1 / Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 / Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti"

Transkriptio

1 1 / 2019 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti

2 Puheenjohtajan kynästä Tässä numerossa Tervehdys Simppu -ystävät! Tammikuussa polkaistiin toiminta tälle vuodelle käyntiin. Hallitus on järjestäytynyt ja hyvällä porukalla lähdemme toteuttamaan vuoden 2019 toimintasuunnitelmaa. Saimme tälle vuodelle pari uutta toimihenkilöä ja monta apukättä on myös ilmoittautunut toimihenkilöidemme tueksi. Iso kiitos siitä teille ilman näitä käsiä ei arki rullaisi seuratoiminnassakaan. Hallituksen kokoonpano ja toimihenkilöt esittäytyvät tässä lehdessä. Norppien ja kuuttien kevätkausi on käynnistynyt, koulutuskalenteri on julkaistu, ja nyt helmikuussa uimahallin tiistaivuorolla alkavat pyöriä introt. Kaluston kevään huoltotarpeet on kartoitettu ja kesän Agonus - reissulista on myös työn alla. Onpa jo yksi Agonus -viikonloppukin ennakkoilmoittautumisten perusteella toteutumassa. Ei tässä voi kuin tuota somen voimaa ihmetellä. Facebookissa Introsukellusten -ilmoitus on tavoittanut jo yli 1600 katsojaa ja peruskurssin mainos 1100 katsojaa. Komeita lukuja. Kannatta hyödyntää nuo meidän eri viestintäkanavat. Simpuilla on esimerkiksi oma YouTube kanava - käypä klikkaamassa sen tilauspainiketta. Facebookissa meillä on Seuran julkisen sivun lisäksi suljettu Facebook -ryhmä. Tämä suljettu ryhmä on tarkoitettu Simppujäsenten sisäiseen sukellusaiheiseen viestintään: kuvien, kokemusten ja keskustelun kanavaksi. Näiden lisäksi meillä on eri WhatsApp ryhmät, jotka palvelevat aina ryhmän nimen mukaista pikaviestintää, kuten Sukellusparia etsimässä -ryhmä. Hiihtokelit ovat olleet mitä mainioimmat ja Simppujakin on nähty laduilla. Hiihto onkin oiva tapa sukeltajan peruskunnon ja hapenottokyvyn ylläpitämiseksi näin talvella. Lisäksi uimahalli kuntosaleineen on Simppujen käytettävissä sukellustaitojen ja fyysisen kunnon ylläpitämiseksi. Ja rentoushan meillä Simpuilla kuuluu aina kaikkeen toimintaan. Nautitaan talvikaudesta! Riitta Bonus Basmati Hallituksen esittely Koulutukset 2019 Simppuilua silloin ennen Syksyllä Maltalle Kolme tarinaa sukeltamisesta Hylkysukeltajan käsikirja Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 7. vuosikerta Julkaisija: Sukellusseura Simppu ry Päätoimittaja: Olli-Pekka Juhantila simppu@simppu.net Puheenjohtaja: Riitta Djupfors puheenjohtaja@simppu.net Kansikuva: Talvinen sukellus. Kuvaaja: Lasse Pekkinen

3 Bonus Basmati Vaikka otsikko viittaakin intialaiseen pitkäjyväiseen riisiin, ei tällä hankkeella ole mitään tekemistä itämaisen ruuan kanssa. Bonus Basmati on EU-hanke, jonka tavoitteena on meriympäristön suunnittelu siten, että kaikki sen käyttäjäryhmät otetaan tasapuolisesti huomioon. Maantieteelliseti kohteena on Itämeren alue. Tutkimus kattaa käyttäjäryhminä sekä nykyiset että uudet käyttäjät. Uusia tai aikaisemmin vähän hyödynnettyjä käyttötapoja ovat vesiviljely, merenpohjan mineraalien hyödyntäminen ja meri-bioteknologia. Vanhoissa käyttäjäryhmissä korostuvat merenkulku ja virkistyskäyttö. Hankkeeseen kuuluu kolme tapaustutkimusta. Latviassa tehtävän tutkimuksen perusteella kehitetään työkalua, jolla arvioidaan olemassa olevia ja uusia suojelualueita. Tanskalais-saksalaisessa tutkimuksessa keskitytään vesiviljelyyn. Kolmannessa koko aluetta kattavassa tutkimuksessa tarkastellaan merellä tapahtuvaa turismia ja kaupallista meriliikennettä. Suomesta mukana on Turun Yliopisto, jossa Elina Laurila tekee aiheeseen liittyvää kyselytutkimusta. Se koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäisissä kahdessa on selvitetty asiantuntijoiden ja suunnittelijoiden sekä kaupallisten toimijoiden roolia merialuesuunnittelussa. Kolmas vaihe kokonaisuudesta keskittyy voittoa tavoittelemattomien järjestöjen mahdollisuuksiin harjoittaa toimintaansa Saaristomerellä. Erityisesti mielenkiinnon kohteena ovat kaupallisen turismin ja meriliikenteen vaikutukset järjestöjen toimintaan. Yhdeksi noin tusinasta kolmannen vaiheen vastaajasta valikoitui Sukellusseura Simppu. Meiltä haluttiin tietää muun muassa Saaristomeren merkityksestä toiminnallemme sekä merenkulun ja turismin vaikutuksista toimintamahdollisuuksiimme ja ympäristön tilaan. Hankkeessa luodaan myös päätöksenteon tukiväline The Baltic Explorer tietojärjestelmä. Sen avulla voidaan tutkia, arvioida mahdollisten päätösten vaikutuksia ja eri vaihtoehtojen käytännön soveltuvuutta. Elina Laurila kävi haastattelemassa Simppujen edustajia. Hankkeessa pyritään löytämään työkaluja Itämeren eri käyttäjäryhmien tarpeiden ja odotusten tasapainottamiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. (kuva hankkeen www-sivu

