HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY
|
|
- Tiina Irma Halonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen syventävän jatkokurssin kurssisuunnitelma 2015 YLEISTÄ Kurssin hinta on 275 Koulutus on Sukeltajaliitto r.y:n voimassaolevan P3 -koulutusohjelman mukainen ja täyttää CMAS*** ja NAUI:n Master Scuba Diver vaatimukset Pääsyvaatimukset: ikä vähintään 17 v., CMAS **, PADI AOWD, NAUI Advanced Scuba diver, normaali terveys, 60 kirjattua sukellusta, joista vähintään 20 sukellusta m syvyysalueelle ja 3 yösukellusta. EA pätevyys ja Turvasukeltajakurssi suoritettuna. Sukeltajaliiton jäsenseuran jäsen tai liiton henkilöjäsen. Kurssilla annetaan ne tiedot ja taidot, jotka laitesukeltaja tarvitsee voidakseen toimia erilaisten sukellustapahtumien johtajana. Laitesukelluksen syventävällä jatkokurssilla pääpaino on erilaisten sukellustapahtumien johtamisessa, suunnittelussa ja sukellusturvallisuudessa. Avovesiharjoituksissa keskitytään erityisesti johtamiseen ja havaintojen tekemiseen ryhmien lainalaisuuksista sekä oman johtamisen sujumiseen. Lisäksi kurssilla annetaan perusteet pienveneen käsittelystä ja valmiudet syvien (max. 40m) sukellusten suorittamiseen paineilmalla hyvissä olosuhteissa. Oppimateriaalina Timo Vikmannin Sukellus -kirja, uusin painos, sekä mahdollisesti tunneilla jaettava materiaali. Laitesukelluksen syventävään jatkokurssiin kuuluu 23 oppituntia, jotka jaetaan 2-4 tunnin teoriapaketteihin, (kaksi allaskertaa) + teoriakoe sekä 8 avovesiharjoitusta (joitakin avovesisukelluksia voidaan yhdistää). Kaikessa koulutuksessa noudatetaan korostetusti Sukeltajaliiton turvamääräyksiä ja koulutuksesta annettuja ohjeita. Kurssille osallistuvat saavat ne tiedot ja taidot, joita he tarvitsevat sukeltaakseen turvallisesti enintään 40 metrin syvyyteen. Suoritettuaan kurssin hyväksyttävästi oppilaalle haetaan kansainvälinen CMAS*** tai NAUI Master Scuba Diver -sukeltajakortti. Oppilas suorittaa kortin valinnan kurssin alussa. Koulutus muodostuu koulutuspaketeista, joista teoria- ja allaspaketit kulkevat rinnakkain ja avovesipaketti em. koulutuksen jälkeen. Jokaisen teoriapaketin jälkeen teoriataidot testataan. Allas- ja avovesikoulutuksessa oppiminen todetaan jatkuvan seurannan periaatteella. Kurssi on suoritettava loppuun 12 kuukauden sisällä sen aloittamisesta. Kortituksen edellytykset ovat: Täyttänyt 18 vuotta ennen kortitusta. Hyväksytysti läpäisty teoriaosuus. Hyväksytysti läpäisty teoriakoe. Hyväksytysti läpäisty avovesiosuus. Kurssin järjestäjää kohtaan olevien taloudellisten velvoitteiden täyttäminen. Kurssin vastuukouluttajana toimii: Tero Lehtonen
2 TEORIAKOULUTUS Pvm Klo Paikka Aihe Kouluttaja Ti Talli T1 Kurssin avaus Tavoitteet ja vaatimukset Järjestelyt T2 Sukellusvanhimman toiminta Sukellusvanhimman rooli Sukellusvanhimman tehtävät Sukellustapahtuman suunnitelma Sukellussuunnitelma Pelastussuunnitelma Sukellusturvallisuus Sukeltaminen veneestä Merimiestaidot Vastuukysymykset Lakien ja säädösten noudattaminen Avustaminen hätätilanteessa Hyvän sukellustavan mukainen toiminta Ti Talli T3 Laitesukelluksen perustaidot Tasapainotus Potkutekniikat Kommunikointi Sukellusvarusteiden tuntemus Sukellusvarusteiden valinta Ympäristöä suojelevat sukellusmenetelmät Ympäristöä suojeleva toiminta Pelastautuminen To Talli T4 Pari-ja ryhmätyöskentely vedessä Asennemuutos Miksi parina/kolmikkona? Kommunikointi parin/kolmikon kesken Toiminta osana paria/kolmikkoa - - T5 Fysiikka Mitattu ja absoluuttinen paine Kokonaispaine ja osapaine Kaasut Kaasulait Kaasun liukeneminen nesteeseen Lämmönhukka sukelluksella Ti Talli T6 Fysiologia Sukellusfysiologia Hengitys ja keuhkot Verenkierto Verenkierto - PFO Ylipaineen vaikutukset Yli- ja alipainevammat Hengitykseen liittyvät ongelmat Syvyyshumala Typen poistuminen ja kuplat Sukeltajantauti Stressi ja paniikki Muita fysiologisia ongelmia
