Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille Iloa auttamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille Iloa auttamisesta"

Transkriptio

1 Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille 2018 Iloa auttamisesta

2 2 3 Iloa auttamisesta! Uskomme, että nuoret haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, vanhuksen ilahduttamisesta tai keräyksestä. Leena Koskela Hyvä yläkoulun opettaja! Osataanko koulussanne ensiapua? Entä oletteko osallistuneet jokavuotiseen Nälkäpäivä-keräykseen? Punainen risti tarjoaa koulullenne kivaa ja hyödyllistä yhdessä tekemistä, jolla ylläpidätte hyvinvointia ja vaikutatte myönteisesti koulun ilmapiiriin. Monet materiaaleistamme soveltuvat erinomaisesti myös monialaisiin opintokokonaisuuksiin. Punainen Risti auttaa heikoimmassa asemassa olevia Suomessa ja maailmalla. Uskomme, että lapset ja nuoret haluavat auttaa oli kyse sitten ensiavusta, yksinäisen vanhuksen ilahduttamisesta ja keräyksestä jolla autetaan hädässä olevia. Tästä oppaasta löydät vinkkejä oppilaiden innostamiseen esimerkiksi ensiavun taitajiksi. Voitte järjestää yhdessä teemapäivän tempauksen tai auttaa lukemalla. Tärkeintä on, että koette yhdessä auttamisen iloa! Lisätietoa ja materiaaleja löydät osoitteesta punainenristi.fi/koulusivut. Voit myös tilata noin kuusi kertaa vuodessa ilmestyvän uutiskirjeemme osoitteesta spr.punainenristi.fi/uutiskirje_koulut. 1. Ensiapua ja terveyttä Osaa auttaa! opetustuokiot ensiavun opettamiseen Kumille kyllä, päihteille ei 2. apua lapselta lapselle Nälkäpäivänä keräyslippaat esiin Päivätyökeräyksellä autetaan lähellä ja kaukana 3. Ei rasismille! Rasisminvastainen ja yhdenvertaisuutta edistävä koulu 4. iloa ystävyydestä Nähdään toisemme Nuori nuorelle - ystävätoiminta 5. polttoainetta uuteen opetussuunnitelmaan Riskien keskellä -sovellus Sodassakin on säännöt -materiaali uudistuu 6. nuorten turvatalot Heräsikö huoli oppilaasta? Punaisen Ristin kampanjat ja teemapäivät Kevät Ystävänpäivä Rasisminvastainen viikko Punaisen Ristin viikko Syksy Maailma ensiapupäivä Nälkäpäivä Maailman aids-päivä

3 4 Ensiapua ja terveyttä 1. Ensiapua ja terveyttä Osaa auttaa! Ensiapu on tärkeä kansalaistaito. Nuorten perustaidot hätäensiavusta sekä ennen kaikkea rohkeus auttaa hädän hetkellä lisäävät turvallisuutta sekä kouluyhteisössä että koko yhteiskunnassa. Olemme toteuttaneet Osaa auttaa! opetustuokiot opettajien tueksi. Valmiiden tuntisuunnitelmien avulla on helppo toteuttaa ensiapuopetusta. Osaa auttaa! materiaali koostuu viidestä opetustuokiosta, jotka sopivat ensiavun harjoittelemiseen ala- ja yläkouluissa. Jokaisessa opetustuokiossa on useita toiminnallisia harjoituksia, joista opettaja voi valita yhden tai useamman. Punaisen Ristin ensiapu- ja terveystietoaineistot sopivat myös toukokuussa vietettävälle Punaisen Ristin viikolle tai valtakunnallisiin teemapäiviin. Tutustu materiaaleihin: punainenristi.fi/ koulusivut/opetusmateriaalit/ylakouluille Maailman ensiapupäivä Ensiapua ja terveyttä 1. Arki kunnossa 2. Ensiapulaukun sisältö tutuksi 3. Onnettomuustilanne 4. Avaa hengitystiet 5. Tyrehdytä verenvuoto Osaa auttaa! -opetustuokio on hauska tapa opetella ensiapua. Laura Kotila Ensiapulaukun sisältö tutuksi! Käykää läpi oppilaiden kanssa ensiapulaukun sisältöä. Tunnistavatko oppilaat kaikki ensiaputarvikkeet? Löytyykö jokaisen kotoa ensiapulaukku? Tietävätkö oppilaat, missä se on?