4 Hallitus ja toimihenkilöt 2019 Syyskokouksessa valittiin seuralle uusia hallituksen jäseniä. Puheenjohtajana jatkaa Riitta Djupfors. Aikaisemmin varajäsenenä ollut Tiia Åkerfelt valittiin hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Erovuorossa olleista uudelleen valituiksi tulivat Olli-Pekka Juhantila ja Oskari Vahala. Retu Niemi siirtyi hallituksen jäsenestä varajäseneksi. Uutena varajäsenenä aloittaa Heli Heinonen. Vastuuhenkilöistä turvallisuusvastaava Päivi Liuska-Kankaanpää ja telakkavastaava Tuomas Juhantila eivät ole hallituksen jäseniä. Puheenjohtaja Riitta Djupfors Sihteeri ja tiedotusvastaava Olli-Pekka Juhantila Simppu vuodesta 2004 Hallituksessa vuodesta 2008 Laitesukelluskouluttaja Sähköposti: Koulutusvastaava Mika Böös Laitevastaava Janne Tanskanen Simppu vuodesta 2016 Hallituksessa CMAS**- ja CMAS RD sukeltaja Rahastonhoitaja Oskari Vahala Simppu vuodesta 2014 Hallituksessa vuodesta 2017 Puheenjohtaja CMAS*** - ja IANTD Advanced Recreational Trimix sukeltaja Sähköposti: puheenjohtaja@simppu.net Simppu vuodesta 2009 Hallituksessa ja Laitesukelluskouluttaja, DANensiapukouluttaja, IANTD Advanced Recreational Trimix - sukeltaja Sähköposti: koulutusvastaava@simppu.net Simppu vuodesta 2010 Hallituksessa vuodesta 2017 CMAS***-, IANTD Advanced Recreational Trimix ja TDI Mine Diver 1 ja Intro to Cave sukeltaja Sähköposti: rahastonhoitaja@simppu.net

5 Talkoovastaava Tiia Åkerfelt Norppavastaava ja varapuheenjohtaja Marko Niinistö Telakkavastaava Tuomas Juhantila Simppu vuodesta 2001 Hallituksen varajäsen 2014 ja 2018, hallituksessa CMAS** - ja CMAS RD -sukeltaja, Norppaohjaaja Simppu vuodesta 1997 Hallituksessa ja Puheenjohtaja sekä Laitesukelluskouluttaja, DANensiapukouluttaja, IANTD Advanced Recreational Trimix - sukeltaja Sähköposti: norpat@simppu.net Simppu vuodesta 2001 CMAS*** -sukeltaja Merenkulkukouluttaja Hallituksen varajäsen, Kalustovastaava Retu Niemi Hallituksen varajäsen Heli Heinonen Turvallisuusvastaava Päivi Liuska-Kankaanpää Simppu vuodesta 2009 Hallituksessa vuodesta 2015 CMAS**- ja CMAS RD sukeltaja Simppu vuodesta 2012 Hallituksessa vuodesta 2019 CMAS**- ja PADI Nitrox sukeltaja Simppu vuodesta 2008 IANTD Advanced Recreational Trimix -sukeltaja

6 Simput tutuiksi Heli Heinonen Muutaman vuoden laitesukellusta harrastanut Heli Heinonen osallistuu aktiivisesti niin viikonloppureissuille Agonuksella kuin kauemmas suuntautuville sukellusmatkoillekin. Syyskokouksessa Heli valittiin seuran hallitukseen varajäseneksi. Viime vuosina tavaksi on muodostunut, että myös varajäsenet ovat mukana hallituksen kokouksissa, jolloin heilläkin on jatkuva tuntuma siihen, mistä hallitus keskustelee ja millaisia päätöksiä se tekee. Näin varmistetaan myös se, että varajäsenen on helpompi tarvittaessa osallistua hallitustyöskentelyyn varsinaisen jäsenen ollessa estynyt. Simppupostin henkilökuvissa ei ole tarkoitus tutustua esiteltäviin Simppuihin kokonaisvaltaisesti. Kysymykset liittyvät yhteiseen harrastukseemme. Tällä kertaa tutustutaan siis Heli Heinoseen sukeltajana. Matkustamme mieheni kanssa jonkin verran ja olen joillakin matkoilla snorklannut. Näillä retkillä minulle syntyi kiinnostus ja halu päästä vähän syvemmälle ihastelemaan kaloja. Mikä sukeltamisessa on parasta? Minä pidän rauhallisista ja levollisista sukelluksista. Parasta on hiljaisuus ja painottomuuden tunne vedessä. Mitä sukeltamiseen liittyviä kursseja olet käynyt? Olen suorittanut P2 sekä Nitrox kurssin Kuinka monta sukellusta lokikirjaasi on ehtinyt kertyä? Minulla on nyt 218 sukellusta. Miten päädyit Simpuksi? Halusin käydä kurssit Suomessa. Kysyin tutultani, Esa Oksaselta, järjestääkö Simput peruskursseja ja jos kyllä, niin milloin mahtaisi olla seuraava. Sitten eräänä keväisenä päivänä Esa kertoi, että nyt alkaa peruskurssi. Niin minä ilmoittauduin mukaan kurssille. Mitkä ovat seuraavat sukeltamiseen liittyvät suunnitelmasi? Minulla ei ole uusia suunnitelmia sukeltamiseen liittyen. Mikä on paras tai mielenkiintoisin sukelluskokemuksesi tähän mennessä? Parhaimmat muistot minulla on Indonesian Bunakenilla Päivin Koska olet aloittanut sukellusharrastuksen? Olen aloittanut sukellusharrastukseni kesällä Mikä herätti kiinnostuksesi lajia kohtaan?