3 Ympäristön vaikutukset Sukelluskunto T7 Dekompressioteoria Dekompressiomallit Historia Avainkäsitteet Kudosten sisäinen paine Typpi veressä nousun aikana Nousuprofiili Nousunopeus Syväpysähdykset ja turvapysähdys Suoranousu vs. etappisukellus Sukellussuunnitelma Taulukot Sukellustietokoneet Suunnitteluohjelmat Maalis - huhtiku 2015 Talli T8 Vapaavalintaiset aiheet DAN EA-kurssi tai Essee -tutkielma, aihe sovitaan ALLASKOULUTUS Pvm Klo Paikka Aihe Kouluttajat Pe Uimahalli A1 Vapaasukellustaitojen kertaus Vapaasukellusvarusteiden riisuminen altaan pohjassa, pintautuminen, sukellus ja varusteiden uudelleenpukeminen, Laitesukellustaitojen kertaus (P2- läpäisyvaatimukset), Maskintyhjennys välivedessä Annostimen etsintä välivedessä jatkuu PE Uimahalli A2 jatkuu Ilma loppu harjoitukset Potkutekniikat Poijun ampuminen Uhrin nosto, elvytys, hinaus vedessä ja nosto vedestä. HUOM! Kuivapuvulla, Ao. kerran vastuukouluttajan lyhenne on merkitty ensimmäiseksi
4 AVOVESIKOULUTUS Ajankohdat sovitaan kurssilla. Kaikissa avovesiharjoituksissa tehdään suunnitelmat ja yksi kurssilaisista toimii sukellusvanhimpana. Avovesi 1 (Iso-Melkutin): Hallittu laskeutuminen: vaaka-asennossa, pysäytys ennen pohjaa Tasapainotus: maskin riisuminen/pukeminen paikallaan leijuen, helikopteri/peruutus vakiosyvyydessä Potkutekniikat: sammakkopotku, peruutus, helikopterikäännös, modifikaatiot (nilkoilla, esim. ahtaassa tilassa) Avovesi 2 (Iso-Melkutin): Kaasunjako: oman ja parin vara-annostimen käyttöönotto, uinti parin vara-annostimesta hengittäen oikea uintiasento ja tasapainotus säilyttäen, hallittu pintautuminen Pintapelastus: uupuneen/hätääntyneen/tajuttoman parin avustaminen Avovesi 3 (Iso-Melkutin): Suunnistus: kolmio- tai neliörata, sivu 25m, paluu lähtöpisteeseen max. 5 m etäisyydelle Merkkipoijun ampuminen pintaan: poijun ampuminen väliveteen tasapainotettuna 6 m syvyydestä Avovesi 4 (Ahvenisto tai Vanaja): Sukeltaminen rajoitetussa näkyvyydessä: suunnan säilyttäminen ja sukellusparin/ kolmikon yhdessä pysyminen Avovesi 5 (Ahvenisto): Etsintämenetelmät: hallitsee kehä- ja sektorietsinnän sekä sukeltajana että pinta-avustajana Avovesi 6 (Padasjoki): Pelastusharjoitus: kadonneen (sukeltajan) etsintä ja nosto n. 5 m syvyydestä Pelastautuminen: kontrolloitu hätänousu 5m syvyydestä nousuköyttä seuraten Avovesi 7 (Ahvenanmaa tai Manner-Suomi): Hylkysukellus Pienveneen hallinta Merkkipoijun ammunta Avovesi 8 (Ahvenanmaa tai Manner-Suomi): Sukellus m: suoranousurajoissa, mutta etapit 9/6/3 m (min. 3 = pysyy paikallaan etapeissa) Merkkipoijun ammunta
5 KÄYTÄNNÖN HARJOITUKSET (Padasjoella P1-kurssin avovesiharjoitusten yhteydessä) Sukellustapahtuman suunnittelu Sukellussuunnitelman laatiminen Turvallisuus- ja pelastussuunnitelman laatiminen Kirjurina toimiminen Sukellusvanhimpana toimiminen Johtaminen hätätilanteessa
HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY
HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma YLEISTÄ Koulutus on Sukeltajaliitto ry:n koulutusohjelman mukainen Pääsyvaatimukset: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma 2015 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys. Alaikäisellä kurssilaisella oltava,
kurssille: se- ko- Koulutus turvamääräyksiä Kurssille hinta on Kurssin
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2016 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma YLEISTÄ Koulutus on Sukeltajaliitto ry:n koulutusohjelman mukainen. Kurssin hinta on 395. Pääsyvaatimukset: täytettävä 12 vuotta
YLEISTÄ. turvamääräyksiä
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma 2013 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,
YLEISTÄ. turvamääräyksiä
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2014 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2017 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys. Koulutus koostuu 10 teoriatunnista,
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY
HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma 2019 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: ikä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys. Alaikäisellä kurssilaisella oltava
CMAS Technical Skills
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Technical Skills Tekniikkasukelluksen perustaidot Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys Päivityshistoria...