4 6 Ensiapua ja terveyttä Kumille kyllä, päihteille ei Kutsu Punaisen Ristin nuoret pitämään Kumikoulua! Kumikoulu on 9-luokkalaisille suunnattu seksuaaliterveyden oppitunti, jonka ohjaajat ovat tehtävään koulutettuja, 18 vuotta täyttäneitä Punaisen Ristin vapaaehtoisia. Oppitunnin viesti on, että seksitauteja voi ehkäistä käyttämällä kondomia oikein. Oppitunnilla (45 min) puhutaan erityisesti klamydiasta ja hivistä. Osallistujat jaetaan kolmeen ryhmään, jotka käyvät läpi samat tehtävät: kaksi tositarinaa, Kumikoulu-pelin ja kondomin käytön harjoituksen. Jokaista ryhmää varten on yksi ohjaaja. Osallistujat saavat tunnilta kumiajokortin ja -pakkauksen. Ohjaajat tuovat opetusvälineet mukanaan. En käytä -aineisto En käytä -aineisto tarjoaa toiminnallisia ideoita päihteiden käytön ehkäisemisen käsittelyyn. Aineiston voi suorittaa kokonaan (6 x 1,5 h) tai siitä voi poimia yksittäisiä osioita. Ota yhteyttä ja kysy lisää: punainenristi.fi/piirien-yhteystiedot Aineistot löydät täältä punainenristi.fi/ koulusivut/ylakouluille/enkayta 7 Ensiapua ja terveyttä Opetustuokio on koululle maksutonta. Kumikoulun viesti on, että seksi tauteja voi ehkäistä käyttämällä kondomia oikein. Kumi koulussa voi myös suorittaa leikkimielisen kondomiajokortin. Teemu Ullgrén Kyllä kondomiajokortille Leikkimielisen kondomiajokortin ideana on puhua luontevalla ja hauskalla tavalla ehkäisyn merkityksestä hivin ja ylipäätään seksitautien torjunnassa. Kortin suorittaminen ei vie kauaa ja tempauksen voikin järjestää milloin vain se sopii yläluokkien opetusohjelmaan. Maailman aids-päivä Punainen Risti on mukana YleX:n Kesäkumikampanjassa. Jussi Tuokkola

5 8 Apua nuorelta nuorelle 2. Apua nuorelta nuorelle Nälkäpäivä ja Päivätyökeräys Nälkäpäivä Vuosittain syyskuussa järjestettävä Nälkäpäivä-keräys on monissa kouluissa perinne, jonka nuoret muistavat vielä aikuisinakin. Oppilaat saavat Nälkäpäivänä aloittaa avun ketjun, jonka toisessa päässä on saman ikäinen nuori. Nälkäpäivänä ei kerätä varoja mihinkään tiettyyn kohteeseen, vaan sen tuotoilla autetaan siellä, missä hätä on kulloinkin suurin. Nälkäpäivänä on myös mahdollisuus muistuttakaa oppilaita avun tarpeesta ja puhua kaikkein heikoimmassa asemassa olevien puolesta! Tilaa ilmaiset keräysmateriaalit verkkokaupasta tai ilmoita oppilaasi kerääjiksi ottamalla yhteyttä lähimpään piiritoimistoon. Arvomme Nälkäpäivään osallistuneiden koulujen kesken retken Tampereella sijaitsevaan logistiikkakeskukseemme. Siellä oppilaat näkevät avun käytännössä: Punaisen Ristin kansainväliset avustustarvikkeet eli esimerkiksi huovat, keittiötarvikkeet ja kokonaiset kenttäsairaalat lähtevät maailmalle Tampereelta. Päivätyökeräys Päivätyökeräyksellä koulusi voi tukea lapsia ja nuoria Suomessa tai jossakin katastrofin koettelemassa maassa. Keräyksen kotimaan kohde on viidellä paikkakunnalla toimiva Nuorten turvatalo. Turvatalon henkilökunta auttaa maksutta eri-ikäisiä nuoria ja heidän perheitään selvittämään kotona tai koulussa syntynyttä kriisiä. Tuuliajolla oleva nuori voi myös tilapäisesti yöpyä turvatalossa. Toinen Päivätyökeräyksen kohde on Punaisen Ristin katastrofirahasto, jonka varoilla autamme aina siellä, missä apua tarvitaan kaikkein eniten. Tänä vuonna kohteena on Syyria. Tutustu Päivätyökeräykseen osoitteessa punainenristi.fi/paivatyokerays. Löydät sieltä ilmoittautumisohjeet ja maksutonta materiaalia keräyksen toteuttamiseen. Keräyksen voi toteuttaa mihin aikaan vuodesta tahansa. 9 Apua nuorelta nuorelle Nälkäpäiväkeräyksessä oppilaat saavat mahdollisuuden aloittaa avun ketjun, jonka toisessa päässä on apua tarvitseva nuori. Marjaana Malkamaki Nälkäpäivän ympärille voi rakentaa kokonaisen teemapäivän. Löydätte nuorille suunnattuja ideoita, videoita ja materiaalia osoitteesta punainenristi.fi/koulusivut -nalkapaiva Nälkäpäivä Marjaana Malkamaki