7 kanssa tehdyistä sukelluksista. Vesi oli kirkasta, lämmintä ja rauhallista. Siellä oli erityisen paljon kilpikonnia. Onko sinulla jokin suosikkikohde, jossa sukellat mielelläsi uudestaankin? Kyllä tuonne Bunakenille menisin uudelleen. Onko sinulla jokin haave tai toive kohteesta, jonne ehdottomasti haluaisit päästä sukeltamaan? Mielelläni lähtisin johonkin rauhalliseen kohteeseen, virtauksista en pidä. Olet juuri aloittanut seuran hallituksessa varajäsenenä. Millaisia hallitustyöskentelyyn liittyviä odotuksia sinulla on? Aluksi luonnollisesti pitää tutustua Simppujen hallituksen toimintaan. Hallitustyössä oleellista on toimia ja edistää asioita jäsenten edun mukaisesti. Onko jotain, mitä haluaisit muuttaa tai kehittää Simppujen toiminnassa? Tässä vaiheessa minulla ei ole tiedossa sellaista jota pitäisi muuttaa. Käsitykseni mukaan Simput toimivat turvallisuushakuisesti ja hy- vin järjestäytyneesti. Toki varmaan esille tulee asioita joihin pidempään mukana olleet kaipaavat muutosta. Mitä muuta, kuin sukeltamista, harrastat? Veneillyt olen vuodesta 1980 lähtien. Uusin harrastus on patikointi pohjoisessa. Kuva alla: Heli sukeltamassa Nusa Penidassa Indonesian Balilla. Kuva Päivi Liuska-Kankaanpää.

8 Sitä sun tätä Hallituksen päätöksiä Vuoden ensimmäisen hallituksen kokouksen olennaisin asia on järjestäytyminen eli tehtävien jakaminen. Hallituksen jäsenet ja heidän tehtävänsä on esitelty tässä lehdessä. Kaikkien muiden tehtävien kuvaukset löytyvät seuran toimintalinjasta paitsi talkoovastaava. Talkoovastaavan tehtävänä on organisoida isommat talkootapahtumat, kuten joen paalutus, paalujen nosto, uimarantojen tarkastus jne. Kevätkaudella hallitus kokoontuu vielä kolme kertaa 25.2., 8.4. ja 3.6. Asioita, joista hallituksen halutaan keskustelevan tai päättävän voi ilmoittaa sihteerille tai puheenjohtajalle. Seuran kevätkokous järjestetään klo pumppuhuoneella, kokouksen jälkeen on vuorossa sukellusaiheinen esitelmä. Kokouskutsu ja muu illan ohjelma lähetetään lähempänä kokouspäivää. Retu Niemi ja Seppo Laine tekevät suunnitelman Agonuksen kevätkunnostuksesta. Kaudelle päätettiin hakea samat uimahalli- ja kuntosalivuorot kuin kaudelle Tähtiseura-statuksen hakeminen myös aikuisten toiminnalle etenee siten, että toiminnan auditointi tehdään viikolla 9. Auditointi on Sukeltajaliiton valvoma vertaisarviointi, joka toteutetaan yhdessä Riihimäen Urheilusukeltajien kanssa. Kouluttajat tekevät koulutussuunnitelman tälle vuodelle Suunnitelma on julkaistu tässä Simppupostissa. Tarkempaa tietoa koulutuksista löytyy myös nettisivuiltamme. Osa säiliöistä sekä regulaattorit on huollettu. Pumppuhuoneen kompressorin huolto on vuorossa syksyllä. Norppaohjaajat valitsevat keskuudestaan vuoden norppaohjaajan, jolle kuuluva kiertopalkinto luovutetaan kevätkokouksessa. Kesän 2019 reissulistan kokoaminen aloitetaan hallituksen helmikuun kokouksessa. päivite- Turvallisuussuunnitelma tään kevään aikana. Jäsenmaksut Jäsenmaksulaskut on lähetetty ensisijaisesti sähköpostilla Eräpäivä oli Mikäli et ole maksanut jäsenmaksuasi, olet saanut muistutuskirjeen, jossa viimeinen maksupäivä on Ne, joiden jäsenmaksu ei ole vielä silloinkaan hoidettu, poistetaan seuran jäsenluettelosta. Uusia sukeltajia Antti Kettunen on suorittanut jääsukelluskurssin. Saara Johansson on suorittanut PADI AOWD-kurssin. Janne Tanskanen on suorittanut CMAS***-kurssin. Uusia Simppuja Seuran varsinaisiksi jäseniksi ovat liittyneet Miikka Kurppa, Toni Savolainen, Tiina Liivamägi, Samuel Mejia, Mikael Mejia, Mikko Niemi, Aaron Narinen, Janne Ali-Lekkala, Niko-Teemu Lappalainen ja Kasperi Paassilta. Kaikki osallistuivat viime kesän CMAS* -kurssille. Muutoksia Örössä Simpuilla on ollut sopimus Örössä toimineen matkailuyrittäjän kanssa siitä, että voimme käyttää saaren pohjoispään betonilaituria yöpymispaikkana. Taloudellisten ongelmien vuoksi Örön matkailupalveluista huolehtiva yrittäjä on vaihtumassa. Saaren omistava Metsähallitus hakee talven aikana uutta yrittäjää. Luonnollisesti yritämme saada myös sen kanssa aikaan samanlaisen sopimuksen laiturin käytöstä.