CMAS Two Star Diver. CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual. Laitesukelluksen jatkokurssi. Suomenkielinen järjestämisohje
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Two Star Diver Laitesukelluksen jatkokurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys Päivityshistoria...
Takaisin veteen -pa ivitys
Takaisin veteen -pa ivitys Järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje... 3 1.1 Päivityksen tavoite... 3 1.2 Päivityksen suorittaneen sukeltajan osaamistaso... 3 1.3 Päivitykseen
CMAS Wreck Diver Level 1
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Wreck Diver Level 1 Hylkysukelluskurssi, taso 1 Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje...
CMAS One Star Diver. CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual. Laitesukelluksen peruskurssi, CMAS*
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS One Star Diver Laitesukelluksen peruskurssi, CMAS* Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys
CMAS Recreational Trimix Diver
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Recreational Trimix Diver Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 3.4.2019 Sisällys 1. Järjestämisohje... 3 1.1 Tavoitteet...
CMAS Ice Diver. CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual. Jääsukelluskurssi. Suomenkielinen järjestämisohje
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Ice Diver Jääsukelluskurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje... 3 1.1 Tavoitteet...
CMAS Enriched Air Nitrox Diver
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Enriched Air Nitrox Diver Nitroksikurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys Päivityshistoria...
CMAS Introductory SCUBA Experience
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Introductory SCUBA Experience Laitesukelluskokeilu Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys
CMAS Dry Suit Diver. CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual. Kuivapukukurssi. Suomenkielinen järjestämisohje
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Dry Suit Diver Kuivapukukurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys Päivityshistoria...
8.2.2015. Paikka - teorialuennot Tuottajantie 5, Savonlinna - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Valkiajärvi, Kitee
YHTEENVETO 1 (8) Kurssin infotilaisuus Infotilaisuudessa kerrotaan hieman :n toiminnasta, kurssin aikataulusta, käytännön järjestelyistä ja sukellusvarusteita, jotka kurssilaisten on itse hankittava. Samalla
3. KÄYTÄNNÖN HARJOITUKSET
3. KÄYTÄNNÖN HARJOITUKSET Laitesukelluksen jatkokurssin käytännön harjoituksista osa tähtää kurssin myöhemmin avovesiharjoituksissa veden alla käytettävien taitojen kuivaharjoitteluun, osa liittyy sukellustapahtumiin
CMAS One Star Diver. CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual. Laitesukelluksen peruskurssi, CMAS*
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS One Star Diver Laitesukelluksen peruskurssi, CMAS* Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 30.5.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje...
Paikka - teorialuennot Savonlinnan lyseon lukio - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Hälvälä, Enonkoski
YHTEENVETO 1 (8) Kurssin infotilaisuus Infotilaisuudessa kerrotaan hieman :n toiminnasta, kurssin aikataulusta, käytännön järjestelyistä ja sukellusvarusteita, jotka kurssilaisten on itse hankittava. Samalla
CMAS Advanced Nitrox Diver
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Advanced Nitrox Diver Nitroksisukeltamisen jatkokurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys
SEURASSA TAPAHTUU- TULE MUKAAN!
2/2015 SEURASSA TAPAHTUU- TULE MUKAAN! SYKSYN HALLIVUOROT ALKOIVAT JA VÄHÄN MUUTTUIVAT Perinteinen seuran tiistain hallivuoro on siirretty kaupungin toimesta keskustan uimahalliin! Hyvänä puolena saamme
CMAS Three Star Instructor
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Three Star Instructor Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 28.5.2019 Sisällys Päivityshistoria... 3 1. Järjestämisohje...