6 10 Ei Rasismille! 3. Ei Rasismille! Rasisminvastainen ja yhdenvertaisuutta edistävä koulu Punainen Risti näkee kaikki ihmiset yhdenvertaisina. Koulussa rasismista ja yhdenvertaisuudesta puhuminen on ajankohtaista aina, mutta erityisesti viikolla 12, jolloin vietetään valtakunnallista rasisminvastaista viikkoa ja YK:n rasisminvastaista päivää Tämän vuoden rasisminvastaisen viikon kampanjassa keskitymme yksilöön, jokainen on vastuussa omista valinnoistaan ja asenteistaan. Ihmiset ovat erilaisia ja jokainen ihminen toimii omalla tavallaan, mutta viime kädessä jokainen tietää mikä on oikea tapa kohdella toisia. Jokaisen vastuulla on tehdä oma osansa ihmisoikeuksia kunnioittavan ilmapiirin luomiseksi. Rasisminvastaisella viikolla voit kannustaa nuoria jakamaan teemaan liittyviä kuvia ja videoita sosiaalisessa mediassa ja haastamaan muita mukaan kampanjaan #olenkanssasi #spreirasismille. Uuden Kiehumispiste-dokumenttiin pohjautuvan keskustelumateriaalin vihapuheesta ja suomalaisuudesta sekä muut teeman käsittelyyn soveltuvat materiaalit löydät sivulta punainenristi.fi/koulusivut/ylakouluille/ eirasismille. Voit hyödyntää niitä koska tahansa aihetta käsitellessäsi. Rasisminvastainen viikko YK:n rasisminvastainen päivä Ei Rasismille! Haasta oppilaat: hashtagaa oma rasisminvastainen päätöksesi someen #olenkanssasi #spreirasismille Leena Koskela Ei rasismille! Kampanjaviikolla muistutetaan yhdenvertaisuudesta sekä jokaisen vastuusta kunnioittaa ihmisoikeuksia. Eeva Anundi

7 12 iloa ystävyydestä Voisivatko oppilaanne ilahduttaa vanhuksia vaikkapa ulkoilemalla heidän kanssaan liikuntatunnilla? 4. Iloa ystävyydestä Nähdään toisemme Toisen ihmisen huomaaminen on teko, samoin huomaamatta jättäminen. Yksinäiset kokevat itsensä usein näkymättömiksi. Näkemällä tai huomaavaisella teolla voi lievittää yksinäisyyttä. Ystävänpäivä on hyvä hetki pohtia toisten huomaamista sekä ystävyyden ja yhteisöllisyyden voimaa. Punaisen Ristin ystävätoiminta välittää yksinäisten ystäviksi vapaaehtoisia ystäviä. Ystävänpäivänä voit hyödyntää Punaisen Ristin teemaan sopivia materiaaleja tai huomioida luokan kanssa vaikkapa läheisen palvelutalon yksinäisiä vanhuksia. nuori nuorelle -ystävätoiminta Punaisen Ristin Nuori nuorelle -ystävätoiminnassa vuotiaat vapaaehtoiset toimivat ystävinä kaveria tarvitsevalle nuorelle. Ystäväparit voivat esimerkiksi käydä elokuvissa tai kahvitella yhdessä. Toiminta voi myös olla esimerkiksi koulun ja Punaisen Ristin osaston yhteistyössä toteuttama nuorten hengailuilta. Lisätietoa Nuori nuorelle -ystävätoiminnasta ja sen toteuttamispaikkakunnista saat lähimmästä piiritoimistosta punainenristi.fi/ piirien-yhteystiedot sekä osoitteesta punainenristi.fi/tule-mukaan/ystavaksi. 13 iloa ystävyydestä Viekää iloa ja vaihtelua vanhusten arkeen valtaamalla paikkakuntanne palvelutalo tai vanhainkoti Käyttäkää liikuntatunti vanhusten kanssa ulkoilemiseen #KivaKunHuomaat oppitunnilla voit käsitellä nuorten kanssa toisten huomaamisen tärkeyttä huumorin avulla Toteuttakaa Kiva teko kiertoon -tempaus. Sopikaa pari pientä tekoa, joilla voisi koulussa huomata toisen positiivisesti. Sopikaa, että kaikki toteuttavat valittua tekoa seuraavan viikon ajan. Pohtikaa viikon kuluttua, miltä tuntui: Oliko tekoa vaikea toteuttaa? Millaisia reaktioita huomaaminen sai aikana? Mikko Lehtimäki Valmiit materiaalit löydät täältä: punainenristi.fi/koulusivut/ystavanpaiva Ystävänpäivä