9 Simppuposti Tämä on Simppupostin seitsemäs ilmestymisvuosi. Suurin muutos aikaisempaan on se, että lehti ilmestyy kuuden kerran sijaan neljä kertaa. Ilmestymispäivät ovat helmikuussa, toukokuussa, syyskuussa ja joulukuussa. Syy ilmestymiskertojen vähenemiseen on siinä, että lehden tekijöiden resurssit eivät enää riitä aikaisempaan ilmestymistiheyteen niin, että saamme säilytettyä myös lehden laadun vähintään entisellä tasolla. Lehteä koskevassa kyselyssä aika moni ilmoitti halustaan kirjoittaa siihen. Kovin suurta juttujen tulvaa ei kuitenkaan ole syntynyt. Siitä huolimatta otamme mielellään vastaan tekstejä ja kuvia kaikesta sukeltamiseen liittyvästä toiminnasta, jossa jäsenemme ovat mukana. Myös muu merenkulkuun, meriluontoon, meriarkeologiaan tai muuhun Simppuja kiinnostavaan aiheeseen liittyvä pääsee mukaan lehden palstoille. Tekstien ei tarvitse olla viimeiseen asti hiottuja eikä kieliopillisesti täydellisiä (eivät ne ole tähänkään asti olleet) ja lisäksi kaikki tekstit editoidaan lehteen sopiviksi vielä ennen julkaisua. Tekstejä voi lähettää sähköpostissa joko sellaisenaan tai liitetiedostona Kuvat toivomme saavamme mahdollisimman suuriresoluutioisina. Kuvien siirtoon voidaan käyttää sähköpostin lisäksi seuran käytössä olevia pilvipalveluita. Lehtien ilmestymispäivät ja aineiston deadlinet ovat: Numero ilmestyy aineisto Juttuja, kuvia ja juttuideoita voi lähettää sähköpostiosoitteeseen sihteeri@simppu.net on Simppupostin 7. ilmestymisvuosi. Ajankohtaista Reccü 2019-seminaari järjestetään Haaga-Helia ammattikorkeakoululla Helsingin Pasilassa Osittain suomen-, osittain englanninkielisen seminaarin ohjelmassa on mm. Flemming Holm, CMAS Technical Committee President puhuu aiheesta The Future of CMAS Training Sukeltajaliiton turvallisuusvaliokunnan edustajat kertovat sukellusonnettomuuksista Suomessa Miten sukeltamiseen ja CMASkoulutukseen saadaan joustavuutta DAN Europen edustaja kertoo DAN Diving Research projektista 1700-luvun hollantilainen hylky Huis te Warmelo Seminaarin hintaan, 55 euroa, sisältyy aamukahvi, lounas ja iltakahvi. Tapahtumaan liittyy iltajuhla, jonka pitopaikka on Paasiravintola Helsingin Hakaniemessä. Illalliskortin hinta on 60 euroa. Ilmoittautumiset molempiin tilaisuuksiin tapahtuvat Sukeltajaliiton verkkokaupassa, seminaariin 7.3. ja iltatilaisuuteen mennessä. fi/40036/299/16062/recc%c3%b C% html Sukeltajaliiton kevätkokous järjestetään Merikeskus Wellamossa, Kotkassa, 6. huhtikuuta.

10 Simppujen kevätkokous Kevätkokous järjestetään pumppuhuoneella tiistaina klo 17:00. Kokouksessa läsnäolo-oikeus on kaikilla seuran jäsenillä ja äänioikeus seuran varsinaisilla jäsenillä (eli niillä, jotka ovat ns. aikuisjäseniä ja maksaneet seuran liittymismaksun). Sääntöjen mukaan kokouksen asialistalla on: 1. Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Kokouksen puheenjohtajana ei voi toimia yhdistyksen puheenjohtaja. 3. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5. Todetaan äänioikeutettujen jäsenten läsnäolo. 6. Vahvistetaan vuosikertomus ja tilinpäätös sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille. 7. Valitaan edustajat Sukeltajaliitto ry:n kyseisen kalenterivuoden kokouksiin. 8. Käsitellään hallituksen ja jäsenten esittämät muut asiat. Muita, hallituksen tai jäsenistön ehdottamia, asioita voidaan käsitellä, jos ne ovat esityslistalla. Esityslistalle asioita saa, kun ilmoittaa niistä vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta puheenjohtajalle tai sihteerille. Takaisinkutsu Sharewater on julkaissut vapaaehtoisen takaisinkutsun väriltään keltaisille säiliöpaine lähettimille. Syynä on se, että jos sukeltajalla on käytössään samanaikaisesti sekä Sharewaterin keltainen että harmaa lähetin, saattavat laitteet häiritä toistensa signaaleja. Itämeri Suomessa hallitus on käynnistänyt ohjelman Itämeren ja vesien tilan parantamiseksi. Sen määrärahat ovat yhteensä 45 miljoonaa euroa vuosina Vielä tarvittaisiin lisää tilaajia Simppujen YouTube videokanavalle. Jotta voimme nimetä kanavan siten, että sen voi linkittää vaikkapa nettisivullemme, tarvitaan vähintään sata tilaajaa. Homma toimii seuraavasti: Kirjaudu Google tilillesi Avaa nettiselaimella YouTube Kirjoita hakukenttään Sukellusseura Simppu Klikkaa simppulogon kohdalta kanava auki Klikkaa punaista TILAA-laatikkoa Keinotekoisia riuttoja Viime vuoden aikana maailmalla toteutettiin viisi uutta keinotekoista riuttaa upottamalla suuria esineitä mereen. Bahamalla, New Providence saaren vesille upotettiin paikallisten puolustusvoimien 33-metrinen kutteri HMBS Yellow Elder 18 metrin syvyyteen. Cape Mayssa, New Jerseyssä upotetiin lähes satametrinen lauttaalus Twin Capes noin 37 metrin syvyyteen. Stuartissa Floridassa riutan perustaksi upotettiin avomerelle 60 metrin syvyyteen hinaaja Penobscot. Syvyyden ja sijainnin vuoksi kyseessä ei ole sukelluskohde. Trogirissa, Kroatiassa mereen sijoitettiin Jeesusta esittävä patsas kymmenen metrin syvyydelle. Volusia Countyssa, Floridassa, taas viimeisen leposijansa sai kahdesta aluksesta muodostuva kokonaisuus. Hinaaja Everglades ja viranomaisten salakuljettajilta takavarikoima 50-metrinen rahtialus Lady Philomena ovat reilun 20 metrin syvyydessä. Bahrainissa on työn alla sukeltajille suunnattu suuri vedenalainen teemapuisto. Sen vetonaulaksi ollaan upotamassa kokonainen Jumbojetti eli Boeing 747 lentokone. Puiston on tarkoitus olla sukeltajien käytettävissä jo tulevana kesänä.

