 30 C välillä ja näkyvyys 25 metristä yli 40 metriin. Meriveden lämpötila oli ajoittain jopa 31 astetta, ja korallit olivat hätää kärsimässä. Osittaista vaalenemista oli havaittavissa eri alueilla, kuitenkin pienialaisesti. Myös viileämpiä virtauksia oli osassa kohteita, ja näin paksumpi 5 mm märkäpuku oli tarpeen. Laskuveden aikaan tukialukselle siirryttiin kanootilla. Sukelluskohteet ovat upeita koralliriuttoja vaihtelevine muotoineen ja saarten välisessä kanjonissa on myös pystysuoria seinämiä. Olosuhteet riutoilla vaihtelevat hyvin voimakkaasti. Virtauksen suunta voi vaihtua kesken sukelluksen, ja toisinaan virtaus iskee äkkiarvaamatta muutamassa sekunnissa. Diversnight Olimme toivoneet mahdollisuutta osallistua Diversnightiin ja sukelluskeskus järjesti meille mahdollisuuden yösukellukseen. Näin ilmoitimme Simppuryhmämme Diversnightiin. Tyyni meri ja täysikuu tarjosivat meille tunnelmallisen dyykkireissun läheiselle sukelluskohteelle. Rauhallinen vedenpäällinen maailma ei kuitenkaan takaa olosuhteita pinnan alla, ja niinpä kohtasimme ensimmäisen pystyvirtauksen kohti syvyyksiä juurikin yösukelluksella. Pystyvirtaus yllätti hetkessä, ja ai van yhtäkkiä huomasit taistelevasi kohti pimeyttä puskevaa virtaa vastaan.

28

29 Nusa Penidaa suositellaan kokeneille sukeltajille, ja syystä. Virtaukset alueella ovat voimakkaita, ja vaihtelevia. Alueella on pystyvirtauksia niin ylös kuin hissejä alaspäin, ja voimakkaita riutalta poispyyhkäiseviä virtoja, joita vastaan on turha räpylöidä. Koimmekin useita erilaisia tilanteita, joissa järjestyksellinen ryhmän toiminta oli koetuksella. Kerran päädyimme nousemaan poijuköyttä muu ryhmä ilman opasta, joka puolestaan nousi virran mukana poijun avulla. Toisella kertaa olimme vähintään kolmessa osoitteessa keskellä avomerta, irti riutalta useiden poijujen kera. Virtasukellus vaatii hyvää kuntoa... Kantapään kautta opimme, että kovissa virtauksissa sukellettaessa on hyvä kunto ja kunnolliset varusteet, jotka ovat myös käden ulottuvilla, todella tarpeellisia. Virtoja vastaan taistelu ei onnistu löysillä räpylöillä, eikä väärinpäin taskussa oleva virtakoukku ole toimiva apuväline. Kovissa virtauksissa kaverista ei kannata jättäytyä kovin kauas, sillä vastavirtaan sukeltaminen ei aina ollut edes mahdollista. Sukellusten edetessä opimme varautumaan virtauksiin, jottemme joutuneet taistelemaan henkihieverissä virtauksia vastaan. Myös oppaat muuttivat hieman sukellussuunnitelmia ja välttivät myöhemmin suunnittelemasta sukelluksia niin, että alkusukelluksessa sukelletaan vastavirtaan. Virtausten voimakkuus ja arvaamattomuus tekevätkin niin poijut kuin kunnolliset virtakoukut välttämättömiksi välineiksi. Sukellukset kestivät noin minuuttia. Reissun aikana ehdittiin tekemään sukellusta, 2 3 sukelluksen päivätahtia. Useimmiten tehtiin aamiaisen jälkeen kaksi sukellusta joko käymällä välillä sukelluskeskuksella tai ottamalla eväät tukialukselle. Välillä käytiin lounaalla sukelluskeskuksella ja iltapäiväksi palattiin merelle kolmannelle sukellukselle. Sukellustoimintaa tahditti voimakas vuorovesivirtaus, joka oli täyden kuun takia ns High tide, ja tavanomaista voimakkaampi. Nähtävää pinnan alla. Upeat mantat ja molamolat ja muut meren elävät. Lajirikkaus alueella on melkoinen. Sukelluksilla voi törmätä kilpikonniin, haikaloihin, rauskuihin, mustekaloihin, merikäärmeisiin, papukaijakaloihin, barracudiin... Alue on kuuluisa erityisesti mantoista ja Mola molista. Mola molia pääsi vain osa ryhmästämme näkemään. Sen sijaan Mantapoint tarjosi mantoja jokaiselle sukeltajalle. Osa porukasta pääsi kyseiselle kohteelle useampaankin otteeseen ihailemaan noita jättiläisiä. Sammakkolehtikala. Mantoja Kivikala Alueella ei ole lainkaan hylkyjä, joten kohteet sopivat kokeneille biodyykeistä pitäville ja valokuvausta harrastaville.