8 14 polttoainetta uuteen opetussuunnitelmaan Uusi Riskien keskellä e-opetusaineisto on globaalikasvatusta ilman rajoja, joka avaa uusia näkökulmia yhteiseen maailmaamme. Olivier Matthys 5. polttoainetta uuteen opetussuunnitelmaan Maailmankuva päivittyy Riskien keskellä EDUCA-messuilla tammikuussa 2018 lanseerattu Riskien keskellä -sovellus on suunnattu yläkouluille ja sen avulla voit yhdessä oppilaiden kanssa käsitellä niitä ajankohtaisia riskejä, joita kohtaamme. Se on Suomessa suunniteltu, uutta opetussuunnitelmaa tukeva ja erityisesti monialaisiin opintoihin soveltuva globaalikasvatustyökalu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Riskien keskellä -tausta-aineiston löydät osoitteesta sekä Applen sekä Androidin sovelluskaupoissa. Osoitteessa on suljettu opettajaportaali, joka avautuu kun hankit ilmaisen lisenssin aineiston käyttöön. Portaalissa on pedagogiset ohjeet, oppilaiden materiaali, ja tulevaisuudessa myös laajeneva kirjo oivaltavia lisäpalveluita. Oheisen QR-koodin avulla pääset hankkimaan opettajalisenssin jo nyt. Voit hankkia lisenssin myös portaalista suoraan, tai osoitteen kautta. Sovelluskauppoihin Riskien keskellä ilmestyy Sodassakin on säännöt Sodassakin on säännöt - oppimateriaali on yläkouluihin suunniteltu kokonaisuus, jonka tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat sodan sääntöihin ja levittää tietoa humanitaarisesta oikeudesta. Päivitetty oppimateriaali koostuu oppitunneista, jotka ovat itsenäisiä kokonaisuuksia ja siten niistä on mahdollista valita parhaiten omaan oppiaineeseen soveltuvat sisällöt. Tämän helpottamiseksi materiaalipaketissa on esitelty oppimateriaalin yhtymäkohtia yläkoulun opetussuunnitelmaan. Materiaali koostuu kokonaisista oppitunneista, mutta sen tehtäväpaketteja ja keskustelunaiheita voi käyttää myös erikseen osana muuta opetusta. Materiaali soveltuu loistavasti myös monialaisiin opintokokonaisuuksiin. Keväällä 2018 julkaistaan myös uusi sähköiseen muotoon päivitetty Sodassakin on säännöt peli, jota voidaan käyttää koulussa opetuksen tukena. Tutustu sodassakin on säännöt materiaaliin punainenristi.fi/koulusivut/opetusmateriaalit/ylakouluille/sodassakin-saannot 15 polttoainetta uuteen opetussuunnitelmaan

9 16 6. Nuorten turvatalot 17 Nuorten turvatalot Nuorten turvataloissa nuoret ja heidän perheensä saavat apua kriiseissä. Paikalla on puolueettomia, täysi-ikäisiä työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Joonas Brandt Heräsikö huoli oppilaasta? Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat eri-ikäisiä nuoria ja heidän perheitään arjen pulmissa ja kriiseissä. Jos oppilaasi tilanne mietityttää, voit kertoa turvatalosta nuorelle tai olla meihin suoraan yhteydessä. Autamme nopeasti ja maksutta. Huolta voivat aiheuttavat esimerkiksi nuoren toistuvat poissaolot koulusta, kääntynyt vuorokausirytmi, nuoren niukat voimavarat ja vaikeudet arjen hallinnassa tai perheenjäsenten väliset ristiriidat. Turvatalolla mietimme yhdessä nuoren ja perheen kanssa, kuinka tilanteeseen löytyy ratkaisu. Nuorten turvatalot sijaitsevat Espoossa, Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Lisäksi autamme valtakunnallisesti puhelimitse ja verkossa. Turvatalolta voi saada monenlaista tukea, kuten keskusteluapua. Nuori voi myös tarvittaessa yöpyä turvatalolla tilapäisesti. Verkossa tuemme nuoria usean toimijan yhteisessä Sekasin-chatissa, ja lisäksi järjestämme tarvittaessa kriisi-chatin nuoria laajasti järkyttäneiden yhteiskunnallisten tapahtumien jälkeen. Paikallinen turvatalo tekee alueen koulujen ja oppilaitosten kanssa mielellään yhteistyötä. Yhteistyön sisältö rakennetaan vastaamaan koulun ja oppilaiden tarpeisiin. Lisätietoa: nuortenturvatalo.fi sekasin247.fi nuori, Vantaa Nuorten turvatalot