11 Koulutustarjonta 2019 Kuluvan vuoden aikana on tarjolla jälleen runsaasti erilaisia koulutuksia. Koska koulutusten materiaalien hinnat ovat nousseet, on myös kurssien hintoja jouduttu korjaamaan hieman ylöspäin. Pääsääntöisesti koulutukset maksavat seuran jäsenille 150 euroa/koulutus. Poikkeuksia tästä ovat: CMAS* -kurssi 390 euroa, Snorkkelisukelluskurssi 50 euroa ja DAN On-Site Neurological Assessment for Divers 30 euroa. Tarkempia tietoja koulutuksista voi kysyä koulutusvastaava Mika Böösiltä puhelimella tai CMAS Technical skills CMAS Technical skills kurssille on mahdollisuus osallistua pitkin vuotta. Avovesiharjoituksia toteutetaan kesän sukellustapahtumien yhteydessä. CMAS Advanced Nitrox CMAS Advanced nitrox pilottikurssi on tarkoitus aloittaa helmikuun aikana siten, että taitoharjoituksia tehdään huhti-toukokuussa Kiskossa ja avovesiharjoituksia kesäkuussa. Snorkkelisukellus Ensimmäiset snorkkelisukelluskurssit on suunniteltu toteutettavan pilottikurssina kevään aikana sekä norpille suunnattuna kurssina siten, että teoriakoulutus järjestetään huhti-toukokuun aikana ja avovesiharjoitukset kesällä. Merenkulku Merenkulku- ja SRC-koulutukset ovat ohjelmassa huhti-toukokuun aikana siten, että käytännön harjoittelu tapahtuu Agonuksen Kasnäsiin siirron yhteydessä. CMAS* Peruskurssin teoriaopinnot alkavat maaliskuun puolivälissä. Suurin osa teoriaopinnoista suoritetaan Sukeltajaliiton e-oppimisympäristössä, mutta kurssiin kuuluu myös lähiopetusta. Allasharjoituksia tehdään huhti-toukokuussa ja avovesiharjoituksia ensin Kiskon sorakuopalla kesäkuussa ja Agonuksella järjestettävällä leirillä. CMAS* -kurssin hinta on sama kuin aikaisemminkin, 390 euroa. CMAS** Teoriakoulutus on ohjelmassa kevään aikana, avovesiviikonloppu järjestetään Muu sukelluskoulutus Sukella Suomessa-, kuivapuku- ja jääsukelluskoulutuksia järjestetään tarvittaessa. Tekniikkasukellus CMAS Recreational Trimix- pilottikurssi on tarkoitus aloittaa helmikuun aikana siten, että taitoharjoituksia tehdään huhti-toukokuussa Kiskossa ja avovesiharjoituksia kesäkuussa. CMAS Sidemount kursselle ollaan parhaillaan tuottamassa sisältöä. Siitä on tarkoitus järjestää pilottikurssit Syksyn aika. DAN DAN-ensiapukoulutuksia on vuorossa jälleen marraskuussa. Simput tekevät materiaalia Kurssien teoriakoulutus siirtyy vauhdilla nettiin. Simpun kouluttajat ovat mukana toteuttamassa uutta koulutusmateriaalia Advanced Nitrox, Recreactional Trimix, CMAS Technical Skills, SIdemount ja CMAS*** ovat kaikki kursseja, joiden materiaalia Simput ovat tuottamassa.

12 Simppuilua silloin ennen Tällä kertaa siirrymme syyskuuhun Silloin Agonus seilaili Rosalan ja Hangon vesillä kauniissa syyssäässä. Aivan kommelluksitta ei tämäkään reissu sujunut, vaikka mitään isompia ongelmia ei vastaan tullutkaan. Reissu Olli-Pekka Juhantila kippari Marjukka Juhantila Krista Juhantila Tiia Åkerfelt Satu Lehtinen Tommi Ranta Jaakko Lehtonen Samu Valto Onni Säde Tanja Säde Mika Säde Kumivene 152,4 Agonus 6218,10 Kompura 146,5 Polttoaine 50 cm Köydet irti Ankkurissa Metskär. Täysikuu aivan pläkä keli, sukelluksia hylylle Ankkuri ylös Tuomas Juhantila saapui alukseen, aluksen päällikkyys siir- retty Tuomakselle Rosalankylä krillataan Hiljaisuus Kuvat: 2013 oli ensimmäinen vuosi, jolloin Hangon suunnalla olevia hylkyjä oli poijutettu ja merkitty.

13 21/ herätys Rosalassa Lähtö Rosalasta, 2 m/s W, pp 7/8, 17 o C Ankkuriin Osborne & Elisabethille, kone seis. Sukellukset keulakuvalle vaihtelevalla menestyksellä, O-P:n tietokoneen seottua harjoiteltiin täysimittaisesti vesipelastustakin. Turvasukeltajalla ennätysaika veteen menossa ja loppu hyvin, kaikki hyvin Täytöt käyntiin paellan hävittyä sukeltajien suihin Ankkuri ylös, suunta kohti Hankoa Ankkuri alas Asa Finnille ja eka pari veteen kumpparilta Tanja, Onni ja Mika vapaasukeltamaan hylylle ja Södra Klippingen rantaan Viimeiset sukeltajat takaisin Agonuksella Ankkuri ylös Kiinni Tullisaaren rannassa Käärmeen vapautus Sukellusta Marjukka, Tiia ja Tuomas Hanko by night Sauna ja grilli Hangon kävijät takaisin Agonukselle Nukkumaan Kumiveneestä löytyi luikertelemasta pieni rantakäärme. Se päästettiin vapauteen. Erikoisin vastaantulija oli suurin tähän asti Suomesta löytynyt villasaksirapu.