30 Afterdive Iltaisin nautittiin kylällä päivällistä milloin paikallisissa kuppiloissa, milloin hotellin ravintolassa tai sukelluskeskuksen järjestämässä grillijuhlassa. Saaren ravintolat ovat pieniä ja vaatimattomia ja tarjoavat yksinkertaisia paikallisia ruokia. Eksoottisimpia paikallisia kokeiluja olivat kookosmaidon juominen "sapelilla" pilkotusta kookospähkinästä. Samalla käytiin uteliaina tätä pähkinän skalpeeraustoimitusta katsomassa kuppilan keittiössä onneksi olimme jo syöneet. Katukeittiö Täysin emme näiden kokemusten jälkeen vatsavaivoilta säästyneet... Muoviroskalauttoja alueella ei havaittu, mutta meriveden lämpiäminen uhkaa myös Indonesian Nusa Penidan ympäröivää merialuetta, sillä korallien vaalenemista oli havaittavissa myös täällä. Samoin täälläkin alueella näytti harrastetun dynamiittikalastusta, sillä alueella oli laajoja pohjaltaan tuhoutuneita alueita. Sukelluskeskuksen oppaat kantoivat kortensa kekoon ja siivosivat kaikki yksittäiset roskat merenpohjasta, ja huolehtivat näin saaren lähivesien roskattomuudesta. Indoneesiassa sukelsivat Mika Böös, Heli Heinonen, Reijo Laakso, Satu Lehtinen, Päivi Liuska Kankaanpää. Paikalliselta pääkadulta Paikallisen kuppilan kettiössä kokki töissään Uskaltauduimmepa myös katukeittiöön kokeilemaan oletettuja kanavartaita. Grilliparty sukelluskeskusella Kaikki ei ole niin ruusuista... Paikalliset kertoivat, kuinka Indonesian aluevesille tulee kiinalaisia kalastusaluksia, jotka pyytävät alueen hait, mutta salakalastajien kiinnisaaminen tai tarkemmin ottaen syytteeseen saaminen on hankalaa, erityisesti korruption takia. Kotiin tultua osuikin silmiin artikkeli "Sea Sheppherd Nabs shark poachers in East Timor", Diver, November 2017, s. 15. Artikkelin mukaan Itä Timorilla kiinni jääneiden kalastusalusten lastina oli 95 % haita, mutta ikävä kyllä alukset vapautettiin. Virtakoukkuja Ennen reissua teetettiin ruostumattomasta teräksestä valmistettuja virtakoukkuja, jotka osoittautuivat ainakin tässä kohteessa tarpeellisiksi. Koukkuja on eri pituisia, osa niistä on väännetty koukun muotoon, osa on suoria piikkejä. Reissun jälkeen koukut palautuivat pumppuhuoneelle ja ovat sieltä kaikkien virtasukellusreissuille lähtevien simppujen lainattavissa.

31 Enemmän irti Simppupostista Nettilehtien julkaisemiseksi on olemassa monia erilaisia järjestelmiä. Niillä on mahdollista saada aikaiseksi lähes paperilehteä muistuttava lukukokemus. Osa järjestelmistä mahdollistaa myös liikkuvan kuvan, esimerkiksi erilaisten animaatioiden liittämisen lehteen. Simppupostia ei toteuteta tällaisilla järjestelmillä yksinkertaisesti siitä syystä, että ne ovat kalliita hankkia ja ylläpitää. Nykyinen pdf formaatti on valittu kolmesta syystä: sen käyttäminen ei aiheuta meille kustannuksia; pdf dokumentteja voi lukea kaikilla laitteilla ja tarvittavat lukuohjelmat voi ladata netistä ilmaiseksi; ja pdf formaatissa toteutettuna lehtitiedoston koko säilyy riittävän pienenä niin, että se voidaan jakaa sähköpostin liitteenä. Simppuposti on kuitenkin taitettu minkä tahansa muun lehden tavoin. Niinpä parhaan lukukokemuksen saa siten, että lukiessaan määrittelee lukuohjelma asetukset siten, että lehden aukeamat näkyvät kokonaisina. Tämä onnistuu seuraavasti: Adobe Acrobatin tai Readerin tai ylävalikosta klikataan Näytä, avautuvasta valikosta valitaan Sivunäyttö, valikosta ruksataan Näytä kansilehti Kaksi sivua toiminnon aikana sekä Kahden sivun näkymä. Tällöin etu ja takakansi näkyvät erillisinä sivuina ja kaikki aukeamat aukea man muodossa Koska kaikki eivät lue Simppupostia suurelta tietokoneen näytöltä, voi kahden sivun näkymä olla hankala lukea. Siksi lehden taitto on tehty siten, että tekstit ja kuvat eivät ylitä sivurajoja, vaan niin halutessaan lukija voi tarkastella kutakin sivua erikseen. Toki lehden voi aina tulostaa myös paperille. Jos käytettävissä on tulostin, joka tekee vihkotulosteita, saa Simppupostista oikean lehden näköisen. Jokaisesta numerosta viedään paperikopioita pumppuhuoneelle. Niitä voi käydä lukemassa siellä tai ottaa mukaan kotona luettavaksi.