10 18 yhteystiedot Saatte lisätietoa ja apua suunnitteluun lähimmästä Punaisen Ristin piiritoimistosta tai osastosta. Autamme mielellämme! yhteystiedot Punainen Risti toimii lähelläsi Punaisen Ristin paikallisosastoissa toimivat vapaaehtoiset tekevät mielellään yhteistyötä kanssasi. Monissa osastoissa toimii myös kouluyhteistyön yhdyshenkilö. Jos haluat tehdä yhteistyötä vapaaehtoistemme kanssa tai haluat lisätietoja, voit olla yhteydessä oman alueesi piiritoimistoon. punainenristi.fi/piirien-yhteystiedot länsi-suomen piiri, jyväskylä länsi-suomen piiri, seinäjoki oulun piiri, oulu yhteystiedot suomen punainen risti, KEsKustoimisto johanna Korkeamäki Koulu- ja oppilaitosyhteistyön koordinaattori Eeva arrajoki (keräykset) Varainhankinnan projektipäällikkö satakunnan piiri, pori savo-karjalan piiri, joensuu savo-karjalan piiri, Kuopio Jenna Lehtonen piiritoimistot Helsingin ja uudenmaan piiri, Helsinki Hämeen piiri, tampere Kaakkois-suomen piiri, Kouvola Kaakkois-suomen piiri, mikkeli lapin piiri, rovaniemi varsinais-suomen piiri, turku Åbolands distrikt, Åbo Ålands distrikt, mariehamn Österbottens svenska distrikt, vasa

11 Iloa auttamisesta! Punainen Risti tarjoaa innostavaa tekemistä yläkoululaisille ja opettajille. Tästä esitteestä löydät ideoita ja vinkkejä muun muassa ensiavun opettelemiseen, Kumikoulun pitämiseen, Nälkäpäiväkeräykseen ja muuhun hauskaan ja hyödylliseen. Kannen kuvat: Maiju Pohjanheimo, Jussi Tuokkola ja Marjaana Malkamaki punainenristi.fi/koulusivut Suomen Punainen Risti, Tehtaankatu 1 A, Helsinki Tuotanto: Viestintäyksikkö / aineistoryhmä punainenristi.fi 2018

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille Iloa auttamisesta

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille Iloa auttamisesta Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2018 Iloa auttamisesta Hyvä alakoulun opettaja! 2 3 Osataanko koulussanne ensiapua? Entä oletteko osallistuneet jokavuotiseen Nälkäpäivä-keräykseen? Punainen risti

Lisätiedot

Punaisen Ristin ohjelmaa toiselle asteelle 2019

Punaisen Ristin ohjelmaa toiselle asteelle 2019 Lena Granefelt Punaisen Ristin ohjelmaa toiselle asteelle 2019 ILOA AUTTAMISESTA 2 Iloa auttamisesta! Uskomme, 3 että nuoret haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, Hyvä toisen asteen opettaja! vanhuksen

Lisätiedot

Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille 2019

Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille 2019 Lena Granefelt Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille 2019 ILOA AUTTAMISESTA 2 3 Iloa auttamisesta! Uskomme, että nuoret haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, vanhuksen ilahduttamisesta tai keräyksestä.

Lisätiedot

Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille Iloa auttamisesta

Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille Iloa auttamisesta Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille 2017 Iloa auttamisesta 2 Iloa auttamisesta! Uskomme, että nuoret haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, vanhuksen ilahduttamisesta tai keräyksestä. Leena Koskela

Lisätiedot

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille Iloa auttamisesta

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille Iloa auttamisesta Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2017 Iloa auttamisesta 2 Iloa auttamisesta! Uskomme, että lapset haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, vanhuksen ilahduttamisesta tai keräyksestä. Laura Kotila

Lisätiedot

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2019

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2019 Lena Granefelt Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2019 ILOA AUTTAMISESTA Hy vä alakoulun opettaja! 2 3 Iloa auttamisesta! Uskomme, että lapset haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, vanhuksen

Lisätiedot

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA 2 Iloa auttamisesta! Uskomme, että lapset haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, vanhuksen ilahduttamisesta tai keräyksestä. Laura Kotila

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen

Lisätiedot

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi. Ryhdy Reddie Kids -lastenkerhon ohjaajaksi Tehtävät: Ohjaat 7 12 -vuotiaita lapsia, tutustutat heidät Punaisen Ristin arvoihin ja toimintaan, harjoittelet heidän kanssaan leikkien ja pelien avulla ensiaputaitoja.

Lisätiedot

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2017 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat

Lisätiedot

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2018 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat

Lisätiedot

tänään on hyvä päivä auttaa!

tänään on hyvä päivä auttaa! tehdään yhdessä 2011 tänään on hyvä päivä auttaa! Suomen Punainen Risti kampanjoi vuonna 2011 avustustyöhönsä vapaaehtoisia ja varoja Tänään on hyvä päivä -teemalla. Esittelemme näillä sivuilla tärkeimmät

Lisätiedot

löydä oma tapasi au t taa

löydä oma tapasi au t taa tehdään yhdessä 2012 löydä oma tapasi au t taa Suomen Punainen Risti kampanjoi vuonna 2012 avustustyöhönsä vapaaehtoisia ja varoja Löydä oma tapasi auttaa -teemalla. Esittelemme näillä sivuilla tärkeimmät

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma Länsimäen koulu, Vantaa Salla Kurki ja Sari Lusma Monikulttuurinen koulumme muuttuu 1.-9- koulusta 5.-9- kouluksi ja lähelläolevasta koulusta tulee 1.-4- koulu meille tulee uusia oppilaita (6. -7.lk).

Lisätiedot

Miksi rekrytoimme nyt?

Miksi rekrytoimme nyt? Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen

Lisätiedot

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Tervetuloa Lahden alueen osastoon! APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä 26. 28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä tehdään yhteisvoimin Nälkäpäivä on valtakunnallinen keräys, joka toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Lipaskerääjillä on olennaisen

Lisätiedot

PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAIN

PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAIN PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO Viidellä paikkakunnalla Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa Espoon turvatalo sijaitsee Leppävaarassa, Läkkisepänkuja 2 A, 3 krs. Seitsemän kriisi-

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu

Lisätiedot

Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA

Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA 2 Iloa auttamisesta! Uskomme, että nuoret haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, vanhuksen ilahduttamisesta tai keräyksestä. Leena Koskela

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050 Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja #sitoumus2050 Tervetuloa mukaan! Suomi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan kestävän kehityksen viikkoon. Kestävän

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

Nuorisotoiminta. Toimintamuodot. Koulutus. Näin pääsee alkuun

Nuorisotoiminta. Toimintamuodot. Koulutus. Näin pääsee alkuun Toimintamuodot Reddie Kids -varhaisnuorten kerhotoiminta Nuorisoryhmä Narikka: lyhytkestoinen vapaaehtoistoiminta Leiritoiminta Kansainvälinen nuorisotoiminta Spray-lehden toimitustyö Koulutus Reddie Kids

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta (Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä?

Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä? Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä? Olen saanut ystäviä Tapaa kavereita Oppii uutta Saa tehdä Saa kokemuksia Saa auttaa Pääsee vaikuttamaan ja tekemään

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE Taksvärkki-kampanja on paljon enemmän kuin rahankeruupäivä. Se on nuorten omaa yhteisvastuuta, jossa opiskelijat keräävät varoja kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki-kampanjaan

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja 22. 29.11.2015 #Sitoumus2050 #Pariisi2015 Tulossa sitoumuksen tehneiden yhteinen some-kampanja

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan Siru Aura Viestintä innostaa ja sitouttaa esimerkit ja toiminta houkuttelevat mukaan 1. Miten hyödyntää jo olemassa olevia kanavia omassa viestinnässä?