14 Aamupuuro kiehumaan. Sukellus Kobbenin itäiselle ja Lilla Ankargrundille Köydet irti, keula kohti Kasnäsiä. Tuuli 6 m/s, keikuttaa hiukan. Tutkaan saatiin kytkettyä suuntatieto. North-up toimii hienosti MOB-harjoitus. Poimittiin kyytiin väylällä kellunut tynnyri Ankkuri alas, Flackärsgrund. Sukellus Ankkuri ylös MOB-harjoituksia (tahattomia) uusien fendereiden kanssa kiinni sisempään polttoainelaituriin, septi ja pilssi tyhjäksi, kone seis Irti polttoainelaituri, kone käy Kiinni kalasatama. Kone seis Agonus 6232,29 Kumivene 162,2 Kompura 161,3 Polttoaine 41 cm Kuva alla: Vesi oli jopa vuodenaikaan nähden harvinaisen kirkasta. Syksyn ollessa pitkällä ei sinilevästäkään ollut enää haittaa, vaan jopa Asa Finnin eli Pirtu-Veeran hylyllä oli erinomainen näkyvyys. Tällä kertaa mukana ei ollut pelkkiä laitesukeltajia. Tanja, Mika ja Onni Säde viettivät viikonlopun vapaasukeltaen.

15 Syksyllä sukelletaan Maltalla Tammikuun alkupuolella lähetettiin Simpuille sähköpostilla kysely kiinnostuksesta lähteä ensi syksynä Maltalle sukeltamaan. Retkeä suunnittelevat ja käytännön asioita järjestelevät pitkään Maltalla asuneet ja niillä vesillä huomattavan paljon sukeltaneet Mika Tanninen ja Tia Silvanto. Kyselyyn saatiin kaikkiaan 17 vastausta, joiden perusteella lähtijöitä olisi 20 aikuista ja 3 lasta. Reissun kestoksi suositaan viikkoa (75%) tai 10 päivää (47%). Ajankohdaksi sopisi lokakuu: kuun alkupuoli (75%), loppupuoli (70%). Myös syyskuu sopii 50%:lle vastaa- jista, mutta marraskuu enää 30%:lle. Majoitusvaihtoehdoista budjettihintainen hotelli tai kimppakämppä sopisi melkein kaikille (90%) ja sukeltamaan (tai snorklaamaan) oltaisiin selvästi lähdössä mieluiten omatoimisesti noin parin sukelluksen päivätahdilla. Kuva Briangotts Näillä näkymin tutkimme siis mahdollisuutta vuokrata kimppakämppiä lokakuussa sellaisen sukelluskeskuksen lähistöltä, jolta saamme omatoimisukeltamiseen tarvittavan kaasuhuollon lisäksi välineistöä edullisesti vuokralle. Sukeltamisesta Maltalla ja siellä sijaitsevista kohteista löytyy nettiosoitteesta: Maltasta matkakohteena löytyy tietoa Reissusta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä myös suoraan Mika Tanniseen mika@tanninen.net

16 Kolme tarinaa sukeltamisesta Sukeltaminen on mielestäni hyvä harrastus. Mikä tekee sukeltamisesta hyvän harrastuksen? Miksi sinä olet kiinnostunut sukeltamisesta? Vastauksia on yhtä monta kuin on sukeltajia. Minun oma näkemykseni sukeltamisesta on muuttunut vuosien varrella. Olen alkanut arvostaa asioita, joita en ole aikaisemmin ymmärtänyt. Sukeltamisesta voi saada suuria elämyksiä, jotka voivat syntyä myös pienistä asioista. Seuraavassa kolme tarinaa omasta näkökulmastani, mikä tekee sukeltamisesta hyvän harrastuksen. Lähdin sukellukselle, joka sujui rauhallisesti tarkkaillessa rapuja ja kaloja. Kahdeksan metrin syvyydessä aloin ihmetellä liikkuvia tikkuja pohjassa. Mitä nämä tällaiset ovat? Kaikessa rauhassa pohjaa tarkkaillessani minulle alkoi hahmottua täysin uusi eliömaailma. Pohja oli täynnä vesiperhosen toukkia, jotka olivat rakentaneet uojakseen koteloita. Rakennusmateriaalina oli käytetty puista pudonneita lehtiä, jotka säteilivät ruskan eri väreissä. Vesiperhosen toukat olivat kuin liikkuvia jalokiviä ja todellisia rakennusmestareita. Toukat olivat rakentaneet suojakuoret taidokkaasti ja huolellisesti. Ylempi kuva. Vesiperhosen toukka on melkoinen rakennusmestari. Alempi kuva. Syksyn lehdistä on rakennettu värikäs kuori suojaksi. Syksyisen järven pohjassa ei ole mitään nähtävää Yhteisöllisyys ja ystävät on yksi tekijä, miksi sukeltaminen on hieno harrastus. Sukeltamisen kautta olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja saanut elinikäisiä ystäviä. Nyt oli menossa loppusyksy ja talvi teki jo tuloaan. Simppujen perinteinen Novemberfest oli alkamassa ja sinne on aina mukava tulla sukeltamaan ja tapaamaan ihmisiä. Sukelluskamoja saunan edustalla pukiessani kuulin keskustelua, jossa todettiin, että syksyisen järven pohjalla ei ole mitään nähtävää. Sanat jäivät kaikumaan mieleeni.