32 Malta on monipuolinen sukelluskohde Maltan saaristoa Ilmasta Comino ja Gozo)

33 Malta on saarivaltio Välimeressä Sisilian eteläpuolella ja yksi Euroopan pienimpiä maita. Maltan pääsaari on kooltaan noin 27x15 km, toiseksi suurin Gozo noin 14x7 km ja kolmantena Comino, jossa on vain kolme vakituista asukasta. Lisäksi saaristoon kuuluu joitakin pienempiä asumattomia saaria. Maltan korkein kohta on 253 metriä merenpinnan yläpuolella. Malta on kuulunut Euroopan Unioniin vuodesta 2004 ja on käyttänyt euroa vuodesta Maan viralliset kielet ovat malta ja englanti. Malta on monipuolinen sukelluskohde, josta löytyy sopivan tasoisia sukelluksia jokaiselle aloittelijasta kokeneeseen tekniikkasukeltajaan. Maltalla ja Gozolla on runsaasti rantasukelluskohteita, mutta joillekin kohteille kuten Cominon saarelle pääsee vain veneellä. Maltan sijainti keskellä Välimerta on tehnyt siitä tärkeän merenkulun tukikohdan kautta historian, joten saarten ympärillä on paljon syviä ensimmäisen ja etenkin toisen maailmansodan hylkyjä. Lähemmäs rantaa on upotettu kymmenkunta hylkyä sukeltajien iloksi, viimeisin vuonna Luontokohteista kiinnostuneelle Maltalla riittää riuttaa ja seinämää sekä myös onkaloita ja luolia. Maltalla sukeltaessa näkee tyypillisiä Välimeren eläinlajeja: barrakudat jopa satojen kalojen parvena, muodostelmana saalistavat piikkimakrillit (amberjack), hammasahvenet (dentex), mureenat (moray eel), meriankeriaat (congar eel), erilaiset rauskut (sting ray, torpedo ray, cuckoo ray), perhossimput (flying gurnard), pietarinkalat (John Dory), mustekalat (octopus), seepiat (cuttlefish), ravut, vapaakiduskotilot (nudibranch) sekä meritähdet ja merisiilit ovat hyvinkin yleisiä. Onnekasta sukeltajaa vastaan voi tulla näitten lisäksi vielä hummeri, merijänis (sea hare), merihevonen ja syvemmällä valtava meriahven (grouper). Pinnalla näkee erittäin harvoin delfiineiltä tai kilpikonnia, sukelluksella vielä harvemmin, samoin haita. Yleisesti ottaen merenelämää on Maltan vesissä entistä vähemmän, kiitos ylikalastuksen ja suojelluilla alueilla edelleen tapahtuvan laittoman kalastuksen. Maltan ilmasto on subtrooppinen, kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet viileitä ja sateisia. Maltalla on yli 300 aurinkoista päivää vuodessa. Alkuvuodesta on yleensä kylmää, tuulista ja sateista. Keväällä ilma on lämmin ja luonto vihertää, mutta vesi on edelleen viileätä. Kesällä pintaveden lämpötila nousee nopeasti, mutta syvemmällä meren lämpeneminen kestää pitempään. Alkusyksy on loistavaa aikaa sukeltamiseen; sekä ilma Tekniikkasukellusta Drifter Eddy hylyllä

34 Kuva yllä: Mustekala Kuva alla: L Ahrax Point

35 että vesi ovat mukavan lämpimät. Loppusyksystä ja talvella saattaa myrskytä, mutta silloinkin yleensä löytyy suojaisia kohteita jokaiselle päivälle. Pintaveden lämpötila vaihtelee alkukevään asteesta loppukesän asteeseen. Syvemmällä lämpötila pysyttelee asteen tuntumassa ympäri vuoden. Barrakudat Um El Faroud hylyllä Maltalla vesi on yleensä kirkasta, vaakanäkyvyyttä on metriä paitsi matalissa lahdissa ja satama altaissa. Kesällä lämpimässä vedessä kukkiva plankton huonontaa näkyvyyttä, talvella sateet ja tuulet saattavat pilata näkyvyyden. Malta sijaitsee keskellä Välimerta, joten vuorovesi ilmiö on suorastaan olematon. Koviin virtauksiin törmää yleensä vain merellä syvemmillä hylkykohteilla. Kaikki suosituimmat rantasukelluskohteet ovat turvallisia ja hyvin ylläpidettyjä. Erinomainen opas Maltalla sukeltamiseen on Peter G. Lemonin englanninkielinen kirja "Scuba Diving Malta Gozo Comino", jossa on kuvausten lisäksi kohteiden vedenalaiset kartat. Sopivilla varusteilla Maltalla voi sukeltaa ympäri vuoden. Monet sukeltavat märkäpuvulla myös talvella ja keväällä, mutta varsinkin pitkillä sukelluksilla kuivapuku on mukavampi. Kesällä ja syksyllä lyhytkin märkäpuku riittää veden lämpötilan puolesta, mutta etenkin hylky ja luolasukelluksilla täyspitkä märkäpuku suojaa paremmin naarmuilta. Sukelluskengät ovat tarpeen myös kesällä terävien kivien ja merisiilien takia. Paikoitellen veneliikennettä on paljon, joten merkkipoiju kannattaa olla mukana. Maltalla on kymmenittäin sukelluskeskuksia, nykyisin yksi suomalainenkin, kun KTD Malta avasi oman keskuksen keväällä Vaihtoehtona sukelluskeskuksille voi lähteä mukaan paikallisen sukelluskerhon viikkosukellukselle, yleensä sunnuntaisin veneellä ja satunnaisesti rannasta. Facebookryhmissä voi myös kysellä sukelluskaveria, kunhan pitää mielessä maltalaisen aikakäsityksen, että alle tunnin myöhästymisestä ei tarvitse edes ilmoittaa. Huomioitavaa on myös, että Maltalla CMAS * tai PADI OWD koulutuksella ei voi sukeltaa itsenäisesti, vaan pitää olla aina kouluttaja mukana. Paikallisen sukelluskerhon viikkosukellus Luzzu veneellä Omilla varusteilla Maltalla on mahdollista sukeltaa itsenäisesti, jolloin tarvitaan vain tankit & painot paketti sukelluskeskuksesta ja vuokra auto. Jotkin sukelluskeskukset vuokraavat myös varusteita itsenäiseen sukeltamiseen, ainakin Dive Systems. Suositeltavaa on kuitenkin, että mukana on joku kohteet ennestään tunteva sukeltaja. Autoa vuokratessa kannattaa muistaa, että Maltalla on vasemmanpuolinen liikenne ja varsin erilainen liikennekulttuuri verrattuna Suomeen. Vaikka saaret ovat pieniä ja välimatkat lyhyitä, autoja on aivan liikaa ja ruuhkaa paljon etenkin kesällä. Maltan ja Gozon välillä kulkee lautta yleensä 45 minuutin välein ja matka kestää puolisen tuntia. Finnair lentää tänäkin vuonna suoraan Helsingistä Maltalle Maltan rantakohteita Wied iz Zurrieq tunnetaan Blue Grotto luolasta ja Um El Faroud hylystä. Tämä 110 metrinen öljytankkeri upotettiin 1998 ja se on katkennut myöhemmin kahteen osaan. Hylyn syvyys on metriä. Muita kohteita Wied iz Zurrieqissa ovat kaksi riuttaa, East Reef ja West Reef & Caves, jossa on pieniä luolia ja sukelluskypäräpatsas, sekä matala laakso. Wied iz Zurrieq on loistava paikka myös yösukellukselle.

36 P29 hylky

37 Um El Faroud pienempi Rozi 35 metriä. Muita kohteita ovat Cirkewwa Arch, seinämäriutta jossa on tunneleita ja luolia sekä Madonna patsas, ja matala Susie s Pool. Valletta on Maltan pääkaupunki, jonka satamiin upposi sodan aikana useita aluksia. HMS Maori on toisen maailmansodan hylky, alun perin 115 metrinen brittiläinen hävittäjäalus, joka upposi 1942 ja etuosa siirrettiin nykyiseen paikkaansa Maori on matala kohde 15 metrin syvyydessä, hylyn pituus on noin 42 m. Näkyvyys satamansuulla ei ole yhtä hyvä kuin muulla Maltalla. aukot ja halkeamat päästävät sisään paljon valoa. Luolan suurin syvyys on vain 8 metriä. Muita kohteita ovat riutat Finger Reef ja Middle Reef, syvyydeltään 20 ja 12 metriä. Ghar Lapsi on hieno paikka myös uimiseen ja snorklaukseen. Ghar Lapsin luola Wied iz Zurrieq Tugboat Rozi Cirkewwa on Maltan suosituimpia sukelluskohteita. Cirkewwassa on kaksi hylkyä, Tugboat Rozi ja Patrol Boat P29, jotka on upotettu 1992 ja 2007, molemmat ovat pystyssä 34 metrin syvyydessä. P29 on noin 52 metriä pitkä ja HMS Maori Kalkara Creek satamassa on toinen matala toisen maailmansodan hylky, SS Margit (MV Odile). Vuonna 1912 rakennettu matkustaja alus upposi ilmahyökkäyksessä Hylky on noin 100 metriä pitkä ja 22 metrin syvyydessä silttipohjalla. Näkyvyys satama altaassa on maltalaisittain aina huono. Melko matalasta syvyydestä huolimatta Margit sopii kokeneemmille sukeltajille. Ghar Lapsi tunnetaan erityisesti kauniista luolastaan, jonka monet Anchor Bay eli Popeye Village on toinen matala luola ja riuttakohde. Suuri luola on sopiva vähemmän kokeneellekin sukeltajalle, siinä on laaja suuaukko ja kaunis sininen valo sisällä. Luolassa on iso ilmatasku jossa voi pintautua. Ankkurilahdessa on tietysti myös suuri ankkuri ketjuineen. Tekniikkasukeltajille Le Polynesien on ensimmäisen maailmansodan hylky, vuonna 1890 rakennettu 152 metriä pitkä ranskalainen matkustaja alus. Sata vuotta sitten 1918 uponnut hylky on Maltan itäpuolella merellä metrin syvyydessä. Aluksen keula ja peräosa ovat melko hyvässä kunnossa, mutta keskiosa on pahoin vaurioitunut

38 torpedon osumasta. Rahtia ja kalusteita on edelleen nähtävissä. Le Polynesien HMS Southwold on toisen maailmansodan hylkyjä, alun perin 85 metrinen brittiläinen hävittäjäalus, joka upposi 1942 Maltan itäpuolella merellä. Alus katkesi kahtia osuttuaan miinaan ja osat ovat noin 300 metrin päässä toisistaan, keula 68 metrin syvyydessä kyljellään ja perä 73 metrissä pystyssä. Molemmissa on aseistusta ja ammuksia, joihin ei kannata koskea. HMS Stubborn oli brittiläinen sukellusvene, joka selvisi toisesta maailmansodasta, mutta upotettiin 1946 laivaston harjoituskohteeksi kaikuluotaukseen. Hylky on Maltan koillispuolella metrin syvyydellä. 66 metrinen sukellusvene on melko ehjä ja lähes pystyssä. Kansiluukut ovat auki mutta hylky on hyvin ahdas. Gozon rantakohteita Dwejra on Gozon suosituin sukelluskohde, jossa ovat mm. Blue Hole, Azure Reef (entinen Azure Window), Inland Sea & Tunnel, Coral Garden ja Coral Cave. Kohteet ovat riuttoja, seinämiä, luolia, onkaloita ja tunneleita, syvyydet aloittelijalle sopivasta aina tekniikkasukellukseen asti. Blue Hole on suosittu paikka myös uida, snorklata ja vapaasukeltaa. Lue lisää Azure Reefistä Sukeltaja lehdestä 2/2017 sivulta 42. Blue Hole ja Azure Reef Pinnalta Xatt l Ahmar tunnetaan syvistä hylyistään. MV Xlendi upotettiin 1999, MV Karwela ja MV Cominoland Kaikki hylyt ovat noin 40 metrin syvyydellä. 80 metrinen autolautta Xlendi on ylösalaisin, pienemmät 50 ja 40 metriä pitkät matkustajalautat Karwela ja Cominoland pystyssä. Paluumatkalla on aikaa tutkia seinämäriuttaa. Marsalforn / Reqqa Point / Xwejni Bay alueella on useita hienoja luolia ja kivimuodostelmia: Blue Dome eli Cathedral Cave, Billinghurst Cave, Bottleneck Cave, Double Arch ja Triple Arch eli Calypso Cave. Kohteet ovat melko vaikeapääsyisiä ja vaativia, mutta vaivan arvoisia. Osa kohteista sopii myös vähemmän kokeneille sukeltajille. Ras il Hobz eli Middle Finger on syvyydestä nouseva kivipilari, jonka huippu on 10 metriä pinnan alla. Täällä rannasta pääsee yli 100 metrin syvyyteen. Pilarin ympärillä on usein paljon merenelämää. Riuttaa ja seinämää riittää molempiin suuntiin. Viereinen Fessej Rock sukelletaan yleensä veneestä. Cominon venekohteita Comino tunnetaan erityisesti Blue Lagoonista, jonka matala hiekkapohja ei kuitenkaan ole kiinnostava sukelluskohde. Laguunin edustalla on vuonna 2009 upotettu hylky Patrol Boat P31, joka on Cirkewwan P29 hylyn sisaralus, mutta matalammassa, suurin syvyys 20 metriä. Cominon lähinnä Maltaa olevassa kärjessä sijaitsee Lantern Point eli Lighthouse Reef jylhine vedenalaisine rinteineen ja lohkareineen. Saaren pohjoispuolella Santa Marija Caves on suosittu matala kohde, jossa on kauniita luolia ja tunneleita. Santa Marija Caves

39 Tia Silvanto & Mika Tanninen Jutun kirjoittajat ovat asuneet Maltalla yli 8 vuotta (kesät Salon Kiikalassa) ja tehneet MaltaDives.comsivuston, josta löytyy lisätietoa sukelluskohteista ja Maltasta. Kuva: Blue Dome -luola.

40 Salonjoen venepaalujen nosto jouduttiin jälleen tekemään rannalta käsin, kun korkean veden vuoksi nosturilautta ei mahtunut siltojen alta ylimmäisille tolpille asti. Yläkuva Janne Tanskanen. Alakuva Marko Niinistö.

Sukella suomalaiseen. seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila

Sukella suomalaiseen. seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila Sukella suomalaiseen seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila 2 Suomalainen Suomalaisen pinnan alla elää ainutlaatuinen, vilkas ja kaunis maailma, joka tarjoaa sukeltajalle unohtumattomia elämyksiä ja seikkailuja.

Lisätiedot

kurssille: se- ko- Koulutus turvamääräyksiä Kurssille hinta on Kurssin

kurssille: se- ko- Koulutus turvamääräyksiä Kurssille hinta on Kurssin HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2016 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma 2015 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys. Alaikäisellä kurssilaisella oltava,

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma YLEISTÄ Koulutus on Sukeltajaliitto ry:n koulutusohjelman mukainen Pääsyvaatimukset: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin

Lisätiedot

Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen.

Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen. 1. YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS Seuran missio Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen. Seuran visio Seuran tavoitteena

Lisätiedot

Seura tarjoaa edelleenkouluttautumismahdollisuuksia ja kannustaa jäsenistöään kehittämään taitojaan sekä ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja.

Seura tarjoaa edelleenkouluttautumismahdollisuuksia ja kannustaa jäsenistöään kehittämään taitojaan sekä ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja. TOIMINTALINJA 1. YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS Seuran missio Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen ja edelleenkouluttautumiseen.

Lisätiedot

Sukellusta Um El Faroud -hylyllä

Sukellusta Um El Faroud -hylyllä Sukellusta Um El Faroud -hylyllä Hylyn sijainti: Wied iz-zurrieq, Malta Sukelluksen tyyppi: Hylkysukellus Sukellusten vaikeusaste: Edistyneet/kokeneet, hylkyihin erikoistuneet Maksimisyvyys: 34 metriä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2017 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys. Koulutus koostuu 10 teoriatunnista,

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma 2019 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: ikä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys. Alaikäisellä kurssilaisella oltava

Lisätiedot

YLEISTÄ. turvamääräyksiä

YLEISTÄ. turvamääräyksiä HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma 2013 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,

Lisätiedot

YLEISTÄ. turvamääräyksiä

YLEISTÄ. turvamääräyksiä HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2014 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,

Lisätiedot

Paikka - teorialuennot Savonlinnan lyseon lukio - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Hälvälä, Enonkoski

Paikka - teorialuennot Savonlinnan lyseon lukio - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Hälvälä, Enonkoski YHTEENVETO 1 (8) Kurssin infotilaisuus Infotilaisuudessa kerrotaan hieman :n toiminnasta, kurssin aikataulusta, käytännön järjestelyistä ja sukellusvarusteita, jotka kurssilaisten on itse hankittava. Samalla

Lisätiedot

CMAS Introductory SCUBA Experience

CMAS Introductory SCUBA Experience CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Introductory SCUBA Experience Laitesukelluskokeilu Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys

Lisätiedot

8.2.2015. Paikka - teorialuennot Tuottajantie 5, Savonlinna - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Valkiajärvi, Kitee

8.2.2015. Paikka - teorialuennot Tuottajantie 5, Savonlinna - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Valkiajärvi, Kitee YHTEENVETO 1 (8) Kurssin infotilaisuus Infotilaisuudessa kerrotaan hieman :n toiminnasta, kurssin aikataulusta, käytännön järjestelyistä ja sukellusvarusteita, jotka kurssilaisten on itse hankittava. Samalla

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen syventävän jatkokurssin kurssisuunnitelma 2015 YLEISTÄ Kurssin hinta on 275 Koulutus on Sukeltajaliitto r.y:n voimassaolevan P3 -koulutusohjelman mukainen ja

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma YLEISTÄ Koulutus on Sukeltajaliitto ry:n koulutusohjelman mukainen. Kurssin hinta on 395. Pääsyvaatimukset: täytettävä 12 vuotta

Lisätiedot

Kulttisukellus Shark & Yolanda Reef -riutalla

Kulttisukellus Shark & Yolanda Reef -riutalla Kulttisukellus Shark & Yolanda Reef -riutalla Sijainti: Punainenmeri, Egypti. GPS: 27 43 51.03 N 34 15 37.99 E Sukelluksen tyyppi: syvä, virta. Meressä esiintyvät eläimet ja kasvit: koko ravintoketju,

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

TROGIR DIVING CENTER - a recipe for the good holiday

TROGIR DIVING CENTER - a recipe for the good holiday Vain 4 km päässä Trogirista ja 12 km Splitin lentokentältä löydät TROGIR DIVING CENTERin (Trogirin sukelluskeskus). Sijantimme on loistava, meren äärellä pienen Okrug Gornjin turistialueen keskellä. Ajamukaiset

Lisätiedot

Paikka - lähiopetus Savonlinnan lyseon lukio (Kirkkokatu) - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Hälvälä, Savonlinna

Paikka - lähiopetus Savonlinnan lyseon lukio (Kirkkokatu) - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Hälvälä, Savonlinna YHTEENVETO 1 (8) Kurssin infotilaisuus Infotilaisuudessa kerrotaan Savonlinnan Urheilusukeltajat ry:n toiminnasta, kurssin aikataulusta, käytännön järjestelyistä ja sukellusvarusteita, jotka kurssilaisten

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

SEURASSA TAPAHTUU- TULE MUKAAN!

SEURASSA TAPAHTUU- TULE MUKAAN! 2/2015 SEURASSA TAPAHTUU- TULE MUKAAN! SYKSYN HALLIVUOROT ALKOIVAT JA VÄHÄN MUUTTUIVAT Perinteinen seuran tiistain hallivuoro on siirretty kaupungin toimesta keskustan uimahalliin! Hyvänä puolena saamme

Lisätiedot

CMAS Wreck Diver Level 1

CMAS Wreck Diver Level 1 CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Wreck Diver Level 1 Hylkysukelluskurssi, taso 1 Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje...

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. JOHDANTO Sukellusseura Simpun turvallisuussuunnitelman tarkoituksena on edistää sukeltamisen ja siihen liittyvien tapahtumien turvallisuutta sekä ennaltaehkäistä onnettomuuksien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Rauma-Repola Diving Club ry 3.12.2011 VS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 RAUMA-REPOLA DIVING CLUB RY Yhteensä jäseniä on nykyisellään (2.12.2011) 187 kpl. Lisäystä edellisvuodesta on 2 kpl.. rekisterissä

Lisätiedot

Takaisin veteen -pa ivitys

Takaisin veteen -pa ivitys Takaisin veteen -pa ivitys Järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje... 3 1.1 Päivityksen tavoite... 3 1.2 Päivityksen suorittaneen sukeltajan osaamistaso... 3 1.3 Päivitykseen

Lisätiedot

Snorkkelisukelluksen turvaohje 2017

Snorkkelisukelluksen turvaohje 2017 Snorkkelisukelluksen turvaohje 2017 Sisällys JOHDANTO... 3 Alle 18-vuotiaat sukeltajat... 3 SNORKKELISUKELLUKSEN TURVAOHJEET... 4 1. Kouluttaudu ja harjoittele.... 4 2. Huolehdi varusteista.... 4 3. Sukella

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Kulttisukellus: Thistlegorm

Kulttisukellus: Thistlegorm Kulttisukellus: Thistlegorm Sukelluksen tyyppi: hylkysukellus Sukelluksen taso: edistyneet, kokeneet sukeltajat Hylyn sijainti: 27 48? 51? N, 33 55? 12? E Hylyn pituus: 146 metriä Hylyn uppoamispäivä:

Lisätiedot

1 / Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti

1 / Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1 / 2019 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti Puheenjohtajan kynästä Tässä numerossa Tervehdys Simppu -ystävät! Tammikuussa polkaistiin toiminta tälle vuodelle käyntiin. Hallitus on järjestäytynyt ja hyvällä

Lisätiedot

Tälle vuodelle on jälleen suunnitteilla uusia kujeita. Laitathan tämän viestin päivämäärät kalenteriisi jo nyt.

Tälle vuodelle on jälleen suunnitteilla uusia kujeita. Laitathan tämän viestin päivämäärät kalenteriisi jo nyt. TIEDOTE 2-2019 1 (5) Kevätterveiset Sukeltajakillan hallitukselta! Vuosi 2019 on jo pitkällä ja maaliskuussa Meriturvassa vierailun yhteydessä pidetyssä vuosikokouksessa valittu uusi hallitus on aloittanut

Lisätiedot

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja 2014 PiSu:n VISIO Toimintamme tärkeimpänä lähtökohtana on koota Pieksämäen talousalueen sukelluksesta kiinnostuneet henkilöt seuraamme. Seura pyrkii ottamaan

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

ESITTELYSSÄ KURT ARRIGO

ESITTELYSSÄ KURT ARRIGO ESITTELYSSÄ KURT ARRIGO Olet kuuluisa merenalaisen valokuvauksen asiantuntija. Koska ja kuinka alkoi tämä sinun "urasi" merten salaperäisen luonnon vangitsijana? En oikeastaan koskaan varsinaisesti päättänyt

Lisätiedot

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/ 2016

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/ 2016 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/ 2016 Puheenjohtajan kynästä Luet vuoden 2016 ensimmäistä Simppupostia. Löydät varmasti mielenkiintoisia juttuja, hyviä lukuhetkiä. Vuoden 2016 hallitus on täysillä

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Rouva Maria. Rallimateriaalit: Sari Koivuniemi, Midnight Divers ry

Rouva Maria. Rallimateriaalit: Sari Koivuniemi, Midnight Divers ry Rouva Maria Vrouw Maria (Rouva Maria) oli hollantilainen kauppa-alus. Alus oli matkalla Amsterdamista Pietariin, kun se törmäsi 3. lokakuuta 1771 Itämerellä kahteen kariin Nauvon ulkosaaristossa. Vrouw

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

CMAS Recreational Trimix Diver

CMAS Recreational Trimix Diver CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Recreational Trimix Diver Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 3.4.2019 Sisällys 1. Järjestämisohje... 3 1.1 Tavoitteet...

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

CMAS Enriched Air Nitrox Diver

CMAS Enriched Air Nitrox Diver CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Enriched Air Nitrox Diver Nitroksikurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys Päivityshistoria...

Lisätiedot

SEURAN HALLITUS ON JÄRJESTÄYTYNYT

SEURAN HALLITUS ON JÄRJESTÄYTYNYT 1/2014 SEURAN HALLITUS ON JÄRJESTÄYTYNYT Tämän vuoden seuran hallituksen ja jaosten kokoonpano laitettiin järjestykseen 22.1. puheenjohtaja Jyrki Lukkarisen jämäkällä johdatuksella. Jyrki jatkaa puheenjohtajana

Lisätiedot

2/2014. Tässä postissa paljon tärkeää! Syyskokous, uimahallin uusi älykortti käytäntö, uusi kompurakoppi ja lopussa seuralaisten kauden päätös 14.12.

2/2014. Tässä postissa paljon tärkeää! Syyskokous, uimahallin uusi älykortti käytäntö, uusi kompurakoppi ja lopussa seuralaisten kauden päätös 14.12. 2/2014 Tässä postissa paljon tärkeää! Syyskokous, uimahallin uusi älykortti käytäntö, uusi kompurakoppi ja lopussa seuralaisten kauden päätös 14.12. SEURAN KUULUMISIA Vuosi alkaa lähentyä loppuaan ja seuran

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

Kroatian liveaboard sukellussafari 5.-12.10.2013. Nauti Kroatian saariston tunnelmasta!

Kroatian liveaboard sukellussafari 5.-12.10.2013. Nauti Kroatian saariston tunnelmasta! Kroatian liveaboard sukellussafari 5.-12.10.2013 Nauti Kroatian saariston tunnelmasta! Tervetuloa mukaan kokemaan Kroatian sukellusvedet ja samalla kertaa liveaboardina! Tarjoamme teille jotain uutta.

Lisätiedot

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3 / 2016

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3 / 2016 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3 / 2016 Puheenjohtajan kynästä Moro, Sukeltajaliitto on valinnut Simput vuoden Norppaseuraksi! Palkinto seuran pitkäjänteisestä ja kehittyvästä nuorisotoiminnasta.

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. JOHDANTO Sukellusseura Simpun turvallisuussuunnitelman tarkoituksena on edistää sukeltamisen ja siihen liittyvien tapahtumien turvallisuutta sekä ennaltaehkäistä onnettomuuksien

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

MATKAT 2015-2016 SEA SAFETY SCANDINAVIA. Seikkailu odottaa INDONESIA EGYPTI VENÄJÄ SUOMI

MATKAT 2015-2016 SEA SAFETY SCANDINAVIA. Seikkailu odottaa INDONESIA EGYPTI VENÄJÄ SUOMI SEA SAFETY SCANDINAVIA MATKAT 2015-2016 INDONESIA EGYPTI VENÄJÄ SUOMI Seikkailu odottaa Lähde mukaan ja tee unelmista totta Koe eksoottiset lähi- ja kaukokohteet Tule sukelluskurssille ja nauti lomasta

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2012 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen@wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Antti Mäkelä antti.makela@wgcc.fi

Lisätiedot

SIMPPUPOSTI 2/2013. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti

SIMPPUPOSTI 2/2013. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti SIMPPUPOSTI 2/2013 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti SINETTISEURA SIMPPU parhaan edistämiselle lapsen kasvun ja kehityksen tukemiselle sekä lapsuuden kunnioittamiselle. Toimintaa määrittelevät Sinettikriteerit.