Lisätiedot

Punaisen Ristin kotimaan apu

Punaisen Ristin kotimaan apu Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan

Lisätiedot

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivä Vaikuttaja-päivän tarkoituksena on lisätä tietoa vaikuttamismahdollisuuksista

Lisätiedot

Ojenna kätesi yhdessä työkavereidesi, harrastusryhmäsi tai ystäviesi kanssa.

Ojenna kätesi yhdessä työkavereidesi, harrastusryhmäsi tai ystäviesi kanssa. Ojenna kätesi yhdessä työkavereidesi, harrastusryhmäsi tai ystäviesi kanssa. Verensiirron tarvitsee Suomessa noin 50 000 ihmistä vuosittain. Se tarkoittaa yhtä uutta potilasta joka kymmenes minuutti. Luovutettua

Lisätiedot

Osallistua? Kampanja. Osallistutte MIKSI NOUHÄTÄ!- NÄIN VASTUU KOULUN HYVINVOINNIN JA TURVALLISUUDEN TOTEUTUMISESTA KUULUU KAIKILLE!

Osallistua? Kampanja. Osallistutte MIKSI NOUHÄTÄ!- NÄIN VASTUU KOULUN HYVINVOINNIN JA TURVALLISUUDEN TOTEUTUMISESTA KUULUU KAIKILLE! P E L A S T U S TA I T O K A M PA N J A MIKSI NOUHÄTÄ!- Osallistua? Kampanja Nuoret joutuvat tapaturmiin muita ikäryhmiä useammin. Kouluyhteisön tehtävä on ohjata ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa toiminnallaan

Lisätiedot

Keskustoimiston kuulumiset

Keskustoimiston kuulumiset Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä

Lisätiedot

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet...

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet... 1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet... 1 1.1 Yhteiset tavoitteet... 1 1.2 Peruskoulun tavoitteet... 1 1.3 Lukion tavoitteet... 1 1.4 Aikuislukion tavoitteet... 2 2 Tvt-projektit...

Lisätiedot

Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko

Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä Sami Teikko Koulutus Elämään terveyskasvatusohjelma Ohjelma Ikäryhmä Kesto Pidän huolta itsestäni 3-4 -vuotiaat 45 min

Lisätiedot

Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa

Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa - Pääkaupunkiseudun LAPE-hankkeessa

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot

Kartta ja kompassi. 9. lk

Kartta ja kompassi. 9. lk lk artta ja kompassi 1. senteet puntarissa 2. unnetreenit miten viestin? 3. urun sormenjälki surusta ja kriisistä selviytyminen 4. ärkyvää kun mieli voi pahoin 5. atse tulevaisuuteen elämän unelmat ja

Lisätiedot

Toiminnalliset vanhempainillat

Toiminnalliset vanhempainillat Toiminnalliset vanhempainillat Pois syrjästä -hanke Satakunnan sairaanhoitopiiri 1.1.2014 30.9.2016 Tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen sekä yhteistyön lisääminen kodin

Lisätiedot

Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen

Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen Maaseudun Tukihenkilöverkko Maaseudun Tukihenkilöverkko on vapaaehtoistyöhön perustuva auttamisverkosto, joka tarjoaa apua kaikille maaseudun

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Yhdessä meissä on voimaa

Yhdessä meissä on voimaa 8. lk Yhdessä meissä on voimaa 1. Yhdessä 8.-luokkalaisina 2. Mielen hyvinvoinnin tukitekijät ja kompastuskivet 3. Kaverisuhteet 4. Empatiataidot 5. Järkeä ja jämäkkyyttä 6. Elämän pulmista ja kriiseistä

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

Suunniteltu toiminta-aika1.11.2009-31.10.2012 Käytännössä toiminta alkoi 1.2.2010

Suunniteltu toiminta-aika1.11.2009-31.10.2012 Käytännössä toiminta alkoi 1.2.2010 projekti Suunniteltu toiminta-aika1.11.2009-31.10.2012 Käytännössä toiminta alkoi 1.2.2010 Euroopan pakolaisrahasto (rahoittaja) Rovaniemen kaupunki, koulupalvelukeskus (hallinnointi, omarahoitus) SPR

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen

Lisätiedot

ANTTI MANNERMAA/TALOUSSANOMAT APUA SINUN AVULLASI. Tilastokirja vuodelta 2015

ANTTI MANNERMAA/TALOUSSANOMAT APUA SINUN AVULLASI. Tilastokirja vuodelta 2015 ANTTI MANNERMAA/TALOUSSANOMAT APUA SINUN AVULLASI Tilastokirja vuodelta 215 Suomen Punainen Risti 2.5.216 1 Sisällysluettelo Järjestön keskeisiä lukuja: Jäsenmäärä, vapaaehtoiset ja osastot... 3 1. Strateginen

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutusta opettajille ja oppilashuollon henkilöstölle Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Pelastustaitokampanja Nou Hätä! alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen.

Pelastustaitokampanja Nou Hätä! alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen. Pelastustaitokampanja Nou Hätä! 2011 alkaa taas vuodenvaihteessa. Varaa nyt aikaa 8. luokkalaisten turvallisuusopetukseen. Oppilaat leikkivät tulella usein siksi, ettei ole muutakaan tekemistä. Monikaan

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018

Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Toimintalinjaukset vuoteen 2020 Yhteisö välittää Vapaaehtoistoiminnan tuki ja kehittäminen Vaikuttamis- ja tiedotustoiminta Kokemustiedon ja vertaisyhteisön

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Tieto lisää nautintoa

Tieto lisää nautintoa Seksitaudit Tieto lisää nautintoa Seksi Seksi on ihmisille luonnollista. Jokaisella on oikeus seksuaalisen suuntautumisensa mukaiseen tyydyttävään seksuaalisuuteen ja seksielämään. Hyvällä seksillä tarkoitetaan

Lisätiedot

YTHS on opiskelijan hyvinvoinnin ja terveyden tukena.

YTHS on opiskelijan hyvinvoinnin ja terveyden tukena. YTHS on opiskelijan hyvinvoinnin ja terveyden tukena Kuka saa käyttää YTHS:n palveluja? Voit käyttää palvelujamme, jos olet perustutkintoa suorittava yliopisto- tai korkeakouluopiskelija kun olet maksanut

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva

Lisätiedot

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä II aste. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä II aste. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä II aste KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivä Vaikuttaja-päivän tarkoituksena on lisätä tietoa vaikuttamismahdollisuuksista

Lisätiedot

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista 13.2.2019 21.2.2019 1 Pitäisi ajatella koulutyön tekemistä ihan eri tavalla Selvitys työelämään tutustumisjaksojen toteuttamisesta kouluissa Terhi Tuukkanen

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminta MLL toi Suomeen vuonna 1972 Yhdysvalloista Toimii tällä hetkellä n. 90 % perusopetuksen 7.-9.- vuosiluokkien kouluista Vuosittain yli 10

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHYT RY KOULUTYÖ EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Mikä EHYT? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on vahva toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS PUNAINEN RISTI TOIMII Suomen Punaisen Ristin toiminnan rahoitus Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Sivu 1 SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

Lisätiedot

Vuoden aikana tapahtuu

Vuoden aikana tapahtuu Suuri Lukuseikkailu Suuri lukuseikkailu on kaikkien yhteinen lukemisen ja kirjallisuuden juhla! Se nostaa esiin lasten ja nuorten kirjallisuutta ja lukuharrastusta koko Suomi 100-juhlavuoden ajan. Lukuseikkailu

Lisätiedot

Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari

Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari 26.4.2018 Laura Ihamuotila SUOMEN MENTORIT RY Perustettu 2013 TEHTÄVÄMME: Työtä korkeakoulutetuille ja raikasta uudistusta työelämään yhdistämällä koulutetut

Lisätiedot

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat 11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

Kunniakierros-info 2018

Kunniakierros-info 2018 Kunniakierros-info 2018 Suomen Urheiluliiton (SUL) ja sen jäsenseurojen yhteinen kampanja, Kunniakierros, toteutetaan jo 37. kerran. Kampanjan tuotolla kerätään varoja yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä

Lisätiedot

ILOA AUTTAMISESTA. Kouluyhteistyön linjaus vuosille

ILOA AUTTAMISESTA. Kouluyhteistyön linjaus vuosille ILOA AUTTAMISESTA Kouluyhteistyön linjaus vuosille 2014 2020 Suomen Punainen Risti 18.9.2014 1 Pekka Laukkanen, Kouluyhteistyön kehittämistyöryhmä 2 Sisältö 1. Johdanto... 4 2. Punaisen Ristin arvomaailma...

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018! Tervetuloa Kouluttajapäiville Eläkevalmentajat 2018! Henkisen tuen kouluttajat Humanitaarisen oikeuden kouluttajat Järjestökouluttajat Monikulttuurisuuskouluttajat Nuorisokouluttajat Sosiaalipalvelukouluttajat

Lisätiedot

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen

Lisätiedot