Paikka - lähiopetus Savonlinnan lyseon lukio (Kirkkokatu) - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Hälvälä, Savonlinna
YHTEENVETO 1 (8) Kurssin infotilaisuus Infotilaisuudessa kerrotaan Savonlinnan Urheilusukeltajat ry:n toiminnasta, kurssin aikataulusta, käytännön järjestelyistä ja sukellusvarusteita, jotka kurssilaisten
CMAS Three Star Diver
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Three Star Diver Laitesukelluksen syventävä jatkokurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys
La hikouluttajasta CMAS One Star Instructor -kouluttajaksi ta ydennyskoulutus
La hikouluttajasta CMAS One Star Instructor -kouluttajaksi ta ydennyskoulutus Järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys Päivityshistoria... 4 1. Järjestämisohje... 5 1.1 Tavoitteet...
OSA 1: YLEISET OHJEET SUKELLUSKOULUTUKSESTA 1. KAIKKEA SUSL:N KOULUTUSTA KOSKEVAT OHJEET
OSA 1: YLEISET OHJEET SUKELLUSKOULUTUKSESTA Suomen Urheilusukeltajain Liiton johtokunta on hyväksynyt koulutusohjeen osan 1, yleiset ohjeet sukelluskoulutuksesta otettavaksi käyttöön 1.1.2004 alkaen. Ohjeen
Yleinen koulutusohje 2002
1 YLEISET OHJEET SUKELLUSKOULUTUKSESTA... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 1.2 KOULUTUSOHJELMAT... 3 1.3 KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISOIKEUS... 3 1.4 KOULUTUKSEN MARKKINOIMINEN... 3 1.4 SUKELLUSKOULUTUKSEN VALVONTA... 4 1.5
Sukella suomalaiseen. seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila
Sukella suomalaiseen seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila 2 Suomalainen Suomalaisen pinnan alla elää ainutlaatuinen, vilkas ja kaunis maailma, joka tarjoaa sukeltajalle unohtumattomia elämyksiä ja seikkailuja.
CMAS Nitrox Gas Blender
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Nitrox Gas Blender Kaasunsekoittajakurssi, nitroksi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys
Pintaa syvemmälle. Lohjan Urheilusukeltajat 30-vuotta. Toimitsijaksi 30 v juhlatilaisuuksiin! Vuoden Sukeltaja Jouko Jokinen
1 Alustava ohjelma: Lauantai 22.4. 30-vuotisjuhla Lohjan urheilusukeltajat Paketti 1: Tutustuminen Tytyrin kaivosmuseoon klo 12-13.30 ja iltajuhla klo 19- Hinta 45 Paketti 2: Sukellukset Ojamolla klo 10-17,
VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS
SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 10.12.2011 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin
Laitesukelluksen liittokouluttaja. Sukeltajaliitto ry,
Laitesukelluksen liittokouluttaja Sukeltajaliitto ry, 15.12.2018 Sisällys 1. Liittokouluttajan määritelmä... 3 2. Kurssin kouluttajat... 3 3. Noudatettavat standardit ja ohjeet... 3 4. Laitesukelluksen
Suomen Urheilusukeltajain Liiton turvaohje 2000
Suomen Urheilusukeltajain Liiton turvaohje 2000 1. Yleiset ohjeet 1.1 Nämä turvaohjeet koskevat paineilmalla sukeltamista. 1.2 Sukeltajan on tunnettava koulutustasoaan ja sukellusolosuhteita koskevat turvaohjeet.
Sukeltajaliiton CMAS-koulutuksen yleinen koulutusohje. Sukeltajaliitto ry,
Sukeltajaliiton CMAS-koulutuksen yleinen koulutusohje Sukeltajaliitto ry, 11.4.2018 Sisällys 1. Johdanto... 4 2. Käsitteet ja määritelmät... 5 3. CMAS:n sukelluskoulutusfilosofia... 12 4. CMAS-kurssien
CMAS Two Star Instructor
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Two Star Instructor Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje... 4 1.1 Tavoitteet...
kouluttaja Tiedote sukelluskouluttajille 1/2013
kouluttaja Tiedote sukelluskouluttajille 1/2013 Kouluttajapostin elvyttäminen Laitesukelluskouluttajakurssin uudistaminen Uusia koulutusmateriaaleja Laitesukelluksen jatkokurssin kirja Laitesukelluksen
Pintaa syvemmälle Lohjan Urheilusukeltajien jäsenlehti 1-2005 www.lus-ry.net
1 Hallitus järjestäytyi Lohjan Urheilusukeltajien hallitus järjestäytyi 4.1 - Puheenjohtajana toimii Kimmo Pousi - Varapuheenjohtaja Kaj Ronkainen - Sihteeri Pasi Mannerkoski - Rahastonhoitaja Tero Sandberg
Ohje 1 (12)
Ohje 1 (12) PELASTUSTOIMEN II-TASON VESISUKELTAJAN NÄYTTÖKOE 1. Perusteet Pelastustoimen vesipelastusvalmius jaetaan kolmeen valmiustasoon: I Välitön vesisukellusvalmius II Muu vesisukellusvalmius III
CMAS Rescue Diver. CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual. Sukellusturvallisuuskurssi. Suomenkielinen järjestämisohje
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Rescue Diver Sukellusturvallisuuskurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 2.3.2019 Sisällys Päivityshistoria...