17 Sukellus oli ikimuistoinen, sillä onnistuin löytämään syksyisen järven pohjalta uutta, värikästä ja kaunista elämää. Tässä on yksi esimerkki sukeltamiseen liittyvistä pienistä asioista, joista voi syntyä suuri elämys. Ylin kuva. Tässä poseeraa todennäköisesti urospuoleinen yksilö koska palttoo on kovin väritön Surkeaa sukeltamista ja liikaa tavaraa Ahvenanmaa kätkee pinnan alle hienoja historiallisia hylkyjä. Kesäkuun alussa luonto on kauneimmillaan ja vesi on vielä kirkasta ja kylmää. Olin aloittamassa hylkysukelluksia kahden sukelluskaverini kanssa, jotka ovat kokeneita sukeltajia. Halusimme kuvata hylkyjä yhteistyössä ja tehokkaita valoja hyödyntäen. Kenelläkään meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta kolmen hengen tiimin yhteistyöstä kuvaussukelluksilla. Sommittelut, valaisut ja sukeltajien sijoittuminen olisivat keskeisessä asemassa onnistuneisiin kuviin ja sukelluksiin. Kuva keskellä. Tiimityöskentelyä hylyllä. Tiimi tietää missä olla ja mitä tehdä. Kuva alla. Tiimityöskentelyä hylyllä. Kuvan suunnittelu oli tehty jo pinnalla.

18 Ensimmäinen sukellus tehtiin hylylle maksimi syvyydellä 35 metriä, eikä se mennyt hyvin. Näkyvyydet olivat huonot, valomiehen stagepullot ja lamput olivat epäjärjestyksessä. Kaikki palloilivat sinne ja tänne ja oltiin selkeästi epämukavuusalueella. Tavoitteet olivat liian suuret, kuten myös tehtäväpaine. Olimme harjoittelemassa uutta ja aloituksessa otettiin heti liian iso harppaus. Ensimmäisestä sukelluksesta otimme opiksi ja pian tiimin kemiat alkoivat toimia. Sukelluksia ja kohteiden kuvaamista suunniteltiin paremmin etukäteen ja mukaan otettiin rentous ja sukeltamisesta nauttiminen. Loppuviikosta kolmen hengen tiimi oli hitsautunut yhteen ja toimi kuin sveitsiläinen kello: tarkasti ja varmasti. Mieletön elämys syntyi toimivassa kuvaustiimissä toimimisesta. Mahtavaa oli havaita millaiseen lopputulokseen päästään, kun sukeltajat toimivat yhdessä tähdäten yhteiseen päämäärään. Kuva alla. Tiimityöskentelyä hylyllä. Sukeltajat ovat valaisseet kannen kuvauskohteen yläpuolella. Kylmyyttä, vuotavia reguja ja kurjuutta Suomessa on hyvät puitteet talvisukeltamiselle. Talvisukeltamisen pintatoiminta muistuttaa pahimmillaan työsiirtolaa. Mieleeni tulee tapaus, jolloin lunta ja jäätä oli niin paljon, että kohteen lähelle ei ollut pääsyä autolla. Työ alkoi siis tavaroiden siirtämisellä ahkioissa pelipaikalla. Seuraavassa vaiheessa alkoi paksun jään sahaaminen jääsahalla. Moottorisahakin olisi ollut kotona, mutta teräketjuöljy olisi pitänyt poistaa ja siihen en jaksanut ryhtyä. Hiki oli aivan mieletön, mutta onneksi tulivat vaihtovaatteet mukaan. Avanto oli viimein valmis ja sitten pitäisi vielä jaksaa vaihtaa vaatteet ja pukea viimassa ja pakkasessa. Janottikin ihan julmetusti. Vihdoin kamat olivat niskassa ja reelinarukin oli

19 sidottuna lohkareeseen ja kela tipautettu puoleen väliin roikkumaan kuin pilkki. Nyt olisi ensimmäinen sukeltaja avannossa ja regu vuotaa koska se on jäässä. Tämän kaiken jälkeen hiipii väkisin mieleen, onko tässä touhussa mitään järkeä? Vuotava regu on viimein saatu sulaksi veden alla ja sukellus lähtee liikkeelle. Suuri jäänalainen sali on sanoinkuvaamattoman kaunis. Jää hohtaa kaikkia kuviteltavia sinisen sävyjä. Hiljaisuuden rikkoo ainoastaan hengityslaitteen kuplat, jotka helmeilevät jäänpinnassa kuin elohopeamaiset pisarat. Ympärillä oleva maailma on kuin tuhannen ja yhden yön saduista ja kaikki pinnalla tapahtunut vaiva ja murhe on nyt kuitattu pois. Kylmä, hiljainen ja kaunis maailma on tarjonnut uskomattoman elämyksen. Ylin kuva. Pintatyöskentely on toisinaan kovaa hommaa. Keskimmäinen kuva. Hiljainen ja kylmä maailma on kaunis. Alin kuva. Sukeltajat suuressa sinisessä salissa. Teksti ja kuvat Lasse Pekkinen

20 Hylkysukeltajan käsikirja Ilpo Ipa Syväperän arkistoista löytyy aina välillä mielenkiintoista sukellusaiheista materiaalia. Tällä kertaa Ipa saapui viime vuoden syyskokoukseen mukanaan kaikesta päätellen vuonna 1982 ilmestynyt Hylkysukeltajan käsikirja. Sen ovat toimittaneet Krister Fagerström ja Timo Karkola Sub Aqua Club Marinus ry:stä. Muutamasta erillisestä artikkelista koostuva kirja tai paremminkin kirjanen alkaa varsin lupaavasti tekstillä laivahylyistä ja niiden tutkimuksesta sekä arkistotutkimuksesta vedenalaisten löytöjen apuvälineinä. Loppuosa teksteistä käsittelee nykyhylkysukeltajille varsin vieraita aiheita: vedenalaisia maansiirtolaitteita sekä erilaisten hylyistä nostettujen materiaalien konservointia. Toki juttua on myös hylkykuvauksesta. Ainakin tämän opuksen perusteella keskeinen osa hylkysukellusta on tuohon aikaan ollut matkamuistojen kerääminen. Kirjanen löytyy pumppuhuoneelta, jossa siihen voi käydä tutustumassa. Sen antamat neuvot tosin kannattaa jättää noudattamatta.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Sukella suomalaiseen. seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila

Sukella suomalaiseen. seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila Sukella suomalaiseen seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila 2 Suomalainen Suomalaisen pinnan alla elää ainutlaatuinen, vilkas ja kaunis maailma, joka tarjoaa sukeltajalle unohtumattomia elämyksiä ja seikkailuja.