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä 1939 1940 sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Sukosan - Kukljica - Rogocniza - Komiza (Visin saari) - Vis (Visin saari) - Primosten - Levrnaka (Kornatin luonnonpuisto) - Sukosan

Sukosan - Kukljica - Rogocniza - Komiza (Visin saari) - Vis (Visin saari) - Primosten - Levrnaka (Kornatin luonnonpuisto) - Sukosan Kroatian liveaboard sukellussafari 28.6.-5.7.2014 Nauti Kroatian saariston tunnelmasta! Tervetuloa mukaan Kroatian liveaboard safarille. Tällä safarilla sukellamme eräillä Kroatian tunnetuilla hylyillä

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

CMAS Advanced Nitrox Diver

CMAS Advanced Nitrox Diver CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Advanced Nitrox Diver Nitroksisukeltamisen jatkokurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys

Lisätiedot

Michele Geracin haastattelu

Michele Geracin haastattelu Michele Geracin haastattelu Michele Geraci sukelsi 253 metrin syvyyteen 24. elokuuta vuonna 2014. Tällä sukelluksellaan hän saavutti Italian ennätyksen syvyyssukelluksessa. Paikkana oli Capo sant Ampeglio

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA MONTOLAN KAIVOSSUKELTAJAT RY

TURVALLISUUSASIAKIRJA MONTOLAN KAIVOSSUKELTAJAT RY MONTOLAN KAIVOSSUKELTAJAT RY Yhdistyksen tarkoituksena on virkistys, luola- ja tekniikkasukellusharrastuksen mahdollistaminen Montolan kaivoksessa, sekä ylläpitää ja kehittää turvallista sukelluskulttuuria.

Lisätiedot

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä

Lisätiedot

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/2014 SIMPPUPOSTI

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/2014 SIMPPUPOSTI Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/2014 SIMPPUPOSTI PUHEENJOHTAJALTA Alkanut vuosi on seuran historian neljäskymmenes. Kuluneiden vuosien aikana on Salojoen siltojen ali virrannut melkoinen määrä savista

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

CMAS Ice Diver. CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual. Jääsukelluskurssi. Suomenkielinen järjestämisohje

CMAS Ice Diver. CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual. Jääsukelluskurssi. Suomenkielinen järjestämisohje CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Ice Diver Jääsukelluskurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje... 3 1.1 Tavoitteet...

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti.

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa   Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti. MIKÄ LIITTOKOKOUS? Liittokokous, liittari, liko... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Liittokokous käyttää ylintä päätäntävaltaa SAKKIssa, ja se kokoontuu kahden vuoden välein. Liittokokous valitsee SAKKIlle

Lisätiedot

Kenguru 2017 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2017 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saat 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

CMAS Two Star Instructor

CMAS Two Star Instructor CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Two Star Instructor Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje... 4 1.1 Tavoitteet...

Lisätiedot

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä. Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu

Lisätiedot

1/2015. Huomaathan, että NorppaPosti ilmestyy vain sähköisessä muodossa. Voit tulostaa sen nettisivuilta kohdasta Info -> Norppaposti.

1/2015. Huomaathan, että NorppaPosti ilmestyy vain sähköisessä muodossa. Voit tulostaa sen nettisivuilta kohdasta Info -> Norppaposti. 1/2015 HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2015! Hallikausi on meneillään ja moni odottaa jo sulia vesiä tai on ottanut varaslähdön lämpimissä vesissä. Tutustu tässä tiedotteessa uuteen hallitukseen, seuran uuteen

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013

Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013 Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013 Valtteri Kivelä KM Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota lasten ja nuorten hyvinvointi

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

CMAS Three Star Instructor

CMAS Three Star Instructor CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Three Star Instructor Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 28.5.2019 Sisällys Päivityshistoria... 3 1. Järjestämisohje...

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Osallistujat: Raimo Hämäläinen Vantaa Aulis Nikkanen Aarne Talikka Helsinki Salo yksinsoutuvene. Veneet: Sulkavan soutumalliset vuorosoutuvene ja Aloitimme kierroksen Tammenlahden

Lisätiedot

CMAS Technical Skills

CMAS Technical Skills CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Technical Skills Tekniikkasukelluksen perustaidot Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys Päivityshistoria...

Lisätiedot

Pintaa syvemmälle. Lohjan Urheilusukeltajat 30-vuotta. Toimitsijaksi 30 v juhlatilaisuuksiin! Vuoden Sukeltaja Jouko Jokinen

Pintaa syvemmälle. Lohjan Urheilusukeltajat 30-vuotta. Toimitsijaksi 30 v juhlatilaisuuksiin! Vuoden Sukeltaja Jouko Jokinen 1 Alustava ohjelma: Lauantai 22.4. 30-vuotisjuhla Lohjan urheilusukeltajat Paketti 1: Tutustuminen Tytyrin kaivosmuseoon klo 12-13.30 ja iltajuhla klo 19- Hinta 45 Paketti 2: Sukellukset Ojamolla klo 10-17,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukkakyselyn tulokset 2017-2018 ALUSTUS Kysely tehtiin haukkalaisille keväällä 2018 Vastauksia tuli yhteensä 53 Kyselyssä käsiteltiin Haukkojen seuran ilmapiiriä, viestintää

Lisätiedot