Sukeltajaliiton CMAS-koulutuksen yleinen koulutusohje. Sukeltajaliitto ry, päivitetty
Sukeltajaliiton CMAS-koulutuksen yleinen koulutusohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys Päivityshistoria... 4 1. Johdanto... 5 2. Käsitteet ja määritelmät... 6 3. CMAS:n sukelluskoulutusfilosofia...
CMAS Nitrox Gas Blender
CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Nitrox Gas Blender Kaasunsekoittajakurssi, nitroksi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 30.5.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje...
YLEINEN KOULUTUSOHJE 2008
YLEINEN KOULUTUSOHJE 2008 Suomen Urheilusukeltajain Liiton johtokunta (nykyään Sukeltajaliitto ry:n hallitus) hyväksyi koulutusohjeen osan 1, yleiset ohjeet sukelluskoulutuksesta otettavaksi käyttöön 1.1.2004
Laitesukelluksen turvaohje 2017
Laitesukelluksen turvaohje 2017 Sukeltajaliitto ry Turvallisuusvaliokunta Sukeltajaliitto ry:n hallitus on vahvistanut tämän ohjeen julkaistavaksi 1.4.2017. Tämä ohje korvaa Sukeltajaliiton turvaohjeen
VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS
SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 9.4.2015 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS KOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin
Turvaohje 2009. Hyväksytty 30.11.2008
Hyväksytty 30.11.2008 Sukeltajan tärkeimmät turvallisuussäännöt 1. Tee ainoastaan sellaisia sukelluksia, joihin olet saanut koulutuksen. 2. Toimi saamasi koulutuksen mukaisesti. 3. Mikäli olosuhteet poikkeavat
TURVAOHJE 2008 Hyväksytty 15.12.2007
TURVAOHJE 2008 Hyväksytty 15.12.2007 Sukeltajan tärkeimmät turvallisuussäännöt 1. Tee ainoastaan sellaisia sukelluksia, joihin olet saanut koulutuksen. 2. Toimi saamasi koulutuksen mukaisesti. 3. Mikäli
Snorkkelisukelluksen turvaohje 2017
Snorkkelisukelluksen turvaohje 2017 Sisällys JOHDANTO... 3 Alle 18-vuotiaat sukeltajat... 3 SNORKKELISUKELLUKSEN TURVAOHJEET... 4 1. Kouluttaudu ja harjoittele.... 4 2. Huolehdi varusteista.... 4 3. Sukella
TURVALLISUUSSUUNNITELMA
TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. JOHDANTO Sukellusseura Simpun turvallisuussuunnitelman tarkoituksena on edistää sukeltamisen ja siihen liittyvien tapahtumien turvallisuutta sekä ennaltaehkäistä onnettomuuksien
17.10.2013. Hämeenlinnan allasleiri 19.10.2013 Mikko Anttonen
Hämeenlinnan allasleiri 19.10.2013 Mikko Anttonen Mikko Anttonen KUS hallitus, FDTF hallitus, Sukeltajaliiton vapaasukellusvaliokunnan pj, AIDA Finlandin pj Laitesukellusta 2007 alkaen (tekniikkasukellus)
Sukeltajaliittoa tarvitaan, jotta
Sukeltajaliittoa tarvitaan, jotta - Suomessa on taho, joka edustaa sukellusta valtakunnallisesti - saadaan sukeltajien ääntä kattavasti kuuluville aina kun se on tarpeen - pystytään järjestelmällisesti
YLEINEN KOULUTUSOHJE 2012. Hyväksytty 14.1.2012
YLEINEN KOULUTUSOHJE 2012 Hyväksytty 14.1.2012 Koulutusohjeen, turvaohjeen ja Sukeltajaliiton eettisten sääntöjen uusin, virallisesti voimassaoleva versio löytyy aina Sukeltajaliiton internet-sivuilta.
Vesiposti. Kesäkuu 2/2003. Puheenjohtajalta. kumiveneemme korvannut uusi muovivene.
Vesiposti Kesäkuu 2/2003 Puheenjohtajalta Taas on yksi P1-kurssi valmistunut ja joukkomme on vahvistunut uusilla sukeltajilla. Onnea kurssin suorittaneille ja kiitos kouluttajille. Toivotamme uudet sukeltajat
Norppaposti. Tiedote ohjaajille ja kouluttajille 2/2005
Norppaposti Tiedote ohjaajille ja kouluttajille 2/2005 Koulutuksiin muutoksia Tapahtumaraportit myös snorkkelisukellus tilanteista Kokemuksia uusista kursseista Tapahtumia Nuori Suomi uudistuu Uusia tuotteita
TURVALLISUUSASIAKIRJA MONTOLAN KAIVOSSUKELTAJAT RY
MONTOLAN KAIVOSSUKELTAJAT RY Yhdistyksen tarkoituksena on virkistys, luola- ja tekniikkasukellusharrastuksen mahdollistaminen Montolan kaivoksessa, sekä ylläpitää ja kehittää turvallista sukelluskulttuuria.
OHJE SUKELTAJALIITON VAPEPA-SUKELLUSTOIMINNASTA 2018
1 / 17 OHJE SUKELTAJALIITON VAPEPA-SUKELLUSTOIMINNASTA 2018 Ohjetta Sukeltajaliiton Vapepa-sukellustoiminnasta käytetään Liiton alaiseen Vapepa-sukellustoimintaan. Vapepa-valiokunta on hyväksynyt ohjeen
Vesiposti. Tammikuu 1/1998
Vesiposti Tammikuu 1/1998 Uusi vuosi alkaa! Seuran 21. toimintavuosi on alkanut uuden puheenjohtajan, Markku Heiskarin komennossa. Tässä Vesipostissa luomme katsauksen kuluneen vuoden toimintaan sekä kerromme
Sukellusta Um El Faroud -hylyllä
Sukellusta Um El Faroud -hylyllä Hylyn sijainti: Wied iz-zurrieq, Malta Sukelluksen tyyppi: Hylkysukellus Sukellusten vaikeusaste: Edistyneet/kokeneet, hylkyihin erikoistuneet Maksimisyvyys: 34 metriä
Sukellus ja lääkehoito
Sukellus ja lääkehoito Yksi DANin lääkäreille useimmiten esitetyistä kysymyksistä liittyy siihen, onko turvallista sukeltaa silloin kun henkilöllä on käytössään jokin tietty lääke. Vastaus tähän kysymykseen
- Jokainen opettaja vastaa itse siitä että opetus, opetusmenetelmät sekä ympäristöt ovat turvallisia.
- Tämä opas näki päivänvalon vuosina 2006-2007. Opastin siihen aikaan aloittelijoita kuivapukusukeltamisen pariin. Aikaa opetukseen on yleensä niukasti, ja on paljon tärkeitä asioita joita oppilaan on
SUKELLUSKOULUTUKSEN EETTISET SÄÄNNÖT Hyväksytty 1.9.2003
SUKELLUSKOULUTUKSEN EETTISET SÄÄNNÖT Hyväksytty 1.9.2003 SUKELLUSKOULUTUKSEN EETTISET SÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry:n perustehtäviin kuuluvat mm. sukellusharrastuksen kehittäminen, koulutusjärjestelmän ylläpitäminen
Sukellustietokoneiden käsikirja sukelluskouluttajille
Carita Hiilesrinne Sukellustietokoneiden käsikirja sukelluskouluttajille Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Hyvinvointiteknologia Insinöörityö 25.05.2016 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä
Testaa tietosi. TESTAA TIETOSI Edelliseen informaatioon perustuen vastaa seuraaviin kysymyksiin:
Testaa tietosi ONNETTOMUUS 1 Sukeltaja Tämä 42-vuotias mies on sukeltanut vuodesta 1992. Tänä aikana hän on tehnyt yli 80 sukellusta, joista 11 kuluneen vuoden aikana. Hänen säännöllisiin harjoituksiinsa
Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 28.2.2011
SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 28.2.2011 VARAVARJONPAKKAAJAKURSSIN KOULUTUSOHJELMA Koulutus tapahtuu SIL ry:n hyväksymän vastuukouluttajan toimesta. Vastuukouluttaja
Jäsentiedote nro 2/2006
Jäsentiedote nro 2/2006 IANTD Cavern+Intro to Cave Peik Joutsenen opissa MONTOLASSA Vapaasukelluksen SM TAMPEREELLA Kesäleiri PAAKKILASSA Norppakuulumiset PUHEENJOHTAJALTA Jari Leppäkoski Kevät etenee
Vesiposti. Syyskuu 3/2004 PUHEENJOHTAJALTA
Vesiposti Syyskuu 3/2004 PUHEENJOHTAJALTA UUTTA VERTA Syksyinen tervehdys Vesimiehet. Otsikon takana ei ole verenluovutuskampanja, vaan tarve saada uusia ideoita ja uusia henkilöitä seuran hallintoon.
17.10.2013. Mitä tapahtuu sukelluksen aikana
Hämeenlinnan allasleiri 19.10.2013 Mikko Anttonen Mikko Anttonen KUS hallitus, FDTF hallitus, Sukeltajaliiton vapaasukellusvaliokunnan pj, AIDA Finlandin pj Laitesukellusta 2007 alkaen (tekniikkasukellus)
Sukeltamista perinteisen virkistyssukelluksen rajojen ulkopuolella
Sukeltamista perinteisen virkistyssukelluksen rajojen ulkopuolella Tekniikkasukelluksen kehittyminen lisää jatkuvasti sukeltajien mahdollisuuksia sukeltaa syvemmällä vaativammissa olosuhteissa perinteisen
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012
Rauma-Repola Diving Club ry 3.12.2011 VS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 RAUMA-REPOLA DIVING CLUB RY Yhteensä jäseniä on nykyisellään (2.12.2011) 187 kpl. Lisäystä edellisvuodesta on 2 kpl.. rekisterissä
Kouluttajan ohje e-oppimiskurssin järjestämiseen
Kouluttajan ohje e-oppimiskurssin järjestämiseen Vastuukouluttajan tehtävät 1. Suunnittele ja päätä järjestää kurssi Varmistu siitä, että järjestät kurssin järjestämisohjeen tuoreimman päivityksen mukaisesti.
Norppaposti. Tiedote ohjaajille ja kouluttajille 1/2006
Norppaposti Tiedote ohjaajille ja kouluttajille 1/2006 Ohjaajien infopäivä Valtakunnallinen ralli Nuorten harrastaminen Ajankohtaisia kuulumisia Koulutusta Vinkkejä toimintaan OHJAAJIEN INFOPÄIVÄ 2.4.2006
Ohjeemme koskien laite- ja vapaasukellusta samana päivänä
Ohjeemme koskien laite- ja vapaasukellusta samana päivänä Mitkä ovat DANin tämänhetkiset ohjeet tilanteessa, jossa harrastetaan sekä laite- että vapaasukellusta samana päivänä? VAPAASUKELLUS ENNEN LAITESUKELLUSTA
Michele Geracin haastattelu
Michele Geracin haastattelu Michele Geraci sukelsi 253 metrin syvyyteen 24. elokuuta vuonna 2014. Tällä sukelluksellaan hän saavutti Italian ennätyksen syvyyssukelluksessa. Paikkana oli Capo sant Ampeglio
HYPPYMESTARIKOULUTUS JA -KELPOISUUS
SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 7.3.2012 HYPPYMESTARIKOULUTUS JA -KELPOISUUS PL-HYPPYMESTARIKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Pakkolaukaisuhyppymestarikurssin
Kertauskurssi laitesukellukseen. Toni Lankoski
Kertauskurssi laitesukellukseen Toni Lankoski Opinnäytetyö Vierumäen yksikkö Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelma Syksy 2015 Tekijä tai tekijät Toni Lankoski Opinnäytetyön nimi Kertauskurssi laitesukellukseen
Urheilusukelluskerho Murena ry 43 vuotta
Urheilusukelluskerho Murena ry 43 vuotta Kiertokirje 1/2009 Olethan ilmoittanut käytössä olevan sähköpostiosoitteesi! Tiedottaminen sujuu tehokkaammin, mikäli olet ilmoittanut sähköpostiosoitteesi. Lähetä
Turvallisuus on asennekysymys
Turvallisuus on asennekysymys Suhtaudumme sukellusturvallisuuteen hyvin vakavasti ja toimintamme ja tutkimustyömme on mahdollistanut sen, että turvallisuuden parissa on saavutettu merkittäviä tuloksia
Norppaposti. Sisältö:
Norppaposti Sisältö: 1 2008 Kurssi-ilmoituksen tekeminen ja korttien hakeminen Pelisäännöt ja paikallistuki Paikallistuki Sinettiseura Norppaohjaajakortti muuttuu DAN ensiapukoulutus Uutta vuonna 2008
MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE
MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 9.4.2014 Voimassa 1.5.2014 alkaen KOULUTUSOHJE MH-TOIMIHENKILÖKOULUTUS Hyväksytty Kennelliitossa 9.4.2014, voimassa 1.5.2014.
SEUROISSA SUKELLETTIIN!
Kuva: Sanna Ikonen Norppaposti 3/2011 SEUROISSA SUKELLETTIIN! Ahti kävi tapaamassa mm. Espoon Dyykkareiden norppia 1 TIUKKA PAIKKA VOI LUODA UUTTA Kun kevään odotettua Norpparallia ei järjestetty, oli
Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3 / 2016
Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3 / 2016 Puheenjohtajan kynästä Moro, Sukeltajaliitto on valinnut Simput vuoden Norppaseuraksi! Palkinto seuran pitkäjänteisestä ja kehittyvästä nuorisotoiminnasta.
Jääsukellus Tervetuloa kurssille! SUKELTAMINEN JÄÄTÄVISSÄ OLOSUHTEISSA
LISÄÄ SEURAN LOGO TÄHÄN Tervetuloa kurssille! SUKELTAMINEN JÄÄTÄVISSÄ OLOSUHTEISSA Tällä kurssilla noudatetaan SUSL:n turva- ja koulutusohjeita. SUSL:lla ei ole virallista kurssia tai kurssimateriaalia
VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA KELPOISUUS
SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 2.2.2018 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA KELPOISUUS KOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin
SUUNTO STINGER PIKAOPAS
FI SUUNTO STINGER KÄYTTÖOPAS Ajankohtainen syvyys Enimmäissyvyys Lokikirjan keskimääräinen syvyys Varoitus liian nopeasta noususta (SLOW) Aktivoidun vesikontaktin osoitin (ACW) Lentokieltosymboli Nuolet:
Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna
Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Suomen Selkäliitto Ry.
Tules uimaan -ohjaajakurssi Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Suomen Selkäliitto Ry Järjestäjät Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy ja Suomen Selkäliitto Ry. Paikka ja ajankohta 2. 3.12.2005,
Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo
TURVALLISUUSSUUNNITELMA
TURVALLISUUSSUUNNITELMA Sukeltajaliitto ry Hyväksytty hallitus 7.3.2015 2 SISÄLTÖ 1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA... 3 2 Sukeltajaliitto... 5 2.1 Laitesukellus- ja turvallisuusvaliokunta... 6 2.2 Nuorisovaliokunta...
Pyöräalustaisten liitimien koulutusohjelma
Tämä on Suomen ilmailuliitto (SIL) ry:n hyväksymä yleisesti käytettävä. SIL on hyväksynyt n 30.11.2012 ja se astuu voimaan. Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 1. Yleistä... 2 2. Koulutuksen aloittamisvaatimukset...
Vapaasukelluksen Juniorisäännöt 2014
Sukeltajaliitto ry / Vapaasukellusvaliokunta 03.12.2014 Laatijat: Simo Kurra, Timo Pöntinen ja Viljami Tabell Vapaasukelluksen Juniorisäännöt 2014 Tämä on päivitetty ohjaajien tietopaketti vapaasukelluksesta.
PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013
PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille
Paloturvallisuuskoulutuksen portaat
Paloturvallisuuskoulutuksen portaat Pelastusalan neuvottelupäivät SN 27 9.-11.12.2009 Riitta Piironen Osaamisen kehittämisen näkymät Henkilöstön kehittämien yrityksissä EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelu
TURVALLISUUSASIAKIRJA
TURVALLISUUSASIAKIRJA SYVYYS HELSINKI RY 15.5.2017 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 2 1. TOIMINNAN KUVAUS... 3 2. VASTUULLISET TOIMIJAT... 3 3. TOIMINTATAVAT... 3 3.1 Yleisötapahtumat ja kuluttajapalvelut...
MATKAT 2015-2016 SEA SAFETY SCANDINAVIA. Seikkailu odottaa INDONESIA EGYPTI VENÄJÄ SUOMI
SEA SAFETY SCANDINAVIA MATKAT 2015-2016 INDONESIA EGYPTI VENÄJÄ SUOMI Seikkailu odottaa Lähde mukaan ja tee unelmista totta Koe eksoottiset lähi- ja kaukokohteet Tule sukelluskurssille ja nauti lomasta
TURVALLISUUSSUUNNITELMA
TURVALLISUUSSUUNNITELMA 2 1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA... 3 2.1 SUKELLUSSEURA VESIKOT RY:N YHTEYSTIEDOT... 7 3 SUKELLUSSEURA VESIKOT RY:N TOIMINNAN VAARATEKIJÄT, NIIDEN VAIKUTUKSET JA TOIMENPITEET ONNETTOMUUKSISSA...
Moottoroidun Varjoliidon Koulutusohjelma
Tämä koulutusohjelma on Suomen ilmailuliitto (SIL) ry:n hyväksymä yleisesti käytettävä koulutusohjelma, joka korvaa 7.12.2010 päivätyn koulutusohjeen. SIL on hyväksynyt koulutusohjelman 24.11.2010 ja se
Muutokset ADR- ajolupakoulutuksessa ja -kokeissa 1.7.2011.
Muutokset ADR- ajolupakoulutuksessa ja -kokeissa 1.7.2011. Vantaa 11.4.2011, Oulu 12.4.2011, Tampere 14.4.2011 Pekka Kärkkäinen ADR- ajolupakokeet ja myönnetyt ajoluvat 2010 Perusajolupa kokeita 4384,