Lisätiedot

SUKELLUSSEURA SIMPPU RY, SÄÄNNÖT Versio 2.01

SUKELLUSSEURA SIMPPU RY, SÄÄNNÖT Versio 2.01 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sukellusseura Simppu r.y. ja sen kotipaikka on Salon kaupunki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on jäsentensä uima ja hengenpelastustaidon

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

Seura tarjoaa edelleenkouluttautumismahdollisuuksia ja kannustaa jäsenistöään kehittämään taitojaan sekä ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja.

Seura tarjoaa edelleenkouluttautumismahdollisuuksia ja kannustaa jäsenistöään kehittämään taitojaan sekä ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja. TOIMINTALINJA 1. YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS Seuran missio Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen ja edelleenkouluttautumiseen.

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Sukellusta Um El Faroud -hylyllä

Sukellusta Um El Faroud -hylyllä Sukellusta Um El Faroud -hylyllä Hylyn sijainti: Wied iz-zurrieq, Malta Sukelluksen tyyppi: Hylkysukellus Sukellusten vaikeusaste: Edistyneet/kokeneet, hylkyihin erikoistuneet Maksimisyvyys: 34 metriä

Lisätiedot

Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen.

Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen. 1. YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS Seuran missio Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen. Seuran visio Seuran tavoitteena

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 16.9.2013 Yhdistyksen rekisterinumero 211.052 Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pieksämäen Urheilusukeltajat ry ja sen kotipaikka on Pieksämäki. Yhdistys toimii suomenkielisenä.

Yhdistyksen nimi on Pieksämäen Urheilusukeltajat ry ja sen kotipaikka on Pieksämäki. Yhdistys toimii suomenkielisenä. 1 SUKELLUSSEURA PIEKSÄMÄEN URHEILUSUKELTAJAT RY TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pieksämäen Urheilusukeltajat ry ja sen kotipaikka on Pieksämäki. Yhdistys toimii suomenkielisenä.

Lisätiedot

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006 Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja 2014 PiSu:n VISIO Toimintamme tärkeimpänä lähtökohtana on koota Pieksämäen talousalueen sukelluksesta kiinnostuneet henkilöt seuraamme. Seura pyrkii ottamaan

Lisätiedot

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa. 1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

kurssille: se- ko- Koulutus turvamääräyksiä Kurssille hinta on Kurssin

kurssille: se- ko- Koulutus turvamääräyksiä Kurssille hinta on Kurssin HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2016 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt

Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt 1 Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kultaranta Golf Club Naantali ry ja sen kotipaikka on Naantalin kaupunki. Yhdistyksestä käytetään epävirallista lyhennettä

Lisätiedot

1/2015. Huomaathan, että NorppaPosti ilmestyy vain sähköisessä muodossa. Voit tulostaa sen nettisivuilta kohdasta Info -> Norppaposti.

1/2015. Huomaathan, että NorppaPosti ilmestyy vain sähköisessä muodossa. Voit tulostaa sen nettisivuilta kohdasta Info -> Norppaposti. 1/2015 HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2015! Hallikausi on meneillään ja moni odottaa jo sulia vesiä tai on ottanut varaslähdön lämpimissä vesissä. Tutustu tässä tiedotteessa uuteen hallitukseen, seuran uuteen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä. VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän musiikinopettajat ry, Småbarns Musiklärare rf. Yhdistyksen nimistä

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli 1 Seuraksi kutsuttavan yhdistyksen nimi on Jyväskylän Kiri&Kirittäret Juniorit ry. Seuran

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1(6) NIMI JA KOTIPAIKKA PUISTOLAN OMAKOTIYHDISTYS RY 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINTA 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

TROGIR DIVING CENTER - a recipe for the good holiday

TROGIR DIVING CENTER - a recipe for the good holiday Vain 4 km päässä Trogirista ja 12 km Splitin lentokentältä löydät TROGIR DIVING CENTERin (Trogirin sukelluskeskus). Sijantimme on loistava, meren äärellä pienen Okrug Gornjin turistialueen keskellä. Ajamukaiset

Lisätiedot

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa )

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa ) VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT (hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa 13.11.2015) YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Muutosehdotus: Gynekologinen potilasjärjestö XXX ry:n säännöt (nimiehdotus esitellään Syyskokouksessa)

Muutosehdotus: Gynekologinen potilasjärjestö XXX ry:n säännöt (nimiehdotus esitellään Syyskokouksessa) Endometrioosiyhdistys ry:n säännöt Muutosehdotus: Gynekologinen potilasjärjestö XXX ry:n säännöt (nimiehdotus esitellään Syyskokouksessa) 1. Nimi, kotipaikka Yhdistyksen nimi on Endometrioosiyhdistys ry.

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta: 3 Jäsenet: Yhdistyksen tarkoituksena on: edistää vertaistukitoimintaa edistää vuorovaikutusta

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160

Lisätiedot

Rautjärven matkailu ry

Rautjärven matkailu ry Rautjärven matkailu ry Säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Rautjärven matkailu ry. Yhdistyksen kotipaikka on Rautjärvi. Tarkoitus ja toiminta 2 Yhdistyksen tarkoituksena on: edistää Rautjärvellä

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua

Lisätiedot

Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/11

Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/11 Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/11 Tervehdys ystävät! Tänä talvena on pakkanen paukkunut ja villasukille on ollut käyttöä. Hyinen viima puhaltaa tämän tästä pohjoisesta. Leudompia säitä leppoisine tuulineen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. SUBCONTRACTING EXCELLENCE CLUB S.E.C RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistys on alihankintayritysten

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! KOKOUSKUTSU 28.3.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! Aika: 19.4.2008 klo 11.00 Paikka: Holiday Club Tampereen Kylpylä Sarka-kokoustila Lapinniemenranta 12, Tampere Valtakirjojen tarkastus

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot